1027. Tatu Leppäsestä uusi oikeusneuvos

1. Kor­kein oi­keus (KKO) esit­ti eilen täysistunnossaan, et­tä 1.9. täy­tet­tä­vään jä­se­nen eli oikeusneuvoksen vir­kaan ni­mi­te­tään Hyvinkään kä­rä­jäoi­keu­den laa­man­ni, oi­keus­tie­teen toh­to­ri Ta­tu Lep­pä­nen. Oi­keus­mi­nis­te­riö tu­lee esit­te­le­mään vi­ran täyt­töä kos­ke­van asian val­tio­neu­vos­ton ylei­sis­tun­nos­sa. Pää­tök­sen ni­mi­tyk­ses­tä te­kee ta­sa­val­lan pre­si­dent­ti. Virka tuli avoimeksi oikeusneuvos Kari Kitusen jäädessä eläkkeelle.

2. Korkeimmassa oikeudessa on presidentti ja 18 jäsentä, yhteensä siis 19 tuomaria. Lain mukaan KKO:ssa pitää olla vähintään 15 jäsentä. Vertailun vuoksi todettakoon, että Ruotsissa, jonka väkiluku on kaksi kertaa suurempi kuin Suomessa, korkeimpaan oikeuteen (Högsta domstolen, HD) kuuluu vain 16 jäsentä eikä siellä ole presidenttiä vaan puheenjohtaja. Ruotsin HD käsittelee vuosittain noin 4 000 asiaa eli noin puolet enemmän kuin Suomen KKO. Ruotsin HD:ssa ratkaisujen tekemiseen osallistuu itse asiassa vain 14 jäsentä ("dömande justitiråden"), sillä oikeusneuvoksista (justitieråd) kaksi toimii vuorollaan lagrådetin (laintarkastuskunnan) jäsenenä. Ennakkopäätöksinä eli prejudikaatteja kumpikin ylin tuomioistuin julkaisee vuosittain noin sata ratkaisuaan.

3. Tatu Lep­pä­nen, joka täyttää tässä kuussa 48 vuotta, on toi­mi­nut Hy­vin­kään kä­rä­jäoi­keu­den laa­man­ni­na vuo­des­ta 2014 al­kaen. Hä­nel­lä on tuo­miois­tuin­ko­ke­mus­ta usean vuo­den ajal­ta myös Vantaan kä­rä­jä­tuo­ma­rin (2010-2014) ja ma. ho­vioi­keu­den­neu­vok­sen (Helsingin HO:ssa) se­kä kor­keim­man oi­keu­den esit­te­li­jän teh­tä­vis­tä. Ai­kai­sem­min Lep­pä­nen on toi­mi­nut  4-5 vuotta tut­ki­mus­teh­tä­vis­sä eli tarkemmin sanottuna prosessioikeuden assistenttina Hel­sin­gin ylio­pis­ton ri­kos- ja pro­ses­sioi­keu­den lai­tok­sel­la ja pitkään (2001-2010) lain­sää­dän­tö­neu­vok­se­na oi­keus­mi­nis­te­riön lain­val­mis­te­luo­sas­tol­la se­kä ly­hyen ajan edus­kun­nan oi­keu­sa­sia­mie­hen­sih­tee­ri­nä. Leppänen on prosessualisti eli hänen tut­ki­mus- ja lain­val­mis­te­lu­työn­sä on pai­not­tu­nut pro­ses­sioi­keu­teen, eri­tyi­ses­ti si­vii­lip­ro­ses­si-, to­dis­te­lu- ja ulo­sot­to-oi­keu­den aloil­le. Li­säk­si Lep­pä­nen on toi­mi­nut pu­heen­joh­ta­ja­na, jä­se­ne­nä tai asian­tun­ti­ja­na lu­kui­sis­sa eri työ­ryh­mis­sä oi­keus­mi­nis­te­riön hal­lin­no­na­lal­la. Viimeksi Leppänen oli toisena selvitysmiehenä pohtimassa kysymystä tuomioistuinviraston perustamisesta. 

4. Tatu Leppäsestä KKO saa pätevän ja monipuolisen kokemuksen omaavan jäsenen, joka on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi ja toiminut tutkijana yliopistossa, lainsäädäntöneuvoksena 10 vuotta ja viimeksi  5-6 vuotta tuomarina pääkaupunkiseudulla. Leppäsen erityisala on prosessioikeus, tarkemmin sanottuna siviiliprosessioikeus. Tutkijana ja lainvalmistelijana hän on perehtynyt laajasti myös todistusoikeuteen ja ulosotto-oikeuteen.

5. Leppänen väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa 1998 hieman yli 400-sivuisella väitöskirjalla, jonka nimenä on Riita-asian valmistelu todistusaineiston osalta. Erinomaisen ajankohtainen teema, sillä alioikeusmenettelyn uudistus oli ollut tuolloin voimassa vasta muutaman vuoden. Väitöstilaisuus pidettiin Porthanian luentosalissa III  toukokuun 29. päivänä, jolloin Leppänen oli 29-vuotias. Kustoksena toimi professori Juha Lappalainen ja itse olin virallisena vastaväittäjänä. Tatu on muistellut väitöstilaisuutta kokoomateoksessa Miten meistä tuli oikeustieteen tohtoreita toteamalla mm., että tilaisuus oli muuten ok, mutta "vastaväittäjä Virolainen hiillosti koko ajan"! Noo, en nyt tiedä, oliko kyse sentään väittelijän "hiillostamisesta", sillä on syytä muistaa, että vastaväittäjän tehtäviin nimenomaisesti kuuluu olla kriittinen ja kaivella väitöksestä mahdollisia puutteita ja vikoja. Leppäsen väitöstutkimuksen ansiot olivat toki painavat ja niinpä saatoin loppulausunnossani samoin kuin tiedekunnalle antamassani kirjallisessa lausunnossa, joka on julkaistu Lakimies-lehdessä (1/1999 ss.113-141), todeta, että Tatu Leppäsen väitöstutkimus on erinomaisen hyvä.

6. Väitökirjan arvosanalautakuntaan kuuluivat Juha Lappalainen, professori Hannu Tapani Klami ja minä virallisena vastaväittäjänä. Esitin väitöstutkimukselle toiseksi korkeinta arvosanaa eli eximiaa, jonka Lappalainen ilmoitti hyväksyvänsä. Klami yritti hieman pullikoida vastaan puhellen jotakin magnasta ja sen riittävyydestä, mutta kun me Juhan kanssa pidimme päämme, Hannu Tapani huomasi pian pulinansa turhaksi, ja niin lautakunta päätyi yksimielisesti eximian kannalle. Tiedekuntaneuvosto oli, niin ikään yksimielisesti, samalla kannalla, jotenTatu Leppäsestä leivottiin oikeustieteen tohtori (OTT) eximian arvoiseksi katsotulla väitöstutkimuksellaan. Leppäsen väitöskirja on edelleen "täyttä rautaa" myös oikeuskäytännössä, joten tuomarit joutuvat, jos ovat tehtävänsä tasalla, selailemaan opusta varsin usein. Jälkeenpäin olen ajatellut, että Leppäsen väikkäristä olisi aivan hyvin antaa arvosanaksi jopa laudaturin.

7. Väitoskirja ei ole Leppäsen ainoa julkaisu, sillä hän on kirjoittanut Asko Välimaan kanssa paljon käytetyn kirjan Muutoksenhaun pääpiirteet (4. painos 1998) ja 2000-luvulla yhdessä professori Tuula Linnan kanssa kirjat Ulosottomenettely ja Ulosmittaus ja myynti, joista kummastakin on otettu toinen painos. Jo vuonna 1992 Leppänen oli julkaissut kirjan Vahinkoedellytys konkurssitakaisinsaannissa. Leppäsen kaveri Asko Välimaa ilmoittautui myös pari kolme kertaa oikeusneuvoksen virkaan ja hänet rankattiin KKO:ssa pohdinnoissa kärkipään hakijaksi. Enää Välimaa ei ilmeisesti tule tavoittelemaan KKO:n jäsenyyttä, sillä hänet nimitettiin keväällä oikeusministeriön korkeimmaksi virkamieheksi eli  kansliapäälliköksi, onnittelut tästä! Olisi ollut hauska seurata, mitä parivaljakko Leppänen - Välimaa olisi saanut yhdessä aikaan KKO:ssa. Täytyy todeta, että kyllä prosessualisteilla on kysyntää, sillä onhan myös oikeuskansleri Jaakko Jonkka "prosessioikeuden miehiä" ja sama luonnehdinta pätee myös eduskunnan oikeusasiamiehenä olevaan Petri Jääskeläiseen. 

8. Monet asian harrastajat odottivat, että Tatu Leppänen jatkaisi hyvin alkanutta tutkijan uraansa yliopistolla, sillä hänessä oli selvästi professoriainesta. Leppänen nimitettiin Helsingin yliopiston prosessioikeuden dosentiksi 2002. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Leppänen päätti jättää yliopiston ja siirtyä lainvalmistelijaksi ja sittemmin tuomariksi. Tätä voidaan pitää prosessioikeuden tutkimuksen kannalta hieman harmillisena, sillä esimerkiksi Juha Lappalaisen erinomainen kirjasarja Siviiliprosessioikeus (I ja II) odottaisi kolmatta osaa sekä kahden ensimmäisen osan päivittämistä ja täydentämistä. Tatu Leppänen olisi ollut pätevä jatkamaan Lappalaisen kesken jäänyttä kirjallista työtä.

9. Kun Tatu Leppänen nimitettiin  elokuussa 2014 Hyvinkään käräjäoikeuden laamanniksi, paikallinen Aamuposti -niminen lehti julkaisi asiasta uutisen otikolla "Dosentti ryhtyi tuomariksi"- ikään kuin tuomariksi noin vain "ryhdyttäisiin". Leppänen sanoi tuolloin lehdelle, että nuorempana häntä kiinnosti tutkimus, mutta sitten elämä alkoi konkretisoitua ja ihmiskohtalot kiinnostaa. Leppäsen mukaan hän on koko ajan "lähestynyt kenttää". 


10. Voihan tuomarinuran toki noinkin tehdä. Itse tein asiat toisessa järjestyksessä, sillä aloitin oman urani hovioikeuden viskaalina ja "ryhdyin" vakinaiseksi tuomariksi 33-vuotiaana. Kun tuomarin työ alkoi tuntua toisinaan hieman pitkästyttävältä, vaihdoin "kenttää" ja aloin professoriksi. Niin tai näin, pääasia on, ettei tyydy tekemään koko ikänsä aina vaan samoja "hommia" sen kummempia ajattelematta. Hyvä tuomari selvittää aina itselleen, mitä oikeustieteen tutkimuksessa on meneillään. Tutkijan puolestaan kannattaa jatkuvasti pitää silmällä, mitä tuomioistuimissa tapahtuu ja miten tutkijan opit ja tulkintasuositukset "purevat" käytännössä.

949. Uusi oikeusneuvos

1. Blogijutussa nro 943/13.5.-15 kirjoitin korkeimmassa oikeudessa (KKO) avoinna olevan jäsenen eli oikeusneuvoksen viran täyttämisestä. Mainitsin kirjoituksessa virkaan ilmoittautuneiden lakimiesten nimet.

2. Tänään KKO on esittänyt, että 1.9.2015 täytettävään jäsenen virkaan nimitetään hovioikeudenneuvos, oikeustieteen lisensiaatti Tuomo Antila. Antila on 47-vuotias ja hän työskentelee nykyisin Helsingin hovioikeuden jäsenenä. KKO:n tiedotteessa kerrotaan lyhyesti Antilan tähänastisesta urasta. Antila on julkaissut vuonna 2007 kirjan "Edunvalvontavaltuutus".

KKO:n tiedote

3. Oikeusministeriö tulee piakkoin esittelemään viran täyttöä koskevan asian valtioneuvoston yleisistunnossa. Päätöksen nimitysasiassa tekee tasavallan presidentti. Antilan nimitys on kuitenkin varmaa, sillä valtioneuvosto ja presidentti eivät poikkea KKO:n virkaesityksistä. Käytännössä KKO täydentää itse itseään.

4. Tuomo Antilalla on monipuolinen kokemus, mikä on varmaankin ollut eräs virkaesitystä puoltava peruste. Hän ohitti valinnassa useita vanhempia ja kokeneempia juristeja. Jotkut pitivät melko varmana, että KKO esittäisi virkaan EIT:n tuomarina vuoden 2007 alusta toiminutta Päivi Hirvelää, jonka virkakausi Strasbourgissa päättyy tämän vuoden lopussa.

5. En tunne Tuomo Antilaa, mutta olen kuullut eri tahoilta, että häntä pidetään taitavana lakimiehenä. KKO saa siten hänestä pätevän ja pitkäaikaisen jäsenen. 2000-luvulla useimmat KKO:n jäsenet on nimitetty virkaan yli 50-vuotiaina.

6.  Muistan nyt, että olen itsekin ja jo aika kauan sitten pannut merkille, että Tuomo Antila on taitava juristi. Tämä käy ilmi ennakkopäätöksestä KKO 1999:63, jossa sillloinen vt. nuorempi oikeussihteeri Antila toimi KKO:n esittelijänä. Tapauksessa oli kysymys yhdestä lempiaiheestani eli väittämistaakasta (OK 24:14.2, nykyisin ko. säännös on OK 24:3.2:ssa ) ja toisaalta tosiseikkaan vetoamisen prekludoitumisesta hovioikeudessa (OK 25:15.2, nykyisin OK 25:17.1). Antila jätti ratkaisuun KKO:n päätöksestä poikkeavan mietintönsä, mikä näyttää olevan nykyisin melko harvinaista. 

KKO 1999:63

7. En ryhdy tässä tarkemmin analysoimaan ko. ratkaisua. Olen kritisoinut sitä muutaman sivun verran Lakimies-lehdessä vuonna 2000 (numero 8) julkaistussa artikkelissani "Väittämistaakasta vieläkin vähäsen"  (sivut 1155-1169). KKO joutui ratkaisussa äänestämään. Enemmistö eli presidentti Olavi Heinonen ja oikeusneuvokset Mikko Tulokas ja Markku Arponen olivat sitä mieltä, etteivät alemmat oikeudet olleet rikkoneet väittämistaakkanormia. Enemmistön perustelut ovat kuitenkin hyvin niukat ja minun v. 2000 esittämäni arvion mukaan myös virheelliset; olen samaa mieltä edelleen. 

8. KKO:n vähemmistö (Palaja ja Suhonen) perusteli omaa mielipidettään enemmän ja enemmistöä paremmin. Minusta selvästi parhaimmat perustelut asiassa esitti  - kuten myös edellä mainitussa artikkelissani totesin - kuitenkin jutun esittelijä Tuomo Antila. Hän oli mietinnössään väittämistaakan tiukan soveltamisen kannalla; olen itse ollut kirjoissani ja artikkeleissani samalla kannalla. Antila ratkaisi myös prekluusiokysymyksen oikein ja kirjoitti ratkaisuehdotukselleen tältäkin osin asianmukaiset perustelut.

9. Kehuin Lakimies-lehden jutussani myös Tuomo Antilan omaksumaa pro et contra -argumentointia ja perustelutapaa. Totesin, että Antilan ko. tapauksessa harjoittama pro et contra -näkökohtien avoin punninta on esimerkillistä tuomion perustelemista. Hieman piruillakseni - minulla on sellaiseen joskus taipumusta - lisäsin vielä, että olisi toivottavaa, jos myös KKO:n jäsenistö alkaisi pikku hiljaa siiirtyä ko. perustelemistavan käyttämiseen. Toivomukseni on kuultu, sillä nykyisin KKO:n perustelut ovat parantuneet ja myös pro et contra -perusteluja käytetään useimmissa tapauksissa.

10. Olen edelleen sitä mieltä, ettei KKO ratkaissut tapauksessa 1999:63 väittämistaakkaa oikein. Mutta mitäpä tuolle nyt enää mitään mahtaa! Vastaus siihen, miten ko. tapaus olisi tullut ratkaista, löytyy Tuomo Antilan mietinnöstä. Kuten sanottu, se on hyvä, mutta vielä täydellisempi se olisi ollut, jos esittelijä olisi viitannut perusteluissaan myös oikeuskirjallisuudessa väittämistaakasta ko. osin esitettyihin käsityksiin. 

11. Kuten tiedämme, oikeuskirjallisuuteen viittaaminen tuomion perusteluissa on ollut KKO:ssa pannassa, käytännössä siis itse asiassa kiellettyä. Muiden maiden ylimmissä tuomioistuimissa sitä vastoin on vallalla toisenlainen käytäntö. Ehkäpä käytäntö - tässäkin suhteessa siis - kuitenkin pikku hiljaa muuttuu, kun KKO:een saadaan entistä enemmän todella päteviä jäseniä.

12. Viime syksynä Helsingin yliopistossa tarkastettiin OTL Jari Vaitojan  500-sivuinen ja muutenkin seikkaperäinen väitöskirja "Väittämistaakka, tuomarin kyselyvelvollisuus ja pakottavaan yksityisoikeudelliseen sääntelyyn perustuvien vaatimusten tutkiminen siviiliprosessissa". Se on oikein hyvä ja perusteellinen väitöstutkimus. Vaitoja käsittelee kolmessa eri kohdassa myös ratkaisua KKO 1999:63 (s. 78, 81 ja 86). Minulle ei valitettavasti selvinnyt, hyväksyykö Vaitoja KKO:n ratkaisun vai ei. Väittelijän olisi kannattanut kiinnittää huomiota myös jutun esittelijän mietinnössä esitettyihin näkökohtiin.

943. Kenestä seuraava oikeusneuvos?

1. Poliisilylijohtajan viran lisäksi parhaillaan on meneillään myös korkeimman oikeuden (KKO) jäsenen eli oikeusneuvoksen viran täyttäminen. Olen selostanut aiemmin useita oikeusneuvoksen virkanimitystapauksia. 

2. Tällä kerralla KKO:n jäsenen virkaan on ilmoittautunut 14 lakimiestä, joista kaksi on pyytänyt, ettei heidän nimeään saatettaisi julkisuuteen. En paljasta heidän nimiään, mutta voin omana mielipiteenäni todeta, ettei näilä kahdella liene mahdollisuutta tulla virkaan nimitetyksi.

3. Muut 12 hakijaa ovat KKO:n tiedoksi toimittaman listan mukaan - ilmeisesti ilmoittautumisjärjestyksessä - seuraavat 

Tuomo Antila, Kirsti Uusitalo, Päivi Hirvelä, Asko Välimaa, Jukka Lindstedt, Tuomas Pöysti, Petri Mäntysaari, Ari Kyllönen, Anne Ekblom-Wörlund, Markku Fredman, Riitta Ollila ja Jaakko Rautio.

4. Hieman toistakymmentä hakijaa siis - virallisesti siis virkaan ilmoittautujaa - mikä on aika lailla normimäärä; joskus oikeusneuvoksen virkaan on ilmoittautunut parikymmentä lakimiestä. Edellisen kerran KKO:n jäsenen virkaan virkaan nimitettiin 2013 hovioikeudenlaamanni, OTT Mika Huovila, joka toimi Ulvilan murhajutun "ensimmäisellä kierroksella" hovioikeuden ao. jaoston puheenjohtajana.

5. Nyt virkaan ilmoittautuneista ovat jo aikaisemmin samalla asialla olleet ainakin Hirvelä, Välimaa, Lindstedt, Kyllönen, Ekblom-Wörlund ja Fredman. Viimeksi mainittu ansaitsee kohta "veteraanihakijan" nimikkeen, sillä tämä lienee jo viides kerta, kun Fredman on ilmoittautunut jäsenen virkaan. Ehkä Markulla vihdoinkin tärppää, sillä kuuluhan hän myös nyt kärkihakijoiden joukkoon.

6. On hyvin vaikea ellei suorastaan mahdotonta ennustaa, kuka tulee virkaan nimitetyksi. Tämä riippuu yksinomaan KKO:sta, sillä tunnettu tosiasia on, että KKO täydentää itse itseään. Ylimmän oikeuden jäsenen virkaan on paria noin 40 vuotta sitten sattunutta poikkeusta lukuun ottamatta nimitetty aina juristi, jota KKO on täysistunnossaan virkaan esittänyt.

7. Usein jäsenen virkaan on nimitetty lakimies, joka on saanut KKO:n sisältä epävirallisen "vinkin" eli kehotuksen tai toivomuksen ilmoittautua virkaan. Julkisuudessa tästä puhuttiin viimeksi 2010, jolloin oikeusneuvoksen virkaan nimitettiin asianajaja Ari Kantor. Korkein oikeus voi siten päättää tavallaan jo etukäteen, kenet se haluaa saada virkaan, jolloin virallinen ilmoittautumismenettely on lähinnä vain teatteria; virantäyttö muistuttaa kutsumenettelyä.

8. Toinen epäkohta koskee epätietoisuutta siitä, millaisen taustan ja kokemuksen omaavan  lakimiehen KKO kulloinkin haluaa saada jäsenistöönsä. Tässäkään asiassa eli viranhaun avoimuudessa ei ole tapahtunut minkänlaista kehitystä, vaikka sanotusta epäkohdasta ja ns. täsmähaun puolesta ovat kirjoittaneet monet lakimiehet. Jäsenen virkaan ilmoittautuu joka kerta - kuten nytkin - eri alojen asiantuntijoita ja juristeja, mutta KKO ei paljasta etukäteen suunnitelmiaan. Se kertoo vasta valtioneuvostolle tekemässään virkaesityksessä, haluaako se saada oikeusneuvoksen virkaan esimerkiksi hovioikeustuomarin, alioikeustuomarin, asianajajan, yliopiston professorin, lainsäädäntöneuvoksen vai syyttäjän.

9. Tällä kertaa oikeusneuvokseen virkaan näyttäisi ilmoittautuneen kolme hovioikeustuomaria (Antila, Uusitalo ja Kyllönen), muttei yhtään käräjätuomaria tai käräjäoikeuden laamannia. Hakijoista yksi on markkinaoikeustuomari (Ekblom-Wörlund), yksi asianajaja (Fredman), kolme lainvalmistelijaa (Lindstedt, Välimaa ja Rautio) ja kaksi yliopisto-opettajaa (Mäntysaari ja Ollila). Päivi Hirvelä on taustaltaan valtiosyyttäjä, joka toimii nykyisin ihmisoikeustuomioistuimen tuomarina. 

10. Yllättävin nimi hakijoiden joukossa on Tuomas Pöysti, sillä hän on VTV:n eli Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja. Pöysti on Lapin yliopiston kasvatti, joka on väitellyt tohtoriksi oikeusinformatiikasta. Hän voisi olla "kova sana" täytettäessä KHO:n jäsenen virkaa, mutta nyt on kyse yleisen tuomioistuimen jäsenen virasta. Mutta kaikki on toki mahdollista, ja mistäpä sitä tietää, vaikka juuri Pöysti olisi nyt ollut KKO:sta tulleen vinkkauksen kohteena.

11. Lakonisesti voitaisiin todeta, että nimityksen oikeusneuvokseen virkaan saa henkilö, jolle KKO:n sisältä on vinkattu virasta ja kenties myös kehotettu ilmoittautumaan siihen. Sitä, onko tällä kerta näin tapahtunut ja ketä on kehotettu ilmoittautumaan, emme tiedä. Tietoa ei ole myöskään siitä, millaisen kokemuksen omaan juristin KKO haluaisi nyt saada kokoonpanoonsa. Kaikki on siis yhtä salamyhkäistä ja sisäänlämpiävää kuin aina ennenkin! 

12. Jos minulta tiedusteltaisiin kärkiehdokkaita, niin sanoisin, että tuohon joukkoon kuuluvat  Päivi Hirvelä, Asko Välimaa, Markku Fredman, Kirsti Uusitalo ja Jaakko Rautio. 

13. Kun Pauliine Koskelo siirtyy ensi vuoden alusta EIT:n tuomariksi, voitaisiin loogisesti ajatellen otaksua, että KKO saisi uuden jäsenen vastavuoroisesti  EIT:stä eli nimitetyksi tulisi Päivi Hirvelä. Toisaalta uuden jäsenen virka täytetään 1.9. lukien ja Hirvelän pesti EIT:ssa päättyy vasta vuoden lopussa. KKO:ssa tulee tänä vuonna avoimeksi myös toinen oikeusneuvoksen virka, johon Hirvelä ehtii ilmoittautua. Lainvalmistelijoiden "kiintiöstä" vahvin kandidaatti virkaan lienee Asko Välimaa.

716. KKO:n jäsenten virkanimitykset puhuttavat edelleen

                    

1. Korkeimman oikeuden (KKO) jäsenten rekrytoinnin ja virantäyttömenettelyn kritisointi alkaa kuulua kohta iäisyysasioihin. Asiasta on puhuttu iät ja ajat ja monenlaisia korjausehdotuksia on aikojen kuluessa tehty. Sama koskee käytännössä myös korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) jäsenten virantäyttöä, mutta käytännössä korkein hallinto-oikeus on yleensä päässyt julkisessa arvostelussa vähemmällä. Ei sen vuoksi, että asiat olisivat siellä jotenkin paremmalla tolalla, vaan siksi, että korkein hallinto-oikeus yleensä tuppaa unohtumaan ja keskustelussa nousee esiin ainoastaan korkein oikeus ja sen jäsenten rekrytointi. 

2. Sanat "sisäänlämpiävä" ja "täydentää itse itseään" ovat tässä yhteydessä tuttuja. Kysymys on siitä, että  käytännössä KKO (samoin kuin KHO) täydentää itse itseään. KKO:n ja KHO:n jäsenten virkanimitysasioita ei käsitellä muiden tuomareiden nimitysasioiden tavoin erityisessä tuomarinvalintalautakunnassa. KKO ja KHO hoitavat jäsentensä virantäytön alusta loppuun itse, eli julistavat viran haettaviksi, valmistelevat nimitysasian ja tekevät itse virkaesityksen, joka sitten hyväksytään valtioneuvoston yleisistunnossa ja edelleen tasavallan presidentin esittelyssä sellaisenaan. Viimeksi korkeimman oikeuden virkaesityksestä on tiettävästi poikennut presidentti Urho Kekkonen, joka nimitti vuonna 1970 oikeusneuvoksen virkaan vastoin korkeimman oikeuden yksimielistä virkaesitystä OTT Olavi Heinosen (32). Vanhoilla päivillään radikalisoitunut Kekkonen, joka kohahdutti tuon tuostakin kansaa itsevaltiailla otteillaan, halusi kyseisellä nimityspäätöksellään näpäyttää perin vanhoillisena pitämäänsä korkeinta oikeutta.

3. Olen kritisoinut kohta jo lähes parinkymmenen vuoden ajan korkeimman oikeuden jäsenten virantäyttömenettelyn salamyhkäisyyttä. Perusteellisin esitys aiheesta löytyy kirjasta "Korkein oikeus kriisissä" vuodelta 1997. Blogijutuissani olen seurannut reilun neljän vuoden aikana kahdeksaa korkeimman oikeuden jäsenen virkanimitystä (oikeusneuvokset Jokela, Sippo, Rudanko, Koponen, Kantor, Pynnä, Littunen ja Huovila). Enemmän tai vähemmän kriittisiä näkökohtia olen esittänyt 4-5 nimityspäätöksen osalta. Kritiikin pääpaino ei ole ollut kuitenkaan virkaan nimitettyjen lakimiesten pätevyydessä, vaan itse virantäyttömenettelyssä ja KKO:n siinä olevassa roolissa.

4. Jos jotakuta kiinnostaa, niin mainitsen seuraavassa ne blogijutut, joissa olen kirjoittanut KKO:n jäsenten nimitysmenettelystä:


-  71/1.2.2009: KKO:n jäsenten rekrytointi. Oikeusneuvosten nimitysmenettelyssä korjausta  
vaativia epäkohtia
- 71a/1.2.2009 KKO:n jäsenen valinta v. 2007 joulukuussa
- 72/3.2.2009: Kenestä KKO:n uusi oikeusneuvos?
- 73/4.2.2009: Yllätysnimi KKO:n jäseneksi?
- 82/20.3.2009: KKO:n jäsenten rekrytointitapa oudoksutti jälleen
- 100/30.5.2009: Syyttäjä KKO:n jäseneksi
- 209/14.1.2010: Kenestä seuraava KKO:n jäsen?
- 218/1.2.2010: Liikejuristi KKO:n jäseneksi?
- 219/3.2.2010: KKO:n oikeusneuvoksen nimitysesitys on puutteellinen
- 225/7.3.2010: KKO:n jäsenten rekrytointi puhuttaa jälleen
- 377/25.1.2011: Korkein oikeus: tuntemattomien tuomareiden tyyssija?
- 565/26.3.2012: KKO:n jäsenten virantäytön kummallisuuksia
- 574/1.4.2012: Kenestä KKO:n uusi oikeusneuvos?
- 576/3.4.2012: Palsturi voitti vedonlyönnin; KKO.n oikeusneuvoksen virkaan pikapäätöksellä hallintoneuvos Tuula Pynnä
- 579/ 3.4.2012: KKO:n virkaesityksen jälkimaininkeja
- 610/14.6.2012: KKO:n nimitysruletissa jälleen jymy-yllätys

5. Siinäpä sitä on tarinaa kyseisestä aiheesta jo aika lailla! Näiden kirjoitusten ja edellä mainitun pamfletin pohjalta korkeimman oikeuden jäsenten nimityspäätöksistä ja nimitysmenetelystä voisi saada tehdyksi vaikkapa kriittistä oikeuspositivismia edustavan väitöskirjan. Omalla kohdalla väitöskirja on tosin tullut tehtyä (niin kuin pitääkin) jo kauan sitten nuorena miehenä.

6. Silloin tällöin, siis aika harvakseltaan, jotkut muutkin juristit tapaavat sanoa sanan tai pari KKO:n (ja KHO:n) jäsenten omalaatuisesta virantäyttömenettelystä. Eilen tiistaina sanaisen arkkunsa rohkeni avata Pohjois-Savon käräjätuomarina toimiva laamanni Hannu Laitinen. Hän sanoi että "korkein oikeus valitsee itse jäsenensä. Silloin tulee selkeä suosikkijärjestelmä. Oppositiomiehiä ei aivan varmasti valita sisäänlämpiävässä systeemissä". Vaikka KKO:n täysistunto nimittää omat jäsenensä - todellisuudessa KKO ei nimitä jäseniään, vaan tekee ainoastaan nimitystä koskevan virkaesityksen - yhdellä henkilöllä on laamanni Hannu Laitisen mukaan enemmän vaiktusvaltaa kuin muilla: "Siinä on varmasti korkeimman oikeuden presidentillä suuri sija. Hän ei halua sinne henkilöitä, jotka voisivat olla eri mieltä".

7. Laamanni Laitisen arvostelu vaikuttaa, niin kuin lyhyet haastattelutokaisut yleensäkin, hieman pintapuoliselta ja yliampuvalta, mutta sellaiset lausunnotkin näyttävät kelpaavan hyvin esimerkiksi Yle Uutisille. Vaan korkeimman oikeuden presidentti Paulline Koskelopa veti kuitennii Laitisen lausahduksesta ikään kuin herneen hieman nenäänsä, sillä hän riensi oitis oikaisemaan Laitisen väitteitä Yle Uutisille. Noin se menee, eli vaikka meikäläinen "herjaa" blogissaan vuosikaudet oikeusneuvosten jäsenten nimitysmenettelyä, kukaan korkeimmasta oikeudesta ei ole tietävinään koko kritiikistä. Mutta annapa olla kun joku laamanni Savonmaasta haastelee pari lausetta Yle Uutisten nuorelle toimittajalle, niin jo on kohta KKO:n presidentti kiivaana oikomassa laamannia! Mistä tämä kertoo? Mahdollisesti siitä, että korkeimmassa oikeudessa seurataan vain "virallisia" tiedotusvälineitä tai ammattimediaa, mutta sosiaalinen media (Some), jota mm. blogit edustavat, näyttää jäävän seurannan ulkopuolelle. Mutta eihän Pauliine Koskelon korkein  oikeus noteraa päätöstensä perusteluissa oikeuskirjallisuuden kannanottojakaan miksikään, vaan kiinnittää huomiota ainoastaan "virallislähteisiin" eli lainvalmistelutöihin, aikaisempiin prejudikaattehin ja tietenkin ennnen kaikkea ihmisoikeustuomioistuimen lukuisiin ratkaisuihin, joita perustelut tuntuvat suorastaan pullistelevan. 

8. Laamannin ja presidentin sanasotaan pääsee käsiksi tästä. Tyypilliseen suomalaiskansalliseen tapaan keskustelijat puhuvat hieman toistensa ohitse. On selvää - tuskin Laitinenkaan on tästä eri mieltä - että korkein oikeus tekee virkaesityksen aina täysistunnossaan, jossa jokaisella jäsellä on yksi ääni. Äänestys - jos sellainen tarvitaan -  etenee virkaikäjärjestyksessä niin, että ensin lausuu mielipiteensä virkaiältään nuorin oikeusneuvos ja viimeisenä presidentti. Kokonaan toinen asia, johon Koskelo ei (tietenkään) ota kantaa, on se, että presidentillä on asemansa perusteella tosiasiallista sananvaltaa enemmän kuin monilla muilla jäsenellä ja että hänen kantojaan kuunnellaan äänestystä edeltävässä keskustelussa tarkasti. Lienee myös niin, että virkaesitystä valmistelee erityinen "työvaliokunta" tai vastaava ryhmä, johon kuuluu presidentin ohella muutama KKO:n jäsen. Sitten pitää vielä ottaa huomioon epävirallisesti käytössä oleva "vinkkausmenettely" eli käytäntö, jonka mukaan korkeimman oikeuden jäsenet saattavat kertoa tutuilleen avoinna olevasta virasta ja/tai kehottaaa näitä ilmoittautumaan virkaan. Toimeksianto vinkkaamiseen saattaa tulla virkaesitystä valmistelevalta työvaliokunnalta tai -ryhmältä. Vaikka siis virkaesitys tehdään "täysin kollegiaalisestI", saattaa joillakin jäsenillä ja presidentillä olla asian valmistelussa  tosiasiallisesti muita jäseniä vaikutusvaltaisempi rooli.

9. Hieman yllättäen Koskelo puolustautuu laamanni Laitisen väitteitä vastaan sillä, että  korkeimmassa oikeudessa on "taustoiltaan monipuolisin tuomarikunta kansallisesti tarkasteltuna". Koskelo lisää, että "myöskään kansainvälisesti katsoen ei tule mieleen ammatillisesti monipuolisempaa henkilögalleriaa". 

10. Koskelo on oikeassa ainakin "kansallisesti", mutta eihän Hannu Laitinen ole ymmärtääkseni tästä asiasta korkeinta oikeutta edes arvostelut. Toki korkeimman oikeuden jäsenkunta edustaa monipuolista kokemusta ja osaamista. KKO:n jäseniksi nimitetään hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomareita, asianajajia, lainvalmistelijoita, yliopiston professoreja, syyttäjiä jne. Onneksi jäseniksi ei ole enää muutamaan vuoteen nimitetty oman talon esittelijöitä; nykyisistä jäsenistä pari kolme vanhimmasta päästä on kuitenkin rekrytoitu oman talon sisältä. 

11. Mutta, kuten olen aina ennenkin todennut, tuomarikunnan monipuolinen tausta ei vielä riitä, vaan ratkaisevaa on toki se, keitä ja millaisen todellisen osaamistason omaavia lakimiehiä kustakin "kiintiöstä" valitaan korkeimman oikeuden jäseneksi. Tässä suhteessa valinta voi hyvinkin jäädä kohdistumatta, kuten käytännössä myös tapahtuu, Laitisen tarkoittamiin "toisinajattelijoihin". Virkaesitykset tehdään paljolti jäsenten tuttavuussuhteiden sekä virkaan ilmoittautuneiden pärstäkertoimen ja ns. yhteistyökykyisyyden perusteella. Sisäänlämpiävä virantäyttömenettely mahdollistaa tällaisen hyvä veli -järjestelmään perustuvan rekrytointikäytännön. Virkaesitysten perusteluista tämän voi aistia, sillä niin yksioikoisia ja äitelänmakusia ne yleensä aina ovat. Perusteluissa ei itse asiassa vertailla lainkaan virkaan ilmoittautujien ammatillisia ansioita tai osaamista, vaan 15-20 virkaan ilmoittautuneen joukosta nostetaan esille korkeintaan pari kolme nimeä, joiden suhteen käydään tai ollaan käyvinään jonkinlaista punnintaa. Virkaesityksen perusteleminen on vain teatteria tai pelkkä muodollisuus, kun tiedossa on, että nimittäjä kuitenkin hyväksyy aina mukisematta esityksen - eikä päätöksenteon laillisuutta vahtiva oikeuskanslerikaan ole näyttänyt asiassa korviaan lotkauttaneen.

12. Korkeimman oikeuden jäsenten virantäytössä on itse asiassa hyväksytty sellainen kiintiömalli, jollaista olen puoltanut yleensä tuomareiden rekrytoinnissa, eli käytäntö, jossa tuomioistuimeen pyritään rekrytoimaan erilaisen ammatillisen kokemuksen ja monipuolisen osaamisen omaavia jäseniä. Mutta korkeimman oikeuden kyseisessä järjestelmässä on yksi paha epäkohta. Kiintiömalli edellyttäisi, että jo viranhakua koskevassa ilmoituksessa kerrottaisiin avoimesti, mistä "kiintiöstä" tai ammattiryhmästä uusi jäsen halutaan nimittää tai minkätyyppistä erityisosaamista tuomioistuimeen halutaan nimityksen myötä saada; tästä voidaan käyttää nimitystä "täsmähaku". Näin siksi, että tällöin juuri sanottuun ryhmään kuuluvat lakimiehet voisivat arvioida mahdollisuuttaa tulla valituksi ja ilmoittautua virkaan. Näin ei KKO:ssa (tai KHO:ssa) ole kuitenkaan koskaan toimittu, vaan vasta jälkeenpäin eli virkaesityksessä, jolloin ilmoittautumisaika virkaan on siis jo päättyhnyt, kerrotaan (siis itse asiassa ainoastaan virkanimityksen tekijälle), mistä kiintiöstä tai ryhmittymästä uusi jäsen on kullakin kerralla tarkoitus rekrytoida. Tällöin voi sattua, että ao. "oikeasta kiintiöstä" virkaan on ilmoitautunut kenties vain pari kolme lakimiestä, joiden kesken todellinen valinta sitten tapahtuu; joskus jopa vain yksi vaaditut kriteerit täyttävä hakija on saattanut "eksyä" virkaan ilmoittautujien sankkaan joukkoon; Tuula Pynnän nimitys on tästä hyvä esimerkki. Jos asiasta eli tarvittavasta erityisosaamisesta olisi kerrottu jo viranhakuilmoituksessa, olisi hakijoiksi voitu saada helposti 5-6 vaadittavan erityisosaamisen tai kokemuksen omaavaa pätevää lakimiestä. KKO:n (KHO:n) salamyhkäinen ja sisäänlämpiävä rekrytointitapa mahdollistaa virantäytössä erilaiset sumplimiset  ja Hyvä veli -verkostoille tyypillisen suosikkijärjestelmän toteutumisen.

13. Professori Raimo Siltala Turun yliopistosta on tehnyt lokakuussa 2012 oikeuskanslerile kantelun, joka koskee KKO:n ja KHO:n jäsenten virantäyttömenettelyn lainmukaisuutta. Siltala kirjoittaa alkajaiksi näin:

Pyydän kunnioittaen, että arvoisa valtioneuvoston oikeuskansleri tutkisi, toteutuvatko oikeusvaltion keskeiset oikeusperiaatteet, kuten perustuslain takaama viranomaisten päätöksentekomenettelyn julkisuus, päätösten asianmukainen perusteleminen ja hyvän hallinnon periaate, samoin kuin muut voimassa olevan lainsäädännön virkanimityksissä noudatettavalle menettelylle asettamat vaatimukset korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidentin ja jäsenten (oikeusneuvosten, hallintoneuvosten) virantäyttömenettelyssä. 

Lisäksi pyydän kunnioittaen, että arvoisa valtioneuvoston oikeuskansleri arvioisi, tulisiko hänen tehdä aloite lainsäädännön muuttamiseksi siten, että korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidentin ja jäsenten (oikeusneuvosten, hallintoneuvosten) virantäytössä luovuttaisiin nykyisestä ilmoittautumismenettelystä, jossa korkein oikeus tai korkein hallinto-oikeus valmistelee virantäyttöesityksen, ja otettaisiin myös ylimpien tuomioistuinten osalta käyttöön tavanomainen hakumenettely, jossa tuomarinvalintalautakunta antaa virkaa hakeneista henkilöistä lausunnon.

14. Raimo Siltala kiinnittää kantelussaan huomiota moniin tärkeisiin seikkoihin, kuten esimerkiksi siihen, että virantäyttöpäätökset, siis myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden virkaesitykset, tulisi perustella mahdollisimman avoimesti. Siltala ihmettelee oikeutetusti sitä, että vaikka KKO ja KHO voisivat lain mukaan pyytää  tuomarinvalintalautakunnalta lausunnon oikeusneuvoksen tai hallintoneuvoksen nimitysasiassa, sellaista lausuntoa ei ole vielä kertaakaan pyydetty, vaikka tuomareiden nimittämislaki on ollut voimassa jo reilut 12 vuotta. Siltala jatkaa:

Lain mahdollistama lausuntopyyntö on toisin sanoen jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi. Järjestely, jossa maan ylimpien tuomarinimitysten valmistelu on uskottu nimityksen kohteena olevalle instituutiolle itselleen, on varsin poikkeuksellinen ja kärkevällekin arvostelulle altis oikeusvaltion konstitutiivisten periaatteiden valossa, koska korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus voivat nyt de facto täydentää itse itseään ilman, että niiden laatima virantäyttöesitys olisi alttiina minkäänlaiselle ulkoiselle arvostelulle, saati avoimelle kansalaiskeskustelulle. Menettely on ongelmallinen myös sen valossa, mitä tuomareiden nimittämisestä annetun lain hallituksen esityksen (HE 109/1999 vp) yleisperusteluissa on todettu: On syytä pyrkiä menettelyyn, joka on ainakin useimmissa tapauksissa samanlainen kaikkien tuomarin virkojen osalta.

15. Kuten Siltala toteaa, viimeksi mainittua tavoitetta ei kuitenkaan pyritty lakiehdotuksessa johdonmukaisesti toteuttamaan, vaan eroavuudet ilmoitusmenettelyn ja hakumenettelyn välillä ehdotettiin säilytettäväksi siten, että ilmoittautumismenettelyä jatkossakin sovellettaisiin korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidentin ja jäsenten nimityksiin. Näin sitten myös tapahtui, vaikka kyseiseen jakoon ei olisi nykyoloissa enää asiallisia perusteita.

16. KKO:n ja KHO:n jäsenten virantäyttömenttelyssä on monia puutteita ja epäkohtia, kuten Siltala oikeuskanslerille kertoo:

Toisin kuin alempia tuomarinvirkoja täytettäessä, tuomarivalintalautakunta ei anna lausuntoa korkeimman oikeuden tai  korkeimman hallinto-oikeuden presidentin tai jäsenen (oikeus-neuvoksen, hallintoneuvoksen) virkaa hakeneiden ansioista, vaikka korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden jäsenten (mutta ei presidentin) osalta sellainen olisi jo nykyisen lain mukaan mahdollinen. Pätevimmiksi arvioitujen hakijoiden haastatteluja ei systemaattisesti toteuteta eikä hakijoista tehdä psykologista soveltuvuusarviota, toisin kuin alempia tuomarinvirkoja täytettäessä. Hakijoiden ansioiden julkinen vertailu ja siihen perustuva avoin ja kriittinen kansalaiskeskustelu eivät voi toteutua. Virantäytössä painotettavat erityiset ansiot eli jonkin oikeudenalan tai elämänalueen erityisasiantuntemus ilmoitetaan hakijoille ja muille tahoille vasta jälkikäteen, korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden tekemän virantäyttöesityksen yhteydessä. Tämä rajaa hakuprosessin ulkopuolelle merkittävän osan hakijoista sen vuoksi, että he eivät ole voineet olla tuosta painotuksesta tietoisia viran hakuaikana.

Viimeksi korkeimman oikeuden oikeusneuvokseksi valittiin henkilö, jolla on oikeusministe-riössä kerrytettyä erityisosaamista rikosasioiden valmistelusta (Jarmo Littunen). Edeltävällä kerralla valituksi tuli henkilö, jolla on erityisosaamista eurooppaoikeudesta ja tuomarin tehtä-vässä toimimisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa (Tuula Pynnä). Sitä edeltävällä kerralla valituksi tuli liikejuridiikkaan asianajotoiminnassa perehtynyt juristi (Ari Kantor). Jos nuo oikeudenalakohtaiset painotukset eli erityiset ansioperusteet olisivat olleet yleisesti tiedossa jo viran hakuaikana, avoinna olleita virkoja olisivat voineet hakea muutkin kyseiseen oikeuden-alaan syvällisesti perehtyneet juristit. Virantäyttöesityksen perustelu, jonka mukaan korkeimpaan oikeuteen etsittiin nyt senkaltaista erityisosaamista, jollaista valituksi tulleella henkilöllä on, on sisällöllisesti tyhjä, kun se esitetään vasta jälkikäteen virantäyttöesityksen yhteydessä eikä viran hakuaikana. Tiettävästi noudatettu epävirallinen menettely, jonka mukaan talon sisältä saatetaan ´vinkata´ avoinna olevaan virkaan halutulle henkilölle, että hänen kannattaisi sitä hakea, on hakijoiden oikeudellisen yhdenvertaisuuden valossa ongelmallinen, jos ja kun valituksi tulee tuo vinkin saanut henkilö.

17. Raimo Siltala kirjoittaa asiaa, samoja seikkoja olen itsekin  korostanut. Viittaan myös Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietintöön (KM 2003:3), jossa on esitetty kaikkien tuomarinvirkojen osalta nykyisen nimitysjärjestelmän terävöittämistä ja edellä mainitun kiintiömallin käyttöönottamista (s. 371-375).  Alempien tuomioistuinten osalta kiintiömalli olisi tarpeen melko suljetun tuomarinuran avaamiseksi myös tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisille siten, että osa auki tulevista tuomarin viroista kiintiöitäisiin esimerkiksi vain tuomioistuinlaitoksen ulkopuolella työskenteleville lakimiehille. KKO:ssa ja KHO:ssa tuomareita nimitetään myös tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta. Niiden osalta avoimuutta tarvittaisiin kuitenkin viranhakuilmoituksissa, jotta tuomarin virkoja osaisivat hakea (tai niihin ilmoittautua) mahdollisimman monet pätevät lakimiehet, joilla on virantäytössä kulloinkin edellytettävää tietyn oikeudenalan erityisosaamista.

18. Siltala viittaa kantelussaan valtiovarainministeriön antamiin yleisiin virantäyttöohjeisiin. Niissä todetaan muun muassa, että pätevyysarvioinnissa ja ansiovertailussa voidaan nojata vain sellaisiin seikkoihin, jotka on mainittu jo hakuilmoituksessa, koska kaikkien hakijoiden on saatava tieto vaadittavista lisävalmiuksista ja -ominaisuuksista jo harkitessaan viranhakua ja hakiessaan virkaa. Sanottu vaatimus ei toteudu korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidentin tai jäsenten virantäyttömenettelyssä, koska viran-täyttöesityksen tekevä korkein oikeus tai korkein hallinto-oikeus ilmoittaa kulloinkin soveltamansa ertyiset ansioperusteet eli tosiasialliset virantäyttökriteerit vasta jälkikäteen, siis hakuajan/ilmoittautumisajan päätyttyä. Monille oikeusneuvoksen tai hallintoneuvoksen virkaan ilmoittautujalle tulee siten yllätyksenä, että tuomioistuimeen haettiinkin nyt sellaista erityisosaamista, jota heillä ei ole ja josta heille ei myöskään etukäteen ilmoitettu mitään.

19. Oikeuskansleri on pyytänyt Raimo Siltalan kantelun johdosta selvityksen korkeimmalta oikeudelta ja korkeimmalta hallinto-oikeudelta. KHO on antanut 17.1.2013 päivätyn selvityksensä, joka on julkaistu tuomioistuimen kotisivuilla kohdassa lausunnot.  Selvityksen mukaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa asiat ovat - tässäkin suhteessa - erinomaisen hyvässä mallissa eikä lainsäädännön muutostarvetta ole. Korkein oikeus puolestaan ei joko ole vielä antanut omaa selvitystään tai sitten sitä ei ole haluttu julkaista verkossa.

20. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää. Lainvastaisuutta oikeuskansleri tuskin toteaa asiassa tapahtuneen. On syytä toivoa, että oikeuskansleri käyttäisi valtaansa ja tekisi aloitteen lainsäädännön muuttamiseksi siten, että myös ylimpien tuomioistuinten jäsenten osalta otetaan käyttöön normaali hakumenettely, jossa tuomarinvalintalautakunnalta pyydetään aina lausunto oikeusneuvoksen tai hallintoneuvoksen virantäyttöasiassa. Lakia olisi syytä muuttaa myös niin, että viranhakua koskevassa ilmoituksessa mainitaan, millaista oikeudenalakohtaista erityisosaamista ylimpään tuomioistuimeen kunkin viranhaun yhteydessä halutaan saada.

688. KKO:n presidentiltä yksipuolinen lausunto oikeusneuvosten välimiestehtävistä

1. Kirjoitin blogissa nro 681/17.12.2012 ("Oikeuskanslerilta kesy kannanotto tuomareiden välimiestehtäviin") oikeuskansleri Jaakko Jonkan päätöksestä, jonka oikeuskansleri antoi Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliiton (EOK) korkeimman oikeuden (KKO) jäsenten välimiestehtävistä tekemän kantelun johdosta. 

2. Olen selostanut mainittua kantelua ja kyseistä asiaa muutenkin myös blogissa 680/15.12.-12 ("Tuomareiden välimiestehtävien valvonta ontuu"). Omista tuoreista kokemuksistani välimiehenä kerroin blogissa nro 679/ 12.12.-12. 

3. Oikeuskansleri Jonkka pyysi EOK:n kantelun johdosta lausunnon KKO:n presidentiltä ja kaikkien hovioikeuksien presidenteiltä sekä Suomen Asianajajaliitolta. Oikeuskanslerin päätöksessä on referoitu laajasti presidentti Pauliine Koskelon KKO:n nimissä antamaaa lausuntoa.

4. Vaikka olen luonnehtinut blogissanin Jonkan päätöstä konkreettisella tasolla sanalla "kesy", ei voida toki kiistää, etteikö oikeuskansleri olisi periaatteellisella ja yleisellä tasolla essittänyt punnittuja näkökohtia asiasta. Oikeuskansleri toi päätöksessään selkeästi esiin huolensa siitä, että tuomioistuinten riippumattomuuteen tunnettavan luottamuksen kannalta tuomareiden ja erityisesti KKO:n jäsenten lukuisat välimiestehtävät ja niistä maksettavat korkeat palkkiot ovat ongelmalliai. Lausunnonantajista Rovaniemen hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen esitti samankaltaisia näkemyksiä kuin oikeuskansleri Jonkka.

5. Oikeuskanslerin päätöksen jälkeen asiaa on pohdittu jonkin verran myös myös median palstoilla, kuten blogikirjoituksesta nro 684/7.1.2013 ilmenee. Oikeuskanslerin päätöksen jälkeen KKO kiirehti antamaan 7.1.-13 tiedotteen oikeusneuvosten sivutoimista vuonna 2012. Juten olen vm. blogikirjoituksessani selvittänyt, kyseinen tiedote on sikäli puutteellinen, että otsikostaan huolimatta se koskee yksinomaan KKO:n kansliatoimikunnan vuonna 2012 myöntämiä sivutoimilupia. Sitä vastoin siitä ei ilmene, mitä sivutoimia oikeusneuvokset ovat vuonna 2012 hoitaneet heille jo aiemmin annettujen sivutoimilupien nojalla.  

6. KKO:n piirissä oikeuskansleri Jonkan kannanottoa ei ilmeisesti ole oikein sulatettu. Näin voidaan päätellä siitä, että KKO julkaisi eilen kotisivullaan presidentti Koskelon 5.10.2012  päivätyn lausunnon kokonaisuudessaan, kas tässä

http://www.kko.fi/60806.htm

7. Pauliine Koskelon lausuma on melkoisen yksipuolinen, sillä siinä keskitytään lähinnä vain puolustelemaan KKO:n jäsenten välimiestehtäviä ja muita sivutoimia. Pro et contra -tyyppinen asian pohdinta ja puntarointi näyttää puuttuvan. Tämä on inhimillisesti katsoen sinänsä toki ymmärrettävää, sillä presidentti Koskelo puhuu omassa asiassaan, sillä juuri hän KKO:n kansliatoimikunnan puheenjohtajana päättää käytännössä sivutoimilupien myöntämisestä oikeusneuvoksille. 

8. Lausunto on yhdessä suhteessa varsin hämmästyttävä, sillä siinä sivuutetaan kokonaan kaikkein merkitävin seikka, joka puhuu vahvasti KKO:n jäsenten välimiestehtäviä vastaan. Koskelo keskittyy pohtimaan lausunnossaan oikeusneuvosten välimiestehtäviä ainoastaan mahdollisten esteellisyystilanteiden eli jääviyden kannalta. Tässä suhteessa hän ei näe ongelmia, vaikka joutuu myöntämään, että oikeusjuttujen asianosaisilla ja ulkopuolisilla ei ole mahdollisuutta kontrolloida oikeusneuvosten esteellisyyttä, koska lain mukaan KKO:n sivutoimirekisteriin merkittävät tiedot oikeusneuvosten välimiestehtävistä ovat salaisia välimiesjuttujen asianosaisten osalta.

9. Tuomioistuimilta ja erityisesti valtakunnan ylimmältä oikeudelta ja sen tuomareilta edellytettävä riippumattomuus on toki tärkein peruste ja seikka, joka puhuu oikeusneuvosten välimiestehtävien sallimista vastaan. Mutta tämän näkökohdan presidentti Pauliine Koskelo sivuuttaa lausunnossaan kokonaan! 

10. Miksi näin? Kyse ei voine olla unohduksesta, sillä KKO:n presidentti toki tietää, mitä jo Suomen perustuslain 3 §:n 3 momentissa asiasta säädetään: Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomiostuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.

11. Olen mm. monissa blogijtuissani paasannut nimenomaan riippumattomuuden merkityksestä, kun on kyse tuomareiden ja erityisesti KKO:n jäsenten välimiestehtävistä. Tuomioistuimilta ja tuomareilta edellytettävä konkreettinen puolueettomuus eli se, etteivät välimiehinä toimivat tuomarit tule mainittujen sivutoimiensa takia virkatoimissaan esteellisiksi, ei yksin riitä. 

12. Tuomareilta edellytetään, ei vain puolueettomuutta konkreettisissa oikeusjutuissa, vaan riippumattomuutta kaikista ulkopuolisista sivuvaikutteista, myös elinkeino- ja talouselämän vaikuttajista. Välimiestehtävät ovat omiaan synnyttämään tiettyjä lojaliteettisuhteita ja verkostoja, joihin korkeita tuomareita halutaan eri syistä ja intressien takia vetää mukaan, jotta heidän riippumattomuuteensa tuomareina voitaisiin vaikuttaa. Vaikka näin ei käytännössä tapahtuisikaan - ainakaan kovin usein - synnyttää ylimmän tuomioistuinten jäsenten viranhoidon ohella harjoittama "yksityispraktiikka", jota hoidetaan julkisuudelta täysin salassa, eli heidän toistuvat ja rahakkaat välimiestehtävänsä yritysten välisissä asioissa, ihmisten mielissä vaikutelman riippumattomuuden ja puolueettomuuden uhasta tai murenemisesta. 

13. Olen hämmästynyt siitä, että KKO:n presidentti haluaa tieten tahoen sivuuttaa lausunnossaan riippumattomuuden merkityksen asiassa. Olen lukenut Koskelon lausunnon, mutta en ole löytänyt siitä sanaa "riippumattomuus" tai sen johdonnaista. Koskelo käyttää asiaa vähätellääkseen erilaisia kiertoilmauksia, sillä hän puhuu tumioistuimilta edellytettävästä "yleisestä luottamuksesta", millä hän mahdollisesti tarkoittaa juuri riippumattomuutta. Mutta miksi tällainen pään pensaaseen paneminen? Kyllä "ruma sana" on sanottava niin kuin se on - sitä paitsi "riippumattomuus" on varsin osuva ja jopa kaunis sana! Perustuslaissakaan ei käytetä sanoja "yleinen luottamus" tai vastaavaa sanontaa, vaan siinä mainitaan kakistelematta sanapari "riippumattomat tuomioistuimet". 

14. Tuomareiden ja erityisesti maan ylimmän tuomioistuinten tuomareiden lukuisat, jatkuvat ja rahakkaat välimiestehtävät ovat  siis "pahasta" nimenomaan tuomioistumelta edellytettävän ja jo perustuslaissa säädetyn riippumattomuuden takia. Tämä ei ole suinkaan minun "keksintöäni", vaan samasta asiasta ovat puhuneet monet arvostetut jurtistit jo ennen minua ja myös minun jälkeeni. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka tarkasteli alussa mainitussa päätöksessään KKO:n jäsenten välimiestehtäviä juuri KKO:n riippumattomuuskuvan kannalta, ja samoin teki hovioikeudenpresidentti Esko Oikarinen oikeuskanslerille antamassaan lausunnossa. 

15. Vielä selvemmin oikeusneuvosten välimiestehtäviä riippumattomuuden kannalta on tarkastellut ex-oikeusneuvos ja eduskunnan entinen oikeusasiamies Lauri Lehtimaja. Vuodelta 1998 annetun oikeusasiamiehen vuosikertomuksen esipuheessa Lauri Lehtimaja kirjoittaa näin:

- Olen samaa mieltä siinä, että virkamiehen on hyödyllistä ymmärtää elämää ja sivistää itseään monipuolisesti. En kuitenkaan usko, että runsaat sivutoimet ja - elinkeinot ovat tuomarille tai muulle julkista valtaa käyttävälle korkealle virkamiehelle välttämättä paras tapa avartaa ymmärrystään tai hankkia kokemusta. Kysymys ei ole pelkästään siitä, että nämä aiheuttaisivat varsinaista esteellisyyttä konkreettisessa virkatilanteessa. Näinhän ei välttämättä aina tapahdu. Ne voivat kuitenkin luoda pysyviä  lojaliteettisuhteita, jotka taas ovat omiaan nakertamaan yleisön luottamusta julkisen vallankäytön riippumattomuuteen (lihavointi JV).

16. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on pyytänyt parissa kolmessa asiassa lausunnon tietystä akatemiaprofessori Kaarlo Tuorilta. Olisi ollut toivottavaa, että KKO:ssa olisi turvauduttu Tuorin asiaintuntemukseen myös nyt esillä olevassa asiassa. Kaarlo Tuori on nimittäin "tuominnut" KKO:n jäsenten välimiestehtävät vielä selväsanaisemmin kuin esimerkiksi Lauri Lehtimaja. Ks. Tuorin mainituista kannanotoista esim. X tuomaripäivien pöytäkirja 1996 s. 54-55,  JFT  1996 s. 499 ja Lakimies 2000 s. 1057. Ensiksi mainitussa kirjoituksessaan Tuori lausuu näin:

- Varsinkin korkeimpien oikeuksien tuomareiden riippumattomuuden kannalta minun on vaikea ymmärtää, miten heidän toimintansa välimiesoikeuksissa voidaan puolustaa. Mahdollisimman painokkaasti on todettava, että tuomareiden toiminta välimiesoikeuksissa, erityisesti asianosaisten valitsemina välimiehinä, mutta myös puheenjohtajina, vaarantaa heiltä edellytettävän riippumattomuuden" (lih. JV).

17. Arvovaltaisista juristeista siis esimerkiksi Jaakko Jonkka, Lauri lehtimaja, Kaarlo Tuori ja Esko OIkarinen ovat esittäneet perusteltuja epäilyjä KKO:n jäsenten välimiestehtäviä kohtaan nimenomaan tuomioistuimilta edellytettävän riippumattomuuden takia. Mutta KKO:n prsidentti, jolla on siis niin sanotusti "asiassa osa", ei näe tässä suhteessa minkäänlaista ongelmaa. Hän ei edes halua lausua ääneen sanaa "riippumattomuus", jottei vaan syntyisi käsitystä siitä, että riippumattomuudella olisi asiassa jotakin merkitystä!

18. Koskelo kirjoittaa lausunnossaan:
- Sellainen epäilys, että tuomarilla olisi taipumus myöhemmässä jutussa jotenkin "hyvitellä" aiemmassa ratkaisemassaan asiassa hävinnyttä osapuolta, ei voi olla objektiivisesti perusteltu, eikä tällainen epäilys nähdäkseni voi muuttua objektiivisesti perustelluksi pelkästään siitä syystä, että kyseessä on ollut välimiesmenettely ja että välimiesmenettelyn yleisten sääntöjen mukaan hävinneen osapuolen kuluvastuu käsittää myös välimiespalkkiot.

19. Mainittu asia asia ei minusta ole relevantti. Sitä vastoin voitaisiin epäillä, että välimieheksi tai välimiesten puheenjohtajaksi nimetty tuomari, esim. juuri oikeusneuvos, haluaa "hyvitellä" tai suosia välimiesjutussa toisen osapuolen asiamiehenä toiminutta asianajajaa tai hänet puheenjohtajaksi valinneita asianosaisten asianajajia jossakin muussa suhteessa tai tarkoituksessa. Esimerkiksi vaikkapa silloin, kun on kysymys valitusluvan myöntämisestä jutussa, jossa ko. asianajaja toimii asiamiehenä.

20. Välimiehiä eivät käytännössä valitse ja nimeä jutun asianosaisina olevat yritykset, vaan näiden jutuissa asiamiehinä käyttämät asiananajat. Nämä asianajajat toimivat vuorostaan usein myös välimiehinä. Näin syntyy välimiesverkostoja, joiden jäsenten kesken vallitsee tietynlainen äänetön yya-sopimus, joka toimii "sulle mulle" -periaatteella. KKO:n ja koko tuomioistuinlaitoksen riippumattomuuden kannalta on sangen vaarallista, jos ja kun tähän verkostoon vedetään mukaan osa KKO:n tuomareista. Syntyy tyypillisiä hyvä veli -verkostoja, joissa veljet auttavat toisiaan parhaan kykensä mukaan.

21. On mahdollista, että KKO:n valituslupa heltiää tavallista helpommin ja heppoisemmin perustein asiassa, jossa verkoston kaksi "veljestä" kohtaavat toisensa, toinen valituslupaa hakevan asianosaisen asiamiehenä ja toinen lupajaoston jäsenenä; valituslupa voidaan myöntää kahden jäsenen kokoonpanossa eikä lupapäätöstä perustella mitenkään!

22. Yksi todiste välimiesverkoston olemassolosta on KKO:n jäseniä koskevien virkaesitysten tekeminen. KKO:n jäseneksi on nimitetty tähän mennessä 6-7 asianajajaa. Merkillistä tässä on se, että kaikki tähän asti oikeusneuvoksen nimityksen saaneet asianajajat tunnetaan välimiehinä ja välimiesjuttujen asianajajina. KKO:een tulevista asioista kuitenkin karkeasti ottaen vain noin kolmasosa koskee siviilioikeudellisia kysymyksiä, loput kaksikolmasosaa käsittelevät rikos- ja prosessioikeudellisia oikeuskysymyksiä. Vm. kysymyksiin perehtyneitä asianajajia ei ole kuitenkaan katsottu kelvollisiksi oikeusneuvoksen virkaan. 

23. Täsässäkin kohdin hyvät veljet ovat siis olleet auttamassa toisiaan. Jos välimiesjutuissa esiintyvä advokaatti ymmärtää esittää ja ajaa välimiesoikeuden puheenjohtajaksi KKO:n jäsentä, kasvavat hänen mahdollisuutensa päästä itse joskus myöhemmin KKO:n jäseneksi tuntuvasti.

24. Tällaiset kysymykset ja epäilyt näyttävät olevan KKO:n presidentille täysin vieraita. Pauliine Koskelo ei halua näistä epäilyistä edes keskustella, vaan hän kuittaa ne ylimielisin sanakääntein pelkiksi jäsentymättömiksi "mielikuvanäkökohdiksi". 

PS.

KKO:n presidentti Pauliine Koskelo näyttäisi haluavan jatkossa panna köyhät niin sanotusti kyykkyyn myös tuomioistuimissa.

Kauppalehden mukaan (14.1.) Koskelo näet ilmoitti viime perjantaina pidetyssä Asianajajapäivässä, että hän on valmis harkitsemaan valtiolle maksettavien oikeudenkäyntimaksujen laajennuksia ja korotuksia. Koskelo ehdottaa myös, että oikeudenkäyntimaksuja alettaisiin periä oikeusjuttujen asianosaisilta jo etukäteen, ei siis vasta jälkikäteen oikeudenkäynnin päätyttyä, kuten nyt tapahtuu. Koskelon mukaan uudistuksella ei olisi ainoastaan rahoituksellista, vaan myös tiettyä ohjausvaikutusta siihen, mitä "pistetään vireille".

KHO:n presidentti Pekka Vihervuori puolestaan totesi Kauppalehden mukaan, että maksujen kasvattimisessa on kyse ainoastaan "näpertelystä", mutta hänenkin mielestään maksupotentiaalia olisi esimerkiksi elinkeinoelämän verojutuissa.

Tiedoksi: Pauliine Koskelo, KKO

684. KKO:lta puutteellinen selvitys oikeusneuvosten sivutoimista

                           Mieli sinne lakkaamatta palaa...

1. Korkeimman oikeuden (KKO) kotisivulla julkaistiin tänään seuraava tiedote:

Oikeusneuvosten sivutoimet vuonna 2012

Korkeimman oikeuden oikeusneuvoksille myönnettiin viime vuonna yhteensä kuusi sivutoimilupaa. Sivutoimista viisi olivat seuraavat:
– Urheilun oikeusturvalautakunnan puheenjohtajuus
– Oikeusministeriön yhdistelmärangaistuksesta selvitystä tekevä työryhmän puheenjohtajuus
– Oikeusministeriön asettaman tuomioistuinlakityöryhmän jäsenyys
– Oikeusministeriön asettaman oikeusturvaohjelmaa valmistelevan neuvottelukunnan jäsenyys
– Asianajajaliiton tutkintolautakunnan puheenjohtajuus

Sivutoimista yksi oli välimiestehtävä.

Useimmiten yritysten välisiä oikeusriitoja koskevissa välimiesmenettelyissä korkeimman oikeuden jäsen on voinut toimia puheenjohtajana tai ainoana välimiehenä.Tiedot välimiesmenettelyn osapuolista eivät ole julkisia. Välimiehet tai heidän vakituiset työnantajansa eivät kuitenkaan omasta valinnastaan salaa menettelyn osapuolia, vaan laki velvoittaa pitämään osapuolet salassa. Sivutoimiluvat voivat koskea myös esimerkiksi yliopistojen dosentuureja ja muita opetus- sekä asiantuntijatehtäviä.

2. Minusta tiedote on hieman vajaa ja puutteellinen. Tiedote koskee nimittäin yksinomaan vuonna 2012 myönnettyjä uusia sivutoimilupia. Sen sijaan tiedotteessa ei mainita mitään niistä sivutoimista, joita oikeusneuvokset hoitivat vuonna 2012 heille aiemmin myönnettyjen lupien perusteella! Miksi vm. sivutoimet haluttiin salata? No tietenkin siksi, että näin asia saatiin näyttämään julkisuudessa "kauniimmalta".

3. Tiedossani on muun muassa, että viime vuonna Keskuskauppakamarin välityslautakunnan jäsenenä toimi oikeusneuvos (Pertti Välimäki); lautakunnan puheenjohtajana oli entinen oikeusneuvos Gustaf Mölller. Heidän  kolmivuotinen toimikautensa päättyi vuoden 2012 lopussa. Tämän vuoden alussa toimintansa aloittaneeseen uuteen välityslautakuntaan ei sen sijaan kuulu yhtään oikeusneuvosta. Tämä on ilahduttavaa kehitystä, sillä tähän mennessä ko. lautakunnassa on lähes säännönmukaisesti ollut edustus KKO:sta. Lisäksi joillakuilla oikeusneuvoksilla on voinut olla viime vuonna vireillä aiemmin aloitettuja välimiesoikeusjuttuja.

4. Merkille pantavaa on myös se, että Suomen Asianajajaliiton valvontalautakuntaan ei kuulu enää KKO:n jäsentä; aiemmin lautakunnassa istui reilut pari vuotta oikeusneuvos Hannu Rajalahti. Kuten olen blogissa 75/9.2.2009 kertonut, tätä voidaan aika kummallisena asiana, ainakin kauneusvirheenä, sillä rinnastuuhan ko. valvontalautakunta toimintansa puolesta tavallaan  käräjäoikeuteen, sillä valvontalautakunta toimii asianajajien valvonta-asioissa ensimmäisenä oikeuasteena, jonka päätöksistä valitetaan hovioikeuteen ja edelleen KKO:een. Minusta on outoa, että tämän "alioikeuden" jäsenenä on voinut toimia ylimmän tuomioistuimen jäsen.

5. Muuten, tuomarinvalintakunnan puheenjohtaja on toimintansa alusta saakka ollut KKO:n jäsen, mutta tätä tehtävää ei ilmeisesti lasketa varsinaiseksi sivutoimeksi. Presidentti Pauliine Koskelo toimi vuosikausia lautakunnan puheenjohtajna, kunnes kypsyi viime vuonna hommaansa. Tuomarinvalintalautakunnan uudeksi puheenjohtajaksi nimitettiin kuluvan vuoden alusta edellä mainittu Hannu Rajalahti - entisiä Ikaalisten tuomiokunnan ahkeria "käteisiä" muuten. 

6. KKO:n jäsenten välimiestehtävistä julkaistaan tuon tuostakin juttuja mediassa. Tämä on paikallaan, sillä onhan asiassa kysymys tuomioistuinlaitoksen riippumattomuuden kannalta sangen kummallisesta ilmiöstä: valtakunnan ylimmän tuomioistuimen jäsenet harjoittavat tavallaan yksityispraktiikkaa, josta he ansaitsevat sievoisia summia. Näin siitä huolimatta, että nimenomaan juuri korkeimman oikeuden tuomareilta voidaan perustellusti edellyttää ehdotonta riippumattomuutta ja omistautumista yksinomaan korkean viran hoitamiseen.

7. Viimeksi asialla ovat olleet Aamulehti ja Lapin Kansa ja ilmeisesti myös jotkut muut Alma Media -konsernin maakuntalehdet. Viime torstaina eli 3.1.-13 näiden lehtien verkkosivuilla julkaistiin seuraava juttu:

Tuomarit tekevät salassa isoa tiliä liike-elämän riidoilla


Tuomareiden julkisuudelta salassa tekemät välimiestehtävät ovat erittäin tuottoisa ja täysin laillinen sivubisnes. Liike-elämän riitojen ratkaisuista maksettavien palkkioiden suuruus ja niiden maksajat jäävät kuitenkin pimentoon, koska virkamieslaki ainakin toistaiseksi sallii sen.

Tätä pidetään tuomioistuinlaitoksen sisälläkin jo ongelmana. Asiaa selvittää oikeusministeriön työryhmä, jonka raporttia odotetaan tänä vuonna. Esimerkiksi Tanskassa tiedot tuomareiden sivutuloista ovat julkisia, ja sivutuloille on myös määrätty katto.

Oikeustoimittajien keräämien tietojen mukaan salaisia välimiestehtäviä oli vuosina 2008–2012 erityisen paljon korkeimman oikeuden (KKO) oikeusneuvoksilla.

KKO:n oma sivutoimirekisteri paljastaa, että eniten välimiestehtäviä on koko 2000-luvulla urakoinut oikeusneuvos Timo Esko, joka marraskuun alussa nimitettiin Turun hovioikeuden presidentiksi. Timo Esko itse pitää KKO:n sisäistä kontrollia onnistuneena, eikä näe välimiestehtävien aiheuttavan ongelmia tuomareiden virkatyölle. Hän kertoo välimiespalkkioidensa määräytyneen keskuskauppakamarin välityslautakunnan suositusten mukaan.

Ohjepalkkiotaulukon mukaan välimiehen palkkio on sitä muhkeampi, mitä arvokkaammasta riidasta on kysymys. Jo yli 200 000 euron riidassa välimiehen palkkio nousee helposti viisinumeroiseksi.

8. Näin siis Aamulehti ja Lapin Kansa verkkosivuillaan. Tarkemmin asiasta luvattiin kertoa ko. lehtien perjantaina 4.1. ilmestyneissä numeroissa. 

9. En ole lukenut noita printtijuttuja, mutta olen kuullut kerrottavan, että KKO:n presidentti ja jotkut oikeusneuvokset olisivat puolustelleet niissä oikeusneuvosten välimiestehtäviä ja vähätelleet niistä (muka) aiheutuvia ongelmia. Pääpaino on kuulemma ollut siinä, että välimiestehtävät eivät tee oikeusneuvoksia viranhoidossa jääviksi.

10. Voi, voi! Kuinkahan monta kertaa tässä oikein pitää korostaa - korostamasta päästyäkin - että suurin ongelma ei suinkaan ole oikeusneuvosten jääviys eikä tätä kannata juuri edes pelätä, vaikka laki onkin niin typerä, että tiedot tuomareiden istumien välimiesjuttujen asianosaista ovat salaisia.

11. Ylivoimaisesti suurin ongelma ko. suhteessa on KKO:n ja sen myötä koko tuomioistuinlaitoksen riippumattomuuskuvan vaarantuminen, kuten olen monta kertaa todennut. Mutta tästä KKOn jäsenet vaikenevat visusti, eivätkä toimittajat tietenkään hoksaa kysellä asiasta heiltä tältä kannalta. Jääviys ja riippumattomuus ovat eri asioita. Vaikka välimiestehtävät eivät aiheuttaisi jääviyttä, ne ovat suuri ongelma KKO:n ja tuomioistuinlaitoksen riippumattomuuden kannalta. Maan ylimmän oikeuden tuomareilla ei kerta kaikkiaan voi olla salaisia sivutoimia! - Viittaan tässä suhteessa tarkemmin blogijuttuun 680/15.12.2012.    

12. Muuten, aikookohan Timo Esko jatkaa välimiestehtävissä myös hovoikeuden presidentin viranhoidon ohessa? Minusta se olisi sopivaa, sillä eihän KKO:n päällikkötuomari eli presidenttikään toimi välimiehenä. Toisaalta hovioikeuden presidentit ovat olleet iät ja ajat mukana välimiesjutuissa, joten tätä taustaa vasten Timo Eskon jatkaminen välimiestehtävissä ei olisi mitenkään tavatonta.

Valvontaa tässäkin, blogistin olutpullo (merkki Tusker)  tarkan silmälläpidon kohteena...

680. Tuomareiden välimiestehtävien valvonta ontuu

1. Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto (EOK) lähetti tämän vuoden toukokuussa oikeuskanslerille kirjoituksen, joka koski tuomareiden välimiestehtäviä.  EOK:n mukaan tuomareiden välimiestehtävät ovat omiaan heikentämään luottamusta lainkäytön riippumattomuuteen. 

2. Yhdistys piti ongelmallisena sitä, että tieto välimiesmenettelyn osapuolista on salainen, jolloin asianosainen ei saa tietää, onko hänen asiansa ratkaisemisessa oleva tuomari mahdollisesti aiemmin saanut runsaan korvauksen välimiestehtävästä asian vastapuolelta. EOK mainitsi, että tuomareiden välimiestehtävistä saamat tulot saattavat äärimmillään olla moninkertaisia heidän päätoimestaan saamaansa palkkaan nähden. 

3. Vaikka asia on vanha eikä EOK:n kirjoituksessa ole sinänsä mitään uutta, on toki hyvä, että yhdistys on ottanut asian jälleen kerran esille, jolloin siitä voidaan viritellä laajempaa keskustelua. Yksityishenkilön vastaavanlaisen kirjoituksen johdosta oikeuskansleri ei kenties olisi kiinnittänyt asiaan samanlaista huomiota. 

4. Minulla on kuitenkin omakohtaista kokemusta siitä, että myös yksityishenkilön asiaan puuttumisella voidaan saada aikaan tuloksia, jotka johtavat lainsäädännön muuttamiseen. Pyysin oikeuskansleri Jorma S. Aallolle 23.2.1997 osoittamassani kirjoituksessa kansleria selvittämään, toimiko tuomareiden ja erityisesti korkeimman oikeuden välimiestehtävien valvonta tuolloin voimassa olleessa virkamieslaissa (756/1986) asetetut vaatimukset  eli  noudattiko korkein oikeus mainitulta osin lakia. 

5. Kantelukirjoitukseni oli seikkaperäinen ja laajasti perusteltu - vaikka itse sanonkin, se oli kyllä perusteellisempi kuin oikeuskansleri Jaakko Jonkan nyt samasta asiasta julkaisema selvitys. Päädyin kirjoituksessani johtopäätökseen, jonka mukaan korkeimman oikeuden kyseinen valvonta ei täyttänyt lain vaatimuksia. Virkamieslaki lähti (jo) vuonna 1986 siitä, että työajan käyttämistä edellytettävään sivutoimeen virkamiehen oli haettava virkamieslain 18 §:n 1 momentissa mainittu lupa. Muusta kuin työaikaa vaativasta sivutoimesta virkamiehen oli tehtävä mainitun pykälän 3 momentissa mainittu ilmoitus. Ilmoituksen sisällöstä ei ollut laissa  säännöksiä. Jotta viranomainen, jonka palveluksessa asianomainen virkamies tai tuomari on, voisi valvoa sivutoimen asiallisuutta, olisi johdonmukaista katsoa, että ilmoituksen tulee sisällöltään täyttää samat yksilöintiä koskevat vaatimukset kuin kuin sivutoimilupaa koskevan hakemuksen. 

6. Korkein oikeus ei kuitenkaan ollut vaatinut jäseniltään sivutoimiluvan hakemista, ei välimiestehtäviin eikä muihinkaan sivutoimiin, vaan riittäväksi oli katsotttu, että oikeusneuvokset vain ilmoittivat, että heillä on sivutoimia. Riittävänä pidettiin perin lakonista ilmoitusta: Minulla on välimiestehtäviä - ilmoitus voitiin tehdä myös suullisesti! Minusta taas oli selvää - kuten kirjoituksessani oikeuskanslerille tein tiettäväksi - ettei mainitunlainen lepsu käytäntö täyttänyt alkuunkaan virkamieslain ko. määräyksiä. Korkeimman oikeuden oli mahdotonta valvoa, kavensiko oikeusneuvosten toiminta välimiehinä luottamusta heidän viranhoitoonsa ja riippumattomuuteensa tai vaativatko sivutoimet liiaksi aikaa heikentäen siten oikeusneuvosten virtanhoitoa. Selvitin oikeuskanslerille, että välimiehenä toimivan korkeimman oikeuden jäsenen oli haettava jokaiseen välimiestehtävään eri lupa, josta korkeimman oikeuden tuli antaa eri päätös, johon oli merkittävä kyseistä välimiesjuttua ja sen asianosaisia koskevat tiedot yksilöidysti. Nämä tiedot piti merkitä asianomaiseen rekisteriin, joka olisi julkinen asiakirja. Pyysin oikeuskansleria selvittämään, mistä korkeimman oikeuden noudattama lainvastainen käytäntö johtui ja oliko korkeimmassa oikeudessa mahdollisesti syyllistytty tältä osin virkavelvollisuuden rikkomiseen ja kuka tästä oli vastuussa.

7. Tuolloin eli vuonna 1997 julkisuudessa keskusteltiin vilkkaasti korkeimman oikeuden ja sen jäsenten erilaisista "tekemisistä" ja myös oikeusneuvosten runsaista välimiestehtävistä. Kantelukirjoitukseni osui siten niin sanotusti "hyvään saumaan". Niinpä ei ollut kovin suuri yllätys, että oikeuskansleri Jorma S. Aalto päätyi kirjoitukseni johdosta 28.8.1997 antamassaan päätöksessä samaan lopputulokseen kuin olin itse tehnyt kantelukirjoituksessani. Aalto lauusi:  "...yleisen virkamiesoikeuden kannalta totean, että korkeimman oikeuden hallinnossa noudatettu menettely, jonka mukaan valtion virkamieslain 18 §:n 3 momentissa mainitun mukaisina sivutoimi-ilmoituksina on tuomioistuimen jäseniltä hyväksytty mm. edellä todettuja yksilöimättömiä yleisluonteisia suullisia ilmoituksia tai ylimalkaisia kirjallisia ilmoituksia, ei ole täyttänyt valtion virkamiesten sivutoimien valvontaa koskevan lainsäädännön vaatimuksia. Menettelyä on  tässä yhteydessä arvioitava erityisesti ylintä tuomiovaltaa käyttävän korkeimman oikeuden toiminnan perustana olevan puolueettomuuden ja  riippumattomuuden kannalta".

8. Oikeuskansleri Aalto saattoi  päätöksensä korkeimman oikeuden ja oikeusministeriön tietoon. Oikeuskanslerin päätös, jossa on selostettu laajasti myös kantelun tehneen "JV:n" kirjoitusta, on selostettu kokonaisuudessaan oikeuskanslerin vuodelta 1997 antamassa vuosikertomuksesssa (s. 169-173). KKO:n presidentti Olavi Heinonen, joka oli aiemmin ja vielä vuonna 1997 yrittänyt vähätellä koko ongelmaa, nikotteli myös oikeuskanslerin em. päätöksen jälkeen ja tokaisi, ettei KKO tule muuttamaan linjaansa kanslerin päätöksen perusteella, vaan käytännön muuttaminen edellyttää lainmuutodsta. Mutta  pian KKO:n muu porukka sentään ymmärsi, mistä oli kysymys ja "mitä kello oli lyönyt". Täysistunnossaan 24.9.1997 korkein oikeus hyväksyi ohjeet, joiden mukaan oikeusneuvosten tuli antaa jokaisesta välimiestehtävästä erillinen kirjallinen sivutoimi-ilmoitus, jossa oli mainittava tiedot jutusta ja sen laadusta sekä jutun asianosaiset.

9. Mainittu "JV", joksi kantelijaa oikeuskanslerin päätöksessä kutsutaan, oli siis  saanut oikeuskanslerin siunauksen kannanotolleen, mikä sitten johti hyvin nopeasti korkeimman oikeuden jäsenten sivutoimien valvontaa koskevan käytännön muuttamiseen. JV ei kuitenkaan ollut täysin tyyväinen oikeuskanslerin sanotuun päätökseen. Ilta-Sanomille 3.9.-97 antamassaan lausunnossa JV napisi oikeuskansleri Aaltoa vastaan siitä, ettei tämä ollut selvittänyt päätöksessään lainkaan sitä, kuka korkeimmassa oikeudessa oli vastannut sivutoimien valvonnasta ja kenen siis olisi pitänyt vaatia oikeusneuvoksilta tarkat ja yksilöidyt tiedot kustakin ao. välimiestehtävästä. Aalto sivuutti tärkeän virkavastuuta koskevan kysymyksen kokonaan, vaikka JV oli kantelukirjoituksessaan nimenomaan perännyt kanslerilta sen selvittämistä. JV arveli, että asia oli niin arka, että oikeuskansleri halusi sivuuttaa sen vaikenemalla. No, vastaavanlaiseen menettelyyn ja "unohteluun" oli toki totettu jo ennestään, kun oli kysymys korkeiden virkamiesten ja tuomareiden toiminnassa ilmenneistä epäkohdista. Tämä unohdus-käytäntö näkyy jatkuvan laillisuusvalvonnassa edelleen.

10. Helsingissan Sanomissa 5.9.1997 julkaistussa mielipidekirjoituksessaan "Eikö laki koskekaan korkeinta oikeutta" kyseinen JV kritisoi presidentti Olavi Heinosen oikeuskansleri Aallon päätöksen johdosta esittämää "pullikointia". Heinonen oli 2.9. todennut HS:lle tyynen rauhallisesti, ettei korkein oikeus tule ainakaan "lähitulevaisuudessa" muuttamaan käytäntöään, vaan jää odottelemaan mahdollista lainmuutosta. Uudesta laista ei kuitenkaan tuolloin ollut vielä minkäänlaista tietoa. JV arveli, että Jorma S. Aallon päätös oli ilmeinen arvovaltatappio Heinoselle ja korkeimmalle oikeudelle. Faktisesti Aallon päätöksessä esitetyn kritiikin kärki kohdistui nimittäin juuri korkeimman oikeuden presidenttiin, joka lain ja myös KKO:n työjärjestyksen mukaan ensisijaisesti vastaa ao. tuomioistuimen viranhoidon järjestämiseen kuuluvista asioista.

11. Eduskunnan täysistunnossa  5.9.1997 korkein oikeus sai osakseen kovaa kritiikkiä muun muassa oikeusneuvosten lukuisista välimiestehtävistä ja niiden valvonnan puutteista. Edellisen hallituksen oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki ihmetteli presidentti Olavi Heinosen reaktioita oikeuskanslerin moitteisiin (HS 6.9.-97). Jäätteenmäki sanoi, että hän kyllä olisi odottanut, että korkein oikeus olisi välittömästi oikeuskanslerin päätöksen jälkeen ilmoittanut, että se tulee tehostamaan jäsentensä sivutoimien valvontaa. Eduskunnassa oli tehty hieman aiemmin peräti 125 kansanedustajan allekirjoittama lakialoite, jolla haluttiin kieltää korkeimman oikeuden jäsenten toimiminen välimiesoikeuksissa.

12. Oikeuskanslerin kannanotto johti virkamieslain muuttamiseen siten, että tuomareilta edellytetään nykyisin jokaisesta tehtävästä erikseen haettavaa sivutoimilupaa.Nykyisin voimassa olevan virkamieslain 18 §:n mukaan (387/2001) tuomari tai tuomioistuimen esittelijä ei saa ottaa vastaan tai pitää mitään sivutointa, ellei tuomioistuin hakemuksesta myönnä siihen lupaa. Sivutoimilupa voidaan antaa myös määräajaksi ja rajoitettuna. Sivutoimilupa voidaan peruuttaa, kun siihen on syytä. Harkittaessa sivutoimiluvan myöntämistä on otettava huomioon, että virkamies/tuomari ei saa sivutoimen vuoksi tulla esteelliseksi tehtävässään. Sivutoimi ei myöskään saa vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen tehtävän hoidossa tai muutenkaan haitata tehtävän asianmukaista hoitamista taikka kilpailevana toimintana ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa. Sivutoimen harjoittamista koskevan ilmoituksen tai lupahakemuksen yhteydessä esitetyt tiedot välimiesoikeusriidan asianosaisista ovat salassa pidettäviä. 

13. Oikeusneuvoksilta tai muiltakaan tuomareilta ei liene juuri koskaan evätty pyydettyä lupaa toimia välimiehenä. Tämä on mahdollistanut käytännön, jossa korkeimman oikeuden muutamat jäsenet ovat voineet toimia vuosikausia jatkuvasti välimiehinä niin, että heidän mainituista sivutoimistaan kuittaamansa palkkiot ovat ylittäneet jopa moninkertaisesti virkapalkan määrän.

14. Mahdollistavatko mainitut säännökset tuomareiden sivtointen asianmukaisen valvonnan? Vastaus on kielteinen jo mitä tulee edellä mainittuihin jatkuviin välimiestehtäviin ja niiden "haalimiseen" vuodesta toiseen jatkuvalla syötöllä. Tärkeintä on kuitenkin valvonnan puutteellisuus oikeusjutun asianosaisten ja yleisön kannalta tarkasteltuna.   Tuomareiden välimiestehtävien valvonta jää tuomareiden ja koko asianomaisen tuomioistuimen puolueettomuuden ja riippumattomuuden kannalta pahasti puolitiehen, koska valvonnan kannalta oleelliset tiedot välimiesjutuista ja niiden asianosaista ja asiamiehistä ovat salaisia. Esimerkiksi korkeimmassa oikeudessa vireillä olevan oikeusjutun asianosaiset eivät saa tietää, onko hänen asiansa ratkaisemiseen osallistunut korkeimman oikeuden jäsen mahdollisesti toiminut välimiehenä asianosaisen vastapuolta koskevassa riidassa ja saanut tältä korvaukseksi runsaanpuoleisen palkkion.  

15. Välimiesmenettelyn funktion kannalta on toki ymmärrettävää, että menettely ja sitä koskevat tiedot ovat salaisia. Toisaalta tuomioistuimilta perustuslaissa edellytettävä riippumattomuus ja puolueettomuus edellyttävät, että tuomareiden toiminnan tulee olla joka suhteessa avointa ja läpinäkyvää niin, ettei heidän toimissaan viranhoidossa tai sen ulkopuolellaa saa olla epäilyn häivää. Erityisesti ylintä tuomiovaltaa maassa käyttävän korkeimman oikeuden tuomareilta on perusteltua edellyttää tässä suhteessa täydellistä pidättyvyyttä sellaisesta toiminnasta, jota ei ole oikeusjuttujen asianosaisten ja yleisön toimesta mahdollista tehokkaasti valvoa.

16. Minusta on selvää, että jos ja kun välimiesmenettelyssä käsiteltäviä asioita ja niiden asianosaisia koskevat tiedot ovat salaisia ja välimiesmenettely on näin ollen tehokkaan valvonnan ulkopuolella, ainakaan maan ylimmän tuomioistuimet tuomarit eivät voi omaa ja koko tuomioistuimen riippumattomuutta ja puolueettomuuuskuvaa vaarantamatta toimia välimiesoikeuksien jäseninä tai puheenjohtajina.

17. Tähän juttuun liittyen käsittelen seuraavassa jutussa pikapuolin oikeuskansleri Jaakko Jonkan kannanottoa 26.11.2012 alussa mainittuun EOK:n kirjoitukseen samoin kuin Jonkan asiassa hankkimien selvitysten sisältöä.

679. Kokemuksia välimiesmenettelystä

1. Näissä blogijutuissa on käsitelty silloin tällöin välimiehiä ja välimiesmettelyä. Olen kritisoinut tuomareiden, erityisesti korkeimman oikeuden (KKO) jäsenten, toimimista välimiehinä, tämä taitaa olla jo useimmille tuttu asia.Tästä jotkut ovat tehneet johtopäätöksen, jonka mukaan minulla olisi jotakin välimiesmenettelyä tai välimiehiä vastaan. 

2. Tässä kohdin muistuu mieleen "Oikeusistuinten kauhea vuosi (annus horribiles) 1997" - tämän nimityksen lanseerasi HS:n toimittajana tuolloin ollut Susanna Reinboth lehden pääuutissivun ykkösjutussa  31.12.1997. Toimittaja Reinbothin mukaan tuomioistuimet ja erityisesti KKO näkyivät tuolloin otsikoissa enemmän kuin koskaan aiemmin ja lähinnä vain kielteisessä valossa. Kyseisen lehtijutun mukaan maalitauluna oli erityisesti KKO ja tahtipuikkoa heilutti professori Jyrki Virolainen - oh-hoh sentään! KKO:ta koettelivat  jutun mukaan erityisesti oikesneuvos Eeva Vuoren huvilakaupat, KKO:n jäsenten mystinen ja sisäsiittoinen nimityskäytäntö sekä oikeusneuvosten runsaat välimiestehtävät.

3. Toki otin lehtikirjoituksissani kantaa mainittuihin asioihin aika usein - mutta olihan siihen toki syytäkin yllin kyllin! Katso myös pamflettiani "Korkein oikeus kriisissä" (1997), jonka tuhannen kappaleen painos myyntiin loppuun varsin nopeasti. Vastakkaisia kirjoituksia toki myös julkaistiin eikä niissä kaikissa meikäläistä kohdeltu aina suinkaan myötäsukaan. Mitä erityisesti oikeusneuvosten välimiestehtäviin tulee, niin muistan, miten silloin virassa ollut oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale, entinen asianajaja ja  asianajaliiton ex-puheenjohtaja sekä tunnettu välimies (kuinkas muuten), toimitti HS:n mielipidesivulle KKO:n tuomareille harvinaisen kärjekkään kirjoituksen (HS 22.3.1997) otsikolla "Mitä Virolaisella on välimiehiä vastaan?" Taipale muun muassa "peräsi" minulta, miksi aikoinaan eli lähes 15 vuotta aiemmin (!) luovuin jatkamasta KKO:n ylimääräisen oikeusneuvoksen virassa, johon KKO oli minua esittänyt. Ehkä Taipale oli vain utelias, sillä olihan hän itse tullut KKO:een vasta myöhemmin.

4. Kirjoitin vastineen oikeusneuvoksen minua henkilökohtaisesti osoittelevaan kirjoitukseen, mutta yllättäen HS:n toimitus suhtautui vastahakoisesti sen julkaisemiseen. Kenties toimitus oli saanut "korkeammalta taholta" toivomuksen, että "älkää nyt enää helvetissä julkaisko Virolaisen kirjoituksia, sillä kun KKO:n välimiesneuvos on kerran sanansa sanonut, niin silloin pulinat pois"! Minun piti ottaa yhteyttä Hesarin vastaavaan päätoimittajaan asti, ennen kuin lehti suostui julkaisemaan vastineeni.

5. Vastineen (HS 28.3.-97) otsikkona oli: "Miksi oikeusneuvosmies Taipale vääristelee?" En tiedä, mistä ja miksi sana "oikeusneuvosmies" pujahti otsikkoon, sillä lehden toimitukselle toimitetun kirjoituksen otsikkoon olin kyllä itse kirjoittanut sanat "oikeusneuvos Taipale". Vakiintuneen käytännön mukaan lehden toimitus päättää mielipidekirjoituksen otsikosta, joten syyllistä virheeseen saa hakea sieltä.

6. Siteeraan kirjoituksestani tähän ainoastaan seuraavan kohdan:

- Toisin kuin Taipaleen kirjoituksen otsikossa väitetään, minulla ei ole kerrassaan mitään välimiehiä vastaan. Pahasti vääristelty on myös Taipaleen väite, jonka mukaan minä suhtautuisin muka kielteisesti välimiesmenettelyyn. Se on perätöntä puhetta, niin kuin jokainen voi havaita esimerkiksi kirjassani Lainkäyttö (Jyväskylä 1995 s. 76-79) olevasta välimiesmenttelyä koskevasta esityksestä. Olen päinvastoin pitänyt ja pidän edelleen välimiesmenettelyä  erittäin tarpeellisena liike-elämän oikeusriidoissa. Minä olen vaatinut vain, että KKO:n jäseniltä evättäisiin oikeus toimia välimiehinä, koska se vaarantaa suuresti luottamusta heidän  riippumattomuuteensa. Tällä asialla ei ole tietenkään mitään tekemistä itse välimiesmenettelyn tai sen tarpeellisuuden kanssa.

7. Kun puhutaan virkatuomareiden välimiestehtävistä, on kysymys käytännössä 90- prosenttisesti korkeimman oikeuden oikeusneuvosten toimimisesta välimiehenä. Hallinto-oikeuksien ja KHO:n tuomarit eivät toimi välimiehenä ja hovioikeuksien ja käräjäoikeuksien tuomarit toimivat mainituissa tehtävissä hyvin harvoin; heistä välimiestehtäviä on oman arvioni mukaan ollut luultavasti vain noin 3-4 prosentilla. 

8. Kuluvan vuoden alussa minut nimettiin välimieheksi riitaan, jossa oli kysymys liikeyritysten välistä osakekauppaa koskevan sopimusrikkomuksen johdosta vaadituista hinnanalennuksesta ja vahingonkorvauksesta ynnä muusta. Riidan rahallinen arvo oli noin kuusi miljoonaa euroa. Ostajayhtiö vaati myyjäpuolelta suoritusta ensisijaisesti kauppakirjan ehdon mukaisena hinnanalenneksena, toissijaisesti kauppakirjaan perustuvana sopimusrikkomuksena ja kolmassijaisen vaihtoehdon mukaan kauppalain nojalla kaupan kohteen virheeseen ja myyjien erityiseen sitoumukseen perustuvana hinnanalennuksena ja vahingonkorvauksena. Vaikka juttu oli lähtökohdiltaan melko tyypillinen sopimus- ja kauppaoikeutta koskeva riita, jutun näyttöaineisto koostui kuitenkin paljolti liiketaloudellisesta ja erilaisesta teknistä sekä osin myös patenttioikeutta koskevasta selvityksestä ja oikeudellisessa päättelyssä jouduttiin ottamaan kantaa eri oikeudenaloja kysymyksiin.

9. Asian käsittely meni minusta putkeen, suunnitellut aikataulut ja muut käsittelyn kulusta sovitut asiat pitivät kutinsa. Partteja edustaneet advokaatit osasivat hommansa ja kaikesta näki, että he olivat kokeneita ja taitavia ammattimiehiä, joiden asianajoa ja väittelyä suullisessa käsittelyssä oli mielenkiintoista ja ilo seurata. Käsittely alkoi normaaliin tapaan kanne- ja vastinekirjelmillä, minkä jälkeen partit antoivat kumpikin vielä kirjalliset laumansa toistensa esityksiin ja täydensivät tämän jälkeen aiemmin ilmoittamiaan henkilötodisteita ja kirjallisia todisteita. Jutussa esitettiin laaja asiakirja-aineisto ja kuultiin asianosaisia ja heidän edustajiaan sekä lähes pariakymmentä asiantuntevaa todistajaa.

10. Juttua käsiteltiin välimiesoikeudessa tavanomaista ripeämmin, vaikka kysymyksessä ei ollut ns. nopeutettu välimiesmenettely. Kirjelmien vaihtoon kului aikaa kolmisen kuukautta, minkä jälkeen pidettiin lyhyt valmisteluistunto ja kohta sen jälkeen aloitettiin pääkäsittely, jossa muun muassa kuultiin todistajat. Pääkäsittely vietiin läpi yhden viikon aikana pidetyssä viidessä istunnossa; tällä pyrittiin turvaamaan käsittelyn ja erityisesti henkilötodistelun välittömyyttä. Pääkäsittelyn jälkeen asianajajat toimittivat jo viikon kuluttua kirjalliset loppulausuntonsa välimiehille. Välitystuomion tekemiselle varattiin aikaa kaksi kuukautta ja siinä ajassa reilut 50 sivua käsittänyt tuomio myös saatiin annetuksi, vaikka kirjoituspuuha ajoittui heinä-elokuulle. Koko prosessi vietiin läpi noin 6-7 kuukauden kuluessa. Käsitykseni mukaan samaa suuruusluokkaa olevat välimiesprosessit voivat kestää usein huomattavasti pidempäänkin. 

11. Asian käsittely oli leppoisaa, vaikka partit olivat keskenään erimielisiä miltei jokaisesta riitakysymyksestä ja yksityiskohdasta. Advokaateilla oli avustajinaan viehättävät nuoret naisjuristit, välimiesten puheenjohtaja puolestaan oli valinnut  oikeuden sihteeriksi yhtä viehättävän naispuolisen kauppatieteilijän. Juttua istuttiin vuorotellen kummankin advokaatin toimistossa, kahvia ja virvokkeita oli koko ajan saatavilla ja istuntojen ulkoiset puitteet olivat muutenkin erinomaiset. Kyllä siinä kelpasi juttua istua ja pohdiskella  asiaa pro et contra, kun vielä tiedettiin, että välimiehille oli tulossa kohtuullinen palkkio vaivannäöstään.

12. Välimiesten puheenjohtajalla ei ollut prosessinjohdon suhteen jutussa vaikeuksia. Tässä yhteydessä on syytä todeta, että välimiesten (välimiesoikeuden) puheenjohtajan valinta, joka sanotussa asiassa kuului VML13 §:n nojalla asianosaisten nimeämälle kahdelle välimiehelle (ei siis Keskuskauppakamarin välityslautakunnalle), on käytännössä sangen merkittävä prosessitoimi. Tässäkin tapauksessa puheenjohtajaksi oli esillä monia nimiä - ei kuitenkaan istuvia virkatuomareita - kunnes välimiehet vihdoin pääsivät yksimielisyyteen puheenjohtajasta. Välitystuomiosta jouduttiin kyseisessä asiassa äänestämään, itse kuuluin enemmistöön. 

13. Yksi hieman huvittava yksityiskohta jäi asian käsittelystä mieleen. Kyse on kättelystä, joka ainakin blogistista, vanhasta virkatuomarista, vaikutti hieman oudolta ja joka tapauksessa liialliselta.  Välimiehet joutuivat kättelemään jokaisessa istunnossa, eivät vain parttien advokaatteja ja heidän avustajiaan, vaan myös asianosaisten edustajia ja lisäksi vielä asiassa kuultuja asiantuntijoita ja todistajia ja vieläpä mennen tullen, eli todistajan/asiantuntijan saapuessa istuntoon ja uudestaan tämän postuessa paikalta.  Toistakymmentä vuotta alioikeuden tuomarina toimittuani en muista kätelleeni, ainakaan oikeuden istuntosalissa, ketään oikeuden istunnoissa tavalla tai toisella osallisena ollutta henkilöä; se ei kuulu "istuvan tuomarin" toimenkuvaan. Kun erään istunnon jälkeen huomautin tästä leikilläni  kokeneelle välimieskollegalle, tämä totesi lakonisesti, että tämä nyt vain on ollut "meillä" tapana, ojensi kätensä ja sanoi, että nähdään sitten taas huomenna!

14. Välimiespalkkioiden kohdalla ilmeni mielenkiintoinen kysymys arvonlisäverosta. Vuodesta 1994 alkaen oikeudelliset toimeksiannot ovat kuuluneet palveluihin, jotka arvonlisäverolain mukaan ovat verollisia. Siten myös asianajoa tuomioistuimissa koskevien toimeksiantojen hoitamisesta laskutetusta palkkiosta joudutaan maksamaan 23 prosentin suuruista arvonlisäveroa. Palvelun suorittaja eli esimerkiksi oikeudenkäynnissä asianosaista edustanut tai avustanut asianajaja tai muu lakimies perii veron palkkiolaskun yhteydessä toimeksiantajaltaan ja tilittää sen edelleen verottajalle.

16. Monilla välimiehinä toimivilla asianajajilla kuuluu olevan nykyisin tapana "määrätä", että välimiespalkkiota ei makseta hänelle henkilökohtaisesti, vaan yhtiölle, jossa asianajaja on osakkaana. Myös jotkut oikeustieteen professorit hoitavat verotuksellisista syistä välimiestehtäviä yhtiönsä lukuun. Välimiehen yhtiölle maksettavan palkkion päälle lisätään arvonlisäveroa, joka peritään parteilta tai siltä oikeusriidan osapuolelta, jonka välimiehet tuomitsevat maksuvelvolliseksi prosessin kuluista.

17. Tällainen järjestely ei kuitenkaan istu välimiesmenettelystä annetun lain (VML) kirjaimeen tai henkeen. Laissa (VML 46 §) säädetään yksiselittisesti, että palkkio eli korvaus työstä maksetaan välimiehelle. Välimiehelle kuuluvaa palkkiota ei siis voida maksaa esimerkiksi yhtiölle, jossa välimies on osakkaana. Välimiehen tehtävää ei voida rinnastaa asianajoon eikä välimiehen palkkiota asianajopalkkioon, vaikka välimiehenä olisi asianajaja. Välimies ei suorita arvonlisäverolaissa tai sen esitöissä tarkoitettua  "oikeudellista asiantuntijapalvelua", vaan hänen työnsä rinnastuu virkatuomarin tehtävään. Välimiehen tehtävä on lainkäyttöä, ei asianajoa tai muunlaista siihen verrattavaa asiantuntijan työtä taikka yleensä "bisnestä". Välimieheksi valittavan tulisi joka tapauksessa kertoa avoimesti jo häntä tehtävään pyydettäessä, että hänelle tuleva palkkio tuleekin suorittaa yhtiölle ja että tähän palkkioon lisätään arvonlisävero. 

18. Välimiehelle jäi prosessista hyvä maku, ja myös asianosaisten kannalta välimiesmenettely oli ainakin nopea ja tehokas tapa saada riita pois päiväjärjestyksestä. Välimiesmenettely on yleensäkin sangen käyttökelpoinen tapa liike-elämän riitojen ratkaisemisessa. Emeritusprofessori toimisi toki mieluusti välimiehenä jatkossakin. "Mis sie tai siu firmais tarvii oikei hyyvvää välmiestä, nii täs siul on kuule sellane"!

19. Oikeuskansleri on pari viikkoa sitten eli 26.11. antamassaan päätöksessä pohtinut periaatteelliselta kannalta tuomareiden välimiestehtäviä. Blogistin tarkoituksena on kommentoida oikeuskanslerin sanottua selvitystä.