131. Saatavien perintä: miksi perintäasioita ei siirretä tuomioistuimilta ulosottolaitokselle?

1. Olen käsitellyt selvien ja riidattomien saatavien  - niistä käytetään myös nimitystä summaariset asiat -  perintää ja niistä aiheutuvia kustannuksia kahdessa aiemmassa blogissani: 124/7.7.-09 ja 128/21.7.-09. Olen ihmetellyt, 1) miksi näitä riidattomia asioita ei siirretä käräjäoikeuksilta ulosottoviranomaiselle ja 2) miksi perintäasioista tuomitavat oikeudenkäyntikulut ovat Suomessa viisi tai kuusi kertaa suuremmat kuin Ruotsissa. Naapurimaassamme perintäasiat siirrettiin vuonna 1990 käräjäoikeuksista ulosottoviranomaiselle (kronofogdemyndigheten).

2. Suomessa on pohdittu jo pitkälti toistakymmentä vuotta, miten riidattomien saatavien velkomusprosessi eli summaarinen prosessi tulisi järjestää. Mitään valmista ei ole kuitenkaan saatu oikeusministeriössä aikaan, vaikka asiaa on käsitelty monen monituisissa komiteoissa, toimikunnissa ja työryhmissä.

3. Selvien ja riidattomien saatavien velkomisprosessissa on tarjolla neljä rakenteellista perusvaihtoehtoa: 

1) saatava vahvistetaan käräjäoikeudessa ja pannaan täytäntöön ulosottolaitoksessa (nykyinen ns. kahden luukun järjestelmä);

2) saatava sekä vahvistetaan että pannaan täytäntöön ulosottolaitoksessa (Ruotsin malli);

3) saatavan riidattomuus todetaan yksityisessä määrämuotoisessa perinnässä lähinnä perintätoimistojen toimesta (yksityinen malli) sekä

4) saatava pannaan suoraan täytäntöön ulosottolaitoksessa kuten veropäätöksiä ja erilaisia muita ns. eksekutiivisia asiakirjoja koskevat julkisoikeudelliset maksut (veroulosotto).

4. Ulosotto 2000 -toimikunnan enemmistö katsoi, että yksityistä perintäjärjestelmää tulisi ryhtyä tarkemmin selvittämään. Kannatusta saivat toimikunnan mietinnössä (KM 1998:2) myös Ruotsin malli (mm. prosessioikeuden professori Erkki Havansi oli tällä kannalla) samoin kuin nykyinen järjestelmäkin. - Tuomioistuimet 2000 -luvulle  -nimisessä suppeassa peruselvityksessä 3.3.1998 (laatijoina kaksi OM:n virkamiestä eli silloinen kehittämispäällikkö, nykyinen Turun käräjäoikeuden laamanni Erkki Hämäläinen ja hallitusneuvos Heikki Liljeroos) todettiin, että "ei ole tarkoituksenmukaista eikä järkevää" rakentaa uutta menettelyä tai järjestelmää summaaristen asioiden ratkaisemista varten johonkin toiseen viranomaiseen (Ruotsin malli) ja siirtää käräjäoikeuksissa  työskentelevää, summaarisen menettelyn osaavia ihmisiä toisiin virastoihin tekemään lähes samaa työtä. - Mietintönsä 8.1.2001 jättänyt OM:n sisäinen työryhmä (työryhmä koostui yksinomaan OM:n virkamiehistä) oli myös sillä kannalla, että summaarinen velkomusprosessissa säilytetään käräjäoikeuksissa, eikä siirretä esimerkiksi ulosottolaitokselle ja että käräjäoikeusprosessia pyritään edelleen "virtaviivaistamaan."  

5. Hovioikeudenpresidentti Markku Arposen johdolla toiminut laajapohjainen tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea (KM 2003:2) oli sen sijaan summaaristen asioiden käsittelyjärjestyksen osalta aivan eri linjoilla kuin aiemmat selvityselimet. Komitean selkeä enemmistö eli 13 jäsenestä 12 jäsentä (heidän joukossaan mm. tuomareita, asianajajia ja yliopistotutkijoita) ja yksi pysyvä asiantuntija (professori Jyrki Virolainen) oli sitä mieltä, että riidatonta saatava koskevat asiat tulisi siirtää pois käräjäoikeuksista ulosottolaitoksen tehtäväksi. 

6. Komitean enemmistö perusteli ehdotustaan yksityiskohtaisesti (KM 2003:2, s. 146-149) ja lausui yhteenvetona asiasta seuraavasti (s. 149):

- Riidattomissa saatavissa on kysymys saatavien perinnästä, joka jo asian luonteen vuoksi kuuluu ulosottolaitokselle. Itse maksuvelvollisuus on useimmiten selvä ja velan maksamatta jättäminen johtuu velallisen maksukyvyttömyydestä tai -haluttomuudesta. Sekä velallisen että velkojan oikeusturva voitaisiin riidatonta saatavissa koskevissa asioissa toteuttaa käräjäoikeuden sijasta yhtä hyvin myös ulosottolaitoksessa. Riidatonta saatavaa koskevien asioiden siirtäminen ulosottolaitokselle parantaisi sekä velallisen että velkojan asemaa, sillä perinnästä aiheutuvat kustannukset vähenisivät, perintäjärjestelmä yksinkertaistuisi ja perintäprosessi nopeutuisi. Sanottu siirto selkeyttäisi käräjäoikeuksien tehtäväkuvaa ja parantaisi niiden mahdollisuuksia keskittyä ydintehtävänä olevaan oikeusriitojen ja konfliktien ratkaisemiseen ja tähän liittyvän perustoiminnan kehittämiseen.

7. Komitean vähemmistöön jäi kolmen oikeusministeriön virkamiehen (Optulan erityistutkija Kaijus Ervasti, lainsäädäntöneuvos, nykyinen lainsäädäntöjohtaja, Asko Välimaa ja erityisasiaintuntija Sakari Laukkanen) mielipide. Siinä katsottiin, kuten OM:n omissa "sisäisissä" selvityksissä oli aiemminkin tehty, muun muassa, että summaaristen asioiden siirtäminen käräjäoikeuksilta ulosottolaitokselle ei tuottaisi "kokonaistaloudellisia säästöjä," koska siirto edellyttäisi käräjäoikeuskissa näihin asioihin käytettävien resurssien siirtämistä siltä pois. Sakari Laukkanen korosti omassa lausumassaan vielä  käräjäoikeuksissa tapahtuvan "sähköisen asioinnin ja menettelyn virtaviivaisuuden" kehittämistä.

8. Komitean sanottu ehdotus - samoin kuin monet muutkin komitean tekemät järkevät ehdotukset - jäivät tai paremmin sanottuna jätettiin oikeusministeriössä ja valtioneuvostossa valitettavasti pimentoon, ja oikeusministeriö jatkoi tässäkin asiassa omalla, aiemmin valitsemallaan linjalla. Erityisasiantuntija Sakari Laukkanen nimitettiin OM:n tuomioistuinyksikön kehittämispäälliköksi, ja yksi hänen päätehtävistään oli kehittää summaaristen perintäasioita koskevaa "sähköistä asiointia" ja "menettelyn virtaviivaistamista." Näinhän Laukkanen oli itse edellä mainitussa komitean mietintöön jättämässään lausumassa asiaa jo hahmotellut. Ulosottoperuste oli määrä edelleen vahvistuttaa käräjäoikeudessa, mutta uudistustyö tähtäsi siihen, että homma hoituisi  yhdellä hakemuksella.

9. Kehittämistyötä jatkettiin - yllätys yllätys - asettamalla tammikuussa 2006 jälleen uusi, nyt kehittämispäällikkö Sakari Laukkasen johdolla työskennellyt toimikunta. Toimikunta otti nimekseen Summaaristen asioiden kehittämistyöryhmä  mietintö valmistui lokakuussa 2006 (OM työryhmämietintö 2006:15). Tämäkin työryhmä pohti - jälleen kerran - tulisiko summaaristen asioiden käsittely säilyttää jatkossakin tuomioistuimissa. Kun työryhmään kuului vain oikeusministeriön virkamiehiä, yksi käräjätuomari ja yksi käräjäoikeuden osastosihteeri, ei ollut yllätys, että työryhmä oli sitä mieltä, että käräjäoikeus on oikea paikka summaarisille asioille. Työryhmän mukaan voitaisiin harkita summaaristen asioiden keskittämistä muutamiin laissa nimittäviin käräjäoikeuksiin. Kahden luukun periaatetta puollettiin taas kerran ympäripyöreästi "velallisen oikeusturvalla ja taloudellisilla syillä." Taloudellisten syiden kohdalla jätettiin - taas kerran - huomioimatta kokonaan se, miten kohtuuttoman korkeita kustannuksia kahden luukun perintäprosessista aiheutuu velallisille ja velkojille ja keitä tämä nykymalli taloudellisesti yksinomaan hyödyttää. Työryhmä ehdotti, että otettaisiin käyttöön internetissä toimiva asiointiliittymä, jonka kautta "kuka hyvänsä voisi laatia haastehakemuksen riidattomissa velkomisasioissa." Työryhmä ehdotti - jälleen kerran - tosin vain periaatteellisesti, että velkoja voisi hakea ulosottoa jo haastehakemuksen yhteydessä. Tämäkin mietintö oli periaatteellinen, sillä konkreettisia  lakiehdotuksia tai toimenpiteitä ei mietinnössä esitetty.

10. Tämäkään mietintö ei johtanut mihinkään konkreettisiin toimenpiteisiin ja uudistuksiin. Kehittämispäällikkö Sakari Laukkanen palasikin vuonna 2008 siviilivirkaansa Rovaniemen hovioikeuteen, eikä hänen tilalleen oikeusministeriöön ole enää palkattu uutta virkamiestä samalla nimikkeellä. Mutta asian valmistelua varten asetettiin toki - kuinkas muuten - huhtikuussa 2008 taas uusi oikeusministeriön työryhmä, jonka tehtäväksi annettiin - vihdoin viimein - laatia myös konkreettisia pykälä- ja toimenpide-ehdotuksia. Työryhmän puheenjohtajaksi valittiin käräjätuomari Petteri Palomäki ja varapuheenjohtajaksi hovioikeudenneuvos Sakari Laukkanen. Työryhmän jäsenet "löydettiin"  OM:n tietohallintoyksiköstä, OM:n tietotekniikkakeskuksesta, OM:n hallinto-osastolta, Lindorff Oy:stä ja Oulun käräjäoikeudesta (osastosihteeri); työryhmän sihteerinä toimi espoolainen käräjätuomari. Tuttua ja turvallista väkeä siis jälleen kerran, kantavina voimina oikeusministeriön, käräjätuomareiden ja perintätoimistojen edustus. Kuluttajajärjestöt eivät saaneet tälläkään kerralla edustajaansa työryhmään. Toimeksiannon mukaan työryhmän mietinnön piti valmistua jo vuoden 2008 loppuun mennessä, mutta työryhmän mietintö valmistui vasta toukokuussa 2009 (OM:n työryhmämietintö 2009:7).

11.  Jo työryhmän toimeksianto tarjosi yllätyksen, sillä oikeusministeri Tuija Braxin ja OM:n oikeushallinto-osaston ylijohtaja Kari Kiesiläisen allekirjoittamassa toimeksiannossa todetaan lakonisesti, että "ei ole tarkoituksenmukaista kehittää sellaista menettelyä, että ulosottoa haettaisin jo haastehakemuksen yhteydessä." Tämä lausahdus oli yllätys siksi, että kaikissa aiemmin valmistuneissa edellä selostetuissa selvityksissä oli lähdetty siitä tavoitteesta, että ulosottoa voitaisiin hakea jo käräjäoikeudelle toimitussa haastehakemuksessa. Mitään perustetta sille, miksi tuo kauan kaivattu ja luvattu uudistus ei nyt yhtäkkiä enää olekaan tarkoituksenmukaista, ei toimeksiannossa mainittu.

12. Työryhmän mietintö on suppea ja niukasti perusteltu.  Mietinnön asiallinen anti tuntuu vähäiseltä, sillä mietinnössä todetaan lyhyesti lähinnä vain se uutuus, että esityksen tarkoituksena on mahdollistaa se, että riidaton velkomusasia voitaisiin käsitellä käräjäoikeudessa täysin sähköisesti. Uusi sähköinen asiointiliityntä olisi internetpohjainen siten, että  kantaja voisi asiointiliittymän kautta toimittaa haastehakemuksensa sähköisesti käräjäoikeudelle ja saada sitä kautta myös tuomiosta laaditun jäljennöksen, joka olisi sitten ulosotossa tarvittava toimituskirja. Sähköisen yhteyden kautta toimitetut tiedot kirjautuisivat suoraan käräjäoikeuden asianhallintajärjestelmään. Internetpohjainen asiointiliityntä on tarkoitus suunnata nimenomaan pienille perintätoimistoille.

13. Kyseinen uudistus ei olisi mikään mullistava uutuus, sillä haastehakemuksessa lain mukaan esitettävät tiedot on voitu lähettää jo vuoden 1993 alioikeusuudistuksesta lähtien käräjäoikeuden tietojärjestelmään (Tuomas) elektronisen tietojensiirtojärjestelmän (Santra) kautta, jos velkojalla on tähän järjestelmän edellyttämät tekniset valmiudet. Saapunessta konekielisestä haastehakemuksesta muokataan käräjäoikeudessa haaste, joka voidaan toimittaa sähköisenä kirjeenä postin tietojärjestelmän välityksellä; määränpäässä kirje muutetaan tavalliseksi kirjeeksi. Tässä pitkälti automatisoidussa menettelyssä, jota käyttävät vain muutamat suurimmat perintätoimistot (esimerkiksi Lindorff ja Intrum Justitia) ja jotkut teleoperaattorit,  summaarisista asioista on jo 15 vuoden ajan käsitelty ja ratkaistu noin 50-60 prosenttia.  Santra-yhteys on tehokas, mutta  työryhmän mietinnön mukaan siihen liittyminen on yrityksille kallista - jos nyt noin 5 000 euron liittymiskustannuksia voidaan pitää kalliina.

14. Lakiteknisesti uudistus on lähes olematon, sillä lakiin otettaisiin mietinnön mukaan vain pari pikku lisäystä. Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annettua lakia muutettaisiin siten, että toimituskirja voitaisiin allekirjoittaa koneellisesti. Toiseksi tuomioistuinten suoritteista perittävistä maksuista annettua lakia muutettaisiin siten, että sähköisesti vireille pannulle riita-asioille säädettäisiin muulla tavalla vireille pantuja riita-asioita 25 prosenttia alempi käsittelymaksu; käsittelymaksu on nykyisin 79 euroa. Tällä pyritään kannustamaan yrityksiä sähköisen asiointiliittymän käyttöön.

15. Monet valmistelutyö-puuhastelun kuluessa luvatut uudistukset ja muutokset jäävät  vain puheeksi ja lupauksiksi: A) Vaikka koko ajan on vakuutettu, että summaarisissa asioissa siirrytään  sähköiseen asiointiin, säilyy laissa edelleen oikeus hoitaa riidattomia velkomusasioita myös paperilla tai sähköpostitse; luultavasti noin parissakymmenessä prosentissa asioista hakemus pannaan myös jatkossa vireille perinteisellä tyylillä.  B) Summaarisia asioita ei tulla keskittämään ainoastaan joihinkin käräjäoikeuksiin, vaan niitä käsitellään jatkossakin kaikissa käräjäoikeuksissa. C) Ulosottoa ei voida tulevaisuudessakaan hakea jo haastehakemuksessa, vaan sitä varten tarvitaan ulosottoviranomaiselle tehtävä eri hakemus. D) Vuoden 2009 työryhmän toimeksiannossa mainitusta sähköisestä tuomiorekisteristä ei puhuta työryhmän mietinnössä mitään; jne. Yli kymmenen vuotta kestäneestä valmistelutyöstä ei todellakaan jää kovin paljon käteen.

16. Pahinta on kaksivaiheisesta perinnästä asianosaisille aiheutuvat turhat lisäkustannukset ja velallisen maksettavaksi oikeusministeriön taksoilla vahvistetut korkeat oikeudenkäyntikulut, joissa tuntuu olevan paljon ilmaa. Kymmenen vuotta kestäneen valmistelutyön aikana syntyneissä lainvalmistelutöissä ei ole puututtu tähän yksityisen ihmisen kannalta tärkeimpään asiaan lainkaan, KM 2003:2:a lukuun ottamatta.  Vertailu Ruotsissa vahvistettuihin kulutaksoihin ei ole aiheuttanut minkäänlaista keskustelua Suomessa. Esimerkiksi  edellä kappaleessa 4 mainitussa oikeusministeriön sisäisen työryhmän mietinnössä todetaan kyllä, kuinka suuret ovat summaarisissa asioissa vahvistetut kulutaksat Suomessa ja Ruotsissa. Suomessa nuo taksat vahvistettiin oikeusministeriön päätöksellä ensimmäisen kerran vuonna 1999. Tuolloin kulutaksat olivat 1 000 mk ja (vaativissa asioissa) 1 400 mk, jos saatavan pääoma  oli enintään 1 500 mk, vastaavasti yli 1 500 mk:n suuruisten saatavien osalta kulutaksat olivat  1 200 ja 1 600 mk. Ruotsissa sen sijaan kulutaksa on sama riippumatta saatavan suuruudesta ja asian vaativuusasteesta; selvä ja riidaton asia ei voi tietenkään olla juuri koskaan "vaativa." Ruotsissa sen sijaan yhden summaarisen asian käsittely tiedoksiantoineen maksoi vuonna 1998  vain 313 kruunua eli noin 216 markkaa. 

17. Suomessa velalliselta perityt oikeudenkäyntikulut saatavan vahvistamisvaiheessa olivat jo vuonna 1998 viisin- tai kuusinkertaiset Ruotsiin verrattuna. Sama "tahti" on säilynyt ennallaan, sillä kuten olen aiemmissa blogeissani (124/7.7. ja 128/21.7.)  kertonut, Suomessa  riidattoman saatavan vahvistusmenettely käräjäoikeudessa on edelleen viisi kertaa kalliimpi kuin saman suuruisen saatavan vahvistusmenettely Ruotsin ulosottoviranomaisessa; Ruotsissa taksa on 60 kruunua, mutta Suomessa taksa liikkuu 230-330 euron välillä. Kun suuret ylikansalliset perintäyhtiöt, kuten esimerkiksi Intrum Justitia ja Lindorff, toimivat sekä Suomessa että Ruotsissa, riittää näillä toimistoilla varmaan ihmettelemistä - ja partaan nauramista - siinä, miksi Suomen oikeusministeriö on ollut aikanaan  (vuonna 1999) niin höveli, että on vahvistanut summaarisissa asioissa viisi tai kuusi kertaa korkeammat kulutaksat mitä Ruotsissa vastaavanlaissa asioissa tuomitaan velallisten maksettavaksi. Lisäksi Ruotsissa on käytössä sama taksa riippumatta saatavan suuruudesta, "vaativissa asioissa" Ruotsissa ei ole käytössä mitään erillistä korotettua taksaa.

18. On todella hämmästyttävää, että tähän Suomen ja Ruotsin järjestelmien väliseen kulueroon ei ole meillä kiinnitetty minkäänlaista huomiota oikeusministeriön valmisteluelimissä. Lainvalmistelussa tätä(kin) kysymystä on tarkasteltu  yksinomaan ylä- tai makrotason kannalta ja unohdettu kokonaan ne (pienet ja köyhät) ihmiset, jotka maksavat kalliin ja yksinomaan perintä-, laki- ja asianajotoimistoja hyödyttävän kalliin perintöprosessin viulut.

19. Syytä siihen, miksi Suomen oikeusministeriön vahvistamissa kulutaksoissa näyttäisi olevan niin kovin paljon ilmaa, pitäisi kysyä oikeusministeriön oikeushallinto-osaston virkamiehiltä, jotka ovat aikanaan neuvotelleet, varmaankin yhdessä Suomen Perintätoimistojen Liiton edustajien kanssa, sanotut kulutaksat, jotka oikeusministeri on sitten vahvistanut. 

20. Kuten olen esittänyt ja niin kuin tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomiteakin esitti (KM 2003:2 s. 149) selvien ja riidattomien saatavissa on kyse yksinomaan perinnästä ja perinnän hoitaminen ei kuulu suomalaisessa järjestelmässä tuomioistuimille vaan ulosottolaitokselle. Siksi myös Suomessa olisi siirryttävä Ruotsin mallin mukaiseen yhden luukun käytäntöön, jossa riidatonta saatavaa ja sen ulosottoa haetaan yhdellä ja samalla hakemuksella ulosottovirnaomaiselta. Suomalainen kahden luukun järjestelmä tulee yhteiskunnalle luonnollisesti kalliimmaksi kuin yksivaiheinen menettely ja lisää entisestään velallisille perinnästä aiheutuvien kustannusten määrää. 

21. Edellä selostetuissa oikeusministeriön lukuisissa selvitystöissä kyseinen ehdotus Ruotsin mallin mukaisesta uudistuksesta on aina sivuutettu sillä tekosyyllä, että kyse olisi vain asioiden siirtämisestä yhdestä organisaatiosta toiseen ja katsottu, ettei tämä ole "tarkoituksenmukaista." Mutta kuten edellä mainitsemista perusteluista ilmenee, kyse ei ole suinkaan vain organisatorisesta muutoksesta, vaan paljosta muusta. Kyse on a) menettelyn yksinkertaistamisesta, b) nopeuttamisesta ja  c) tehostamisesta, sekä d) asianosaisille aiheutuvien oikeudenkäyntikustannusten supistamisesta ja e) yhteiskunnalle perinnästä aiheutuvien kulujen säästämisestä.

22. Summaaristen asioiden kehittämistyöryhmän mietintö (OM 2006:15) lähetettiin vuoden 2006 loppupuolella lausuntokierrokselle. Tuolloin oli vielä olemassa mahdollisuus, että järki olisi voittanut ja asiassa olisi päätetty edetä Ruotsin mallin mukaisesti. Lausuntoa pyydettiin muun muassa KKO:lta, kaikilta kuudelta hovioikeudelta, kaikilta 58 käräjäoikeudelta (!), Suomen perimistoimistojen Liitolta, Suomen Asianajajaliitolta, (vain ) kahdelta ulosottovirastolta, kuluttajavirastolta jne. Tavallisesti tällaisissa tapauksissa lausuntoa pyydetään myös  maan kolmelta oikeustieteelliseltä tiedekunnalta tai näiden tiedekuntien prosessioikeuden professoreilta, mutta tässä tapauksessa näin ei "jostakin syystä" tehty. Oikeusministeriö, joka lausunnot pyytää, ei ehkä halunnut, että sen mielestä "selvää" asiaa ryhdyttäisiin ruotimaan ja polemisoimaan tarkemmin joidenkin "teoreetikkojen" toimesta. 

23. Tämä on tavanmukaista oikeusministeriön taktiikkaa: lausuntoja pyydetään lähinnä niiltä tahoilta, joiden tiedetään jo etukäteen kannattavan ehdotusta, kun taas "toisinajattelijat" sivutetaan kylmästi lausuntoja pyydettäessä. Kun jo etukäteen tiedettiin, että käräjäoikeudet haluavat, että summaariset asiat pysyvät käräjäoikeuksissa, pyydettiin lausuntoa kaikilta 58 käräjäoikeudelta, jotta saataisiin näyttämään, että lausunnonantajien "selvä enemmistö" kannattaa ehdotusta! Miksi käräjäoikeudet sitten haluavat pitää summaariset asiat eli täysin riidattomat asiat itsellään? Tietenkin siksi, että jos nuo asiat siirrettäisiin ulosottoviranomaisille, jouduttaisin myös jokin pieni osa käräjäoikeuksien kansliahenkilökunnan viroista siirtämään ulosottolaitokseen, ja tätähän käräjäoikeudet, samoin kuin hovioikeudet ja KKO:kin, vastustavat kiivaasti. Muutoin niillä ei tietenkään olisi mitään kyseistä siirtoa vastaan.

24. Lausunnonantajista vain Itä-Suomen hovioikeus - presidenttinsä Markku Arposen johdolla - Seinäjoen käräjäoikeus, Helsingin ulosottovirasto ja Suomen kihlakunnanvoudit ry kannattivat riidattomien saatavien siirtoa ulosottovirastoihin. Tästä voidaan päätellä, että ulosottoviranomaisilla ei ole mitään sanottua siirtoa vastaan.

25. Muun muassa KKO vastusti siirtoa sillä ympäripyöreällä perusteella, että siirrossa olisi (muka) kyse vain "tarkoituksenmukaisuudesta" ja ettei siitä olisi odotettavissa "tuottavuuden lisäystä." Myös monet muut lausunnonantajat vetosivat lyhyesti ainoastaan siihen, että kyse olisi vain asioiden siirtämisestä yhdestä organisaatiosta toiseen. Mutta kuten olen jo edellä kappaleessa 21 todennut, kyse ei ole suinkaan tästä, vaan siirto merkitsisi selvää menettelyn rationalisointia ja säästäisi asianosaisten eli viulut maksamaan joutuvien ihmisten kuluja samoin kuin yhteiskunnan varoja. Toiminta tehostuisi ja tuottavuus tietenkin lisääntyisi, jos nykyisen kahden luukun  ja kahden eri tiedoksiannon systeemistä siirryttäisiin yhden luukun ja yhden tiedoksiannon järjestelmään.

26. KKO:n kyseistä lausuntoa, joka on päivätty 21.12.2006, ei ole jostakin syystä otettu KKO:n internetsivuille, jossa sen sijaan on julkaistu monia muita KKO:n antamia lausuntoja. Itse asiassa KKO lausunto on otsikoitu lausunnon sijasta "muistioksi", mutta esimerkiksi OM:n julkaisussa lausuntoja ja selvityksiä 2007:5 KKO:n muistiota käsitellään lausuntona. KKO:n muistion/lausunnon on laatinut kolmen jäsenen ja esittelijän muodostama työryhmä, jonka puheenjohtajana on ollut presidentti Pauliine Koskelo. Kaksi muuta jäsentä eli oikeusneuvokset Hannu Rajalahti ja Soile Poutiainen ja valikoitu työryhmään ilmeisesti siksi, että kumpikin on toiminut aiemmin käräjäoikeuden laamannina; työryhmän sihteeri on entinen käräjätuomari. Kokoonpanolla on turvattu se, että lausunnon mukaan summaariset asiat pysyvät edelleen käräjäoikeuksissa; entiset käräjäoikeustuomarit ovat ymmärrettävästi halunneet pitää "omiensa" puolta oikeusministeriön hallinnonalan yksikköjen välisessä resurssikampailussa. KKO:n lausunnossa vastustetaan myös ajatusta summaaristen asioiden keskittämisestä joihinkin tiettyihin käräjäoikeuksiin. Presidentti Pauliine Koskelo tunnetaan siitä, että hän on voimakkaasti vastustanut  ministeriön tuottavuusohjelmia ja pitänyt kynsin hampain kiinni yleisten tuomioistuinten viroista. Se, että summaariset asiat siirrettäisiin käräjäoikeuksista ulosottolaitokseen, olisi luultavasti karvas tappio Koskelolle. 

27. Tältä pohjalta, niin kuvittelen, KKO on muodostanut muistiossa esiintuodun kantansa nykyisen mallin säilyttämiseksi. Summaaristen asioiden asianosaisten eli sanotuissa asioissa ylisuuret kulut maksamaan joutuvien pienten ihmisten asemaan KKO:n lausunnossa ei ole kiinnitetty vähäisintäkään huomiota.

28. KKO:n muistiossa esiin tuoma kanta on itse asiassa kaikilta osin samansisältöinen kuin Suomen Perimistoimistojen Liiton kanta. Myös liitto on vastustanut riidattomien satavien eli perintäasioiden siirtämistä käräjäoikeuksilta ulosottolaitokselle, eikä liittokaan ole lämmennyt ajatukselle, jonka mukaan mainitut asiat voitaisiin keskittää vain tietyille käräjäoikeuksille. Perimistoimistojen liitto ei ole myöskään kannattanut sitä, että käräjäoikeudelle toimitetussa haastehakemuksessa voitaisiin samalla hakea myös ulosottoa. Jokainen ymmärtänee, mihin näkökohtiin nämä kannanotot perustuvat.

29. Pauliine Koskelo toimi aiemmin 15 vuoden ajan oikeusministeriössä lainsäädäntösihteerinä ja lainsäädäntöneuvoksena osallistuen muun muassa yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevan lain valmisteluun. Lieneekö oikeusministeriössä vallinnut "henki" summaaristen asioiden säilyttämisestä tuomioistuimissa tarttunut häneen jo tuolloin? Koskelo on ministeriössä ollessaan tehnyt yhteistyötä myös perintätoimistojen kanssa. Tästä on eräänä osituksena vuonna 1993 laadittu "Business Books" -nimiseen sarjaan kuulunut, yrityksille ja perintätoimistoille suunnattu teos "Uudet velkalait perinnässä," jonka toimittamiseen Salosta kotoisin oleva Pauliine Koskelo osallistui yhdessä perintäalan jonkinlaisena "guruna" pidetyn turkulaisen varatuomari Yrjö Lehtosen kanssa; netissä kirja tunnetaan nimenomaan nimikkeellä Lehtonen - Koskelo: Uudet velkalait perinnässä. Koskelo kirjoitti kyseiseen kirjaan velkajärjestelyä koskevan luvun. Kirja myi ilmeisen hyvin, sillä siitä otettiin kaksi painosta. Jostakin syystä Koskelo ei kuitenkaan mainitse sanottua kirjaa lakimiesmatrikkelissa tai Kuka Kukin On -teoksessa, joissa sen sijaan mainitaan muut hänen yksin tai muiden kanssa kirjoittamansa kirjat.

30. Varatuomari Yrjö Lehtonen toimi aikoinaan eli vuosina 1966-86 Suomeen johtaviin perintätoimistoihin kuuluneen perintätoimiston Contant Oy:n toimitusjohtajana; samaan aikaan hän oli myös Maksutieto Oy:n toimitusjohtajana. Myöhemmin Lehtonen oli mm. Yrjö Lehtonen International Oy:n toimitusjohtajana ja lakimiehenä ja viimeksi Asianajotalo Lehtonen Malinen Moisio Oy:n hallituksen jäsenenä ja lakimiehenä vuoteen 2002 saakka. Yrjö Lehtonen mainitsee kirjan Uudet velkalait perinnässä  esipuheessaan, että hän ja  sanotun kirjan neljä kirjoittajaa, mukana siis silloinen lainsäädäntöneuvos Pauliine Koskelo, ovat osallistuneet usein yrityksille järjestettyihin yhtiöoikeutta ja perintää käsitteleviin koulutustilaisuuksiin. 

31. Pauliine Koskelon lisäksi myös eräällä toisella KKO:n nykyisistä jäsenistä on "kytkös" - jos nyt tätä nimikettä voidaan ylipäätään käyttää - Yrjö Lehtoseen ja hänen toimistoihinsa. Tarkoitan Turusta kotoisin olevaa oikeusneuvos Pasi Aarniota, joka toimi Turun hovioikeuden viskaalina ollessaan sivutoimisesti Yrjö Lehtonen Ky:n lakimiehenä vuosina 1974-1986.

32. Minä en halua tietenkään väittää, että presidentti Pauliine Koskelon ja hänen myötään koko KKO:n kanta summaaristen asioiden järjestelyssä johtuisi edellä mainituista seikoista eli siitä, että Koskelo on oikeusministeriössä toimiessaan ollut työnsä puolesta tekemisissä perintäalan firmojen ja edustajin kanssa ja osallistunut luennoitsijana ja kouluttajana perinnän tehostamista tarkoittavaan tms. yrityksille suunnattuun koulutukseen. Mutta saattaahan entisillä työtehtävillä aina jotain vaikutusta olla. Joka tapauksessa  KKO:n ja Suomen Perimistoimistojen Liiton kanta näyttää olevan useissa summaarisia asioita eli perintäasioita koskevissa kysymyksissä samanlainen.

33. Tilasin pari päivää sitten tämän blogin kirjoittamista varten KKO:sta kopion edellä kappaleessa 26 mainitusta lausunnosta tai muistiosta. Muistion mukana tuli myös lasku, jossa kopiosta velotaan 7 euroa. Laskussa on tavanmukainen maininta siitä, että jollei laskua eräpäivään mennessä makseta, peritään minulta lisäksi säädetty viivästysmaksu. Nämä maksut ovat  laskuun otetun maininnan mukaan ulosottokelpoisia ilman tuomiota tai päätöstä; tämä perustuu tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annettuun lakiin (701/1993). Kyseisen saatavan perinnässä on toisin sanoen kyse edellä kappaleessa 3 mainitusta veroulosotosta.

34. Jos sen sijaan otattaisin itselleni kopion jostakin  asiakirjasta yksityisessä kopiointiliikkeessä ja jättäisin saamani laskun viimeistään eräpäivänä maksamatta, ei kyseistä saatavaa voitaisi periä samalla tavalla kuin KKO:n laskua. Kun kyse on kuluttajasaatavasta, olisi velkojan käännyttävä ensin perintätoimiston puoleen vapaaehtoisen maksun karhuamiseksi maksukehotuksella jne. Jos en tämän jälkeenkään maksaisi saatavaa vapaaehtoisesti, asiassa tulisi nostaa kanne käräjäoikeudessa; käräjäoikeuden olisi annettava haastehakemus minulle tiedoksi ja pyydettävä minulta vastinetta. Vasta sen jälkeen, kun asia on ratkaistu käräjäoikeuden yksipuolisella tuomiolla, asiassa voitaisiin hakea tuomion täytäntöönpanoa ulosottoviranomaiselta; tämä vaatisi uutta hakemusta ja uutta tiedoksiantoa. Minun oikeusturvastani huolehdittaisiin sanottua yksityisoikeudellista saatavaa koskevassa asiassa niin hyvin ja maan perusteellisesti, että se voisi tulla maksamaan minulle jo ennen ulosottoa lähes 300 euroa. Hyödyn oikeusturvastani varjelemisesta keräisi velkojaa perintäprosessissa edustava perintätoimisto tai lakiasiantoimisto.

35. Kyseisen järjestelmän säilyttämistä entisellään puolustavat kiivaasti muun muassa KKO ja Suomen Perintätoimistojen Liitto.