645. Tuomarin eettiset periaatteet

                                Taisteloa allans' monta...


1. Monien ammattikuntien piirissä on koottu erityisiä moraalisia tai ammattieettisiä normeja (sääntöjä tai periaatteita), joita asianomaisella alalla tulee kunnioittaa ja noudattaa. Lääkäreiden ikivanha eettinen normisto on Antiikin Kreikan ajoilta peräisin oleva Hippokrateen vala.

2. Nykyään esimerkiksi psykologeilla, asianajajilla ja journalisteilla on omat eettiset ohjeensa. Asianajajia velvoittavat hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet ja toimittajia taas journalistin ohjeet, joissa määritellään hyvä journalistinen tapa. Suomen Lakimiesliitto on vahvistanut vuonna 1997 kaikkia lakimiehiä koskevat eettiset ohjeet.

3. Hyvää hallintoa koskevia eettisluonteisia oikeusnormeja on kirjattu hallintolakiin; käsite "hyvä hallinto" mainitaan myös perustuslain 21 §:n 2 momentissa. Myös monilla yksittäisillä yrityksillä (esim. Finnairilla) ja yhteisöillä on itse laadittuja, niin ikään usein hyväksi hallinnoksi mainittuja eettisiä normistoja. Näillä ohjeilla ja periaatteilla virkakunta ja yrityselämä haluavat vakuuttaa yleisölle, että niiden etiikka ja moraali ovat kunnossa.

4. Ammattikuntien eettiset ohjeet eivät ole pakottavaa oikeutta eikä oikeusjutussa ratkaisua voida perustaa suoraan niihin. Kysymys on itsesääntelystä eli ammattikuntien sisäisistä ohjeista. Ammattikunnan omat elimet valvovat eettisten normien noudattamista. Esimerkiksi Julkisen sanan neuvosto (JSN) on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama itsesääntelyelin, joka tulkitsee hyvää journalista tapaa ja joka käsittelee tiedotusvälineitä vastaan tehtyjä kanteluja. Asian käsittely julkisen sanan neuvostossa ei poista mahdollisuutta käsitellä samaa asiaa tuomioistuimessa joko rikos- tai riita-asiana. Asianajajaliitto valvoo hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden noudattamista. Liiton valvontalautakunta käsittelee asianajajien moitittavasta toiminnasta tehtyjä kanteluja, rikkomuksista voidaan määrätä kurinpidollinen seuraamus.

5. Suomen Lakimiesliiton vahvistamat lakimiehen eettiset ohjeet sisältävät 12 varsin yleisluonteista kohtaa. Ne soveltuvat yleisesti ottaen myös tuomareille, vaikka tuomarintyön erityispiirteitä ei ole otettu niissä huomioon. Käytännössä lakimiehen eettisistä ohjeista ei juuri puhuta, vaan ne näyttäisivät jääneen pölyttymään kirjoituspöydän laatikkoon. Onko noista ohjeista keskusteltu vahvistamisen jälkeen vuosittain pidettävillä Lakimiespäivillä kertaakaan, tuskinpa? Jos eettisistä normeista ei puhuta tai keskustella, ne menettävät helposti merkityksensä.

6. Tuomareille ei ole tähän mennessä vahvistettu Suomessa omia eettisiä ohjeita. Voimassa oleva lainsäädäntö määrittelee oikeudenkäyntiä silmällä pitäen tuomareiden toiminnan sisällön ja rajat, mutta tuomarin käyttäytymisestä oikeussalissa laissa ei ole säännöksiä. Eräänlaisen tuomarin eettisen ohjeen muodostaa tuomarinvalan teksti. Tuossa valassa tai sitä vastaavassa vakuutuksessa lakimies sitoutuu tuomaria velvoittaviin eettisiin ja moraalisiin ihanteisiin. Meillä on edelleen käytössä Ruotsin vallan ajoilta peräisin oleva vuoden 1734 lain tuomarinvalan ja -vakuutuksen teksti: 

"Minä N. N. lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta (vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta), että minä parhaan ymmärrykseni ja omantuntoni mukaan kaikissa tuomioissa tahdon tehdä ja teen oikeutta niin köyhälle kuin rikkaallekin ja tuomitsen Jumalan ja [Ruotsin] lain ja laillisten sääntöjen mukaan: etten koskaan minkään varjolla lakia vääristele enkä vääryyttä edistä sukulaisuuden, lankouden, ystävyyden, kateuden ja vihan tahi pelon tähden taikka lahjan ja antimien tahi muun syyn takia, enkä syytöntä syylliseksi taikka syyllistä syyttömäksi tee. Minä en myöskään ennen tuomion julistamista enkä sen jälestä ilmaise oikeutta käyville enkä muille niitä neuvotteluita, joita Oikeus suljettujen ovien takana pitää. Kaiken tämän tahdon täyttää ja täytän uskollisesti, rehellisenä ja totisena tuomarina, ilman kavaluutta ja juonia, niin totta kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja hengen puolesta."

7. Tuomarinvalan eettinen anti lienee käytännössä vähäinen. Tuomarinvalaa tunnetumman eettisen normiston muodostaa uskonpuhdistaja Martti Lutherin lähipiiriin kuuluneen ruotsalaisen Olaus Petrin kokoamat ja vuoden 1540 paikkeilla julkaisemat vanhat tuomarinohjeet. Ne ovat antaneet henkisen pohjan tuomareiden riippumattomalle toiminnalle ja vahvistaneet osaltaan kansalaisten luottamusta tuomioistuimiin. Tuomarin ohjeet perustuvat osin roomalaiseen ja saksalaiseen oikeuden säännöksiin, osin Raamatun ohjeisiin ja osin taas vanhoihin ruotsalaisiin sananlaskuihin. Olaus Petrin kulttuurihistoriallisesti arvokkaat tuomarinohjeet ovat edelleen elinvoimaisia, mikä ilmenee esimerkiksi siitä, että vuodesta 1635 lähtien ne ovat olleet ja ovat yhä edelleen vuosittain painettavan lakikirjan alkulehtenä.

8. Olaus Petrin tuomarinohjeista löytyy tuomareiden ammattietiikan yleinen arvoperusta. Tuomarilta edellytetään ammattitaitoa, mutta lisäksi tuomarilla on oltava moraalista herkkyyttä ja viisautta ymmärtää, että lain kirjaimen yläpuolella ovat oikeus ja kohtuus. Tuomarinohjeissa moraali on asetettu oikeuden ja lainkäytön vartijaksi; tässä muutama kohta ohjeista:

* Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään;

* Kaikkea lakia on älyllä käytettävä, sillä suurin oikeus on suurin vääryys, ja oikeudessa pitää olla armo mukana;

* Ei laki hyväksy kaikkea, mitä se ei rankaise, sillä ei lakikirja saata kaikkia rikoksia luetella;

* Se tekee lakia vastaan, joka tekee lain tarkoitusta vastaan, vaikka hän näyttääkin tekevän lain sanain mukaan.

9. Tuomarietiikka on herättänyt kansainvälisen yhteisön piirissä suhteellisen paljon kiinnostusta. YK:n puitteissa on valmisteltu ja hyväksytty asiakirja nimeltään The Bangalore Principles of Judical Conduct 2002, jota täydentää vuonna 2007 julkaistu kommentaariteos. Euroopan neuvoston puitteissa valmistelluista asiakirjoista voidaan mainita neuvoston suositus tuomarien riippumattomuudesta, tehokkuudesta ja roolista (Recommendation on the independence, efficiency and the role of judges) No. R (94) 12 ja sitä täydentävä neuvoston vuonna 2010 antama suositus tuomareiden riippumattomuudesta, tehokkuudesta ja vastuusta (Recommendation on the independence, effiency and the responsibilities of judges) No. R (2010) 12.

10. Nyt myös Suomen Tuomariliitto on herännyt asiassa, sillä tuomareista koostunut työryhmä on valmistellut asiakirjan "Tuomarin eettiset periaatteet." Se hyväksyttiin liiton vuosikokouksessa viime toukokuussa ja ohjeisto on määrä julkistaa 12.10. pidettävän tuomaripäivän aikana. Yhteensä 15 kohtaa käsittävä periaatteluettelo on tällainen:

Riippumattomuus ja puolueettomuus
I. Tuomari on uskollinen antamalleen tuomarinvalalle tai -vakuutukselle. Tuomari sitoutuu oikeusvaltioperiaatteeseen sekä ihmis- ja perusoikeuksien kunnioittamiseen. Tuomari ei ylitä laillisuuden tai harkintavaltansa rajoja.

II. Tuomari on lainkäyttötehtävässään riippumaton lakiasäätävästä ja toimeenpanevasta valtiovallasta. Tuomarin riippumattomuus edellyttää lisäksi vapautta sidoksista muihin yhteiskunnallisiin vallankäyttäjiin, kuten politiikan, talouselämän ja tiedotusvälineiden edustajiin. Tuomarin riippumattomuus on tarkoitettu oikeudenkäynnin asianosaisten turvaksi ja suojaamaan kansalaisia epäasianmukaiselta vallankäytöltä. Riippumattomuutta ei ole tarkoitettu suojaamaan tuomarin omia etuja.

III. Tuomari on puolueeton. Tuomari suorittaa virkatehtävänsä pelkäämättä muiden reaktioita, ilman ennakkoasenteita ja säilyttäen puolueettomuutensa. Yksittäisessä oikeudenkäynnissä tuomari ei ole julkisen keskustelun ja painostusryhmien ohjailtavissa. Tuomari ei suosi eikä syrji ketään virkatehtäviään hoitaessaan. Tuomarin tai hänen lähipiirinsä henkilökohtainen etu tai vahinko ei saa vaikuttaa hänen työhönsä.

IV. Tuomarin toiminta ja käyttäytyminen vahvistaa luottamusta siihen, että hänen ammattitoimintansa perustuu lakiin ja oikeudenmukaisuuteen. Tuomari huolehtii siitä, että hänen käyttäytymisensä myöskään yksityiselämässä ei vaaranna hänen puolueettomuuttaan eikä luottamusta tuomarin viran hoitoon.

V. Tuomarilla on sanan- ja yhdistymisvapaus kuten muillakin yhteiskunnan jäsenillä. Näitä vapauksia käyttäessään tuomari ottaa huomioon virkansa vastuullisuuden sekä tuomioistuimen riippumattomuuden, puolueettomuuden ja tasapuolisuuden.

Oikeamielisyys
VI. Tuomari toteuttaa oikeamielisyyttä päätöksenteossaan ja käytöksessään. Tuomari perustaa antamansa ratkaisut huolelliseen ja tasapuoliseen harkintaan.

VII. Tuomari kunnioittaa kaikkien inhimillistä arvokkuutta. Tuomari suhtautuu oikeudenkäytön osallisiin, oikeudenkäyntien yleisöön, ammattikollegoihin ja työyhteisön jäseniin arvostavasti ja kohteliaasti tavalla, joka ei vahingoita tuomioistuimen arvoa.

VII. Tuomari kohtelee kaikkia asianosaisia tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti kuitenkin ottaen huomioon heidän erilaisuutensa.  Tuomari ei suhtaudu kehenkään oikeutta hakevaan väheksyvästi tai ylimielisesti. Tuomari ottaa huomioon kaikkien asiaan osallisten sanottavan, mutta on velvollinen tarvittaessa rajoittamaan oikeudenkäyntiin osallistuvien esiintymistä.

IX. Tuomari pyrkii luomaan oikeudenkäyntiin asiallisen, avoimen ja asian laatuun sopivan ilmapiirin.

Ammattitaito
X. Tuomarin ammattitaito ilmenee hänen oikeutta koskevissa tiedoissaan ja ymmärryksessään. Tuomari pitää yllä ja täydentää ammattitietojaan ja -taitojaan jatkuvasti.

XI. Tuomari hoitaa virkatehtävänsä ahkerasti ja tunnollisesti tiedostaen, että asiaan osalliselle on tärkeää saada perusteellisesti harkittu ja punnittu ratkaisu kohtuullisessa ajassa.

XII. Tuomarin työn vaativuuden takia on tärkeää, että tuomari huolehtii työkykynsä ylläpitämisestä. Tuomari kantaa osaltaan vastuunsa työyhteisönsä hyvinvoinnista.

XIII. Tuomari tekee työtään avoimin mielin ja ennakkoluulottomasti. Tuomari kiinnittää huomiota selkeään suulliseen ja kirjalliseen ilmaisuun sekä kuuntelemisen taitoon.

Avoimuus
XIV. Tuomari toimii niin, että asiaan osalliset ja yleisö saavat oikeudenkäynnin julkisuusperiaatteen edellyttämät tiedot oikeudenkäynnistä. Tuomari pyrkii laatimaan tuomioistuimen ratkaisun niin, että se on selkeä, seikkaperäinen ja ymmärrettävä.

XV. Tuomarin tärkein puheenvuoro virassa käsitellystä asiasta ilmenee tuomioistuimen ratkaisusta. Yhteiskunnalliseen tai tieteelliseen keskusteluun osallistuessaan tuomari muistaa virastaan johtuvat velvoitteet kuten päätösneuvottelun salassapidon.
----
11. Mihin näillä ohjeilla tai periaatteilla tähdätään, mikä on ohjeiden käytännöllinen merkitys, sitoutuvatko tuomarit työssään luettelossa mainittuihin hyveisiin, vai mistä on kysymys? Tähän kysymykseen periaatteiden lyhyestä johdannosta ei saada selvää vastausta.

12. Johdannon mukaan tuomarin eettisten periaatteiden laatimiselle voidaan nähdä useita erilaisia tarkoitusperiä. Periaatteiden voidaan arvioida "vahvistavan yleisön luottamusta lainkäyttöön, koska ne turvaavat lainkäytön asianmukaisuutta". Eettisillä periaatteilla on myös "informatiivinen merkitys; ne auttavat yleisöä ottamaan selvää ammattietiikasta, joka ohjaa lainkäyttöä". Edelleen: "Tuomarin eettiset periaatteet ovat tuomarille tärkeä itsearvioinnin väline. Eettisten periaatteiden tarkoituksena ei ole kuitenkaan "kuvata hyvältä tuomarilta vaadittavia ominaisuuksia, vaan eettisesti oikeaa toimintaa, johon tuomarin tulee työssään pyrkiä. Periaatteet ovat luonteeltaan eettisiä tavoitteita, jotka toimivat apuvälineinä eettisesti perusteltujen valintojen tekemiseen. Periaatteet eivät kuvaa eettiselle toiminnalle asetettavia vähimmäisvaatimuksia vaan tavoitetasoa, johon lainkäyttötoiminnassa tulee pyrkiä".

13. Ota tuosta nyt sitten selvää! Näyttäisi joka tapauksessa siltä, että tuomarit eivät ole halunneet sitoutua periaatejulistuksellaan uuteen normistoon, eli periaatteet eivät suoranaisesti velvoita tuomaria käytännön työssä, eivätkä oikeusjutun asianosaiset ilmeisesti voi vedota periaatteisiin. Periaatteet ovat lähinnä vain yleisluontoisia toteamuksia, joilla halutaan sanoa, että "tällainen tämä sitten on, tämä hyvä tuomaritapa, mutta ei me kuitenkaan sitouduta näillä ohjeilla mihinkään"!

14. Eettiset periaatteet ovat puhetta niistä eettisistä arvoista, jotka on tarkoitettu ohjaamaan tuomarin toimintaa. Niin kuin KKO:n presidentti Pauliine Koskelo sanoi edellisessä blogijutussa selostetussa puheessaan, etiikka ohjaa, mutta moraalin tila on se, mikä vaikuttaa käytännössä. "Virkakunnan etiikka voi olla kunnossa, mutta moraali saattaa silti olla heikoissa kantimissa", totesi Koskelo. Tämä toteamus pätee varmasti myös tuomarikuntaan. Etiikka ilmenee julkilausumien ja periaateohjelmien tasolla, moraali sen sijaan käytännön tasolla. Etiikan arvoja testataan siinä toimintatavassa, jota tosiasiassa noudatetaan ja ylläpidetään. Etiikasta ollaan yleensä liikuttavan yksimielisiä - tuskinpa ensi perjantain tuomaripäivilläkään kukaan haluaa vastustaa periaatteiden hyväksymistä - mutta erimielisyyttä ja parran pärinää voi sitä vastoin syntyä siitä, miten eettisten arvojen ja periaatteiden tulisi ilmetä käytännön toiminnassa; silloin voivat esimerkiksi paljon puhutut resurssikysymykset ponnahtaa pinnalle periaatteiden käytännön sovellutuksia vesittämään. Koskelo listasi toimintatapojen ja -moraalin tasolla keskeisiksi sellaiset asiat kuin aloitteellisuus, omistautuminen, henkinen itsenäisyys, kriittisyys, älyllinen rehellisyys, rohkeus ja väistelemättömyys. Näistä ei taida olla tuomareiden periaateluettelossa nimenomaista mainintaa.

15. Tuomarin eettiset periaatteet voivat jäädä - Lakimiesliiton julkaisemien eettisten periaatteiden tavoin - nurkkaan pölyttymään ja unohduksiin, jos periaatteita ei oteta tosisssaan tai niitä ei edes pyritä ottamaan huomioon käytännön tuomitsemistoiminnassa. Periaateluetteloon olisi voitu liitttää katekismuksen kymmmenen käskyn tavoin jonkinlainen "mitä se on" -osio, jossa olisi vaikkapa esimerkinomaisesti kerrottu, mitä esimerkiksi "oikeamielisyys" käytännössä tuomarilta edellyttää, mitä tarkoitetaan käsitteellä "oikeusvaltioperiaate" tai mitä kohdassa IV mainitulla "yksityiselämässä käyttäytymisellä" itse asiassa tarkoitetaan. Onko viimeksi mainitussa kohdassa pidetty silmällä esimerkiksi myös tuomarin sivutoimia, joista ei mainita luettelon muissaakaan kohdissa mitään konkreettista?

16. Tuomarin eettisistä periaatteista ja moraalista olisi syytä ylläpitää jatkuvaa keskustelua ja pohdintaa, jotta periaatteilla voisi olla vaikutusta käytännön tuomitsemistyön ja ihmisten oikeusturvan kannalta. Tähän puoleen on kiinnitetty huomiota Ruotsissa, jossa on myös puuhattu tuomareille eettisiä ohjeita tai periaatteita. Sikäläinen tuomariliitto asetti vuonna 2009 toimikunnan pohtimaan tuomarin eettisiä ohjeita. Vuonna 2010 tuomioistuinten keskushallintoyksikkö Domstolsverket antoi Svean hovioikeuden ex-presidentti Johan Hirschfeldtille toimeksiannon asiassa. Valmistelutyön tuloksena syntyi asiakirja "Domaretik - grundsatser och frågor", joka lähetettiin kaikille tuomareille. Hirschfeldt on kirjoittanut työnsä pohjalta artikkelin "Domaretik - fyra grundsatser och många frågor", joka on julkaistu Svensk Juristtidning -lehden numerossa 5-6/2011 s. 518-526, se löytyy tästä. Katso myös  professori Claes Sandgrenin artikkelia "Etiska riktlinjer för domare och åklagare", Juridisk Tidskrift 2009-10, s. 752 ss.

17. Ruotsissa ei ole siis tyydytty pelkästään hieman mitäänsanomattoman listan  julkaisemiseen. Naapurimaassa pyritään kysymysten ja keskustelun avulla pohtimaan ja selvittämään, mitä eettisillä periaatteilla itse asiassa tarkoitetaan ja mitä nuo periaatteet edellyttävät tuomarilta käytännön työssä ja yksityiselämässä. Esimerkiksi otsikon "riippumattomuus" alla tuomarit voivat pohtia tykönänsä seuraavanlaisia kysymyksiä:


Hur ser jag på domarens roll och funktion i samhället?
– Hur ser jag på min roll att verka för mänskliga rättigheter?
– Finns det situationer där jag som domare har ett ansvar för att inför parter och allmänheten förklara domstolarnas roll och funktion i samhället? Kan det finnas extraordinära situationer — helt bortsett från lagprövningssituationen — när jag av etiska skäl kan vägra att fullt ut tillämpa en lagbestämmelse? Bör jag informellt kunna rådfråga eller låta mig informeras av t.ex. en rättsvetenskapsman, en departementstjänsteman eller en expert i en statlig utredning avseende en rättsfråga? Hur bör jag förhålla mig till sådana generella rekommendationer för rättstillämpningen som ligger vid sidan av de traditionella rättskällorna?

18. Kumpi mahtanee olla tehokkaampi metodi saada tuomarit pohtimaan, mitä eettisillä periaatteilla tarkoitetaan ja mihin niillä pyritään? Suomalainen luettelomalli ilman kysymyksiä ja pohdintaa vai ruotsalainen keskusteleva malli?

19. Eettisissä ohjeissa voidaan kuvata tai jopa luvata taikka antaa ainakin ymmärtää vaikka mitä, yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Periaatteilla on kuitenkin merkitystä vain sillä edellytyksellä, että nämä hienot arvot ja ammattihyveet näkyvät tuomarin jokapäiväisessä työssä. Asianosaisten ja yleisön olisi syytä aktiivisesti seurata tuomareiden toimintaa ja valvoa, että mainitut arvot ja hyveet ilmensivät esimerkiksi siinä tavassa, jolla tuomarit kohtelevat oikeudessa asianosaisia, todistajia, toimittajia ja yleisöä, samoin kuin siinä, miten ymmärrettävästi ja kärsivällisesti tuomarit perustelevat ratkaisujaan. Kyse on oikeusprosessin koetusta oikeudenmukaisuudesta.

644. Presidentin puhe

1. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo tunnetaan yleensä melko tiukkasävyisistä puheenvuoroistaan. Koskeloa ei pidetä puhujana, joka valloittaisi kuulijansa lavasäteilyllään, vaan pikemminkin hieman etäisenä ja jopa kalseantuntuisena esiintyjänä; en tiedä, kun en ole ollut itse juuri kuulemassa. Mutta napakasti nuo puheet on kuitenkin kirjoitettu. Huumoria noissa puheissa ei juuri tapaa olla, mutta leikkimielisyys á la Matti Kuusimäki ei taitaisi istua kovin hyvin vapaaherrattaren tyyliin. 

2. Presidentti Koskelon puheita löytyy KKO:n kotisivulta parikymmentä. Niitä hän on pitänyt erilaisilla tuomari-, lakimies-, asianajaja- ja syyttäjäpäivillä, mutta myös muissa yhteyksissä. Koskelon puheenvuoroille on ominaista kriittisyys, mikä on mínusta pelkästään hyvä asia. Kriittinen puhuja ei löpise jotakin ikään kuin vain lämpimikseen tai kuulijoita viihdyttääkseen tai suosiota kosiskellakseen - tällaisia päällikkötason puhujia oikeuslaitoksestamme löytyy kyllä yllin kyllin  - vaan hänellä tuntuu olevan aina jokin tärkeä viesti kuulijoilleen. 

3. Viimeksi Koskelo puhui ylimmän johdon VTV (Valtiontalouden tarkastusvirasto) -forumissa 24. syyskuuta Säätytalossa. Tilaisuuden teemana oli hallinnon etiikka ja virkamiesvalmistelu. Jäin hieman ihmettelemään, mitä tässä yhteydessä tarkoitetaan sanonnalla "ylin johto".  Ohjelmasta sitten selvisi, että kyseessä oli valtionhallinnon johdolle tarkoitettu keskustelutilaisuus. Tähän ylimpään johtoon kuuluvia toimijoita,  "ylimyksiä", jos niin voisi sanoa, ovat poliittisen johdon ohella ylimmät virkamiehet, kuten esimerkiksi ministeriöiden kansliapäälliköt, valtion virastojen ja laitosten johtajat - esimerkiksi VTV:n pääjohtaja ja ylijohtaja, poliisin ja puolustusvoimien ylin johto, ylimmät laillisuusvalvojat, KKO:n ja KHO:n presidentit jne. - kyllähän tätä ylintä johtoa valtakunnassa piisaa vaikka minkä verran! Mutta miksi juuri ylimmälle johdolle pitää esitelmöidä tuntikausia hallinnon etiikasta ja virkamiesvalmistelusta, eikö kyseisiä asioita tulisi saarnata myös alimmalle johdolle ja koko virkamieskunnalle? 

4. Presidentti Koskelon puheen teeman alaotsikoksi oli merkitty "Ulkopuolisen tarkkailijan pohdintaa päivän teemasta". Miten niin ulkopuolisen? Eivätkö tuomarit ja muut lainkäyttäjät, kuten esimerkiksi syyttäjät ja ulosottomiehet, kuulu virkamieskuntaan? Kuuluvat toki, mutta nyt olikin kyse "valtionhallinnon" ylimmälle johdolle tarkoitetusta seminaaritilaisuudesta. KKO:n presidentti näyttää siis tekevän pesäeron valtionhallinnon ja maan tuomioistuinlaitoksen välillä, mikä onkin valtiovallan kolmijakoa ajatellen oikein. Tämä ilmeni myös siitä, kun Koskelo kertoi toimineensa "aiemmin virkamiehenä lainvalmistelutehtävissä".

5. Eroaako tuomarin moraali kenties virkamiesmoraalista? Toki myös tuomareilta voidaan odottaa työssään samanlaisten eettisten arvojen ja periaatteiden noudattamista kuin virkamiehiltä yleensäkin. Ehkä kuulemme tästä kysymyksestä enemmän ensi perjantaina (12.10) pidettävillä Suomen Tuomariliiton järjestämillä Tuomaripäivillä; näitä erilaisia "päiviä" meillä riittää ja niitä pidetään juuri näin syksyllä ikään kuin tuomaan hieman valoa ja piristystä tuomari- ja virkamieskunnan muuten hieman harmaaseen arkeen kaamoksen keskelle. Tuomaripäivillä tarkastellaan tiettävästi Tuomariliiton viime kesäkuussa vahvistamaa asiakirjaa "Tuomarin eettiset periaatteet". Palaamme niihin myöhemmin.

6. Koskelo erottaa etiikan ja moraalin. Etiikka viittaa omaksuttuihin arvoihin ja periaatteisiin, moraali taas siihen, miten noihin arvoihin ja periaatteisiin käytännössä sitoudutaan ja miten eettiset arvot ilmenevät käytännössä. Koskelon mukaan virkakunnan etiikka voi olla kunnossa, mutta moraali saattaa silti olla heikoissa kantimissa. Virkatoiminnan  arvoja ovat laillisuusperiaate (rule of law), asiantuntijuus, objektiivisuus, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus. Näistä päämääristä ei vallitse erimielisyyttä, mutta ongelmia syntyy sen suhteen, millaisena käyttäytymisenä nämä arvot konkretisoituvat.

7. Koskelon mukaan virkamiehen ei tule olla poliittisten päätöksentekijöiden tai virastopäällikköjen käskyläisiä, jotka vastaavat vain, jos heiltä jotakin kysytään, vaan aktiivisia toimijoita, jotka hoitavat tehtäviään yritteliäästi, vastuullisesti, älykkäästi, antaumuksellisesti ja luovasti; lahjomattomuutta Koskelo pitää itsestään selvänä vaatimuksena. Nämä toimijat pystyvät itsenäiseen ajatteluun, asioiden kriittiseen tarkasteluun, luovaan ideointiin ja aloitteellisuuteen ja he kertovat ministerille tai virastopäällikölle sellaisetkin asiat, joita tämä ei välttämättä haluaisi edes kuulla. - Onpa tuohon kasattu vaatimusta kerrassaan - voi virkamiesparkoja! Toivoa sopii, että Koskelo on vähintään yhtä tiukka, kun kyse on tuomarikunnan moraalista.

8. Koskelolla ei tunnu olevan erityisen korkeaa käsitystä suomalaisesta virkamieskunnasta ja sen moraalista. Hän perää virkamiehiltä muun muassa osallistumista alansa kysymyksiä koskevaan julkiseen keskusteluun ja tulevaisuuden luotaamiseen. Tämä on Koskelon mukaan nykyisin aika vähäistä. Hän kysyy: "Onko niin, että itsenäistä tai kriittistä ajattelua pitää välttää ja peitellä. Missä määrin kysymys on itserajoituksesta tai mukavuudenhalusta, missä määrin poliittisen johdon tai poliittisen kulttuurin suunnalta tulevista tai koetuista rajoitteista"? Koskelon mielestä virkamiesmoraaliin kuuluu, että virkatoiminnassa aktiivisesti haetaan ja jalostetaan informaatiota, tuotetaan kriittistä ja rakentavaa analyysiä sekä oma-aloitteisesti tarjotaan aineksia ja luodaan painettakin sellaisten poliittisten ratkaisujen pohjaksi, joita yhteiskunnan tila ja kehitys vaatii. Ei reaktiivista myötäilyä, vaan aktiivista "sparrausta", kiteyttää Koskelo.

9. Esitelmänsä loppupuolella Koskelo kertoo, miten parikymmentä vuotta sitten - siis juuri silloin kun Koskelo itse toimi oikeusministeriössä lainsäädäntöneuvoksena -lainvalmistelussa tuli eteen asioita, joissa asianomaiset virkamiehet ottivat aloitteen käsiinsä eivätkä jääneet odottelemaan, antaisiko joku tarvittavan toimeksiannon. "Ministeriltä hankittiin mandaatti esittämällä hänelle sellainen analyysi, jonka pohjalta hän saattoi tehdä omat johtopäätöksensä. Ministerille kerrottiin sellaista, mitä hän ei välttämättä niin mielellään halunnut kuulla, mutta argumentit tekivät tehtävänsä". Tällä Koskelo viittaa, vaikkei nimenomaan kerro, 1990-luvun alussa puhjenneeseen talouslamaan, jolloin oikeusministeriössä, jota johti ministerinä Hannele Pokka (kesk), valmisteltiin laajat maksukyvyttömyyden hoitamista koskevat lait, eli ennen muuta ehdotukset laeiksi yksityishenkilön velkajärjestelystä ja yrityssaneerauksesta. Tämä lainsäädäntö oli välttämätön uudistus, ja mainitut lait ovat muutamin muutoksin edelleen voimassa ja täyttäneet tehtävänsä. Eri asia on, tuliko kyseinen lainsäädäntö liian myöhään ja olisiko laman "maksumiehiksi" voitu pienyrittäjien sijasta tai lisäksi panna muitakin lamasta vastuussa olevia tahoja.

10. Koskelo mainitsee muutamia esimerkkejä asioista, joissa virkamiesten rooli on jäänyt askarruttamaan ulkopuolista tarkkailijaa. Ensimmäinen niistä koskee valtiontalouden kehysbudjetointia, missä on Koskelon mukaan syyllistytty eufemismiin eli tosiasioita kaunistelevien kiertoilmausten käyttämiseen. Koskelon tässä yhteydessä mainitsema esimerkki käsittelee käräjäoikeuksille harmaan talouden  torjumiseksi luvattua lisähenkilöstöä, jossa itse asiassa on kysymys vain "fiktiivisestä lisärahoituksesta, joka muuttuu fiktiiviseksi lisähenkilöstöksi". Vastaavia esimerkkejä löytyisi varmaan monen muunkin ministeriön kohdalla. Esimerkiksi poliisille lienee luvattu tietty määrä lisävirkoja ja muita resursseja (oliko se nyt) 14 miljoonalla eurolla, mutta vain sillä ehdolla, että Liikkuva Poliisi lakkautetaan ja poliisihallintoa kevennetään muutenkin niin, että saadaan aikaan (oliko se nyt) 30 miljoonan euron säästöt. 

11. Toisena esimerkkinä Koskelo kertoo ne bis in idem -periaatteen eli ratkaisun oikeusvoimavaikutusta koskevan opin ulottumisesta EIT:n ratkaisukäytännön edellyttämällä tavalla varsinaisen rikoslainkäytön ulkopuolelle eli hallinnollisiin sanktioihin. Tämä merkittävä muutos edellyttäisi poliittisilta päättäjiltä etenkin verotusmenettelyyn tehtäviä muutoksia harmaan talouden torjumiseksi, mutta näistä uudistuksista ei ole Koskelon mukaan vieläkään mitään tietoa, vaikka  EIT antoi ne bis in idem- periaatteen soveltamisesta Suomea koskevan ratkaisun vuonna 2009 eli jo kolme vuotta sitten; KKO on antanut ko. problematiikasta jo kymmenkunta eri tilanteita koskevaa ennakkopäätöstä. Koskelo epäilee hitauden johtuvan siitä, ettei asianomainen virkakunta - ilmeisesti valtiovarainministeriössä ja verohallinnossa - ole pitänyt poliittisia päätöksentekijöitä ajan tasalla, minkä seurauksena veronkiertäjiä pääsee vastuusta kuin koiria veräjästä.

12. Minua kiinnosti erityisesti, kun Koskelo mainitsi yhtenä esimerkkinä virkamiesmoraalin tilasta hallituksen äskettäin eduskunnalle antaman lakiesityksen pysäköinnin valvonnasta yksityisillä kiinteistöillä (HE 79/2012 vp). Kuten olen jo kertonut, kyseinen lakiesitys kuuluu hölmöimpiin, joihin minä olen urani aikana törmännyt, ja sama käsitys näyttää olevan myös useimmilla pysäköintifirmoilla. Kyse on muun ohella siitä, onko hallituksen ja lakiesitystä valmistelleen oikeusministeriön ja oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin tarkoituksena ollut, että sanottua esitystä koskevalla lainsäädännöllä olisi tarkoitus kieltää parkkiyhtiöiden nykyisin harjoittama sopimukseen perustuva valvonta ja valvontamaksujen vaatiminen sopimusrikkomusten perusteella. Tästä asiasta ei lakiesityksessä sanota halaistua sanaa, mitä myös presidentti Koskelo tuntuu ihmettelevän. Kuten Koskelo toteaa, "sellaisen normin kirjoittaminen esitykseen olisi pakottanut miettimään, voiko sen kirjoittaa ja millä perusteella". 

13. Presidentti Koskelo epäilee, että tämä yksityistä pysäköinnin valvontaa koskeva "ydinkysymys" on pyritty tarkoituksellisesti väistämään ja jättämään avoimeksi. Koskelon mukaan merkit viittaavat siihen, että kyseinen ratkaisu on tehty virkamiestasolla, eli sitä ei olisi tehnyt oikeusministeri Henriksson. Mutta tällöin ollaan juuri siinä tilanteessa, jolloin virkamiesmoraali olisi edellyttänyt, että lakiesityksen valmistellut virkakunta olisi kertonut  kakistelematta päättäjille eli oikeusministerille ja maan hallitukselle, mitä lakiesitys po. suhteessa merkitsee ja mihin se käytännössä johtaa. Nyt nämä ydinkysymykset on jätetty täysin avoimiksi ja kertomatta ilmeisesti siinä hurskaassa toivossa, että eduskunta ja perustuslakivaliokunta hoksaisivat asian ja puuttuisivat siihen tavalla tai toisella. Selvää on, että tällainen menettely ei osoita korkea virkamiesmoraalia ja on kaukana hyvästä ja rehellisestä lainvalmistelusta ja -säädännöstä 

14. Minusta ko. hallituksen esityksessä mainitulla lainsäädännöllä ei voida sivuuttaa yksityistä omistusoikeutta eikä sopimusvapauden periaatetta eikä siis kieltää sopimukseen perustuvaa pysäköinninvalvontaa ja nykyisenkaltaista valvontamaksukäytäntöä. Kuten olen (päätöstä ennakoiden) kertonut (blogi 630/28.8.-12), Helsingin käräjäoikeus on noin kuukausi sitten antamallaan tuomiolla vahvistanut, että yksityinen parkkiyhtiö sai peria sopimusehtojen vastaisesti pysäköivältä autoilijalta sopimuksessa mainitun valvontamaksun. Käräjäoikeuden mukaan yksityistä pysäköinninvalvontaa ja valvontamaksun vaatimista ei voida pitää julkisen vallan käyttönä. Tässä ei ole itse asiassa mitään uutta, sillä korkein oikeus totesi saman asian jo vuonna 2010 antamassaan ennakkopäätöksessä (KKO 2010:23). Lehtitietojen mukaan pysäköintifirmat ovat vasta nyt alkaneet lähettää perintään tuhansia vanhoja valvontamaksuja.

15. Presidentti Koskelo puuttui puheessaan myös lobbauksen voimaan ja siitä aiheutuviin vaaroihin. Hän mainitsi tässä kohtaa esimerkkinä parhaillaan vireillä olevan IPR-asioiden tuomioistuinkäsittelyä koskevan lainuudistuksen. Sitä ollaan Koskelon mukaan järjestämässä - oikeusministeriön ajamana - tavalla, joka ei edusta linjakasta oikeudenhoidon kehittämistä. Lainvalmistelijat eivät ole Koskelon mukaan ottaneet lausunnonantajien - muun muassa korkeimman oikeuden - esittämää kritikkiä huomioon. Koskelo moittii lainvalmistelua klientilismistä.  Hänen mukaansa kapeakatseisuus näyttää määräävän mainitussa IPR-asioiden uudistuksessa oikeudenhoidon toiminnallisen rakenteen ja muutoksenhaun järjestämistä, vaikka juuri nyt olisi päinvastoin välttämätöntä päästä isoihin, läpiajateltuihin ja linjakkaisiin uudistuksiin. Toinen huolestuttava piirre mainitussa IPR-hankkeessa on Koskelon mukaan siinä, että "todelliselle uudistukselle on rakennettu kotoperäinen ja keinotekoinen esterata perustuslain tulkinnasta, jolla pyritään sementoimaan vallitsevia reviirejä ja sulkemaan pois asiallisesti parempia uudistusvaihtoehtoja".

16. Kuten tunnettua, mainittuihin perustuslain tulkinnoissa esiintyviin "keinotekoisiin esteratoihin" törmätään tuon tuostakin perustuslakivaliokunnan lausunnoissa, jotka perustuvat lähinnä vain yhtä aatesuuntaa edustavien valtiosääntöoppineiden lausuntoihin. Yhtenä esimerkkinä tästä edellä mainittu yksityinen pysäköinninvalvonta, jossa mainittujen lausuntojen mukaan  olisi kyse "merkittävästä julkisen vallan käytöstä".

17. Mainituilla IPR-asioilla tarkoitetaan immateriaalioikeuksia eli tekijänoikeuksia ja yksityisoikeuteen perustuvia teollisoikeuksia, joita ovat esimerkiksi patenttioikeus, mallioikeus ja tavaramerkkioikeus. Presidentti Koskeloa ja ilmeisesti koko KKO:ta hiertää uudistus, josta hallitus ehti vast' ikään eli 4.10. antaa lakiesityksen eduskunnalle (HE 124/2012 vp). Sen mukaan IPR-asioiden käsittely keskitetään (käräjäoikeudesta ja muualta) markkinaoikeuteen, joka siis käsittelisi teollisoikeuksia myöntävien rekisteriviranomnaisten päätöksistä tehdyt valitukset sekä, mikä KKO:n kannalta on merkittävää, myös kaikki teollis- ja tekijänoikeudelliset riita- ja hakemusasiat. Nykyisin näitä riita-asioita käsitellään ensimmäisenä asteena Helsingin käräjäoikeudessa. Markkinaoikeuden sanotuissa riita-asioissa antamista päätöksistä valitettaisiin lakiesityksen mukaan suoraan korkeimpaan oikeuteen, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan. Korkein oikeus olisi halunnut, että ensimmäisenä valitusasteena näissä asioissa olisi Helsingin hovioikeus. Korkeimman oikeuden lausunnon mukaan markkinaoikeus on jo nyt niin ruuhkautunut, ettei se tule selviytymään sille tulossa olevista lisätehtävistä. 

18. Keitä Pauliine Koskelo mahtoi tarkoittaa viitatessaan lainvalmistelussa esiintyneeseen klientilismiin? En tiedä, mutta ehkäpä joku lukijoista saattaisi tietää. Olisiko markkinaoikeus ja sen johto ollut hamuamassa itselleen lisätehtäviä? Niin tai näin, mutta oppiihan tässä puuhassa koko ajan myös uutta, ainakin uusi sivistyssanoja, kuten juuri eufemismi ja klientilismi. Klientilismillä yleisesti ottaen tarkoitettaneen muun muassa käytäntöä, jossa virkamiehillä on vastavuoroisiin palveluksiin perustuvia henkilökohtaisia suhteita julkisen vallan ulkopuolisiin toimijoihin; tämä viittaisi siis vahvasti korruptioon ja virkamiesten lahjontaan. Ilmankos Pauliine Koskelo käytti tässä kohdin  hieman vierasta sivistyssanaa!

19. Esko Seppänen kirjoitti US-puhenvuorossaan 9.5. otsikolla "Klientelismillä varastetaan eläkemiljoonia"; ES käytti siis muotoa "klientelismi", eikä klientilismi kuten Koskelo. Oikea muoto lienee clintelismi tai clientismi, c:llä tai k:lla, miten vain. Esko Seppänen kirjoitti, että "klientelismiä on mitä suurimmassa määrin suomalainen kolmikantainen korporatismi, jossa yksityisten työeläkeyhtiöiden hallintoelimissä istuvat poliitikot ja työmarkkinajärjestöjen edustajat tekevät yhtiöitä suosivia ratkaisuja ylisuuria palkkioita vastaan".  

20. Esko Seppäsen mukaan Ilkka Kanervan syntymäpäivien rahoitus oli "sitä itseään". Kanervan ei kuitenkaan voitu osoittaa antaneen vastapalveluksia rahoittajille, mutta hänet tuomittiin siitä, että hänellä maakuntaliiton hallituksen puheenjohtajana olisi joskus tulevaisuudessa ollut asemapaikka antaa lahjoittajilleen vastapalveluksia. Seppäsen mukaan Suomen lain kummallisuuksiin kuuluu, että vartiointiliikkeen raha-auton ryöstämisen suunnittelu ei ole rikos eikä rosvoja voi pidättää saati syyttää ennen kuin he aloittavat ryöstön, mutta poliitikko voidaan tuomita rikoksesta ilman, että hän on käyttänyt tai aikoo käyttää asemaansa väärin".

21. Mainio vertailu Seppäseltä, näinhän se menee! Tästä huomaamme, ettei juridiikka ihan niin yksinkertaista ole kuin voisi äkkipäätään kuvitella. No, se ettei törkeiden rikosten valmistelua ole meillä Suomessa kriminalisoitu, johtuu lähinnä meidän oikeusministereistämme - ko. asiassa viimeksi Tuija Braxista - jotka ovat olleet passiivisten virkamiesten ja lainvalmistelijoiden talutusnuorassa. Koskelon lainvalmistelijoilta ja muilta virkamiehiltä peräämää moraalia sanoa kiertelemättä  ministereille ja päättäjille, mitä pitäisi tehdä, ei ole tuossa(kaan) asiassa löytynyt. Virkamiehet ovat vain tyytyneet odottelemaan ministerin mandaatttia, mutta sitä ei ole kuulunut, sillä ministeri puolestaan on odottanut, että virkamiehet tekisivät aloitteen - tai olisivat tekemättä, jolloin hänen itsensä ei tarvitsisi tehdä asian suhteen mitään!

22. Kaiken kaikkiaan napakka puhe Pauliine Koskelolta! Toivoa sopii, että muutkin presidentit pitäisivät joskus yhtä kriittisiä puheita - enkä tarkoita tällä yksinomaan tuomioistuinten presidenttejä! Mikä sitten on tuomarin moraali, miten se eroaa virkamiesmoraalista ja millainen on nyky-Suomessa tuomarin rooli ylipäätään?  Tuomarit ovat toki riippumattomia hallitusvallasta, mitä muut virkamiehet eivät ole. Mutta olisivatko myös tuomarit vain "käskyläisiä" siinä mielessä, että heidän pitää noudattaa kuuliaisesti ja legalistisen perinteemme mukaisesti pikkutarkasti lain sanamuotoa ja tulkita lakia yksinomaan lain sanamuotoa lähtökohtana pitäen, vai millaista metodia laintulkinnassa nykyisin käytetään ja olisi KKO:n presidentin mielestä suotavaa käyttää? Tästä emme ole muistaakseni vielä kuulleet Koskelon kannanottoa. Ihmisoikeussopimuksen ja EU-oikeuden vaikutuksista on kyllä puhuttu, mutta muusta ei. Tässä yhteydessä kiinnostaisi lisäksi tietää, miten presidentti Koskelo suhtautuu tuomareiden ja tuomioistuinten oikeutta kehittävään ja muuttavaan rooliin. Tästä on Suomessa yleensä aina ylimpien tuomioistuinten ja tuomareiden taholla visusti vaiettu. Edelleen, tulisiko tuomioistuimelle antaa nykyistä vapaammat kädet (vrt. PL 107 §) tutkia lakien perustuslainmukaisuutta ja edellyttäisikö tämä perustuslain muutosta vain ainoastaan  sanotun lainkohdan järkevää tulkintaa? Tästäkään Suomessa ei juuri puhuta. 

23. Yksi hullu kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata, sanotaan. Niin tässäkin, eli kysymyksiä olisi todella paljon. Ehkä kuulemme joitakin vastauksia ensi perjantain Tuomaripäivillä, jolloin oikeuslaitoksen presidentit, muut korkeat päällikköt sekä muut viisaat pitävät jälleen jo niin kovin tutuiksi tulleita katsauksia ajankohtaisista asioista.

579. KKO:n virkaesityksen jälkimaininkeja

1. Korkein oikeus (KKO) esitti viikko sitten tiistaina 3.4. tasavallan presidentille, että avoinna olevaan oikeusneuvoksen virkaan nimitetään KHO:n hallintoneuvos Tula Pynnä. Olen kertonut asiasta blogissa nro 576/3.4. Tätä ennen eli blogissa 574/1.4. esittelin kaikki 25 virkaan ilmoittautunutta lakimiestä.

2. Tiedotusvälineitä KKO:n tai korkeimman hallinto-oikeuden jäsenten nimitysasiat eivät juuri kiinnosta. Media seuraa kyllä hallituksen nimityspolitiikkaa samoin kuin kunnallisia virkanimityksiä pikkutarkasti ja kertovat poliittisten puolueiden lehmäkaupoista ja esimerkiksi Helsingin apulaiskaupunginjohtajan virkojen jakamisesta suurimpien puolueiden kesken. Mutta ylimpien tuomarinvirkojen koskevat nimitysasiat evät tunnu kiinnostavan, nämä virat näyttävät kuluvan luokaan EVVK. Kuitenkin tuomarit ja tuomioistuimet, erityisesti ylimmät tuomioistuimet käyttävät yhteiskunnassa merkittävää valtaa ja niiden harkintavalta on nykyisin entistä paljon laajempi.

3. Helsingin Sanomat taisi olla ainoa lehti, joka viime viikolla eli 4.4. kertoi KKO:n edellä mainitusta virkaesityksestä otsikolla "Tuula Pynnästä tulossa uusi KKO:n oikeusneuvos." Lehden taloustoimittaja Petri Sajarin uutisjutun mukaan KKO:n presidentti Pauliine Koskelo kertoi, että Pynnää ehdotettiin virkaan, koska hänet tunnetaan etevänä ja laaja-alaiseen työskentelyyn kykenevänä lakimiehenä, jolla on paljon kokemusta lainkäyttötehtävistä." Koskelon toteamus on yksyhteen KKO:n hieman fraasinomaiselta kuulostavan virallisen virkaesitystekstin kanssa, (katso blogi 576, kohta 8).

4. Tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa Petri Sajari kertoo hieman tarkemmin KKO:n jäsenten sisäänlämpiävää nimityskäytäntöä, jonka ytimenä on KKO:n valta käytännössä täydentää itse itseään haluamallaan tavalla. Laajemmin Petri Sajari on kertonut ko. asioista HS:ssa 7.3.2010 julkaistussa reportaasissaan otsikolla "Päätös, josta ei voi valittaa." Tuossa jutussa, josta olen kertonut blogissa 225/7.3.2010, oli lähtökohtana KKO:n edellisen jäsenen eli Ari Kantorin rekrytointi.

5. Petri Sajarin tämänpäiväisen uutisanalyysin otsikkona on "Ylimpien tuomioistuimien nimitysprosessi kaipaa avoimuutta." Sangen tuttu asia minulle, sillä olen jo reilut 15 vuotta "toitottanut" eri yhteyksissä samaa asiaa, ensimmäisen kerran laajemmin pamfletissa"Korkein oikeus kriisissä" vuodelta 1997. Sajarin analyysin alaotsikossa sanotaan, että "itseään täydentävä ja osittain hämärä nimitysprosessi herättää turhia epäilyjä."

6. Hm, ovatkohan epäilyt aina "turhia"? Itsetäydenteinen ja hämärä vinkkauskäytäntö on oiva tapa ohittaa kenties hyvinkin päteviä virkaan ilmoittautujia ja nostaa esiin yksinomaan virkaan vinkatun ja siihen esitettävän ansioita. Kuten Sajarikin mainitsee, KKO ei virkaesityksessään tee itse asiassa minkäänlaista virkaan ilmoittautuneiden vertailua, vaan luettelee muiden kuin virkaan esitettävän hakijan tiedot ja ansiot hyvin lyhyesti ja pintapuolisesti.

7. Petri Sajarin uutisanalyysi löytyy tästä.

8. Suomi seuraa lainsäädännössä usein Ruotsin esimerkkiä. Ruotsissa korkeimpien oikeuden jäsenten virkanimitysmenettelyä on vuosi sitten muutettu niin, että nimitysasiat valmistelee ja virkaesityksen hallitukselle tekee erityinen tuomarilautakunta, joka vastaa Suomen tuomarinvalintalautakuntaa. Meillä KKO:n ja KHO:n jäsenten nimitysasiat on kuitenkin edelleen suljettu pois tuomarinvalintalautakunnan toimivallasta.

9. Voidaan väittää, että niin sanottu vinkkausmenettely kuuluu ilmoittautumisvirkojen luonteeseen. Korkeimpien oikeuksien virkoja ei kuitenkaan pitäisi rinnastaa ko. suhteessa muiden korkeiden virkojen täyttämismenettelyyn, missä puoluepolitiikka näyttelee usein merkittävää osaa. KKO:n ja KHO:n jäsenten virkanimitysasiat eivät ole, niiden ei ainakaan tulisi olla, poliittisia kähmintöjä. Tämän vuoksi ko. virat pitäisi tehdä hakuviroiksi ja virkaesityksen tekeminen tulisi antaa tuomarinvalintalautakunnan tehtäväksi. Sumplimista ja vinkkailua ei toki voida milloinkaan täysin eliminoida, mutta sanottujen muutosten myötä ylimpien tuomioistuinten tuomareiden rekrytointia saataisiin hieman nykyistä avoimemmaksi ja se edes näyttäsi siltä, miltä sen pitäisi oikeusvaltiossa näyttää.

10. Petri Sajari puuttuu jutussa edellisen hallituksen oikeusministerin Tuija Braxin lausumaan maaliskuussa 2010, jonka mukaan KKO:ssa oleva "ihmisoikeusjuridiikan vaje" pitää täyttää seuraavilla nimityskerroilla. Braxin lausuntoa voidaan pitää Sajarin toteamin tavoin sopimattomana, koska oikeusministeri ei voi antaa KKO:lle jäsenten virkaesityksen tekemistä tarkoittavia ohjeita. Saattaa olla, että Pauliine Koskelon johtama KKO otti Braxin lausunnosta hieman niin sanotusti "nokkiinsa" ja päätti näyttää, että oikeusministerin tai -ministereiden sana ei paina virkaesityksessä sentin vertaa. Tämäkin osoittaa, että KKO todella haluaa pitää nimitysasiat käytännössä täysin omassa vallassaan.

11. Korkein oikeus voi vedota siihen, että se toimii lain mukaan, koska kuten sanottu, vinkkaukset tms. manööverit kuuluvat ilmoittautumisvirkoja koskevaan menettelyn piiriin. Mutta, mutta. Riittääkö tässäkään tapauksessa se, että toimitaan lainsäädännön rajoissa, vai pitäisikö lisäksi edellyttää ja vaatia, että oikeusvaltion ylimmän tuomioistuimen tuomareiden rekrytointimenettely täyttää myös läpinäkyvyyden, avoimuuden samoin kuin muut eettisyyden vaatimukset? Kas, tässäpä kysymys, jota KKO:ssa samoin kuin KHO:ssa sietäisi pohtia. Mutta näyttää pahasti siltä, että kysymystä ei haluta pohtia.

12. Jos korkein oikeus halusi saada nimityskierroksella nimenomaan eurooppaoikeuden eli tarkemmin sanottuna EU-oikeuden erityisosaajan, olisi valtakunnassa toki ollut hallintoneuvos Tuula Pynnän ohella muitakin kyseiset vaatimukset täyttäviä ehdokkaita oikeusneuvoksen virkaan. Esimerkiksi KHO:n jäsenistössä olisi ollut ainakin pari muuta vahvaa eurooppaoikeuden osaajaa ja Tuula Pynnän tavoin "valmista tuomaria" eli KHO:n hallintoneuvokset Niilo Jääskinen ja Heikki Kanninen. Jääskinen toimii tällä hetkellä EU-tuomioistuimen julkisasiamiehenä ja Kanninen puolestaan Unionin yleisen tuomioistuimen eli ns. ensimmäisen asteen oikeuden jäsenenä.

13. Mahdollista on, että Jääskinen tai Kanninen eivät olisi olleet kiinnostuneita siirtymään KKO:een, mutta tämä ei ole tärkein pointti. Virkaesitysmenettelyn reiluuden ja avoimuuden kannalta tärkeintä olisi ollut, että kaikille eurooppaoikeuden osaajilla olisi olut tasavertaiset mahdollisuudet ilmoittautua virkaan. Tämä olisi toteutunut, jos KKO olisi reilusti kertonut, että jäsenen virkaan ilmoittautujiksi toivotaan tällä kerralla erityisesti eurooppaoikeuden asiantuntijoita.

14. EU-tuomioistuimessa on nykyisin tuomari jokaisesta 27 jäsenenvaltiosta. Suomen valitsema tuomari on nykyisin Allan Rosas (64 v.). Hänen 12 vuoden toimikautensa päättyy vuonna 2014. Luultavaa on, että kahden vuoden kuluttua sanotusta virasta kamppailevat vahvimmin Tuula Pynnä, Niilo Jääskinen ja Heikki Kanninen. Hakeutumalla KKO:n jäseneksi Tuula Pynnä on luultavasti halunnut parantaa mahdollisuuksia tulla valituksi EU-tuomioistuimen tuomariksi, josta maksettava palkka on noin 3-4 kertaa oikeusneuvoksen palkkaa korkeampi. KKO:n jäsenyys on siten lähinnä ponnahduslauta EU:n huippuvirkaan.

382. Mistä tunnet sä tuomarin? Tulossa tuomarin eettiset ohjeet

Kansanedustajat eivät tunteneet noita...
...eivätkä siis myös näitä...

1. Kommentoin blogissa n:o 377/25.1.2011 HS:ssa 25.1. julkaistua Matti Apusen kolumnia "Yhdeksäntoista hiljasta hahmoa." Siinä kerrottiin yleisölle tuntemattomiksi jääneistä KKO:n tuomareista. Esitin jutussani myös joitakin näkemyksiä muun muassa KKO:n jäsenten salaperäisestä nimitysmenettelystä sekä esittelin tekemäni ehdotuksen sitä, miten KKO:n (samoin kuin KHO:n) tuomarien sisäänlämpiävää ja salamyhkäisestä nimittämismenettelyä olisi syytä uudistaa, jotta se täyttäisi avoimuuden vaatimukset ja jota käyttäen KKO:een olisi mahdollista saada entistä pätevämpiä tuomareita.

2. Samaan teemaan palasi Ilta-Sanomat kuluvan viikonvaihteen numerossaan otsikolla "En minä tunne näitä." I-S:n toimittaja oli Apusen kolumnin innoittamana kierrellyt viime torstaina eduskuntatalossa ja näyttänyt neljälle kansanedustajille KKO:n jäsenten valokuvia. KKO:ssa on 19 jäsentä, kahdeksasta jäsenestä lehti ei ollut löytänyt valokuvaa.

3. Jutusta ilmeni, että KKO:n oikeusneuvokset ovat kansanedustajille lähes tuntemattomia. Jopa KKO:n presidentti Pauliine Koskelon tunnistaminen tuotti vaikeuksia, vaikka Koskelo on ollut usein kuultavana eduskunnan lakivaliokunnassa ja luultavasti myös perustuslakivaliokunnassa. Haastatelluista neljästä parlamentaarikosta kolme on itse lakivaliokunnan jäseniä, mutta vain valiokunnan puheenjohtaja (Janina Andersson, vihr) ja varapuheenjohtaja (Pirkko Ruohonen-Lerner, ps, koulutukseltaan varanotaari) tunsivat vaikeuksitta Koskelon. Sen sijaan valiokunnan jäsenellä Oiva Kaltiokummulla (kesk, rikoskomisario) oli vaikeuksia Koskelon tunnistamisessa, muita hän ei tuntenut lainkaan. Kokoomuksen Ben Zyskowicz, juristi koulutukseltaan, tunnisti 11 jäsenestä Koskelon lisäksi vain oikeusneuvokset Mikko Tulokkaan ja Ari Kantorin, jotka hän sanoi tuntevansa henkilökohtaisesti.

4. Ruokonen-Lerner: " Kuvat eivät sano yhtään mitään." - Oiva Kaltiokumpu: "En minä tunne näitä, mistä tässä on kysymys...ajattelin jo, että ovatko nämä olleet minulla kaltereiden takana", Kaltiokumpu naurahti. Lakivaliokunnan puheenjohtaja Janina Andersson (nuhaisena) tunsi vain Koskelon ja oikeusneuvos Ilkka Raution, jota lakivaliokunta on kuullut usein asiantuntijana.

5. Niinpä, tämä tuli nyt todistetuksi: ylimmän oikeuden tuomarit ovat kansanedustajille liki täysin tuntemattomia suuruuksia. Olen itse joskus luonnehtinut KKO:n jäseniä sanomalla, että tuntemattomina he ovat korkeimpaan oikeuteen tulleet ja yhtä tuntemattomina he sieltä viranhoidon päätyttyä pois lähtevät.

6. Olen itse yrittänyt tehdä KKO:n jäseniä tunnetuksi eri tavoin. Olen kommentoinut KKO:n ennakkopäätöksiä, muun muassa nyt blogissani, jolloin olen aina maininnut ratkaisujen tekemiseen osallistuneiden jäsenten nimet ja äänestyslausunnot. Oikeustieteellisissä julkaisuissa ei sen sijaan näin ole juuri tapana tehdä, vaan puhutaan anonyymisti esimerkiksi "KKO:n enemmistöstä" tai "KKO:n vähemmistön mielipiteistä". Olen kertonut blogeissani KKO:n nimitysmenettelystä ja sen puutteista sekä esitellyt muutamilla nimityskierroksilla kaikki oikeusneuvoksen virkoja hakeneet juristit ja heidän taustansa sekä pohtinut, mistä "kiintiöstä" valinta kullakin kerralla mahdollisesti kohdistuu. Kerroin HS:n toimittajan pyynnöstä vuosi sitten muutamalla sanalla KKO:n jokaisen jäsenen taustasta jotakin; juttu julkaistiin HS:ssa 7.3.2010 (ks. kuva yllä).

7. Mutta mitä tekevät kansanedustajat. Ilta-sanomien jutussa he lähinnä vain naureskelevat ja laskevat leikkiä siitä, etteivät tunne KKO:n jäseniä. Kenelläkään heistä ei näyttänyt olevan minkäänlaista visiota siitä, miten KKO:n jäsenten tunnettavuutta voitaisiin lisätä! KUitenkin juuri eduskunta päättää laeista ja siis myös siitä, millainen on tuomareiden ja siten myös KKO:n ja KHO:n jäsenten nimitysmenettely. Jos ja kun kyseinen menettely on sisäänlämpiävä ja muutenkin salamyhkäinen ja mahdollistaa kansanedustajille - mediasta tai suuresta yleisöstä puhumattakaan - täysin tuntemattomien lakimiesten nimittämisen oikeusneuvoksen virkaan, niin kyllä kansanedustajilta voisi kohtuudella odottaa jonkinlaista aktiivisuutta, jotta lakia saataisiin muutetuksi. Mutta valtiopäivämiehillemme tuntuu riittävän asiassa pelkkä naureskelu. No, ei ihme, sillä kansanedustajistakin useimmat suuri yleisö tuntee lähinnä heidän osallistumisestaan erilaisiin tv:n viihdeohjelmin, Kymppitonniin ja sen sellaisiin hupailuihin.

9. Onko sitten edes kovin tärkeää, että ihmiset tuntisivat ylimpien oikeusasteiden tuomareita nykyistä paremmin? Luultavasti tilanne muissa pohjoismaissa ei ole tässä suhteessa yhtään sen parempi kuin Suomessa. Kun puhun tuomareiden tunnettavuudesta, en tarkoita, että tuomioistuimiin tulisi valita niin sanottuja "tuttuja tuomareita" eli julkisuudessa eri tavoin olleita lakimiehiä. Presidentti Urho Kekkonen ajoi vanhoilla päivillään 1970-luvun alussa nuorten radikaalien juristien innoittamana, ehkä jopa yllyttämänä, ideaa tuomioistuinten ja tuomareiden saattamisesta "kansanvaltaisen kontrollin" piiriin.

10. Kyse oli yksinkertaisesti siitä, että tuomioistuimiin ja erityisesti ylimpiin oikeuksiin tuli saada enemmän vasemmistolaisesti ajattelevia lakimiehiä. Tässä tarkoituksessa KKO:n ja KHO:n tuomarinviroista oli määrä tehdä määräaikaisia ja heidän valintansa ja nimittämisensä olisi uskottu eduskunnalle. Alioikeuksien tuomareiden nimitysvalta olisi puolestaan uskottu kunnanvaltuustoille. Tämä olisi tietenkin johtanut tuomarinvirkojen ja nimitysmenettelyn politisoitumiseen.

11. Tällaisista utopistista kaavailuista on jo aikoja sitten luovuttu. Jopa Kekkosen "lastenkutsuilla" käyneet ja ajoivat edellä mainittuja radikaaleja uudistuksia, myöntävät nykyisin vaisuina tai jopa hieman häpeissään, että nuo ideat olivat niin sanotusti syvältä. Merkillisiähän ne oivatkin, kun ajattelee, että kaavaillun demokratiankehityksen ja jonkinlaisen yhteiskunnallisen vallankumouksen oli määrä alkaa juuri tuomioistuinlaitoksesta, joka on aina kuulunut kaikkein vanhoillisimpiin instituutioihin.

12. Pidemmittä puheitta sanoisin, ettei ihmisten tai edes kaikkien kansanedustajien tarvitse välttämättä tuntea tai edes tunnistaa ylimpien oikeuksien tuomareita. Mutta pääasia on, että tuomareiksi saadaan kyvykkäitä, ammattitaitoisia, oikeamielisiä ja lainkäyttöön jo entuudestaan hyvin perehtyneitä lakimiehiä. Tätä tavoitetta palvele edellä mainittu Matti Apusen ja minunkin peräänkuuluttama keskustelu tuomareiden ja nimenomaan ylimpien tuomioistuinten tuomareiden nimitysmenettelyn kehittämisestä ja tuomareiden arvoista.

13. Kun puhun arvoista, tarkoitan tuomarin ammattietiikkaa ja lähinnä tuomarin työssä noudatettavia ammattieettisiä periaatteita. Niistä ilmenee käsitys siitä, millainen on hyvä tuomari ja millaisten arvojen kunnioittamista tuomarilta työssään voidaan odottaa. Ruotsissa ja Suomessa on vanhastaan tunnettu ja tunnustettu tuomarin eettisiksi ohjeiksi Martti Lutherin lähipiiriin kuuluneen papin ja piispan eli Olaus Petrin noin vuonna 1540 julkaisemat tuomarinohjeet. Ne ovat luoneet henkisen pohjan tuomareiden riippumattomalle toiminnalle ja vahvistaneet osaltaan kansalaisten luottamusta tuomioistuimiin. Olaus Petrin vanhat tuomarinohjeet ovat edelleen elinvoimaisia ja ne painetaan yhä Suomen Laki -teosten alkulehdille.

14. Monissa maissa on julkaistu erilaisia tuomarintyötä koskevia eettisiä ohjeita, jotka vastaavat eräissä suhteissa asianajajalaitoksen piirissä asianajajille vahvistettuja tapaohjeita (Hyvä asianajajatapa). Tuomarin ammattietiikasta on annettu kansainvälisiä suosituksia (The Universal Charter of the Judge), joissa on asetettu vähimmäistasoa koskevia vaatimuksia muun muassa tuomarin riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta, tuomarin tehtävin tehokkaasta hoitamisesta. tuomareiden virkaan nimittämisestä, tuomioistuinhallinnosta ja kurinpitomenettelystä, tuomareiden yhdistymisvapaudesta ja sivutoimista jne. ENCJ:n (European Network of Councils for the Judiciary) raportissa 2008-2009 esiintyvistä periaatteista mainitaan esimerkiksi riippumattomuus, rehellisyys (integrity), puolueettomuus, pidättyvyys ja harkinta, velvollisuudentunto, kunnioittavuus ja kuuntelun taito, tasapuolisuus, kyvykkyys sekä lainkäytön läpinäkyvyys.

15. Nyt myös Suomen tuomariliitto on herännyt - onneksi asialla ei sentään ole ehtinyt oikeusministeriö - asiassa ja asettanut tuomareiden keskuudesta nimetyn työryhmän, joka valmistelee asiakirjaa työnimeltään "Tuomarin eettiset periaatteet."

Olen päässyt tutustumaan ohjeistusluonnokseen. Se ei sisällä mitään yllätyksiä, vaan luonnoksessa luetellaan ja luonnehditaan lyhyesti aivan samoja periaatteita ja jokaiselta tuomarilta edellytettäviä ammattihyveitä kuin edellä mainituissa kansainvälissä suosituksissa ja monissa maissa jo käytössä olevissa ohjeissa. Ammattihyveinä luonnoksessa mainitaan muun muassa viisaus, lojaalisuus (tuomarin valalle), humaanisuus, rohkeus, vajavuus ja harkitsevuus, ammatillinen kyvykkyys jne.

16. Pienenä yksityiskohtana tuli nimenomaan tuomarin kyvykkyydestä mieleen, että ohjeissa olisi minusta syytä edellyttää, että tuomari osallistuisi säännönmukaisesti ammattitaitoa ylläpitävään ja kehittävään täydennys- ja jatkokoulutukseen. Seuraamme työryhmän työn edistymistä ja esittelemme uudet uljaat eettiset periaatteet tai ohjeet heti niiden valmistuttua.

17. Niin, voidaanhan sitä erilaisissa ohjeissa ja periaatteissa kuvata ja myös luvata vaikka mitä, yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Tärkeintä toki olisi, että nuo hienot eettiset arvot ja periaatteet sekä ennen muuta ammattihyveet näkyisivät myös tuomarin jokapäiväisessä työssä. Tässä suhteessa ihmisten tulisi aktiivisesti seurata tuomioistuinten ja tuomareiden työtä ja siten valvoa ja vaatia, että mainitut arvot ja hyveet todella ilmensivät esimerkiksi siinä tavassa, jolla tuomarit kohtelevat oikeudenkäynneissä asianosaisia, todistajia, toimittajia ja yleisöä ja miten ymmärrettävästi ja kärsivällisesti tuomarit perustelevat ratkaisujaan.

18. Nykyisin oikeusprosessien asianmukaisuudesta puhuttaessa korostetaan ennen muuta koetun oikeudenmukaisuuden vaatimuksen merkitystä, siis sitä, millaiseksi asianosaiset, toimittajat ja yleisö kokevat oikeudenkäynnin. Tässä kuten monessa muussakin suhteessa avainasemassa on tuomarin kyky johtaa prosessia asianmukaisesti mutta samalla tehokkaasti samoin kuin tuomarin taito perustella ratkaisut seikkaperäisesti ja ymmärrettävällä tavalla.

295. Eduskunnan ei tulisi myöntää eroa Matti Vanhaselle

Vanhasen ero eduskunnasta - pelkkä ilmoitusasia?

1. Ex-pääministeri Matti Vanhanen näyttäisi olevan huippupoliitikoksi melkoisen härski tyyppi. Tämä käsitys on minulle syntynyt hänen toisen hallituksensa aikana - kuten lukijatkin ovat ehkä voineet panna merkille. Mutta Vanhasen ylimielinen härskeily rehellisyysvajeineen (ei muistikuvia juuri mistään vaalirahoitukseen liittyneestä hänelle arveluttavista asioista) ei loppunut hänen eroonsa pääministerin pallilta, vaan jo pari päivää myöhemmin saatiin taas kuulla Vanhasesta kummia: Valtakunnan vaikutusvaltaisimmasta poliitikosta tulee yksi valtakunnan vaikutusvaltaisimmista lobbareista. Vanhanen astuu Perheyritysten liiton toimitusjohtajan tehtäviin ensi syyskuun alussa, kuten olen blogissani 293/24.6. kertonut.

2. Pitäisi toki ymmärtää, että Vanhasen loikka pääministerin pallilta suoraan ja ilman minkäänlaista karenssiaikaa eräällä tavalla vastapuolen leiriin kuuluvan etujärjestön leipiin on politiikan moraalin ja etiikan kannalta sangen arveluttava teko. Kuten Heidi Hautala sanoi (HS 25.6.), Vanhasen pikapäätös siirtyä lobbaustehtäviin osoittaa "piittaamattomuutta eettisistä pelisäännöistä."

3. Kyllä me toki kaikki ymmärrämme, että jatkuva arvostelu on jo monta vuotta ottanut Matti Vanhasta päähän niin kuin sitä kuuluisaa pikku oravaa ja Vanhanen on kurkkuaan myöten täynnä politiikkaa. Tästä huolimatta olisi odottanut pääministeriltä sen verran selkärankaa, että hän olisi pidättäytynyt ryntäämästä suin päin ja luultavasti ilman harkintaa eli vain hetken mielijohteesta vastapuolen leiriin "superlobbaajaksi."

4. Kyse on päätöksenteon riippumattomuudesta ja lobbauksen eettisyydestä, josta Vanhanen ei näytä välittävän tippaakaan. Lobbari on henkilö, joka pyrkii vaikuttaman poliitikkoihin ja muihin päättäjiin (korkeisiin virkamiehiin) edustamansa etujärjestön eli siis oman palkanmaksajansa etujen mukaisesti. Ex-pääministerillä on - hänellä voisi ainakin kuvitella olevan - sellaista tärkeää ja hänen uutta työantajaansa hyödyttävää tietoa, jota muilla toimijoilla ei ole ja joka siis voi vääristää kilpailua antaessaan etulyöntiaseman ex-pääministerin etujärjestölle. Mikään ei estäne - kun kirjoitettuja peli- ja lobbauksen eettiset säännöt puuttuvat - Vanhasta uudessa työssään lobbaamasta, ei vain yleisellä edunvalvontatasolla, vaan myös jonkin tai joidenkin Perheyrittäjien Liiton yksittäisen jäsenyrityksen puolesta.

5. Ex-pääministerillä on suhteita ja verkostoja, joiden avulla hän voi etujärjestön lobbarina pyrkiä vaikuttamaan pääministerikaudellaan valmistelussa olleisiin asioihin. Perheyritysten liitto ajaa perintö- ja lahjaveron poistamista kokonaan yrityksiltä sekä maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdolta. Matti Vanhanen tietää tarkalleen, missä vaiheessa näiden asioiden valmistelu hallituksen piirissä on ja mitä hallitus on suunnitellut po. suhteessa tekevänsä. Samoja asioita tullaan varmuudella käsittelemään vuoden 2011 eduskuntavaalien käytävissä hallitusneuvotteluissa, joissa Vanhasella tule olemaan keskeinen rooli lobbarina. Herättääkö tämä luottamusta poliittisen päätöksenteon riippumattomuuteen ja asianmukaisuuteen?

6. Monissa maissa ministereille ja muille korkeassa asemassa oleville ex-poliitikoille on asetettu joko laissa tai eettisissä säännöstöissä tietty karenssiaika, jonka kuluessa he eivät voi siirtyä etujärjestöjen palvelukseen ja siis lobbaamaan entisiä kollegoitaan hallituksessa tai parlamentissa. Tämä koskee myös esimerkiksi USA:n senaattoreita ja EU:n komissaareja. Useissa maissa pidetään erityistä lobbarirekisteriä ja lobbaukselle on asetettu tiettyjä pelisääntöjä. Suomessa ei ole tässä suhteessa päästy edes alkuun, vaan meillä on sinisilmäisesti luotettu ex-poliitikkojen ja lobbareiden vilpittömyyteen ja korkeaan moraaliin. Ex-pääministerin arveluttava loikka herättänee vihdoin päättäjät ja ainakin ministereille toivottavasti saadaan pikaisesti po. suhteessa asianmukaiset pelisäännöt. Tälle normistolle voitaisiin antaa nimeksi Lex-Vanhanen.

7. Matti Vanhasen temppua puolustettaneen sillä, että häntä ennen mm. Paavo Lipponen ja Suvi-Anne Siimes ovat siirtyneet lobbareiksi. Lipponen on lobannut tai lobbaa edelleen mm. venäläis-saksalaista Nord Streamia ja metsäteollisuuden omistamaa Pohjolan Voimaa ja Siimes puolestaan siirtyi vuonna 2007 Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajaksi. Mutta Liponen aloitti lobbarina vasta vuonna 2008 eli reilut neljä vuotta pääministerikautensa jälkeen ja Siimeksen ministerikausi päättyi jo vuonna 2003. - Matti Vanhasen loikkaus suoraan poliittisen valan huipulta yksityisen etujärjestön lobbariksi on kyllä Suomessa aivan ainutlaatuinen tapaus.

8. Matti Vanhanen on selittänyt, että hän kyllä "tunnistaa sen herkkyyden, mikä liittyy tilanteeseen, jossa entinen pitkäaikainen pääministeri siirtyy yksityiselle puolelle." katin kontit, sanoisin! Vaikka tunnistaisi, niin mikään ei tietenkään takaa, että Vanhanen toimisi käytännössä "herkkyyden" vaatimalla tavalla. Jos hän olisi todella tunnistanut sanotun herkkyyden, hän ei olisi vaihtanut leiriä heti pääministerin postin jätettyään.

9. Matti Vanhanen herkkyyden tunnistaminen kyllä tiedetään menneiltä vuosilta. Kun Vanhasen johtama Kepu joutui kiipeliin vaalirahoitussotkussa, Vanhanen teki kaikkensa, jotteivät epäilyt vain kohdistuisi häneen. Hän ei osoittanut minkäänlaista poliittista johtajuutta eikä vastuuntuntoa, vaan pyrki kaikin mahdollisin tavoin pimittämään valonarkoja asioita edelleen, mikä johti sotkun laajenemiseen ja pitkittymiseen. Aina kun vaalirahoitussotkut, joihin Vanhasen johtama Kepu oli sotkeutunut kaulaansa myöten, tuli puheeksi esimerkiksi esimerkiksi eduskunnassa, Vanhanen aloitti ja lopetti puolustautumispuheensa sanomalla, että vaalirahoituksessa ei ole mitään laitonta. Hän ei toisin sanoen edes halunnut tunnistaa ongelmaa, ei omassa puolueessaan eikä koko valtakunnassa. Vanhanen piiloutui huonon lain ja sen olemattoman valvonnan - oikeusministeriön olisi tullut huolehtia lain valvonnasta - taakse. "Mitään laitonta ei ole tapahtunut, mutta antaa nyt viranomaisten tutkia." Tämä oli matti Vanhasen vakiovastaus.

10. Kun tuli esiin, että kymmenet kansanedustajat olivat jättäneet haamuyhdistys KMS:ltä samansa vaalituen ilmoittamatta. Matti Vanhanen elvisteli sanomalla, että olisi ottaneet esimerkkiä hänestä ja hänen ilmoituksestaan, jossa Vanhasen KMS:ltä saama tuki oli ilmoitettu. Vanhanen jätti tietenkin kertomatta sen, että tuota KMS:ää ei itse asiassa ollut edes olemassa, sillä se oli vain peiteyhdistys, joka oli perustettu juuri sitä varten, että poliitikoille erilaisilta, jopa hieman hämäräperäisiltä yrityksiltä virranneen vaalirahan alkuperä olisi jäänyt ikuisiksi ajoiksi pimentoon.

11. Jos Matti Vanhanen olisi toiminut todella rehellisesti, hänen olisi tullut selvittää ja ilmoittaa, minkä yritysten ja liikemiesten lahjoittamaa rahaa oli hänelle vuoden 2007 vaaleissa virrannut peiteyhdistys KMS:n kautta. Hän olisi tullut kertoa, että hän oli saanut tule Sukarilta, Kakkkoselta ja Novalta. KMS oli todellisuudessa Matti Vanhasen johtaman Kepun perustama peiteyhdistys. Sen perustivat Kepun tunnetut perunakellarin pojat asianajajaliitosta eroamaan joutuneen advokaatin avustuksella Kepun pääkonttorin peräkammarissa. Nämä perunakellari- tai peräkammarin pojat osallistuivat sitten tukirahojen jakamiseen "luotettaville" Kepun ehdokkaille. Ja kaikki tämä tapahtui Matti Vanhasen johtamassa pääkonttorissa, mutta Vanhanen väittää, ettei hänellä olisi ollut tästä mitään tietoa. Silloiselle tyttöystävälleen Vanhanen kuitenkin vinkkasi samasta KMS-lähteestä 5 000 euron avustuksen!

12. Tämä siitä Matti Vanhasen tilanneherkkyydestä! Kuka siihen mahtaa uskoa nyt, kun Matti alkaa toimia lobbarina? Matti katsoo, että hän tekee oikein, jos vain ei lain kirjainta rikota. Lain hengestä ja moraalista viis. Kunhan lakia ei rikota - tässä suhteessahan Matilla on ex-pääministerinä vahva syytesuoja ja oikeuskanslerin vankka tulkinta aina takanaan - voi pääministeri tehdä muista välittämättä mitä tahansa. Sehän kuuluu hänen yksityisyyteensä piiriin ja yksityiselämä on loukkaamaton, tietäkää nyt vihdoin tämä! Kyllä kai nyt vapaassa maassa ex-pääministerikin voi valita vapaasti oman työpaikkansa, sehän on hänen yksityisasiansa!

13. Matin superlobbarin homma on päätoiminen. Vanhanen tulee siis ilmeisesti pyytämään eroa eduskunnan jäsenyydestä syyskuun alusta lukien. Kaikki johtavat poliitikot Sauli Niinistöstä lähtien ovat jo näyttäneet Vanhaselle tässä suhteessa vihreä valoa. Niinistö, joka on mieluusti ottanut puhemiehenä jonkinlaisen unilukkarin roolin, selitti tv:ssä hurskaan näköisenä, että tässä tapauksessa eron myöntäminen ei ole mitenkään ongelmallinen.

14. Miksiköhän omat ajatukseni kulkevat tärkeissä kysymyksissä aika usein eri suuntaan valtakunnan johtavien poliitikkojen, korkeimpien tuomareiden ym. eliitin ja valtaapitävienn kanssa? Näin tässäkin tapauksessa. Minusta eduskunnan pitäisi näpäyttää Matti Vanhasta ja evätä hänen pyytämänsä ero. Ai miksikö? No tietenkin sillä perusteella, että on täysin sietämätöntä, että ex-pääministeri ei näytä itse ymmärtävän tilannetta eikä piittaavan tuon taivaallista politiikan moraalin normeista ja pelisäännöistä, olkoonkin ettei noita sääntöjä ole mihinkään kirjoitettu. Eduskunnalla olisi taas kerran tilaisuus näyttää poliittista johtajuutta ja sanoa, että stop: ei käy eikä ole sopivaa, että ex-pääministeri siirtyy ilman minkäänlaista karenssiaika etujärjestön palvelukseen lobbaamaan entisiä ministeri- ja kansanedustajakollegoitaan sekä valtioneuvoton huippuvirkamiehiä lainsäädännön valmistelussa ja seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Jokin roti pitäisi sentään olla tässäkin suhteessa.

15. Niin pitäisi, mutta veikkaanpa, että harvassa ovat eduskunnassa ne kansanedustajat, jotka eivät puolla eron myöntämistä kollega Matti Vanhaselle.

16. Vanhanen kertoilee nyt lehdissä, että että hän tuntee lobbauksen rajat ja että hän on entisenä pääministerinä herkkä näissä asioissa. Vanhasen mukaan häntä ei edes saisi kutsua lobbariksi, vaan edunvalvojaksi, koska liiton säännöissä liiton sanotaan harjoittavan edunvalvontaa! Voi, voi miten "herkkää." Minusta Vanhanen on ex-poliitikkonakin härski kaveri, joka uuden työnantajansa etuja ajaessaan ja ex-kollegojaan lobatessaan tekee mitä vain todistaakseen tehokkuutensa.

75. Voiko KKO:n jäsen toimia asianajajaliiton valvontalautakunnan jäsenenä?

Hiihtokelejä on edelleen pidellyt...

1. Korkein oikeus (KKO) antoi tänään ennakkopäätöksen hyvää asianajajatavan rikkomista koskevassa asiassa (KKO 2009:10). Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunta oli päätöksellään, jonka Helsingin hovioikeus oli jättänyt pysyväksi, määrännyt asianajajalle kuripidollisen seuraamuksen (varoitus) sillä perustella, että hänen katsottiin sanomalehdessä ja kotisivuillaan internetissä julkaisemiensa ilmoitusten sisällön perusteella toimineen vastoin asianajotoiminnan markkinointia koskevia ohjeita ja hyvä asianajajatapaa. Asianajajan menettelyä pohdittiin erityisesti asianajajan sananvapauden kannalta.

2. Ratkaisuselosteen mukaan asianajaja "A" oli vuoden 2006 lopulla Helsingin Sanomissa julkaissut ilmoituksen, jonka otsikkona oli "Sotasyyllisyystuomion purkaminen." Siinä A oli kehottanut sotasyyllisyysoikeuden sotaan syyllisinä tuomitsemien kahdeksan nimeltä mainitun henkilön sukulaisia ottamaan yhteyttä A:han tuomionpurkuhakemuksen laatimiseksi. Sanottu ilmoituksen johdosta yhden sotaan syyllisenä tuomitun eli Väinö Tannerin pojanpoika X otti yhteyttä A:han, joka laati X:n asiamiehenä purkuhakemuksen KKO:lle. Hakemus ei kuitenkaan johtanut tulokseen.

3. Toiseksi A oli internet-kotivisuillaan julkaissut maa- ja vesialueiden omistajille suunnatun kuulutuksen, joka koski Suomen ja Venäjän alueelle rakennettavaksi suunniteltua kaasuputkea. Kuulutuksessaan A katsoi kaasuputken olevan uhka Suomen ympäristölle, puolustukselle ja maa- ja vesialueiden yksityiselle omistukselle. A oli pyytänyt alueella maa- ja vesialueita omistavia yksityisiä ja juridisia henkilöitä ja kuntia ottamaan häneen yhteyttä venäläisiä tahoa vastaan kohdistettavia oikeustoimia varten. A oli ilmoittanut avustavansa kaikkia alueen ja siihen liittyvien alueiden omistajia kaasuputken rakentamisen estämisessä, ellei vastapuoli sitoutunut todelliseen ja aitoon sovinnolliseen ratkaisemiseen.

4. Kuten kaikki asioita seuraavat tietävät, asianajaja A on helsinkiläinen asianajaja Kari Silvennoinen.

5. Asianajajaliiton hallitus päätti saattaa vireille Silvennoista koskevan valvonta-asian sen selvittämiseksi, oliko hän lehti-ilmoituksellaan tai kotisivullaan julkaistussa kuulutuksessa rikkonut rikkonut hyvää asianajajatapaa. Asianajajaliiton hallitus epäili S:n menettelyn rikkoneen hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 2 §:n 2 momenttia sekä asianajotoiminnan markkinointia koskevien ohjeiden pääsääntöä.

6. Vastauksessaan S myönsi julkaisseensa ilmoituksen ja kuulutuksen, mutta kiisti syyllistyneensä hyvän asianajajatavan rikkomiseen. Kysymys oli S:n mielestä ollut asianajajan sananvapauden käyttämisestä.

7. Valvonta-asian käsitteli ensimmäisenä asteena asianajajaliiton valvontalautakunta. Täysistunnossaan 26.4.2007 valvontalautakunta totesi Silvennoisen rikkoneen hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 2 §:n 2 momenttia ja 5 §:ää sekä asianajotoiminnan markkinointia koskevien ohjeiden 1 ja 5 kohtaa ja määräsi Silvennoiselle kurinpidollisena seuraamuksena varoituksen. - Silvennoinen valitti valvontalautakunnan päätöksestä Helsingin hovioikeudelle, jolle kaikkien valvontalautakunnan päätöksistä tehtyjen valitusten ratkaiseminen on keskitetty. Hovioikeus hyväksyi päätöksessään 6.11.2007 valvontalautakunnan ratkaisun perusteluineen. - Silvennoinen valitti hovioikeuden päätöksestä edelleen KKO:lle, joka myönsi valitusluvan ja 9.2.2009 antamassaan päätöksessä perusteli ratkaisunsa hieman eri tavalla kuin valvontalautakunta, mutta päätyi samaa lopputulokseen kuin alemmat instanssitkin. KKO:ssa oli äänestys (3-2), mutta se koski vain päätöksen perusteluja, ei lopputulosta.

8. Ratkaisun lopputuloksen asia on jokseenkin selvä. Asiassa oli kyse sangen epätavallisesta asianajotoiminnan markkinoinnista, jollaista hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet eivät hyväksy eikä asianajajan sananvapauteen voida tässä kohdin menestyksellisesti vedota. Jos Silvennoisen menettely olisi hyväksytty, olisi samanlainen mainonta pitänyt sallia myös muille 1 800 asianajajalle. Kaikki ymmärtänevät, millainen mainosrumba ja sekaannus tästä olisi seurannut.

9. Minua kiinnostaa tapauksessa kuitenkin eräs toinen asia, johon olen aikonut jo aikaisemmin kiinnittää huomiota. Tämän tapauksen yhteydessä siihen tarjoutuu mahdollisuus. Kyse on asianajajaliiton valvontalautakunnan kokoonpanosta ja siitä, voiko korkeimman oikeuden jäsen toimia valvontalaitakunnan jäsenenä.

10. Kiinnitin KKO:n ratkaisuselosteessa huomiota siihen, ettei siinä mainita, ketkä henkilöt ovat olleet Asianajajaliiton valvontalautakunnassa jäseninä, kun lautakunta on täysistunnossaan tehnyt puheena olevaa Silvennoista koskevan kurinpitoratkaisun. Hovioikeuden jäsenet samoin kuin korkeimman oikeuden jäsenet kyllä mainitaan ratkaisuselosteessa, mutta valvontalautakunnan jäseniä ei. Kuitenkin valvontalautakunta vastaa asianajajan kurinpitoasiassa asiallisesti alinta instanssia eli käräjäoikeutta, sillä asia on pantu vireille lautakunnassa, jonka päätöksestä on valittu hovioikeuteen ja edelleen KKO:een. Kaikissa KKO:n ennakkopäätöksissä, jotka käsitellään ensimmäisenä asteena käräjäoikeudessa, mainitaan aina käräjäoikeuden ratkaisuun osallistuneiden virkatuomareiden nimet. Siksi tuntuu hieman oudolta, että tässä tapauksessa ei ole mainittu ensimmäisenä instanssina toimineen valvontalautakunnan jäseniä?

11. Tiedustelin asiaa valvontalautakunnan sihteeriltä ja korkeimman oikeuden esittelijältä, ja heidän vastauksistaan lautakunnan kokoonpano sitten selvisi. Valvontalautakunta teki täysistunnossaan päätöksensä seuraavassa kokoonpanossa:

- asianajaja Aarno Arvela, lautakunnan puheenjohtaja

- professori Eero Backman

- asianajaja Berndt Juthström

- asianajaja Sinikka Kelhä

- oikeusneuvos Hannu Rajalahti

- asianajaja Markku Sinivaara

- asianajaja Harri Tuure

- hovioikeudenneuvos Marianne Wagner-Prenner

Minun mielestäni korkeimman oikeiden ratkaisukokoonpanossa olisi tullut mainita lautakunnan sanottu kokoonpano. Mutta mikä elin tämä valvontalautakunta oikein on, miten sen jäsenet valitaan ja mitä sen tehtäviin kuuluu?

12. Asianajajien tulee olla ammatissaan riippumattomia, ja tätä riippumattomuutta ilmentää myös Asianajajaliiton autonominen asema suhteessa julkiseen valtaan. Näistä lähtökohdista käsin asianajajien ammatillinen valvonta on lain mukaan uskottu asianajajaliitolle, jonka jäseniä kaikki asianajajat ovat. Liiton hallituksen tehtäviin kuuluu asianajajien toiminnan yleinen valvonta kuten toimistojen tarkastukset ja asiakasvaratarkastukset. Hallitus voi saattaa vireille asianajajaan kohdistuvan valvontamenettelyn, joka voi johtaa asianajajalle annettavaan kurinpitoseuraamukseen (huomautus, varoitus, vähintään 500 ja enintään 15 000 euron suuruinen seuraamusmaksu ti pahimmassa tapauksessa liitosta erottaminen). Valvontalautakunta käsittelee valvontamenettelyssä myös asianajajista tehdyt kantelut - ulkopuolinenkin voi tehdä kantelun - sekä asianajajan ja hänen päämiehensä välisen palkkioriita-asian. Valvontalautakunnan päätöksestä voi valittaa Helsingin hovioikeuteen. Tässä ammatillisessa valvontamenettelyssä ei voida käsitellä vahingonkorvauskysymyksiä.

13. Valvontalautakuntaan kuluvat puheenjohtaja sekä kahdeksan muuta jäsentä ja viimeksi mainittujen henkilökohtaiset varajäsenet. Puheenjohtajan ja viiden muu jäsenen ja heidän varajäsentensä tulee olla asianajajia ja heidät valitsee tehtäväänsä asianajajaliiton valtuuskunta. Kolmen jäsenen ja heidän varajäsentensä tulee olla asianajajakuntaan kuulumattomia oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittaneita henkilöitä. Nämä kolme "ulkopuolista" jäsentä ja heidän varajäsenensä nimittää valtioneuvosto oikeusministeriön esityksestä, kun ministeriö on ensin saanut asianajajaliiton puoltavan lausunnon ehdokkaiden kelpoisuudesta tehtävään. Jäsenten toimikausi on kolme vuotta. - Asianajajaliitto näyttää siis haluavan "vahtia" tarkasti mainittujen kolmen liiton ulkopuolelta valvontalautakunnan jäseniksi valittavien kelpoisuutta ja siinä sivussa ehkä myös sopivuuttakin.

14. Asianajajakunnan ulkopuolisia jäseniä on kuulunut valvontalautakuntaan ja sitä edeltäneeseen kurinpitolautakuntaan vuodesta 1992; alun perin lautakuntaan kuului kaksi asianajajakunnan ulkopuolista jäsentä. Näistä kahdesta jäsenistä toinen oli tuomari ja toinen oikeustieteellisten tiedekuntien valitsema edustaja. Myöhemmin, kun ulkopuolisten jäsenten lukumäärää nostettiin kolmeen, tuomarikunnasta on valittu kaksi jäsentä ja kolmas tiedekunnista.

15. Miksi valvontalautakunnassa ylipäätään pitää olla mukana tuomareita? Jäsenten kelpoisuusehdot eivät tätä välttämättä edellyttäisi, sillä lain mukaan mainittujen jäsenten tulee olla "asianajajakuntaan kuulumattomia oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittaneita henkilöitä, jotka ovat perehtyneitä asianajotoimintaan sekä lisäksi tuomarin tehtäviin taikka oikeustieteen yliopistolliseen koulutukseen ja tutkimukseen." Sanonta "tuomarin tehtäviin perehtynyt" ei edellytä, että henkilö toimii tuomarin virassa, vaan riittää, että hän on suorittanut tuomioistuinharjoittelun ja saanut varatuomarin arvonimen. Kun lautakunnan jäseniksi on valittu tuomareita. on ilmeisesti ollut tarkoiutksena, että lautakunnan kokoonpano olisi mahdollisimman arvovaltainen.

16. Alkujaan lautakunnan tuomarijäseneksi valittiin käräjäoikeuden päällikkötuomari, heistä ensimmäinen oli Helsingin käräjäoikeuden laamanni Kauko Huttunen. 2000-luvulla tuomarikunnan toiseksi edustajaksi valittiin ensimmäisen kerran hovioikeuden presidentti, Rovaniemen hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen. Korkeimman oikeuden jäsen valittiin ensimmäisen kerran valvontalautakunnan jäseneksi vuonna 2006, jolloin valtioneuvosto nimitti oikeusministeriön esityksestä tehtävään oikeusneuvos Hannu Rajalahden. Toisena tuomarikuntaa edustavana jäsenenä lautakunnassa on tällä hetkellä hovioikeudenneuvos Marianne Wagner-Prenner Rovaniemen hovioikeudesta. Rajalahden nimitys juontanee juurensa siitä, että hän toimi jo Jämsän käräjäoikeuden laamannina ollessaan vuosina 2004-2005 valvontalautakunnan jäsenenä. Minulla ei ole tietenkään henkilökohtaisesti mitään oikeusneuvos Rajalahtea vastaan.

17. Mutta voiko valtakunnan ylimmän tuomioistuimen jäsen todellakin toimia asianajajaliiton valvontalautakunnan jäsenenä, vaikka tehtävä onkin vain sivutoimi? Miksei voisi, kysytään luultavasti. Laki ei näytä estävän korkeimman oikeuden jäsenen tai esimerkiksi hovioikeuden presidentin nimittämistä tehtävään. Esteellisyyssäännöksetkään eivät ole esteenä, sillä selvää on, että valvontalautakunnassa asian ratkaisemiseen osallistunut tuomari ei osallistu eikä lain mukaan voisikaan osallistua lautakunnan päätöksestä tehdyn valituksen käsittelyyn hovioikeudessa tai korkeimmassa oikeudessa.

18. Kysymystä on kuitenkin syytä tarkastella myös tuomioistuinten ja asianajajien valvontalautakunnan riippumattomuuden kannalta. Miltä asia näyttää ulospäin, jos ylimmän tuomioistuimen tuomari "häärii" sivutoimisesti jäsenenä alimmassa instanssissa eli tässä tapauksessa valvontalautakunnassa? Valvontalautakunta on merkittävä lainkäyttöelin, joka käyttää samantapaista tuomiovaltaa kuin juuri käräjäoikeus. Vaikka valvontalautakunnan määrättävissä lain mukaan olevat seuraamukset eivät ole muodollisesti rangaistuksia, vaan kurinpitoseuraamuksia, ovat nuo seuraamukset asiallisesti rinnastettavissa rangaistuksiin. Mistään mitättömistä seuraamuksista ei olekaan kysymys, kun ajatellaan esimerkiksi 15 000 euron suuruista "sakkoa" eli seuraamusmaksua tai asianajajaliitosta erottamista, joka on asiallisesti verrattavissa virkamiehen viraltapanoon.

19. Valvontalautakunnan jäsenyys on myös aika työteliäs, sillä lautakunta käsittelee vuosittain viitisensataa asiaa. Useimmat asiat ratkaistaan lautakunnan kolmessa kolmijäsenisessä jaostossa, joista jokaisessa on mukana yksi tuomari tai professorijäsen. Palkkioriita-asioita käsittelevät jaoston puheenjohtajana toimii nykyisin hovioikeudenneuvos Wagner-Prenner. Merkittävimmät asiat, kuten juuri nyt esillä olevan asianajaja Silvennoisen "markkinointiasia", käsitellään lautakunnan täysistunnossa. Vuonna 2007 jokainen kolme jaostoa kokoontui kuusi kertaa ja täysistuntoja oli neljä; täysistunnoissa ratkaistiin 15 prosenttia kaikissa lautakunnassa ratkaistuista asioista. Kukin jaosto ratkaisi vuonna 2007 yhdessä kokouksessa keskimäärin 24 asiaa.

20. Tuomioistuinten riippumattomuuteen kuuluu muun ohella oikeusasteellinen riippumattomuus, jolla tarkoitetaan sitä, että alemmat instanssit ovat riippumattomia oikeusastejärjestyksessä ylempänä olevista tuomioistuimista. Käräjäoikeudet ovat riippumattomia hovioikeudesta ja korkeimmasta oikeudesta, eikä tämä oikeusasteellinen riippumattomuus ole ristiriidassa korkeimman oikeuden ennakkopäätösfunktion kanssa, sillä Suomen oikeuden mukaan korkeimman oikeuden ennakkopäätökset eivät juridisesti sido alempia tuomioistuimia.

21. Tuomioistuimien oikeusasteriippumattomuus edellyttää, että eriasteisilla tuomioistuimilla on omat tehtävänsä. Luonnollisesti jokainen tuomari voi toimia samanaikaisesti vain yhdessä instanssissa. Ei voisi tulla kuuloonkaan, että hovioikeustuomari toimisi samanaikaisesti tuomarina myös käräjäoikeudessa. Yhtä mahdotonta on ajatus, että korkeimman oikeuden jäsen voisi toimia tuomarina myös hovioikeudessa tai käräjäoikeudessa. Tämä ei olisi mahdollista edes siten rajoitettuna, korkeimman oikeuden jäsenen osallistuisi alemmassa oikeudessa vain tietynlaisten juttujen käsittelemiseen.

22. Asianajajaliiton valvontalautakunta ei ole tuomioistuin, mutta asiallisesti se käyttää merkittävää lainkäyttövaltaa. Valvontalautakunta on kolmiportaisen valvontajärjestelmän ensimmäinen instanssi, jonka päätöksistä voi valittaa hovioikeuteen ja edelleen valituslupaa pyytämällä korkeimpaan oikeuteen. Valvontalautakunnalla on samanlainen asema ja rooli asianajajien valvonta- ja kurinpitomenettelyssä kuin käräjäoikeudella rikosprosessissa. Kun korkeimman oikeuden jäsen ei voi toimia tuomarina käräjäoikeudessa, on tietenkin johdonmukaista katsoa, että hän ei voi olla myöskään valvontalautakunnan jäsenenä. Merkitystä ei ole sillä, että lautakunnan jäsenyys on "vain" sivutoimi. Ilman nimenomaista lainsäännöstäkin on selvää, että tuomari ei saa pitää sivutointa, joka voisi vaarantaa hänen ja tuomioistuimen riippumattomuutta.

23. Päädyn siis tässä tarkastelussa siihen, että korkeimman oikeuden jäsen ei saisi ottaa vastaan asianajajaliiton valvontalautakunnan jäsenyyttä koskevaa sivutointa eikä hänelle pitäisi myöntää lupaa sanotun sivutoimen vastaanottamiseen tai pitämiseen. Käytännössä valvontalautakunnan tuomarijäsenet "poimii" esiin joko oikeusministeriö tai asianajajaliiton hallitus. Korkeimmassa oikeudessa jäsenen sivutoimiluvasta päättää kansliatoimikunta, johon kuuluvat korkeimman oikeuden presidentti ja neljä oikeusneuvosta.

24. Kaikkien tuomioistuinten tuomarit ovat tältä osin periaatteessa samassa asemassa, mutta korkeimman oikeuden jäsenen kohdalla valvontalautakunnan jäsenyyttä voidaan pitää erityisen komplisoituna asiana. Selvää pitäisi myös olla, ettei hovioikeuden presidentti saisi pitää kyseistä sivutointa. Näillä kahdella tuomarilla on heidän asemastaan johtuen arvovaltainen asema, jonka avulla he voivat arvovallallaan ainakin teoriassa taivuttaa lautakunnan tai sen jaoston jäsenet oman mielipiteensä taakse; tällainen käsitys voi ainakin syntyä ulkopuolisille. Muutoksenhaku valvontalautakunnan päätöksistä hovioikeuteen voi myös menettää osan merkitystään, kun hovioikeus toteaa, että asian ratkaisemiseen lautakunnassa on osallistunut korkeimman oikeuden jäsen tai toisen hovioikeuden presidentti. Sama arviointiin voidaan periaatteessa päätyä silloin, kun asiasta valitetaan korkeimpaan oikeuteen. Kun korkeimman oikeuden jäsenet toteavat, että juu, heidän kollegansa on osallistunut asian ratkaisuun alimmassa instanssissa, he saattavat olla taipuvaisia pitämään valvontalautakunnan ratkaisua jo tällä perusteella oikeana ja kallistua epäselvässä tapauksessa samalle kannalle.

25. Minusta olisi perusteltua, että minkään oikeusasteen tuomarit eivät osallistuisi jäseninä asianajajaliiton valvontalautakunnan toimintaan. Tuomioistuimien jäsenet voivat sitä paitsi valvoa asianajajien toimintaa jo omassa työssään, kuten laki edellyttää (OK 15:10a). Se on tuomareille aivan riittävä vaikuttamiskeino. Joka tapauksessa näyttäisi siltä, että KKO:n jäsentä ei pitäisi nimittää valvontalautakunnan jäseneksi.

26. Tehdäänpä vielä pieni oikeusvertaileva ekskursio naapurimaihimme. - Ruotsissa on käytössä melko samanlainen asianajajien valvontajärjestelmä kuin Suomessakin. Sikäläisen asianajajaliiton (advokatsamfund) kurinpitolautakuntaan (disciplinnämnd) kuuluu puheenjohtajan ja seitsemän muun asianajajakuntaan kuuluvan jäsenen lisäksi kolme ulkopuolista jäsentä. Kukaan viimeksi mainituista jäsenistä ei ole tuomari eikä tuomareita ole tiettävästi myöskään aiemmin kuulunut kurinpitolautakuntaan. Mainituista kolmesta jäsenestä Alice Åström on vuodesta 1994 lähtien valtiopäivillä istunut kansanedustaja (vänsterpartiet), Marie Wahlgren, joka toimi vuosina 2003-2006 liberaalisen kansanpuolueen kansanedustajana, Lundin yliopiston dosentti, ja Lotty Nordling, joka on toiminut aiemmin ulkoministeriön oikeudellisen osaston päällikkönä, sikäläistä kuluttajariitalautakuntaa vastaavan lautakunnan puheenjohtaja. - Norjassa yksikään korkeimman oikeuden (høysterett) tuomari ei ole jäsenenä asianajajien valvontalautakunnassa.

27. Tuomioistuimien ja erityisesti ylimmän tuomioistuimen tulisi suhtautua pidättyvästi jäsentensä sivutoimiin ja etenkin sellaisiin sivutoimiin, josta he saavat palkkaa tai palkkiota. Sivutoimen vastaanottamisessa ja pitämisessä on aina kyse tuomarin etiikasta. Jokaisen tuomarin tulisi tarkoin harkita, millainen vaikutus sivutoimella voi olla yleisön arvioon tuomarin riippumattomuudesta tai puolueettomuudesta taikka tuomarin viranhoitoon. - Näin todetaan Norjassa julkaistuissa tuomareiden eettisiä sääntöjä koskevassa ehdotuksessa.

28. Suomen korkeimman oikeuden jäsenet näyttävät tähän asti olleet persoja välimiestehtävien ja muiden sivutointen vastaanottamisessa. Jokin tolkku sivutoimien haalimisessa tulisi kuitenkin korkeimmassa oikeudessakin olla.