keskiviikko 31. joulukuuta 2008

60. Tapaus Eeva Vuori



1. Oikeusneuvos Eeva Vuori siirtyy eläkkeelle korkeimmasta oikeudesta (KKO) 1.3.2009 lukien. Hän on toiminut KKO:n jäsenenä vuodesta 1996 lähtien. Eeva Vuori oli megajulkkis vuonna 1997, jolloin häntä epäiltiin ns. huvilakauppojen yhteydessä vuonna 1990 tapahtuneesta veropetoksesta. Syyttäjä ei kuitenkaan nostanut syytettä, ja vaikka tämän jälkeen lehdistö ja monet arvovaltaiset henkilöt aina tasavallan presidenttiä ja oikeusministeriä myöten julkisesti vaativat Vuoren eroamista tai jopa erottamista virastaan, Vuori ei taipunut, vaan pysyi virassaan. Tuomarithan ovat käytännössä erottamattomia, sillä heidät voidaan erottaa virastaan vain tuomioistuimen tuomiolla sellaisen rikoksen johdosta, josta lain mukaan voidaan määrätä rikokseen syyllistyneelle virkamiehelle viraltapano.

2. Eeva Vuori valittiin 1997 Eeva-lehden äänestyksessä Vuoden Eevaksi, ja lehdistössä Eeva Vuoren tapaus oli ehdottomasti vuoden 1997 merkittävimpiä kotimaan uutistapahtumia. Olen kertonut tapaus - Eeva Vuoresta kirjassani Korkein oikeus kriisissä (230 sivua, 1997, Pandecta), ks. erityisesti s. 40-117 ja 204-226. Tuomioistuinlaitoksen hulluna vuotena 1997 tapahtui paljon muutakin omituista, josta pamfletissa myös kerrotaan.

3. Eeva Vuori (o.s. Jääskeläinen) syntyi vuonna 1945. Hän on niitä harvoja KKO:n jäseniä, jotka on nimitetty oikeusneuvoksen virkaan alioikeuden eli nykyisin käräjäoikeuden tuomarin virasta. - Nykyisin KKO:ssa Vuoren lisäksi vain kolme muuta alioikeustuomarin virasta nimitettyä jäsentä: Gustaf Möller, Liisa Mansikkamäki, Hannu Rajalahti ja Soile Poutiainen; viimeksi mainittukin oli itse asiassa ennen nimitystään tavallaan vain "käymässä" parisen vuotta käräjäoikeuden laamannin virassa toimittuaan sitä ennen pitkään KKO:n esittelijänä ja kansliapäällikkönä. - Eeva Vuori toimi ensin vuonna 1983 Pirkkalan tuomiokunnan ja sitten Tampereen raastuvanoikeuden - sen nimi muuttui vuonna 1993 Tampereen käräjäoikeudeksi - vuodesta 1985 alkaen vuoteen 1995 saakka, jolloin hänet nimitettiin KKO:n ylimääräisen oikeusneuvoksen virkaan. Hän oli aloittanut tuomioistuinlaitosuransa Turun hovioikeudessa, jossa hän toimi viskaalina 1974-1982 ja vt. kanneviskaalina vuonna 1982. Oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittamisen jälkeen Vuori työskenteli tutkijana ja siviilioikeuden assistenttina Turun yliopistossa 1967-74. Hän suoritti oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon vuonna 1972 ja kirjoitti pari Lakimies-lehdessä julkaistua artikkelia, mutta väitöskirja jäi lopulta tekemättä. Tampereelle Vuoren perhe muutti Turusta sen jälkeen kun Eevan aviomies, professori Ilkka Vuori oli vuonna 1981 valittu UKK-instituutin johtajaksi; tätä tehtävää Ilkka Vuori hoiti vuoteen 2001 asti, jolloin jäi eläkkeelle.

4. Tutustuin Eeva Vuoreen vuonna 1982, jolloin olin aloittanut Ikaalisten tuomiokunnan kihlakunnantuomarina. Eeva Vuori teki toukokuun lopulla hovioikeuden kanneviskaalina yhdessä apulaisenaan toimineen viskaali Leena Virtasen kanssa tuomiokuntaan normaalin kaksipäiväisen kanneviskaalin tarkastuskäynnin; näitä käyntejä alioikeuksiin tehtiin tuolloin joka toinen vuosi.

5. Kanneviskaalien tarkastukset olivat vielä 1960- ja -70-luvuilla aika tiukkoja tapahtumia, sillä hovioikeudesta lähetetyt "verikoirat" pyrkivät alioikeuksien arkistoissa nuuskimaan kihlakunnanoikeuksien pöytäkirjoista kaikenlaisia mahdollisia muoto- ja asiavirheitä, joilla jutun asianosaisten kannalta ei välttämättä ollut mitään merkitystä, mutta joista tuomareita vastaan voitiin nostaa virkasyytteitä. Vähitellen kanneviskaalien tarkastuskäyntien luonne muuttui: enää ei metsästetty virkavirheitä - tuomiokirjoja ja päätösluetteloita kyllä selattiin ainakin muodon vuoksi toki edelleen - vaan kanneviskaalien käyntien tarkoituksena oli lähinnä välittää hovioikeuden "terveisiä" tietyistä tärkeäksi katsotuista lainkäyttöä koskevista asioista, joiden osalta alioikeuksien käytäntöjä pyrittiin yhdenmukaistamaan. Tarkastustilaisuudet muuttuivat enemmänkin keskustelutilaisuuksiksi.

6. Tapana oli perinteisesti ollut, että kihlakunnantuomari ja sittemmin myös käräjätuomarit yrittivät järjestää kanneviskaalille jo tämän käynnin ensimmäisenä päivänä ja etenkin illalla niin "raskasta" ohjelmaa, ettei kanneviskaali ehtisi tai aina edes "jaksaisi" ainakaan toisena päivänä enää tarkastaa läheskään kaikkea sitä, mitä alioikeuden kansliassa olisi ollut tarkastettavissa. Muistan tällä kohdin hyvin, kun olin 70-luvun lopulla kihlakunnantuomarina Kauhajoen tuomiokunnassa. Juho Ahola, joka oli yksi tuomiokunnan kolmesta käräjätuomareista, harrasti lentämistä, ja selvää oli, että kanneviskaali vietiin heti ensimmäisenä tarkastuspäivänä lentämään Aholan pienkoneella. Täytyihän kanneviskaalin toki saada tietty yleiskuva koko tuomiokunnan alueesta ("kinkeripiiristä") ja sehän kävi parhaiten juuri ilmasta käsin! Olin kerran mukana tällaisella lennolla, enkä paljon ihmetellyt, kun kanneviskaali näytti maahan palattuamme hieman pahoinvoivalta, sillä Ahola tuntui tehneen ilmassa pari ylimääräistä "silmukkaa." Lisäksi Ahola herrasmiehenä ja paikkakunnalla pysyvästi asuvana virkamiehenä selvitteli vieraalle koko ajan alla näkyviä paikkoja, jolloin hän tapansa mukaan käänsi aina vähän väliä päänsä ja katseensakin kohti takapenkillä istuvaa kanneviskaalia, joka ymmärrettävästi hieman huolestui, että pystyykö tuo mies ohjaamaan konettaan lainkaan turvallisesti!

7. Olen kertonut ensitapaamisestani Eeva Vuoren kanssa kirjassa Korkein oikeus kriisissä (s. 40, otsikkona Prologi: Eeva ja minä) seuraavaan tapaan:

"Onko se tosiaan noin sininen?" Tämä huudahdus muistuu aina elävästi mieleeni kun puhutaan Eeva Vuoresta.
Tapasin Eeva Vuoren ensimmäisen kerran toukokuun lopulla 1982. Hän oli tuolloin Turun hovioikeuden kanneviskaalin ominaisuudessa normaalilla tarkastuskäynnillä Ikaalisten tuomiokunnassa, jossa olin kihlakunnantuomarina. Muistan, kuinka kanneviskaali astui virkahuoneeseeni yhdessä naispuolisen avustajansa kanssa ja kiirehti heti ihastuneena katsomaan ikkunasta alas Kyrösjärven suurelle selälle avautuvaa järvimaisemaa. Aurinkoisena päivänä se näyttikin kerrassaan upean siniseltä.
Kenties Eeva jo tuolloin haaveili maalaishuvilasta järven rannalla. Sen hän osti miehensä kanssa v. 1990 Virroilta viikko sen jälkeen, kun he olivat myyneet Turun huvilansa Lepän pariskunnalle.
Jos olivat maisemat kauniilta Ikaalisissa, niin eipä ollut vieraidenkaan ulkonäössä tai esiintymisessä moittimista. Eeva Vuori oli pirteän oloinen ja älykkään eloisasti keskusteleva henkilö. Eipä siis ihme, että Kauko Juhantalokin kertoi joskus minulle olleensa Turun opiskeluaikoinaan ihastunut Eevaan, mutta saaneensa tältä aina rukkaset.

8. Tuolloinen kanneviskaali osoittautui tarkastustyösään, joka muilta hänen kollegoiltaan ja yleensäkin jäi varsin pintapuoliseksi, tarkaksi ja ahkeraksi. Kun sitten illansuussa menimme kanneviskaalin ja tämän apulaisen sekä tuomiokunnan käräjätuomarin kanssa tavan mukaan paikkakunnan hotelliin iltaa istumaan ja kysyin, voisinko tarjota vieraille iltapalan kihlakunnantuomarin niukoista käyttövaroista, oli vastaus hieman yllättäen torjuva:

"Onkohan se oikein sopivaa? Sitä paitsi meillä on mukanamme omat eväät, jotka on tarkoitus vielä syödä hotellihuoneessa."

Ja niin kanneviskaali poistui ja me muut jäimme ihmettelemän, että jo nyt on aikoihin eletty! Mutta ehjä kanneviskaalia oli jo hänen hovioikeudesta tarkastusreissulle lähtiessään varoitettu, että sen Ikaalisten omalaatuisen ukkotuomarin kanssa sietää olla varovainen, tiedä, mitä kaikkea se taas keksii!

9. Seuraavan kerran tapasin Eeva Vuoren vasta vuonna 1994 oikeusministeriön alioikeustuomareille järjestämässä prosessinjohtoseminaarissa, johon osallistuin yhtenä kouluttajana; osanottajia oli 20-30. Seminaarissa käräjätuomari Vuori osoitti omaksuneensa monia kollegojaan paremmin vajaa vuotta aiemmin voimaan tulleen uuden alioikeusuudistuksen ja siviiliprosessin niksit ja uudistuneet työtavat. Seminaarin osallistui luennoitsijana myös oikeusneuvos Gustaf Möller, kaikkien tuomareiden ja advokaattien hyvin tuntema "Kustu", joka oli nimitetty oikeusneuvoksen virkaan pari vuotta aiemmin Toijalan tuomiokunnan kihlakunnantuomarin virasta; Möller on tunnettua juristisukua, hänen isänsä Carl Gustaf Möller toimi aikoinaan mm. oikeuskanslerina. Möller on yksi niistä harvoista KKO:n jäsenistä, jonka tunnen ja jonka kanssa voin sanoa olevani jonkinlaisissa väleissä. Nykyisin olen törmännyt Helsingissä harvoin käydessäni Mölleriin melkein aina sattumalta, kun olen piipahtanut iltaisin Liisankadun Kolmessa Kruunussa, joka näyttää olevan nykyisin Möllerin kantapaikka.

10. Möller otti vuonna 1994 tapaamisemme yhteydessä puheeksi, että KKO:ssa avautuisi vuoden 1995 alusta ylimääräisen oikeusneuvoksen virka, ja hän kyseli minultakin - ei suinkaan sitä, olisinko minä kenties kiinnostunut hommasta (!) - olisiko joku, jota minä voisin kenties suositella sanottuun virkaan. Vastasin suoralta kädeltä, että onhan meillä tämä Eeva Vuori, joka tuntuu pätevältä tuomarilta ja on kaiken lisäksi vielä oikeustieteen lisensiaatti. Viimeksi mainittu perustelu oli rivien välissä ystävällismielistä vinoilua Mölleriä kohtaan, sillä hän on itsekin lisensiaatti ja hän valmisteli väitöskirjaansa - joka olisi kosketellut tietenkin välimiesmenettelyä - varsin kauan, mutta tekemättä se kuitenkin häneltä jäi. Möllerillä ei tuntunut olevan mitään ehdotustani vastaan.

11. Niinhän siinä sitten kävi, että jo parin kolmen kuukauden kuluttua näin Hesarissa pikku-uutisen, jonka mukaan KKO:n ylimääräiseksi oikeusneuvoksesi oli vuoden 1995 alusta nimitetty käräjätuomari, OTL Eeva Vuori. Varmaan Vuori olisi nimitetty virkaan ilman minun Möllerille antamaa vinkkiänikin, mutta toisaalta melko yleisesti juristipiireissä tiedetään, että KKO:n jäseneksi on viidentoista viimeisen vuoden aikana nimitetty aika monta Kustun kannattamaa ja esille ottamaa ehdokasta. Kuten olen kirjassani todennut, Kustulla katsotaan jostakin syystä olevan niin sanotusti hyvä "nenä" (vainu) virkanimitysasioissa!

12. Eeva Vuoren ei tarvinnut olla KKO:ssa tavallaan koeajalla kuin vuoden verran, sillä jo seuraavaa vakinaista oikeusneuvosta valittaessa hänet nimitettiin KKO:n vakinaiseksi jäseneksi vuoden 1996 alusta lukien. Kuka olisi tuolloin uskonut, että puolentoista vuoden kuluttua median puhutuimpana teema oli kuukausikaupalla tapaus Eeva Vuori ja että hänen eroaa tai jopa erottamistaan vaadittiin laajasti aina tasavallan presidentistä alkaen!

13. Minulta on pari kolme kerta muulloinkin kyselty hieman KKO:n joidenkin oikeusneuvosten toimesta kantaa tai käsitystä jonkun tietyn tuomarin sopivuudesta ja/tai pätevyydestä KKO:n jäseneksi. Eeva Vuoren lisäksi ainakin kerran minun kannattamani ehdokas on myös nimitetty oikeusneuvoksen virkaan. Kenenkään ei kannata huolestua, sillä näillä harvoilla kerroilla en ole ollut "epäämässä" kenenkään mahdollisuutta tulla nimitetyksi. Näitä kyselyjä ei ole minulle tullut enää moniin vuosiin. Käräjäoikeuksista tai hovioikeuksista KKO:n jäseneksi pyrkivän mahdollisuudet tulla valituksi ovat useimmiten kiinni sitä, millaisen lausunnon asianomaisen viranhakijan hovioikeus ja nimenomaan hovioikeuden presidentti antavat - tietenkin epävirallisesti - KKO:lle tai jollekulle yksin asiaa kysyvälle oikeusneuvokselle tai KKO:n presidentille.

14. Minulla on on sellainen käsitys, että nykyinen KKO:n presidentti Pauliine Koskelo, joka toimii myös tuomarivalintakunnan puheenjohtajana, päättä melko itsevaltaisin ottein siitä, kuka tai ketkä kulloinkin tulevat nimitetyiksi oikeusneuvoksen virkaan. Tämä nähtiin viimeksi alkuvuodesta 2008, jolloin KKO:een viimeksi nimitettiin kaksi uutta oikeusneuvosta; Koskelon kandidaatit tulivat valituiksi ja muut ehdokkaat saivat vain jonkun hajaäänen KKO:ssa. - Täytyypä seurata tulevan helmikuun aikana hyvin tarkasti Eeva Vuoren jälkeen valittavan uuden oikeusneuvoksen valintaprosessia!

15. Niin, mistä "tapaus Eeva Vuoressa" oikeastaan oli vuonna 1997 kyse? En aio ryhtyä tässä selostamaan yksityiskohtia enkä ikein pääkohtiakaan, vaan viittaan perusteelliseen esitykseeni kirjassani Korkein oikeus kriisissä. Tuo kirja kuten kaikki muutkin kirjani, paria viimeisintä 3-4 vuota sitten ilmestynyttä rikosprosessioikeuden oppi- ja käsikirjaa lukuun ottamatta, taitavat vain olla loppuun myytyjä! Ja KKO kriisissä -kirjan kustantajakin, jona toimi Lapin yliopiston juristiopiskelijajärjestö Artiklan omistama kustannusyhtiö Pandecta, on lopettanut jo ajat sitten toimintansa. Pandectan loppu ei koittanut kirjani johdosta eikä myöskään vielä aivan pian sen jälkeenkään, vaan vasta 2000-luvulle tultaessa.

16. Aivan lyhyesti sanottuna Vuoren kiirastuli alkujuuret ovat ja itse "rikoskin" tapahtui Turussa - kuinkas muuten! Eeva ja Ilkka Vuori tunsivat ilmeisesti aika hyvin Turussa asuvan Ilkka ja paula Vuoren. Juhani leppä opiskeli Turussa juridiikkaa saman aikaan kun Eeva oli yliopistolla assistenttina. Leppä toimi opiskelijajärjestö LEXin kapakan isäntänä ja valmistuttuaan 1972 ensin yliopiston eri tiedekuntien hallintotehtävissä. Tämän jälkeen Juhani Lepän ura urkeni mukavasti, sillä hän toimi ensi lähes 10 vuotta Turun yliopistosäätiön toimitusjohtajana, viitisen vuotta Turun KOP:n apulaisjohtajana, kunnes hänet vuonna 1989 valittiin kokoomuksen mandaatilta 41-vuotiaana Turun ykköskaupunginjohtajaksi.

17. Mutta sitten alkoi tulla tapapakkia, ja vuonna 1995 Juhani Leppä sai Turun käräjäoikeudessa syytteen yhdessä Turun verojohtajan Erkki Jääskeläisen - tämä ei ole mitään sukua Eeva Vuorelle o.s Jääskeläinen - ja liikemies Heikki Elian kanssa ns. Matintalo-jutussa. Vuonna 1996 Turun hovioikeus tuomitsi mainitut kolme syytettyä vankeusrangaistuksiin velallisen epärehellisyydestä, aiemmin käräjäoikeus tuomitsi heidät verorikoksista. Lepälle tuomittu rangaistus oli yhdeksän kuukautta vankeutta ehdollisena, mutta kovempi seuraamus hänelle oli se, että jo käräjäoikeus oli tuominnut hänet viralta pantavaksi kaupunginjohtajan virasta ja hovioikeus pysytti sanotun rangaistuksen.

18. Matintalo-jutun asianosaiset hakivat KKO:lta valituslupaa, mutta lupa myönnettiin vain lääninverovirastolle, jonka vahingonkorvausvaatimus oli jätetty alemmissa oikeusasteissa tutkimatta. Lepän samoin kuin kahden muun tuomitun lupa-anomukset hylättiin, mikä merkitsi sitä, että hovioikeuden tuomio sai tuomittujen rangaistusten osalta lainvoiman. Valituslupa-asian ratkaistiin KKO:ssa esittelijän esittelystä kahden jäsenen kokoonpanossa, mikä on normaali käytäntö; toki valituslupa-asia voidaan ratkaista myös kolmijäsenisessä kokoonpanossa. Kyseisessä tapauksessa esittely KKO:ssa pidettiin 17.9.1996 ja päätös oli yksimielinen ja sen tekivät oikeusneuvokset Pirkko-Liisa Haarmann ja Eeva Vuori. Kuten tunnettua, KKO ei millään tavalla perustelu valitusluparatkaisujaan, joten emme voi tässä tai missään muissakaan tapauksessa, jolloin lupa-anomus hylätään, tietää, miksi KKO on päättänyt näin tehdä, olemme arvelujen varassa.

19. Juhani Leppä sai tiedon KKO:n epäävästä valituslupapäätöksestä KKO:n lähettämässä kirjeessä 25.9.1996, johon liittyneestä KKO:n valitusluparatkaisun jäljennöksestä hän vasta tuli tietämään, että Eeva Vuori oli osallistunut valituslupa epäämässä. Tämän jälkeen Juhani Leppä nosti asiasta "metelin", eli hän teki KKO:lle marraskuussa 1996 kantelu- ja purkuhakemuksen, jossa hän väitti, että Eeva Vuori oli ollut KKO:ssa esteellinen, koska tämä oli ollut mukana vuonna 1990 tehdyssä Tyynelän tilan kaupassa, jossa Juhani Leppä oli kertomansa mukaan maksanut tilan myyjinä toimineille Eevalle ja tämän aviomiehelle Ilkka Vuorelle mustaa kauppahintaa 200 000 markkaa, jota ei siis olut merkitty kauppakirjaan, jonka perusteella myyjät joutuivat maksamaan kauppahinnasta veroa valtiolle. Kaupanteon yhteydessä Juhani Leppä kertoi ilmoittaneensa Vuoren puolisoille saaneensa kauppahinnan maksamiseen tarvittavat varat nimenomaan Matintalon kiinteistönkaupasta.

20. Kuten olen aiemmin tässä blogissa jo selostanut - mm. parveketupakointijutun yhteydessä - kyseinen käytäntö, jonka mukaan asianosainen saa vasta valituslupapäätöksen tai KKO:n tuomion jälkeen tietää ratkaisuun osallistuneiden tuomareiden nimet, on varsin epätyydyttävä, koska asianosaiset eivät voi silloin käyttää heille kuitenkin lain mukaan kuuluvaa oikeutta tehdä esteellisyysväite. Mutta KKO, joka on ilmeisesti sulkenut korvansa kaikelta arvostelulta - sokeahan oikeuden jumalatar on kuulemma aina ollut - jatkaa vuodesta toiseen valitsemallaan tiellä ja katsoo, että kun näin on tehty ennen, niin samalla tavalla tehdään myös nyt ja samoin tullaan tekemään tulevaisuudessakin! KKO toimii siis ikään kuin valtiossa valtiossa - siis omien menettelytapojensa mukaan ja laista piittaamatta.

21. Tieto Vuoren puolisoiden ja Lepän puolisoiden vuonna 1990 tekemästä huvilakaupasta vuoti kohta tämän jälkeen julkisuuteen - vuotajaa ei liene vaikea arvata - ja jo 2.10.1996 HS:ssa oli pikku-uutinen, jossa kysyttiin Eeva Vuorelta, miksei hän ollut jäävännyt itseään KKO:ssa, vaikka hän oli vuonna 1990 myynyt huvilan Lepälle? Lehti kysyi Vuorelta myös, oliko hänen osallistumisensa Matintalo-asian käsittelyyn KKO:ssa ollut moraalisesti oikein. Eeva Vuori vastaisi, että hänen osallistumisensa asian käsittelyyn oli ollut sekä oikeudellisesti että moraalisesti oikein.

22. Leppä oli Matintalo-jutun esitutkinnassa kertonut, että hän oli käyttänyt Matintalon osakkeiden myynnistä saamansa rahat, 1,2 milj. markkaa, kesähuvilan ostoon perheelleen, ja kyseinen huvilakauppa oli juuri se sama, jossa Vuoret olivat myyjinä ja Lepät ostajina. Lepän perhe oli ollut ikii-ihastunut Vuoren puolisoiden Turun Kakskerrassa omistamaan Tyynelä-nimiseen huvilaan, sillä he olivat asuneet huvilassa vuokralaisina jo 1980-luvun alusta lähtien, koska Tyynelä oli ajan mittaan käynyt Vuorille tarpeettomaksi. Vuoret olivat katsastelleet itselleen uutta kesä- tai huvilapaikkaa, ja kun sellainen löytyi Virroilta - sen osalta tehtiin se "toinen" ja myös aika mystinen huvilakauppa - olivat Vuoret valmiita suostumaan Leppien ostotarjoukseen ja myymään Tyynelän huvilan heille.

23. Tyynelän huvilatilan kauppa tehtiin lopullisesti perjantaina 11.5.1990 allekirjoitetulla ja julkisen kaupanvahvistajan samana päivänä todistajansa kera vahvistamalla kauppakirjalla. Kauppakirjan allekirjoitus ja kaupanvahvistajan vahvistaminen tapahtuivat Lepän pariskunnan asunnossa Hurtinkadulla Turussa, jonne Vuoren puolisot olivat saapuneet varta vasten Tampereelta. Kauppakirjaan tilan kauppahinnaksi on merkitty 800 000 markkaa ja kauppakirjan mukaan se kuitattiin maksetuksi kaupanteon yhteydessä Ilkka Vuoren pankkitilille samana päivänä suoritetulla pankkisiirrolla.

24. Myöhemmin on ilmennyt, että kauppahinnan lisäksi ostajat maksoivat Vuorille lisäksi ns. mustana kauppahintana 200 000 markkaa, maksu tapahtui käteisellä sanotussa kaupantekotilaisuudessa. Kun mustaa kauppahintaa ei merkitty kauppakirjaan, säästyivät myyjät eli vuoren puolisot maksamasta tuolta osin valtiolle kaupan johdosta veroa yhteensä 18 720 markkaa, josta Eevan osuus oli 8 720 markkaa. Sen Vuoren puolisot suorittivat, kun veron pimittäminen oli lopulta ilmennyt ja sitten, ensiksi tapahtuneen kiistämisen jälkeen, myös Ilkka Vuoren toimesta tunnustettu, vasta vuonna 1997.

25. Kuten sanottu, olen kirjassani selostanut kaupanteon ja kaikki muutkin tilanteen ja syytteen nostamiseen liittyvät asiat ja kysymykset juurta jaksaen, enkä lähde niitä tässä toistamaan. Eeva Vuoren osalta kysymys oli yksinkertaisesti sanottuna siitä, tiesikö hän sanotusta mustasta kauppahinnasta vai ei, ja oliko hän siis syyllistynyt veropetokseen vai ei. Olivatko Ilkka Vuori ja Juhani Leppä "junailleet" keskenään sanotun mustan kauppahinnan, vai oliko myös Eeva juonessa mukana ja, jos oli, niin miten aktiivisesti?

26. Asiassa oli kyse tyypillisestä sana sanaa vastaan -tilanteesta. Molemmat Lepän puolisot kertoivat poliisikuulusteluissa yhtäpitävästi, että musta kauppahinta 200 000 markkaa ladottiin pöytään kaupantekotilaisuudessa, jolloin myös Eeva oli paikalla ja ainakin näki tuon 200 000 markan erän maksun. Eeva Vuori kiisti kuulusteluissa jyrkästi nähneensä mitään käteisen rahan maksua sekä sen, että hän olisi ollut tietoinen asiasta. Ilkka Vuori muutti kertomustaan kuulustelujen edetessä. Aluksi hän kiisti Juhani Lepän väitteen kokonaan, mutta sitten kun hänen oli pakko tunnistaa oma osuutensa, hän kertoi, että hän oli yksin junaillut mustan kauppahinnan Juhani Lepän kanssa, eikä Eeva tiennyt asiasta yhtikäs mitään. Juhani Lepänkään kertomukset eivät olleet esitutkinnassa täysin yksiselitteisiä, vaan hän joutui muuttamaan sitä joiltakin osin, mutta sen suhteen, että Eeva oli hyvin tietoinen asiasta ja oli nähnyt, miten hän "latoi" 200 000 markkaan pöytään kaupantekotilaisuudessa, Juhani pysyi kertomuksessaan. - Kaupanvahvistaja todistajineen saapui paikalle vasta, kun kaupan osapuolet olivat sopineet asiasta, joten hän ei voinut kertoa mitään mustan kauppahinnan maksusta.

27. Poliisi vei asian esitutkinnan jälkeen syyttäjälle syyteharkintaa varten. Syyteharkintaan liittyi monia hieman eriskummallisia pirteitä, joista olen kertonut kirjassani. Syyteharkinnan suoritti lääninsyytäjä Kari Hemminki, ja hän päätyi päätöksessään 24.1.1997 siihen, ettei Eeva Vuoren osalta ollut esitetty laissa edellytettyjä todennäköisiä syitä syyllisyydestä, jotta syyte olisi voitu nostaa. Hemminki jätti syytteen nostamatta myös Ilkka Vuorta sekä lepän puolisoita vastaan ns. seuraamusluontoisilla perusteilla, vaikka katsoikin Ilkka Vuoren syyllistynen veropetokseen; syyttäjä vetosi mm. siihen, että Ilkka Vuoren osalta pimitetyn veron määrä, 10 000 markkaa, oli hänen vuonna 1990m maksamiinsa veroihin ja maksuihin (yhteensä 321 611 mk) nähden pieni. Tämä on luonnollisesti outo perustelu, sillä sehän tarkoittaa itse asiassa sitä, että mitä varakkaammasta ihmisestä on kyse, sitä suuremmasta veronpimityksestä hänet voidaan jättää "kohtuusperusteella" syytteeseen asettamatta.

28. Lääninsyyttäjän päätös ei olut minusta oikea, koska niiden faktojen perusteella, mitä lääninsyyttäjän päätöksestä ilmeni, näytti ilmeiseltä, että syytteen nostamiseen oli todennäköisiä syitä, siis myös Eeva Vuoren osalta. Haluan korostaa, että en ole koskaan, en siis myöskään edellä mainitussa kirjassani, väittänyt, että Eeva Vuori olisi syyllistynyt veropetokseen tai johonkin muuhun verorikokseen - mm. professori Erkki Aurejärvihän on väittänyt tätä julkisuudessa hyvin suorasanaisesti. Olen vain laajasti mielipidettäni perustellen esittänyt, että syytteen nostamisen edellytykset olivat kyseisessä tapauksessa olemassa ja näihin kuului myös se, että jos syyte olisi nostettu, olisi Eeva Vuoren syypääksi toteavaa tuomiota voitu senhetkisen aineiston perusteella pitää todennäköisempänä kuin syytteen hylkäävää ratkaisua (ks. kirjani s. 85).

29. Syytteen nostamista voitiin perustella myös väitetyn rikoksen painavalla selvittämisintressillä, sillä kohdistuivathan rikosepäilyt maamme ylimmän tuomioistuimen tuomariin. Lisäksi arvioinnissa painoi myös se käytännöllinen seikka, että suullisessa ja välittömässä oikeudenkäynnissä asia olisi tullut puolin ja toisin perustellusti käsitellyksi ja paljon paremmin kuin esitutkinnassa ja syyttäjän yksinomaan kirjalliseen esitutkinta-aineiston pohjalta suorittamassa syyteharkinnassa. Oikeudenkäynnissä Vuori olisi saanut tilaisuuden puolustautua, ja voi hyvinkin olla, että syyte olisi lopulta hylätty kaikissa oikeusasteissa.

30. Päätin siis reagoida heti, sillä aikaa ei ollut tuhlattavaksi, koska kyseisen veropetosrikoksen syytteeseenpanoaika vanhenisi jo viikon kuluttua eli 31.1.1997. Lähetin lääninsyyttäjän päätöstä kritisoivan kirjoitukseni heti syyttäjän ratkaisun antopäivää seuranneena päivänä eli 25.1. Helsingin Sanomille, mutta sieltä vastattiin lakonisesti, että juu, kyllä kirjoitus julkaistaisiin, mutta vasta "vuorollaan" eli mahdollisesti vasta viikon parin kulutta. Tämän kuultuani lähetin saman kirjoitukseni Aamulehteen, jossa se julkaistiin 29.1.

31. Tuolloin Suomeen ei ollut vielä perustettu valtakunnansyyttäjän virkaa eikä valtakunnansyyttäjänvirastoa, vaan ylimpänä syyttäjäviranomaisena toimi muiden tehtäviensä ohella valtioneuvoston oikeuskansleri. Päätin kannella lääninsyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksestä oikeuskanslerille, joka olisi voinut kyllä ottaa asian myös omasta aloitteestaan tutkittavaksi, mutta näinhän ei käytännössä juuri koskaan tehdä, jos rikoksesta epäillään korkeassa asemassa olevaa virkamiestä tai tuomaria; kansalaisten täytyy siis "herättää" oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies ja yrittää saada heidät heidät toimimaan! Faksasin siis 29.1. oikeuskanslerille osoitetun kirjelmäni, jossa pyysin häntä tutkimaan lääninsyytäjän syyteharkintapäätöksen uudelleen. Kiinnitin huomiota myös siihen, että lääninsyyttäjä ei ollut päätöksessään kantaa lainkaan toiseen vuoren puolisoiden tekemään huvilakauppaan eli Virtain Kaisanniemen tilan kaupan kuvioihin, vaikka myös tätä kauppaa oli esitutkinnassa poliisin toimesta selvitetty.

32. Kanteluni ratkaisi oikeuskanslerinvirastossa 31.1.1997 apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen. Hän valitteli käytettävissä olleen ajan lyhyttä, mutta jos Pasanen olisi ottanut asian viran puolesta selvitettäväkseen, olisi hänellä ollut aikaa enemmän käytettävissään. Julkisuudessa Jukka Pasanen luonnehti tapausta sanomalla, että se oli kuin "yliaikamaali;" Kotkasta kotoisin oleva Pasanen on tunnettu jalkapalloharrastuksestaan. Sitä paitsi ilmeni, että Pasanen oli ollut yhteydessä lääninsyyttäjään jo ennen kuin tämä teki oman päätöksensä, toisin sanoen syyttäjät olivat olleet yhteistyössä ja Pasanen saattoi antaa neuvojaan ja ohjeitaan Hemmingille. Tämä ei estänyt Pasasta ottamasta kantaa kanteluuni, jossa arvosteltiin lääninsyyttäjän päätöstä, johon Pasanen oli saattanut ehkä ratkaisevasti vaikuttaa! - Näissä olosuhteissa ja esteellisyysnäkökohdat huomioon ottaen oikeuskanslerin olisi tietenkin pitänyt ratkaista itse asia eikä antaa sitä Pasasen ratkaistavaksi.

33. Apulaisoikeuskanslerin päätös oli kyllä aika odotettu, sillä olihan Suomessa tuohon mennessä jo pitkään totuttu ajatukseen, jonka mukaan "korppi ei korpin silmää noki", eli mitä arvovaltaisemmasta ja korkeammasta virkamiehestä on kyse, sitä korkeammalle käytännössä syytekynnys nousee ja nostetaan. Jukka Pasasen mukaan lääninsyyttään ei olut ylittänyt lain mukaan hänelle kuuluvaa harkintavaltansa eikä itse nähnyt olevan aihetta nostaa syytettä Eeva Vuorta eikä muitakaan epäiltyjä vastaan. Pasanen kyllä totea, että toisenlainenkin ratkaisu olisi voinut olla mahdollinen, mutta hän ei pitänyt näyttöä Eeva Vuorta vastaan riittävänä syytteen nostamiseksi. Toisen eli Virtain huvilakupan osalta Pasanenkaan ei antanut lausuntoa, mutta viittasi päätöksensä niukoissa perusteluissa hieman arvoituksellisesti siihen, että "jälkimmäiseen kiinteistönkauppaan liittyen on esitettävissä aihetodistelua hänen (siis Eeva Vuoren) osallistumisestaan järjestelyyn laajemmin."

34. Pasasen päätöksen tultua julki - kommentoin luonnollisesti sitäkin lehdistössä - alkoi mediassa pikkuhiljaa voimistua kohu Eeva Vuoren ja KKO:n ympärillä, joka kasvoi kesään mennessä suomalaisissa oloissa aivan uskomattomiin mittasuhteisiin. Päällimmäisenä oli joka suunnalla ajatus, jonka mukaan Eeva Vuoren pitäisi erota, koska koko KKO:n uskottavuus on hänen tapauksensa johdosta mennyt. KKO:n presidentti Olavi Heinonen näytti kadottavan otteensa KKO:n johdossa lähes tyystin, mikä ilmeni hänen lähes epätoivoista parahduksistaan haastatteluissa. Hän olisi ollut valmis vaikka säätämään erillislain, jonka avulla olisi mahdollistettu - voimassa olevan perustuslain vastaisesti (!) -Eeva Vuoren erottaminen tai siirtäminen johonkin toisen virkaan. Tätä hanketta valmisteli Heinosen toimeksiannosta tai ainakin yhteisymmärryksessä hänen kanssaan silloinen oikeusministeri Kari Häkämies. Eduskunnassa keskusteltiin asiasta, ja myös Tasavallan Presidentti Martti Ahtisaari vaati julkisesti Eeva Vuorta eroamaan virastaan - jo siis oli aikoihin eletty!

35. Kuten olen kirjassani toennut, syyttäjät Hemminki ja Pasanen tekivät ratkaisuillaan itse asiassa karhunpalveluksen ensinnäkin Eeva Vuorelle, joka olisi saanut, jos syyte olisi nostettu, tilaisuuden taitavan advokaatin avustamana tilaisuuden puhdistaa maineensa oikeudenkäynnissä ja sen jälkeen mahdollisesti annetulla vapauttavalla tuomiolla. Mutta karhunpalvelus tehtiin myös KKO:lle ja sen myötä kaikille tuomioistuimille ja niiden arvostukselle ja - syyttäjälaitos huomioon ottaen - lopulta koko suomalaiselle oikeuslaitokselle ja sen uskottavuudelle ja luotettavuudelle.

36. Tavallisten ihmisten reaktiot olivat kaikkein hurjimpia, sillä niissä Eva Vuorta ja koko KKO:ta kehotettiin lievästi sanoen painumaan niin pitkälle kuin pippuri kasvaa! Selvä lynkkausmieliala oli valalla, ja samassa rytäkässä otettiin esiin ja kritisoitiin maanrakoon myös KKO:n tumareiden nimitysjärjestelmä, oikeusneuvosten moninaiset sivutoimet ja erityisesti heidän lukuisat ja rahakkaat välimiestehtävänsä. Olin ollut mukana panemassa keskustelua vireille - HS:n Susanna Reinbothin mukaan juuri minä olisin heiluttanut tahtipuikkoa ja roiskuttanut rapaa KKO:n seinille oikein suurella kauhalla (!) - mutta tästähän minun osaltani ei tietenkään ollut kyse. Minähän jouduin jopa puolustamaan Eeva Vuorta julkisesti (Aamulehden kirjoituksessani), kun näytti, ettei hänellä ollut enää juuri ketään muita puolustajia! Vastustin tietysti myös Heinosen ja Häkämiehen suunnitelmia perustuslain muuttamisesta.

37. Kantelin lääninsyyttäjän menettelystä vielä eduskunnan oikeusasiamiehelle, jona toimi tuolloin virkavapaalla KKO:n oikeusneuvoksen virastaan ollut Lauri Lehtimaja. Tarkoituksena oli selvittää, oliko lääninsyyttäjä menetellyt oikein eli olisiko syytteen nostamiselle kuitenkin ollut lailliset edellytykset. Jukka Pasanen osuutta oikeusasiamiehellä ei ollut toimivaltaa tutkia, mutta jos oikeusasiamies katsoisi, että syyte Eeva Vuorta olisi tullut nostaa, saisi myös Pasanen välillisesti "nuuskaa" oikeusasiamieheltä. Myös Juhani Leppä kanteli oikeusasiamiehelle ja hänen kantelunsa kohdistui tietenkin myös Eeva Vuoreen siltä osin kuin tämä oli lepän väitteen mukaan esteellisenä osallistunut hänen asiansa ratkaisemiseen KKO:ssa.

38. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja antoi päätöksensä kanteluihin 19.6.1997. Hän ratkaisi asian oikeusasiamiehentoimiston kansliapäällikkönä tuolloin olleen Jaakko Jonkan esittelystä. Jaakko Jonkka olikin asiassa mahdollisimman pätevä asiantuntija, sillä hän olisi julkaissut vuonna 1991 korkeatasoisen väitöskirjan juuri syyteharkinnassa esille tulevasta syytekynnyksestä eli niistä edellytyksistä, joiden vallitessa syyte voidaan nostaa.

39. Lehtimajan ja Jonkan päätös on hyvin seikkaperäinen ja harvinaisen seikkaperäisesti ja selkeästi perusteltu. Siinä on selvästi noudatettu Jaakko Jonkan väitöskirjassaan kehittelemää punnintamallia; olen kommentoinut Lehtimajan päätöstä kirjassani Korkein oikeus kriisissä (1997) s. 204-218. Nyt saati vihdoin oikea ratkaisu, kun oikeusasiamies katsoi, että Eeva Vuorta olisi pitänyt syyttää; päätös oli luonnollisesti selkeä arvovaltatappio apulaisoikeuskansleri Jukka Pasaselle, vaikka Lehtimaja ei muodollisesti hänen osuuttaan tutkinutkaan. Kun tapauksessa oli epäilty verorikoksesta, kuten Lehtimaja totesi, "oikeuslaitoksen oman piiriin kuuluvaa vaikutusvaltaista henkilöä", olisi syyteharkinnassa ollut erityistä syytä painottaa asian selvittämisintressin ja yleisen edun tärkeyttä . Lääninsyyttäjä ja apulaisoikeuskanslerihan olivat painottaneet yksipuolisesti vain rikoksesta epäillyn oikeusneuvoksen oikeusturvaintressiä. Loppukaneettina Lehtimajan ja Jonkan päätöksessä todetaan näin:

Oikeusjärjestyksen uskottavuus ja luottamus lainkäytön tasapuolisuuteen ja puolueettomuuteen olisivat edellyttäneet syytteennostamista, jota epäselvä näyttökysymys olisi voitu käsitellä riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa toimitetussa julkisessa oikeudenkäynnissä, jossa asian selvittäminen olisi tapahtunut perusteellisemmin ja luotettavammin kuin kirjallisen esitutkinta-aineiston tutkimiseen perustuvassa syyteharkinnassa

40. Kuten sanottu, Eeva Vuorella olisi ollut oikeudenkäynnissä mahdollisuudet saada maineensa puhdistetuksi syytteen hylkäävällä vapauttavalla tuomiolla. Oikeusneuvos Vuorta on toki pidettävä nytkin täysin syyttömänä, kun syytettä ei nostettu, mutta epäilyt jäivät tietenkin itämään, ei siitä mihinkään päästä, vaikka syyttömyysolettamaperiaate onkin voimassa. Mikä on totuus huvilakaupoista ja Eeva Vuoren osuudesta ja tietoisuudesta, tämä kysymys jäi selvittämättä. Miksi syytettä ei sitten nostettu? Vastaus lienee aika yksinkertainen: jos syyte olisi nostettu, olisivat paineet ja vaatimukset Vuoren eroamisesta kasvaneet entisestään, ja tätä KKO:n arvovallan ei katsottu kestävän. Mutta loppujen lopuksi syytteen nostamatta jättäminen nakersi KKO:n uskottavuutta vielä enemmän.

41. Eeva Vuori veti roolinsa KKO:n jäsenenä tyynesti loppuun asti. Siihen, mikä oli Eeva Vuoren panos KKO:n toiminnassa ja ratkaisuissa, emme voi saada vastausta, koska, kuten olen aiemmin kertonut, KKO toimii kollektiivisesti, joten sen ratkaisuista ja perusteluista ei ilmene, kuka on kulloinkin ollut ratkaisusta ilmenevän oikeusohjeen "löytäjä" tai ajaja. Mikään mielipidejohtaja tai "vaikuttaja" Eeva Vuori ei ole KKO:ssa ollut, se on selvää, vaan hän on kuulunut KKO:n jäsenistössä varovaiseen keskikastiin. Mielipidevaikuttajia ja suurtenlinjojen vetäjiä lienee nykyisessä KKO:ssa yleensäkin aika vähän, mikä johtuu paljolti jäsenten sisäänlämpiävästä rekrytointitavasta. Kuten tunnettua, KKO, samoin kuin KHO, täydentää käytännössä itse itseään, joten inhimillisistä syistä johtuu, ettei ylimmän tuomioistuimen jäsenistöön edes haluta kovin näkyviä mielipidejohtajia tai "liian päteviä" tuomareita. Äkkiseltään mieleen ei juolahda kuin kaksi jäsentä, joita ehkä voitaisiin kuvata suurten linjojen vetäjäksi KKO:ssa. Toinen on presidentti Pauliine Koskelo EU-oikeuden ja kansallisen siviilioikeuden osalta, ja toinen taas oikeusneuvos Lauri Lehtimaja rikos- ja prosessioikeuden sekä ihmisoikeusoikeuksien tuntijana.

42. Toivotan Eeva Vuorelle hyviä eläkevuosia, hänen lempiharrastuksiinsa kuuluu kuulemma hiihto, joten nythän sitä sitten on hyvää aikaa hiihdellä! Mutta miten sitten kävi "loppupeleissä", kuten nykyisin on tapana kivasti sanoa, muille tapaus-Vuoreen liittyvien henkilöiden osalta?

43. KKO:n presidentti Olavi Heinonen ei näyttänyt koskaan oikein toipuneen Vuoren tapauksesta nousseesta ja KKO:n arvovaltaa rajusti heilauttaneensa kohusta ja kritiikistä. Heinonen vetäytyikin eläkkeelle välittömästi kun se oli hänelle iän myötä mahdollista. - Juhani Leppä on ehtinyt puuhastella viimeisten 10 vuoden aikana monenmoista, hän oli ehdolla viime lokakuun kunnallisvaaleissakin, mutta enpä tullut seuranneeksi, valittiinko leppä Turun valtuustoon.

44. Apulaisoikeuskansleri Jukka Pasasella oli, kuten olen edellä mainitussa kirjassani kuvaillut, vuonna 1997 todella tuhannen taalan paikka tulla nimitetyksi seuraavana perustetun valtakunnansyytäjän viran haltijaksi. Kuten sanottu Pasanen on "kotka poikii" samoin kuin Kari Häkämies, joka toimi tuolloin oikeusministerinä ja esitteli valtakunnansyytäjän virkanimitysasian valtioneuvostossa. Pasanen taisi kuitenkin menettää mahdollisuutensa Vuori-prosessissa - olen puhunut "hutipotkusta" - eikä hän sitten edes hakenut. Muuten, kun tapasin Jukka Pasasen jonkin aikaa kirjani Korkein oikeus kriisissä ilmestymisen jälkeen, Pasanen halusi oikaista kirjassa olevista tiedoista vain yhden häntä itseään koskevan tiedon: Hän ei olekaan ollut koskaan KTP:n kannattaja, kuten kirjassani oletin, vaan on aina kannattanut jalkapalloseura Jäntevää! No, oikaistaan tämä tieto nyt sitten tässä! (Kotkan Jäntevään kuului 1950-luvulla mm. kovapotkuinen Nils Rikberg, joka käväisi uransa aikana jonkin aikaa jopa ammattilaisena Ranskan maalla.) - Lääninsyyttäjä Kari Hemminki toiminee edelleen poliisihallinnon piirissä, en tiedä hänestä tarkemmin.

45. Lauri Lehtimaja palasi oikeusasiamiehen kautensa jälkeen takaisin KKO:een ja on nyt virassa vanhimpia KKO:n jäseniä. Hän kilvoitteli Olavi Heinosen jälkeen KKO:n presidentin virasta, mutta KKO:ssa tapahtuneessa äänestyksessä Lehtimaja hävisi selvästi Leif Sevónille, josta siis leivottiin KKO:n uusi presidentti vuonna 2001. Luulen, että KKO:n oikeusneuvokset halusivat näpäyttää Lehtimajaa, ei ainoastaan hänen päätöksestään Eeva Vuoren asiassa, vaan myös siksi, että Lehtimaja rohkeni oikeusasiamiehenä ollessaan arvostella, joskin hyvin peitellysti, KKO:n jäsenten toimintaa välimiehinä. Lehtimaja ehdotti oikeusasiamiehenä myös sitä, että KKO voisi alkaa perustella ainakin tietyt valitusluparatkaisunsa - tämäkin oli KKO:n omassa piirissä täysin ennenkuulumaton ja siksi tuomittava idea! Tästä nyt näemme, että jos haluaa päästä sisälle KKO:een tai edetä siellä urallaan, niin eipä kannata yhtään lähteä kritisoimaan KKO:n menettelytapoja tai toimia!


tiistai 23. joulukuuta 2008

59. Törkeiden rikosten valmistelun rangaistavuus; Erkin evästykset ja Tuijan toppuuttelut




Tähänkin on aikaa tuhraantunut...



1. Suomessa vain harva juristiprofessori pitää omaa blogia tai ottaa sanomalehdissä kantaa ajankohtaisiin juridisiin kysymyksiin; muissa pohjoismaissa tällainen keskustelu on aika yleistä. Prosessioikeuden puolella heitä ei taida olla minun lisäkseni juuri muita kuin Helsingin yliopiston professori Erkki Havansi. Hän kirjoittaa lehtiin harvoin, mutta aina asiaa.

2. Tämänpäiväisen (23.12.) Helsingin Sanomien mielipidesivulla julkaistun Havansin kirjoituksen otsikkona on "Törkeiden rikosten valmistelu kiellettävä." Nykyisin voimassa olevan lain mukaan edes murhan saati muiden henkeen taikka terveyteen kohdistuvien vakavien rikosten valmistelua ja suunnittelua ei ole kriminalisoitu, vaan vasta rikoksen yritys on säädetty rangaistavaksi. Rajanveto rangaistavan rikoksen yrityksen ja kokonaan rankaisematta jäävän valmistelun välillä saattaa olla usein vaikea. Tämä nähtiin viimeksi Turun käräjäoikeuden tällä viikolla ratkaisemassa Liedon suuren raharyöstöjutussa, jossa puolustus väitti kivenkovaa, että syytettyjen toiminnassa oli kyse vasta rikoksen suunnittelusta, ei yrityksestä. Käräjäoikeus kuitenkin tuomitsi syytetyt törkeän ryöstön yrityksestä pitkiin vankeusrangaistuksiin. Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa ja hyvin todennäköisesti aikanaan vielä KKO:ssa.

3. Erkki Havansi kantaa huolta erityisesti koululaisten ja opiskelijoiden turvallisuuden osalta. Kysymys on ajankohtainen, sillä kouluihin kohdistuvia uhkauksia on Kauhajoen traagisen koulusurmien jälkeenkin esiintynyt tiettävästi runsaasti. Havansi viittaakin kirjoituksessaan tapaukseen, jossa polisin onnistui viime hetkellä estämään kolmannen koulusurmatragedian alkamisen.

4. Ilmeisesti tästä Havansin tarkoittamasta tapauksesta kerrottiin HS:n uutisessa 4.11., jonka mukaan Krp ilmoitti uskovansa, että se oli Kauhajoen tapauksen jälkeen estänyt uuden vakavan kouluiskun nettiseulonnan avulla. Poliisin mukaan kyseistä iskua koskeva "suunnitelma oli viimeistä ripausta vaille toteutettavaksi." Tuolloinkin jouduttiin, kuten Havansi kertoo, pohtimaan, alkaako rangaistava surmaamisten yritys vasta kenties pyssymiehen vetäessä aseensa esiin koulun tiloissa, vai jo aikaisemmin. Poliisilla on toki mahdollisuus estää tällaisia rikoksia suunnittelevien ihmisten tekoja, jos poliisi saa teon suunnittelusta tiedon ajoissa, mutta ongelmana on suunnittelun ja valmistelun rangaistavuus.

5. Poliisi on toivonut jo aika pitkään, että kyseinen epäkohta saataisiin korjatuksi, ja esimerkiksi juuri henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten suunnittelu säädettäisiin rangaistavaksi. Myös rikosoikeuden asiantuntijat ovat kannattanet tällaista lainsäädäntöä. Rangaistavaksi pitäisi saada ainakin sellainen valmistelu, jossa tekijällä on hyvin konkreettinen suunnitelma ja tosiasialliset mahdollisuudet suunnitelmansa toteuttamiseen. Vakavien henkeen tai terveyteen kohdistuvien rikosten valmistelun säätämisen ei luulisi olevan mikään kovin vaikea tehtävä, sillä asian korjaamiseen riittäisi ilmeisestikin vain vähäinen muutos rikoslain yhdessä ainoassa pykälässä (RL 5:1). Erkki Havansi toteaakin kirjoituksessaan, että lainsäädäntöalan asiantuntijana hän kirjoittaisi tuollaisen muutoksen rikoslakiin yhdessä päivässä! Tämä ei ole varmaankaan liioiteltua, sillä onhan Havansia kuultu säännönmukaisesti asiantuntijana eduskunnan lakivaliokunnassa lakeja säädettäessä tai muutettaessa. Kyllä Erkki homman hoitaisi päivässä! Voi olla, että hänellä olisi jo nyt valmis ehdotus takataskussaan. - Todettakoon, että Ruotsissa ja muissakin pohjoismaissa rikosten valmistelu on ollutrangaistavaa jo melko kauan

6. Mutta tarvittavaa lainmuutosta ei vain saada aikaan, ei sitten millään! Havansi pitää tätä lepsuutena ja moittii siitä lainsäätäjää eli eduskuntaa. Oikea osoite olisi tässä tapauksessa ensisijaisesti kuitenkin oikeusministeriö, jonka olisi valmisteltava lainmuutos ja vietävä se valtioneuvoston käsittelyyn. Tämän jälkeen hallitus antaisi eduskunnalle esityksen lainmuutoksesta.

7. Havansi sanoo, että lainsäätäjän olisi pitänyt puuttua asiaan eli rikoslain muuttamiseen heti Kauhajoen koulusurmien jälkeen. Mutta miksi vasta silloin, sillä asiahan tuli ajankohtaiseksi jo vuotta aiemmin Jokelan koulusurmien jälkeen! Välittömästi jo tuolloin oikeusministeriön olisi pitänyt ryhtyä kiireellisesti valmistelemaan ehdotusta rikoslain muuttamisesta ja, mikä vielä tärkeämpää, sisäministeriön olisi tietenkin pitänyt antaa uudet ohjeet ja määräykset aseiden hallussapitoa koskevan lupakäytännön tiukentamiseksi, kuten olen blogissani ueaan kertaan todennut. Mutta mitään ei tehty ja siitä seurasi vielä toinen yhtä karmea koulusurmatragedia, nyt Kauhajoella!

8. Oikeusministeriö ei ole todellakaan pitänyt minkäänlaista kiirettä vakavien rikosten valmistelun kriminalisoimiseksi. Täytyy muistaa, että oikeusministeri Tuija Braxin ministerikaudella eduskunnassa on tehty jo vuonna 2007 lakialoite ryöstön valmistelun säätämisestä rangaistavaksi (LA 124/2007 vp). Heti Jokelan koulusurmien (7.11.2007) jälkeen oikeusministeri Tuija Brax sai eduskunnassa vastattavakseen kansanedustaja Marja Tiuran ym. 8.11.2007 tekemän kirjallisen kysymyksen rikosten valmistelun kriminalisoinnista (KK 441/2007 vp). Ja tänä syksynä eli tarkemmin sanottuna 27.11.2008 ministeri Brax on joutunut jälleen vastaamaan samasta asiasta tehtyyn kysymykseen eli tarkemmin sanottuna kansanedustaja Raimo Vistbackan (ps) 6..11.2008 tekemään kirjalliseen kysymykseen siitä, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten valmistelun ja suunnittelun kriminalisoimiseksi (KK 821/2008 vp).

9. Mitä ministeri Brax sitten vastasi hänelle esitettyihin kysymyksiin? Jokelan koulusurmien jälkeen tehtyyn kysymykseen Brax vastasi 28.11.2007 ja katsoi, että "rikosten valmisteluun liittyvien tekojen säätämiseen rangaistavaksi tulee jatkossakin suhtautua pidättyvästi." Braxin mukaan poliisilain säännökset, jotka mahdollistavat mm. epäillyn kiinnioton ja teknisen valvonnan, ovat yleensä rikosten ennalta estämiseksi riittäviä keinoja myös vakavien rikosten estämiseksi. Raimo Vistbackaan kysymykseen 27.11.2008 vastatessaan Brax oli paljon niukkasanaisempi, mutta hän ei nytkään luvannut mitään kiireellisiä toimenpiteitä asiassa. Hän viittasi jälleen siihen, että pitää ensin tutkia ja selvittää, ovatko poliisin ennalta ehkäisevät menetelmät ja valtuudet puheena olevassa suhteessa riittäviä keinoja puuttua kysymyksessä esitettyihin ongelmiin. Tällaisia keinoja pohtii Braxin mukaan parhaillaan esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilain uudistamista selvittelevä toimikunta, joka on asetettu jo kesällä 2007 ja jonka tulisi antaa mietintönsä maaliskuussa 2009. Braxin mukaan tämän toimikunnan ehdotuksia on syytä odotella ennen kuin voidaan arvioida, millä tavoin henkeen tai terveyteen kohdistuvien rikosten valmistelun rangaistavuudesta tulisi säätää.

10. Selvää on, ettei ministerin vastaus tyydytä ketään muita kuin kenties törkeitä ryöstöjä ja muita vakavia rikoksia suunnittelevia henkilöitä. Sanotun toimikunnan tehtäviin ei ole ainakaan alun perin edes kuulunut rikosten valmistelun kriminalisoinnin pohtiminen. Toimikuntien tapana on aika usein pyytää valtioneuvostolta tai oikeusministeriöltä työtään varten lisäaikaa, ja niin voi käydä nytkin, varsinkin jos toimikunnalle annetaan vielä uusia tehtäviä. Milloinhan ministeri Brax aikoo käynnistää vakavien rikosten valmistelun rangaistavuutta koskevan lainsäädäntötyön vai aikooko olleenkaan? Tästä ei taida ottaa selvää Erkkikään!

11. Mitä rikosten ennalta ehkäisemiseen tulee, niin kyllä ainakin tähän asti kriminalisointien ja rangaistavuuden päätarkoituksena on nähty juuri rikosten ennalta ehkäiseminen; rangaistusta on pidetty yhtenä tärkeimmistä keinoista ehkäistä rikoksia. Se, että esimerkiksi koulusurmia päässään hautova ihminen tietää, että jo sanotunlaisen rikoksen suunnittelusta ja valmistelusta voi lain mukaan saada tuntuvan ehdottoman vankeusrangaistuksen, voi useimmissa tapauksissa johtaa siihen, että rikoksen tekemistä pohtiva luopuu hankkeensa kehittelystä kokonaan.

12. Ministeri Tuija Braxiin kiinnitettiin hallituksen työn keväällä 2007 alkaessa suuria toiveita oikeusministeriön oikeuden alaa kehitettäessä. Näissä odotuksissa on jouduttu valitettavasti aika usein pettymään. Vaalirahoituksen valvonta-asiassa samoinkuin sähköisessä koeäänestyksessä Brax luotti asianomaisen virkamiehensä eli oikeusministeriön vaalijohtajan arvostelukykyyn kuin vuoreen ja toisteli vaalirahoitusjupakassa eduskunnan edessä useaan kertaan vaalijohtajan kantaa, jonka mukaan oikeusministeriöllä ei muka olisi ollut lain mukaan edes oikeutta valvoa vaalirahoitusilmoitusten asianmukaisuutta. Kanteluni johdosta oikeuskansleri otti asiassa kuitenkin aivan toisenlaisen kannan, ja vaalijohtaja sai harvinaislaatuiset nuhteet kanslerilta. Myös viime lokakuun kunnallisvaaleissa kolmessa kunnassa käytössä olleessa sähköisessä äänestyksessä kävi köpelösti, kun äänestys ei kaikilta osin onnistunut syystä, joka oli havaittu oikeusministerissä jo ennen vaaleja, mutta josta ei jostakin syystä kerrottu ministeri Braxille mitään.

13. Vaikuttaa siltä, että ministeri Brax luottaa ehkä hieman sokeasti virkamiehiinsä ja esittelijöihinsä eikä tunnu haluavan ottaa itse vastuuta asioista niin kuin ministerin kuuluisi toki tehdä; samaa on sanottava sisäministeri Anne Holmlundista Jokelan ja Kauhajoen tragedioiden perusteella. Brax katsoo, että kun esittelijä on virka- ja lakimies, vastuu olisi yksin asian esittelijällä, mutta eihän asia näin voi olla.

14. Yhtenä ja jopa hieman huvittavanakin esimerkkinä Braxin suhtautumisesta ja luottamuksesta esittelijöihinsä ja yleensä esittelymenettelyyn voidaan mainita kahden iranilaismiehen tapaus. Poliisi otti Suomessa 30.11. kiinni kaksi maahan tullutta iranilaista miestä, jotka Interpol oli etsintäkuuluttanut Iranin valtion pyynnöstä ja joista Iranin valtio teki oikeusministeriölle luovutuspyynnön. Asia oli oikeudellisesti yksinkertainen, sillä kun Suomella ei ole luovutussopimusta Iranin kanssa, luovuttaminen ratkaistaan Suomen lain mukaan, eikä Suomen lain mukaan edellytyksiä luovutukselle ollut po. tapauksessa olemassa; Suomi ei luovuta ihmisiä maihin, joissa on voimassa kuolemanrangaistus, kuten juuri Iranissa on asian laita.

15. Niinpä oikeusministeriö päätti 12.12. ministeri Tuija Braxin päätöksellä, ettei miehiä luovuteta Iraniin, ja miehet saattoivat siten poistua maasta vapaasti. Päätös oli luonnollisesti aivan oikea. Kun tv-toimittaja kysyi päätöksestä ministeri Braxilta, tämä vakuutti, että asia oli tarkoin selvitetty ja päätös oli tehty vieläpä asianomaisen esittelijän esityksen mukaisesti! Eikä tässä kaikki, sillä oikeusministeriön kotisivuilla mainitaan sanotun päätöksen yhteydessä asianomainen esittelijä oikein nimeltä; tämä on hyvin harvinaista. - Onkohan Brax tullut nyt jo hieman varovaisemmaksi esittelijöittensä suhteen?

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

58. Lyhyesti


Poliisi ja oppiriidat

1. Poliisille jo yli vuosi sitten tehty rikosilmoitus, jonka mukaan Suomen suurin yksityinen pysäköintivalvontayhtiö ParkComin johtajisto olisi syyllistynyt virkavallan anastukseen, on johtanut nyt esitutkintaan, kertoi Iltalehti 19.12. Esitutkinta käynnistyi, kun Helsingin hovioikeus totesi tuomiossaan 20.11,. että ParkComilla ei olisi lain mukaan oikeutta määrätä yksityisoikeudellisen sopimuksen perusteella valvontamaksua, koska valvontamaksu on hovioikeuden mukaan rangaistuksenluontoinen maksu, jonka voi määrätä ainoastaan poliisi tai kunnallinen pysäköinninvalvoja. - Kuten olen jo monta kertaa ehtinyt perustella, minun mielestäni hovioikeuden näkemys ei ole oikea. Mutta antaapa nyt poliisin tutkia ja syyttäjän päättä asiasta, lopullisestihan asia ratkaistaan tuomioistuimessa.

2. Rikostarkastaja Juha Vohlonen Helsingin poliisin talousrikosyksiköstä kertoo (IL 19.12.), että kyseessä ei olekaan perinteinen rikostutkinta, vaan "jonkinlainen oppiriita" siitä, mistä valvontamaksusta oikein on kysymys. Todella mielenkiintoista - polisi ottaa nykyisin siis myös oppiriidat tutkittavakseen! Tämähän avaa aivan uusia näköaloja. Monilla tieteenaloilla on käynnissä vastaavanlaisia oppiriitoja, joten ei siis muuta, kuin riita poliisin ratkaistavaksi, jos oppiriidan osapuolet eivät pääse yhteisymmärrykseen siitä, kumpi kanta on oikea! Poliisilla tuntuu olevan resursseja vaikka mihin, ja poliisiylijohtaja Mikko Paatero on luvannut ensi vuodeksi 600 uuta poliisivirkaa. Näistä osa ryhtynee siis tutkimaan oikein tosissaan oppiriitoja! Tästä taas poliisiministeri Anne Holmlund saa uuden sulan hattuunsa - se alkaakin olla kohta jo täynnä sulkia Jokelan ja Kauhajoen jäljiltä.

3. Tämä Vohlonen tuntuu olevan reipasotteinen poliisimies. Hän sanoo jo nyt tässä vaiheessa lehdistölle, vaikka tutkinta on vielä kesken - poliisi saa Vohlosen mukaan tutkinnan valmiiksi vasta tammikuussa - että joo, selvä tapaus, kyllä tämä syyttäjälle menee! Yleensä poliisi pyrkii puolueettomuuttaan varjellen olemaan hyvin vaitonainen keskeneräisistä tutkimuksista. Mutta nyt ei olekaan kyse normaalista asiasta, vaan oppiriidasta, ja siitä poliisi saa laukoa mielipiteensä näköjään koska tahansa. - Jäämme seuraamaan mielenkiinnolla oppiriidan ratkaisuprosessin kehittymistä!

4. ParkComin lehdistötiedotteessa 19.12. rikostutkintaan suhtaudutaan tyynesti ja todetaan, että on hyvä, että poliisi tutkii asian. Tiedotteesta ilmenee, että samaa asiaa on tutkittu poliisin toimesta virkavallan anastuksena jo aiemmin, jolloin Vantaan syyttäjä teki asiassa vapauttavan päätöksen: ei rikosta. Tästä päätöksestä kanneltiin valtakunnansyyttäjänvirastoon, mutta päätös ei muuttunut.

5. Uutta asiassa on Helsingin hovioikeuden 20.11. velkomusjutussa antama tuomio. Yhtiön tiedotteen mukaan tuomiosta haetaan tammikuussa valituslupaa KKO:lta. - Olettaisin, että syyttäjä ei ratkaise asiaa pikaisesti, vaan haluaa jäädä odottamaan, mitä mieltä KKO on asiasta.

Vrt. vartiointiliikkeen vartijan toimivalta

6. Tämän päiväisessä (21.12.) Turun Sanomien mukaan sisäministeriö ja Kiinteistöliitto ovat eri mieltä vartijan toimivallasta. Kiinteistöliiton mielestä vartiointiliikkeen vartijoilla on oikeus puuttua asuintaloyhtiöiden järjestyshäiriöihin menemällä naapurin kutsusta paikalle, soittaa ovikelloa ja huomauttamalla häiritsevästi käyttäytyvää asukasta. Turun ylioppilaskyläsäätiön (TYS) "Auringonnousun" asunnoissa vartiointiyritys ja sanottu säätiö ovat tiettävästi sopineet, että vartiointiyritys voi laskuttaa vartijan käynnistä häiritsijää 70-120 eurolla.

7. Turun Sanomien jutun mukaan sisäministeriön edustaja tyrmää kuitenkin Kiinteistöliiton tulkinnan, koska lain mukaan vartiointiyritys voi tehdä sopimuksia vain yleisten tilojen osalta. Laki yksityisiä turvallisuuspalveluista nimenomaan kieltää sisäministeriön tulkinnan mukaan vartiointiyrityksiä tekemästä sopimuksia yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä.

8. Sisäministeriön kanta tässä asiassa on oikea. Vartijoiden sanotunlaisissa käynneissä on kyse puuttumisesta huoneiston haltijan tai asukkaan kotirauhaan. Kotirauha on perustuslaissa turvattu perusoikeus, johon voidaan puuttua vain laissa nimenomaan säädetyin edellytyksin. Vartiointiyrityksillä ei ole lakiin perustuvaa oikeutta, laissa on vieläpä kielletty yrityksiä tekemästä vuokrataloyhtiöiden tai vastaavien asuintaloyhtiöiden kanssa sanotunlaisia sopimuksia. Lakia tulisi, jos niin halutaan, muuttaa ennen kuin esimerkiksi Turun tapauksen kaltaiset "vartijakäynnit" olisivat hyväksyttäviä.

9. Minulta on jo ehditty kysyä, miten tämä "Turun tapaus" vartiointiyritysten asiasta vaikuttaa parkkiyhtiöiden valvontamaksuihin. Vastaukseni on: ei mitenkään.

10. Toisin kuin vartiointiyritysten kohdalla on asian laita, parkkiyhtiöiden toiminta perustuu nimenomaiseen lainsäännökseen eli tieliikennelain 28 §:n 2 momenttiin, kuten jo aiemmin olen tässä blogissa joutunut monen monituista kertaa toteamaan ja selittämään. TLL 28.2 § oikeuttaa yksityisen kiinteistönomistajan valvomaan pysäköintiä alueellaan ja asettamaan sille ehtoja. Parkkiyhtiöiden valvonta ei riko tai vaaranna pysäköijien perusoikeuksia tai oikeusturvaa.

11. Pohjimmiltaan kiinteistönomistajien ja siten myös parkkiyhtiöiden toiminta perustuu perustuslaissa suojattuun omaisuuden suojaan ja omistusoikeuteen, johon kuuluu myös oikeus hyödyntää sanottua oikeutta ja tehdä siihen perustuvia sopimuksia. Kuten on moneen kertaan tullut todetuksi ja perustelluksi, parkkiyhtiöiden valvontamaksut perustuvat yksityisoikeudellisiin sopimuksiin, tarkemmin sanottuna pysäköinnin johdosta syntyneisiin reaalisopimuksiin, joita laki ei millään tavalla kiellä tekemästä.

12. Valvontamaksuissa ei ole, tulkoon tämä nyt jälleen kerran sanotuksi, mistään "julkisen vallan" käytöstä, vaan toiminta perustuu sopimuksiin, jotka pysäköijät omasta vapaasta tahdostaan ovat hyväksyneet. Tällöin kyse ei tietenkään voi olla minkäänlaisesta "virkavallan anastamisesta", koska parkkiyhtiöt eivät käytä yksinomaan viranomaisille kuuluvaa toimivaltaa, vaan heidän toiminta perustuu sopimuksiin ja sopimukset taas lakiin.

13. Poliisi voi oikein hyvin tutkia asiaa ja syyttäjä harkita syytteen nostamista, mutta ei noiden viranomaisten tutkinta selvää asiaa miksikään voi muuttaa.



torstai 18. joulukuuta 2008

57. KKO, Nikita ja logiikka (KKO 2008:110)

Kuva ei esitä KKO:ta...ainakaan fyysisesti...

1. Nikita Fouganthine, ent. Juha Valjakkala, oli onnekas saadessaan korkeimmalta oikeudelta (KKO) valitusluvan ehdonalaiseen vapauteen päästämistä koskevassa asiassa. KKO nimittäin myöntää rikosasioissa valitusluvan vain noin viidessä prosentissa kaikista lupahakemuksista. Valjakkala tuomittiin vuonna 1989 Ruotsin Åmselessä tehdystä kolmesta murhasta elinkaudeksi vankeuteen.

2. KKO on 17.12.2008 kumonnut Helsingin hovioikeuden päätöksen, jolla Nikita Fouganthinen pääsy ehdonalaiseen vapauteen peruttiin hänen valvotun koevapautensa tekemiensä uusien rikosten takia (KKO 2008:110)

3. KKO:ssa oli kysymys F:n valvotussa koevapaudessa tekemien rikosten merkityksestä harkittaessa ehdonalaisen vapautumisen edellytyksiä uudelleen. F. oli viime toukokuussa syyllistynyt viiteen rikokseen, josta hänet on tuomittu 60 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. KKO katsoi, että vaikka F. oli koevapautensa aikana tekemillään rikoksilla aiheuttanut vaaraa, hänen koevapautensa aikana tekemänsä "uudet rikokset olivat hänen elinkautiseen vankeuteen johtaneisiin rikoksiin verrattuina erilaatuisia ja lievemmin rangaistavia." Niiden ei KKO:n mielestä voitu katsoa osoittavan sellaista ilmeistä vaaraa, että F. vapauduttuaan syyllistyisi henkeä, terveyttä tai vapautta törkeästi loukkaavaan rikokseen. Lisäksi vapauttamista puolsi F:n elinkautisen vankeuden täytäntöönpanon jo pitkään jatkunut kesto.

4. KKO oli siis tässä tulevan lainkäytön ohjaamiseksi tarkoitetussa ennakkopäätöksessään ollut sitä mieltä, että mitä vakavampaan rikokseen tuomittu on aiemmin syyllistynyt, sitä helläkätisemmin tai anteeksiantavammin on arvioitava hänen uusia rikoksiaan, jotka hän on tehnyt valvotussa koevapaudessa. Laissa tosin sanotaan, että koevapaus menetetään ja vangin pääsy ehdonalaiseen vapauteen peruutetaan yleensä jo silloin, jos vanki koevapaudessa syyllistyy uuteen rikokseen, josta hänet tuomitaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tässä tapauksessa F. oli ehtinyt syyllistyä yhden vuorokauden aikana jo (vai pitäisikö sanoa "vain") viiteen liikennerikokseen. Mihin F. olisikaan ehtinyt, ellei olisi joutunut verekseltään kiinni noista KKO:n mielestä "ei vakavista" rikoksista! Mihin KKO:lta unohtui kannanotto F:n niihin rikoksiin eli kolmeen murhaan, joista hänet oli aikanaan tuomittu elinkaudeksi vankeuteen?

5. KKO tuskin lienee tarkoittanut sitä, että on aivan ok tehdä rikoksia, jos sitä ennen on jo sattunut tekemään vielä vakavampia rikoksia. Mutta tällä tavalla KKO:n päätöstä on jo ehditty tulkita lehtien keskustelusivustoilla. KKO on laatinut päätöksestään tiedotteen, mutta se on hyvin niukka ja suurelle yleisölle jokseenkin mitäänsanomaton.

6. KKO:n päätös, jonka mukaan F. on päästettävä ehdonalaiseen vapauteen jo 2.2.2009, näyttää yllättäneen myös Rikosseuraamusviraston. Mainittu ajankohta tarkoittaa käytännössä sitä, että rikosseuraamusvirasto ei ehdi puolentoista kuukauden aikana valmistella F:n valvottua koevapautta, kuten viraston pääjohtaja Esa Vesterbacka on julkisuudessa todennut.

7. Vesterbackan mukaan valvotun koevapauden valmistelu kestää normaalisti useita kuukausia. Nikita Fouganthine pääsee siis 2.2.2009 vankilasta suoraan ehdonalaiseen vapauteen. KKO:n oikeusneuvokset ovat luultavasti ajatelleet jotenkin tähän tapaan: "No, tehdäänpä nyt näin, niin silloin ei ole ainakaan pitäisi olla sitä vaaraa, että F. ehtisi taas syyllistyä valvotussa koevapaudessa uuteen tai uusiin rikoksiin, emmekä me KKO:ssa ole vaarassa menettää tuon takia kasvojamme."

8. Nähtäväksi jää, osoittautuuko KKO:n päätös ja prognoosi siitä, ettei F:n vapauttamisesta tule aiheutumaan vaaraa kenenkään hengelle, terveydelle tai vapaudelle, oikeaksi. Toivotaan ainakin niin!


maanantai 15. joulukuuta 2008

56. Lakialoite pysäköinninvalvonnasta menossa myttyyn

Tässäkin pysäköinti näyttää menneen metsään...

1. Yksityinen pysäköinninvalvonta on vihdoin herättänyt kiinnostusta myös kansanedustajien keskuudessa. Lähes 40 kansanedustaja eri puolueista on jättänyt 10.12. eduskunnalle lakialoitteen, jossa ehdotetaan pysäköintivirhemaksusta annetun lain (PVML) 3 §:n muuttamista (LA 132/2008 vp). Lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja ja siis tavallaan idean isä on kokoomuksen kansanedustaja Juha Hakola. Hakola on siviiliammatiltaan poliisi (komisario). Aloitteen allekirjoittajien joukossa myös pari kolme muuta poliisimiestä, mm. Raimo Vistbacka (ps) ja Petri Salo (kok).

2. Aloitteen allekirjoittaneita kansanedustajia on laidasta laitaan eli Juha Miedosta (kesk) Jarkko Laaksoon (vas). Yhtään vihreiden kansanedustajaa ei löydy allekirjoittajien joukosta, arvatenkin siksi, että kysymys yksityisen pysäköinninvalvonnan järjestämisestä ja sitä koskevan lain valmistelusta kuuluu oikeusministeri Tuija Braxille (vihr). Myöskään RKP:nedustajia ei ole mukana, johtuisiko tämä siitä, että Suomen johtava parkkifirma ParkCom kuuluu ruotsalaiseen konserniin?

3. Kyseinen lakialoite on, kuten lakialoitteen useimmiten, hyvin niukasti perusteltu. Lakialoitteiden tarkoituksena on yleensäkin lähinnä vain herättää yleisön huomiota. Aloitteita tehtailevat useimmiten sellaiset kansanedustajat, jotka eivät muutoin oikein tahdo saada ääntään eduskunnassa kuuluviin. Tarkoituksena on varsinkin istuntokausien lopussa ikään kuin näyttää äänestäjilleen, että "kyllä, minäkin olen täällä parlamentissa ja olen saanut jotain aikaiseksi." Lakialoitteiden kohtalona lienee noin 95 prosenttisesti se, etteivät ne johda mihinkään. Joskus lakialoite kuitenkin saa aikaan vipinää hallituksessa ja asianomaisessa ministeriössä. Nytkin näyttäisi olevan kyse juuri tästä, koska Tuija Braxin (vihr) oikeusministeriö, jolle kysymys yksityisen pysäköinninvalvontaa koskevan lainsäädännön valmistelusta kuuluisi, ei ole vielä kuulemma edes ehtinyt aloittaa valmistelua!

4. Juha Hakolan ym. lakialoite 132/2008 ei koske kuitenkaan yksityisen pysäköinnin valvonnan järjestämistä yleensä eikä siinä itse asiassa ole kyse siitä lainkaan. Kysymys on päin vastoin julkisen pysäköinninvalvonnan tehostamisesta yksityisillä alueilla eli esimerkiksi kauppakeskusten ja taloyhtiöiden parkki-alueilla. Tiedetään, että kunnalliset pysäköinninvalvojat eivät yksinkertaisesti ehdi valvoa pysäköintiä yksityisillä alueilla. Siksi Helsingin seudulle on perustettu yksityisiä pysäköinninvalvontayhtiöitä, jotka ovat tehneet satoja sopimuksia yksityisten taloyhtiöiden, yritysten ja yhteisöjen kanssa.

5. Miten sitten lakialoitteella pyritään tehostamaan kunnallista pysäköinninvalvontaa? Juu, hyvin yksinkertaisella tavalla tietenkin - eihän lakialoitteissa yleensäkään ehditä miettiä asioita mitenkään perusteellisesti ja läpikotaisesti. Nytkin perustelut puuttuvat aloitteesta lähestulkoon kokonaan. Aloitteessa todetaan vain, että kunnallisella pysäköinninvalvojalla tulee olla tarpeellinen määrä apulaisia. Kun näitä apulaisia eli lappuliisoja tai parkkipirkkoja ei ole tarpeeksi, niitä pitää saada jostakin kätevästi lisää. PVML:ssa tai sen nojalla annetussa asetuksessa ei säädetä, kenen toimesta ja järjestyksessä nuo kunnalliset apulaiset otetaan palvelukseen; esimerkiksi Helsingissä valvonta-apulaisen määräyksiä on annettu mm. Helsingin satamalaitoksen työntekijöille kun on kyse kaupungin omistuksessa olevista pysäköintipaikoista ja maa-alueista.

6. Nytpä Hakola ja kumppanit ovat kekanneet, että poliisipiirin päällikkö tai kunnallinen pysäköinninvalvoja voisi antaa valtuutuksen, siis eräänlaisen valtakirjan, tietyille henkilöille ryhtyä sanotunlaiksi "apuvalvojiksi" oman toimensa ohella. Tämä hoituisi aloitteen mukaan siten, että PVML 3 §:ään lisättäisiin seuraavansisältöinen uusi 5 momentti:

Poliisipiirin päällikkö tai hänen sijastaan kunnallinen pysäköinninvalvoja voi valtuuttaa vartiointiliikkeen, kiinteistöhuoltoyhtiön tai jonkun muun vastaavan yrityksen palveluksessa olevan henkilön suorittamaan pysäköintisäännösten valvontaa yksityisillä alueilla ja määräämään rikkomuksista tämän lain mukaisia seuraamuksia. Edellytyksenä on, että pysäköinninvalvontatehtäviä suorittavilla on tarvittava koulutus ja pätevyys valvontatehtäviin ja että yksityisten alueiden pysäköintiä koskevat tieliikennelain (267/1981) 28 §:n 2 momentissa tarkoitetut määräykset on poliisin tai pysäköinninvalvojan toimesta hyväksytty ja tarkastettu ennen valvonnan aloittamista.

7. Siinä koko hoito - näin yksinkertaista se lain säätäminen Hakolan ja kumppanien mielestä näyttäisi olevan! Nyt ei sitten muuta, kun julkistamaan aloite ja saattamaan se kaikkien potentiaalisten äänestäjien kiitolliseen tietoisuuteen. Näin sitä Arkadianmäellä asioita ja saamarin "sakkofirmoja" järjestykseen pannaan - peijooni vieköön!

8. Poliisi määrää ja poliisi valvoo kaikkialla, se olisi lakialoitteen mukaan pelin henki. Mutta kuka maksaa viulut, siitä lakialoite hienotunteisesti vaikenee. Apulaiset voisivat hääriä aloitteen mukaan vain yksityisillä alueilla, mutta pysäköintivirhemaksut kilahtaisivat myös yksityisiltä parkkipaikoilta kerättyinä aina kunnan kassaan. Eikö siis kunta maksa myös apuliisojen ja -pirkkojen palkkoja? Ei, näin tuskin on ajateltu, vaan lähtökohtana lienee, vaikka siitä vaietaan aloitteen perusteluissa tyystin, että "sehän maksaa joka tilaa" -periaate. Jos siis julkista pysäköinninvalvontapalvelua haluava kauppaliike tai taloyhtiö ilmoittaisi tästä toiveestaan poliisille tai pysäköinninvalvojalle, tämä viranomainen määräisi jonkin "valtuutuksen" saaneen apuvalvojan huolehtimaan tietyn yksityisen alueen pysäköinninvalvonnasta ja keräämään parkkisakot kunnan kassaan. Tilaaja siis maksaisi apuvalvojan palkan.

9. Lakialoitteessa ei puututa yksityisen kiinteistön omistajan oikeuteen määrätä TLL 28 §:n nojalla alueensa pysäköinnistä ja niiden ehdoista. Apuvalvojan tilaavan yrityksen tai taloyhtiön tulisi siis edelleen huolehtia pysäköinnin ehdoista ja niitä koskevien kylttien ja opastetaulujen pystyttämisestä; pysäköinninvalvoja kävisi vain tarkastamassa opasteiden ja määräysten asianmukaisuuden.

10. Lakialoitteessa ei puututa millään tavoin nykyisten yksityisten parkkiyhtiöiden toimintaan tai sen laillisuuteen, eikä aloitteen tekijöillä - joiden joukossa on useita tunnettuja oikeistopoliitikkoja (Salolainen, Kanerva, Zyskowicz jne.) - ole luonnollisestikaan ollut kanttia tai edes aihetta siihen puuttuakaan, koska mainittu kysymys on avoin ja menossa juuri korkeimman oikeuden (KKO) ratkaistavaksi. Jos KKO kumoa Helsingin hovioikeuden 20.11. 2008 antaman tuomion - mikä ainakin minusta näyttää varsin todennäköiseltä vaihtoehdolta - tulisivat kunnallinen ja yksityinen pysäköinninvalvonta siten kilpailemaan yksityisten alueiden parkkivalvonnasta.

11. Mutta, mutta. Asiassa näyttäisi olevan yksi tärkeä tekijä, jonka lakialoitteen tekijät ovat kovassa kiireessä ja aloitehuumassa näköjään kokonaan unohtaneet.

Onko kunnallisella pysäköinninvalvonnalla ylipäätään edes oikeutta ja toimivaltaa valvoa yksityisten kiinteistöomistajan alueilla tapahtuvaa pysäköintiä ja määrätä PVML:ssa säädettyjä pysäköintivirhemaksuja?

12. TLL 28 §:n 2 momentin mukaan pysäköinti yksityiselle alueelle ilman kiinteistön omistajan lupaa on kielletty. Pysäköintiä koskevat määräykset yksityisellä alueella on ilmaistava selvästi havaittavalla tavalla (L 27.6.2003/621). - Kiinteistön omistaja siis päättää pysäköintiä koskevista ehdoista ja määräyksistä.

13. Onko siis kunnallisella pysäköinninvalvojalla oikeutta valvoa pysäköintiä yksityisellä alueella? Helsingin hovioikeus otti 20.11. 2008 antamansa tuomion perusteluissa kantaa sanottuun kysymykseen seuraavasti:

Tieliikennelain 28 §:n 2 momentti on säädetty lailla 27.6.2003/621. Muutos on liittynyt järjestyslain säätämiseen ja sitä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 20/2002 vp., s. 53) todetaan, että pysäköintiä yksityisellä paikalla ei esityksen mukaan säädellä järjestyslaissa, minkä johdosta asiaa koskevat säännökset on tarpeen ottaa tieliikennelakiin. Järjestyslaki taasen on korvannut kunnalliset järjestyssäännöt, joissa on ollut määräyksiä pysäköintikielloista. Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan 1996-A-55 katsonut, että pysäköintivirhemaksusta annettua lakia ei ollut rajattu vain tieliikennelaissa säädettyjen pysäköintikieltojen rikkomiseen vaan se oli sovellettavissa myös kunnalliseen järjestyssääntöön perustuvan pysäköintikiellon rikkomistapauksiin

14. Mainittu kappale hovioikeuden tuomion perusteluissa on kuitenkin jäänyt irralliseksi, koska hovioikeus ei ole pohtinut, mikä merkitys sanotulla lausumalla tai KHO:n vuoden 1996 ratkaisulla itse asiassa on hovioikeuden ratkaisemassa velkomusjutussa. Hovioikeus on vain katsonut, että maaomistajan oikeus rangaistusluontoisten seuraamusten määräämiseen edellyttää, että siitä on säädetty laissa. Mutta kuten olen jo edellisissä kirjoituksissani moneen kertaan perustellen osoittanut, valvontamaksun määrääminen ei perustu lakiin vaan yksityisoikeudelliseen sopimukseen, jota ei ole laissa kielletty. Taustalla vain on mainittu TLL 28.2 §, joka antaa valtuudet myös pysäköintimaksusta sopimisen.

15. Minun ajatuksenkulkuni on sellainen, että KHO:n päätös vuonna 1996 perustui nimenomaan siihen - niin kuin KHO:n sanotusta ratkaisusta laaditun finlex-selosteen otsikossa nimenomaan todetaan - että pysäköintivirhemaksusta annettu laki oli tuolloin - siis 1990-luvun alkupuolella - sovellettavissa myös kunnalliseen järjestyssääntöön perustuvan pysäköintikiellon rikkomistapauksiin. "Kun A oli pysäköinyt autonsa piha-alueelle vastoin kunnallisen järjestyssäännön määräyksiä, hänelle voitiin määrätä pysäköintivirhemaksulain mukainen pysäköintivirhemaksu," todetaan KHO:n päätöksen loppukaneettina.

16. "Se oli silloin, mutta nyt", sanotaan laulussa. Miten siis mainittua kysymystä on arvioitava nyt voimassa olevan oikeuden mukaan? Tätä oleellista kysymystä hovioikeus ei ole lainkaan pohtinut. Kuten hovioikeuden tuomiossa todetaan, vuonna 2003 annetulla järjestyslailla kumottiin kaikki kunnalliset järjestyssäännöt. Järjestyslaki (612/2003), joka tuli voimaan 1.10.2003, koskee yleisen järjestyksen ja turvallisuuden edistämistä yleisillä paikoilla. Tällaisina yleisinä paikkoina luetellaan laissa esimerkinomaisesti mm. tiet, kadut, jalkakäytävät, torit, puistot, urheilukentät, yleisön käytössä olevat rakennukset, virastot, toimistot ja ravintolat. Kyse on paikoista, jotka on tarkoitettu yleisesti käytettäviksi tai joita tosiasiallisesti yleisesti käytetään, riippumatta siitä, kuka paikat omistaa. Vaikka luettelossa ei mainita pysäköintialueita, voidaan esimerkiksi yleisessä käytössä olevien kauppaliikkeiden pysäköintialueita pitää järjestyslaissa mainittuina yleisinä paikkoina. Sen sijaan taloyhtiöiden pysäköintialueet saattaisivat olla toisessa asemassa, sillä niitähän ei ole ainakaan tarkoitettu "kovin yleisesti" käytettäväksi, vaan ne on tarkoitettu talon asukkaiden käyttöön.

17. Tämä ei ole kuitenkaan po. suhteessa oleellista, vaan tärkeintä on se, että järjestyslaissa, toisin kuin aiemmin voimassa olleissa kunnallisissa järjestyssäännöissä, ei ole säännöksiä pysäköinnin järjestämisestä eikä pysäköintikielloista em. yleisillä alueilla eikä siis myöskään yksityisten omistamilla maa-alueilla, joita järjestyslain mukaan pidetään yleisinä paikkoina. Järjestyslain säätämisen ja järjestyssääntöjen kumoamisen yhteydessä TLL 28 §:ään otettiin edellä siteerattu säännös, mutta se koskee ainoastaan kiinteistönomistajan oikeutta määrätä alueellaan pysäköimiskielloista ja pysäköinnin ehdoista.

18. KHO:n vuonna 1996 antama päätös on ajalta, jolloin kunnallisissa järjestyssäänöissä oli määräyksiä pysäköintikielloista yleisiksi alueiksi katsotuilla piha-alueilla. KHO on nimenomaisesti perustanut ratkaisunsa kunnallisen pysäköinninvalvojan oikeudesta antaa virhemaksu kunnalliseen järjestyssääntöön. Kun järjestyssäännöt on nyt kumottu eikä lakiin ole otettu vastaavanlaisia säännöksiä, ei KHO:n päätöksellä ole enää prejudikaattiarvoa; KHO:n ratkaisu on vuoden 2003 lainmuutoksen myötä menettänyt merkityksensä.

19. Minusta näyttää aika vahvasti myös siltä, että kunnallisella pysäköinninvalvojalla ei ole tällä hetkellä voimassa olevan lainsäädäntöön perustuvaa toimivaltaa valvoa pysäköintiä yksityisellä alueella eikä oikeutta määrätä pysäköintivirhemaksuja yksityisellä alueella tapahtuvasta pysäköinnistä. Ilmankos kunnalliset pysäköinninvalvojat eivät käytännössä juurikaan ole puuttuneet yksityisillä parkkipaikoilla tapahtuvaan pysäköintiin - heillähän ei ole edes toimivaltaa siihen! Jos näin on niin kuin näyttää, niin silloin tietenkin kansanedustaja Juha Hakolan ja kumppaneiden "joulunalusaloitteelta" saada palkata kunnallisille pysäköinninvalvojille yksityishenkilöitä apulaisiksi valvomaan ja "sakottamaan" autoilijoita yksityisillä parkkipaikoilla putoaa kokonaan pohja pois.

20. En mene vannomaan, että edellä mainittu tulkintani olisi sataprosenttisesti ainoa oikea tulkintavaihtoehto, sillä kuten sanotaan "laki on niin kuin se luetaan". Mutta joka tapauksessa on selvää, että kysymys siitä, onko kunnallisilla pysäköinninvalvojilla laillista toimivaltaa määrätä virhemaksuja yksityisten kiinteistönomistajien mailla tapahtuvasta pysäköinnistä, on erittäin epäselvä. Asia kaipaisi perusteellisen selvityksen, eikä sellaiseen tarjoudu tietenkään mahdollisuutta joulun alla ja kaikessa kiireessä tehdyn lakialoitteen tutkimisen yhteydessä. Kun oikeusministeriö on joka tapauksessa heti ensi vuoden alussa käynnistämässä - vihdoinkin - yksityisten alueiden pysäköintiä ja sen valvontaa koskevan lainsäädännön valmistelua, on sopiva ja oikea paikka selvittää edellä mainittu perustavanlaatuinen ja jopa perustuslaillinen kysymys juuri tuossa yhteydessä.

21. On syytä toivoa, että Helsingin hovioikeuden 20.11.2008 antamasta tuomiosta pyydetään valituslupaa ja valitetaan KKO:lle. Silloin KKO, jonka odotetaan ilman muuta myöntävän valitusluvan, joutunee ottamaan esikysymyksensä kantaa siihen jutun hovioikeudessa hävinneen parkkiyhtiön jo hovioikeudessa esittämään väitteeseen, jonka mukaan kunnallisella pysäköinninvalvojalla ei ehkä olekaan oikeutta määrätä pysäköintivirhemaksua yksityisellä pihamaalla maanomistajan asettamien yksityisoikeudellisten pysäköintiehtojen perusteella. Hovioikeuden kantahan perustui olennaiselta osin juuri siihen, että yksityisellä alueella tapahtuvista pysäköintivirheistä rankaiseminen kuuluu yksinomaan julkista valtaa käyttävän viranomaisen eli siis joko poliisin tai kunnallisen pysäköinninvalvojan tehtäviin.

22. Tuntuu ilmeiseltä, että oikeusministeriö joutuu lainvalmistelutyössään odottamaan, miten KKO tulee sanotun jutun ratkaisemaan. Oikeusministeriö joutuu ottamaan kantaa siihen, sallitaanko yksityinen pysäköinninvalvonta ylipäätään ja onko julkisella pysäköinninvalvonnalla ja yksityisellä valvonnalla kenties rinnakkainen toimivalta yksityisillä maa-alueilla.

23. Jos minulta kysyttäisiin, niin Suomessa olisi järkevää menetellä tässä suhteessa samalla tavalla kuin Ruotsissakin: julkinen pysäköinninvalvonta rajattaisiin valtion ja kunnan alueilla tapahtuvan valvontaan, jolloin yksityisten omistamilla kiinteistöillä tapahtuva pysäköinninvalvonta jäisi yksinomaan yksityisten valvontayritysten tehtäväksi.

24. No niin, tulihan tämäkin asia sitten "reilaan" ja Hakolan ja kumppaneiden "joulunalusaloite" ruodituksi ja aika kevyeksi todetuksi. Mutta kiva aloite sinänsä, ei siinä mitään! Ehkäpä ajatus pysäköinninvalvojien pikkuapulaisista juolahti Hakolan ja kumppaneiden mieleen näinä aikoina kauppoihin, liikkeisiin ja kapakoihin palkattavista ruuhka-apulaisista ja Joulupukin pikkutontuista!



lauantai 13. joulukuuta 2008

55. Parkkikiista jatkuu

Pysähtyminen sallittu

1. Yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeva kiistassa on nyt jonkinlainen asemasotavaihe. Hovioikeuden tuomio annettiin 20.11. ja aika pyytää KKO:lta asiassa valituslupa päättyy 19.1.2009. ParkCom on ilmoittanut tulevansa pyytämään valituslupaa ja valittamaan hovioikeuden tuomiosta. Olen käsitellyt asiaa blogissani 27.11. ja 1.12.

2. Pientä nahistelua ja häirintää on kuulemma kentällä ilmennyt. Oikeus ja kohtuus -liikkeen aktivistit tai liikkeen innoittamat muut henkilöt ovat kuvanneet parkkiyhtiöiden työntekijöitä, puhutelleet näitä, uhkailleet rikosilmoituksilla ja jopa sylkeneet heidän päälleen. Yhdessä tapauksessa jopa erään yrityksen työntekijät ovat kuulemma käyttäytyneet aika uhkaavasti parkkivalvojia kohtaa ja estäneet vähäksi aikaa heidän pääsynsä tiettyyn tilaan. Rikosilmoituksia on kuulemma tehtykin, parkkiyhtiöiden johtajia vastaan jälleen kerran ja nyt myös yhtiöiden valvontatyötä suorittaneita työntekijöistä. Selvää kuitenkin on, että mistään rikoksesta ei johtajien tai sen työntekijöiden toiminnan osalta ole kysymys.

3. Yksi iso perintäyhtiö on ilmoittanut purkavansa sopimuksensa yksityisten pysäköinninvalvontayritysten kanssa. Yksi poliisipomo eli Helsingin liikennepoliisin ylikomisario Heikki Seppä on ärhennellyt ja vaatinut julkisuudessa, että yksityinen sakotus on saatava luopumaan. Sepän mukaan viimeistään hovioikeuden tuomion jälkeen on selvää, että "yksityinen sakotus" täyttää tahallisen rikoksen tunnusmerkistön (IL 3.12.). Seppä on antanut julkisen kehotuksen: "Kun poliisipartio tapaa yksityisen parkkivalvojan jakamassa lappuja, se tulisi keskeyttää." Seppä on saanut tukea Joensuun yliopiston professori Matti Tolvaselta, jonka mukaan "yksityisessä sakotuksessa toteutuu rikoksen tunnusmerkistö, se on selvää."(IL 3.12.). Tolvanen on hämmästellyt, mikseivät oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies ole puuttuneet asiaan. Poliisin ylin johto ei ole kuitenkaan yhtynyt Sepän ja Tolvasen näkemyksiin. Tolvanen ei ole IL:ssä perustellut väitteitään. Kuten olen usean kerran perustellen todennut, valvontamaksuissa ei ole kyse sakoista eikä sakotuksesta. En tiedä, miksi professori Tolvanen turvautuu virheelliseen terminologiaan.

4. Autoilijat ovat alkaneet jättää parkkifirmojen karhuamia valvontamaksuja maksamatta, kuinka laajaa tämä käytäntö on, siitä minulla ei ole tietoa. Tämän seurauksen maan toiseksi suurimmaksi sanottu pysäköinninvalvontayhtiö ParkPatrol lopetti 8.12. toimintansa. Hovioikeudessa juttunsa hävinnyt ParkCom sen sijaan jatkaa toimintaansa. Yhtiön asianajaja lähetti ylikomisario Sepälle kirjeen, jossa yhtiö vaatii Seppää välittömästi lopettamaan yhtiötä ja yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevat perusteettomat lausunnot. Seppä on on ilmoittanut kokevansa kirjeen uhkailuksi ja jopa kiristykseksi ja hän on lähettänyt kirjeen Suomen Asianajajaliiton hallitukselle ja pyytänyt tutkimaan, onko asianajotoimiston menettelyn hyvän asianajajatavan vastaista.

5. Yksityisen pysäköinninvalvontaa vastustavat tahot käyvät mediassa kiivasta propagandasotaa asiansa puolesta. Netissä olevassa oikeus ja kohtuus kaikessa sivustoilla nuoret "parkkiaktivistit" kiivailevat edelleen taistelussaan "sakkofirmoja" vastaan. Iltalehti on "puolensa" asiassa valinnut; se on selkeästi parkkifirmojen toimintaa vastaan.

6. Myös maan suurin päivälehti Helsingin Sanomat, jota myös Suomen suurimmaksi työväenlehdeksi kutsutaan, on ottanut selkeästi ja samalla hämmästyttävän kiihkeästi kantaa yksityistä pysäköinninvalvontaa vastaan. HS:n kolmas pääkirjoitus 2.12.2008 on jo otsikoitu hyvin hyökkäävään sävyyn: "Hämärän parkkisakotuksen loputtava." Kirjoitus on hyvin aggressiivinen, mutta mikä ikävintä, se suorastaan vilisee asiavirheitä, jollaisia maan suurimman päivälehden pääkirjoituksissa ei olla totuttu näkemään.

7. HS:n pääkirjoituksen otsikossa esiintyy täysin virheellinen sana, parkkisakotus; tämä olisi otsikon mukaan myös "hämärää". Kuten olen monta kertaa kahdessa blogikirjoituksessani perustellen osoittanut, kyse ei ole tietenkään mistään sakotuksesta, koska valvontamaksu ei ole rangaistus, sakko, pysäköintivirhemaksu tai edes rangaistuksenluontoinen maksu. Kyse on yksityisoikeudellisesta, sopimukseen perustuvasta maksusta.

8. HS:n pääkirjoituksessa väitetään, että "Suomeen rantautuneet yksityiset valvojat ovat jäljitelleet harhauttavasti virnaomaisen toimintaa. Tuulilaseihin on kiinnitetyt maksulaput olivat erehdyttävästi virallisen näköisiä, kunnes Kuluttajavirasto ojensi yhtiöitä. Valitusosoitteena saattoi olla maksullinen palvelupuhelinnumero, jolla yhtiö jatkoi rahankeruutaan." - En tunne "maksulappuhistoriaa" tarkemmin, mutta kannattaa muistaa, että HS:n pääkirjoitus muistelee toiminnan alkuaikoja, jolloin menettelyssä saattoi olla puutteita. Mutta nyt nämä puutteet on korjattu, mikä osoittaa, että parkkiyhtiöt aivan ilmeisesti haluavat olla yhteistyössä kuluttajaviranomaisten kanssa ja noudattaa tarkasti niiden ohjeita ja määräyksiä. Tämäkin osoittaa, että kyse ei ole suinkaan mistään "hämärästä" toiminnasta, kuten HS:n jutun otsikossa annetaan ymmärtää. ParkComin nettisivuilla on kerrottu hyvin yksityiskohtaisesti siitä, miten autoilijan pitää menetellä ja reklamoida, jos hän on saanut valvontamaksulapun autonsa tuulilasiin. Minusta nuo ja muutkin ilmoitetut ohjeet ovat selkeitä ja informatiivisia, eikä kuluttajavirnaomaisilla ole enää ollut niiden suhteen huomauttamista. Valvontamaksuilmoitukset eivät ole sekoitettavissa pysäköintivirhemaksulappuihin.

9. Valvontamaksujen perimisessä ei ole kyse mistään "rahankeruusta", kuten HS antaa pääkirjoituksessaan halventavassa tarkoituksessa ymmärtää. Olen jo selvittänyt blogissani jo useaan kertaan, mistä on kyse. Kyse on yksityisoikeudelliseen sopimuksesta ja rikkomisesta sovitusta maksusta, jonkinlaisesta sopimussakosta, jollaiset ovat sopimusoikeudessa täysin hyväksyttyjä. Autoilijaa ei pakoteta mihinkään, vaan hän saa täysin vapaasti itse valita, tekeekö hän po. reaalisopimuksen vai ei.

10. Hyvin yllättävä on myös HS:n pääkirjoituksessaan esittämä toteamus, jonka mukaan "korkein oikeus tuskin antaa muutoksenhakulupaa, jolloin hovioikeuden kanta jää voimaan ja yhtiöt olisivat velvollisia palauttamaan maksut autoilijoille." Mistähän HS on saanut "sisäpiiritietoa" siitä, että KKO ei myöntäisi valituslupaa jutussa - oikeinko KKO:n sisältä? Kaikki minun kollegani puolestaan ovat olleet sitä mieltä, että valituslupa jutussa olisi hyvin tärkeä saada, koska kysymyksessä on merkittävä asia, joka kaipaa ennakkopäätöstä. Useimmat kollegat ovat myös pitäneet melkoisen varmana, että valituslupa myös tulee - tätä ovat toivoneet myös ne kollegani, jotka ovat itse asiasta eri mieltä kanssani.

11. Pääkirjoituksen lopussa esitetään toivomus, että yksityiselle pysäköinninvalvonnalle saataisiin säännökset lakin, "jotta kunnialliset yritykset voisivat toimia alalla." Lainsäädäntöä toivovat varmaan kaikki, mutta oikeusministeriön toiminta nyt on niin hidasta, kuten monessa muussakin asiassa on nähty. HS:n pääkirjoituksessa on rivien välistä luettavissa väite, jonka mukaan nyt kaikki parkkialalla toimivat yritykset eivät HS:n mielestä olisi "kunniallisia". Merkillistä vihjailua maan suurimmalta lehdeltä. Mutta ehkäpä tämä perustuukin enemmän HS:n kantaan siitä, että koko yksityinen pysäköinninvalvontatoiminta olisi "kunniatonta ja hämärää parkkisakotusta," kun siitä ei ole laissa säännelty. HS:n mukaan meillä olisi siis voimassa samanlainen pääsääntö kuin kuin totalitäärisesti johdetuissa valtioissakin; kaikki se on kiellettyä, mikä ei ole nimenomaan laissa julistettu sallituksi.

12. Helsingin Sanomissa, samoin kuin Iltalehdessä, on jatkettu saman virheellisen terminologian toistamista myöhemminkin; näissä lehdissä puhutaan estottomasti edelleen yksityisistä parkkisakoista ja yksityisestä sakotuksesta. Näin esimerkiksi HS:n pääuutissivulla 9.12. Myöhemmin samassa numerossa uutisoidaan kuitenkin, että "yritykset pettyivät ParkPatrolin päätökseen keskeyttää toimintansa ja että "yksityisillä pysäköintialueilla pelätään kaaosta." Yksityistä pysäköinninvalvontaa on jääty suorastaan kaipaamaan, kertoo HS 9.12. Monet taloyhtiöt ovat olleet helisemässä, kun sikin sokin parkkeeratut autot ovat tukkineet pelastustiet.

13. HS 9.12.: "Se on ollut mielle iso apu, että talojen pelastustiet ovat pysyneet auki. Poliisi ja kunnalliset sakottajat eivät iltaisin ja viikonloppuisin pihoissa kiertele. Olemme kädet pystyssä. Emme tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä", tuskaili isännöitsijä Maria Uronen vantaan kaupungin vuokra-asunnot omistavista VAV Asunnot Oy:stä.

14. Tänään 13.12. Helsingin Sanomien mielipidesivuilla on julkaistu alekirjoittaneen seuraava kirjoitus:

Yksityiset pakkimaksut ovat laillisia

Helsingin hovioikeus on tuomiosaan 20.11. todennut, että pysäköinninvalvontayhtiöillä ei ole oikeutta periä valvontamaksuja yksityisen maanomistajan alueella tapahtuvasta ehtojen vastaisesta pysäköinnistä. Tuomio ei ole lainvoimainen, ja siitä tultaneen valittamaan korkeimpaan oikeuteen.

Vaikuttaa hieman siltä, että hovioikeus on sortunut oikeudellisessa päättelyssään jonkinlaisiin lillukanvarsiin, sillä tuomion perustelut eivät vakuuta.

Parkkiyhtiöiden perimissä maksuissa ei ole kyse mistään sakosta, pysäköintivirhemaksusta tai edes rangaistuksen luontoisesta maksusta.

Parkkiyhtiö tai sille valvontaoikeutensa siirtänyt kiinteistönomistaja ei - toisin kuin hovioikeus on katsonut - käytä julkista valtaa valvontamaksujen perimisessä.

Yksityiselle alueelle pysäköinti ilman kiinteistönomistajan lupaa on tieliikennelain mukaan kielletty. Kiinteistönomistajalla on lain mukaan oikeus asettaa alueelle pysäköintiä koskevia määräyksiä.

Yksityisen maanomistajan ja parkkiyhtiön oikeus periä valvontamaksuja perustuu yksityisoikeudelliseen sopimukseen, jollaista ei ole laissa kielletty ja jota ei perusoikeuksiin kuuluvan omaisuudensuojan vuoksi voida kieltääkään.

Pysäköintiehdot on ilmaistu näkyvästi alueille pystytetyissä opastetauluissa. Autoilija voi vapaasti valita, hyväksyykö hän sanotut ehdot. Jos hän pysäköi esimerkiksi varattu asukas- tai asiakaspaikalle, invalidipaikalle, keskelle ajotietä tai oven eteen, hän rikkoo sopimusta ja joutuu maksamaan sopimusehtojen mukaisen maksun.

Kysymys on reaalisopimuksesta, jollainen on hyväksytty ja kymmeniä vuosia muiden pohjoismaiden tuomioistuimissa ilman, että yksityisiin parkkimaksuihin olisi tarvittu lainsäätäjän siunaus.

Tilanne on periaatteessa aivan samanlainen kuin pysäköintitaloon pysäköitäessä. Yksityisen maanomistajan ei tarvitse välttämättä pystyttää alueelle puomia ja maksuautomaattia. Laki ei tätä edellytä, ja siitä aiheutuisi vain lisäkustannuksia, jotka perittäisiin autoilijoilta korkeampien maksujen muodossa.

Hovioikeuden tuomion seuraukset ovat jo nyt nähtävissä. Pysäköinti pääkaupunkiseudun yksityisille parkkialueille on muodostumassa kaoottiseksi.

Tätäkö todella haluttiin?

Jyrki Virolainen
lainkäytön professori

15. En ryhtynyt kirjoituksessani arvostelemaan HS:n pääkirjoitusta 2.12. - vaikka mieli kyllä teki - sillä jos niin olisin tehnyt, kirjoitustani ei luultavasti olisi julkaistu lainkaan. Saapa nähdä, tuleeko kirjoitukseeni kommentteja.