797. JSN:n päätös käräjäoikeuden laamannin kanteluun

1. Sanomalehti Kalevassa julkaistiin 9.8.2013 toimittajan kolumni, jossa kirjoitettiin kriittiseen sävyyn (Satakunnan) käräjäoikeuden laamannista. Tuomari kanteli kirjoituksesta Julkisen sanan neuvostolle (JSN).  Neuvosto katsoi 6.11.2013 lehdelle antamassaan vapauttavassa päätöksessä (äänestys 11-1), että merkittävänä tuomiovallan käyttäjänä tuomarin oli kestettävä ammattirooliinsa kohdistuva kovakin arvostelu. JSN:n mukaan kritiikki ei ollut niin kohtuutonta, etteikö siihen olisi voinut vastata omalla kannanotolla. Kolumnin kritiikki kantelijan ammattitaitoa kohtaan oli tosin ollut osin huonosti perusteltu. Tämä ei kuitenkaan neuvoston mielestä ollut niin kohtuutonta, etteikö siihen olisi voinut vastata kantelijan omalla kannanotolla. JSN:n mukaan Kaleva ei ollut rikkonut hyvää journalistista tapaa.

JSN:n päätös 5241/SL/13

2. Kantelija oli toiminut Oulun käräjäoikeuden puheenjohtajana Riihi-säätiön oikeudenkäynnissä. Nykyisin hän on Satakunnan käräjäoikeuden laamanni ja toimii käräjäoikeuden puheenjohtajana vireillä olevassa Ulvilan surmajutussa Porissa. Kantelu kohdistui Kalevassa 9.8.2013 julkaistuun kolumniin "Riihi-säätiön tuomari Ulvilan surman ratkojana". Kantelija piti kolumnia niin ilkeämielisenä, häpäisevänä ja loukkaavana, että virheiden korjaus tai vastine olivat hänen mielestään mahdottomia vaihtoehtoja.

Kalevan kiistanalainen kolumni löytyy tästä.

3. Olen itse kirjoittanut Oulun käräjäoikeuden tuomari Martti Juntikan puheenjohdolla Riihi-Säätiön jutussa antamasta tuomiosta blogijutussa nro 600/30.5.2012 "Riihi-Säätiön rikosjutun (KKO 2012:53) kummalliset vaiheet". Viittaan ko. kirjoituksessa esittämääni kritiikkiin, joka kohdistui lähinnä käräjäoikeuden käsittelyn pitkään kestoon ja erityisesti käräjäoikeuden tuomion perusteluihin; hovioikeuskaan ei säästynyt kokonaan kritiikiltäni.

4. Kantelija oli toki oikeassa siinä, että Oulun käräjäoikeuden Riihi-Säätiön jutussa antama tuomio "kelpasi" hovioikeuskäsittelyn pohjaksi, toisin sanoen juttua ei palautettu takaisin käräjäoikeuteen kuten yleensä tapahtuu, jos käräjäoikeuden havaitaan tehneen sellaisen karkean oikeudenkäyntivirheen (tuomiovirhe), jonka voidaan otaksua vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Mutta kun lukee käräjäoikeuden tuomion perustelut ja syyttäjien niiden osalta hovioikeudelle esittämän kritiikin, niin eipä tuomion perusteluja voi toisaalta missään nimessä kehuakaan. Syyttäjien esittämä kritiikki oli minusta täysin perusteltu. 

5. Miksi sitten Rovaniemen hovioikeus ei puuttunut omassa tuomiossaan käräjäoikeuden perustelujen heikkoon laatuun? Hovioikeuden kokoonpanossa on nähtävästi istunut "herrasmiehiä" ja/tai lempeitä naistuomareita, jotka eivät kovin herkästi rupea moittimaan alituomareiden työn laatua, vaikka syytä ehkä olisikin; näin ajattelisin. Oikeuskäytännössä on kuitenkin aika usein katsottu, että jos alioikeuden tuomion perustelut havaitaan joko hovioikeudessa tai korkeimmassa oikeudessa puutteellisiksi tai epäselviksi, kysymyksessä on sellainen virhe, joka johtaa tuomion kumoamiseen ja jutun palauttamiseen käräjäoikeuteen. Toisinaan jopa lainvoimainen tuomio on voitu purkaa, jos oikeus on laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa tai ratkaisun perustelut ovat olennaisesti puutteelliset. Viittaan ratkaisuun KKO 1999:84, jossa korkein oikeus katsoi,  että alempien instanssien päätösten perustelut eivät  täyttäneet niiltä lain mukaan edellytettäviä vaatimuksia. Tätä puutetta korkein oikeus piti OK 31:1:n 4 kohdan mukaisena menettelyvirheenä, siis perusteena, jonka johdosta lainvoimainen tuomio voitiin kumota.

6. Ylemmän oikeuden on harkitttava kussakin tapauksessa erikseen, onko jutun palauttaminen perustelujen uudelleen laatimista varten tarkoituksenmukaista. Jos asia on laaja ja sitä on jo alemmassa oikeudessa käsitelty pitkään ja hartaasti ja oikeudenkäyntikulut ovat kasvaneet suuriksi, olisi jutun palauttaminen takaisin alempaan oikeuteen mainitusta syystä asianosaisten ja yleensä prosessiekonomian kannalta epätarkoituksenmukaista. Kun Riihi-Säätiön juttua oli käsitelty ensin esitutkinnassa ja sen jälkeen syyteharkinnassa ja sitten käräjäoikeudessa jo seitsemän vuoden ajan, ei jutun palauttaminen olisi tietenkään ollut Riihi-Säätiön tapauksessa järkevää. 

7. Tämä lienee se syy, minkä vuoksi hovioikeus "armahti" käräjäoikeuden eikä ryhtynyt moittimaan sen antaman tuomion perusteluja. Käräjäoikeus tai sen puheenjohtaja ei voi kuitenkaan kovin paljoa "elvistellä" sillä, että käräjäoikeuden tuomio "kelpasi" hovioikeuskäsittelyn pohjaksi. Hovioikeudessa oikeudenkäynti on uusittu tarpeellisilta osin ja hovioikeus on kirjoittanut ratkaisulle uudet perustelut. Myös ratkaisun lopputulos muuttui jo hovioikeudessa olennaisella tavalla. Lopullisen "niitin" käräjäoikeuden tuomio sai korkeimmassa oikeudessa: kun käräjäoikeus oli hylännyt kaikki pääsyytettyä vastaan ajetut syytteet, korkein oikeus puolestaan luki lähes kaikki syytekohdat hänen syykseen ja tuomitsi syytetyn yli kolmen vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen. 

8. Kantelija vetosi JSN:lle tekemässään kantelussa siihen, että Kalevan kolumnissa oli haukuttu tavallaan "väärää puuta", sillä ko. tuomio ei ollut  "hänen tuomionsa", vaan tuomion oli antanut Oulun käräjäoikeus, jonka puheenjohtajana kantelija oli tosin toiminut. Kantelijan mukaan myös hovioikeus on antanut oman tuomionsa, ei käsittelyä johtaneen hovioikeudenneuvoksen tuomiota. Myös korkein oikeus on kantelijan mukaan antanut oman tuomionsa, ei siis kukaan yksittäinen oikeusneuvos. Kantelija katsoo, että hän on ainoastaan "johtanut" käräjäoikeuden käsittelyä samoin kuin hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa ko. asian käsittelyä ovat "johtaneet" tehtävään määrätyt tuomarit. Ratkaisujen henkilöittäminen johtaisi kantelijan mukaan "nopeasti tuomioistuimen rippumattomuuden murenemiseen".

9. Ihmettelen kyllä suuresti kantelijan mainittua käsitystä! Jokaisen oikeusjutun ratkaisevan tuomarin pitää toki ottaa henkilökohtainen vastuu omasta tuomiostaan ja menettelystään eikä vetäytyä ikään kuin anonyymina edustamansa tuomioistuimen eli tässä tapauksessa käräjäoikeuden suojaan tai selän taakse. Oulun käräjäoikeudessa lienee 20-30 tuomaria, mutta he eivät suinkaan osallistu yhdessä jokaisen jutun ratkaisemiseen, vaan jutut jaetaan tuomareille mahdollisimman tasapuolisesti. Käräjäoikeus virastona tai kollegiona ei ratkaise juttuja, vaan sen tekevät tietyt tuomarit, jotka allekirjoittavat tuomion ja kantavan tuomiosta myös henkilökohtaisen virkavastuun. On sen vuoksi jokseenkin naiivia väittää, että oikeuden puheenjohtajana toimiva tuomari vain "johtaisi" käsittelyä, mutta hänen johdollaan syntynyt tuomio ei olisikaan hänen, vaan täysin kasvottoman käräjäoikeuden tuomio. Käsittelyä johtanut tuomari kantaa vastuun ja vieläpä päävastuun myös tuomio perusteluista, ei siitä mihinkään pääse.

10. Kantelijan käsitys, jonka mukaan Oulun käräjäoikeuden nimissä annettu tuomio ei olisi ollut hänen oma tuomionsa, on yllättävä myös siihen nähden, että kyseinen juttu ratkaistiin käräjäoikeuden lautamieskokoonpanossa, jossa kantelija toimi puheenjohtajana ja jossa muina jäseninä olivat toinen käräjätuomari sekä kolme maallikkojäsentä eli lautamiestä. On selvää, etteivät lautamiehet maallikkoina osallistu käytännössä rikosjutun tuomion perustelujen kirjoittamiseen, vaan mainitun työn tekevät päätösneuvottelun pohjalta oikeuden lainoppineet jäsenet. Oikeuden puheenjohtaja kantaa käytännössä päävastuun, ei vain prosessin johtamisesta, vaan myös siitä, että tuomion perustelut täyttävät laissa edellytetyt minimivaatimukset ja ovat jutun laatu huomioon ottaen muutenkin  asianmukaiset.  

11. Väite, jonka mukaan ratkaisujen "henkilöittäminen" eli oikeuden kokoonpanoon kuuluneiden tuomareiden nimien julkaiseminen mediassa johtaisi tuomioistuimen riippumattomuuden murenemiseen, on minusta virheellinen. Tuomioistuimien ja tuomareiden riiippumattomuuteen kuuluu, että tuomarit toimivat itsenäisesti, he eivät siis voi muka tuomioistuimen riippumattomuutta varjellakseen vetäytyä kollegojensa selän taakse tai esiintyä anonyymeinä. Heidän tulee ottaa vastuu omista tuomioistaan myös mediassa ja yleensä julkisuudessa. 

12. Suomessa media tosin on tottunut, tarkoituksella tai tahtomattaan, ikään kuin "suojelemaan" tuomareita, sillä käytännössä tiedotusvälineet eivät juuri koskaan mainitse oikeuden kokoonpanoon jutussa kuuluvien tuomareiden nimiä. Tuomioistuimia ja tuomareina kohdellaan ja käsitelllään kollegiona.Tässä suhteessa oikeustoimittajilla olisi minusta toiminnan kehittämisen paikka. Syyttäjän nimi mainitaan nykyisin mediassa aika usein, ja tuomion antamisen jälkeen - tuomiothan annetaan meillä lähes aina valitettavasti kansliatuomioina - mediassa haastatellaankin juuri ao. rikosjutun syyttäjää, joka sitten yrittää toimittajille arvailla, millä perusteilla oikeus on kulloinkin asian ratkaissut; tuomarit piileskelevät, missä lie! Tuomareiden nimet tai edes oikeuden puheenjohtajan nimi olisi syytä mainita ainakin kaikissa vähänkin laajempaa julkista huomiota herättäneiden oikeusjuttujen selostuksissa.

13. JSN:n päätös on minusta oikea. Tuomioistuimet, käytännössä siis niiden jäseninä toimivat tuomarit, ovat merkittäviä vallankäyttäjiä, joiden tekemisiä ja ratkaisuja voidaan ja pitääkin tarkastella kriittisesti ja ratkaisijoiden nimet mainiten, ei hyssytellen, jos syytä kritiikkiin ilmenee. Jos tuomari katsoo, että hän on saanut mediassa osakseen kohtuuttoman kovaa arvostelua tai että kritiikki on virheellistä taikka huonosti perusteltua, asianomainen tiedotusväline on velvollinen julkaisemaan tuomarin vastineen.

14. Selvää on, ettei Kalevan kolumnilla ole ollut tarkoitus vaikuttaa Ulvilan surmajutun käsittelyyn, vaikka laamanni on tätä epäillyt. Eri asia on, että tiedotusvälineillä on ollut oikeus ja myös velvollisuus seurata mainitun jutun käsittelyä vähintään yhtä tarkasti kuin Riihi-Säätiön jutun käsittelyä ja tuomiota. Olen itse blogissani seurannut median avulla Ulvila-jutun käsittelyä ja olen myös havainnut siinä joiltakin osin kritisoitavaa. Satakunnan käräjäoikeudella on meneillään parhaillaan pitkä, yli kaksi kuukautta kestävä "harkinta-aika", sillä tuomio on määrä antaa tulevan joulukuuun 12. päivänä. Tuomio annetaan - kuinkas muuten - kirjalliseesti eli kansliatuomiona, vaikka Ulvila-juttu jos mikään on laadultaan sellainen, että ratkaisu olisi ollut syytä antaa eli, kuten laki sanoo, julistaa oikeuden suullisessa ja julkisessa istunnossa.

15. Oikeuden kokoonpanoon kuuluu Ulvila-jutussa puheenjohtajana toimivan laamannin lisäksi kaksi muuta ammattituomaria - kaikissa muissa pohjoismaissa ja yleensä Euroopan maissa mainitunlainen henkirikosjuttu olisi käsitelty ilman muuta kokoonpanossa, johon kuuluu myös maallikkojäseniä (sellainen kokoonpano olisi toki ollut myös Auerin jutussa mahdollinen, mutta Satakunnan käräjäoikeus päätti toisin, kritiikin paikka siis tässäkin)  - joten jutussa kohta annettavan tuomion perusteluille voidaan asettaa tavallista korkeampia  laatuvaatimuksia.

724. Tuomarinvastuu - toteutuuko sen valvonta?

1. Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. Tuomioistuimen ja tuomarin riippumattomuus tarkoittaa ennen muuta riippumattomuutta kaikista muista vaikuttimista kuin lain säännöksistä. Tuomarien riippumattomuuden takeena on perustuslain 103 §:ssä tuomareille turvattu erityinen virassa pysymisoikeus. Tuomaria ei voida julistaa virkansa menettäneeksi muutoin kuin tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla. Tuomaria ei voida irtisanoa tai lomauttaa virastaan. Häntä ei saa myöskään ilman suostumustaan siirtää toiseen virkaan, ellei siirto aiheudu tuomioistuinlaitoksen uudelleen järjestämisestä.

2. Tuomarit ovat kuitenkin valtion virkamiehiä, joiden oikeusasemasta ja virkavastuusta säädetään perustuslain 118 §:ssä ja valtion virkamieslaissa (750/1994). Virkamieslain säännökset koskevat siis pääosin myös tuomaria. Tuomareiden aseman erityispiirteistä säännellään lain 12 luvussa, jonka 45 §:ssä mainitaan miltä osin virkamieslakia ei sovelleta tuomareihin.

3. Virkamiesten rikosoikeudellista virkavastuuta koskevat säännökset ovat virkarikoksissa koskevassa rikoslain 40 luvussa. Virkarikoksen seuraamuksena voi olla rikosasiaa käsitelleen tuomioistuimen määräämä viraltapano, jos rikos osoittaa virkamiehen ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä. Viraltapano voi seurata myös muusta rikoksesta kuin virkarikoksesta. Näistä tilanteista säädetään rikoslain 2 luvun 10 §:ssä, jonka mukaan viraltapanomääräyksen antaminen riippuu rikoksen törkeydestä ja siitä seuraavan rangaistuksen ankaruudesta. Viraltapano on ehdoton, jos virkamies tuomitaan elinkaudeksi vankeuteen. Viraltapano on pääsääntöistä, jos virkamies tuomitaan vankeuteen vähintään kahdeksi vuodeksi. Viraltapanosta voidaan kuitenkin tällöin luopua, jos tuomioistuin katsoo, ettei rikos osoita tuomittua sopimattomaksi olemaan virkamiehenä. Viraltapano on harkinnanvaraista, jos virkamies tuomitaan tahallisesta rikoksesta vankeuteen alle kahdeksi vuodeksi. Viraltapano on tällöin tuomittava, jos rikos osoittaa tekijän ilmeisen sopimattomaksi olemaan virkamiehenä. Viraltapanoa ei siis voida tuomita, jos tekijä tuomitaan tuottamuksellisesta rikoksesta alle kahden vuoden vankeusrangaistukseen tai tahallisesta rikoksesta sakkoon.

4. Virkarikoksesta sakkoa lievempi seuraamus on varoitus. Se voidaan tuomita seuraamukseksi vain tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (RL 40:10). Rikosoikeudellisesta varoituksesta tulee merkintä virkamiehen nimikirjaan. Virkamiehen korvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslain (412/1974) 3 ja 4 luvussa.

5. Valtion virkamiehen on virkamieslain 14 §:n 1 momentin mukaan suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hänen on noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Saman pykälän 2 momentin mukaan virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Molemmat lainkohdat koskevat myös tuomaria.

6. Virkamieslain 24 §:n mukaan virkamiehelle voidaan antaa hallinnollisessa järjestyksessä kirjallinen varoitus, jos virkamies toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä; tästä varoituksesta ei tehdä merkintää nimikirjaan. Aikaisemmin eli ennen vuotta 2010 tuomarille ei sen sijaan ole voitu antaa virkamieslain 24 §:n mukaista kirjallista varoitusta. Tuomarille on kuitenkin voitu antaa varoitusta lievempi suullinen tai kirjallinen huomautus.

7. Valtioneuvoston oikeuskanslerin tehtävänä on perustuslain 108 §:n ja eduskunnan oikeusasiamiehen tehtävänä perustuslain 109 §:n nojalla muun muassa valvoa, että tuomioistuimet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Tuomioistuinten riippumattomuuden johdosta ylimmät laillisuusvalvojat voivat kuitenkin puuttua tuomioistuimelle kuuluvan harkintavallan käyttöön siinä, miten tuomari on ratkaissut asian vain aivan poikkeuksellisesti silloin, kun harkintavallan rajat on ilmeisen selvästi ylitetty. Käytännössä laillisuusvalvojat voivat valvoa lähinnä vain tuomarin menettelyä ja käyttäytymistä oikeudenkäynnin aikana.

8. Yleisten laillisuusvalvojien käytettävissä olevia toimenpiteitä ovat virkasyyte, huomautus, käsityksen lausuminen tai esitys. Ankarin toimenpide on virkasyytteen nostaminen. Syytteen nostamisesta tuomaria vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoiminnassa päättää perustuslain 110 §:n 1 momentin mukaan oikeuskansleri tai oikeusasiamies. Syytteen ajaa valtakunnansyyttäjänviraston valtionsyyttäjä. Tuomareiden virkasyytteet käsitellään pääsääntöisesti hovioikeudessa.

9. Jos tuomari on menetellyt lainvastaisesti tai jättänyt velvollisuutensa täyttämättä, mutta syytteen nostaminen ei ole tarpeen, oikeuskansleri tai oikeusasiamies voi antaa tuomarille  huomautuksen. Sen tarkoituksena on ehkäistä virheen toistuminen ja ohjata oikeaan menettelyyn vastaisuudessa. Jos todettuun lainvastaiseen menettelyyn tai velvollisuuden laiminlyöntiin liittyy lieventäviä asianhaaroja tai sellaisen toteaminen on oikeudellisesti tulkinnanvaraista, voidaan huomautuksen sijasta tyytyä käsityksen lausumiseen. Laillisuusvalvoja lausuu tällöin käsityksensä lainmukaisesta menettelystä tai kiinnittää valvottavan huomiota vastaisen varalle perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista edistäviin näkökohtiin. Käsitys voi olla luonteeltaan joko moittiva tai ohjaava. 

10. Käytännössä vähäiset virheet ja tulkinnanvaraiset tapaukset johtavat tavallisimmin (ainoastaan) laillisuusvalvojan käsityksen lausumiseen. Virkasyytteitä määrätään nostettavaksi todella vain harvoin, kuten edellisessä blogijutussa (723) on todettu. 

11. Ylimmät laillisuusvalvojat keskittyvät tuomioistuimiin kohdistuvassa valvonnassaan lähinnä siis menettelyllisiin oikeusturvatakeisiin. Kysymys on lähinnä siitä, onko Euroopan ihmisoikeussopimus 6 artiklassa ja perustuslain 21 §:ssä turvattu oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin toteutunut yksittäistapauksessa. Tyypillisiä esimerkkejä ovat asioiden käsittelyn viipyminen, tuomarin käytös ja asiakkaan kohtelu. Myös ratkaisujen asianmukaiseen perustelemiseen on kiinnitetty huomiota. Oikeusasiamies on kannanotoillaan pyrkinyt kehittämään niin sanottua hyvää tuomioistuintapaa.

12. Tuomioistuimen ja yksittäisen tuomarin menettely tulee ylimpien laillisuusvalvojien tutkittavaksi joko kantelun johdosta, viranomaisen aloitteesta tai laillisuusvalvojan omana aloitteena. Yksityiset henkilöt tai yhteisöt voivat kannella oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle, jos he katsovat, että ylimmän laillisuusvalvojan valvontavaltaan kuuluva henkilö, viranomainen tai muu yhteisö on menetellyt lainvastaisesti tai jättänyt velvollisuutensa täyttämättä.

13. Perustuslain 99 §:n 2 momentin mukaan ylimmät tuomioistuimet valvovat lainkäyttöä omalla toimialallaan. Käytännössä tämä tapahtuu perehtymällä alempien tuomioistuinten ratkaisuihin ja siihen, mitä asianosaisten valituksissa ja vastauksissa on esitetty. Hovioikeuden on hovioikeuslain (56/1994) 2 §:n 3 momentin mukaan valvottava alaistensa tuomioistuinten toimintaa ja ryhdyttävä tarvittaessa toimenpiteisiin havaitsemiensa epäkohtien poistamiseksi. Tässä tarkoituksessa hovioikeuden on asetuksen (211/1994) 23 §:n 2 momentin mukaisesti laadittava alioikeuden valvonnassa havaitsemistaan asioista kertomus, joka on toimitettava tiedoksi laillisuusvalvojille. Lisäksi hovioikeuden on ilmoitettava valtioneuvoston oikeuskanslerille tietoonsa tulleista seikoista, jotka saattavat johtaa virkasyytteen nostamiseen hovioikeudessa.

14. Alioikeuksien valvonnassa hovioikeudet seuraavat muun muassa lainkäytön tasoa sekä oikeusperiaatteiden soveltamisen ja laintulkinnan yhdenmukaisuutta, asioiden jakautumista lainkäyttöhenkilökunnan kesken, käsittelyn joutuisuutta ja säädettyjen määräaikojen noudattamista, tuomioistuinharjoittelun järjestämistä ja valtioneuvoston oikeuskanslerin valvontaa koskevissa kirjeissään erityisesti esille nostamia kysymyksiä. Valvontaan kuuluu myös tarpeellista ohjausta.

15. Tuomarin vastuuta koskevien säännösten muuttamista on käsitelty viimeisten 15 vuoden aikana useassa työryhmä- ja komiteanmietinnössä. Tavoitteena on ollut tuomarinvastuun terävöittäminen ja tehostaminen, sillä oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen valvontaa on pidetty yleisesti hitaana ja riittämättömänä. Muissa maissa tuomareiden riippumattomuuden ei katsottu estävän tuomareiden valvonnan ja kurinpitojärjestelmän käyttämistä.

16.Tuomareiden kurinpitojärjestelmää selvittänyt työryhmä pohti 14.3. 2000 antamassaan mietinnössä (OM 386/199/1999) erillisen kurinpitojärjestelmän perustamista tuomareille. Työryhmän enemmistö päätyi kuitenkin ehdottamaan olemassa olevien järjestelmien käytön kehittämistä sekä valtion virkamieslain 24 §:n muuttamista niin, että kirjallinen varoitus voitaisiin antaa myös tuomarille. Työryhmä esitti myös selvitettäväksi rikoslain viraltapanosäännöksen laajentamista.

17. Markku Arposen puheenjohdolla toiminut tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea ehdotti mietinnössään vuonna 2003 (KM 2003:3 s. 444-453), että myönteisten keinojen (mm. koulutus ja ns. laatutyö) lisäksi tarvitaan myös uudenlainen vastuujärjestelmä. Tätä varten komitea ehdotti Norjan mallin (tilsynsutvalget) mukaisen erityisen tuomareiden valvontalautakunnan perustamista, lautakunnan jäsenistö koostuisi pääosin tuomareista. Valvontalautakunnnalla olisi käytettävissään seuraamusvaihtoehtoina mahdollisuus arvostella tuomarin toimintaa tai antaa hänelle varoitus. Lautakunta voisi myös antaa lausunnon siitä, mitä hyvä tuomarintapa edellyttää ilman että lausuntoon liittyisi seuraamusta. Valvontalautakunnalla olisi mahdollisuus siirtää tuomaria vastaan tehdyn kantelun käsittely rikostutkintaan. Kantelun lautakunnalle voisivat ehdotuksen mukaan tehdä oikeudenkäynnin osapuolet, asianomaisen tuomioistuimen päällikkötuomari, asianajajaliitto, yleiset laillisuusvalvojat ja tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon edustaja. Kirjallisen varoituksen saaneella tuomarilla olisi mietinnön mukaan oikeus valittaa asiasta tuomioistuimeen. 

18.Tuomarinvastuun toteuttamismuotoja arvioi seuraavaksi oikeusministeriön tuomarinvastuutyöryhmä (OM 2005:16). Se ei pitänyt erillisen tuomarinvalvontalautakunnan perustamista tarpeellisena. Sen sijaan työryhmä ehdotti rikoslain 2 luvun 10 §:n 2 momentin muuttamista niin, että tuomari voitaisiin julistaa virkansa menettäneeksi sakollakin rangaistusta tahallisesta teosta, jos rikoksen laatu, toistuvuus tai muu vastaava rikokseen liittyvä seikka osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi olemaan tuomarina. Työryhmä ehdotti lisäksi valtion virkamieslain muuttamista niin, että myös tuomarille voitaisiin antaa sen mukainen varoitus. Muutosta päällikkötuomarin antamaan varoitukseen olisi haettu hallintolainkäyttöjärjestyksessä ylemmältä tuomioistuimelta.  Eron myöntämistä koskeva asia olisi yleisessäkin tuomioistuimessa käsitelty hallintolainkäyttöasiana.

19. Hallituksen esityksessä 33/2008 vp esitettiin rikoslain 2 luvun 10 §:n 2 momentin muuttamista eli harkinnanvaraista viraltapanomahdollisuuden laajentamista tuomareiden osalta siten, että tuomari voitaisiin syyttäjän vaatimuksesta tuomita viralta pantavaksi myös silloin, kun hänet on tuomittu vähintään 60 päiväsakkoon tahallisesta rikoksesta. Edellytyksenä olisi lisäksi ollut, että rikoksen laatu, rikosten toistuvuus tai muu rikokseen liittyvä seikka osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi toimimaan tuomarina. Lisäksi esitettiin valtion virkamieslakia muutettavaksi siten, että kirjallisen varoituksen antaminen tuomarille tulee mahdolliseksi. Esityksen mukaan päällikkötuomari voi antaa tuomarille kirjallisen varoituksen, jos tuomari on toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyönyt niitä. Varoituksen saanut tuomari voi hakea varoitusta koskevaan päätökseen oikaisua virkamieslautakunnalta ja hakea muutosta virkamieslautakunnan päätökseen valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

20. Esitys rikoslain 2 luvun 10 §:n 2 momentin muuttamisesta oli kuitenkin huonosti harkittu. Esitys olisi merkinnyt sitä, että tuomarit olisivat olleet jatkossa helpommin pantavissa viralta kuin muut virkamiehet, vaikka perustuslain 103 § lähtee päinvastoin siitä, että nimenomaan tuomareita koskee erityinen virassapysymisoikeus, eli tuomareita ei voida erottaa virasta yhtä helposti kuin muita virkamiehiä. Perustuslakivaliokunta katsoikin lausunnossaan, että mainitulta osin lakiesitys edellyttäisi perustuslain 73 §:n mukaisen säätämisjärjestyksen käyttämistä (PevL 36/2008 vp). Tämän lausunnon perusteella lakivaliokunta esitti lakiesityksen hylkäämistä (LaVM 1/2009 vp), kuten sitten myös tapahtui. 

21. Lakivaliokunta piti lakiesityksessä ehdotettua kirjallista varoitusta tarpeellisena työnjohdollisena välineenä myös tuomioistuimen muodostamassa työyhteisössä. Mahdollisuus tuomarille annettavaan varoitukseen on valiokunnan mukaan lisä keinovalikoimaan, joka viraston johdolla on tuomioistuimen asianmukaisen toiminnan turvaamiseksi. Esitys siten osaltaan vahvistaa tuomioistuinten toimintaa kohtaan tunnettavaa yleistä luottamusta. Lakivaliokunta kuitenkin korosti, että varoituksen antaminen ei voi perustua näkemyseroihin laintulkinnasta vaan että sen perusteena tulee olla yksinomaan virkavelvollisuuksien laiminlyöminen tai muunlainen niiden vastainen toiminta.

22. Tämän mukaisesti VirkamL 45 §:ää muutettiin vuonna 2009 siten, että lain 24 §, jossa säädetään varoituksen antamisesta virkamiehelle, koskee nyt myös tuomareita (288/2009). Tuomarille, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä, voidaan siis antaa kirjallinen varoitus. Varoitus tulee kyeeseen sellaisten vähäisten rikkomusten osalta, jotka eivät ole virkarikoksena rangaistavia.

23. Varoituksen antaa VirkamL 46a §:n mukaan asianomaisen tuomioistuimen päällikkötuomari, eli esimerkiksi käräjätuomarille siis käräjäoikeuden laamanni, käräjäoikeuden laamannille ja hovioikeuden jäsenelle hovioikeuden presidentti, hallinto-oikeustuomarille hallinto-oikeuden ylituomari, vakuutustuomarille vakuutusoikeuden ylituomari jne. Tuomareina pidettään VirkamL:ssa myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöitä.Tuomarilla on oikeus hakea valittamalla muutosta päätökseen, jolla hänelle on annettu kirjallinen varoitus. Valitus käsitellään valitusinstanssissa lainkäyttöasianana, ei siis hallintoasiana (VirkamL 53a §).

24. Käytännössä kirjallisen varoituksen antaminen tuomarille lienee harvinaista. Minusta tuomarinvastuuta tulisi kehittää ja tehostaa tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (KM 2003:3) linjaamien suuntaviivojen mukaisesti. Tätä nykyä oikeusjutun asianosaisilla ei ole mahdollisuutta käynnistää virkamieslain mukaista menettelyä ja pyytää tuomioistuimen päällikkötuomaria tutkimaan juttua istuvan tai istuneen tuomarin epäiltyä laiminlyöntiä tai virkavelvollisuuden vastaista menettelyä, esimerkiksi asian käsittelyn kohtuutonta viivästymistä. Vuoden 2010 alustaa voimaan tullut laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä (326/2009) koskee viivästymisen jälkikäteistä hyvittämistä ja liittyy oikeuslaitoksen resursseihin ja rakenteeellisiin menettelytapoihin.

25. Oikeusjutun asianosaiset saavat kannella asianajajien väitetyistä ammatillisista laiminlyönneistä ja virheistä erityiselle valvontalautakunnalle, joka valvoo hyvän asianajajatavan noudattamista. Valvontalautakunta  voi märätä asianajajalle kurinpidollisen seuraamuksen, joita ovat huomautus, varoitus ja asianajajaliitosta erottainen. Hyvän tuomaritavan tai tuomareiden eettisten periaatteiden noudattamisen valvontaa varten ei sen sijaan ole olemassa vastaavanlaista elintä (tuomareiden valvontalautakunta), jonka tutkittavaksi tuomarin menettelytapoihin ja käyttäytymiseen tyytymätön oikeusjutun asianosainen voisi saattaa asian. Kantelu oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle on varsin hidas tie, eikä laillisuusvalvojan parin vuoden kuluttua kantelun tekemisestä antama ja anonymisoituna julkaisema päätös, jossa tyydytään yleensä lausumaan vain jonkinlainen varovainen ja vieno käsitys tuomarin toiminnasta, tyydytä juuri ketään.

26. Ruotsissa tuomarille voidaan määrätä kurinpidollisena seuraamuksena varoitus tai palkanalennus, jos tuomari tahallaan tai varomattomuudesta laiminlyö tehtäviään. Kurinpitoasiat käsitellään valtion kurinpitolautakunnassa. - Norjassa vuonna 2002 perustettu valvontavaliokunta (tilsynsutvalget) käsittelee tuomareihin kohdistettuja kanteluja ja kurinpitoasioita. Valiokunnassa on viisi jäsentä, joista kaksi on tuomareita, yksi asianajaja ja kaksi kansalaisten edustajaa. Seuraamuksena voi olla arvostelu tai varoitus. Asian voi saada vireille paitsi kuka tahansa oikeudenkäyntiin osallinen, jota tuomarin menettely koskee, myös oikeusministeriö, tuomioistuinhallitus ja asianomaisen tuomioistuimen päällikkötuomari. Viimeksi mainituilla on oikeus käynnistää myös tuomarin käyttäytymistä virantoimituksen ulkopuolella koskeva asia. Valiokunta on käytännössä usein arvostelut tuomareita erityisesti asioiden viipymisestä. - Tanskassa tuomioistuimen päällikkö voi antaa tuomarille varoituksen. Varoitus voidaan antaa, toisin kuin Suomessa, myös tuomioistuimen asiakkaan aloitteesta. Päällikkötuomari voi siirtää asian käsittelyn erityisen kolmijäsenisen kanteluoikeuden käsiteltäväksi. Jokainen, jonka mielestä tuomari on loukannut häntä asiattomalla tai sopimattomalla käytöksellä virantoimituksessa, voi tehdä kantelun suoraan maintulle kanteluoikeudelle. Vastaavanlainen tuomareiden menettelyä ja käytöstä tutkiva kanteluoikeus tai komitea on olemassa myös Islannissa.

27. Kansainvälisen vertailun perusteella voidaan sanoa, että tuomareiden vastuu ja valvonta on toteutettu Suomessa hieman lepsulla tavalla. Ilmankos sitä sitten kaikenlaista kummallista tuomioistuimissa sattuu ja tapahtuu. Meillä on viime vuonna vahvistettu juhlallisesti hyvää tuomarintapaa koskevat eettiset periaatteet. Paha vain, ettei niiden noudattamista, toisin kuin hyvää asianajajatapaa, käytännössä taida valvoa kukaan. Valtiosääntöoppineet ja muut perusoikeusfundamentalistit ovat väittäneet, että tuomareiden riippumattomuus (muka) estäisi tuomareita koskevan valvontajärjestelmän luomisen ja esimerkiksi erityisen tuomareiden valvontalautakunnan perustamisen, mutta kuten kansainvälinen vertailu osoittaa, tämä ei pidä paikkaansa. Oppineiltamme näyttää toisinaan ikään kuin unohtuvan, että riippumattomuutta ei ole säädetty tuomaria varten, vaan oikeussuojaa hakevien ihmisten oikeudellisen aseman turvaamiseksi. Käytännössä tuomioistuimen sisäinen tuomarinvastuun valvonta ei toimi kunnolla, vaikka esimerkiksi joissakin käräjäoikeusasetuksen ja tuomioistuinten työjärjestysten pykälissä puhutaan laamannin ja osastonjohtajan valvontavelvollisuudesta.

28. Virkamieslain säännökset virkamiehen irtisanomisesta tai lomauttamisesta eivät koske tuomareita (VirkamL 45.2 §). Tuomaria ei saa myöskään ilman suostumustaan siirtää toiseen virkaan, ellei siirto aiheudu tuomioisutinlaitoksen uudelleen järjestämisestä (PL 103.1 §).Tuomareiden virasta eroamisikä on sama kuin muillakin virkamiehillä eli 68 vuotta. Ennen eroamisikää tuomari on velvollinen eroamaan virastaan, jos hän on sairauden, vian tai vamman vuoksi menettänyt työkykynsä (VirkamL 46.2 §). Jollei hän tällöin hae eroa, hänelle on annettava hakemuksetta ero virasta. Eron antaa pääsäännön mukaan se tuomioistuin, jossa tuomaria syytetään virkarikoksesta.

29. Käytännössä on esiintynyt tapauksia, joissa työkykynsä tosiasiallisesti suurimmaksi osaksi menettänyt tuomari on voinut kitkutella virassaan vuosia tai jopa vuosikymmeniä ennen kuin hänelle on VirkamL 46 §:n 2 momentin nojalla annettu ero virastaan. Vrt. esimerkiksi ratkaisua KKO 2005:34. Miten mahtanee toimia käytännössä tuomareiden työterveyshuolto tai päihdehuolto? Ohjataanko esimerkiksi hovioikeuksissa jatkuvaan naukkailuun kenties taipuvaisia neuvoksia saamaan asianomaista hoitoa? Tuomarit tekevät töistään suuren osan kotona, missä päällikkötuomarin tai lähiesimiehen valvova silmä ei heitä tavoita.

723. Tuomareita virkasyytteessä

Terassikausikin on sitten näemmä pöyrähtänyt taas kivasti alkuun...

1. Suomalaisen laillisuusvalvonnan ominaispiirteisiin ("luonteeseen") kuuluu, että ylimmät laillisuusvalvojat, joita Suomessa (samoin kuin Ruotsissa) on muista maista poiketen kaksin kappalein omine virastoineen ja henkilökuntineen (valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies), nostavat virkasyytteitä vain äärimmäisen harvoin. Laillisuusvalvojien virkasyytteiden määrä per vuosi on laskettavissa yhden käden sormilla eikä kaikkia viittä tarvitse suinkaan aina ottaa käyttöön. Mistä tämä kertoo? Siitäkö, että virkamiehemme ovat kerta kaikkiaan niin nuhteettomia, ahkeria ja taitavia, ettei virkavirheitä tapahdu vai mistä?

2. Jättäkäämme kuitenkin mainitun kysymyksen pohtiminen tällä kertaa sikseen ja siirtykäämme tarkastelemaan hieman tuomareita vastaan nostettuja virkasyytteitä. Näin muun muassa siksi, että kaikista virkasyytteistä suurin osa on nostettu juuri tuomareita vastaan. Tuomareiden virkasyytteet 2000-luvulla ovat kohdistuneet järjestään käräjätuomareita vastaan. Huomautuksia yleisiltä laillisuusvalvojilta ovat toki saaneet muutkin tuomarit.

3. Perustuslain 110 §:n 1 momentin mukaan syytteen nostamisesta tuomaria vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa päättää oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies. Valtakunnansyyttäjällä ei siis ole syyteoikeutta tuomaria koskevassa virkasyyteasiassa, mutta kun syyte tuomaria vastaan on päätetty nostaa, sitä ajaa tuomioistuimessa valtakunnansyyttäjän tehtävään määräämä valtionsyyttäjä. Käräjäoikeuden ja hallinto-oikeuden tuomareita syytetään virkarikoksesta hovioikeudessa.

4. Syytteen nostamisesta käräjätuomaria vastaan virkarikoksesta päättää useimmiten oikeuskansleri. Tämä johtuu siitä, että hovioikeusasetuksen 23 §:n 2 momentin mukaan hovioikeuden on ilmoitettava juuri oikeuskanslerille alioikeuksien valvonnassa tietoonsa tulleista seikoista, jotka saattavat johtaa virkasyytteen nostamiseen hovioikeudessa.

5. Kolmisen viikkoa sitten julkaistun tiedotteen mukaan oikeuskansleri Jaakko Jonkka on päättänyt syytteen nostamisesta "eteläsuomalaista käräjätuomaria"  - ko. tuomari toimii Helsingin käräjäoikeudessa - vastaan epäillyistä virkavelvollisuuden rikkomisista. Oikeuskanslrin päätöksen mukaan käräjätuomarin epäillään jättäneen useita rikosasioita ratkaisematta pääkäsittelyn päätyttyä. Laiminlyöntien seurauksena kyseiset asiat oli jouduttu pääosin käsittelemään uudestaan. Tiedotteen mukaan käräjätuomarin epäillään jättäneen allekirjoittamatta tuomion useissa sellaisissa rikosasioissa, joissa hän oli julistanut tuomion pääkäsittelyn päätyttyä. Hänen epäillään myös jättäneen ryhtymättä mihinkään toimenpiteisiin käsiteltävänään olleessa lähestymiskieltoasiassa. Oikeuskanslerin mukaan käräjätuomarin epäilty menettely vaaransi asianosaisten oikeutta saada asiansa käsiteltyä tuomioistuimessa ilman aiheetonta viivytystä. Se oli myös omiaan heikentämään luottamusta lainkäytön asianmukaisuuteen. Oikeuskansleri on lähettänyt valtakunnansyyttäjälle pyynnön ryhtyä toimenpiteisiin syytteen nostamiseksi käräjätuomaria vastaan.

6. Oikeuskanslerin anonymisoituun päätökseen 17.4.2013 (dnro OKV/31/31/2010) pääsee käsiksi tästä.

7. Jokseenkin holtitonta menettelyä, ei voi muuta sanoa! Kuten päätöksestä ilmenee, käräjätuomari on laiminlyönyt myös ratkaisujen asianmukaisen perustelemisen useissa tapauksissa. Tästä häntä vastaan ei ole kuitenkaan nostettu syytettä, vaan oikeuskanskansleri on tyytynyt antamaan tuomarille ainoastaan huomautuksen. Asia oli tullut vireille hovioikeuden ilmoituksen perusteella jo loppuvuodesta 2010

8. Miksi käräjätuomarin menettelyä ei havaittu aikaisemmin ja olisiko käräjätuomarin hallinnollisten esimiesten eli laamannin ja kyseisen osaston johtajana toimineen käräjätuomarin tullut valvoa tuomareiden toimintaa paremmin? Joissakin aiemmin ratkaistuissa vastaavanlaisissa tapauksissa oikeuskansleri on pohtinut syytteen nostamista  myös käräjäoikeuden laamannia ja asianomaista osastonjohtajaa vastaan  valvontavelvollisuuden laiminlyönnin perusteella, mutta syytettä ei ole kuitenkaan nostettu.

9. Vuonna 2009 seurasin blogissani erästä vakavammanlaatuista virkasyytejuttua, jossa jyväskyläläistä käräjätuomaria syytettiin virka-aseman väärinkäyttämisestä ja vaadittiin myös tuomarin viraltapanoa. Hovioikeus ja korkein oikeus kuitenkin katsoivat, että tuomari oli syyllistynyt ainoastaan virkavelvollisuuden tahalliseen rikkomiseen, josta hänet tuomittiin sakkoon, viraltapanoa ei tuomittu. Katso blogeja

- 113/17.6.2009 Oikeuskansleri vaatii KKO:n suullisessa käsittelyssä käräjätuomarin viraltapanoa;
- 116/22.6.2009 KKO:n suullinen käsittely käräjätuomarin virkasyytejutussa oli pettymys;
- 126/9.7.2009 KKO 2009:62: Virkarikokseen syyllistynyt tuomari sai pitä virkansa, KKO sivuutti tuomiossaan tärkeimmän perusteen

10. Mainitun virkasyytejutun käsittelyssä ilmeni yllättäviä piirteitä myös korkeimman oikeuden käsittelyn ja tuomion osalta. Korkeimman oikeuden asiassa toimittama suullinen käsittely ei ollut erityisen mieltä ylentävä kokemus (ks. blogia 116/22.6.2009) ja tuomiossaan (KKO 2009:62) korkein oikeus väisti ottamasta kantaa seikkoihin, jotka olisivat puoltaneet tuomarin viraltapanoa (blogi 126/9.7.2009).

11. Muita tapauksia, joissa oikeuskansleri on määrännyt virkasyytteen nostettavaksi käräjätuomaria vastaan ja jossa tuomari on myös tuomittu rangaistukseen virkavelvollisuuden rikkomisesta, ovat muun muassa seuraavat tapaukset, jotka ovat antaneet aihetta tiedotteen antamiseen:

- käräjätuomarille (kysymyksessä oli Lapin käräjäoikeuden tuomari) syyte virkarikoksesta, tiedote 13.12.2006 dnro 5/31/05); myös tässä tapauksessa tuomarin väitettiin rikkonen virkavelvollisuutensa virheitään peitelläkseen ja apulaisoikeuskansleri päätti nostettavaksi häntä vastaan syytteen virka-aseman väärinkäyttämisestä, jollaisena tuomioistuimet eivät kuitenkaan tuomarin menettelyä pitäneet;

- Käräjätuomarille syyte virkarikoksesta 26.8.2008 dnro 353/1107, syyte koski Espoon käräjäoikeuden tuomaria;

- Käräjätuomarille syyte virkarikoksista 13.9.2009 dnro OKV/880/1/2006; syytteen sai Helsingin käräjäoikeuden tuomari, ks, OKa:n päätöstä tästä; 

- Käräjätuomarille syyte virkarikoksesta 18.6.2012 dnro OKV/12/31/2011; syytteen sai Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomari;

- Käräjätuomarille syyte rikosasian vanhentumisesta 23.11.2004 dnro 13/31/2003; kyysmyksessä varkauden käräjäoikeuden tuomari;

- Oikeuskansleri määräsi virkasyytteen nostettavaksi käräjätuomaria vastaan; 27.11.2003; syyte nostettiin Helsingin käräjäoikeuden tuomaria vastaan juopumuksesta virantoimituksessa

12. Seuraavissa tapauksissa virkasyytettä ei ole nostettu, mutta tuomarille on annettu huomautus virheellisestä menettelystä:

- Käräjätuomarille huomautus viivästyksestä haasteiden antamisessa 17.11.2008 dnro OKV 824/1/2007; kyseessä Espoon käräjäoikeuden tuomari;

- Käräjätuomarille huomautus virheistä viidessä tuomiossa 4.3.2007 dnro  77/31/2002; huomautuksen sai Mikkelin käräjäoikeuden tuomari;

- Apulaisoikeuskansleri antoi huomautuksen kahdelle käräjätuomarille tuomioissa olleiden virheiden takia 18.12.2003; kyse Riihimäen käräjäoikeuden tuomareista;

- Käräjätuomarille moitteet esteellisyyttä koskevasta ratkaisusta  28.2.2006 dnro 123/1/03; tapaus koski Joensuun käräjäoikeuden tuomaria.

13. Edellä mainitussa oikeuskanslerin päätöksessä 13.3.2009 dnro 880/1/2006 selostetussa tapauksessa Helsingin käräjäoikeuden tuomari sai virkasyytteen kohtuuttoman pitkistä käsittelyajoista. Oikeuskansleri katsoi, että tuomari oli toiminut tavalla, joka täyttää tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistön. Käräjätuomari oli käsitellyt viittä eri asiaa kahdesta ja puolesta vuodesta yli seitsemään vuoteen. Asioissa oli ollut pitkiä ajanjaksoja, joina käsittely ei ollut lainkaan edennyt. Asia, joka oli käräjätuomarin käsiteltävänä kaksi ja puoli vuotta, olisi lain mukaan tullut käsitellä kiireellisenä. Käräjätuomarilla yli seitsemän vuotta käsiteltävänä ollut asia oli seissyt yli viisi vuotta ilman käräjätuomarin toimenpiteitä. Poliisin suorittamassa esitutkinnassa kävi ilmi, että tuomarilla viipymään jääneet asiat eivät olleet poikkeuksellisen laajoja tai erityisen vaikeita ratkaista. Selvitysaineiston mukaan käräjätuomarilla ei ollut poikkeuksellisen runsaasti asioita käsiteltävänään. Hänen työmääräänsä oli päinvastoin vähennetty muun muassa siirtämällä vanhoja juttuja muille tuomareille. Oikeuskansleri Jonkan mukaan asioiden käsittely oli kestänyt niiden laatuun nähden kohtuuttoman pitkään. Tuomari oli teollaan vaarantanut perustuslaissa säädetyn perusoikeuden toteutumista eli oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa ilman aiheetonta viivytystä. Oikeuskanslerin mukaan tekokokonaisuuden voitiin arvioida loukanneen myös luottamusta lainkäyttötoiminnan asianmukaisuuteen. Käräjätuomari oli saanut laillisuusvalvojilta jo aiemmin kaksi huomautusta käsittelyn viipymisestä. Apulaisoikeuskansleri oli antanut jo vuonna 2000 kyseiselle käräjätuomarille huomautuksen riita-asian käsittelyn viipymisestä ja eduskunnan apulaisoikeusasiamies vuonna 2004 huomautuksen täytäntöönpanoriitakanteen käsittelyn viipymisestä. 

14. Edellä kappaleissa 5 ja 13 mainituissa tapauksissa oikeuskansleri ei katsonut aiheelliseksi nostaa syytettä käräjäoikeuden laamannia tai osastonjohtajaa vastaan. Käräjäoikeusasetuksen 12 §:n mukaan laamannin tulee valvoa, että asiat käräjäoikeudessa käsitellään huolellisesti ja nopeasti sekä seurata, että lakia sovelletaan yhdenmukaisesti. Käräjäoikeuksissa on voimassa käräjäoikeuslakiin ja -asetukseen perustuva laamannin määräämä työjärjestys. Esimerkiksi Helsingin käräjäoikeudessa voimassa olevan työjärjestyksen mukaan osastonjohtajan vastuulla on muun ohella juttujen nopea käsittely. Työjärjestysten mukaan osastonjohtajan tehtäviin kuuluu myös muun muassa juttujaosta päättäminen.

15. Sitä vastoin oikeuskanslerin vuosikertomuksessa 2010 s. 122-123 selostetussa tapauksessa (dnro OKV/5/31/2009) oikeuskansleri määräsi syytteen nostettavaksi käräjäoikeuden laamannia vastaan käräjäoikeusasetuksen 12 §:ssä säädetyn valvontavelvollisuuden rikkomisesta. Vaasan hovioikeus kuitenkin hylkäsi syytteen, vaikka katsoikin laamannin laiminlyöneen valvontavelvollisuutensa. Hovioikeuden mielestä laamannin  menettely ei kuitenkaan vähäisyytensä takia täyttänyt  edes tuottamuksellisen virkarikoksen tunnusmerkistöä.

16. Laamanni vastaa käräjäoikeudessa viime kädessä siitä, että tuomioistuimen työt tulevat tehdyiksi. Tämän vuoksi laamanni paitsi joutuu johtamaan toimintaa, myös ohjaamaan sitä oikeaan suuntaan. Lisäksi hänen on seurattava ja valvottava sitä, että asiat ratkaistaan lainmukaisesti ja toiminnassa yleensäkin noudatetaan voimassa olevia säädöksiä ja määräyksiä. Mikäli laamanni esimerkiksi havaitsee yksittäisen asian huomattavaa viipymistä, hän voi äärimmäisenä keinona siirtää asian toiselle tuomarille. Käräjäoikeusasetuksen 4 §:n 2 momentin mukaan, jos jonkun lainoppineen jäsenen työmäärä poikkeaa muiden tuomareiden työmäärästä tai jos siihen on muu perusteltu painava syy, laamanni voi siirtää lainoppineelle jäsenelle jaetun asian toisen lainoppineen jäsenen käsiteltäväksi.

17. Myös eduskunnan oikeusasiamies on antanut lukuissa tapauksissa tuomareillle huomautuksia virheellisestä menettelystä. Seuraavassa luetteloa parin viime vuoden aikana tiedotetuista tapauksista:

- 13.3.2013 dnro 697/4/12 käräjätuomarin huolimattomuus, hän tuomitsi kantelijan lievästä pahoinpitelystä, vaikka kyseessä on asianomistajarikos, eikä asianomistaja ollut vaatinut rangaistusta. 

- 21.12.2011 dnro 3149/4/10  päätös korkeimman oikeuden odotustilojen kuvaamiskieltoa koskevaan kanteluun  

- 22.11.2011 dnro 1094/4/11 rikosasian valmisteluistunto teki haastehakemuksesta julkisen 

- 31.8.2011 dnro 2016/4/11  tuomarin huolimattomuus päiväsakon rahamäärän selvittämisessä ja perustelemisessa

- 31.8.2011 dnro 1911/4/11  päätös tuomarin käyttäytymistä koskevaan kanteluun 

- 10.8.2011 dnro 1901/4/10  vapaudenriiston tuomioistuinkontrolli viivästyi mielenterveysasiassa 

- 30.3.2011 dnro 1458/4/10  päätös oikeudenkäynnin viivästymisestä 

- 16.2.2011 dnro 1933/2/10  Päätös kanteluihin korkeimman hallinto-oikeuden presidentin sekä poliisiylijohtajan menettelystä ns. isoäitien käännytysasiassa

- 10.12.2010 dnro 3053/4/08  käräjäoikeuden menettely kansainvälisessä isyys- ja elatusasiassa 

- 30.12.2010 dnro 948/4/09  laillisuusvalvontakantelu ja tuomarin esteellisyys 

- 1.12.2010 dnro 3411/4/09  asiakirjapyynnön yksilöinti ja käsittely käräjäoikeudessa 

18. Mitä voitaisiin tehdä, jotta tuomareiden vastaavanlaatuiset virkavelvollisuudet rikkomiset voitaisiin havaita aikaisemmin? Selvää lienee, että edellä poimitut tapaukset oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen kertomuksista ja päätöksistä edustavat ainoastaan jäävuoren huippua. Ongelma eli tuomareiden lainkäytössä tekemät virheet ja laiminlyönnit ja  heidän vastuunsa  on laajempi kysymys. Tuomareiden toimintaa kritisoidaan usein esimerkiksi hovioikeuteen tehdyissä valituksirjelmissä joskus rankastikin, vaikkei kantelua ei olekaan haluttu tehdä. Voidaanko asian suhteen tehdä mitään, sillä perustuslain mukaan tuomarit ovat riippumattomia ja heidät voidaan saattaa virkavastuuseen ainoastaan tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen perusteella? Käytännössä tuomareiden laiminlyönnit ilmenevät useimmiten asioiden käsittelyn viivästymisenä, jonka syynä on usein yksinkertaisesti tuomarin saamattomuus ja laiskuus. Millä keinoin laiskat ja taitamattomat tuomarit voitaisiin saada vastuuseen, jottei laiminlyönneistä ja virheistä aiheutuisi asioiden kohtuutonta viivästymistä ja oikeudenmenetyksiä oikeudessa asioiville ihmisille? Näiden kysymysten pariin voimme palata erillisessä blogijutussa.