901. Aarnion juttu alkaa mediakäräjillä

         

                                                  Mediahässäkkä käynnissä                                      

1. Helsingin huumepoliisin ex-päällikkö Jari Aarnio on ollut epäiltyjen rikosten takia tutkintavankeudessa viime vuoden marraskuusta lähtien. Hän on siis todellinen "Vuoden lusija". Tutkinta aloitettiin, kun prostituoituna toiminut nainen ("Saara") otti yhteyttä sisäministeriön poliisiosastoon ja kertoi Aarnio toiminnasta asioita, joiden epäiltiin täyttävän virkarikoksen tunnusmerkistön. Esitutkinnasssa tutkijat ovat löytäneet epäselvyyksiä seurantalaitteita valmistavan Trevoc-yhtiön ja Aarnion välillä. Tutkinta laajeni myöhemmin koskemaan epäiltyjä huumausainerikoksia. 

2. Jari Aarnion ja muiden asiaan kytkeytyvien epäiltyjen jutun oikeuskäsittely alkaa huomenna, jolloin Helsingin käräjäoikeudessa järjestetään ns. lahjontahaaran osalta valmisteluistunto. Muilta osin tapaus on vielä syyteharkinnassa, jonka on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. 

3. Valmisteluistunnossa syytteiden tarkempi sisältö samoin kuin laaja eli noin 6 000 sivua käsittävä lahjontahaaran esitutkinta-aineisto tulevat julkiseksi. Pääkäsittely alkaa ensi tammikuussa. Tiedossa on ennen pääkäsittelyn aloittamista kuukauden verran kestävät "mediakäräjät", jolloin esitutkinta-aineistoa selostetaan ja kommentoidaan laajasti mediassa. Tiedotusvälineet ovat tietenkin riemuissaan ja ltapäivälehtien lisäksi myös muu lehdistö tulee syynäämään aineistoa laajasti ja kertomaan siitä meheviä yksityiskohtia. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kertoi tänään verkkojulkaisuussaan, että "materiaalia tullaan perkaamaan tarkasti Helsingin Sanomissa lähipäivinä". 

4. Oikeudenkäynnin julkisuus on toki tärkeä asia, mutta oikeudenkäynti ja "riitely" ei ala varsinaisesti vielä valmistelussa, vaan vasta pääkäsittelyssä. Voidaankin kysyä, tarvitaanko edes laajaa julkisuutta herättävissä rikosjutussa valmisteluistunto ja esitutkinta-aineiston julkistaminen hyvissä ajoin ennen pääkäsittelyn alkamista. Lehdistön voimin tapahtuvaan mediakäräjöintiin saattaa liittyä myös epäkohtia. Esitutkinta-aineiston selostamisella ja kommentoinnilla saatetaan vaikuttaa haitallisesti esimerkiksi pääkäsittelyssä kuultavien todistajien kertomuksiin.

5. Lain eli ROL 5 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan rikosasiassa on toimitettava käräjäoikeudessa suullinen valmistelu, jos pääkäsittelyn keskittämisen turvaaminen sitä erityisestä syystä edellyttää. Valmisteluistunnon toimittamisesta päättää tuomioistuin. On huomattava, ettei valmisteluistunnin pitäminen ole pakollinen vaihe, vaan sen toimittaminen on oikeuden harkinnassa myös silloin, jos siihen on erityisiä syitä. Istunnon tarkoituksena on nimittäin pääkäsittelyn keskityksen turvaaminen. Valmisteluistunnon toimittaminen on siten poikkeus, ei pääsääntö. 

6. Rikosjutussa poliisi toimittaa aina ennen syyteharkintaa esitutkinnan, jossa kootaan tarvittava prosessiaineisto ja jonka yhtenä funktiona on juuri valmistella asiaa käräjäoikeudessa pidettävää oikeudenkäyntiä ja nimenomaan pääkäsittelyä varten. Sitä paitsi käräjäoikeudessa toimitetaan ennen pääkäsittelyä kirjallinen valmistelu. Tätä taustaa vasten valmisteluistunnon pitäminen tuomioistuimessa  on usein turhaa ja siitä aiheutuu vain tarpeettomia lisäkustannuksia. 

7. Aarnion tapauksessa on kerrottu, että valmisteluistunnossa on määrä sopia pääkäsittelyn aikataulusta. Pääkäsittelyn istuntopäivistä ja aikataulusta voidaan sopia kuitenkin aivan hyvin myös kirjallisessa menettelyssä tai vaikkapa puhelinneuvottelussa syyttäjän, tuomarin ja asianosaisten avustajien kesken. Ei siihen suinkaan median ja yleisön läsnäoloa tarvita. Pääkäsittelyssä esitettävä kirjallinen todistusaineisto, joka sisältyy esitutkintamateriaaliin, toimitetaan etukäteen käräjäoikeudelle, mutta myöskään sen läpikäymistä varten valmisteluistuntoa ei ole tarpeen järjestää. Kirjalliset todisteet samoin kuin suullinen todistelu eli henkilötodistelu, joka on tarkoitus esittää pääkäsittelyssä, on ilmoitettu jo asianosaisten käräjäoikeudelle toimittamissa kirjelmissä. Todisteiden ja todistusteemojen kartoittaminen ei siten edellytä valmisteluistunnon toimittamista.

8. Valmisteluistunnon tarkoituksena ei ole, että asianosaiset ja heidän avustajansa aloittaisivat jo siinä varsinaisen "riitelyn" ja asian ajamisen. Valmistelun tarkoituksena on kartoittaa aineisto, joka pääkäsittelyssä tullaan esittämään sekä sopia ja päättää pääkäsittelyn aikataulusta ja muista pääkäsittelyä koskevista käytännöllisistä toimenpiteistä. Nämä asiat eivät useimmiten edellytä valmisteluistunnon toimittamista.

9. Valmisteluistunto ei tosiasiallisesti palvele menettelyn keskittämistä eikä siitä ole juuri muutakaan hyötyä asian käsittelylle. Valmisteluistunto palvelee lähinnä vain mediaa, sillä valmisteluistunto on julkinen tilaisuus, jossa siihen asti salassa pidettävä oikeudenkäyntiaineisto, siis esimerkiksi esitutkintapöytäkirja liitteineen, tulee julkiseksi. Jos tuomari, syyttäjä ja asianajajat katsoisivat tarpeelliseksi kokoontua "nokitusten" neuvonpitoon ennen pääkäsittelyä, he voivat tehdä sen keskenään tuomioistuimen kansliassa, jolloin kysymyksessä ei ole julkinen istunto.

10. Valmisteluistunnon julkisuudesta saattaa olla oikeudenkäynnille enemmän haittaa kuin hyötyä. Esitutkinta-aineiston yksityiskohtainen ruotiminen tiedotusvälineissä voi vaikuttaa haitallisesti pääkäsittelyssä kuultavien todistajien ja muiden henkilöiden kertomuksiin, samoin tuomioistuimen jäseniin ja erityisesti käräjäoikeuden lautamiehiin, jos nämä kuuluvat jutussa oikeuden kokoonpanoon. Valitettavasti tuomarit eivät tunnu oikein ymmärtävän, mitä haittaa julkisesta valmisteluistunnosta saattaa olla, sillä vähänkin suuremmissa ja merkittävämmissä jutuissa valmisteluistunto määrätään pidettäväksi ikään kuin sen toimittaminen olisi pakollista.

11. Olen tätä ennen kirjoittanut valmisteluistunnon tarpeettomuudesta ja tiedotusvälineissä käytävien mediakäräjien haitallisuudesta Ulvilan murhajutun "toisella kierroksella" Satakunnan käräjäoikeudessa pidetyn valmisteluistunnon yhteydessä, katso blogia nro  739/7.6.2013 "Ulvilan murhajutussa turha valmisteluistunto". Kun pääkäsittely alkoi Porissa vasta elokuun lopulla 2013, saivat iltapävälehdet ja muutkin tiedotusvälineet runsaasti palstan täytettä ja lööppien aiheita "peratessaan" valmisteluistunnossa julki tullutta uutta esitutkinta-aineistoa. Käräjäoikeutta tai jutun asianosaisten intressejä valmisteluistunto tuossakaan tapauksessa tuskin palveli.

12. Helsingin käräjäoikeus toimitti valmisteluistunnon myös esimerkiksi työpaikkakiusaamista koskevassa rikosjutussa, jossa vastakkain ovat Hilkka Ahde ja Timo Räty.  Ko. juttu oli laajudeltaan jokseenkin tavanomainen eikä mikään viittaa siihen, että valmisteluistunnolla voitiin saada pääkäsittelyä keskittämistä palvelevaa hyötyä.
Valmisteluistunto palveli tässäkin tapauksessa lähinnä vain mediaa ja tämän kyllä huomasi. Iltapäivälehdet olivat monta päivää pullollaan Hilkka Ahteen ja Timo Rädyn välistä sanasotaa tai mykkäkoulua ja värikkäitä lööppejä ja otsikoita nähtiin lehdissä viikkotolkulla ennen pääkäsittelyn aloittamista. 

13. Vaikuttaa hieman siltä, että valmisteluistuntoja ikään kuin automaattisesti määräävät käräjätuomarit eivät vaivaudu ajattelemaan, miten haitallisia vaikutuksia aineiston ennenaikaisesta eli ennen pääkäsittelyn aloittamista tapahtuvasta julkiseksi tulosta ja sen repostelemisesta lukemattomissa tiedotusvälineissä aiheutuu. Onko tuomareiden tarkoituksena palvella mediaa ja lööppijulkisuutta vai mihin mainittu käytäntö oikein perustuu?

14. Lain sanamuotoa (ROL 5 luvun 10 §:n 1 momentti) voitaisiin muuttaa siten, että valmisteluistunto voidaan pitää tietyillä edellytyksillä. Nyt lainkohdassa säädetään, että valmisteluistunto on pidettävä, jos tietyt edellytykset ovat olemassa. Mutta kuten jo sanottu, istunnon järjestäminen ei ole pakollista, vaan ko. edellytysten täyttyminen on tuomarin harkinnassa ja istunto on toimitettava vain, jos pääkäsittelyn keskittäminen sitä erityisesti edellyttää. Pitäisikö julkisuuslakia muuttaa niin, että rikosjutun aineisto tulisi julkiseksi vasta pääkäsittelyssä, ei vielä valmisteluistunnossa? Tulisiko lakiin ottaa säännös, jonka mukaan oikeuden puheenjohtaja, syyttäjä ja asianosaisten avustajat voisivat ennen pääkäsittelyä pitää mm. pääkäsittelyn aikataulua koskevan neuvottelun tuomioistuimen kansliassa, johon yleisöllä ei ole pääsyä? Tämä on tosin mahdollista jo nyt ilman nimenomaista lain säännöstäkin.

776. KKO 2013:71: Tuomarin prosessinjohdon laiminlyönti

1. Tuomarin tärkeimmät tehtävät käräjillä ovat prosessin johtaminen ja tuomion perusteleminen. Keskity siis erityisesti niihin. 

2. Noilla sanoilla alkoivat allekirjoittaneen aikoinaan Ikaalisten tuomiokunnan ukkotuomarin ominaisuudessa käräjätuomareille ja notaareille antamat yksityiskohtaiset ohjeet, jotka on päivätty ja allekirjoitettu 8.8.1988. Noista päivistä on vierähtänyt jo neljännesvuosisata, eikä Ikaalisten tuomiokuntaa tai käräjäoikeuttakaan enää ole olemassa, mutta tämä ei tarkoita suinkaan sitä, etteikö tuo muistutus tuomarin tärkeimmistä tehtävistä oikeudenkäynnissä pitäisi edelleen paikkansa. 

3. Prosessinjohto voidaan jakaa kahteen osaan eli muodolliseen ja aineelliseen (materiaaliseen) prosessin johtamiseen. Muodollinen prosessinjohto tarkoittaa käsittelyn ulkoisen kulun järjestämistä. Aineellinen (materiaalinen) prosessinjohto puolestaan liittyy tuomarin/tuomioistuimen tehtäviiin itse asian selvittämiseksi, eli se kohdistuu jutussa esitettyyn oikeudenkäyntiaineistoon. Aineellisen prosessinjohdon avulla tuomari selventää, tarkistaa, rikastaa ja tarvittaessa myös rajoittaa sitä aineistoa, jonka pohjalta tuomio annetaan. Kyse on lähinnä siitä, että asianosaiset ja tuomari ovat puolin ja toisin tarkoin selvillä siitä, mitä asianosaiset vaatimuksillaan ja niiden perusteilla tarkoittavat, jottei epäselvyyksiä ja ristiriitaisuuksia mainitussa suhteessa ilmenisi eikä asiassa annettava ratkaisu tulisi asianosaisille yllätyksenä. Tässä tarkoituksessa tuomari joutuu puuttumaan asian selvittämiseen ja käyttämään kyselyoikeuttaan ja informoimaan asianosaisia ja heidän avustajiaan erilaisista kysymyksistä. Aineellinen prosessinjohto ei velvoita ainoastaan käräjäoikeuden tuomareita, vaan koskee yhtä lailla myös hovioikeustuomareita.

4. Edellä lausuttu on "peruskurssikamaa" eli mainittuja asioita yritetään päntätä oikeustieteen opiskelijoiden päähän jo prosessioikeuden perusopetuksessa ja sitten vielä myöhemmin aineopintojen yhteydessä. Mutta oppi ei aina mene perille ja jos meneekin, niin hyvät opit ja opetukset voivat unohtua, kun vastavalmistunut lakimies  myöhemmin  nimitetään tuomarin ylevään virkaan ja hän joutuu johtamaan prosessia ihan "oikeesti" käytännössä. Prosessinjohto kuuluu asioihin, joissa pelkät tiedot eivät riitä, vaan joissa  tarvitaan myös halua ja taitoa soveltaa oppeja käytäntöön. Se, millaiseksi kunkin tuomarin prosessinjohto käytännössä muodostuu, riippuu paljolti tuomarin omaksumasta ammattietiikasta. Tästä johtuu, että tuomareiden prosessinjohdon taso vaihtelee käytännössä etenkin aineellisen prosessinjohdon osalta suuresti sen mukaan, millaisen asenteen tuomari on omaksunut  prosessinjohtoon. On monia aktiivisia ja taitavia prosessinjohtaja-tuomareita, mutta toisaalta on vähintään yhtä suuri joukko prosessinjohtoon passiivisesti suhtautuvia tuomareita. 

5. Tämä esipuheen jälkeen voimmekin ryhtyä tarkastelemaan tänään annettua korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2013:71, jonka  keskiössä on nimenomaan tuomarin aktiivinen prosessinjohto. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan käy ilmi KKO:n ratkaisun perusteluista, joissa jostakin syystä vaietaan kokonaan prosessinjohdosta - edes sanaa prosessinjohto ei mainita perusteluissa saati sitten ratkaisun asiasanastossa  - vaikka tapauksen punainen lanka (clou) liittyy nimenomaan tuomarin aineelliseen prosessinjohtoon, tarkemmin sanottuna sen laiminlyöntiin sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa. Prosessinjohdon sivuuttaminen perusteluissa on minusta valitettavaa, sillä olihan tapauksessa esillä tyypillinen aktiivista prosessinjohtoa edellyttänyt tilanne ja mitä otollisin tilaisuus kiinnittää tuomarikunnan huomiota lainkäytön ohjaamisen tarkoituksessa prosessinjohdon merkitykseen. Korkeimman oikeuden ennakkopäätösten funktionahan on juuri lainkäytön ja alempien oikeuksien toiminnan ohjaaminen, mutta nyt  tarjolla ollut tilaisuus ohjata lainkäyttöä kyllä missattiin.

6. Kyseisessä tapauksessa syytetty A - KKO käyttää hänestä "miedompaa" termiä "vastaaja" - oli törkeää velallisen epärehellisyyttä koskeneessa asiassa Helsingin käräjäoikeudessa kiistänyt syytteen ja rikokseen perustuneet asianomistajien korvausvaatimukset perusteeltaan mutta myöntänyt korvausvaatimukset määriltään oikeiksi. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen osaksi katsoen, että A oli ilman hyväksyttävää syytä luovuttanut yhtiön varoja ja omaisuutta vähemmän kuin syytteessä oli väitetty, mutta velvoitti A:n kuitenkin suorittamaan asianomistajille vahingonkorvausta täysimääräisesti (n. 43 000 euroa) sillä perusteella, että hän oli myöntänyt vaatimukset määriltään oikeiksi. Käräjäoikeus on siis ajatellut, että koska myöntäminen sitoo korvausten osalta vastaajaa/syytettyä, niin mitäpä asiaa on syytä ryhtyä enemmälti selvittämään.

7. Helsingin hovioikeus, jossa A vaati korvausvelvollisuutensa alentamista, katsoi tosin A:n yhtiöstä  ilman hyväksyttävää syytä luovuttaman omaisuuden arvoksi ainoastaan reilut 36 000 euroa, hylkäsi A:n ko. korvaussumman alentamista koskevan vaatimuksen sillä perusteella, että A ei ollut hovioikeudessa esittänyt hyväksyttävää perustetta korvausvelvollisuutensa määrällisen myöntämisen peruuttamiselle. Hovoikeus lähti siis kylmästi siitä, että myöntäminen sitoo ja se voidaan myöhemmin peruuttaa pätevästi vain, jos siihen on "hyväksyttävä syy". Vaikka sitä ei perusteluissa mainitakaan, niin hovioikeus on nojautunut ilmeisesti ennakkopäätökseen KKO 1999:6, jossa katsotiin, että alioikeudessa tehty myöntäminen voitiin peruuttaa vielä hovioikeudessa, kun myöntäminen oli perustunut erehdykseen.

8. Hovioikeuden menettelyä ja ratkaisua voidaan syystä ihmetellä. Kuten KKO:n perustelujen kappaleesta 9 ilmenee, A on hovioikeuden pääkäsitelyssä selittänyt, että hän ei ollut käräjäoikeudessa esittämällään lausumalla - korvausvaatimukset myönnetään määriltään oikeiksi - tarkoittanut myöntää oikeiksi väitetyllä rikoksella asianomistajille aiheuttamiensa vahinkojen määrää vaan ainoastaan todeta, ettei hänellä ollut huomauttamista asianomistajien yhtiöltä velkomikseen ilmoittamiin määriin. Tähän nähden hovioikeuden tulkinta, jonka mukaan A:n mainittua kannanottoa on pidetty korvausvaatimusten määrällisen myöntämisen peruuttamisena, vaikuttaa kummalliselta. 

9. Hovioikeuden, samoin kuin jo käräjäoikeuden, olisi toki pitänyt prosessinjohdon eli kysymysten ja huomautusten avulla selvittä, mitä A itse asiassa oli tarkoittanut ko. lausumallaan käräjäoikeudessa ja mitä hän tarkoitti em. kannanotollaan hovioikeudessa. Hovioikeuden tuomareiden olisi pitänyt sanoa esimerkiksi jotenkin siihen tapaan, että "olemmeko me nyt ymmärtäneet oikein, eli haluatteko te peruuttaa  käräjäoikeudessa antamanne myöntämisen, vai mistä oikeastaan on kysymys" tai "mitä te olette käräjäoikeudessa oikeastaan tarkoittanut, kun olette sanonut, että myönnätte vaatimukset määriltään oikeiksi" taikka "oletteko tarkoittaneet todella suostua maksamaan vaaditut korvaukset, vaikka ne ylittävät yhtiöstä luovuttamanne omaisuuden arvon". Tällöin se, mitä A oli todellisuudessa tarkoittanut, olisi aivan ilmeisesti valjennut myös tuomareille.

10. Kun asian oikea laita ei selvinnyt vielä hovioikeudessakaan, A piti valittaa edelleen korkeimpaan oikeuteen. Siellä  A:n tarkoitus ymmärrettiin ja hänen korvausvelvollisuutensa  aleni noin 6 000 eurolla. Perustelujen ydin ilmenee kohdasta 8, mutta kuten jo edellä totesin, tuomioistuimien, siis sekä käräjäoikeuden että hovioikeuden, prosessinjohdon laiminlyöntiä korkein oikeus ei ole ottanut esille eikä perusteluissa edes mainita sanaa prosessinjohto tai kyselyvelvollisuus taikka näitä prosessitoimia koskevaa lainkohtaakaan (ROL 6:5: "Tuomarin tulee kysymyksin poistaa asianosaisten lausuntojen epäselvyyksiä ja puutteellisuuksia").  Perustelujen kohdassa 8 todetaan vain miedosti ja ympäripyöreästi, että käräjäoikeuden olisi tullut tällaisessa tilanteessa varmistautua siitä siitä, että A oli tarkoittanut myöntää korvausvastuunsa täysimääräisesti. 

11. Tämä "varmistautuminen" olisi siis edellyttänyt aineellisen prosessinjohdon käyttämistä, johon tuomarilla on lain mukaan velvollisuus, mutta tästä velvollisuudesta ja sen laiminlyönnistä KKO:n perusteluissa ei ole minkäänlaista mainintaa. Ennakkopäätöksen otsikon asiasanaston tärkein sana olisi ollut ilman muuta prosessinjohto tai aineellinen prosessinjohto, mutta nyt siinä mainitaan prosessinjohdon tilalla täysin mitäänsanomaton sana "oikeudenkäyntimenettely".Tuomari tai tutkija, joka etsiii KKO:n oikeustapaushakemistoista prosessinjohtoa koskevia ratkaisuja, ei siis löydä nyt annettua ennakkopäätöstä lainkaan. Ikävä juttu, mutta tässä taas kerran menetettiin erinomainen tilaisuus ohjata alempien tuomioistuinten lainkäyttöä eli kiinnittää tuomareiden huomiota prosessinjohtoon ja sen tärkeään merkitykseen. Kuten käräjäoikeuden ja hovioikeuden virheellisestä menettelystä havaitaan, ohjaukseen olisi ollut todella tarvetta. 

740. Rikosasianajajan käsikirja

1. Professori Matti Ylöstalon kirjoittaman Asianajajan käsikirja -nimisen teoksen ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1963. Tuolloin oli kulunut viisi vuotta siitä, kun Suomessa (vasta) annettiin laki asianajajista. Mainitun teoksen kuudes painos ilmestyi vuonna 2001 asianajajaliiton silloisen pääsihteerin Olli Tarkan toimittamana.

2. Ylöstalon teos sisältää keskeiset asianajotoimintaa koskevat säännökset ja ohjeet selityksineen. Teoksessa on käyty läpi asianajajalaki perusteluineen ja muutoksineen, Suomen Asianajajaliiton säännöt, ja Suomessa noudatettavat hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet. Teos sisältää myös ohjeet asianajajille mm. asiakasvarojen hoidosta, palkkioiden määräytymisestä, tehtävien markkinoinnista ja vastuuvakuutuksesta. Asianajoa tuomioistuimessa tai esitutkinnassa teoksessa ei kuitenkaan käsitellä.

3. Pari kolme viikkoa sitten, jolloin on kulunut 50 vuotta Matti Ylöstalon käsikirjan ensimmäisen painoksen ilmestymisestä, julkistettiin asianajaja, OTL Markku Fredmanin kirjoittama laaja eli reilut 900 sivua käsittävä opus "Rikosasianajajan käsikirja" (Talentum). Fredmanin kirjasta ilmenee, miten nopeasti ja perusteellisesti asianajoa rikosprosessissa koskevat säännökset ovat viimeisten 10-15 vuoden aikana muuttuneet. Sama havainto pätee myös asianajajaoikeuteen, sillä esimerkiksi Hyvää asianajajatapaa koskevat liiton ohjeet on uudistettu muutama vuosi sitten.

4. Markku Fredman on toiminut rikosjuttujen hoitamiseen erikoistuneena advokaattina jo 25 vuotta, joten hän jos kukaan tietää, mistä rikosjutun ajamisessa ja rikoksesta epäillyn ja syytetyn puolustamisesta on kysymys ja mitä vaatimuksia asianajo esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä asianajajalle asettaa. 

5. Fredman on ollut mukana useissa asianajajaoikeutta sekä rikosprosessia ja yleensä oikeudenkäyntiä koskevissa kehityshankkeissa ja lainvalmistelutyössä, kuten esimerkiksi uuden esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön valmistelussa ja äskettäin mietintönsä jättäneen todistelutoimikunnan jäsenenä. Fredman edusti asianajajakuntaa myös Markku Arposen puheenjohdolla toimineessa tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomiteassa (KM 2003:3), jossa olin itsekin mukana. Taitava ja aikaansaava tyyppi, joka luonnosteli, nyt sen voinee jo paljastaa, käytännössä yksin mietinnön avustamista oikeudenkäynnissä koskevan VII luvun. Tämä selvitys johti sitten oikeudenkäyntiavustajia koskevan sääntelyn jatkovalmisteluun ja lopulta vuoden 2013 alussa voimaan tulleeseen laajaan lainsäädäntöuudistukseen.

6. Markku Fredmanin kirja on rikosadvokaatin todellinen "raamattu", jossa avustajan ja puolustajan mitä moninaisimmat tehtävät käydään läpi koko laajuudessaan. Kirjassa selostetaan muun muassa asianajajan työtä koskeva lainsäädäntö, hyvä asiananajatapa ja sen valvonta sekä julkinen oikeusapu ja luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien toimilupajärjestelmä. Huomioon on otettu myös EU:n uudet rikosprosessia koskevat direktiivit ja niiden vaikutukset. Kirja antaa perusteellisen ja varsin käytännönläheisen kuvan rikosasianajajan roolista sekä ohjeet tyypillisimpiin asianajajan työssä esille tuleviin ongelmatilanteisiin.

7. Asianajajan toimintaa rikosprosessissa ajatellaan usein vain rikoksesta epäillyn ja syytetyn puolustuksen kannalta; tästä nimike puolustusasianajaja. Suomessa edes kaikkein pätevimmät advokaatit eivät ole kuitenkaan voineet erikoistua vain syytetyn puolustamiseen, vaan asianajaja joutuu avustamaan usein myös rikoksen uhria eli asianomistajaa. Fredmanin kirjan nimi ei olekaan "Puolustusasianajajan käsikirja" eikä hän keskity esityksessään yksinomaan epäillyn tai syytetyn avustamiseen/puolustamiseen, vaan kirjassa selostetaan laajasti myös asianomistajan avustamista koskevia säännöksiä ja käytäntöä. Yhtenä esimerkkinä tästä voidaan viitata asianomistajan korvausvaatimusten laatimista ja esittämistä koskevaan seikkaperäiseen jaksoon (s. 551-582).

8. Rikosprosessi asianajajan näkökulmasta kuvataan ja analysoidaan kirjassa tutkintapyynnön tekemisestä aina tuomion täytäntöönpanoon ja armahdusesitykseen asti. Kirja on hyödyllinen myös muille rikosprosessin toimijoille samoin kuin tutkijoille ja oikeustieteen opiskelijoille, sillä aikaisemmin rikoksen esitutkinnasta ja oikeudenkäynnistä on kirjoitettu oppi- tai käsikirjoja lähinnä vain poliisin (rikostutkijan), syyttäjän tai tuomarin näkökulmasta katsottuna; esimerkiksi professori Matti Tolvanen on entinen syyttäjä ja professori Antti Jokela ja allekirjoittanut entisiä tuomareita.

9. Esitutkinnan, pakkokeinojen ja oikeusprosessin lisäksi kirjassa selostetaan myös esimerkiksi lähestymiskielto, oikeusturvavakuutus ja rikosvahinkojärjestelmä sekä rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen ja rikosperusteinen karkottaminen. Käytännössä usein ongelmallisia tilanteita aiheuttavat epäillyn tunnistamismenettely, itsekriminointisuoja, todisteiden hyödyntämiskiellot, asianosaisten tiedonsaantia koskevat kysymykset sekä mitä moninaisimmat oikeudenkäynnin ja oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuutta ja salassapitoa koskevat säännökset on käsitelty kirjassa seikkaperäisesti.

10. Fredmanin teoksen näkökulma on normatiivinen, sillä esitys perustuu, kuten käsikirjan luonteeseen kuuluukin, tiukasti säännösten ja oikeuskäytännön selostamiseen, analysointiin ja tulkintaan. Taktisia näkökohtia tai suoranaisia asianajollisia neuvoja taikka "vinkkejä" on vähemmän, mutta niitäkin toki kirjasta löytyy. Lukijaa opastetaan muun muassa erilaisten korvausvaatimusten, valitusten ja muiden kirjelmien laatimisessa. Kirjan viimeiseen lukuun on koottu eräitä malliasiakirjoja, jotka helpottavat tyypillisimpien kirjelmien laatimista.

11. Esitys perustuu kauttaaltaan runsaaseen oikeustapausaineistoon kotimaasta, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta ja Euroopan unionin tuomioistuimesta. KKO:n ratkaisuja, joita kirjassa selostetaan tai joihin ainakin lyhyesti viitataan, on lähes 400, EIT:n ratkaisuja noin parisataa ja hovioikeusratkaisujakin on muutama kymmen. Kirjassa käydään läpi myös rikosjuttujen hoitamiseen liittyvä asianajajien valvontalautakunnan käytäntö. Pienenä puutteena - sellaisten esiin kaivaminen kuuluu tunnetusti kirja-arvostelijan toimenkuvaan - voidaan mainita, että valvontalautakunnan ratkaisuja ei ole koottu oikeustapaushakemistoon, ei myöskään kirjassa selostettuja oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin ratkaisuja. Asiahakemisto vaikuttaa kyllä sinänsä melko kattavalta, mutta kirjaa lukiessa huomaa, että se olisi voinut olla vielä yksityiskohtaisempi.

12. Kirjoittajan kielenkäyttö on sujuvaa, helppolukuista ja mukaansa tempaavaa, kuten rutinoidulta rikosadvokaatilta ja kokeneelta ammattikirjoittajalta saattaa odottaakin. Markku Fredman on mukana yhtenä kirjoittajana viime vuonna ilmestyneessä n. 1 200 sivua käsittävässä teoksessa "Esitutkinta ja pakkokeinot", josta lienee otettu nyt jo kolmas tai neljäs painos, vaikka kyseinen uusi lainsäädäntö tulee voimaa vasta ensi vuoden alussa.

13. Markku Fredmanin Rikosasianajajan käsikirja on merkkiteos ja todellinen kulttuuriteko, ja kirja tulleekin sananmukaisesti kulumaan lukijoidensa käsissä. Kirja käsittelee itse asiassa neljää eri oikeudenalaa: asianajajaoikeutta, rikosprosessioiketta, todistusoikeutta ja ihmis- ja perusoikeuksia. Teos on välttämätön kaikille asianajajille ja "luvan saaneille oikeudenkäyntiavustajille", samoin tuomareille, syyttäjille ja rikostutkijoille. Kirjalle on helppo ennustaa pitkää ikää uusien painosten muodossa. Tärkeintä olisi, että kirjassa selostettujen oppien ja tulkintojen mukaan toimittaisiin myös käytännössä.

686. Tuomarin prosessinjohdosta Hyvinkään oikeusprosessin valossa

                                     Päällikköainesta...

1. Hyvinkään ampumissurmajutun pääkäsittely alkoi eilen käräjäoikeudessa. Jutun käsittelylle on varattu aikaa peräti kaksi viikkoa. Normaaliin tapaan pääkäsittelyssä kuultiin aluksi syyttäjän rangaistusvaatimukset, tällöin syyttäjä käytännössä lukee haastehakemukseen sisältyvän syytekirjelmän. 

2. Mediassa syyttäjän mainittua prosessitointa kuvataan usein toteamalla, että "oikeudessa luettiin tänään (kovat) syytteet" tietyssä rikosjutussa. Syyttäjän ei kuitenkaan tarvitsisi välttämättä harrastaa pikkutarkkaa sisälukua ja tankata syytekirjelmää sanasta sanaan monotonisella äänellä, vaan hän voisi kertoa syytteen pääkohdat sujuvasti ja olennaisia seikkoja painottaen. Syyttäjänkin olisi hyvä tuntea retoriikan alkeet.

3. Syyttäjän alkupuheenvuoron jälkeen istunnossa kuullaan asianomistajan eli rikoksen uhrin tai, jos on kysymys henrikoksesta, uhrin lähiomaisten vaatimukset. Useimmiten asianomistaj yhtyy syyttäjän esittämään rangaistusvaatimukseen ja esittää tämän jälkeen rikokseen perustuvat korvausvaatimuksensa.

4. Oikeussaliselostusten mukaan tällä tavalla aloitettiin myös ampumissurmajutun käsittely eilen Hyvinkään käräjillä. Mutta sitten käsittelyssä tapahtui jotain, mikä sai MTV3:n kokeneen rikostoimittajan Jarkko Sipilän kummastelemaan. Sipilä purki eilen tuntojaan Elinkautinen-blogissaan otsikolla "Murhajutussa raha saa irvokkaan aseman".

5. Jarkko Sipilän selostuksen mukaan oikeudenkäynnissä ei kulunut tuntiakaan ennen kuin uhreja ryhdyttiin mittaamaan rahassa: 

- Minkä arvoinen on kuollut lapsi? Entä sisar? Entä tuleva puoliso? Onko 25000 euroa oikea summa? Vai 15000? Vai 5000? Kipua, särkyä, henkistä kärsimystä, kosmeettista haittaa, pysyvää vikaa, hautauskuluja, matkakuluja, fysioterapiaa, lääkekuluja, korvauksia vereentyneistä vaatteista ja menetetystä työajasta… Kaikki mitataan rahassa. Myös siis kuollut lähiomainen.

6. Sipilän mukaan suomalainen henkirikosoikeudenkäynti on tässä suhteessa irvokas. Hän sanoo, että kyse ei ole kenenkään virheestä, vaan itse rikosprosessista. Kyse ei suinkaan ole siitä, etteikö kärsimyksiä ja vahinkoja pitäisi korvata, toteaa Sipilä. Tietysti ne pitää, ja sen takia uhri ja kärsimykset on muutettava rahaksi, vaikkei se helppoa ole. Sitä Sipilä ei  kuitenkaan sano ymmärtävänsä, miksi tämä pitää tehdä heti oikeudenkäynnin alussa jo ennen kuin itse rikosta on kunnolla puitu. Sipilä oli itse oikeudessa paikan päällä seuraamassa käsittelyä ja hänen mielestään "kuulostaa erittäin pahalta, kun heti jutun alussa riidellään kuolleen ihmisen hinnasta".

7. Hyvinkään käräjillä syytetyn puolustus ilmoitti lähes poikkeuksetta kiistävänsä omaisten kärsimyskorvausten summat liian suurina, koska mainitut vaatimukset ovat korkeammat kuin mitä henkilövahinkoasian neuvottelukunta on suosittellut. Hyvinkäällä vaaditaan kuolleesta lapsesta 25000 euron korvausta, mutta mainittu neuvottelukunta, jonka sivutoimisena puheenjohtaja toimii muuten - kuinkas muuten - Helsingin hovioikeuden presidentti,  ehdottaa 2000-10000 euron korvausta.

8. Hyvinkään jutussa korvausvaatimusten käsittely on toki oikeudenkäynnin keskiössä,  koska uhreja ja vaarassa olleita ihmisiä oli noin neljäkymmentä. Korvausvaatimuksen esittämiseen oli varattu koko ensimmäinen istuntopäivä. Vaadittujen korvausten yhteissumma nousee yli puolen miljoonaan euroon. Sipilän mukaan korvaussummista riitely loukkaa uhrien arvoa, eikä sitä pitäisi tehdä oikeudenkäynnin alussa. Hyvinkään oikeussalissa oli ensimmäisenä päivänä paikalla ainoastaan yksi asianomistaja, eli ampumisessa loukkaantunut pesäpalloilija.

9. Hyvinkään käräjillä mentiin heti ensimmäisenä päivänä korvausvaatimusten riitelyyn jopa vähäisiin yksityiskohtiin saakka. Yhtenä esimerkkinä tästä Jarkko Sipilä mainitsee, miten puolustus kyseenalaisti paikalla olleen asianomistajan matkakuluista esittämän korvausvaatimuksen hoitokäynneillä tapahtavasta oman auton käytöstä, kun junalla olisi päässyt halvemmalla. Sipilän mukaan tässä ei ole mitään järkeä, koska oikeussalissa pitäisi käsitellä yhtä Suomen oikeushistorian julminta henkirikosta.

10. Jotkut Jarkko Sipilän blogikirjoituksen kommentoijista moittivat Sipilän esittämää kritiikkiä. Omasta puolestani sen sijaan allekirjoitan Sipilän kritiikin täysin. Vaikuttaa todella aika irvokkaalta, jos murhajutun oikeussalissa kiivaillaan heti käsittelyn ensimmäisinä tunteina esimerkiksi siitä, olisiko jokin hoitomatka pitänyt tehdä oman auton sijasta junalla ja yleensä korvausvaatimusten yksityiskohdista! 

11. Toki korvausvaatimukset on syytä esittää rangaistusvaatimusten jälkeen ja kuulla lyhyesti, tuleeko puolustus myöntämään vai kiistämään mainitut vaatimukset perusteiltaan tai/ja määriltään. Mutta tämä ei tietenkään tarkoita, että korvausvaatimuksista pitäisi alkaa samaan "syssyyn" myös riidellä ja kinastella niin maan perusteellisesti ja yksityiskohtia myöten! Tämän ehtii tehdä hyvin vasta sen jälkeen, kun ensin on käsitelty teon rikosoikeudelliset kysymykset ja otettu vastaan niitä koskeva todistelu.

12. Mutta onko vika, niin kuin Jarko Sipilä epäilee, järjestelmässä, joka sallii Hyvinkään käräjäillä nähdyn eilisen, jopa makaaberina pidetyn näytelmän? Minusta kysymykseen on vastattava ilman muuta kieltävästi. Laki ei suinkaan määrää, että murhajutun tai minkään muunkaan rikosjutun käsittelyssä pitäisi menetellä epätarkoituksenmukaisesti tai suorastaan järjettömän tuntuisesti. Laki eli tässä tapauksessa laki rikosasian oikeudenkäynnistä (ROL) on joustava ja sallii järkevän eli asian laadun ja yleensä tarkoituksenmukaisen käsittelytavan. Vika on siinä, että tuomari ei aina osaa soveltaa eli käyttää lakia oikein, vaan sallii kummalliseen näytelmään johtavan käsittelytavan. Tarkemmin sanottuna vika on tuomarin prosessinjohdossa.

13. Hyvinkään tapauksessa asianomistajien korvausvaatimukset, jotka olivat varmasti kaikkien asianosaisten tiedossa valmisteluistunnon perusteella muutenkin, olisi voitu aivan hyvin ottaa käsittelyyn vasta sen jälkeen, kun ensin olisi käsitelty teon rikosoikeudellinen puoli ja kuultu todistajat ja otettu puolin ja toisin vastaan muu syyllisyyttä koskeva näyttö. Vasta tämän jälkeen olisi voitu aloittaa korvausvaatimusten käsittely. Kun jutulle on varattu aikaa kokonaista kaksi viikkoa, vaikuttaa todella aika oudolta, että korvauskysymykset ja niitä koskeva kinastelu nousi heti prosessin alussa käsittelyn keskiöön. 

14. Jos tuomioistuimelle lain mukaan kuuluva prosessinjohto olisi ollut tuomarin eli oikeuden puheenjohtajan ”hanskassa”, Hyvinkään käräjillä olisi edetty siten kuin olen edellä todennut. Laki ei todellakaan estä asian järkevää käsittelyä. 

15. Rikosjutussa rikokseen perustuvat korvauskysymykset voidaan lain mukaan erottaa jopa kokonaan omaksi asiakseen, jolloin noudatetaan riita-asian käsittelyjärjestystä. Katso tästä ROL 3 luvun 3 §. Tuskinpa Hyvinkään tapauksessa tähän on aihetta mennä, mutta joka tapauksessa korvausvaatimusten käsittely ("riitely") olisi tullut siirtää tapahtuvaksi vasta sen jälkeen - vaikkapa kokonaan asian toiselle käsittelyviikolle - kunnes ensin olisi selvitetty ja otettu vastaan asian rikosoikeudellisia kysymyksiä koskeva aineisto. 

16. Mainittuun käsittelyjärjestykseen käräjäoikeudella olisi ollut lain mukaan mahdollisuus ja tästä valmistelua johtaneen tuomarin olisi pitänyt sopia syyttäjän ja asianosaisten asianajajien kanssa jo valmisteluistunnossa. Prosessinjohdosta rikosjutun pääkäsittelyssä säädetään ROL 6 luvun 5 §:ssä. Lainkohta on yleisluonteinen, mutta taitava tuomari löytää siitä toki oikeat keinot jutun erityislaadun ja laajuuden mukaiseen järkevään käsittelyyn.  

17. Mainitun pykälän mukaan tuomioistuimen tehtävänä on valvoa, että asian käsittelyssä noudatetaan selvyyttä ja järjestystä. Saman pykälän mukaan tuomioistuin voi määrätä, että ”asian erillinen osa”, esimerkiksi juuri rikokseen perustuvat korvausvaatimukset, käsitellään erikseen tai että käsittelyssä tehdään jokin muu poikkeus normaaliin käsittelyjärjestykseen. Kyse on tuomarin prosessinjohdosta, tarkemmin sanottuna muodollisesta sellaisesta.

18. Tuomarin prosessinjohdon tulisi olla aktiivista, sillä muussa tapauksessa prosessin johtaminen siirtyy tosiasiallisesti asianosaisten asianajajille ja tuomarille jää vain melko yhdentekevä rooli puheenvuorojen muodollisessa jakamisessa. Jos tuomarin prosessinjohto on lepsua ja passiivista, jutun käsittely alkaa helposti ajelehtia sinne tänne, jolloin käsittely venyy ja vanuu eikä prosessi ole lopulta lainkaan tuomarin hallinnassa. Tämä vaikuttaa myös asian selvittämiseen aineelliseen puoleen niin, että riski oikeudenkäynnin päättymisestä virheelliseen lopputulokseen kasvaa merkittävästi. Käytännössä tuomareiden prosessinjohto taso ja laatu vaihtelee paljon.

678. Syyteneuvottelu ja tunnustamisoikeudenkäynti - tarpeeton uudistus?

1. Oikeusministeriö asetti lokakuussa 2011 suppean eli pelkästään muutamasta virkamiehestä muodostetun työryhmän selvittämään mahdollisuutta ottaa ns. syytteestä sopiminen osaksi suomalaista rikosprosessia. Työryhmän tehtäväksi annettiin annettiin lisäksi laatia suomalaiseen rikosprosessiin nivoutuvat säännökset ns.  plea bargaining -menettelyistä, joiden oikeuspoliittisena funktiona olisi "helpottaa viranomaisresurssien kohdentamista, tehostaa viranomaisten toimintaa ja nopeuttaa rikosasioiden esitutkintaa, syyteharkintaa ja tuomioistuinkäsittelyä kuitenkin turvaten rikoksesta epäillyn sekä asianomistajan oikeudet". Suomeksi sanottuna tavoitteena oli rikosprosessin keventäminen sekä valtion oikeudenhoitoon varaamien kustannusten säästäminen.

2. Oikeusministeriön työryhmä jätti mietintönsä toukokuun alussa 2012 (OMTR 26/2012, Syyteneuvottelu ja syyttämättä jättäminen). Kysymyksessä ei ole mikään periaatemietintö - kuten olisi voinut odottaa - vaan mietintö sisältää hyvin yksityiskohtaiset säädösehdotukset syyteneuvottelun ym. ottamiseksi osaksi rikosprosessia. Tarkoituksena on, että uudet säädökset tulisivat voimaan 1.1.2014 yhdessä uuden esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön kanssa. Uudistusta on luonnehdittu joillakin tahoilla jopa vallankumoukselliseksi suomalaisessa oikeuskultuurissa. 

3. Mutta onko syyteneuvottelussa itse asiassa kysymys kovinkaan merkittävästä uudistuksesta? Onko uudistusehdotus perusteltu tai edes tarpeellinen? Mietintö sisältää suuren joukon uusia säädöksiä ja pykäliä sekä yhden uuden vaiheen rikosprosessissa. Minusta tuntuu kuitenkin siltä, että ehdotettu uudistus lähinnä vain lisää byrokratiaa ja turhaa työtä, sillä työryhmän mietinnössä asetettuihin tavoitteisiin voitaisiin päästä paljon yksinkertaisemalla tavalla eli muuttamalla ainoastaan 2-3 pykälää rikoslaissa ja rikosprosessilaissa (ROL). Nämä pykälät koskevat seuraamusluonteista syyttämättäjättämistä (ROL 1 luvussa) ja rangaistuksen määräämistä (mittaamista), josta säädetään rikoslain (RL) 6 luvussa. ROL:iin ehdotettu uusi 5 b luku, jossa säädettäisiin  "tunnustamisoikeudenkäynnistä" on minusta täysin tarpeeton.

4. Työryhmän mietintö oli laajalla lausuntokierroksella, jolloin ehdotus sai sangen ristiriitaisen vastaanoton. Uudistusta kannattivat syyttäjälaitos VKSV:n johdolla - aiemmin eli vielä vajaa 10 vuotta sitten VKSV vastusti jyrkästi uudistusta (!) -  KRP ja hieman yllättäen myös  oikeustieteellisten tiedekuntien edustajat. Vastaustajien joukkoon taas kuuluivat sekä oikeuskansleri että eduskunnan oikeusasiamies. 

5. Viime perjantaina oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sitten kertoi, että hän on kaikesta huolimatta päättänyt, että asia viedään valtioneuvoston käsittelyyn ja siitä tullaan antamaan keväällä asianomaiset lakiesitykset eduskunnalle. Ministeri noudattaa tässäkin asiassa linjaa, jonka hän on näköjään päättänyt ottaa asiassa kuin asiassa: olipa ministeriön valmistelema ehdotus kuinka kummallinen ja saanut lausuntokierroksella miten ristiriitaisen vastaanoton hyvänsä, ministeri vie sen enempää pohtimatta tyynesti koko hallituksen käsittelyyn lakiesitysten antamista varten.

6. Oikeusministeriön esityksessä ehdotetaan otettavaksi esitutkintalakiin (ETL) ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuun lakiin (ROL) niin kutsuttua syyteneuvottelua koskevat säännökset. Syyttäjä voisi tutkinnanjohtajan esityksestä määrätä, ettei esitutkintaa toimitettaisi kaikkien rikosten osalta, kun henkilön epäillään syyllistyneen useampaan rikokseen ja hän on tunnustamalla edistänyt rikosten selvittämistä eikä yleinen tai yksityinen etu vaadi esitutkinnan toimittamista. Syyttäjä voisi samalla sekä myös silloin, kun tutkittavana on yksi kokonaan tai olennaisilta osiltaan tunnustettu rikos, sitoutua vaatimaan rangaistusta lievemmän rangaistusasteikon mukaisesti.

7. Syyttäjä voisi myös tehdä rikoksesta epäillyn tai rikosasian vastaajan (siis syytetyn) kanssa ns. tuomioesityksen, jossa viimeksi mainittu tunnustaa rikoksen ja syyttäjä sitoutuu vaatimaan rangaistusta lievennetyltä rangaistusasteikolta. Tuomioesitys käsiteltäisiin epäillyn tai vastaajan sekä asianomistajan suostumuksella tuomioistuimessa tavallista oikeudenkäyntiä kevyemmässä tunnustamisoikeudenkäynnissä. Tässä käsittelyssä tuomioistuin tutkisi tunnustuksen pätevyyden ja muut tuomioesitykseen liittyvät kysymykset sekä muut tuomioesityksessä tarkoitettuun rikokseen perustuvat vaatimukset. Tuomioistuin antaisi tuomioesityksen mukaisen tuomion, jos se lukisi rikoksen syyksi tuomioesityksen mukaisesti eikä tuomion antamiselle olisi muuta estettä. Tuomioistuimen tulisi tällöin mitata rangaistus lievennetyltä rangaistusasteikolta.

8. Syyteneuvottelua koskevat säännökset soveltuisivat rikoksiin, joista ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin kuusi vuotta vankeutta, ei kuitenkaan henkeen tai terveyteen kohdistuviin rikoksiin taikka seksuaalirikoksiin, jotka loukkaavat seksuaalista itsemääräämisoikeutta tai kohdistuvat lapsiin. On ajateltu, että uusi lainsäädäntö koskisi lähinnä talous- ja huumerikoksia. Syyteneuvottelun käyttämistä harkittaessa syyttäjän olisi otettava huomioon asian laatu, menettelystä mahdollisesti aiheutuvat kustannukset, siihen kuluva aika ja muut olosuhteet.

9. Seuraamusluonteista syyttämättä jättämistä koskevia säännöksiä muutettaisiin niin, että syyttäjä ei enää katsoisi syyttämättä jätetyn syyllistyneen rikokseen, vaan toteaisi, että syytteen nostamisen edellytyksen täyttyvät, mutta laissa säädetyllä perusteella enemmistä toimenpiteistä luovuttaisiin. Uutena perusteena jättää syyte nostamatta olisi, että useasta rikoksesta epäilty tunnustaisi jonkin rikoksen. Toisena uutena perusteena olisi, että asian käsittelystä aiheutuvat kustannukset olisivat selvässä epäsuhteessa asian laatuun ja mahdollisiin seuraamuksiin. Lakiin otettaisiin säännös syyttäjän velvollisuudesta perustella syyttämättäjättämispäätös.

10. Arvioiden mukaan vuodessa syyteneuvotteluun voisi koko maassa päätyä ainoastaan viitisensataa huume-ja talousrikosjuttua. Se ei ole todellakaan suuri määrä, joten samaan tavoitteeseen voitaisiin ja tulisi minusta päästä minusta yksinkertaisemmalla tavalla.

11. Ensinnäkin seuraamusluonteista syyttämättä jättämistä koskevan ROL 1 luvun 7 §:ään tulisi ottaa uusi säännös, jonka mukaan syyttäjä voisi tietyin edellytyksin jättää syytteen nostamatta tunnustetusta rikoksesta silloin, kun syyteharkinnassa on samanaikaisesti saman henkilön tekemäksi epäiltyjä rikoksia kaksi tai useampia ja henkilö on tunnustamalla edistänyt yhden tai useamman epäillyn rikoksen selvittämistä. Tällöin syyttäjä voisi siis päättää, ettei syytettä nosteta kaikista rikoksista, ellei tärkeä yleinen tai yksityinen etu niin vaatisi. Poikkeustapaukset (henkirikokset, seksuaalirikokset jne.) voitaisiin mainita nimenomaisesti sanotussa pykälässä. Nykyisin laissa ei ole tällaista säännöstä.

12. ETL 3 luvun 10 §:ään olisi samalla otettava säännökset esitutkinnan rajoittamisesta tai lopettamisesta silloin, kun epäilty on tunnustanut tutkittavana olevista useammasta rikoksesta jonkin eikä tärkeä yleinen etu vaadi esitutkinnan toimittamista.

13. Periaatteessa vastaavanlainen säännös olisi otettava tai voitaisiin ottaa myös rangaistusasteikon lieventämistä koskevan RL 6 luvun 8 §:ään. Toisin sanoen tuomioistuin voisi oikeudenkäynnissä joko syyttäjän esityksestä (ns. "kevennetty tuomioesitys") tai omasta aloitteestaan määrätä rangaistuksen lievennettyä rangaistusasteikkoa soveltaen, jos syytetty on tunnustamalla tai muulla siihen verrattavalla tavalla myötävaikuttanut rikoksensa selvittämiseen. Lainkohdassa, joka voitaisiin ottaa RL 6 luvun 8 §:n 1 momentin uudeksi 5 kohdaksi, voitaisiin luetella ne rikokset, joista tuomittavaa rangaistusta ei kuitenkaan voitaisi tunnustuksen johdosta lieventää eli käyttää lievennettyä rangaistusasteikkoa (esim. henkirikokset ja seksuaalirikokset sekä mahdollisesti muut ns. törkeät rikokset eli rikokset, joista on säädetty yli kuuden vuoden vankeusrangaistus).

14. Ehdotetut säännökset syyttäjän tuomioesityksestä ja tunnustamisoikeudenkäynnistä ovat monimutkaisia. Ne vain turhaan kangistaisivat menettelyä ja johtaisivat siihen, että uudistuksella ei itse asiassa saavutettaisi niitä etuja, joita sillä on tarkoitus tavoitella. Uudistuksella ei päästäisi nykyistä nopeampaan menettelyyn ja prosessin keventämiseen, sillä onhan selvää, että jos menettelyyn liitetään uusia käsittelyvaiheita, esim. syyteneuvottelu, tuomioesitys ja tunnustamisoikeudenkäynti, menettelystä tulisi entistä kankeampi ja byrokraattisempi. Kummallista, ettei edes lausunnonantajista kukaan ole ilmeisesti vaivautunut pohtimaan tällaisia käytännöllisiä kysymyksiä, jotka minulle tulivat aivan ensimmäisenä mieleen!

15. Ehdotettu tunnustamisoikeudenkäynti olisi tosi kankea, sillä se olisi ilmeisesti erillinen käsittely avustajineen ja syyttäjineen, siis eräänlainen "miniprosessi" ja kokonaan uusi käsittelyvaihe muutenkin laajan prosessin lisukkeena! Tunnustamisesta huolimatta oikeus  pohtisi esityksen mukaan syytetyn syyllisyyttä samaan tapaan kuin "kunnon prosessikin"! Tämä vaikuttaa oudolta, sillä jos kerran epäilty ja syytetty on tunnustanut tekonsa ja hänellä on ollut - niin kuin vastaisuudessa pitää olla - esitutkinnassa avustaja, niin miksi ihmeessä sitä tunnustamisen oikeellisuutta pitää vielä ryhtyä vielä tuomioistuimessa "kissojen ja koirien" kanssa tutkimaan! Ihmettelen!

16. Säännökset syyteneuvottelusta ja tuomioesityksestä ovat myös minusta turhia. Syyttäjä, jos on tehtävänsä tasalla, samoin kuin poliisi, aina neuvottelee epäillyn ja tämän avustajan kanssa muutenkin, ja uskon, että käytännössä epäillylle tehdään jo nykyisin ja ilman nimenomaisia säännöksiäkin useimmiten selväksi, että jos epäilty tunnustaa, niin sitä vähemmällä hän päsee ja myös viranomaiset pääsevät! Ei tässä mitään  erityissäännöksiä neuvotteluista tms. tarvittane. 

17. Syyttäjän tuomioesitystäkään ei minusta tarvita, sillä jo nykyisin syyttäjä kertoo oikeudessa aina käsityksensä siitä, mikä on hänen mielestään rikoksesta sopiva rangaistus ja myös perustelee seuraamuskannanottonsa. Jos syytetty on tunnustanut jonkin teon ja tämä muodostaa edellä ehdottamallani tavalla rangaistuksen lieventämisperusteen, niin toki syyttäjän tulee objektiivisuuteen pyrkivänä viranomaisena tämä tuoda seuraamuskannanotossaan nimenomaan ilman erityistä tuomioesitystäkin julki.

18. Jos syytetty on syytteessä useammasta rikoksesta, joista jokin rikos on tunnustettu, niin tuo rikos etenee aivan hyvin ja ilman mitään erityissäännöksiäkin muiden tekojen mukana "prosessimankelin läpi". Käytännössä tunnustetun asian rikosoikeudellista puolta ei ryhdytä oikeudessa enemmälti setvimään, vaan asiaa pidetään tunnustuksen perusteella selvitettynä. Mitään erillistä "tunnustamisoikeudenkäyntiä" ei ole yhden tunnustetun rikoksen johdosta tarpeen järjestää.

19. Vaikuttaa kovasti siltä, etteivät lainvalmistelijat ja ministeriön herrat ja rouvat oikein luota syyttäjien, poliisin ja tuomareiden ammattitaitoon, vaan haluavat säätää hyvin pikkutarkasti ja lukuisilla säännöksillä sinänsä yksinkertaisista ja selvistä asioista, joiden odottaisi sujuvan ilman pykäliäkin joustavasti rikosprosessin eri vaiheissa.

20. Myös tämän uudistusehdotuksen yhteydessä eteen tulee asia, jota olen jankuttanut jo monen muun asian yhteydessä. Tarkoitan esitutkinnan johtamista eli sitä, kenen pitäisi johtaa esitutkintaa. Syyteneuvottelua koskeva uudistus edellyttäisi, että esitutkinnan johto siirrettäsiiin poliisilta syyttäjälle. Muuten syyttäjä joutuu käytännössä toimiman lähinnä vain poliisin apulaisena.

21. Syyteneuvottelusta (syytetinginnästä) riiittäisi juttua paljon enemmänkin, mutta annan nyt tässä vaiheessa blogin lukijoille tilaisuuden kommentointiin. Kantaa voitaisiin ottaa esimerkiksi siihen, mitä uudistus vaikuttaisi kansalaisten yhdenvertaisuuteen ja lainkäytön uskottavuuteen. Pitääkö rikoksia ammatikseen tehtailevien tosikonnien saada tälläkin konstilla "rabattia" rangaistuksiinsa? Mitä ehdotuksen toteutuminen vaikuttaisi rikosoikeudellisen yleisprevention kannalta? Pyritäänkö uudistuksella todellisuudessa vain vankeusrangaistusten lyhentämiseen ja vankimäärään alentamiseen, kun valtiolla ei varaa rakentaa uusia vankiloita eikä pitää vanhoja vankiloita asianmukaisessa kunnossa? Onko uudistuksessa kyse vain jonkinlaisesta muoti-ilmiöstä: kun kerran syyteneuvottelu on mahdollista "jenkeissä" ja joissakin muissakin maissa, niin pitäähän myös meidän matkia muiden maiden lakeja? 

22. Ruotsissa ja Tanskassa ei ole kuitenkaan tiettävästi ehdotettu vastaavanlaisia uudistusta ja Norjassakin on tyydytty aika maltillisen malliin omaksumiseen. Suomessa mentäisiin muita pohjoismaita paljon pidemmälle. Suomen ehdotus noudattelee ilmeisesti aika pitkälti Virossa omaksuttua mallia (kokkuleppemenetlus), mutta  pitäisi ottaa huomioon, ettei Suomen rikosprosessi ole muissakaan kysymyksissä välttämättä Viron lainsäädännössä omaksutun menettelyn mukainen.

651. KKO: Ulvilan murhajuttu palautetaan käräjäoikeuteen

 Tuossa voisi olla opiksi otettavaa myös epäillyn puolustuksella...

1. Korkein oikeus (KKO) päätti tänä aamuna annetulla päätöksellä palauttaa Ulvilan murhajutun takaisin alioikeuteen eli Satakunnan käräjäoikeuteen, jossa jutun käsittely on siis aloitettava kokonaan alusta.

2. KKO:n mukaan syyttäjien esittämä uusi aineisto ja Anneli Auerin puolustuksen esittämä uusi vastanäyttö tulee ottaa huomioon jutun käsittelyssä. Jos asia olisi ratkaistu välittömästi KKO:ssa, merkittävää osaa todistelusta olisi arvioitu vain yhdessä oikeusasteessa.
Tämän vuoksi KKO katsoi olevan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaamiseksi perusteltua, että asia palautetaan käsiteltäväksi alempaan oikeusasteeseen. 

3. Vaihtoehtoina olivat palauttaminen hovioikeuteen tai käräjäoikeuteen. Juttu päätettiin palauttaa käräjäoikeuteen, koska tällä tavoin haluttiin säilyttää osapuolten mahdollisuus täysimittaiseen muutoksenhakuun. Muutoksenhakumenettelyn keskeisiä piirteitä on oikeusastejärjestys, josta ei voida poiketa ilman todella painavia syitä. Ulvilan juttua on tosin jo tähän mennessä käsitelty kahdessa alemmassa asteessa, mutta KKO:een nyt toimitettu uusi aineisto on niin laaja, että se edellyttää uusintakäsittelyn toimittamista käräjäoikeudessa. 

4. Korkein oikeus katsoi, että asiassa vasta siellä esitetty uusi aineisto ei laadultaan ja laajuudeltaan ole aikaisempaa näyttöä esimerkiksi vain joiltakin osin täydentävää lisäto- distelua, vaan asian ratkaiseminen edellyttää sekä alemmissa oikeuksissa esitetyn että hovioikeuden tuomion jälkeen ilmitulleen näytön kokonaisvaltaista arviointia. Selvitys saattaa siten merkittävästi vaikuttaa sen arviointiin, mitä asiassa pidetään totena. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaaminen edellyttää KKO:n mukaan lähtökohtaisesti sitä, että asianosainen voi hakea muutosta asiassa annettuun ratkaisuun. Mikäli asia olisi palautettu hovioikeuteen, hovioikeuden ratkaisusta olisi oikeus hakea
muutosta korkeimmalta oikeudelta vain, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan. 

5. Vaikka valituslupamenettely sinänsä täyttää ihmisoikeussopimuksen asianomaisen artiklan muutoksenhakuoikeutta koskevan vaatimuksen, asian palauttaminen käräjäoikeuteen turvaa asianosaiselle oikeuden hakea muutosta ilman, että sille asetetaan oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 1 momentissa valitusluvan myöntämiselle säädettyjä edellytyksiä. Anneli Aueria on asiassa syytetty murhasta, mikä on vakavin rikoslaissa rangaistavaksi säädetty henkirikos. Tämänkin seikan vuoksi jutun asianosaisille on syytä turvata oikeus hakea muutosta asiassa esitettävän todistelun pohjalta annettuun tuomioon siten kuin muutoksenhausta käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen on säädetty. Näillä perusteilla KKO päätyi siihen, että asian käsittelyä jatketaan palauttamisen jälkeen juuri käräjäoikeudessa. 

KKO:n päätöksestä antama seloste löytyy tästä.

6. KKO:n palautuspäätös merkitsee sitä, että jutun lopullista ratkaisua saadaan odotella pitkään. Ilmeistä on, että käräjäoikeuden tulevasta tuomiosta valitetaan ainakin hovioikeuteen. Anneli Auerin piina siis jatkuu ja hänet jouduttaneen vangitsemaan uudelleen; tosin hän on jo nyt vangittuna Varsinais-Suomen käräjäoikeuden hänelle seksuaalirikosjutussa langettaman tuomion johdosta; tästä tuomiosta on valitettu Turun hovioikeuteen.

7. KKO:n päätös oli odotettu. Tosin olin itse odottanut, että juttu olisi palautettu "vain" hovioikeuteen, koska juttua on vatvottu eri oikeusasteissa jo kuusi vuotta. Kävi jutussa uusintakäsittelyssä miten tahansa, niin oikeudenkäynti esitutkintoineen on muodostunut  jo tähän mennessä kohtuttoman pitkäksi ja siinä on siten rikottu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa määräystä.

647. Kärsiskös puhutella? Voiko tuomarin puhuttelu estää rikoksen uusimisen ja nuoren syrjäytymisen?

1. Tuomaripäivän 12.10. antiin kuului myös oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (rkp) tervehdyspuhe. Ministeri otti kantaa muun muassa siiihen, että nuoreen rikoksentekijään ja hänen syrjäytymiseensä voidaan vaikuttaa ennaltaestävästi myös "ymmärtävän puhuttelun" avulla. Ministeri sanoi uskovansa, että tuomarin päättäväinen mutta samalla ymmärtäväinen puhuttelu oikeudessa voisi olla tärkeä tekijä, jotta nuori paremmin pystyisi ymmärtämään tekonsa merkityksen ja sen, mitä rikoksen uusiminen saattaa merkitä hänen elämälleen.

2. Ajatuksen nuoren rikoksentekijän puhuttamisesta tuomion julistamisen yhteydessä on nostanut esille valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen, jonka vankkoihin olkapäihin ja mielipiteisiin ministeri saattoi puheessaan nojautua.
- On tietenkin niin, että siinä vaiheessa kun nuori on syytettynä rikosoikeudenkäynnissä, syrjäytyminen on usein jo tosiasia. Siitä huolimatta tulisi tätä valtakunnansyyttäjän aloitetta kuunnella herkällä korvalla, Henriksson kertoi tuomareille. "Jos puhuttelu edes pienissä määrin voisi johtaa uusien rikosten ennaltaehkäisyyn ja nuoren syrjäytymisprosessin katkeamiseen, meidän tulisi mielestäni pohtia sitä vakavasti", sanoi oikeusministeri.

3. Tässä alkaa kohta paatunutkin blogisti herkistyä, kun poliitikko noin nätisti vetoaa syrjäytymisen ehkäisemiseen ja puhuttelun voimaan! Mutta olisiko asia todella niin kuin ministeri ja valtakunnansyyttäjä näyttävät uskovan ja uskottelevan myös muille? Onko puhuttelulla sijaa oikeussalissa? Millainen on päättäväinen mutta toisaalta ymmärtäväinen puhuttelu? Onko kyse nuhtelusta ja moitteesta, vai opastuksesta ja ymmärtävästä kasvatuksesta? Voisiko nuori kokea puhuttelun vain jonkinlaisena lisärangaistuksena? Mahtaako puhuttelulla olla käytänössä toivottua vaikutusta? Voidaanko puhuttelulla estää nuorten syrjäytymistä?

4. Matti Nissinen kertoo verkkokolumnissaan "Rysän päältä", että kun alaikäinen jää ensi kerran kiinni huumausaineen käyttörikoksesta, hänelle voidaan järjestää syyttäjän johdolla erityinen puhuttelutilaisuus, jossa huoltajat ja myös sosiaaliviranomaisen edustaja ovat paikalla. Puhuttelun tarkoituksena on saada nuori ymmärtämään tekonsa rangaistavuus ja tietysti viime kädessä pidättäytymään huumausaineiden käytöltä jatkossa. Varsinaisena prosessuaalisena lopputuloksena näihin tilanteisiin liittyy säännönmukaisesti syyttämättä jättäminen. Näitä puhutteluja järjestettiin viime vuonna 154 kertaa. Niiden vaikutuksista ei ole tilastoja. "Uskon kyllä tavoitteisiinkin välillä päästyn", kirjoittaa Nissinen.

5. Hm, aika tyypillistä virkamiestekstiä. Uskoa ja toivoa kyllä löytyy ja riittää, mutta seurantaa ja tilastoja ei ole eikä siihen näytä olevan jatkossakaan suurempaa innostusta. Pelkällä uskollako asioiden kuvitellaan ehkä yleensäkin hoituvan?

6. Aivan ensimmäiseksi voidaan kysyä, onko tuomarilla edes toimivaltaa pitää tuomion julistamisen jälkeen puhutteluja tuomituille tai kuuluko se muutoin tuomarin rooliin ylipäätään? Toki tuollaisia puhutteluja on harrastettu iät ja ajat vuosikymmenten saatossa suomalaisessa lainkäytössä, ei niissä ole sinänsä mitään uutta. Itsekin olen tuomarina tuolaisi puhutteluja pitänyt tai ainakin yrittänyt pitää. Uutta on vain se, että puhuttelu on otettu esille näin korkealla taholla.

7. Meillä on nykyisin näitä pikkutarkkoja laillisuusvalvojia á la Mikko Puumalainen, jotka voivat hekposti omalla "herkällä otteellaan" puuttua asiaan ja pitää tuomarin puhuttelua epäasiallisena. Pitihän Puumalainen äskettäin virheenä myös sitä, että koulu puuttuu koulumatkalla tapahtuvaan oppilaiden kiusaamiseen, koska sellainen puuttuminen ei lain mukaan kuulu koulun tai opettajan toimivaltaan. Kenties laillisuusvalvojat voisivat suuressa viisaudessaan päätyä nyt siihen, että ehei, ei tuomari saa tolla tavalla kohdella justiinsa tuomittua nuorta rikollista, sehän olisi tuomitun nuhtelua ja jopa kiusaamista! Nuhteet tulevat jo tuomiossa, enempi tuomittua ei saa tuomita.


8. Käräjätuomari Kimmo Valkiala Pirkanmaan käräjäoikeudesta kertoi Poliisi-TV:ssä 23.8. -12, että vanhempiin ja paatuneisiin rikoksentekijöihin ei pystytä puhuttelulla vaikuttamaan. Mutta nuoriin Valkialan mukaan pystyy, esimerkiksi liikenneasioissa. "Meillä on paljon liikennejutuja, missä nuoret ovat ihan hölmöyttään kaahailleet. Käräjäpaikalla heidän kanssaan voi käydä oikein keskustelua siitä, että ajattelepa mitä kaikkea tässä olisi voinut sinulle sattua, vaikka nyt onneksi kävi vaan näin". Rangaistus on tuomari Valkialan mielestä vain pieni muistutus siitä, että on menetelty väärin. Se ei ole pääasia. Tosin on niinkin, että kun sadalle nuorelle puhuu, syntyy helposti illuusio, että kaikkiin pystysi vaikuttamaan. Voi olla, että pystyy vaikuttamaan vain viiteen tai kymmeneen, mutta sekin on parempi kuin ei vaikuttaisi kehenkään, sanoo Valkiala.

9. Puhuttelu voidaan pitää vain silloin, kun käräjäoikeus julistaa tuomion oikeudessa saapuvilla oleville asianosaisille ja tuomituille. Kuten olen kertonut, nykyään tuomion julistaminen on kuitenkin käynyt harvinaiseksi myös käräjäoikeudessa, vaikka lain mukaan se onkin edelleen selkeä pääsääntö; hovioikeus ei koskaan julista ratkaisuaan heti pääkäsittelyn päätyttyä. Nykyään tuomio annetaan kirjallisena käräjäoikeuden kansliassa (kansliatuomio) ja näin tehdään usein myös jutuissa, joissa syytettyinä on ollut nuoria rikoksentekijöitä eli niitä, joita Henrikssonin, Nissisen ja Valkialan mukaan pitäisi puhutella. MIten nuorta voidaan puhutella, jollei hän ole edes paikalla? Pitäsikö kirjalliseen tuomioon liittää nauhoite, joka sisältää tuomarin puhuttelun? Tuomittu nuori voisi soittaa puhuttelulevyn kavereilleen vaikkapa pubissa kaljanjuonnin lomassa.

10. Aamulehden jutussa 15.8. Matti Nissinen on intoutunut romantisoimaan ja korostamaan tuomarin roolia ja puhuttelun merkitystä.
– Tuomion julistamiseen pitää saada kasvattavia sävyjä mukaan. Nuori ei välttämättä ymmärrä, että tässä ollaan nyt viimeisellä rannalla. Nuori pitää saada ymmärtämään tekonsa merkitys, sanoo Nissinen. Hänestä oikeusviranomaiset eivät voi ulkoistaa vastuuta nuorten syrjäytymisen torjumisesta muille viranomaisille, vaan myös syyttäjien ja tuomareiden on otettava jämäkämpi vastuu. "Emme ole pelkästään häkkihoidon ja rankaisemisen varassa", sanoo Nissinen.

11. Syyttäjälaitos voi siis yrittää jo nyt lain perusteella estää uutta rikollisuutta käyttämällä puhutteluja huumausaineen käyttörikoksissa. Nuoren ensimmäinen käyttökerta on mahdollista kuitata puhuttelulla ja syyttämättä jättämisellä. Kysymyksessä on tilaisuus, johon kutsutaan poliisi, huoltaja, sosiaaliviranomaisen edustaja ja nuori itse.
– Sillä voidaan saavuttaa parhaiten pysyviä tuloksia. Se on vähän lisää työtä ja lisää vaivaa. Jos nuoren ensimmäinen huumekokeilu saadaan jäämään viimeiseksi, se on niin arvokas asia, että vaivannäkö kannattaa, Nissinen maalailee.

12. Syyttäjän puhuttelumenettely tuli mahdolliseksi vuonna 2008. Aluksi sitä käytettiin vain noin 30 kertaa vuodessa. Viime vuonna tapauksia oli jo 156, ja tänä vuonna puhuttelujen määrä näyttää Matti Nissisen mukaan nousevan kahteensataan. Alueelliset erot ovat suuria. Turun ja Porin alueella puhuttelun käyttö on tilastojen valossa yleisintä; yli 50 tapausta vuodessa. Helsingissä ja Pirkanmaalla niitä on ollut vain muutama, Lapissa ei yhtään.

13. Nissinen siis ehdottaa, että myös tuomarit voisivat oikeussalissa ottaa nykyistä paljon kasvatuksellisemman roolin. Nissisen mukaan esimerkiksi nuorisorangaistus on näivettynyt ja sitä käytetään harvoin. Nuori saatetaan passittaa ehdolliseen vankeuteen pelkällä tuomion julistamisella, ilman kunnon puhuttelua.
– Tuomiot julistetaan tietyn kaavan mukaan. Tuomari joka rupeaa pitämään käräjäsalipuhuttelua ja näin poikkeaa normaalikaavasta, ottaa melkoisen riskin, koska joku voi jopa kannella siitä, Nissinen sanoo. Nissisen mukaan missään ei ole sanottu, ettei tuomarin rooliin voisi kuulua myös kansalaiskasvatus. Puhuttelu ei ole vaihtoehto tuomiolle. Se olisi pikemminkin tuomiota täydentävä ja vahvistava elementti.  Puhuttelu veisi 5–10 minuuttia per juttu. Ei tämä ole kovin merkittävä resurssikysymys. Kyse on halusta ja siitä, millaisena tuomioistuimen rooli nähdään. Missä menee oikeudenkäynnin ja kasvatuksen raja? Onko sellaista? 

14. Näin "haastavasti" siis haastelee Matti Nissinen. Itse kyllä suhtautuisin asiaan hieman varauksellisesti, pro et contra -pohdintaa, joka Nissiseltä näyttää unohtuneen, olisi tässäkin asiassa syytä harrastaa. Toisin kuin Nissinen tokaisee, oikeudenkäynnin ja kasvatuksen ero on tai sen ainakin pitäisi olla selvä. Toki etenkin ns. kansandemokratioissa tuomareille on uskottu näkyvä rooli kansalaiskasvatuksessa. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa Kiinan oikeuslaitos ja sen rikosprosesssijärjestys, jota VKSV:n edustajat ovat jo vuoskausia laukanneet paikan päällä seuraamassa, vastaavasti laajat kiinalaisdelegaatiot ovat vierailleet tiheästi Suomessa. Kiinastako Matti Nissisen puhutteluopit olisivat peräisin? Pitää muistaa, että Kiinassa myös kuolemanrangaistuksella nähdään olevan vissi "kasvatuksellinen funktio." 

15. Puhuttelu liittyisi ennen muuta tapauksiin, joissa nuori rikoksentekijä tuomitaan joko ehdolliseen vankeusrangaistukseen tai hänet jätetään laissa mainituilla perusteilla rikoksesta kokonaan rangaistukseen tuomitsematta. Minusta näissä tapauksissa olisi syytä jo tuomion perusteluissa mainita myös niistä "kasvatuksellisista" näkökohdista, joihin ko. lievä seuraamus perustuu. Toki tuomari voi tuomionluvun päätteeksi muutamalla sanalla kertoa, millaista käyttäytymistä nuorelta tuomitulta vastedes odotetaan, jottei häntä enää vastaisuudessa nähtäisi oikeudessa syytettyjen penkillä.

16. Mutta kovin laajaa tai edes Nissisen mainitsemaa 5-10 minuutin pituista puhuttelua en ryhtyisi tuomarina pitämään. En ainakaan oikeussalissa tuomaripöydän korokkeelta enkä välittömästi tuomion julistamisen/lukemisen jälkeen. Nuori henkilö on useimmiten oikeudenkäynnissä ja tuomiota julistettaessa niin pölähtynyt ja hermostunut, että hän ei luultavasti muista jälkeenpäin juuri mitään siitä "saarnasta", jonka tuomari on hänelle pitänyt. Jos puhuttelu - mieluummin keskustelutilaisuus - halutaan kuitenkin välttämättä oikeudessa pitää, niin se voisi tapahtua sopivimmin oikeussalin ulkopuolella ja tilassa, jossa olosuhteet asianmukaiselle keskustelulle ovat istuntosalia paremmat. Tuomion julistaneen tuomarin ei tarvitsisi välttämättä olla mainitussa tilaisuudessa edes saapuvilla, vaan puhuttelun/keskustelun voisi hoitaa käräjäoikeuden "nuorisotuomari", joka selostaisi, mitä tuomio tarkoittaa ja mihin se tuomittua velvoittaa. Palaverissa voisi olla mukana myös nuoren huoltaja, sosiaaliviranomaisen edustaja, rikosasian sovittelija ja/tai joku muu "uskottu mies".

17. Suomesssa ei ole erillisiä nuorisotuomioistuimia eikä käräjäoikeuksissa taida nykyään olla edes erillistä nuoriso-osastoa, joka on erikoistunut nuoria rikoksentekijöitä koskevien juttujen käsittelyyn. Matti Nissinen mukaan nuorisorangaistustakaan ei käytännössä juuri anneta, vaan koko nuorisorangaistuskäytäntö on näivettynyt. Miksi ihmeessä näin on päässyt tapahtumaan, säästösysitä vai miksi? Onko nyt jopa ministerin peräänkuuluttamalla tuomarin puhuttelulla tarkoitus korvata myös nuorisorangaistus? 

18. Miksi nuorille rikoksentekijoille lätkäistään usein monta ehdollista vankeusrangaistusta peräkkäin ja vasta joskus neljännellä tai viidennellä "kierroksella" tulee ensimmäinen ehdoton vankeusrangaistus, jolloin myös aiemmat ehdolliset rangaistukset tai ainakin osa niistä määrätään pantavaksi täytäntöön tai "yhdistetään" tuomittuun ehdottomaan rangaistukseen? Ilmeisesti kolmella ensimmäisellä kerralla ehdollisen rangaistuksen ohella pidetyt tuomarin puhutelut eivät ole vaikuttaneet millään tavalla ennalta estävästi!

19. Markku Arponen ja kumppanit vaativat, että tuomarin pitää olla riita-asioissa nimenomaan sovittelija, ei enää niinkään riidan ratkaisija. Nyt sitten vaaditaan, että tuomarin pitää olla myös puhuttaja, siis "kasvattaja". Mitähän tehtäviä tuomarin rooliin aiotaan seuraavaksi lätkäistä lisää? Minusta olisi paikallaan korostaa joskus hiukan myös tuomarin pääroolia eikä aina vain näitä sivurooleja.

20. Kuten jo keeroin, olen itse aikoinani - siis kauan sitten - pitänyt oikeudessa etenkin nuorille, joskus myös hieman vanhemmille tuomituille, lyhyitä puhutteluja lähinnä silloin, kun nuori henkilö on tuomittu ehdolliseen rangaistukseen tai jätetty syyllisenä rangaistukseen tuomitsematta. Tuomari ei voi kuitenkaan olla milloinkaan varma, onko puhutelulla toivottua vaikutusta.

21. Yhdessä jutussa vastaajana oli 16-vuotias kiltin ja kunnollisen näköinen poika - olkoon tässä vaikkapa Jerry - joka oli syyllistynyt pariin melko lievään rikokseen, muistaakseni auton käyttövarkauteen tai vastaavanlaisiin rikoksiin, josta hänet olisi voitu tuomita sakkoon tai ehdolliseen vankeuteen. Oikeudessa olivat läsnä myös Jerry isä ja sosiaaliviranomaisen edustaja. Lautamiehet, joita istui tuohon aikaan istuntosalin seinustalla  5-7 henkeä, alkoivat päätösneuvottelun aikana puhella, että poika pitäisi ehkä jättää rangaistukseen tuomitsematta, koska hän oli ensikertalainen (niin kuin olikin), kunnollisen oloinen ja koska hänen isänsä oli ammattimies ja "läpitte rehelliseksi" paikkakunnalla tunnettu yrittäjä, niin, ja "poijan äiteelläkin oli ihan hyvä työpaikka". Kun Jerry, hänen isänsä ja ko. sosiaali-ihminenkin vakuuttivat, ettei Jerry ei enää tämän jälkeen "varmasti" syyllisty rikoksiin, niin oikeus päätti, että Jerry jätettään tuomitsematta rangaistukseen. Pidin tuomionluvun jälkeen puhuttelun, jossa totesin ne asiat, joita tuollaisessa tapauksessa normaalisti kerrotaan, eli muistutin mm. siitä, että kaverin oli syytä jatkossa elää kunnollisesti ja olla sortumatta rikoksen poluille, koska seuraavalla kerralla hän ei enää pääsisi yhtä vähällä kuin nyt jne.

22. Tuomiolla ja puhuttelulla ei kuitenkaan ollut toivottua vaikutusta. Jerrystä nimittäin tuli moneksi vuodeksi lähestulkoon oikeuden vakiasiakas, joka oli syytteessä milloin mistäkin rötöksestä. Eikä tässä vielä kaikki, sillä Jerryn ympärille kerääntyi jengiä, jonka jäsenistä monet, myös Jerryn pikkuveli, tulivat oikeudelle tutuiksi ja syyllistyivät vuosien mittaan vielä paljon vakavampiin rikoksiin kuin Jerry ensimmäisellä kerralla.

23. Olinko minä tuomarina siis epäonnistunut "kasvattajana"? Miten minun olisi pitänyt Jerrylle puhua, jotta hänet olisi saatu pidetyksi kaidalla tiellä? Olisiko minun pitänyt hyppiä tasajalkaa ja samalla mylviä uhkauksia, heristellä nyrkkiä tai poliiislta varten vasten lainattuja käsirautoja jne? Vai maanitella ja esittää hurskaita toivomuksia ja sanoa, että "kyllä me kaikki uskomme, että sinä, poikaseni, otat tästä nyt opiksesi, sillä ethän sinä ole mikään paha poika, ehtän"?

24. Kun ministeri sekä ylin, pisin ja korkein syyttäjä ovat nyt ottaneet näin näkyvästi kantaa asiaan, niin voimme jäädä odottamaan, että asiasta tullaan puhumaan paljon myös jatkossa. Puhuttelusta ja tuomarin ja syyttäjän muustakin "kasvatuksesta" järjestetään varmaankin  seminaareja ja koulutustilaisuuksia, asia otetaan toistuvasti esille eduskunnan kyselytunneilla ja tasavallan presidentin järjestämissä presidenttifoorumeissa, Lakimies-lehden teemanumero omistetaan tuomarin kasvatukselliselle roolille, asiaa pohditaan Suomen Akatemian rahoittamissa väitöstutkimuksissa ja tieteellisissä artikkeleissa, Kiinan ja Suomen välinen oikeusyhteistyö ja virkamiesvaihto vilkastuvat entisestään, Nissinen menee Kiinaan ja Nissinen tulee Kiinasta jne.

25. Tuon edellä kertomanani omakohtaisen tapauksen jälkeen aloin itse kyllä suhtautua tuomitun puhutteluihin skeptisesti. Jos jotakin sanoin, sen jälkeen kun olin julistanut langettavan tuomion, niin muotoilin sen yleensä ytimekkäästi raamatulliseen tyyliin: Mene, äläkä tästedes enää syntiä tee!

603. Syyttäjät ja tuomarit tukkanuottasilla teknisestä prosessikysymyksestä

Käydä päälle kuin yleinen syyttäjä

1. Edellisessä blogijutussa (602) sivusin jo hieman tuomarin prosessinjohtoa. Käsitteen laajassa merkityksessä prosessinjohdon piiriin kuuluvat lähestulkoon tuomarin kaikki toimenpiteet asian käsittelyvaiheessa ennen tuomiota. Se jaetaan yleisesti kahteen osaan, eli 1) materiaaliseen (aineelliseen) ja 2) muodolliseen prosessinjohtoon. Materiaalinen prosessinjohto tähtää itse asian eli riitakysymysten selvittämisen, kun taas muodollisen prosessinjohdossa on kysymys menettelyn ulkoisen kulun järjestämisestä ja johtamisesta. Käytännössä muodollisen ja materiaalisen prosessinjohdon raja ei ole tarkka.

2. Erässä aivan äskettäin sattuneessa tapauksessa on kysymys tuomarin muodollisesta prosessinjohtoon kuuluvasta asiasta. Tapaus koskee Helsingin käräjäoikeuden 5/II osaston 14.5.2012 pääkäsittelyn aikana antamaa päätöstä nro 4356.

3. Käräjäoikeuden käsiteltävänä olevassa asiassa oli kysymys törkeästä huumausainerikoksesta. Asiaan vastaamaan haastetuista viidestätoista syytetystä kymmenen oli vangittu ja kolme oli määrätty matkustuskieltoon. Syytetyistä ainoastaan neljä oli suomalaisia, loput 11 nimistä päätellen latvialaisia, liettualaisia ja venäläisiä. Jutun pääkäsittelyn suunniteltu kesto oli kolme viikkoa.

4. Pääkäsittelyssä antamallaan päätöksellään käräjäoikeus velvoitti syyttäjät erottamaan nimeämänsä kirjalliset todisteet muusta esitutkinta-aineistosta erilliseen kansioon tai sähköiseen  hakemistoon. Käräjäoikeus ilmoitti samalla, ettei se ota vastaan sellaisia kirjallisia todisteita, joita ei ole vaaditulla tavalla eroteltu. Käräjäoikeuden päätökseen ei ilmoituksen mukaan saanut hakea erikseen muutosta.

5. Syyttäjät Heli Vesaaja ja Erkki Huhtala eivät kuitenkaan tyytyneet käräjäoikeuden päätökseen, vaan saattoivat asian kanteluteitse hovioikeuden ratkaistavaksi. Syyttäjät vaativat, että käräjäoikeuden päätös kumotaan tai että hovioikeus ryhtyy hovioikeuslain 2 §:n 3 momentissa ja hovioikeusasetuksen 23 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin.

6. Syyttäjien mukaan käräjäoikeus oli lakiin perustumattomalla päätöksellään kieltäytynyt ottamasta vastaan sille oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 5 luvun 4 §:ssä säädetyin tavoin muun esitutkinta-aineiston ohessa toimitetut syyttäjien kirjalliset todisteet. Käräjäoikeus oli myös päättänyt jatkaa pääkäsittelyä. Esitutkinta-aineisto koski vain syytteessä tarkoitettuja tekoja, ja lähes jokainen esitutkintapöytäkirjan liite oli syyttäjien kirjallinen todiste. Syyttäjien mukaan käräjäoikeuden päätös vaaransi aineellisesti oikean lopputuloksen saavuttamisen asiassa ja aiheutti vaaran joidenkin vakavia rikoksia koskevien syytteiden perusteettomasta hylkäämisestä. Päätöksen aiheuttamaa vahinkoa ei voitu korjata muutoksenhaussa, koska vaarana oli, että kaikkia nyt vangittuina tai matkustuskiellossa olevia vastaajia ei olisi mahdollista tavoittaa enää asian käsittelyyn muutoksenhakuasteessa.

7. Syyttäjien mielestä todisteiden erottelematta jättäminen muusta esitutkinta-aineistosta ei vaarantanut puolustusta eikä vaikeuttanut oikeudenkäyntiä. Vaatimus todisteiden erottelemisesta ei ollut miltään osin liitettävissä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin. Todisteiden erottelematta jättäminen ei johtanut niiden vastaanottamisen mahdottomuuteen. Valtakunnansyyttäjä ei ollut määrännyt syyttäjiä erottelemaan todisteita esitutkinta-aineistosta. Käräjäoikeudella ei ollut toimivaltaa rajoittaa syyttäjän nimeämää todistelua mainitsemillaan, muilla kuin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuun lakiin no-
jautuvilla perusteilla.

8. Hovioikeus ratkaisi asian nopeasti, sillä se antoi päätöksensä 28.5.2012 (nro 1439, diaarinumero R 12/1284). eli kahden viikon kuluttua käräjäoikeuden päätöksen antamisesta. Hovioikeus perusteli aluksi  laajasti ratkaisuaan ottaa syyttäjien hakemus kanteluna tutkittavaksi. Kysymys ei ole täysin yksiselitteinen, mutta en nyt kuitenkaan puutu tässä siihen enemmälti.

9. Hovioikeus varasi syyttäjien hakemuksen johdosta syytetyille, oikeastaan tietenkin heidän avustajilleen, tilaisuuden lausunnon antamiseen. Näistä  yhdeksän antoi lausunnon, joissa lähes jokaisessa katsottiin, että käräjäoikeus oli menetellyt asiassa oikein.

10. Minusta hovioikeuden olisi pitänyt pyytää kantelun johdosta lausuma myös käräjäoikeuden tuomareilta, mutta näin ei jostakin syystä tehty. Eihän kantelu kohdistunut lainkaan kyseisen rikosjutun syytettyjä, vaan nimenomaan käräjäoikeuden tuomareita vastaan! Tuomarit eivät toki ole rikosjutun asianosaisia, mutta siitä huolimatta tuomareille olisi asian laatu ja merkitys huomioon ottaen pitänyt varata tilaisuus lausunnon tai selityksen antamiseen. Asiasta on myös laissa nimenomainen säännös (OK 31:4.): Tarvittaessa (kanteluinstanssin) on vaadittava myös asianomaisen tuomarin lausunto tai selvitys.

11. Tässä asiassa mainitunlainen tarve on olemassa, paitsi asian selvittämisen kannalta, myös siksi, että syyttäjät pyysivät vaihtoehtoisesti, että hovioikeus menettelisi hovioikeuslain 2 §:n  3 momentissa ja hovioikeusasetuksen  23 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että syyttäjät ehdottivat harkittavaksi, tulisiko hovioikeuden ryhtyä käräjäoikeuden tumareiden menettelyn johdosta hovioikeusasetuksessa tarkoitettuihin toimiin mahdollisen virkasyyteasian käynnistämiseksi tuomareita vastaan. Kun syyttäjät siis vihjailevat, että käräjäoikeuden tuomarit ovat voineet syyllistyä virkavelvollisuuden rikkomiseen, olisi tuomareita tietenkin pitänyt ehdottomasti kuulla kantelun johdosta.

12. Näin ei siis kuitenkaan tapahtunut, mitä pidän virheenä tai puutteena. Hovioikeus ratkaisi asian yksinomaan syyttäjien ja syytettyjen avustajien lausumien perusteella, mutta käräjäoikeuden tuomareiden kanta kanteluun on jäänyt selvittämättä. Tuomareiden mielipide ilmenee tosin heidän päätöksensä perusteluista, mutta tämä ei ole kuitenkaan poistanut tarvetta kuulla heitä nimenomaan syyttäjien kantelun johdosta. Kun näin ei tehty, perustuu hovioikeuden ratkaisu puutteellisen selvitykseen.

13. Hovioikeus (Esko Lähdevuori, Kirsti Uusitalo ja Jukka Rainio, esittelijä Hanna Holst) arvioi käräjäoikeuden menettelyä seuraavasti (olen varustanut kappaleet kirjaimilla):

a) Laajoissa ja vaativissa rikosasioissa, joissa todisteiden määrä on huomattava ja joissa oikeudenkäynnit usein kestävät liian pitkään, todisteiden erotteleminen erilliseksi kansioksi tai sähköiseksi hakemistoksi tosiasiallisesti merkittävästi helpottaa ja nopeuttaa asian valmistelua ja pääkäsittelyä käräjäoikeudessa sekä myös mahdollisen myöhemmän muutoksenhakun käsittelyä hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa. Asianmukaista on, että asianosainen, joka vetoaa kirjallisiin todisteisiin, myös järjestää aineiston sellaiseksi, että sen käsittely ei viivytä oikeudenkäyntiä. Eri viranomaistahot ovat yhteisymmärryksessä puoltaneet käräjäoikeuden tässä asiassa esittämän menettelytavan omaksumista. Myös tässä asiassa moni vastauksen antaneista rikosasian vastaajista on pitänyt sitä asian joutuisaa ja jäsentynyttä käsittelytapaa edistävänä menettelynä.


b) Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 4 §:n mukaan syyttäjän on toimitettava tuomioistuimelle esitutkintapöytäkirja sekä kirjalliset todisteet. Säännöksessä ei ole tarkemmin määrätty todisteiden toimittamistavasta eikä säännöksestä tai sitä koskevista esityölausunnoista (HE 82/1995
vp.) voida perustellusti vetää johtopäätöstä, että syyttäjän kirjalliset todisteet olisi irrotettava syytteessä tarkoitetun teon kannalta merkityksellisestä esitutkinta-aineistosta, jonka syyttäjä on velvollinen tuomioistuimelle toimittamaan. Kirjallisten todisteiden lisäksi myös esitutkintapöytäkirja saattaa oikeudenkäynnin kuluessa tulla vedotuilta osin oikeudenkäyntiaineistoksi johtuen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 7 §:n 2 momentin ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 32 §:n 2 momentin säännöksistä. Käräjäoikeuden vaatimus siitä, että oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 4 §:n nojalla syyttäjän olisi etukäteen rajattava esitutkinta-aineistosta pois ne kohdat, joihin ei tulla vetoamaan, on lakiin perustumaton ja syyttäjän mahdotontakaan ennen oikeudenkäyntiä toteuttaa.


c) Todisteiden toimittamistavasta tai -muodosta laissa on vain niukalti säännöksiä eikä voida lähteä siitä, että tuomioistuimella olisi aina ilman nimenomaisen lainsäännöksen tukea oikeus oikeudenkäyntiaineiston rajoittamisen uhalla velvoittaa asianosainen toimittamaan todisteensa jossain tietyssä muodossa tai järjestyksessä, jos ne jo on toimitettu tuomioistuimelle niiden vastaanottamisen mahdollistavassa muodossa ja järjestyksessä.


d) Käräjäoikeudella on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 5 §:n mukaan oikeus ja velvollisuus valvoa, että asian käsittelyssä noudatetaan selvyyttä ja järjestystä. Tuomioistuimen tulee myös valvoa, että asia tulee asianmukaisesti käsitellyksi, eikä asiaan sekoiteta mitään siihen kuulumatonta. Prosessinjohtotoimilla pitää, paitsi turvata oikeudenkäynnin kulku, myös valvoa, että asia tulee asianmukaisesti käsitellyksi. Prosessinjohtovallan nojalla annettavien määräysten, jotka johtavat huomioon otettavan oikeudenkäyntiaineiston rajoittamiseen, on kuitenkin aina perustuttava lakiin ja oltava oikeasuhtaisia ja kohtuullisia.


e) Prosessinjohto-oikeuden nojalla annettujen määräysten laiminlyönnistä on laissa säädetty omat seuraamuksensa kuten haastehakemuksen tutkimatta jättäminen (OK 5:5, ROL 5:6), kanteen sillensä jättäminen (OK 12:9 ja 18), kanteen ratkaiseminen yksipuolisella tuomiolla (OK 12:10), uhkasakon
asettaminen ja maksettavaksi tuomitseminen tai nouto (OK 12:19) sekä järjestyssakon määrääminen tai säilöön ottaminen (OK 14:6). Oikeudenkäyntiaineiston rajoittaminen on säädetty seuraamukseksi prekluusiosäännöksissä (OK 5:20, 6:9 ja 25:17), jotka tulevat käräjäoikeudessa sovellettavaksi
vain riita-asioissa.  Lisäksi tuomioistuimella on valta rajoittaa tarpeetonta todistelua (OK 17:7) tai kieltää eräiden todisteiden esittäminen joko todistelukeinoa koskevan kiellon tai todisteiden hyödyntämiskiellon nojalla, joista valtaosasta on säädetty laissa.


f) Edellä lausutuilla perusteilla hovioikeus katsoo, että käräjäoikeudella ei ole tässä tapauksessa ollut laissa säädettyä perustetta kieltäytyä vastaanottamasta sille rikosasiassa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 4 §:n mukaisesti  toimitettuja ja sen hallussa olevia kirjallisia todisteita pelkästään sen vuoksi, ettei niitä ollut eroteltu esitutkintapöytäkirjoista erilliseen kansioon tai sähköiseen tiedostoon. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain säännösten mukaisesti käräjäoikeudella on mahdollisuudet ja velvollisuus järjestää todisteiden vastaanottaminen pääkäsittelyssä niin, ettei asian selvyys siitä kärsi. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti on toteutettavissa myös siinä tapauksessa, että todisteet eivät ole erillisessä kansiossa tai sähköisessä hakemistossa.


g) Päätöslauselma - Käräjäoikeuden päätös kumotaan. Käräjäoikeuden tulee ottaa syyttäjän käräjäoikeudelle esitutkinta-aineiston yhteydessä toimittamat kirjalliset todisteet vastaan, ellei  muuta perustetta niiden vastaanottamisesta kieltäytymiseen ole.


14. Näin siis hovioikeus. Kuuleman mukaan hovioikeuden ratkaisu on herättänyt tuomaripiireissä kiivasta keskustelua, eikä ihme. Tuomarit haluavat olla oikeussalinsa herroja, joita syyttäjät eivät saa määräillä.  Onko hovioikeuden ratkaisu lainmukainen ja ohjaako se tuomarin muodollista prosessinjohtoa ja ylipäätään rikosjuttujen käsittelyä järkevään suuntaan? Pahoin pelkään, että näin tapahdu, vaan hovioikeuden ratkaisu saattaa olla päin vastoin omiaan vain entisestään kärjistämään tuomareiden ja syyttäjien välistä erimielisyyttä.

15. Aivan ensimmäiseksi on syytä painokkaasti todeta, että tällaisia arvovaltakiistoja ei pitäisi syntyä eikä päästää oikeudenkäynnissä syntymään. Ne antavat huonon kuvan rikosjuttujen parissa työskentelevien viranomaisten välisestä yhteistyökyvystä ja ylipäätään toimintakulttuurista. Tämänkaltaiset erimielisyydet. joissa on itse asiassa kysymys vain teknisluontoisesta asiasta, pitäisi toki puida ja saattaa pois päiväjärjestyksestä tuomareiden ja syyttäjien samoin kuin asianajajien välisissä keskusteluissa, oikeussaliin asti niitä ei tulisi päästää. Ei ole kerta kaikkiaan mistään kotoisin, että hovioikeutta "huudetaan apuun" kesken rikosjutun käsittelyn, kun kysymys on vain siitä, pitääkö syyttäjän erottaa todisteet esitutkintapöytäkirjasta erillisiksi kansioiksi tai sähköisiksi hakemistoiksi!

16. Minusta käräjäoikeuden olisi tullut puuttua asiaan eli todisteiden erottamiseen jo kyseisen rikosasian valmistelussa eikä vasta pääkäsittelyssä. Asiaan olisi voitu puuttua jo silloin kun syyttäjän toimittamat asiakirjat oli toimitettu käräjäoikeudelle, tai sitten  valmistelun myöhemmässä vaiheessa ja viimeistään valmisteluistunnossa, jos sellainen on pidetty. Pääkäsittelyyn syyttäjien ja tuomareiden välistä skismaa ei olisi tullut päästää, vaan riita olisi pitänyt ratkaista jo ennen pääkäsittelyn aloittamista. Hovioikeuden olisi tullut todeta tämä asia omassa päätöksessään, mutta kumma kyllä, hovioikeus ei lausu tästä kysymyksestä perusteluissaan mitään.

17. Hovioikeuden päätös osoittaa kyllä pykälien tuntemusta, sillä hovioikeus luettelee perusteluissaan - asian tutkittavaksi ottamisen kohdalla pykäliä löytyy vielä enemmän -  suuren joukon lain säännöksiä. Kohdassa e hovioikeus mainitsee jopa sellaisia pykäliä, jotka tulevat sovellettaviksi ainoastaan riita-asioissa, ei rikosasian käsittelyssä.

18. Mutta onko hovioikeus osunut arviossaan silti oikeaan? Minusta ei ole, sillä kyllä tuosta hovioikeuden pykäläluettelosta löytyy sellainen lainkohta, jolla tapaus olisi tullut ratkaista ja nimenomaan "tuomareiden hyväksi", jos tällaista sanontaa passaa käyttää. Tämä lainkohta on ROL 6 luvun 5 §:n 1 momentti, joka on tuomarin muodollista prosessinjohtoa koskeva perussäännös. Sen mukaan tuomioistuimen tehtävänä on valvoa, että asian käsittelyssä noudatetaan selvyyttä ja järjestystä. Saman momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä myös asian erillisen osan tai oikeudenkäyntiä koskevan kysymyksen erikseen käsittelemisestä sekä muista poikkeuksista normaaliin käsittelyjärjestykseen.

19. Kuten edellä jo totesin, muodollisessa prosessinjohdossa on kysymys toimenpiteistä, jotka koskevat prosessin ulkoista johtamista ja asian käsittelyjärjestyksestä päättämistä. Muodolliseen prosessinjohtoon kuuluu olennaisena osana päättää siitä, mistä muodossa tietyt prosessitoimet on oikeudenkäynnissä suoritettava. ROL 6:5.1:n säännökset antavat minusta tuomarille vankan tuen päättää siitä, että esitutkintapöytäkirjaan sisällytetyt todisteet on erotettava pöytäkirjasta erillisiksi kansioiksi tai sähköisiksi hakemistoiksi. Tästä ei voi käsitykseni mukaan olla mitään epäselvyyttä -  jos nimittäin lakia tulkitaan oikein ja järkeviä tavoitteita silmällä pitäen. Tässä tavoitteena on nimenomaan asian käsittelyn selkeys ja hyvä käsittelyjärjestys, mikä palvelee nimenomaan asian perusteellista ja asianmukaista selvittämistä.

20. Hovioikeus näyttää ajatelleen, kuten muodolliseen laintulkintaan taipuvaiset pykälänikkarit yleensäkin ajattelevat, että kun laissa ei ole nimenomaista säännöstä jostakin menettelystä, niin tuota menettelyä tai toimintatapaa on pidettävä kiellettynä. Mutta kun kysymys on tuomarin prosessinjohdosta, niin eihän asia suinkaan ole näin. Laissa ei ole kerta kaikkiaan mahdollisuutta säännellä tuomarin muodollista prosessinjohtoa yksityiskohtaisilla säännöksillä, sillä prosessinjohtoon kuuluu sangen lukuisa joukko mitä erilaisimpia asioita ja tehtäviä, joista tuomarin pitää huolehtia, vaikka laki ei sanoisi mitään. Se, mitä ROL 6 luvun 5 §:n 1 momentin kuuluu "asian käsittelyn selvyyteen ja järjestyksen," on jätetty lainkohdassa tuomarin harkintaan.

21. Hovioikeus viittaa perusteluissaan (kohta a) epämääräisesti siihen, että "eri viranomaistahot ovat yhteisymmärryksessä puoltaneet käräjäoikeuden tässä asiassa esittämän menettelytavan omaksumista". Se, mitä tällä lausumalla itse asiassa tarkoitetaan, ei selviä perusteluista; tuollaisia epämääräisiä viittauksia tuomion perusteluissa tulisi välttää.

22. Ko. lausumalla on ollut  epäilemättä tarkoitus viitata VKSV:n asettaman työryhmän mietintöön 4.5.2010, joka kulkee nimellä  "Vaativien rikosasioiden viipyminen" (Suosituksia ja ehdotuksia viipymisen torjumiseksi esitutkinnassa, syyteharkinnassa ja tuomioistuinvaiheissa). Työryhmään, jota johti valtionsyyttäjä Mika Illman, kuului edustajia KKO:sta (Pekka Koponen ja Kaarlo Hakamies), Helsingin hovioikeudesta (Risto Hänninen ja Erkki Koivula), käräjäoikeuksista (Jukka Huunonen, Seppo Karvonen, Tapani Koskimäki ja Olli Saunanoja), syyttäjistöstä (Mika Illman ja Tapio Nyrhilä), poliisista (Tapio Kalliokoski ja Ismo Siltamäki) sekä asianajajaliitosta (Markku Fredman ja Riitta Leppiniemi).

23. Tämän arvovaltaisen työryhmän mietintö ei sisällä kovinkaan paljon uutta, vaan siihen on lähinnä vain listattu rikosprosessin eri vaiheita koskevia tärkeimpiä asioita. Mietinnössä korostetaan tarvetta siirtyä rikosprosessissa mahdollisimman pian sähköisen esitutkintapöytäkirjan käyttämiseen. "Jo nyt on mahdollista saattaa esimerkiksi erilaisia kirjallisia todisteita sähköiseen muotoon niin, että niiden esittäminen pääkäsittelyssä on mahdollista tehdä tietoteknisten laitteiden avulla, mikä laajassa jutussa on omiaan tehostamaan ja nopeuttamaan aineiston läpikäymisen", sanotaan mietinnössä. Mietinnössä korostetaan myös - hyvin lyhyesti tosin - sitä, että tuomarin prosessinjohdon tulee olla "riittävän  jämäkkää".

24. Tässä yhteydessä on tärkeää todeta seuraava työryhmän mietintöön sisältyvä kohta: "Asiassa, jossa kirjallisten todisteiden määrä on huomattava, syyttäjän tulee rottaa pääkäsittelyssä esitettävät kirjalliset todisteet muusta esitutkinta-aineistosta tuomioistuimelle toimitettavaan erilliseen kansioon tai tallenteeseen, jossa todisteet on eroteltu sähköiseen hakemistoon. Muissa jutuissa näin tulee myös menetellä, ellei se yksittäistapauksessa ole tarpeetonta." Tuossa on sanottu juuri se, mitä käräjäoikeus on yrittänyt saada syyttäjät ko. tapauksessa tekemään. Työryhmän mietintö ei toki ole sitova oikeuslähde, mutta perustelujen avoimuus olisi kuitenkin edellyttänyt, että hovioikeus olisi kertonut tarkemmin, mihin se on edellä (kohta 21) mainitulla epämääräisellä lausumallaan tarkoittanut viitata.

25. Vaikuttaa kyllä hieman oudolta, että vaikka sanottua arvovaltaista työryhmää on johtanut valtionsyyttäjä, VKSV ei ole saanut syyttäjiä sitoutumaan sanotun työryhmän mietintöön tai ainakaan  ko. statuuttiin. Kirjoitellaan ja laaditaan kyllä kauniita ja sujuvia mietintöjä, mutta mietinnöissä tehtyjä ehdotuksia ei kuitenkaan oteta käytännössä vakavasti eikä edes yritetä noudattaa. Syyttäjät vetosivat kantelussaan lähinnä vain siihen, ettei käräjäoikeudella ole ollut (muka) toimivaltaa antaa sanotunlaista määräystä kirjallisten todisteiden erottamiseksi ja että käräjäoikeuden toimenpiteet vaarantavat "aineelliseen totuuteen" pääsemistä. Syyttäjät eivät näytä huomioivan tai ainakaan noteeraavan, että käräjäoikeuden edellyttämä toimenpide, jota arvovaltainen työryhmä on mietinnössään suositellut, on annettu juuri siksi, että asia saataisiin perusteellisesti ja toisaalta joutuisasti selvitetyksi. Syyttäjien ei  pitäisi ajatella vain oman työnsä helppoutta ja mukavuutta, vaan virkamiehinä heidän pitäisi pohtia asioita myös ja ennen muuta siltä kannalta, mikä on yleensä ja yleisen edun kannalta järkevää ja tarkoituksenmukaista.

26. Syyttäjät väittävät kantelukirjoituksessaan, että todisteiden erottelematta jättäminen ei vaarantanut puolustusta eikä vaikeuttanut oikeudenkäyntiä. Puolustajien vastineista saa kuitenkin hieman toisenlaisen käsityksen, sillä kuten sanottu, lähestulkoon kaikki puolustajat tai avustajat pitivät lausunnoissaan käräjäoikeuden määräystä todisteiden erottamiseksi hyödyllisinä toimenpiteenä. (Kuten sanottu, käräjätuomareiden mielipidettä hovioikeus ei pitänyt  tarpeellisena edes kuulla.)

27. Saamieni viestien perusteella näyttäisi siltä, että asianajajat toivovat yleisemminkin, että kyseisen todisteiden erottamisen tekisi syyttäjä, koska sitten myös asianajajat saisivat käyttöönsä syyttäjän oikeudelle antaman erillisen kansion tai pdf-tiedostoista muodostuvan hakemiston. Syyttäjät syyttävät yleensä käräjäoikeudessa siinä rakennuksessa, missä heidän oma virkahuoneensakin sijaitsee, joten he pystyvät tuomaan oikeussaliin koko laajan esitutkinta-aineiston. Sen sijaan asianajaja, varsinkin vieraalla paikkakunnalla, saattaa olla pulassa, jos esitutkinta-aineistoa on kottikärryllinen.

28. Olisin siis sitä mieltä, että käräjätuomareiden määräys, jonka mukaan syyttäjien (eikä siis oikeuden) tehtävänä  on erottaa kirjalliset yms. todisteet on muusta esitutkinta-aineistosta ja -pöytäkirjasta erillisiksi kansioiksi tai sähköisiksi hakemistoiksi, on lainmukainen ja järkevä. Tuomarit ovat antaneet sanotun määräyksen prosessinjohtovaltansa puitteissa eli ROL 6 luvun 5 §:n 1 momentin nojalla.

29. Toinen asia on se, että tuomareiden olisi tullut ottaa todisteiden erottamiskysymys puheeksi syyttäjien ja puolustusasianajajien kanssa ja rikosasian valmistelussa eikä vasta pääkäsittelyssä. Käräjäoikeus päätös, jolla syyttäjien esittämien kirjallisten todisteiden vastaanottaminen on syyttäjien "niskoittelun" takia evätty, on varsin raju eikä siihen näytä löytyvän tukea todisteiden epäämistä koskevasta OK 17 luvun 7 §:stä tai muistakaan säännöksistä.

30. Mutta jos rikosjutun pääkäsittely on, kuten olettaa sopii,  keskeytetty käräjäoikeudessa kunnes syyttäjien kanteluun saatiin hovioikeuden päätös, ei käräjäoikeuden päätös evätä todisteiden vastaanottaminen ole ollut pääasian ratkaisemisen kannalta kohtalokasta. Asiassa olisi päästy kaikkia osapuolia tyydyttävään tai ainakin järkevään ratkaisuun siten, että hovioikeus olisi ratkaissut syyttäjien ja tuomareiden välisen kiistan tuomareiden hyväksi, jolloin siis syyttäjät olisivat olleet velvollisia suorittamaan pääkäsittelyn jatkuessa kirjallisten todisteiden erottelun.

31. Joka tapauksessa hovioikeuden olisi tullut päätöksensä perusteluissa ottaa periaatteellinen kanta, jonka mukaan syyttäjän tehtävänä on erottaa jutussa esitettävät kirjalliset todisteet, jos käräjäoikeus on antanut valmistelussa tätä koskevan määräyksen. Kun hovioikeus ei tätä selkeästi tehnyt, tuomareiden ja syyttäjien tukkanuottasillaolo ja arvovaltakiista asian tiimoilta tullee edelleen jatkumaan.