707. Oikeudenhoidon säästöohjelma heikentää oikeusturvaa

1. Oikeusministeriön asettaman "Korkean neuvottelunnan mietintöä" on jo ehditty odottaa. Monissa tuomioistuimissa sitä on odotettu kauhun sekaisin tuntein, sillä tiedossa on ollut, että kyse on oikeus- ja erityisesti tuomioistuinlaitokselle asetettujen kovien säästötavoitteiden toteuttamiskeinoista. Tänään tuo mietintö sitten luovutettiin oikeusministerille. Asiakirjan virallinen nimi on "Oikeudenhoidon uudistamisohjelma vuosille 2013-2025".

2. Neuvottelukunnan puheenjohtajana toiminut oikeusministeriön kansliapäällikkö Tiina Astola yritti mietinnön luovuttamistilaisuudessa toki peitellä mainittua tosiasiaa parhaan kykynsä mukaan puhumalla kauniisti siitä, että tehostaminen ja oikeusturva eivät ole keskenään ristiriidassa eivätkä toistensa vastakohtia. Eivät toki  välttämättä olekaan, mutta kysymys onkin siitä, millä keinoin oikeuslaitoksen toimintaa voidaan tehostaa ja samalla parantaa oikeusturvaa tai ainakin säilyttää se entisellä tasolla.

3. Neuvottelukunnan ohjelmaan sisältyy toki monia kannatettavia ajatuksia. Suuri osa niistä on samoja, joista olen itse usein kirjoittanut ja joita olen kannattanut. Osa tehostamis- ja korjaamiskeinoista taas on jäänyt raportissa selvästi puolitiehen. Sitten on joitakin ehdotuksia, jotka eivät ole perusteltuja, koska ne tulisivat heikentää kansalaisten oikeusturvaa tuomoistuimissa. Vm. osin neuvottelukunnan mietintöä voitaisiin luonnehtia oikeusturvan "teurastusohjelmaksi". Ohjelmassa mainitussa oikeudenhoidon sopeuttamisessa on kyse suomeksi sanottuna oikeudenhoidosta valtiolle aiheutuvien menojen tuntuvasta leikkaamisesta, mikä johtaa usein automaattisesti oikeusturvan heikkenemiseen.

5. Kansliapäällikkö Tiina Astolan esittelypuheenvuoro löytyy tästä.Tässä puolestaan on neuvottelukunnan koko ehdotus eli kehittämisohjelma. Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin luovutustilaisuudessa käyttämä puheenvuoro.

7. Kehittämisohjelmasta riittää varmaan pohdittavaa useamman blogijutun verran. Koska ulkona on mitä parhain ulkoilu- ja hiihtosää, lähden tästä aivan hangille hiihtelemään ja palaan asiaan myöhemmin. Lukijat voivat toki jo alkaa kommentoida ohjelmaa ja siinä tehtyjä ehdotuksia. Seuraavassa ainoastaan muutama alustava kannanotto ohjelmaan.

8. Positiivista ohjelmassa on esimerkiksi se, että neuvottelukunnan selvä enemmistö pitää oikeusministeriöstä erillisen tuomioistuinviraston perustamista tärkeänä. Tätä ehdotettiin laajasti perustellen jo vuoden 2003 tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (Arposen komiteassa, KM 2003:3). Selvää on, että tomioistuinten keskushallinnon järjestäminen erilleen oikeusministeriöstä vahvistaisi tuomioistuinten riippumattomuutta. Tämä uudistus olisi tullut toteuttaa tietenkin jo vuosia sitten, mutta näin ei ole käynyt. Vastuun tästä kantavat oikeusministerit Johannes Koskinen ja Tuija Brax, jotka eivät ole tehneet asian suhteen mitään. Eivät ole, vaikka oikeusministeriö ei ole pystynyt reiluun kymmeneen vuoteen huolehtimaan tyydyttävällä tavalla tuomioistuinten kehittämisestä. 

9. KHO:n pitkäaikainen edellinen presidentti Pekka Hallberg eli Pekka I vastusti ankarasti OM:stä erillisen keskushallintoyksikön perustamista. Hänen viitoittamallaan tiellä jatkaa nyt Pekka II eli KHO:n nykyinen presidentti Pekka Vihervuori, joka jätti mainitulta osin ohjelmapaperiin eriävän lausuntonsa.

10. Pekka Hallberg ei sietänyt virassa ollessaan edes kuulla ajatuksesta, jonka mukaan maan kaksijakoinen tuomioistuinorganisaatio voitaisiin yhdistää niin, että hallintotuomioistuimet integroitaisiin yleisiin tuomioistuimiin. Tämä olisi todella merkittävä ja runsaasti hallinnollisia menoja säästävä uudistus. Kaksijakoista tuomioistuinlinjaa on pidetty niin pyhänä tabuna, että Arposen komiteaa vannotettiin olemaan puuttumatta siihen, ja niin komitea myös teki. Itse olen kannattanut kyseistä uudistusta jo toistakymmentä vuotta ja rohkenin ottaa asian esille myös Arposen komitean mietintöön jättämässäni lausumassa.

11. On ilahduttavaa, että nyt myös muiden silmät alkavat vihdoin aueta, sillä neuvottelukunnan enemmistö päätti, että kahden erillisen tuomioistuinlinjan yhdistämistä  ryhdytään selvittämään. Kysymyksessä on siis pitkän tähtäyksen suunnitelma, jonka toteutuminen on vielä monen mutkan takana. Mikään yllätys ei ollut, että KHO:n presidentti Pekka (II) Vihervuori jätti myös tältä osin ohjelmaan eriävän lausumansa ja että hänen kanssaan samaa mieltä oli hallinto-oikeuden ylituomari Marjatta Mäenpää.

12. Neuvottelukunnan ehdotuksen mukaan selvitystössä tultaisiin pohtimaan KKO:n ja KHO:n yhdistämistä ja hallinto-oikeuksien yhdistämistä hovioikeuksiin, joita tulisi jäämään maahan ohjelman mukaan kuuden/viiden sijaan enää neljä. Mutta kuten olen monta kertaa tässä blogissa "julistanut", hallinto-oikeuksia ei toki pitäisi yhdistää hovioikeuksiin, vaan muutaman suurimman käräjäoikeuden kanssa. Ilmeisesti neuvottelunnan enemmistö on ajatellut hieman naiviisti niin, että kun kerran hallinto-oikeudessakin ratkaistaan valitusasioita, niin ne tulee yhdistää valituksia ratkaisevien hovioikeuksien kanssa; molemmissa "linjoissa" noudatetaan sitä paitsi puhtaasti kirjallista menettelystä, kun taas käräjäoikeuksissa on vallalla suullinen käsittely. 

13. Näin mielikuvituksettomasti (ja tyhmästi) asiassa ei kuitenkaan pitäisi menetellä. Ehdotuksesta olisi seurauksena esimerkiksi tilanne, jossa poliisin aselupapäätöksestä valitetaan suoraan hovioikeuteen, kun taas henkirikos, joka on toteutettu ampumalla, käsitellään ensimmäisenä asteena käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus voi toki toimia myös valitusasteena, kuten jo nykyisin eräissä asioissa tapahtuu. Jos hallinto-oikeudet yhdistetään käräjäoikeuksiin, valitettaisiin käräjäoikeuden myös hallintoasioissa antamista päätöksistä hovioikeuteen ja sieltä edelleen valituslupajärjestelmän kautta edelleen KHO:een/KKO:een. 

15. Neuvottelukunnan esitystä, jonka mukaan käräjäoikeuksien lukumäärää tulisi alentaa edelleen puoleen nykyisestä 27:stä, on vaikea ymmärtää. Käräjäoikeuksia karsittiin kovalla kädellä eli juuri puolella viimeksi vain pari kolme vuotta sitten, mutta nyt olisi taas edessä samanlainen hevoskuuri, oikeastaan teurastus. Huomaa hyvin, että korkean neuvottelukunnan jäsenistä läheskään kaikilla ei ole kokemusta käräjä- ja hovioikeusmenettelystä, vaan he ovat pompanneet korkeisiin tuomarin - tai muihin virkoihinsa joko suoraan hallinnosta tai yliopiston luentosalin kateederin takaa. 

16. Oikeusturvan selvää hekentymistä merkitsee myös suunnitelma ja ehdotus hovoikeuden jatkokäsittelylupajärjestelmän laajentamisesta, mikä merkitsee, toisin kuin neuvottelunta väittää, samalla valitusoikeuden tosiasiallista rajoittamista. Ehdotus merkitsee tältä osin paluuta seulontajärjestelmään, joka ehdittiin tyrmätä ja kumota vain muutama vuosi sitten peräti huonona systeeminä. Tämä on malliesimerkki siitä, miten edestakaisin sinne tänne  hyppelehtivää suomalainen oikeudenhoito ja oikeuslaitoksen uudistaminen on! Ei siinä juuri järki päätä pakota!

17. Ehdotus, jonka mukaan hovioikeuksissa otettaisiin käyttöön ns. videopääkäsittely eli menettely, jossa käräjäoikeudessa esitetty näyttö otettaisiin hovoikeudessa vastaan käräjäoikeudessa tehtyjen videotallenteiden välityksellä, on kannatettava. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole, kuten kansliapäällikkö Astola sanoo, pelkkä videotallenteiden "katselu", vaan suullinen pääkäsittely, jossa myös partit ja heidän avustajansa ovat saapuvilla. Tällainen järjestely on ollut käytössä Ruotsissa muutaman vuoden ja siitä saadut kokemukset ovat olleet hyviä. Tämä uudistus olisi pitänyt ottaa tarkasteltavaksi meillä jo muutama vuosi sitten oikeusneuvos Kari Kitusen johtamassa toimikunnassa, joka pohti hovioikeusmenettelyn uudistamista. Mutta aivan käsittämättömästä syystä siitä haluttiin vaieta kokonaan, jotteivät päättäjät vain olisi saaneet tietää siitä! Tässäkin uudistuksessa on siis tuhlattu aikaa 5-10 vuotta oikeusministeriön laiminlyönnin takia. Olen kirjoittanut tästä lainvalmistelua koskevasta mokasta useamman kerran.

18. Lautamiesten osallstumista käräjäoikeuksien työhön halutaan edelleen supistaa ja pitemmällä aikavälillä luopua koko lautamiesjärjestelmästä. Tältä osin neuvottelukunnan jäsen, hovoikeuden presidentti Mikkö Könkkölä, joka tunnettiin nuorena (1970-80 -luvuilla)  radikaalina vasemmistolaisena lakimiehenä, on jättänyt ohjelmaan ikään kuin vanhasta muistista eriävän mielipiteen. On sääli, että lautamiesjärjestelmästä joudutaan luopumaan, mutta tämä johtuu, se tulkoon selvästi sanotuksi, siitä, että valtiovalta ja oikeusministeriö, jonka virkamiehistöön Könkköläkin kuului pari vuosikymmentä ennen KKO:n jäseneksi ponnahtamistaan, ei ole välittänyt huolehtia lautamiesjärjestelmän asianmukaisesta kehittämisestä, ei sitten alkuunkaan! Muissa pohjoismaissa lautamiesjärjestelmä tai sitä vastaava jury -järjestelmä toimii ja voi hyvin, mutta Suomessa se joudutaan kitukasvuisena ja huonosti hoidettuna teurastamaan eli lopettamaan kokonaan. Vastuu myös tämän asian  huonosta hoidosta kuuluu maan hallituksille ja niiden oikeusministereinä istuville poliitikoille.

19. Neuvottelukunta ehdottaa riidattomien velkomisasioiden eli suomeksi sanottuna pikavippien ja muiden perintäasioiden käsittelyn uudistamista joko siirtämällä ne käräjäoikeuksista ulosottoviranomaisille tai keskittämllä ne enintään kolmeen käräjäoikeuteen. Voi, voi ja voi! Kukahan kaistapää on saanut neuvottelukunnassa päähänsä, että nuo täysin selvät ja riidattomat asiat pitäisi edelleen kierrättää käräjäoikeuksien kautta ja keskittää ne "enintään kolmeen käräjäoikeuteen". Eivätkö neuvottelukunnan jäsenet ole todellakaan kuulleet ja ymmärtäneet, millaista harmia näistä perintäasioista käräjäoikeuksien työlle ja ennen muuta asianosaisille aiheutuu? Käräjäoikeuskäsittely on edullista yksinomaan suurten perintätoimistojen kannalta, koska ne nettoavat niistä huomattavasti. Jos maahan jää ehdotuksen mukaan enää 13-14 käräjäoikeutta, niin luultavasti niistä kolmen säilyttämistä perustellaan sillä, että juuri ne "hoitavat" perintäasioiden käsittelyä. 

20. Samanlaisia inhon tunteita herättää ohjelmassa oleva kannanotto, jonka mukaan esitutkinnan johtoa ei vieläkään siirrettäisi poliisilta syyttäjälle. Tässä näkyy Matti Nissisen läsnäolo neuvottelunnassa. Ohjelman mukaan esitutkinnan johdon siirtämistä "ryhdytään selvittämään" vasta sitten, jos paljon puhuttu poliisin ja syyttäjien välinen esitutkintayhteistyö ei tehostu. Suomeksi sanottuna uudistus tullaaan siis hautamaan kokonaan, siitä Nissinen, Paatero ja ja kumppanit pitävät huolen.

21. Esitutkintayhteistyö on yksi esimerkki tapauksista, joita voidaan luonnehtia toteamuksella: paljon puhetta, vähän villoja. Asia, kuten tässä esitutkintayhteistyö, toimii kyllä paperilla, mutta vain siinä. Kaikki järkisyyt edellyttäisivät esitutkinnan johdon siirtämistä syyttäjälle, mutta eihän suomalaisen oikeudenhoidon ja oikeusturvan suunnittelussa ole ennenkään järkisyistä juuri perustettu. Neuvottelukunnan ohjelma jatkaa monessa kohdin mainitulla "hyväksi havaitulla" linjalla. Selvityksiä selvitysten perään, mutta käytännössä mikään asia ei muutu.

22. Ohjelmassa esitetään tuomioistuinmaksujen käyttöalan laajentamista ja oikeudenkäyntimaksujen tuntuvaa korottamista. Tämän arvellaan johtavan merkittävään tulonlisään. Toisin sanoen: oikeuslaitoksen ns. sopeuttamis- eli säästötavoite kustannettaisiin oikeusturvaa hakevilta ihmsiltä perittävien maksujen tuntuvilla korotuksilla. Tästä on itse asiassa jo valmistunut erillisen työryhmän mietintö. 

23. Maksujärjestelmän muutoksilla tavoitellaan ohjelman perustelujen mukaan tuomioistuinten taloudellisen aseman parantumista ja niillä pyritään tehostamaan maksujärjestelmän ohjausvaikutusta siten, että kynnys muutoksenhakuun nousisi. Fiskaalisiin tavoitteisiin kuuluu maksujärjestelmän kattavuuden lisääminen siten, että oikeudenkäynnit ovat pääsääntöisesti maksullisia ja tästä pääsäännöstä on mahdollisimman vähän poikkeuksia. Samalla on kuitenkin tärkeää varmistua siitä, etteivät maksut estä oikeussuojan hakemista, vaan myös vähävaraisilla on mahdollisuus tuoda asiansa tuomioistuimeen. 

23. Näin kauniisti sanotaan ohjelmassa, mutta tosiasia on, että oikeudenkäyntimaksujen näin tuntuva korotus, esimerkiksi hovioikeuteen ja KKO:een valitettaessa noin kaksikertaisiksi nykyisestä, iskee pahimmin keskituloisiin ihmisiiin, joille ei myönnetä oikeusapua. Koventuva linja näkyy myös siinä, että maksut perittäisiin jo etukäteen, tätäkin perustellaan maksujen "ohjausvaikutuksella". Siis: miettikää nyt, hyvät hölmöt, kahteen kertaan, ennen kuin lähdette vaivaamaan meitä, tuomareita, tylsillä hakemuksillanne tai kanteillanne! Tavoite tuomioistuintulojen merkittävästä kasvattamisesta toteutuu, mutta toisaalta uudistus johtaa kansalaisten oikeusurvan heikkenemiseen. Maksujen korotuksilla kynnys muutoksenhakuun nousee, mutta samalla nousee kynnys myös prosessikynnys  alioikeuteen riita-asioissa. Mutta tästä korkea neuvottelukunta ei näy kantavan huolta, eipä tietenkään.

131. Saatavien perintä: miksi perintäasioita ei siirretä tuomioistuimilta ulosottolaitokselle?

1. Olen käsitellyt selvien ja riidattomien saatavien  - niistä käytetään myös nimitystä summaariset asiat -  perintää ja niistä aiheutuvia kustannuksia kahdessa aiemmassa blogissani: 124/7.7.-09 ja 128/21.7.-09. Olen ihmetellyt, 1) miksi näitä riidattomia asioita ei siirretä käräjäoikeuksilta ulosottoviranomaiselle ja 2) miksi perintäasioista tuomitavat oikeudenkäyntikulut ovat Suomessa viisi tai kuusi kertaa suuremmat kuin Ruotsissa. Naapurimaassamme perintäasiat siirrettiin vuonna 1990 käräjäoikeuksista ulosottoviranomaiselle (kronofogdemyndigheten).

2. Suomessa on pohdittu jo pitkälti toistakymmentä vuotta, miten riidattomien saatavien velkomusprosessi eli summaarinen prosessi tulisi järjestää. Mitään valmista ei ole kuitenkaan saatu oikeusministeriössä aikaan, vaikka asiaa on käsitelty monen monituisissa komiteoissa, toimikunnissa ja työryhmissä.

3. Selvien ja riidattomien saatavien velkomisprosessissa on tarjolla neljä rakenteellista perusvaihtoehtoa: 

1) saatava vahvistetaan käräjäoikeudessa ja pannaan täytäntöön ulosottolaitoksessa (nykyinen ns. kahden luukun järjestelmä);

2) saatava sekä vahvistetaan että pannaan täytäntöön ulosottolaitoksessa (Ruotsin malli);

3) saatavan riidattomuus todetaan yksityisessä määrämuotoisessa perinnässä lähinnä perintätoimistojen toimesta (yksityinen malli) sekä

4) saatava pannaan suoraan täytäntöön ulosottolaitoksessa kuten veropäätöksiä ja erilaisia muita ns. eksekutiivisia asiakirjoja koskevat julkisoikeudelliset maksut (veroulosotto).

4. Ulosotto 2000 -toimikunnan enemmistö katsoi, että yksityistä perintäjärjestelmää tulisi ryhtyä tarkemmin selvittämään. Kannatusta saivat toimikunnan mietinnössä (KM 1998:2) myös Ruotsin malli (mm. prosessioikeuden professori Erkki Havansi oli tällä kannalla) samoin kuin nykyinen järjestelmäkin. - Tuomioistuimet 2000 -luvulle  -nimisessä suppeassa peruselvityksessä 3.3.1998 (laatijoina kaksi OM:n virkamiestä eli silloinen kehittämispäällikkö, nykyinen Turun käräjäoikeuden laamanni Erkki Hämäläinen ja hallitusneuvos Heikki Liljeroos) todettiin, että "ei ole tarkoituksenmukaista eikä järkevää" rakentaa uutta menettelyä tai järjestelmää summaaristen asioiden ratkaisemista varten johonkin toiseen viranomaiseen (Ruotsin malli) ja siirtää käräjäoikeuksissa  työskentelevää, summaarisen menettelyn osaavia ihmisiä toisiin virastoihin tekemään lähes samaa työtä. - Mietintönsä 8.1.2001 jättänyt OM:n sisäinen työryhmä (työryhmä koostui yksinomaan OM:n virkamiehistä) oli myös sillä kannalla, että summaarinen velkomusprosessissa säilytetään käräjäoikeuksissa, eikä siirretä esimerkiksi ulosottolaitokselle ja että käräjäoikeusprosessia pyritään edelleen "virtaviivaistamaan."  

5. Hovioikeudenpresidentti Markku Arposen johdolla toiminut laajapohjainen tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea (KM 2003:2) oli sen sijaan summaaristen asioiden käsittelyjärjestyksen osalta aivan eri linjoilla kuin aiemmat selvityselimet. Komitean selkeä enemmistö eli 13 jäsenestä 12 jäsentä (heidän joukossaan mm. tuomareita, asianajajia ja yliopistotutkijoita) ja yksi pysyvä asiantuntija (professori Jyrki Virolainen) oli sitä mieltä, että riidatonta saatava koskevat asiat tulisi siirtää pois käräjäoikeuksista ulosottolaitoksen tehtäväksi. 

6. Komitean enemmistö perusteli ehdotustaan yksityiskohtaisesti (KM 2003:2, s. 146-149) ja lausui yhteenvetona asiasta seuraavasti (s. 149):

- Riidattomissa saatavissa on kysymys saatavien perinnästä, joka jo asian luonteen vuoksi kuuluu ulosottolaitokselle. Itse maksuvelvollisuus on useimmiten selvä ja velan maksamatta jättäminen johtuu velallisen maksukyvyttömyydestä tai -haluttomuudesta. Sekä velallisen että velkojan oikeusturva voitaisiin riidatonta saatavissa koskevissa asioissa toteuttaa käräjäoikeuden sijasta yhtä hyvin myös ulosottolaitoksessa. Riidatonta saatavaa koskevien asioiden siirtäminen ulosottolaitokselle parantaisi sekä velallisen että velkojan asemaa, sillä perinnästä aiheutuvat kustannukset vähenisivät, perintäjärjestelmä yksinkertaistuisi ja perintäprosessi nopeutuisi. Sanottu siirto selkeyttäisi käräjäoikeuksien tehtäväkuvaa ja parantaisi niiden mahdollisuuksia keskittyä ydintehtävänä olevaan oikeusriitojen ja konfliktien ratkaisemiseen ja tähän liittyvän perustoiminnan kehittämiseen.

7. Komitean vähemmistöön jäi kolmen oikeusministeriön virkamiehen (Optulan erityistutkija Kaijus Ervasti, lainsäädäntöneuvos, nykyinen lainsäädäntöjohtaja, Asko Välimaa ja erityisasiaintuntija Sakari Laukkanen) mielipide. Siinä katsottiin, kuten OM:n omissa "sisäisissä" selvityksissä oli aiemminkin tehty, muun muassa, että summaaristen asioiden siirtäminen käräjäoikeuksilta ulosottolaitokselle ei tuottaisi "kokonaistaloudellisia säästöjä," koska siirto edellyttäisi käräjäoikeuskissa näihin asioihin käytettävien resurssien siirtämistä siltä pois. Sakari Laukkanen korosti omassa lausumassaan vielä  käräjäoikeuksissa tapahtuvan "sähköisen asioinnin ja menettelyn virtaviivaisuuden" kehittämistä.

8. Komitean sanottu ehdotus - samoin kuin monet muutkin komitean tekemät järkevät ehdotukset - jäivät tai paremmin sanottuna jätettiin oikeusministeriössä ja valtioneuvostossa valitettavasti pimentoon, ja oikeusministeriö jatkoi tässäkin asiassa omalla, aiemmin valitsemallaan linjalla. Erityisasiantuntija Sakari Laukkanen nimitettiin OM:n tuomioistuinyksikön kehittämispäälliköksi, ja yksi hänen päätehtävistään oli kehittää summaaristen perintäasioita koskevaa "sähköistä asiointia" ja "menettelyn virtaviivaistamista." Näinhän Laukkanen oli itse edellä mainitussa komitean mietintöön jättämässään lausumassa asiaa jo hahmotellut. Ulosottoperuste oli määrä edelleen vahvistuttaa käräjäoikeudessa, mutta uudistustyö tähtäsi siihen, että homma hoituisi  yhdellä hakemuksella.

9. Kehittämistyötä jatkettiin - yllätys yllätys - asettamalla tammikuussa 2006 jälleen uusi, nyt kehittämispäällikkö Sakari Laukkasen johdolla työskennellyt toimikunta. Toimikunta otti nimekseen Summaaristen asioiden kehittämistyöryhmä  mietintö valmistui lokakuussa 2006 (OM työryhmämietintö 2006:15). Tämäkin työryhmä pohti - jälleen kerran - tulisiko summaaristen asioiden käsittely säilyttää jatkossakin tuomioistuimissa. Kun työryhmään kuului vain oikeusministeriön virkamiehiä, yksi käräjätuomari ja yksi käräjäoikeuden osastosihteeri, ei ollut yllätys, että työryhmä oli sitä mieltä, että käräjäoikeus on oikea paikka summaarisille asioille. Työryhmän mukaan voitaisiin harkita summaaristen asioiden keskittämistä muutamiin laissa nimittäviin käräjäoikeuksiin. Kahden luukun periaatetta puollettiin taas kerran ympäripyöreästi "velallisen oikeusturvalla ja taloudellisilla syillä." Taloudellisten syiden kohdalla jätettiin - taas kerran - huomioimatta kokonaan se, miten kohtuuttoman korkeita kustannuksia kahden luukun perintäprosessista aiheutuu velallisille ja velkojille ja keitä tämä nykymalli taloudellisesti yksinomaan hyödyttää. Työryhmä ehdotti, että otettaisiin käyttöön internetissä toimiva asiointiliittymä, jonka kautta "kuka hyvänsä voisi laatia haastehakemuksen riidattomissa velkomisasioissa." Työryhmä ehdotti - jälleen kerran - tosin vain periaatteellisesti, että velkoja voisi hakea ulosottoa jo haastehakemuksen yhteydessä. Tämäkin mietintö oli periaatteellinen, sillä konkreettisia  lakiehdotuksia tai toimenpiteitä ei mietinnössä esitetty.

10. Tämäkään mietintö ei johtanut mihinkään konkreettisiin toimenpiteisiin ja uudistuksiin. Kehittämispäällikkö Sakari Laukkanen palasikin vuonna 2008 siviilivirkaansa Rovaniemen hovioikeuteen, eikä hänen tilalleen oikeusministeriöön ole enää palkattu uutta virkamiestä samalla nimikkeellä. Mutta asian valmistelua varten asetettiin toki - kuinkas muuten - huhtikuussa 2008 taas uusi oikeusministeriön työryhmä, jonka tehtäväksi annettiin - vihdoin viimein - laatia myös konkreettisia pykälä- ja toimenpide-ehdotuksia. Työryhmän puheenjohtajaksi valittiin käräjätuomari Petteri Palomäki ja varapuheenjohtajaksi hovioikeudenneuvos Sakari Laukkanen. Työryhmän jäsenet "löydettiin"  OM:n tietohallintoyksiköstä, OM:n tietotekniikkakeskuksesta, OM:n hallinto-osastolta, Lindorff Oy:stä ja Oulun käräjäoikeudesta (osastosihteeri); työryhmän sihteerinä toimi espoolainen käräjätuomari. Tuttua ja turvallista väkeä siis jälleen kerran, kantavina voimina oikeusministeriön, käräjätuomareiden ja perintätoimistojen edustus. Kuluttajajärjestöt eivät saaneet tälläkään kerralla edustajaansa työryhmään. Toimeksiannon mukaan työryhmän mietinnön piti valmistua jo vuoden 2008 loppuun mennessä, mutta työryhmän mietintö valmistui vasta toukokuussa 2009 (OM:n työryhmämietintö 2009:7).

11.  Jo työryhmän toimeksianto tarjosi yllätyksen, sillä oikeusministeri Tuija Braxin ja OM:n oikeushallinto-osaston ylijohtaja Kari Kiesiläisen allekirjoittamassa toimeksiannossa todetaan lakonisesti, että "ei ole tarkoituksenmukaista kehittää sellaista menettelyä, että ulosottoa haettaisin jo haastehakemuksen yhteydessä." Tämä lausahdus oli yllätys siksi, että kaikissa aiemmin valmistuneissa edellä selostetuissa selvityksissä oli lähdetty siitä tavoitteesta, että ulosottoa voitaisiin hakea jo käräjäoikeudelle toimitussa haastehakemuksessa. Mitään perustetta sille, miksi tuo kauan kaivattu ja luvattu uudistus ei nyt yhtäkkiä enää olekaan tarkoituksenmukaista, ei toimeksiannossa mainittu.

12. Työryhmän mietintö on suppea ja niukasti perusteltu.  Mietinnön asiallinen anti tuntuu vähäiseltä, sillä mietinnössä todetaan lyhyesti lähinnä vain se uutuus, että esityksen tarkoituksena on mahdollistaa se, että riidaton velkomusasia voitaisiin käsitellä käräjäoikeudessa täysin sähköisesti. Uusi sähköinen asiointiliityntä olisi internetpohjainen siten, että  kantaja voisi asiointiliittymän kautta toimittaa haastehakemuksensa sähköisesti käräjäoikeudelle ja saada sitä kautta myös tuomiosta laaditun jäljennöksen, joka olisi sitten ulosotossa tarvittava toimituskirja. Sähköisen yhteyden kautta toimitetut tiedot kirjautuisivat suoraan käräjäoikeuden asianhallintajärjestelmään. Internetpohjainen asiointiliityntä on tarkoitus suunnata nimenomaan pienille perintätoimistoille.

13. Kyseinen uudistus ei olisi mikään mullistava uutuus, sillä haastehakemuksessa lain mukaan esitettävät tiedot on voitu lähettää jo vuoden 1993 alioikeusuudistuksesta lähtien käräjäoikeuden tietojärjestelmään (Tuomas) elektronisen tietojensiirtojärjestelmän (Santra) kautta, jos velkojalla on tähän järjestelmän edellyttämät tekniset valmiudet. Saapunessta konekielisestä haastehakemuksesta muokataan käräjäoikeudessa haaste, joka voidaan toimittaa sähköisenä kirjeenä postin tietojärjestelmän välityksellä; määränpäässä kirje muutetaan tavalliseksi kirjeeksi. Tässä pitkälti automatisoidussa menettelyssä, jota käyttävät vain muutamat suurimmat perintätoimistot (esimerkiksi Lindorff ja Intrum Justitia) ja jotkut teleoperaattorit,  summaarisista asioista on jo 15 vuoden ajan käsitelty ja ratkaistu noin 50-60 prosenttia.  Santra-yhteys on tehokas, mutta  työryhmän mietinnön mukaan siihen liittyminen on yrityksille kallista - jos nyt noin 5 000 euron liittymiskustannuksia voidaan pitää kalliina.

14. Lakiteknisesti uudistus on lähes olematon, sillä lakiin otettaisiin mietinnön mukaan vain pari pikku lisäystä. Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annettua lakia muutettaisiin siten, että toimituskirja voitaisiin allekirjoittaa koneellisesti. Toiseksi tuomioistuinten suoritteista perittävistä maksuista annettua lakia muutettaisiin siten, että sähköisesti vireille pannulle riita-asioille säädettäisiin muulla tavalla vireille pantuja riita-asioita 25 prosenttia alempi käsittelymaksu; käsittelymaksu on nykyisin 79 euroa. Tällä pyritään kannustamaan yrityksiä sähköisen asiointiliittymän käyttöön.

15. Monet valmistelutyö-puuhastelun kuluessa luvatut uudistukset ja muutokset jäävät  vain puheeksi ja lupauksiksi: A) Vaikka koko ajan on vakuutettu, että summaarisissa asioissa siirrytään  sähköiseen asiointiin, säilyy laissa edelleen oikeus hoitaa riidattomia velkomusasioita myös paperilla tai sähköpostitse; luultavasti noin parissakymmenessä prosentissa asioista hakemus pannaan myös jatkossa vireille perinteisellä tyylillä.  B) Summaarisia asioita ei tulla keskittämään ainoastaan joihinkin käräjäoikeuksiin, vaan niitä käsitellään jatkossakin kaikissa käräjäoikeuksissa. C) Ulosottoa ei voida tulevaisuudessakaan hakea jo haastehakemuksessa, vaan sitä varten tarvitaan ulosottoviranomaiselle tehtävä eri hakemus. D) Vuoden 2009 työryhmän toimeksiannossa mainitusta sähköisestä tuomiorekisteristä ei puhuta työryhmän mietinnössä mitään; jne. Yli kymmenen vuotta kestäneestä valmistelutyöstä ei todellakaan jää kovin paljon käteen.

16. Pahinta on kaksivaiheisesta perinnästä asianosaisille aiheutuvat turhat lisäkustannukset ja velallisen maksettavaksi oikeusministeriön taksoilla vahvistetut korkeat oikeudenkäyntikulut, joissa tuntuu olevan paljon ilmaa. Kymmenen vuotta kestäneen valmistelutyön aikana syntyneissä lainvalmistelutöissä ei ole puututtu tähän yksityisen ihmisen kannalta tärkeimpään asiaan lainkaan, KM 2003:2:a lukuun ottamatta.  Vertailu Ruotsissa vahvistettuihin kulutaksoihin ei ole aiheuttanut minkäänlaista keskustelua Suomessa. Esimerkiksi  edellä kappaleessa 4 mainitussa oikeusministeriön sisäisen työryhmän mietinnössä todetaan kyllä, kuinka suuret ovat summaarisissa asioissa vahvistetut kulutaksat Suomessa ja Ruotsissa. Suomessa nuo taksat vahvistettiin oikeusministeriön päätöksellä ensimmäisen kerran vuonna 1999. Tuolloin kulutaksat olivat 1 000 mk ja (vaativissa asioissa) 1 400 mk, jos saatavan pääoma  oli enintään 1 500 mk, vastaavasti yli 1 500 mk:n suuruisten saatavien osalta kulutaksat olivat  1 200 ja 1 600 mk. Ruotsissa sen sijaan kulutaksa on sama riippumatta saatavan suuruudesta ja asian vaativuusasteesta; selvä ja riidaton asia ei voi tietenkään olla juuri koskaan "vaativa." Ruotsissa sen sijaan yhden summaarisen asian käsittely tiedoksiantoineen maksoi vuonna 1998  vain 313 kruunua eli noin 216 markkaa. 

17. Suomessa velalliselta perityt oikeudenkäyntikulut saatavan vahvistamisvaiheessa olivat jo vuonna 1998 viisin- tai kuusinkertaiset Ruotsiin verrattuna. Sama "tahti" on säilynyt ennallaan, sillä kuten olen aiemmissa blogeissani (124/7.7. ja 128/21.7.)  kertonut, Suomessa  riidattoman saatavan vahvistusmenettely käräjäoikeudessa on edelleen viisi kertaa kalliimpi kuin saman suuruisen saatavan vahvistusmenettely Ruotsin ulosottoviranomaisessa; Ruotsissa taksa on 60 kruunua, mutta Suomessa taksa liikkuu 230-330 euron välillä. Kun suuret ylikansalliset perintäyhtiöt, kuten esimerkiksi Intrum Justitia ja Lindorff, toimivat sekä Suomessa että Ruotsissa, riittää näillä toimistoilla varmaan ihmettelemistä - ja partaan nauramista - siinä, miksi Suomen oikeusministeriö on ollut aikanaan  (vuonna 1999) niin höveli, että on vahvistanut summaarisissa asioissa viisi tai kuusi kertaa korkeammat kulutaksat mitä Ruotsissa vastaavanlaissa asioissa tuomitaan velallisten maksettavaksi. Lisäksi Ruotsissa on käytössä sama taksa riippumatta saatavan suuruudesta, "vaativissa asioissa" Ruotsissa ei ole käytössä mitään erillistä korotettua taksaa.

18. On todella hämmästyttävää, että tähän Suomen ja Ruotsin järjestelmien väliseen kulueroon ei ole meillä kiinnitetty minkäänlaista huomiota oikeusministeriön valmisteluelimissä. Lainvalmistelussa tätä(kin) kysymystä on tarkasteltu  yksinomaan ylä- tai makrotason kannalta ja unohdettu kokonaan ne (pienet ja köyhät) ihmiset, jotka maksavat kalliin ja yksinomaan perintä-, laki- ja asianajotoimistoja hyödyttävän kalliin perintöprosessin viulut.

19. Syytä siihen, miksi Suomen oikeusministeriön vahvistamissa kulutaksoissa näyttäisi olevan niin kovin paljon ilmaa, pitäisi kysyä oikeusministeriön oikeushallinto-osaston virkamiehiltä, jotka ovat aikanaan neuvotelleet, varmaankin yhdessä Suomen Perintätoimistojen Liiton edustajien kanssa, sanotut kulutaksat, jotka oikeusministeri on sitten vahvistanut. 

20. Kuten olen esittänyt ja niin kuin tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomiteakin esitti (KM 2003:2 s. 149) selvien ja riidattomien saatavissa on kyse yksinomaan perinnästä ja perinnän hoitaminen ei kuulu suomalaisessa järjestelmässä tuomioistuimille vaan ulosottolaitokselle. Siksi myös Suomessa olisi siirryttävä Ruotsin mallin mukaiseen yhden luukun käytäntöön, jossa riidatonta saatavaa ja sen ulosottoa haetaan yhdellä ja samalla hakemuksella ulosottovirnaomaiselta. Suomalainen kahden luukun järjestelmä tulee yhteiskunnalle luonnollisesti kalliimmaksi kuin yksivaiheinen menettely ja lisää entisestään velallisille perinnästä aiheutuvien kustannusten määrää. 

21. Edellä selostetuissa oikeusministeriön lukuisissa selvitystöissä kyseinen ehdotus Ruotsin mallin mukaisesta uudistuksesta on aina sivuutettu sillä tekosyyllä, että kyse olisi vain asioiden siirtämisestä yhdestä organisaatiosta toiseen ja katsottu, ettei tämä ole "tarkoituksenmukaista." Mutta kuten edellä mainitsemista perusteluista ilmenee, kyse ei ole suinkaan vain organisatorisesta muutoksesta, vaan paljosta muusta. Kyse on a) menettelyn yksinkertaistamisesta, b) nopeuttamisesta ja  c) tehostamisesta, sekä d) asianosaisille aiheutuvien oikeudenkäyntikustannusten supistamisesta ja e) yhteiskunnalle perinnästä aiheutuvien kulujen säästämisestä.

22. Summaaristen asioiden kehittämistyöryhmän mietintö (OM 2006:15) lähetettiin vuoden 2006 loppupuolella lausuntokierrokselle. Tuolloin oli vielä olemassa mahdollisuus, että järki olisi voittanut ja asiassa olisi päätetty edetä Ruotsin mallin mukaisesti. Lausuntoa pyydettiin muun muassa KKO:lta, kaikilta kuudelta hovioikeudelta, kaikilta 58 käräjäoikeudelta (!), Suomen perimistoimistojen Liitolta, Suomen Asianajajaliitolta, (vain ) kahdelta ulosottovirastolta, kuluttajavirastolta jne. Tavallisesti tällaisissa tapauksissa lausuntoa pyydetään myös  maan kolmelta oikeustieteelliseltä tiedekunnalta tai näiden tiedekuntien prosessioikeuden professoreilta, mutta tässä tapauksessa näin ei "jostakin syystä" tehty. Oikeusministeriö, joka lausunnot pyytää, ei ehkä halunnut, että sen mielestä "selvää" asiaa ryhdyttäisiin ruotimaan ja polemisoimaan tarkemmin joidenkin "teoreetikkojen" toimesta. 

23. Tämä on tavanmukaista oikeusministeriön taktiikkaa: lausuntoja pyydetään lähinnä niiltä tahoilta, joiden tiedetään jo etukäteen kannattavan ehdotusta, kun taas "toisinajattelijat" sivutetaan kylmästi lausuntoja pyydettäessä. Kun jo etukäteen tiedettiin, että käräjäoikeudet haluavat, että summaariset asiat pysyvät käräjäoikeuksissa, pyydettiin lausuntoa kaikilta 58 käräjäoikeudelta, jotta saataisiin näyttämään, että lausunnonantajien "selvä enemmistö" kannattaa ehdotusta! Miksi käräjäoikeudet sitten haluavat pitää summaariset asiat eli täysin riidattomat asiat itsellään? Tietenkin siksi, että jos nuo asiat siirrettäisiin ulosottoviranomaisille, jouduttaisin myös jokin pieni osa käräjäoikeuksien kansliahenkilökunnan viroista siirtämään ulosottolaitokseen, ja tätähän käräjäoikeudet, samoin kuin hovioikeudet ja KKO:kin, vastustavat kiivaasti. Muutoin niillä ei tietenkään olisi mitään kyseistä siirtoa vastaan.

24. Lausunnonantajista vain Itä-Suomen hovioikeus - presidenttinsä Markku Arposen johdolla - Seinäjoen käräjäoikeus, Helsingin ulosottovirasto ja Suomen kihlakunnanvoudit ry kannattivat riidattomien saatavien siirtoa ulosottovirastoihin. Tästä voidaan päätellä, että ulosottoviranomaisilla ei ole mitään sanottua siirtoa vastaan.

25. Muun muassa KKO vastusti siirtoa sillä ympäripyöreällä perusteella, että siirrossa olisi (muka) kyse vain "tarkoituksenmukaisuudesta" ja ettei siitä olisi odotettavissa "tuottavuuden lisäystä." Myös monet muut lausunnonantajat vetosivat lyhyesti ainoastaan siihen, että kyse olisi vain asioiden siirtämisestä yhdestä organisaatiosta toiseen. Mutta kuten olen jo edellä kappaleessa 21 todennut, kyse ei ole suinkaan tästä, vaan siirto merkitsisi selvää menettelyn rationalisointia ja säästäisi asianosaisten eli viulut maksamaan joutuvien ihmisten kuluja samoin kuin yhteiskunnan varoja. Toiminta tehostuisi ja tuottavuus tietenkin lisääntyisi, jos nykyisen kahden luukun  ja kahden eri tiedoksiannon systeemistä siirryttäisiin yhden luukun ja yhden tiedoksiannon järjestelmään.

26. KKO:n kyseistä lausuntoa, joka on päivätty 21.12.2006, ei ole jostakin syystä otettu KKO:n internetsivuille, jossa sen sijaan on julkaistu monia muita KKO:n antamia lausuntoja. Itse asiassa KKO lausunto on otsikoitu lausunnon sijasta "muistioksi", mutta esimerkiksi OM:n julkaisussa lausuntoja ja selvityksiä 2007:5 KKO:n muistiota käsitellään lausuntona. KKO:n muistion/lausunnon on laatinut kolmen jäsenen ja esittelijän muodostama työryhmä, jonka puheenjohtajana on ollut presidentti Pauliine Koskelo. Kaksi muuta jäsentä eli oikeusneuvokset Hannu Rajalahti ja Soile Poutiainen ja valikoitu työryhmään ilmeisesti siksi, että kumpikin on toiminut aiemmin käräjäoikeuden laamannina; työryhmän sihteeri on entinen käräjätuomari. Kokoonpanolla on turvattu se, että lausunnon mukaan summaariset asiat pysyvät edelleen käräjäoikeuksissa; entiset käräjäoikeustuomarit ovat ymmärrettävästi halunneet pitää "omiensa" puolta oikeusministeriön hallinnonalan yksikköjen välisessä resurssikampailussa. KKO:n lausunnossa vastustetaan myös ajatusta summaaristen asioiden keskittämisestä joihinkin tiettyihin käräjäoikeuksiin. Presidentti Pauliine Koskelo tunnetaan siitä, että hän on voimakkaasti vastustanut  ministeriön tuottavuusohjelmia ja pitänyt kynsin hampain kiinni yleisten tuomioistuinten viroista. Se, että summaariset asiat siirrettäisiin käräjäoikeuksista ulosottolaitokseen, olisi luultavasti karvas tappio Koskelolle. 

27. Tältä pohjalta, niin kuvittelen, KKO on muodostanut muistiossa esiintuodun kantansa nykyisen mallin säilyttämiseksi. Summaaristen asioiden asianosaisten eli sanotuissa asioissa ylisuuret kulut maksamaan joutuvien pienten ihmisten asemaan KKO:n lausunnossa ei ole kiinnitetty vähäisintäkään huomiota.

28. KKO:n muistiossa esiin tuoma kanta on itse asiassa kaikilta osin samansisältöinen kuin Suomen Perimistoimistojen Liiton kanta. Myös liitto on vastustanut riidattomien satavien eli perintäasioiden siirtämistä käräjäoikeuksilta ulosottolaitokselle, eikä liittokaan ole lämmennyt ajatukselle, jonka mukaan mainitut asiat voitaisiin keskittää vain tietyille käräjäoikeuksille. Perimistoimistojen liitto ei ole myöskään kannattanut sitä, että käräjäoikeudelle toimitetussa haastehakemuksessa voitaisiin samalla hakea myös ulosottoa. Jokainen ymmärtänee, mihin näkökohtiin nämä kannanotot perustuvat.

29. Pauliine Koskelo toimi aiemmin 15 vuoden ajan oikeusministeriössä lainsäädäntösihteerinä ja lainsäädäntöneuvoksena osallistuen muun muassa yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevan lain valmisteluun. Lieneekö oikeusministeriössä vallinnut "henki" summaaristen asioiden säilyttämisestä tuomioistuimissa tarttunut häneen jo tuolloin? Koskelo on ministeriössä ollessaan tehnyt yhteistyötä myös perintätoimistojen kanssa. Tästä on eräänä osituksena vuonna 1993 laadittu "Business Books" -nimiseen sarjaan kuulunut, yrityksille ja perintätoimistoille suunnattu teos "Uudet velkalait perinnässä," jonka toimittamiseen Salosta kotoisin oleva Pauliine Koskelo osallistui yhdessä perintäalan jonkinlaisena "guruna" pidetyn turkulaisen varatuomari Yrjö Lehtosen kanssa; netissä kirja tunnetaan nimenomaan nimikkeellä Lehtonen - Koskelo: Uudet velkalait perinnässä. Koskelo kirjoitti kyseiseen kirjaan velkajärjestelyä koskevan luvun. Kirja myi ilmeisen hyvin, sillä siitä otettiin kaksi painosta. Jostakin syystä Koskelo ei kuitenkaan mainitse sanottua kirjaa lakimiesmatrikkelissa tai Kuka Kukin On -teoksessa, joissa sen sijaan mainitaan muut hänen yksin tai muiden kanssa kirjoittamansa kirjat.

30. Varatuomari Yrjö Lehtonen toimi aikoinaan eli vuosina 1966-86 Suomeen johtaviin perintätoimistoihin kuuluneen perintätoimiston Contant Oy:n toimitusjohtajana; samaan aikaan hän oli myös Maksutieto Oy:n toimitusjohtajana. Myöhemmin Lehtonen oli mm. Yrjö Lehtonen International Oy:n toimitusjohtajana ja lakimiehenä ja viimeksi Asianajotalo Lehtonen Malinen Moisio Oy:n hallituksen jäsenenä ja lakimiehenä vuoteen 2002 saakka. Yrjö Lehtonen mainitsee kirjan Uudet velkalait perinnässä  esipuheessaan, että hän ja  sanotun kirjan neljä kirjoittajaa, mukana siis silloinen lainsäädäntöneuvos Pauliine Koskelo, ovat osallistuneet usein yrityksille järjestettyihin yhtiöoikeutta ja perintää käsitteleviin koulutustilaisuuksiin. 

31. Pauliine Koskelon lisäksi myös eräällä toisella KKO:n nykyisistä jäsenistä on "kytkös" - jos nyt tätä nimikettä voidaan ylipäätään käyttää - Yrjö Lehtoseen ja hänen toimistoihinsa. Tarkoitan Turusta kotoisin olevaa oikeusneuvos Pasi Aarniota, joka toimi Turun hovioikeuden viskaalina ollessaan sivutoimisesti Yrjö Lehtonen Ky:n lakimiehenä vuosina 1974-1986.

32. Minä en halua tietenkään väittää, että presidentti Pauliine Koskelon ja hänen myötään koko KKO:n kanta summaaristen asioiden järjestelyssä johtuisi edellä mainituista seikoista eli siitä, että Koskelo on oikeusministeriössä toimiessaan ollut työnsä puolesta tekemisissä perintäalan firmojen ja edustajin kanssa ja osallistunut luennoitsijana ja kouluttajana perinnän tehostamista tarkoittavaan tms. yrityksille suunnattuun koulutukseen. Mutta saattaahan entisillä työtehtävillä aina jotain vaikutusta olla. Joka tapauksessa  KKO:n ja Suomen Perimistoimistojen Liiton kanta näyttää olevan useissa summaarisia asioita eli perintäasioita koskevissa kysymyksissä samanlainen.

33. Tilasin pari päivää sitten tämän blogin kirjoittamista varten KKO:sta kopion edellä kappaleessa 26 mainitusta lausunnosta tai muistiosta. Muistion mukana tuli myös lasku, jossa kopiosta velotaan 7 euroa. Laskussa on tavanmukainen maininta siitä, että jollei laskua eräpäivään mennessä makseta, peritään minulta lisäksi säädetty viivästysmaksu. Nämä maksut ovat  laskuun otetun maininnan mukaan ulosottokelpoisia ilman tuomiota tai päätöstä; tämä perustuu tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annettuun lakiin (701/1993). Kyseisen saatavan perinnässä on toisin sanoen kyse edellä kappaleessa 3 mainitusta veroulosotosta.

34. Jos sen sijaan otattaisin itselleni kopion jostakin  asiakirjasta yksityisessä kopiointiliikkeessä ja jättäisin saamani laskun viimeistään eräpäivänä maksamatta, ei kyseistä saatavaa voitaisi periä samalla tavalla kuin KKO:n laskua. Kun kyse on kuluttajasaatavasta, olisi velkojan käännyttävä ensin perintätoimiston puoleen vapaaehtoisen maksun karhuamiseksi maksukehotuksella jne. Jos en tämän jälkeenkään maksaisi saatavaa vapaaehtoisesti, asiassa tulisi nostaa kanne käräjäoikeudessa; käräjäoikeuden olisi annettava haastehakemus minulle tiedoksi ja pyydettävä minulta vastinetta. Vasta sen jälkeen, kun asia on ratkaistu käräjäoikeuden yksipuolisella tuomiolla, asiassa voitaisiin hakea tuomion täytäntöönpanoa ulosottoviranomaiselta; tämä vaatisi uutta hakemusta ja uutta tiedoksiantoa. Minun oikeusturvastani huolehdittaisiin sanottua yksityisoikeudellista saatavaa koskevassa asiassa niin hyvin ja maan perusteellisesti, että se voisi tulla maksamaan minulle jo ennen ulosottoa lähes 300 euroa. Hyödyn oikeusturvastani varjelemisesta keräisi velkojaa perintäprosessissa edustava perintätoimisto tai lakiasiantoimisto.

35. Kyseisen järjestelmän säilyttämistä entisellään puolustavat kiivaasti muun muassa KKO ja Suomen Perintätoimistojen Liitto.

124. Riidattomien velkojen ja pikavippien perintä käräjäoikeuksissa on järjetöntä ja kallista; kulutaso on viisinkertainen verrattuna Ruotsiin

                        Viekää tuhkatkin pesästä...

1. Kulutusluottojen perintä oikeusteitse oli jo viime syksynä hurjassa kasvussa. Uuden ilmiön muodostivat niin sanotut pikavipit, joita perittiin yhä useammin oikeudessa. Kun käräjäoikeudet käsittelivät vielä vuonna 2005 koko maassa noin 140 000 velkomusasiaa, nousi niin sanotulla suppealla haastehakemuksella vireille tulleiden (summaaristen) riita-asioiden määrä vuonna 2008 jo 233 366 asiaan; valtaosa niistä koskee juuri kulutusluottojen ja pikavippien perintää. Kaikissa summaarisissa riita-asioissa kasvua oli edellisvuoteen verrattuna 20 prosenttia.

2. Summaariset riita-asiat muodostavat käräjäoikeuksien toiseksi suurimman asiaryhmän. Suurin on kiinteistöasiat - vuonna 2008 yhteensä 327 000 asiaa. Vuoden 2010 alusta kiinteistöasioita eli lainhuudatus- ja kiinnitysasioita ei enää ratkaista käräjäoikeuksissa, vaan ne siirtyvät maanmittauslaitokselle.

3. Tänä vuonna kulutusluottojen ja pikavippien perintä oikeusteitse on entisestään kiihtynyt. Tilastokeskuksen mukaan pikaluottoja otettiin vuoden 2009 ensimmäisenä neljänneksellä enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin. Uusia pikaluottoja myönnettiin vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana 280 000 kappaletta yhteensä 57 miljoonan euron arvosta. Yhdessä päivässä otetaan yli 3 000 pikavippiä.

4. Maksamatta jääneiden pikavippien ja osamaksuluottojen perintä työllistää käräjäoikeuksia paljon enemmän aikaisempiin vuosiin verrattuna. Vaikein tilanne on pääkaupunkiseudun käräjäoikeuksissa. Helsingin käräjäoikeudessa velkomusjuttujen kasvu oli alkuvuonna 50 prosenttia, Vantaalla kasvua oli liki 60 prosenttia ja Espoossakin lähes kolmannes. Tuusulan ja Hyvinkään käräjäoikeuksissa perintäasioiden kasvu oli myös 60 prosentin luokkaa.

5. Käräjäoikeuteen tulevat maksamattomat kulutusluotot ja pikavipit ovat lähes säännönmukaisesti selviä saatavia. Velallisen ja velkojan välillä ei siis ole riitaa saatavan olemassaolosta, perusteesta, suuruudesta tai edes korosta. Velan maksamattomuus johtuu yksinkertaisesti velallisen maksukyvyttömyydestä tai joskus maksuhaluttomuudesta. Tällaiset saatavat päätyvät oikeuteen yleensä monien maksumuistutusten ja karhukirjeiden jälkeen. Riidattomia saatavia perivät velkojien toimeksiannosta useimmiten perintätoimistot, joille kulutusluottojen ja pikavippien perintä on erityisesti tällä hetkellä sangen kannattavaa bisnestä. 

6. Jos velan vapaaehtoiseen maksuun tähtäävä perintä ei onnistu eikä maksuohjelmasta päästä sopimukseen, perintäfirma vie asian velallisen kotipaikan käräjäoikeuteen. Vapaaehtoisessa perinnässä noudatettavasta menettelystä säädetään laissa saatavien perinnästä (513/1999). Ennen perintää eli maksuvaatimuksen lähettämistä kuluttajasaatavaa ei pääsääntöisesti saa vaatia maksua tuomioistuimessa. Tyypillisesti perintään menevät saatavat perustuvat erilaisiin lyhytaikaisiin ja arkipäiväisiin luottosuhteisiin kuten tili- ja kertaluottoihin sekä ostovelkoihin. Velallinen on velvollinen korvaamaan velkojalle perinnästä aiheutuvat kohtuulliset kustannukset. Perintäkustannusten suuruus vaihtelee yleensä 50 eurosta pariinsataan euroon.

7. Jos perintä ei ole tuottanut tulosta, asiassa laaditaan kirjallinen haastehakemus, joka toimitetaan käräjäoikeudelle. Siinä velallista vaaditaan suorittamaan velkojalle saatavaa ja sille suoritettava korko, velkojan prosessikuut sekä perintäfirman perimiskulut. 

Vaikka saatava olisi, niin kuin lähes 99 prosentissa tapauksista on asian laita, täysin riidaton ja kyse on siten yksinomaan saatavan rutiininomaisesta perinnästä, käräjäoikeus käsittelee asian riita-asiana. Käräjäoikeus antaa ensin haasteen, joka annetaan velalliselle tiedoksi. Velalliselle varataan aikaa yleensä pari viikkoa antaa vastauksensa kanteen johdosta.  Jos velallinen ei anna vastausta tai riitauta vastauksessaan saatavaa, käräjäoikeuden kansliassa annetaan - asian käsittelee ja ratkaisee yleensä aina toimistosihteeri - yksipuolinen tuomio, jolla saatava korkoineen ja oikeudenkäyntikuluineen ynnä perintäfirman perimiskulut tuomitaan velallisen maksettavaksi. Tämän jälkeen velkoja tai perintätoimisto vie asian ulosottoviranomaiselle täytäntöönpanoa varten. 

8. Perintämenettely viranomaisessa on siten kaksivaiheinen: ensin saatavan vahvistaminen käräjäoikeuden yksipuolisella tuomiolla ja sen jälkeen tuomion täytäntöönpano ja mahdollinen ulosmittaus velallisen varoista, jollei maksua vapaaehtoisesti suoriteta. Käräjäoikeusvaihetta edeltää perintätoimiston suorittama saatavan perintäyritys.

9. Voidaan tai on oikeastaan pakko kysyä - itse olen kysellyt tätä asiaa monta kertaa - onko tällaisessa kaksivaiheisessa ja kalliissa viranomaismenettelyssä itse asiassa mitään järkeä? Kun kysymys on selvästä ja riidattomasta saatavasta, jonka maksamatta jääminen johtuu vain velallisen maksukyvyttömyydestä, niin eikö olisi järkevää, että mainittua perintäprosessia yksinkertaistettiin, jolloin käsittelyaika lyhenisi ja menettelystä sekä asianosaisille että yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia voitaisiin säästää? Kaksivaiheinen tai -portainen perintäsysteemi hyödyttää lähinnä vain perintätoimistoja, joille menettely on ilmeisesti jopa jonkinlainen kultakaivos. Sen sijaan velallisille ja velkojille aiheutuu menettelystä tarpeettomia kustannuksia. Kun perintäasioita on paljon, käräjäoikeudet ovat vaarassa ruuhkaantua, ja niihin joudutaan palkkaamaan lisää henkilökuntaa.

10. Riidattomien saatavien perintä käräjäoikeudessa ei ole velalliselle tai, jos velalliselta ei saada saatavaa ja kuluja ulosmitatuksi, velkojallekaan mitään halpaa puuhaa. Lainsäätäjä on delegoinut oikeusministeriölle vallan päättää riidattomien saatavien perintäasioissa velallisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrästä; kulukorvaustaksoista ei siis säädetä eduskunnan hyväksymällä lailla. Oikeusprosessin vastaajan eli velallisen maksettavaksi vaaditut kulut tuomitaan lähtökohtaisesti vaatimuksen mukaisesti. Ministeriön päätöksellä kuluille on kuitenkin asetettu tietty katto, jonka suuruus riippuu karhutun velan pääomasta. Ministeriö on korottanut sanottujen kulutaksoja suunnilleen joka kolmas vuosi.

11. Jos karhutun ja tuomitun velan pääoma on 250 euroa tai sitä vähemmän, on perustaksan mukainen oikeudenkäyntikulujen määrä vuoden 2009 alusta lähtien 210 euroa. Jos asia on ollut tavanomaista vaativampi - esimerkiksi kun asiassa on käyty sovintoneuvotteluja - tuomitaan oikeudenkäyntikuluja korotetun taksan mukaisesti, jonka suuruus on nykyisin 292 euroa (Voiko riidaton asia ylipäätään olla koskaan "tavallista vaativampi?") Jos velan pääoma on yli 250 euroa, on sanottu perustaksa 243 euroa ja korotettu taksa puolestaan 330 euroa. Perustaksan ja korotetun taksan mukaisiin oikeudenkäyntikuluihin sisältyy palkkio oikeudenkäyntiä varten suoritetuista toimenpiteistä - asian vastaanottaminen, osoitetietojen tarkistaminen, rekisteriotteen hankkiminen (jos velallisena on yhtiö), haastehakemuksen laatiminen ja toimittaminen tuomioistuimelle - kaikki velkojalle aiheutuvat yleiskulut, joihin kuuluu muun muassa tietoliikenneyhteys-, postitus- ja kopiointikukut. Lisäksi taksat sisältävät tavanomaiset suoranaiset kulut, kuten vuokran, oikeudenkäyntimaksun (79 euroa) ja mahdollisen arvonlisäveron. Näiden kulujen päälle tulevat siis vielä perintätoimiston perintäkulut, yleensä 50-200 euroa.

12. Ruotsissa  riidattomien saatavien perintä on paljon yksinkertaisempaa ja samalla myös asianosaisille huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. Ruotsissa perintäasioita ei käsitellä riita-asioina, vaan käytössä on niin sanottu maksamismääräysmenettely (betalningsföreläggande), joka on tarkoitettu juuri riidattomien saatavien perintää varten. Vuonna 1990 maksamismääräysasioiden käsittely siirrettiin käräjäoikeuksilta kruununvoutiviranomaisille (kronofogdemyndighet), jotka ovat siis ulosottoviranomaisia. Muutosta perusteltiin sillä, että hakijat eli velkojat voisivat saada riidattomia saataviaan koskevat vaatimukset vahvistetuiksi ja ulosotetuiksi aikaisempaa yksinkertaisemmin ja halvemmin.

13. Ruotsissa on siis ohitettu saatavien perinnässä kokonaan käräjäoikeusvaihe. Hakemus tehdään kruunuvoudille, joka tarkastaa hakemuksen asianmukaisuuden ja varaa velalliselle tilaisuuden vastata hakemukseen, ulosottoviranomainen huolehtii myös vastauspyynnön tiedoksiannosta velalliselle. Jos velallinen ei kiistä saatavaa yleensä kahden viikon pituisessa vastausajassa, ulosottoviranomainen määrää päätöksellään saatavan maksettavaksi. Jos velallinen kiistää saatavan, siirretään asia velkojan vaatimuksesta käräjäoikeuden käsiteltäväksi riita-asiana. Velalliset vastustavat velkojan vaatimuksia vain ani harvoin. Ulosottoviranomainen ei siis tutki asiaa materiaalisesti, vaan menettelyssä selvitetään vain, riitauttaako vastaaja velkojan vaatimuksen. - Myös Suomessa yksipuolisen tuomion antaminen käräjäoikeudessa perustuu samanlaiseen asian muodolliseen tutkintaan. Ulosottoviranomaisen antama maksamismääräys on sellaisenaan ulosottoperuste. Hakija ei siis tarvitse tehdä - toisin kuin Suomen kaksivaiheisessa menettelyssä - erillistä ulosottohakemusta, vaan menettely jatkuu ulosottona automaattisesti, jollei velkoja toisin halua.

14. Siistiä ja yksinkertaista käsittelyä, vai mitä? Rotsissa on todella yksinkertaistettu selvien ja riidattomien velkomisasioiden perintää pudottamalla menettelystä täytäntöönpanoa edeltävä käräjäoikeusvaihe kokonaan pois. Tämä on järkevä toimenpide, sillä jos asia on selvä ja riidaton, niin miksi ihmeessä tämä pitäisi ensin vahvistaa normaalissa riita-asian käsittelyssä käräjäoikeudessa! Ruotsalaiset ovat tämän ymmärtäneet, mutta suomalaiset lainvalmistelijat, lainsäätäjä ja tuomioistuimet näköjään eivät. 

15. Suomessa on vedottu oikeusturvaan, eli velallisen oikeusturva muka edellyttäisi ensin, että tuomioistuin - käytännössä ainoastaan lainopillista koulutusta vailla oleva toimistosihteeri - vahvistaa ensin saatavan ennen kuin se kelpaa ulosottoperusteeksi. Oikeusturvaan vetomainen on kummallinen peruste tässä yhteydessä esitettynä, sillä jos vastaaja ei vastusta saatava, niin hänen oikeusturvansa ei suinkaan edellytä, että tuo asia - vastustamisen puute - todetaan ensin tuomioistuimessa. Vastaajan oikeusturva tulee huomioiduksi Ruotsin mallissa niin, että jos hän vastustaa ulosottoviranomaiselle hakemusta, asia siirtyy velkojan vaatimuksesta käräjäoikeuden käsittelyyn. Tämä on riittävä tae oikeusturvan toteutumisesta.

16. Kaikkein räikeimmin Suomen summaaristen velkomisjuttujen käsittelyn epäkohdat ilmenevät menettelystä asianosaisille ja viime kädessä velalliselle aiheutuvien kustannusten kohdalla. Kuten  edellä kappaleesta 11 ilmeni, Suomessa kulutaksat ovat riidattomien velkomusjutuissa 210 ja 292 euroa, jos on kyse pääomaltaan alle 250 euron suuruisesta saatavasta, ja vastaavasti 243 ja 330 euroa, kun on kyse yli 250 euron suuruisesta saatavasta. Jos velkoja hakee käräjäoikeuden yksipuolisen tuomion perusteella ulosottoa, joutuu velallinen vielä suorittamaan niin sanottua taulukkomaksua, jonka suuruus riippuu ulosotettavan ja velalliselta perityn saatavan suuruudesta. Jos esimerkiksi saatava on vähintään 165 mutta enintään 335 euroa, on velalliselta perittävä taulukkomaksu 25 euroa, jos saatava on vähintään 670 euroa mutta enintään 1 680 euroa, on taulukkomaksu 76 euroa. Korkein taulukkomaksu on 185 euroa. 

17. Jos velalliselta perittävä selvä ja riidaton  saatava on  esimerkiksi 1 000 euroa, velallisen perittävät oikeudenkäyntikulut ovat siis yhteensä 300-400 euroa, jos velka saadaan ulosmitatuksi. Pelkästään käräjäoikeuskäsittelyn takia velallinen joutuu maksamaan oikeudenkäyntikuluja 210- 330 euroa. Ruotsissa velallinen joutuu korvaamaan hakijalle tältä perittävän 300 kruunun suuruisen hakemusmaksun sekä muina oikeudenkäyntikuluina  340 kruunua, joihin sisältyy palkkio velkojan omasta tai hänen avustajansa työstä. Yhteensä saatavan vahvistusvaihe maksaa velalliselle siis 640 kruunua. Tämä on 60 euroa. Suomessa summaarisen velkomusprosessin kulutaso on siten lähes viisinkertainen verrattuna Ruotsiin. On siinä "pieni" ero! Suomessa velalliset voivat joutua maksamaan jopa vaaditun pääoman ylittäviä oikeudenkäyntikulujen korvauksia pelkästään sen vuoksi, että riidattoman velan olemassaolo pitää ensin todeta käräjäoikeudessa.

18. Mistähän kulutason moninkertainen ero naapurimaiden välillä mahtaa johtua? Ovatko perintäfirmat Suomessa ahneempia kuin ruotsalaiset perintäyritykset? Vai ovatko kulutaksoja vahvistavat suomalaiset oikeusministerit ja neuvotteluja perintäfirmojen edustajien kanssa käyvät ministeriön virkamiehet kenties ruotsalaisiin kollegoihinsa verrattuna hövelimpiä ja anteliaampia? Suuret perintäfirmat, joita Suomessa lienee viisi tai kuusi, hoitavat kulutusluottojen ja pikavippien perinnästä valtaosan, vuonna 2008 noin 65 prosenttia. Puhutaan konekielisistä asioista tai E-asioista, mikä tarkoittaa sitä, että perintäfirmat hoitavat saatavien perinnän käräjäoikeuksissa elektronisen vireillepanon ja käsittelyn mahdollistavan asiointijärjestelmän (Santra) avulla. Järjestelmää on sanottu kalliiksi, mikä tekee ymmärrettäväksi sen, että käräjäoikeuksien perintäasiat ovat keskittyneet muutamalle suurelle perintäyritykselle. Perintäasioita voi kuitenkin hoitaa käräjäoikeuksissa myös manuaalisesti. Elektronisesti vireille tulleita  saatavien perintäasioita saapui  vuonna 2008 käräjäoikeuksiin 30 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. - Myös Ruotsissa perintäasioita hoitavilla ulosottoviranomaisilla lienee käytössä vastaavanlainen elektroninen asiointijärjestelmä, joten kulutason ero ei selity tällä perusteella.

19. Kun riidattomien saatavien käsittelyä koskeva kysymys oli pari vuotta sitten - jälleen kerran - Suomessa pohdittavana, ehdotin omassa lausunnossani, että myös meillä riidattomien saatavien perintä pitäisi järjestää samalla tavoin kuin Ruotsissa, eli turha käräjäoikeusvaihe jätettäisiin meilläkin pois. Oikeusministeriö, käräjäoikeudet ja myös korkein oikeus (KKO) kuitenkin vastustivat tällaista muutosta. KKO vetosi totuttuun tapaansa siihen, että asianosaisten ja lähinnä velallisen oikeusturva edellyttäisi asian kierrättämistä ensin käräjäoikeuden kautta.

20. Verrataanpa tilannetta siihen, miten niin summaaristen rikosasioiden eli sakkojuttujen käsittely on Suomessa järjestetty. Suomessa poliisimies voi yksin antaa tietyissä liikennerikkomusasioissa rikesakon, eikä polisin päätöstä tarvitse viedä syyttäjän tai oikeuden vahvistetavaksi. Poliisin antama rikesakko on sellaisenaan täytäntöönpanokelpoinen. Hieman vakavammissa sakkojutuissa poliisimies kirjoittelee tien päällä tai kansliassa niin sanottuja rangaistusvaatimuksia liikennerikoksista ja muista vähäisemmistä rikoksista. Rangaistusvaatimukset poliisi kiikuttaa syytäjälle, joka vahvistaa ne antamillaan rangaistusmääräyksillä. Näitäkään asioita ei siis viedä käräjäoikeuteen. Vasta siinä käytännössä harvinaislaatuisessa tapauksessa, jolloin poliisin rangaistusvaatimuksen saanut vastustaa sitä, asia siirtyy käsiteltäväksi normaalina rikosasiana käräjäoikeuteen.

21. Oikeusturvaa ja nimenomaan rikoksesta epäillyn ja syytetyn oikeusturvaa korostetaan ymmärrettävistä syistä rikosasioissa. Oikeusturvaan kuuluu olennaisena osana oikeus saada asia käsitellyksi puolueettomassa tuomioistuimessa. Kuitenkin rikosasioissa tuomiovaltaa on uskottu edellä kerrotulla tavalla varsin laajassa mitassa tuomioistuimen sijasta syyttäjälle ja poliisille. Tähän nähden on paradoksaalista, että Suomessa toisaalta katsotaan, että riita-asioissa tuomiovaltaa ei voida uskoa  - juuri oikeusturvanäkökohtiin vedoten - edes selvissä ja riidattomissa velkomusasioissa käräjäoikeuksien sijasta ulosottoviranomaisille.  Näin siitä huolimatta, että  ulosottoviranomaisissa löytyy lainoppinutta henkilökuntaa ja että velallinen voisi, Ruotsin mallin mukaisesti, vastustamalla velkojan hakemusta saada aina asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. 

22. Näyttää siltä, että todellisuudessa kyse ei olekaan vastaajan oikeusturvasta, vaan jostakin aivan muusta. Tai sitten tuomioistuimet ja KKO ovat ymmärtäneet asian täysin väärin. Käräjäoikeudet vastustavat uudistusta ilmeisesti vain siksi, että ne haluavat asiatilastonsa näyttävän mahdollisimman suurilta, jotta ne voisivat säilyttää nykyisen suuruiset henkilöresurssinsa. 

23. Summaariset velkomusasiat ovat käräjäoikeuksissa nykyisin toiseksi suurin asiaryhmä, kuten edellä totesin. Korkein oikeus on presidentti Pauliine Koskelon johdolla ollut sotajalalla oikeusministeriön kanssa tuomioistuinten henkilöresursseja ja tuottavuuskysymystä koskevissa asioissa. Koskelo ei halua, että tuomioistuinten henkilöresursseja supistetaan vähääkään, vaikka toisaalta summaaristen asioiden siirrossa käräjäoikeuksilta ulosottoviranomaisille olisi kyse juuri sellaisesta rakenteellisesta muutoksesta, jota Koskelo on joka käänteessä peräänkuuluttanut.

24. Lainkäyttö tuomioistuimissa on tarkoitettu riitaisten asioiden ja rikosjuttujen käsittelyä varten. Jos asianosaisten välillä ei ole edes mitään riitaa, ei asian käsittely ja ratkaiseminen järkevästi ajatellen kuulu tuomioistuimeen. Riidattoman asian "ratkaisu" tarkoittaa itse asiassa vain sitä, että tuomioistuin toteaa, ettei riitaa ole! Selvien ja riidattomien velkomusten perintä käräjäoikeuksissa ei siten ole mielekästä. Niiden käsittely käräjäoikeuksissa syö muutenkin juttumäärin kanssa painiskelevien tuomioistuinten resursseja. On paradoksaalista, että käräjäoikeudet, joille korkein oikeus antaa sivustatukea, valittavat aina työnsä paljoutta, mutta samalla ne kuitenkin haluavat pitää kynsin hampain kiinni summaarisista velkomusasioista, vaikkei niiden perintä edellytä tuomioistuinkäsittelyä. 

25. Kiinteistöasiat eli lainhuudatusta ja kiinteistökiinnitystä koskevat kirjaamisasiat ovat vielä tällä hetkellä käräjäoikeuksien suurin asiaryhmä. Vuonna 2008 käräjäoikeuksiin saapui 327 000 kiinteistöasiaa. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana Suomessa on keskusteltu paljon siitä, pitäisikö tai voitaisiinko kiinteistöasiat siirtää pois käräjäoikeuksilta. Itse olen ollut myös näiden asioiden poissiirtämisen kannalla, koska myöskään kiinteistöasioissa, joiden käsittely on lähinnä vain kirjaamista,  ei ole kyse lainkäytöstä. Asiaa on pohdittu useissa toimikunnassa ja työryhmissä, jotka ovat aina päätyneet siihen, että kiinteistöasiat pitää säilyttää käräjäoikeuksissa. Käräjäoikeudet vastustivat kiinteistöasioiden poissiirtämistä ja syyt olivat varmasti samat, joilla on vastustettu myös  summaaristen riita-asioiden poissiirtämistä käräjäoikeuksista. Kaksi vuotta sitten järki vihdoin ja viimein voitti ja kiinteistöasiat päätettiin siirtää käräjäoikeuksilta maanmittalaitokseen. Uudistus toteutuu vuoden 2010 alusta lukien.

26. Kävin helmikuussa 2007 presidentti Pauliine Koskelon kanssa keskustelua Helsingin Sanomien mielipidesivulla muun muassa juuri riidattomien velkomusasioiden käsittelypaikasta. Kirjoituksessani "Käräjäoikeuksien asioita karsittava" (HS 10.2.-07) ihmettelin muun muassa sitä, että oikeusministeriö ja tuomioistuimet, KKO  muiden mukana, haluavat edelleen pitää kiinteistöasiat sekä riidattomat velkomusasiat käräjäoikeuksissa, vaikka oikeusturva ei sitä edellyttäisi. Presidentti Koskelo vastasi 16.2.-07 kirjoituksessaan, joka oli otsikoitu opettavaisesti "Oikeuslaitoksen tehostamisen edettävä oikeassa järjestyksessä." Koskelo kirjoitti muun muassa, että riidattomien velkomusasioiden siirto ulosottolaitokseen "ei kuitenkaan ratkaise mitään, vaan kysymys on siitä, mitä siirrolla olisi voitettavissa." Väite oli yllättävä, sillä sen mukaan Koskelo ei ole lainkaan noteerannut, että selvien asioiden siirtäminen pois käräjäoikeuksista tehostaisi käräjäoikeuksien työtä, sillä silloin ne pääsisivät keskittymään todella riitaisten asioiden käsittelyyn. Yksityisten ihmisten eli velkomusjuttujen asianosaisten aseman Koskelo sivuutti niin ikään, vaikka se on tässäkin kohdin tärkeintä. Miksi ihmisten pitää turhaan kierrättää selvät asiat tuomioistuinten kautta, vaikka oikeusturva ei sitä edellytä ja vaikka siitä aiheutuu heille paljon tarpeettomia kustannuksia? 

27. Presidentti Koskelo huomautti sanotussa vastineessaan myös siitä, että velkomusratkaisujen kansainvälinen täytäntöönpanokelpoisuus EU:ssa edellyttää noiden asioiden tuomioistuinkäsittelyä ja viittaisi asetukseen EY 805/2004. Koskelon mukaan Ruotsissa tilanne on tässä kohdin toinen, koska siellä toimivallan siirto käräjäoikeuksilta ulosottoviranomaisille oli tehty jo aiemmin, vastaavasti EU-asetuksen sisältö on Ruotsin osalta muista jäsenmaista poikkeava.

28. Vastasin Koskelon kirjoitukseen otsikolla  "EU:n oikeus ei estä perintäuudistusta" (HS 24.2.-07). Totesin siinä, että Koskelon mainitsema EU-asetus koskee vain sellaisia tapauksia, joissa velkomuspäätöksen täytäntöönpanoa haetaan muussa kuin tuomioistuinvaltiossa. Asetus ei sitä vastoin koske sellaisen tuomion täytäntöönpanoa, joka tapahtuu siinä valtiossa, jossa velkomuspäätös on tehty. Sanottu EU-asetus ei siis olisi estänyt sitä, että Suomeen luotaisiin puhtaasti kotimaisia velkomisasioita varten käräjäoikeusprosessin rinnalle vaihtoehtoinen, ulosottoviranomaisessa tapahtuva perintäprosessi Ruotsin mallin mukaan. Velkoja voisi valita, kumpaa tietä hän käyttää. Jos velkoja tarvitsisi saatavalleen eurooppalaisen täytäntöönpanoperusteen, jonka hän siis aikoisi panna täytäntöön jossakin toisessa EU:n jäsenvaltiossa, hänen on nostettava kanne käräjäoikeudessa. Mutta jo asiassa on kyse kotimaisen saatavan perinnästä, eli asialla ei ole liityntää toiseen EU-valtioon, velkoja voisi tehdä hakemuksen ulosottoviranomaiselle. Lisäksi totesin, että Suomikin olisi halutessaan saanut EU:lta samanlaisen riidattomien saatavien perintää koskevan poikkeusluvan kuin Ruotsi aikanaan.

29. Nykyisin tilanne on EU-oikeutta koskevan kysymyksen osalta vielä selvempi kuin vuonna 2007. Rajat ylittävien riidattomien velkojen perintä EU:ssa on helpottunut, kun myös Suomessa on alettu loppuvuodesta 2008 soveltaa EU:n asetuksen - (EY) N:0 1896/2006 - mukaista menettelyä eurooppalaisesta maksamismääräysmenettelystä. Eduskunta hyväksyi marraskuussa 2008 sanottua EU-asetusta täydentävän lain (754/2008), joka tuli voimaan 12.12.2008. Tätä yksinkertaistettua menettelyä noudattaen Suomessa asuva yksityishenkilö tai täällä toimiva yritys voi hakea maksamismääräystä jossakin muussa EU:n jäsenvaltiossa olevaa henkilöä tai yritystä vastaan, jos saatava on hänen mielestään riidaton. 

30. Eurooppalaista maksamismääräystä koskevat asiat on keskitetty kussakin jäsenvaltioissa tiettyyn tuomioistuimeen, Suomessa Helsingin käräjäoikeudelle. Ruotsissa mainitut asiat on keskitetty Luulajan ulosottoviranomaiselle, koska Ruotsissa on käytössä edellä selostettu käräjäoikeusvaiheen sivuuttava, ulosottoviranomaisessa käytävä ja EU:n hyväksymä perintäprosessi. Toisessa EU-maassa oleva henkilö tai yritys voi hakea riidattoman saatavan perusteella maksamismääräystä Helsingin käräjäoikeudessa, jos velallinen on Suomessa. Suomalaisen henkilön tai yrityksen on käännyttävä vastaavasti sen jäsenmaan asianomaisen tuomioistuimen tai ulosottoviranomaisen puoleen, jossa velallinen on. Tietojen vaihdossa käytetään asioiden hallinnoinnin helpottamiseksi vakiolomakkeita. - Minusta on hieman outoa, että Suomessa kyseiset asiat on keskitetty Helsingin käräjäoikeuteen, vaikka se on paitsi maan suurin, myös ruuhkaisin alioikeus. 

31. Tämän eurooppalaisen menettelyn rinnalla jäsenvaltion oma perintäjärjestelmä on edelleen käytössä. Velkoja voi siis valita, hakeeko hän riidattomalle saatavalleen eurooppalaista maksamismääräystä vai käyttääkö hän mieluummin kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaista menettelyä, Suomessa siis käräjäoikeudessa vireille pantavaa haastehakemusta, joka tähtää yksipuolisen tuomion antamiseen. Kotimainen oikeussuojatie on käytettävissä myös silloin, kun velallisen kotipaikka on jossakin toisessa jäsenvaltiossa.

32. Puhtaasti "kotikutoisten" riidattomien saatavien perinnän järjestäminen on edelleen EU:n jokaisen jäsenmaan järjestettävissä tarkoituksenmukaisemmilla tavalla. Vaikka eurooppalaista maksamismääräystä on haettava asianomaisen jäsenmaan tuomioistuimessa - poikkeuksena siis Ruotsi - voitaisiin Suomessa säätää laki "kotimaisesta" maksamismääräysmenettelystä, jossa toimivalta kuuluisi käräjäoikeuden sijasta ulosottoviranomaiselle. Se olisi käytettävissä silloin, kun sekä velkoja että velallinen asuvat Suomessa eikä velkojan tarkoituksena ole hakea täytäntöönpanoa toisessa EU:n jäsenvaltiossa. Tämän rinnalle jäisi edelleen nykyisin käytössä oleva yksipuoliseen tuomioon tähtäävä riitaprosessi käräjäoikeudessa. Ulosottoviranomaisen luona tapahtuva perintäprosessi voisi olla vähintään  puolta halvempi kuin nykyinen perintäprosessi käräjäoikeudessa. Jos velkoja kuitenkin haluaisi karhuta selvää saatavaansa käräjäoikeudessa, hänelle ei voitaisi tuomita suurempaa oikeudenkäyntikulujen korvausta, mihin hänellä olisi oikeus ulosottoviranomaisessa käytävässä perintäprosessissa. - Luultavasti sanotunlaisessa uudessa perintäprosessissa käsiteltäisiin ja ratkaistaisiin 90-95 prosenttia kaikista kulutusluotto- ja pikavippiasioista. - Miltä ehdotukseni kuulostaa?

33. Ehdotukseni jäänee kuitenkin pelkäksi ehdotukseksi, sillä oikeusministeriössä on jo pari kolme vuotta sitten tehty periaatepäätös, jonka mukaan riidattomien saatavien perintäprosessi säilyy käräjäoikeuksissa, siis tuossa yhden täysin turhan käsittelyvaiheen sisältävässä ja paljon kustannuksia aiheuttavassa menettelyssä. Riidattomien velkomusasioiden käsittelyn kehittämistä on pohdittu suomalaiselle lainvalmistelulle tyypilliseen tapaan pitkään ja hartaasti erilaisissa komiteoissa, toimikunnissa ja työryhmissä 1990-luvulta lähtien, mutta mitään kunnon valmista ei ole toistaiseksi saatu aikaan, vaikka hankkeen vetäjiäkin on vaihdettu moneen otteeseen. Asiaa käsiteltiin muun muassa Ulosotto-toimikunnan mietinnössä (KM 1998:2), jolloin kannatusta sai myös ehdotus selvien velkomusasioiden siirtämisestä ulosottoviranomaiselle. Oikeusministeriö on kuitenkin pitänyt härkäpäisesti kiinni nykyisestä systeemistä, joka on siis asianosaisille ja velallisille kallis, mutta joka on suurille perintäfirmoille hyvää bisnestä.

34. Sanotussa valmistelutyössä on pohdittu myös riidattomien velkomusjuttujen keskittämistä muutamaan käräjäoikeuteen, mutta tämäkään ehdotus ei ole ministeriötä miellyttänyt. Niinpä riidattomia perintäasioita tullaan myös jatkossa käsittelemään kaikissa käräjäoikeuksissa. Tarkoituksena on ollut, että riidattomien perintäasioiden käsittely hoidettaisiin jatkossa pääasiassa sähköisesti. Monien mutkien jälkeen asiasta saatiin vihdoin viime toukokuun lopulla oikeusministeriön työryhmän mietintö  (2009:7), toimeksiannon mukaan työryhmän ehdotuksen piti valmistua jo viime vuoden loppuun mennessä. Tarkoitus on, että perintäasiat voitaisiin käsitellä käräjäoikeuksissa sähköisesti ensi vuoden alusta lähtien. Kiirettä tulee ilmeisesti pitämään, jos tästä tavoitteesta aiotaan pitää kiinni.

35. Haastehakemuksen voi riidattomassa velkomusasiassa toimittaa jo nykyisinkin käräjäoikeudelle sähköisesti niin sanotun Santra-yhteyden kautta. Tämä suljettu järjestelmä, joka edellyttää lupaa ja määrättyjä investointeja, on ollut toiminnassa jo kymmenisen vuotta. Yhteyttä sanotaan tehokkaaksi, sillä siinä haastehakemuksen konekieliset tiedot tallentuvat automaattisesti käräjäoikeuden Tuomas-tietojärjestelmään. Oikeusministeriön työryhmämietinnön mukaan Santraan liittyminen aiheuttaa huomattavia kustannuksia. Tarvittavien edellytysten luominen Santraa varten maksaa tällä hetkellä perintäyritykselle keskimäärin noin 5  000 euroa; kovin kalliista investoinnista ei siis kuitenkaan näyttäisi olevan kysymys. Tällä hetkellä Santraa käyttää vain kuusi luvanhaltijaa eli perintätoimistoa, mutta näiden kuuden käräjäoikeuksille toimittamat perintähakemukset muodostivat vuonna 2008 noin 65 prosenttia kaikista käräjäoikeuksille toimitetuista yhteensä 233 000 perintäasiasta.

36. Santra-yhteys jäisi edelleen käyttöön, mutta sen rinnalle on tarkoitus kehittää uusi internetpohjainen sähköinen asiointiliittymä. Se olisi tarkoitus suunnata nimenomaan pienille perintätoimistoille, yksityisasiakkaille ja julkisyhteisöille. Velkoja voisi kyseisen liittymän kautta toimittaa haastehakemuksensa sähköisesti käräjäoikeudelle ja saada sitä kautta myös tuomiosta laaditun jäljennöksen, joka on ulosottoa varten tarkoitettu toimituskirja. Mainitun sähköisen yhteyden kautta toimitetut tiedot kirjautuisivat suoraan käräjäoikeuden asiainhallintajärjestelmään. Riidattomia velkomusasioita, käytännössä siis perintäasioita, voitaisiin kuitenkin edelleen toimittaa ja hoitaa myös paperilla, postitse tai sähköpostin välityksellä. 

37. Porkkanaksi uuteen sähköiseen asiointiliittymään siirtymiseksi OM:n työryhmä tarjoaa kantaja-velkojalta perittävän oikeudenkäyntimaksun alentamista 25 prosentilla silloin, kun haastehakemus tehdään sähköisesti. Kun sanottu oikeudenkäyntimaksu on nykyisin 79 euroa, olisi se sähköisessä asioinnissa siis "vain" 59 euroa. Mahtaneeko tämä "huima" rabatti kannustaa yksityisiä velkojia ja pieniä perintätoimistoja siirtymään järjestelmän piiriin? Saman alennuksen saisivat - tietenkin - myös kuusi isoa "santralaista" perintätoimistoa. Mutta velallisen velkojalle/perintätoimistolle tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrään tämä muutos ei vaikuttaisi mitään, joten velalliset joutuisivat edelleen maksamaan edellä   kappaleessa 11 mainittuja  kulukorvauksia, joiden määrää on vieläpä nostettu kuluvan vuoden alussa.

38. Oikeusministeriön työryhmän mietinnössä on yksi paha puute, joka aiheuttaa sen, että uudistus jää pahasti puolitiehen. Nykyiseen järjestelmään sisältyy se omituinen piirre, että sitten kun käräjäoikeus on antanut velkomusasiassa yksipuolisen tuomion, velkojan tulee vielä erikseen hakea  tuomion täytäntöönpanoa eli ulosottoa ulosottoviranomaiselta. Tähän ei työryhmän mietinnössä ehdoteta muutosta. Tämä mutkistaa ja hidastaa menettelyä ja aiheuttaa myös lisäkustannuksia. Perintätoimistot tuskin hoitavat ulosottohakemuksia ilmaiseksi, ja velkoja joutuu suorittamaan ulosottovirnaomaiselle erinäisiä maksuja, jotka sitten peritään tai yritetään periä velalliselta takaisin. Ruotsissa, jossa on voimassa edellä kerrottu "yhden luukun periaate," ei erillistä ulosottohakemusta tarvita, sillä  siellä velkomusasia pannaan  vireille suoraan ulosottoviranomaiselle, jolloin se siirtyy automaattisesti ulosottoon.

39.  Vuonna 2006 samoja asioita pohtinut OM:n toinen työryhmä esitti mietinnössään (2006:15), että riidattomissa velkomusasioissa annetut tuomiot tallennettaisiin sähköiseen tuomiorekisteriin ja että ulosoton hakeminen mahdollistettaisiin jo haastehakemuksen yhteydessä. Tuomioiden tallentamista sähköiseen rekisteriin valmistellaan toisessa OM:n työryhmässä, joka ei ole vielä ilmeisesti jättänyt mietintöään. Tämän vuoden toukokuussa toukokuussa mietintönsä (2009:7) jättäneen työryhmän toimeksiannossa puolestaan todetaan lakonisesti, että "ei ole tarkoituksenmukaista kehittää sellaista menettelyä, että ulosottoa haettaisiin jo haastehakemuksen yhteydessä." Toimeksiannon ovat allekirjoittaneet ministeri Tuija Brax ja ylijohtaja Kari Kiesiläinen. 

40. Oikeusministeriö on aikaisemmin, kun se on vastustanut perintäasioiden siirtämistä käräjäoikeuksilta ulosottolaitokselle, perustellut kantaansa aina muun muassa ja erityisesti sillä, että "tulevaisuudessa on mahdollisuus luoda systeemi, jossa  ulosottoa voidaan hakea jo haastehakemuksen yhteydessä" ja että ehdotettu asioiden siirto ulosottomiehelle olisi siten tämän vuoksi tarpeetonta. Mutta nyt, kun ministeriö on ensin tehnyt lopullisen ja sitovan päätöksen nykysysteemin säilyttämisestä, ministeriö pyörtääkin pyhät lupauksensa ja selittää - ilman minkäänlaisia perusteluja - ettei tuo yhden luukun periaate olekaan "tarkoituksenmukaista." Todella hämmästyttävää!  Miksi muka ei ole ja miksi sitten aikaisemmin on koko ajan uskoteltu, että se olisi mahdollista?

41. Kyseinen pitkään valmisteltu, "suureksi ja mullistavaksi" etukäteen kuvattu uudistus lässähtää kyllä pannukakuksi. Mikään ei oikeastaan muutu: perintäasioita voidaan edelleen hoitaa käräjäoikeudessa paperilla ja sähköpostitse, ulosottoa pitää edelleen hakea erikseen ja mikä tärkeintä, prosessi on asianosaisille ja etenkin velallisille yhtä kallis kuin nytkin! Suurten "santralaisten" perintäfirmojen eduista sentään huolehditaan yhtä hyvin ellei paremminkin kuin aiemmin!

42. Nyt on vain tarkoitus rakennella jälleen yksi uusi sähköinen asiointijärjestelmä jo olemassa olevan Santran rinnalle, vaikka ei ole takeita, miten paljon sitä tullaan käyttämään. Oikeudenkäyntikulujärjestelmä suosii  "santralaisia", sillä sitä käyttäville perintäfirmoille tuomitaan yhtä suuria oikeudenkäyntikulujen korvauksia kuin niillekin velkojille, jotka hoitavat perintäasioita käräjäoikeudessa paperilla tai sähköpostitse. Santran käyttö on perin yksinkertaista, vaivatonta ja huokeaa, sillä sen avulla perintätoimistot välttyvät esimerkiksi haastehakemusten tulostamisesta, allekirjoittamisesta ja postittamisesta aiheutuvista kustannuksista. Oikeusministeriön vahvistamat kulutaksat on laadittu asioiden manuaalista hoitamista silmällä pitäen, mutta niistä ovat hyötyneet ja hyötyvät edelleen myös elektronisesti ja konekielellä käräjäoikeudessa asioivat kuusi perintätoimistoa.

43. Ulosottoa on voitu jo pari vuotta hakea sähköisesti. Olisi ollut luultavasti  "vain tekniikkaa" kehittää ulosoton sähköinen asiointijärjestelmä sellaiseksi, että se olisi mahdollistanut myös riidattomien saatavien vahvistusmenettelyn ulosottoviranomaisessa, jolloin perintäasiat olisi voitu siirtää käräjäoikeuksilta  kokonaan ulosottolaitoksen hoidettavaksi. Tästä oikeusministeriön olisi pitänyt lähteä liikkeelle ja tehdä jo vuosia sitten periaatepäätös riidattomien perintäasioiden siirtämisestä ulosottolaitokselle. Nykysysteemi, joka tulee siis jatkumaan, on turhan monimutkainen ja kallis ja hyödyttää vain muutamaa suurta perintätoimistoa. Suomessa perintäprosessi on viisi tai kuusi kertaa kalliimpi kuin Ruotsissa ja viulut maksavat viime kädessä aina velalliset, kulutusluottojen ja pikavippien ottajat. 

44. Härskiä rahastusta! Tätä nimikettä julkisuudessa on käytetty paheksuttaessa pikavippejä myöntävien firmojen lainaehtoja ja menettelyä. Miten sitten pitäisi luonnehtia riidattomien velkomusten (laillista) perintäprosessia ja siitä velallisille ja yhteiskunnalle aiheutuvia suuria kustannuksia?