2. Nyt tähän asiaan on saatu uusi merkittävä lisä, kun Ruotsin korkein oikeus antoi tänään täysistunnossa asiaa koskevan ennakkopäätöksen, jolla muutetaan Ruotsissa aiemmin omaksuttua tulkintaa. Högsta domstolenin ratkaisu (B 4946-12), joka on yksimielinen, löytyy tästä. HD:n ratkaisu näyttäisi tukevan perustuslakivaliokunnan kysymyksessä omaksumaa kantaa (PeVL 9/2012). Mielenkiintoista nähdä, tuleeko jatkossa myös Suomen korkein oikeus muuttamaan linjaansa ne bis in idem -kiellon soveltamisen suhteen.
3. Ne bis in idem -kiellosta on määräys Euroopan ihmisoikeussopimuksen seitsemännen lisäpöytäkirjan 4. artiklassa: Ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista uudelleen oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti. - On syytä huomata, että kiellossa ei ole kyse pelkästään kahdesti rankaisemisen (kaksoisrangaistavuus), vaan myös kahdesti syyttämisen eli syytteiden tutkimisen (kaksoismenettelyn) kiellosta.
4. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytännössä ne bis in idem -kiellon soveltamisala ei rajoitu ainoastaan varsinaisiin rikosoikeudellista rangaistusta koskeviin tuomioihin, vaan sen katsotaan koskevan myös erilaisia rangaistuksenluonteisia hallinnollisia seuraamuksia; näin esimerkiksi ratkaisuissa Jussila v. Suomi 23.11.2006 ja Ruotsalainen v. Suomi 16.6.2009. Tämä on Suomen kannalta merkittävä asia, sillä Suomi on hallinnollisten sanktioiden luvattu maa eli valtio, jonka lainsäädäntö sisältää runsaasti erilaisia veronkorotuksia ja monia muita rangaistuksenluonteisia hallinnollisia sanktioita.
5. EIT:n omaksuman kannan mukaan esimerkiksi veronkorotuksen määräämisessä on siis kysymys EIS:n 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa tarkoitetusta rikosasiasta, lisäksi siinä ja veropetosasiassa on kyse olennaisesti samasta asiasta. Näin esimerkiksi ratkaisussa Zolotukhin v. Venäjä (10.2.2009). Tämän mukaisesti korkein oikeus on katsonut ennakkopäätöksessään KKO 2010:45, että koska veronkorotuspäätös oli tullut lopulliseksi (lainvoimaiseksi) jo ennen kyseistä verovelvollista vastaan veropetoksesta nostetun syytteen vireillepanoa, ne bis in idem -kielto esti veropetossyytteen tutkimisen.
6. Sitä vastoin ennakkopäätöksissä KKO 2010:46 ja KKO 2010:82 veronkorotusten ei katsottu muodostavan estettä veropetosta koskevien syytteiden käsittelylle, koska veronkorotukset eivät olleet tulleet lopulliseksi ennen syytteiden nostamista. Verotuspäätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen tekemiselle varattu viiden vuoden määräaika ei ollut kulunut vielä umpeen, joten KKO antoi molemmissa tapauksissa vastaajalle langettavan tuomion veropetoksesta. Tapauksesssa KKO 2010:46 veronkorotukset eivät olleet lopullisia vielä siinäkään vaiheessa, kun korkein oikeus antoi asiassa oman tuomionsa. Tapauksessa KKO 2010:82 veronkorotukset taas tulivat lopullisiksi rikosprosessin kuluessa.
7. Korkeimman oikeuden linjavedon mukaan siis ainoastaan veronkorotusta koskeva lopullinen päätös voi estää veropetossyytteen käsittelyn, mutta sitä vastoin ne bis in idem -kielto (kaksoisrangaistavuuden/kaksoismenettelyn kielto) ei sovellu tilanteeseen, jossa ensin aloitetussa prosessissa (tässä siis veroprosessissa) annettu sanktio tulee lopulliseksi vasta jälkimmäisen prosessin (rikosprosessin) kuluessa tai sen jälkeen. Näissä tilanteissa on korkeimman oikeuden mukaan edelleen mahdollista rangaista kahdesti, vaikka EIS 7. lisäpöytäkirjan mainittu märäys näyttääkin sanamuotonsa mukaisesti tämän kieltävän. Miksi näin? Korkein oikeus lukee eli tulkitsee lakia omalla tavallaan (varovaisesti ja verottajalle edullisesti) ja katsoo, että EIS:n ko. artikla sisältää vain oikeusvoimavaikutuksen, ei sen sijaan ns. lis pendens -vaikutusta. Käsitelainopillisesti päätöksen oikeusvoimasta erotetaan asian vireilläolovaikutus eli mainittu lis pendens -vaikutus, joka tarkoittaa sitä, että oikeudenkäynnissä jo vireillä olevasta asiasta (jota ei siis vielä ole ratkaistu lainvoimaisella tuomiolla) ei voida nostaa uutta kannetta tai syytettä.
8. Kuten olen alussa mainitussa blogijutussa 26.11.2012 todennut, korkeimman oikeuden omaksuma kanta ei ole sopusoinnussa ihmisoikeussopimuksen seitsemännen lisäpöytäkirjan 4. artiklan ja ne bis in idem -kiellon ration kanssa. Ei ole perusteltua tulkita kaksoisrangaistavuuden kieltoa - oikeastaan siis kaksoismenettelyn kieltoa - ahtaasti siten, että se koskisi vain puhtaasti peräkkäisiä menettelyjä, vaan kieltoa on järkevä soveltaa myös samanaikaisesti vireillä oleviin menettelyihin. EIT:n ratkaiseman tapauksen Tomasovic v. Kroatia 18.10.2011 tuomiossa on lausuttu aika selkeästi, että myös osittain samanaikaiset prosessit voivat loukata ne bis in idem -kieltoa. Kiellon soveltamisalaa on siten tulkittava sanotunlaisissa tilanteissa vastaajan/verovelvollisen eduksi (in dubio contra fiscus), ei siis Suomen korkeimman oikeuden omaksumalla tavalla verottajan kannalta ystävällisesti (in dubio pro fiscus).
9. Suomen korkein oikeus on katsonut, että jälkimmäinen verorikosprosessi voidaan viedä loppuun asti, jos se on käynnistynyt ennenkuin aiempi hallinnollinen veronkorotusmenettely on tullut lopulliseksi. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on sen sijaan pitänyt perusteltuna (PeVL 9/2012 vp), että lainvoimaisen, lopulliseksi jääneen seuraamusmaksun tulee estää samaa tekoa koskevan rikossyytteen käynnistyminen tai keskeyttää se.
10. Ruotsin korkein oikeus on alussa mainitulla plenum-tuomiollaan (B 4946-12) yksimielisesti muuttanut ne bis in idem -kieltoon nähden aikaisemmin eli vuosina 2004 ja 2010 omaksumaansa kantaa ja linjannut, että henkilöä ei voida syyttää tuomioistuimessa verorikoksesta, jos verottaja on aikaisemmin määrännyt samasta teosta eli samojen väärien tietojen antamisesta hänelle veronkorotuksen. Högsta domstolen on tukeutunut päätöksessään EU-tuomioistuimen aiemmin tänä vuonna (26.2.2013) antamaan tuomioon Åkerberg Fransson -tapauksessa (C-617/10, syyttäjä v. Hans Åkerberg Fransson). Mainittu tuomio koski arvonlisäveroa. Högsta domstolen toteaa, että kaksoismenettelyn kielto koskee myös muita veroja, kuten esimerkiksi tuloveroa.
11. Vuonna 2004 antamassaan ennakkopäätöksessään Högsta domstolen vielä katsoi (NJA 2004 s. 510), että verottajan veronkorotuspäätös estää veropetossyytteen tutkimisen ainoastaan siinä tapauksessa, että päätös on tullut lopulliseksi ennen syyteen nostamista. Tälllä kannalla on ollut myös Suomen korkein oikeus esimerkiksi ennakkopäätöksissään KKO 2010:46 ja KKO 2010:82. Tänään annetun ratkaisun mukaan sitä vastoin jo verottajan tekemällä veronkorotuspäätöksellä on oikeusvoimaan (ne bis in idem) rinnastettava lis pendens -vaikutus, joka siis estää veropetossyytteen tutkimisen, vaikkei veronkorotusta koskevan valituksen määräaika ole vielä päättynyt.
12. Högsta domstolen on nojautunut kantansa tueksi näkyvästi kiinteään systemaattiseen ja funktionaaliseen yhteyteen, joka ko. kahden prosessiperiaatteen eli oikeusvoiman (res judicata) ja toisaalta vireilläolovaikutuksen (lis pendens) välillä on vanhastaan katsottu ruotsalaisessa prosessioikeudessa vallitsevan.Tässä kohdin korkein oikeus on viitannut tunnettujen prosessualistien Lars Welamsonin ja Per Olof Ekelöfin oikeusvoimaa ja lis pendens -vaikutusta koskeviin esityksiin; Lars Welamsonin väitöskirja Om brottmålsdomens rättskraft, johon HD on viitannut, on muuten kirjoitettu vuonna 1949.
13. Högsta domstolenin tuomion laajat perustelut päättyvät seuravaan yhteenvetoon (perustelujen kohta 72):
Sammanfattningsvis innebär det sagda i huvuddrag följande. Rätten att inte bli lagförd eller straffad två gånger för samma brott (gärning) omfattar systemet med skattetillägg och påföljd för brott mot skattebrottslagen. Rätten omfattar såväl mervärdesskatt som andra skatter och avgifter. Den gäller när skattetillägg och påföljd för skattebrott aktualiseras för en och samma fysiska person, också när en juridisk person är primärt ansvarig för skattetillägget. Det föreligger hinder (lis pendens) mot åtal för skattebrott även om beslutet om skattetillägg inte har vunnit laga kraft.
14. Tulee olemaan tosiaan mielenkiintoista nähdä, miten Suomen korkein oikeus reagoi naapurimaan oikeuskäytännön muutokseen, joka on saanut kannatusta myös eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannanotossa (PevL 9/2012 vp.). Jos korkein oikeus muuttaa linjaansa - itse pidän tätä lähes tulkoon varmana asiana - on seurauksena, että useiden, kenties jopa satojen vireillä olevien veropetos- ja mahdollisesti eräiden muidenkin talousrikosjuttujen tutkinta on pakko lopettaa.
15. Ruotsisssa verottaja on jo ehtinyt arvella (Aftonbladet 11.6.), että HD:n linjanmuutos tulee johtamaan lukuisiin, kenties satoihin tai jopa tuhansiin purkuhakemuksiin. Henkilöt, joille on määrätty veronkorotus ja jotka sen jälkeen tuomittu antamiensa samojen väärien tietojen johdosta myös veropetoksesta, voivat hakea purkua eikä purkuhakemukselle tässä tapauksessa, kun purkua haetaan syytetyn tai tuomitun eduksi, ole säädetty määräaikaa. Purkuhakemuksia tehtäneen perusteella "ilmeisesti väärä lainsoveltaminen". Koska tilanne kaksoisrangaistavuuden tai -menettelyn suhteen on ollut epäselvä - EIT:n ratkaisukäytäntökin on ollut horjuva - voidaan väittää, ettei edellytyksiä purulle olisi olemassa. Ne bis in idem -sääntö samoin kuin kansalaisten tasapuolisen kohtelun periaate ovat kuitenkin niin painavia perusteita, että vaaka kallistunee purkuhakemusten hyväksymisen puolelle. Kaksinkertaisen rangaistuksen kohteeksi joutuneilla on myös oikeus vaatia vahingonkorvausta valtiolta.
