225. KKO:n jäsenten rekrytointi puhuttaa edelleen

Hei, me vinkataan!

1. Helsingin Sanomien julkaistiin tänään toimittaja Petri Sajarin laaja juttu, joka käsitteli 3-4 viikkoa sitten tapahtunutta asianajaja Ari Kantorin nimittämistä KKO:n jäseneksi. Nimitys on herättänyt juristipiireissä huomiota, sillä Kantoria on pidetty liikejuridiikkaan erikoistuneena asianajajana. KKO:n jäsenistössä on jo entuudestaan ollut kolme asianajajakunnasta nimitettyä oikeusneuvosta (Tulokas, Välimäki ja Esko), joiden "leipälajina" on niin ikään pidetty siviilioikeutta. Kantorin vahvin vastaehdokas oli asianajaja Markku Fredman, jonka erityisaloihin kuuluvat rikos- ja prosessioikeuden lisäksi ihmis- ja perusoikeudet. Odotettiin, että KKO esittäisi tällä kerralla uudeksi jäsenekseen nimenomaan ihmis-ja perusoikeuksien erityisosaajaa, sillä onhan Suomi saanut viime vuosina Europan ihmisoikeustuomioistuimelta runsaasti langettavia tuomioita, joissa suomalaisten tuomioistuimien, myös KKO:n, on todettu rikkoneen ihmisoikeuksia ja erityisesti oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevia määräyksiä.

 

2. KKO:n ja yleensä tuomioistuin- ja oikeuslaitoksen huippuvirkojen täyttäminen ei ole herättänyt tiedotusvälineissä viime aikoina juuri minkäänlaista kiinnostusta, ei ennen eikä jälkeen nimityspäätösten tekemisen. Reilu kuukausi sitten eduskunta valitsi uuden oikeusasiamiehen (Petri Jääskeläisen), mutta valinta ohitettiin lehdistössä vain lyhyellä maininnalla. Pari päivää sitten eli 5.3. uudeksi valtakunnansyyttäjäksi nimitettiin Matti Nissinen, mutta tämäkin tärkeä virkanimitys kuitattiin pikku-uutisella; Ilta-Sanomissa oli 4.3. juttu, jossa mainittiin, että valtakunnansyyttäjäksi noussee Matti Nissinen. Siinä kaikki, mitä tästä nimitysasiasta kirjoitettiin etukäteen lehdistössä. Kun Pauliine Koskelo nimitettiin 3-4 vuotta sitten KKO:n presidentiksi, huomasi lehdistö nimityksen vasta jälkikäteen. Juristipiireissäkin Koskelon nimityksestä alettiin suomalaiskansalliseen jupista tapaan vasta sitten, kun nimityspäätös oli jo tehty.

 

3. Muiden alojen huippuvirkojen (esimerkiksi puolustusvoimien komentajan, piispojen, valtakunnansovittelijan, KELA:n pääjohtajan) täyttämistä sen sijaan spekuloidaan lehdistössä usein viikko- tai jopa kuukausikaupalla etukäteen. Ensi viikolla Suomeen valitaan uusi arkkipiispa. Tästä asiasta on kirjoitettu lehdistössä palstametreittäin jo monta kuukautta. Nyt kun nimitysmenettelyn toisella kierroksella on jäljellä enää kaksi ehdokasta (Kari Mäkinen ja Mikka Ruokanen), on lehdistössä kerrottu hyvin tarkasti arkkipiispakandidaattien taustoista, aikaisemmista työpaikoista, oppisuunnista, avioliitoista ja perheestä, harrastuksista jne. Jossakin lehdessä arkkipiispaehdokkailta taidettiin kysyä jopa heidän kotielämistään, mieliruuistaan, ruoanlaittotaidostaan ja urheiluharrastuksistaan. Arkkipiispaehdokkaita on haastateltu suurimmissa päivälehdissä ja innokas kannunvalanta tuntuu jatkuvan virantäytön viime metreille asti.

 

4. KKO:n ja KHO:n tuomareiden, hovioikeuksien presidenttien, oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin virkanimityksistä ei sen sijaan käydä lehdissä juuri minkäänlaista keskustelua. Kuitenkin tuomioistuimet ovat huomattavia valtiovallan käyttäjiä. Perustuslain mukaan valtiovallan käyttö jaetaan kolmeen osaan: lainsäädäntövaltaan, hallitusvaltaan ja tuomiovaltaan. Perustuslaissa on runsaasti säännöksiä tuomioistuimien asemasta ja niiden lainkäytöstä. Tuomiovallan merkitys on viimeisten 10-15 vuoden aikana kasvanut merkittävästi. Lehdissä puhtaan kuitenkin edelleen lähinnä vain vain lakien säätämisestä, hallituksen lakiesityksistä, eduskunnan ja valtioneuvosten asioista, poliitikkojen tekemisistä jne. Tuomioistuinten ratkaisuja ja oikeudenkäyntejä toki selostetaan entistä enemmän; päivittäisestä uutistarjonnasta huomattavan suuri osa koskee erilaisia oikeusjuttuja. Mutta tuomareiden henkilöt ja virkanimitysasiat ovat lehdistössä lähes tuntematonta aluetta. Kirkon asioista perustuslaissa taidetaan mainita ainoastaan uskonnon vapaus. Arkkipiispa on vain yhden uskontokunnan eli evankelisluterilaisen kirkon päämies, mutta KKO:n ja KHO:n tuomiovaltaan kuuluvat kaikkiin uskontokuntiin kuuluvat ihmiset plus pakanat.

 

5. Olen selostanut monissa blogijutuissani etenkin KKO:n jäsenten nimityskuvioita. En ole tyytynyt vain jälkikäteen tapahtuvaan "jupinointiin", vaan olen spekuloinut oikeusneuvosten - kuten myös Vaasan HO:n presidentin ja valtakunnansyyttäjän virkanimitysasiaa - jo etukäteen eli silloin, kun viranhakijat ovat olleet selvillä. Muistin virkistämiseksi viittaan seuraaviin esimerkiksi blokirjoituksiini:

- 1.2.2001: KKO:n jäsenten rekrytointi. Oikeusneuvosten nimitysmenettelyssä korjausta vaativia epäkohtia;

- 4.2.2009: Yllätysnimi KKO:n jäseneksi?

- Uutisia Suomesta

- 20.3.2009: KKO:n jäsenten rekrytointitapa oudoksutti jälleen

- 100/30.5.2009: Syyttäjä KKO:n jäseneksi

- 209/14.1.2010: Kenestä seuraava KKO:n jäsen

- 218/1.2.2010: Liikejuristi KKO:n jäseneksi?

- 219/3..2.2010: KKO:n oikeusneuvoksen nimitysesitys on puutteellinen

Näistä kolme viimeisintä blogia käsittelee juuri nyt esillä olevaa Ari Kantorin nimitysasiaa.

 

6. HS:n toimittaja Petri Sajari otti tämänpäiväistä juttua tehdessään minuun yhteyttä ja kertoi tutustuneensa huolella edellä mainittuihin kirjoituksiini. Hän kyseli minulta useaan otteeseen juttuun liittyvistä faktoista, jolloin (muka) jo hieman kyllästyneen oloisesti tokaisin hänelle, että laitapa sen juttusi loppuun vinkki, että asiasta lisää Virolaisen blogista! Langan toisessa päässä oli hetken hiljaista, kunnes toimittaja totesi, että tuota hän ei varmaankaan voi tehdä, koska sitä voitaisiin pitää blogini mainostamisena.

 

7. Sajarin jutun otsikko "Päätös, josta ei voi valittaa", tuntuu hieman naiivilta. Kyllä kai lukijat tietävät muutenkin, että KKO:n päätöksistä ei voi valittaa minnekään - kantelu ihmisoikeustuomioistuimelle on hieman eri asia - ja sitä paitsi lopullisen virkanimityspäätöksen asiassa teki tasavallan presidentti, ei KKO. Mutta ehkäpä otsikossa on kyse jonkinlaisesta journalistisesta tyyliseikasta. Minusta lehtijutun otsikko olisi voinut kuulua, jos nyt tuolle "valituslinjalle" ylipäätään on syytä lähteä: "Päätös, jota on syytä valittaa, mutta josta ei saa valittaa." Nimityspäätöstä eli KKO:n virkaesitystä voidaan toisin sanoen pitää Sajarin jutussa mainituista syistä valitettavana, vaikka siitä ei ole juridisesti mahdollisuutta valittaa.

 

8. Toimittaja Sajari pyysi minua merkitsemään lähettämäänsä, ketkä jäsenistä voidaan lukea liikejuridiikan ja ketkä taas rikosoikeuden erityisosaajiksi. Panin heti toimeksi ja lähetin siltä samalta istumalta noin viiden minuutin naputtelun tuloksena viestin, jossa kerroin ensinnäkin, että minusta olisi osuvampaa puhua liikejuridiikan sijasta siviilioikeudesta ja että rikosoikeuteen luetaan yleensä myös prosessioikeus. Lisäksi totesin, että melkoinen osa KKO:n jäsenistä voidaan lukea yleisjuristiksi, koska heitä ei oikein voida luokitella sen enempää siviilioikeuden kuin rikos- ja/tai prosessioikeuden edustajiksi. Yllätyksekseni havaitsin, että tämä pikaluokitteluni oli siihen liittyvän kuvan kera vienyt puolet koko Sajarin kokosivun jutusta.

 

9. Parin kolmen jäsenen osalta voidaan ehkä olla sitä mieltä, että he ovat pikemminkin yleisjuristeja kuin siviilioikeuden edustajia. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseinen jako siviili- ja rikos (ja prosessioikeuden) sekä yleisjuridiikan edustajiin on pääpiirteittäinen ja että asiasta voidaan esittää erilaisia mielipiteitä. Mutta näiden varausten jälkeenkin olen valmis väittämään, että esittämäni jaottelu pitää aika hyvin kutinsa.

 

10. HS:ssa tänään julkaistu graafinen kuva, jossa KKO:n kaikki jäsenet istua nököttävät silhuetteina saman pöydän ympärillä, on siinä mielessä kuvaava, että suurelle yleisölle ja jopa suurelle osalle lakimies- ja jopa tuomarikuntaa KKO:n jäsenet ovat melko tuntemattomia suuruuksia. Silhuettikuva on neutraali muun muassa siinä suhteessa, että siinä kaikille miespuolisille jäsenille on muotoiltu suunnilleen samanlainen hiuspehko riippumatta siitä, onko heillä kalju vai ei. Jotkut KKO:n jäsenistä eivät ole halunneet ilmoittaa edes lakimiesmatrikkelissaan mitään tietoja itsestään. Internetissä tiedot jäsenten aiemmista työpaikoista löytyvät KKO:n kotisivuilta. - Miksi HS:n toimitus ei pyytänyt lupaa ottaa todellista "ilmakuvaa" KKO:n jäsenistöstä, jolloin yleisö olisi nähnyt, minkänäköisiä tuomareita siellä oikein istuu kansalaisia tuomitsemassa?

 

11. Palaan vielä tuohon jaotteluun siviilioikeus - rikosoikeus. HS:n jutussa mainitaan, että vaikka KKO:n jäsenistöön kuuluu vain kaksi rikos- ja prosessioikeuden erityisosaajaa, KKO:n käsittelemistä jutuista rikos- ja prosessioikeuteen luettavia asioita on laskutavasta riippuen yli kolmannes. Yritin kertoa toimittajalle, että kyseinen jako on liian karkeapiirteinen muun muassa siksi, että KKO:n omassa luokittelussa siviiliasioiksi luetaan myös vakuutusoikeudesta tulleet asiat sekä maaoikeusasiat. Korostin myös sitä, että siviili- ja rikosasioiden ohella kolmas suuri ryhmä KKO:n ratkaisemista asioista ja annetuista ennakkopäätöksistä koskee prosessioikeudellisia kysymyksiä; niitä ei KKO:n diaarissa luetella omiksi asioikseen; prosessioikeudellinen tulkintaongelmia esiintyy sekä siviili- että rikosjutuissa. Lisäksi pitäisi erottaa kaksi asiaa toisistaan: a) KKO:n antamat ennakkopäätökset ja b) KKO:een saapuvat valitukset, jos halutaan tietää, kuinka suuri osa valituksista koskee riita-asioita ja rikosjuttuja. On havaittavissa, että riita-asioissa myönnetään suhteellisesti enemmän valituslupia kuin rikosjutuissa. Nämä seikat eivät kuitenkaan saaneet tilaa lehtijutussa, joka on muutenkin ahdettu täyteen erilaisia asioita.

 

12. Katsoin KKO:n vuonna 2009 antamia ennakkopäätöksiä - niitä on yhteensä 94 (tämä on muuten ennätysalhainen luku, sillä aiemmin KKO on vuosittain antanut aina yli 100 ennakkopäätöstä) - ja laskin ennakkopäätösten otsikoihin otettujen asiasanojen perusteella, kuina moni niistä koski siviilioikeutta, rikosoikeutta ja prosessioikeutta. Tämä on minusta luotettavin ennakkopäätösten jaotteluperuste. On syytä huomata, että yksi ja sama ennakkopäätös voi sisältää sekä siviili- että prosessioikeutta koskevia kysymyksiä, vastaavasti rikos- ja prosessioikeutta koskevia kysymyksiä. Esimerkiksi ratkaisu KKO 2009:77 sisältää sekä rikosoikeudellisen ("rangaistuksen määrääminen") että prosessuaalisen oikeuskysymyksen ("tuomion perusteleminen") ja ratkaisu KKO 2009:90 puolestaan sekä siviilioikeudellisen ("kuluttajansuoja" ja "etämyynti") että prosessioikeutta ("oikeudenkäyntimenettely") koskevan ennakkopäätöskysymyksen; tällaisia "sekaprejudikaatteja oli laskujeni mukaan vuonna 2009 kaikkiaan kymmenen.

 

13. Laskelmani mukaan KKO:n vuonna 2009 antamassa 94 ennakkopäätöksissä mainitut oikeuskysymykset jakautuivat oikeudenaloittain: siviilioikeus 48, rikosoikues 29 ja prosessioikeus 27 kysymystä. Jos rikos- ja prosessioikeus lasketaan - kuten (jostakin syystä) on ollut tapana tehdä - voidaan todeta, että KKO ratkaisu viime vuonna 48 siviilioikeutta ja 56 rikos- ja prosessioikeutta koskevaa. KKO:n jäsenistöstä kuitenkin vain kaksi on "puhtaasti" rikos- ja prosessioikeuden erityisosaajaa, kun taas siviilioikeuden erityisosaajia on laskutavasta riippuen selvästi enemmän eli 7-9 jäsentä. Loput ovat arvioni mukaan yleisjuristeja; nämä ovat kaikki käräjä- tai hovioikeuden tuomareista sekä suurin osa KKO:n esittelijäneuvoksista nimitettyjä jäseniä. Voidaan ehkä väittää, että nämä yleisjuristit hallitsevat hyvin nimenomaan rikos- ja prosessioikeutta. Tämä pitää - toivottavasti - paikkansa, mutta nyt onkin kyse nimenomaan erityisosaamisesta, ei pelkästään työkokemuksesta.

 

14. Kollega Antti Jokela Turun yliopistosta sanoo Hesarin jutussa, että KKO:ssa tarvittaisiin ihmis- ja perusoikeustuntemusta. Pelkkä "tuntemus" ei kuitenkaan riitä ainakaan KKO:ssa, vaan siellä tarvittaisiin ihmisoikeuksien erityisosaamista. Ylivoimaisesti suurin osa ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle antamista langettavista tuomioista (ehkä noin 75-80 prosenttia) koskee nimenomaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin rikkomista. Niissä on siis selkeästi kysymys prosessioikeudesta. Ihmis- ja perusoikeuksiin ei voi itse asiassa erikoistua, jollei hallitse hyvin prosessioikeutta.

 

15. HS:n jutussa on tehty uutinen siitä, että Ari Kantorille "vinkattiin" KKO:sta etukäteen, että jäsenen virka on haettavana ja että "nyt kannattaisi hakea." Asioita tunteville tämä ei kuitenkaan ole ikään uutinen, sillä tällaista on harrastettu KKO:n jäsenten virkanimitysasioissa iät ajat. Pauliine Koskelokin myöntää vinkkaamisen; luultavasti vinkkaaminen on tapahtunut Koskelon aloitteesta tai siihen on saatu ainakin hänen hyväksyntänsä. KKO:n jäsenillä saattaa olla omia suosikkejaan avoimeksi tuleviin virkoihin. Vinkkaamisen tavoitteena voi toisinaan olla löytää sopiva vastaehdokasehdokas, jos KKO:n enemmistö ei halua jostakin syystä esittää virkaan tiettyä etukäteissuosikkia tai tietyn oikeudenalan, esimerkiksi ihmis- ja perusoikeuksien erityisosaajaa. Vielä 20-30 vuotta sitten KKO:ssa avoimeksi tulleista jäsenten viroista ei julkaistu minkäänlaisia kuulutuksia, vaan virkaesityksissä oli todellisuudessa kyse kutsumenettelystä. Sittemmin avoinna olevista KKO:n jäsenten viroista alettiin kuuluttaa Virallisessa lehdessä ja kymmenen viimeisen vuoden aikana vuotta näitä kuulutuksia on julkaistu Helsingin Sanomissa.

 

16. Ari Kantorin nimitysasia ja HS:n jutussa mainittu "vinkkaamismenettely" on ehkä saanut kohtuuttoman suurta julkisuutta, vaikka asioista pitää toki tietenkin keskustella. Olisi toivottavaa, että HS ja mutkin lehdet alkaisivat osoittaa kiinnostusta KKO:n ja KOHO:n tuomarinimityksiin jo ennen virkaesityksen tekemistä ja julkaisivat tiedot jokaisella nimityskierroksella kaikista virkaan ilmoittautuneista henkilöistä.

 

17. Kuten Antti Jokela sanoi HS:n jutussa, avoimuuden takia olisi huomattavasti parempi, jos jo KKO:n laatimassa viranhakua koskevassa ilmoituksessa kerrottaisiin etukäteen selvästi, minkä oikeudenalan erityisosaamista KKO:een kulloinkin kaivataan. - Tätähän minä olen toitottanut muun muassa blogeissani useita kertoja. On siis pantava ilolla merkille, että sanomani ja ehdotukseni alkaa vähitellen saada kannatusta!

 

18. Itse asiassa KKO noudattaa suljetussa ja salamyhkäisessä piirissään jo nyt kyseistä rekrytointimetodia. Tämä ilmeni HS:n jutussa mainitusta Koskelon haastattelusta. Koskeloin mukaan KKO:n jäsenet keskustelevat jo ennen hakuilmoituksen julkaisemista keskenään epävirallisesti, millaista osaamista KKO:ssa tarvitaan. Mutta tämä ei ole tietenkään mitään avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, vaan tyypillistä sisäpiiritietoutta, jota sitten jaetaan ja "vinkataan" "sopiviksi" katsotuille ehdokkaille. Salamyhkäinen vinkkaamiskäytäntö mahdollistaa mielivaltaisen virkaesitysmenettelyn.

217. Liikejuristi KKO:n jäseneksi?

Asianajaja Ari Kantorista tulee KKO:n uusi jäsen, kuva Asianajotoimisto Merilampi Oy:n internetsivuilta

1. KKO:ssa on reilut kuukauden päivät valmisteltu tasavallan presidentille tehtävää virkaesitystä kyseisen tuomioistuimen uuden jäsenen eli oikeusneuvoksen viran täyttämistä koskevassa asiassa. Kuten tiedämme, KKO käytännössä täydentää itse itseään, sillä lähes poikkeuksetta tasavallan presidentti nimittään jäseneksi KKO:n virkaan esittämän lakimiehen. KKO teki virkaesityksensä 27.1. esittäen äänestyksen jälkeen, että virkaan nimitetään asianajaja Ari Kantor.

2. Kerroin blogissani 209/14.1.-10 niiden 18 juristin nimet, jotka olivat hakeneet virkaa ja lyhyesti mitä nimitysmenettelyssä saattaisi olla odotettavissa. Valtionsyyttäjä Päivi Hirvelä peruutti tammikuun loppupuolella hakemuksensa, ilmeisesti siksi, että hänen jatkopestinsä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomarina tuli tuolloin vahvistetuksi. KKO:n virkaesitys on aina arvoituksellinen prosessi, jonka lopputulosta on lähes mahdotonta ennustaa. Valinnassa painavat hakijoiden pätevyyden ja ammattitaidon lisäksi usein myös kaveruus- yms. suhteet. Hakijoiden asettaminen paremmuusjärjestykseen on käytännössä lähes mahdoton tehtävä, sillä heidän ammatti- ja koulutustaustansa on hyvin erilainen.

3. Kuten olen monta kertaa ehdottanut, käyttöön pitäisi ottaa tiettyyn erityisosaamiseen ("kiintiöön") perustuva hakumenettely, jossa viranhaku siis kohdistettaisiin siihen ammattiryhmään, josta uusi jäsen halutaan kulloinkin rekrytoida. Toinen vaihtoehto olisi hakea tietyn oikeudenalan (esimerkiksi siviilioikeus, rikosoikeus, työoikeus, ihmisoikeudet jne.) erityisosaaja, jolloin hakijoina voisivat olla niin tuomarit, asianajat kuin muutkin kysymykseen tulevien oikeudenalan edustajat. Mutta kuten järkeville uudistuksille usein tahtoo käydä, ehdotukseni on toistaiseksi kaikunut kuuroille korville.

4. KKO:n virkaesitys noudatti tälläkin totuttua ja hieman mitäänsanomatonta kaavaa. Suurin osa yhdeksän sivua pitkästä asiakirjasta on käytetty kaikkien hakijoiden kokemuksen ja koulutuksen melko ylimalkaiseen selostamiseen. Sitten KKO latelee muutamia yleisiä kriteereistä, joita KKO:n jäseneltä edellytetään. Tämän jälkeen seuraa muutama sananen siitä, millaisia "jeppejä" KKO:ssa parhaillaan istuu; todetaan, että puolet jäsenistöstä on rekrytoitu tuomioistuimista - näihin KKO lukee myös omat esittelijänsä - ja puolet taas muualta eli asianajajakunnasta, oikeusministeriön lainvalmistelijoista, syyttäjistöstä, yliopistoihmisistä jne.

5. Tämän jälkeen KKO pääsi itse asiaan ja kertoi, että nyt olisi tarve saada KKO:n jäsenistöön asianajaja. KKO on muotoillut tämän toteamalla, että "tällä kertaa hakijoiden joukossa on ansioituneita asianajajia." Tällöin yhteensä 17 hakijasta jäivät jäljelle vain ne viisi advokaattia, jotka olivat joko aivan sattumalta tai jonkun taikka joidenkuiden KKO:n jäsenen kehotuksesta tai vinkistä hakeneet virkaa. Valtakunnassa toimii tällä hetkellä lähes 1 500 asianajajaa, joten olisi ollut todennäköistä, että hakijoiden joukossa olisi enemmänkin korkealuokkaisia asianajajia, jos jo KKO:n laatimassa viranhakuilmoituksessa olisi mainittu, että tällä kerralla haku kohdistuu erityisesti asianajajiin.

6. KKO:n jäsenen virkaa haki siis viisi asianajajaa: Markku Fredman (Fredman & Månsson), Ari Kantor (Merilampi), Kari Lautjärvi (Snellman), Lauri Railas (Krogerus) ja Nina Wilkman. (Borenius & Kemppinen). Fredman on tullut tunnetuksi erityisesti rikos- ja ihmisoikeusjuristina, muut neljä sen sijaan lähinnä siviili- ja liikejuristeina.

7. Näistä viidestä KKO:ssa kannatusta saivat Markku Fredman ja Ari Kantor. Kummallakin on suunnilleen yhtä pitkä kokemus asianajajana. Kun KKO:ssa on jo tällä hetkellä kolme siviilioikeuteen ja riita-asioiden oikeudenkäynteihin aiemmassa ammatissaan perehtynyttä asianajajajäsentä, eli Mikko Tulokas, Pertti Välimäki ja Timo Esko, olisi ollut johdonmukaista ja ymmärrettävää, että nyt tapahtunut valita olisi kohdistunut rikosasioihin ja ihmisoikeuskysymyksiin perehtyneeseen asianajajaan eli Markku Fredmaniin. KKO:n täysistuntoon osallistuneista 17 jäsenestä kolme eli oikeusneuvokset Juha Häyhä, Pertti Välimäki ja Kari Kitunen olivatkin tällä perusteella Fredmanin valinnan kannalla. He viittaisivat lisäksi siihen, että "KKO:ssa käsiteltävistä asioista enenevä osuus sijoittuu Fredmanin erityisosaamisen alueelle."

8. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että KKO:een valitetaan selvästi enemmän rikosasioista kuin siviili- eli riita-asioista ja että annetuista ennakkopäätöksistä enemmistö koskee rikos- ja prosessuaalisia kysymyksiä. Lisäksi KKO on saanut aivan viime aikoina joissakin tapauksissa "pyyhkeitä" Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Viittaan muun muassa kommentoimaani Kari Uotin juttuun, jossa KKO joutui purkamaan aiemman Uotille antamansa langettavan tuomion ihmisoikeusloukkauksen takia (KKO 2009:80).

9. KKO:n selvä enemmistö (12 jäsentä) asetti kuitenkin Ari Kantorin Fredmanin edelle. Enemmistökin myöntää, että "ihmis- ja perusoikeuskysymyksillä on nykyisin suuri merkitys oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa." Mutta seuraavista perusteluista ilmenee, miksi valinta kohdistui Ari Kantoriin: "Kantorin etuna on puolestaan hänen laaja-alaisuutensa. Kantor on hoitanut monipuolisesti sekä laajoja rikosasioita että liikejuridiikkaan liittyviä asioita, muun muassa sopimus-, yhtiö-, immateriaali- ja maksukyvyttömyysoikeuden aloilta. Kantor tunnetaan etevänä laintuntijana ja taitavana asianajajana, joka tunnistaa ja analysoi nopeasti olennaiset oikeudelliset kysymykset. Myös Kantorin henkilökohtaiset ominaisuudet vastaavat hyvin niitä vaatimuksia, jotka ovat tarpeellisia korkeimman oikeuden kollegisessa ja samaan aikaa riippumattomassa työskentelyssä." - Henkilökohtaisia ominaisuuksia koskeva virke on tuttu fraasi, joka liitetään aina ikään kuin loppukaneettina KKO:n virkaesitykseen. Tähän valinta ei ratkennut, sillä myös Fredmania äänestäneet KKO:n jäsenet maalailivat hänen henkilökohtaisia ominaisuuksia samanlaisin sanakääntein.

10. Perusteluista päätellen KKO näyttää tuntevan "kanttoorinsa" hyvin. Varmaan pätevä juristi ja taitava asianajaja, sillä eihän KKO:een heikkoja juristeja rekrytoida. Yksi asia minua jäi kuitenkin KKO:n perusteluissa vaivaamaan. Ari Kantorin kohdalla KKO ei nimittäin mainitse sanaakaan siitä, onko Kantor toiminut välimiehenä. Tulin oikein uteliaaksi ja katsoin Kantorin esittelyä Asianajotoimisto Merilammen ym. internetsivuilta; Kantor on sanotun asianajotoimiston osakas. Sieltähän selvisi, että Ari Kantor on tunnettu välimies:

- Arilla on laaja ja monipuolien kokemus merkittävistä oikeudenkäynneistä liittyen erityisesti vahingonkorvaus- ja tuotevastuukysymyksiin sekä arvopaperimarkkina- ja yhtiöoikeuteen. Hän on toiminut sekä välimiehenä että asiamiehenä laajoissa kotimaisissa ja kansainvälisissä välimiesmenettelyissä.

11. Miksi KKO on ohittanut virkaesityksessään Ari Kantorin menestyksellisen toiminnan välimiehenä? Luultavasti siksi, että tämän puolen "kehumisella ei haluttu herättä huomiota, sillä onhan KKO:n jäsenten toimimista välimiehenä silloin tällöin julkisuudessa arvosteltu. Kun viime marraskuun lopussa eläkkeelle siirtynyt oikeusneuvos Gustaf Möller oli tunnettu välimies, niin pitihän myös toki hänen seuraajakseen myös saada kovan luokan välimies. Näin on KKO:ssa luultavasti - rivien välissä - ajateltu. KKO:ssa ei ole ollut koskaan aikaisemmin neljä asianajajaa yhtä aikaa kuten nyt, kun Ari Kantor saa nimityksen. Nämä kaikki neljä ovat liikejuridiikkaan ja siviilioikeuteen erikoistuneita asianajajajäseniä. Sitä vastoin KKO:ssa ei ole edelleenkään yhtään rikosasioihin ja ihmisoikeusasioihin erikoistunutta asianajajaa, vaikka rikosasioita ratkaistaan KKO:ssa selvästi enemmän kuin riita-asioita.

12. Ari Kantor on 45- vuotias, kun sen sijaan useimmat KKO:ssa nykyisin istuvat jäsenet on nimitetty virkaansa yli viisikymppisinä, jotkut jopa reilusti yli. Kantorillle nimitys KKO:een onnistui ensimmäisellä hakukerralla, mikä sekin on nykyisin melko harvinaista. Kuulemani mukaan Kantor oli hakenut vuosi pari sitten sitten käräjätuomarin virkaa Helsingin käräjäoikeudesta, mutta ei tullut nimitetyksi; en ehtinyt tarkistaa kuulopuheen todenperäisyyttä. Mutta käräjätuomareiden nimitysmenettely onkin erilainen kuin KKO:n jäsenten valintaprosessi, sillä siinä virkaesityksen tekee tuomarinvalintalautakunta, jolle lausuntonsa viranhakijoista antavat asianomainen käräjäoikeus ja hovioikeus. KKO:n jäsenten nimitymenettely ei sen sijaan kulje tuomarinvalintalautakunnan kautta, vaan virkaesityksen tekee KKO. Tuomarinvalintalautakunnan seulaa Kantor ei läpäissyt, mutta sitä kevyemmin hänelle onnistui pääsy maan ylimmän tuomioistuimen jäseneksi. KKO:sta käsin on toki paljon helpompi hoitaa välimiestehtäviä kuin työteliään käräjätuomarin viran ohella. KKO:ssa olot ovat paljon lokoisammat kuin käräjäoikeudessa: On suuri joukko kokeneita esittelijöitä, jotka valmistelevat jutut istuntoihin, ja jutuista 90-95 prosenttia karsitaan varsinaisesta tutkinnasta jo valituslupavaiheessa lyhyellä toteamuksella ilman perusteluja: valituslupaa ei myönnetä.

13. Tässäpä osviittaa kaikille asianajajille ja ehkäpä muillekin juristeille: pitää vain osata hakeutua oikeaan tuomioistuimeen, niin kyllä se tuomarinura urkenee myös asianajajalle! Muistuu mieleen vuosi 1970, jolloin 32-vuotias Olavi Heinonen nimitettiin Urho Kekkosen mahtikäskyllä, KKO:n virkaesitys totaalisesti sivuuttaen, oikeusneuvoksen virkaan. Vajaa vuotta aiemmin Heinoselta ei onnistunut pääsy KKO:n nuoremman oikeussihteerin virkaan.

14. Ari Kantoriin sopii hyvin iltapäivien usein käyttämä luonnehdinta "huippujuristi." Hän on hoitanut merkittäviä ja paljon julkisuutta herättäneitä oikeusjuttuja. Lehtitietojen perusteella Ari Kantor on tullut muiden huippujuristien tavoin tunnetuksi kovapalkkaisena asianajajana. Hän oli niiden kuuden asianajajan joukossa, joiden palkkiolaskutuksen pörssirikosjutuissa (mm. T.J. Groupin juttu) apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske nosti pari vuotta sitten tikun nenään ja kanteli kohtuuttoman korkeista palkkioista Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnalle. Kun syyte rikosjutussa hylätään, korvataan syytetyn oikeudenkäyntikulut eli juuri asianajajapalkkiot valtion varoista. T.J. Groupin jutussa asianajajien laskutus taisi nousta parhaimmillaan yhtä asianajajaa kohti lähes 500 000 euroon ja ylikin.

15. Kantelussaan Jorma Kalske väitti, että mainitun kuuden pörssirikoksiin keskittyneiden asianajajien palkkiovaatimukset olivat perusteettoman suuria ja täysin poikkeavia vakiintuneesta käytännöstä. Kalskeen mukaan näin isoja palkkiolaskuja ei voida perustella erityisellä ammattitaidolla, vaan päin vastoin ammattitaidon puutteella. Kalskeen allekirjoittaman kantelukirjelmän oli esittelijän ominaisuudessa laatinut valtionsyyttäjä Pekka Koponen. Kalskeen ja Koposen mukaan "päinvastoin puutteista rikos- ja rikosprosessuaalisessa asiantuntemuksessa vaikuttaa olleen haittaa näiden rikosasioiden hoitamiselle." Kalske ja Koponen totesivat, että asianajajat muun muassa kiinnittävät huomiota rikosoikeudellisesti merkityksettömiin asioihin. Kuusikosta pari asianajaja sai ylimmältä syyttäjiltä erityisen ankaraa kritiikkiä.

16. Pientä tunnusta ammattitaidostaan Kalskeelta ja Koposelta sai vain Merilammen ym. Asianajotoimiston Ari Kantor, jonka kohdalla oli syyttäjien kantelukirjelmän mukaan ollut"havaittavissa näiden juttujen erityisosaamista." Mutta Kantorkaan ei päässyt kokonaan puhtain paperein. Kantelukirjelmässä nimittäin katsottiin, että Kantorkaan " ei ole täysin sisäistänyt nykyisen rikosprosessin perusteita." - Kantelun kohteeksi joutuneet asianajajat pitivät väitteitä väärinä ja loukkaavina.

17. Asianajajaliiton valvontalautakunta ratkaisi kanteluasian täysistunnossaan 14.3.2008. Lautakunnan kokoonpanoon kuului seitsemän jäsentä, neljä asianajajaa ja kolme muuta jäsentä; yksi näistä ulkopuolisista jäsenistä oli KKO:n oikeusneuvos Hannu Rajalahti.(Olen blogissani 9.2.2009 arvioinut, voiko ylimmän tuomioistuimen jäsen toimia sanotunlaisessa sivutoimessa, joka on asiallisesti verrattavissa alioikeuden tuomarin tehtävään.) Näistä kuudesta asianajajasta yksi sai valvontalautakunnalta varoituksen - valituksen johdosta Helsingin hovioikeus lievensi myöhemmin kyseisen seuraamuksen huomautukseksi - ja kaksi asianajajaa huomautuksen sen takia, että heidän palkkiolaskunsa eivät olleet kaikilta osin riittävästi eriteltyjä. Toinen näistä huomautuksen saaneesta asianajajasta oli Ari Kantor, joka tyytyi lautakunnan päätökseen eikä valittanut siitä hovioikeuteen.

17a. Itse pääasiaan eli asianajajien palkkiolaskutuksen väitetyn kohtuuttomuuden valvontalautakunta sivuutti asiallisesti kokonaan, sillä päätöksessä viitattiin lakonisesti vain siihen, että advokaattien päämiehinä olleet pörssirikosjutun syytetyt olivat mukisematta hyväksyneet laskut. Koska näin oli, asianajajat eivät lautakunnan mielestä olleet syyllistyneet hyvän asianajajatavan rikkomiseen. Jos valvontalautakunta olisi puuttunut väitettyyn kohtuuttomuuteen eli ryhtyneet syynäämän laskutusperusteiden kohtuullisuutta, olisi kyseessä ollut merkittävä ennakkotapaus, joka olisi todennäköisesti poikinut jatkossa useita kanteluja ja valituksia liittoon.

18. Mitäs pienistä! Kantorin saama huomautus hyvän asianajajatavan rikkomisesta ei painanut KKO:n virkaesityspäätöksessä minkään vertaa. Mutta mielenkiintoiseksi asian tekee se, että valtionsyyttäjä Pekka Koponen, joka siis Jorma Kalskeen kanssa oli ollut laatimassa muun muassa Ari Kantoria koskevaa kantelukirjelmän Asianajajaliitolle, osallistui nyt KKO:n jäsenenä virkaesityspäätöksen tekemiseen; Pekka Koponen nimitettiin KKO:n jäseneksi viime kesänä. Pekka Koposella esitti nimitysasiassa oman äänestyslausuntonsa, johon oikeusneuvos Kari Raulos yhtyi. He eivät esittäneet virkaan Kantoria tai Fredmania, vaan heidän "hevosensa" oli käräjätuomari, OTT Mika Huovila, joka on toiminut viimeksi 2-3 vuotta KKO:n esittelijäneuvoksena.

19. Pekka Koponen kirjoittaa äänestyslausuntonsa yleisperusteluissa niin osuvasti, että lausuma on syytä siteerata tähän kokonaisuudessaan:

- Korkein oikeus on varsin suppea asiantuntijaorganisaatio. Osittain siitäkin johtuu, että on ensisijaisen tärkeää vakuuttua siitä, että jäsenen virkaan nimitettävät täyttävät säädetyt pätevyysvaatimukset. Ongelma on, että korkeimman oikeuden käytettävissä olevilla menetelmillä ei kyetä turvaamaan sitä, että kaikista hakijoista olisi tasapuolisesti saatavilla luotettavaa tietoa heidän ammattipätevyytensä arvioimista varten. Tämä koskee erityisesti niitä hakijoita, joilla ei ole oikeustieteen alalta kirjallista tuotantoa ja joka eivät ole toimineet oikeuslaitoksen palveluksessa tai muutoin oikeudenhoidon tehtävissä niin, että perustellun mielipiteen muodostaminen olisi mahdollista. Tällöin on käsillä vaara, että käsitykset ammattitaidosta rakentuvat yksittäisten ja satunnaisten havaintojen varaan ja siten selvästi riittämättömän aineistoon.

20. Saattaa olla, että Koponen ei katsonut voivansa kannattaa Ari Kantorin esittämistä virkaan, ei siksi, ettei hän tuntenut Kantoria ja tämän ammattipätevyyttä, vaan siksi, että hän tiesi siitä, omasta mielestään ehkä paremmin kuin monet muut KKO:n jäsenet. Olihan Koponen laatinut ja allekirjoittanut Jorma Kalskeen kanssa pari vuotta sitten kantelukirjelmän, joka koski myös Kantorin toimintaa ja jossa arvosteltiin Kantoria nykyisen rikosprosessin perusteiden sisäistämättömyydestä.

21. Koponen ja Kantor ovat ottaneet yhteen kantelutapauksen lisäksi muulloinkin. Helsingin Sanomissa (hs.fi) kerrottiin 18.6.2009 toimittaja Tuomo Pietiläisen kirjoittama juttu Helsingin käräjäoikeuden ilmeisesti edellisenä päivänä antamasta päätöksestä. Käräjäoikeus oli hylännyt valtionsyyttäjä Pekka Koposen Suomen suuriman lääkkeiden jakelijan Tamron omistajia pörssirikoksesta (tiedottamisrikos) vastaan ajaman syytteen vanhentuneena. Koponen oli vaatinut jutussa viisihenkisen miljardööriperheen saksalaisille jäsenille "tuntuvia sakkorangaistuksia." En tiedä, onko tuomiosta valitettu ja onko hovioikeus ratkaissut mahdollisen valitusasian.

22. Tässä yhteydessä kiinnostaa lähinnä vain syytettyjä sanotussa jutussa avustaneiden Ari Kantorin ja saksalaisen asianajotoimiston palkkiolaskutus ja käräjäoikeuden siitä antama päätös. Lehtijutun mukaan Ari Kantorin palkkiolasku oli määrältään 228 000 euroa ja saksalaisen toimiston 118 000 euroa, yhteensä siis 346 000 euroa. Tämän määrän käräjäoikeus kuitenkin leikkasi alle kolmasosaan ja velvoitti valtion korvamaan syytettyjen asianajokuluja yhteensä 92 000 euron edestä arvonlisäveroineen. Käräjäoikeus perusteli leikkausta sillä, että "ilmoitettu työmäärä oli selvästi ylimitoitettu" ja Suomessa ja Saksassa oli tehty päällekkäistä työtä. Kun käräjäoikeus ei "leikkaa" palkkioita omasta aloitteestaan, on syyttäjän eli siis tässä tapauksessa valtionsyyttäjä Pekka Koposen täytynyt esittää vaatimus avustajien esittämien palkkiovaatimusten alentamista ja perustella sanottua vaatimustaan edellä mainituilla syillä.

23. Mutta nyt siis Koponen ja Kantor istuvat yhdessä KKO:ssa ja plenumissa luultavasti virkaikäjärjestyksessä jopa vierekkäin - varmaan aivan sulassa sovussa keskenään. Kenties Ari Kantor on ajatellut virkaa hakiessaan, että jos kerran Pekka Koponen nimitettiin edellisellä kerralla KKO:een, niin kyllä silloin hänelläkin täytyy olla hyvät mahdollisuudet tulla nimitetyksi, sillä onhan hän sentään usein voittanut Koposen isoissa talousrikosjutuissa.

P.S.

Huomenna Eduskunta kokoontuu valtiopäiville ja valitsee puhemiehet. Nähtäväksi jää, valitaanko 2. varapuhemieheksi edelleen kansanedustaja Johannes Koskinen. Helsingin hovioikeushan totesi viime syksynä antamassaan ja sittemmin lainvoiman saaneessa Rusi-tuomiossaan Johannes Koskisen menetelleen perustavaa laatua olevan ihmis- ja perusoikeuden eli syyttömyysolettaman vastaisesti. Valtio velvoitettiin suorittamaan osaksi tällä perusteella Rusille vahingonkorvausta kärsimyksestä.