438. Oikeusministeri ja tuomioistuinten riippumattomuus osa III; oikeuskanslerin päätöksen tarkastelua

Tämän kolmiosaisen kirjoitussarjani toisessa osassa julkaisin helmikuussa 2005 oikeuskanslerille tekemäni selvityspyynnön. Oikeuskansleri antoi päätöksensä 28.1.2008. Päätöstä on selostettu vuodelta 2008 annettuun oikeuskanslerin kertomukseen.

Kommentoin itse oikeuskanslerin päätöstä Oikeus-lehden numerossa 1/2008 s. 108-111.

Kirjoitukseni kuului näin (olen nyt lisännyt kappaleiden numerot tekstiin):

Oikeuskanslerin tulkinnanvarainen päätös ex-oikeusministerin asiassa

"Oikeusministeri tuomioistuinten kritisoijana

1. Oikeusministerinä vuosina 1999-2005 ollut Johannes Koskinen (sd) tuli tunnetuksi tiedotusvälineille antamistaan lukuisista haastattelulausunnoista. Koskisen toiminta oli niin aktiivista, että hänen yksittäisistä lausunnoista alettiin käyttää nimitystä ”Päivän Koskinen”.

2. Koskisen lausumat koskivat lähinnä oikeushallinnon piiriin kuuluvia ajankohtaisia asioita ja tapahtumia. Tällaisessa tiedottamisessa ja keskustelupuheenvuoroissa ei toki ole moitittavaa, päinvastoin se on toivottavaa. Mutta oikeusministeri Koskinen ei malttanut pysyä tässä roolissaan, vaan hänellä oli tapana puuttua lausunnoissaan myös tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin ja menettelytapoihin, joita hän myös usein suorasukaisesti arvosteli.

3. Menettely on tietenkin tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta sangen ongelmallista. Perustuslaissa (3.3 §) taatun tuomioistuinten riippumattomuuden tarkoituksena on turvata tuomioistuinten ja tuomareiden itsenäisyys ja puolueettomuus lainkäytössä ja siten edistää ihmisten oikeusturvaa. Tuomioistuimet ovat sidottuja yksinomaan lakiin ja muihin velvoittaviin oikeuslähteisiin eivätkä ne saa ottaa muilta valtiovaltaa käyttäviltä elimiltä ja viranomaisilta tai muiltakaan tahoilta lainkäyttöä koskevia ohjeita tai toivomuksia. Toisaalta kansanedustajat, tasavallan presidentti ja valtioneuvoston jäsenet ovat velvollisia kunnioittamaan tuomioistuinten riippumattomuutta. He eivät voi antaa tuomioistuimille ja tuomareille ratkaisuja tai menettelytapoja koskevia ohjeita eikä heillä ole lupa muutoinkaan pyrkiä vaikuttamaan epäasiallisesti tuomioistuinten toimintaan.

4. Useissa ylimpien tuomioistuinten tuomareiden (mm. KKO:n presidentti Leif Sevónin) ja yliopistojen professorien (esim. professori Aulis Aarnion) lausunnoissa sekä päivälehtien pääkirjoituksissa arvosteltiin 2000-luvun alussa varsin kriittiseen sävyyn oikeusministeri Koskisen medialle antamia lausuntoja, koska niiden katsottiin olevan selvässä ristiriidassa tuomioistuinten riippumattomuuden kanssa. Eduskunnassa esitettiin v. 2002 hallituksen vastattavaksi kirjallinen kysymys (KK 1011/2002 vp, Tuija Brax ym.), jossa tiedusteltiin, hyväksyykö hallitus sen, että oikeusministeri antaa lausuntoja yksittäisistä ja jopa keskeneräistä oikeudenkäynneistä. Kysymykseen vastannut pääministeri Paavo Lipponen lausui ympäripyöreästi, että on eri asia pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuinten ratkaisuihin kuin ottamaan niihin kantaa, ja että myös ministereillä on oikeus ottaa kantaa tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin. Pitäisi kuitenkin ymmärtää, että kannanoton ja vaikuttamisen välinen rajanveto saattaa käytännössä olla usein olematon ja pelkäksi kannanotoksi tarkoitettu lausuma voidaan helposti tulkita vaikuttamispyrkimykseksi.

Kantelu ja sen käsittely

5. Hallitukselle esitetyn kirjallisen kysymyksen jälkeen oikeusministeri Koskisen aktiivisuus antaa tiedotusvälineille em. lausuntoja tuntui vain kiihtyvän. Vuosi 2004 näytti muodostuvan tässä suhteessa siihen asti kaikkein kiivastahtisimmaksi. Ihmettelin tätä samoin kuin sitä, että juristikunnassa näytti olevan vain yksi taho, jota oikeusministerin toiminta ei tuntunut lainkaan häiritsevän. Tarkoitan ylimpiä laillisuusvalvontaviranomaisia eli valtioneuvoston oikeuskansleria ja eduskunnan oikeusasiamiestä. Heillähän on lain mukaan valta puuttua ministereiden ja muiden virkamiesten viranhoidossa ilmeneviin epäkohtiin, paitsi yksityishenkiöiden tekemien kantelujen perusteella, myös omasta aloitteestaan. Oikeusministeri Koskisen lausuntoihin he eivät kuitenkaan puuttuneet millään tavalla. Oikeuskansleri Paavo Nikula – itse ex-oikeusministerinä 1970-luvulta – päinvastoin epävirallisesti totesi, että Koskisen menettely oli asianmukaista, sillä ”täytyyhän oikeusministerillä nyt toki olla tämän verran mahdollisuuksia puuttua tuomioistuinten toimintaan”.

6. Testatakseni oikeusministerin lausuntojen asianmukaisuuden ja samalla sen, millä kannalla ylin laillisuusvalvoja eli oikeuskansleri todella on asiasta, tein helmikuussa 2005 kantelun Koskisen kerrotuista lausunnoista. Yksilöin yli kolmellakymmenellä lehtileikkeellä yhdeksän tiedossani olevaa tapausta, joissa oikeusministeri oli puuttunut tuomioistuinten yksittäisiin ja osin jopas vielä keskeneräisiin eli lainvoimaan vailla oleviin ratkaisuihin.

7. Tapausten joukossa oli useita sangen merkittäviä oikeusjuttuja. Esimerkiksi v. 1999 ministeri Koskinen arvosteli käräjäoikeuden ns. STT:n doping-jutussa tuomitsemien vahingonkorvausten suuruutta ja totesi lopuksi, että ”kyllä varoituksen sana on nyt paikallaan”. – Myös ns. Nostokonepalvelun jutussa v. 2001 oikeusministeri paljoksui käräjäoikeuden henkisestä kärsimyksestä tuomitsemia korvauksia ja lausui, että ”käräjäoikeuksien ei ole luvallista lähteä rakentamaan rankaisevan vahingonkorvauksen käytäntöä”. Koskinen sanoi myös antavansa tukensa sille, että korvausvelvolliseksi tuomittu lehtiyhtiö valittaa tuomiosta. – Vuonna 2001 oikeusministeri piti Merenkulkulaitoksen johtajien lahjusjutussa annettua käräjäoikeuden tuomiota perusteluja hatarina ja arveli, että käräjäoikeuden tuomio tulisi muuttumaan hovioikeudessa. – Heinäkuussa 2004 oikeusministeri arvosteli näkyvästi kahta KKO:n henkirikosjutussa antamaa tuomiota ja kehotti KKO:n tuomareita harkitsemaan linjauksiaan uudelleen.

8. Oikeuskansleri Paavo Nikula, jonka ratkaistavaksi tapaus olisi muutoin tullut, siirsi asian silloiselle apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkalle. Syynä tähän saattoi olla se, että olin kantelussani huomauttanut Nikulan itse asiassa jo ottaneen epävirallisesti kantaa oikeusministerin lausumien asianmukaisuuteen. Jonkka pyysi Johannes Koskiselta selvityksen, johon minulle varattiin tilaisuus vastata.

9. Oikeuskanslerille tehtyjen kantelujen keskimääräinen käsittelyaika on noin puoli vuotta (ks. OKa:n kertomus vuodelta 2006 s. 11). Kun päätöstä kanteluuni ei ollut vielä vuoden kuluttua tullut, tiedustelin aika ajoin esittelijältä ja kerran myös Jaakko Jonkalta syytä päätöksen viipymiseen. Jonkka selitti, ettei hän voi ratkaista asia, koska sitä ei ole hänelle esitelty. Esittelijänä toiminut esittelijäneuvos puolestaan esitti erilaisia selityksiä. Milloin syynä oli oikeuskanslerin sairastuminen tai apulaisoikeuskanslerin sairasloma, milloin taas budjettilakien tarkastuskiireet ja muut asiat ja milloin taas vain, että ”no, on täällä vielä pari tätä vanhempaakin asiaakin ratkaisematta”.

10. En tunne mitään muuta valtion virastoa tai tuomioistunta, jossa asioiden esittelyajankohdasta päättäminen olisi jätetty yksinomaan esittelijöille; vielä 1970-luvulla sellaista käytäntöä ilmeni hovioikeuksissa. Minusta kantelu, jossa on kyse valtioneuvoston jäsenestä, ja joka liittyy perustuslain noudattamisen, tulisi ratkaista joutuisasti eikä makuuttaa asiaa vuosia virastossa esittelemättömänä.

11. Aika kului ja aloin jo vähitellen luopua toivosta saada ratkaisu asiaan. Johannes Koskisestakin ehti jo tulla ex-oikeusministeri, kun demarit valitsivat uudeksi oikeusministeriksi Leena Luhtasen. Väliin tulivat myös vuoden 2007 eduskuntavaalit, ja Johannes Koskinen toimii nyt eduskunnan varapuhemiehenä.

Oikeuskanslerin päätös

12. Oikeuskansleri Jonkka antoi vihdoin ja viimein eli 28.1.2008 asiassa päätöksensä. Päätöksen yleisiä näkökohtia sisältävässä osiossa todetaan, että oikeudenkäyntejä koskevia julkisia kannanottoja esitettäessä on otettava huomioon kaksi tärkeätä periaatetta nimittäin tuomioistuinten riippumattomuus yhtäältä ja sananvapaus toisaalta. Näitä periaatteita ei voida asettaa yleispätevästi ja ehdottomasti tärkeysjärjestykseen, vaan niitä joudutaan punnitsemaan tilannekohtaisesti keskenään.

13. Tilanteissa, joissa tuomioistuimen riippumattomuus ja sananvapaus ovat aidosti törmäyskurssilla, Jaakko Jonkka päätyi aikoinaan jo omassa väitöskirjassaan (Syytekynnys, 1991) lanseeraamaansa ns. punnintamallia soveltaen puoltamaan näkemystä, että tuomioistuimen riippumattomuuden suhteellinen painoarvo lähtökohtaisesti kasvaa kun on kyse oikeusministerin asemassa olevan valtioneuvoston jäsenen tuomiovallan käyttöä koskevista yksittäistapauksellisista julkisista lausumista. Tällainen asetelma on omiaan vaarantamaan tuomioistuimen riippumattomuutta herkästi ja syvällekäyvästi. Käytännön johtopäätöksenä tästä oikeuskansleri toteaa, että oikeusministerin olisi oikeudellisesti perusteltua noudattaa erityistä varovaisuutta ja harkittua pidättyvyyttä tällaisia kannanottoja esittäessään, jotta tahattomiltakin väärinkäsityksiltä vältyttäisiin eikä näin tultaisi antaneeksi aihetta edes epäilylle tuomioistuimen riippumattomuuden vaarantumisesta.

14. Tämän sinänsä ansiokkaan periaatepohdinnan jälkeen oikeuskanslerin päätöksessä siirrytään sitten ns. ”silkkihansikasosastolle”, jossa oikeuskansleri ottaa kantaa nimenomaan oikeusministeri Koskisen menettelyyn.

15. Perustelujen mukaan Johannes Koskisen ei ole voitu osoittaa tarkoittaneen puuttua julkisilla kannanotoillaan epäasiallisesti tuomiovallan käyttämiseen. Tämä lausuma, jota ei ole päätöksessä tarkemmin perusteltu, on ongelmallinen, koska sen mukaan Koskisen menettelyä olisi voitu pitää epäasiallisena puuttumisena tuomitsemistoimintaan vain siinä tapauksessa, jos hän olisi itse nimenomaan tarkoittanut puuttua tuomioistuinten ratkaisuihin epäasianmukaisesti. Laajasti ottaen lausuma näyttäisi sisältävän toteamuksen, että virkavelvollisuuden vastainen menettely voisi olla moitittavaa ja rangaistavaa ainoastaan tahallisena, muttei tuottamuksellisena. Mutta näinhän asia ei voi olla.

16. Vaikka oikeusministeri Koskisella olisi omasta mielestään ollut miten perusteltu motiivi tahansa puuttua yksittäisiin tuomioihin, on hänen menettelynsä silti objektiivisesti arvioiden voinut olla ja, kuten edellä on todettu, todellisuudessa myös ollut monien lausuntoihin kantaa ottaneiden tahojen mielestä epäasiallista. Ministerin menettely on voinut johtua siitä, että hän ei ole esimerkiksi huomannut tai ymmärtänyt, ettei oikeusministerin ole sopivaa ryhtyä arvostelemaan tuomioita eikä kehottamaan hakemaan niihin muutosta, koska tuomiot ovat ministerin mukaan olleet jossakin kohdin virheellisiä. Ministerin menettely on ollut epäasiallista vaikka se olisi johtunut ”vain” ajattelemattomuudesta tai hänellä sanavapauden rajojen osalta olleesta erilaisesta näkemyksestä.

17. Oikeuskanslerin päätöksessä toisaalta myönnetään, että jotkin ministeri Koskisen haastattelulausunnot ovat olleet tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta oikeudellisesti ongelmallisia. Niiden arvioinnissa Jonkka on kuitenkin ottanut huomioon Johannes Koskisen selityksessään esittämät näkökohdat eli sen, että ministerin haastattelujen pohjalta syntyneet lehtiartikkelit olisivat ikään kuin ”toisen käden tietoa” eikä niistä siten olisi välttämättä mahdollista saada esiin aitoina Koskisen lausumien täsmällistä sisältöä.

18. Tämä Koskisen menettelyn puolustelu tuntuu kuitenkin luvalla sanoen hieman naivilta. Oikeuskansleri on jättänyt ensinnäkin huomiotta kokonaan sen tosiseikan, että Koskinen oli jälkeenpäin oikaissut ainoastaan yhtä haastattelulausuntoaan. Muihin lehtikirjoituksiin ja lausuntoihinsa Koskinen ei sen sijaan ollut puuttunut, vaikka hänellä olisi toki ollut siihen tilaisuus. Tästä voidaan ja pitäisikin tietenkin tehdä se johtopäätös, että näissä lausunnoissa ei ole ollut minkäänlaista oikaisun tarvetta. Lähes kaikissa lehtihaastatteluissa Koskisen lausumat on kirjoitettu sitaattien muotoon eli juuri sellaisina kuin ministerimme oli ne toimittajien mukaan lehdille antanut.

19. Sitä paitsi olisi aika outoa, jos lehdet ja muut tiedotusvälineet olisivat ymmärtäneet oikeusministerin lausunnot jatkuvasti väärin, eli ministeri olisi tarkoittanut lausua aina tärkeissä kysymyksissä yleensä aina toisin kuin lehdet olivat hänen puheensa ymmärtäneet! Ministerin olisi täytynyt ainakin huomata ettei hän kykene ilmaisemaan itseään haastatteluissa riittävän selkeästi. Tällöin hänen olisi hänen tietenkin pitänyt suhtautua haastattelupyyntöihin varovaisesti eikä olla aina ”suuna ja päänä” lausuntoja jakamassa. Ja jos hänen sanomisiaan olisi tulkittu tai ymmärretty väärin, olisi ministerin toki pitänyt puuttua jokaisessa tapauksessa asiaan ja lähettää oikaisu jälkikäteen. Mutta kuten sanottu, näin hän teki vain yhdessä tapauksessa. On siten yllättävää, että oikeuskansleri on perustanut ratkaisunsa keskeiseltä osin ministerin jälkikäteisiin selityksiin siitä, että hän ei ollutkaan tarkoittanut sitä, mitä lehdet olivat kirjoittaneet hänen sanoneen.

20. Oikeuskansleri on kuitenkin todennut, että näillä ”toisen käden tietoa” koskevilla varauksillakin on joka tapauksessa ilmeisestä, että Koskisen lausumat ovat olleet omiaan luomaan perusteltavissa olevan vaaran, että niitä voidaan lukea puuttumiseksi tuomioistuinten toimintaan.

Johtopäätöksiä

21. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka päätyi ratkaisussaan siihen lopputulokseen, että Johannes Koskisen ei ole osoitettu menetelleen oikeusministerinä kantelukirjoituksessa tarkoitettuja lausumia antaessaan lainvastaisesti. Jonkka on kuitenkin saattanut päätöksessään esittämänsä näkökohdat Koskisen tietoon.

22. Kanteluista johtuvat toimenpiteet jaotellaan oikeuskanslerin vuosikertomuksissa seuraavasti: huomautus, esitys, käsitys tai ohje, muu kannanotto, muu toimenpide, korjaus tai oikaisu käsittelyn aikana taikka siten toteamus, jonka mukaan virheellistä menettelyä ei havaittu.

23. Tässä tapauksessa toimenpiteenä näyttäisi olevan jonkinlainen hybridi, sillä vaikka ex-oikeusministerin ei todettu menetelleen lainvastaisesti, oikeuskansleri on kuitenkin lähettänyt päätöksessä esittämänsä näkökohdat Johannes Koskisen tietoon.

24. Päätös on julkaistu kokonaisuudessaan OKa-viraston internet-sivustolla kohdassa ”uutisluonteisia tapahtumia”, mutta oikeuskanslerin ratkaisuluetteloon päätöstä ei ole jostakin syystä otettu. Uutiskynnyksen päätös ylitti lähinnä vain radio- ja televisiokanavilla, joissa se mainittiin lyhyesti, sekä muutamassa päivälehdessä. Sen sijaan esimerkiksi Helsingin Sanomat vaikeni päätöksestä tyystin. Yleensä päätös on ymmärretty niin, että ministereillä on oikeus kommentoida tuomioistuinten päätöksiä. Ilmeisesti oikeuskanslerin perustelut, joissa ikään kuin rivien välissä on luettavissa ne rajat, joita ministeri ei kuitenkaan saa ylittää, on koettu lehdissä liian vaikeaselkoisiksi.

25. Ratkaisu olisi voinut olla selkeämpi ja olisi ollut paikallaan, että ratkaisusta olisi laadittu lehdistöseloste, jossa olisi tiivistetysti tuotu esiin oikeuskanslerin ajatuksenkulku mahdollisimman ymmärrettävällä tavalla.

26. Allekirjoittanutta oikeuskanslerin ratkaisu ei ole vakuuttanut. Jo yksinomaan ratkaisun viipyminen lähes kolme vuotta on omiaan herättämään tiettyjä epäilyjä. Ratkaisun perusteluissa on toki esitetty perusteltuja näkökohtia yleisluontoisella tasolla, mutta näiden näkökohtien soveltamisessa kyseiseen tapaukseen on noudatettu liiallista varovaisuutta ja otettu huomioon yksipuolisesti lähinnä vain sellaisia näkökohtia, joiden avulla on päästy näennäisesti ennalta valittuun lopputulokseen.

27. Minusta ex-oikeusministerin menettely puuttua tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin vielä kesken ja lainvoimaa vailla olevissa jutuissa ja arvostella niitä sekä kehottaa hakemaan vääräksi toteamaansa ratkaisuun muutosta on selkeästi epäasiallista puuttumista tuomioistuinten toimintaan ja siten tuomioistuinten riippumattomuusperiaatteen vastaista menettelyä.

Jyrki Virolainen

professori"

----

Noin siis kirjoitin Oikeus-lehden numerossa 1/2008.

28. Tiedotusvälineissä oikeuskanslerin päätös ei herättänyt suurta huomiota. Lyhyissä uutispätkissä oikeuskanslerin todettiin toki antaneen Johannes Koskiselle pyyhkeitä varomattomien lausuntojen johdosta. Itse kommentoin oikeuskanslerin päätöstä Helsingin Sanomissa 1.2.2008 julkaistussa mielipidekirjoituksessani näin:

"Oikeuskanslerin päätöstä voidaan kritisoida

29. Oikeuskansleri on päätynyt ratkaisussaan siihen, että Johannes Koskinen ei oikeusministerinä ollessaan syyllistynyt lainvastaiseen menettelyyn antaessaan lehdille haastatteluja, joissa Koskinen arvosteli noin kolmessakymmenessä kantelukirjoituksessa yksilöidyssä tapauksessa tuomioistuimien ja eräiden muiden lainkäyttöviranomaisten ratkaisuja ja menettelytapoja.

30. Oikeuskanslerin mukaan Koskisen ei ole voitu osoittaa tarkoittaneen puuttua julkisilla kannanotoillaan epäasiallisesti tuomiovallan käyttämiseen.

31. Toisaalta Jonkka katsoo, että ”oikeusministerin olisi oikeudellisesti perusteltua noudattaa erityistä varovaisuutta ja harkittua pidättyvyyttä tällaisia kannanottoja esittäessään, jotta tahattomiltakin väärinkäsityksiltä vältyttäisiin eikä näin tultaisi antaneeksi aihetta edes epäilyille tuomioistuimen riippumattomuuden vaarantumisesta” (päätöksen s. 10).

32. Jonka mukaan joitakin oikeusministeri Koskisen lausumiksi kirjattuja kannanottoja voidaan pitää tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta oikeudellisesti ongelmallisina (s. 10). Näiden osalta Jonkka kuitenkin näyttäisi – Johannes Koskisen esittämää väitettä mukaillen – pitävän epäselvänä sitä, tulisiko Koskisen lehtiin kirjatuista haastatteluista ”aito” Koskisen lausumien täsmällinen sisältö. Ts. oikeuskansleri näyttäisi epäilevän, että Koskisen lausuntoja oli lehdissä jotenkin lyhennelty tai muokattu niin, että Koskisen sanomaksi kirjattuja lausuntoja ei voitaisikaan pitää aitoina.

33. Minusta tässä oikeuskansleri on ollut turhan herkkäuskoinen uskoessaan Koskisen po. väitteitä siitä, että hänen lausuntojaan olisi kirjattu väärin. Kantelussa ei suinkaan ole kyse vain muutamasta Koskisen haastattelusta, vaan tapauksia on kolmisenkymmentä (!), eikä Koskinen ole oikaissut lehden kirjoittamia haastattelujaan kuin yhdessä tapauksessa. Tätä seikkaa Jonkka ei kuitenkaan päätöksessään mainitse. Lisäksi: kyllä oikeusministerin pitää osata lausua sanottavansa lehdille oikeassa ja korrektissa muodossa, joka vastaa sitä mitä hän todella tarkoittaa. Ja jos ei tätä osaa, niin miksi ministerin sitten pitää mennä antamaan haastatteluja solkenaan, niin kuin Koskisella oli ministerinä ollessaan tapana.

34. Minusta on huomionarvoista se, että vaikka oikeuskansleri Jonkka asettaa em. varauksen – joka koskee siis Koskisen lausuntojen ”aitoutta” – hän toteaa loppukaneettinaan:

35. ”Näillä varauksillakin on joka tapauksessa ilmeistä, että Koskisen lausumat ovat olleet omiaan luomaan perusteltavissa olevan vaaran, että niitä voidaan lukea puuttumiseksi tuomioistuinten toimintaan”.

36. Tuomioistuimien riippumattomuus on oikeusvaltion kulmakiviä. Se edellyttää, että mm. valtioneuvosto ja yksittäiset ministerit eivät puutu tuomioistuinten yksittäisiin päätöksiin ja arvostele niitä, koska sitä voidaan pitää yrityksenä pyrkiä vaikuttamaan ratkaisuihin ja tuomioistuinten toimintaan. Ministerinä ollessaan Johannes Koskinen on kuitenkin näin tehnyt lähes 30 tapauksessa.

37. Siitä, onko kyse ollut epäasiallisesti puuttumisesta, olen eri mieltä kuin oikeuskansleri. Koskinen on oikeusministerinä ollessaan mm. puuttunut useissa tapauksissa keskeneräisten asioiden käsittelyyn ja arvostellut vielä lainvoimaan vailla olevia tuomioistuinten ratkaisuja ja kehottanut ainakin yhdessä tapauksessa hävinnyttä asianosaista jopa hakemaan muutosta tuomioon, jota Koskinen piti virheellisenä. Tämä jos mikään on epäasiallista puuttumista tuomioistuinten toimintaan.

38. Oikeuskanslerin päätöksen perusteluissa on toki hyviä ja huomionarvoisia näkökohtia tuomioistuimen riippumattomuudesta ja siitä, että ministerin tulee olla varovaisia ja pidättyviä julkisissa kannanotoissaan, jotka koskevat tuomioistuinten yksittäisiä ratkaisuja. Mutta oikeuskanslerin päätöksen lopputulokseen olen pettynyt, sillä kuten sanottu, Koskisen lausuntoja voidaan perustellusti pitää tuomioistuimien riippumattomuuden kannalta nähtynä epäasiallisina.

Jyrki Virolainen."

39. Aamulehden toinen päätoimittaja Jorma Pokkinen muisteli oikeuskanslerin Johannes Koskiselle antaman "langettavan" päätöksen jälkeen lehdessään kaihoisasti ex-ministerin lausuntoautomaattiaikoja ja patisteli lukijoita Pro Johannes -liikkeen perustamiseen. Pokkisen kannanotto on ymmärrettävä sitä taustaa vasten, että Johannes Koskinen jakeli kaikista tiedotusvälineistä eniten ehkä juuri Aamulehdelle hölösuisia lausuntojaan. Lehti siis menetti tutun ja innokkaan lausunnonantajansa ja sekös toimitusta lienee harmittanut! Kirjoitin Pokkisen ehdotuksesta ja oikeuskanslerin päätöksestä Aamulehden mielipidesivulla 5.2.2008 julkaistun kirjoituksen otsikolla "Buu Johannes olisi ehkä Pro Johannesta parempi."

40. Mainitsin kirjoituksessani, että päätoimittaja Herra Päätoimittaja Pokkinen ei ole ilmeisesti oikein mieltänyt, mikä on oikeusministerin yleisellä tasolla liikkuvan oikeuslaitoskeskusteluun osallistumisen ja tuomioistuinten yksittäisten ja vielä keskeneräisten ratkaisujen kommentoinnin välinen ero. - Ajatus Pro Johannes -liikkeestä kuivui kokoon.

41. Tämä kolmiosainen kirjoitussarjani koskee siis Johannes Koskisen tuomioistuinten riippumattomuutta epäkunnioittavia lehtilausuntoja. Johannes Koskisen Alpo Rusin syyttämättäjättämispäätöksen johdosta 12.6.2003 lausumasta möläytyksestä ja sen aiheuttamia toimenpiteistä olen kertonut blogissani.

42. Helsingin käräjäoikeus (8.11.2007) ja Helsingin hovioikeus (22.10.2009) totesivat ratkaisuissaan - hovioikeuden tuomio on lainvoimainen - Koskisen sanotun lausuman rikkoneen yhtä keskeistä ihmisoikeutta eli syyttömyysolettamaa. Valtio velvoitettiin suorittamaan osin Johannes Koskisen lausunnon perustella vahingonkorvausta Alpo Rusille aiheutetusta kärsimyksestä.

43. Pyysin blogissani 26.1.2010 julkaistussa kantelussani oikeuskansleria selvittämään, oliko Johannes Koskinen kerrotulla syyttömyysolettaman vastaisella menettelyllään rikkonut virkavelvollisuutensa, josta valtiolle aiheutui korvausvastuu. Oikeuskanslerin päästi tässä tapauksessa Johannes Koskisen kuitenkin vielä lievimmillä moitteilla kuin vuoden 2008 päätöksellään. Olen kritisoinut oikeuskanslerin Jaakko Jonkan 17.2.2011 antamaa päätöstä samana päivänä julkaistussa blogijutussa.

44. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi 24.5.2011 Kreikalle langettavan tuomion Koskisen tapauksia paljolti muistuttavassa tapauksessa. Kreikkalaisessa tapauksessa oli kysymys niin ikään maan silloisen oikeusministerin lausunnosta, jossa arvosteltiin vielä lainvoimaa vailla olevalla tuomiolla rangaistukseen tuomittuja henkilöitä tavalla, jonka katsottiin loukanneen syyttömyysolettamaa.

45. Ihmisoikeustuomioistuimen tuomio Konstas v. Kreikka löytyy täältä.

398. Jälkipuheet valtakunnanoikeudesta populismia, käsienpesua ja valtaeliitin ilmavaivoja

1. Tämän viikkoisen eduskunnan Matti Vanhas-prosessin jälkipuinti on tuonut esiin tyypillisiä jälkiviisasteluja. Äänessä ovat olleet etenkin prosessin keskeiset toimijat. Näin sopivasti vaalien alla on heitelty ilmaan ajatuksia valtakunnanoikeuden lakkauttamisesta ja ministerivastuuasian syytekynnyksen korkeudesta.

2. Äänessä ovat olleet kokeneet poliitikot. Voi ja myös pitää kysyä, miksi nämä jälkiviisaat eivät ole jo aiemmin tulleet esiin ja vaatineet valtakunnanoikeuden lakkautamista ja ministereiden syytekynnyksen rukkaamisesta. Siihen olisi ollut hyvä tilaisuus esimerkiksi vuoden 2000 perustuslain valmistelun ja säätämisen yhteydessä, samoin 2-3 viimeksi kuluneena vuotena Taxellin komitean mietinnöstä alkaneessa perustuslain tarkistamistyössä. Mutta mitään ei ole tapahtunut.

3. Esimerkiksi Jacob Söderman ja Kimmo Sasi, jotka ovat nyt vaatineet valtakunnanoikeuden lakkauttamista, ovat istuneet eduskunnassa ties kuinka kauan. Söderman on lisäksi toiminut eduskunnan oikeusasiamiehenä ja hänellä olisi ollut myös tuossa asemassa tilaisuus lainuudistuksia koskevien ehdotusten tekemiseen.

4. Miksi he eivät ole aiemmin puuttuneet mainittuihin epäkohtiin, miksi he tuovat niitä esille nyt vasta?

5. Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Jacob Söderman ehdotti Matti Vanhasen jääviystutkinnan ratkettua, että ministerien jutut voitaisiin jatkossa puida hovioikeudessa. Tällä hetkellä virassa olevia ministerejä, tasavallan presidenttiä, oikeuskansleria tai eduskunnan oikeusasiamiestä vastaan nostetut syytteet käsitellään valtakunnanoikeudessa. Södermanin mukaan valtakunnanoikeus voitaisiin lakkauttaa.

6. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi asettui tukemaan Södermanin ehdotusta. Sasin mukaan valtakunnanoikeus on hyvin erikoinen tuomioistuin, jossa on sekä poliitikkoja että tuomareita, ja se kokoontuu noin kahdenkymmenen vuoden välein. Voidaan kysyä, onko tällaiselle mitään tarvetta.

7. Sasin ja Södermanin mielestä ministerin virkarikosta voitaisiin käsitellä aivan tavallisessa oikeusistuimessa, tosin vasta hovioikeudesta alkaen. Korkeimman oikeuden antamalla valitusluvalla ministeri voisi lisäksi valittaa tuomiostaan ylimpään oikeusasteeseen, mikä olisi Sasin mukaan ihmisoikeuksien kannalta tärkeää. Valtakunnanoikeuden tuomioista ei voi valittaa.

8. Päätösvalta ministerin syyttämisestä voitaisiin Sasin mielestä antaa perustuslakivaliokunnalle, joka käsittelisi virkarikosasiaa oikeuskanslerin esityksestä. Tulevaisuudessa Sasi harkitsisi eduskunnan siirtämistä kokonaan sivuun oikeusprosessista. Syytteen ministeriä vastaan voisi silloin nostaa valtakunnansyyttäjä.

9. Sasin mukaan valtakunnanoikeuden lakkauttaminen vaatisi perusteellisia muutoksia lakiin valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden käsittelystä. Lisäksi perustuslakia pitäisi rukata, Sasi sanoo.

10. Ministereiden korkeaa syytekynnystä voisi Sasin mielestä laskea, mutta "vain hieman".

”Huolimattomuudesta johtuvissa hyvin vähäpätöisissä asioissa oikeuskanslerin huomautus riittää.” Sasi pitää poliittista vastuun kantamista ministerin kannalta painavampana rangaistuksena kuin esimerkiksi pientä sakkotuomiota.

11. Tänään valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on jatkanut Södermanin ja Sasin aloittaman valitusvirren veisaamista ja ilmoittanut kannattavansa ehdotusta valtakunnanoikeuden lopettamisesta (Aamulehti). Nissisen mielestä aika on ajanut valtakunnanoikeuden ohi. "Ministerivastuusäännökset voidaan muotoilla niin, ettei ministerisyytteistä jatkossakaan saada poliittista lyömäasetta", Nissinen sanoo lehden haastattelussa.

12. Selvää on - minulle tämä on ollut selvää jo parikymmentä vuotta sitten - että valtakunnanoikeus on ollut aikansa elänyt. Mutta sama koskee koko ministerivastuukysymystä ja sen erikoista syytekynnystä.

13. Valtakunnanoikeutta ei tarvita edes ylimpien tuomareiden (KKO:n ja KHO:n jäsenet) tai korkeimpien virkamiesten (oikeuskansleri ja oikeusasiamies) virkasyytefoorumina; nämä tehtävät voidaan antaa korkeimmalle oikeudelle.

14. Olen käsitellyt usein (ainakin 5-6) kertaa) mainittuja kysymyksiä; lukija löytää kyseiset blogijutut klikkaamalla asiasanoja "valtakunnanoikeus" ja ministerivastuu." Viittaan erityisesti blogikirjoituksiin 321/21.9.2010 "Ministereiden syytesuoja aikansa elänyt" ja 374/18.1.2011 "Vanhasen jääviyskysymyksestä nousi hirmuinen prosessi."

15. Valtakunnanoikeuden ohella siis myös ministerivastuujärjestelmä - suomeksi sanottuna ministereiden virkarikoksista koskevasta syytesuojasta - on aikansa elänyt. Ministerin virkarikosten syytekynnys on hinattu laissa asuorastaan pilviin. Siihenhän Matti Vanhastakin koskeneen syytteen nostaminen kompastui, ei suinkaan valtakunnanoikeuteen ja sen omalaatuiseen kokoonpanoon.

16. On kuvaavaa, etteivät Söderman, Sasi ja Nissinen näe mitään outoa sanotussa syytesuojassa. He eivät edes halua käyttää termi "syytesuoja". Sasi ja Nissinen jopa puolustelevat normaalia korkeampaa syytesuojaa ministereille.

17. Valtakunnansyyttäjä Nissistä tämä asia tuntuu erityisesti huolestuttava, sillä hänhän varoittelee Aamulehdessä, ettei ministerisyytteistä saa tehdä "lyömäasetta."

18. Minusta hieman outoa puhetta virkamieheltä ja ylimmältä syyttäjältä! Kenen asialla Nissinen oikeastaan on - ilmeisesti poliitikkojen ja ministereiden? Miksi ylin syyttäjä haluaa säilyttää ministereiden korkean syytekynnyksen? Kansansalaisten ja virkamiesten yhdenvertaisuus lain edessä, jota nykyinen järjestelmä rikkoo, ei sitä vastoin tunnu lainkaan huolestuttavan ylintä syyttäjävirkamiestämme.

19. Vanhas-prosessin jälkipuheissa on nähtävissä paljon jälkiviisastelua, populismia ja jonkinlaisia virka- ja valtaeliittimme ilmavaivoja.

391. Oikeuskansleri Jonkka pesi, vastoin hovioikeuden tuomiota, ex-ministeri Koskista puhtaaksi syyttömyysolettaman rikkomisesta

Motto:

Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi (Jesaja 1:18)

1. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka antoi tänään ratkaisunsa noin vuosi sitten hänelle Johannes Koskisen menettelystä oikeusministerinä tekemäni kirjoituksen johdosta. Asia liittyy Alpo Rusin Suomen valtiota vastaan ajamaan vahingonkorvausjuttuun. Tämän vuoksi aluksi yhteenveto Rusin vahingonkorvauskanteen käsittelystä puheena olevalta osin.

2. Oikeusministeri Johannes Koskinen lausui 12.6.2003 eli päivä valtionsyyttäjän Alpo Rusin vakoiluepäilyä koskevan syyttämättäjättämispäätöksen johdosta antamassaan lehtihaastattelussa, että "on todettu, että juuri törkeään vakoilurikokseen ei löytynyt näyttöä, mutta sen sijaan kylläkin sinänsä lainvastaisesta toiminnasta. Rikoksen vanhentumisen takia ei ole voitu tutkia, missä märin on syyllistytty tavallisen tekoon".

3. Alpo Rusi nosti 2.9.2006 Suomen valtiota vastaan vahingonkorvauskanteen, jonka hän perusti osaksi asian esitutkinnan yhteydessä tapahtuneeseen tietovuotoon ja osaksi Johannes Koskisen edellä mainittuun lausuntoon.

4. Rusi katsoi Koskisen rikkoneen lausunnollaan yhtä kaikkein merkittävintä ihmisoikeutta eli ihmisoikeussopimuksessa ja perustuslaissa tarkoitettua syyttömyysolettamaa. Johannes Koskiselle varattiin tilaisuus tulla oikeudenkäynnissä kuulluksi, mutta hän ei käyttänyt tuota oikeutta hyväkseen eikä saapunut oikeuteen.

5. Helsingin käräjäoikeus katsoi tuomiossaan 8.11.2007 Johannes Koskisen ministerinä käyttäneen puheena olevaa haastattelua antaessaan julkista valtaa ja rikkoneen edellä siteeratulla lausumallaan syyttömyysolettamaa. Käräjäoikeus piti Koskisen lausuntoa ihmisoikeussopimuksen vastaisena Alpo Rusiin kohdistuneena vahingonkorvausperusteen muodostavana viranomaisen virheellisenä menettelynä. Muun muassa tällä perusteella käräjäoikeus katsoi valtion olevan korvausvelvollisen Rusille ja velvoitti valtion maksamaan Rusille korvausta henkisestä kärsimyksestä ja vahingosta, joita kesken esitutkinnan tapahtunut tietovuoto oli Rusille aiheuttanut. Korvaussumma oli yhteensä 70 000 euroa.

6. Helsingin hovioikeus, jonne Suomen valtio valitti, ratkaisi asian antamallaan tuomiolla (22.10.2009) vahingonkorvauksen perusteen osalta samalla tavalla kuin käräjäoikeuskin. Perusteluinaan hovioikeus lausui puheena olevilta osalta seuraavaa:

"Valtioneuvoston jäsenen antama haastattelulausuma

7. Hovioikeus katsoo, kuten käräjäoikeuskin tuomionsa kohdassa 3.2.3., että silloisen oikeusministeri Johannes Koskisen lausuma lehtihaastattelussa 12.6.2003 on ollut syyttömyysolettaman vastainen. Oikeusministerin asiana ei ole ollut ottaa kantaa yksittäiseen

rikostutkintaan. Ottaessaan kuitenkin kantaa yksittäiseen rikostutkintaan hänellä on ollut velvollisuus noudattaa erityistä varovaisuutta kannanottonsa suhteen.

8. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Oikeuskäytännössä on pidetty julkisen vallan käyttönä myös sellaisia viranhoitoon liittyviä toimenpiteitä, joissa ei ole ollut kysymys mistään muodollisesta päätöksentekomenettelystä, mutta joilla on ollut tosiasiallisesti vaikutuksia kansalaisen asemaan. Hovioikeus katsoo, että ministerin asemaan liittyvä merkittävyys ja näkyvyys ja tehtävien laaja-alaisuus huomioon ottaen kaikkia valtioneuvoston jäsenen toimia omalla toimialallaan, mitkä toimet ovat omiaan vaikuttamaan yksittäisen kansalaisen asemaan, on pidettävä edellä kerrotussa säännöksessä tarkoitettuna julkisen vallan käyttönä.

9. Selvää on, että haastattelulausumaa on Koskiselta pyydetty juuri hänen oikeusministeriasemansa takia. Kysymyksessä olevan Koskisen menettelyn on katsottava tapahtuneen julkista valtaa käytettäessä. Menettelyn osalta toimen suorittamiselle kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Valtion viranomaisen on siten katsottava menetelleen virheellisesti haastattelulausuman suhteen. Valtio on velvollinen korvaamaan Rusille tältä osin valtion viran-omaisen tuottamuksellaan aiheuttaman vahingon.

Vahinko

Yleistä

10. Vahingonkorvauslain 5 luvussa on säädetty korvattavasta vahingosta. Asiassa on kysymys asianomaisena ajankohtana voimassa olleen vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:ssä (412/1974) tarkoitetusta henkilövahingosta sekä saman luvun 6 §:ssä (412/1974) tarkoitetusta henkisestä kärsimyksestä. Hovioikeus toteaa, että sanotuissa vahingoissa on kysymys toisiinsa nähden erityyppisistä vahingoista ja myös niiden korvausvastuun edellytykset poikkeavat toisistaan. Sen vuoksi korvausvelvollisuus niiden osalta on, toisin kuin käräjäoikeus on korvauksen määrännyt, määrättävä kummastakin erikseen. "

------

11. "Valtion korvausvastuu henkisestä kärsimyksestä oikeusministeri Koskisen syyttömyysolettaman vastaisen lausuman perusteella edellyttää vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan ensinnäkin menettelyn objektiivisen puolen osalta, että lausuman antaminen

on kunniaa loukkaava tai sen kaltainen teko. Hovioikeus katsoo, että julkisesti esitetty perusteeton vihjaus toisen syyllistymisestä lainvastaiseen toimintaan on tyypillisesti kunniaa loukkaavaa menettelyä. Koskisen käräjäoikeuden tuomion kohdassa 3.2.3 yksilöity lausuma on siten objektiivisessa suhteessa perusteltua katsoa Rusin kunniaa loukkaavaksi.

12. Niin kuin edellä on todettu vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ssä tarkoitetun korvausvelvollisuuden edellytyksenä on tahallinen rikos. Koskinen ei ole tässä asiassa asianosaisena. Sen vuoksi ei tässä asiassa - oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluvasta syyttömyysolettamasta johtuen - voida ottaa kantaa siihen, onko Koskinen syyllistynyt kunniaan kohdistuneeseen tai muuhun sen kaltaiseen rikokseen. Hovioikeus katsoo edellä mainitun korkeimman oikeuden ratkaisussa (KKO 2008:10) tarkoitetun perus- ja ihmisoikeusmyönteisen tulkinnan johtavan siihen, ettei valtion korvausvelvollisuuden edellytyksenä voida pitää sen selvittämistä, onko Koskinen syyllistynyt Rusin kunniaan kohdistuneeseen rikokseen. Kun kysymys on valtion viranomaisen menettelystä, valtion korvausvastuu on harkittava pelkästään edellä mainittujen objektiivisten seikkojen perusteella eli sen mukaan, miten ja millaisin seurauksin Koskisen lausuma todellisuudessa on ilmennyt. Hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeuskin tuomionsa kohdassa 4.4.2.2, että valtio on velvollinen korvaamaan Koskisen syyttömyysolettaman vastaisen lausuman johdosta Rusille aiheutuneen henkisen kärsimyksen. "

13. Hovioikeus piti kohtuullisena korvauksena Rusille aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä

20 000 euroa, jonka se velvoitti valtion Rusille korvamaan. (Lisäksi hovioikeus velvoitti valtion suorittamaan tietovuoden johdosta korvaukseksi Rusille kipuun ja särkyyn verrattavana henkisenä kärsimyksenä 7 000 euroa).

Kantelu oikeuskanslerille

14. Toin kirjoituksessani 26.1.2010 oikeuskanslerille esiin, että ex-oikeusministeri Koskisen menettelyn tutkimista ei ole syytä jättää tähän, vaan oikeuskanslerin tulisi perustuslain mukaisesti ottaa asia tutkittavakseen. Lausuin, että käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomion perusteluissa todettu oikeusministerin menettely loukata julkisessa haastattelulausunnossa keskeistä ihmisoikeutta välittömästi sen jälkeen kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen asianomaista vastaan nostamatta, ei ole sopivaa.

15. Pyysin oikeuskansleria selvittämään, miten oikeusministeri Johannes Koskisen sanottua lausumaa on arvioitava ministerin virkavastuun kannalta ja onko Koskinen menettelyllään mahdollisesti syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen tai johonkin muuhun virkarikokseen.

16. Pyysin oikeuskanslerilta selvitystä myös siitä, onko valtio käyttänyt vahingonkorvausvelvollisuuden johdosta regressioikeuttaan Koskisen osalta.

17. Oikeuskanslerille saapui 25.1.2010 myös Alpo Rusin muun muassa samaa asiaa koskeva kantelukirjoitus. Näiden molempien johdosta oikeuskansleri pyysi 5.2.2010 kansanedustaja Johannes Koskiselta kanteluasioiden tutkimiseksi tarpeellisen selvityksen. Ilmeisesti oikeuskansleri on ratkaissut myös Rusin kantelun tänään, minulla ei tietoa tuon ratkaisun sisällöstä.

Johannes Koskisen selvitys

18. Selvityksessään 31.3.2010 Johannes Koskinen kertoi, että Ilta-Sanomat teki valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken syyttämättäjättämispäätöksen julkaisemispäivänä puhelimitse kiertohaastattelun kolmelle ministerille. Kysymykset olivat: ”1) Onko suojelupoliisin toiminta ollut mielestänne kaikin osin asianmukaista? 2) Mitä mieltä olette valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken antamasta päätöksestä?” Jälkimmäiseen kysymykseen antamansa vastauksen alussa Koskinen oli lehden mukaan todennut: ”Se on riippumattoman syyttäjän tekemä päätös ja vaikuttaa sinänsä perustellulta”. Lyhyt haastattelulausunto jatkui sillä tavoin kuin edellä on todettu.

19. Koskisen mukaan vastauksen muotoilu viittasi siihen, että Jukka Rusin myöntämät teot olivat puhelinhaastattelussa nimenomaisesti esillä. Vastauksessa ei väitetty Jukka Rusin tai Alpo Rusin syyllistyneen rikokseen eikä loukattu mitenkään syyttömyysolettamaa. Näyttö ”sinänsä lainvastaisesta toiminnasta” koski Jukka Rusin tunnustamaa työnantajansa asiakirjojen luovutusta. Jos haastatteluteksti olisi tullut tarkistettavaksi, Koskinen olisi lisännyt siihen nimenomaisen maininnan Jukka Rusista. Passiivimuoto ei kuitenkaan leimannut Alpo Rusia lainvastaisesti toimineeksi, sillä juttukokonaisuudessa erot veljesten toimissa ja myös kuulustelulausunnoissa kävivät selvästi ilmi. Kyseessä olevaa Ilta-Sanomien kirjoitusta ei esitetty vahingonkorvausoikeudenkäynnissä tuomioistuimelle. Koskiselle varattiin lukuisten muiden henkilöiden tavoin tilaisuus tulla kuulluksi oikeudenkäynnissä. Koska Koskisella ei ollut mitään kerrottavaa itse pääasiasta eikä hän voinut ”aavistaa ihmeellisiä väitteitä Ilta-Sanomien ko. jutun tulkinnoista, jo prosessiekonomisista syistä vastaajan puolella” hänen paikalletuloaan ”ei pidetty tarpeellisena”.

20. Selvityksessään Koskinen edelleen totesi, että käräjäoikeus ei lainkaan perustellut, miksi hänen lyhyttä haastattelulausumaansa tulisi tulkita kielen normaalin merkityssisällön vastaisesti. Koskisen mukaan käräjäoikeus jätti täysin noteeraamatta, että kysymykset ja vastaukset koskivat sekä Jukka Rusin että Alpo Rusin toimia. Tuomioistuin ei tuomiossaan perustellut, miksi haastattelulausumassa todettu ”lainvastainen toiminta” tarkoittaisi syyllistymistä rikokseen tai miksi haastattelulausuman passiivimuotoilu lainvastaisesta toiminnasta tarkoittaisi Alpo Rusia, kun valtionsyyttäjä Rautakosken tutkimassa syyteharkinta-asiassa oli kysymys kahden henkilön toiminnasta. Selvityksessään Koskinen pyytää oikeuskansleria arvioimaan, millaisia huolellisuusvaatimuksia tuomioistuinten tulee noudattaa välttääkseen perusteettomasti vihjaamasta toisen syyllistymiseen lainvastaiseen toimintaan.

Oikeuskanslerin ratkaisu (dnro OKV/109/1/2010)

"5. 1 Johannes Koskisen menettelyn arviointia

(21) Otsikolla ”Ministerit siunaavat Supon toiminnan” 12.6.2003 julkaistun Ilta-Sanomat lehden artikkelin mukaan Johannes Koskiselle ja eräille muille tapahtuma-aikaisille ministereille esitettiin vastattaviksi seuraavat kysymykset:

1) ”Onko Suojelupoliisin toiminta ollut mielestänne kaikin osin asianmukaista?”

2) ” Mitä mieltä olette valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken antamasta päätöksestä?”

(22) Oikeusministeri Koskisen vastaus on lehteen kirjattu näin:

1) ”Poliisi on nähdäkseni tehnyt kattavaa työtä. Sen tehtävänähän on maanpetosrikosten ja vastaavien selvittäminen. Tutkimusten vuotaminen on hankala asia ja tällaisten vuotokohtien tutkiminen on vaikeaa. Lain mukaan esitutkinnan aineistosta pitää antaa tietoa tutkinnan

eri osapuolille. Tämä saattaa edellyttää, että jatkossa tullaan miettimään menettelytapoja ja sitä, miten toimitaan.”

2) ”Se on riippumattoman syyttäjän tekemä päätös ja vaikuttaa sinänsä perustellulta. On

todettu, että juuri törkeään vakoilurikokseen ei löytynyt näyttöä, mutta sen sijaan kyllä sinänsä lainvastaisesta toiminnasta. Rikoksen vanhentumisen takia ei ole voitu tutkia, missä määrin on syyllistytty tavalliseen vakoilurikokseen. Päätöksestä ei näy suorasti, mikä on kanta tavallisen tavallisen vakoilurikoksen määritelmien täyttymisestä. Periaatteessa vanhentuneeseenkin rikokseen voidaan ottaa kantaa, mutta se on syyttäjän käytännöstä kiinni.”

(23) Kun arvioidaan Johannes Koskisen menettelyä ja sen moitittavuutta, on lähtökohtaisesti kiinnitettävä huomiota siihen objektiivisesti havaittavaan seikkaan, että hänen lausumakseen kirjatussa haastattelussa ei mainita kenenkään syyllistyneen laissa rangaistavaksi säädettyyn tekoon. Syyttömyysolettaman sisältö on se, että jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen (EIS 6 art. 2 kappale). Vaikka syyttömyysolettama puhuu ”rikoksesta syytetystä”, ulottuu sen vaikutus oikeuskäsittelyä laajemmalle, aina viranomaisten julkisuudessa esittämiin syyllisyyttä koskeviin kannanottoihin asti (tulkinnasta tarkemmin esim. Matti Pellonpää: Euroopan ihmisoikeussopimus. Talentum 2005 s. 413-419).

(24) Koskisen lausuma ei viittaa nimenomaisesti Alpo Rusiin eikä suoranaisesti edes siihen, että joku yksilöity henkilö olisi ylipäänsä syyllistynyt rikokseen. Tosin asiayhteydessään lausuma on mahdollista ymmärtää niinkin, että siihen sisältyisi epäsuorasti syyttömyysolettaman loukkaus, koska siinä puhutaan lainvastaisesta menettelystä ja rikoksen vanhentumisesta. Mutta tällöin kysymys on pikemmin lukijan tulkinnasta, joka edellyttää haastattelun asettamista yhteyteen muun kyseistä vakoiluepäilyä koskevan tiedon kanssa, kuin Koskisen lausumasta sellaisenaan.

(25) Selvityksensä mukaan Koskinen oli viittauksella lainvastaiseen toimintaan tarkoittanut Jukka Rusin tunnustamaa työnantajansa asiakirjojen luovutusta, ”mikä on selvästi ollut ainakin työsopimuslain vastaista”. Toteamuksella rikoksen vanhentumisesta Koskinen kertoo halunneensa viitata valtionsyyttäjän johtopäätökseen: ”Mahdolliset muut lievemmin rangaistavat teot ovat vanhentuneet eikä syyteharkinnan suorittaminen niiden osalta ole enää mahdollista.” Koskinen kertoo siten nojautuneensa vain asiakirjoista ilmenneisiin tietoihin. Käytettävissä olevan aineiston perusteella ei voida osoittaa, että Koskinen olisi tarkoittanut jotakin muuta kuin hän selvityksessään on kertonut. Vielä on kuitenkin pohdittava sitä, onko hän ollut – erityisesti oikeusministerin asema huomioon ottaen – varomaton antaessaan yksittäistä rikosasiaa koskevan sellaisen haastattelun, joka on ymmärrettävissä syyttömyysolettaman loukkaukseksi.

(26) Palautan tässä yhteydessä mieliin aikaisemman Koskisen oikeudenkäyntiasioiden julkista

kommentointia koskeneen ratkaisuni, jonka annoin 28.1.2008 (Dnro 195/1/05) Jyrki Virolaisen kantelun johdosta. Siinäkin oli kysymys haastattelulausumien antamisesta yksittäisistä rikosasioista. Tuolloisessa kantelussa Virolainen viittasi myös nyt kysymyksessä olevaan Koskisen haastatteluun, mutta mainitussa päätöksessäni en voinut tätä asiaa silloin arvioida, koska sen käsittely oli tuomioistuimessa vireillä. Asian tultua nyttemmin lainvoimaisesti ratkaistuksi, voin tässä soveltuvin osin viitata siihen argumentointiin, jota päätöksessäni 28.1.2008 Dnro 195/1/05 esitin (oikeuskanslerin kertomus 2008 s. 69 – 77). Tuolloin punnitsin ja arvioin muun muassa yhtäältä sananvapauden sekä toisaalta lainkäytön riippumattomuuden ja oikeudenkäynnin asianosaisten oikeusturvan kannalta niitä oikeudellisesti merkityksellisiä vaaroja, joita oikeusministerin asemassa olevan henkilön yksittäisten rikosasioiden julkisesta kommentoinnista saattaa aiheutua.

(27) Nyt kysymyksessä oleva Koskisen haastattelulausuma on voitu ymmärtää – ja on tosiasiallisesti ymmärrettykin – syyttömyysolettaman vastaiseksi, vaikka sitä ei sellaiseksi olisi tarkoitettukaan. Lausuma on jälkikäteen arvioiden ollut objektiivisesti tarkastellen ainakin väärinkäsityksille altis ja siinä mielessä varomaton.

(28) Vastaavalla tavalla kuin päätöksessäni 28.1.2008 Dnro 195/1/05 totesin, voin todeta tässäkin tapauksessa, että oikeusministerin asemassa olevan valtioneuvoston jäsenen on perusteltua noudattaa erityistä varovaisuutta ja harkittua pidättyvyyttä lausuessaan arvioita konkreettisista lainkäyttöasioista ja rikostutkinnoista julkisuudessa.

5.2 Vahingonkorvauksen takautumisoikeuden käyttäminen

(29) Siltä osin kuin Virolaisen kantelussa pyydetään selvitystä siitä, onko valtio käyttänyt vahingonkorvausvelvollisuuden osalta regressioikeuttaan Johannes Koskisen osalta, pyysin oikeusministeriöltä selvitystä asiasta.

(30) Oikeusministeriön selvityksessä 2.3.2010 todetaan mm. seuraavaa:

”Oikeusministeriö päätti 15.12.2009, ettei valtio hae muutosta Helsingin hovioikeuden

tuomioon. Tuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeen arvioitiin, antaako tuomio aihetta jatkotoimiin. Entinen oikeusministeri Koskinen ei ollut asianosaisena oikeudenkäynnissä. Koskisen ei ole todettu syyllistyneen asiassa rikokseen, mikä lähtökohtaisesti on kärsimyksen korvattavuuden edellytyksenä. Hovioikeuden ratkaisussa ei myöskään millään tavoin ole eritelty, miltä osin henkisestä kärsimyksestä tuomittu 20 000 euron korvaus perustuu Koskisen menettelyyn. Näin ollen Koskisen mahdollisen korvausvastuun toteutuminen edellyttäisi käytännössä takau- tumiskanteen nostamista.

(31) Valtion takautumisoikeutta koskevassa asiassa sovellettavaksi tulevan vahingonkorvaus- lain 4 luvun nojalla on epävarmaa, voitaisiinko Koskisen katsoa olevan asiassa valtiolle korvausvelvollinen. Vaikka niin katsottaisiinkin, valtiolle tulevan korvauksen määrä ei todennä- köisesti ylittäisi takautumiskanteen nostamisesta valtiolle aiheutuvia kustannuksia. Näillä pe- rusteilla oikeusministeriö päätyi siihen, ettei ole tarkoituksenmukaista ryhtyä toimenpiteisiin mainittujen valtion maksettavaksi tuomittujen korvausten perimiseksi.”

(32) Totean, että kyseisessä vahingonkorvausasiassa toimivaltaiset viranomaiset eivät ole vahingonkorvauksen regressioikeutta koskevan asian käsittelyssä menetelleet lainvastaisesti tai lakiin perustuvan harkintavaltansa ylittäen. Virolaisen kantelu ei tältä osin anna aihetta toimenpiteisiin.

5.3 Toimenpiteeni

(33) Lähettämällä jäljennöksen tästä päätöksestäni saatan päätöksessä edellä kohdassa 5.1 esittämäni näkökohdat Koskisen tietoon.

(34) Muilta osin minulla ei ole aihetta toimenpiteisiin. Koskisen tuomioistuinten menettelyn arviointia koskevan pyynnön johdosta totean, että ei ole ilmennyt aihetta puuttua riippumatto-

mien tuomioistuinten toimi- ja harkintavallan rajoissa antamaan tuomioon.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

Osastopäällikkö

Esittelijäneuvos Risto Hiekkataipale"

--------

Oikeuskanslerin päätöksen arviointia

36. Oikeuskanslerin päätös on suppea, niukasti perusteltu ja sisällöltään sangen hämmentävä.

En oikein näe saneeni yksiselitteistä tai tyhjentävää vastausta esittämääni pääkysymykseen.

37. Ymmärrän, että oikeuskansleri katsoo Johannes Koskisen olleen haastattelulausunnossaan varomaton. Tämä todetaan edellä kappaleissa 27 ja 28. Ainoana toimenpiteenään Jonkka kuitenkin katsoi aiheelliseksi saattaa mainitun käsityksensä Koskisen tietoon. No, ylimpien laillisuusvalvojien omaksuman hieman omalaatuiselta vaikuttavan käsitteistön "toimenpide" valossa myös Koskisen ratkaisua voitaneen pitää moitteena tai - kuten oikeusasiamies Jääskeläinen totesi eilisessä Pekka Hallbergia koskevassa päätöksessään - "arvosteluna." Tai ehkä sittenkin Koskiselle nyt lausuttu oikeuskanslerin "käsitys" on arvoasteikossa himpun verran "arvostelua" lievempi kannanotto. Seuraavaksi tulisi sitten kai moite jne. - Hieman tuppaa hymyilyttämään koko tämä "sanktioiden" ääretön ankaruus!

38. Pyysin kantelussani oikeuskanslerin kantaa erityisesti siihen, oliko ministeri Koskisen mahdollisesti syytä epäillä syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Tästähän tunnetaan rikoslaissa kahta tyyppiä: a) tuottamuksellinen ja b) tahallinen virkavelvollisuuden rikkominen. Lisäksi on laissa on kriminalisoitu virka-aseman väärinkäyttäminen ja törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen.

39. Kuten sanottu, minusta tuntuu, että en saanut oikeuskanslerilta vastausta kysymykseeni. Toki päätöksen perustelujen rivien välistä on luettavissa, että Jonkan mukaan Koskisen ei voida epäillä syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Mutta kunnon perusteluja ei päätöksessä esitetä. Miksi ei? Ehkä siksi, että niitä ei ole kerta kaikkiaan ollut!

40. Nyt tullaankin päätöksen kaikkein hämmästyttävimpään kohtaan. Vaikka sekä käräjäoikeus että hovioikeus ovat tuomioissaan yksimielisesti ja lainvoimaisesti katsoneet, että Johannes Koskisen menettely oli selkeä virassa tehty syyttömyysolettaman loukkaus, Jonkka suoraan sanoen viittaa asiallisesti ottaen kintaalla näille tuomioille ja niiden perusteluille. Hän ei tunnu antavan tuomiolle minkäänlaista arvoa.

41. Tämä on minusta hyvin outoa! Näin nimenomaan sen vuoksi, että aiemmin oikeuskansleri on katsonut, että sitä, mitä riippumaton tuomioistuin on ratkaisussaan todennut, hän ei voi lähteä jälkikäteen toisin arvioimaan. Tässä Koskisen tapauksessa oikeuskansleri on ottanut toisenlaisen kannan ja oikein kunnolla.

41a. Aiemmin oikeuskansleri Jaakko Jonkka on ollut suhtautumisessa riippumattomien tuomioistuinten ratkaisuihin hyvin pidättyväinen. Hän on kirjoittanut asiasta laajan artikkeli "Oikeuskansleri tuomioistuinten valvojana" (Professori Juha lappalainen juhlakirja, 2007, ss. 167-198). Siitä muutama poiminta:

- Laillisuusvalvoja ei voi muuttaa tuomioistuinten kuten ei muidenkaan viranomaisten ratkaisuja eikä voi antaa myöskään näille määräyksiä (s. 170);

- Pääsääntönä voidaan sanoa, että laillisuusvalvojat ottavat valvonnassaan kantaa menettelyllisiin kysymyksiin ja perus- ja ihmisoikeutena turvatun oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumiseen (s. 173);

- Tuomioistuimen ratkaisuun, myös tuomioon voidaan puuttua, jos sinä havaitaan lainvastaista. Tällöin on kuitenkin huomattava, että laillisuusvalvojan ei tule astua tuomioistuimen rooliin ja ryhtyä tästä näkökulmasta arvioimaan tehtyä tuomiota. Käräjiä ei käydä uudelleen laillisuusvalvojan pöydän ääressä. Kantelija, joka odottaa laillisuusvalvojan muuttavan hänelle epämieluisaa tuomiota, joutuu tyytymään vastaukseen: Oikeuskansleri ei puutu tuomioistuimen toimi- ja harkintavaltansa puitteissa tekemiin ratkaisuihin (s. 176);

- Jotta laillisuusvalvojan puuttuminen riippumattoman tuomioistuimen asiaratkaisuun olisi perusteltua, pitää kyse olla jostakin enemmästä kuin "huonosta tulkinnasta". Puuttuminen edellyttää, että virhe on ilmenen (s. 177);

- Tuomioistuimen valvonnassa on sovitettava yhteen kaksi perustuslain tasoista vaatimusta. Yhtäältä on kunnioitettava tuomioistuimen riippumattomuutta. Toisaalta on pyrittävä huolehtimaan valvonnan uskottavuudesta ja tehokkuudesta....Törmäyskurssille mainitut kaksi vaatimusta voivat periaatteessa joutua sillin, kun laillisuusvalvonta astuu tuomiovallan ydinalueelle eli puututtu tuomion sisältöön. Tiedossani ei kuitenkaan ole ainuttakaan tapausta, jossa tuomioon olisi puututtu muutoin kuin selvän virheen johdosta (196).

42. Oikeuskansleri Jonkka on, vastoin hovioikeuden lainvoimaisesta tuomiota, hyväksynyt Johannes Koskisen selvityksessään esittämän venkoilun. Jos kyse olisi asianajajasta, pitäisin entisenä tuomarina Koskisen venkoilua tietynlaisena kverulointina. Koskisella on tässä asetelmansa toki ollut oikeus sanottuun venkoiluun. Sen sijaan ihmettelen suuresti sitä, että oikeuskansleri on, kun käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomion perustelut puhuvat aivan päinvastaista, mennyt tuollaisen selityksen hyväksymään.

43. Jokainen järkevästi ajatteleva ihminen ymmärtänee, että Koskisen selityksessä on vahvasti niin sanotusti astian makua hänen väittäessään, että hän tarkoittikin lausunnollaan yksinomaan Juka Rusia, ei siis lainkaan Alpo Rusia. Pidän selvänä, että Koskinen tarkoitti ensisijaisesti juuri Alpo Rusia, sillä Jukka Rusihan oli koko jupakassa vain jonkinlainen sivu- tai pikkutekijä kaikkien huomion kohdistuessa nimenomaan Alpo Rusiin. Oikeuskanslerin olisi toki pitänyt ymmärtää, että siitä seikasta, ettei Koskisen lausumassa, samoin kuin käräjäoikeuden tuomiossa, ole yksilöity asianomaisia henkilöitä, ei voida tehdä sitä johtopäätöstä, etteikö Koskinen olisi joka tapauksessa tarkoittanut molempia Rusin veljeksiä.

44. Minun on mahdotonta ymmärtää, miksi asia on käännetty, oikeastaan yritetty kääntää, siihen, että kun Koskisen lausumassa ei mainittu ketään henkilöä nimeltä, kyseeseen ei voisi tulla syyttömyysolettaman loukkaus. Asiayhteyshän on kuitenkin päivänselvä: syyttämättäjättämispäätös oli tehty sekä Jukka että Alpo Rusista eikä Koskinen ollut lausunnossaan erottanut Alpo Rusia pois arviointinsa piiristä. Väitän, että asiayhteys on niin selvä ja kiistaton, että jokainen on ymmärtänyt, keitä Koskinen on lausumallaan tarkoittanut.

45. Oikeuskanslerin kannanoton voi ymmärtää vain siten, että hän on ollut haluton tarkemmin selvittämään, oliko Koskisen syytä epäillä syyllistyneen hovioikeuden lainvoimaisen tuomion perusteluissa todetulla syyttömyysolettamaa loukanneella lausumallaan virkavelvollisuuden rikkomiseen. Kun Koskinen oli lausumaa antaessaan ministeri, kyseeseen olisi tullut ministerivastuuprosessi perustuslakivaliokunnan käsittelyineen ja niin edelleen. Sitä oikeuskansleri ei ole halunnut "jostakin syystä" käynnistää.

46. Luulen, että juuri tämän takia oikeuskanslerin päätöksessä käytetään sellaisia hyvin epämääräisiä sanontoja kuin "lausuma ei viittaa nimenomaisesti Alpo Rusiin eikä suoranaisesti edes siihen, että joku yksilöity henkilö olisi ylipäätänsä syyllistynyt rikokseen" tai "pikemminkin lukijan tulkinnasta." Eräänlaisena huipentuma eli kliimaksina on syytä mainita päätöksen toteamus, jonka mukaan "käytettävissä olevan aineiston perusteella ei voida osoittaa, että Koskinen olisi tarkoittanut jotakin muuta kuin hän selvityksessään on kertonut."

47. Oikeuskanslerin "käytettävissä" on kuitenkin ollut myös hovioikeuden lainvoimainen tuomio. Tuossa tuomiossa, joka on perustunut jo käräjäoikeuden suullisessa ja välittömässä istunnossa vastaanotettuun laajaan ja hovioikeudessa uudelleen perusteellisesti puituun ja tuomiossa erinomaisen hyvin punnittuun aineistoon, päädyttiin yksimielisesti ja yksiselitteisesi siihen, että Koskisen lausuma on syyllisyysolettaman vastainen. Tämän käytettävissä olevan aineiston oikeuskansleri on kuitenkin "jostakin syystä", jota päätöksessä ei kerrota, sivuuttanut tyystin ja perustanut ratkaisunsa, niin kuin näyttää, yksinomaan Koskisen jälkikäteen antamiin venkoileviin selityksiin. - Peräti merkillistä, jos minulta kysytään!

48. Sillä seikalla, että Koskinen ei ollut tuomioistuinkäsittelyssä itse asianosaisena, ei ole asian eli epäillyn virkavelvollisuuden tutkimisen kannalta merkitystä. Ei liioin sillä, että käräjäoikeus ja hovioikeus ovat antaneet Koskisen syyllisyysolettaman rikkomista koskevan lausuntonsa tuomion perusteluosassa. Vaikka katsottaisinkin, ettei sanottu lausuma sitoisi oikeusvoimaisesti mahdollisessa rikosprosessissa, sillä on tietenkin erittäin merkittävä todistusvaikutus; paljon suurempi kuin ministerin jälkikäteisillä selityksillä.

49. Vaikka sitä ei oikeuskanslerin päätöksessä todeta, voidaan perustellusti olettaa, että oikeuskansleri on ollut syyttömyysolettaman rikkomisen osalta asiallisesti eri mieltä kuin käräjäoikeus ja hovioikeus lainvoimaisessa tuomiossaan. Kuitenkin riippumattomien tuomioistuinten eli käräjäoikeuden ja hovioikeuden antamat ratkaisut perustuvat asianmukaisessa ja osin suullisessa ja välittömässä oikeudenkäynnissä vastaanotettuun ja punnittuun aineistoon, oikeuskanslerin ratkaisu sen sijaan yksinomaan "laillisuusvalvojan pöydän ääressä" tapahtuneeseen asiakirja-aineiston selailuun ja hieman kevyiltä vaikuttaviin fasadiperusteluihin. Viittaan siihen,, mitä oikeuskansleri Jonkka on itse lausunut edellä kappaleessa 41 a lausunut juhlavasti periaatteesta, jonka mukaan laillisuusvalvoja ei puutu voi eikä saa puuttua tuomion sisältöön muutoin kuin selvän virheen takia.

50. Johannes Koskinen ei siis osallistunut - ei ehkä ylimielisyyttään välittänyt osallistua - Alpo Rusin korvausoikeudenkäynnissä kuulluksi, vaikka hänelle tarjottiin siihen lain edellyttämällä tavalla mahdollisuus. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteivätkö Johannes Koskisen oikeuskanslerille esittämä selvitys ja siitä ilmenneet seikat olisi olleet tiedossa jo mainitussa oikeudenkäynnissä, näin ainakin hovioikeuskäsittelyssä. Valtion asiana oli tietenkin kiistää Rusin korvauskanteen peruste Koskisen lehtilausunnon johdosta ja tässä tarkoituksessa valtion puolelta tuotiin esiin ne seikat, joihin Koskinen on selvityksessään oikeuskanslerille vedonnut. Valtiota edusti käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa tunnetusti pätevä asianajaja Aarno Arvela. Kyllä hän toi myös Johannes Koskisen mainitun lehtilausunnon oalta esiin kaiken sen, mitä tuotavissa oli.

51. Kuten edellä jo totesin, aikaisemmin oikeuskansleri on säännönmukaisesi aina katsonut, ettei hän voi lähteä jälkeenpäin arviomaan tuomioistuimen tuomiolla ratkaistua asiaa tai arvioimaan tuomion perustelujen asianmukaisuutta tai oikeellisuutta., ks. ed. kappale 41 a. Perusteluina on tällöin viitattu tuomioistuinten riippumattomuuteen ja siihen, että asia on selvitetty asianmukaisesti toimeenpannussa oikeudenkäynnissä. Nyt tästä perusperiaatteessa näyttäisi jotenkin piketun. Toki tätä ei sanota ratkaisussa suoraan, vaan ikään kuin kiemurrellen, mutta asiallisesti tästä kuitenkin näyttäisi olevan kysymys.

52. Kun hovioikeus on lausunut, että Johannes Koskinen oli ministerinä loukannut syyttömyysolettamaa, on Jonkka "veivannut" asian niin, että Koskisen tarkoituksena ei hänen oman selityksensä mukaan, jota Jonkka on pitänyt uskottavana, ollut loukata, vaikka hänen lausumansa on saattanut antaa sellaisen vaikutelman. Eikö tässä ole selkeä puuttuminen siihen, mitä lainvoimaisessa tuomiossa on lausuttu?

53. Oikeuskansleri on ikään kuin ryhtynyt Koskisen puolustajaksi tai ainakin vankaksi ymmärtäjäksi tilanteessa, jossa Koskinen ei ole itse edes kannellut oikeuskanslerille hovioikeuden tuomion oikeellisuudesta! Kantelijoina ovat olleet Alpo Rusi ja allekirjoittanut, mutta me emme ole tietenkään moittineet ja kannellet hovioikeuden tuomiosta, vaan ministeri Johannes Koskisen syyttömyysolettamaa loukkaavasta menettelystä!

54. Meillä on nyt olemassa Johannes Koskisen syyttömyysolettamasta kaksi aivan erilaista ratkaisua. Toisaalta käräjäoikeuden ja hovioikeuden lainvoimaiseen tuomioon perustuva ratkaisu, joka on syntynyt perusteellisen oikeudenkäynnin tuloksena ja jossa myös kuultavaksi kutsutun Johannes Koskisen esittämät näkökohdat on tuotu valtion asiamiehen toimesta prosessissa selkeästi esille. Toisaalta taas valtioneuvoston oikeuskanslerin laillisuusvalvonnan tuloksena eli pelkkään asiakirja-aineistoon perustuva kanta, joka perustuu suurelta osin Koskisen kirjallisessa selityksessään esittämiin väitteisiin, jotka esitettiin valtion asiamiehen toimesta jo mainitussa korvausoikeudenkäynnissä.

55. Aiemmin vakiintuneen doktriinin mukaan oikeuskansleri ei tutki tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla arvioitua näytön harkintaa tai lainsoveltamista, ellei sitten ole syytä epäillä, että rikostuomiota rasittaisi jokin kantelu- tai purkuperuste tai tuomio muutoin olisi selvästi virheellinen, ks. edellä kappale 41 a. Kantelussa ei ole ollut kyse rikostuomiosta, vaan normaalista siviili- eli riita-asian tuomiosta, jossa lainvoimaisella tuomiolla ratkaistuun yksittäiseen kysymykseen eli Koskisen todettuun syyttömyysolettamaan oikeuskansleri on nähnyt tarpeelliseksi puuttua ja arvioida sitä toisin kuin käräjäoikeus ja hovioikeus. Oudoksun, olisivatko puurot ja vellit menneet niin sanotusti hieman sekaisin?

56. Kuten sanottu, meillä on nyt olemassa kaksi eri versiota sanotusta syyttömyysolettamasta ja sen rikkomisesta. Kumpaa kantaa on siis idettävä oikeampana, hovioikeuden lainvoimaiseen tuomioon perustuvaa kantaa, jonka mukaan ministeri oli rikkonut syyttömyysolettamaa, vai oikeuskanslerin asiallisesti päätöksessään omaksumaa kantaa, jonka mukaan syyttömyysolettamaa ei ollut rikottu tai ettei sitä olisi ainakaan ollut tarkoitus rikkoa, vaikka syntynyt vaikutelma saattoi olla toinen? Minun arvioinnissani vaakakuppi painuu kyllä selvästi hovioikeuden tuomion oikeellisuuden kannalle. Pitäisikö Suomen valtion nyt hakea korkeimmalta oikeudelta lainvoiman saaneen hovioikeuden tuomion purkamista sanotulta osin ja vedota hakemuksessaan kruununjuristin päätökseen?

57. Toistan vielä, että kantelijana ei olut Johannes Koskinen, vaan Alpo Rusi ja allekirjoittanut, emmekä me kannelleet siitä, että hovioikeuden anottu ratkaisu olisi syyttömyysolettaman oalta ilmeisen väärin ratkaistu. Siitä ei kannellut myöskään Koskinen, mutta selvityksessään hän alkoi vängätä asiaa tähän suuntaan. Miksi hän ei tullut puolustamaan näkökantaansa jo käräjäoikeuteen ja hovioikeuteen, jonne hän oli asianmukaisella tavalla kutsuttu kuultavaksi?

58. No niin, tällaista tämä suomalainen laillisuusvalvonta sitten käytännössä on - yllätyksiä täynnä! Tästä Koskisen tapauksesta saatiin jälleen kerran erinomainen todiste. Ministereitä ei saada vastuuseen edes perustuslain ja ihmisoikeuksien rikkomisesta, ei vaikka kyseinen rikkomus olisi jo todettu tuomioistuimen lainvoimaisessa tuomiossa, vaan asiaa aletaankin vängätä laillisuusvalvonnassa aivan uusiin puihin.

59. Minusta Johannes Koskisen tapaus on periaatteelliselta kannalta paljon vakavampi tapaus kuin konsanaan pääministeri Matti Vanhasen jääviystapaus. Vanhasen menettelyä lähdettiin tutkimaan oikein "kissojen ja koirien kanssa" perusteellisessa KRP:n yömyöhä-kuulusteluissa, mutta Koskisen tuomioon perustuva menettely haluttiin painaa villaisella. Kuitenkin Koskisen menettelystä aiheutui valtiolle selkeä vahingonkorvausvastuu, Vanhasen menettelystä ei. Olisiko ministerin puoluekanta vaikuttanut asiaan, tiedä häntä.

60. Ministeriä ei kohdannut myöskään minkäänlainen vahingonkorvausvastuu, kuten oikeuskanslerin ratkaisusta ilmenee. Oikeusministeriö ei ole suoraan sanottuna viitsinyt ryhtyä perimään Koskiselta edes osaa sitä summasta (20 000 euroa), mikä valtio velvoitettiin Johannes Koskisen syyttömyysolettaman loukkauksen johdosta Alpo Rusille korvaamaan. Ministeri pääsi tältäkin osin kuin se kuuluisa koira veräjästä, onkohan sen koiran nimi muuten "Johannes"?

61. Jos vastaavanlaisen töppäilyyn olisi syyllistynyt tavallinen pienipalkkainen virkamies, niin varsin todennäköistä olisi olut, että oikeusministeriö olisi huolehtinut visusti siitä, että kyseiseltä virkamieheltä olisi peritty sentilleen häneen osuutensa valtion maksettavaksi tuomitusta määrästä. Mutta kun korvausvastuu oli ministerin aikaansaannosta, löivät ministeriön virkamiehet takaisinperinnän läskiksi. Kukapa sitä entistä esimiestään lähtisi korvausvaateella kovistelemaan!Ja oikeuskansleri sen kun seuraa katseellaan, että harasoo vaan, pojat!

390. Perustuslakivaliokunta: Matti Vanhanen oli jäävi ja menetteli virkavelvollisuuden vastaisesti

Vanhanen kiisti jääviytensä, mutta halusi estää asian tutkimisen... perustuslakivaliokunnalta Vanhanen ei saanut puhtaita papereita

1. Aloitetaan nyt kuitenkin hieman kevyemmissä merkeissä: Hän on bloggauksen ammattilainen, mutta ei tee sitä työksi...

2. Näillä Juice Leskisen biisiä "Rakkauden ammattilainen" mukailevilla sanoilla haluan muistaa kollega Jukka Kemppistä, joka silloin tällöin - viimeksi tänään otsikon "Hullut miehet" (osuva nimi) alla - muistaa blogissaan minua, vaikka tunnustaa, ettei hän koskaan lue blogiani. Minä luen sen sijaan luen joka päivä Kemppisen blogit - koska Kemppisen blogi ilmestyy joka päivä - vaikka en yleensä ymmärrä niistä mitään. Sen verran kuitenkin, että juridiikka-aiheissa Kemppinen ei ole minusta aivan parhaimmillaan, mutta sen sijaan historiassa, varsinkin sotasellaisessa, ja monessa muussa lajissa aivan super.

3. Olen antanut omassa pienessä mielessäni Kemppisen blogille nimen "Mennyt maailma." Itse sitä vastoin pysyttelen blogissani mieluummin jokapäiväisissä ilmiöissä ja uutisissa.

4. Tämä päivä on ollut iltapäivälehtien uutislööppien mukaan oikea rikosten ja rikollisten päivä! Vilkaistaanpa hieman uutisotsikoita:

- Hämeessä vaikuttava juristi kavalsi kuolinpesältä 17 000 euroa

- Poliisi kuulusteli Vanhasta lähes kellon ympäri

- Maria!: Onko penisoperaation näyttäminen telkkarissa mautonta?

- Iäkäs nainen kuoli kolarissa

- Lentomatkustajan mahasta löytyi kilo heroiinia

- Kairon museosta varastettuja aarteita löytyi

- Anneli Auerin murhaoikeuskäsittely jatkuu toukokuussa

- Vanhanen: "200 kansanedustajaa ovat tuomarini"

- "Hänen pitäisi joutua vankilaan"

- Yksi kuoli asuntopalossa Savitaipaleella

- Haulikkomies kiinni Kajaanissa

- Egypti: Väkijoukko raiskasi amerikkalaistoimittajan mielenosoituksessa

- Oikeusasiamies: KHO:n presidentti toimi sopimattomasti isoäitien käännytysasiassa

- Porvoon autokaistasurmat: Åkerlundille 15 vuotta vankeutta

- Keskusrikospoliisi selvittää Afganistanin murhenäytelmää

- Matkustajat repesivät konduktöörin kuulutukseen: "Tulisi kesä ja kärpäset!"

- Tulli: Huumeiden salakuljettajat ovat entistä kekseliäämpiä

- Liv: Helsingissä järjestetään naisten botox-bileitä

- Jälleen ryöstö Kuopiossa, epäilty otettiin kiinni

- Tämä saattaa johtaa vauvan pahoinpitelyn jäljille

- VR:llä taas pahoja pakkasongelmia

- Kulkukissa Larrystä Downing Street 10:n rottien kauhu

- Viisikymmentä somalialaista hukkui matkalla Mosambikiin

- Pentagonin salaisiin tietoihin yli miljoona hyökkäystä päivässä

jne, jne. aivan loputtomiin rikosuutisia kellon ympäri.

5. Jokainen noista jutuista ja tarinoista olisi luultavasti oman blogin ja messun arvoinen. Mutta kun rahkeet eivät riitä kaikkeen, olen poiminut edellä olevista teemoista tämänpäiväiselle levylautaselleni vain kaksi aihetta: 1) Oikeusasiamiehen nuhteet KHO:n Pekka Hallbergille, ja 2) perustuslakivaliokunnan päätöksen Matti Vanhasen asiassa.

6. Pekka Hallbergin saamia nuhteita - oikeusasiamies puhuu hyvän kotikasvatuksen saaneena virkamiehenä toki vain "arvostelusta" tai "käsityksestä" - olenkin jo ehtinyt käsitellä edellisessä kirjoituksessani (blogi 388).

7. Sivuutan tämän Vanhas-tapauksenkin aika kevyin vedoin. Olen nimittäin kirjoittanut siitä jo monen monituista juttua, ja eikös sitä niin jotenkin sanota, että "paska ei pöyhimisestä parane! Viimeksi käsittelin isommin Vanhasen käymää sotaa jääviysepäilyjä vastaan blogissa n:ro 374/18.1.2011.

8. Matti Vanhasen tapauksen käsittely oli kestoltaan ja volyymiltaan tosiaan aivan hirmuinen prosessi, vaikka kaikki tiesivät jo etukäteen, mikä tulisi olemaan lopputulos: 1) Vanhasen todetaan olleen jäävi, ja 2) Vanhanen ei joudu valtakunnanoikeuteen.

9. Vaikka jo oikeuskansleri Jaakko Jonkka oli perusteellisessa kirjeessään viime syyskuussa tullut vastaansanomattomasti siihen lopputulemaan, että Matti Vanhanen oli osallistunut esteellisenä Nuorisosäätiölle tapahtuneeseen rahanjakoon valtioneuvoston istunnossa - peräti kuudessa eri istunnossa muuten (!) - kiisti Vanhanen oikein yhdessä "huippuasianajajansa" kanssa jääviyden viimeiseen asti.

10. Perustuslakivaliokunnassa laukkasi jos jonkinlaista asiantuntijaa, professoria ja eremitusta ja ties mitä, todistamassa, että Vanhanen oli ollut jäävi. Lisäksi kuultiin peräti kolmea rikosoikeuden asiantuntijaa siitä, oliko Vanhasen menettely ollut a) huolimatonta, b) huolimatonta tai varomatonta, mutta vain vähäisessä määrin, vc) tahallista vai d) törkeä tuottamuksellista. Vielä kuultiin paria asiantuntijaa siitä, ylittyikö tässä tapauksessa syytekynnys. valtakunnanoikeuteen.

11. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannanotto löytyy tästä.

12. Muutama huomio. Valiokunta oli itse asiasta yksimielinen. Siis myös siitä, että Vanhanen oli ollut jäävi. Yksimielisyyteen päästiin myös siitä, että syytekynnys Valtakunnanoikeuteen, joka on asetettu laissa hirmuisen korkealle, ei ylittynyt.

13. Mutta yhdestä asiasta jouduttiin kuitenkin perustuslakivaliokunnan äänestämään. Tämä koski sitä, ovatko asian käsittelyssä kertyneet asiakirjat julkisia vai eivät tai miltä osin eivät olisi. Kuuleman mukaan kolme valiokunnan jäsentä olisi halunnut salata asiakirjat tai osan niistä. Ei liene vaikea arvata, minkä puolueen edustajat olivat salaamisen kannalla! Olisivatko olleet kepusta? No, nyt asiakirjat, siis myös kaikkien kuultujen asiantuntijoiden ja Vanhasen asianajajan kirjelmät ovat nähtävissä eduskunnan internet-sivulla.

14. Kuka voitti ja kuka hävisi jutussa? Matti Vanhanen voitti sikäli, ettei asiaa viedä Valtakunnanoikeuden käsittelyyn; virallisesti tämä lyödään lukkoon vasta ensi viikolla eduskunnan täysistunnossa.

15. Mutta itse lähtökohdan Matti Vanhanen hävisi selkeästi: vastoin Vanhasen kiistämistä valiokunta yksimielisesti totesi hänen olleen jäävi mainituissa valtioneuvoston istunnoissa. Turhaan menivät siis tältä osin Vanhasen massiiviset ponnistelut jäävittömyytensä osoittamiseksi!

16. Perustuslakivaliokunta totesi myös, että Vahanen ei ollut vain jäävi, vaan hän oli myös toiminut huolimattomuudesta eli tuottamuksellisesti virkavelvollisuutensa vastaisesti osallistuessaan jäävinä asiasta päättämiseen. Vanhanen oli siis rikkonut a) hallintolain esteellisyyssäännöstä, ja b) rikoslain virkavelvollisuuden rikkomista koskevaa säännöstä (RL 40:10).

17. On huomattava, että perustuslakivaliokunnan mietinnössä todetaan nimenomaan, että

"edellä esitetyin perustein valiokunta on kokonaisarviona päätynyt katsomaan, että Vanhasen teot eivät olleet sillä tavoin vähäisiä kuin rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitetaan."

18. Valiokunta on tarkoittanut "näillä perusteilla" muun muassa sitä, että varojen jakamisessa ei ollut ollut kyse millään keralla mistään rutiinipäätöksestä ja että avustusten jakopäätökseen oli liittynyt "merkittävästi harkinnanvaraisuutta." Tämä on aivan ymmärrettävä näkökohta, koska kyse oli pitkälti poliittisista päätöksistä. Tällä perustella valiokunta on halunnut selvästi tyrmätä Vanhasen ja hänen myötäjuoksijoidensa (myös perässähiihtäjä Unto Hämäläisen ja ministerismies Lauri Tarastin) naiivit väitteet niin sanotusta "viiden sekunnin" - maan tavasta, eli siitä, että jos Matti olisi ymmärtänyt hypätä 4-5 sekunniksi "käytävään", hän olisi säästynyt arvostelulta ja rikostutkinnalta.

19. Valiokunta kiinnittää myös aivan oikein huomiota siihen, että avustuspäätöksissä ei ollut kyse mistään pikkurahoista vaan niiden arvo oli huomattava ja ne olivat olleet avustuksen saajien toiminnan kannalta olennaisia. Toisaalta valiokunnan mukaan pääministerin esteellisyydestä ei ollut aiheutunut haittaa tai vahinkoa "niille, joita päätökset ovat koskeneet".

20. Voidaan siis perustellusti sanoa, että syyteharkintaviranomaisen ominaisuudessa perustuslakivaliokunta katsoi pääministeri Matti Vanhasen syyllistyneen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, jota ei voida pitää vähäisenä.

21. Mutta kun syytekynnys valtakunnanoikeuteen olisi edellyttänyt tuottamuksen olevan ladultaan törkeää, valiokunta katsoi, ettei tällaisesta huolimattomuudesta ole ollut kysymys. On hyvä, että valiokunta on pohtinut tätäkin mahdollisuutta aika avoimesti pro et contra; mietinnöstä löytyy kyllä seikkoja, jotka tukivat törkeääkin tuottamusta. Viittaan muun muassa siihen, että Matti Vanhanen oli itsekin epäillyt omaa jääviyttään, mutta kokonaispunninnassa vaakakuppi ei kuitenkaan painanut ilmeisesti tarpeeksi, jotta syytekynnys olisi kokonaisarvion perusteella ylittynyt.

22. Puhtaasti virkamiestyönä perustuslakivaliokunnan mietintö on toki ihan kelpo "tavaraa", jossa asiaa on puntaroitu puolelta toiselle perusteellisesti. On toki paikallaan, että asia tuli perattua juurta jaksaen, vaikka kyllä siinä siten aikaa ja tupakkaa kuluikin! Mutta mitä asiasta sitten on jätetty pois jo vaalirahoitussotkun aikaisemmissa vaiheissa, tätä ei tietenkään nyt julkistetuista asiakirjoista voida saada selville.

23. Valiokunnan mietinnössä viitataan hienovaraisesti Vanhasen toimintaan Nuorisosäätiön pitkäaikaisena puheenjohtajana:

- Valiokunta katsoo, että Vanhasen on pitkäaikaisena Nuorisosäätiön hallituksen jäsenenä ja myöhemmin puheenjohtajana täytynyt olla selvillä Nuorisosäätiökonsernin toimintatavasta tehdä hankintoja eri vaaleissa Suomen Keskustaan liittyviltä tukiyhdistyksiltä tai antaa tukea suoraan puolueelle. Siksi hänen olisi pitänyt ainakin epäillä, että tämä pitkään jatkunut menettely (viittaus esitutkintapöytäkirjoihin) oli edelleen käytössä...Vanhasen tapauksessa tarkasteltavana on hänen toimintansa valtioneuvoston yleisistunnossa päätetäessä RAY:n varoista myönnettävistä avustuksista vuosina 2007-2009, muitten tekojen ollessa rikoslain 8 luvun 1 §:n 4 momentin mukaan vanhentuneita.

24. Niin, ne "muut teot"! Niistähän Vanhanen tuntuu pääsen vanhentumissäännösten takia kokonaan ilman tutkintaa. Sisältyisikö näihin "muihin tekoihin" myös hieman samanlaisia epäilyttäviä käytäntöjä ja menettelyjä, josta Vanhasen seuraajaa Nuorisosäätäjän puheenjohtajana eli Antti Kanki Kaikkosta epäillään?

25. Olisiko Matti Vanhanen voinut välttyä myös tämän jääviysepäilyn takia syntyneestä "hirmuisesta prosessista", jos olisi toiminut hieman fiksummin? Minusta hän olisi voinut heti jääviyden ilmettyä vuosi pari siten todeta reilusti, että "ohoh, enpä tullut tuota asiaa lainkaan edes huomanneeksi"! Luultavasti hän olisi selviytynyt jääviydestään pelkillä oikeuskanslerin muodollisilla moitteilla, ei kun "käsityksellä," vähän samaan tapaan kuin Mauri Pekkarinen selvisi Suomi-Soffa -asiassa vuonna 2008.

26. Matti Vanhanen oli kuitenkin jääräpää ja lähti oikeustaisteluun pelkän jääviyskysymyksen takia! Vai olisiko taustalla sittenkin ollut pieni pelko jostakin vakavamman asian paljastuksesta?

27. Vanhanen kiisti ehdottomasti olleensa jäävi. Mutta siten kun asia oli tullut perustuslakivaliokuntaan, hän tahtoi estää asiaa koskevan esitutkinnan. Hänen asianajajansa vetosi perustuslakivaliokunnan rikosoikeuden asiantuntijalta samaan lausuntoon. Kysymyksessä on ilmeisesti rikosoikeuden emeritusprofessori Pekka Koskisen melko suppea, kahden sivun mittainen lausunto.

28. Jos Vanhanen olisi ollut tavallinen virkamies eikä siis ministeri, olisi hän mitä ilmeisimmin saanut syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta ja joutunut tuomioistuimessa vastaajaksi. Mutta kun kyse on ministeristä ja valtakunnanoikeudesta, syytekynnys ei ylittynyt.

29. Huomaamme siis, että Suomessa ministereiden virkatomia varjelee erityinen syytesuoja, joka ilmenee kahdella tavalla: 1) syytekynnys on normaalia paljon korkeampi, ja b) asian käsittely eri vaiheineen on tehty erittäin, sanoisin hirmuisen monimutkaiseksi ja raskaaksi. Näin on tehty arvatenkin siksi, että on ajateltu, että jossakin vaiheessa ministeriparkojen asioiden penkomisen on pakko uuvuttaa tutkijansa ja päättäjänsä. Tässä tavoitteessa onkin onnistuttu aika hyvin, vai mitä? Kysymys kuuluukin nyt: tarvitaanko Suomessa todellakin ministereiden suojaksi tällaista syytesuoja-apparaattia?

30. Hohhoijaa! Mitähän hauskaa huomenna!

"Terveellinen itsekkyys antaa viimeisenkin vaatteen

oppilaiden typeryys siitä tekee periaatteen" (Juice)

374. Matti Vanhasen jääviysasiasta on kehkeytynyt hirmuinen prosessi!

Perustuslakivaliokunta vähän ennen hukkumistaan Vanhas-asiassa hankittujen lausuntojen paljouteen...ilmeet alkavat olla epätoivoisen näköisiä...

Motto: "Mutta tästä nousee hirmuinen prosessi" (Aleksis Kiven Nummisuutarien Esko).

1. Ex-pääministeri Matti Vanhasen epäiltyä jääviyttä ja virkarikosta koskevasta asiasta on jo ehtinyt noussut hirmuinen prosessi, vaikkei vielä ole edetty edes tuomioistuimeen asti eikä edes päätöstä syytteen nostamisesta ole tehty.

2. Jahkailu asian ympärillä tuntuu vain jatkuvan jatkumistaan. Perustuslakivaliokunta ei nimittäin saanut vielä tänäänkään aikaan minkäänlaista kannanottoa asiassa, vaikka asiaa on puitu ja vatkattu jo hirmuisen pitkään ja valiokunta on käsitellyt asiaa perusteellisesti jo viime syksynä ennen esitutkinnan aloittamista.

3. Valiokunta käsitteli asiaa tänään kuulemalla valtionsyyttäjä Matti Nissisen raportin asiasta. Valiokunta lykkäsi asian käsittelyn ensi viikkoon ja päätti tässä vaiheessa ainoastaan asiantuntijoiden kuulemisesta. Valiokunta päätti salata valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen kannan siitä, pitäisikö Vanhasta vastaan nostaa syyte valtakunnanoikeuteen.

4. Ensi viikolla perustuslakivaliokunta kuulee seuraavia asiantuntijoita:

- jääviyskysymyksistä kahta hallinto-oikeuden professoria (Olli Mäenpää ja Outi Suviranta),

-virkarikosoikeuden osalta kahta professoria (Raimo Lahti ja Pekka Viljanen) sekä

- kahta valtiosääntö-oikeuden professoria (ex-professori Mikael Hidén ja Veli-Pekka Viljanen)

5. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) luonnehti tiedotustilaisuudessa valiokunnan tiistaina saamaa tuhatsivuista esitutkintamateriaalia - kuten jo blogissani 368/8.1.2011 ennustin - "erittäin hyväksi ja kattavaksi aineistoksi, jossa kaikki olennainen on selvitetty". Hän oli tyytyväinen myös valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen kuulemistilaisuuteen.

6. Mutta jos kerran asia oli jo erinomaisesti suoritetussa esitutkinnassa ja Matti Nissisen raportissa erittäin hyvin ja kattavasti selvitetty, niin miksi ihmeessä asiassa pitää vielä kuulla peräti kuutta asiantuntijaa? Kahta asiantuntijaahan kuultiin jo viime syksynä, kun perustuslakivaliokunta edellisen kerran käsitteli samaa asiaa.

7. Lisäksi valtakunnan ylin oikeusviranomainen eli oikeuskansleri Jaakko Jonka on käsitellyt kaikki edellä mainittuja kysymyksiä perusteellisesti raportissaan, jonka hän toimitti viime syksynä perustuslakivaliokunnalle. Jonkka katsoi kirjeessään yksiselitteisesti, että Vanhanen oli ollut jäävi.

8. Luulisi, että valiokunta alkaa olla kohta vaarassa hukkua selvitysten ja asiantuntijoiden lausuntojen paljouteen, jolloin punainen lanka uhkaa kadota ja päätös eduskunnan suuressa salissa tehdään lopulta täysin poliittisin perusteiden ja voimasuhteiden mukaisesti.

9. Syyn asian "lisäpuliveivaamiseen" perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok) kaatoi tänään kylmästi syyttäjä Matti Nissisen niskaan. Sasin mukaan nimittäin juuri Nissinen oli esittänyt, että valiokunnan olisi syytä hankkia oikeudellisia lisäselvityksiä erityisesti esteellisyydestä, virkarikossäännösten soveltamisesta ja ministerin syytekynnyksestä. "Kyllähän me olisimme jo olleet valmiita antamaan lausuntomme, mutta kun tämä Nissinen oli lisäselvitysten kannalla", antoi Sasi (ehkä) tällä tavalla muotoillessaan ymmärtää.

10. Valtakunnansyyttäjä Nissinen oli Sasin mukaan kertonut valiokunnalle kysyttäessä oman näkemyksensä siitä, pitäisikö asia viedä valtakunnanoikeuden ratkaistavaksi. Nissinen ei kuitenkaan halunnut kertoa kantaansa julkisuuteen, ja myös perustuslakivaliokunta päätti salata asian ennen lopullista päätöstään.

11. Puheenjohtaja Kimmo Sasi perusteli salaamista sillä, että valtakunnansyyttäjän tiedossa oleva kanta saattaisi ohjata tulevia asiantuntijalausuntoja; luottamus asiantuntijoiden puolueettomuuteen tuntuu siis olevan jotenkin kateissa. Valiokunnan varapuheenjohtaja Jacob Söderman puolestaan korosti useaan kertaan, ettei Nissisen kanta ollut yksiselkoinen, vaan sisälsi monta "muttaa".

12. Hämmästyttävää kyllä, Matti Nissinen antoi Helsingin Sanomille vm. suhteessa aivan toisenlaisen lausunnon. Lehden (hs.fi) mukaan Nissinen kertoi kokoukseen mennessään, että tutkintaa on tuhat sivua. Hän sanoi antavansa selvän kyllä- tai ei-vastauksen käsityksestään syytteen nostamisesta. Sen hän myös oli tehnyt vastatessaan valiokunnan jäsenten kysymyksiin. Oman osuutensa kommentoinnin hän jätti poliitikoille eikä sanonut mitään tarkkaa tutkimuksistaan julkisuuteen. Nissinen piti tapausta monimutkaisena.

13. Kuulemisensa jälkeen Nissinen ei halunnut kertoa keskustelun yksityiskohdista. Hän kertoi vastanneensa kahden tunnin aikana lukuisiin perustuslakivaliokunnan jäsenten kysymyksiin.

”Olisi älyllistä epärehellisyyttä väittää tapausta yksinkertaiseksi”, Nissinen sanoi ennen kokoukseen menoaan. Mielipide ei ollut muuttunut kokouksen aikana.

14. Syyttäjä oli siis, ainakin omasta mielestään, kertonut valiokunnan jäsenille, pitäisikö hänen mielestään Vanhasta vastaan nostaa syyte valtakunnanoikeudessa. ”Piti sitä paljon pohtia”, Nissinen sanoi omasta päätöksestään. Hämmästyttävää on, että esimerkiksi Jacob Södermanille oli jäänyt Nissisen käynnistä ja puheista aivan toisenlainen vaikutelma!

15. Joutuukin kysymään, että ovatko valiokunnan jäsenet todella riittävän "kypsiä" harkitsemaan ja päättämään itse asiasta, jos ja kun he eivät näy saavan tolkkua edes siitä, mitä kukin asiantuntija tai virkamies on heille asiasta salaisessa kokouksessa kertonut.

16. Valiokunta kuulee siis ensi viikolla asiantuntijoita ja sitä seuraavalla viikolla Matti Vanhasta. Aikaisintaan viikon kuluttua tästä valiokunta aloittaa asiasta keskustelun; huom! siis vasta tuolloin asiasta "aletaan keskustella", vaikka asiaa on puitu perustuslakivaliokunnassa jo viime syksynä ja nyt tänään siis uudelleen.

17. Mitä sitten tähän asti on oikein tehty, jollei ole edes keskusteltu? Onko vain murjotettu? No, tuo "keskustelun aloittaminen" on tietenkin termi, jolla on oma merkityksensä ja poliitikot käyttävät, mutta jota ihmiset eivät ymmärrä. Ilmankos kansa onkin niin kovasti vieraantunut politiikan teosta ja poliitikoista.

18. Kimmo Sasi tänään: Jos keskustelu etenee nopeasti - sitä lienee turha toivoa tähänastisen veivaamisen perusteella arvioituna - eduskunnan suuri sali pääsee päättämään syytteen nostamisesta tai nostamatta jättämisesti helmikuun puolivälissä. Mikäli syyte valtakunnanoikeuteen nostetaan, syyttäjänä toimii valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen.

19. Hirmuinen prosessi tästä sinänsä jokseenkin vähäisestä asiasta on jo nyt tullut! Tästä nyt nähdään, miten eriarvoisessa asemassa poliitikot ovat tavallisiin pulliaisiin verrattuna, kun on kyse oikeusturvasta. Ministerille on luotu ministerivastuuasioissa vedenpitävä järjestelmä, jonka on määrä suojata heitä virkarikossyytteiltä kaikin mahdollisin tavoin; puhuminen syytesuojasta ministereiden kohdalla on perusteltua, ei vain Berlusconin Italiassa, vaan myös Suomessa ministereiden kohdalla. Syytteen nostamisen edellytykset ja syytekynnys on nostettu aivan "pilviin", kun sen tavallinen ihminen saa syytteen kunhan vain on todennäköisiä syitä epäillä häntä rikoksesta. Ministerivastuuasiassa kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin yksityiskohdat syynätään kissojen ja koirien kanssa läpikotaisin jo ennen kuin päätetään, onko esitutkinta syyte aloittaa. Tähän vaaditaan valtakunnan ylimmän oikeusviranomaisen eli oikeuskanslerin päätös. Tätä kantaansa oikeuskansleri panttaa mielettömän pitkään, Vanhasen tapauksessa peräti vuoden verran. Sitten asia kiikutetaan perustuslakivaliokunnalle, joka kuuluu asiantuntijoita ja ylintä syyttäjää sekä epäiltyä itseään pari kolme kertaa, minkä lisäksi epäilty toimittelee valiokunnalle vielä kirjelmiään. Ja vasta sen jälkeen päätetään, käynnistetäänkö esitutkinta! Esitutkinnassa kuullaan myös kaikki mahdolliset tahot jälleen uudelleen, epäilty istuu kuulusteluissa huippuadvokaattiensa suojelema. Esitutkintapöytäkirjaa kertyy yli tuhat (1 000) sivua - siis jutussa, josta voisi seurata käytännössä korkeintaan pikkusakko! Sitten pöytäkirja, oikeastaan pitäisi sanoa pöytäkirjasto, kiikutetaan perustuslakivaliokunnalle, joka ei saa tolkkua eikä selvää, mitä kuultuna ollut valtakunnan ylin syyttäjä sanoo asiasta, vaan päättää aloittaa kokonaan alusta uuden asiantuntijakuulemisen. Tämän jälkeen kuullaan taas epäiltyä itseään, minkä jälkeen epäilty lähetellee vielä kirjelmiä "perään", kuten aiemmallakin kuulemiskerralla. Ja kaiken tämän jälkeen vasta perustuslakivaliokunta saa aloittavansa "keskustelun asiasta." Kunhan tämä keskustelu on saatu päätökseen, valiokunta ryhtyy tekemään päätöstä syytteen mahdollisesta nostamisesta; kuullaankohan tässä vaiheessa taas asiantuntijoita? Vasta kaiken tämän jälkeen asia on valmis päätettäväksi eduskunnan täysistunnossa.

20. Onko tässä järjestelmässä mitään järkeä? Ei ole, se on aivan pähkähullu systeemi. Olen jo aiemmin kertonut, miten järjestelmää tulisi muuttaa (blogi 330/8.10.20110).

21. On selvää, että Vanhas-prosessi on poliitikoille kuuma peruna varsinkin näin vaalien alla. Nähtäväksi jää, mitä "hauskaa" tästä vielä seuraa.

22. Aiemmin kirjoitin (blogi 368/8.1.2011), että Vanhasen asia on selvä ja ennustelin, ettei asiaa tultaisi viemään valtakunnanoikeuteen. Tämänpäiväisen näytelmän (lue: farssin) jälkeen en olisi enää yhtä varma asiasta. Varsinkin Matti Nissisen puheista voisi päätellä, että hän oli valiokunnassa syytemääräyksen antamista puoltavalla kannalla, mutta esitti varovaisena virkamiehenä vielä uutta asiantuntijakierrosta. Keskustalle Vanhas-prosessi on tietysti myrkkyä vaalien alla. Kepulaiset tekevät kaikkensa, jotta Vanhanen ei joutui valtakunnanoikeuteen. Voisivatko keskustalaiset jarruttaa asian käsittelyä niin, ettei eduskunta ehtisi ratkaista asiaa tämän istuntokauden aikana, jolloin asia raukeaisi?

23. Matti Nissinen siis sanoi tänään, että Vanhasen tapaus on monimutkainen ja että olisi älyllistä epärehellisyyttä väittää muuta. Jos näin on, mitä ei ole syytä epäillä, niin eduskunnalla ei ole juridisesti ajatellen muuta mahdollisuutta kuin antaa syytemääräys ja saattaa asia valtakunnanoikeuden ratkaistavaksi. Näin tehtäisiin, jos olisimme oikeusvaltiossa eikä asiaa ratkaistaisi poliitikkojen päätöksellä.

24. Tuomioistuin on olemassa nimenomaan epäselvien asioiden selvittämistä varten. Jos näyttö tai asianosaisten, todistajien taikka asiantuntijoiden puheet ja käsitykset ovat ristiriitaisia, ne on syytä antaa puolueettoman tuomioistuimen ratkaistaviksi. Avoimien ja ristiriitaisten kysymysten selvittäminen kuuluu tuomioistuimelle.

25. Vanhasen tapauksessa joudutaan punnitsemaan keskenään rikoksen selvittämisintressiä ja toisaalta epäillyn oikeusturvaintressiä. Minusta koko oikeusjärjestyksen uskottavuus ja varsinkin oikeudenkäytön tasapuolisuutta kohtaan tunnettu luottamus antavat erityisen aiheen painottaa tässä asiassa nimenomaan asian selvittämisintressiä ja siis syytteen nostamista, koska nyt rikoksesta epäiltynä on vaikutusvallaltaan ykkösluokkaan, oikeastaan mestariluokkaan, kuuluva poliittisen ja yhteiskunnallisen vallan käyttäjä. Lisäksi on syytä todeta, että julkisesti tapahtuva perusteellinen oikeudenkäynti antaa myös rikoksesta aiheettomasti epäillylle mahdollisuuden puhdistautua häneen kohdistuvista epäluuloista.

26. Edellä sanottu on oikeusvaltion ideaalimalli. Kuten käytäntö on kuitenkin osoittanut, siitä ei pidetä kiinni. Todennäköiset rikosepäilyt pyritään lakaisemaan ilman julkista oikeudenkäyntiä maton alle sitä pontevammin, mitä korkeammassa yhteiskunnallisessa asemassa olevan vallankäyttäjän epäillystä rikoksesta on kysymys.

PS.

27. Juuri kuin sain blogikirjoitukseni valmiiksi, kuulin TV1:n uutisista kello 18, että valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen oli perustuslakivaliokunnassa kertonut kantanaan, ettei syytekynnys ylittyisi ja ettei asiaa sen vuoksi olisi perusteltua viedä valtakunnanoikeuteen. No, hyvä sentään, että tämä kanta saatiin nyt heti julki - vaikka valiokunnan päätöksellä asia olikin määrätty huippusalaiseksi. Ilmeisesti Jacob Söderman ja kumppanit eivät olleet saaneet tolkkua Nissisen puheista tai halusivat sitten puhua hieman niin sanottua muunnettua totuutta.

28. Nissisen kanta on minusta ristiriitainen. Jos nimittäin asia on monimutkainen ja epäselvä, kuten Nissinen kertoi ennen valiokuntaan kuultavaksi menoaan, niin silloinhan asia olisi nimenomaan vietävä oikeuteen, kuten olen edellä kappaleessa 25 perustellut.

368. Matti Vanhanen ei joudu valtakunnanoikeuteen

Ja nyt beachille, peijooni...

1. Tämä on nyt selvä asia: Ex-pääministeri Matti Vanhanen ei joudu valtakunnanoikeuteen syytettynä virkavelvollisuuden rikkomisesta.

2. Asia kävi minulle ja luultavasti aika monelle muullekin selville Helsingin Sanomien pääuutisesta 4.1.2011, joka oli otsikoitu näkyvästi: Poliisitutkinta toi vähän uutta.

3. Jutussa haastateltiin valtakunnansyyttäjä Matti Nissistä, jonka on määrä esitellä Vanhas-tutkinnan esitutkinta-aineisto perustuslakivaliokunnalle 18. tammikuuta. Nissinen sanoi HS:ssa, että "tutkinnassa löytyi lisävalaistusta erinäisiin yksityiskohtiin", mutta jatkoi, että "suuret kysymykset ovat yhtä ristiriitaisia kuin ennen tutkinnan aloittamistakin."

4. Mikä ihme mahtoi saada Matti Nissisen kesken tutkinnan näin avomieliseksi? Eihän Nissinen itse tai kukaan mukaan syyttäjä ole johtanut esitutkintaa, vaan Matti Vanhasta koskevaa rikostutkintaa johti KRP:n rikoskomisario Erkki Rossi; niin sanotusta Nuorisosäätiön tutkintahaarasta puolestaan on vastannut komisario Veli-Matti Räsänen.

5. Rossi ja Räsänen esiintyivät HS:n jutun yhteydessä julkaistussa isokokoisessa valokuvassa, joka oli otettu Vantaan Tikkurilassa sijaitsevassa KRP:n päämajassa. Ääneen komisariot eivät HS:n jutussa päässeet. Toki kuvankin julkaiseminen tutkijoista - vieläpä kuulusteluhuoneessa - on aika poikkeuksellista.

6. Ilmeisesti Nissinen itse tai joku valtionsyyttäjä on niin sanotusti "seurannut" esitutkintaa - tällaista termiähän laki käyttää, mitä se sitten tarkoittaneekin. Syyttäjä siis vain seuraa, muttei sen sijaan johda tutkintaa eikä toimi siinä edes asianosaisena. Syyttäjän rooli rikoksen esitutkinnassa on kokonaisuudessaan hyvin epämääräisesti säännelty, käytännössä se on vieläkin hämärämpi.

7. Seurasiko Matti Nissinen kenties kollegoineen Matti Vanhasen kuulusteluja lasiseinän takaa, kuten olemme elokuvissa nähneet poliisien ja syyttäjien tekevän kollegojensa suorittamia kuulusteluja katsellessaan? Osallistuiko syyttäjä Vanhasen kuulusteluihin? Tekikö syyttäjä kuulusteluissa kysymyksiä Vanhaselle? Tämä kaikki on lain mukaan mahdollista, vaikka käytännössä hyvin harvinaista. Tavallisinta on, että syyttäjä ei osallistu esitutkintaan mitenkään, vaan saa työpöydälleen poliisin laatiman valmiin esitutkintapöytäkirjan, jota hän sitten ryhtyy lueskelemaan eli, juhlallisesti sanottuna, "suorittamaan syyteharkintaa."

8. Edellä mainitut tiedot, eli siis muun muassa syyttäjän mahdollinen osallistuminen esitutkintaan tai kuulusteluihin, eivät selviä HS:n jutusta. Luultavasti toimittaja ei ole hoksannut asiaa Nissiseltä edes kysyä. Jutusta ei myöskään käy selville, avustiko Vanhasta kuulusteluissa hänen hoviadvokaattinsa Petteri Sotamaa tai joku muu asianajaja. Tämäkin olisi ollut mielenkiintoista tietää, mutta tätäkään toimittaja ei ilmeisesti tullut kysyneeksi Nissiseltä tai tutkinnanjohtajalta.

9. Matti Nissinen kertoi Hesarin jutussa, että Matti Vanhasta oli kuulusteltu kahtena päivänä "aamusta iltaan." Tarkemmin anottuna kuulustelut oli pidetty 2. ja 5. joulukuuta. Kuulustelujen ajankohdan ja intensiivisyyden paljastaminen yleisölle kesken esitutkinnan on epätavallista. Lehtitiedon mukaan Vanhasta koskeva esitutkinta oli kestänyt tuolloin jo pitkälti yli kuukauden.

10. Mistä moinen avomielisyys koskien a) kuulustelun ajankohtaa, b) kuulustelujen kestoa ja intensiivisyyttä, c) tutkinnanjohtajien henkilöllisyyttä ja kuvan julkaisemista ja d) jopa kuulustelujen tulosta (" mitään keskeistä uutta ei selvinnyt")? Tämä kaikki on epätavallista.

11. Julkisuusperiaatteen kannalta on toki positiivista, että suurelle yleisölle kerrotaan tietoja valtakunnan entisen ykköspoliitikon rikostutkinnasta ja asian etenemisestä. Mutta, mutta, jotain outoa tässä nyt silti tuntuu olevan. Luulen tietäväni selityksen Nissinen ja KRP:n avautumiselle.

12. Esitutkinnan päätyttyä Nissisen esittelee asian perustuslakivaliokunnalle, joka puolestaan tekee oman esityksensä eduskunnan täysitunnolle. Vasta eduskunnan täysistunto tekee päätöksen mahdollisesta syytteen nostamisesta eli siitä, joutuuko Matti Vanhanen valtakunnanoikeuteen vai ei.

13. Avautumalla medialle ja julkisuudelle jo tässä vaiheessa, jolloin esitutkinta ei vielä muodollisesti ottaen ole päättynyt - Vanhanen antaa asiassa loppulausuntonsa ensi viikolla - valtakunnansyyttäjä (ja tutkinnanjohtajat) ikään kuin haluavat valmistella kansaa ja ihmisiä siihen, mitä aivan ilmeisesti on tulossa, jottei perustuslakivaliokunnan esitys ja eduskunnan täysistunnon päätös tulisi yllätyksenä. - Mitenkäs sitä nyt virressä veisattiinkaan: "Valmistu Herran (Suomen) kansa/nyt vastaanottamaan/kun saapuu taivaastansa (eduskunnastansa)...

14. Aivan ilmeistä on, olisin tästä jopa sata varma, että valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on jo mielessään päättänyt, mitä hän tulee 18.1. kertomaan perustuslakivaliokunnalle omana kantanaan:

- Tässä ministerivastuuasiassa, jossa syytekynnys on tavallista korkeampi, Matti Vanhasta vastaan ei ole löydetty näyttöä, jonka perusteella Vanhasen voitaisiin tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta olennaisesti rikkoneen ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetelleen muutoinkaan virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti (perustuslain 116 §).

15. Tässä suhteessa sangen oireellinen oli Matti Nissinen Hesarin jutussa 4.1. kertoma paljastus, jonka mukaan hän oli lokakuussa, kun perustuslakivaliokunta edellisen kerran käsitteli Vanhasen asiaa, todennut valiokunnalle, että siihenastinen näyttö ylitti "vain niukasti tutkintakynnyksen." Kun nyt - edelleen Nissisen avomielisen lausahduksen mukaan - esitutkinta on tuonut "vain vähän uutta", lienee päivänselvää, ettei erityiskorkea syytekynnys ylity.

16. Nissinen kyllä toisaalta toteaa, että "suuret kysymykset ovat yhtä ristiriitaisia kuin ennen tutkinnan aloittamistakin." Tulkitsisi tätä epämääräistä lausahdusta niin, että Nissinen yrittää puolustaa KRP:n tutkijoiden suorittamaa tutkintaa ja sen "aamusta iltaan" -luonnetta eli intensiivisyyttä jotenkin niin, että "kyllähän me ja KRP kaikkemme yritimme, mutta mitään ei selvinnyt, kun kovapintainen Matti Vanhanen kiisti edelleen kaiken."

17. Tässä tarkoituksessa lehdessä on päätetty julkaista tutkinnanjohtajien isokokoinen yhteispotrettikin: "katsokaa nyt, pentele, itse; vaikka näin rehelliset poliisimiehet yrittivät melkein yötä päivää nyhtää Vanhasesta totuutta irti, niin ei peijakas vaan onnistunut"! - Jos Nissinen olisi syytteen nostamisen suhteen todella vielä aidosti epävarmalla kannalla, ei hän lähtisi julkisuudessa spekuloimaan keskeneräistä asiaa sillä tavalla kuin hän teki Hesarin haastattelussa 4.1. Tämä on aivan varma asia.

18. Tämä näytöskappale jatkuu esitutkinnan jälkeen siten, että Nissisen antaman raportin jälkeen ensin perustuslakivaliokunta - helpotuksesta huokaisten - ja sitten päälle vielä eduskunnan täysistunto tulee toteamaan, ettei edellytyksiä valtakunnanoikeusprosessin käynnistämiseen ole. Kaikki nojaavat kantansa kilvan Nissiseen ja KRP:n tutkijoiden tutkintaan ja raporttiin. Vaikka tutkijoiden käteen jäikin niin sanotusti pelkkä luu, saa virkakunta normaalin kaavan mukaan parlamentin kiitokset ("olipa luojan lykky, ettei mitään löytynyt") - Niin, ja jotta tämä komedia olisi täydellinen, kaikki tiedotusvälineet haluavat vielä päälle päätteeksi haastatella sitä oikein isoa pollaria eli Paateroa, joka kehuskelee, että katsokaas nyt, miten tehokas poliisi meillä on.

19. Hesarin jutulla, Matti Nissisen avomielisen haastattelulla, poliisipotretin yms. rekvisiitan julkaisemisella on siis selvä tarkoitus: valmistella kansalaisia Eduskunnan tulevaan päätökseen jättää syyte ex-pääministeri Vanhasta vastaan nostamatta.

20. Vanhas-prosessi moni selvityksineen ja hirmuisen pitkäksi venähtäneine käsittelyvaiheineen - oikeuskanslerikin makasi asian ja Vanhasen esteellisyydestä tehtyjen kantelujen päällä vuoden verran, jolloin tutkinta oli täysin jumissa - on tietenkin mitä suurimmassa määrin vain teatteria tai jonkinlaista tositeeveetä. Se osoittaa, miten tehottomasti oikeuslaitos voi toimia, kun kyse on oikein isosta kalasta.

21. Vanhas-prosessi osoittaa, miten vaikeaksi, suorastaan mahdottomaksi, Suomen laissa on tehty ministereiden lainvastaisiksi epäiltyjen asioiden tutkiminen ja syytteeseen asettaminen. Ministereillä on hirmuisen vahva syytesuoja; kyllä tässä jopa Italian Silvio Berlusconin syytesuoja taitaa kalveta pahemman kerran.

22. Kuten olen aiemminkin todennut, pääministeri Matti Vanhasen kuulustelut, jotka siis pidettiin vasta 2. ja 5.12.2010, olivat auttamattoman myöhässä, sillä epäilythän roikkuivat ilmassa jo 2-3 vuotta sitten. Vanhasen tekemisiä olisi pitänyt alkaa tutkia jo 1-2 vuotta sitten. Mutta kun kyse on maan johtavasta poliitikosta, niin oikeuslaitos osoitti kyvyttömyytensä. Valtakunnan ylin laillisuusvalvoja, jolla oli käsissään tutkinnan valttikortit, katsoi asiakseen maata asian ja tehtyjen kantelujen päällä vuoden verran, minkä jälkeen tutkinnassa ei ollut enää mitään tehtävissä.

23. Kun aika kului eikä tutkintaan ryhdytty, saivat Vanhanen ja hänen poliittinen avustaja- ja juristikuntansa tilaisuuden ja ruhtinaallisesti aikaa sopia asiat ja hoidella ne niin, ettei mitään uutta todellakaan enää saatu selvitetyksi, vaan kävi niin kuin Matti Nissisen todistuksen mukaan kävi: "suuret kysymykset ovat yhtä ristiriitaisia kuin ennen tutkinnan aloittamistakin." Poliisi ja syyttäjä olivat auttamattomasti myöhässä.