589. Lempipykäliä


1. Suomen Laki -niminen hakupalvelu, joka mainostaa, että sieltä "saa kaiken laista," tarjoilee kerran viikossa ilmaispläjäytyksen nimeltä "Juristikirje." Se on lähinnä viihteenomainen sivusto, jossa ajankohtaisia oikeudellisia kysymyksiä koskevat vakavammat artikkelit hukkuvat yleensä julkkisjuristien esittelyn ja muun vastaavan enemmän tai vähemmän "hömpän" jalkoihin. Luultavasti tästä johtuu, että vakavasti tarkoitettuja kirjoituksia ei ole Juristikirjeessä enää juuri näkynyt.


2. Juristikirjeessä tunnetut tai puolitunnetut juristit kertovat, mikä on heidän lempipykälänsä. Siis suoraan lakikirjasta otettava pykälä, sillä ollaanhan nyt "Suomen laissa." Kyse ei ole siis lempinormista, -säännöstä tai -periaatteesta, vaikka pykälä on vain asu, johon itse asia eli oikeusnormi on puettu. 


3. Oikeusjärjestykseen sisältyy myös normeja, varsinkin oikeusperiaatteita, jotka eivät ilmene suoraan kirjoitetun lain pykälistä. Tulee mieleen esimerkiksi tuomion oikeusvoima, josta ei ole nimenomaista säännöstä prosessilaissa eli oikeudenkäymiskaaressa. Reformatio in peius -kielto - väitöskirjani aihe 35 vuoden takaa - on myös normi, josta ei ollut 70-luvulla eikä itse asiassa ole vieläkään nimenomaista tai kattavaa säännöstä laissa. Oikeusvoimaa ja peius -kieltoa samoin kuin esimerkiksi jutun palauttamisen edellytyksiä koskevat normit perustuvat yhä edelleen vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, joka puolestaan perustuu paljolti oikeuskirjallisuuden kananottoihin.


4. Katsotaanpa sitten hieman, mitä pykäliä lakimiehemme ovat Juristikirjeessä ilmoittaneet lempipykälikseen.


5. Lähes päivittäin ilta- tai päivälehtien sivuilla taikka tv-uutisissa haastateltu Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professori Matti Tolvanen yllättää karskilla valinnallaan, sillä hänen lempipykälänsä on murhaa koskeva RL 21 luvun 1 §. Tolvanen perustelee valintaansa sillä, että kyseessä on rikoksista vakavin. Pykälässä kolmeen sanaan on sisällytetty rikosoikeuden yleisen osan keskeiset käsitteet, eli tekijä, teko, laiminlyönti, tahallisuus, seuraus, syy-yhteys ja syyllisyys, perustelee Tolvanen.


6. Oikeustieteen tohtori Kari Uotin lempipykälä on oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskeva perustuslain 21 §, joka on JU:n mukaan edellytys oikeuden toteutumiselle. Oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sisältyy myös Uotin hyvin tuntema itsekriminointisuoja, vaikka siitä ei olekaan perustuslain 21 §:ssä nimenomaista mainintaa.


7. Toimitusjohtaja Pia Pakarisen lempipykälä on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan kohta 2, joka koskee syyttömyysolettamaa. Pakarisen mukaan syyttömyysolettama on yksi sivistysvaltion peruspilareista, mutta sen noudattaminen tuntuu olevan välillä hyvin vaikeaa. - Tosi on! 


8. Tupakkaprofessorina eli tarkemmin sanottuna tupakoinnin vastustajana tunnetun Erkki Aurejärven valinta ei yllätä, kun hän mainitsee lempipykäläkseen tupakalain 1 §:n. Siinä on asetettu tavoitteeksi tupakankäytön lopettaminen, ei siis ainoastaan kessuttelun vähentäminen.



9. Kansanedustaja Mikael Jungnerin lempipykälä on vuoden 1734 lain Maakaaren 1 luvun 1 §, joka ei ole enää voimassa. Siinä todetaan runollisesti: 'nämä ovat lailliset saannot, joilla maa, huone ja maapohja maalla ja kaupungissa omaksi saadaan: yksi on perintö, jos on laillisesti peritty; toinen on vaihto, jos on laillisesti vaihdettu; kolmas on kauppa, jos on laillisesti ostettu; neljäs on lahja, jos on laillisesti lahjaksi annettu'.  Jungner on oikeassa siinä, että kauniin rytmin ansiosta säännös on helppo muistaa. "Siinä on nähty vaivaa ja se on valovuosien päässä nykyisestä vaikeasti ymmärrettävästä juridisesta teknokielestä.”


10. Työoikeudenasiantuntija Anna Lavikkalan lempipykälä on työsopimuksen tunnusmerkit määrittelevä työsopimuslain 1 §. Tulva-lehden päätoimittaja Atlas Saarikoski ilmoittaa lempparipykäläkseen RL 17 luvun 21 §:n, jonka tarkoitus on yrittää hallita ihmisten seksuaalisuuden ilmaisuja julkisilla paikoilla Saarikosken perustelu valinnalleen: "Pykälää on hauska rikkoa." - Niinpä, tämähän nähtiin taas viimeksi pari päivää sitten Vappuna.


11. Helsingin yliopiston rehtori, OTT Thomas Wilhelmssonin - muuten tunnettuja välimiehiä hänkin - lempipykälä on oikeustoimen ehtojen kohtuullistamista tarkoittava oikeustoimilain 36 §. - Kohtuus kaikessa - myös välimiesten palkkioissa!


12. Ylitarkastaja Husein Muhammed ilmoittaa suosikkisäännöksekseen hallintolain 8 §:n, joka velvoittaa hallintoviranomaisen antamaan asiakkailleen neuvontaa. HM:n mukaan mainittu pykälä jää usein sanahelinäksi, sillä esimerkiksi noin puolet toimeentulotukeen oikeutetuista ei hae sitä, koska he eivät tiedä oikeuksistaan ja virnaomaiset eivät heitä neuvo. 


13. Husein Muhammedin pomo, vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet ilmoittaa suosikikseen peruslain 6 §:n yhdenvertaisuuspykälän, joka on suomalaisen yhteiskunnan arvojen kivijalka. - Myös tuo pykälä saattaa kuitenkin jäädä käytännössä usein pelkäksi "sanahelinäksi."


14. Presidenttiehdokas Sauli Niinistö ilmoitti ennen viime vaaleja lempipykäläkseen perustuslain 3 §:n, jossa todetaan selkeä parlamentarismi ja vallan kolmijako-oppi. Niinistön mukaan "presidentillä on yhtälössä roolinsa."


15. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson viittaa Olaus Petrin vanhoihin tuomarinohjeisiin, jotka sisältävät edelleen ajankohtaisia viisauksia. Yhtenä esimerkkinä oikeusministeri mainitsee ohjeen, jonka mukaan "jokaisella tuomiolla pitää olla selvät perusteet ja todistukset tukena, sillä tuomari älköön mitään tuomitko muutoin kuin perusteiden ja todistusten mukaan."


16. Professori Tuula Linna, seuraajani Lapin yliopiston lainkäytön/prosessioikeuden professorina, mainitsee viimeisimmässä Juristikirjeessä lempipykäläkseen oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 11 §:n: "Tuomarin pitää tarkoin tutkia lain oikeata tarkoitusta ja perustusta sekä tuomita sen mukaan, mutta ei vastoin sitä, oman mielensä mukaan." Tuula Linnan mukaan tämä kaunis pykälä on yhä voimassa alkuperäisessä asussaan (siis vuoden 1734 laissa) ja kertoo lainsäätäjän tahdon ja tuomarin harkinnan suhteesta tavalla, jota ei ole tarvinnut muuttaa satoihin vuosiin. 


17. Tuula Linnan valinta ei lainkaan hassumpi. OK 1:11:n säännös ilmenee itse asiassa jo Olaus Petrin vanhoissa tuomarinohjeissa (ohje 12). Mutta yksi varauma Linnan perusteluihin: Pykälässä puhutaan "lain oikeasta tarkoituksesta" (ratio legis),  ei "lainsäätäjän tahdosta," niin kuin Linna mainitsee. Minusta tässä on vissi ero, mutta en ala sitä nyt tässä lähemmin selostaa, vaan palaan siihen joskus myöhemmin.

18. Kuten edellä olevasta esittelystä ilmenee, lempipykälä liittyvät useimmiten joko asianomaisen juristin työhön ja toimenkuvaan. Niinhän sitä sanotaan, että "kuka härjillä kyntää, se härjistä puhuu." Lempisäännöksiksi valitaan pykäliä, jotka ovat joko sisällöltään tai muotoilultaan taikka kummassakin mainitussa suhteessa "yleviä" tai suorastaan hieman mahtipontisia. Kyse on normeista, jotka ilmaisevat usein tietyn oikeusperiaatteen tai tavoitteen. Joukossa on vähemmän yksityiskohtaisesti jotakin asiaa sääteleviä pykäliä, joiden merkitys ilmenee niiden suorana soveltamisena käytännössä.

19. Itse en ole juurikaan pohtinut pykäliä siltä kannalta, mikä niistä sykähdyttäisi jotenkin eniten sydäntäni. En ole erityisemmin ihastunut yhteen tai useampaan pykälään. Pykälät ovat lähinnä vain keinoja ja työvälineitä, joilla pyritään tiettyyn tavoitteeseen ja yhteisen hyvän edistämisen. Tuomarin ja asianajajankin jokapäiväisessä työssä merkittäviä pykäliä ovat esimerkiksi väittämistaakkaa (OK 24:3.2), syytesidonnaisuutta (ROL 11:3), tuomarin prosessinjohtoa (OK 6:2a.2 ja ROL 6:5.2), vapaata todistusharkintaa (OK 17:2.1) ja tietenkin tuomion perustelemista (OK 24:4 ja ROL 11:4) koskevat säännökset.

20. OK 17:2.1:n mukaan "oikeuden tulee, harkittuaan huolellisesti kaikkia esiintulevia seikkoja, päättää, mitä asiassa on pidettävä totena." Säännöksen tarkoituksena on sanoa, että vaikka todistusharkinta on vapaata siinä mielessä, että todistuskeinoja ei ole rajattu vain tiettyihin todisteisiin eikä eri todisteiden painoarvoa ole laissa säännelty, tuomarin harkinta ei ole kuitenkaan vapaata sikäli, että näyttöratkaisu voitaisiin perustaa mielivaltaan tai pelkästään intuition varaan. Toisaalta säännöksessä ei sanota, että tuomarin ratkaisu olisi tai sen tulisi olla aina ehdottomasti niin sanotun aineelliseen totuuden mukainen, vaan kyse on vain siitä, mitä esitetyn todistusaineiston perusteella on "pidettävä totena." Tuomarilta ei vaadita yliluonnollisia kykyjä "ehdottoman totuuden löytämiseksi", vaan ainoastaan niin sanotun muodollisen eli prosessuaalisen totuuden selvittäminen riittää. - Vaikka mainittu säännös on lyhyt, siihen sisältyy siten todella paljon tärkeää asiaa.

21. Mielivallan kieltoa ja tuomion perustelemisvelvollisuutta korostettiin aiemmin voimassa olleessa OK 24 luvun 3 §:n 1 momentissa napakasti: "Jokainen tuomio perustettakoon syihin ja lakiin eikä mielivaltaan, ja pantakoon siihen selvästi ne pääsyyt ja se lainkohta, joihin päätös perustuu."  - Aika hyvin kiteytetty. Samoin kuin tuomarinohjeissa mainittu asianosaisen kuulemisen tärkeyttä teroittava ohje: Yhden puheiden mukaan älköön ketään tuomittako.

22. Yksityisoikeuden eli siviilioikeuden puolelta tule mieleen lyhyt ja ytimekäs normi "pacta sunt servanda" eli sopimukset pidettävä.  Sopimuksessa sovitut ehdot siis velvoittavat sopijapuolia lakiin verrattavalla tavalla. Kuten tiedämme, tämä koskee myös reaalisopimuksia eli esimerkiksi sopimusta, jonka autoilija tekee pysäköidessään ajoneuvonsa yksityisen omistamalle pysäköintipaikalle. Tällöin  hän hyväksyy ja sitoutuu noudattamaan pysäköintitaulussa julkipantuja sopimusehtoja, joihin kuuluu myös ehtojen rikkomisesta aiheutuvan valvontamaksun suorittaminen.

23. Oikeudellisia arvoja korostavat normit ovat sitten omassa sarjassaan. Niitä löytyy edellä mainituista vanhoista tuomarinohjeista ja perustuslaista. Vaikkapa esimerkiksi tämä: "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään."

555. KKO 2012:30: Asianosaisen kuuleminen, tuomarietiikka

1. Nyt kommentoitava ennakkopäätös KKO 2012:30 on juridisesti helppo. Niin simppeli, että on oikeastaan hieman kummallista, että siitä on pitänyt antaa tuomioistumille ohjeeksi ennakkopäätös. Kuten jäljempänä ilmenee, tapauksessa ei itse asiassa olekaan kyse ensi sijassa juridiikasta, vaan ainakin minusta ennen muuta tuomarin ammattietiikasta.

2. Tapauksessa hovioikeuteen valittanut asianosainen oli käyttänyt valituskirjelmässään asian ratkaisseesta käräjätuomarista samoin kuin jutun toisesta osapuolesta ja tämän asiamiehestä halventavia ilmaisuja. Kysymyksessä on ollut OK 14 luvun 7 §:n 1 momentissa säädetyn kurinpitorangaistuksen eli järjestyssakon tuomitsemisen paikka. Järjestyssakon enimmäismääräksi on säädetty 1 000 euroa.

3. Tuomioistuin saa tuomita järjestyssakon viran puolesta, siis ilman syyttäjän vaatimusta. Järjestysrikkomuksesta epäiltyä on kuitenkin kuultava ennen sakon määräämistä. Tämäkin on täysin selvä asia, mutta myös siitä on jouduttu aiemmin antamaan peräti kaksi ennakkopäätöstä (KKO 2003:69 ja KKO 2005:70). Tästä näkee, etteivät tuomioistuimet ota käytännössä aina edes kaikkein keskeisimpiä oikeudenkäyntiperiaatteita huomioon.

4. Ko. tapauksessa hovioikeus on toki huomioinut, että valittaja H:lle tulee ennen päätöksen tekemistä varata tilaisuus tulla kuulluksi. Hovioikeus on kuitenkin katsonut, että kuulemiskeinoksi riittää lausumapyynnön lähettäminen kuultavalle tavallisena kirjeenä hänen kotiosoitteeseensa. H on kiistänyt saaneensa kirjeen.

5. On selvää, että hovioikeus ei olisi saanut lähettää lausumapyyntöä tavallisen kirjeenä, koska tätä tiedoksiantotapa käyttäen ei ole ollut varmuutta siitä, oliko H saanut kirjeen eli toteutuiko kuuleminen tosiasiallisesti eikä ainoastaan paperilla. Lausumapyyntö olisi tullut lähettää H:lle saantitodistusta vastaan tai toimittaa tiedoksianto haastetiedoksiannolla. Järjestyssakko ei tosin ole sakkorangaistus, vaan kurinpitoseuraamus. Seuraamuksen kohteeksi joutuvan henkilön kannalta järjestyssakko, määrältään tässä tapauksessa siis ko. seuraamuksen enimmäismäärä eli 1 000 euroa, on tosiasiallisesti rinnastettavissa sakkorangaistukseen. Kun haastetta rikosasiassa ei voida antaa tiedoksi tavallisella kirjeellä, pitäisi olla ilman muuta selvää, ettei tätä tapaa voida käyttää myöskään järjestyssakon määräämisen yhteydessä.

6. Miksi hovioikeus on sitten kuitenkin turvautunut ko. asiassa asiakirjan lähettämiseen tiedoksi kuutavalle tavallisena kirjeenä? Hovioikeus lienee tasan tarkkaan ymmärtänyt, että kirjetiedoksiannolla ei saada varmuutta siitä, onko tiedoksi annettava lausumapyyntö todella tavoittanut asianomaisen henkilön ja onko kuuleminen siten tosiasiallisesti onnistunut.

7. Vaikutta hieman siltä, että tiedoksiantotapa on valittu hovioikeudessa yksinkertaisesti siksi, että se on ollut valittavana olleista tavoista kaikkein yksinkertaisin ja hovioikeuden työn kannalta helpoin ja "siistein" tapa hoitaa homma. Voisi sanoa, että tehokkuus ja mukavuussyyt ovat painaneet tiedoksiantotavan valinnassa eniten jaa siis enemmän kuin kuultavan henkilön oikeusturva ja oikeudenkäyntimenettelyn koettu oikeudenmukaisuus. Siitä viis, saiko H lausumapyynnön todellisuudessa tiedokseen vai ei, tärkeintä on ollut, että homma eli tiedoksianto saadaan kivuttomasti pois päiväjärjestyksessä ja päästään sakottamaan H:ta.

8. Kyse on tuomarin paljon puhutusta etiikasta, tarkemmin sanottuna ammattietiikasta. Juhlapuheissa hovioikeudet ja niiden presidentit korostavat kilvan, miten tarkoin juuri "heidän tuomioistumissaan" pidetään nimenomaan ja ensi sijassa silmällä ihmisten oikeusturvaa, erityisesti pienten ihmisten oikeusturvaa, ja monia muita kauniita ja komealta kalskahtavia yleisiä oikeus- ja prosessiperiaatteita. Mutta annas olla, kun hovioikeuksissa päästään tosi toimiin, niin silloinpa nuo hienot arvot ja periaatteet voivatkin jäädä ja usein myös jäävät ikävä kyllä sivummalle ja etusijalle nousee tuomioistuimen oman toiminnan helppous ja vaivattomuus eli juuri edellä mainitut mukavuussyyt. Siinä ei asiakkaana olevan ihmisen oikeusturva kyllä paljon paina.

9. Suomen Tuomariliitossa valmistellaan parhaillaan "Tuomarin eettiset periaatteet" -nimistä julkilausumaa tai ohjeita. Työn tarkoituksena on kirjata nykyisen tuomarikunnan yhteinen käsitys omasta toiminnastaan. Asiakirjassa korostetaan muun ohella tuomarin oikeamielisyyttä ja ammattitaitoa. Näihin periaatteisiin on syytä palata tarkemmin myöhemmin.

10. Muutamat hovioikeudet ovat julkaisseet kotisivuillaan omat "arvonsa," joita ne sanovat työssään noudattavan. Itä-Suomen hovioikeudellakin oli aiemmin muistamani mukaan netissä omat täysistunnossa vahvistetut arvot, mutta nyt ne poistettu sieltä. Arvot lienevät jokaisessa hovioikeudessa hieman erilaisista sanonnoista huolimatta asiallisesti suurin piirtein samansisältöiset. Tämän vuoksi on syytä siteerata maamme vanhimman eli Turun hovioikeuden vahvistamalta "arvolistalta" seuraavat peräkkäiset kohdat:

* Kaikki hovioikeuden työntekijät ottavat työssään huomioon suorittamiensa toimenpiteiden tai ratkaisujen vaikutukset asiakkaan elämään;

* Asiakkaat tulevat kuulluiksi ja kohdelluiksi tasapuolisesti

11. Toivoa sopii, että sanottuja ja muitakin tuomarin eettisiä periaatteita ja tavoitteita noudatettaisiin myös käytännössä.