Näytetään tekstit, joissa on tunniste asekätkentäjuttu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asekätkentäjuttu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

601. Miten Hyvinkään ampumissurmaan tulisi suhtautua?
Tässäkö Suomemme koko kuva...

1. Hyvinkään ammuskelutapausta voidaan tarkastella monelta eri kantilta.; blogijutun 599 kommenteissa tapausta on jo käsitelty tietyiltä osin. Oikeastaan on vähättelyä puhua "ammuskelusta", sillä Hyvinkäällä oli kysymys on kahdesta murhasta ja seitsemästä murhayrityksestä, joina 18-vuotiaan ampujan Eero Hiltusen tekoja nyt parhaillaan tutkitaan.

2. Media on päässyt mässäilemään oikein kunnolla tapauksen tiimoilta! Minulla on sellainen muistikuva, että edes Jokelan tai Kauhajoen koulusurmat eivät herättäneet lehdistössä näin paljon kiinnostusta kuin tämä Hyvinkään tapaus on tehnyt.

3. Varsinkin Kauhajoen tapauksen jälkeen poliitikot ja virkamiehet olivat aika hissukseen, sillä olihan kyse tapauksesta, joka sai alkunsa siitä, että paikallinen poliisipäällikkö oli jättänyt surmia edeltäneenä päivänä surma-aseen koulusurmaaja Matti Saaren haltuun, vaikka hänellä olisi ollut kaikki syy ja perusteet määrätä poliisit ottamaan aseen pois Saarelta.

4. Kun kyse oli poliisin ilmiselvästä virheestä, maan hallitus ja korkea poliisijohto halusi kaikin keinoin painaa poliisin menettelyn villaisella, sillä eihän Suomessa poliisia toki saa arvostella mistään! Maan ylin syyttäjäviranomainen rajasi poliisin menettelyn tutkinnan heti alusta lähtien koskemaan yksinomaan tuottamuksellista virkarikosta, ja tämän mukaisesti mainittu syyttäjä päätti myös syytteen nostamisesta. Syyttäjistön tiedossa toki oli, että asianomistajat eli surmattujen omaiset tulevat nostamaan Kauhajoen komisariota vastaan syytteen tahallisesta virkarikoksesta ja törkeistä kuolemantuottamuksista. Jutun oikeuskäsittelyssä käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa ilmeni, miten räikeällä tavalla syytemääräyksen saanut syyttäjä otti silmätikukseen, ei syytettyä komisariota, vaan asianomistajien avustajat ja yritti monin eri tavoin vähätellä asianomistajien oikeutettuja vaatimuksia ja todisteita.

5. Kauhajoen oikeudenkäynti oli peräti kummallinen näytelmä, sillä juuri koskaan aiemmin rikosjutun asianomistajat eivät liene kokeneet vastaavalla tavalla juuri virallista syyttäjää päävastustajakseen. Toki paikallissyyttäjä teki vain sitä työtä,  mihin hän oli saanut korkeilta esimiehiltään nimenomaisen määräyksen: oikeudenkäynnissä piti valvoa, että syytetty ei tule tuomituksi mistään muusta kuin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tämä päämäärä varmistettiin viime kädessä korkeimmassa oikeudessa, jossa valituslupa evättiin vastoin  asian esittelijän esitystä kahden jäsenen kokoonpanossa, joista toinen jäsenen oli ollut valtionsyyttäjän virassa silloin, kun VKSV:ssa päätettiin esitutkinnan rajaamisesta ja syytemääräyksen antamisesta.

6. Kauhajoen tapauksessa surmattujen omaiset lienevät tehneet tietoisen valinnan siitä, että lehdistölle ei annettu surmattuja koskevia tietoja, koska ei haluttu, että media ryhtyy mässäilemään uhrien ja heidän omaistensa kärsimysten kustannuksella. Muistaakseni uhreista julkaistiin lehdissä vain yksi yhteinen kuva, ei muuta.

7. Hyvinkäällä sen sijaan uhreista on tehty sankareita ja heidän elämäänsä ja edesottamuksiaan selostetaan päivästä toiseen laajasti mediassa. Hyvinkäällä ampuja ei päättänyt päiviään, kuten Jokelassa ja Kauhajoella, mikä tietenkin myös lisää median kiihkoa ja mässäilynhalua tapauksen ympärillä.

8. Miten tällaisiin ampumistapauksiin ja ampujiin pitäisi oikein suhtautua? Pitäisikö murhaajia kohtaan tuntea vain "oikeutettua vihaa", kuten jotkut ruben stillerit julistavat? Vai pitääkö ampujia ryhtyä hyysäämään ja kohdistaa moitteet yhteiskuntaan, päättäjiin,  mielenterveyspalveluiden puutteisiin, nuorten syrjäytymiseen jne? Nämä ovat ikuisuuskysymyksiä eikä niistä tietenkään päästä koskaan yhteisymmärrykseen.

9. Ikuisuuskysymyksiin kuuluu myös aselain tiukentaminen ja erityisesti aseiden säilyttämistä koskevien määräysten tiukentaminen. Mitä nyt tässä suhteessa pitäisi oikein tehdä? Hyvinkään ampuja sai aseet isänsä asekaapista, jonka hän avasi löytämällään avaimella.

10. Mutta mistä ihmeestä nämä koulusurmat, hirvittävän monet perhesurmat, jotka tuppaavat jäämään ikään kuin varjoon, ja Hyvinkään tyyppiset "ammuskelut" oikein kumpuavat? Onko syynä todella siinä, kuten on esitetty, että Suomessa perinteiden mukaisesti ihaillaan väkivaltaa, sotaa ja "vihollisten" ampumista? Onko kyse jonkinlaisesta asekätkentähengestä, johon nojaten  ampuma-aselupia on myönnetty ja kenties myönnetään edelleen varsin löysin perustein?

11. Hyväksyykö valtiovalta sen, että mahdollisimman monella suomaisella on ase tai useita aseita, joita myös saa tai jopa pitääkin säilyttää kotona, jotta aseisiin voidaan omaisuuden ja hengen varjelemiseksi ja puolustamiseksi tarttua mahdollisimman "tehokkaasti"? Lisääkö metsästysharrastus aseiden, aseenkäytön ja "asemiesten" ihailua? Suomessa on metsästystä harrastava pääministeri. Pitäisikö hänen luopua sanotusta harrastuksestaan ikään kuin tilanteen rauhoittumiseksi, kuten Timo Harakka oletti muualla tapahtuvan? Hyvinkään ampuja kertoo ihailleensa talvisodan legendaarista tarkka-ampuja Simo Häyhää, jonka kerrotaan surmanneen talvisodassa vain vajaan kolmen kuukauden aikana useita satoja ryssiä, kenties yli 500 kappaletta. Mistä tämä Hyvinkään Eeron ihailu kertoo?

12. Johtuuko tämä paljon puhutusta maanpuolustushengestä, jota meillä lietsotaan ja "edistetään" monin eri tavoin? Korkeille virkamiehille ja poliitikolle järjestetään peräti  kaksi kertaa vuodessa "maanpuolustuskursseja", jotka, jolleivät muuta, tarjoavat osanottajille ainakin tilaisuuden erilaisten Hyvä Veli -verkostojen muodostamiseen ja lujittamiseen, siis hyvän kasvualustan kaikenkarvaiselle korruptiolle. Tämä sitten ilmenee sitten esimerkiksi sellaisina "vehviläisten asuntokauppoina", joista jälleen puhuta mesotaan mediassa. Nuo maanpuolustuskurssit taitavat olla niitä isojen poikien, todella isokenkäisten poikien sotaleikkejä- ja pelejä.

13. Mitä kaiken maailman tietokonepelit, sotapelit, airsoft-taistelupelit,videot, väkivaltaiset filmit yms. roina vaikuttaa nuoriin ja lapsiin ja lisääkö kyseinen roina ja saaste väkivaltaista käyttäytymistä ja rikollisen aseenkäytön riskiä? Lienee selvää, että tällaisille tyypeille, joilla on vielä mielenterveysongelmia, syntyy voimakas viehtymys aseisiin ja niiden luvattomaan käyttöön.

14. Miten poliisin pitäisi puuttua epäilyttävään aseenkäyttöön tai aseilla uhkaamiseen? Miten poliisin tulisi menetellä, että uhkaavat tilanteet saataisiin mahdollisimman vähin vaurioilla ehkäistyä ja selvitettyä? Pitääkö poliisiin rynnätä tapahtumapaikalla "pillit soiden" ja muutenkin mahdollisimman "näyttävästi" ja rehvakkaasti, vai olisiko jokin muu keino tässä suhteessa järkevämpi? Pitäisikö poliisin körötellä autossaan aina ja jatkuvasti "taktiset liivit" päällään?

15. Voidaanko koulusurmia. perhesurmia ja Hyvinkään kaltaisia joukko- ja ampumismurhia estää jatkossa nykyistä paremmin ja millä keinoin tähän voitaisiin päästä? Vai onko asianlaita niin, että Hyvinkään tapaus ei jää lajissaan viimeiseksi, vaan sanotunlaiset tapaukset tulevat toistumaan ja kenties vielä entisestään yleistymään?

16. Hyvät ihmiset! Minä en tiedä vastausta näihin enkä moniin muihinkaan kyseistä tematiikkaa koskeviin kysymyksiin. Sen vuoksi pyydän Teitä, arvoisat lukijat, ottamaan kantaa ja kommentoimaan nyt mainittuja ja muitakin tässä suhteessa huomionarvoisia seikkoja ja kysymyksiä.

17. Mikä on kodin ja vanhempien vastuu? Varsinkin Hyvinkään tapauksessa, jossa isäpappa säilytti laajaa asearsenaaliaan kotona. Toki lukitussa kaapissa, mutta tämä ei vähennä isän vastuuta, sillä poika-Eerohan tiesi asekaapin avaimen säilytyspaikan ja pääsi siten helposti käsiksi aseisiin. Näyttää ilmiselvältä varomattomuudelta, jos ja kun, kuten on kerrottu, Eero kärsi mielenterveysongelmista ja oli niiden takia ollut myös sairaalahoidossa.

18. Saksan Winnendenissä muutama vuosi sitten toistakymmentä koulutoveriaan ampunut mielenterveysongelmista kärsinyt alaikäinen poika oli myös käyttänyt isänsä asetta, jota pappa säilytti rennosti kotona sängyn alla. Isä tuomittiin alioikeudessa  puoleksitoista vuodeksi vankeuteen kuolemantuottamuksista.

19. Olen vedonnut tähän Winnendenin tapaukseen Kauhajoki-tapauksen yhteydessä. Minusta Kauhajoen komisarion vastuu koulusurmista oli vielä selvempi kuin mainitun saksalaisen isän em. tapauksessa. Komisariohan oli aselupaviranomainen, jonka virkavelvollisuuksiin nimenomaan kuului, ettei aselupia anneta kevyin perustein ja että aseet otetaan pois ilmeisiltä hörhöiltä. Mutta Kauhajoellapa komisario suorastaan tarkoituksellisesti  jätti aseen surmaaja Matti Saaren haltuun! Kauhea tapaus ja hirvittävää varomattomuutta viranomaiselta! Mutta vähintään yhtä kauhistuttava oli ylimmän syyttäjämme reaktio, kun hän näki oikeaksi syyttää komisariota oikeudessa ainoastaan varoitukseen tai mitättömään pikkusakkoon johtaneesta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Täydellisen käsittämätöntä!



perjantai 17. helmikuuta 2012

545. Eduskunta keskusteli sotasyyllisyystuomioiden purkamisesta

'Katsokaa, mitä Pena tekee, kun prinsessa Mary huomaa hänen puuhansa, o-ou!' - Jay Lenolla oli hauskaa tv-show'ssaan

1. Sotasyyllisyystuomio jaksaa edelleen puhuttaa, mikä on vain hyvä asia. Itse olen käsitellyt kysymystä sotasyyllisyystuomioiden purkamisesta blogissani neljä kertaa:

- 33/20.10.2008 otsikolla "KKO haluton tutkimaan sotasyyllisyysoikeuden virheitä (KKO 2008:94)",
- 89/27.4.2009 otsikolla "Politikoinnin sietämättömästä urhoudesta"
- 229/14.3.2010 otsikolla "Sotasyyllisyystuomiot purettava oikeusvaltion maineen palauttamiseksi" ja
- 354/25.11.2010 otsikolla "Lakialoite sotasyyllisyystuomioiden purkamiseksi".

2. Viime vuoden joulukuun 13. päivänä eduskunnalle jätettiin kansanedustaja Reijo Tossavaisen (persut) ja noin 40 muun kansanedustajan allekirjoittama lakialoite (LA 54/2011 vp) sotasyyllisyysoikeuden tuomioiden purkamisesta.

3. Tossavaisen ym. lakialoite on sisällöltään selvästi yksityiskohtaisempi ja parempi kuin kansanedustaja Bjarne Kalliksen ym. 25.11.2010 samasta asiasta jättämä lakialoite. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän oikeudellisena asiantuntijana on prosessioikeuden emeritusprofessori Erkki Havansi, joka tuli valituksi viime vuoden eduskuntavaaleissa perussuomalaisten ensimmäiseksi varakansanedustajaksi Uudenmaan vaalipiirissä. Otaksuttavasti Havansin kynänjäli näkyy nyt Tossavaisen ym. lakialoitteesta.

4. Eduskunnan täysistunto käsitteli eilen sanottua lakialoitetta ja puheenvuoroja pidettiin lähes 20. Asiaa koskeva täysistunnon pöytäkirja PTK 8/2010 vp löytyy tästä.

5. Muutama havainto keskustelusta. Muutamat edustajat, kuten esim. Kimmo Sasi, lähtivät siitä, että lakialoite olisi turha, koska sotasyyllisiksi tuomittujen kunnia on jo palautettu. Ben Zyskowicz huuteli välihuudoissaan ja sanoi omassa puheenvuorossaan, että tuomittujen kunnia ei ole koskaan edes mennyt.

6. Kuten jotkut kansanedustaja huomauttivat, asiassa ei ole kuitenkaan kyse tuomittujen kunnian palauttamisesta, vaan yksinkertaisesti siitä, että sotasyyllisyysoikeuden (SSO) aikanaan langettama tuomio oli, kuten lakialoitteeseen sisältyvän lakiehdotuksen tekstistä ilmenee, monessa kohdin raskaasti oikeusvaltioperiaatteen vastainen. Suomen laki lähtee, lähti jo 1940-luvulla, siitä, että jos tuomio on ilmeisesti väärä, se voidaan purkaa. Kun SSO:n tuomio on selvästi väärä ja lisäksi oikeudenkäynnissä rikottiin monia oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusperiaatteita, on tuomion purkaminen tietenkin oikea oikeus- ja oikaisukeino epäkohdan korjaamiseksi.

7. Kyse on toki myös kunnian palauttamisesta. Ei tosin tuomittujen, vaan Suomen oikeusvaltiollisen kunnian palauttamisesta. SSO:n tuomio on häpeätahra Suomen historiassa ja siksi sen purkaminen asianmukaisessa ja laillisessa järjestyksessä on tärkeätä.

8. Joissakin puheenvuoroissa paloiteltiin sillä, että jos lakialoite hyväksytään, menneisyydestä voidaan kaivaa esille muitakin poliittisesti mieltä kuohuttavia tapauksia, joissa myös voitaisiin vaatia tuomioiden purkamista. Yhtenä esimerkkinä mainittiin mun muassa asekätkentäjutun tuomio. Mutta kuten Jussi Halla-aho oikein huomautti asekätkentäjutuissa ei turvauduttu taannehtivaan lainsäädäntöön niin kuin sotasyyllisyysasiassa. Lisäksi asekätkentäjutuissa tuomituilla oli valitusoikeus KKO:een. Olen tutustunut KKO:n asekätkentäjutussa antamaan laajaan tuomioon, jossa on yksityiskohtaisesti käsitelty kaikkien valittajien muutoksenhakemukset ja muutettu monissa kohdin sotaylioikeuden tuomiota. Asekätkentäjuttu taitaa olla edelleen laajin Suomessa käsitelty oikeusjuttu. Nyt tehty lakialoite koskee yksinomaan sotasyyllisyystuomioista mahdollisesti tehtävän purkuhakemuksen käsittelyä, joten pelottelut sen vaikutuksista muissa tapauksissa ovat perusteettomia.

9. Edustaja Kauko Tuupainen (ps) viittasi puheenvuorossaan Karjalan Kuvalehden uusimpaan numeroon ja sinä haastatellun Erkki Havansin lausumiin. Kuten sanotusta lehtijutusta ilmenee, gallup-kyselyn mukaan 57 prosenttia suomalaisista haluaa tuomioiden purkamista.

10. Muun muassa Kimmo Sasi ja Ben Zyskowicz sanoivat, että he ovat toki "hengessä mukana" ja siis äänestäisivät lakialoitteen hyväksymisen puolesta, jos se vielä valiokuntakierroksen jälkeen palaa suureen saliin. Näillä edustajilla taitaa kuitenkin olla ketun häntä kainalossa, sillä he tuntuvat toivovan, että asia jäisi asiantuntijalausuntojen jälkeen sillensä.

11. Jotkut kansanedustajat haluaisivat jollakin muulla tavalla tapahtuvaa SSO:n oikeudenkäynnin virheiden virallista tunnustamista; tästä on puhunut muun muassa puhemies Eero heinäluoma. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan kyllä tuomionpurku on ainoa tapa hoitaa asia. Jos joku "korkeassa asemassa" oleva henkilö, kuten esimerkiksi tasavallan presidentti ottaisi kantaa asian esille ja sanoisi, että "kyllähän siinä jutussa virheitä tehtiin", niin mikä merkitys tällä muka voisi olla? Ei minkäänlaista, sanoisin. Seuraava pressa voisi hyvässä lykyssä puolestaan todeta, että kyllä edeltäjäni oli tässä asiassa väärässä, ei hänen olisi tarvinnut puuttua koko asiaa! Tällaisia näiden presidenttien ja poliitikkojen puheet voivat olla ja usein myös valitettavasti ovat. Jos ja kun asiasta on mustaa valkoisella eli KKO:n virallinen purkupäätös, ei sitä voi enää myöhemmin purkaa tai moittia.

12. Ex-oikeusministeri Tuija Brax yritti - tässäkin asiassa - nostaa pontevaan tyyliinsä omaa kissanhäntäänsä, sillä hän korosti molemmissa puheenvuoroissaan kovasti sitä, miten se oli juuri hän, joka asetti asiassa työryhmän, joka jätti 12.3.2010 raporttinsa vuonna 2010; olen käsitellyt ja kritisoinut sanottua lausuntoa blogijutussani 229/14.3.2010. Kyseessä ei itse asiassa ollut edes työryhmä, vaan oikeastaan työpari, sillä mainittu raportti on vain kahden henkilön laatima.

13. Brax puolusti työryhmänsä/työparinsa kantaa, jonka mukaan sopivin keino asian hoitamiseksi pois päiväjärjestyksessä olisi se, jos "valtakunnan ylin johto, siis oikeusministeriötäkin paljon ylempi, eli tasavallan presidentti taikka pääministeri jossakin sopivassa tilanteessa vielä palaisi tähän asiaan, ja myös omalla arvovallallaan ja kansalta saadulla mandaatillaan vahvistaisi ne johtopäätökset." Siis mitkä johtopäätökset? Braxin mukaan juuri ne johtopäätökset, jotka hänen asettamansa työryhmä raportissaan esitti! Ex-oikeusministerin mukaan tasavallan presidentti olisi siis ikään kuin kumileimasin, joka vain siunaisi Braxin työryhmän mielipiteen asiassa.

14. Tuija Brax ilmoitti toissa päivänä hakevansa Helsingin apulaiskaupunginjohtajan virkaa, joka hänen mukaansa kuuluu vihreille, käytännössä siis hänelle. Tervemenoa! Jos ex-oikeusministerin pompöösit lausunnot ovat tuota tasoa, mitä edellä nähtiin, ei hänen poistumisensa politiikasta ja eduskunnasta ole todellakaan mikään menetys.

15. Braxin työryhmä jätti raporttinsa maaliskuussa 2010. Siinä siis ehdotettiin, että tasavallan presidentti lausuisi jossakin juhlallisessa tilaisuudessa arvionsa asiassa eli "tuomitsisi" SSO:n prosessissa tehdyt virheet. Braxin mukaan Tarja Halonen olisi jossakin yhteydessä ottanut kantaa "tähän teettämääni selvitykseen." Tämä Halosen kannanotto on mennyt kaikilta muilta ohitse, eikä sitä voida edes Braxin mukaan pitää hänen tarkoittamanaan presidentin arvovaltaisena lausumana, jota "hänen asettamansa" työryhmä on tarkoittanut. Brax nimittäin toivoo, että nyt vastavalittu uusi tasavallan presidentti ottaisi asian esille mainitulla arvovaltaisella foorumilla ja tavalla.

16. Presidentti Tarja Halosella on ollut Braxin työryhmän kannanoton jälkeen kaksi vuotta aikaa antaa raportissa edellytetty arvovaltainen lausuntonsa. Mutta Mäntyniemestä tai Linnasta ei vain ole kuulunut asiassa mitään. Miksi? Ilmeisesti siksi, ettei Halonen ole halunnut lausuntoa antaa.

17. Täysistunto päätti lähettää lakialoitteen lakivaliokuntaa. Se tullee pyytämään perustuslakivaliokunnan lausunnon. Pahoin pelkään, että perustuslakivaliokunta puolestaan pyytää tavan mukaan lausuntoja sellaisilta valtiosääntöasiantuntijoilta, joilla on jo etukäteen selkeä kielteinen kanta asiassa. Näin ollen asia tullee jälleen kerran hautautumaan. SSO:n tuomioiden purkaminen on kuitenkin niin tärkeä asia, että siitä olisi pidettävä esillä myös jatkossa.

tiistai 5. toukokuuta 2009

91. Asekätkentäjuttu edelleen Suomen laajin oikeusjuttu


Asekätkentäjutun syytettyjä poistumassa oikeudesta
tuomion jälkeen, ensimmäisenä ev. Nihtilä, neljäntenä
suikka päässä ev. ltn. Haahti.-
Kuva R. Ahtokarin kirjasta Asekätkentäjuttu (1971)

1. Helsingin käräjäoikeus antoi eilen tuomionsa laajassa, monissa lehdissä jopa Suomen kaikkien aikojen laajimmaksi mainostetussa oikeusjutussa. Kyse oli rakennusalan veronkiertojutusta (puhutaan "kuittikauppajutusta"), jossa käräjäoikeus tuomitsi 85 ihmistä rikoksista, heistä 44 tuomittiin vankeuteen (joko ehdottomaan tai ehdolliseen) ja 40 sakkorangaistukseen. Kymmenen syytetyn osalta kaikki syytteet hylättiin, myös rangaistukseen tuomittujen osalta hylättiin osa heihin kohdistuneista syytteistä.

2. Kovin rangaistus oli viisi vuotta vankeutta, johon tuomittiin yksi syytetyistä, seuraavaksi kovin rangaistus oli 4 vuotta 10 kk vankeutta ja "pronssitilaan" riitti 4 vuoden vankeusrangaistus ja neljä syytettyä tuomittiin kukin kolmen vuoden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Hämmästystä herättää se, että ketään näistäkään tuomituista ei määrätty vangittavaksi, vaikka laki lähtee sitä, että yli kahden vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen tuomittu on pääsääntöisesti vangittava. Tuomitut velvoitettiin korvaamaan verottajalle rikoksilla aiheutetuista vahingoista lähes 6 milj. euroa.

3. Kuittikauppajutun pääkäsittely aloitettiin käräjäoikeudessa toukokuussa 2007 ja se kesti kesäkuuhun 2008. Mutta tämän jälkeen oikeus pohti tuomiotaan peräti 11 kuukautta, mikä on hämmästyttävää; yksi syytetyistä ehti kuolla prosessin aikana. Pääkäsittelypäiviä kertyi lähes 100. Lehtitietojen mukaan ko. kuittikauppajuttu oli "yli tuplasti laajempi" kuin Oulun käräjäoikeudessa noin vuosi sitten ratkaistu ns. Riihi-Säätiön rikosjuttu, jossa muistaakseni kaikki syytteet hylättiin.

4. Käräjäoikeuskäsittelyä edelsi syyteharkinta ja sitä puolestaan laaja esitutkinta, jonka kestosta ei ole täyttä selvyyttä, mutta joka lienee vienyt aikaa 3-4 vuotta. Useilla syytetyillä oli puolustaja tai avustaja, joille maksettiin käräjäoikeuden päätöksellä valtion varoista palkkioina päämiestensä avustamisesta yhteensä noin 1,2 milj. euroa.

5. Helsingin käräjäoikeus julkaisi jutusta ja sen käsittelystä tiedotteen, ja käräjäoikeuden laamanni Eero Takkunen esitteli tiedotustilaisuudessa jutun laajoja pöytäkirjoja ja yli tuhatsivuista tuomiota. Laamanni haastateltiin tv:ssä, jossa hän jyrähteli, että "Suomi ei ole enää oikeusvaltio." Takkunen tarkoitti yleensä rikosjuttujen kohtuuttoman pitkiä käsittelyaikoja. Tämän takia Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on antanut muutaman viime vuoden aikana Suomelle useita kymmeniä langettavia tuomioita ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta.

6. Laamanni Eero Takkunen, jonka tunnen ja muistan hyvin mm. kollegana KKO:n esittelijäkaudeltani, on mainio mies ja hyvä tuomari, ja oli aivan paikallaan, että hän otti Suomen suurimman tuomioistuimen päällikkötuomarin arvovallalla tiedotustilaisuudessa puheeksi Suomen EIT:lta saamat langettavat tuomiot oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin rikkomisesta. Suomihan on saanut puheena olevalla perusteella EIT:lta enemmän langettavia tuomioita kuin muut pohjoismaat yhteensä. Tarkoitukseni on palata myöhemmin toisessa jutussa tarkemmin siihen, onko Suomi todellakaan enää oikeusvaltio. - Olen käsitellyt blogissani 29.1.2009 syitä oikeudenkäyntien pitkittymiseen sekä niitä keinoja, joiden avulla asiantilaa voitaisiin parantaa.

7. Tässä yhteydessä vain sen verran, että yhdessä asiassa (ainakin) Takkunen ja Helsingin käräjäoikeus tiedotteessaan erehtyivät. Kyseinen kuittikauppajuttu ei nimittäin ole Suomen laajin ja suurin oikeusjuttu, vaan tätä titteliä pitää edelleen hallussaan 1940-luvun loppupuolella käyty asekätkentäjuttu, joka lienee yhä myös Pohjoismaiden laajin rikosprosessi.

8. Asekätkentäjutusta on kirjoitettu paljon, siitä on mm. julkaistu kaksi kirjaa (Ahtokari 1971 ja Matti Lukkari 1984). Aseiden kätkentä alkoi syksyllä 1944, kevättalvella 1945 paljastui joitakin kätköjä, mutta varsinainen ilmianto asiassa tehtiin toukokuun alussa 1945. Kommunistien johtama Valpo, sen päällikkönä toimi suomalaisten oikeusteoreetikkojen Aulis Aarnion johdolla esikuvakseen nostama Otto Brusiin, innostui tutkimaan asiaa, ja jutun päätekijöiksi epäillyt everstiluutnantti Usko Sakari Haahti ja eversti Valo Nihtilä pidätettiin jo seuraavan kesäkuun alussa ja heidän esimiehensä kenraali A. Airo paria viikkoa myöhemmin. Sisäministeri Yrjö Leinon alaisuuteen perustettiin erityinen tutkintaelin, joka palkkasi lähes 200 päätoimista tutkijaa, joista osa ei pystynyt edes laatimaan kuulustelupöytäkirjaa. Prosessia varten eduskunta sääti tammikuussa 1947 taannehtivan lain, joka määräsi rikoksiksi teot, jotka oli tehty ennen lainhyväksymistä; tämä tapa oli tullut tutuksi jo sotasyyllisyysoikeudenkäynnin ajalta.

9. Sisäministeriön tutkintaelin esitti syytteen nostamista 2 122 henkilöä vastaan. Kun koko juttua ei voitu käsitellä yhdessä ja samassa sotaylioikeudessa, perustettiin oikeuskäsittelyä varten seitsemän ylimääräistä sotaylioikeuden osastoa. Sotaylioikeuden III osasto, joka istui Kaivopuiston Marmoripalatsissa ja jossa "pääsyytetyt" (mm. Haahti, Nihtilä, Airo ja kenraaliluutnantti Mäkinen) olivat syytettyinä, piti sata istuntoa ennen kuin juttu oli kypsä ratkaistavaksi; syyttäjät esittävät jutussa 543 sivun laajuisen loppulausunnon. Sotaylioikeuden III osasto julisti tuomionsa 9.4.1948. Airoa ja Mäkistä vastaan esitetyt syytteet hylättiin kokonaan, Airo ehti istua jutun takia tutkintavankeudessa lähes kolme vuotta. Nihtilä ja Haahti tuomittiin viideksi vuodeksi kuritushuoneeseen, useille muille syytetyille tuomittiin vankeutta puolesta vuodesta kahteen vuoteen.

10. Kaikista sotaylioikeuksien langettamista tuomioista valitettiin KKO:een, joka antoi tuomionsa 15.3.1950, siis lähes viisi vuotta kätkennän paljastumisen jälkeen. KKO langetti vankeusrangaistuksen 1 488 henkilölle. Haahdelle tuomittu rangaistus koveni kuuteen vuoteen kuritushuonetta, KKO kovensi myös useita muita eli peräti 698 tapauksessa tuomittuja rangaistuksia. Vapausrangaistuksia jutussa kertyi yhteensä lähes 400 vuotta, suurin osa niistä oli ehdollisia tuomioita kolmen vuoden koetusajoin.

11. Näin siis ennen ja suuressa asekätkentäjutussa. Olisiko asekätkentäjutusta ollut jotain opittavaa esimerkiksi Helsingin käräjäoikeuden nyt ratkaisemassa kuittikauppajutussa? Oliko Suomi 1940-luvun "enemmän" oikeusvaltio kuin nykyisin? Kuittikappajuttu herättää joka tapauksessa monia oikeusturvaan ja oikeudenkäynnin tehokkuuteen liittyviä kysymyksiä. Miksi juttua ei pilkottu osiin asekätkentäjutun tavoin, miksi tuomion laatiminen kesti peräti 11 kuukautta - tässä suhteessa täytyy olla jotain pahasti pielessä - eli kauemmin kuin itse pääkäsittely, miksi yli kolmen vuoden pituisiin vankeusrangaistuksiin tuomittuja syytettyjä ei määrätty heti vangittaviksi jne. jne.

12. Laamanni Takkunen ei esittänyt lehtitietojen mukaan mitään keinoja, joiden avulla oikeudenkäyntien kestoa voitaisiin lyhentää. Itse olen esitellyt sanottuja keinoja mm. edellä mainitussa blogijutussani 29.1.-09. Olen aina korostanut, että syy oikeudenkäyntien ja yleensä lainkäytön puutteisiin ja epäkohtiin ei ole läheskään aina lainsäädännössä, vaan syitä on paljon myös lainkäyttäjissä eli tuomareissa, syyttäjissä ja poliiseissa, asianosaisten avustajia ja asiamiehiäkään tässä suhteessa unohtamatta. Tuomioistuimien, syyttäjien ja esitutkinnasta vastaavien viranomaisten olisi siis syytä katsoa peiliin ja pyrkiä kehittämään omia toimintatapojaan niiden tavoitteiden ja vaihtoehtojen mukaisesti, joihin laki jo nyt useimmissa tapauksissa antaa täydet mahdollisuudet. - Tuomioistuimissa juuri päällikkötuomarit ovat vastuussa siitä, että näin käytännössä tapahtuu.