lauantai 31. maaliskuuta 2012

573. Kauhajoen koulusurmista kirja


1. Kauhajoki-tapaus on täynnä yllättäviä ja outoja piirteitä, myös surmien jälkeisen tutkinnan ja oikeusprosessin osalta. Mitä enemmän tapausta pöyhii, sitä enemmän sen tiimoilta paljastuu virheitä, laiminlyöntejä, salailuyrityksiä, peittelyä ja vääristelyjä. Murhiin johtavia tapahtumia ja syitä sekä vastuuta tekoon johtaneista tapahtumista pyrittiin selvittämään esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä, mutta viranomaiskoneisto esti totuuden selvittämisen, oikeutettujen vaatimusten esittämisen ja lopuksi oikeiden johtopäätösten tekemisen.

2. Suojelukohteena oli ensi sijassa poliisi ja polisin ylin johto ja koko virkakoneisto aina asianomaista ministeriötä ja maan koko hallitusta myöten. Vajaa vuosi Jokelan koulusurmien jälkeen tapahtunut toinen koulusurmatapaus ja sen syyt sekä viranomaisten virheet ja laiminlyönnit piti lakaista maton alle ja totuus pimittää ihmisiltä.

3. Saksan Windendenissä 11.3.2009 sattuneessa koulusurmatapauksessa isä, joka säilytti asettaan kotona niin, että hänen poikansa pääsi siihen käsiksi ja surmasi koulussa 15 toveriaan, tuomittiin vankeuteen kuolemantuottamuksista. Ks. blogi 401/28.2.2011.

4. Suomessa poliisi, jonka virkavelvollisuuksiin kuului aseluvista päättäminen ja aseen poisottaminen hörhöiltä ja ihmisten turvallisuudesta huolehtiminen, vapautettiin vastaavasta syytteestä, vaikka hän suorastaan jätti aseen tulevan murhaajan käsiin olosuhteissa, joissa hänen kollegansa näkivät konkreettisen vaaratilanteen ja varoittivat siitä. Ylin syyttäjäviranomainen ei edes halunnut nostaa syytettä tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kuolemantuottamuksista.

5. Kumpikohan tapaus mahdettiin ratkaista oikein?

6. Saksalaisessa tapauksessa korostettiin vastuuta ihmisten turvallisuudesta, Kauhajoen tapauksessa sen sijaan tutkinta- ja oikeusviranomaiset halusivat suojella asianomaista poliisia, poliisiviranomaisia ja -johtoa ja poliisiministeriä.

7. Kauhajoen tapauksesta (Kauhajoki shooting case) tulee tehdä raportti, kirja, jossa kaikki virheet, laiminlyönnit ja salailut paljastetaan.

572. Kauhajoki-tapaus KKO:ssa. Asianomistajien valituslupahakemus ja valitus

Kun korkein oikeus ei myöntänyt Kauhajoki-tapauksessa valituslupaa eikä perustellut päätöstään, on paikallaan kertoa, mistä asiassa oli asianomistajien kannalta nähtynä kysymys ja mitä asianomistajien valituslupahakemuksessa esitettiin.

Seuraavassa on valituslupahakemus kokonaisuudessaan, sen on laatinut asianomistajien asiamiehenä asianajaja Esa Puranen. Valituslupahakemuksen tarkoituksena on vakuuttaa korkein oikeus niistä syistä ja perusteista, joiden vuoksi valitusluvan myöntäminen ja asian tutkiminen korkeimmassa oikeudessa on tarpeen. Valituslupa myönnetään rikosasioissa vain noin 7-8 prosentissa kaikista hakemuksista.

"VALITUSLUPAPYYNTÖ

Hakijat, jotka ovat Kauhajoen koulujoukkomurhassa surmansa saaneiden henkilöitten lähisukulaisina vaatineet oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 1 luvun 17 §:n 1 momentin mukaisina asianomistajin rangaistusta vastaaja Haapalalle kuolemantuottamusrikoksista sekä ROL 1:14.1:n ja perustuslain 118.3 §:n nojalla virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä osaksi samoilla perusteilla Suomen valtiolta ja Haapalalta vahingonkorvausta, pyytävät Korkeinta oikeutta myöntämään tässä asiassa valitusluvan sillä perusteella, että

1. lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi tai

2. valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy, jollaiseksi muutoksenhakijat yksilöivät omien oikeudellisten intressiensä ohessa tapauksen ainutlaatuisen merkityksen Suomen oikeusvaltioarvostuksen kannalta Kauhajoen koulujoukkomurhaan liittyneen valtion viranomaistoiminnan ulkomailla aiheuttaman suuren julkisuuden johdosta. Eräänä painavana syynä on syy-yhteyden adekvaattisuusjuridiikan yhdenmukaisuus sivistyneissä oikeusvaltioissa, ja siihen nähden samankaltaisuus Saksassa hiljattain ratkaistuun oikeustapaukseen, jossa samankaltainen välillinen myötävaikuttaminen johti kouluampujan isän tuomitsemiseen kuolemantuottamuksista aseen huolimattoman säilyttämisen perusteella.


LAINMUKAISTEN VALITUSLUPAPERUSTEIDEN
LÄHEMPI TARKASTELU

Tapaus antaa monikerroksisen kokonaisuutensa perusteella ilmeisen verrattoman tilaisuuden lainkäytön ohjaamiseen Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksellä. Muun muassa perusoikeusmyönteinen laintulkinta viranomaisen ja valtion vastuun oikeuslähteenä on asia, joka on tapauksen keskeisesti sisältämän syy-yhteyden adekvaattisuusrajan ja asianomistajien perustuslain 118 §:n 3 momentin tarkoittaman vahingon tai oikeudenloukkauksen välittömyyskysymyksen kannalta niin otollinen, että Korkeimman oikeuden ratkaisu on omiaan poistamaan suuren määrän epätietoisuutta monista lain soveltamista koskevista kysymyksistä.

1. Prosessiratkaisu luvanhakijoitten asialegitimaatiosta virkarikosasiassa

Hovioikeus on 19.1.2011 antamassaan, tuomion tekstiin sisällyttämässään käsittelyratkaisussa evännyt asianomistajilta oikeuden käyttää puhevaltaa siltä osin, kuin kysymys oli heidän esittämästään virkavelvollisuuden rikkomista koskevasta rangaistusvaatimuksesta ja virallisen syyttäjän esittämästä tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista koskevasta syytteestä. Hovioikeus on ratkaissut asialegitimaatiota koskevan kysymyksen luvanhakijoille kielteisesti jättämällä asianomistajien rangaistusvaatimukset virkavelvollisuuden rikkomista koskevalta osin syyteoikeuden puuttumisen vuoksi tutkimatta.

Hovioikeus on tarkastellut asianomistajien syyteoikeutta muutamien oikeuslähteitten kautta, jotka parhaimmillaankin näyttäisivät soveltuvan vain löyhästi sen kysymyksen tarkasteluun, johon tässä tapauksessa kohdistuu konkreettisesti käsillä oleva ratkaisutarve. Hovioikeuden vertaamista korkeimman oikeuden tapauksista oikeastaan vain KKO 2004:75 eli ns. Merikarvian tapaus osuu lähelle tämän tapauksen tehtäväasettelua, mutta hovioikeuden päättely tuon ennakkopäätöksen merkityksestä tähän tapaukseen ei osu sillä tavoin asian ytimeen, että sen perusteella voitaisiin katsoa kysymyksen PL 118.3 §:n oikeudenloukkauksen välittömyyskysymyksestä tulleen ratkaistuksi aikaisemman prejudikaatin mukaisesti. Päinvastoin poikkeama on merkittävä ja ilmentää jo sellaisenaan tarvetta Korkeimman oikeuden ohjaukselle.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2004:75 ei näyttäisi ratkaistun sellaista, mitä hovioikeus nyt tulkitsee Korkeimman oikeuden tarkoittaneen. Hovioikeus nimittäin poimii tuosta virkavelvollisuuden rikkomista koskeneesta ennakkopäätöksestä seuraavan osuuden:

”Mainitun henkilön vanhemmat eivät olleet rikoksella välittömästi loukatun tai vaarannetun oikeushyvän haltijoita eivätkä he olleet asianomistajia myöskään sillä perusteella, että heillä oli kuoleman johdosta oikeus vaatia vahingonkorvauslain 5 luvun 4a §:ssä tarkoitettua korvausta. Korkeimman oikeuden mukaan oikeus vaatia rangaistusta ei ollut oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 17 §:n 1 momentin nojalla siirtynyt kuolleen henkilön vanhemmille.”

KKO:n ennakkopäätöksessä 2004:75 on tuomioperustelujen kohdissa 1-5 käsitelty perustuslain 118 §:n 3 momentin kannalta surmansa saaneen henkilön vanhempien asianomistaja-asemaa. Koska surmansa saaneella henkilöllä on ollut lapsi, on ROL 1:17.1:n mukaan itsestään selvää, että asianomistaja-aseman kuuluessa kyseiselle vainajan lapselle, se ei voi kuulua vainajan vanhemmille.

Hovioikeus nyt suorastaan näyttäisi harhautuneen käsittelemään kokonaan muuta asiaa, kuin mikä sillä on ollut tässä Kauhajoen virkarikosasiassa ratkaistavinaan sillä perusteella, että asianomistajilla on tässä jutussa ROL 1:17.1:n mukainen asianomistajan asema, jollainen ns. Merikarvian tapauksessa vainajan vanhemmilta puuttui. Hovioikeuden argumentti ei näyttäisi osuvan laisinkaan käsillä olleeseen ratkaisutarpeeseen.

Korkein oikeus ei ole tapauksessa KKO 2004:75 joutunut laisinkaan käsittelemään ROL 1:17.1:n asianomistajamäärityksen johdosta sen kaltaista kysymystä, mikä nyt on hovioikeudessa ollut käsillä. Sen sijaan kyseisen ennakkopäätöksen intraan sisältyvässä esittelijän mietinnössä on lähestytty perustuslain 118 §:n 3 momentin soveltamisedellytyksiä nimenomaan sen kysymyksenasettelun kautta, edellyttääkö kyseisen syyteoikeuden käyttäminen vahingon/oikeudenloukkauksen välittömyyttä. Tämä kysymys ei siis ole tullut korkeimman oikeuden tuomioperusteluissa laisinkaan käsitellyksi, mutta esittelijän mietintö antaa aiheen olettaa, että oikeudenloukkauksen tai vahingon välittömyyttä, toisin kuin nyt hovioikeus on katsonut, ei tule edellyttää perustuslain 118 §:n 3 momentin mukaisen syyteoikeuden perusteena. Esittelijän kanta KKO 2004:75 on ollut tämä, eikä sen korkeampaa lainkäytön tietoa näyttäisi olevan saatavilla oikeusohjeeksi.

Jo näistä ristiriidoista havaitaan, että perustuslain 118 §:n 3 momentin mukaisen oikeudenloukkauksen välittömyyskysymyksen osalta vallitsee päivänselvä tarve korkeimman oikeuden ennakkopäätökseen. Asianomistajille syyteoikeus on heidän muiden vaatimustensa perusteena äärimmäisen tärkeä. Tämän lisäksi ennakkopäätöstarve on myös lainkäytölle yleensä erityisen tähdellinen, eikä mitään epäselvyyttä näytä olevan siitä, että asia on tällä hetkellä tuomioistuinlaitoksellekin vieras.

Tässä tapauksessa käräjäoikeus oli katsonut asianomistajilla olevan syyteoikeuden perustuslain 118 §:n 3 momentin nojalla virkarikosasiassa, tosin eräällä tavalla ajallisesti ja asiallisesti rajattuna, mutta hovioikeuden mielestä syyteoikeus puuttui kokonaan oikeudenloukkauksen välittömyyden puuttuessa.


2. Mikä merkitys asianomistajien syyteoikeudella virkarikoksesta
on asian kokonaisuudelle
Virallisen syyttäjän ajama syyte pelkästään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta on ollut jutussa ristiriitainen siihen nähden, kuinka komisario Haapala itse on kertonut tehneensä täysin tietoisesti ratkaisunsa aseen jättämisestä kyseisissä olosuhteissa Matti Saarelle. Haapalan itse on omassa kertomuksessaan tehnyt täysin selväksi, että hänen ratkaisunsa ei ole johtunut huolimattomuudesta, vaan on tehty täysin tietoisesti ja tarkoituksella. Tämän johdosta asian kokonaisuuden kannalta asianomistajien syyteoikeus virkarikosasiassa on erittäin tärkeä, koska pelkästään syyttäjän laihan syytteen kautta ei asian oikeudellisessa päättelyssä voida päästä laisinkaan asian ytimeen.

Toki asianomistajien kuolemantuottamusta koskevan syyteoikeuden perusteena olevissa oikeustosiseikoissa ovat mukana myös ne Haapalan toimet ja laiminlyönnit, joitten perusteella tulee arvioitavaksi hänen menettelynsä lainvastaisuus ja syy-yhteys Matti Saaren tekemään koulujoukkomurhaan, nimenomaan aselupahallinnon virkamiehenä sekä poliisina ja poliisimiehenä. Varsinaisimmin tuon syy-yhteyden adekvaattisuus tulisi kuitenkin arvioitavaksi seuraavan tehtävänasettelun puitteissa:

Jos Haapala ei olisi päättänyt tietoisesti ((subjektiivinen osuus) toimia ampuma-aselain (AseL) 92 §:n mukaisen poliisin velvollisuuden vastaisesti, vaan olisi kaikkien muiden asian käsittelemiseen osallistuneitten poliisimiesten kantaan yhtyen huolehtinut aseen pois ottamisesta Matti Saarelta, olisiko hänen suorittamansa virkatoimi estänyt (objektiivinen osuus) koulujoukkomurhan tapahtumisen Kauhajoella 23.9.2008 ylipäätään taikka ainakin kyseisellä Walther P22 pienoispistoolilla juuri kyseisenä kellonaikana, jolloin juuri ne henkilöt olivat paikalla, jotka saivat surmansa.

Tämä arviointi joudutaan ratkaisemaan AseL 92 §:n mukaisen poliisin velvollisuuden merkityksestä, ja vaikka normi on yksiselitteinen, joudutaan päättelyt tekemään inhimillisen toiminnan säännönmukaisuutta koskevien kokemussääntöjen varassa. Samojen perusteiden mukaan tulee arvioitavaksi myös aseluvan myöntämistä koskevassa hallintomenettelyssä se aselupaviranomaisen huolellisuus laissa asetettujen aseluvan myöntämisedellytysten harkinnassa, mistä tässä asiassa on asianomistajien syytteen kannalta ollut niin ikään olennaisesti kysymys. Tarkastelen aseluvan myöntämismenettelyä valituslupaedellytysten kannalta seuraavassa.

3. Näkökohtia aselupamenettelyä koskevasta ennakkopäätöstarpeesta

Hovioikeuden tuomioon on kirjattu kohtuullisella tarkkuudella ne perusteet, joilla asianomistajat ovat katsoneet Haapalan menettelyn Saaren aselupa-asiassa olleen AseL 43-45 ja 52 §:n vastaisen. Jäljempänä valitusta koskevassa tekstiosassa olevat tarkemmat perustelut kohdistetaan myös valituslupapyynnön perusteluiksi.

Aselupa-asiaa koskevassa ratkaisussaan hovioikeus on keskeisellä tavalla nojautunut siihen, että Haapalan menettely on ollut aselupa-asioissa vallinneen käytännön mukainen. Ennakkopäätöstarpeen kannalta on tärkeää asettaa kysymys, voiko lain vastaiseksi muodostunut hallintokäytäntö olla hyväksyttävä peruste yksittäisen virkamiehen lainvastaiselle menettelylle hallinnossa. Korkein oikeus on ainakin kerran aiemmassa käytännössään todennut, että näin ei ole.

Komisario Haapalan menettelyä Matti Saaren aseasiassa tulee tarkastella tapahtumasarjana, joka alkaa kahden kuukauden päästä 7.11.2007 tapahtuneesta Jokelan koulujoukkomurhasta eli tammikuusta 2008 ja päättyy maanantaina 22.9.2008 noin kello 14:n aikoihin. Tätä aikajanaa on tarpeen tarkastella kysymyksenä, jonka puitteissa Haapalan menettely tulee arvioitavaksi.

Marraskuun 7. päivänä 2007 tapahtuneen Jokelan koulujoukkomurhan jälkeen kaikki suomalaiset olivat useitten kuukausien ajan järkyttyneitä. Tuollaisena ajankohtana eli tammikuussa 2008 on komisario Haapala kertonut Matti Saaren tulleen tiedustelemaan häneltä mahdollisuutta saada ampuma-aseelle lupa. Haapala ei ole koskaan kertonut, millaiselle aseelle Saari lupaa tiedusteli, mutta kokemussääntöjen mukaisesti asiaa arvioitaessa ei muuta vaihtoehtoa loogisesti liene, kuin puoliautomaattinen pienoispistooli.

Otan tähän yksinkertaisen esimerkin käytännön elämästä. Kansalainen menee lihakauppaan ja kertoo myyjälle haluavansa ostaa lihaa. Ensimmäinen kysymys lihakauppiaalta on takuuvarmasti: mihin tarkoitukseen se tulisi, ja kun asia alkaa selvitä, käy keskustelu eri vaihtoehdoissa, esim. nauta, porsas, lammas, ehkä lapaa, filettä tai kukaties paisti. Jos aselupakeskustelu on löyhemmällä tolalla kuin lihan osto, niin sittenhän pulassa ollaan. Toki sielläkin vallitsevat ihmisten normaalit vuorovaikutustavat. Eli: Haapala on pian Jokelan jälkeen tullut tietämään, millaista asetta saari on itselleen halajamassa.

Koska Haapala on kertonut saaneensa jo tuolloin tietää Saarella olevan kesäkuun 23 päivältä 2007 rattijuopumuksen, on hän neuvonut Saarta palaamaan aselupa-asiaan siinä vaiheessa, kun vuosi on kulunut rattijuopumuksesta. Haapalan ohjeen mukaisesti menetellen Saari on jättänyt aselupahakemuksensa Kauhajoen poliisilaitokselle heti ensimmäisenä arkipäivänä vuoden määräajan umpeen kulumisen jälkeen, eikä hän näytä kokeneen tarvetta edes aiempaa harrastaneisuutta koskevan tekstialueen täyttämiseen.

Näistä tammikuisen keskustelun ja kesäkuussa tapahtuneen aselupahakemuksen jättämisen tosiseikoista on vähintään pääteltävissä, että Haapala ei ole pyrkinyt aselupaviranomaisena toppuuttelemaan Saarta aseluvan hakemiseen ankaraa kritiikkiä Jokelan tapahtumien johdosta kansalaisten taholta saaneelle puoliautomaattipistoolille. Kaikki tavanomaisella tavalla ajatelleet suomalaiset olivat tammikuussa 2008 vielä siinä määrin järkyttyneitä Jokelan koulujoukkomurhasta, että kaikki hälytyskellot olisivat soineet Saaren aselupakyselyn johdosta seuraavin perustein:

puoliautomaattinen pienoispistooli
aiemman aseharrastuksen puuttuminen
koululainen
kouluyhteisö
19.10.2007 voimaan tullut aselupakäytäntöjen yhtenäistämistä koskeva ohje (SM-2006-02043/Tu-51)

Tosin myöhemmin, ei ilmeisesti kuitenkaan vielä tammikuussa, Haapala on tullut tietämään myös, että Saarelta oli jäänyt armeijakin kesken kahden kuukauden jälkeen. Tätähän tavallinen mattimeikäläinen ei olisi voinut tietää, mutta jo sitä ilmankin lienee aika selvää, että Saaren elämäntilanteessa Jokelan tapauksen jälkeen ei ”kadun mies” olisi ottanut tällaisia asehankintoja kuuleviin korviinsa.

Koska tätä lupamenettelyä ja siihen kohdistettavaa kritiikkiä käsitellään tässä kirjelmässä jäljempänä varsin seikkaperäisesti, nostan tässä ennakkopäätöksen tarvetta koskevalta kannalta esille vain kysymyksen siitä, tulisiko juuri tähän Jokelan tapahtumaan kautta linjan kiinnittää keskeinen huomio Kauhajoen tapahtumien kokonaisuuden arvioinnissa sen sijasta, että alemmat oikeudet eivät ole asettaneet Jokelan tapahtumia oikeastaan minkään vertaa tämän tapauksen arviointiperustaksi.

Erityisesti aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeet, jotka olivat tulleet voimaan 19.10.2007, muodostavat yhden ratkaisemista tarvitsevan kysymyksen: ovatko nuo ohjeet hallintovirkamiestä normiperusteisesti velvoittavia AseL:n ja AseA:n nojalla annettuja määräyksiä, tai olisivatko ne velvoittavuudeltaan juuri Jokelan tapahtumien jälkeen aselupaviranomaisen huolellisuustason kokemussääntöinä velvoittavia.

Nythän alemmat oikeudet ovat päätyneet vähättelemään niiden merkitystä ja nostaneet Haapalan hyväksi sen näkökulman, että Haapalan menettely on ollut vallinneen aselupakäytännön mukainen.
Yksittäisen kysymyksen varsinaisessa aseluvan myöntämisprosessissa muodostaa valituslupapyynnön kannalta Walther P22 puoliautomaattiaseen soveltuvuus Saaren ilmoittamaan käyttötarkoitukseen ”tarkkuusammuntaa Sotkan ampumaradalla Kauhajoella” (partitiivin alleviivaus tässä).

AseL 44 §:n 1 momentin mukaan aseen tulee soveltua hyvin hakijan ilmoittamaan käyttötarkoitukseen. Hovioikeus on sivuuttanut tämän seikan kokonaan, eli se näyttää tulkinneen AseL 44.1 §:ää voitavan soveltaa ilman kriteeriä ”hyvin”. Yhtenäistämisohjeessa todetaan, että jollei ase sovellu laissa asetetun määräyksen edellyttämällä tavalla hyvin, muodostaa tämä seikka ehdottoman esteen aseen hankkimisluvan myöntämiselle, kuten laki määrää. Hovioikeus on tiennyt asiantuntijatodistaja McKeownin todistamisen perusteella sen, että kyseinen ase ei sovellu hyvin tarkkuusammuntaan.

Hovioikeus on kiertänyt lain velvoittavuuden toteamuksella, että tuohon aikaan vielä annettiin lupia tällaisille aseille, mikä tarkoittaa myös oikeuden kannanottona sitä, että Jokelan tapahtumilla ei ole ollut merkitystä suomalaisen virkakunnan toiminnalle. Samaten se tarkoittaa hovioikeuden kantana, että laista poikkeavaksi muotoutunut hallintokäytäntö suo yksittäiselle virkamiehelle hyväksyttävän perusteen poiketa lain ehdottomasta normista, olkootpa seuraukset siitä kuinka karmeat tahansa.

Myös tulivoimaisuutta koskeva kysymys liittyy tähän asiayhteyteen, mutta kun se tulee jäljempänä hyvin seikkaperäisesti käsitellyksi valitustekstissä, en käsittele sitä tässä yhteydessä enemmälti. Sama koskee aseen hallussapitolupaa, jollaista ei oltu määräajassa haettu, vaikka AseL:n 52 § sitä nimenomaisesti edellyttää, ja luvan määräajassa hakematta jättäminen tarkoittaa aseen hallussapidon osalta syyllistymistä ampuma-aserikkomukseen (vahingonkorvausasiassa valtion kanssa riidaton seikka).

4. Syy-yhteyden adekvaattisuus keskeisenä valituslupaperusteena

Edellä olen pyrkinyt kuvaamaan sitä, millaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa Haapalan virkamenettely aselupaviranomaisena on tapahtunut. Luonnollisesti tätäkin keskeisemmässä roolissa on tässä jutussa hänen menettelynsä poliisina ja poliisimiehenä torstaista 18.9.2008 alkaen.

Asianomistajien kanta on, että ainoastaan tapahtumien kokonaiskuvan hahmottaminen voi olla se lähestymistapa, jonka kautta aukenee kunnollinen mahdollisuus tarkastella Haapalan menettelyn adekvaattista kausaaliyhteyttä joukkomurhan uhrien kuolemaan. Esitän tämän kontekstin hahmottamiseksi Haapalan ja Saaren objektiivisesta yhteenkuuluvuudesta janan, jonka molemmissa päissä ovat nämä kaksi henkilöä ja janan ulkopuolella kumpaisessakin päässä koulujoukkomurha.

Kuva hahmottaa, vaikkei ajallisessa mittakaavassa olekaan, jutun objektiivisesta aineistosta varmentuvan sen tosiasian, että Matti Saaren aseasia on ollut Haapalan monopolina Kauhajoen poliisissa muutoin, paitsi Vainiorannan ja Harjun yhden näkemisen verran. Viime mainitut ovat pitäneet Saarta ensi näkemältä outona tyyppinä, ja Vainioranta on todennut Harjulle asetarkastuksessa, ettei vaan tulisi uutta Jokelaa, johon Harju on todennut, että voi tullakin.

Kun Matti Saari on lähtenyt 22.9.2008 Haapalan virkahuoneesta suoraan hankkimaan välineitä koulujoukkomurhan toteuttamiseen, ja kun hänen ensimmäinen kontaktinsa Haapalaan on aseen hankkimisasiassa tapahtunut pian Jokelan koulumurhan jälkeen, seuraa tästä päättelyketjusta varsin karmea objektiivinen havainto. Haapalan menettely näyttäytyy tässä kontekstissa objektiivisesti katsottuna Saaren mahdolliselta rikoskumppanuudelta.

Subjektiiviset seikat ovat sitten ne, jotka ratkaisevat, miten asia on, mutta huomionarvoista on panna merkille, että Haapalan tekemisiä tai tekemättä jättämisiä ei ole koskaan tutkittu minkään muun kuin tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen tutkintarajoissa.

Kun Haapalan menettelyä tarkastellaan häätilaisuudessa 20.9. ja poliisilaitoksella 22.9.2008 tekemiensä poliisitoimien estämisratkaisujen kannalta, vahvistuu objektiivisena havaintona se, että Haapalan menettely eri vaiheissa muodostaa sen ”Troijan puuhevosen”, jota ilman ei Matti Saari olisi päässyt 23.9.2008 ”muurien lävitse” toteuttamaan jo pitkään suunnittelemaansa sotaa, jonka raunioilla äidit itkevät poltettuja lapsiaan.
Ja kun Haapala on itse painottanut toimineensa täysin harkitusti aseen Saarelle jättäessään, niin onhan tämä nyt melkoisen kummallista, ettei oikeuslaitos onnistu löytämään tästä aineistosta sitä asianomistajien mielestä päivän selvää kausaaliyhteyttä, joka riittävällä tavalla aiheuttaa syyksi lukemisen ja korvausvelvollisuuden.

Käräjäoikeus omassa tuomiossaan kiteytti tekemällään kehäpäätelmällä oikeastaan sen, mistä tässä asiassa on eräältä keskeiseltä osin kysymys, ja näyttää olevan myös hovioikeuden tuomiossa: poliisitodistajien uskottavuus.

Juuri tähän pointtiin liittyy mitä ilmeisimmin kausaaliyhteyden kannalta keskeinen oikeuskysymys. On täysin poikkeuksellista, että lainkäytössä ylipäätään perustetaan näytön nojalla ratkaistava kysymys kokonaisen todistajaryhmän epäluotettavuusarviointiin. Erityisesti asianomistajien asemaa tarkasteltaessa on luonnostaan selvää, että asianomistajat ovat ryhtyneet oikeudellisiin toimiin vain sen tiedon perusteella, mitä he ovat voineet lukea virkarikostutkinta-asiakirjoista todistajien kertoneen.

Mutta kun oikeus sitten ilmoittaa, että todistajat, tässä poliisimiehet, ovatkin epäluotettavia, niin asianomistajat kokevat yhteiskunnan tulleen vetäneeksi heitä huulesta tältäkin osin, koska viranomaisethan nämä esitutkintamateriaalit ovat sentään tehneet ja tämäkin osuus menee sen vuoksi valtion vastuulle. Siitä huolimatta asianomistajat on velvoitettu korvaamaan suuret määrät oikeudenkäyntikuluja.

Haapalan menettelyn syy-yhteyskysymyksen arvioimiseksi juuri tämä hänen tinkimättömän kiinteä asennoitumisensa Saaren aselupa-asiaan on juuri se keskeinen pointti, jonka kautta hänen menettelynsä kausaaliyhteys tulee arvioida oikeudellisessa päättelyssä. Edellä oleva janapiirros osoittaa omat objektiiviset tosiseikkansa, ja janalla yksilöimättä jätetyt tapahtumat 19.-22.9.2008 välisenä aikana osoittaa puolestaan osaksi riidattomina seikkoina ja osaksi henkilötodistelun kautta sen, että Haapala on aktiivisesti torjunut muitten poliisien toimenpiteet Saaren aseasiaan puuttumiseksi.

Haapalan menettelyyn avautuu näin tarkastellen selkeästi kaksi näkökulmaa, jotka johtavat täsmälleen samaan objektiiviseen johtopäätökseen hänen subjektiivisesti poikkeuksellisen kiinteästä suhtautumisestaan Saaren aseenkanto-oikeuteen.

5. Valtion korvausvastuuta koskeva valituslupatarve

Jutussa on valtiota vastaan ajetussa kanteessa kysymys valtion vastuuperusteitten monikertaisesta kumuloitumisesta sekä anonyymista tuottamuksesta. Asianomistajien siviilijutun kantajina esittämien korvausvaatimusten perusteet kohdistuvat pääosin Jokelan koulujoukkomurhan jälkeisenä aikana valtion välinpitämättömyydellään aikaansaamaan turvallisuusriskiin. Korvausperusteiden kumuloitumisessa ovat tietysti osaltaan mukana myös Haapalaa vastaan ajettavien rikossyytteiden perusteet.

Kysymys on ihmisoikeussopimuksen ja perustuslain mukaisten perusoikeuksien juridiikasta ja lain soveltamisesta perusoikeuksien priorisoinnista lainkäytössä.

Tapaus on jäljempänä vertailtavien Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätösten perusteella kansallisen lain soveltamisen kannalta ainutlaatuinen, ja sen kautta tarjoutuu Korkeimmalle oikeudelle tilaisuus antaa kattava lain soveltamisohje kansalliseen tarpeeseen.

6. Muu painava syy lupapyynnön perusteena

Perusteen ennakkopäätökselle tässä jutussa antaa myös se, että tapaus on kansainvälisessä ”näyteikkunassa” ja sitä seurataan erittäin tarkasti eri puolilla maailmaa. Tuore saksalaisen alioikeuden ratkaisu, joka myös on saanut suurta kansainvälistä huomiota osakseen, on ainakin Saksassa saanut vertaistavakseen lehdistössä Kauhajoen koulumurhan vastuukonstruktiota koskevaa julkista pohdiskelua.

Rikokseen syyllistymisen ja vahingonkorvausvelvollisuuden peruskysymyksenä oleva syy-yhteys ja sen adekvaattisuus on oikeustieteissä kansainvälisesti samojen määritteiden varassa, ja arviointi kussakin oikeusjärjestelmässä tapahtuu ainakin pääosin samanlaisten inhimillisen toiminnan säännönmukaisuutta koskevien kokemussääntöjen varassa. Syy-yhteyden adekvaattisuusrajaa ei ole voitu kirjata lakiin eksaktisti, vaan syy-yhteys tulee ratkaistavaksi in casu sen mukaisesti, mitä asiassa on pidettävä totena (Suomessa OK 17:2.1).

Tämän jutun asianomistajia askarruttaa erityisesti kysymys siitä, voisiko valtakunnansyyttäjän viraston arvovalta olla omansa vaikuttamaan myös riippumattoman tuomioistuimen asenteeseen. Samalla tavoin kuin tämän jutun intrassa on kysymys arvovaltakollisiosta apulaispoliisipäällikkö Nyrhisen ja komisario Haapalan välillä, niin voisiko olla myös niin, että valtakunnansyyttäjän kabinetissaan – ilman tutkinta-aineistoa ja audiatur et altera pars –säännön toteutumista – tekemä tutkinta- ja syyterajaus on tapahtunut niin korkealla arvovaltatasolla, että sen murtaminen edes riippumattoman oikeuslaitoksen toimesta ei ota onnistuakseen.

Katson päämiesteni puolelta velvollisuudekseni kertoa Korkeimmalle oikeudelle tässä ainutlaatuisen tärkeässä asiassa myös inhimillisesti ottaen ymmärrettäviä ja hyvin pitkälle myös hyväksyttäviä epäilyksiä siitä, että asian tutkinnassa ja aineiston käsittelyssä, muun muassa poliisitodistajien epäuskottavina pitämisessä, on kautta linjan jotain pielessä.

Eräänä yksityiskohtana tulee näin sanottaessa heti mieleen se, että todistaja Tarja Harjun kertomus on näytön arvioinnissa muutettu aivan toisen sisältöiseksi, kuin mikä todistajan eksakti ja tinkimätön kertomus oikeudessa oli. Harju on kertonut tehneensä havaintoja Haapalan toiminnasta Saaren aseasiassa joukkomurhaa edeltävällä viikolla, ja kun Haapala on ollut poissa työpaikalta perjantaina 19.9., on todistajan mukaan hänen havaintonsa ajoittunut torstaille 18.9.

Tämä todistelu ei jostain syystä ole mahtunut laisinkaan tätä asiaa käsitelleitten tuomioistuinten ajatuskulkuun. Tästähän tulee asianomistajille väistämättä mieleen, että joku tietää nyt jotain sellaista, minkä valossa Harjun havainto 18.9.2008 on sellaisenaan erittäin epäsuotava. Mutta toisaalta niinhän olivat näitten poliisien todistelukertomuksetkin epäsuotavia, koska poliisitodistajien uskominen olisi ilmeisesti johtanut kokonaan toisenlaiseen juridiseen lopputulokseen. Mitäpä muutakaan vaikutinta voisi olla sille, että todistelua ei voida ottaa objektiivisen sisältönsä mukaisena ratkaisuperusteeksi.

Tässä on nyt sanottava ihan suoraan asianomistajien kantana, että heidän mukaansa Haapala ei ole ollut laisinkaan sellainen sinisilmäinen hyvää tarkoittava varovainen hallintovirkamies, jollaisena tuomioistuimet näyttäisivät halunneen häntä käsitellä. Asianomistajien tinkimättömän kannan mukaan Haapalan menettely on ollut täysin ratkaisevassa asemassa siihen, että asianomistajien lähiomaiset ovat saaneet väkivaltaisesti surmansa, ruumiit tulleet poltetuiksi tunnistamattomaan tilaan. Ja kun tämä Suomen rauhanajan hirvittävin teurastus oli tapahtunut, on poliisin ylintä johtoa myöten ilmoitettu kansainvälisessä uutisoinnissa, ettei poliisilla ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa tähän asiaan. Samaa perätöntä tietoa tuotiin keskusrikospoliisin toimesta myös asianomistajille kotiovelle: mitään ei ollut tehtävissä poliisin toimesta. Tämä todenvastainen uutisointi on toki koko kansakunnan tiedossa notorisesti.

Eräänä ns. muuna syynä valituslupapyynnölle on myös se, että tuomion perusteluihin on sisällytetty eräitä täysin epäloogisia päättelyjä, joitten perusteella vaikuttaa siltä, että ilman näitä olisi ilmeisesti jouduttu päätymään toisenlaiseen tuomioon. Eräs tällainen on hovioikeuden tuomion sivulle 27 toiseen kappaleeseen kirjattu ristiriitainen teksti siitä, että aseen pois ottamista koskeva toimenpide oli kirjattu 19.9.2008 kolmiportaisessa kiireellisyysluokituksessa alimpaan C-kiireellisyysluokkaan, johon kuuluu normaalisti esimerkiksi liikennevalvonta. Jos vanhaa sanontaa saa käyttää, niin tämä hovioikeuden päättely on jutun kontekstissa ihan ”hyvää päivää – kirvesvartta”.

Hovioikeus on näin lausuessaan varsin hyvin tiennyt, että perusteena tälle poliisin antamalle kiireluokitukselle oli tuolloin tehty taktinen päätös toimia niin, ettei poliisin operaatiosta välity Saarelle etukäteen tietoa, ja että häneltä päästään nappaamaan ase pois heti kun hän palaa Kauhajoelle kotiseudultaan Pyhäsalmelta. Tätä seikkaa vasten tarkasteltuna on asianomistajissa herättänyt suunnatonta ihmetystä se, miksi hovioikeus on kirjannut tuomioonsa tällaisen irrelevantin päättelyn.

7. Kysymys Haapalan 22.9. järjestämästä Saaren kuulemisesta

Hovioikeudessa on kuultu todistajina soveltavan psykologian professoria Pekka Santtilaa ja psykiatri Matti Romanovia. Heidän todistusteemastaan tai todistuskertomustensa sisällöstä ei mainita hovioikeuden tuomiossa sanaakaan. Se mitä kyseiset todistajat ovat oikeudessa kertoneen, käy sopivasti selville tähän liittämästäni sanomalehti Ilkan uutisoinnista 11.2.2011. Kyse ei ole todisteesta, vaan informaatiosta.

Kuten jo lehtikirjoituksen otsikko osoittaa, ovat asiantuntijat tyrmänneet komisario Haapalan menettelyn, kun tämän on tiedossaan olleen objektiivisen tietoaineksen perusteella tehtävissä olleiden johtopäätösten sijasta ryhtynyt 22.9.2008 omin päin arvioimaan Matti Saaren terveydentilaa ja tehnyt johtopäätöksensä Saaren kelpoisuudesta pitää ase pelkästään sen perusteella, miltä hänen mielestään Saari vaikutti.

Asiantuntijatodistajat vahvistivat yksimielisesti sen, että ainoastaan objektiivinen data kansalaisen menettelytavoista ja toiminnasta on se, johon voidaan luottaa. Näinhän tuomioistuinkin toimii, eli vaikka kuinka herttainen naapurin poika olisi epäiltävänä taikka syytteessä, niin jos faktat puhuvat selvää kieltään häntä vastaan, ei siinä ”tuttavan poikamaisuus” auta yhtään. Komisario Haapalalla ei voi missään tapauksessa olla sellaista dispanssia olla tahallaan piittaamatta objektiivisesta tietoaineistosta, jollaisen dispanssin hovioikeus nyt on hänelle ilmiselvästi antanut.

Hovioikeus toteaa tuomiossa sivulla 31: ”Sen sijaan Haapalalla ei ole ollut konkreettisia perusteita epäillä, että Saaren menettelyssä olisi kysymys muusta kuin pelkoa ja huolta herättäneestä toiminnasta.” Tämä tarkoittaa sitä, että jos vain näin vaatimattomasta asiasta eli pelon ja huolen herättämisestä puoliautomaattipistoolin kanssa on kysymys, niin ase voidaan jättää pelon ja huolen aiheuttajalle. Ja jos huolenaiheitten perusteena oleva asia sitten toteutuu juuri siten kuin objektiivinen aineisto on riskiksi osoittanut, niin syy-yhteys kuolemantapausten ja aseen haltuun jättämisen väliltä jää tämän hovioikeuden päättelyn mukaan puuttumaan.

Eihän tämä nyt kai voi ihan näin olla, kun kysymys on poliisin toiminnasta ja poliisin velvollisuudesta vastata kansalaisten turvallisuudesta. Tai jos sitten voi olla, niin asia vaatii Korkeimman oikeuden vahvistuksen. Lieneehän tämä nyt sen arvoinen asia.

8. Muut seikat tuomiosta valituslupaperusteena

Asianomistajat vetoavat edellä olevan lisäksi kaikkiin niihin kysymyksiin, jotka Korkein oikeus lienee velvollinen viran puolesta ottamaan huomioon muutoksenhaun kohteena olevan hovioikeuden tuomion sisällöstä. Myös kysymys oikeudenkäyntikuluista omaa prejudikaattiarvoa sen vuoksi, että asianomistajat ovat olleet oikeutettuja luottamaan esitutkinnasta selville käyvän todistelun osoittamaan asiaintilaan omien oikeudellisten toimiensa näyttöperustana.

Jos tutkintapöytäkirjan kertomukset eivät pitäisi paikkaansa, kuten oikeus nyt näyttäisi tarkoittavan, niin eihän niihin vetoavan asianosaisen nyt pidä joutua vastaamaan oikeudenkäyntikuluista, jotka ovat valtion viranomaisen aiheuttamia. Asianomistajillahan ei ole ollut mitään tekemistä virkarikoksen poliisitutkinnan kanssa, kun heidät oli suljettu sen ulkopuolelle."
------
Tuossa oli siis asianomistajien valituslupahakemus. Tämän jälkeen seuraa varsinainen valitus, jossa esitetään asianosaisten vaatimukset ja niiden perusteet. Valitus on valituslupahakemusta paljon laajempi esitys. Seuraavassa asianomistajan valituksen johdanto:

"VALITUS

VAATIMUKSET KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Asianomistajat pyytävät, että Korkein oikeus tekee hovioikeuden ratkaisuihin seuraavat muutokset:

• kumoaa hovioikeuden käsittelyratkaisun asianomistajien syyteoikeuden puuttumisesta virkavelvollisuuden rikkomista koskevassa asiassa ja ottaa alemmissa oikeuksissa tästä asiasta esitetyn syytteen ja vaihtoehtoisen syytteen välittömästi tutkittavakseen, s.o. asiaa hovioikeudelle palauttamatta,

• tuomitsee Hannu Haapalan rangaistukseen virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kymmenestä törkeästä kuolemantuottamuksesta tai toissijaisesti kymmenestä kuolemantuottamuksesta alemmissa oikeuksissa esitettyjen lainkohtien nojalla,

• velvoittaa ensisijaisesti Suomen valtion ja toissijaisesti Hannu Haapalan suorittamaan asianomistajille vahingonkorvausta hovioikeudessa vaaditut määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 23.9.2008 lähtien, ja

• velvoittaa ensisijaisesti Suomen valtion ja toissijaisesti Hannu Haapalan korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut ja asianosaiskulut käräjäoikeudesta ja hovioikeudesta korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen siitä päivämäärästä lähtien, kun kuukausi on kulunut tuomion antamisesta,

ja siinäkin tapauksessa, että Korkein oikeus ei muuttaisi hovioikeuden tuomiota pääasian osalta,

• ensisijaisesti velvoittaa Suomen valtion korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut ja asianosaiskulut alemmista oikeuksista niissä vaaditun määräisenä korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen siitä päivämäärästä lähtien, kun kuukausi on kulunut tuomion antamisesta, riippumatta siitä, että asianomistajat/kantajat ovat hävinneet pääasian, taikka

• viime sijaisesti ainakin vapauttaa asianomistajat velvollisuudesta korvata Haapalan ja valtion oikeudenkäyntikuluja käräjä- ja hovioikeudesta oikeudesta

PERUSTEET, JOILLA MUUTOSTA HAETAAN

1. Johdanto

Kyseessä on poikkeuksellinen ja toivottavasti ainutkertainen rikosasia. Kysymys on valtiolle monopoliasemassa kuuluvasta kansalaistensa turvallisuusvastuun toteuttamisesta ja tämän perustuslain mukaisen valtion velvollisuuden puitteisiin sijoittuvasta laiminlyöntien ketjusta, jonka tuloksena Matti Saari ylipäätään on voinut päästä tekemään koulujoukkomurhan ja erityisesti 23.9.2008 ampumaan Kauhajoella yhdeksän luokkatoveriaan, opettajansa ja itsensä.

Korkeimmalle oikeudelle tehtävän valituksen keskeisenä oikeudellisena kysymyksenä on käräjäoikeuden tuomion ilmentämä ja hovioikeuden lähes sellaisenaan vahvistama käsitys sellaisen oikeustilan sallittavuutta, jossa poliisilla ei ole velvollisuutta ryhtyä rikoksen ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin perustuslain ja erityislakina ampuma-aselain velvoittavista normeista huolimatta, vaikka yksittäiset kansalaiset ovat tehneet ilmoituksia poliisille, ja poliisit apulaispoliisipäällikköä myöten, ovat huolestuneet tosissaan ja ryhtyneet turvaamistoimenpiteisiin, jotka sittemmin yksi poliisin organisaation heikko lenkki on esimiesvallallaan estänyt muilta poliisimiehiltä ja jättänyt itse poliisimiehenä myös tekemättä. Käräjäoikeuden tuomio vahvisti sellaisen ajattelutavan, että valtion turvallisuusvastuun ketju saa olla juuri niin heikko kuin sen heikoin lenkki kulloinkin on. Hovioikeus ei ole poikennut olennaisesti käräjäoikeuden kannasta. Objektiivisesti arvioiden ei näin leväperäistä vastuukonstruktiota liene millään muulla lainkäytön vastuualueella.

Kysymys on viime kädessä yhteiskunnan perus- ja ihmisoikeusvelvoitteisiin perustuvasta vastuusta, kun sen laiminlyöntien vuoksi pääsee toteutumaan suomalaisen rikoshistorian vakavin teko olosuhteissa, joissa poliisilla oli tiedossaan kaikki asiassa toimenpiteeseen tarvittavat objektiiviset asiatiedot, ja normit ovat velvoittaneet ottamaan kaikissa väärinkäyttöepäilytilanteissa aseen epäillyltä pois. Aivan erityistä huolellisuutta poliisitoiminnassa on noudatettava silloin, kun väärinkäytön epäily on terroristiseen tekoon rinnastuva koulujoukkomurha.

Hovioikeuden mielestä poliisin aselupavirkamies saa missä tahansa olosuhteissa vapaasti harkita, kenelle ampuma-aseen hankkimislupa myönnetään, millaisin selvityksin, millaiselle aseelle ja mihin tarkoitukseen. Sen lisäksi hovioikeuden mukaan poliisi näyttäisi saavan missä tahansa olosuhteissa ilman valtion korvausvastuun syntymisriskiä vapaasti harkita, kenelle ase jätetään, vaikka poliisia velvoittava normi ei asianomistajien näkemyksen mukaan anna harkintavaltaa silloin, kun on olemassa ampuma-aseen väärinkäytön vaara yleensä, saati silloin kun käsillä on ihmishenkiä vaarantavan terroristisen teon ilmeinen riski.

Käräjäoikeus joutui, syytteet hylkäävään lopputulokseen päästäkseen, laajentamaan KKO 2000:14 oikeusohjeen soveltamisalaa tuomioistuinlaitosta koskevasta ennakkotapauksesta poliisiin ja siten kaikkiin virkamiehiin. Analogia on virheellinen ja olisi johtanut lainvoimaiseksi jäädessään kestämättömään tilanteeseen. Hovioikeus on toki irrottautunut näin leväperäisestä asenteesta poliisin turvavelvoitetta kohtaan, mutta tästä ei ole ollut mitään juridista tai motaalista kompensaatiohyötyä niille jotka ovat joutuneet kärsimään vahingot hallinnon verhoon puetusta piittaamattomasta poliisin turvallisuustoiminnasta.

Päästääkseen valitsemaansa lopputulokseen ovat alemmat oikeudet joutuneet jättämään uskomatta useiden valan nojalla todistaneiden poliisimiesten kertomukset pitämällä niitä epäuskottavina. Käräjäoikeuden perustelu oli käsittämätön kehäpäätelmä (mikäli poliisimiesten kertomukset pitäisivät paikkansa, näin ei olisi voitu toimia), jossa murtamattomaksi oletusarvoksi on asetettu, että suomalainen poliisi ei voi tehdä virhettä edes silloin, kun päätöksen tehneen poliisimiehen kanta poikkeaa täysin sekä yleisestä poliisin standardista turvaamistoimenpiteissä että tässä yksittäistapauksessa erityisesti tiedossaan olleesta muiden poliisikollegoiden ja apulaispoliisipäällikön objektiivisiin faktoihin perustuneesta kannasta.

Tässä tapauksessa Haapala on moitittavista subjektiivisista motiiveista johtuen jättänyt pistoolin koulumurhaajalle. Todistajina kuullut poliisimiehet on tuomiossa luonnehdittu epäuskottaviksi, vaikka he ovat oikeudessa valan nojalla kertoneet vain siitä, miten he yrittivät hoitaa

asian maalaispoliisimaisella terveellä järjellä niin, että
koulujoukkomurhaa ei pääsisi toteutumaan ja kuinka
Haapala omilla määräyksillään esti heidän taktisesti jo valmiiksi suunnitellun toimintansa, tai että
vähintään ase otetaan heti pois sellaiselta henkilöltä, jollainen ei ole toimintansa perusteella oikeutettu kantamaan tulivoimaista puoliautomaattipistoolia.

Asianomistajat käyttävät sitä puhevaltaa, joka heille on siirtynyt lähiomaisen kuoleman johdosta ja joka perustuu perustuslain 118 §:n 3 momenttiin. Sen lisäksi, että valtion laiminlyöntien johdosta verilöyly on päässyt tapahtumaan, valtio on yrittänyt hämärtää asianomistajien oikeusturvaan sisältyvän materiaalisen totuuden selvittämistä asiassa. Heidät on suljettu jo kabinettipäätöksillä tehdyillä poliisitutkinnan rajauksilla kokonaan ulos asianosaisuudesta, aivan kuin asia ei kuuluisi heille laisinkaan.

Jutussa on kysymys vastuusta: Haapalan deliktivastuusta ja valtion vahingonkorvausvastuusta. Valitustekstissä ensiksi käsitellään tuomion virheellisyys näytön ja oikeuskysymysten arvioinnissa, jonka jälkeen siirrytään yksityiskohtaisempiin perusteluihin. Yksityisoikeudellisia vaatimuksia on käsitelty valituksen loppuosassa.

Valituskirjelmä on laadittu poikkeuksellisen yksityiskohtaisesti johtuen asian laadusta, laajuudesta, oikeudellisesta monivivahteisuudesta ja asianomistajien voimakkaasta erimielisyydestä valtakunnansyyttäjän tutkintarajauksen sekä tuomioistuimen tulkintojen ja johtopäätösten kanssa. Perusteet, joilla muutosta vaaditaan, ja miltä osin oikeuden ratkaisuperustelut ovat virheelliset, käyvät ilmi seuraavasta.

2. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioiden virheellisyys tiivistetysti

• Oikeus on arvioinut näytön väärin mm. seuraavien keskeisten seikkojen osalta:

• Oikeus ei ole uskonut valan nojalla todistaneita poliiseja siitä, kuinka vakavana poliisit ovat kokeneet koulujoukkomurhan uhan eikä myöskään sitä, kuinka laajasti Saaren muodostama uhka Haapalan tietouteen tuotiin. Poliisit ovat yleisesti ottaen keskimäärin luotettavampia todistajia kuin monet muut, ja työnsä puolesta oppineet tekemään tarkkoja havaintoja ja painamaan niitä mieleensä. Hovioikeus on, pitäessään poliisien kertomuksia jälkikäteen muodostettuna mielipiteenä, kokenut asiakseen - näytön arvioinnille ainutlaatuisen poikkeuksellisella tavalla - ryhtyä selittelemään ihmisen erehtyväisyyttä todistajahavaintojen objektiivisesta luotettavuudesta.. Jos henkilötodistelua arvioitaisiin näytön luotettavuuden kannalta oikeudessa yleensäkin tällä tavalla, niin oikeudenkäynneistä tulisi pelkkää farssia. Hovioikeus ei ole myöskään osannut arvioida tapahtumainkulkua poliisitoimen kannalta. Perusteet, joiden nojalla poliisien on päätelty valehtelevan tai liioittelevan, on lainkäytöllisessä poikkeuksellisuudessaan finalistinen perustelusysteemi komisario Haapalan pelastamiseksi tuomioistuimen langetettavaksi muutoin tulevasta syyllisyysvastuusta.

• Käräjäoikeus ja sen kantaan yhtyen hovioikeus ei ole uskonut toimistosihteeri Tarja Harjua siitä, että hän on jo verilöylyä edeltäneellä viikolla nähnyt Haapalan koneella kuvia ja englanninkielistä tekstiä, jonka jälkeen hän oli kysynyt Haapalalta, mitä Saaren aseasialle on tarkoitus tehdä. Tähän Haapala oli vastannut, että ei tilata vielä, kun jotain täällä netissä on. Tämän vahvistukseksi Harju on kirjoittanut keltaisen tarralapun ja liimannut sen Saaren ampuma-aselupahakemukseen. Tuoreeltaan esitutkinnassa kuultaessa Harju on ollut vakuuttunut ajankohdasta ja osoittanut päivämäärät kalenterista kuulustelijana toimineelle Jussi-Pekka Hyväriselle. Hyvärinen on uskonut Harjua. Alemmat oikeudet ovat katsoneet, että Harju on erehtynyt päivämäärästä, vaikka oli vakuuttanut valan velvoittamana, ettei ollut keskustellut Saaren aseasiasta Haapalan kanssa maanantaina 22.9.2008, ja että hän oli tehnyt edellisellä viikolla keltaisen muistilapun, joka oli silloin liitetty Matti Saaren papereihin.

• Käräjäoikeus on sekoittanut näytön arvioinnissa kotietsinnän (poliisilain 16 § ja pakkokeinolain 5 luvun 1 §) ja aseen poisottotoimenpiteen käsitteet (ampuma-aselain 92 §), kun se on katsonut, että Haapala on tehnyt häissä 20.9.2008 samansisältöisen ratkaisun kuin Nyrhinen 19.9.2008. Hovioikeus on jossain määrin irrottautunut tästä kannasta, mutta ilman mainittavia johtopäätöksiä

• Käräjäoikeus ei ole kirjannut todistajien kertomuksia osin oikein, ja olennaisia todistajien kertomia oikeudellisesti relevantteja seikkoja on jäänyt kirjaamatta. Hovioikeus ei ole poikennut tästä olennaisesti.

• Käräjäoikeus on poikkeuksellisesti uskonut kaiken, mitä vastaaja on sanonut, vaikka tämä on ainoa, joka todistajan penkillä saa valehdella ja ainoa, joka jäi todistettavasti valheesta kiinni pääkäsittelyssä, ja jonka kertomus on ristiriidassa todistajien kertomusten kanssa. Hovioikeuden kanta vaikuttaa samalta.

• Kirjallisen näytön ja nettiaineiston merkitys on jätetty vähälle huomiolle syyksilukemisen perusteissa, ja sen sekä muun objektiivisen fakta-aineiston merkitystä selvittäneiden asiantuntijatodistajien Santtilan ja Romanovin kertomukset on sivuutettu kokonaan.

• Käräjäoikeus on jättänyt käytännössä kokonaan huomioimatta riidattomat seikat ja poistanut lainvastaisesti tuomiosta riidattomaksi sovitun seikan, joka oli sisällytettynä riidattomaan taustaan pääkäsittelyä varten oikeuden laatimassa yhteenvedossa, johon ei tullut muutoksia. Hovioikeus ei näyttäisi panneen tätä asiaa merkille laisinkaan, vaikka siellä on vedottu kyseiseen seikkaan.

Yksinomaan asian L09/718 osalta

• Hovioikeus on arvioinut näytön väärin siltä osin kuin kysymys oli tietojen salaamisesta esitutkinnassa liittyen Jari Saastamoisen tekemään yleisöilmoituksen kohtalosta poliisissa;

• Laintulkinnan virheellisyys
• Haapala on toiminut virkavelvollisuuksiensa vastaisesti tahallaan tai törkeän huolimattomasti ja objektiivisesti arvioiden virheellisesti (rikoslain 3 luvun 7 § ja vahingonkorvauslain 3 luvun 1 ja 2 §:t).

• Ampuma-ase olisi pitänyt ottaa pois Saarelta ampuma-aselain 92 §:n nojalla, eikä säädös anna harkintavaltaa poliisille, jos syytä epäillä –kynnys ylittyy – niin kuin Saaren tapauksessa oli selvästi käynyt. Vain Haapalan 20. ja 22.9.2008 esimiehenä tekemät päätökset olivat esteenä lain mukaisen velvollisuuden tulemisesta täytetyksi muiden poliisimiesten tahdon mukaisesti.

• Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tulkinta KKO 2000:14 oikeusohjeesta on virheellinen siten, että poliisin toiminnan ei tarvitse olla ilmeisen virheellistä johtaakseen korvaus- ja rikosvastuuseen, kun kysymys on ampuma-aseen poisottamisen laiminlyönnistä ampuma-aselain 92 §:n mukaisena turvaamistoimena ja asian selvittelyn laiminlyöntinä, ja joka tapauksessa Haapalan toiminta on ollut ilmeisen virheellistä, kuten hovioikeus näyttäisi nyt katsoneen.

• Rikos- ja vahingonkorvausvastuu voi perustua hallintolain 31 §:n 1 momentin mukaisen selvitysvelvollisuuden laiminlyöntiin, ja joka tapauksessa tarkoituksellinen tietämättömyys on tahallista tai ainakin törkeän huolimatonta toimintaa, joka juridisen ominaislaatunsa vuoksi on omansa johtamaan vastuuseen.

• Syy-yhteyden adekvaattisuuden katkeaminen tahallisen henkirikoksen vuoksi on tässä tapauksessa virheellinen eikä perustu oikeustieteiden metodeihin perustuvaan päättelyyn eikä korkeimman oikeuden aiempiin linjauksiin (erityisesti KKO 1993:50).

• Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tulkinta siitä, että Saarta ei ole ollut syytä epäillä asianomistajien syytteessä kuvatuista rikoksista, varomatonta käsittelyä lukuun ottamatta, on virheellinen.

• Hovioikeus ei ole ottanut huomioon, että kun Saarta oli syytä epäillä varomattomasta käsittelystä, ampuma-ase olisi pitänyt pelkästään jo tämän seikan perusteella ottaa Saarelta pois ampuma-aselain 92 §:n nojalla.

• Haapala on myöntänyt Saarelle ampuma-aseen hankkimisluvan ampuma-aselain vastaisesti siten kuin asianomistajien syytteen teonkuvauksessa on esitetty. Kysymys on sekä virkarikoksen että kuolemantuottamuksen kannalta yhdestä tapahtumasarjasta, jonka puitteissa Haapalan lainvastainen menettely alkaa luvan myöntämisvaiheesta ja päättyy Saaren tekemiin henkirikoksiin.

• Käräjäoikeus on harjoittanut vuoroin laajentavaa (KKO 2000:14) ja vuoroin supistavaa (KKO 2002:56) analogiaa silloin, kun on pyritty pääsemään vastaajille edulliseen lopputulokseen. Hovioikeus ei juurikaan poikkea tästä finalistiselta näyttävästä päättelytavasta.

• Asianomistajia ei olisi tullut velvoittaa korvaamaan Haapalan oikeudenkäyntikuluja asiassa siinäkään tapauksessa, että heidän syytteensä hylättiin. Haapala on joka tapauksessa itse omalla toiminnallaan aiheuttanut asianomistajille oikeudenkäynnin tarpeen asiassa, jonka veroista ei Suomessa ole koskaan ollut.

Pelkästään juttuun L09/718 liittyen

• Alemmat oikeudet eivät ole erottaneet rikosoikeudellista tuottamusta korvausoikeudellisesta tuottamuksesta eivätkä tarkastelleet oikeustosiseikkoja puhtaasti vahingonkorvausoikeuden korvausjärjestelmän kannalta, vaikka kantajien vaatimukset perustuivat sekä rikokseen että vahingonkorvauslain mukaiseen tuottamukseen.

• Hovioikeuden tuomio on perustunut ilmeisen väärään lain soveltamiseen sen kysymyksen osalta, onko poliisilla velvollisuus reagoida nimettömään koulujoukkomurhaajaepäilyn ilmiantavaan viestiin. Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain, johon käräjäoikeus on ratkaisunsa nojannut, 2 §:n 3 momentin mukaan lakia ei sovelleta esitutkintaan eikä poliisitutkintaan.

• Hovioikeus on tarkastellut virheellisesti valtion anonyymia ja kumuloitua tuottamusta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklan, perustuslain 22 §:n ja 7 §:n, poliisilain 1 §:n 1 momentin, 9 §:n 3 momentin ja vahingonkorvauslain kannalta. Poliisin, orgaanina, olisi hallussaan olevien tietojen nojalla pitänyt ottaa ase pois Saarelta, ja toimimattomuus johtaa vastuuseen pelkästään EIS 2 artiklan perusteella.

Valtio olisi tullut velvoittaa oikeudenkäynnin lopputuloksesta riippumatta korvaamaan asianomistajien oikeudenkäyntikulut ottaen huomioon valtion menettely tutkintaprosessissa alusta alkaen, eli tietojen salaaminen esitutkinnassa ja pyrkimys ratkaista asia yksinomaan syytäjälaitoksen kabineteissa tavalla, jossa asianomistajien osallistuminen julkiseen oikeudenkäyntiin estyy."
--
Tämän jälkeen valituskirjelmä jatkuu yksityiskohtien osalta noin 80 sivun verran.

Tässä vielä asianomistajien valituslupahakemusta ja valistusta koskeva sisällysluettelo:

Sisällys

ASIANOSAISTIEDOT 1
VALITUSLUPAPYYNTÖ…………………………………………………………………..2
VALITUS………………………………………………………………………………………14
VAATIMUKSET KORKEIMMASSA OIKEUDESSA 14
PERUSTEET, JOILLA MUUTOSTA HAETAAN 15
1. Johdanto 15
2. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomion virheellisyys tiivistetysti: 17
3. Tapahtumainkulku 21
3.1. Tapahtumat ennen päivämäärää 22.6.2008 21
3.2. Tapahtumat 22.6 – 23.9.2008 21
3.2.1 Hankkimisluvan myöntäminen 21
3.2.2 Ampumisia edeltänyt viikko 17.9 – 18.9.2008 22
3.2.3. Perjantai 19.9.2008 23
3.2.4. Lauantai 20.9.2008 26
3.2.5. Sunnuntai 21.9.2008 27
3.2.6. Maanantai 22.9.2008 27
3.2.7. Tiistai 23.9.2008 29
3.2.8 Keskiviikko 24.9.2008 30
4. Haapalan huolimattomuus 22.6. – 15.9.2008 30
4.1. Asianomistajien perustuslain 118 §:n 3 momentin mukainen syyteoikeus 30
4.2. Peruskatsaus ampuma-aselain keskeisiin sääntelyperusteisiin 32
4.3. Matti Saaren taustojen selvittämiseen liittyvät laiminlyönnit 34
4.4 Ilmoitettu käyttötarkoitus ja sen hyväksyttävyys 34
4.5. Saaren ilmoittama käyttötarkoitus ja aseen soveltuvuus käyttötarkoitukseen 35
4.6. Selvitysten uskottavuus ja harrastuneisuuden osoittaminen 36
4.7. Aikavälin 22.6.-15.9.2008 tapahtumat Haapalan virkavelvollisuuden laiminlyönnin kokonaisuuden (22.6.-23.9.) osaseikastona 37
5. Haapalan huolimattomuus tiivistetysti 15.9.2008 – 23.9.2008 38
5.1. Ampuma-aselain 92 §:n suhde poliisia velvoittavana normina suhteessa KKO:n ratkaisuun 2000:14 ja siten kysymys siitä, olisiko Haapalan pitänyt lain mukaan ottaa Saarelta pois? 39
5.1.1. Perusteet, joiden vuoksi KKO:n ratkaisusta 2000:14 ilmenevä oikeusohjetta ei voida soveltaa nyt käsillä olevaan tapaukseen 39
5.1.2 Minkä vuoksi syytä epäillä –kynnys ylittyy ja miksi Haapalan toiminta on joka tapauksessa ollut ilmeisen virheellistä? 45
5.2. Perusteet ampuma-aselain 92 §:n mukaiselle pakolliselle turvaamistoimelle 51
6 Minkä vuoksi Saarta oli syytä epäillä rikoksista? 55
6.1. Varomaton käsittely 56
6.2. Yleisvaarallisen ja terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu 58
6.2.1 Koulujoukkomurha tekona 58
6.2.2. Yleisvaarallisen rikoksen valmistelu 59
6.2.3 Terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu 59
6.3. Laiton uhkaus 60
6.4. Ampuma-aserikkomus 61
7 Hallintolain mukainen selvittämisvelvollisuus 62
8 Syy-yhteyden adekvaattisuus 63
9 Seikat, joihin käräjäoikeus ei ole ottanut kantaa 69
9.1 Virkarikoksen tuottamuksellisuus / tahallisuus 69
9.2 Tuottamuksen törkeysarvostelu 71
9.3 Teon kokonaisarvostelu 72
10 KORVAUSVAATIMUKSET 73
10.1 Perusteet, joilla käräjäoikeus hylkäsi asianomistajien/kantajien korvausvaatimukset 73
10.1 Valtion tuottamukseen sovellettavat oikeuslähteet 74
10.2 Valtion ”isännänvastuu” Haapalan individuaalin laiminlyönnin vuoksi 75
10.3 Vastuu ns. anonyymin tuottamuksen osalta 76
10.4 Valtion (Sisäasiainministeriön) toiminta 80
10.5 Kumuloitu tuottamus ja KKO 2002:56 82
10.6 Syy-yhteydestä valtion vastausperusteiden kannalta 84
11. Tietojen salaaminen esitutkinnassa 87
12. Korvausmäärät 88
13. Lopuksi – oikeusturvan ideasta oikeusturvan toteuttamiseen 89
PYYNTÖ PÄÄKÄSITTELYN TOIMITTAMISESTA 90
TODISTELU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA 91
LÄHTEET 101
KORKEIMMALLE OIKEUDELLE TOIMITETTAVAT LIITTEET





perjantai 30. maaliskuuta 2012

571. KKO ei myöntänyt valituslupaa Kauhajoen koulusurmajutussa

1. Tänään on Suomessa jälleen kerran kouluammuskelun päivä. Orivedellä olevassa koulussa on ammuttu haulikolla oven läpi luokkahuoneeseen, jossa oli koulutunti parhaillaan meneillään. Kukaan ei kuitenkaan saanut vammoja ja poliisi on pidättänyt ampujan.

2. Korkein oikeus on "juhlistanut" tätä uutta kouluammuntapäivää omalta osaltaan panemalla pisteen edelliselle kouluammuntajutulle. Juuri tänään antamallaan päätöksellä KKO on nimittäin päättänyt, että se ei ota lainkaan käsiteltäväkseen Kauhajoen koulusurmia koskevaa tapausta, jossa Vaasan hovioikeus antoi tuomionsa 15.4.2011. Tapauksessa on kysymys Kauhajoen koulusurmaaja Matti Saaren haltuun aseen jättänyttä komisariota vastaan ajetusta rikosjutusta. Vaasan hovioikeuden komisariolle tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta langettama varoitus jää siten voimaan. Käräjäoikeus oli hylännyt syytteen kokonaan.

3. Jutun syyttäjä vaati apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen antaman syytemääräyksen mukaisesti komisariolle rangaistusta ainoastaan tuottamuksellisesta virkarikoksesta, mikä syyte on muun muassa tässä blogissa herättänyt lievyydellään minun hämmästykseni. Matti Saaren murhaamien uhrien omaiset sen sijaan vaativat komisariolle rangaistusta tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja törkeistä kuolemantuottamuksesta. Lisäksi uhrien omaiset vaativat huomattavan suuria vahingonkorvauksia syytetyltä ja valtiolta.

4. Nyt tuomittu komisario puhutteli poliisilaitokselle puhutteluun kutsuttua Matti Saarta surmia edeltäneenä päivänä 22.9.2008, mutta antoi Saarelle ainoastaan huomautuksen eikä määrännyt otettavaksi asetta pois Saaren hallusta. Hovioikeuden tuomion mukaan Saaren ampujan nettiin lataamat ampumisvideot ja Columbinen koulusurmaa käsittelevät kuvat olisivat olleet perusteltu syy epäillä, että hän käyttää asetta väärin. Olen kertonut tapauksen yksityiskohdista monissa blogijutuissani.

5. Valituslupaa KKO:lta hakivat sekä tuomittu komisario että uhrien omaiset. KKO:n hylkäsi kaikki lupahakemukset, joten hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

6. Vakiintuneen käytännön mukaan KKO ei perustele valitusluvan hylkäämistä koskevia päätöksiään sanallakaan. Tämä on asia, josta olen usein niin sanotusti taittanut peistä kirjoissani ja muissakin yhteyksissä, muun muassa tässä blogissa, mutta ei siitä nyt sen enempää. Todettakoon, että korkein hallinto-oikeus (KHO) sen sijaan perustelee päätöksiään, joilla valituslupa hylätään. Minusta KKO:n käytäntö on perustuslain hengen vastainen ja itse asiassa myös prosessilain eli oikeudenkäymiskaaren vastainen. Mutta minkäs teet, jos ylin tuomioistuin ei noudata lakia, niin se ei vain noudata!

7. KKO ratkaisi asian kahden jäsenen kokoonpanossa. Näin voidaan lain mukaan tehdä, vaikka lain mukaan olisi myös mahdollista, että lupajaoston kokoonpanoon kuuluisi vaihtoehtoisesti kolme jäsentä. Asian ratkaisivat oikeusneuvokset nimeltään Kari Raulos ja Pekka Koponen. Koponen on entinen valtionsyyttäjä, joka oli Kauhajoen koulusurmien tapahtuma-aikana vielä virassa valtakunnansyyttäjän virastossa.

8. Asian esitteli KKO:ssa oikeussihteeri, OTL Kaarlo Hakamies. Kuinka ollakaan, esittelijä ehdotti, että KKO myöntäisi valitusluvan. Mutta esittelijän ehdotusta ei hyväksytty, vaan herrat oikeusneuvokset olivat jyrkkänä: ei lupaa. Kun päätöstä ei ole mitenkään perusteltu, tuomareiden motiiveja voi tietenkin vain arvailla. Yksi syy valitusluvan epäämiseen on varmaankin se, että kyseessä on laaja juttu, jonka käsittely olisi vienyt KKO:lta runsaasti aikaa, jos esimerkiksi jutussa olisi pidetty suullinen käsittely.

9. Juttu, jota itse olen pitänyt tämän alkaneen vuosisadan tähän asti merkittävimpänä oikeusjuttuna Suomessa, kuitattiin siis maan ylimmässä oikeusasteessa seuraavasti (päätös nro 678, diaarinro R2011/599):

- Esittelijän mietintö: Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Kaarlo Hakamies: Korkein oikeus myöntänee valitusluvan hakijoille.

- Korkeimman oikeuden päätös: Valituslupaa ei myönnetä. Hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Raulos ja Koponen.

10. Onhan tämä korutonta kertomaa. Olen kuullut, että jutussa oli ennen Hakamiestä ollut kaksi muuta esittelijää, jotka olivat kuitenkin siirtyneet asian käsittelyn aikana KKO:sta muihin tehtäviin.

11. Minusta valituslupa olisi ilman muuta pitänyt myöntää. Asia on todella merkittävä. Vaikka juttua on puitu jo kahdessa alemmassa oikeudessa ja vaikka hovioikeuden käsittely oli perusteellinen ja sen tuomio laajasti perusteltu, jäivät uhrien omaiset minulle kerrotun mukaan täysin ymmälleen siitä, miksi hovioikeus ratkaisi jutun sillä tavalla kuin teko.

12. Uhrien omaisia tuntuu askarruttavan kovasti varsinkin se tapa, jolla hovioikeus itse asiassa lyttäsi täydellisesti useiden Kauhajoen poliisilaitoksella tapahtuma-aikana työssä olleiden ja jutussa todistajina kuultujen poliisimiesten kertomukset tilanteen vaarallisuudesta. Kaikille muille paitsi juuri aseen Saaren haltuun jättäneelle komisariolle tuntuu heidän kertomuksiaan esitutkintapöytäkirjasta ja oikeuden pöytäkirjoista olleen selvää, että koulusurman tai vastaavan yhtä järkyttävän surmatyön mahdollisuus oli ilmiselvästi todennäköistä. Hovioikeus kuitenkin sivuutti kertomusten ydinkohdat tyystin ja kaivelemalla kaivoi esiin kertomuksista esiin kaikkia mahdollisia sivuseikkoja ("apufaktoja") ja hieman kummallisen tuntuisia kokemussääntöjä, joiden perustella se muka saattoi nonsoleerata poliisitodistajien kertomusten näyttöarvon. Vaikka lakimiehet voivat pitää hovioikeuden tuomiota hyvin perusteltuna, niin uhrien omaiset eivät ymmärrä lainkaan, miksi usein todistajina kuultujen poliisimiesten yhtäpitäviä lausuntoja ei uskottu ja heidän vaatimuksensa hylättiin.

13. Uhrien omaiset velvoitettiin kaiken lisäksi suuriin kulukorvauksiin syytteessä olleelle komisariolle. Käräjäoikeuden osalta omaiset velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan komisarion oikeudenkäyntikuluista 31 900 euroa ja hovioikeuskäsittelyn osalta 22 670 euroa.

14. Virkavalta ei pystynyt suojelemaan viattomien koululaisten ja opettajien turvallisuutta ja henkeä. Tämän takia tuomioistuin piti oikeana ja kohtuullisena, että makumiehiksi joutuivat, eivät suinkaan valtio ja aseen murhaajalle jättänyt poliisimies, vaan juuri surmattujen omaiset. Murhattujen omaiset joutuivat maksumiehiksi, koska he pohjalaisina ihmisinä luottivat rehellisten pohjalaisten poliisimiesten esitutkinnassa antamiin ja pöytäkirjaan kirjattuihin todistajankertomuksiin siitä, miten kaikki tapahtui ja miten todella varallinen tilanne oli ollut.

15. Oikeusvaltiossa tuollainen lopputulos tuntuu todella häpeälliseltä.






570. Uusia lahjusepäilyjä putkahtelee jatkuvasti esiin


1. Kohusta toiseen lentelevän Finnairin ja eläkeyhtiö Ilmarisen välisiä kytköksistä näyttää paljastuvan yhä uusia asioita. Nyt kerrotaan (Taloussanomat), että poliisi on aloittanut tutkinnan näiden kahden yhtiön yhteisen rahifirman NGA:n (Nordic Global Airlinesin) tekemisistä. NGA lentää Finnairin rahtia. Finnair omistaa yhtiöstä 40 ja Ilmarinen 11 prosenttia. Poliisin kerrotaan tutkivan nimenomaan sitä, onko Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläisen ja Ilmarisen välisillä asuntokaupoilla yhteyttä osapuolten liiketoimintaan Ilmarista suosivasti eli onko kyseessä lahjusrikos.

2. Myös kähinä Finnairin johtajien stay-bonusten, palkankorostusten yms. asioiden kohdalla jatkuu yhtiön toissa päivänä pidetyn yhtiökokouksen jälkeen. Kas kummaa, kun kaikkia tietoja johtajien palkankorotuksista ja vastaavista asioista ei saatu julkisuuteen yhtiökokoukseen mennessä!

3. Iltalehden uutisen mukaan Finnairin johtajat saivat mittavia palkkioita jo vuonna 2008. Yhtiön johtajien ansiotulot nousivat tuolloin jopa satoja tuhansia euroja, vaikka yhtiö teki jo tuolloin tappiota ja kävi yt-neuvotteluja henkilöstönsä kanssa. Mitähän yhtiön hallituksen puheenjohtajalla Toffe-Taxellilla olisi tästä kerrottavanaan?

4. Mutta osataan sitä muuallakin. Eilen kerrottiin mediassa, että Kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajaa Pauli Ståhlbergia epäillään lahjoman vastaanottamisesta. Syyttäjä on jo nostanut syytteen ja asia tulee esille käräjäoikeudessa syksyllä. Syytteen mukaan Ståhlberg on ottanut vastaan kaksi ulkomaanmatkaa, joista toinen tehtiin vuonna Hampuriin ja toinen vuonna 2009 Tsekkiin. Syyttäjä on vaatinut syytetyille sakkorangaistusta.

5. Ensimmäisen matkan maksoi Suomen asumisoikeus Oy ja toisen VVO. Asia paljastui ikään kuin "sattumalta" poliisin tutkiessa Nuorisäätiössä ja RAY:n johdon vastaavanlaisia rikosepäilyjä. Kahta Ståhlbergin matkat junnaillutta VVO:n ja yksi Suomen asumisoikeus Oy:n johtaja on asetettu syytteeseen lahjoman antamisesta. Kaikki neljä syytettyä ovat kiistäneet syytteen.

6. Kuluttajariitalautakunta ei ole mikä tahansa lautakuntapahanen, vaan todella merkittävä oikeussuojaa tarjoava elin, jossa ratkaistaan vuosittain tuhansia kuluttajariita-asioita. Lautakunta käsittelee muun muassa juuri asuntokaupoista, asumisoikeuden luovutuksesta ja asuntojen vuokrauksesta tehtyjä valituksia. Lain mukaan lautakunta on "riippumaton ja puolueeton" ja sen tehtävänä on antaa ratkaisusuosituksia yksittäisiin erimielisyyksiin.

7. Kuinka ollakaan, vuonna 2009, jolloin siis VVO kustansi Ståhlbergin Tsekin reissun, kuluttajariitalautakunta käsitteli kaikkiaan 25 VVO:ta koskevaa valitusta; normaalisti lautakunta ratkaisee vain muutaman VVO:ta koskevan valituksen. VVO on asuntovuokraukseen erikoistunut julkinen osakeyhtiö, joka rakennuttaa, markkinoi ja isännöi omat asuntonsa.

8. Lautakunnan puheenjohtaja toimii virka- ja tuomarin vastuulla ja häneen sovelletaan tuomarin esteellisyyssääntöjä. Pauli Ståhlberg on oikeustieteen tohtori ja hän on ilmoittautunut viime vuosina muutaman kerran halukkaaksi KKO:n jäsenen virkaan.

9. KKO:ssa on parhaillaan avoinna jäsenen virka, jonka ilmoittautumisaika päättyy tänään. Nähdäänkö Ståhlberg tälläkin kerralla virkaan ilmoittautujien joukossa? Veikkaisin, ettei nähdä. Kuluttajariitalautakunta on hallinnollisesti oikeusminsteriön alainen elin ja OM:ssä lehtitietojen mukaan pähkäillään nyt, tulisiko Ståhlberg pidättää virastaan prosessin ajaksi.

10. Asia tuntuu selvältä: Riippumattoman ja puolueettoman oikeussuojaelimen puheenjohtaja ei voi toimia virassaan häntä koskevan lahjonnasta nostetun syyteprosessin ollessa vireillä. Minusta Ståhlbergin puheenjohtajan virka voidaan asiallisesti rinnastaa isokokoisen käräjäoikeuden päällikkötuomarina toimivan laamannin taikka markkinaoikeuden puheenjohtajan virkaan.

11. Näin siis Suomessa. Mutta ei hätää! Suomihan on tunnetusti reilu ja avoin yhteiskunta, jossa läpinäkyvyys ("läpittereiluus") vallitsee. Täällä ei sitä paitsi ole korruptiota, ja miten voisikaan olla, sillä eihän rikoslakimme edes tunne sanaa "korruptio"! Virkamiehemme ja poliitikkomme ovat sanalla sanoa lahjomattomia.

12. Tuomareita meillä nyt ei ainakaan voida lahjoa, ei missään tapauksessa.


torstai 29. maaliskuuta 2012

569. Pitäisikö "Paateron palatsi", Poliisihallitus, purkaa?

Olisivatko Touhon joukot jo iskeneet Palatsiin?

1. Demareiden kansanedustaja, entinen sisä-ja poliisiministeri Kari "Touho" Rajamäki on käynyt tuimaan hyökkäykseen poliisiylijohtaja Mikko Paateroa ja tämän johtamaa poliisihallitusta vastaan. Rajanmäen manööveri on ajankohtainen, sillä poliisin rakenteita on valtion menoleikkausten takia pakko uudistaa.

2. Yle-Uutisille Rajamäki arvostelee ankarasti poliisiylijohtaja Mikko Paateron vallankäyttöä. Rajamäki: "Paateron palatsi on purettava." Palatsilla Kari Rajamäki tarkoittaa Poliisihallitusta, jota Paatero johtaa. Rajamäen mielestä Paateron johtamat uudistukset ovat turvottaneet hallintoa ja heikentäneet kenttätoimintaa, joten tulossa olevan rakenneuudistuksen vetäjäksi pitää valita ulkopuolinen selvitysmies.

3. Poliisiylijohtaja Paatero arvioi viime viikolla, että poliisin rakenneuudistuksessa poliisilaitosten määrä olisi vähennetään alle puoleen. Paatero väläytti Liikkuvan poliisin erillisorganisaation lakkauttamista. Poliisijärjestöjen liitosta on esitetty huoli siitä, miten laitosten vähentäminen vaikuttaa henkilöstöön.

4. Kari Rajamäki väittää, että aiempia rakennemuutoshankkeita johtanut Mikko Paatero on vastuussa linjauksista, joissa hallintoa on kasvatettu samalla kun kenttätoimintaa on leikattu.

- Helsinki, keskeinen turvallisuusympäristö, on menettänyt viidessä vuodessa 200 virkaa. Keskusrikospoliisi on menettänyt 70 virkaa. Samaan aikaan on kasvatettu poliisihallitusta entisen lääninjohdon 80 henkilöllä. Jatkovalmistelussa on lähdettävä siitä, että poliisihallitus puretaan, että tämä Paateron palatsi puretaan, Rajamäki sanoi Ylen haastattelussa. Rajamäen mielestä poliisiylijohtajalle on kertynyt liikaa valtaa, jota pitäisi nyt karsia.

5. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on ymmärrettävistä syistä tuohtunut ex-ministerin väitteistä ja pitää niitä tuulesta temmattuina. Paateron mukaan ex-poliisiminsteri Rajamäki ei tunne asioita. Tarkemmin Paatero ei kuitenkaan kommentoinut Rajamäen kritiikkiä.

6. Poliisiylijohtaja Mikko Paateron johtama Poliisihallitus ei ole mikään vanha laitos, sillä se aloitti toimintansa vasta vuoden 2010 alusta. Poliisin organisaatio on nykyisin kaksiportainen. Poliisihallitus johtaa ja ohjaa operatiivista poliisitoimintaa eli sen tehtävänä on suunnitella, kehittää, johtaa ja valvoa koko maan poliisitoimintaa ja sen tukitoimintoja. Suoraan Poliisihallituksen alaisuudessa toimivat poliisilaitokset ja poliisin valtakunnalliset yksiköt keskusrikospoliisi, suojelupoliisi ja Liikkuva poliisi sekä Poliisiammattikorkeakoulu ja Poliisin tekniikkakeskus. Poliisihallitus vastaa alaistensa yksiköiden tulosohjauksesta.

7. Organisatorisesti Poliisihallituksen yläpuolella on sisäasiainministeriö, jonka poliisiosasto vastaa poliisin toimialan ohjauksesta ja valvonnasta sekä erikseen ministeriölle säädettävistä poliisin toimialan tehtävistä. Sisäasiainministeriö tulosohjaa Poliisihallitusta.

8. Poliisihallituksen tehtävät on jaettu seitsemään yksikköön, jotka ovat: esikunta, rikostorjunta, valvonta- ja hälytystoiminta, lupapalvelu, kansainväliset asiat, hallinto ja tekniikka sekä lisäksi sisäinen tarkastus. Poliisihallitukseen kuuluvat myös arpajais- ja asehallintoyksikkö Riihimäellä sekä turvallisuusalan valvontayksikkö Mikkelissä.

9. Poliisihallituksen henkilöstö koostuu pääosin ministeriön entisestä poliisin ylijohdosta ja poliisin lääninjohdoista. Osa Poliisihallituksen työntekijöistä työskentelee niin ikään vuoden 2010 alussa toimintansa aloittaneissa aluehallintovirastoissa poliisin vastuualueella.

10. Mikko Paatero nimitettiin poliisiylijohtajan virkaan vuonna 2008. Tätä ennen Paatero toimi Länsi-Suomen lääninpoliisijohtajana. Paateron "keksi" ylimmäksi poliisiksi silloinen kokoomuksen sisäministeri Anne Holmlund. Nimitys aiheutti ihmettelyä, sillä Paatero oli jo kuusikymppinen virkamies eikä häntä ole pidetty koskaan minään ruudinkeksijänä. Mutta kokoomuslainen poliitikko nimitti kokoomuslaisen virkamiehen, eihän siinä mitään, Suomihan on poliittisten virkanimitysten luvattu maa! Paatero oli harrastanut kunnallispolitiikkaa valtuustotasolla. Holmlund jatkoi nimityspolitiikassaan valitsemallaan poliittisella värisuoralla, sillä Supon päälliköksi ministeri Holmlund oli nimityttänyt vuotta aiemmin eli 2007 Turusta kotoisin olevan Ilkka Salmen ja EU-virkaan viime vuonna siirtyneen Salmen seuraajaksi viime vuonna niin ikään kokoomuksen mandaatilta valtiosihteerinsä Antti Pelttarin.

11. Ministeri Anne Holmlund ja ministeriön poliisijohto eivät tulleet oikein toimeen ministeriön kansliapäällikön Ritva Viljasen (Sdp) kanssa. Niinpä Paatero ja Holmlund keksivät perustaa maahan erityisen Poliisihallituksen, jotta demari Viljanen ei pääsisi sotkemaan kunnon kokoomuslaista poliisipolitiikkaa. Poliisihallitus oli tarpeen myös siksi, että aiemmin toimineet lääninpoliisiyksilöt oli läänien lakkauttamisen myötä lakkautettava. Jottei useita kymmeniä korkea-arvoisia lääninpoliisipäälliköitä (poliisitarkastajat, apulaispoliisitarkastajat, lääninkomisariot jne.) olisi jouduttu siirtämään lakkautuspalkalle tai uusiin ikäviin tehtäviin "kentälle", heille oli keksittävä äkkiä jotakin mielekkään tuntuista puuhaa ja tässä tarkoituksessa uusi uljas Poliisihallitus tarjosi sopivat suojatyöpaikat. Mikko Paatero, vanha lääninpoliisipäällikkö itsekin jo vuodesta 1992, pelasti uuden organisaation myötä vanhat kaverinsa tarjoamalla näille päällikkötasoiset virat Poliisihallituksesta.

12. Sitä, kuinka paljon Poliisihallituksessa on henkilökuntaa, ei ole koskaan kerrottu julkisuuteen, mutta tiettävästi toista sataa virkaa tuossa organisaatiossa lienee.

13. Nyt siis ollaan poliisin rakenneuudistuksen edessä. Mutta kenen oikein pitäisi johtaa tätä uudistusta? Kari Rajamäen mielestä rakenneuudistuksen johtoon pitäisi asettaa ulkopuolinen selvitysmies, joka ei olisi Mikko Paateron lähipiiristä. Yle Uutisten kertoman mukaan ryhmän vetäjäksi kaavailtaisiin sisäministeriön poliisiosaston osastopäällikkö Kauko Aaltomaata ja ryhmän muut jäsenet kutsuttaisiin poliisin valtakunnallisista yksiköistä.

14. Tiettävästi Kauko Aaltomaa, joka on entinen upseeri, kuuluu Mikko Paateron lähipiiriin. Kerrotaan, että Aaltomaa olisi Mikko Paateron tavoin mukana niin sanotussa "Tornin herraklubissa", josta olen aiemmin kertonut esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön valmistelun yhteydessä. Juuri tähän Tornin klubiin kuuluvien virkamiesten kerrotaan ideoineen aikanaan myös Poliisihallituksen perustamisen. Olisiko osastopäällikkö Aaltomaa tältä kannalta katsottuna sopiva henkilö kaavailluksi selvitysmieheksi vai olisiko hän "pukki kaalimaan vartijana"?

15. Pitäisikö poliisitoiminnan rakenneuudistusta valmistelemaan asettaa laajempi selvitysryhmä tai peräti parlamentaarinen komitea? Kas tässäpä mietittävää kaikille asiasta kiinnostuneille!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

568. Parveketupakointiin puututtava lailla

1. Parveketupakointi puhuttaa jälleen ja kuumentaa, ei ainoastaan tupakoinnin vastustajien ja puolustajien, vaan myös viranomaisten tunteita. Terveysviranomaiset ovat kritisoineet kuukausi sitten annettua kahta korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätöstä. KHO hylkäsi Helsingin kaupungin ympäristölautakunnan kaksi valitusta koskien parveketupakoinnin kieltämistä erään taloyhtiön kahdessa huoneistossa. Aiemmin jo Helsingin hallinto-oikeus oli päätynyt samaan lopputulokseen.

2. Parveketupakointia on yritetty kieltää yksittäisissä tapauksissa myös yleisissä tuomioistuimissa vireillä olleissa oikeusjutuissa, mutta tuloksetta. Kaikkien parveketupakointia koskevien keissien äitinä voidaan pitää korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä KKO 2008:7.

3. Mainitussa tapauksessa lempääläläisen asunto-osakeyhtiön yhtiökokous päätti 2005 yhtiökokouksessaan kieltää tupakanpolton asuntojen oleskeluparvekkeilla. Osakkeenomistaja P ei tyytynyt päätökseen, vaan vaati asunto-osakeyhtiötä vastaan ajamassaan kanteessa päätöksen vahvistamista mitättömäksi ja joka tapauksessa sen julistamista pätemättömäksi. P:n mukaan päätös oli lainvastainen ja loukkasi hänen omistus- ja hallintaoikeutta. Käräjäoikeus hylkäsi P:n kanteen, mutta Turun hovioikeus ja korkein oikeus olivat toista mieltä ja kumosivat yhtiökokouksen sanotun päätöksen.

4. KKO:n ratkaisu kiinnosti minua alun perin siksi, että KKO:n ratkaisukokoonpanon puheenjohtajana toimi oikeusneuvos Mikko Tulokas, joka oli ennen oikeusneuvoksen virkaan nimitystään toiminut professori Erkki Aurejärven tupakkayhtiöitä vastaan masinoimassa ns. "Suuressa tupakkaoikeudenkäynnissä" yhden vastaajan eli Rettigin asiamiehenä. Lisäksi neljästä muusta KKO:n kokoonpanoon kuuluneista jäsenistä kolme oli osallistunut mainitun tupakkaoikeudenkäynnin ratkaisemiseen KKO:ssa (KKO 2001:58). KKO samoin kuin alemmat tuomioistuimet hylkäsivät tupakkateollisuutta vastaan nostetut kanteet. Hieman leikillisesti voidaan sanoa, että tapauksessa 2008:7 asiaa pohti siis eräänlainen "tupakkajaosto."

5. Asunto-osakeyhtiön asianajaja otti KKO:n tuomion jälkeen minuun yhteyttä ja kertoi, että jos he olisivat tienneet, että puheenjohtajana jutussa oli oikeusneuvos Tulokas, he olisivat luultavasti tehneet väitteen oikeusneuvos Tulokkaan esteellisyydestä. Mutta koska juttu ratkaistiin KKO:ssa kirjallisessa menettelyssä ja koska KKO - toisin kuin tietenkin pitäisi tehdä - ei ilmoita asianosaisille etukäteen kokoonpanoon kuuluvien jäsenten nimiä, yhtiöllä ei ollut ollut minkäänlaista tietoa Tulokkaan kuulumisesta kokoonpanoon. Tämä selvisi heille vasta sitten, kun he saivat käsiinsä KKO:n tuomion. - Oikeusneuvos Tulokkaan epäilty jääviys herätti mediassa aika laajan keskustelun.

6. Minua mainittu esteellisyyskysymys kiinnosti siinä määrin, että kirjoitin Suomen Asianajajaliiton Defensor Legis -lehteen artikkelin otsikolla "Jääviysongelmista parveketupakointitapauksessa", ks. DL 2008 s. 268-274. Tuomarin epäilty esteellisyys on yleensä aina epäselvä asia, josta voidaan esittää erilaisia näkökohtia pro et contra. Se, että jaoston puheenjohtaja oli toiminut aiemmin merkittävässä tupakkaoikeudenkäynnissä asianomaista teollisuutta edustavan firman asianajajana ja ratkaisukokoonpanoon kuuluvista jäsenistä kolme muuta oli ollut KKO:ssa ratkaisemassa sanottua juttua tupakkateollisuuden eduksi, heitti minusta epäilyn varjon kokoonpanon puolueettomuuden ylle. Virhe tapahtui jo silloin, kun asianosaisille ei etukäteen ilmoitettu KKO:n kokoonpanoa, jolloin asianosaiset menettivät laissa säädetyn oikeuden jääviysväitteen tekemiseen.

7. Mutta palataanpa itse asiaan. Ratkaisussa 2008:7 korkein oikeus katsoi, että asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksen yksinkertaisella äänten enemmistöllä tekemä päätös, jolla oli yleisesti kielletty tupakointi asuntojen oleskeluparvekkeilla, oli asunto-osakeyhtiölain 48 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla mitätön. Päätöksen mukaan osakkeenomistajat voivat tosin asunto-osakeyhtiötä perustettaessa sopia, että talo on savuton eli ettei yhtiön välittömässä hallinnassa olevissa eikä osakkaiden hallitsemissa tiloissa saa tupakoida. Tällainen määräys voidaan myöhemminkin sisällyttää asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestykseen ainakin asunto-osakeyhtiölain 41 §:ssä mainituin edellytyksin.

8. Toisaalta päätöksessä todetaan, että tupakointi, kun sitä ei ole yleisesti lailla kielletty, on lähtökohtaisesti luvallista myös osakehuoneistoissa ja niihin kuuluvilla parvekkeilla. Tietyissä olosuhteissa, esimerkiksi poikkeuksellisen runsaan tupakoinnin ollessa kysymyksessä, parveketupakointi voi kuitenkin muodostua muiden osakkaiden asumisviihtyisyyttä olennaisesti heikentäväksi ja mahdollisesti myös terveyttä uhkaavaksi tekijäksi, joka tosiasiallisesti kaventaa tupakansavusta kärsivien osakkaiden hallintaoikeutta. Kukaan ei ole velvollinen sietämään asuinympäristössään kohtuutonta ympäristöhaittaa, olipa kysymys tupakansavusta, melusta tai muista päästöistä, todetaan päätöksen 2008:7 perusteluissa.
Asunto-osakeyhtiöllä on oikeus puuttua asukkaan sellaiseen toimintaan, joka aiheuttaa muille asukkaille kohtuutonta haittaa, häiriötä tai rasitusta, ja ryhtyä korjauksen saamiseksi niihin toimenpiteisiin, joihin asunto-osakeyhtiölaki antaa mahdollisuuden. Yhtiö voi myös vahvistaa järjestyssääntöjä tai tehdä päätöksiä, joilla pyritään ennalta ehkäisemään kohtuuttomien haittojen muodostuminen. Kuitenkin kielto, joka tähtää kaiken tupakoinnin kieltämiseen osakashallinnassa olevilla parvekkeilla rajoittaisi KKO:n perustelujen mukaan perusteettomasti osakkaan hallintaoikeutta siltä osin kuin tupakoinnista ei olisi odotettavissa sellaista kohtuutonta haittaa, jota edellä mainituissa oikeusperiaatteissa on tarkoitettu. Osakkeenomistajat ovat velvollisia kohtuullisessa määrin sietämään toisten osakkeenomistajien ja muiden asukkaiden taholta tulevia häiriöitä, päättelee KKO.

9. Siis vain "kohtuutonta haittaa" aiheuttava tupakointi parvekkeilla voidaan yksittäisessä tapauksessa taloyhtiön päätöksellä kieltää, sanoo korkein oikeus. Yksittäisissä tapauksissa on kuitenkin vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta arvioida, mikä on kohtuutonta haittaa aiheuttavaa tupakointia ja mikä taas ei. Kerrostalossa yksi naapuri voi kessutella parvekkeellaan vain silloin tällöin, toinen taas monta kertaa päivässä jne. On helppo kuvitella, että taloyhtiöissä voisi syntyä monenlaisia konflikteja ja riitoja, jos tapauksia alettaisiin tonkia innolla ja saattaa tapauksia yhtiökokouksen tai oikeuden käsiteltäviksi. Tämän vuoksi tupakoitsijat ovat saaneet kessutella kaikessa rauhassa ja tupakoimattomat puolestaan alistua sietämään terveydelle haitallista vaarallista tupakansavua asuntojensa parvekkeilla ja sisätiloissa.

10. Kahdessa sittemmin KHO:een päätöksiin johtaneessa helsinkiläisessä tapauksessa parveketupakointia yritettiin saada kuriin ympäristölautakunnan päätöksellä; ks. tästä. Ympäristölautakunta velvoitti 9.3.2010 antamallaan toisella päätöksellään asunnon B 18 haltijan huolehtimaan sitä, ettei hänen asuntonsa parvekkeella tupakoida, koska tupakansavun todettiin kulkeutuvan naapurihuoneistoon B 20 tuloilman kautta aiheuttaen asukkaille terveyshaittaa. Määräyksen tehosteeksi lautakunta asetti 1 000 euron uhkasakon.

11. Asunnon B 18 haltijat valittivat päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka päätöksellään 3.11.2010 kumosi lautakunnan päätöksen. Hallinto-oikeus perusteli päätöstään sillä, että tupakointi on nykyisin pääsääntöisesti sallittua lukuun ottamatta toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetussa laissa lueteltuja julkisia tiloja. Siten esimerkiksi omassa asunnossa, parvekkeella ja piha-alueella saa lähtökohtaisesti tupakoida. Tämän yksityiselämän suojaa nauttivan oikeuden rajoittamisen tulee perustua riittäviin selvityksiin ja noudattaa muun ohella hallintolain 6 §:stä ilmenevää suhteellisuusperiaatetta. Lisäksi perusteluissa todettiin, että ko. tapauksessa enimmän osan tupakansavun hajusta voitiin katsoa sekoittuvan ulkoilmaan ennen sisälle kulkeutumista. Hallinto-oikeuden mukaan pelkät aistinvaraisiin havaintoihin perustuvat selvitykset eivät ole riittäviä osoittamaan terveyshaitan olemassaoloa asunnossa B 20 oleskeleville. Tupakoinnin kieltämiseen asunnon B 18 parvekkeella ei siten ollut oikeudellisia edellytyksiä.

12. Ympäristölautakunta valitti päätöksestä KHO:een, joka ratkaisi molemmat asiat päätöksillään 29.2.2012 (taltiot 431 ja 432). KHO hylkäsi lautakunnan valitukset niukoilla, itse asiassa lähes olemattomilla perusteilla. KHO totesi lakonisesti vain, että ottaen huomioon hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätösten muuttamiseen ei ole perusteita. KHO siis yhtyi hallinto-oikeuden päätösten perusteluihin.

13. KHO:n jaoston kokoonpano oli kummassakin ratkaisussa sama, eli siihen kuuluivat hallintoneuvokset Pekka Vihervuori, Anne E. Niemi, Riitta Mutikainen (tarkastavana jäsenenä), Hannu Ranta ja Tuomas Lehtonen, esittelijänä esittelijäneuvos Tuulia Riikonen.

14. Korkein hallinto-oikeus julkaisee Finlexissä päätöksiään kahden eri kategorian mukaisesti. Merkittävät ratkaisut eli ennakkopäätökset julkaistaan kokonaisuudessaan ja niissä selostetaan asian käsittelyn kaikki vaiheet alusta lähtien. Toiseen kategoriaan kuuluvat lyhyet tiedonantoratkaisut, joita ei pidetä yhtä merkittävinä kuin ennakkopäätöksiä, mutta joista kuitenkin halutaan julkaista Finlexissä ja KHO:n vuosikirjassa lyhyt ratkaisuseloste. Sitten on joukko ratkaisuja, joita ei julkaista lainkaan.

15. Yritin etsiä Finlexistä näitä KHO:n 29.2.2012 antamaa kahta ratkaisua, jotka ovat molemmat samansisältöisiä ja joilla siis ympäristölautakunnan tekemät valituksen on hylätty ja lautakunnantekemät vuonna 2010 tekemät päätökset kumottu. En kuitenkaan löytänyt niitä, mikä tarkoittaa sitä, että mainitut tapaukset ja ratkaisut on katsottu KHO:ssa yleiseltä kannalta merkitykseltään niin vähäiseksi, ettei päätöksiä kannata julkaista. Otin tämän jälkeen yhteyttä KHO:n viestintäpäällikkö Teuvo Arolaiseen, joka ystävällisesti lähetti minulle molemmat päätökset.

16. Viestintäpäällikkö Arolainen kertoi päätösten johdosta lähettämässään viestissä seuraavaa:

"Ensinnäkin nämä kaksi KHO:n viimeisintä päätöstä on annettu jo kuukausi sitten. Parveketupakointia on kuitenkin pohdittu täällä monesti aikaisemminkin. Jo vuonna 2003 annettiin yksi vuosikirjapäätös (KHO 2003:91). Myös korkeimmasta oikeudesta löytyy yksi parveketupakoinnin kieltämiseen liittyvä ratkaisu (KKO 2008:7).

Olennaista näissä KHO:n viimeisimmissä ratkaisuissa on se, että ne eivät ole vuosikirjapäätöksiä (ennakkoratkaisuja). Sen vuoksi niitä ei ole julkaistu.

Päätöksissä on ainoastaan otettu kantaa kahteen yksittäiseen tapaukseen in casu. Siksi niiden perusteella on aivan liian rohkeaa väittää, että KHO olisi nyt linjannut parveketupakointia ja että linja olisi jotenkin muuttunut verrattuna aiempaan tai siihen, mitä Valvira on ohjeistanut. Mitään yleisohjetta parveketupakoinnin hyväksyttävyydestä tai moitittavuudesta ei näistä KHO:n päätöksistä siis voi lukea.

Oikeudellisesti kummassakin tapauksessa oli kyse terveydensuojelulain soveltamisesta. Tapauksissa piti ratkaista se, aiheuttaako tupakointi tietyllä parvekkeella laissa tarkoitettua terveyshaittaa toisaalla. Näin ei ollut sen enempää Helsingin hallinto-oikeuden kuin korkeimman hallinto-oikeudenkaan mukaan.

Kääntäen sanottuna, pelkkä tupakan haju tai sen epämiellyttävyys ei riitä todistamaan terveyshaittaa. Näissä tapauksissa ei sen enempää tupakoinnista kärsivä asukas kuin Helsingin ympäristölautakuntakaan esittänyt tarkempaa selvitystä tupakansavun ja hajun määrästä saati terveydellisestä vaarasta.

Ympäristölautakunta oli kummassakin tapauksessa vaatinut uhkasakon voimalla tupakointikieltoa myös "häiritsevien" parvekkeiden (huoneistojen) tuleville haltijoille. Tätä vaatimusta ei hyväksytty kummassakaan tuomioistuimessa. Toisessa tapauksessa tupakasta kärsineet asukkaat olivat muuttaneet prosessin aikana pois, toisessa tapauksessa puolestaan tupakoiva asukas oli lähtenyt. Kaikki osalliset eivät myöskään käyttäneet tilaisuutta lausua asiasta KHO:lle.

Pelkästään lautakunnan tahto kieltää tupakointi kaikilta mahdollisilta asuntojen haltijoilta ei riittänyt, koska jokainen tilanne pitää katsoa erikseen. Ihmisiä häiritsevät ja ovat häiritsemättä eri asiat. Joku voisi tässä kohdassa jopa pohtia, että hakiko kaupunki Valviraan nojaten KHO:sta mieleistään, kieltomahdollisuuksia laajentavaa linjausta, muttei onnistunut. Tätä ei kuitenkaan voi suoraan lukea KHO:n ratkaisuista, enkä minäkään niin sano. Kerron vielä, että yksi näihin tuoreisiin ratkaisuihin vaikuttanut tekijä liittyi talojen rakenteisiin. Tuloilma-aukot oli sijoitettu siten, että tupakansavut (samoin kuin äänet) kulkeutuivat joihinkin huoneistoihin helposti."

17. Näin siis viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen. Varmaan hän on keskustellut asiasta nyt nousseen pienoisen mediakohun jälkeen päätökseen osallistuneiden jäsenten kanssa eikä hänellä liene mitään sitä vastaan, että näistä perusteista kerrotaan jälkikäteen julkisuuteen. Olisi kuitenkin ollut parempi, että ratkaisun tehneet KHO:n "lainoppineet" jäsenet eli tuomarit olisivat itse kertoneet nämä asiat ja perusteet jo päätöstensä perusteluissa - jos ne vaikuttivat asiaan - eivätkä olisi tyytyneet ainoastaan viittaamaan hallinto-oikeuden päätöksen perusteluihin.

18. Todettakoon, että KHO:n tai Helsingin hallinto-oikeuden päätösten perusteluissa ei viitata KKO:n ratkaisuun 2008:7. Arolaisen mainitsema ratkaisu KHO 2003:91 taas ei näytä koskevan suoranaisesti parveketupakointia tai sen kieltämistä. On itsestään selvää, että KHO on kaikissa tapauksissa aina kantaa "vain yksittäistapauksiin." Sillä, ovatko mainitut tapaukset KHO:n mielestä ns. vuosikirjaratkaisuja vai ei, ei ole asukkaiden, ympäristölautakunnan tai edes yleiseltä kannalta merkitystä. KHO päättää itse, julkaistaanko ratkaisut ennakkopäätöksinä vai ei, mutta tällä perusteella ei olisi syytä vähätellä asiaa eikä perustella ratkaisujen perustelujen suppeutta. Minusta olisi ollut perusteltua julkaista ratkaisut tai ainakin toinen niistä ennakkopäätöksenä, siis Finlexissä ja KHO:n vuosikirjassa.

19. Kun tuomioistuimista, sen enempää yleisistä kuin hallintotuomioistuimistakaan, ei ole apua apua, eli parveketupakoinnin kiistattomista terveyshaitoista kärsivät ihmiset eivät saa tuomioistuimilta pyytämäänsä ja tarvitsemaansa oikeussuojaa, ei näytä olevan muuta mahdollisuutta kuin huutaa lainsäätäjää apuun. Millä tavoin parveketupakointi voitaisiin saada kuriin lainsäädännön avulla? Tähän näyttäisi olevan kaksi perusvaihtoehtoa: joko säätää yleinen parveketupakoinnin kieltoa koskeva laki tai muuttaa asunto-osakeyhtiölakia niin, että yhtiökokous voi yhtiöjärjestykseen sisällytettävällä määräyksellä yksinkertaisella enemmistöpäätöksellä kieltää kessuttelun taloyhtiön parvekkeilla. Yleislaki olisi tehokkaampi tapa vaikuttaa asiaan.

20. Lopuksi on syytä viitata ikään kuin oheislukemistona emeritusprofessori Erkki Aurejärven äskettäin ilmestyneeseen pamflettiin "Tupakkateollisuuden kuolemankauppiaat."

tiistai 27. maaliskuuta 2012

567. Sauli Söulissa ja muita poliittisia urotekoja

Gerry, häähähää taitaaki olla huumormiehii...

1. Juridiikan lomassa liene syytä luoda jälleen pieni katsaus politiikan ihmeellisiin kuvioihin. Pääsevät lukijatkin taas kommentoinnin makuun.

2. Meidän Sauli on ollut 3-4 päivää Soulissa, Etelä-Korean pääkaupungissa, tavannut 50 muuta valtionpäämiestä, käynyt pällistelemässä - hänkin - Koreiden välisellä demarkaatiolinjalla panssarilasin takaa kauhean Pohjois-Korean ääriviivoja ja vetänyt ilmeisesti myös jonkinlaista suomalaista kauppavaltuuskuntaa. Sauli on voinut todeta, että kaikkialla maailmassa hänen ajamansa vastakkainasettelun ajan päättyminen ei vielä taida olla ihan toteutunut.

3. Salen ja Obaman kohtaamisesta on tehty Suomessa iso numero, vaikka näyttäisi siltä, että herrat törmäsivät toisiinsa ex-tempore kokouspaikan käytävillä. Mutta pitäähän tällaisesta tapaamisesta toki ottaa kaikki mahdollinen julkisuus ja ilo irti. Sauli luonnehti rupatteluhetkeä ihmettelemällä, miten hyvin Obama on perillä Suomen asioista. Tiesiköhän Obama senkin, että kokoomuslaiset olivat menneet viikonvaihteessa Sääriselälle todella poikaporukoissa hiihtelemään jonkin kumman Latvian pääministerin ja muutamien vielä tätäkin tuntemattomampien ulkomaisten poliitikkojen kanssa, siis ilman meidän Juttaa! Tästähän koko Suomi ainakin tuntuu kovasti pahoittelevan.

4. Yhdysvaltojen Helsingin suurlähettiläs pitää Obaman toki ajan tasalla Suomen tilanteesta, mistä suurlähettiläälle puolestaan käynee raportoimassa, jos vanhat merkit vähänkään paikkansa pitävät, muuan putkikonsultti Lipponen. Sauli ei muuten vielä ehtinyt saada Obamalta kutsua Valkoisen Taloon, mihin koko Saulin koko pressakausi osaltaan tähtää. Eihän sitä tietenkään kaikki juolahda heti mieleen, kun miehet sattuvat törmäämään ja juttelemaan seisoaltaan käytävällä. Vaikka kutsumisasia olisi käynyt Obaman mielessä, niin eihän voi kutsua Saulia kylään, sillä ei ole mitään varmuutta siitä, onko Obama enää ensi vuoden alussa USA:n presidentti. Siellä kun nimittäin on pressan vaalit loppuvuonna.

5. Söuliin oli ehtinyt myös STUK:n eli Säteilyturvakeskuksen hiljattain eläkkeelle siirtynyt pääjohtaja Jukka Laaksonen, joka aloittaa ns. heti putkeen ensi viikolla kohtapuolin uudessa duunissa Venäjän ydinvoimakonserni Rosatomin konsulttina. Mitä isot eli moosekset edellä, sitä pienemmät viskaalit kiireesti perässä! On aika yllättävää, että Suomessa ei ole olemassa minkäänlaisia karenssiaikoja- ja normeja tällaisten siirtojen varalta, vaan myös turvallisuusalan pamput voivat vaihtaa leiriä heti virasta erottuaan. Ei ihme, että Olkiluodon ydinvoimalaa rakentelevan ranskalaisen Arevan toimitusjohtaja hikeentyi Laaksoselle niin, että oli vähällä käydä Söulin illallispöydässä Laaksosen kimppuun. Ranskalaiset epäilevät Laaksosen voivan vuotaa uudessa tehtävässään sellaisia liikesalaisuuksia yms.tietoja venäläisille, joita hän on saanut STUK:n pääjohtajana tietoonsa nimenomaan Arevalta ja yleensä ranskalaisesta ydinvoimalatekniikasta.

6. Uuden-Seelannin liikenneministerin Suomi-puheista on riittänyt puhetta ja ihmettelyä mediassa jo useammaksi päiväksi. Ministeri Gerry Brownlee lausahti maansa parlamentissa käydyn väittelyn aikana, että Suomi ei missään nimessä kelpaa esimerkiksi Uudelle-Seelannille missään asiassa. Ministeri perusteli väitettään sillä, että suomalaiset ovat huonosti koulutettua väkeä, jotka vaan juopottelevat ja syyllistyvät murhiin ja muihin raakuuksiin ja kohtelevat kaiken kukkuraksi myös naisiaan sikamaisesti. Suomen työttömyysastekin on ministerin mukaan korkeampi ja talouskasvu puolestaan pienempi kuin Uudessa-Seelannissa.

7. Tästäpä sitten poru syntyi, ja Uuden-Seelannin pääministerin piti pyytää Saulilta Soulissa anteeksi massiivisen Gerry-pojan puheita. Mediassa on vertailtu ihan intona Brownleen väitteiden paikkansapitävyyttä. Ja yllytys yllätys. Esimerkiksi tämänpäiväisestä Helsingin Sanomista saimme lukea perusteellisen tuntuisen analyysin siitä, että eiväthän nuo Brownleen väitteet aivan poskettomia taida ollakaan, hieman kärjistetysti esitettyjä vain.

8. Medialta on jäänyt maiden vertailussa huomaamatta ainakin yksi asia eli se, että Uudessa-Seelannissa ei ilmeisesti ole sattunut yhtä hirveitä ja paljon ihmishenkiä vaatineita koulusurmia kuin Suomessa 3-4 vuotta sitten. Kun tämä otetaan huomioon, ei ministerin väite Suomen kauheista murhatilastoistakaan ole perusteeton. Mutta Suomessahan halutaan ummistaa silmät ja korvat koko koulusurmilta, joita kutsutaan virallisissa teksteissäkin hienostelleen kouluampumisiksi, ei siis koulumurhiksi, vaikka niistähän Jokelassa ja Kauhajoella tietenkin oli kysymys.

9. Onkohan Uudessa-Seelannissa myöskään leipäjonoja ja koulu- ja työpaikkakiusaamista siinä laajuudessa kuin Suomessa? Entäpä itsemurhat ja putkakuolemat, jotka meillä huitelevat aivan MM-luokkaa?

10. Kaikesta tästä voitaneen saada tarkempi selvyys, sillä Gerry B:n kollega, vasureiden liikenneministeri Merja Kyllönen, Suomussalmen lahja vasureille ja Suomen politiikalle, on ilmoittanut kutsuvansa Gerryn vieraakseen Suomeen. Jos on näköä ja kokoa Gerryllä, niin on sitä totta vieköön myös meidän rouva liikenneministerillämme! Tässäkään suhteessa pieni ja pohjoinen Suomi ei siis kalpene ollenkaan pienen ja eteläisen Uuden-Seelannin rinnalla.

11. Kustannuksia Gerryn tukeva ja tuleva vierailu tietenkin aiheuttaa, mutta väliäkös sillä. Kokoomuksen poikien hiihtoloma Sääriselällä viime viikonvaihteessa maksoi Suomelle 150 000 euroa ja Tarja Halosen joillekuille kollegoilleen kuukausi pari sitten kustantama visiitti Helsingissä puolestaan 200 000 euroa. Saariselän neuvonpidon antia en tiedä, mutta sen voi kai jokainen sanoa, että Tarja Halosen pressakutsut olivat täysin turha tapahtuma. Eihän Halosen vieraisilla käyneillä pressoilla ole kotimassaan edes sellaisia valtaoikeuksia kuin Suomen presidentillä, jonka valtaoikeudet on myös riisuttu minimiin. Halosen kemut jäivät viimeiseksi patsi Haloselle itselleen, myös Saksan presidentti Christian Wulffille, joka välittömästi kotimaahan palattuaan sai hämärien taloussotkujensa takia potkut virastaan.

12. Muuten, yksi pieni yksityiskohta kyseisestä presidenttien jäähyväisvierailusta Suomessa. Halonen oli kutsunut kaiken kukkuraksi Helsinkiin esitelmöijäksi Norjan entisen pääministerin Thorbjörn Jaglandin, sosialisteja hänkin. Miksi näin? Arvatenkin siksi, että tuo ex-pääministeri sattuu olemaan Nobelin rauhanpalkintoa jakavan komitean arvovaltainen puheenjohtaja. Halonen luultavasti tähtää Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

12. Nyt vaan jäämme odottelemaan, milloin ministeri Kyllönen saa kaukaisia vieraita Uudesta-Seelannista. Millainen olisi kunnon vierailuohjelma Gerrylle? Viedäänkö hänetkin Lappiin koiravaljakkoajelulle vai minne? Jos vieras tulee kesällä, niin yksi sopiva kohde olisi varmaan Sonkajärvellä pidettävät jokavuotiset Eukonkannon MM-kisat. Suopotkupallon MM-kisat Hyrynsalmella ministeri Kyllösen kotimaakunnassa ovat myös tapahtuma, jota Gerry-ministeri voitaisiin viedä seuraamaan. Suopalloilu muistuttaa kovaotteisuudessa hieman rugbya, missä lajissa Uusi-Seelanti on aivan maailman huippua. Olisi siinä kotiin palattuaan Gerry-pojalla taas parlamentissa ihmeteltävää kerrassaan: On ne peijakas ihan hulluja, nuo suomalaiset!