693. Tuomari vapaamuurarina - mahdoton kombinaatio?

1. Vapaamuurareiden toiminta nousee aika ajoin julkisuuden valokeilaan. Viimeksi näin tapahtui 21.1.-13 TV1:ssä lähetetyn MOT-ohjelman jälkeen. 

2. Maailmassa on noin viisi miljoonaa vapaamuuraria. Suomessa on 7 000 "rappariveljeä", jotka toimivat 34 eri paikkakunnalla olevissa 160 loosissa. Vapaamuurarit ovat miesten salainen veljeskunta, herrakerho, jonka jäsenten keski-ikä on reilut 60 vuotta. Rappareiden tavoitteena on tehdä jäsenistään rituaalien ja symbolien avulla "parempia ihmisiä". Vapaamuurarit korostavat olevansa hyväntekeväisyysjärjestö, jonka tehtävä on auttaa. Heidän usein toistamiaan hyveitä ovat veljeys, suvaitsevaisuus ja avuliaisuus. Käytännössä rappariveljet auttavat lähinnä toisiaan.

3. Vapaamuurareiden tunnetuimpia symboleja ovat harppi ja  suorakulma. Järjestön toimintaa leimaa suuri salamyhkäisyys. Rapparit haluavat pitää rituaaliensa sisällön salassa ulkopuolisilta. Uudet jäsenet vannovat muurarivalan temppelissä pidettävissä salaisissa, spiritistisissä ja okultisissa menoissa, joiden kaava saattaa kenties hieman jopa kauhistuttaa. Toisaalta kyseiset rituaalit saattavat näyttää ulkopuolisista lähinnä koomisilta - aikuiset miehet etsimässä elämäänsä jännitystä lapsellisista riiteistä. Salaisiin rituaaleihin sanotaan kuuluvan  esimerkiksi uusien jäsenten munien tervaaminen.

4. Looseissa on kolme astetta, jonka mukaan jäseniksi otetut etenevät: oppilas, kisälli ja mestari. Etenemiseen liittyy erilaisten sitoumusten antaminen. Veljesmuurarivakuutuksen antaessaan uusi jäsen vakuuttaa mm., "etten milloinkaan tieteni enkä ehdoin tahdoin vahingoita tai petä veljesmuurariloosia  enkä sen jäseniä vähimmässäkään määrässä enkä salli sitä toistenkaan tehdä, jos sen estää voin".

5. Vapaamuurarijärjestöön kuuluu jäseniä ei ammattiryhmistä: lääkäreitä, yritysjohtajia, opettajia, insinöörejä, juristeja, professoreja (90 kpl), kirkonmiehiä jne. MOT-ohjelmassa kerrottiin, että järjestön jäsenet saattavat käyttää merkittävää taloudellista ja kunnallispoliittista valtaa monissa kaupungeissa. Esimerkiksi Seinäjoella vapaamuurareihin kuuluvat niin kaupunginjohtaja, valtuuston puheenjohtaja kuin paikkakunnaan suurimman rakennusyrityksen toimitusjohtakin, kaikki vieläpä samaan loosiin. Ohjelmassa väitettiin, että  rappariveljeskunnan mahti toteutuu erityisesti kaavoituksen ja rakennusurakoiden jakamisen yhteydessä. Vapaamuurarijärjestö nivoo siis tavallaan yhteen rahanvallan, poliittisen vallan ja virkavallan ja luo puitteet vallankäyttäjien yhteistyölle. Veljeskunnan jäsenyys edesauttaa usein myös työ- tai virkapaikan saannissa. 

6. Vapaamuurarijärjestö on tyypillinen hyvä veli -yhteisö,  jonka toiminnassa ei sinänsä tarvitse olla mitään laitonta, mutta joka johtaa helposti korruptioon, etujen saalistamiseen ja jakamiseen tai muuhun vastaavanlaiseen kähmintään. MOT-ohjelmassa kerrotiin tässä yhteydessä Italiassa toimivasta vapaamuurarijärjestöstä (P2), jolla on todistettavasti ollut yhteyksiä mafiaan; mm. Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi on kuulunut kyseiseen loosiin. 

7. Tällöin herää kysymys, voivatko tuomarit, tarkemmin sanottuna ammatti- eli virkatuomarit, olla vapaamuurarijärjestön jäseniä? Jos lakimies kuuluu vapaamuurarijärjestöön, niin puuttuisiko häneltä tämän vuoksi tuomarin virkaan vaadittava yleinen kelpoisuus? Yleisesti hyväksyttävän tavoitteen mukaan tuomareiden toiminnan tulisi olla niin virahoidossa kuin sen ulkopuolellakin mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää. 

8. Tuomarinvalan kaava näyttäisi olevan selkeässä ristiriidassa muurarivakuutuksen kanssa. Tuomarinvalassa (OK 1 luvun 7 §) lähdetään ehdottomasta puolueettomuuden vaatimuksesta. Mainitun lainkohdan mukaan tuomari ei saa "minkään varjolla lakia vääristellä eikä edistää vääryyttä ystävyyden tai muun syyn takia". Rapparivakuuutuksessa sen sijaan luvataan - vieläpä oikein temppelissä olevalla alttarilla - että vakuutuksen antaja ei milloinkaan eikä missään olosuhteissa "petä tai vahingoita" toista rappariveljeä eikä "salli toistenkaan niin tehdä, jos sen estää voin". Mainitun ristiriidan takia tuomareita on eräissä maissa joskus kehotettu kuulumasta vapaamuurarijärjestöihin.

9. Eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimaja, joka on toiminut myös korkeimman oikeuden jäsenenä, joutui vuonna 1996 ottamaan mainittuun kysymykseen kantaa tehtyjen kantelujen johdosta. Lehtimajan laajasti perusteltua ratkaisua on selostettu Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa vuodelta 1996 s. 80-87. Tulkoon mainituksi, että olin itse yhden kantelun tekijänä. Vetosin juuri siihen, että vapaamuurarijärjestölle annettavat lupaukset ja vakuutukset näyttäisivät olevan ristiriidassa tuomarinvalan kanssa, koska rapparivakuutuksessa sitoudutaan tietynlaiseen avunantoon muurariveljiä kohtaan.

10. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja oli kuitenkin vuonna 1996 antamassaan päätöksesssä toisella kannalla. Lehtimajan mukaan hän ei "osaa" kantelijan tavoin nähdä ristiriitaa tuomarinvalan ja edellä vapaamuurarivakuutuksesta lainattujen katkelmien välillä. Lehtimajan mukaan muurarivakuutuksessa ei "ainakaan sanamuodon mukaisen tulkinnan" perusteella tarkoiteta, että annettu sitoumus velvottaisi myös lain ja tuomarinvalan vastaiseen avunantoon. Toisaalta tuomarinvala ei Lehtimajan mukaan estä tuomaria solmimasta yksityselämässään ystävyyssuhteita. Tämä pitää toki paikkansa, mutta kuten Lehtimaja itsekin päätöksessään toteaa, kysymys onkin nyt siitä, että tuomarinvala kieltää tuomaria ystävyyssuhteittensakaan takia vääristelemästä lakia tai edistämästä vääryyttä.

11. Lehtimaja viittasi perustuslaissa säädettyyn yhdistymisvapauteen ja jokaisen oikeuteen  kuulua yhdistyksiin ja osallistua niiden toimintaan. Virkamieslain mukaan  viranomainen ei saa kieltää virkamiestä liittymästä eikä kuulumasta yhdistykseen. Lehtimaja torjui päätöksessään väitteen, että vapaamuurarijärjestön jäsenyys olisi toiminnan luonteen takia ristiriidassa tuomarinvirkaa varten säädettyjen yleisten kelpoisuusehtojen kanssa.

12. Lauri Lehtimajan perustelut näyttävät sinänsä perustelluilta. Mutta jos kysymystä tarkastellaan kokonaisuutena eli otetaan huomioon sekä tuomarinvalan ja vapaamuurarivakuutuksen välinen selkeä jännite että muurarijärjestön ja siihen kuuluvien jäsenten toiminta, jonka osalta jäseniltä edellytetään täydellistä salassapitoa, näyttää tilanne pahemmalta. Vapaamuurarijärjestöä ei voida pitää yksinomaan "ystävyyssuhteita" vaalivana järjestönä - rappariveljeskunta ei ole rinnastettavissa ompelu- tai metsästysseuraan tai edes rotareihin taikka Lions-liikkeeseen - vaan kysymyksessä on todellinen salaseura, jonka toiminnasta ulkopuolisten on vaikea ellei suorastaan mahdotonta saada selvyyttä. Tämän vuoksi tuntuu hieman sinisilmäiseltä kuitata asia sillä, että kyse olisi vain "vapaamuurareita kohtaan tunnettavista epäluuloista", joilla ei ole  "objektiivista katetta".

13. Mainittua kysymystä olisi syytä lähestyä siltä kantilta, miltä tuomarin kuuluminen salaseuraan tai -järjestöön näyttää ulkopuolisen näkökulmasta. Onko tuomioistuimen tai koko tuomioistuinlaitoksen toiminta uskottavaa, jos osa tuomareista, joilta edellytetään lain mukaan riippumattomuutta ja ehdotonta puolueettomuutta, kuuluu salaseuraan, jonka toiminta on huippusalaista ja jonka asioista tai edes jäsenistä kenelläkään ulkopuolisella ei ole mahdollista saada tarkkoja tietoa? Edes oikeusjutun asianosainen - ellei itse kuulu rappariveljiin -  ei tiedä, onko joku tuomareista vapaamuurari ja kuuluuko myös hänen vastapuolensa kyseiseen järjestöön. 

14. Jokainen lakimies voi toki kuulua ja liittyä vapaamuurareihin. Toisaalta olisi  kohtuullista ja suotavaa, että saadessaan nimityksen ehdotonta puolueettomuutta edellyttävään tuomarinvirkaan ko. lakimies eroaisi mainitusta salaseurasta. Eron ei tarvitse suinkaan merkitä Lauri Lehtimajan korostamien "ystävyyssuhteiden" katkeamista. Ystävyyssiteitä voidaan toki solmia ja käytännössä solmitaankin vapaamuotoisesti, kuten esimerkiksi vaikkapa erilaisissa seurakunnan riennoissa, lavatansseissa, olut - tai viinituvissa, ulko- ja kotimaanmatkoilla, lätkämatseissa, netissä jne. Ystävyyssuhde, joka on pakko solmia tiettyjen juhlallisten ja salaisten rituaalien mukaisesti "temppelissä" olevan  alttarin äärellä, muistuttaa aika lailla kirkossa tapahtuvaa avioliittoon vihkimistä. Avioliiton olemassaolon voi selvittää helposti tilaamalla virkatodistuksen, kun taas vapaamuurarijäsenyyden selvittäminen on työläs ja usein jopa mahdoton tehtävä.

15. Oikeusasiamies Lauri Lehtimajan vuonna 1996 antaman päätöksen perusteella Suomessa on kuitenin yleisesti katsottu, että tuomarit voivat kuulua vapaamuurareihin. Vapaamuurari voidaan nimittään tuomarin virkaan eikä hänen tarvitse nimityksen saatuaan erota järjestöstä. Tämä kanta saattaa perustua tosiasiassa osaksi siihen, että Suomessa on ollut aiemmin vapaamuurareita hyvin korkeissa tuomarin viroissa. Olisi  "perin ikävää", jos nyt katsottaisiin, että heitä ei itse asiassa  olisi voitu koskaan edes nimittää mihinkään tuomarinvirkaan!

16. Yhtenä esimerkkinä tunnetuista vapaamuurarituomareista mainittakoon korkeimman oikeuden presidenttinä vuosina  1950-1963 toiminut Toivo Tarjanne (1893-1988). Tasavallan presidentti J.K. Paasikivi nimitti Tarjanteen KKO:n presidentiksi palkkioksi siitä, että tämä oli suostunut toimimaan  syyttäjänä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä 1945-46. Ensin Paasikivi nimitti aiemmin lähinnä vain hallintoviroissa (mm. Vaasan läänin maaherrana) toimineen Tarjanteen oikeuskansleriksi (1944-50) ja sen jälkeen KKO:n presidentiksi. Vm. virkaan oli tyrkyllä Toivo Tarjannetta huomattavan paljon pätevämpi juristi eli oikeusneuvos ja lakitieteen tohtori Y.J. Hakulinen, joka sai kuitenkin tyytyä vuonna 1952 eräänlaisena lohdutuspalkintona tuolloin toimintansa aloittaneen Helsingin hovioikeuden presidentin virkaan.

17. Monet tunnetut asianajat ovat olleet vapaamuurareina, esimerkkinä mainittakoon sittemmin tasavallan presidentiksi kohonnut Risto Ryti, Rytin puolustusasianajajana sotasyyllisyysjutussa toiminut  Hj. Procopé ja pari vuotta sitten kuollut tunnettu rikosasianajaja Aarno Arvela.

18. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja katsoi vuonna 1996 antamassaan päätöksessä olevan oikeudellisesti tulkinnanvaraista, voiko jäsenyys esimerkiksi vapaamuurarijärjestössä tai jossakin muussa vastaavassa aatteellisessa yhdistyksessä olla sellainen sidonnaisuus, josta tuomarin virkaan nimitettäväksi esitettävän tai virkaan nimitetyn olisi lain mukaan syytä ilmoittaa. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen puolestaan katsoi 12.8. 2002 antamassaan päätöksessä (diaarinro 2709/2/00),  että "jäsenyys vapaamuurarijärjestössä tai muussa vastaavassa aatteellisessa yhdistyksessä on mielestäni sellainen sidonnaisuus, josta tuomarin virkaan nimitettäväksi esitettävän tai virkaan nimitetyn olisi tehtävä lain mukainen ilmoitus ja joka on sidonnaisuusselvityksessä julkinen tieto". Jääskeläisen päätös ei johtanut kuitenkaan lainmuutoksen. Jo ennen Jääskeläisen sanottua päätöstä annetussa tuomareiden nimittämistä koskevassa laissa (205/2000), jossa viitataan tässä kohdin valtion virkamieslakiin, nimittäin säädetään, että tuomarin on ilmoitettava, paitsi laissa nimenomaisesti mainituista seikoista ja taloudellisista sidonaisuuksistaan, "myös muista sellaisista sidonnaisuuksistaan, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa hänen edellytyksiään hoitaa viran tehtäviä". 

19. Tänään Uudessa Suomessa olleessa jutussa kerrotaan, että ainoastaan yhdeksän tuomaria on apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläisen vuonna 2002 antaman päätöksen jälkeen ilmoittanut oikeusministeriölle vapaamuurarijärjestön jäsenyydestään. Näistä viisi tuomaria on edelleen virassa. Heistä kaksi on virassa Pirkanmaan eli entisessä Tampereen käräjäoikeudessa, yksi Kanta-Hämeen (Hämeenlinnan) käräjäoikeudessa, yksi Helsingin hovioikeudessa ja yksi puolestaan Turun hovoikeudessa. Viimeksi mainittu tuomari nimitettiin viime vuonna hovioikeudenlaamannin virkaan.

20. Kokonaan toinen asia on, ilmoittavatko kaikki vapaamuurareihin kuuluvat tuomarit todella mainitusta sidonnaisuudestaan oikeusministeriölle. Kuten oikeusministeriön hallitusneuvos Heikki Liljeroos sanoo US:ssa tänään, ministeriössä "ei tietenkään tiedetä", ovatko kaikki tuomarit ilmoittaneet asiasta, eli pitävätkö ilmoitukset paikkansa. Miksi muuten sanottu ilmoitus on tehtävä oikeusministeriölle eikä esimerkiksi sille tuomioistuimelle, jossa asianomainen tuomari on virassa, tai vaikkapa tuomarinvalintalautakunnalle, joka tekee nykyisin virkaesityksen (KKO:n ja KHO:n jäseniä lukuun ottamatta) tuomarin virkaan nimittämisestä? Hankkiiko tuomarinvalintalautakunnan mahdollisesti oikeusministeriöstä tiedon tuomarinvirkaa hakeneiden tuomareiden ilmoitetuista ja asianomaiseen rekisteriin merkityistä sidonnaisuuksista?

21. Kuten oikeusasiamies Lauri Lehtimaja päätöksessään vuonna 1996 lausui, jäsenyys vapaamuurarijärjestössä muodostaa tuomarin esteellisyysperusteen, eli tuomari on "lähtökohtaisesti esteellinen käsittelemään asiaa, jos hän ja jompikumpi oikeudenkäynnin vastapuolista kuuluu vapaamuurarijärjestöön". Vapaamuurarituomarin olisi sanotussa tilanteessa siis jäävättävä itsensä. Oikeusjutun asianosainen, joka epäilee tuomarin olevan kyseisellä perusteella jäävi, voi tehdä esteellisyysväitteen. Tällaisia väitteitä tehdään käytännössä vain harvoin, sillä mistäpä asianosainen tietää tai saisi yleensä edes aiheen epäillä, että hänen vastapuolensa ja tuomari ovat rappariveljiä keskenään! Hallitusneuvos Heikki Liljeroos kuitenkin hurkastelee virkamiehille tyypilliseen tapaan: "Kyllä tuomarit varmasti yleensä itsensä jääväävät". Uskokoon ken haluaa, mutta esimerkiksi oikeusasiamiehen vuonna 1996 ratkaisemassa tapauksessa asianomainen tuomari ei jäävännyt itseään oma-aloitteisesti - hän päin vastoin hylkäsi valmistelussa asianosaisen tekemän jääviysväitteen - vaan luopui jutun käsittelystä vasta sitten, kun julkisuudessa oli  kerrottu, että hänen epäillystä esteellisyydestään oli kanneltu eduskunnan oikeusasiamiehelle.

22. Lauri Lehtimajan päätöksessä vuonna 1996 kiinnitti huomiota kohta, jossa Lehtimaja toteaa, että rapparijäsenyys muodostaa ko. tilanteessa tuomarin esteellisyyden "lähtökohtaisesti". Lehtimajan mukaan esteellisyys olisi selvä asia (vain) "tapauksessa, jossa riita-asian jompikumpi osapuoli on joko järjestön henkilöjäsen tai käytännössä samaistuu vapaamuurarijärjestön jäseneen (esim. pienyhtiö). Lopputulos saattaa Lehtimajan mukaan olla toinen, jos vastapuoli on esimerkiksi yhteisö, jossa vapaamuurarilla on vain vähäinen rooli. Arviointiin vaikuttaa Lehtimajan mukaan myös se, mikä merkitys oikeudenkäynnin kohteella on oikeudenkäynnin osapuolena olevassa yhteisössä toimiville vapaamuurareille. - Minusta mainittua esteellisyysperustetta ei kuitenkaan pitäisi lähteä vesittämään Lehtimajan esittämillä perusteilla, vaan tuomarin esteellisyyttä on pidettävä selvänä asiana myös viimeksi mainituissa tapauksissa.

23. Syntyisikö tuomarin esteellisyys myös silloin, kun vapaamuurariveljeys vallitsee, ei tuomarin ja jommankumman asianosaisen, vaan tuomarin ja jommankumman asianosaisen asianajajan eli avustajan tai asiamiehen kesken? Tämä on minusta kaikkein tärkein ja oleellisin kysymys. Oikeusasiamiehelle vuonna 1996 lähettämässäni kantelussa kiinnitinkin  sen vuoksi huomiota nimenomaan tähän kysymykseen ja tein kirjelmässäni omana kantani kysymykseen selväksi: tuomari on esteellinen myös sanotussa tilanteessa.

24. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja oli kuitenkin päätöksessään - jälleen "lähtökohtaisesti" - toisella kannalla. Lehtimaja lausui, että tuomarin suhde päämiehen avustajaan tai asiamieheen ei ole tuomioistuimen objektiivisen puolueettomuuden näkökulmasta yhtä herkkä kysymys kuin tuomarin suhde oikeudenkäynnin jompaan kumpaan vastapuoleen. Lehtimaja totesi kuitenkin olevan mahdollista, että oikeudenkäynnin puolueettomuuden uskottavuus "voi joskus kärsiä" myös avustajan tai asiamiehen vapaamuurariveljeydestä tuomarin kanssa. Tällaista oikeudenkäyntiasetelmaa tulisi sen vuoksi Lehtimajan mukaan "mahdollisuuksien mukaan välttää".

25. Oikeusasiamiehen kyseisen kannanoton perustelut eivät ole minusta vakuuttavia. Lauri Lehtimaja perusteli kantaansa vain sillä, että oikeudenkäynnin "lopputulos koskettaa lähinnä vain päämiestä eikä hänen avustajaansa tai asiamiestään", sillä "meidän järjestelmämme mukaan asianajajaja saa palkkansa siitä riippumatta, häviääkö vai voittaako hänen päämiehensä jutun".  

26. Tulisi kuitenkin ottaa huomioon, että jos tuomari ja asianajaja ovat vapaamuurariveljiä keskenään, heidän välilleen syntyy aivan samanlainen lojalitteettisuhde tai -side kuin tuomarin ja vaapaamuurareihin kuuluvan asianosaisenkin välille. Käytännössä asianajajan ja tuomarin välille mainitulla perusteella syntyvä lojaalisuus lienee itse asiassa jälkimmäistä tilannetta vahvempi, sillä ovathan asianjajaja ja tuomari, paitsi rappariveljiä, laajasti ottaen myös saman ammattikunnan harjoittajia ja katselevat asioita  aika lailla samasta näkövikkelistä. Lisäksi on syytä huomata, että tuomari kyllä tuntee ja tietää yleensä advokaatit ja siten myös näiden mahdollisen rapparitaustan, kun taas yksittäisten asianosaisten kuulumisesta mainittuun veljeskuntaan tuomarilla ei liene yleensä varmaa tietoa. Oikeudenkäynnissä tuomari joutuu tekemisiin nimenomaan asianajajien, ei niinikään näiden päämiesten kanssa, sillä riita-asioissa asianosaiset eivät useinkaan edes ole oikeudessa henkilökohtaisesti saapuvilla. Se, että avustajan tai asiamiehen tehtävänä on edistää päämiehen etua, antaa päämiehen vastapuolelle ymmärrettävästi aiheen samaistaa avustaja tai asiamies päämieheen. Tällöin on perusteltua väittää, että tuomarin suhde päämiehen avustajaan/asiamieheen on tuomioistuimelta edellytettävän puolueettomuuden kannalta yhtä herkkä kysymys kuin tuomarin suhde oikeusjutun jompaan kumpaan asianosaiseenkin, käytännössä kenties jopa herkempikin.

27. Kun edellä mainitut seikat otetaan huomioon, on minusta päivänselvää, että  oikeudenkäyntiavustajan tai -asiamiehen vapaamuurariveljeys tuomarin kanssa muodostaa tuomarin esteellisyysperusteen.

28. Tuomareiden kuulumista vapaamuurareihin tai muihin vastaaviin salaseuroihin olisi syytä tarkastella, ei vain lain ja esteettömyyden sekä puolueettomuuden näkökulmasta, vaan myös yksilötasolla ja tuomareilta edellytettävän moraalin ja ammattietiikan valossa. Niin kuin oikeusasiamies Lauri Lehtimaja päätöksessään 1996 totesi, jokainen tuomari on viime kädessä itse vastuussa siitä, miten hänen oma toimintansa ja omat sidonnaisuutensa - juuri hänen toimintaympäristössään - vaikuttavat tuomioistuinlaitosta kohtaan tunnettuun luottamukseen.

29. Olen blogissa nro 645/10.10.2012 selostanut Suomen Tuomariliiton vahvistamia tuomarin eettisiä periaatteita. Niihin on sisällytetty seuraava kohta (V):

- Tuomarilla on sanan- ja yhdistymisvapaus kuten muillakin yhteiskunnan jäsenillä. Näitä vapauksia käyttäessään tuomari ottaa huomioon virkansa vastuullisuuden sekä tuomioistuimen riippumattomuuden, puolueettomuuden ja tasapuolisuuden.

30. Tuolla tavalla on toki helppoa todeta yleisellä tasolla ja ilman eettisiin periaatteisiin liittyviä "mitä se on" -perusteluja. Tuomareiden tulisi mainittujen eettisten periaatteiden johdosta käydä jatkuvaa keskustelua, mutta sellaista ei ole syntynyt. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin mainitunlaista keskustelua ja pohdintaa ei myöskään jatkossa hevin tulla käymään.

565. KKO:n jäsenten virantäytön kummallisuuksista

Hei, me vinkataan taas!

1. Korkeimman oikeuden (KKO) tuomareiden lukumäärästä säädetään laissa niin, että tuomioistuimessa on presidentti ja jäseninä vähintään 15 oikeusneuvosta; enimmäismäärää ei siis ole säädetty. Nykyisin KKO:ssa on presidentin lisäksi 18 oikeusneuvosta.

2. KKO:ssa pitkän päivätyön tehneen oikeusneuvos Mikko Tulokkaan jäädessä ensi heinäkuun alusta eläkkeelle, on avoimeksi tuleva oikeusneuvoksen virka julistettu haettavaksi. Ilmoitus tästä on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa. Virkaan voi ilmoittautua 30.3. mennessä, joten vielä ehtii!

3. Lain mukaan KKO:n samoin kuin korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) presidentin ja jäsenten virat ovat ilmoittautumisvirkoja. Muut tuomarinvirat ovat sen sijaan hakuvirkoja, niihin kuuluu esimerkiksi hovioikeuden presidentin virka.

4. Hakuvirkojen osalta erityinen tuomarinvalintalautakunta, jonka puheenjohtajana toimii KKO:n presidentti ja jolle asianomainen hovioikeus tai käräjäoikeus antavat viranhakijoista lausuntonsa, valmistelee nimitysasian. Lautakunta voi kutsua viranhakijoita haastatteluun ja pyytää heistä heistä psykologin lausunnon jne. Tämän jälkeen lautakuntakunta tekee perustellun virkaesityksen tasavallan presidentille, joka päättää nimityksestä valtioneuvoston yleisistunnossa - säännönmukaisesti lautakunnan esityksen mukaisesti. Sen sijaan KKO:n oikeusneuvoksia tai KHO:n hallintoneuvoksia nimitettäessä kyseinen tuomioistuin tekee nimitysesityksen suoraan tasavallan presidentille, joka nytkin nimittää yleensä aina virkaan esitetyn henkilön.

5. Virantäyttömenettelyn avoimuuden lisäämiseksi olisi minusta myös KKO:n ja KHO:n jäsenten viroista syytä tehdä hakuvirkoja ja antaa nimitysasian valmistelu ja virkaesityksen tekeminen tuomarinvalintalautakunnalle. Ruotsissa, jonka käytäntöjä Suomen lainsäädäntö vastaavanalaisissa asioissa yleensä seuraa, tällainen muutos tuli voimaan vuonna 2010. Aiemmin Ruotsissa myös hovioikeuden presidentin virkat kuuluivat ilmoittautumis- tai kutsuvirkoihin (kallelsetjänster).

6. Ruotsissa erityinen tuomarilautalunta (Domarnämden) valmistelee nykyisin siis myös Högsta domstolenin (HD) jäseniä koskevat nimitysasiat ja tekee niitä koskevan virkaesityksen. Tämä uudistus koskee myös HD:n jaoston puheenjohtajan nimitysmenttelyä. Ruotsin korkeimmassa oikeudessa on puheenjohtaja - ei siis presidenttiä - ja 15 oikeusneuvosta (justitieråd). Nämä jakautuvat kahteen eri jaostoon, joista toista johtaa koko HD:n puheenjohtaja (nykyisin oikeusneuvos Marianne Lundius) ja toista nykyisin oikeusneuvos Stefan Lindskog, joka ei ole virkaiältään HD:n vanhimmasta päästä. Stefan Lindskog on entinen asianajaja ja useita juridisia teoksia julkaissut oikeustieteen tohtori, jonka äänestyslausunnot kertovat selvää kieltä miehen kyvykkyydestä. Suomen KKO:ssa presidentti johtaa ensimmäistä jaostoa ja kahden muun jaoston puheenjohtajuus lankeaa automaattisesti virkaiältään kahdelle vanhimmalle jäsenelle.

7. KKO ja KHO tosin ilmoittavat jäsentensä virkojen avoimeksi tulemisesta samalla tavalla kuin menetellään virkoja haettavaksi julistettaessa, jolloin virkoihin tulee siis ilmoittautua kuulutuksessa mainittuun määräaikaa mennessä. Menettely ei ole kuitenkaan aidosti avoin, sillä ainakin KKO:lla on ollut usein tapana kehottaa jotakuta tai useampaa lakimiestä ilmoittautumaan avoinna olevaan oikeusneuvoksen virkaan. Usein KKO:n virkaesitys on kohdistunut juuri tällä tavalla eli itse asiassa kutsumenettelyssä valittuun ehdokkaaseen.

8. Näin tapahtui myös edellistä oikeusneuvoksen virkaa vuoden 2010 alussa täytettäessä. Virkaan ilmoittautui reilut 20 lakimiestä, olen kertonut heistä ja kyseisestä valintaprosessista muun muassa blogissa nro 219/3.2.2010. Nimityksen sittemmin KKO:n tekemän virkaesityksen mukaisesti saanut asianajaja Ari Kantor on kertonut, että hän ei olisi ilmoittautunut virkaan oma-aloitteisesti, mutta teki sen, kun korkeimmasta oikeudesta otettiin häneen yhteyttä ja kehotettiin ilmoittautumaan.

9. KKO:n kokoonpano on sikäli monipuolinen, että oikeusneuvokset ovat toimineet ennen nimityksen saamista erilaisissa lakimiestehtävissä. Tällä perusteella KKO:n kokoonpanossa on mahdollista erottaa erilaisia ryhmiä tai ”kiintiöitä”, joita ovat esimerkiksi hovioikeustuomarit, alioikeustuomarit, KKO:n omat esittelijät, asianajajat, syyttäjät, lainvalmistelijat ja yliopistotutkijat. Osa jäsenistä on erikoistunut lähinnä siviilioikeuteen, osa puolestaan rikos- ja prosessioikeuteen loppuosan jäsenistöstä kuuluessa ns. yleisjuristeihin. Katso tästä tarkemmin blogia nro 225/7.3.2010, jossa olen kertonut Helsingin Sanomissa julkaistusta asiaa koskevasta jutusta ja siitä, miten tuo lehtijuttu syntyi.

10. Olen ehdottanut, että KKO:n jäsenten ja yleensä tuomarinvirkojen täyttömenettelyssä otettaisiin käyttöön eräänlainen täsmähaku. Tästä olen kirjoittanut äskettäin eli viime viikolla myös Suomen Laki.comin juristikirjeessä julkaistussa jutussa. Täsmähaun ideana on, että jo virantäyttöä koskevassa kuulutuksessa ilmoitetaan, minkä alan erityisosaamista tuomioistuin eli tässä tapauksessa KKO haluaa saada käyttöönsä eli mihin edellä mainittuun ryhmään tai kiintiöön rekrytointi erityisesti kohdistuu.

11. Ideani sai kannatusta Tuomioistuimen kehittämiskomitean mietinnössä (KM 2003:3). Jotkut ovat epäilleet, että voimassa oleva laki tuomareiden nimittämisestä olisi idean toteutumisen esteenä, sillä laissa ei nimenomaan mainita täsmähaun mahdollisuutta. Toisaalta laki, joka on hyvin yleisluontoinen, ei estä käyttämästä hieman mielikuvitusta ja kehittämästä käytäntöjä niin, että tuomarinvirkoihin ja niiden hakijoiksi saataisiin mahdollisimman pätevää ja monipuolista juristiväkeä.

12. Verrataanpa ehdottomaani täsmähakumallia KKO:ssa nykyisin käytössä olevaan malliin, joka muistuttaa paljolti kutsumenettelyä. Voimassa oleva laki siis lähtee sitä, että kaikkien lakimiesten, jotka täyttävät muodolliset kelpoisuusvaatimukset, tulee saada hakea tai ilmoittautua avoinna olevaan tuomarin virkaan, eli ketään ei siis saa asettaa viranhaussa tässä suhteessa muita viranhakijoita tai virkaan ilmoittautujia edullisempaan asemaan. Jos asiaa tarkastellaan tältä kannalta, niin kumpiko näistä kahdesta mallista olisi lähempänä lain kirjainta ja henkeä?

13. Minusta täsmähakumalli on kutsumenettelyä oikeudenmukaisempi ja reilumpi, sillä jälkimmäinen järjestelmähän on itse asiassa täsmähakumallia vielä paljon "täsmällisempi", eikö vain? Kutsumenettelyssä, jota KKO siis tosiasiallisesti käyttää, haku kohdistuu oikeastaan vain yhteen tiettyyn ehdokkaaseen, vaikka muodollisesti paperinsa virkaan jättääkin suuri virasta kiinnostunut hakijoiden joukko.

14. Voidaan sanoa, että kutsumenettely on oikea täsmähakujen "kunkku", sillä siinä asetelma kääntyy päälaelleen: hakijoina eivät ole potentiaaliset ehdokkaat, vaan aktiivinen toimija on asianomainen tuomioistuin eli KKO! Virkaa voivat toki kaikki hakea tai siihen voidaan ilmoittautua, mutta todellisuudessa hakupaperinsa jättäneitä huijataan, koska virkaesityksen tekijä onkin jo tykönään päättänyt, ketä virkaan tullaan esittämään.

15. Jos siis esimerkiksi KKO:ssa väitetään, että ehdottomani täsmähakumalli olisi lain vastainen, niin kehottaisin väitteen esittäjää vilkaisemaan peiliin. KKO:n tosiasiallisesti käyttämä kutsumenettely on täsmähakua paljon rajoitetumpi malli. Kutsumenettely täyttää tosin lain vaatimukset sikäli, että KKO:n sisältä vinkin saaneen lakimiehen on sentään vaivauduttava jättämään paperit itse sisälle kuulutuksessa mainitun ilmoittautumisajan päättymiseen mennessä. Mutta lain hengen vastainen kutsumenettely ilman muuta on. Sen avulla KKO voi käytännössä aivan vapaasti itse täydentää itseään.

16. Kutsumenettely tai "vinkkausmenettely" on toki ollut käytössä KKO:ssa iät ja ajat. Minultakin on pari kertaa kyselty yksittäisen KKO:n jäsenen taholta mielipidettä tietystä oikeusneuvoksen virkaan ajatellusta lakimiehestä. Kummassakin tapauksessa kyseinen kandidaatti, josta saatoin ("mielihyvin", kuten sanonta kuuluu) lausua puoltavan käsitykseni, tuli sittemmin myös nimitetyksi oikeusneuvoksen virkaan. KKO:n jäsenet suorittavat tämäntyyppistä tiedustelutoimintaa, jonka tuloksen perusteella tietyille sopiviksi ja päteviksi katsotuille henkilöille vinkataan mahdollisuudesta ilmoittautua jäsenen virkaan. Yleensä erityisiä tiedusteluja ulkopuolisille ei tarvitse kuitenkaan tehdä, sillä KKO:n jäsenillä on usein oikeusneuvoksen virkaan omia ehdokkaitaan, joita he suosittelevat muille ja joita sitten vinkataan tai suorastaan kehotetaan ilmoittautumaan virkaan.

17. Minusta tuomareiden virantäyttömenettelyn läpinäkyvyys edellyttäisi, että peli olisi reilua eikä sanotunlaista kutsumenettelyä harrastettaisi. Puoltamaani täsmähakuun ei tällaista epämääräistä sumplimista ja kulissien takaista peliä liity. Täsmähakua olisi mahdollista jo nyt voimassa olevan lainsäädännön puitteissa, jos kerran lain katsotaan sallivan jopa epämääräisen ja salamyhkäisen sekä virkaan ilmoittautujien kannalta epäoikeudenmukaisen vinkkaus- ja kutsumenettelyn.

18. Virkaan ilmoittautumista koskevassa kuulutuksessa voitaisiin (aivan) aluksi mainita, että virkaan voivat ilmoittautua kaikki laissa mainitut muodolliset kelpoisuusehdot täyttävät lakimiehet. Tämän jälkeen kuulutuksessa kerrottaisiin, minkälaisen kokemuksen ja taustan omaavista lakimiehistä KKO:n jäsenet on yleensä rekrytoitu; tässä kohtaa voitaisiin mainita edellä mainitut kiintiöt ja se, että osa jäsenistä on aiemmin voinut erikoistua siviilioikeuteen ja osa taas rikos- ja prosessioikeuteen.

19. Tämän jälkeen kuulutuksessa todettaisiin, että tällä kerralla ilmoittautujiksi toivotaan erityisesti sellaisia lakimiehiä, joilla on erityisosaamista ja kokemusta joltakin tietyltä oikeudenalalta. Tällaisia oikeudenaloja tai erityisosaamista koskevia osa-alueita voisivat olla eri hakukerroilla esimerkiksi ihmisoikeudet, kaupallisia riitoja koskevat kysymykset, työoikeudelliset asiat, rikos- ja prosessioikeus jne. Tämä ei sulkisi mitään ammatti- tai lakimiesryhmää ilmoittautumismenettelyn ulkopuolelle, mutta toisaalta menettelyn avulla saataisiin selville runsaasti sellaisia virasta kiinnostuneita lakimiehiä, joilla kaikilla on kokemusta ja erityisosaamista tietyltä oikeudenalalta.

20. KKO:ssa ideani täsmähausta ei ole herättänyt kiinnostusta eikä siitä ole muuallakaan juuri käyty keskustelu. Tässä ei ole sinänsä mitään eriskummallista, sillä tällaistahan suomalainen "oikeus - ja keskustelukulttuuri" on aina hieman tahtonut olla.

21. Myös tällä virantäyttökierroksella KKO on julkaissut mm. Helsingin Sanomissa kuulutuksen, jossa lakonisesti vain kehotetaan kelpoisuusvaatimukset täyttäviä lakimiehiä ilmoittautumaan avoimeksi tulevan jäsenen virkaan.

22. Kukaan mahdollista virkaan ilmoittautumista pohtiva juristi ei siten tälläkään kerralla tiedä tai osaa ennakoida, millaista erityisosaamista KKO nyt hakee tai mistä kiintiöstä rekrytointi aiotaan tehdä. Vaikka virkaan saataneen nytkin parikymmentä ilmoittautujaa, on mahdollista, että he ovat myös tällä kerralla liikkeellä turhaan. Näin käy, jos KKO on jo valinnut sopivan lakimiehen, jolle se on vinkannut virasta ja jota se tulee joka tapauksessa virkaan esittämään.

23. Hakuaika oikeusneuvoksen virkaan siis päättyy 30.3. Tämän jälkeen voidaan palata asiaan ja tarkastella hieman lähemmin virasta kiinnostuneiden joukkoa.