No niin, Suomen Itsenäisyyspäivä kaikkine traditioineen ja Linnanjuhlineen on jälleen kerran - onneksi - ohitse! Muutama jälkihuomautus sallittaneen vielä, samalla kun odottelemme henkeä pidätellen jo toisen Suuren Juhlan eli Martti Ahtisaaren Nobel-juhlallisuuksia huomenna Oslossa. Juhlahumu sen kun vain jatkuu!
Sattuneesta syystä en nähnyt Linnan juhlia TV:stä - oli nimittäin samaan aikaan (mukamas) parempaa tekemistä. Mutta minulle on kerrottu, että ainakin yksi ennustuksistani (blogi 3.12.) piti kutinsa sataprosenttisesti: Ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja saapui jälleen kerran tapojensa mukaan viimeisenä vieraana Mariankadun puolelta kättelemään presidenttiparia. Erkki toimii samalla tavalla kuin kartanon kotitonttu vanhassa kunnon joululaulussa. En etsi valtaa loistoa - laulukin toki sopisi Erkkiin, sillä kunniamerkkejä Erkki ei kanna eikä ota kunnon sosialistina edes vastaan. Erkin vaimokin sai taas jäädä kotiin; olen nähnyt TV:stä Tuomiojan olleen vaimonsa kanssa Linnan juhlissa vain yhden kerran.
Näin on hyvä, sillä Linnan juhlistahan syntyy muutoinkin hirmuisen suuri hiilijalanjälki maapallollemme. On hyvä, että ex-ministerin perheessä muistetaan ja otetaan huomioon myös tärkeät päästöasiat.
Matti Vanhanen toi tällä kertaa Sirkkansa Linnaan, vielä vuosi sitten rva Mertala sai katsella juhlia telkkarista. Sirkan iltapuku noteerattiin erinäisissä listoissa jopa kolmanneksi kauneimmaksi, mikä on ensikertalaiselta ihan hyvä saavutus. Mutta Matti piti coolin tyylinsä myös Sirkan kanssa, sillä tanssilattialle Matti ei Sirkkaa lehtitietojen mukaan vienyt kertaakaan, vaikka Sirkka olisi kaikesta päätellen juuri sitä eniten halunnut.
Näinhän se on ja niinhän sitä toki pitääkin. "Kovat kundit eivät tanssi," totesi jo Norman Mailer aikoinaan. - Eivät ainakaan selvin päin, ja Mattihan on aina tunnetusti selvänä - latojan huomautus.
Matti ei halunnut muutenkaan hempeillä juhlissa, vaan vältteli lehden mukaan läheistä kontaktia Sirkan kanssa. "Käteltyään presidenttiparia Mertala hamusi kädellään Vanhasen suuntaan, mutta pääministeri ei tästä välittänyt, vaan käveli määrätietoisesti eteenpäin. Kertaakaan illan aikana pari ei koskettanut toisiaan julkisesti" (IL 8.12). So what? Kun tietää hieman, millaisesta suvusta Mattikin polveutuu, ei tuo asia kummemmin ihmetytä.
Sen sijaan Keskustan varapuheenjohtaja ja ministeri Paula Lehtomäki, josta on ehditty jo povata Matti Vanhasen seuraajaa puolueen puheenjohtajana, irrotteli lehtitietojen mukaan sitäkin rempseämmin Linnassa. Paula on jo aiemmin tullut tunnetuksi räväkästä juhlimistavastaan ja lauluistaan - myös venäjäksi - mutta nytpä hän meni ja paiskasi rokkaamisen lomassa Linnan parketille puhtaan spagaatin! Iltapuvussa ja juhlakengissä! Mammalomallaan hieman tukevoitumaan päässyt Lehtomäki on nyt kuulemma taas laihduttanut normaaleihin mittoihinsa, joten kyllä tuota spagaattia varmaan kelpasi Linnassa katsella.
Ministeri Lehtomäen halu irrottelemiseen saattoi johtua siitä, että hänen aviomiehensä oli jäänyt (tai jätetty) tällä kertaa kotiin perheen kahta pientä lasta paimentamaan. "Emme esiinny yhdessä julkisesti", totesi Paula kysymyksiin. Tästä voisivat ottaa muutkin ministerit ja poliitikot mallia: Meno Linnassa ja sen parketilla olisi varmaankin aivan toisenmoista, jos ne hieman ikävystyneisyyteen taipuvat avecit jätettäisiin kerrankin himaan ja uskallettaisiin juhlia pikkujoulumaiseen tyyliin.
Ei muuten ole ollenkaan poissuljettua, etteikö Paula Lehtomäki voisi emännöidä joskus itse tasavallan presidenttinä näitä Linnan juhlia. Mikä vetonaula olisikaan, jos merkkinä tanssin aloittamiseen saataisiin nähdä Linnan emännän parketille läväyttämä tyylipuhdas spagaatti ja ehkä pari puolivolttia sen päälle! Aattelepa ite! Paula voisi esittää vieraiden ratoksi tanssin aikana myös pari iskelmää orkesterin säestyksellä tai ilmankin.
Tunnelma Linnassa oli kuulemma letkeä ja joidenkin vieraiden osalta jopa hieman humalahakuistakin. No, väliäpä tuosta - uutinen olisi pikemminkin ollut, jos kukaan vieraista ei olisi humaltunut, sillä silloin booli olisi ollut todella epäonnistunut.
Presidentti Tarja Halonen itsekin on ollut viime aikoina silmiinpistävän hyvätuulinen. Hän oli jälleen tänä vuonna kutsunut vieraaksi Linnaan myös entisen avomiehensä Kari Pekkosen, kuten lehdissä jo ennen 6.12. tiedettiin kertoa. Pekkonen, pirteä työkyvyttömyyseläkeläinen jo vuodesta 1994, kertoi menevänsä juhliin tavallisessa tummassa puvussa, sillä vanhana työväenliikkeen miehenä hän ei kuulemma suostu pukeutumaan mihinkään pingviinipukuun eli frakkiin. Tänään 9.12. lehdet tiesivät kertoa, että Pekkonen oli ollut Linnan juhlien jälkeen myös Mäntynimessä pidetyillä jatkoilla, mutta tanssineensa siellä vain Rakel Hiltusen (sdp) kanssa. - HUOM! Katso tältä osin kommenttiani 10.12., jossa po. asia on oikaistu.
Ehkäpä Linnan juhlissa on joskus otettu komea presidentillinen perhepotretti, johon presidenttiparin ja Anna-tyttären on kutsuttu mukaan myös Kari Pekkonen ja kenties vielä Tuomiojan Erkkikin ...
Lehdessä Pekkonen kertoi avomieliseen tapaan myös seurustelustaan ja elämisestään Tarja Halosen kanssa 1970 -80 -luvulla (IL 9.12). Erityisen mainio oli Pekkosen kuvaus Tarja Halosen Marjaniemen kesänvietosta siirtolapuutarhamökiltä:
"Siellä piti kitkeä rikkaruohoja ja poimia omenoita. Tarja oli puutarhatöissä oikea vääpeli"!
Työkyvyttömyytensä syyksi Kari Pekkonen kertoi pahat selkäkivut. Ymmärtäähän tuon; kyllähän se alkaa ottaa myös selkään, kun joutuu kaiket kesät kontallaan kitkemään rikkaruohoja Tarjan komennossa!
Kansanedustajista ja ex-ministereistä voidaan mainita esimerkiksi vihreiden Pekka Haavisto, joka toi Linnan juhliin jälleen kerran rekisteröidyn parisuhteensa (lyh. rep., "repsikka"), somasti ruskettuneen ecuadorilaisen nuoren miehen, jonka nimeä on tähän hätään muista. Haavisto kirjoitti hiljakkoin blogissaan opettavaiseen tyyliinsä näin: "Suomalaisten ja uussuomalaisten on myös opittava pelaamaan yhteen." No, hyvinhän tuo yhteenpelaaminen ainakin Pekalta itseltään tuntuu oman uussuomalaisensa kanssa luonnistuvan!
Sitä vastoin me muut tavalliset pulliaiset joudumme jatkossakin tyytymään uussuomalaisen lihan sijasta aivan tuiki tavalliseen kotimaiseen possuun, nythän tuo irlantilainen punalihainen possueräkin on vedetty pois kauppojen hyllyiltä.
Mutta suomalaisten juhlat sen kuin vain jatkuvat, sillä huomenna koittaa vihdoin se kauan ja hartaasti odotettu Suuri päivä, jolloin Suuri Suomalainen, presidentti Martti Ahtisaari pokkaa Oslon kuninkaallisissa juhlissa itselleen Nobelin rauhanpalkinnon.
Olen jo aiemmin käsitellyt blogissani Ahtisaarta ja Nobelin rauhanpalkintoa (blogit 10 ja 14.10). Suomalaiset varmaan ihmettelevät edelleen, että mitkä oikeastaan ovat ne ominaisuudet, jotka tekevät Marasta niin taitavan ja arvostetun rauhanvälittäjän. Minäkin olen tätä kysymystä pienessä mielessäni silloin tällöin hieman pohtinut ja luulenpa, että syy on aika yksinkertainen.
Martti Ahtisaarihan muistuttaa jo ulkonaisilta ominaisuuksiltaan melko tavalla mainiossa brittisarjassa "Fizz ratkaisee" (Cracker) pääosan esittäjää Robbie Coltranea. Sarjassa paksu ja pahansisuinen rikospsykologi pilaa perheensä ja poliisijohdon päiviä avustaessaan Manchesterin poliisivoimia synkissä murhatutkimuksissa. Suurin ero Maran ja Fizzin välillä on siinä, että Fizz pitää tupakoinnin ohella myös skottiviskistä litkien sitä lähes koko ajan; Fizzin pelihimo on myös tuotu näyttävästi sarjassa esille. Tämä sarja on tullut tänä syksynä TV1:ssä uusintana, ja viime sunnuntaina siitä nähtiin viimeinen, vuonna 2006 valmistunut osa, jota Suomessa ei ole aiemmin esitettykään. Murhatutkijoiden avustajana työskentelevä tohtori Fitzgerald pääsi jälleen kerran oikea syyllisen jäljille psykologisten taitojensa avulla ennen kuin poliisilla vielä oli hajuakaan murhaajasta.
Yhteistä Fizzille ja Maralle on vankka ammatillinen itsetunto ja mm. herjojen heittelynä ilmenevä omahyväisyys, jota ainakin Fizzin läheiset ja työtoverit pitävät lähes sietämättömänä ominaisuutena. Itsekeskeisyys, ylimielisyys ja omahyväisyys ovat luonteenpiirteitä, jotka tuntuvat myös Ahtisaaressa vuosien mittaan vain vahvistuvan. Tämä kävi hyvin ilmi viime viikonloppuna TV:ssä esitystä kahdesta uudesta Ahtisaarta ja hänen työtään kuvaavasta dokumentista.
Fizz on rikospsykologi, joka havainnoi tarkasti ihmisten ja epäiltyjen mielenliikkeitä ja heikkoja kohtia. Mara puolestaan on rauhanvälityksen psykologi, joka tutkailee sotien ja konfliktien osapuolten mieltä ja heikkouksia ja iskee korttinsa pöytään usein ehkä yllättäen. Loppujen lopuksi rauhan hieronta kansainvälisissä konflikteissa lienee periaatteessa aika yksinkertaista puuhaa ainakin sen suhteen, mitkä ovat kulloisenkin ratkaisun vaihtoehdot ja ehdot, jotka ovat molempien osapuolten kohtuudella hyväksyttävissä. Sovittelijana Ahtisaaren tehtävänä on lähinnä vetää tiettyä hänelle hyvinistuvaa psykologin roolia ja koota langat yhteen. Ja aivan kuten Fizzin ei tarvitse syyllisen selvittyä välittää tuon taivaallista poliisin kontolle jäävistä kenttätöistä ja näytön kokoamisesta, voi myös Mara jättää ikävät ja hyvinkin pitkälliset käytännön jälkityöt kansainvälisille valvontaelimille. Fizz ja Mara voivat poistua pöydästä sankareina ja lähteä, Fizz kasinolle ja Mara saunaan.
Jos Martti Ahtisaaresta joskus tehdään - olen varma että tehdään - kokoillan elokuva, kuuluu pääosan ja ainakin "vanhan Ahtisaaren" esittäminen itseoikeutetusti Fizzille alias Robbie Coltranelle. Eihän Jope Ruonansuussakaan toki mitään vikaa olisi, mutta... Toivottavasti filmistä tulee kansainvälinen, jottei Timo Koivusalo pääsisi pilaamaan tätäkin teemaa.
Martti Ahtisaaren ympärillä käy aina jokin kohu - pienempi tai suurempi. Tässäkin suhteessa Mara muistuttaa aitoja Hollywood-tähtiä. Nyt Suomessa kohutaan Ahtisaaresta huomenna virallisesti julkaistavasta postimerkistä. Syynä kohuun se, että kritisoijien mukaan Ahtisaaren kasvot ovat merkissä "väärinpäin". Kun ensin luin uutisen, niin otaksuin, että Mara oli jostakin syystä kuvattu postimerkkiin pää alapäin, mutta sitten selvisi - kun näin itse merkin - että kyse onkin siitä, että merkissä on Maran peilikuva, jolloin hänen jakauksensa on pään oikealla puolella, vaikka se luonnossa on vasemmalla. Postimerkin luonut taiteilija selittää "mokaansa" sillä, että merkissä Ahtisaaren on haluttu katsovan eteenpäin eikä jotenkin taakse - tai alaspäin.
En näe mieltä ryhtyä polemisoimaan tai spekuloimaan tällaisella mitättömällä kysymyksellä puoleen tai toiseen - siis oikeaan tai vasempaan. Tässä blogissa on aina keskitytty, keskitytään nyt ja tullaan vastakin keskittymään suuriin linjoihin ja koko kansakuntaa koskettaviin tärkeisiin kysymyksiin, ei joutaviin pikkumaisuuksiin!
Me suomalaiset muistamme hyvin, miten Mara Ahtisaari palasi vuonna 1995 ensimmäiseltä valtiovierailultaan Ruotsista laastari otsassaan. Me kestimme sen(kin) kuin miehet konsanaan, sillä kaikkihan oli johtunut liian liukkaista lakeerikengistä, joiden takia Mara oli kuninkaallisessa kylpyhuoneessa asioidessaan liukastanut, kaatunut ja satuttanut otsansa.
Nyt me emme enää välitä, jos Mara palaa Oslon juhlista vaikkapa postimerkki väärinpäin otsassaan, kunhan vain se peijoonin Nobel-pysti eli "poika" saadaan vihdoinkin monen vuoden odotuksen jälkeen tuotua Suomeen ja vietyä Maran kanssa - saunaan.
8 kommenttia:
Sen verran vielä, että lokakuussa, kun norjalaiset olivat julkistaneet Ahtisaaren saavan Nobelin palkinnon, tuomitsi Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksi II, tämä virolaissyntyinen kirkonmies, kovin sanoin Ahtisaaren palkitsemisen, koska Ahtisaari oli - mukamas - antanut Kosovolle itsenäisyyden, vaikka venäläisten mukaan Kosovo on ja kuuluu iäti Serbiaan.
Kaikki toki ymmärsivät, että Aleksi II toimi tässäkin asiassa Putinin ja Medvedevin aloitteesta; P ja M eivät itse tohtineet suoraan tuomita presidentti Ahtisaarta.
Tänään tämä Aleksi II (Isä) haudattiin Moskovassa pojan (Medvedev) ja Pahan Hengen (Putin) läsnä ollessa. Huomenna Ahtisaari vastaanottaa Oslossa Nobelin palkinnon.
"On sulla hautajaiset, mulla häät" ja "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi"(Biblia)
Mitä opimme tästä? - Pyhä saa aina palkkansa, enemmin tai myöhemmin!
Tänä Maran suurena juhlapäivänä muistamme myös valtioneuvos Harri Holkeria, joka aikanaan ponnisteli myös kovasti Kosovon konfliktin kimpussa rauhanvälityksen merkeissä. Holkeri joutui valitettavasti noin kuukausi sitten Alepan ovella liikkeestä ulos säntäävän myymälävarkaan tielle, kaatui ja loukkaantui aika vaikeasti.
Tuli vain mieleen, että jos Alepan ovella olisi Holkerin sijasta seissyt Mara Ahtisaari, olisi varkaan matka pysähtynyt kuin seinään! Mutta mitäpä asiaa Maralla olisi ollut Alepaan!
Tätä ei pidä mitenkään ymmärtää valtioneuvos, "Sir Harrin" halventamiseksi! Ei, siitä ei ole suinkaan kyse. Minäkin olen aina ihaillut Holkeria. Pikaista paranemista Holkerille!
Holkerin aikana kangetkin olivat sentään rautaa, nyt ne ovat pelkkiä kaikkosia!
Professori Virolainen on ilokseni isänmaallinen mies, kun juhlahumua näyttää kestäneen Itsenäisyyspäivästä alkaen.
Sitä kannattaa jatkaa!
Kirjoituksessani ollut maininta, jonka mukaan Kari Pekkonen oli kertomansa mukaan ollut Linnan juhlien jälkeen jatkoilla Mäntyniemessä, perustui Iltalehdessä 9.12. olleeseen Pekkosen haastatteluun. Pekkonen mainitsi haastattelussaan nimeltä henkilöitä, jotka olivat osallistuneet sanotuille jatkoille Mäntyniemessä.
Tänään 10.12. Iltalehdessä oli Suorat sanat -nimisellä sivulla (s. 27) kuitenkin Eila Nevalaisen, ilmeisesti presidentin lehdistöpäällikkö, Tasavallan presidentin kansliasta kirjoittama oikaisu otsikolla "Ei jatkoja Mäntyniemessä". Nevalainen sanoo kirjoituksessaan näin:
"Pahoittelemme, että Iltalehti on 8.12. julkaissut Kari Pekkosen haastattelun, jossa hän on virheellisesti kertonut itsenäisyyspäivän jatkoista Mäntynimessä. Siellä ei tänäkään vuonna ole ollut jatkoja, joten viittaukset henkilöihin ja tapahtumiin ovat siis täysin perättömiä."
Mitäpä tähän sanoisi muuta kuin että olen kauhean hämmästynyt! Mihin tässä maailmassa enää voi luottaa, jos ei edes tasavalan presidentin ex-avomiehen valtakunnallisessa iltapäivälehdessä antaman haastatteluun!
MIksihän Pekkonen oli mennyt kertomaan perättömiä asioita "jatkoista Mäntyniemessä"; oliko Pekkosella edes "aitoa" kutsua Linnaan; oliko tämä todella jo Pekkosen kuudes kerta Linnan juhlissa, kuten hän kertoi IL:ssä juhlien jälkeen, jne., jne.
Milloinkahan Kari Pekkonen saa seuraavan kerran kutsun Linnan juhliin?
Tämän kirjoituksen löytyminen oli fantastinen löytö. Itse en ollut Kari Pekkosesta aiemmin kuullutkaan.
Presidentti Halosen julkinen kuva on pysynyt jostain syystä posliinisen viattomana. Kumminkaan tuohon asemaan ei käsittääkseni pysty nousemaan nainenkaan pelkällä myötäkarvaan silittelyllä....
Tämän Linnan kutsuja kuvanneen oivan kirjoituksen lisäksi suosittelen kaikille Pekkosesta kiinnostuneille Turun Sanomien artikkelia vuodelta 2003 - "Se oli intohimoista rakkautta."
Siinä olevaa tietosisältöä tuskin presidentin tiedotuspäällikkö Eila Nevalainenkaan pystyy kiistämään.
Tuohon IL 9.12. juttuun viitaten ja siinä olleeseen kohtaan:
"Hän kertoi päässeensä sairastelun jälkeen eläkkeelle Työeläkelaitoksen tiedotusjohtajan toimesta jo 1994, mutta on kuntoutunut hyvin.
- Minulla oli silloin kovin pahoja selkäkipuja, mutta ne eivät enää vaivaa."
Minkähän Työeläkelaitoksen tiedotusjohtajan toimesta on ollut kyse?
Pekkosen kohdalla 48-vuotiaana täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle pääseminen "kovin pahojen selkäkipujen" takia tuntuu ilman suhteita ihmeelliseltä?
Tuntemieni monien helvetillistä selkäkivuista vuosia kärsineiden puolesta toivon, että saamme IL:n palstoilta lukea Kari Pekkosen kuntoutustarinan.
Miksikö?
Tuntemani tapaukset ovat jo vuosia kärvistelleet ilman työkyvyttömyyseläkettä ja kuntoutusta, vaikka he elävät päivittäisen halvausriskin alla.
Lopuksi. Olivatko tämä Pekkonen Linnassa ja olivatko ne jatkot Mäntyniemessä?
Todella mielenkiintoinen tämä Kari Pekkosen tapaus. Havaitsin, että Iltalehti ei kommentoinut mitenkään Eila Nevalaisen oikaisua; asiasta on vaiettu myös muissa lehdissä.
Wikipediassa Kari Pekkonen, synt. 1946, esitellään lyhyesti "suomalaiseksi poliitikoksi", joka on puoluetaustaltaan sosiaalidemokraatti. Pekkosen kerrotaan olleen 1970-luvulla ehdokkaana kansanedustajaksi Oulun vaalipiiristä, mutta ei tullut valituksi. Hän toimi aikanaan myös SDP:m ryhmäsihteerinä, ilmeisesti siis eduskuntaryhmän sihteerinä.
Wikipediassa ei mainita mitään siitä, että Pekkonen olisi toiminut jonkin työeläkelaitoksen tiedotusjohtajana. SAK:n ex-puheenjohtaja Pertti Viinanenhan toimi puheenjohtajakautensa jälkeen Eläketiedotustoimiston toimitusjohtajana vv. 1991-2000.
Kyllähän näille "hyville demareille" on aina keksitty ja räätälöity sopivia "tiedotusjohtajan" hommia tms. töitä, joten siltä kannalta ei olisi yllätys, että Pekkosellakin olisi ollut sellainen vakanssi, josta pääsi siis kertomansa mukaan selkäkipujen takia työkyvyttömyyseläkkeelle alle viisikymppisenä.
Petri Salon kommenttiin viitaten linkkaan nyt lukevan kansan iloksi artikkelin "Se oli intohimoista rakkautta". Artikkeli löytyy kokonaisuudessaan Tiede-lehden keskustelupalstalta, "Tämä on paras vitsi aikoihin"-otsikon alta:
http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=4855
Asser Salolle ym.
Lukaisin tuon Asserin lähettämän lehtijutun, eikä se minusta ollut mikään vitsi vaan hempeä muistelo tältä Kari Pekkoselta Tarjasta.
Kari P. kertoi tutustuneensa Tarjaan v. 1975, jolloin Tarja oli jo politiikassa mukana. Itse näin Tarja Halosen ensimmäisen kerran jo 1960-luvun alkupuolella, sillä aloitin oikeustieteen opinnot samana syksynä Helsingissä kuin Halonenkin.
Samaa vuosikurssia olivat myös mm. Kari S. Tikka, Pekka Koskinen, Martti Majanen, Kaarina Buure-Hägglund ja UM:ssä koko uransa töissä ollut ja viimeksi tiettävästi Kiinassa Suomen suurlähettiläänä toiminut Benjamin Bassin, joka on työskennellyt UM:ssä mm. Martti Ahtisaaren kanssa.
Benjamin Bassinin muistan siitä kun hän kulki minun edelläni uusien ylioppilaiden jonon kiemurrellessa pitkin yliopiston aulaa ja käytäviä mennäkseen kättelemään yliopiston rehtoria, jona oli tuolloin vielä Edvin Linkomies, jatkosodan aikainen pääministerimme ja "sotasyyllisenä" linnaan tuomittu poliitikko.
Itse jouduin paiskaaman Linkomiehen, tämän tunnetun oikeistopoliitikon, kanssa kättä vasurilla, sillä oikea käteni oli kantositeessä; syynä tähän oli tietty välikohtaus, johon oli joutunut edellisenä iltana. Olen kertonut tästä ja joistakin muistakin "seikkailuistani" tarkemmin minulle omistetussa, Risto Haaviston toimittamassa kirjassa "Matkalla Pohjoiseen (2003).
Voin yhtyä siihen, mitä Kari Pekkonen kertoo Tarja Halosen ulkonäöstä vuonna 1975 - sitä paitsi yli 10 vuotta nuorempina naiset ovat yleensä vielä kauniimpia! Minun mieleeni on jäänyt erityisesti Tarjan huomiota herättänyt punainen tukka.
Minä en koskaan edes jutellut Tarja Halosen kanssa enkä paljon oikeastaan muidenkaan opiskelijoiden kanssa. Kun huomasin, että "lain lukeminen" ei ollut mitään kovin suurta "herkkua", päätin valmistua nopeasti. Valmistunkin sitten 2,5 vuodessa, kun esim. Tarja Haloselta näyttäisi menneen saman tutkinnon suorittamiseen 5-6 vuotta, mutta tämähän ei tietenkään kerro sinänsä mitään.
Tuohon aikaan oli osakuntia, ja minä tietysti liityin Viipurilaiseen osakuntaan; sielläkään en kuitenkaan juuri koskaan käynyt. Vanhan kuppilassa muistan istuneeni vain muutaman kerran, samoin Bottalla, mutta kyllä siinäkin ajassa kerkisin näkemään mm. Arvo Salon, Pentti Saarikosken ja kumppanit "vauhdissa."
Harrastin itse tuolloin(kin) enemmän ns. kansankuppiloita, merimieskapakka Kannas Eerikinkadun päässä oli yksi paikka, jossa silloin tällöin muistan istuneeni iltaa 60-luvulla.
Lähetä kommentti