937. KKO:n suulliset käsittelyt vähentyneet

1. Muutoksenhakumenettely suomalaisissa  tuomioistuimissa on, toisin kuin useissa muissa maissa, ollut jo tsaarinajoista lähtien, kirjallista. Asiat ratkaistaan yksinomaan kirjallisen aineiston perusteella, jolloin oikeudessa ei kuulla asianosaisia, todistajia tai asiantuntijoita.

2. Hovioikeuden osalta kirjallisesta menettelystä säädetään OK 26 luvun 12 §:ssä ja korkeimman oikeuden osalta OK 30 luvun 21a §:ssä. Paikallisissa hallinto-oikeuksissa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa (KHO) asioiden kirjallinen käsittely on vielä yleisempää kuin yleisissä tuomioistuimissa.  

3. Muutoksehakuinstanssi voi kyllä toimittaa suullisen käsittelyn, jota hovioikeuden osalta kutsutaan pääkäsittelyksi. KKO:n suullisesta käsittelystä on säännöksiä OK 30:20:ssä. Käytännössä suulliset käsittelyt ovat kuitenkin olleet erittäin harvinaisia. Niin harvinaisia, että KKO:n suullinen käsittely ylitti aikaisemmin uutiskynnyksen.

4. Vuonna 2014 korkein oikeus toimitti ennätykselliset 15 suullista käsittelyä; samana vuonna KKO:ssa ratkaistiin runsaat 2 000 valitusasiaa. KKO:n kotisivulle on koottu lista viime vuonna toimittuista suullisista käsittelyistä.

http://korkeinoikeus.fi/fi/index/ajankohtaista/suullisetkasittelyt/2014.html

5. Nyt tahti näyttää kuitenkin muuttuneen huonompaan suuntaan. Korkein oikeus ei ole nimittäin toimittanut tänä vuonna vielä yhtään suullista käsittelyä. Valittajat pyytävät toki edelleen usein suullisen käsittelyn pitämistä, mutta pyyntöihin ei ole suostuttu. Osasyynä tilanteeseen lienee tuomioistuinlaitoksen resurssien vähäisyys, josta erityisesti KKO:n presidentti on usein huomattanut. KKO:ssa ajateltaneen, että kun tuomioistuimille on jatkossakin on luvassa lähinnä vain resurssien supistuksia, niin me kevennämme sitten omaa työtämme emmekä toimita suullisia käsittelyjä.

6. Oikeusturvan kannalta sanotunlainen ajattelu on lyhytnäköistä ja jopa vaarallista. Tuomioistuimen suullinen käsittely tarjoaa kirjallista menettelyä paremmat edellytykset valitusasioiden perusteelliselle selvittämiselle ja ratkaisemiselle.

899. KKO 2014:90. Tapaturmakorvaus. Suullinen käsittely

1. Korkein oikeus on ylin tuomioistuin myös lakimääräistä tapaturmavakuutusta koskevissa asioissa, joissa toisena oikeusasteena toimii vakuutusoikeus. Korkein oikeus ratkaisee vain kysymyksen työntekijän oikeudesta tapaturmakorvaukseen, ei korvauksen sisältöä tai määrää koskevia riitoja. Oikeus korvaukseen edellyttää, että vakuutetun sairaus tai vamma on syy-yhteydessä työtapaturmaan.

2. Korkein oikeus on antanut vuodesta 1950 alkaen 313 tapaturmavakuutusta koskevaa ennakkopäätöstä. Prejudikaatteja, joissa asiasanoina on ratkaisun otsikossa käytetty nimenomaan sanoja "(työntekijän) tapaturmakorvaus" ja "syy-yhteys" löytyy Finlexistä 23 kappaletta. Niistä ensimmäinen on vuodelta 1963 (KKO 1963 II 100) ja seuraavat kolme 1970-luvulta (KKO 1972 II 13,1979 II 33 ja 1979 II 113). Loput ratkaisuista on annettu vuosina 2008-2014.

3. Tämä ei merkitse sitä, että kyseiset 23 ratkaisua olisivat ainoat korkeimman oikeuden päätökset, joissa on kysymys tapaturmakorvausta koskevasta syy-yhteydestä. Se, ettei syy-yhteyttä ole muissa ratkaisuissa mainittu otsikossa asiasanana, johtuu vain siitä, ettei sitä ole huomattu tai haluttu käyttää. Mainittujen 300 ratkaisun selailu osoittaa, että useimmisssa niistä juuri kysymys syy-yhteydestä on antanut aiheen ratkaisun julkaisemiseen ennakkopäätöksenä.

4. Edellä kohdassa 2 mainittujen ratkaisujen jälkeen kului lähes 30 vuotta eli vuoteen 2008 saakka, jolloin korkein oikeus antoi seuraavan ennakkopäätöksen, jossa syy-yhteys mainitaan asiasanana (KKO 2008:56). Tämän jälkeen näitä syy-yhteys -prejudikaatteja on annettu sitten oikein urakalla, eli vähintään 3-5 ratkaisun vuosivauhdilla. Tänä vuonna korkein oikeus on antanut tähän mennessä kuusi tapaturmavakuutusta koskevaa ennakkopäätöstä (KKO 2014:8, 2014:15, 2014:33, 2014:64, 2014:66  ja 2014:90).

5. Vuosina 2008-2014 korkein on antanut siis 18 tapaturmavakuutusta koskevaa ennakkopäätöstä, joissa on kysymys siitä, onko vakuutetulla esiintynyt vamma tai sairaus syy-yhteydessä työtapaturmaan. Eikä tässä vielä kaikki, sillä ennakkopäätösten lisäksi korkein oikeus on antanut 2010-2014 peräti 29 julkaisematonta ratkaisua, joissa on myös kysymys tapaturmakorvausta koskevasta syy-yhteydestä. Käytännöllisesti katsoen kaikissa ennakkopäätöksissä ja julkaisemattomissa päätöksissä vasta korkein oikeus on päätynyt vakuutetulle myönteiseen ratkaisuun.

6. Korkeimman oikeuden antamilla ennakkopäätöksillä ja muilla ratkaisuilla ei kuitenkaan ole ollut toivottua ohjaavaa vaikutusta vakuutusyhtiöiden toiminnassa tai alempien instanssien eli tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan ja vakuutusoikeuden käytännössä. Tätä on lakimiesten keskuudessa ihmetelty porukalla. 

7. Korkeimman oikeuden ratkaisuihin sisältyvä viesti näyttää selvältä: Jos vakuutusyhtiöt haluavat väittää, että työtapaturman ja vakuutetun työntekijän vamman tai sairauden välillä ei ole syy-yhteyttä, ne eivät voi vedota, kuten ovat tähän asti aina tehneet, yksinomaan yleiseen lääketieteelliseen tietoon tai näkemykseen, vaan niiden on esitettävä nimenomaan kulloinkin kysymyksessä olevaa vakuutettua koskevaa näyttöä jostakin muusta syystä, josta tämän vamma tai sairaus on voinut aiheutua. 

8. Professori Jaana Norio-Timonen on Defensor Legis -lehden viimeisimmässä numerossa (DL 6/2014 s. 853-867) - sain lehden postista tänään - pohtinut, miksi työtapaturmien syy-yhteyskysymykset työllistävät korkeinta oikeutta ja miksi vakuutusyhtiöt ja valitusviranomaiset eivät ole halunneet hyväksyä korkeimman oikeuden perejudikaattien ohjausvaikutusta, vaan pitivät sitkeästi kiinni erilaisesta kannastaan. Syitä tähän on varmaan monia. 

9. Muutoksenhakulautakunta ja vakuutusoikeus ovat hallintolainkäyttöä edustavia valitusviranomaisia, korkein oikeus puolestaan yleinen tuomioistuin. Tapaturmavakuutusasiat luokitellaan lautakunnassa ja vakuutusoikeudessa hallinto-asioihin, joiden käsittelyssä noudatetaan hallintolainkäyttölakia (HLL). Korkeimmassa oikeudessa ko. asiat sen sijaan "muuttuvat" siviili- eli riita-asioiksi, joiden käsittelyssä sovelletaan oikeudenkäymiskaarta. Toisinaan on väitetty, että hallintoprosessi ei olisi "oikeaa oikeudenkäyntiä", vaan eräänlaista "hallinnon jatketta", jossa tietynlainen viranomaismyönteisyys kaventaa yksilön oikeusturvaa. 

10. Hallintoprosessissa noudatettavan virallisperiaatteen mukaan valitusviranomaiset, tässä tapauksessa siis muutoksenhakulautakunta ja vakuutusoikeus, ovat velvollisia huolehtimaan siitä, että asia tulee perusteellisesti ja asianmukaisesti selvitetyksi ja hankkimaan tässä tarkoituksessa tarvittaessa valittajan eduksi koituvaa selvitystä (HLL 33 §). Tapaturmavakuutusasioissa kyseinen periaate ei kuitenkaan näytä toteutuvan. Muutoksenhakulautakunnan ja vakuutusoikeuden syy-yhteyttä koskevat ratkaisut vaikuttavat valittajan kannalta ankarilta kannanotoilta, joissa lääketieteelliselle näkemykselle annetaan ylikorostunut painoarvo. Valittaja saa oikeusturvaa vasta valitettuaan vakuutusoikeuden päätöksestä korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus haluaa valvoa, että vakuutusyhtiö esittää väitteitään tukevaa selvitystä ja etteivät valitusviranomaiset tyydy ratkaisemaan syy-yhteyttä koskevia erimielisyyksiä yksinomaan lääketieteellisen selvityksen perusteella.

11. Vakuutusoikeuden edustajien mukaan korvauksen hakijoita kohdellaan yhdenvertaisesti ja asiat ratkaisemaan lääketieteellisen selvityksen edellyttämällä tavalla. Korkein oikeus  sitä vastoin korostaa, että syy-yhteyden arviointi ei ole luonteeltaan lääketieteellistä, vaan oikeudellista harkintaa, jossa otetaan lääketieteellisen selvityksen ohella huomioon myös muitakin seikkoja, joiden nojalla syy-yhteyden olemassaolosta tai puuttumisesta voidaan tehdä päätelmiä. Juridinen syy-yhteys ei ole siten sama kuin luonnontieteellinen syy-yhteys. Mainittu linjaristiriita tapaturmajärjestelmän ja ennakkopäätöksiä antavan korkeimman oikeuden välillä näyttää edelleen jatkuvan. Parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä oleva uutta työtapaturma- ja ammattitautilakia koskeva hallituksen esityskään (HE  277/2014 vp) ei näytä selkiinnyttävän syy-yhteyden arviointia koskevaa ristiriitaa.

12. Korkein oikeus on antanut tapaturma-asioissa myös joitakin prosessioikeudellisesti mielenkiintoisia ennakkopäätöksiä. Ratkaisu KKO 2014:66 koskee tapaturmalautakunnan lääkärijäsenen ja vakuutusoikeuden lääkärijäsenen esteellisyyttä; viimeksi mainittu oli ratkaisun mukaan esteellinen. Ratkaisussa KKO 2013:8 todetaan, että vakuutusoikeuden syy-yhteyttä koskevat perustelut olivat puutteelliset, minkä vuoksi asia palautettiin takaisin vakuutusoikeuteen.  Ennakkopäätökset KKO 2003:35, KKO 2014:8 ja KKO 2014:90 koskevat puolestaan vakuutusoikeuden velvollisuutta toimittaa suullinen käsittely. 

12. Ratkaisussa KKO 2014:90, joka on annettu tänään, asianosaisten välillä oli riitaa juuri syy-yhteydestä.  A oli tapaturmailmoituksessa ja lääkärin alkuvaiheessa tekemien merkintöjen mukaan kuvannut tapaturman sattuneen hänelle siten, että A:n vasen jalka oli livennyt hänen nostaessaan raskasta laatikkoa autosta, jolloin hän oli tuntenut oikeassa olkapäässään kipua. A haki vakuutusoikeudessa muutosta tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen, jolla hänen vaatimuksensa oikean olkapään kiertäjäkalvosinjänteen repeämän aiheuttaman työkyvyttömyyden ja hoitokulujen korvaamisesta oli hylätty sen vuoksi, ettei A:n tapaturmailmoituksessa ja ensi kerran lääkärissä käydessään kuvaama tapaturma sisältänyt riittävää ulkoista voimaa aiheuttamaan kiertäjäkalvosinjänteen repeämää. A totesi häneltä jääneen alkuvaiheessa kertomatta, että hän oli tapahtuman yhteydessä paitsi horjahtanut myös ottanut oikealla kädellään vastaan välttääkseen maahan kaatumisen. A vaati vakuutusoikeudessa suullisen käsittelyn toimittamista vahinkotapahtuman selvittämiseksi esittäen, että käsittelyssä kuultaisiin häntä itseään, häntä hoitanutta lääkäriä ja hänen työtoveriaan, jolle A oli ilmoituksensa mukaan kertonut tapaturmasta heti sen tapahtumisen jälkeen. 

13. Vakuutusoikeus hylkäsi A:n pyynnön suullisen käsittelyn toimittamisesta. Vakuutusoikeus on katsonut, ettei A:n suullisella kuulemisella olisi ollut saatavissa olennaista lisäarvoa jutun ratkaisun kannalta, koska A on asiamiehensä avustamana kyennyt kirjallisesti tuomaan vaatimuksiaan ja niiden perusteita esille. Tapaturmaa oli kuvattu myös asiassa esitetyssä lääketieteellisessä selvityksessä. Hoitavan lääkärin kuulemista ei voitu pitää tarpeellisena, koska hänen käsityksensä A:lle sattuneen tapaturman ja tällä todettujen vammojen välisestä syy-yhteydestä käy ilmi hänen asiassa antamastaan lääketieteellisestä selvityksestä. Kun otettiin huomioon A:n itsensä antamat selvitykset tapaturmasta sekä asiassa esitetty lääketieteellinen selvitys, ei myöskään A:n toiseksi todistajaksi ilmoittaman henkilön todistuksella A:n hänelle tapaturmasta sen jälkeen kertomilla seikoilla ollut sellaista merkitystä, että häntä olisi syytä kuulla vakuutusoikeudessa suullisesti. 

14. Korkein oikeus puolestaan totesi, että korvauskysymyksen ratkaisulla on huomattava merkitys A:lle, jonka vaatimus oikean olkapään kiertäjäkalvosimen repeämästä aiheutuneiden työkyvyttömyyden ja hoitokulujen korvaamisesta on hylätty tapaturman ja vamman syy-yhteyttä koskevan selvityksen perusteella. Hylkääminen on pääosin perustunut vakuutusoikeuden arvioon A:n tapaturman syntytavasta antaman kuvauksen uskottavuudesta. Asiassa esitetty lääketieteellinen selvitys ei sisällä sellaista tietoa, joka yksin antaisi riittävän perusteen arvioida A:n valituksessaan vakuutusoikeudelle esittämän tapahtumainkuvauksen uskottavuutta. Suullisen käsittelyn toimittamista on vaadittu pääosin vamman syntymismekanismia koskevan henkilötodistelun esittämiseksi kuulemalla henkilöitä, joilla etukäteen arvioiden voi olla vammamekanismin arvioimiseksi merkityksellistä tietoa. 

15. Korkein oikeus katsoi, että tällaisessa tapauksessa suullinen käsittely vammamekanismin selvittämiseksi on syy-yhteyskysymyksen ratkaisemisen kannalta tarpeellinen. Perustelujen mukaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö puolsi suullisen käsittelyn toimittamista asiassa eikä käsittelyä voitu pitää hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeettomana. Korkein oikeus kumosi vakuutusoikeuden päätöksen ja palautti asian vakuutusoikeuteen, jonka tuli palautuksen syy huomioon ottaen ottaa asia viivytyksettä uudelleen käsiteltäväkseen.

16. Korkeimman oikeuden esittämät suullisen käsittelyn toimittamista puoltavat seikat ovat vakuuttavampia kuin vakuutusoikeuden perustelut, joilla se hylkäsi A:n suullista käsittelyä koskevan vaatimuksen. Vaikka ratkaisu koskee suoranaisesti vain vakuutusoikeuden menettelyä, näkyy myös tämän ratkaisun taustalla edellä mainittu syy-yhteyden arviointia koskeva ristiriita tai linjaerimielisyys. Vakuutusoikeus on pitäytynyt perusteluissaan syy-yhteyttä koskevaan lääketieteelliseen selvitykseen, kun taas korkein oikeus toteaa, että asiassa esitetty lääketieteellinen selvitys yksin ei ole riittävä peruste arvioida  A:n vakuutusoikeudelle esittämän tapahtumainkuvauksen uskottavuutta.

17. Ilmeistä on, ettei tälläkään ennakkopäätöksellä ole oikeuskäytäntöä ohjaavaa vaikutusta. Vakuutusoikeus tullee myös jatkossa suhtautumaan suullista käsittelyä koskeviin pyyntöihin yhtä nihkeästi ja torjuvasti kuin tähänkin asti. Tässä ei ole mitään uutta, sillä korkein oikeus joutuu huomauttamaan usein myös hovioikeuksia pääkäsittelyn toimittamatta jättämisestä.

599. KKO 2012:52. Korkein oikeus joutui poistamaan vanhan rikostuomionsa ihmisoikeustuomioistuimen toteaman vakavan prosessivirheen takia

Äänekäs mölysammakko saattaa tutkijoiden mukaan rantautua uudelleen Suomeen. Sammakoihin törmää joskus myös oikeuden päätöksissä ja aika usein erään korkean virkamiehen lausunnoissa...

1. Edellisen blogijutun (598) kommenteissa on jo jonkin verran käsitelty korkeimman oikeuden viime viikolla eli 24.5. ns. Suuripää-tapauksen johdosta antamaa ennakkopäätöstä KKO 2012:52.

2. Ko. virkarikosjutussa Helsingin hovioikeus oli  vuonna 2000 ensimmäisenä oikeusasteena hylännyt A:ta vastaan ajetun syytteen lahjusrikkomuksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyttäjän valituksen johdosta korkein oikeus tuomitsi vuonna 2002 puhtaasti kirjallisessa eli asiakirjoihin perustuvassa esittelymenettelyssä A:n lahjusrikkomuksesta sakkorangaistukseen ja menettämään valtiolle vastaanottamansa edun arvon (KKO 2002:51).

3. A:n valituksen johdosta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi 12.1.2010 Suomelle antamassaan langettavassa tuomiossa, että korkeimman oikeuden kerrottu menettely rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta. Tuomion mukaan korkein oikeus ei ollut voinut ratkaista asiaa asianmukaisesti pitämättä suullista käsittelyä ja kuulematta siinä syytetty A:ta. Korkein oikeus oli ottanut kantaa muun muassa vastaajan tahallisuuteen, jota koskevaa arviota ei vastaajaa henkilökohtaisesti kuulleen hovioikeuden tuomio sisältänyt.

4. Ratkaisullaan 2012:52 korkein oikeus on nyt ihmisoikeustuomioistuimen toteaman menettelyvirheen perusteella oikeuskansleri Jaakko Jonkan tekemän kantelun johdosta poistanut täysistunnossaan sanotun vuonna 2002 antamansa tuomion. A ei kuitenkaan päässyt vielä lopullisesti irti jutusta, sillä korkein oikeus päätti palauttaa asian käsiteltäväksi uudelleen viisijäsenisessä jaostossa, jossa asia oli kanteluhakemuksen johdosta vireille.

5. Oikeuskansleri ei reagoinut ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuun omasta aloitteestaan, vaan tuomion jälkeen A itse pyysi oikeuskanslerille tekemässään kantelussa selvittämään, oliko asian käsittelyssä korkeimmassa oikeudessa tapahtunut sellainen käsittelyvirhe, että oikeuskanslerin tulisi ryhtyä toimenpiteisiin tuomion purkamiseksi tuomiovirheen perusteella.

6. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio voidaan tehdystä kantelusta tuomiovirheen perusteella poistaa, jos oikeudenkäynnissä on tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, jonka havaitaan tai voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Oikeuskansleri totesi, että hänellä ei ollut perusteita arvioida korkeimman oikeuden menettelyä toisin kuin ihmisoikeustuomioistuin. Asiassa oli tapahtunut mainitussa lainkohdassa tarkoitettu oikeudenkäyntivirhe.

7. Ihmisoikeustuomioistuin oli ratkaisussaan nimenomaisesti todennut, että korkein oikeus ei ollut voinut ratkaista kysymystä kantelijan syyllisyydestä asianmukaisesti pitämättä suullista käsittelyä. Ihmisoikeustuomioistuimen kannanotto on lähtökohtana arvioitaessa tarvetta tuomion poistamiseen kansallisten säännösten nojalla. Oikeudenkäyntivirhe oli oikeuskanslerin arvion mukaan luonteeltaan sellainen, että sen voitiin oikeudenkäymiskaaressa tarkoitetuin tavoin otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen.


8. Oikeuskansleri esitti korkeimmalle oikeudelle toukokuussa 2010 - asian esitteli Jaakko Jonkalle esittelijäneuvos, osastopäällikkö Petri Martikainen - että se poistaisi asiassa antamansa tuomion. Pohdiskeltuaan asiaa - selvää asiaa - parisen vuotta korkein oikeus päätyi siis 24.5.2012 antamallaan päätöksellä poistamaan tuomionsa 13.6.2002 nro 1585 (KKO 2002:51). Korkeimman oikeuden ratkaisu on luettavissa tästä.

9. Oikeuskanslerin korkeimmalle oikeudelle 7.5.2010 tekemä tuomiovirhekantelu (OKV/335/1/2010)
samoin kuin oikeuskanslerin tiedote korkeimman oikeuden 24.5. 2012 antaman ratkaisun johdosta löytyvät osoitteesta www.okv.fi.

10. Ratkaisu KKO 2002:51, joka on nyt siis poistettu menettelyvirheen johdosta, ratkaistiin korkeimmassa oikeudessa seuraavassa kokoonpanossa, johon kuuluivat oikeusneuvokset Kari Raulos (puheenjohtajana), Eeva Vuori, Markku Arponen, Liisa Mansikkamäki ja Pauliine Koskelo, esittelijä oli Markku Vuorela.

11. Ratkaisu KKO 2012:52 puolestaan tehtiin kokoonpanossa, johon kuuluivat  19 jäsenestä 12 jäsentä eli oikeusneuvokset Kati Hidén, Kari Kitunen, Gustav Bygglin, Pertti Välimäki, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Timo Esko, Soile Poutiainen, Marjut Jokela, Jukka Sippo, Jorma Rudanko ja Ari Kantor, esittelijänä Kaarlo Hakamies. Presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Raulos ja Mansikkamäki eivät voineet esteellisinä olla mukana, koska he olivat osallistuneet vuoden 2002 päätöksen tekemiseen.

12. Jonkin verran yllättävänä voidaan pitää sitä, että korkein oikeus päätti jatkaa asian käsittelyä ja siirsi tässä tarkoituksessa asian jatkokäsittelyn korkeimman oikeuden viisijäseniseen kokoonpanoon, joka oli käsitellyt asiaa jo ennen täysistunnon nyt tekemää ratkaisua. A itse oli esittänyt viisijäseniselle kokoonpanolle, ettei uudelle käsittelylle ole edellytyksiä, ja vaatinut, että hovioikeuden hänet vapauttanut tuomio saatettaisiin voimaan. Syyttäjä on esittänyt asian käsittelyn jatkamista korkeimmassa oikeudessa, mutta on samalla viitannut siihen, että mahdollisuus tuomita A rangaistukseen on tulkinnanvarainen rikoslain 8 luvun 6 §:n 2 momentin 3 kohdan vanhentumissäännös huomioon ottaen.

13. Oikeudenkäyntiä korkeimmassa oikeudessa koskeva OK 30 luku on sisällöltään melko niukka sisältäen eräiden perusasioiden lisäksi lähinnä vain teknisluontoisia säännöksiä. Siihen ole otettu läheskään kaikkia nykyaikaiselle oikeudenkäynnille ominaisia säännöksiä, ja tämä koskee esimerkiksi juuri sitä, milloin ja millä edellytyksillä korkeimman oikeuden tulee toimittaa asiassa välittömyysperiaatetta toteuttava pääkäsittely. OK 30 luku ei edes tunne käsitettä pääkäsittely, vaan siinä puhutaan ainoastaan suullisesta käsittelystä, jonka toimittamiseen korkeimmalle oikeudelle on annettu täydellisen vapaa harkintavalta. Vertailun vuoksi esimerkiksi Ruotsin korkeinta oikeuta koskeva rättegångsbalkenin  asianomainen luku on muun muassa mainitussa suhteessa sisällöltään yksityiskohtaisempi ja oikeutta monissa kohdin sitova.

14. Korkeimman oikeuden vuonna 2002 tekemä menettelyvirhe oli karkea ja alkeellinen. Pitää nimittäin muistaa, että sitä ennen Suomi oli saanut sitä EIT:ltä jo useita langettavia tuomioita, joissa hovioikeuden oli katsottu rikkoneen EIS 6.1 artiklan määräyksiä suullisten käsittelyn toimittamatta jättämisen osalta. EIT:n käytäntö oli siis erinomaisen hyvin KKO:n tiedossa, mutta KKO katsoi ylimielisyydessään, että ehei, eivät nuo EIS:n artiklat ja EIT:n ratkaisut toki meitä voi koskea!

15. Korkein oikeus ei näytä haluavan vielä nytkään oikein myöntää kymmenen vuoden takaista virhettään, sillä ennakkopäätöksen 2012:52 otsikkoon ei ole otettu lainkaan asiasanoja "oikeudenkäyntivirhe", "suullinen käsittely" ja "syytetyn kuuleminen", vaikka juuri nämä ovat tapauksen olennaisimmat kysymykset.

16. Kun korkein oikeus ei ole - tähän saakka - välittänyt soveltaa myöskään hovioikeutta koskevia menettelysäännöksiä analogisesti omassa toiminnassaan, ei ole mikään ihme, että nyt Suuripään jutussa esiintulleen kaltaisia menettelyvirheitä on päässyt ja voi päästä maan ylimmässä oikeusasteessa edelleenkin tapahtumaan, jollei asianosaisen oikeusturvaa koskevia menettelysäännöksiä oteta vakavasti.

587. KKO 2012:43: Hovioikeus laiminlöi toimittaa pääkäsittelyn


1. Tampereen käräjäoikeus (nykyisin Pirkanmaan käräjäoikeus) oli marraskuussa 2009 antanut lainvoimaiseksi jääneen päätöksen, jonka mukaan vuonna 2002 syntyneen L:n huolto oli uskottu molemmille vanhemmille A:lle ja B:lle yhteisesti ja jossa L oli määrätty asumaan äitinsä A:n luona. L:llä oli ollut oikeus pitää yhteyttä ja tavata isäänsä joka toisen viikon ajan, joten hän oli päätöksen perusteella voinut asua vuoroviikoin kummankin vanhempansa luona.

2. B oli huhtikuussa 2010 vireille tulleella hakemuksella vaatinut mainitun päätöksen muuttamista, koska A:n sairastuminen päätöksen antamisen jälkeen oli heikentänyt hänen mahdollisuuksiaan suoriutua huoltajan tehtävästä ja koska yhteishuollon toteuttaminen ja vuoroviikkoasuminen ei ollut onnistunut. Pirkanmaan käräjäoikeus päätöksellään 19.1.2011 hyväksyi B:n hakemuksen ja määräsi L:n yksin B:n huoltoon ja asumaan tämän luona sekä vahvisti L:n oikeuden tavata A:ta päätöksestä  ilmenevin tavoin.

3. A valitti Turun hovioikeudelle ja vaati valituksessaan, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja B:n vaatimukset hylätään tai että ainakin L:n ja A:n välistä tapaamisoikeutta laajennetaan. Alkuperäisen päätöksen muuttamiseen ei valituksen mukaan ollut lapsen etuun perustuvaa syytä. A vaati edelleen, että hovioikeus toimittaa asiassa pääkäsittelyn, jossa häntä ja eräitä todistajia kuultaisiin hänen kyvystään toimia lapsen huoltajana sekä huollon, asumisen ja tapaamisoikeuden järjestämisestä lapsen edun mukaisesti.

4. Turun hovioikeus totesi käsittelyratkaisussaan 7.6.2011 käräjäoikeuden ratkaisun perustuneen riidattomiin seikkoihin ja olosuhdeselvitykseen sekä lisäksi käräjäoikeuden päätökseen kirjattuihin todistajankertomuksiin. Näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voinut jäädä oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 12 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä eikä asiassa siten tarvinnut luvun 15 §:n 1 momentin mukaan ottaa vastaan suullista todistelua. Pääkäsittelyn toimittaminen oli muutoinkin luvun 14 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin selvästi tarpeetonta. Mainituilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi A:n pääkäsittelyn toimittamista koskevan pyynnön. Tämän jälkeen hovioikeus tutki käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden kirjallisessa menettelyssä. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

5. A pyysi valituslupaa korkeimmalta oikeudelta ja valitti hovioikeuden päätöksestä. Korkein oikeus myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja että asia palautetaan hovioikeuden pääkäsittelyn toimittamista varten tai ratkaistaan korkeimmassa oikeudessa suullisen käsittelyn jälkeen A:n jo hovioikeudessa vaatimin tavoin.

6. Korkeimmassa oikeudessa oli ensisijaisesti ollut kysymys siitä, oliko hovioikeus menetellyt virheellisesti jättäessään pääkäsittelyn toimittamatta. Päätöksessään, josta on annettu ennakkopäätösseloste KKO 2012:43, korkein oikeus päätyi siihen, että hovioikeuden olisi tullut toimittaa pääkäsittely. Kun hovioikeus oli siten menetellyt virheellisesti jättäessään A:n vaatiman pääkäsittelyn toimittamatta, korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen ja palautti asian takaisin Turun hovioikeuteen pääkäsittelyn toimittamista varten.

7. Korkeimman oikeuden ratkaisu kokonaisuudessaan löytyy tästä.

8. Pari sana terminologiasta. Korkeimman oikeuden päätöksessä puhutaan pääkäsittelystä. Sillä tarkoitetaan kirjallisen käsittelyn vastakohtaa eli siis suullista käsittelyä. Hovioikeudenpääkäsittelyyn kutsutaan saapuville jutun asianosaiset ja heidän avustajansa, jotka esittävät lausumansa suullisesti hovioikeuden tuomareille. Pääkäsittelyssä voidaan kuulla ja yleensä myös lähes aina kuullaan todistajia, yleensä jo käräjäoikeudessa kuultuja, mutta tietyin edellytyksin myös uusia todistajia. Hovioikeuden pääkäsittely on tavallaan käräjäoikeudessa toimitetun pääkäsittelyn toisinto, mutta toisin kuin yleensä luullaan ja esitetään, käräjäoikeuden käsittelyä ei tarvitse toistaa uudelleen koko laajuudessaan, vaan käsittelyä voidaan rajoittaa tiettyyn osaan tapausta ja ottaa vastaan vain osa käräjäoikeudessa vastaanotetusta todistusaineistosta.

9. Pääkäsittely on kirjallista menettelyä selvästi parempi ja tehokkaampi keino selvittää asiaa sekä tosiasiapuolta eli näyttökysymystä että oikeus- eli lainsoveltamista koskevien kysymysten osalta. Kun todistajia samoin kuin asianosaisia kuullaan todistelutarkoituksessa henkilökohtaisesti, saa hovioikeus kirjallista menettelyä paljon luotettavamman käsityksen todistajien ja asianosaisten kertomusten näyttöarvosta ja kertomusten uskottavuudesta. Pääkäsittelyssä hovioikeuden jäsenillä on tilaisuus esittää asianosaisille ja todistajille tarkentavia kysymyksiä, millä on erittäin suurin merkitys asian selvittämisen kannalta. Kirjallisessa menettelyssä, joka siis perustuu käräjäoikeudessa taltioituun aineistoon ja hovioikeudelle esitettyihin valitus- ja vastinekirjelmiin, tuomareilla ei sitä vastoin ole tilaisuutta  tarvittavien kysymysten tekemiseen eikä lioin mahdollisuutta arvioida todistajien ja asianosaisten kertomusten näyttöarvoa ja uskottavuutta.

10. Jostakin syystä, ilmeisesti vanhoista, jo Ruotsin ja Venäjän vallan aikaisista menneen maailman traditioista johtuen, suomalaiset hovioikeustuomarit ovat aina suhtautuneet erittäin nihkeästi pääkäsittelyjen eli suullisten käsittelyjen toimittamiseen. He ovat aina vastustaneet kaikkia lakiuudistuksia, joiden tarkoituksena on ollut vähäisessä määrin lisätä hovioikeuksien velvollisuutta pääkäsittelyn toimittamiseen. He ovat onnistuneet pyrkimyksissään, sillä meillä hovioikeusmenettely on lain mukaan lähtökohtaisesti ja pääsääntöisesti kirjallista. Esimerkiksi Ruotsin hovioikeuksissa samoin kuin useimpien muiden maiden toisen asteen tuomioistuimissa käsittely sen sijaan on pääsäännön mukaan suullista. Suomessa hovioikeudet ovat toimittaneet pääkäsittelyn ainoastaan noin 30 prosentissa riita- ja rikosasioissa, Ruotsin hovioikeuksissa pääkäsittelyjen osuus sen sijaan on ollut noin 60-70 prosentin luokkaa.

11. Vuoden 2011 voimaan tulleen lainmuutoksen yhteydessä (OK 26 luku) hovioikeuden velvollisuutta pääkäsittelyn toimittamiseen on jälleen eräiltä osin kevennetty. Toisaalta  pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta, joka perustuu asianosaisen eli siis joko valittajan tai tämän vastapuolen vaatimukseen, on jonkin verran tiukennettu. Pääsääntönä on, että hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely, jos asianosainen sitä vaatii (OK 26:14.1). Tästä on säädetty eräitä poikkeuksia, joita on selostettu melko yksityiskohtaisesti KKO:n nyt kommentoitavan ratkaisun perusteluissa. Niissä viitataan useassa kohdin lain esitöihin eli hallituksen esitykseen 105/2009 vp.

12. Näyttää siltä, että hovioikeudet, kuten tässä tapauksessa Turun hovioikeus, ovat ryhtyneet soveltamaan pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta - jälleen kerran - supistavasti eli niin, että hovioikeuden ei tarvitsisi toimittaa pääkäsittelyä, ei vaikka 1) asianosainen sitä perustellusta syystä pyytää, tai 2) kun pääkäsittelyn toimittaminen on tarpeen henkilötodistelun uskottavuuden arvioimiseksi. Kuten korkeimman oikeuden perusteluista ilmenee, hovioikeuden/hovioikeuksien tulkinta ei ole sopusoinnussa lainsäätäjän tarkoituksen kanssa.

13. Korkeimman oikeuden ennakkopäätös asiantilan selventämiseksi ja hovioikeuskäytännön korjaamiseksi on siten erittäin tarpeellinen.  Mutta se, ottavatko hovioikeudet todella opikseen KKO:n ratkaisusta, on jo toinen kysymys. Turun hovioikeuden ko. ratkaisu on vain jäävuoren huippu, sillä hyvin monissa tapauksissa hovioikeudet torjuvat härskisti ja lainvastaisesti asianosaisten pääkäsittelyn toimittamista koskevia perusteltuja vaatimuksia.

14. Hovioikeuksien perustelut, joilla pääkäsittelypyyntöjä evätään, ovat usein vain näennäisiä ja fraasinomaisia. Tästä Turun hovioikeuden ko. tapauksessa esittämät perustelut ovat oivallinen esimerkki. Minua ihmetyttää suuresti, miten hovioikeus voi perustella päätöstään noin luokattomalla tavalla. Lakia eli OK 26 luvun säännöksiä on todella tulkittu ja luettu kuin se kuuluisa piru raamattua, jotta valittajan pääkäsittelypyyntö saataisiin näennäisperusteluilla torjutuksi. Perusteluissa ei ole viitsitty mainita sanaakaan lain esitöistä, vaikka vasta niistä tarkemmin ilmenee, mitä viitatuissa pykälissä on tarkoitettu. Luultavasti lain esityöt on sivuutettu päätöksenteossa kokonaan.

15. Korkeimman oikeuden ei olisi minusta kannattanut perusteluissaan tyytyä vain selostamaan, mitä lain esiöissä eli hallituksen esitöissä on kerrottu. Perusteluissa olisi voitu opetusmielessä kertoa Turun hovioikeudelle ja kaikille muillekin hovioikeuksille, mitkä ovat ne reaaliset argumentit, joiden vuoksi pääkäsittelyn toimittaminen on po. tilanteissa tarpeen toimittaa. Näitä syitä, jotka liittyvät vapaaseen todistusharkintaan ja todistelun välittömyyteen sekä yleensä asian perusteellisen selvittämisen merkitykseen, on selostettu prosessioikeuden oppikirjoissa ja niihin olen viitannut lyhyesti edellä kohdassa 9. Vihjeeksi KKO:lle: Kaikki tieto ei löydy suinkaan lain esitöistä eli hallituksen esityksestä, vaikka KKO:n perusteluista voisi niin päätellä. Oikeuslähteitä on muitakin, kuten esimerkiksi oikeuskirjallisuus.

16. Korkein oikeus ei ole perusteluissaan viitannut yksilöidysti Europan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin, vaikka niitä on annettu lähes "pilvin pimein" nimenomaan ko. tapauksessa eli kun on kysymys toisen oikeusasteen velvollisuudesta toimittaa suullinen käsittely. Suomikin on saanut EIT:ltä  mainittua tilannetta koskevia langettavia tuomioita. Viime vuosilta voidaan mainita esimerkiksi EIT:n ratkaisut Muttilainen vs. Suomi 22.5.2007 ja R.H. vs. Suomi 2.6.2009.

17. Myös korkein oikeus (muodollisesti Suomen valtio) on saanut EIT:ltä sapiskaa ("pyyhkeitä"), kun korkein oikeus on jättänyt suullisen käsittelyn toimittamatta niin, että menettely rikkoo EIS 6.1 artiklan määräystä oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä. Viittaan esimerkiksi  EIT:n ratkaisuun Suuripää v. Suomi 12.1.2010, jossa ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että EIS 6 artiklan 1 kohtaa oli rikottu, kun KKO:ssa ei ollut pidetty suullista käsittelyä virkamiehen lahjusrikkomusta koskeneessa jutussa. KKO antoi Suuripään tapauksessa ennakkopäätöksen KKO 2002:51; KKO:n jaoston puheenjohtajana oli oikeusneuvos Kari Raulos ja ratkaisukokoonpanoon kuului nuorimpana jäsenenä oikeusneuvos Pauliine Koskelo.

18. Otetaanpa tähän ihmisoikeustuomioistuimen Suuripää-tapausta koskevasta tuomiosta pätkä, joka koskee  edellä mainittua kysymystä:

EIT pani merkille, että valitusaste, käsillä olevassa tapauksessa korkein oikeus, sai tutkia paitsi oikeus- myös tosiasiakysymyksiä. Korkein oikeus ei ollut, kuten se oli päätöksessään todennut, harkinnut uudelleen näyttöä vaan arvioinut oikeudellisesti eri tavoin hovioikeuden selvitetyiksi katsomia tosiseikkoja, mikä oli johtanut toiseen lopputulokseen. Kysymys ei ollut ollut todistajien kertomusten uskottavuudesta vaan siitä, miten niitä oli oikeudellisesti arvioitava. EIT katsoi kuitenkin, että käsillä olevan kaltaisissa tapauksissa tosiasia- ja oikeuskysymykset saattoivat liittyä toisiinsa siinä määrin, että niitä oli vaikea erottaa toisistaan. Korkeimman oikeuden oli tullut jossakin määrin tehdä omaa harkintaa päättääkseen siitä, olivatko tosiseikat riittävä peruste valittajan tuomitsemiselle. Sanottu koski erityisesti tahallisuutta, jonka olemassaoloa oli tutkittu nimenomaisesti vain korkeimmassa oikeudessa. Rangaistuksen korkein oikeus oli joutunut määräämään ilman valittajaa henkilökohtaisesti kuulleen alemman asteen toimittamaa seuraamusharkintaa. EIT viittasi myös rikoksen laatuun ja totesi, että jutun lopputuloksella oli välttämättä ollut haitallinen vaikutus valittajan ammattiuralle ja maineelle. Lahjusrikkomus oli vakava asia jokaiselle virkamiehelle. Vielä EIT huomautti siitä, että valittaja ja hänen asianajajansa eivät olleet saaneet tilaisuutta vastata edes kirjallisesti korkeimman oikeuden aikomukseen tuomita hänet rangaistukseen. Ottaen huomioon jutun merkityksen valittajan kannalta EIT katsoi, että korkein oikeus ei ollut voinut päättää jutusta asianmukaisesti arvioimatta välittömästi valittajan henkilökohtaisesti antamaa kertomusta ja pitämättä suullista käsittelyä. EIS 6 artiklan 1 kohtaa oli rikottu.
19. Kuten EIT:n  ratkaisun perusteluista ilmenee, esimerkiksi kysymys syytetyn väitetystä tahallisuudesta on asia, jonka selvittäminen edellyttää yleensä syytetyn henkilökohtaista kuulemista myös muutoksenhakuasteessa, jos syyte on alemmassa oikeudessa hylätty. Sama kanta ilmenee myös EIT:n Espanjaa koskevan Serrano Contreras-tapauksen tuomiosta 20.3.2012. Myös siinä pidettiin virheenä, ettei ylin oikeusaste ollut kuullut syytettyä henkilökohtaisesti, kun oli kyse rikoksen subjektiivisen tunnusmerkistöön kuuluvan tahallisuuden selvittämisestä.

558. KKO:n suullinen käsittely 19.3.Oliko epäillyllä oikeus avustajaan esitutkinnassa?

1. Rikoksesta epäillyn oikeus avustajaan oikeudenkäynnissä on yksi keskeisimpiä reilun ja tasapuolisen oikeudenkäynnin takeita. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on 1990-luvulla linjannut, että rikoksesta syytetylle tulee turvata oikeus avustajaan, kun vapausrangaistuksen uhka ja rikoksen ja siihen sovellettavien oikeussäännösten laatu asettaa syytetyn asemaan, jossa oikeudenmukainen oikeudenkäynti vaarantuisi ilman avustajaa.

2. Muutaman viime vuoden aikana EIT on antanut joukon ratkaisuja, joissa tuomioistuin on kehittänyt ja tiukentanut sanottua linjaansa. Näissä ratkaisuissa on otettu kantaa siihen, 1) missä prosessin vaiheessa epäillyllä tulee olla oikeus saada avustaja tai puolustaja, 2) millä edellytyksillä epäillyn voidaan katsoa pätevästi luopuneen sanotusta oikeudestaan ja 3) mitä seuraa, jos oikeus avustajaan/puolustajaan jää toteutumatta.

3. EIT:n ratkaisukäytännön mukaan on ensinnäkin olennaista, että epäilty saa avustajan/puolustajan heti vapaudenmenetyksen ja kuulustelujen alkamisesta lähtien. Toiseksi EIT on tähdentänyt, että jos epäilty ilmoittaa luopuvansa oikeudestaan avustajaan - epäillyllä on periaatteessa oikeus huolehtia itse omasta puolustuksestaan - tämä ei välttämättä riitä, vaan oikeudesta luopumiselle tulee asettaa erityisiä vaatimuksia. Olennaista on, että epäilty on ymmärtänyt, mistä on kysymys ja mikä merkitys oikeudesta luopumisella saattaa olla. Suomessa käytössä ollut ja edelleen käytettävä "ilmoitus ja rasti ruutuun" ei siis riitä, jollei epäilty ole ymmärtänyt esimerkiksi sitä, että avustajalla on oikeus olla läsnä epäillyn kuulustelussa. Kolmas ja epäillyn oikeusturvan kannalta käytännössä ehkä tärkein oikeusturvan tae on se, että jos epäilty on tunnustanut teon tai muuten antanut itselleen epäedullisia lausumia kuulustelussa tai yleensä tilanteessa, jossa hänellä olisi tullut olla avustaja tai puolustaja, tunnustusta tai vastaavaa lausumaa ei voida sellaisenaan hyödyntää syytettä tukevana näyttönä.

4. EIT:n suuren jaoston antamassa ratkaisussa Salduz v. Turkki 27.11.2008 todetaan, että epäillyllä tulee olla mahdollisuus asianajajan apuun jo heti ensimmäisestä poliisikuulustelusta lukien, paitsi jos osoitettiin, ettei sellaista mahdollisuutta voitu pakottavista syistä antaa. Syytetyn oikeuksille aiheutetaan ratkaisun mukaan periaatteessa korjaamatonta vahinkoa, jos tuomiossa nojaudutaan hänen syyllisyyttään osoittaviin lausumiin, jotka on annettu ilman asianajajaa toimitetussa poliisikuulustelussa.

5. Tapauksessa Plonka v. Puola 31.3.2009 antamassaan tuomiossa EIT totesi, että henkirikoksesta epäillyn valittajan, joka oli kärsinyt alkoholiongelmista, alkuperäinen tunnustus, jota antaessaan hänellä ei ollut ollut asianajajaa, oli vaikuttanut hänen tuomioonsa, vaikka hän oli myöhemmin peruuttanut tunnustuksensa ja vaikka tunnus ei ollut myöskään ollut langettavan tuomion ainoa peruste. Oikeudenmukaisuus olisi vaatinut, että valittaja olisi saanut asianajajan jo poliisikuulustelun alkuvaiheissa. Myös tässä samoin kuin edellä mainitussa Salduz-tapauksessa tapauksessa EIS 6 artiklan 1 kohtaa ja 3 artiklan c-kohtaa oli rikottu. Tapauksessa Lazarenko v.Ukraina 28.10.2010 ihmisoikeustuomioistuin katsoi, ettei edes kuulusteltavan luopuminen oikeudesta käyttää avustajaa ole aina riittävä syy hyväksyä näytöksi kuulustelukertomus, joka on annettu avustajan olematta läsnä kuulustelussa.

6. EIT:n ratkaisukäytännön mukaan siis se, että kuulusteltava epäilty on luopunut oikeudestaan avustajaan, ei välttämättä ole riittävä syy hyväksyä näytöksi epäillyn kuulustelukertomus, joka on saatu avustajan olematta läsnä kuulustelussa. Ilman avustajaa annetun tunnustuksen näyttöarvoa on joka tapauksessa pidettävä heikkona.

7. EIT:n edellä selostetun ratkaisukäytännön pohjalta Euroopan komissio on 8.6.2011 tehnyt ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi oikeudesta avustajaan rikosoikeudellisissa menettelyissä ja pidätetyn oikeudesta yhteydenpitoon (KOM(2011) 326). Ehdotuksen mukaan epäillylle ja syytetylle olisi myönnettävä oikeus käyttää avustajaa niin pian kuin mahdollista ja joka tapauksessa ennen kuulustelun aloittamista ja vapaudenmenetyksen alkamisesta lähtien. Ehdotettuun direktiiviin sisältyy merkittävä säännös todisteiden hyödyntämiskiellosta: Epäillyn tai syytetyn lausumia ja todisteita, joita hankittaessa on loukattu epäillyn tai syytetyn oikeutta avustajaan tai poikettu tästä oikeudesta, ei lähtökohtaisesti saisi käyttää todisteina häntä vastaan.

8. Meillä Suomessa jo vuonna 2011 hyväksytyssä, mutta vasta vuoden 2014 alusta voimaan tulevassa uudessa esitutkintalaissa (805/2011) on pyritty pyritään tehostamaan avustaan käyttöä kuulustelussa. Rikoksesta epäillyllä tulee olla, ei vain oikeus avustajaan, vaan myös todellinen mahdollisuus saada avustaja jo kuulusteluun. Lain 4 luvun 10 §:n mukaan asianosaiselle on ennen hänen kuulemistaan kirjallisesti ilmoitettava mainitusta oikeudesta. Rikoksesta epäillylle sanotusta oikeudesta on ilmoitettava viipymättä, kun hän menettää vapautensa kiinniottamisen, pidättämisen tai vangitsemisen yhteydessä. Uudessa laissa määrätään nimenomaisesti, että esitutkintaviranomaisen on huolehdittava siitä, että asianosaisen oikeus käyttää avustajaa tosiasiallisesti toteutuu hänen sitä halutessaan

9. Nykyisin epäillyllä on käytännössä oikeus käyttää avustajaa (ETL 10 §, 29.2 §), mutta käytännössä oikeus saattaa jäädä toteutumatta puutteellisen informoinnin takia. ETL 29.2 §:ssä mainittu oikeudesta ilmoittaminen hoidetaan käytännössä usein rastittamalla kuulustelulomakkeella oleva asianomainen kohta. Tällöin ei ole selvää, onko kuultava tosiasiallisesti kyennyt arvioimaan ko. oikeuden merkityksen eikä sitä, että onko oikeudesta luopuminen tapahtunut vapaan harkinnan perusteella eikä esimerkiksi kuulustelijan ohjailun tuloksena. Ongelmallista on jo se, että kuulustelija ilmoittaa epäillylle tämän oikeudesta avustajaan useimmiten vasta kuulustelun alussa, jolloin kuulusteltava usein mieluummin luopuu oikeudestaan kuin jää odottelemaan avustajan paikalletuloa, mikä saattaa kestää kauan. Poliisi ei ole yleensäkään ollut kovin innostunut avustajan osallistumisesta heti ensimmäisiin kuulusteluihin - joissa tunnustus useimmiten annetaan tai "nyhdetään" - eivätkä myöskään rikosasianajajat, joilla saattaa monia juttuja samanaikaisesti työn alla, ole olleet aina kiinnostuneita saapumaan ensimmäisiin kuulusteluihin.

10. Epäillyn tunnustus (OK 17:4.2) on käytännössä yleisin syytettä tukeva näyttö rikosasioissa. Vuosittain tuomioistuimissa nostetuissa syytteissä suurin osa on sellaisia, jossa näyttö perustuu joko kokonaan tai pääosin syytetyn tunnustukseen. Vakavissa rikosasioissa on syytteen tueksi on toki esitettävä muutakin näyttöä.

11. Suomessa tuomioistuimet eivät ole tähän mennessä juuri koskaan kiinnittäneet huomiota niihin olosuhteisiin, joissa tunnustus on annettu tai siihen, onko epäillyllä ollut kyseisessä tilaisuudessa tukenaan avustaja tai puolustaja. Sitten kun epäilty on saanut tuekseen avustajan, hän saattaa usein joko jo esitutkinnan aikana tai oikeudenkäynnissä peruuttaa tunnustuksensa, joka on annettu ilman avustajan tai puolustajan paikallaoloa. Tuomioistuimet eivät yleensä noteeraa epäillyn väitteitä, että tunnustusta ei ollut annettu vapaaehtoisesti tai että epäilty ei olisi tunnustanut tekoa, jos häntä olisi kuulustelussa avustanut puolustaja, joka olisi selittänyt hänelle tunnustuksen merkityksen.

12. Satakunnan käräjäoikeudessa pari vuotta sitten vireillä olleessa niin sanotussa Ulvilan murhajutussa syyttäjä vetosi syytettä tukevana päänäyttönä muun muassa siihen, että epäilty oli esitutkinnassa tunnustanut teon. Epäilty, jonka avustaja ei ollut ollut läsnä kuulustelussa, jossa tunnustus oli syyttäjän mukaan annettu, kiisti myöhemmin avustajansa kanssa keskusteltuaan, että hän olisi tarkoittanut tunnustaa teon. Käräjäoikeus ei ottanut langettavassa tuomiossa nimenomaista kantaa väitettyyn tunnustukseen. Vaasan hovioikeus, joka ratkaisi jutun 1.7.2011 antamallaan vapauttavalla tuomiolla (Dnro R 11/13), mitätöi tunnustuksen merkityksen seuraavalla yleisluontoisella toteamuksella: "Kun otetaan huomioon ne edellä selostetut olosuhteet, joissa A.A. on antanut tunnustuksekseen viittaavat lausumansa, hänen lausumiaan ei voida edes luonnehtia aidoksi tunnustukseksi." Hovioikeus ei perusteluissaan edes maininnut, oliko avustaja ollut kyseisessä kuulustelussa paikalla. Ilmeisesti hovioikeus ei siis pitänyt avustajan saapuvillaoloa relevanttina seikkana.

13. Kohtapuolin kysymyksen saataneen kuitenkin korkeimman oikeuden arvovaltainen ennakkopäätös. Korkein oikeus on nimittäin myöntänyt viime vuoden lopulla valitusluvan (VL 2011:148) seuraavanlaisessa asiassa (asiasanat: oikeudenkäyntimenettely, todistelu, hyödyntämiskielto, oikeus avustajaan, rikosasian vastaaja, esitutkinta):

A oli 11.12.2009 otettu kiinni epäiltynä useista törkeistä huumausainerikoksista. A oli pidätetty ja hänet oli käräjäoikeuden päätöksellä 15.12.2009 määrätty vangittavaksi. Vangitsemisen yhteydessä käräjäoikeus määräsi A:lle puolustajaksi asianajajan. A:ta kuultiin esitutkinnassa ensimmäisen kerran 12.12.2009 ja tämän jälkeen muun muassa 16.12.2009 ja 21.12.2009. Kuulusteluissa ei ollut ollut läsnä A:n avustajaa. Myöhemmin A:ta epäiltiin myös törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä vammantuottamuksesta. Näitä rikoksia koskevaan esitutkintapöytäkirjaan on otettu liitteeksi A:n huumausainerikosta koskevassa esitutkinnassa antamat kertomukset.

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä vammantuottamuksesta. Hovioikeuden pääkäsittelyssä syyttäjä vetosi näyttönä A:n esitutkintakertomuksiin 16.12.2009 ja 21.12.2009. Hovioikeus perusteli ratkaisuaan muun muassa A:n esitutkinnassa antamilla kertomuksilla ja katsoi A:n syyllistyneen syytteen mukaisiin rikoksiin. Kysymys siitä, onko A luopunut pätevästi oikeudestaan avustajaan esitutkintakuulusteluissa ja voidaanko A:n esitutkintakertomuksia käyttää näyttönä asiassa.

14. Pari päivää sitten KKO tiedotti, että ensi maanantaina eli 19. 3. asiassa järjestetään KKO:n tiloissa suullinen käsittely siltä osin kuin valituslupa on edellä selostetun mukaisesti myönnetty. Kysymys on lyhyesti sanottuna siitä, voidaanko törkeää huumausainerikosta ym. koskevassa asiassa hyödyntää todisteina syytetty U:n esitutkinnassa antamia kertomuksia, joihin syyttäjä on alemmissa oikeusasteissa näyttönä vedonnut (KKO:n päätös 6.3.2012, numero 436, Dnro R2011/704). Ainoastaan tämä oikeuskysymys on suullisen käsittelyn kohteena. Muutoksenhakijana jutussa on syytetty U ja hänen vastapuolenaan valtionsyyttäjä Jarmo Hirvonen.

15. Valtionsyyttäjä on nimennyt asiassa kuultavaksi U:n sekä todistajiksi vanhemman rikoskonstaapeli MN:n, rikosylikonstaapeli VT:n, rikoskomisario JP:n sekä U:n puolustajan tehtävissä toimineet asianajaja JH:n, asianajaja HK:n ja varatuomari JK:n. KKO on varannut U:lle tilaisuuden lausuman antamiseen suullisen käsittelyn toimittamisen tarpeellisuudesta ja siitä, mikä on U:n käsitys syyttäjän kuultavaksi nimeämien henkilöiden kuulemisesta suullisessa käsittelyssä. Samalla U:ta on pyydetty nimeämään omalta osaltaan mahdollisessa suullisessa käsittelyssä kuultavat henkilöt.

16. U ilmoitti lausumassaan pitävänsä suullista käsittelyä tarpeellisena syyttäjän ilmoittamilla perusteilla. U on ilmoittanut haluavansa tulla itse kuulluksi ja nimennyt todistajaksi vaimonsa LK:n. KKO toteaa sanotussa 6.3. antamassaan päätöksessä, että U:n, tämän vaimon ja edellä mainittujen kolmen poliisimiehen kuulemiseen suullisessa käsittelyssä ei ole lain säännöksistä tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksistä johtuvaa estettä.

17. Päätöksessä todetaan edelleen, että edellä kohdassa 15 mainittujen ja todistajiksi nimitettyjen U:n puolustajien kuulemisen osalta tulee ottaa huomioon rikoksesta epäillyn ja tämän avustamisesta huolehtivan lakimiehen välisen yhteydenpidon luottamuksellisuus. Tämän luottamuksellisuuden turvaamiseksi OK 15 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan asiamies, oikeudenkäyntiavustaja tai näiden apulainen ei saa luvattomasti ilmaista päämiehen hänelle uskomaa yksityistä tai perheen salaisuutta tai muuta sellaista luottamuksellista seikkaa, josta hän tehtävässään on saanut tiedon. OK 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan asiamies tai oikeudenkäyntiavustaja ei saa todistaa siitä, mitä päämies on hänelle asian ajamista varten uskonut, ellei päämies todistamiseen suostu.

18. Edelleen KKO toteaa, että kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan

todennut, ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen c-kohta turvaa myös rikoksesta epäillylle ja syytetylle oikeuden luottamukselliseen neuvotteluun avustajansa kanssa. Päämiehen ja avustajan väliset tiedot ja neuvottelut ovat luottamuksellisia, ja tämä suhteen luottamuksellisuus on keskeinen rikoksesta syytetylle kuuluvista oikeuksista. Tältä osin KKO:n perusteluissa viitataan neljään EIT:n ratkaisuun eli muun muassa kahteen suomalaiseen tapaukseen, Sallinen v. Suomi 27.9.2005, kohta 87 ja Sorvisto v. Suomi 13.1.2009, kohta 114.

19. Tämän jälkeen KKO jatkaa perusteluja näin:

"Korkein oikeus toteaa, että siltä osin kuin asiassa on myönnetty valituslupa, ratkaistavana on kysymys siitä, onko U pätevästi luopunut oikeudestaan avustajaan esitutkinnassa ja voidaanko U:n esitutkintakertomuksia tietyiltä osin käyttää näyttönä asiassa. Näiden kysymysten osalta ei ole tarpeen selvittää U:n ja hänen puolustajiensa luottamuksellisten neuvotteluiden sisältöä tai yksityiskohtia. Asian ratkaisemisen kannalta olennaista on, missä määrin U on ollut selvillä asemastaan sekä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan rikoksesta epäiltynä. Tältä kannalta on merkityksellistä, onko U:a esitutkintaviranomaisten tai puolustajien toimesta asianmukaisesti informoitu niistä oikeuksista ja velvollisuuksista, joita kaikille rikoksesta epäiltynä oleville henkilöille kuuluu.

U:n puolustuksesta huolehtineita asianajaja HK:ta ja asianajaja JH:ta voidaan siten kuulla siitä, millä tavoin poliisi on ilmoittanut heille U:n tulevista kuulusteluista ja millä tavoin he ovat mahdollisesti informoineet päämiestään kaikille rikoksesta epäiltynä oleville henkilöille kuuluvista oikeuksista ja velvollisuuksista. Sen sijaan U:n ja hänen puolustajiensa välisten neuvotteluiden muusta sisällöstä ja siitä, mitä U ja puolustajat ovat sopineet esitutkintaan osallistumisesta, ei puolustajia voida kuulla ilman U:n suostumusta".

KKO lausuu hieman myöhemmin, että U:n puolustuksesta huolehtineiden lakimiesten velvollisuuteen vastata yksittäiseen kysymykseen KKO ottaa tarvittaessa tarkemmin kantaa suullisessa käsittelyssä.

20. Varatuomari VK:n kuulemisen osalta KKO sanoo, että VK on käräjäoikeuteen 29.12.2009 toimitetun puolustajan vaihtamista koskevan hakemuksen johdosta vaihdettu käräjäoikeuden 15.1.2010 tekemällä päätöksellä U:n puolustajaksi asiassa. VK on siten ryhtynyt huolehtimaan U:n puolustamisesta vasta niiden esitutkintakuulustelujen jälkeen, joiden käyttämisestä näyttönä asiassa on kysymys. Tämän vuoksi KKO katsoo, että VK:n kuuleminen on OK 17 luvun 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla asiaan vaikuttamatonta eikä hänen kuulemistaan sallita suullisessa käsittelyssä.

21. Päätöksen lopuksi KKO kertoo istunnon aikataulun. Käsittely alkaa kello 12 ja sen päättymisajaksi on ilmoitettu 16.15, virka-ajan päättymisaika siis. Kolmen poliisitodistajan kuulemiselle on varattu aikaa yhteensä tunti 15 minuuttia, minkä jälkeen seuraa puolen tunnin tauko. Kahden asianajajan ja syytetyn vaimon kuulemiselle on varattu aikaa tasan tunti, minkä jälleen pidetään 15 minuutin tauko. Loppulausunnoille on varattu aikaa yhteensä puoli tuntia eli tasapuolisesti 15 minuuttia kummallekin osapuolelle. KKO:n jaoston puheenjohtajana toimi presidentti Pauliine Koskelo.

22. Käsittelyaikataulu vaikuttaa asianmukaiselta eli turhille löpinöitä ei ilmeisesti tulla istunnossa sallimaan. Aikataulu on aika tiukka, mutta toisaalta käsiteltävänä on ainoastaan yksi asia eli kysymys siitä, oliko U pätevästi luopunut oikeudestaan avustajaan. Tämän kysymyksen selvittämiseksi KKO:n istunnossa pyritään todistajia kuulemalla saamaan selvitystä siitä, missä määrin U on ollut selvillä asemastaan sekä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan rikoksesta epäiltynä. Tältä kannalta on merkityksellistä, onko U:ta kuulustelijoiden tai puolustajien toimesta asianmukaisesti informoitu niistä oikeuksista ja velvollisuuksista, joita kaikille rikoksesta epäiltynä oleville henkilöille kuuluu.

23. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen tapaan, jolla KKO on minusta onnistuneen tuntuisesti rajannut syyttäjän ilmoittamien todistusteemojen alaa. Syyttäjä on ilmoittanut toisen asianajajan kuulemisen teemaksi hieman epämääräisesti "U:n suhtautumisen avustajan tarpeeseen esitutkinnassa" ja toisen advokaatin kuulemisen teemaksi taas "U:n käytännön mahdollisuudet saada puolustajan palveluja kuulusteluihin". KKO on sen sijaan määritellyt sanotut todistusteemat selkeämmin toteamalla, että asianajajia voidaan kuulla siitä, "millä tavoin poliisi on ilmoittanut heille U:n tulevista kuulusteluista ja millä tavoin he ovat mahdollisesti informoineet päämiestään kaikille rikoksesta epäiltynä oleville henkilöille kuuluvista oikeuksista ja velvollisuuksista".

24. Huomionarvoista KKO:n päätöksessä on erityisesti tapa, jolla KKO on rajannut asianajajien kuulemisen ulkopuolelle U:n ja hänen puolustajiensa luottamuksellisten neuvotteluiden sisällön ja niiden yksityiskohdat. KKO toteaa, että U:n ja hänen puolustajiensa välisten neuvotteluiden "muusta sisällöstä" ja siitä, mitä U ja puolustajat ovat sopineet esitutkintaan osallistumisesta, ei puolustajia voida kuulla ilman U:n suostumusta. Rajanveto ko. suhteessa voi kuitenkin osoittautua käytännössä vaikeaksi. Ts. tilanne voi käytännössä olla sellainen, että sitä, millä tavoin asianajajat ovat informoineet päämiestään hänelle kuuluvista oikeuksista ja velvollisuuksista, ei ehkä voida kovin helposti pitää erillään "neuvottelujen muusta sisällöstä," josta todistajia ei siis voida kuulla ilman U:n suostumusta.

25. OK 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohta, johon KKO on päätöksessään viitannut ja jossa säädetään oikeudenkäyntiasiamiehen vaitiolovelvollisuudesta todistajana, on hieman tulkinnanvarainen, kun siinä lausutaan, että asiamies ei saa todistaa siitä, mitä päämies on hänelle asian ajamista varten uskonut. Mainittua OK:n 17 luvun säännöstä tulkitaan nykyisin yleensä laajentavasti ja niin, että asiamiehellä ja avustajalla on todistajana kuultaessa samanlainen ja yhtä laaja salassapitovelvollisuus kuin asiamiehellä OK 15 luvun 17 §:n mukaan oikeudenkäynnin ulkopuolellakin. Asiamiehen ja avustajan vaitiolovelvollisuus todistajana olisi luontevaa ulottaa myös neuvoihin, joita avustaja on asianajotehtävänsä hoitamisen yhteydessä päämiehelleen antanut. Tällöin se, millä tavalla asianajajat ovat ko. tapauksessa informoineet U:ta, kuuluisi ilmeisesti asianajosalaisuuden piiriin, eli todistajiksi nimetyillä avustajilla olisi, toisin kuin KKO on nyt jo päättänyt, lupa kertoa niistä vain U:n suostumuksella. KKO on kuitenkin jättänyt tältä osin itselleen tietyn takaportin toteamalla ottavansa tarvittaessa suullisessa käsittelyssä tarkemmin kantaa avustajien velvollisuuteen vastata yksittäisiin kysymyksiin.

26. Mielenkiintoinen iltapäivä siis odotettavissa ensi maanantaina. Suullisen käsittelyn jälkeen valitusasian käsittely jatkuu KKO:ssa asiakirjojen perusteella. KKO ei tule antamaan ennen pääasian ratkaisua eri päätöstä siitä, mille kannalle se on suullisen käsittelyn jälkeen päätynyt U:n esitutkintakertomusten hyödyntämisen suhteen.

27. Vaikuttaisi hieman siltä, että KKO olisi kallistumassa sille kannalle, että U:n ei voida katsoa pätevästi luopuneen oikeudestaan avustajaan 16.12. ja 21.12. 2009 pidetyissä esitutkintakuulusteluissa. Näin ollen U:n mainittuja esitutkintakertomuksia ei voida hyödyntää syytettä tukevana näyttönä tai kertomusten näyttöarvo on pidettävä joka tapauksessa vähäisenä. Jollei muuta vahvaa näyttö syyllisyydestä ole, syyte törkeistä huumausainerikoksista tultaneen hylkäämään.

310. Nänninimemisjuttu KKO:n suulliseen käsittelyyn

1. Nänninimemisjuttu, jossa raahelaista mieslääkäriä syytetään seksuaalisesta hyväksikäytöstä ynnä muusta, on edennyt korkeimman oikeuden (KKO) käsittelyyn. Olen kertonut tapauksesta blogissani 171/12.10.2009.

2. Korkein oikeus on katsonut tapauksen niin merkittäväksi, että jutussa järjestetään suullinen käsittely 7.9. eli ensi viikon maanantaina kello 13.00.

3. Korkein oikeus, kuten eivät muutkaan suomalaiset tuomioistuimet, ei informoi ihmisiä käsittelyistään netissä, vaan lähettää tiedotteen vain tiettyjen tiedotusvälineiden toimittajille. Olen itse päässyt jostakin syystä ulkopuolisena tuohon armoitettuun joukkoon, jolle KKO tiedottaa noin viikkoa aikaisemmin suullisista käsittelyistään.

4. Tässä päivänä muutamana tupsahti sähköpostiini seuraava tiedote KKO:sta:

- Korkein oikeus toimittaa suullisen käsittelyn seksuaalista hyväksikäyttöä ym. koskevassa asiassa (dnro R2009/1049 ), jossa muutoksenhakijoina ovat kihlakunnansyyttäjä Maarit Ketonen ja Pia X ja vastaajana Esko Y. Käsittely toimitetaan tiistaina, syyskuun 7. päivänä 2010 alkaen kello 13.00 korkeimman oikeuden oikeussalissa osoitteessa Pohjoisesplanadi 3, kolmas kerros, Helsinki.

Asianomistaja oli heinäkuussa 2007 mennyt rintojen ultraäänitutkimukseen, jolloin vastaajana oleva lääkäri oli tutkimuksen yhteydessä muun muassa tutkinut asianomistajan rinnat takaapäin tämän seistessä sekä imenyt toista nänniä. Raahen käräjäoikeus katsoi, etteivät vastaajan käyttämät tutkimusmenetelmät olleet olleet kaikin osin tavanomaisia ja asianmukaisia. Tästä ei kuitenkaan voitu päätellä, että menettely olisi täyttänyt syytteessä mainittujen rikosten tunnusmerkistöt. Koska näyttöä teon seksuaalisesta luonteesta ei ollut, käräjäoikeus hylkäsi lääkäriä vastaan esitetyt syytteet. Rovaniemen hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Syyttäjä on vaatinut valituksessaan korkeimmalle oikeudelle, että lääkäri tuomitaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta tai toissijaisesti kunnianloukkauksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Asianomistaja on yhtynyt syyttäjän valitukseen ja vaatinut sen lisäksi, että lääkäri velvoitetaan korvaamaan hänelle muun muassa kärsimyksestä 3000 euroa viivästyskorkoineen.

Puheenjohtajan määräyksestä valokuvaaminen oikeussalissa ja odotushuoneessa on kielletty. Kysymys käsittelyn julkisuudesta muilta osin ratkaistaan istunnossa.

Lisätiedot: Esittelijä Vilja Hahto, p. 01036 40190

Alempien oikeuksien tuomiot:

Raahen käräjäoikeus 20.5.2008, dnro R08/153

Rovaniemen hovioikeus 9.10.2009, dnro R08/638

(Poistin KKO:n tiedotteesta asianomistajan ja syytetyn sukunimen).

5. Ilmoitukseen oli liitetty vielä juttuluettelo, josta ilmenee mm. KKO:n kokonpano sanotussa jutussa:

Oikeusneuvos Mikko Tulokas, puheenjohtaja

Oikeusneuvos Gustav Bygglin

Oikeusneuvos Liisa Mansikkamäki

Oikeusneuvos Timo Esko

Oikeusneuvos Jukka Sippo

Esittelijänä määräaikainen

oikeussihteeri Vilja Hahto

--------

6. Palautetaanpa hieman mieleen, mitä jutussa on oikeuden päätösten mukaan tapahtunut:

7. Raahen sairaalassa työskentelevää noin 60-vuotiasta mieslääkäriä syytettiin Raahen käräjäoikeudessa seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai vaihtoehtoisesti kunnianloukkauksesta sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syytteen mukaan - syyttäjänä jutussa toimi naispuolinen kihlakunnansyyttäjä - kyseinen lääkäri oli heinäkuussa 2007 tutkinut nuoren 20 -vuotiaan lähihoitajaksi opiskelevan naisen rintoja muun muassa tunnustelemalla rintoja takaapäin ja imemällä naisen nänniä. Tätä pidettiin syytteessä, johon nainen yhtyi. epäasiallisena menetelmänä. Lääkäri oli lisäksi levittänyt tutkimuksessa tarvittavaa geeliä paljain käsin molempiin rintoihin, myös tämä oli syytteen mukaan väärä tapa.

7. Nainen kertoi oikeudessa menneensä sairaalaan rintojen ultraäänitutkimukseen. Hän oli riisunut yläruumiinsa paljaaksi ja mennyt hoitopöydälle makaamaan ja laittanut pyyhkeen suojakseen. Lääkäri oli huoneeseen tultuaan ottanut mitään puhumatta pyyhkeen pois ja sivellyt käsin tutkimuksessa tarvittavaa geeliä hänen rintoihinsa. Jossakin vaiheessa lääkäri oli kehunut naisen rintoja hyvän muotoisiksi. Ultraäänikoe oli sujunut muuten asiallisesti.

8. Tämän jälkeen nainen oli kertonut rinnastaan tulevasta eritteestä. Nyt lääkäri oli pyytänyt naista nousemaan ylös, mennyt hänen taakseen ja puristellut rintoja molemmin käsin pyörivin liikkein. Naisen takana ollessaan lääkäri oli painautunut kiinni potilaaseen.

9. Kun rinnoista ei ollut tullut eritettä, oli lääkäri kysynyt, saako hän maistaa nänniä. Nainen oli kertomansa mukaan suostunut pyyntöön hämmennyksissään ja paniikkitilassa. Lääkäri oli imenyt toista nänniä noin 10-15 sekunnin ajan pitäen samalla käsiä naisen rinnoilla.

10. Asianomistajan mielestä lääkärin tutkimustapa ei kuulunut potilaan ja lääkärin väliseen suhteeseen, vaan parisuhteeseen. Naisen mukaan hänelle oli syntynyt tilanteessa epämiellyttävä, nöyryytetty ja inhottava olo ja hän oli reagoinut voimakkaasti tilanteeseen. Hän oli seuraavana päivänä ottanut yhteyttä sairaalaan potilasasiamieheen. Nainen on vaatinut lääkäriltä korvauksia.

11. Lääkäri on jutussa syytettynä kertonut, että kysymys oli ollut tavanomaisesta tutkimustilanteesta. Hän tekee vuosittain noin 300 vastaavaa tutkimusta. Geelin levittäminen lastalla oli lääkärin mukaan epäkäytännöllistä, käsin geelin sai levitetyksi tasaisemmin eikä se haitannut tutkimusta mitenkään.

12. Rintojen tutkiminen potilaan istuessa on lääkärin mukaan hankalaa. Hän kiisti tutkineensa rintoja pyörivillä liikkeillä, vaan kertoi painelleensa rintoja eri puolilta todetakseen mahdollisia kyhmyjä. Nännin imemistä lääkäri kertoi käyttäneensä saadakseen eritteen esille. Kyseessä on vanha tapa, josta hän oli kuullut eräältä kätilöltä. Hän oli saanut imemiseen luvan potilaalta.

13. Lääkäri kertoi kehuneensa naisen rintoja kauniin muotoisiksi rauhoitellakseen tutkittavaa. Hänen mukaansa tutkittavat ovat usein huolissaan rintojen muodosta ja epäilevät niissä erilaisia vikoja. Lääkäri kiisti toimineensa seksuaalisessa tarkoituksessa. Hän ei ollut huomannut, että potilas olisi ollut jotenkin vaivaantunut.

14. Raahen käräjäoikeus hylkäsi kesäkuussa 2008 kaikki syytteet ja korvausvaatimukset toteen näyttämättöminä. Käräjäoikeus viittaisi erityisesti siihen, että syytettä vastaan puhui se, että nainen oli antanut suostumuksensa nännin imemiseen. Käräjäoikeus piti lääkärin käyttämiä tutkimusmenetelmiä osin epäasianmukaisina, mutta näiltäkään osin menettely ei täyttänyt rikoksen tunnusmerkistöä. Näytöllisesti epäselvässä tilanteessa asia tulee ratkaista syytetyn eduksi, käräjäoikeus opasti perusteluissaan.

15. Syyttäjä ja asianomistaja valittivat tuomiosta hovioikeuteen.

16. Hovioikeudella oli käytössään jo käräjäoikeudelle annettu Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen (TEO) asiantuntijalausunto; TEO on sittemmin lakkautettu ja sen tehtävät ovat siirtyneet Valvira-nimiselle uudelle viranomaiselle (latojan huomautus). Lausunnon mukaan geeliä ei tule levittää käsin vaan erityisellä tutkimusanturalla. Tutkittavan rinnan imemiseen ei ole lausunnon mukaan mitään lääketieteellistä aihetta. Mahdollisen eritteen maulla ei ole merkitystä, eikä imemisen avulla voida myöskään päätellä, tuleeko vuoto yhdestä vai useammasta tiehyeestä.

17. Hovioikeudessa kuultiin uutena todistajana sairaalan potilasasiamiestä. Hän kertoi, että syytteessä olevasta lääkäristä oli kanneltu ennen nyt kysymyksessä olevaa tapausta kaksi kertaa ja tapauksen jälkeen vielä kaksi muuta kertaa. Hovioikeus katsoi, ettei potilasasiamiehen lausumalla ollut asiassa merkitystä. - Tämä on aivan oikein, koska noista muista tapauksista ei ollut rikosjutussa lainkaan kyse. Lehtitiedoista ei ilmene, olivatko nämä muut kantelut johtaneet joihinkin toimenpiteisiin lääkäriä vastaan.

18. Hovioikeus lausui tuomiossaan, ettei sillä ole aihetta arvioida näyttöä tai siitä tehtäviä johtopäätöksiä toisin kuin käräjäoikeus on tehnyt. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen.

-------

19. Kommentoin tapausta blogissani 171/12.10-09 mm. seuraavasti:

20. Tämän tapauksen faktat ovat selvät, tekisi mieli sanoa jopa harvinaisen selvät. Asianomistaja ja syytetty ovat kertoneet tapahtumista jokeenkin yhtäpitävästi. Ainoa erimielisyys faktoissa koskee sitä, oliko nainen ollut tutkimusta tehtäessä vaivaantunut tai jopa paniikissa, kuten hän itse jälkeenpäin on väittänyt. Tämä seikka ei kuitenkaan ole puhdas tai "raaka" fakta, vaan kyse on arvostuksenvaraisesti asiasta eli mielipidekysymyksestä.

21. Lehtitietojen mukaan mikään ei näytä tukevan väitettä, jonka mukaan asianomistaja olisi ollut paniikissa, hädissään tai edes kiukustunut. Jos olisi ollut, niin hän olisi luultavasti "syöksynyt" tutkimushuoneesta ulos ovet paukkuen tai jopa kirkuen. Mutta mitään tällaista ei ole edes väitetty tapahtuneen. Kannattaa panna merkille, että nainen ei mennyt potilasasiamiehen puheille heti, vaan vasta seuraavana päivänä.

22. Kyse on siis siitä, onko lääkärin suorittamaa tutkimusta ja menettelyä pidettävä väitetyllä tavalla rikollisena menettelynä. TEO:n lausunnossa lääkärin metodia ei pidetä lääketieteellisesti "aiheellisena," mutta toisaalta sitä ei ainakaan suoranaisesti kritisoida epäasialliseksi. Kun on ilmeistä, että kyseistä imemismetodia on vanhastaan käytetty, lääkärin ei voida katsoa syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Geelin levittämistapa - käsin vai lastalla - vaikuttaa jokseenkin merkityksettömältä asialta, ja samaa voidaan sanoa rintojen tutkimisesta potilaan seisoessa tai maatessa tutkimuspöydällä.

23. Mikään seikka ei viittaa myöskään kunnianloukkaukseen - lääkärihän päin vastoin kehui tutkittavan rintoja kauniiksi! Samaa on sanottava seksuaalista hyväksikäyttöä koskevasta syytöksestä. Tässä kohdin on aivan oleellista se, että lääkäri kysyi ennen toimenpiteeseen ryhtymistä, suostuuko nainen siihen. Asianomistaja myöntää, että hän antoi suostumuksen nänninsä imemiseen. Tapauksessa mikään ei tunnu viittaavan seksuaaliseen hyväksikäytön tarkoitukseen. Ovet eivät paukkuneet eikä lääkäri saanut potilaaltaan "korvilleen."

------

24. Sain blogiini monenlaisia kommentteja, viittaan niihin.

25. Minusta vaikuttaa edelleen hieman siltä, että tapauksesta on tehty kärpäsestä härkänen. Kyseisen sairaalan potilasasiamies tuntuu olleen tapauksessa ja oikeuteen saattamisessa sangen aktiivinen.

26. Korkein oikeus ottaa vain harvoin käsiteltäväkseen tapauksia, joissa alioikeus ja hovioikeus ovat olleet lopputuloksesta samaa mieltä, näin erityisesti silloin, kun jutussa on kyse joko kokonaan tai osaksi näytön arvioinnista.

27. Viime viikolla kerroin Pietarsaaren vauvasurmajutusta, jossa olisi voinut hyvinkin olla aineksia valitusluvan myöntämiseen, sillä päätyiväthän käräjäoikeus ja hovioikeus siinä osaksi erilaiseen lopputulokseen ja kyse oli sentään murhasyytteestä.

28. Murhasyytettä koskeva juttu ei kelvannut KKO:lle, mutta sen sijaan KKO otti - ilmeisesti "riemurinnoin" - käsiteltäväkseen nänninimemisjutun.

29. Aika usein tällaiset ensinäkemältä varsin simppelit ja faktoiltaan yksinkertaiset jutut kelpaavat KKO:lle ja ylittävät vaadittavan valituslupakynnyksen, kun taas monissa sekä näytöltään että juridiselta osin vaikeissa siviili- ja rikosjutuissa valituslupa tulee evätyksi evätään. On luonnollisesti "kivempi" ottaa käsittelyyn helppoja "nänni"- yms. juttuja kuin vaikeita ja laajoja "tosijuttuja." Jäähän silloin neuvoksille myös aikaa moniin sivutehtäviin, esimerkiksi rahakkaiden välimiesjuttujen istumiseen.

30. Suullinen käsittelykin on mukavampaa pitää tällaisissa "yksityiselämää" koskevissa jutuissa kuin jossakin isoissa jutussa, jossa voi olla kymmenkunta talousrikossyytettyä. Tämän vuoden alussahan KKO piti suullisen käsittelyn asiassa, joka koski sitä, voidaanko sukupuolineutraalin parisuhteen toinen osapuoli määrätä pariskunnan toisen osapuolen hankkiman lapsen huoltajaksi.

---

31. Kun KKO on ottanut nännijutun oikein suulliseen käsittelyyn, vaikuttaa aika pahaenteisesti siltä, että KKO on päättänyt ainakin alustavasti lääkäripoloisen tuomitsemisesta; tuskinpa KKO olisi muussa muutoin alkanut tällaiseen "revohkaan", jota suullinen käsittely ylimmässä asteessa tietää.

32. Itse olisi edelleen sitä mieltä, että lääkäri ei ole syyllistynyt ainakaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Mitenkähän tapauksessa on esimerkiksi rikokselta edellytettävän tahallisuuden laita? Lääkärihän tiedusteli etukäteen potilaan suostumusta imemistoimenpiteeseen ja selitti tälle, mistä tuossa operaatiossa oli kysymys. Tutkittava nainen antoi suostumuksensa imemiseen. Minusta käräjäoikeus teki oikean ratkaisun, kun se tosin piti toimenpidettä arveluttavana tai epäasiallisena, mutta katsoi, ettei kysymyksessä ollut kerrotuissa olosuhteissa laissa tarkoitettu seksuaalinen teko.

33. Tuntuu ilmeiseltä, että lääkäri ei suorittanut toimenpidettä seksuaalisessa, vaan ainoastaan tutkimuksellisessa tarkoituksessa. Hänen käyttämänsä metodi vaikuttaa toki oudolta, mutta luultavasti se on joskus aikaisemmin ollut käytössä. Vanhentuneen ja nyt epäasialliselta vaikuttavan tutkimusmenetelmän käyttö ei tee lääkärin menettelystä rikollista tekoa.

---

34. Verrataanpa nännijuttua hieman KKO:n vuonna 2005 ratkaisemaan ns. kielisuudelmajuttuun (KKO 2005:93), jossa syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä hylättiin KKO:ssa; hovioikeus oli tässä tapauksessa tuominnut syytetyn rangaistukseen.

35. Po. jutussa isä oli antanut 1.1.1996 - 30.3.2001 välisenä aikana alaikäisille, vuosina 1993 ja 1995 syntyneille pojilleen pitkiä kielisuudelmia, joihin oli liittynyt suun ympäristön nuoleskelua, sekä hyväillyt heidän vartaloaan. Hovioikeus katsoi, etteivät pitkät kielisuudelmat ja niihin liittyvä vartaloiden hyväileminen eivät normaalisti kuuluneet vanhempien ja lasten väliseen kanssakäymiseen. Isän oli hovioikeuden mukaan tullut käsittää, että hän oli menettelyllään syyllistynyt sellaiseen seksuaaliseen tekoon, joka oli ollut omiaan vahingoittamaan lasten kehitystä. Hovioikeus tuomitsi isän muutaman kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

36. KKO, jossa ei toimitettu suullista käsittelyä, sitä vastoin katsoi, että isä ei ollut syyllistynyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Isä vetosi myös KKO:ssa nimenomaan siihen, ettei hän ollut menettelyllään hakenut seksuaalista tyydytystä.

37. KKO perusteli vapauttaa tuomiotaan mm. sillä, että esille ei ollut tullut sellaisia seikkoja, jotka viittasivat isällä olleen taipumusta käyttää lapsia seksuaalisesti hyväkseen (Hieman outo perustelu tässä yhteydessä, sanoisin). KKO:n mukaan huomiota oli kiinnitettävä myös siihen, ettei isä ollut mitenkään pyrkinyt salaamaan tai peittelemään hyväilyjään. Tämäkin viittasi KKO:n mielestä siihen, ettei isän hyväilyillä ollut seksuaalista tarkoitusta.

38. Näyttöä ei ollut esitetty KKO:n mukaan myöskään siitä, että isä olisi ollut seksuaalisesti kiihottunut ollessaan "tekemisissä" lastensa kanssa. KKO ei antanut merkitystä lastenpsykiatrian asiantuntijalausunnolle, jonka mukaan toistuva suulle suuteleminen ja hyväileminen on lapsen rajoja rikkovaa ja kehityksen kannalta vahingollista. Kyseisessä lausunnossa todettiin myös, että poikien kohdalla mainittu menettely oli ollut päivittäistä ja toistuvaa ja että hyväilyt olivat ilmeisesti olleet isän tarpeista lähtöisin.

39. KKO viittasi - minusta hieman saivartelevaan sävyyn - siihen, ettei mainitussa lausunnossa ollut otettu kantaa siihen, olivatko siinä mainitut "isän tarpeet" olleet luonteeltaan seksuaalisia vai eivät (Tämä olisi varmaan selvinnyt, jos KKO:ssa olisi pidetty suullinen käsittely, jossa lausunnon antanutta psykiatria olisi kuultu henkilökohtaisesti). KKO:n mukaan pelkästään siitä seikasta, että isän menettely on todettu lasten kehityksen kannalta vahingolliseksi, ei vielä voida hovioikeuden tavoin päätellä, että kysymyksessä olisi myös ollut RL 20 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla seksuaalinen teko. KKO:n mielestä isän menettely ei täyttänyt RL 20 luvun 6 §:n 1 momentissa säädettyä rikostunnusmerkistöä.

----

40. Niinpä niin. Laki on niin kuin se luetaan, kuten vanha sanonta kuuluu. Eli paljon riippuu lain tulkinnasta ja siitä, kuka tai ketkä lakia "lukevat" eli tulkitsevat. Vuoden 2005 tapauksessa, jossa syyte luultavasti koski meille outoa ja vieraasta kulttuurista peräisin olevaa tapaa (kyse ei siis ole ollut mistään "maan tavasta"), KKO on tulkinnut asiaa edellä kerrotulla tavalla. Itse kyllä ymmärrän paljon paremmin hovioikeuden näkemystä.

41. Nännijutussa ei ole kyse lapsen, vaan aikuisen ihmisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (RL 20: 5) mutta tekotapa voi olla kummassakin rikoksessa samanlainen. Kummassakin rikoksessa on kyse seksuaalisesta teosta, joka määritellään laissa (RL 20:10.2) seuraavasti:

- Seksuaalisella teolla tarkoitetaan tässä luvussa sellaista tekoa, jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen.

42. Onko lääkärin tutkimustoimenpide ollut nännijutussa edellä tarkoitetulla tavalla "seksuaalinen teko"? Kumpi on laadultaan seksuaalisempi, isän teko KKO:n vuonna 2005 ratkaisemassa tapauksessa vai lääkärin teko nyt KKO:n tutkittavana oleva nännijutussa?

43. Nämä kaksi tapausta ovat toki erilaisia. Minusta isän menettely vuoden 2005 vuoden tapauksessa oli selvästi iljettävämpi kuin lääkärin tutkimustoimenpide nännitapauksessa. Jos syyte vuoden 2005 tapauksessa hylättiin, samoin olisi kaiken järjen mukaan johdonmukaista tehdä myös nännitapauksessa.

44. Kuten edellä jo totesin, pelkästään siitä seikasta, että lääkärin menettely todettaisiin hoidollisesti vanhentuneeksi tai epäasianmukaiseksi, ei voida vielä päätellä, että kysymyksessä olisi ollut RL 20 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitettu "seksuaalinen teko." Tätä sanontaa KKO käytti vuonna 2005 kielisuudelmatapauksessa. Sanonta sopii minusta myös ja vielä selvemmin nännijutun ratkaisun perusteeksi

116. KKO:n suullinen käsittely käräjätuomarin virkarikosjutussa oli pettymys

KKO:n suullinen istunto, vasemmalla vastaaja avustajineen, seuraavana KKO:n esittelijä, korokkeella KKO:n jäsenistöä ja selin oikealla syyttäjä
KKO:n jäsenet vasemmalta lukien: Timo Esko, Gustav Bygglin, Kari Raulos, Ilkka Rautio ja Soile Poutiainen, selin valtionsyyttäjä Jukka Rappe.

1. Korkein oikeus (KKO) toimitti tänään suullisen käsittelyn Jyväskylän käräjäoikeuden käräjätuomaria koskevassa virkarikosjutussa. Kerroin tästä oikeuskansleri Jaakko Jonkan nostamaan syytteeseen perustuvasta jutussa blogissani nro 113/17.6.2009; ensimmäisen kerran kirjoitin asiasta jo 29.1.-09 jolloin käsittelin myös juttujen viipymisen syitä yleensä. Vaasan hovioikeus oli tämän vuoden maaliskuussa tuominnut 53-vuotiaan naispuolisen käräjätuomarin virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta yhteiseen 50 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen eli maksamaan sakkoa kaikkiaan 2 050 euroa. Hovioikeus oli hylännyt syytteen virka-aseman väärinkäyttämisestä samoin kuin syyttäjän vaatimuksen käräjätuomarin viraltapanosta.

2. Sain sattumalta tiedon KKO:n sanotusta käsittelystä  - KKO:han ei tiedota yleisölle suullisista käsittelyistään - ja päätin lähteä kerrankin paikan päälle katsomaan, mitä KKO:n suullisessa käsittelyssä oikein tapahtuu. Edellisen kerran olin KKO:n suullisessa käsittelyssä joskus 1990-luvun puolivälissä yhdessä opiskelijaryhmän kanssa. Suulliset käsittelyt ovat säännönmukaisesti julkisia myös yleisölle, jollei tuomioistuin jostakin lakiin perustuvasta syystä päätä, että käsittely pidetään yleisöltä suljettuna eli suljetuin ovin. Nyt ei kuitenkaan ollut kyse tällaisesta tapauksesta, vaan yleisöllä oli vapaa pääsy istuntoon.

3. KKO oli tiedottanut suullisesta käsittelystä etukäteen "toimituksille", kuten käytetty termi kuuluu. Ilmeisesti tieto on lähetetty suurimmille sanomalehdille eli käytännössä niiden rikos- tai oikeustoimittajille. Tiedottaminen on hoidettu myös eri tv-kanaville. Lisäksi suullisista käsittelyistä tiedotetaan luultavasti juridisille aikakausilehdille (Lakimies, Defensor Legis, JFT, Oikeus-lehti jne.). Viimeksi mainitut julkaisut ilmestyvät tosin vain 4-6 kertaa vuodessa, joten on selvää, ettei niiden kautta tieto ei välitys suurelle yleisölle tai edes ns. oikeusyhteisölle ennen suullista käsittelyä. Mutta tämä sama tuntuu pätevän myös muille toimituksille lähetettyjen tiedotteiden suhteen.

4. Tämänpäiväisessä KKO:n suullisessa käsittelyssä näytti olevan paikalla vain yksi (1) tiedotusvälineiden edustaja eli naispuolinen toimittaja. Yleisöä oli sen sijaan saapuvilla yllättävän paljon eli alun toistakymmentä ihmistä minun lisäkseni. Osa heistä tuntui olevan opiskelijoita ja osa varttuneempaa väkeä luultavasti Keski-Suomen suunnalta. Minähän "kuulutin" tätä suullisesta käsittelystä blogikirjoituksessani  17.6., joten olisikohan sanomani mennyt perille? Sain otettua ennen käsittelyn varsinaista alkamista pari kolme valokuvaa istuntosalista ennen kuin puheenjohtaja huomautti, että käsittelyn aikana ei kuvata. 

5. KKOn istunto pidettiin korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) istuntosalissa Fabianinkadulla, koska KKO:n oma talo on edelleen remontissa. KHO:n toimitiloissa oli aikaisemmin Yleisradion pääpaikka. Asuin opiskeluaikana yhden lukukauden Fabianinkadun "yläpäässä" sijainneessa alivuokralaisasunnossa ja poikkesin joskus iltapäivisin luennoilta palattuani Fabianinkadun ja Makasiininkadun kulmassa näköjään edelleen toimivassa Kellarikrouvissa. Iltapäivisin krouvissa näki usein Ylen tuttuja toimittajakasvoja pitkälle lounaalle "unohtuneina." Sinivalkoiset äänemme eli Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen olivat lähes joka kerta paikalla krouvissa piipahtaessani. - Nostalgiset olivat siis tunnelmat, kun astelin tänään aamupäivällä pitkin Fabianinkatua kohti Kasarmintoria.

6. Suullisen käsittelyn toimittamistapa oli minulle suuri pettymys. Koko käsittely, joka alkoi tasan kello 10, kesti vain 25 minuuttia! Näytti ilmeiseltä, että kyse oli lähinnä vain muodollisesta kuulemisesta. Osa yleisöstä jupisikin pois lähdettäessä, että koko käsittely oli "täyttä pelleilyä." Itse toki osasin tätä hieman odottaakin, sillä teknisesti asia oli hyvin yksinkertainen. Syyttäjän ja vastaajan kesken ei ollut mitään riitaa faktoista, vaan kyse oli vain juridisista kysymyksistä. Lisäksi käsittelyn alussa ilmeni, että KKO oli asianosaisille toimittamassaan kutsussa rajannut "näkemysten"  - tätä termiä käytti KKO:n puheenjohtajana toiminut oikeusneuvos Kari Raulos - esittämisen vain yhteen ainoastaan asiaan eli kysymykseen siitä, pitäkö virkarikoksesta tuomittu käräjätuomari tuomita sakorangaistuksen lisäksi myös viralta pantavaksi. 

7. Näin siitä huolimatta, että oikeuskansleri Jonkka oli valituksessaan KKO:lle vaatinut käräjätuomarin tuomitsemista törkeämmästä rikoksesta kuin mistä hovioikeus oli hänet tuominnut, eli virkavelvollisuuden rikkomisen sijasta virka-aseman väärinkäyttämisestä. Nyt tästä rikoksen rubrikoinnista ei puhuttu istunnossa mitään, vaikka se luonnollisesti vaikuttaa paljon siihen, onko tuomari tuomittava pantavaksi viralta vai ei. Selvä epäjohdonmukaisuus siis. Vaikuttaa hieman siltä, että KKO olisi jo tavallaan etukäteen päättänyt, että rikosnimike pysyy virkavelvollisuuden rikkomisena, ja että nyt on enää kyse vain mahdollisesta viraltapanosta.

8. Muutama hieman outo piirre istunnosta yleensä. Vaikka muutoksenhakijana jutussa oli oikeuskansleri Jaakko Jonkka, hän itse tai ketään muutakaan oikeuskanslerinviraston edustajaa ei ollut paikalla, vaan syytettä ajoi KKO:ssa, kuten jo hovioikeudessakin, valtionsyyttäjä Jukka Rappe. Tämä toki on aivan lainmukaista, mutta jatkossa voitaisiin harkita lain muuttamista siten, että oikeuskanslerin tai apulaisoikeuskanslerin on ajettava itse nostamaansa syytettä ainakin, kun on kyse KKO:n käsittelystä. Ilmeisesti nykysysteemi lähtee siitä ajatuksesta, että oikeuskansleri on sentään niin iso "herra", ettei häntä saa vaivata mihinkään tuomioistuimeen, jossa kansleri joutui tekemisiin "rahvaan" kanssa. Tavat ja tottumukset oikeudenkäynnissä periytyvät siis meillä yhä Venäjän ja Ruotsin vallan ajoilta.

9. Hieman ihmetytti myös KKO:n esittelijän mukanaolo, koska kyse oli suullisesta käsittelystä eikä esittelymenettelystä; vain jälkimmäisessä juttu ratkaistaan - ainakin pitäisi ratkaista - esittelijän ehdotuksen pohjalta. Käsittelyssä oli se inkvisitorinen piirre, että KKO:n jaoston puheenjohtaja paitsi avasi käsittely, myös selosti, tosin hyvin suppeasti, mistä jutussa oli KKO:ssa kyse. Yleensähän rikosjutussa pitäisi lähteä  - ja lähdetäänkin käräjäoikeudessa - siitä, että virallinen syyttäjä on se henkilö ja asianosainen, joka esittelee asian tuomioistuimen jäsenille, nyt siis tuomioistuin tavallaan esitteli syyttäjän ajaman jutun syyttäjälle ja vastaajalle!

10. Minusta yleisöystävällisyyttä ei käsittelyssä ollut etukäteen ajateltu lainkaan, sillä puheenjohtajan avauspuheenvuoro ja asiaa koskeva selostus oli niin suppea, ettei ihminen, joka ei ollut etukäteen perehtynyt juttuun, ei varmaan tiennyt, mistä jutussa itse asiassa oli alun perin ollut kyse. Muutenkin tuntui siltä, ettei oikeus ollut varautunut yleisön läsnäoloon, ja että koko käsittely oli lähinnä pelkkä muodollisuus, joka piti saada pois käsistä mahdollisimman pikaisesti. Tässä kyllä onnistuttiin, sillä aikaa käsittelyyn ei tuhraantunut tosiaan 25 minuuttia enempää.

11. Valtionsyyttäjä Jukka Rappe avasi varsinaisen "keskustelun", jos tätä sanaa ylipäätään voi käyttää, jossa hän vetosi siihen, mitä oikeuskansleri Jonkka oli jutussa jo aiemmin esittänyt ja mitä Rappe oli tavallaan kanslerin asiamiehenä jo hovioikeusvaiheessa ja valituksessaan KKO:lle esittänyt. Mitään yllättävää tässä noin 10 minuutin pituisessa syyttäjän puheenvuorossa ei ollut. Rappe katsoi, että tuomarin menettely kohdistui tuomarintoiminnan ydinalueeseen, että hän oli rikkonut  keskeistä virkavelvollisuuttaan ja että tuomarin menettely oli ollut laskelmoivaa. Rappen mukaan tuomarin peittely merkitä hänellä ratkaisematta olevat kolme riita-asiaa Tuomas-kirjaamisjärjestelmään ratkaistuiksi oli merkinnyt sitä, että mainitut riita-asiat olivat faktisesti hävinneet "näkyvistä." Rappe katsoi, että tuomarin motiivina oli ollut henkilökohtaisen hyödyn tavoittelu. 

12. En tiedä enkä ole varma  - kun asia käsiteltiin KKO:ssa niin kovin kiireesti ja pintapuolisesti - mutta sain sellaisen vaikutelman, että aiemmin Äänekosken käräjäoikeudessa virassa ollut tuomari olisi peittänyt laiminlyöntinsä merkitsemällä kyseiset asiat Tuomakseen ratkaistuksi siinä vaiheessa kun hän oli hakenut nykyistä käräjätuomarin virkaansa Jyväskylän käräjäoikeudesta, johon virkaan hänet oli sittemmin nimitettykin. Jos näin todella on ollut asian laita, niin silloin kyseessä on mielestäni ollut aika merkittävän henkilökohtaisen hyödyn tavoittelusta.

13. Tämän jälkeen puheenvuoro annettiin vastaajan avustajana toimineelle asianajajalle, jonka nimi meni alkuesittelyssä minulta "ohitse." Tässä kohdin taas yksi hieman kummallinen piirre sanotusta oikeudenkäynnistä, eli se, että vaikka vastaaja oli kutsuttu istuntoon henkilökohtaisesti, hän ei käyttänyt koko käsittelyn aikana yhtään puheenvuoroa eikä kukaan kysynyt häneltä koko aikana yhtään mitään! Tästä oli sentään yksi pieni poikkeus, kun vastaaja puuttui avustajansa lausumaan omasta aloitteestaan. Avustaja vetosi muun muassa siihen, että tuomari oli ollut esitutkinnan ja syyteharkinnan takia pidätettynä virastaan yhden vuoden, mutta vastaaja korjasi tätä lausumaa ja sanoi, että tuo virasta pidättämisen aika oli kestänyt vain neljä kuukautta.

14. Kun muistelen omaa uraani käräjäoikeutta vastaavan kihlakunnanoikeuden puheenjohtajan viranhoidosta 12 vuoden aikana, niin täytyy sanoa, että minä en koskaan "antanut" syytetyn, asianomistajan tai paikalle saapuneiden riitajuttujen asianosaisten istua oikeussalissa tuppisuina, vaan yritin aina saada ihmiset itse puhumaan ja lausumaan edes jotakin, vaikka heillä olikin avustajanaan asianajaja tai muu pätevä lakimies. Olihan kyse kuitenkin juuri näiden ihmisten omista asioista, joten olisi ollut todella kummallista, jos oikeus ei olisi noteerannut heidän paikallaoloaan mitenkään. Kokonaan toinen asia tietenkin on, ettei rikosasian vastaajalla  ole velvollisuutta vastata yhteenkään kysymykseen tai käyttää puheenvuoroja omasta aloitteestaan; tästä vaitiolo-oikeudesta oikeuden puheenjohtajan tulisi aina myös informoida syytettyä. Mutta tämä ei merkitse sitä, etteikö oikeuden puheenjohtaja voisi tarjota syytetylle puheenvuoroa tai kysyä häneltä henkilökohtaisesti tiettyjä asioita. Enkä muista kyllä kovin montaa tapausta, jossa syytetty olisi kieltäytynyt vastaamasta kysymyksiini.

15. Ei ollut mikään yllätys, kun vastaajan avustaja katsoi, että vastaajan toiminta ei ollut kohdistunut tuomarin viranhoidon ydinalueelle ja että vastaajan peittelyillä ei ollut välitöntä vaikutusta kyseisten riita-asioiden asianosaisten oikeusasemaan. Puolustaja vetosi myös siihen, että vastaaja on toiminut tuomarina vuodesta 1988 lähtien eikä hän ole aiemmin syyllistynyt mihinkään virkavelvollisuuden rikkomiseen. Avustaja piti vaadittua viraltapanoa vastaajan ensimmäisenä kurinpitoseuraamuksena kohtuuttoman ankarana, koska vastaaja ei ole laissa tarkoitetussa mielessä ilmeisen sopimaton toimimaan tuomarina. Viraltapano merkitsisi faktisesti vastaajan jäämistä työttömäksi, sillä hän ei tulisi todennäköisesti työllistymän jatkossa muissakaan lakimiestehtävissä. Avustajan vetosi siihen, että vastaajan menettely oli johtunut inhimillisesti katsoen anteeksiannettavista syistä, sillä hän oli ajatellut niin, että hän kyllä hoitaisi kyseiset asiat pikapuolin ratkaisukuntoon. Vastaajan menettely ei ollut ollut avustajan mielestä laissa tarkoitetulla tavalla jatkuvaa eikä vastaajaollut rikkonut virkavelvollisuuttaan olennaisella tavalla. Vastaajan menettelystä ei ollut aiheutunut mitään vahinkoa, lisäksi vastaaja oli esitutkinnassa myöntänyt esitutkinnassa tekonsa.

16. Tähän vastaajan avustajan puheenvoroon käsittely sitten yllättäen lopahti, sillä kysyttäessä syyttäjä ilmoitti, ettei hänellä ole enää muuta lausuttavaa asiassa. Kun kellään oikeuden jäsenistäkään ei ollut mitään kysyttävää asianosaisilta, puheenjohtaja totesi tilaisuuden päättyneeksi. Tämä oli minusta yllätys, sillä nyt varsinainen keskustelu ja väittely jäi itse asiassa kokonaan käymättä, kun istunnossa tyydyttiin tavallaan vain asianosaisten alkupuheenvuoroihin. Minusta kysymyksiä olisi voitu esittää muun muassa siitä, mitä asianosaiset itse asiassa tarkoittivat, kun syyttäjä väitti, että tuomarin menettely kohdistui tuomarin toiminnan ydinalueelle ja avustaja oli toista mieltä. Toinen relevantti ja erimielisyyttä herättänyt seikka koski vastaajan teon motiivia, jota olisi voitu selvittää oikeuden jäsenten kysymyksillä. Kolmas asia, joka jäi epäselväksi, koski sitä, oliko vastaajan menettely ollut jatkuvaa ja oliko vastaaja laiminlyönyt virkavelvollisuutensa olennaisella tavalla. Tietenkin KKO tuomiota harkitessaan nämä kaikki asiat joutuu "tykönänsä" selvittämään, mutta hyvin hoidettu asianosaisten välinen keskustelu ja oikeuden jäsenten kysymykset olisivat voineet antaa merkittävää lisävalaistusta näihin kysymyksiin.

17. Miksi suullinen käsittely oikeastaan järjestettiin, jos sen anti jäi näin kovin vähäiseksi ja KKO:n tarkoituksena oli ilmeisesti jo alun perin päästä jutun käsittelystä eroon mahdollisimman nopeasti? Luultavasti kyseessä oli eräänlainen "pakkosuullinen", sillä laki lähtee sitä, että tuomioistuin ei voi tuomita syytettyä vankeusrangaistukseen, ellei häntä ole henkilökohtaisesti kuultu oikeudessa (ROL 8:13.1). Tässä tapauksessa vankeusrangaistus ei toki voi tulla kysymykseen, koska syyttäjä ei ole sitä edes vaatinut, mutta rangaistusten ankaruusjärjestyksessä viraltapano rinnastetaan usein vankeusrangaistukseen. Lisäksi on voimassa kirjoittamaton periaate, että rikosjutussa tuomittavan tulee saada nähdä tuomarinsa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita välttämättä sitä, että KKO tulisi tässä jutussa tuomitsemaan tuomarin viralta pantavaksi. Mutta kun tuo vaihtoehto kuitenkin on olemassa, niin silloin vastaajaa pitää kuulla. Vaikka kuulemisesta ei faktisesti ollutkaan kyse, koska vastaajalta ei kysytty eikä hän hän halunnut lausua henkilökohtaisesti mitään.

18. Mikä sitten olisi KKO:n aikanaan annettavan tuomion ennuste? En haluaisi lähteä ennustelemaan, sillä tässä jutussa mahdollisuudet näyttäisivät olevan suuntaan tai toiseen niin sanotusti fifty-sixty. Jos KKO katsoisi, että vastaaja on syyllistynyt hovioikeuden hänen syykseen lukeman virkavelvollisuuden rikkomisen asemesta virka-aseman väärinkäyttämiseen, olisi tästä johdonmukainen seuraus, että syyttäjän vaatimus viraltapanosta hyväksytään. Mutta kun KKO näytti haluavan sivuuttaa suullisessa käsittelyssä rikoksen rubrisointia koskevan kysymyksen, näyttäisi siltä, että KKO haluaa pysyttää hovioikeuden syyyksilukemisen.

Virkavelvollisuuden rikkomisestakin voidaan toki tuomita viraltapano laissa säädetyin edellytyksin. Tuntuu kuitenkin siltä, että virkavelvollisuuden rikkominen ei ole sittenkään luonteeltaan niin olennaista, että vastaaja tuomittaisiin viralta pantavaksi. Siis luultavaa on, että tuomari saa jatkaa virassaan.

P.S. 23.6.

19. Nukuin yön yli, ja koska asia vaivasi minua vielä aamulla käräjätuomarin menettelyn motiivin osalta, luin uudelleen oikeuskansleri Jaakko Jonkan anonymisoidun syytemääräyksen 22.1.2009. Ja sieltähän asia, joka jäi KKO:n eilisessä istunnossa täysin pimentoon, sitten selvisi.

20. Vaikka eilisessä istunnossa puhuttiin sekä syyttäjän että puolustuksen puheenvuoroissa kolmesta asiasta, joiden osalta tuomari oli tehnyt viivästystään peittääkseen väärät merkinnät asiakirjaan, oli tuomari todellisuudessa tehnyt kuusi kertaa väärän merkinnän Tuomas-järjestelmään merkitsemällä hänen ratkaistavinaan olevat ja jo 3-4 vuotta ratkaisematta olleet kolme riita-asiaa ratkaistuksi.

21. Tuomarin teon motiivista oikeuskansleri Jonkan syytemääräyksessä sanotaan näin: 

"Käräjätuomarin menettelyn tarkoituksena on ollut välttää virkatoimissa olevien laiminlyöntien ilmi tuleminen käräjäoikeuden hovioikeudelle puolivuosittain toimittamissa raporteissa ja siitä aiheutuvat haitalliset seuraamukset. Salaamistoimet ovat ajoittuneet ajankohtaan, jolloin käräjätuomari oli hakenut toista avoimeksi tullutta käräjätuomarinvirkaa, jonka täyttämistä koskevan lausunnon antaminen tuomarinvalintalautakunnalle on kuulunut kyseiselle hovioikeudelle. Ylläpitääkseen luomaansa virheellistä kuvaa asioiden tilasta käräjätuomari on tehnyt uusia totuudenvastaisia merkintöjä vielä tultuaan nimitetyksi uuteen virkaan. Virkavelvollisuuden rikkominen on kerrotulla perusteella tehty tarkoituksella hankkia itselle hyötyä."

22. Vaasan hovioikeus, joka käräjätuomarin kerrotun menettelyn vuoksi on ollut tietämätön kyseisistä käräjätuomarilla pitkään ratkaistavana olleista asioista, on 31.8.2007 tuomarinvalintalautakunnalle antamassaan lausunnossa esittänyt käräjätuomarin nimittämistä Jyväskylän käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan. Tuomarinvalintalautaunta on 26.10.2007 valtioneuvostolle tekemässään esityksessä niin ikään esittänyt  kyseisen käräjätuomarin nimittämistä, ja Tasavallan presidentti on 23.11.2007 nimittänyt hänet sanottuun virkaan 1.3.2008 alkaen. Vaasan hovioikeus oli julistanut Jyväskylän viran haettavaksi 11.5.2007 ja viran hakuaika oli päättynyt 11.6.2007. Syytteessä oleva käräjätuomari oli tehnyt ensimmäiset väärät merkinnät Tuomas-järjestelmään tammikuussa 2007, toisen kerran joulukuussa 2007 ja sitten kolmannen kerran vielä helmikuun alussa 2008. Joulukuussa 2007 tuomari oli muuttanut  asian järjestelmämerkinnällä takaisin ratkaistavina oleviksi, mutta merkinnyt ne sen jälkeen myöhemmin taas totuudenvastaisesti järjestelmän uudestaan ratkaistuiksi siten, etteivät asiat ole näkyneet käräjäoikeuden järjestelmästä hovioikeudelle ulostamista raporteissa.

23. On erittäin hämmästyttävää, minusta suorastaan tyrmistyttävää, etteivät edellä mainitut sangen ratkaisevat faktat teon tosiasiallisesta luonteesta ja käräjätuomarin motiiveista tulleet eilisessä KKO:n istunnossa millään tavalla esille! Syyttäjän olisi pitänyt tietenkin tuoda ne pontevasti esille, mutta mitä vielä! Syyttäjän esitys oli suoraan sanoen anteeksianelevan tuntuista yksinpuhelua, josta ei saanut kaikilta osin kunnolla edes selvää.

24. Kun olin eilisessä kirjoituksessa epävarma sen suhteen, voidaanko käräjätuomari tuomita viralta pantavaksi, on asia nyt minusta noiden esille kaivamieni seikkojen johdosta päivänselvä. Tuomari, joka tekee kuusi väärää merkintää tuomioistuimen  julkiseen asiakirjaan peittääkseen asioiden käsittelyissä tapahtuneet pahat viivästyksensä ja sen, että ratkaistuiksi merkityt asiat ovat todellisuudessa edelleen ratkaisematta, ja menettelee näin siksi, että nuo viivästykset eivät näkyisi julkisissa asiakirjoissa ja haittaisi hänen mahdollisuuksiaan tulla nimitetyksi uuteen ja luultavasti paremmin palkattuun toiseen tuomarin virkaan, ei voine enää jatkaa tuomarin virassa. Hän on tuomariksi sopimaton. Tämä on minusta jokseenkin selvä asia.

25. Siis tarkistan mielipidettäni ja ennustettani viraltapanon suhteen. Minusta vastaajan teko voidaan lukea hänen syykseen virka-aseman väärinkäyttämisenä, kuten oikeuskanslerikin on esittänyt.