789. Jorma ruotsalaisen saunasodan uhrina

                                                       Bastu-Jorma

1. Ruotsissa, tarkemmin sanottuna Bålstan kunnassa Tukholman lähistöllä, on puhjennut varsin eriskummallinen ruotsalais-suomalainen saunasota. Tapauksesta on kerrottu ruotsalaisissa ja suomalaisissa iltapäivälehdissä. Kiuruvedeltä 60-luvulla Ruotsiin muuttaneen Jorma Reinikaisen oikeutta saunoa miehen omalla pihalleen rakentamassa saunassa on rajoitettu merkittävällä ja oudolla tavalla. Suomessa oikeus saunomiseen on jokamiehen oikeuteen ja muihin perusoikeuksiin rinnastettava perus- ja ihmisoikeus, mutta Ruotsissa saunomiskulttuurista ei tunnuta ymmärrettävän mitään.

2. Vuonna 2009 ruotsalaiset viranomaiset rajoittivat Sauna-Jormaksi kutsutun Reinikaisen saunomisoikeutta niin, että hän saa lämmittää tynnyrimallisen pihasaunansa vain kaksi kertaa viikossa ja saunoa kerrallaan enintään neljä tuntia. Jokainen ymmärtää, että jo tämä rajoitus kaventaa Jorman oikeuksia tuntuvalla tavalla. Vain neljä tuntia saunan sytyttämiseen, lämmittämiseen, saunomiseen ja jälkilöylyihin sekä saunomisen lomassa tapahtuvaan grillaamiseen ja kaljoitteluun! Tuo aikahan hurahtaa kuin huomaamatta, ei se riitä kunnolliseen saunotteluun, ei sitten alkuunkaan! Jorma kuitenkin tyytyi viranomaisen päätökseen. 

3. Reinikaisen ikävänoloisen naapurin valitettua uudelleen saatiin viikko pari sitten Nackan maa- ja ympäristöoikeudesta päätös, jolla Jorman ja hänen perheensä saunomisoikeutta on edelleen rajoitettu. Oikeuden päätöksen mukaan Jorma saa lämmittää puusaunansa vain, jos on tyyni ilma tai jos tuuli puhaltaa naapurin suunnasta. Saunoa ei saa myöskään silloin, kun vallitsee inversio eli jonkinlainen matalapaine, jolloin ilma ei pääse nousemaan ylöspäin. Päätöksen perusteluissa viitataan kuulemma naapurinemännän astmaan, jota saunan savupipusta nouseva savu pahentaa.

4. Jorma on ymmärrettävästi uuden päätöksen johdosta hyvin suivaantunut. Hän sanoo suoraan, että ruotsalaiset eivät ymmärrä saunomisesta ja sen kulttuurista suoraan sanottuna paskan vertaa! Saunanomistajan ja löylymiehen oikeutta on loukattu anteeksiantamattomalla tavalla. Aattelepa nyt vaikka ite! Jorman pitäisi tutkailla ennen saunan lämmittämistä tuulen suuntaa, sääkarttoja ja kunnella säätiedotuksia ja tehdä ties mitä -  mitä se hemmetin inversaaliokin mahtaa tarkoittaa! Jos naapurin rouvalla on astma, niin Jorman emäntä kärsii puolestaan struumasta, jonka oireita lämmin sauna helpottaa kummasti. MIksi byrokraatit eivät punnitse kaikkia näkökohtia tasapulisesti?

5. Miten Suomen valtio ja sen johtavat poliiitkot aikovat puttua asiaan? Asia on syytä ottaa esille eduskunnan seuraavalla kyselytunnilla. Kyllä tässä jotakin tarttis tehrä hädänalaiseen asemaan joutuneen maanmiehemme auttamiseksi! Pitäisikö valita kova kovaa vastaan -linja, mikä voisi tietää esimerkiksi sitä, että UM kutsuu Suomen Tukholman lähettilään Helsinkiin siksi aikaa, kunnes ruotsalaiset tulevat järkiinsä ja peruvat typerän päätöksensä. Ystävälliset naapuruussuhteet ovat nyt kyllä vaarassa. 

6. Vai tulisiko sittenkin yrittää vielä ensin sovitella kiistaa? Lähetettäköön vaikka joutilaaana  Töölössä majaileva Mara Ahtisaari  Bålstaan sovittelemaan kiistaa. Mara käskisi Jorman lämmittää saunan - tuulee sitten mistä helskutin suunnasta tahansa - ja veisi sitten riitapukarit eli Jorman ja naapurinmiehen saunan löylyihin. Saunassahan ne kaikki muutkin tärkeät päätökset ja sovitteluyritykset on aina tehty. Eikä Mara antaisi lupaa saunomisen lopettamiseen kuin saunan korsteenista tuprahtaisi oikein paksua ja tervatuoksuista mustaa savua sen merkiksi, että sopu on löytynyt. - Ja sitten me grillataan, peijooni!

7. Lopuksi pieni oikeusvertailu, kun tämä sentään on olevinaan juridiikkapitoinen blogi. Puusaunan lämmittäminen tavalla, joka häiritsee naapuria, on siis kiellettyä, mutta parveketupakointi on eri asemassa. Suomessa yritettiin jokin vuosi sitten saada KKO:sta ennakkopäätös, jonka mukaan taloyhtiö voisi yhtiökokouksessa tekemällään päätöksellä kieltää yhtiössä parveketupakoinnin. Alioikeudessa vaatimus menikin läpi, mutta korkein oikeus oli toista mieltä. Tupakkatuomariksi joskus tituleeratun oikeusneuvos Mikko Tulokkaan johtama KKO:n jaosto, jonka jääviydestä taitettiin peistä, nimittäin totesi, että parvekutupakointi on niin tärkeä perusvapaus ja asukkaan oikeus, ettei siihen voida puuttua edes yhtiökokouksen enemmistöpäätöksellä. Olkoonkin, että tupakansavu ja ns. passiivinen tupakointi on terveydelle yhtä vaarallista kuin varsinainen eli aktiivinen pössäyttelykin. Niinpä kessuttelu parveikkeilla saa jatkua vapaasti ja tupansavu leijailla kaikessa rauhassa tupakoimattomien naapureiden parvekkeille ja sieltä edelleen sisälle huoneistoon. Kävi tuuli sitten mistä suunnasta hyvänsä ja oli inversiota tai ei.

611. Kantelu KKO:n jäsenen jääviydestä

                                                       Rannan rauhaa

1. Kauhajoen koulusurmista alkanut rikostutkinta ja oikeudenkäynti, jossa selvitettiin surma-aseen Matti Saaren haltuun jättäneen komisario Hannu Haapalan rikosoikeudellista vastuuta, päättyi maaliskuun lopussa siihen, että korkein oikeus (KKO) epäsi Haapalan ja asianomistajina jutussa esiintyneiden surmattujen lähiomaisen valituslupahakemukset. Olen kertonut tästä blogissa n:o 571/30.3.2010.

2. Valituslupahakemukset käsiteltiin KKO:n kaksijäsenisessä jaostossa, johon kuluivat oikeusneuvokset Kari Raulos ja Pekka Koponen. Jutun esittelijänä toimi ma. vanhempi oikeussihteeri Kaarlo Hakamies. Esittelijä esitti valitusluvan myöntämistä, mutta oikeusneuvokset eivät yhtyneet esittelijän kantaan. Vaasan hovioikeuden tuomio, jolla Hannu Haapala tuomittiin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta saamaan varoitus, jäi siis voimaan.

3. Hovioikeuden tuomio vastasi virallisen syyttäjän jutussa esittämää syytettä. Asianomistajat vaativat Haapalan tuomitsemista rangaistukseen tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kymmenestä törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä valtion ja Haapalan velvoittamista suorittamaan yhteisvastuullisesti korvausta muun muassa henkisestä kärsimyksestä. Nämä asianomistajat vaatimukset siis hylättiin hylättiin kokonaan. Asianomistajat velvoitettiin korvaamaan Haapalan oikeudenkäyntikuluja peräti 54 570 euroa.

4. Olen saanut nyt asianomistajan asianajajalta kuulla, että asianomistajat ovat parisen viikkoa sitten jättäneet korkeimpaan oikeuteen kantelukirjoituksen, jossa vaaditaan KKO:n lainvoimaisen päätöksen poistamista oikeusneuvos Pekka Koposen jääviyden eli esteellisyyden johdosta.

5. Kantelu esitetty väite Koposen jääviydestä perustuu siihen, että Koponen, joka nimitettiin KKO:n jäsenen virkaan 29.5.2009, johon hän siirtyi syyskuun alussa 2009, oli valtakunnansyyttäjänvirastossa (VKSV) esitutkinnan aloittamista koskevaa päätöstä ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen sittemmin antamaa syytemääräystä valmisteltaessa VKSV:ssa toimivan valtionsyyttäjän virassa. Kantelijat katsovat, että Koposella oli tämän johdosta kantelukirjelmässä lähemmin mainituilla perusteilla läheinen kytkös itse asiaan ja sen valmistelijana toimineeseen valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoskeen ja syytemääräyksen tehneeseen Jorma Kalskeeseen. Tämä antaa kantelun mukaan perustellun aiheen epäillä Koposen puolueettomuutta valituslupa-asian käsittelyssä.

6. Valtakunnansyyttäjä määräsi jo 24.9. 2008 eli heti koulujoukkomurhaa seuraavana päivänä kihlakunnansyyttäjä Timo Luosman selvittämään esitutkinnanjohtajana "ampumistapaukseen", kuten Matti Saaren  hirmutöitä sievistelleen kutsuttiin,  liittyvän poliisin menettelyn. Kantelun mukaan Kalskeen päätöksellä esitutkinta rajattiin heti alusta lähtien koskemaan yksinomaan epäiltyä virkavelvollisuuden tuottamuksellista rikkomista, vaikka  tapauksesta ei ollut saatu vielä tarkempaa selvitystä. Tämän rajauksen perusteella Haapalaa kuultiin esitutkinnassa ensimmäisen kerran 2.10.2008, jolloin koulusurmista oli kulunut vasta yhdeksän päivää, syylliseksi epäiltynä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

7. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske määräsi 27.1.2009 Pirkanmaan johtavan kihlakunnansyyttäjän Jouko Nurmisen ajamaan syytettä komisario Haapalaa vastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (syyteoikeuden rajaamispäätös). Saamansa syytemääräyksen mukaisesti ja siihen sidottuna Nurminen nosti 16.2.2009 käräjäoikeudessa Haapalaa vastaan syytteen mainitusta tuottamuksellisesta rikoksesta.

8. Kantelijoina olevat asianomistajat jättivät  puolestaan 26.4.2009 käräjäoikeudelle  haastehakemuksen, jossa he vaativat komisario Haapalalle rangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kymmenestä törkeästä kuolemantuottamuksesta tai vaihtoehtoisesti viime mainitulta osin kuolemantuottamuksista. Vaihtoehtoisesti asianomistajat yhtyivät syyttäjän esittämään rangaistusvaatimukseen.

9. Kantelijoiden mukaan käräjäoikeuden ja hovioikeuden käsittelyissä ilmeni, miten syyttäjä Jouko Nurminen koki itse asiassa oikeudenkäynnissä tärkeimmäksi asiakseen kaikin tavoin vastustaa ja vähätellä asianomistajien komisario Haapalaan kohdistamia rangaistusvaatimuksia. Tällainen vaikutelma syntyi kantelukirjelmän mukaan myös asianomistajien kahdelle avustajalle. Myös eräiden oikeudenkäyntiä seuranneiden toimittajien laatimista uutisjutuista voidaan kantelun mukaan päätellä, että syyttäjä esiintyi oikeudenkäynnissä tosiasiallisesti, ei niinkään syytetyn, vaan erityisesti asianomistajien ja heidän avustajiensa vastapuolena. Saamansa syytemääräyksen mukaisesti syyttäjä halusi kaikissa prosessivaiheissa nonschaleerata hänen omaa syytettään huomattavasti ankarammat asianomistajien rangaistusvaatimukset ja niiden perusteet sekä vastustaa asianomistajien oikeudelle tarjoamien useiden todisteiden esittämistä.

10. Olin seuraamassa yhtenä istuntopäivänä jutun käsittelyä käräjäoikeudessa ja toden totta sain kyllä itsekin samanlaisen "kissa ja koira" -vaikutelman syyttäjän ja asianomistajien avustajien välisestä sananvaihdosta, mistä kantelukirjelmässä on mainittu. Syyttäjä näytti olevan terrierinä varsinkin asianomistajien nuoremman avustajan kimpussa puuttumalla usein useaan otteeseen tämän esityksiin. Yleensähän syyttäjä ja asianomistajat vetävät prosessissa yhtä köyttä syytettyä vastaan. Mutta kun tässä jutussa oli etukäteen määrätty, että komisariota ei syytetä eikä häntä saa myöskään saa tuomita niin raskaista rikoksista mistä asianomistajat vaativat komisariolle rangaistusta, on syytemääräyksen ylimmältä syyttäjältä saaneen syyttäjän toiminta toki ymmärrettävää.

11. Kantelukirjelmän mukaan Pekka Koponen toimi valtionsyyttäjänä VKSV:n ohjaus- ja kehittämisyksikön päällikkönä vuosina 2002-2009 eli siihen saakka, kunnes hän siirtyi oikeusneuvoksen virkaan. - Koponen kuului siis VKSV:ssa niin sanottuun terävään päähän ja hänellä oli faktisesti enemmän sanavaltaa kuin monilla häntä virassa nuoremmilla valtionsyyttäjillä.

12. Syytemääräyksen ja -rajauksen apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalskeelle valmistellut Jarmo Rautakoski puolestaan on toiminut VKSV:ssa syyteasiain yksikön päällikkönä yhtäjaksoisesti 1.10.2009 tapahtuneeseen eläkkeelle jäämiseensä saakka. Myös Rautakoski oli edellä mainitun VKSV:n johtoryhmän jäsen.

13. Vaikka Pekka Koponen ei ole muodollisesti osallistunut VKSV:ssa Jorma Kalskeen sittemmin ratkaiseman syytemääräyspäätöksen valmisteluun, on kantelun mukaan tärkeää ottaa huomioon, että hän on edellä kohdissa 5-6 kohdassa kerrottujen toimenpiteiden aikana ollut Jarmo Rautakosken läheinen kollega ja kuulunut yhdessä Rautakosken kanssa VKSV:n johtoryhmään eräiden muiden valtakunnansyyttäjänviraston virkamiesten ohella.

14. Kantelukirjelmän mukaan VKSV:ssa kyseisenä aikana, jolloin esitutkinnan aloittamispäätöstä ja syytemääräystä valmisteltiin, viranhoidossa korkeintaan kymmenkunta valtionsyyttäjää. Kysymyksessä on siten ollut verrattain pieni ja tiivis työyhteisö ja/tai –yksikkö, jonka virkamiehet ja nimenomaan valtionsyyttäjät ovat mitä ilmeisimmin olleet toistensa kanssa lähes päivittäin tekemisissä. Kauhajoen koulusurmatapaus, joka tapahtui vain kymmenisen kuukautta Jokelan verilöylyn jälkeen, oli koko kansakuntaa syvästi järkyttänyt tapahtuma. Siitä on varmuudella keskusteltu kaikkien VKSV:n valtionsyyttäjien sekä apulaisvaltakunnansyyttäjän ja valtakunnansyyttäjän välisissä palavereissa ja epävirallisissa tapaamisissa.

15. Tällaisessa tilanteessa on kantelijoiden mukaan pidettävä inhimillisesti ottaen selvänä, että nimenomaan VKSV:n johtoryhmään kuuluneet valtionsyyttäjät, siis myös Jarmo Rautakoski ja Pekka Koponen, ovat keskustelleet syytemääräystä ja esitutkinnan rajoittamista koskevasta asiasta lähes päivittäin keskenään. Asian virallisena valmistelijana toiminut Rautakoski samoin kuin sen ratkaissut Jorma Kalske ovat voineet keskusteluissa tiedustella rikos- ja prosessioikeuden alalta oikeustieteen tohtoriksi väitelleen ja myös tämän vuoksi erittäin suurta arvostusta kollegojensa piirissä nauttineen valtionsyyttäjä Pekka Koposen mielipidettä komisario Haapalaa koskevasta syyteasiasta, vaikka Koponen ei ole muodollisesti osallistunutkaan asian valmisteluun.
15. Kantelussa väitetään myös, että Pekka Koponen on voinut saada kyseisen valmistelun aikana tietoonsa sellaisia seikkoja, joista kaikki eivät olleet tulleet asianosaisten tietoon kyseisen rikosjutun yhteydessä, ja jotka ovat voineet vaikuttaa OK 13 luvun 7 §:n 2 momentissa tarkoitetun ennakkoasenteen tavoin myöhemmin Koposen harkintaan hänen osallistuessaan valituslupa-asian ratkaisemiseen korkeimmassa oikeudessa.

16. Kantelussa verrataan VKSV:ssa valinnutta tilannetta asianajotoimiston lakimiesten esteellisyyteen.
Asianajotoimiston jokainen lakimies on yksittäistä juttua koskevan asianajojakson perusteella esteellinen toimimaan myöhemmin tuomarina jutussa, joka on ollut hänen asianajotoimistossa työskentelynsä ajankohtana kyseisen toimiston hoidettavana. Jääviys on perinteisen käsityksen mukaan voimassa täysin siitä riippumatta, onko asianomainen lakimies osallistunut jutun hoitamiseen vai ei. 

17. Tässä yhteydessä kantelijat viittaavat ennakkopäätöksen KKO 2011:31, jonka otsikossa todetaan oikeusohjeena, että pesänjakajaksi esitetty asianajaja oli esteellinen tehtävään, koska hakemuksen pesänjakajan määräämiseksi oli tehnyt lakimies, joka työskenteli ehdotetun henkilön kanssa samassa asianajotoimistossa”. Kantelukirjelmässä päätellään, että jos asianajaja on pesänjakajan tehtävään esteellinen ratkaisussa KKO 2011:31 mainitulla perusteella, niin sitä suuremmalla syyllä pitää katsoa, että aiemmin syyttäjänä toiminut tuomari on esteellinen erityisen merkittävässä rikosasiassa, jota koskevan syytteen nostamisesta ja syytteen rajaamisesta on päätetty tietyssä syyttäjäyksikössä hänen siellä työskentelynsä ajankohtana.

18. Jos siis Kaponen olisi ollut aikaisemmin toimessa sellaisessa asianajotoimistossa, jonka yksi osakas olisi esiintynyt ko. rikosasiassa joko syytetyn tai jonkun asianomistajan avustajana, Koponen olisi mainitusta korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä ilmenevän oikeusohjeen mukaan ilman muuta  esteellinen osallistumaan KKO:n jäsenenä valituslupahakemuksen käsittelyyn, vaikka hänellä ei olisi asianajajana ollessaan ollut mitään tekemistä sanotun asian kanssa. Tosiaan, miksi Koponen olisi  esteellisyyden suhteen eri asemassa, kun hän on toiminut syyttäjänä siinä virastossa (VKSV), jossa syytemääräys on annettu?

19. Se, että jutussa syytettä faktisesti oikeudenkäynnissä ajanut Jouko Nurminen ei ole ollut VKSV:n palkkalistoilla, ei minusta ole mikään selittävä tekijä, sillä kuten hyvin tiedämme ja olemme myös hyvin laadituista oppikirjoistakin lukeneet, syytemääräyksen ylimmältä syyttäjältä saanut syyttäjä on tiukasti sidottu saamaansa syytemääräyksen sisältöön. Myöskään se, että syyttäjä ei hakenut jutussa valituslupaa eikä siis esiintynyt KKO:ssa asianosaisena, ei minusta vaikuta asiaan. KKO olisi nimittäin voinut pyytää valituslupahakemusten johdosta syyttäjä Nurmiselta vastineen, mitä ei tässä tapauksessa  kuitenkaan tehty. Tämä vaikuttaa minusta jutun laatu ja vakavuusaste huomioon ottaen oudolta, vaikka lain mukaan vastineen tai lausunnon pyytäminen onkin jätetty KKO:n harkintaan. Mutta ehkä syyttäjältä ei pyydetty vastausta juuri siksi, että oikeusneuvos Koponen saattoi osallistua asian käsittelyyn ja olla mukana epäämässä asianomistajien valituslupahakemusta! Mutta ratkaisevaa on kuitenkin toki se tosiasia, että Koponen oli valtionsyyttäjän virassa silloin, kun syytemääräystä valmisteltiin VKSV:ssa ja hänellä on ollut tuolloin  mahdollisuus vaikuttaa mielipiteillään asiaan ja toisaalta saada asiasta sellaisia tietoja, joista kaikki eivät ole välttämättä olleet asianomistajan tiedossa.

20. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 1.10.1982 ratkaisemassa tapauksessa  Piersack v. Belgia, johon kantelukirjelmässä viitataan, tuomarina oli toiminut henkilö, joka oli aikaisemmin johtanut syyttäjänvirastoa. Jutussa syyttäjänä toimineen syyttäjän hallinnollisena esimiehenä ko. tuomari oli ollut toimivaltainen tarkastamaan ja ohjaamaan alaistensa syyttäjien työtä. Vaikka hän ei ollut syyttäjänä tehnyt kysymyksessä olevassa asiassa päätöksiä tai osallistunut jutussa syyttämiseen, hän oli organisatorisen asemansa johdosta "saattanut joutua tehtäviensä puitteissa käsittelemään sittemmin tuomarina ratkaisemaansa asiaa". Tämän perusteella tuomioistuimen puolueettomuus saattoi vaikuttaa epäilyksenalaiselta ja oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli loukattu. Kantelussa viitataan myös tapaukseen EIT Dorozhko ja Pozharskiy v. Viro 24.4.2008, jossa taas oli kysymys siitä, että tuomarin aviomies oli johtanut kysymyksessä ollutta juttua tutkinutta poliisiryhmää. Tässä tehtävässään hänellä oli ollut toimivaltuudet ryhtyä asiassa kaikkiin tutkinnallisiin toimenpiteisiin, ja hänen oli myös väitetty tosiasiassa osallistuneen rikostutkintaan. Tuomarin aviomiehen osallistuminen rikostutkintaan oli ainakin antanut vaikutelman tuomioistuimen puolueettomuuden puuttumisesta. Siten oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli EIT:n mukaan loukattu.

21. Kantelijoiden mielestä oikeusneuvos Pekka Koposen jääviys saa tukea näistä molemmista EIT:n ratkaisuista, erityisesti  Piersack-ratkaisua pidetään kantelukirjelmässä käsillä olevassa suhteessa merkittävä. Se, että Koponen on työskennellyt syytemääräyksen valmistelun ja antamisen aikana VKSV:ssa, antaa kantelijoiden mukaan perustellun aiheen epäillä ennakkoasennetta ja puolueettomuuden vaarantumista OK 13 luvun 7 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetulla tavalla.

22. Kantelijat viittaavat myös ennakkopäätökseen KKO 2010:78, joka koskee niin ikään tuomioistuimen jäsenen ja syytäjälaitoksen organisatorista yhteyttä ja sillä perustella objektiivisesti pääteltävissä olevaa ennakkoasenteen mahdollisuutta. Kyseisessä ratkaisussa, joka koskee paljon huomiota herättänyttä Jippii-jutun käsittelyä, hoviokeuden tuomari katsottiin esteelliseksi muun muassa sillä perusteella, että hän oli jutussa syyttäjänä toimineen henkilön esimiehen avopuoliso.

23. Kantelussa käsitellään myös tuomarin esteellisyysperusteita koskevan OK 13 luvun esitöissä esitettyjä kannanottoja. Hallituksen esityksestä 78/2000 vp näyttäisi kantelun mukaan olevan pääteltävissä, että OK 13 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohta, verrattuna 3 momenttiin, soveltuisi oikeusneuvos Koposta koskevaan tapaukseen. Hallituksen esityksessä kiinnitetään huomiota kulloisenkin toimintayksikön puitteissa kollegoiden keskinäisen kanssakäymisen kannalta yksikön kokoon ja käsiteltäväksi tulevan asian erityiseen laatuun. Koska VKSV:ssa on ollut sanottuna aikana vain kymmenkunta valtionsyyttäjää, on Koposen silloinen työyhteisö ollut tosiasiassa hyvin pieni. Kauhajoen joukkomurhaan liittyvä komisario Haapalan virkatoiminnan oikeudellinen arviointi on ollut suomalaisessa lainkäyttöhistoriassa täysin ainutlaatuinen asia, joka ei järkyttävän asiayhteytensä vuoksi ole voinut jättää mitään asian kanssa työskentelemään joutunutta työpaikkaa vaille koko henkilökuntaan ulottuvia vaikutuksia. Lain esitöissä esitetty painotus toimintayksikön koosta ja asian erityisestä laadusta osuu kantelun mukaan täsmälleen käsillä olevaan tilanteeseen.

24. Kantelussa viitataan edelleen siihen, mitä sanotussa hallituksen esityksessä on lausuttu OK 13:7 §:n 2 momentin osalta ennakkoasenteen aiheuttamasta esteellisyydestä sekä 3 momentissa säädetystä esteellisyyttä koskevasta yleissäännöksestä. Ennakkoasenteen perustavana ”erityisenä syynä” mainitaan hallituksen esityksessä sen seikan vaikutus, että tuomari on saanut oikeudenkäyntimenettelyn ulkopuolella asiaa koskevia tietoja tai että hän on ennen asian vireilletuloa ottanut asian ratkaisuun kantaa.

25. Erityisesti OK 13 luvun 7 §:n 3 momentin osalta hallituksen esityksessä edellytetään esteellisyyden tulevan kysymykseen vain, jos jokin selvästi yksilöitävissä oleva olosuhde voi vaarantaa tuomarin puolueettomuuden käsitellä tiettyä asiaa. Oikeusneuvos Koposen osalta tämä erityinen olosuhde on kantelijoiden mukaan hänen työskentelynsä valtionsyyttäjänä edellä 5-6 kohdissa kerrottuna ajankohtana. Kantelijoiden mukaan tuomarinjäävin kannalta on tässä yhteydessä erityisen tärkeää se, että nuo ratkaisut ovat jo lähtökohdiltaan olleet jyrkästi kantelijoiden intressien vastaisia ja merkinneet sen jälkeen käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa syyttäjän fokuksen suuntaamista kantelijoina olevien asianomistajien vaatimuksia vastaan.

26. Kantelija viittaavat lisäksi siihen, että KKO:ssa valituslupa-asian esitellyt vanhempi oikeussihteeri Kaarlo Hakamies esitti mietinnössään valitusluvan myöntämistä. Se, että valituslupa-asiassa esittelijä katsoo aiheelliseksi kirjoittaa oman, jäsenten kannasta poikkeavan mietinnön näkyviin, on kantelijoiden käsityksen mukaan käytännössä erittäin harvinaista. Tämä osoittaa, että esittelijällä on ollut todella perusteltu aihe esittää valitusluvan myöntämistä. OTL Kaarlo Hakamies on lisäksi kokenut rikosasioiden esittelijä, joka on toiminut esittelijänä monissa merkittävissä ja laajoissa rikosasioissa. - Kaarlo Hakamies on saanut  hiljattain Helsingin yliopiston tiedekunnalta asianmukaisen esitarkastuksen jälkeen väittelyluvan talousrikosoikeutta käsittelevälle väitöstutkimukselleen (palsturin huomautus).

27. Lain eli OK 2 luvun 9 §:n 2 momentin mukaan KKO:ssa valitusluvan myöntämistä koskevat asiat käsitellään ja ratkaistaan jaostossa, jossa on kaksi tai kolme jäsentä. Jos asia käsitellään kaksijäsenisessä jaostossa, se on mainitun lainkohdan mukaan siirrettävä kolmijäsenisen jaoston ratkaistavaksi, jos jaoston jäsenet niin päättävät tai jolleivät he ole ratkaisusta yksimieliset.

28. Kauhajoki-tapauksessa valituslupa-asia olisi siis voitu ja kantelijoiden mielestä myös pitänyt käsitellä ja ratkaista kolmijäsenisessä jaostossa. Onhan jutussa kyse hyvin merkittävästä ja suurta julkisuutta herättäneestä rikosasiasta, jossa käräjäoikeus ja hovioikeus olivat päätyneet erilaiseen lopputulokseen. Erityisesti se seikka, että kokenut esittelijä on esittänyt mietinnössään valitusluvan myöntämistä, on sellainen seikka ja peruste, jonka vuoksi asia olisi kantelijoiden mielestä pitänyt ehdottomasti siirtää käsiteltäväksi kolmen jäsenen jaostossa. Kantelijat lausuvatkin ihmettelynsä siitä, että näin ei tehty, vaan asia haluttiin käsitellä ja ratkaista kaksijäsenisessä jaostossa, jonka toisella jäsenellä on epäilyttävä kytkös jutun syyttäjään ja myös itse asiaan. - Myös palsturin mielestä on todella outoa, että KKO menetteli niin kuin teki.

29. Tässäpä korkeimmalle oikeudelle purtavaa kerrassaan! Minusta kantelu on asiallisesti perusteltu ja siinä esitetyt näkökohdat todella huomionarvoisia. Kuten kokemuksesta hyvin tiedämme,  KKO ei kuitenkaan hevin pura tai poista omia ratkaisujaan. Näin voi käydä tässäkin tapauksessa, jolloin asianomistajien viimeiseksi keinoksi saada vihdon oikeussuojaa on viedä asia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyyn. - Niinhän se näyttää Jaakko Ilkan kuuluisia sanoja vapaasti mukaillen olevan, että "ei oikeutta maassa saa, jos Euroopasta sit' ei itse hanki!

30. Kun OK 13 luvun säännökset on jouduttu pakosta kirjoittamaan aika yleisluonteiseen muotoon, olisi minusta perusteltua, että esteellisyysperusteita tulkitaan epäselvässä tilanteessa niin, että tuomari on esteellinen, siis in dubio pro jäävi. Kun kaikista tuomioistuimissa löytyy nykyisin lukuisia tuomareita, saadaan harmaan alueen tilanteissa tuomariksi aina varmasti esteetön tuomari. Tilanne on toisenlainen vielä 10-15 vuotta sitten, jolloin pienemmissä käräjäoikeuksissa saattoi olla vain kaksi tuomaria. Mutta korkeimman oikeuden kanta on toinen, sillä siellä katsotaan, että tuomarin jääviyden tulee olla niin sanotusti selvä tapaus ennen kuin asianosaisen jääviysväite voi menestyä. Tämä on minusta virheellinen linja.

31. Vaikka tuomari ei itse ole varma esteellisyydestään, hän voi epäselvässä aina itse vetäytyä omasta aloitteestaan jutun käsittelystä, siis vaikkei esteellisyysväitettä ole tehtykään. Samalla tavalla hän voisi menetellä silloin, kun esteellisyysväite on tehty. Tästä käytetään oikeuskirjallisuudessa nimitystä delikatessijääviys. Miksi tuomarin pitää väen väkisin olla mukana ratkaisemassa jutussa, jossa hän kokee itsekin asemansa esteettömyyden suhteen ongelmalliseksi? Tätä olen ihmetellyt parissa tapauksessa - muun muassa ns. parveketupakkajutussa -  joissa on oikeusneuvos Mikko Tulokkaan epäilty jääviys on noussut esiin. MIksi oikeusneuvos Koponen on pitänyt välttämättömänä osallistua Kauhajoki-jutun käsittelyyn KKO:ssa, vaikka hänellä on sanottu kytkös asiaan ja vaikka hänen tilalleen olisi helposti saatu joku toinen jäsen? En ymmärrä, enkä halua tässä ryhtyä ryhtyä spekuloimaan syitä, joista selitys saattaisi löytyä.

32. Kantelijoilta näyttää jääneen huomaamatta yksi tärkeä seikka, joka tukisi heidän vaatimustaan KKO:n päätöksen poistamisesta. Tarkoitan sitä, että lain mukaan asiaosaisilla on oikeus tehdä jääviysväite jo ennen kuin tuomioistuin on ottanut asian käsiteltäväkseen ja ratkaissut jutun. Tämä oikeus asianosasella on, ei vain käräjäoikeudessa, vaan myös hovioikeudessa ja  KKO:ssa, jos hän epäilee näiden ylioikeuksien tuomaria esteelliseksi. Tämä edellyttää sitä, että asianosaiset saavat jo asian käsittelyvaiheessa ja siis ennen ratkaisua tiedon siitä, ketkä ovat hänen tuomarinsa eli ketkä kuuluvat asian käsittelykokoonpanoon. Tämä ilmenee OK 13 luvun 9 §:stä.

33. Suomessa asianosaiset saavat kuitenkin tiedon jutun ratkaisukokoonpanosta ja siinä mukana olevista tuomareista ainoastaan silloin, kun asiassa pidetään pääkäsittely tai muu suullinen käsittely, jossa asianosaiset ovat siis itse saapuvilla ja näkevät tuomarinsa. Mutta jos käsittely on kirjallinen, kuten hovioikeudessa ja KKO:ssa on pääsääntö, eivät asianosaiset näe tuomareita eikä heille myöskään etukäteen viran puolesta ilmoiteta, niin kuin toki pitäisi tehdä, käsittelykokoonpanoon kuuluvien tuomareiden nimiä. Tästä seuraa, että asianosaisten lakiin perustuva oikeus tehdä laissa mainittu esteellisyysväite ei toteudu. Asianosaiset saavat tietää tuomareiden nimet vasta silloin, kun he saavat käteensä tuomioistuimen ratkaisun. Mutta tuolloin he eivät voi enää esittää jääviysväitettä. Tieto siitä, että tuomioistuimeen kokoonpanossa on istunut tuomari, jota asianosainen epäilee jääviksi, tulee asianosaiselle täydellisenä yllätyksenä. Näin tapahtui myös Kauhajoki-jutun KKO-käsittelyssä.

34. Olen kiinnittänyt tähän epäkohtaan huomiota mm. edellä mainitussa parveketupakkajutussa, jossa jutun hävinnyt osapuoli epäili, minusta täysin perustellusti, oikeusneuvos Tulokkaan olleen jäävi.  Tuossa tapauksessa tieto Tulokkaan kuulumisesta asian ratkaisukokoonpanoon tuli asianosaiselle yllätyksenä, eikä se voinut tehdä jääviysväitettä. Tälle asialle pitäisi tehdä jotain, eli lakia pitäisi muuttaa niin, että tuomioistuin olisi kirjallisessa menettelyssä velvollinen ilmoittamaan omasta aloitteestaan asianosaisille ratkaisukokoonpanoon kuuluvien tuomareiden nimet. Lainsäätäjä ei ole kuitenkaan osoittanut asiantilan korjaamiseksi kiinnostusta eivätkä myöskään meidän korkeat laillisuusvalvojamme ole - tietenkään - tehneet mitään asian eteen. Jos kantelijoiden jääviysväite ei menestyisi KKO:ssa, on kantelijoilla mahdollisuus valituksessaan ihmisoikeustuomioistuimelle vedota valituksensa tueksi viimeksi mainittuun epäkohtaan. Luulisin, että se saattaisi kiinnostaa ihmisoikeustuomioistuinta, samoin lisänä rokassa myös se fakta, että korkein oikeus ei perustele millään tavalla hakijoille kielteisiä valitusluparatkaisujaan.

586. Tuomarinvalintojen uutisointia

Kuvassa oikealla häämöttävän Korkeimman oikeuden naapurina oleva Lampan talo on heräämässä henkiin, sillä lehtitietojen mukaan pitkään tyhjillään olleen talon alakertaan on tulossa ravintola. Edellisen kerran Lampan ja Korkeimman oikeuden talon nurkalla tapahtui jotakin merkittävää vuonna 1997. Tällöin jo paljon aiemmin virastaan lahjusjupakan takia potkut saanut Verohallituksen ex-pääjohtaja Mikko Laaksonen protestoi erottamistaan vastaan ja ampumalla haulikolla yhden kerran ilmaan.

1. Turkulainen kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpää on valittu Varsinais-Suomen käräjäoikeuden lautamieheksi. Valinnasta on tänään iso juttu Hesarin verkkolehdessä, joka löytyy tästä

2. Meillä Suomessa yksittäisen lautamiehen valinta näyttää herättävän suunnattoman paljon enemmän huomiota kuin maan ylimmän tuomioistuimen eli KKO:n jäsenen valinta.

3. Kuten olen blogissani kertonut ja niin kuin EVA:n johtaja Matti Apunenkin on vieraskynäkirjoituksessaan Hesarissa viime vuonna vastaansanomattomasti todistanut, kukaan tavallisista suomalaisista ihmisistä ei juuri tunne KKO:n jäseniä. Ylimmän tuomioistuimen jäsenet, samoin kuin varmaan myös ylimmän hallintotuomioistuimen eli KHO:n jäsenet, ovat myös poliitikoillemme täysin tuntemattomia, ex-presidentti Pekka Hallbergia kenties lukuun ottamatta.

4. Sen sijaan yhden käräjäoikeuden lautamiehen valinta ylittää lehdistössä ja maan suurimmassa päivälehdessä uutiskynnyksen huomiota  herättävällä tavalla. Korkeimmassa oikeudessa on 19 jäsentä, kun taas käräjäoikeuden lautamiehiä on koko maassa reilut 2 000. Turun eli virallisesti Varsinais-Suomen käräjäoikeudessakin lautamiehiä on luultavasti parisen sataa.

5. Tämän yhden Turun lautamiehen tuntevat nyt kaikki, kun hänen valinnastaan otsikoidaan maan suurimman päivälehden verkkojulkaisussa kissankokoisin kirjaimin. Minä en toki vastusta lautamies Mäenpään valinnan uutisointia. Mutta eikö HS tai media ylipäätään tunne minkäänlaista kiinnostusta sellaisten tuomareiden nimityspäätöksiä ja  -menettelyä kohtaan, jotka käyttävät tässä maassa todellista ja ylintä tuomiovaltaa? Ripaus suhteellisuudentajua ei ole pahitteeksi mediallekaan.

6. Tiedoksi medialle ja muillekin, että korkeimmassa oikeudessa on julistettu tänään haettavaksi - virkaan ilmoittautumista varten - 1.8. avoimeksi tulevan jäsenen eli oikeusneuvoksen virka. Oikeusneuvos Kari Raulos jää tuolloin eläkkeelle ja hänelle haetaan nyt seuraajaa. Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan, miten innokkaasti Helsingin Sanomat seuraa tämän viran täyttöä ja uutisoi siitä virantäytön eri vaiheissa. Onko uutisointi ja otsikointi yhtä raflaavaa kuin lautamies Mäenpään valinnan kohdalla?

7. Tähän mennessä ainoastaan tässä minun vähäpätöisessä blogissani on seurattu nyt noin 3,5 puolen vuoden aikana KKO:n jäsenten nimityskuvioita ja kerrottu muun muassa, keitä avoinna oleviin jäsenten virkoihin on kullakin kerralla ilmoittautunut halukkaaksi. Tunnen oloni tässä suhteessa hieman yksinäiseksi ja odottelen, että tärkeät tuomarinnimitykset alkaisivat pikkuhiljaa kiinnostaa myös varsinaista mediaa.

8. Oikeusneuvos Kari Raulos on muuten KKO:ssa sen viisijäsenisen kokoonpanon puheenjohtaja, joka on käsitellyt Jussi Halla-ahon ja valtionsyyttäjän Helsingin hovioikeuden lokakuussa 2010 antamasta uskontorauhan rikkomista ynnä muuta koskevasta tuomiosta tekemiä valituksia jo reilun vuoden ajan. Nyt KKO:n tuomio on vihdoin odotettavissa ennen oikeusneuvos Rauloksen eläköitymistä.

9. Kiistellyn lautamiehen eli Olavi Mäenpään toimikausi kestää vain tämän vuoden loppuun. Lautamiehet istuvat oikeutta nykyisin tosi harvoin, sillä keskimäärin kukin lautamies osallistuu vuodessa ehkä vain 5-6 käräjäoikeuden istuntoon. Mäenpää joutuisi siis osallistumaan jäljellä olevan kahdeksan kuukauden aikana ehkä vain 3-4 istuntoon.

10. Tästä huolimatta esimerkiksi oikeusministeriön edustaja on jo puuttunut asiaan toteamalla, ettei Mäenpää voisi toimia lautamiehenä, koska hän voi olla esteellinen maahanmuuttajia koskevissa asioissa. Hallitusneuvos taitaa olla hieman niin sanotusti "pihalla," sillä eihän Mäenpään toki tarvitse osallistua nimenomaan maahanmuuttajia koskevien juttujen käsittelyyn. Kun Turussa ja ko. käräjäoikeudessa on, kuten sanottu, parisataa lautamiestä, ei ole todellakaan mikään ongelma valita käräjäoikeuden kokoonpanoihin lautamiehiä niin, ettei esteellisyysongelmia synny. Oikeusministeriön virkamiehen ei pitäisi muutenkaan puuttua yksittäisiin oikeustapauksiin eikä jonkin tietyn tuomioistuimen yksittäisen jäsenen mahdolliseen esteellisyyteen; eiköhän tuo riippumaton oikeusistuin, jonka päätöksiin ulkopuolisten ja etenkään hallintovirkamiesten ei tule yrittää vaikuttaa, osaa ratkaista mahdolliset jääviysongelmat ilman ulkopuolisten neuvojakin.

11. Vertailun vuoksi: Onhan KKO:n jäsenenä yksi niin sanottu "tupakkaneuvos", joka on tupakkatehtaisiin olevista aiemmista kytköksistään huolimatta osallistunut korkeimmassa oikeudessa ainakin yhtä tupakointia ja sen haitallisuutta koskevan asian käsittelyyn. Kuinka ollakaan, tämän yhden tupakkaneuvoksen rinnalle nimitettiin pari vuotta sitten toinen samanlainen "tupakkaneuvos" eli uudessa tupakkaoikeudenkäynnissä tupakkatehtaita edustanut asianajaja. Eikä Hesari tai media ylipäätään ole ollut nimityksestä ja mahdollisesta esteellisyydestä moksiskaan!

568. Parveketupakointiin puututtava lailla

1. Parveketupakointi puhuttaa jälleen ja kuumentaa, ei ainoastaan tupakoinnin vastustajien ja puolustajien, vaan myös viranomaisten tunteita. Terveysviranomaiset ovat kritisoineet kuukausi sitten annettua kahta korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätöstä. KHO hylkäsi Helsingin kaupungin ympäristölautakunnan kaksi valitusta koskien parveketupakoinnin kieltämistä erään taloyhtiön kahdessa huoneistossa. Aiemmin jo Helsingin hallinto-oikeus oli päätynyt samaan lopputulokseen.

2. Parveketupakointia on yritetty kieltää yksittäisissä tapauksissa myös yleisissä tuomioistuimissa vireillä olleissa oikeusjutuissa, mutta tuloksetta. Kaikkien parveketupakointia koskevien keissien äitinä voidaan pitää korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä KKO 2008:7.

3. Mainitussa tapauksessa lempääläläisen asunto-osakeyhtiön yhtiökokous päätti 2005 yhtiökokouksessaan kieltää tupakanpolton asuntojen oleskeluparvekkeilla. Osakkeenomistaja P ei tyytynyt päätökseen, vaan vaati asunto-osakeyhtiötä vastaan ajamassaan kanteessa päätöksen vahvistamista mitättömäksi ja joka tapauksessa sen julistamista pätemättömäksi. P:n mukaan päätös oli lainvastainen ja loukkasi hänen omistus- ja hallintaoikeutta. Käräjäoikeus hylkäsi P:n kanteen, mutta Turun hovioikeus ja korkein oikeus olivat toista mieltä ja kumosivat yhtiökokouksen sanotun päätöksen.

4. KKO:n ratkaisu kiinnosti minua alun perin siksi, että KKO:n ratkaisukokoonpanon puheenjohtajana toimi oikeusneuvos Mikko Tulokas, joka oli ennen oikeusneuvoksen virkaan nimitystään toiminut professori Erkki Aurejärven tupakkayhtiöitä vastaan masinoimassa ns. "Suuressa tupakkaoikeudenkäynnissä" yhden vastaajan eli Rettigin asiamiehenä. Lisäksi neljästä muusta KKO:n kokoonpanoon kuuluneista jäsenistä kolme oli osallistunut mainitun tupakkaoikeudenkäynnin ratkaisemiseen KKO:ssa (KKO 2001:58). KKO samoin kuin alemmat tuomioistuimet hylkäsivät tupakkateollisuutta vastaan nostetut kanteet. Hieman leikillisesti voidaan sanoa, että tapauksessa 2008:7 asiaa pohti siis eräänlainen "tupakkajaosto."

5. Asunto-osakeyhtiön asianajaja otti KKO:n tuomion jälkeen minuun yhteyttä ja kertoi, että jos he olisivat tienneet, että puheenjohtajana jutussa oli oikeusneuvos Tulokas, he olisivat luultavasti tehneet väitteen oikeusneuvos Tulokkaan esteellisyydestä. Mutta koska juttu ratkaistiin KKO:ssa kirjallisessa menettelyssä ja koska KKO - toisin kuin tietenkin pitäisi tehdä - ei ilmoita asianosaisille etukäteen kokoonpanoon kuuluvien jäsenten nimiä, yhtiöllä ei ollut ollut minkäänlaista tietoa Tulokkaan kuulumisesta kokoonpanoon. Tämä selvisi heille vasta sitten, kun he saivat käsiinsä KKO:n tuomion. - Oikeusneuvos Tulokkaan epäilty jääviys herätti mediassa aika laajan keskustelun.

6. Minua mainittu esteellisyyskysymys kiinnosti siinä määrin, että kirjoitin Suomen Asianajajaliiton Defensor Legis -lehteen artikkelin otsikolla "Jääviysongelmista parveketupakointitapauksessa", ks. DL 2008 s. 268-274. Tuomarin epäilty esteellisyys on yleensä aina epäselvä asia, josta voidaan esittää erilaisia näkökohtia pro et contra. Se, että jaoston puheenjohtaja oli toiminut aiemmin merkittävässä tupakkaoikeudenkäynnissä asianomaista teollisuutta edustavan firman asianajajana ja ratkaisukokoonpanoon kuuluvista jäsenistä kolme muuta oli ollut KKO:ssa ratkaisemassa sanottua juttua tupakkateollisuuden eduksi, heitti minusta epäilyn varjon kokoonpanon puolueettomuuden ylle. Virhe tapahtui jo silloin, kun asianosaisille ei etukäteen ilmoitettu KKO:n kokoonpanoa, jolloin asianosaiset menettivät laissa säädetyn oikeuden jääviysväitteen tekemiseen.

7. Mutta palataanpa itse asiaan. Ratkaisussa 2008:7 korkein oikeus katsoi, että asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksen yksinkertaisella äänten enemmistöllä tekemä päätös, jolla oli yleisesti kielletty tupakointi asuntojen oleskeluparvekkeilla, oli asunto-osakeyhtiölain 48 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla mitätön. Päätöksen mukaan osakkeenomistajat voivat tosin asunto-osakeyhtiötä perustettaessa sopia, että talo on savuton eli ettei yhtiön välittömässä hallinnassa olevissa eikä osakkaiden hallitsemissa tiloissa saa tupakoida. Tällainen määräys voidaan myöhemminkin sisällyttää asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestykseen ainakin asunto-osakeyhtiölain 41 §:ssä mainituin edellytyksin.

8. Toisaalta päätöksessä todetaan, että tupakointi, kun sitä ei ole yleisesti lailla kielletty, on lähtökohtaisesti luvallista myös osakehuoneistoissa ja niihin kuuluvilla parvekkeilla. Tietyissä olosuhteissa, esimerkiksi poikkeuksellisen runsaan tupakoinnin ollessa kysymyksessä, parveketupakointi voi kuitenkin muodostua muiden osakkaiden asumisviihtyisyyttä olennaisesti heikentäväksi ja mahdollisesti myös terveyttä uhkaavaksi tekijäksi, joka tosiasiallisesti kaventaa tupakansavusta kärsivien osakkaiden hallintaoikeutta. Kukaan ei ole velvollinen sietämään asuinympäristössään kohtuutonta ympäristöhaittaa, olipa kysymys tupakansavusta, melusta tai muista päästöistä, todetaan päätöksen 2008:7 perusteluissa.

Asunto-osakeyhtiöllä on oikeus puuttua asukkaan sellaiseen toimintaan, joka aiheuttaa muille asukkaille kohtuutonta haittaa, häiriötä tai rasitusta, ja ryhtyä korjauksen saamiseksi niihin toimenpiteisiin, joihin asunto-osakeyhtiölaki antaa mahdollisuuden. Yhtiö voi myös vahvistaa järjestyssääntöjä tai tehdä päätöksiä, joilla pyritään ennalta ehkäisemään kohtuuttomien haittojen muodostuminen. Kuitenkin kielto, joka tähtää kaiken tupakoinnin kieltämiseen osakashallinnassa olevilla parvekkeilla rajoittaisi KKO:n perustelujen mukaan perusteettomasti osakkaan hallintaoikeutta siltä osin kuin tupakoinnista ei olisi odotettavissa sellaista kohtuutonta haittaa, jota edellä mainituissa oikeusperiaatteissa on tarkoitettu. Osakkeenomistajat ovat velvollisia kohtuullisessa määrin sietämään toisten osakkeenomistajien ja muiden asukkaiden taholta tulevia häiriöitä, päättelee KKO.

9. Siis vain "kohtuutonta haittaa" aiheuttava tupakointi parvekkeilla voidaan yksittäisessä tapauksessa taloyhtiön päätöksellä kieltää, sanoo korkein oikeus. Yksittäisissä tapauksissa on kuitenkin vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta arvioida, mikä on kohtuutonta haittaa aiheuttavaa tupakointia ja mikä taas ei. Kerrostalossa yksi naapuri voi kessutella parvekkeellaan vain silloin tällöin, toinen taas monta kertaa päivässä jne. On helppo kuvitella, että taloyhtiöissä voisi syntyä monenlaisia konflikteja ja riitoja, jos tapauksia alettaisiin tonkia innolla ja saattaa tapauksia yhtiökokouksen tai oikeuden käsiteltäviksi. Tämän vuoksi tupakoitsijat ovat saaneet kessutella kaikessa rauhassa ja tupakoimattomat puolestaan alistua sietämään terveydelle haitallista vaarallista tupakansavua asuntojensa parvekkeilla ja sisätiloissa.

10. Kahdessa sittemmin KHO:een päätöksiin johtaneessa helsinkiläisessä tapauksessa parveketupakointia yritettiin saada kuriin ympäristölautakunnan päätöksellä; ks. tästä. Ympäristölautakunta velvoitti 9.3.2010 antamallaan toisella päätöksellään asunnon B 18 haltijan huolehtimaan sitä, ettei hänen asuntonsa parvekkeella tupakoida, koska tupakansavun todettiin kulkeutuvan naapurihuoneistoon B 20 tuloilman kautta aiheuttaen asukkaille terveyshaittaa. Määräyksen tehosteeksi lautakunta asetti 1 000 euron uhkasakon.

11. Asunnon B 18 haltijat valittivat päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka päätöksellään 3.11.2010 kumosi lautakunnan päätöksen. Hallinto-oikeus perusteli päätöstään sillä, että tupakointi on nykyisin pääsääntöisesti sallittua lukuun ottamatta toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetussa laissa lueteltuja julkisia tiloja. Siten esimerkiksi omassa asunnossa, parvekkeella ja piha-alueella saa lähtökohtaisesti tupakoida. Tämän yksityiselämän suojaa nauttivan oikeuden rajoittamisen tulee perustua riittäviin selvityksiin ja noudattaa muun ohella hallintolain 6 §:stä ilmenevää suhteellisuusperiaatetta. Lisäksi perusteluissa todettiin, että ko. tapauksessa enimmän osan tupakansavun hajusta voitiin katsoa sekoittuvan ulkoilmaan ennen sisälle kulkeutumista. Hallinto-oikeuden mukaan pelkät aistinvaraisiin havaintoihin perustuvat selvitykset eivät ole riittäviä osoittamaan terveyshaitan olemassaoloa asunnossa B 20 oleskeleville. Tupakoinnin kieltämiseen asunnon B 18 parvekkeella ei siten ollut oikeudellisia edellytyksiä.

12. Ympäristölautakunta valitti päätöksestä KHO:een, joka ratkaisi molemmat asiat päätöksillään 29.2.2012 (taltiot 431 ja 432). KHO hylkäsi lautakunnan valitukset niukoilla, itse asiassa lähes olemattomilla perusteilla. KHO totesi lakonisesti vain, että ottaen huomioon hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätösten muuttamiseen ei ole perusteita. KHO siis yhtyi hallinto-oikeuden päätösten perusteluihin.

13. KHO:n jaoston kokoonpano oli kummassakin ratkaisussa sama, eli siihen kuuluivat hallintoneuvokset Pekka Vihervuori, Anne E. Niemi, Riitta Mutikainen (tarkastavana jäsenenä), Hannu Ranta ja Tuomas Lehtonen, esittelijänä esittelijäneuvos Tuulia Riikonen.

14. Korkein hallinto-oikeus julkaisee Finlexissä päätöksiään kahden eri kategorian mukaisesti. Merkittävät ratkaisut eli ennakkopäätökset julkaistaan kokonaisuudessaan ja niissä selostetaan asian käsittelyn kaikki vaiheet alusta lähtien. Toiseen kategoriaan kuuluvat lyhyet tiedonantoratkaisut, joita ei pidetä yhtä merkittävinä kuin ennakkopäätöksiä, mutta joista kuitenkin halutaan julkaista Finlexissä ja KHO:n vuosikirjassa lyhyt ratkaisuseloste. Sitten on joukko ratkaisuja, joita ei julkaista lainkaan.

15. Yritin etsiä Finlexistä näitä KHO:n 29.2.2012 antamaa kahta ratkaisua, jotka ovat molemmat samansisältöisiä ja joilla siis ympäristölautakunnan tekemät valituksen on hylätty ja lautakunnantekemät vuonna 2010 tekemät päätökset kumottu. En kuitenkaan löytänyt niitä, mikä tarkoittaa sitä, että mainitut tapaukset ja ratkaisut on katsottu KHO:ssa yleiseltä kannalta merkitykseltään niin vähäiseksi, ettei päätöksiä kannata julkaista. Otin tämän jälkeen yhteyttä KHO:n viestintäpäällikkö Teuvo Arolaiseen, joka ystävällisesti lähetti minulle molemmat päätökset.

16. Viestintäpäällikkö Arolainen kertoi päätösten johdosta lähettämässään viestissä seuraavaa:

"Ensinnäkin nämä kaksi KHO:n viimeisintä päätöstä on annettu jo kuukausi sitten. Parveketupakointia on kuitenkin pohdittu täällä monesti aikaisemminkin. Jo vuonna 2003 annettiin yksi vuosikirjapäätös (KHO 2003:91). Myös korkeimmasta oikeudesta löytyy yksi parveketupakoinnin kieltämiseen liittyvä ratkaisu (KKO 2008:7).

Olennaista näissä KHO:n viimeisimmissä ratkaisuissa on se, että ne eivät ole vuosikirjapäätöksiä (ennakkoratkaisuja). Sen vuoksi niitä ei ole julkaistu.

Päätöksissä on ainoastaan otettu kantaa kahteen yksittäiseen tapaukseen in casu. Siksi niiden perusteella on aivan liian rohkeaa väittää, että KHO olisi nyt linjannut parveketupakointia ja että linja olisi jotenkin muuttunut verrattuna aiempaan tai siihen, mitä Valvira on ohjeistanut. Mitään yleisohjetta parveketupakoinnin hyväksyttävyydestä tai moitittavuudesta ei näistä KHO:n päätöksistä siis voi lukea.

Oikeudellisesti kummassakin tapauksessa oli kyse terveydensuojelulain soveltamisesta. Tapauksissa piti ratkaista se, aiheuttaako tupakointi tietyllä parvekkeella laissa tarkoitettua terveyshaittaa toisaalla. Näin ei ollut sen enempää Helsingin hallinto-oikeuden kuin korkeimman hallinto-oikeudenkaan mukaan.

Kääntäen sanottuna, pelkkä tupakan haju tai sen epämiellyttävyys ei riitä todistamaan terveyshaittaa. Näissä tapauksissa ei sen enempää tupakoinnista kärsivä asukas kuin Helsingin ympäristölautakuntakaan esittänyt tarkempaa selvitystä tupakansavun ja hajun määrästä saati terveydellisestä vaarasta.

Ympäristölautakunta oli kummassakin tapauksessa vaatinut uhkasakon voimalla tupakointikieltoa myös "häiritsevien" parvekkeiden (huoneistojen) tuleville haltijoille. Tätä vaatimusta ei hyväksytty kummassakaan tuomioistuimessa. Toisessa tapauksessa tupakasta kärsineet asukkaat olivat muuttaneet prosessin aikana pois, toisessa tapauksessa puolestaan tupakoiva asukas oli lähtenyt. Kaikki osalliset eivät myöskään käyttäneet tilaisuutta lausua asiasta KHO:lle.

Pelkästään lautakunnan tahto kieltää tupakointi kaikilta mahdollisilta asuntojen haltijoilta ei riittänyt, koska jokainen tilanne pitää katsoa erikseen. Ihmisiä häiritsevät ja ovat häiritsemättä eri asiat. Joku voisi tässä kohdassa jopa pohtia, että hakiko kaupunki Valviraan nojaten KHO:sta mieleistään, kieltomahdollisuuksia laajentavaa linjausta, muttei onnistunut. Tätä ei kuitenkaan voi suoraan lukea KHO:n ratkaisuista, enkä minäkään niin sano. Kerron vielä, että yksi näihin tuoreisiin ratkaisuihin vaikuttanut tekijä liittyi talojen rakenteisiin. Tuloilma-aukot oli sijoitettu siten, että tupakansavut (samoin kuin äänet) kulkeutuivat joihinkin huoneistoihin helposti."

17. Näin siis viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen. Varmaan hän on keskustellut asiasta nyt nousseen pienoisen mediakohun jälkeen päätökseen osallistuneiden jäsenten kanssa eikä hänellä liene mitään sitä vastaan, että näistä perusteista kerrotaan jälkikäteen julkisuuteen. Olisi kuitenkin ollut parempi, että ratkaisun tehneet KHO:n "lainoppineet" jäsenet eli tuomarit olisivat itse kertoneet nämä asiat ja perusteet jo päätöstensä perusteluissa - jos ne vaikuttivat asiaan - eivätkä olisi tyytyneet ainoastaan viittaamaan hallinto-oikeuden päätöksen perusteluihin.

18. Todettakoon, että KHO:n tai Helsingin hallinto-oikeuden päätösten perusteluissa ei viitata KKO:n ratkaisuun 2008:7. Arolaisen mainitsema ratkaisu KHO 2003:91 taas ei näytä koskevan suoranaisesti parveketupakointia tai sen kieltämistä. On itsestään selvää, että KHO on kaikissa tapauksissa aina kantaa "vain yksittäistapauksiin." Sillä, ovatko mainitut tapaukset KHO:n mielestä ns. vuosikirjaratkaisuja vai ei, ei ole asukkaiden, ympäristölautakunnan tai edes yleiseltä kannalta merkitystä. KHO päättää itse, julkaistaanko ratkaisut ennakkopäätöksinä vai ei, mutta tällä perusteella ei olisi syytä vähätellä asiaa eikä perustella ratkaisujen perustelujen suppeutta. Minusta olisi ollut perusteltua julkaista ratkaisut tai ainakin toinen niistä ennakkopäätöksenä, siis Finlexissä ja KHO:n vuosikirjassa.

19. Kun tuomioistuimista, sen enempää yleisistä kuin hallintotuomioistuimistakaan, ei ole apua apua, eli parveketupakoinnin kiistattomista terveyshaitoista kärsivät ihmiset eivät saa tuomioistuimilta pyytämäänsä ja tarvitsemaansa oikeussuojaa, ei näytä olevan muuta mahdollisuutta kuin huutaa lainsäätäjää apuun. Millä tavoin parveketupakointi voitaisiin saada kuriin lainsäädännön avulla? Tähän näyttäisi olevan kaksi perusvaihtoehtoa: joko säätää yleinen parveketupakoinnin kieltoa koskeva laki tai muuttaa asunto-osakeyhtiölakia niin, että yhtiökokous voi yhtiöjärjestykseen sisällytettävällä määräyksellä yksinkertaisella enemmistöpäätöksellä kieltää kessuttelun taloyhtiön parvekkeilla. Yleislaki olisi tehokkaampi tapa vaikuttaa asiaan.

20. Lopuksi on syytä viitata ikään kuin oheislukemistona emeritusprofessori Erkki Aurejärven äskettäin ilmestyneeseen pamflettiin "Tupakkateollisuuden kuolemankauppiaat."

531. KKO 2012:1. Oliko KKO:n tuomari esteellinen?

Kusetettavia riittää

1. Kommentoin eilisessä blogissani ratkaisua KKO 2012:1. Ihmettelin siinä, miksi kahden alemman instanssin eli käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomion jälkeen melko selvältä vaikuttaneen asian lopputulos kääntyi korkeimmassa oikeudessa ikään kuin päälaelleen. Kun alemmat oikeudet olivat hyväksyneet kiinteistönkaupan sopimusehdon tulkintaa koskevan kanteen, korkein oikeus kumosi tuomiot ja hylkäsi kanteen.

2. Tilastollisesti kysymyksessä ei ole tosin harvinaisuus, sillä korkein oikeus on monissa muissakin ennakkopäätöksissä päätynyt toisenlaiseen lopputulokseen kuin kumpikaan alemmista tuomioistuimista. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden ko. jutussa omaksuma kanta vaikuttaa kuitenkin sopimuksen tulkintaa koskevan vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella johdonmukaiselta ja oikealta. Korkeimman oikeuden kanta sen sijaan tuntuu ainakin minusta hieman yllättävältä, koska vaikuttaa siltä, että siinä on poikettu myyjän vastuun laajuudesta vastaavanlaisissa tapauksissa omaksutusta linjasta; viittaan blogikirjoitukseen 530. Tämä näyttäisi lisäksi tapahtuneen ilman pro et contra -perustelutavan mukaisia perusteluja, joissa olisi tasapuolisuuden nimissä otettu huomioon ja perusteluissa nimenomaan ilmoitettu, ei vain ratkaisusta ilmenevää lopputulosta tukevat, vaan myös sellaiset seikat ja näkökohdat, jotka puoltavat toisenlaista lopputulosta.

3. En väitä, että korkeimman oikeuden ratkaisun lopputulos olisi ehdottomasti väärä. Onan kyseessä tapaus, johon ei voida sanoa olevan olemassa ehdottomasti yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua, vaan jossa voidaan puoltaa eri vaihtoehtoja. Jutun korkeimmassa oikeudessa hävinneen asianosaisen eduksi puhuvien seikkojen sivuuttaminen tuomion perusteluissa samoin kuin se, että korkein oikeus epäsi hävinneen osapuolen pyynnön saada kuulustella jutun avaintodistajaa, antavat kuitenkin aiheen epäillä paitsi lopputuloksen oikeellisuutta myös menettelyn oikeudenmukaisuutta.

4. Jutun korkeimmassa oikeudessa hävinneen osapuolen asianajaja otti minuun kohta ratkaisun antamisen jälkeen yhteyttä ja kertoi hämmennyksensä siitä, että korkeimman oikeuden jaoston puheenjohtajana oli ollut oikeusneuvos Mikko Tulokas.

5. Asianajaja kertoi, että jutussa toisena osapuolena ollut ja asian korkeimmassa oikeudessa voittanut Jukova Oy on entinen Rettig Oy:n tytäryhtiö, Rettig on ollut Jukova Oy:n pääomistaja. Oikeusneuvos Tulokas puolestaan, kuten asianajaja kertoi ja niin kun useimmat juristit muutoinkin hyvin tietävät, toimi ennen nimitystään korkeimpaan oikeuteen (1992) pitkään Rettig-konsernin oikeudenkäyntiasiamiehenä edustaen yhtiötä ns. "suuressa" (ja ensimmäisessä) tupakkaoikeudenkäynnissä.

6. Rettig ei enää korkeimman oikeuden käsitellessä kyseistä juttua ollut Jukovan pääomistaja, sillä Rettig oli vuonna 2004 eli jo ennen nyt kysymyksessä olevan jutun vireilletuloa, myynyt Jukovan Oy:n osake-enemmistön yhtiön toimivalle johdolle. Tämä ilmenee myös käräjäoikeuden tuomiosta (s.10), jossa selostetaan jutussa todistajan kuullun Rettig-konsernin lakiasiainjohtaja (BL) antamaa kertomusta; BL on toiminut Rettigin lakimiehenä vuodesta 1990.

7. Asianajaja halusi kuulla mielipiteeni siitä, oliko oikeusneuvos Tulokas mahdollisesti ollut tämän kieltämättä hieman etäiseltä vaikuttavan kytköksen johdosta esteellinen. En pystynyt antamaan asianajalle kysymykseen suoraa vastausta, mutta ainahan asiasta voidaan ja on myös syytä keskustella. Esteellisyyskysymykset ovat tärkeitä, koska niissä on kyse tuomioistuimen puolueettomuudesta, mikä taas on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisimpiä kriteerejä. Kollegiaalisessa tuomioistuimessa jo yhden tuomarin esteellisyys aiheuttaa sen, että tuomioistuinta ei voida pitää puolueettomana eikä oikeudenkäyntiä oikeudenmukaisena.

8. Tuomarin esteettömyydestä ja puolueettomuudesta puhuttaessa on syytä muistaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen lanseeraama objektiivinen puolueettomuustesti, jota myös korkein oikeus on soveltanut useissa ennakkopäätöksissään. Sen mukaan ei riitä, että tuomari on tosiasiallisesti puolueeton ja tuntee itsensä sellaiseksi (subjektiivinen puolueettomuustesti), vaan lisäksi edellytetään, että tuomioistuimen kokoonpano ja toiminta myös näyttää puolueettomalta. Objektiivisessa puolueettomuudessa on kysymys puolueettomuuden yleisestä uskottavuudesta ja siitä, miltä asia näyttää ulospäin. Puolueettomuuden tulee olla ulkopuolisten näkökulmasta uskottavaa. Minkään ulkopuolisen seikan perusteella ei saa syntyä perusteltua aihetta epäillä tuomarin puolueettomuutta. Objektiivisesti perusteltavissa oleva vaikutelma tuomarin puolueettomuudesta eli sen vaarantumisesta tekee tuomarista esteellisen. Asianosaisen oma epäily tässä suhteessa yksin riitä.

9. Tuomarin esteellisyysperusteista säädetään OK 13 luvussa. Esteellisyysperusteet perustuvat siihen, että niiden johdosta tuomarille voi syntyä tietty ennakkoasenne tai -käsitys. Laissa säädettyjen erityisten esteellisyysperusteiden lisäksi on huomioon otettava myös OK 13 luvun 7 §:n 3 momentissa säädetty yleinen esteellisyysperuste. Tämän lainkohdan mukaan tuomari on esteellinen myös, jos jokin muu mainitussa 13 luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

10. Kyseisessä tapauksessa mikään erityisistä esteellisyysperusteista ei näytä tulevan kysymykseen. Erityisiä esteellisyysperusteita koskevan sääntelyn avulla ei kuitenkaan ole kyetty kattamaan kaikkia tilanteita, joissa tuomarin puolueettomuuden voidaan katsoa vaarantuvan niin, että häntä on pidettävä esteellisenä. Voisiko tuomari sitten mainitussa konkreettisessa tapauksessa olla esteellinen yleissäännöksen nojalla? Antaisiko edellä mainittu kytkös perustellun aiheen epäillä korkeimman oikeuden puheenjohtajan puolueettomuutta? Kysymykseen vastattaneen kieltävästi esimerkiksi siksi, että sillä asialla, jossa tuomari on aiemmin toiminut asianosaisen entisen emoyhtiön asiamiehenä, ei näytä olevan yhteyttä tuomarin käsittelemään asiaan. Kysymykseen ei näyttäisi tulevan myöskään OK 13 luv. 6 §:n 1 momentin 2. kohdasta johdettava tilanne.

11. Puolueettomuuden vaatimus ei kuitenkaan koske yksinomaan tuomarin esteellisyysperusteita, vaan myös jokin muu ulkoinen seikka joko yksin tai yhdessä joidenkin muiden seikkojen kanssa voi antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuuden vaarantumista, vaikkei esteellisyydestä olisikaan kysymys. Tässä valossa oikeusneuvos Tulokkaan puolueettomuus ei näytä edellä mainittu kytkös huomioon ottaen vakuuttavalta, kun otetaan huomioon, että 1) korkein oikeus on hänen puheenjohdollaan evännyt jutun hävinneen osapuolen pyynnön avaintodistajan uudelleen kuulemisesta, ja 2) jutun ratkaisu on kääntynyt korkeimmassa oikeudessa päälaelleen ja vieläpä jokseenkin yksipuolisten perustelujen tuloksena. Tietyin edellytyksin yksinomaan avaintodistajan kuulemisen epääminen voi antaa perustellun aiheen epäillä tuomioistuimen puolueettomuutta ja oikeusprosessin oikeudenmukaisuutta.

12. Minusta kysymys on joka tapauksessa tilanteesta, jossa oikeusneuvos olisi voinut jäävätä itsensä, vaikka mikään esteellisyysperuste ei sellaisenaan tapaukseen soveltuisikaan. Tästä tilanteesta on käytetty nimitystä delikatessijääviys, jossa tuomari ikään kuin hienotunteisuussyitä jäävää itsensä, jottei asia herättäisi jälkeenpäin kiusallista huomiota. Epäily siitä, että jutun hävinnyt osapuoli saa tietyn ulkoisen seikan johdosta aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta, vaikka tapauksessa ei objektiivisesti arvioiden olisikaan kyse puolueettomuuden vaarantumisesta, on siis eräänlainen varaventtiili, johon tuomari voi turvautua ilman, että häntä voitaisiin epäillä jonkinlaisesta vastuunpakoilusta. Kukaan ei olisi "perään haukkunut", jos oikeusneuvos Tulokas olisi jäävännyt itsensä, sillä korkeimmassa oikeudessa on aina riittävästi tuomareita paikkaamaan "aukkoja."

13. Tapaus muistuttaa suuresti niin sanottua parveketupakointijuttua, jossa oikeusneuvos Tulokas toimi myös korkeimman oikeuden puheenjohtajana. Kyseinen ratkaisu vuodelta 2008 (KKO 2008:7), herätti tiedotusvälineissä aika paljon keskustelua, ei yksinomaan itse tupakoinnin ja sen mahdollisen kieltämisen, vaan myös oikeusneuvos Tulokkaan tupakkateollisuuteen olevan aiemman kytköksen johdosta. Otin (myös) tuon tapauksen lehtikirjoituksessani pohdittavaksi, koska katsoin, että korkeimman oikeuden tuomiosta, jolla ylin tuomioistuin Tulokkaan puheenjohdolla epäsi asunto-osakeyhtiöltä oikeuden kieltää parvekkeilla tapahtuva tupakointi kokonaan, saattoi olla välillistä hyötyä tupakkateollisuudelle. Voidaan nimittäin olettaa, että savukkeiden kysyntä olisi ainakin jonkin verran vähentynyt, jos parveketupakoinnin kieltäminen olisi katsottu sallituksi. Muistutin tuossakin tapauksessa Tulokkaan aiemmasta roolista tupakkayhtiö Rettigin asiamiehenä tupakkaoikeudenkäynnissä. Rettig ei tosin tuolloin enää harjoittanut savukkeiden valmistusta.

14. Kirjoitin tuomarin esteellisyydestä parveketupakointijutun valossa Defensor Legis -lehdessä vuonna 2008 julkaistun artikkelin (DL 2/2008 s. 268-273). Kiinnitin siinä huomiota myös siihen epäkohtaan, että Suomessa tuomarit, toisin kuin muissa maissa on yleisesti tapana, eivät informoi asianosaisia esteellisyyteen mahdollisesti vaikuttavista seikoista. Korkein oikeus ei esimerkiksi parveketupakointijutussa informoinut jutun asianosaisia millään tavalla siitä, että paitsi oikeusneuvos Tulokkaalla, myös asianomaisen jaoston kolmella muulla jäsenellä oli tietty kytkös tupakointia ja sen haitallisia seuraamuksia koskevaan aikaisempaan juttuun (ns. tupakkajaosto).

15. Lain mukaan asianosainen voi tehdä väitteen tuomarin esteellisyydestä, mutta väite on tehtävä heti kun asianosainen ryhtyy käyttämään asiassa puhevaltaa ja saatuaan tiedon asian käsittelyyn osallistuvista tuomareista (OK 13:8). Jos asiassa pidetään pääkäsittely tai muu suullinen käsittely, näkevät asianosaiset paikan päällä tuomarit ja voivat tällä perusteella arvioida tuomareiden mahdollista esteellisyyttä.

16. Mutta jos asia käsitellään ja ratkaistaan, kuten hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa samoin kuin hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa pääsäännön mukaan tapahtuu, kirjallisessa esittelymenettelyssä, eivät asianosaiset saa etukäteen tai asian käsittelyn kuluessa tietoa, ketkä tuomarit osallistuvat asian käsittelyyn. Laki ei nimittäin velvoita tuomioistuinta ilmoittamaan asianosaisille, keitä tuomareita kuuluu ratkaisukokoonpanoon. Asianosaiset saavat tietää tuomareiden nimet vasta heille toimitetusta tuomiosta. Mutta kun juttu on jo ratkaistu, partit eivät saa tosiasiallista ja OK 13:8:ssä edellytettyä tilaisuutta jääviysväitteen tekemiseen. Jos kysymyksessä on KKO:n tai KHO:n ratkaisu, ei valitusoikeutta tai oikeutta väitteen tekemiseen enää ole. Ainoana mahdollisuutena on jäljellä turvautuminen tuomiovirhekanteluun.

17. Myös ratkaisussa KKO 2012:1 selostetussa tapauksessa asianosaiset ja heidän asiamiehensä saivat tiedon korkeimman oikeuden tuomareiden henkilöllisyydestä vasta heille toimituskirjana annetusta tuomiosta. Jutun korkeimmassa oikeudessa hävinneen yhtiö asianajaja kertoi minulle, että kaikissa hänelle ennen tuomiota korkeimmasta oikeudesta lähetetyissä asiakirjoissa mainittiin ainoastaan jutun esittelijän nimi. Oikeusneuvos Mikko Tulokkaan osallistumisesta asian ratkaisemiseen asianajaja sai tiedon vasta korkeimman oikeuden tuomiosta. Tällöin jääviysväitteen tekeminen, johon asianosaisella OK 13:8:n mukaan on myös korkeimmassa oikeudessa aina oikeus, oli jo myöhäistä.

18. Jos Mikko Tulokkaan mukanaolo ratkaisukokoonpanossa olisi ollut aiemmin vastaajayhtiön tiedossa, olisi yhtiö todennäköisesti tehnyt esteellisyysväitteen, jolloin korkein oikeus olisi joutunut ottamaan virallisesti kantaa väitettyyn esteellisyyteen ja antamaan siitä eri päätöksen. Kun näin ei tapahtunut, voidaan jälkikäteen väittää tyyliin, että "no, kyllähän siitä Mikon Rettig-kytköksestä oli meillä puhetta, mutta ei me nähty siinä ongelmaa."

19. Täyttääkö tuollainen salamyhkäinen menettely asianmukaisen kuulemisen ja yleensä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset? Onko tuolla tavalla toimiva tuomioistuin muka puolueeton?

20. Täh?

31. Tuomarin etiikka, osa I

1. Tänään 17.10. järjestetään Helsingissä XVI Tuomaripäivä. Tuomaripäivä järjestetään joka toinen vuosi - "välivuosina" järjestetään kaikille lakimiehille yhteinen Lakimiespäivä - ja sinne kokoontuu useita satoja tuomarin tehtävissä toimivia, tuomareiden lisäksi myös ylioikeuksien esittelijöitä. Tuomaripäivän tapahtumaan voivat osallistua esitteen mukaan myös "muut asiasta kiinnostuneet"; näitä ovat lähinnä syyttäjät ja asianajat. Joskus paikalle on eksynyt myös joku yliopiston professori tai muu opettaja. Itse osallistuin viimeksi tuomaripäiville Turussa joskus 15 vuotta sitten, jolloin olin jo jättänyt tuomarin tehtävät. - Voinen tässä paljastaa, että olin kirjoittanut Turkuun puheen, jonka silloinen oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki luki tuomaripäivien avajaisiksi.

2. Tuomaripäivien ohjelma noudattaa joka vuosi tuttua kaavaa: ensin puhuvat KKO:n ja KHO:n presidentit sekä mahdollisesti myös oikeusministeri ajankohtaisista kysymyksistä, sitten pari puheenvuoroa on varattu kullakin päivällä käsiteltävän teeman erityisasiantuntijoille ja iltapäivällä kyseistä teemaa käsitellään tuomareiden ja muiden lainkäyttäjien näkökulmasta. Lopuksi on oikeusministeriön vastaanotto, jolloin osanottajat voivat huuhdella päivän aikana mahdollisesti kuivumaan pääsyttä kurkkuaan erinäisillä virvokkeilla. Vastaanottoon aletaan valmistautua jo varsinaisen ohjelman viimeisessä numerossa; tänään tätä tarkoitusta palvelee Seela Sellan teatteriesitys "Huumoria murteella."

3. Tämä vuotisen tuomaripäivän teema on todella mielenkiintoinen, sillä pohdittavana on "Tuomarin etiikka". Olen itsekin käsitellyt kirjoissani ja artikkeleissani kyseistä aihetta jonkin verran ja olisinkin mielelläni ilmoittautunut nyt tuomaripäiville alustuksia ja esitelmiä kuuntelemaan, mutta valitettavasti kävi niin, että huomasin päivän ohjelman ja teeman vasta tänään iltapäivällä. Aihe on niin tärkeä, että palaan siihen lähemmin myöhemmin. Kunnioittaakseni entisenä tuomarina tuomarikuntaa ja tuomaripäivää, haluan lausua jo tässä vaiheessa muutaman sanasen tuomarin etiikasta erään esimerkkitapauksen valossa.

4. Suomessa tuomareille ei ole vielä olemassa vahvistettuja eettisiä sääntöjä. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että asianajajia koskeva eettinen säännöstö eli hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet on vahvistettu vuonna 1972. Hyvää syyttäjätapaa koskevat määräykset puolestaan ilmenevät yleisistä syytäjiä annetun lain 1 §:stä. Suomessa ei ole myöskään lainsäännöksiä tuomareiden kuripidosta ja kurinpitojärjestelmästä.

5. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea, jossa olin mukana pysyvänä asiantuntijana, ehdotti mietinnössään vuonna 2003, että Suomeen perustettaisiin erityinen tuomareiden valvontalautakunta (KM 2003:3 s. 453). Mietinnön mukaan valvontalautakunta valmistelisi hyvää tuomaritapa koskevan eettisen normiston ja se voisi arvostella yksittäistapauksessa tuomarin toimintaa virassa tai sen ulkopuolella tai antaa hänelle varoituksen eettisen normiston rikkomisesta. Tämä ehdotus ei ole kuitenkaan toistaiseksi johtanut toimenpiteisiin.

6. Monissa muissa Euroopan maissa sitä vastoin on olemassa erilaisia tuomareiden kurinpito- tai valvontajärjestelmiä ja hyvää tuomarintapa koskevia eettisiä normistoja. Ruotsissa tuomarille voidaan langettaa kurinpidollisena seuraamuksena huomautus tai palkanalennus. Norjaan on vuonna 2002 perustettu erityinen valvontavaliokunta (tilsynsutvalget), joka käsittelee tuomareihin kohdistuvia kanteluja ja kurinpitoasioita; seuraamusvaihtoehdot ovat kritiikki tai varoitus. Valvontavaliokunta voi myös antaa lausunnon siitä, mikä on hyvä tuomaritapa ilman, että tuomariin kohdistetaan kurinpidollista seuraamusta.

7. Norjassa on julkistettu äskettäin ehdotus tuomareiden eettisistä säännöistä. Norjalainen suomalaista hovioikeuden presidenttiä vastaava førstelagmann Bjørn Solbakken pitikin tänään tuomaripäivässä alustuksen juuri otsikolla "Tuomarin etiikka Norjassa", jossa käsiteltiin juuri sanottua hyvää tuomaritapaa koskevaa normistoa. Ehdotuksen mukaan kyseisten sääntöjen rikkominen voi johtaa em. kurinpitotoimiin tuomaria kohtaan. Käräjätuomari Kimmo Vanteen käännös mainitusta normistosta löytyy osoitteesta http://www.tuomariliitto.fi/tuomaripäivä.

8. Norjalaisessa malliehdotuksessa, jota Suomessakin luultavasti tullaan (joskus) aikanaan seuraamaan, todetaan ensiksikin tuomarin käytöstä koskeva perussäännös: Tuomarin on käyttäydyttävä lain ja oikeusjärjestyksen ja hyvän tuomaritavan mukaisesti ja niin, että hän käytöksellään edistää yleistä luottamusta tuomioistuimiin.

9. Norjan hyvään tuomaritapaan sisältyy ehdotuksen mukaan normeja mm. tuomarin riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta, ennakkokannan ilmaisukiellosta, asianosaisten kuulemisesta, toiminnan tehokkuudesta, velvollisuudesta ylläpitää ammatillista pätevyyttä, vaitiolovelvollisuudesta, kiellosta ottaa vastaan lahoja ja muita etuuksia, asiallisesta käyttäytymisestä oikeudessa, sovintoneuvotteluista, ratkaisun muotoilusta, tuomarin suhteesta asianajajiin, syyttäjiin ja joukkotiedotusvälineisiin, suhteesta työtovereihin, käyttäytymisestä viran ulkopuolella, varovaisuudesta ja harkinnasta osallistua oikeusriitoihin ja tuomarin sivutoimista sekä jäsenyyksistä järjestöissä ja yhdistyksissä.

10. Kaikki mainitut normit olisivat varsin tarpeellisia myös Suomessa. Toivottavaa on, että Suomessa tuomariliitto ja muut tuomarijärjestöt käynnistäisivät mahdollisimman pian hyvää tuomaritapaa koskevan valmistelutyön. On toki selvää, että ilman kirjoitettuja eettisiä normejakin tuomareiden ammattietiikka edellyttää edellä 8. kohdassa mainittujen velvoitteiden noudattamista. Mutta kun suomalaiset tuomarit näyttävät yleensä tottuneen ajatukseen, että heitä ei velvoita mikään muu kuin kirjoitettu laki, olisi paikallaan syytä muistuttaa, että lain lisäksi tuomareiden moraalisena velvollisuutena on korkean ammattietikan noudattaminen.

11. Otan tässä yhden kohdan norjalaisesta normistosta, joka on ajankohtainen myös Suomessa. Kyse on tuomarin velvollisuudesta informoida asianosaisia mahdollisesta esteellisyydestä. Norjan ehdotuksen 16 §:ssä sanotaan: "Tuomarin on oltava tarkka sellaisten seikkojen suhteen, jotka voivat vaikuttaa hänen esteettömyyteensä asiassa. Mikäli on olemassa seikka, jonka kohtuudella voidaan ajatella vaikuttavan esteettömyyteen, tuomarin on niin pian kuin mahdollista tiedotettava siitä, ellei seikka ole yleisesti tunnettu."

12. Norjassa tuomarille on myös laissa säädetty samanlainen velvollisuus informoida asianosaisia esteellisyyteen mahdollisesti vaikuttavasta seikasta (domstolloven 113 §). Vastaavansisältöinen säännös tuomarin informointivelvollisuudesta kyseisessä tilanteessa on myös Ruotsin laissa (Rättegångsbalken 4:14): Jos tuomari ei pidä itseään esteellisenä (ja siis vetäydy jutun käsittelystä omasta aloitteestaan), hän on velvollinen ilmoittamaan asianosaisille tiedossaan olevista seikoista, joilla voi olla merkitystä esteellisyyden kannalta.

13. Tuomarin suorittaman informoinnin johdosta asianosaiset saavat tilaisuuden arvioida tuomarin ilmoittamien seikkojen merkitystä ja tehdä niin halutessaan esteellisyysväitteen. Tuomarin informointivelvollisuus palvelee siten asianosaisen kuulemista, joka perustuslain (PeL 21.2 §) kuuluu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin peruselementteihin. Jos seikka, joka voisi aiheuttaa esteellisyyden, on vain tuomarin muttei asianosaisten tiedossa, asianosainen ei voi tehdä väitettä tuomarin esteellisyydestä.

14. Suomen prosessilaissa eli oikeudenkäymiskaaressa ei sen sijaan ole vastaavansisältöistä säännöstä. (Välimiesmenettelyä koskevassa laissa on sanotunlainen välimiehen informointivelvollisuutta koskeva säännös, VML 9 §). Tämä on selkeä puute. Suomessa on ilmeisesti pidetty riittävänä, että tuomarilla on velvollisuus kontrolloida esteellisyyttään ja vetäytyä vapaaehtoisesti asian käsittelystä, jos hän katsoo olevansa jäävi. Mutta jokainen ymmärtänee, ettei tämä aina riitä, koska on olemassa esteellisyyttä koskevia rajatapauksia, joita voidaan arvioida ja tulkita eri tavalla.

15. Lain mukaan ei toki ole estettä siihen, että tuomari informoi asianosaisia esteellisyyden kannalta relevanteista seikoista, jotka ilmeisesti eivät ole asianosaisten tiedossa. Mutta käytännössä tällaista informointia ei juurikaan esiintyne, koska asiasta ei ole lakiin perustuvaa velvoittavaa normia. Tuomarin etiikan kannalta taas suomalaiset tuomarit, jotka ovat tunnetusti aika tiukkapipoisia legalisteja, eivät ole tottuneet asiaa arvioimaan.

16. Se, että Suomessa tuomarit eivät informoi asianosaisia esteellisyyteen vaikuttavista seikoista, käy hyvin ilmi korkeimman oikeuden (KKO) äskettäin eli kuluvan vuoden helmikuussa antamasta ennakkopäätöksestä ns. parveketupakointia koskevassa jutussa (KKO 2008:7). Ratkaisu koski asiallisesti "vain" asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksen toimivaltaa. Korkein oikeus totesi päätöksessään, että asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksen yksinkertaisella äänten enemmistöllä tekemä päätös, jolla oli yleisesti kielletty tupakointi asuntojen parvekkeella, oli AsOYL 48 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla mitätön.

17. KKO:n ennakkopäätös poiki kutenkin myös tuomarin esteellisyyttä koskevan probleeman. Heti ratkaisun antamisen jälkeen ryhdyttiin nimittäin julkisuudessa keskustelemaan siitä, oliko KKO:n jaoston puheenjohtajana kyseisessä jutussa toiminut oikeusneuvos Mikko Tulokas kenties jäävi. Olen itse kommentoinut ja analysoinut ratkaisua juuri jääviyskysymyksen osalta Defensor Legis -lehden numerossa 2/2008 olevassa artikkelissani (s. 268-273).

18. Parveketupakointijutulla oli välillinen yhteys 1990-luvulla käsiteltyyn ns. suureen tupakkajuttuun sikäli, että kummassakin jutussa oli kyse tupakoinnin aiheuttamista terveyshaitoista, parveketupakointijutussa tosin vain välillisesti esikysymyksenä eli parveketupakoinnin väitetyn haitallisuuden yhtenä perusteena.

19. Oikeusneuvos Tulokas toimi suuressa tupakkajutussa jutun voittaneen osapuolen eli yhden jutussa vastaajana olleen tupakkayhtiön asiamiehenä. Lisäksi ilmeni, vaikka tähän seikkaan julkisuudessa ei oikein jaksettu kiinnittää huomiota, että parveketupakointia koskevan jutun KKO:ssa ratkaisseen viisijäsenisen jaoston jäsenistä kolme muuta jäsentä oli osallistunut KKO:ssa jäseninä myös edellä mainitun suuren tupakkajutun ratkaisemiseen vuonna 2001 (KKO 2001:58). Kuten olen hieman leikkisästi todennut, KKO:ssa näyttäisi olleen toiminnassa eräänlainen "tupakkajaosto", jolle tupakointia koskevat jutut tuntuvat sattumalta

tulevan käsiteltäväksi.

20. Kysymys on siitä, oliko KKO:n mainituille neljälle jäsenille vuonna 2001 syntynyt sellainen ennakkoasenne, jonka perusteella olisi kenties perusteltua aihetta epäillä heidän puolueettomuuttaan parveketupakointijutussa. KKO:n jäsenet ovat itse tietenkin sitä mieltä, että kyse oli aivan eri jutuista, ja ettei esteellisyyttä ollut syntynyt, mutta kyse onkin siitä, miltä tilanne näyttää objektiivisesti arvioiden ulkopuolisin silmin. Kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on monasti todennut, ei riitä, että oikeus toteutuu, vaan on lisäksi edellytettävä, että tuomioistuimen ratkaisu tai menettely myös näyttää oikeudenmukaiselta.

21. Olen käsitellyt mainittua esteellisyyskysymystä lähemmin DL:n artikkelissani enkä ota siihen nyt kantaa. Tässä yhteydessä on tärkeintä havaita, että toisin kuin Norjan em. ehdotuksessa edellytetään, KKO:n jaosto ei parveketupakointijutussa millään tavalla informoinut jutun asianosaisia siitä, että jaoston neljällä jäsenellä oli edellä kerrottu kytkös tupakointia ja sen haitallisia seuraamuksia koskevaan aikaisempaan juttuun. Esteellisyyskysymyksestä oli kuitenkin, kuten oikeusneuvos Tulokas on lehdille antamissaan haastatteluissa kertonut (mm. HS ja Hbl), keskusteltu KKO:n jaostossa, mutta päädytty siihen, ettei esteellisyydestä voinut olla kysymys.

22. Hyvä tuomaritapa ja tuomarin ammattietiikka olisi kuitenkin mielestäni edellyttänyt, että KKO olisi informoinut jutun asianosaisia siitä, että jaoston neljällä jäsenellä oli sanottu yhteys aikaisempaan KKO:ssa ratkaistuun tupakkajuttuun. Tällöin käsittely olisi ollut reilua, avointa ja läpinäkyvää, koska vain näin menetellen asianosaiset olisivat voineet harkita, antaisiko mainittu seikka aiheen tehdä jääviysväitettä tai väitettä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitetusta tuomioistuimen puolueettomuudesta.

23. Kun KKO:n jaosto ei kuitenkaan informoinut jutun osapuolia, ei asianosaisilla ollut mahdollisuutta edes harkita esteellisyyttä. Perustuslaissa säädetty asianosaisten kuuleminenkaan ei siten toteutunut. Asianosaiset saivat vasta KKO:n tuomiosta tiedon mm. siitä, että KKO:n jaoston puheenjohtajana jutussa oli toiminut suuressa tupakkajutussa erään vastaajayhtiön asiamiehenä toiminut oikeusneuvos Mikko Tulokas. Jääviysväitteen tekeminen oli kuitenkin tuossa vaiheessa mahdotonta.

24. Tilanne Suomessa on huono ja suorastaan tragikoominen myös sikäli, että kirjallisessa hovioikeuden ja korkeimman oikeuden menettelyssä asianosaisille ei etukäteen kerrota edes sitä, ketkä tuomarit tulevat heidän juttunsa ratkaisemaan. Kun asianosaiset eivät tiedän tuomareiden nimiä, ei heillä tietenkään ole mitään mahdollisuutta arvioida myöskään tuomareiden mahdollista esteellisyyttä. Olen kiinnittänyt myös tähän epäkohtaan huomiota edellä mainitussa artikkelissani (DL 2/2008).

25. Tuomarin etiikka on todella tärkeä asia. Hyvä tuomari on parempi kuin hyvä laki, sanottiin jo Vanhoissa tuomarin ohjeissa. Hyvälle tuomarille on asetettava korkeat eettiset ja ammatilliset vaatimukset. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, kuten KKO:n esimerkkitaus osoittaa. Luottamus tuomioistuimiin ja lainkäytön riippumattomuuteen ja puolueettomuuteen edellyttää, että tuomarien toimintaa virassa ja sen ulkopuolella myös valvotaan tehokkaasti.