968. Töölön pyöräturmasta 4,5 vuotta vankeutta

1. Käräjäoikeus antoi tänään tuomion Helsingin Meilahdessa elokuussa sattuneesta pyöräilijän kuolemantapauksesta. Syttäjä oli vaatinut jutussa vähintään kahdeksan vuoden vankeusrangaistusta henkilöautoa kuljetttaneelle 35-vuotiaalle miehelle, jonka hän katsoi syyllistyneen tappoon, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja liikennepakoon. 

2. Onnettomuus tapahtui 12.8., jolloin 66-vuotias miespuolinen polkupyöräilijä ja syytetyn kuljettama henkiläauto olivat matkalla samaan suuntaan Tukholmankatua kohti Mannerheimintien risteystä. Syytteen mukaan autoa (Saab 9 000 Sedan) ajanut mies oli kiihdyttänyt pyöräilijän ohitse, kiilannut tämän eteen ja tehnyt tahallisen äkkijarrutuksen. Tämän seurauksena pyörää ajanut mies oli lentänyt ohjaustangon yli pää edellä katuun ja kuollut seuraavana päivänä  sairaalassa saamiinsa vammoihin. Pyöräilijällä todettiin sairaalassa aivoruhje ja selkäytimen vamma. Pyöräilijällä ei ollut kypärää. Autoilija oli kaasuttanut välittömästi pois tapahtumapaikalta Mannerheimintietä pitkin, mutta poliisi sai hänet kiinni seuraavana päivänä. Hänet vangittiin 15.8. epäiltynä aluksi todennäköisin syin surmasta (RL 21: 3), joka on tappoa lievempi henkirikos. Juttua tutkinut poliisi kovensi rikosnimikkeen myöhemmin tapoksi. 

3. Autoilija kiisti syytteen. Hän väitti, ettei ollut ajanut ko. päivänä autollaan Tukholmankadulla eikä myöskään käynyt tapahtumapaikalla. Hän myönsi kuitenkin autoilleensa tapahtuma-aikana muutaman sadan metrin päässä turmapaikasta. 

4. Käräjäoikeus (pj. tuomari Maritta Pakarinen) ei pitänyt syytetyn mainittua väitettä uskottaväna. Oikeuden mukaan miehen osallisuudesta tekoon todistivat silminnäkijöiden kertomukset autosta ja se, että mies oli myöntänyt olleensa turma-aikana ajamassa ko. autollaan onnettomuuspaikan lähellä. Todistajat tunnistivat äkkijarrutuksen tehneen Saab 9 000 -auton ja yksi todistajista muisti auton rekisterinumeron yhtä numeroa vaille oikein. Käräjäoikeus perusti näyttöä koskevan ratkaisunsa suurimmaksi osaksi juuri todistajien kertomuksiin.Turmasta oli saatu myös valvontakamerakuvaa, mutta kamera oli ollut aika kaukana tapahtumapaikasta ja sen tallentama kuva oli liian epäselvä, jotta yksinomaan sen perusteella olisi voitu tehdä riittävän tarkkoja johtopäätöksiä tapahtumista.- (Todistajat olivat nähneet tapahtumat takaapäin, minkä voisi otaksua heikentävän heille syntyneiden mielikuvien luotettavutta. Lisäksi tapausta on käsitelty runsaasti mediassa - somesta puhumattakaan - ja tavalla, jossa autoilijan menettely on jyrkästi tuomittu eli sitä on kritisoitu sangen voimakkain sanakääntein)

5. Oikeuden perustelujen mukaan autoilija oli ensin Tukholmankadulla ohittanut 66-vuotiaan pyöräilijän läheltä, jolloin tämä oli näyttänyt autoilijalle keskisormea. (Tukholmankadulla ei ole ko. kohtaa pyörätietä, vaan pyöräilijät joutuvat ajamaan ajoradalla autojen rinnalla) Mannerheimintien risteyksessä pyöräilijä ja syytetyn kuljettama auto olivat pysähtyneet liikennevalossa ja lähteneet valojen vaihduttua kääntymään oikealle Mannerheimintielle, auto pyöräilijän takana. Pian tämän jälkeen syytetyn auto oli uudelleen ohittanut pyöräilijän, kiilannut tämän eteen ja tehnyt oikeuden mukaan tahallaan äkkijarrutuksen, jolloin pyöräilijä oli lentänyt ohjaustangon yli asvalttiin ja saanut kuolemaan johtaneet vammansa. Käräjäoikeuden mukaan pyöräilijä oli auton äkkijarrutuksen johdosta törmännyt auton takaosaan; autosta ei tosin ole löytynyt törmäysjäkiä. - Pyöräijän suistuminen katuun on voinut aiheutua myös siitä, että hän on joutunut suorittamaan autolijan kiilaamisen vuoksi äkillisen jarrutuksen.

6. Oliko autoilijan menettelyssä kysymys tahallisesta taposta vai tuottamuksesta, tarkemmin sanottuna törkeästä kuolemantuottamuksesta? Tahallisuusarvioinnissa on kyse siitä, mitä tekijä on teon hetkellä mieltänyt tai tahtonut varsinkin teon seurauksen suhteen. Tahallisuudesta ja tuottamuksesta on kirjoitettu rikosoikeudessa paljon. Mieleen palautuvat 60-luvun opinnot ja Brynolf Honkasalon oppikirjoissa selitetyt termit  dolus determinatus (tarkoitettu tahallisuus), dolus directus (varmuustahallisuus) ja tahallisuuden hankalin osio eli dolus eventualis (tahallisuuden alin aste). Honkasalon kirjoissa painotettiin dolus eventualisin osalta tekijän tahdon suuntautumista, mutta nyttemmin pääpaino tahallisuuden ja tuottamuksen rajanvedossa pannaan yleensä mieltämisen todennäköisyysasteeseen, eli etenkin siihen, onko rikollisen teon seuraus, esimerkiksi juuri kuolema, ollut tekijän tieten teon varsin todennäköinen seuraus. 

7. Vuonna 2003 rikoslakiin otetun (seuraus)tahallisuutta koskevan määritelmän mukaan teko on tahallinen, jos tekijä on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen (esimerkiksi kuoleman)  taikka pitänyt  seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä (RL 3:6). Seuraus on aiheutettu  tahallisesti myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä. Tekijän menettely on sen sijaan (vain) tuottamuksellista eli huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan (RL 3:7).

8. Käräjäoikeus päätyi ko. jutussa siihen, että autoilijan syyksi ei voida lukea tahallista tekoa eli tappoa, vaan ainoastaan huolimaton eli tuottamuksellinen teko, jota kokonaisarvostelun perusteella pidettiin törkeänä (törkeä kuolemantutottamus). Oikeuden mukaan syytetyn on täytynyt etukäteen ymmärtää, ettei pyöräilijä ehdi väistää tai jarruttaa, vaan törmää hyvin todennäköisesti äkkijarrutuksen tehneeseen autoon ja että tämän seurauksena aiheutuu todennäköisesti pyöräilijän vakava loukkaantuminen. Kyse ei kuitenkaan ollut tahallisesta henkirikoksesta eli taposta, koska autoilija ei ollut tarkoittanut aiheuttaa pyöräilijän kuolemaa eikä hän ollut ymmärtänyt sitä todennäköisesti seuraukseksi toiminnastaan. Kuolema oli siinä määrin ennalta-arvaamaton ja yllättävä seuraus, että tekijän tahallisuus ulottui vain ruumiinvammojen aiheuttamiseen.

9. Minusta käräjäoikeus on osunut teon syyksilukemisessa oikeaan. Jotkut rikosoikeusoppineet (esim. emeritusprofessori Raimo Lahti Yle Uutisissa ja professori Matti Tolvanen HS:ssa) ovat ehtineet suositella, että syyttäjä valittaisi tuomiosta tarvittaessa korkeimpaan oikeuteen asti, jotta tapauksesta saataisiin ennakkopäätös. Mikäpäs siinä, mutta itse pidän kyllä selvänä, että syyksilukemisen osalta käräjäoikeuden ratkaisu ei tulisi ylemmissä oikeusasteissa muuttumaan.

10. Käräjäoikeuden tuomitsema 4,5 vuoden ehdoton vankeusrangaistus tuntuu äkkiseltään varsin ankaralta. Ehkä käräjäoikeus on ajatellut, että kun ei tästä saa tappoa millään "ilveellä", niin tuomitaan nyt sitten tekij'älle edes kunnon rangaistus; tapon yrityksestä ei yleensä tuomita yhtä ankaraa rangaistusta. Törkeästä kuolemantuottamuksesta säädetty maksimirangaistus on kuusi vuotta vankeutta (RL 21:9) ja törkeästä pahoinpitelystä tuomittava minimirangaistus vuosi ja maksimirangaistus 10 vuotta vankeutta (RL 21:6).  Raimo Lahti on kannattanut ankaraa rangaistusta, sillä Töölön pyöräturman tuomio on hänen mukaansa "viesti autoilijoille" siitä, että liikenteessä on oltava erityisen varovaisia tilanteissa, joilloin eteen voi tulla "vastaavanlaisia kohtaamisia kevyeen liikenteen kanssa". 

11. Kyse on siis rangaistuksen yleisestävän vaikutuksen korostamisesta ja siitä, että mainitunlaiset teot ovat vakavia ja ansaitsevat tulla ankarasti rangaistuksi. Tämä pitää paikkansa, mutta yleisesti ottaen tuomioiden ankaruudella ja kestolla ei ole juuri koskaan ollut käytännössä rikollisuutta estävää vaikutusta. Kaikkialla tuomioistuimissa kautta maapallon tuomitaan joka päivä tuhansia ihmisiä esimerkiksi tapoista, ryöstöistä, varkauksista, petoksista, raiskauksista jne. tuntuviin rangaistuksiin, mutta samaan aikaan kyseisiä rikoksisa tehdään jatkuvasti eli joka tunti ja minuutti. Jollei tehdä, niin mainittuja rikoksia ainakin suunnitellaan ja valmistellaan täyttä häkää. Minusta käräjäoikeuden tuomitseman rangaistuksen korottamiseen ei ole mahdolllisessa valitusvaiheessa aihetta, sen sijaan rangaistuksen vähäinen lieventäminen saattaisi tulla kysymykseen. Se, että pyöräilijä oli näyttänyt vähän ennen turmaa keskisormeaan autoilijalle tai että pyöräilijä ei ollut käyttänyt kypärää, ei ole rangaistuksen lieventämisperuste.

12. Syytetty tuomittiin menettämään valtiolle rikoksentekovälineenä Saab-henkilöauto, jonka syyttäjä on arvioinut 4 000 euron arvoiseksi. Lisäksi hänet määrättiin ajokieltoon, joka päättyy 12.8.2016, eli vain vuodeksi rikoksen tekopäivästä. Ajokiellon menettämisen enimmäisaika on viisi vuotta, joten näyttää selvältä, että tässä kohdin käräjäoikeudelle on sattunut pikku lapsus. Syytetty olisi tullut tuomita 2-3 vuoden pituiseen ajokieltoon.

13. Julkisuudessa on ihmetelty, miksi käräjäoikeus ei määrännyt elokuun puolivälistä lähtien tutkintavakeudessa ollutta tuomittua vangittavaksi, vaan päätti laskea hänet vapaalle jalalle odottamaan mahdollista hovioikeuskäsittelyä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa. Normaalisti tuomioistuin määrää yhtä pitkään vankeusrangaistukseen ja tavallisesti jo kahden vuoden pituiseen rangaistukseen tuomitun syytetyn vangittavaksi tai pidettäväksi edelleen vangittuna. Käräjäoikeuden mukaan päätös perustui siihen, että kysymyksessä on alle viiden vuoden pituisesta vankeusrangaisytuksesta eikä oikeus nähnyt estettä, ettei tuomittu voisi odottaa tuomion täytäntöönpanoa vapaalla. Kokonaisarviossa otettiin käräjäoikeuden mukaan huomion syytetyn terveystilanne ja perhesyyt, joita tuomion perusteluissa ei ole tarkemmin yksilöity, mutta joihin syytetyn puolustus vetosi loppulausunnossaan.

710. KKO 2013:17. Tahallisuuden arviointia

1. Tahallisuus kuuluu rikosoikeuden keskeisiin peruskäsitteisiin, kulmakiviin. Rikokset ovat rangaistavia vain tahallisina, jollei rangaistussäännöksessä erikseen mainita, että tuottamuskin riittää. Tuottamuksellisesta teosta rangaistaan lievemmin kuin tahallisesta teosta. Tahallinen teko osoittaa tekijässä suurempaa syyllisyyttä kuin tuottamuksellinen.

2. Rikosjutussa syyttäjän tulee näyttää toteen ne seikat, joihin syyte perustuu, siis myös tahallisuus eli sen konstituoivat seikat. Näytön tulee myös tahallisuuden osalta olla niin vahvaa, ettei syytetyn syyttömyydestä jää järkevää epäilyä. Tahallisuuden, kuten teon subjektiivisten tunnusmerkistötekijöiden toteen näyttäminen yleensäkin, saattaa kuitenkin olla hankala tehtävä, koska toisen "pään sisään" ei voida nähdä eikä selvittää, mitä tekijä on tarkoittanut tai ajatellut. Toisinaan tahallisuus voidaan päätellä jo itse teosta, toisinaan taas ei. Henkilö, esimerkiksi avo- tai aviovaimo, joka iskee riidan päätteeksi pitkäteräisellä keittiö- tai leipäveitsellä miestään vatsaan tai rintaan, minkä seurauksena uhri kuolee, tuomitaan toisinaan taposta, toisinaan taas törkeän pahoinpitelyn lisäksi törkeästä kuolemantuottamuksesta riippuen kuolemaa koskevasta tahallisuusarvioinnista. Tämä taas riippuu esimerkiksi siitä, mihin kohtaan kehoa veitsenisku on osunut, kuinka voimakas se on ollut ja yleensä siitä, ovatko olosuhteet ovat sellaiset, että kuolema olisi ollut tekijän tieten teon todennäköinen seuraus.

3. Syytetyn puolustus vetoaaa oikeudenkäynnissä usein siihen, että syytetyltä joka tapauksessa puuttuu rikoksen edellyttämä tahallisuus. Esimerkiksi Helsingin hovioikeudessa parhaillaan käsiteltävässä lahjusjutussa Ilkka Kanervan puolustus kiistää syytteen mm. siksi, että syytetyltä puuttui tahallisuus. Puolustus ihmettelee, miten Kanerva olisi voinut mieltää saamansa vaalituen lahjonnaksi, jonka motiivina olisi ollut hänen asemansa kaavoitusasioita käsittelevan Varsinais-Suomen liiton puheenjohtajana, vaikka Kanerva ei selityksensä mukaan ymmärtänyt kaavoituksesta juuri mitään. Puolustuksen mukaan Kanerva saattoi perustellusti ajatella, että hän sai vaali- ym. tukea yksinkertaisesti siksi, että hän oli niin suuresti meritoitunut ulkopolitiikassa ja yleensä valtakunnanpolitiikassa.

4. Rikoslaissa ei ollut aikaisemmin tahallisuuden määritelmää. Lainkäytössä tultiin toimeen oikeuskirjallisuudessa esitetyillä yleisillä opeilla ja tahallisuuden käsitteillä. Brynolf Honkasalon oppikirjasta pänttäsimme rikosoikeuden tenttiä varten tahallisuuden eri ilmenemismuotoja. Ne olivat ja ovat edelleen a) dolus determinatus  eli tarkoitustahallisuus, jossa tekijän suoranaisena tarkoituksena on ollut seurauksen, esimerkiksi kuoleman, aiheuttaminen, b) dolus directus eli varmuustahallisuus, jossa tekijä on mieltänyt seurauksen varmuudella syntyvän, vaikka se ei ole ollut hänen varsinaisena tavoitteenaan, sekä c) tahallisuuden alimpana asteena dolus eventualis, jossa tekijä ei tavoittele seurauksen aiheuttamista eikä myöskään pidä sen syntymistä varmana, mutta jossa hän kuitenkin mieltää sen toimintansa enemmän tai vähemmän todennäköiseksi seuraukseksi. Viimeksi mainitussa käsitteessä liikutaan jo tahallisuuden harmaalla alueella, jossa rajanveto tahallisuuden ja tuottamuksen välillä saattaa käytännössä olla häilyvä. Viime aikoina tässä suhteessa on painotettu mieltämisen todennäköisyyden astetta: esimerkiksi syyte uhrin tahallisesta surmaamisesta on hylätty sillä perusteella, etteivät teko-olosuhteet ole olleet sellaiset, että tekijä olisi mieltänyt kuoleman teon varsin todennäköiseksi seuraukseksi.

5. Rikoslain yleisten oppien uudistamisen yhteydessä 2003 rikoslakiin otettiin tahallisuuden määritelmä (RL 3:6). Säännöksen mukaan tekijä on aihettanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä. 

6. Viimeksi mainitussa tapauksessa tekijä ei voi olla varma suunnitelmansa onnistumisesta ylipäänsä, mutta jos se onnistuu, silloin myös teon oheisseuraukset ovat varmoja. Esimerkiksi aikapommitapauksessa tekijä sijoittaa bussiin voimakkaan aikapommin surmatakseen bussimatkalla mukana olevan X:n. Räjähdys surmaa X:n lisäksi myös muita bussimatkustajia, jolloin tekijä tuomitaan myös tältä osin murhasta tai taposta. Tekijä ei vältä rangaistusta, vaikka X olisi jäänyt viime hetkellä pois matkalta ja pommi surmaa henkilöitä, joiden tappamista tekijä ei ollut tavoitellut.

7. RL 3:6 koskee ainoastaan seuraustahallisuutta eli tahallisuutta suhteessa teon seurauksiin. Sen sijaan tahallisuus suhteessa rikoksen muihin tunnusmerkistötekijöihin eli olosuhdetahallisuus jäi lakia säädettäessä edelleen tulkinnanvaraiseksi, koska eduskunnan lakivaliokunta ei päässyt sen sisällöstä yksimielisyyteen. Lakivaliokunnan mietinnössä viitataan tältä osin tunnusmerkistöerehdystä koskevaan säännökseen (RKL 4:1). Sen mukaan teko ei ole tahallinen, jos tekijä ei ole teon hetkellä selvillä kaikkien niiden seikkojen käsilläolosta, joita rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää, tai  jos hän erehtyy sellaisesta seikasta. "Olosuhdetahallisuus jää oikeuskäytännössä arvioitavaksi, jolloin huomioon on otettava tunnusmerkistöerehdystä koskeva säännös", sanotaan lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM  2872002 vp). Lakivaliokunta katsoi, että todennäköisyysarviointiin perustuva tahallisuusmääritelmä soveltuu huonosti erityisesti talousrikoksiin.

8. Lainsäätäjä on siis jättänyt olosuhdetahallisuutta koskevan kysymykseen "oikeuskäytännön varaan", kuten vanha sanonta kuuluu. Kysymys on edelleen avoin, vaikka korkein oikeus on antanut siitä jo toistakymmentä ennakkopäätöstä. Oikeuskirjallisuudessa on kehitetty erilaisia tahallisuutta koskevia oppeja tai teorioita, joita oikeuskäytäntö hyödyntää ratkaisuissaan. Tahallisuudella on yleensä keskeinen rooli suomalaisessa rikosoikeudellisessa kirjallisuudessa. Siitä on ilmestynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana kaksi väitöskirjaa ja lukuisia artikkeleja. Olosuhdetahallisuuden merkitys on käytännössä suuri, mikä ilmenee muun muassa talous-, huume- ja seksuaalirikosjutuissa. RL 3:1:ssä mainitun rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vuoksi oikeuskäytännössä on päädytty yleensä siihen, että  RL 4:1:n kriteeri, jonka mukaan tekijän tulee olla selvillä (tietoinen) tunnusmerkistötekijöiden käsilläolosta, asettaa tietyt rajat rikosvastuun laajentamispyrkimyksille tahallisuutta edellyttävien rikosten osalta.

9. Uusin olosuhdetahallisuutta koskeva enakkopäätös KKO 2013:17 annettiin viime viikolla yrityssalaisuuden väärinkäyttöä (RL 30:6.1) koskevassa jutussa. Ratkaisussa on kysymys siitä, mitä yrityssalaisuuden väärinkäytön tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää selvitettäväksi teon esirikokseksi väitetystä menettelystä ja sen rangaistavuudesta. Mainittu rikos on rangaistava ainoastaan tahallisena tekona ja juuri kysymys syytetyn tahallisuudesta osoittautui tapauksessa erityisen ongelmalliseksi. Tämän vuoksi asia määrättiin tahallisuuden arvioinnin osalta ratkaistavaksi korkeimman oikeuden vahvennetussa jaostossa, johon kuuluu yksitoista jäsentä; muilta osin asia on ratkaistu normaalissa viisijäsenisessä kokoonpanossa.

10. En ryhdy tarkemmin selostamaan ratkaisu sisältöä, vaan rajoitun vain tahallisuuskysymyksen suppeaan arviointiin. Vahvennetussa jaostossa ilmeni kolme jonkin verran toisistaan poikkeavaa näkemystä, vaikka kaikki jäsenet päätyivät samaan lopputulokseen eli siihen, että tapauksessa oli käsillä rangaistavuuteen vaadittava olosuhdetahallisuus.

11. Tahallisuusarvioinnin punaista lankaa ja perustelujen osalta eri mieltä olleiden jäsenten kannanottojen välistä eroa on hieman hankalaa kiteyttää. Selvää kuitenkin on, että vahvennettu kokoonpano otti perusteluissaan kantaa siihen, minkä kriteerien mukaan olosuhdetahallisuutta eli siis tekijän tahallisuutta, joka kohdistuu rikoksen tunnusmerkistön täyttymisen edellyttämiin olosuhteisiin, on arvioitava, ja mikä on tahallisuusvaatimuksen suhde yhtäältä tuottamukseen sekä toisaalta tunnusmerkistöerehdykseen (RL 4:1).  KKO:n enemmistö eli kuusi jäsentä päätyi siihen, että tekijän tuli yrityssalaisuuden väärinkäyttö-  
 rikoksessa pitää varmana tai varsin todennäköisenä sitä, että väärinkäytön kohde on yrityssalaisuus ja että se on saatu tietoon tai ilmaistu rikollisella teolla.

12.  KKO:n enemmistö toteaa, että lähtökohtaisesti olosuhdetahallisuutta on arvioitava eri rikostyyppien osalta mahdollisimman laajasti yhtenäisen perusteen mukaisesti. Joissakin tilanteissa todennäköisyysarviointi saattaa kuitenkin johtaa eduskunnan lakivaliokunnan esittämän huolen mukaisesti tahallisuuskynnyksen nousemiseen.Tässä suhteessa ongelmallisia voivat olla lähinnä tilanteet, joissa tekijä pyrkii välttämään merkityksellistä tietoa ("tarkoituksellinen tietämättömyys", esim. huumekuriiri, joka ei tarkasta kuljetettavaksi saamansa repun sisältöä) tai joissa tekijä laiminlyö erityisen vastuuasemansa tai teko-olosuhteiden synnyttämän selvitysvelvollisuuden. Ratkaistavana olevassa asiassa ei enemmistön mukaan kuitenkaan ollut perusteltua poiketa korkeimman oikeuden vakiintuneesta tahallisuusarvioinnin tavasta. Toisin sanoen tunnusmerkistöön kuuluvien seikkojen tuli tekijän tieten olla varmasti tai varsin todennäköisesti käsillä. X:n tahallisuutta tältä pohjalta arvioidessaan enemmistö päätyi katsomaan X:n pitäneen varsin todennäköisenä, että ko. moottorikelkkapuvut oli valmistettu yhtiö B:n kaavoja oikeudettomasti käyttäen ja että näiden pukujen saattaminen myyntiin loukkasi B:n yrityssalaisuutta.

13. KKO:n neljän jäsenen vähemmistö (Koponen, Rudanko, Välimäki ja Kitunen) puolestaan lähti siitä, että X oli suhtautunut hyväksyvästi tai ilmeisen välinpitämättömästi siihen, että moottorikelkkapukujen myynti loukkaa toisen yrityssalaisuutta. Vähemmistö myös katsoi, että X:llä oli tähän liittyen ollut selonottovelvollisuus - tosin tätä ilmausta ei perusteluissa nimenomaisesti käytetä - kun hän oli erinäisten seikkojen perusteella voinut pitää varteenotettavana mahdollisuutena sitä, että sanottujen pukujen valmistuksessa käytetään oikeudettomasti toisen yrityssalaisuuksia. Vähemmistön perustelut ovat suoraviivaisemmat kuin enemmistön hieman kryptisiltä vaikuttavat perustelut.  

14. Vähemmistö näyttäisi olevan viemässä tahallisuusarviointia Ruotsin oikeudessa välinpitämättömyystahallisuutena (likgiltighetsuppsåt) tunnetun käsitteen suuntaan. Tämä johtopäätös voidaan tehdä lausumasta, jossa arvioidaan X:n suhtautuneen hyväksyvästi tai ainakin ilmeisen välinpitämättömästi siihen, että pukujen valmistuksessa käytetään oikeudettomasti B:n kaavoja. Samanlaista perustelutapaa tahallisuuden arvioinnista on havaittavissa myös ennakkopäätöksessä KKO 2012:98 selostetun vähemmistön perusteluissa. Kyseisessä tapauksessa vähemmistö olisi tuominnut syytetyn taposta puhtaasti välinpitämättömyystahallisuuden mukaisilla argumenteilla. KKO:n enemmistö sen sijaan pysytteli todennäköisyystahallisuuden kannalla ja hylkäsi syytteen taposta.

15. Ruotsin korkein oikeus on omaksunut välinpitämättömyyteen perustuvan tahallisuuden käsitteen vuonna 2004 HIV-tapausta koskevassa ratkaisussa (NJA  2004 s. 176). Välinpitämättömyystahallisuus on korvannut dolus indirectuksen ja dolus eventualiksen ja sen katsotaan muodostavan tahallisuuden alarajan; tämä kanta on hyväksytty ruotsalaisessa lainkäytössä yleisesti. Tekijä, joka epäilee tekonsa lainvastaisuutta ja seurauksia, mutta suhtautuu niihin välinpitämättömästi, syyllistyy tahalliseen tekoon. Norjan rikoslaissa omaksuttu tahallisuuden määritelmä on jonkin verran laajempi kuin RL 3:6:ssä, sen soveltamisala on yleinen eikä siis rajoitu vain seuraustahallisuuteen, vaan kattaa myös olosuhdetahallisuuden.

16. Oikeusneuvos Mansikkamäen eriävä mielipide ei näyttäisi poikkeavan kovinkaan paljon  korkeimman oikeuden enemmistön kannasta. Mansikkamäki on periaatteessa  samalla kannalla kuin enemmistö, mutta lähtee suoraviivaisemmin siitä, että tahallisuusarviointi ei lähtökohtaisesti voi vaihdella rikostyypin tai tapauskohtaisen harkinnan mukaan, vaan kaikissa tilanteissa tulisi edellyttää, että tekijä voi pitää tunnusmerkistöön kuuluvien seikkojen käsillä olemista varmana tai varsin todennäköisenä. Mansikkamäki toteaa, että riittävänä perusteena sumentaa rangaistavan ja rankaisematta jäävän menettelyn rajaa ei voida pitää tarkoituksellisen tietämättömyyden ongelmaa, koska henkilön aseman perusteella hänen selonottovelvollisuutensa piiriin kuuluvia seikkoja koskevan tietoisuuden kiistäminen ei yleensä ole mahdollista, eikä mikään estä säätämästä rangaistavaksi sellaista selonottovelvollisuuden laiminlyöntiä, joka liittyy tekijän asemaan tai esimerkiksi tietoiseen riskinottoon. 

17. Mansikkamäen votum eroaa enemmistön ja neljän vähemmistöön jääneen jäsenen kannanottoon verattuna edukseen oikeuskirjallisuuteen viittaamisen osalta. Enemmistön ja neljän vähemmistöön jääneen jäsenen perusteluissa oikeuskirjallisuuteen viitataan vain ympäripyöreällä toteamuksella, jonka mukaan "tahallisuuden alarajan määrittelyssä on oikeustieteellisessä keskustelussa esitetty erilaisia käsityksiä". Tässä toteamuksessa ei siis mainita, kuka on esittänyt, missä yhteydessä ja millaisia nuo käsitykset ovat ja miten ne poikkeavat toisistaan. Tällaisen yksilöimättömän viittauksen informaatioarvo on olematon. Mansikkamäen votumissa esiintuodut oikeuskirjallisuuden kannanotot ovat toki olleet KKO:n ratkaisuteossa "käsillä" ja myös muut jäsenet ovat syynänneet niitä varmaankin hyvin tarkasti. 

18. Suomalaisessa lainkäytössä oikeuskirjallisuuteen ei ole perinteisesti viitattu, ja nykyisin viittaukset tuntuvat olevan erityisesti KKO:ssa ja KHO:ssa jonkinlaisessa pannassa; tosin KHO on alkanut Pekka Hallbergin kauden jälkeen viitata joissakin ratkaisuissaan oikeuskirjallisuuteen. Sitä vastoin hovioikeuksien ja käräjäoikeuksien ratkaisuissa oikeuskirjallisuuteen viitataan aika usein. Ylimpien tuomioistuimien nurjamieliseltä vaikuttava suhtautuminen oikeuskirjallisuuteen oikeuslähteenä eroaa epäedukseen selkeästi muiden maiden ylimpien oikeusasteiden käytännöstä. Tämä on selvä puute, kuten olen esimerkiksi blogikirjoituksessa 566/27.3.2012  esittänyt, ja osoitus, ei vain perustelukäytännön matalasta tasosta, vaan koko lainkäyttöä vaivaasta avoimuuden ja läpinäkyvyyden puutteesta. Suomessa tuomioistuinten ja oikeustieteen väliltä puuttuu aito vuorovaikutus, mikä latistaa henkistä ilmapiiriä ja tympäännyttää kriittistä tarkkailijaa.

19. Oikeusneuvos Mansikkamäen votum on ilahduttava poikeus korkeimman oikeuden harmaasta perustelukäytännöstä. Oikeuskirjallisuuteen tehtyjen viitausten vuoksi hänen lausumassaan esitetyt perustelut ja johtopäätökset avautuvat lukijalle paremmin kuin enemmistön perustelut. Kyse ei ole siitä, kuten meillä usein annetaan virheelllisesti ymmärtää - kun oikeuskirjallisuteen ei joko rohjeta tai viitsitä viitata -  että tuomari perustaisi kantansa tai ratkaisunsa suoraan viitatussa teoksessa tai artikkelissa esitettyyn käsitykseen. Kuten oikeusneuvos Mansikkamäen perusteluista ilmenee, oikeuskirjallisuuteen on syytä viitata ainoastaan kysymyksenasettelun yhteydessä ja eräänlaisena johdantona tuomarin omalle pohdinnalle. Kirjallisuusviittaukset lisäävät perustelujen informaatioarvoa, koska lukija voi viittausten avulla päästä helposti lisätiedon lähteille. On selvää, että juuri oikeuskirjallisuudessa tahallisuudesta esitetyt käsitykset ja teoriat ovat vaikuttaneet merkittävällä tavalla hallituksen esityksen samoin kuin enemmistönkin perusteluissa useaan kertaan viitatun lakivaliokunnan mietinnön sisältöön. Tältäkin kannalta on outoa, että korkeimman oikeuden enemmistö ja neljän jäsenen vähemmistö eivät ole tuoneet perusteluissaan tätä tärkeää oikeuslähdeaineistoa yksilöidysti esille. 

20. Korkeimman oikeuden, sekä enemmistön että vähemmistöjen, perusteluista havaitaan, miten korkeassa kurssissa lakien esityöt ovat oikeuslähteenä. Hallituksen esitystä ja lakivaliokunnan mietintöä selostetaan perusteluissa pitkään ja sanatarkasti ja "oikeaa" vastausta ja ratkaisua tahallisuuteen etsitään kiihkeästi siitä, mitä mainituissa lainvalmisteluasiakirjoissa on sanottu tai jätetty sanomatta. Oikeusneuvos Mansikkamäkikin toteaa, että "laki ja sen esityöt jättävät soveltajalle tulkinnanvaraa". Mainitusta lausumasta voitaisiin päätellä, että jos lakivaliokunta ei olisi jättänyt  tahallisuuskysymystä nimenomaisesti oikeuskäytännön varaan, vaan olisi lausunut mietinnön perusteluissa olosuhdetahallisuuden sisällöstä jotain, korkein oikeus olisi "kiittänyt ja kumartanut" ja jättänyt oman pohdintansa sikseen. Laki on kuitenkin yleensä aina enemmän ta vähemmän tulkinnanvarainen eikä se, mitä lakivaliokunnan mietinnössä tai muissa lainvalmistelutöissä on tietystä kysymyksestä sanottu, toki ehdottomasti sido tulkinnassa riippumatonta tuomioistuinta. 

561. Lukijapalautetta

Villa Tervapääsky avaa ovensa yleisölle jälleen heinäkuussa

1. Tällä palastalla selostetut ja analysoidut oikeustapaukset saavat silloin tällöin jutun asianosaiset tai heidän asianajajansa tarttumaan kynään ja kertomaan tapauksista yksityiskohtia, jotka eivät ilmene lainkaan esimerkiksi korkeimman oikeuden ratkaisuselosteista. Seuraavassa yksi esimerkki tällaisesta lukijapalautteesta.

2. Kerroin blogissa 552/2.3.2012 korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2012:29 selostetusta ympäristövahingon korvaamista koskevasta oikeusjutusta. Liisa ja Kari N vaativat Sääksmäen seurakuntaa vastaan ajamassaan kanteessa vahingonkorvausta siitä, että rakennuttaessaan hautausmaan laajennuksen seurakunta oli laiminlyönyt huolehtia töiden järjestämisestä siten, että ympäristölle ja kantajien omistamalle kiinteistölle ja sillä sijaitsevalle huvilalle ei aiheutunut vahinkoa. Seurakunnan laiminlyöntien seurauksena työmaan nostattama pöly oli tunkeutunut kantajien omistaman huvilan rakenteisiin sekä sisätilojen pintakerroksiin ja tekstiileihin.

3. Toijalan käräjäoikeus ja Turun hovioikeus hyväksyivät kanteen ja katsoivat seurakunnan olevan vastuussa mainitusta ympäristövastuusta niin sanotun ankaran eli tuottamuksesta riippumattoman vastuun perusteella, koska ympäristövahinko oli aiheutunut seurakunnan harjoittamasta toiminnasta. Korkein oikeus sen sijaan katsoi äänestyksen (3-2) jälkeen, että seurakunta ei ollut ympäristövahinkolaissa tarkoitettu toiminnan harjoittajana tuottamuksesta riippumattomassa korvausvastuussa kyseisestä vahingosta. Kritisoin kirjoituksessani korkeimman oikeuden enemmistön päätöstä ja sen perusteluja.

4. Kantajan jutussa ollut Kari Niinikangas on lähettänyt minulle blogikirjoituksen johdosta seuraavansisältöisen viestin:

"Haluan kiittää kannanotostanne. Blogipohdintanne auttaa meitä saamaan voimia Korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen.

Päätös tuntuu yllättävältä ja epäoikeudenmukaiselta. Kohteena on Valtioneuvoston hyväksymään rakennetun kulttuuriympäristön luetteloon sisältyvä vanha huvila, jonka säilymistä pitäisi erityisesti vaalia ja joka olisi pitänyt ottaa huomioon hautausmaan laajennusta suunniteltaessa.

Enemmistö Korkeimman oikeuden tuomaresta ei välittänyt siitä, että seurakunta pidätti itsellään vastuun työmaajärjestelyistä ja erityisesti maamassojen läjityksestä. Lisäksi seurakunta vastasi urakkasopimuksen mukaan veden hankinnasta työmaalle sekä kastelun järjestämisestä. Veden saanti osoittautui vaikeaksi, ja se esti osaltaan kastelun. Seurakunnan kiinteistöpäällikkö sai bonusta työmaan valvonnasta. Hän totesi oikeudessa kahteen kertaan, että hän vastasi työmaan johtamisesta. Seurakunta myös ilmoitti kirjallisesti Valkeakosken kaupungin viranomaisille "ottavansa kaiken vastuun" työmaasta.

Työmaalla oli ainakin kolme urakoitsijaa: suunnitelman tekijä Etelä-Suomen Salaojitus, työmaalle hienoa hiekkaa tuonut maansiirtoliike Toijalan Kone ja Kuljetus (jonka autot saivat pölypilvet myös liikkeelle) sekä ainoastaan kaivuu- ja kasojen siirtotyötä tehnyt vilppulalainen Kone-Lahtinen. Kuka näistä sitten olisi syyllinen?

Työmaa kesti huhtikuusta lokuuhun, ja yritimme vaikuttaa prosessiin sekä viranomaisiin toukokuun alusta alkaen. Seurakunta kieltäytyi neuvottelemasta ja suojelutoimenpiteistä pahimman pölytyksen aikana. Eräässä vaiheessa kesäkuussa päällä oli myös turvaamismenettely, josta kuitenkin luovuimme, kun saimme seurakunnan neuvottelupäydän ääreen.

Emme tässä vaiheessa harkitse jatkotoimia, sillä kaikki keinot käytettiin eikä vahingoilta kuitenkaan vältytty. Osa todistajista piti seurakunnan toimintaa tahallisena vahingontekona. Pikkukaupungin viranomaiset ja seurakunnan luottamusmiehet pelasivat yhdessä meitä vastaan, ja prosessiin kuuluu laittomia tutkimuksia, oikeuden harhauttamista jne.

Uskoimme suomalaiseen oikeuslaitokseen viimeiseen päätökseen saakka. Mielenkiintoinen kokemus, ja ilman tätä olisimme vallan hyvin voineet elää!"

5. Kyseiselle kiinteistölle rakennettu Villa Tervapääsky sijaitsee kansallismaisemassa Sääksmäen kivikirkon välittömässä naapurissa. Kävelyetäisyydellä on Voipaalan kulttuurikeskus, Rapolan linnavuori ja kartano, perinnemaisema, muinaispelto, uhrikiviä ja muita arkeologisia löydöksiä.

6. Kaksikerroksinen alppimajaa muistuttava Tervapääsky on ilmeisesti arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema huvila. Se on listattu valtakunnallisesti merkittävien kulttuurihistoriallisten ympäristöjen luettelon. Huvilan rakennutti vuonna 1913 arkipiispan poika, turkulainen filosofian tohtori Thorsten Renwall. Kesästä 2002 lähtien huvilan alakerta ja huvilaa ympäröivä rehevä puutarha on pidetty avoinna yleisölle ja siellä on järjestetty pienimuotoisia seminaareja ja kulttuuritilaisuuksia. Huvilan alakerta on entisöity 2005-2006 museoviraston tuella perinteisiä työtapoja noudattaen.

7. Kari Niinikangas kertoo, että vuonna 2004 Sääksmäen hautausmaan laajennukselle esitettiin kolme vaihtoehtoa: Voipaalan suuntaan, länteen tai vanhan urheilukentän paikalle. Valkeakosken kaupunki vastusti ensimmäistä ja museovirasto toista vaihtoehtoa. Valituksi tuli kolmas vaihtoehto, joka merkitsi hautausmaan rakentamista pohjavesialueelle Tervapääskyn edessä olevalle kentälle. Seurakunta hankki alueen omistukseensa. Hautausmaan rakentaminen pohjavesialueelle merkitsisi sitä, että että maata kaivettiin useiden metrien syvyydestä ja pohjalle asetettiin läpäisemättömät matot. Niiden päälle tuotiin hiekkaa ja lopuksi multaa. Maamassojen suuruus oli 60 000- 80 000 kuutiometriä.

8. Kari Niinikangas kertoo:

"Vappuna 2006 Villa Tervapääskyn edessä oli parin hehtaarin pölyävä maansiirtotyömaa ja valtavat multakasat. Seurakunta lupasi ensin siirtää multavuoret pois, mutta sittemmin kieltäytyi vedoten siihen, että luvat olivat kunnossa. Lupa koski kuitenkin vain lopputulosta, ei rakennusaikaisia olosuhteita. Maisematyölupaa myönnettäessä naapuria ei tarvitse Valkeakoskella kuunnella, koska tie on työmaan ja naapurin välissä. Työmaasta oli tiedotettu Valkeakosken kaupungin ilmoitustaululla tammikuussa. Tamperelaisina emme osanneet tutkia sitä. Jätimme oikaisuvaatimuksen Valkeakosken rakennuslautakunnalle. Pyysimme, että naapurin kuuleminen järjestetään jälkikäteen. Kaupunki käsitteli oikaisun ja totesi, että valitus on tullut liian myöhään. Meissä nähtiin ylireagoivat kaupunkilaiset. Kesän aikana Tervapääskyn entisöinti peittyi konkreettisesti hiekkaan. Pöly levisi vasta patinoiduille hirsiseinille. Se tunkeutui kaikkialle sisätiloihin. Hirsiseinät on tilkitty pellavariveellä, vanhoissa hirsissä on rakoja, joihin pöly tarttui. Ulkoseinien halkeamiin ja tilkerakoihin tunkeutunut hiekka edesauttaa veden imeytymistä puun sisään ja hidastaa kuivumista. Lahovaurioiden syynä on aina hirsirakenteisiin päässyt vesi. Asiantuntijoiden lausuntoja ja ehdotuksia ei otettu vakavasti. Työmaa kesti lokakuuhun asti. Kesä oli kuuma ja kuiva, eikä seurakunta kastellut työmaata riittävästi. Kaupungin ja seurakunnan virka- ja luottamusmiesten toiminnalla uhrista tehtiin syyllinen. Pölystä, melusta ja multakasoista johtuen emme voineet avata puutarhakahvilaa. Kulttuuriohjelmat kuitenkin pidettiin."

9. Näin siis Valkeakosken Sääksmäellä. Näinhän tällaisissa tapauksissa tapaa yleensäkin käydä, että yleinen etu jyrää yksityisen. Pieni ihminen ei saa oikeutta myöskään tuomioistuimista. Tässä tapauksessa oikeutta saatiin tosin "lakituvasta" eli käräjäoikeudesta ja vielä hovioikeudestakin, mutta kun päästiin oikeudenkäytön huipulle, kaikki kellahtikin päälaelleen. Korkeimman oikeuden enemmistön perustelut ovat muodolliset ja niissä sivuutettiin tyystin vastakkaista kantaa puoltavat seikat, perusteet ja oikeuslähteet. Kaikesta näkyy, että ankaran vastuun tapauksessa lopputulos perustui, ei syihin ja lakiin, vaan ankaran arvovaltaiseen opetukseen, jonka mukaan yleistä etua ja vahvempaa osapuolta vastaan ei kannata alkaa pullikoida.

452. Vaasan HO:n tuomio 15.4.2011 Kauhajoen koulusurmajutussa, osa VII; hovioikeus sivuutti Jokelan tapauksen myös korvausvastuun perusteena

1. Hovioikeuden tuomiosta on jäljellä vielä valtion korvausvelvollisuuden tarkastelu. Tämä on jutun toinen pääkysymys, jossa hovioikeuden tekemää arviota voidaan perustellusti kritisoida; toinen on edellä V osassa selostettu kysymys siitä, oliko syytetyllä perusteltu ollut syy epäillä Saaren syyllistyvän koulusurmiin.

2. Minusta hovioikeus on tehnyt kummankin kysymyksen osalta virhearvion, sillä vastakkaisen kannan tueksi voidaan molempien kysymysten osalta esittää hovioikeuden perusteluissa kerrottuja perusteluja painavampia argumentteja. Näyttää siltä, että hovioikeus on hylännyt pro et contra -argumentoinnin ja halunnut perusteluissaan ilmoittaa lähes yksinomaan syytteen ja korvausvaatimuksen hylkäämistä näennäisesti tukevia seikkoja ja sivuuttaa sanottujen vaatimusten hyväksymistä puoltavat painavat seikat. Tämä koskee erityisesti vain 10 kuukautta aiemmin sattunutta ensimäistä eli Jokelan koulusurmaa ja sen merkitystä valtion korvausvastuuta ankaroittavana perusteena.

3. Hovioikeuden tuomion perustelut ovat korvausvelvollisuuden osalta seuraavanlaiset (olen jälleen merkinnyt perustelujen kappaleet kirjaimilla):

Vahingonkorvausvelvollisuus

Kysymyksenasettelu

a) Asianomistajat ovat vaatineet ensisijaisesti vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n ja toissijaisesti saman luvun 2 §:n nojalla Haapalalta ja valtiolta korvausta vahingonko rvauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitetusta kärsimyksestä, minkä lisäksi Elmeri Kotilainen on vaatinut korvausta vahingonkorvauslain 5 luvun 4 §:ssä tarkoitetusta elatuksen menetyksestä. Lisäksi asianomistajat ovat perustaneet vahingonkorvausvaatimuksensa perustuslain 22 §:ään, jonka mukaan julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen, ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklaan, jonka mukaan jokaisen oikeus elämään on suojattava laissa, sekä ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön, jossa on katsottu, että määrätyissä olosuhteissa viranomaisilla on velvollisuus ryhtyä ennaltaestäviin konkreettisiin toimenpiteisiin turvatakseen tuomiovaltaansa kuuluvien ihmisten hengen.

b) Asianomistajat ovat vedonneet korvausvaatimustensa perusteina paitsi syytteessä kuvattuun Haapalan menettelyyn myös erityisesti seuraaviin seikkoihin:

- Poliisi ei ollut ottanut Saarelta ampuma-asetta pois, vaikka oli ollut perusteltu syy epäillä, että Saari käyttää ampuma-asetta väärin, eikä aloittanut esitutkintaa, vaikka oli ollut syytä epäillä, että Saari valmistelee yleisvaarallista ja terroristisessa tarkoituksessa tehtävää rikosta.

- Valtiolla oli ollut tieto siitä, että Saari oli Pyhäsalmella, asianomistajien mukaan vuonna 2002, suunnitellut koulusurmaa.

- Haapajärven poliisi oli laiminlyönyt reagoida Saastamoisen ilmoitukseen, joka oli koskenut Saaren internet-aineistoa, ja laiminlyönyt välittää Kauhajoen poliisille mainitun ilmoituksen ja muut tiedossaan olleet seikat Saaresta, kuten hänen syyllistymisensä rattijuopumukseen.

- Lisäksi asianomistajat ovat katsoneet, että sisäasiainministeriö ja poliisihallinto olivat laiminlyöneet ryhtyä riittäviin toimenpiteisiin koulusurmien estämiseksi viimeistään Jokelan koulusurman jälkeen ja että ampuma-aseiden lupakäytännön oli sallittu muodostua ampuma-aselain vastaiseksi. Lupakäytäntöön vaikuttavat ohjeet oli annettu vasta Kauhajoen koulusurman jälkeen. Poliisin koulutus ei myöskään ollut ollut riittävää.

c) Asiassa on siten kysymys siitä, onko valtio korvausvastuussa asianomistajien vahingoista ensinnäkin Haapalan menettelyn johdosta ja toissijaisesti Haapalan ja vaatimuksessa mainittujen valtion viranomaisten menettelystä kokonaisuutena (ns. kumuloitu tuottamus).

Sovellettavat normit ja niiden tulkinta

d) Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 § koskee julkisyhteisön vastuuta työntekijänsä tai julkisyhteisöön palvelussuhteessa olevan henkilön virheestä tai laiminlyönnistä toiminnassa, jota ei ole pidettävä julkisen vallan käyttämisenä. Hovioikeus toteaa, että Haapalaan ja Suomen valtioon kohdistetussa korvausvaatimuksessa kuvatussa menettelyssä on kysymys julkisen vallan käyttämisestä ja se näin ollen arvioidaan vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n nojalla. Mainitun pykälän mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu.

e) Perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Valtion tuottamus vastuuta määrittävät siten ennen kaikkea sovellettavat oikeusnormit. Valtion vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ään perustuvaa vastuuta virheestä tai laiminlyönnistä määrittää myös säännöksen 2 momentti, jonka mukaan vastuu voi tulla kysymykseen vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu.

f) Säännöksen säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 187/1973 vp s. 17-18) mukaan mikä tahansa poikkeama valtion tai kunnan hallintoelimeltä tai oikeudenhoidon orgaanilta vaadittavasta täysin moitteettomasta menettelystä ei perusta, vaikka kyseessä olisi virhe, loukatulle oikeutta saada korvausta. Huomioon on otettava, että viranomaiset harjoittavat toimintaansa yleisen edun vuoksi ja ne eivät voi kieltäytyä käsittelemästä niille kuuluvia asioita virheen vaaran vuoksi.

g) Hovioikeus toteaa, että julkiselle vallankäytölle on lähtökohtaisesti asetettava riittävät huolellisuusvaatimukset. Julkisen vallan tehtävänä on perustuslain 22 §:n nojalla turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen, kuten perustuslain 7 §:n 1 momentissa turvattu oikeus elämään. Kansalaisten on voitava luottaa siihen, että julkishallinto huolehtii yleisen edun ja yksityisten oikeuksien turvaamisesta asianmukaisesti.

h) Julkisyhteisön vastuu ei kuitenkaan ole rajoittamatonta. Valtion vahingonkorvausvastuu edellyttää ensinnäkin sen tuottamusta. Tämä tuottamusvastuu syntyy riippumatta siitä, kyetäänkö valtion vastuupiirissä tuottamuksellisesti menetelleet henkilöt yksilöimään. Valtion tuottamusta on myös arvioitava kokonaisuutena kaikkien sen vastuupiirissä toimineiden henkilöiden menettelyt huomioon ottaen (ks. esim. KKO 2002:56).

i) Kuten rikosoikeudellisessa arvioinnissa, myös arvioitaessa valtion vahingonkorvausvastuuta merkitystä on sillä, onko loukatulla normilla ollut tarkoitus suojata sattuneen kaltaiselta vahingolta. Valtion vastuuta rajoittavat myös yleiset vahingonkorvausoikeudelliset tuottamusvastuun rajoitusperusteet. Vahingonkorvausoikeudessa puhutaan väliin tulevasta syystä, jollainen voi olla esimerkiksi vahingon kärsineen tai kolmannen henkilön toiminta. Yleisesti voidaan sanoa, että tuottamuksellisesti toiminut ei yleensä ole vahingonkorvausvastuussa sellaisesta kolmannen henkilön toiminnasta, jota hän ei ole voinut mieltää toimintansa seuraukseksi.

j) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan käsitellyt valtion velvollisuutta turvata yksilöiden oikeutta elämään. Esimerkiksi ratkaisussaan Osman v. Yhdistynyt Kuningaskunta (28.10.1998) ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että ihmisoikeussopimuksen 2 artiklan 1 kohdan ensimmäisen lauseen mukaan valtioilla oli velvollisuus ryhtyä asianmukaisiin toimenpiteisiin suojatakseen sen tuomiovaltaan kuuluvien yksilöiden elämää. Ensisijaisesti oli annettava tehokkaita rikosoikeudellisia säännöksiä henkilöön kohdistuvien rikosten ehkäisemiseksi ja luotava oikeudellinen täytäntöönpanokoneisto sellaisten säännösten rikkomisen rankaisemiseksi ja estämiseksi. Sen ohella valtion sanottu velvollisuus saattoi määrätyissä olosuhteissa merkitä viranomaisiin kohdistuvaa positiivista velvoitetta ryhtyä ennaltaestäviin konkreettisiin toimenpiteisiin silloin, kun rikollinen käyttäytyminen uhkasi yksilön henkeä.

k) Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklan 1 kohdan mukaista velvollisuutta suojata yksilöiden oikeutta elämään on kuitenkin tulkittava tavalla, joka ei aseta viranomaisille mahdotonta ja suhteetonta taakkaa. Viranomaisille voisi syntyä positiivinen velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin lähinnä silloin, kun ne olivat olleet tietoisia tai niiden olisi pitänyt olla tietoisia yksilön tai yksilöiden henkeä uhkaavasta todellisesta ja välittömästä vaarasta. Ihmisoikeustuomioistuin on Osman-tapauksen jälkeen perustellut johdonmukaisesti samalla tavalla ratkaisuja, joissa on ollut kysymys valtion positiivisesta velvoitteesta ryhtyä ennaltaestäviin konkreettisiin toimenpiteisiin yksilön hengen suojaamiseksi (ks. esim. Mastromatteo v.Italia 24.10.2002, Dana Kontrova v. Slovakia 31.05.2007, Erol Gungör v. Turkki 22.03.2005).

Hovioikeuden kanta valtion vahingonkorvausvastuuseen

Korvausvastuu Haapalan tuottamuksen perusteella

l) Hovioikeus on edellä katsonut, että Haapala oli huolimattomuudesta laiminlyönyt ottaa Saarelta aseen pois. Hovioikeus on kuitenkin katsonut, että hän ei ollut huolimattomuudellaan aiheuttanut asianomistajien perheenjäsenten kuolemaa, koska hänellä ei ollut ollut perusteltua ja konkreettista syytä epäillä Saaren käyttävän asetta koulusurman tekemiseen.

m) Hovioikeus katsoo, ettei ole perusteita arvioida vahingonkorvausvelvollisuuden edellyttämää tuottamusta Haapalan menettelyn osalta toisin kuin edellä rikosoikeudellista tuottamusta on arvioitu. Valtio ei siten ole vahingonkorvausvastuussa pelkästään Haapalan menettelyn perusteella.

Valtion kumuloitu tuottamus

n) Haapalan tiedossa olleiden seikkojen lisäksi valtion tiedossa oli ollut, että Saastamoinen oli torstaina 18.9.2008 jättänyt nimettömänä internetissä Haapajärven poliisilaitoksen palauteosoitteeseen ilmoituksen, jossa hän oli käsitellyt Saaren internet-aineistosta seikkoja, jotka olivat tuoneet hänelle mieleen Jokelan koulusurman tehneen Auvisen. Saastamoinen oli myös liittänyt ilmoitukseensa linkin Saaren IRC-Galleria -sivustolle tekemään profiiliin. Riidatonta on myös, että Haapajärven poliisi ei ollut välittänyt Saastamoisen ilmoitusta Kauhajoen poliisille. Lisäksi poliisiorganisaation tiedossa oli ollut, että Saari oli aikaisemmin kohdistanut Pyhäsalmen lukioon koulusurman uhkauksen. Myös tämän seikan valtio on hovioikeuden pääkäsittelyssä todennut olevan riidaton. Seikan on kirjallisena todisteena esitetyn poliisin laatiman, kyseistä koulusurmaa koskevan tapahtumapöytäkirjan mukaan ilmoittanut Kauhajoen poliisille Nivalan poliisi 23.9.2008. Sisäasiainministeriö ei myöskään ole antanut ampuma-asclupakäytäntöön vaikuttavia ohjeita Jokelan koulusurman jälkeen.

p) Hovioikeus katsoo, ettei Saastamoisen ilmoituksen perusteella koulusurman vaaraa ole ollut perusteltua arvioida toisin kuin edellä Haapalan menettelyn osalta on arvioitu. Saastamoisen Haapajärven poliisille tekemä ilmoitus oli ajoittunut samaan ajankohtaan, jolloin Kauhajoen poliisi oli vastaanottanut Saaren internet-aineistoa koskevan yleisöilmoitulcsen. Saastamoisen ilmoitus ei ole sisältänyt enempää tietoa kuin Kauhajoen poliisin tiedossa jo ollut aineisto. Se, että Saastamoinenkin oli liittänyt aineiston Jokelan koulusurman tehneeseen Auviseen, ei ole antanut poliisille aihetta muuhun kokonaisarvioon kuin siihen, johon oli päädytty Kauhajoen poliisin tiedossa olleen aineiston perusteella. Siten se seikka, että Saastamoisen ilmoitusta ei ollut välitetty Kauhajoen poliisille, ei ole voinut myötävaikuttaa asianomistajien perheenjäsenten kuolemaan. Koska Haapalan tiedossa oli ollut Saaren syyllistyminen rattijuopumukseen, myöskään tämän tiedon välittämättä jättämisellä ei ole merkitystä asiassa.

q) Sen sijaan se, että Saari oli tehnyt koulusurmaan viittaavan uhkauksen aikaisemmin, on merkityksellinen seikka harkittaessa ampuma-aseen väliaikaista haltuunottoa ja lupaharkinnassa ylipäänsä. Hovioikeus katsoo, että aikaisempi koulusurmalla uhkaaminen madaltaa kynnystä puuttua asianomaisen henkilön internetissä esittämiin mielipiteisiin ja antaa aiheen huomattavasti vaikuttavampiin toimenpiteisiin kuin koulusurmien ihannointi. Kun pelkästään Saaren internet-aineistoa ei ollut ollut ennen toteutunutta tapahtumainkulkua aihetta tulkita aikomukseksi koulusurman tekemiseen, yhdessä vastaavaa tekoa koskevan uhkauksen kanssa aineiston olisi voitu tulkita viittaavan siihen, että Saari aikoo toteuttaa uhkaamansa teon. Hovioikeus näin ollen katsoo, että tieto Saaren aikaisemmasta koulusurmaa koskevasta uhkauksesta olisi yhdessä Haapalan ja Kauhajoen kihlakunnan poliisilaitoksen tiedossa olleiden seikkojen kanssa saattanut antaa poliisille perustellun aiheen epäillä Saaren tekevän koulusurman.

r) Arvioitaessa sitä, onko valtio menetellyt Saaren ampuma-aseen haltuunottamisen suhteen virheellisesti, on otettava huomioon, että harkintavalta oli kuulunut Kauhajoen poliisilaitokselle, jonka tiedossa ei ollut ollut Saaren aikaisempi uhkaus. Valtion tuottamus vastuu voi siten perustua lähinnä siihen, että se olisi toiminut virheellisesti, kun se ei ollut välittänyt toisen poliisilaitoksen tiedossa ollutta Saaren uhkausta Kauhajoen poliisilaitokselle.

s) Esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun asetuksen 1 §:n 1 momentin mukaan, kun asianomistaja tai joku muu ilmoittaa poliisille tai muulle esitutkintaviranomaiselle rikoksesta tai tapahtumasta, jota hän pitää rikoksena, ilmoitus on viipymättä kirjattava. Ilmoitukset on kirjattu 1.10.2003 voimaan tulleen henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 2 §:n nojalla poliisin valtakunnalliseen käyttöön tarkoitettuun poliisiasiain tietojärjestelmään ja ennen tätä ajankohtaa poliisin henkilörekistereistä annetun lain 1 a §:n nojalla vastaavaan ti etoj ärj estei m ään.

t) Saaren esittämän uhkauksen ajankohdasta, vakavuudesta ja olosuhteista, joissa se oli tehty, ei ole esitetty näyttöä. Selvittämättä on niin ikään jäänyt, oliko uhkauksen johdosta ryhdytty toimenpiteisiin Saarta kohtaan. Hovioikeudella ei ole näin ollen edellytyksiä arvioida, kuinka tieto oli yksittäisellä poliisilaitoksella kirjattu ja kuinka se olisi pitänyt kirjata ja oliko valtio menetellyt virheellisesti, kun Kauhajoen poliisilaitoksella ei ollut ollut käytettävissään mainittua tietoa vuonna 2008.

u) Sisäasiainministeriön ja poliisihallinnon toimenpiteitä koskevien asianomistajien kanneperusteiden osalta hovioikeus toteaa, että poliisin hallinnosta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan sisäasiainministeriö vastaa poliisin toimialan ohjauksesta ja valvonnasta sekä erikseen ministeriölle säädettävistä poliisin toimialan tehtävistä. Sisäasiainministeriön alaisuudessa poliisin ylijohtona toimivan Poliisihallituksen tehtävänä on mainitun lain 4 §:n mukaan sisäasiainministeriön ohjauksen mukaisesti muun muassa suunnitella, kehittää, johtaa ja valvoa poliisitoimintaa ja sen tukitoimintoja.

v) Vaikka poliisilain 1 §:n 1 momentin mukaisena poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen ja vaikka poliisin ohjaus ja valvonta on kuulunut sisäasianministeriön ja Poliisihallituksen vastuulle, valtion korvausvastuu yksittäisestä, vakavastakaan, rikoksesta johtuvista vahingoista voi tulla kysymykseen vain, jos osoitetaan laiminlyönti tai virhe sen vastuulle kuuluvien velvoitteiden suorittamisessa.

y) Sisäasiainministeriö oli Kauhajoen koulusurman jälkeen 29.9.2008 antamassaan ohjeessa SMDnro/2008/1009 kehottanut kihlakuntien poliisilaitoksia tarkistamaan, täyttävätkö ampuma-aseluvan antamiseen ja peruuttamiseen liittyvät menettelyt ampuma-aselain ja 16.10.2007 annetun aselupakäytäntöjen yhtenäistämistä koskevan ohjeen vaatimukset ja selvittämään viime vuosina pistooleille, pienoispistooleille, revolvereille ja pienoisrevolvereille annetut luvat ja niiden antamisperusteet. Sisäasiainministeriö oli mainitussa kirjeessään antanut tarkemmat ohjeet luvanhakijoiden haastattelusta ja kiinnittänyt huomiota lupaviranomaisen mahdollisuuteen pyytää hakijaa toimittamaan lääkärintodistuksen terveydentilastaan. Lisäksi sisäasiainministeriö oli tiukentanut selvästi ohjetta pistooleihin, pienoispistooleihin, revolvereihin ja pienoisrevolvereihin myönnettävien lupien ja ampumaharrastuksesta esitettävän selvityksen osalta.

z) Riidatonta on, että valtio ei ollut antanut vastaavanlaista ohjeistusta Jokelan koulusurman jälkeen. Arvioitaessa sitä, onko tätä valtion menettelyä pidettävä virheenä tai laiminlyöntinä, on syytä kiinnittää huomiota siihen, ettei mainittu sisäasiainministeriön antama ohje ole lupaharkintaa suorittavaa virkamiestä oikeudellisesti sitova. Luparatkaisu on tehtävä ampuma-aselain säännösten perusteella ja niiden suoman harkintavallan puitteissa.

x) Ampuma-aselain soveltamiskäytäntöä koskevan ohjauksen antaminen on ollut harkinnanvaraista, eikä sisäasiainministeriön voida katsoa menetelleen virheellisesti, kun se ei ollut antanut mainittua oikeudellisesti sitomatonta ohjausta jo Jokelan koulusurman jälkeen. Ennen Kauhajoen koulusurmaa voimassa ollut ampuma-aselupakäytäntö on perustunut ampuma-aselakiin, jossa säädetyn harkintavallan kaventaminen puolestaan kuuluu lainsäätäjälle.

ä) Asiassa ei ole myöskään esitetty selvitystä, jonka perusteella voitaisiin päätellä poliisin koulutuksen olleen riittämätöntä.

Johtopäätös

ö) Valtion ei ole osoitettu menetelleen vahingonkorvausvelvollisuuden perustavalla tavalla säännösten tai muiden normien vastaisesti eikä menettelyä voida kokonaisuutena arvioiden pitää sellaisena, että vahingonkorvausvelvollisuus voitaisiin perustaa ihmisoikeusloukkaukseen.

4. Perustelujen kohdissa l ja m esitetyn osalta totean, että jos hyväksytään aiemmin puoltamani kanta, jonka mukaan syytetty on törkeällä huolimattomuudellaan ja varomattomuudellaan aiheuttanut uhrien kuoleman, on valtion korvausvastuu syytetyn tuottamuksen perusteella.

5. Joka tapauksessa valtiolla on perustelujen n-kappaleessa tarkoitettu kumulatiivinen tuottamusvastuu. Tämä tuottamusvastuu, jota on arvioitava kokonaisuutena kaikkien valtion vastuupiirissä toimineiden henkilöiden menettelyt huomioon ottaen, syntyy riippumatta siitä, kyetäänkö kyseiset valtion vastuupiirissä tuottamuksellisesti menetelleet henkilöt yksilöimään.

6. Tässä yhteydessä hovioikeuden olisi odottanut analysoivan lähemmin ennakkopäätöstä KKO 2002:56, joka koskee nimenomaan valtion kumulatiivista tuottamusvastuuta. Näin ei ole tapahtunut, vaan perustelujen h-kappaleessa ainoastaan viitataan mainittuun ennakkopäätökseen.

7. Ratkaisussa KKO 2002:56 selostetussa tapauksessa varusmies oli saanut surmansa puolustusvoimien kovapanosammunnoissa. valtio velvoitettiin suorittamaan varusmiehen läheisille korvausta kärsimyksestä, vaikka kuolemantuottamuksesta rangaistukseen tuomittu ammunnan johtaja ei ollut menetellyt törkeän huolimattomasti, kun vahinkoon johtaneessa puolustusvoimien toiminnassa ilmennyttä huolimattomuutta oli kokonaisuudessaan pidettävä törkeänä. Perusteluissaan korkein oikeus piti valtion vastattavaksi lankeavaa turvallisuusvelvoitteen laiminlyöntiä kokonaisuudessaan törkeänä ottaen huomioon vahinkoseuraamuksen vakavuus, vahingon todennäköisyys ja varotoimenpiteiden toteuttamismahdollisuus.

8. Myös Kauhajoen tapauksessa on kysymys väitetystä valtion turvallisuusvelvoitteen laiminlyönnistä, mikä on ilmennyt eri tavoilla, joita hovioikeus on pitänyt sinänsä riidattomina. Tämän todettuaan hovioikeus on kuitenkin ryhtynyt jokseenkin kevyen tuntuisilla ja tarkoitushakuisilla perusteilla mitätöimään kunkin kohdan merkitystä. Kun oli ilmeisesti päätetty, että valtiota ei tuomita korvausvastuuseen, niin tuolle kannanotolle on sitten etsitty perusteita ja sivuutettu samalla kaikki ne perusteet, jotka tukisivat valtion korvausvastuuta.

9. Tuomioistuin ei päätöksenteossaan päädy ratkaisuun, joka olisi ehdottomasti ainoa oikea ratkaisu, jonka tuomari onnistuisi "löytämään" jonkinlaisen yliluonnollisen ("jumalallisen") päättelykykynsä ja kokemuksensa perusteella. Päätöksenteko tuomioistuimessa on käytännössä paljon raadollisempaa toimintaa. Kyse on usein valintatilanteesta ja tuomioistuimen tahdosta valita tietty vaihtoehto ja tehdä sen mukainen päätös sekä sulkea muut ratkaisuvaihtoehdot pois, olkoonkin, että nuo muut vaihtoehdot olisivat kenties yhtä "oikeita" ja rationaalisia kuin tuomioistuimen valitsema vaihtoehtokin tai jopa valittua vaihtoehtoa perustellumpia.

10. Tuomion perustelut tulisi kuitenkin laatia pro et contra -metodin mukaisesti, jotta asianosaiset ja myös yleisö näkisivät, mitä muita ratkaisuvaihtoehtoja tuomioistuimella on asiassa ollut ja millä perusteilla nämä muut vaihtoehdot on päätöksenteossa hylätty ja suljettu pois. Jos muista ratkaisuvaihtoehdoista vaietaan tai perusteluissa contra-perusteluja ei mainita joko lainkaan tai mainitaan ainoastaan epämääräisellä tavalla, voi syntyä epäily tuomioistuimen puolueettomuuden vaarantumisesta, mielivallan mahdollisuudesta taikka sitä, että asia on päätetty asiassa omaksutun ennakkokäsityksen mukaisella tavalla.

11. Kuten perusteluissa (j-kappale) mainitaan, valtioilla on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan velvollisuus ryhtyä asianmukaisiin toimenpiteisiin suojatakseen sen tuomiovaltaan kuuluvien yksilöiden elämää. Valtio on ensisijaisesti velvollinen säätämään tehokkaita rikosoikeudellisia säännöksiä henkilöön kohdistuvien rikosten ehkäisemiseksi. Tämän lisäksi valtiolla ja sen turvallisuudesta huolehtivilla viranomaisilla on "määrätyissä olosuhteissa" positiivinen velvollisuus ryhtyä ennalta estäviin konkreettisiin toimenpiteisiin silloin, kun rikollinen käyttäytyminen uhkaa yksilöiden henkeä.

12. Valtiolla on siis erityinen turvallisuusvelvollisuus "määrätyissä olosuhteissa." Tässä tapauksessa on selvää, että Suomen ensimmäinen laajamittainen koulusurma eli Jokelan tapaus marraskuussa 2007 on merkinnyt ihmisoikeustuomioistuimen tarkoittamaa määrättyjä olosuhteita, jonka johdosta valtiolle on syntynyt erityinen ja korostettu positiivinen velvollisuus ryhtyä kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joilla uusi vastaavanlainen massamurhatapaus olisi estetty.

13. Asianomistajat ovatkin vedonneet valtion korvausvastuun tueksi muun muassa juuri Jokelan tapaukseen ja siihen, että valtio oli laiminlyönyt ryhtyä toimenpiteisiin koulusurmien estämiseksi. Asianomistajien korvausvaatimusten perustelut sanotulta osin on kirjattu hovioikeuden tuomioon näin:

- Ampuma-aselain ja poliisilain säännösten tarkoituksena on ollut suojella henkilöitä tietyntyyppiseltä vaaralta. Viranomainen oli luvannut, että toimenpiteisiin ryhdytään ja viranomaisessa oltiin tietoisia siitä, että toimimattomuus voi johtaa haitallisiin seurauksiin. Valtio oli myös laiminlyönyt ryhtyä toimenpiteisiin koulusurmien estämiseksi. Sisäasiainministeriön tehtäviin kuuluu antaa ampuma-aseisiin liittyviä turvamääräyksiä, valmistella ampuma-aseisiin liittyviä säädöksiä ja valvoa lupakäytännön lainmukaisuutta. Sisäasiainministeriön olisi pitänyt kiinnittää huomiota ampuma-aseiden saatavuuteen erityisesti Columbinen ja Jokelan koulusurmien jälkeen siten, ettei tulivoimaisiin, mihinkään hyväksyttävään käyttötarkoitukseen soveltumattomiin ampuma-aseisiin

myönnettäisi hankkimis- tai hallussapitolupia. Lisäksi sisäasiainministeriön olisi tullut ryhtyä nopeisiin toimenpiteisiin informaation kulun parantamiseksi viranomaisten välillä ja sisällä. Jokelassa tehdyn koulusurman jälkeenkään ei ollut annettu määräyksiä, joilla olisi korjattu virheellistä ampuma-aselupakäytäntöä.

Kaikki me muistanemme vielä tavan, jolla valtiovalta ja sisäministeri Anne Holmlund vakuuttelivat Jokelan jälkeen, että kysymyksessä on yksittäinen tapaus, joka ei todennäköisesti tule tai edes voi tulla toistumaan.

14. Hovioikeus myöntää perusteluissaan olevan riidatonta, että sisäministeriö oli vasta viikko Kauhajoen koulusurman jälkeen eli 29.9.2008 antanut tiukennetut, voidaan sanoa huomattavasti entisestään tiukennetut ohjeet aselupakäytännöstä. Hovioikeus toteaa olevan myös riidatonta, että valtio ei ollut antanut vastaavanlaista ohjeistusta Jokelan koulusurmien jälkeen.

15. Mutta sitten hovioikeus siirtyy valtion ja sen viranomaisten (tässä sisäministeriön poliisiosaston) vastuun kannalta kuuluisalle "silkkihansikasosastolle" ja ryhtyy vesittämään ohjeiden laiminlyönnin merkitystä tavalla, joka on minusta suoraan sanoen hyvin yllättävä ja osoitus hovioikeuden argumentoinnin ja perustelujen tarkoitushakuisuudesta eli halusta esittää perusteita - tosin vain kevyitä sellaisia - joilla ohjeiden laiminlyönnin ja Jokelan koulusurma merkitys korvausvastuun perusteena saataisiin mitätöidyksi.

16. Hovioikeus, anteeksi vain, tuntuu saivartelevan, todetessaan, että eihän kyseisillä ohjeilla, vaikka ne olisi Jokelan jälkeen annettukin, oikeastaan mitään merkitystä ollutkaan, koska ne eivät ole lupaharkintaa suorittavaa virkamiestä oikeudellisesti sitovia, sillä lupavirkamies on velvollinen noudattamaan vain lakia ja oikeutettu tekemään päätöksensä lain säännösten perusteella. Lisäksi todetaan, että ohjeiden antaminen on ollut harkinnanvaraista eikä ministeriö siten ollut menetellyt virheellisesti, kun se ei olut antanut mainittua "oikeudellisesti sitomatonta ohjausta" jo Jokelan koulusurmien jälkeen."

17. Voi pyhä Sylvi! Näin teki mieli huudahtaa, kun ensimmäisen kerran luin hovioikeuden sanotut perustelut, joilla ministeriö ja valtio pestään puhtaaksi vastuusta. Onko hovioikeus todella niin sokea, ettei se ole ymmärtänyt ohjeiden ja ministeriön laiminlyönnin merkitystä asiassa, vai eivätkö asianomistajien asianajajat kyenneet esittämään tätä asiaa kyllin selvästi hovioikeudelle?

18. Kaikille aselupakäytäntöä seuranneille pitäisi toki olla selvää, että ministeriön ohjeilla on aina ollut ratkaiseva merkitys aselupia myönnettäessä samoin kuin niitä peruutettaessa. Eivät lupavirkamiehet lue lain säännöksiä, joissa ei paljon lukemista edes ole, sillä laissa asiat sanotaan vain "pyöreästi", vaan lukevat nimenomaan ministeriön antamia ohjeita, joissa kerrotaan tarkemmin, "mitä se on" eli miten lain abstraktisia normeja on tulkittava ja miten niitä on käytännössä sovellettava. Asianomistajien advokaattien olisi tullut osoittaa hovioikeudelle, mikä merkitys sisäministeriön viikko Kauhajoen tapauksen jälkeen antamilla tiukennetuilla ohjeilla oli lupakäytännössä. Uusien ohjeiden johdosta lupakäytäntö tiukentui hetkessä! Jos nuo ohjeet olisi annettu jo Jokelan tapauksen jälkeen, ei Matti Saarelle olisi milloinkaan edes myönnetty aseen hankkimislupaa.

19. Hovioikeuden lakoninen toteamus, jonka mukaan ministeriön ohjeiden antaminen oli ollut "vain harkinnanvaraista" on valtion korvausvastuun kannalta minusta täysin irrelevantti seikka. Näin on, mutta jos ministeriö ja valtio olisivat todella huolehtinut sille kuluvasta turvallisuusvelvollisuudestaan, olisi tiukennetut ohjeet annettu, vaikka sitä ei olekaan säädetty laissa ministeriön nimenomaiseksi velvollisuudeksi. Juuri se, ettei ohjeita välitetty antaa eikä annettuja ohjeita huomattavasti tiukentaa, osoittaa valtion vastuuttomuutta ja laiminlyöntiä huolehtia sille ihmisoikeustuomioistuimen mukaan kuuluvasta positiivisesta toimimisvelvollisuudesta. Vaikka Suomen lain mukaan nimenomaista velvollisuutta ohjeiden tiukentamiseen ei ollut, sanottu velvollisuus valtiolla ja sen asianomaisilla viranomaisille on kuitenkin ihmisoikeussopimuksen ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella.

20. Minusta se, että valtio eli sen viranomaisena toimiva sisäministeriö ei ollut välittömästi Jokelan koulusurmatragedian jälkeen välittänyt huolehtia uusien aseluvan myöntämisen edellytyksiä ja lupamenettelyä koskevien tiukennettujen ohjeiden antamisesta ja ohjeiden valvomisesta riittäisi jo yksistään perustaksi valtion korvausvastuulle. Mutta kuten anottu, hovioikeus on systemaattisesti joko sivuuttanut kokonaan Jokelan tapauksen tai mitätöinyt perusteluissaan sen merkitystä erilaisilla kvasiperusteluillaan.

21. Myös asianomistajien vahingonkorvausvaatimustensa tueksi esittämät muut perusteet ovat relevantteja ja puoltavat valtion kumulatiivista tuottamusvastuuta. Mutta myös nämä perusteet hovioikeus on jostakin syystä halunnut omilla vastaperusteluillaan mitätöidä tavalla, joka herättää ihmetystä.

----

Blogistin tarkoituksena on viimeistellä tämä viimeinen osa Kauhajoki-sarjasta Juhannuksen jälkeen ja esittää samalla yhteenveto asiasta. Asianomistajat ja syytetty ovat lehtitietojen mukaan pyytäneet viime viikolla KKO:lta valituslupaa valittaakseen hovioikeuden tuomiosta.

Nyt on kuitenkin syytä sännätä Jussin-päivän viettoon!

197. Kauhajoen koulumurhien oikeudenkäynti, osa III: komisarion menettelyn motiivit puhuttavat

Asianomistajien avustajina toimivat jutussa Esa Puranen (vasemmalla) ja Lasse Vuola

1. Seinäjoella jatkettiin tänään Kauhajoen koulumurhien käsittelyä todistajien kuulemisella. Sittemmin murha-aseeksi osoittautuneen pistoolin Matti Saaren haltuun jättäneen komisarion motiivit näyttävät todistajien kertomusten valossa yhä oudommilta.

2. Oikeudenkäynnissä määrättynä syyttäjänä toimiva Jouko Nurminen päätti kuulla tänään komisariota uudelleen, koska viime perjantaina kuullut todistajat kertoivat eräiltä olennaisilta osin tapahtumista toisin kuin syytetty. Jotkut todistajat ovat kertoneet oikeudessa sellaisista seikoista, joista heitä ei ilmeisesti jostakin syystä oltu osattu (tai tahdottu) kuulla esitutkinnassa.

3. Syyttäjä Nurminen epäilee nyt syytetyn tienneen Matti Saaren nettivideoista tai IRC-gallerian teksteistä jo torstaina 18.9.-08 eli viisi päivää ennen koulusurmia (I-L 8.12.). Syytetty itse kertonut oikeudessa viime perjantaina, että hän näki kyseisen aineiston vasta maanantaina 22.9. eli samana päivänä, jolloin hän puhutteli Saarta. Eräät todistajina jo viime perjantaina oikeudessa kuullut komisarion alaiset kertoivat kuitenkin komisarion tienneen Saaren nettivideoista jo useita päiviä ennen koulusurmia.

4. Tänään todistajana kuultu poliisiaseman toimistovirkailija, joka oli ollut "tekemisissä" Matti Saaren aseluvan kanssa, kertoi, että hän oli nähnyt jo torstaina 18.9. komisarion tietokoneen näytöllä "jotain ikävää kuvaa" tai "joitain uhkaavia kuvia jossa oli vieraskielinen teksti sivussa" (IL) tai "uhkaavia kuvia ja tekstiä" (MTV3). Syytetyn mukaan toimistovirkailija kuitenkin vain "muistaa omiaan." Syytetyn mukaan hänen tietokoneeltaan ei edes ollut pääsyä YouTubeen tai IRC-galleriaan.

5. Syyttäjää komisarion vastaus ei tyydyttänyt. Lehtitietojen mukaan syyttäjä yllätti käräjäyleisön kysymällä syytetyltä, oliko tällä "jokin erityissuhde" Matti Saareen; syyttäjä ei täsmentänyt, mitä hän tarkoitti "erityissuhteella." Syyttäjän sananvalinta viittaa syytetyn viime perjantaina esittämään kertomuksen, jonka mukaan Matti Saari oli vaikuttanut luontevalta ja reippaalta, ikään kuin hän olisi ollut tuttavan poika. - Vertailun vuoksi todettakoon tässä yhteydessä otsikko tämän päivän Iltalehden verkkouutisista: "Täysi kopio Jokelan ampujasta." Tämä "näkemyksen" kivikasvoisesta ja täysin mustiin pukeutuneesta Matti Saaresta esitti johtaja, jonka aseliikkeestä Matti Saari oli käynyt torstaina 18.9.-08 kaksi lipasta aseeseensa.

6. Komisario torjui syyttäjän kyseisen "näkemyksen" jyrkästi (MTV3). "Täällä on yritetty saada käärmettä pyssyn piipuun," komisario vastasi. Kiinnostaisi tietää, tyytyivätkö asianomistajien edustajat näin ympäripyöreisiin vastauksiin? Todistelutarkoituksessa kuultavan syytetyn kannattaisi yleensä pysyä asiassa ja tyytyä vastamaan kysymyksiin arvostelua esittämättä. Puolustuksen asiana on ottaa kantaa todistajankertomusten luotettavuuteen.

7. Tänään kuultiin todistajana myös Seinäjoen poliisilaitoksen apulaispäällikkö Vesa Nyrhistä, jonka syytetty näyttää alaistensa poliisimiesten kertomusten mukaan kokeneen tapahtumaviikonlopun aikana eräänlaiseksi kiistakumppanikseen aseen poisottoa koskevassa asiassa. Kauhajoen poliisien otettua häneen hädissään yhteyttä, Nyrhinen oli määrännyt koulumurhia edeltäneenä perjantaina eli 19.9.2008, että Matti Saaren pistooli oli haettava pois. Viisi luotiliiveillä varustettua poliisimiestä lähtikin noutamaan asetta Saaren asunnolta, mutta Saari ei ollut viikonloppuna kotosalla.

8. Nyrhisen kertoi olettaneensa kerrotun nettiaineiston ja tietyn käyttäytymismallin ihannoinnin perusteella, että myös Matti Saari saattoi itsekin tehdä "tällaista", siis ottavan mallia ihannoimastaan käyttäytymismallista. Nyrhisen mukaan hänelle tuli kaikesta voimakas mielleyhtymä Jokelan tapaukseen. "Katsoin, että väärinkäytön vaara oli ilmeinen ja ase on haettava pois," kertoi Nyrhinen (MTV3.fi). Nyrhisen mukaan vaara oli niin ilmeinen, että kotietsinnän tehneet kenttäpoliisitkin olisivat voineet ottaa aseen pois, vaikka virallista lupaa Kauhajoen poliisipäällystöltä ei ollut. Niinpä, mutta maanantaina työvuoroon tullut syytetty, joka oli jo edellisenä lauantaina saanut häätilaisuudessa epävirallisen raportin kyseisestä vaarasta, päätti, että asetta ei ole syytä ottaa Saaren hallusta. Syynä olisi eräiden hänen omien alaistensa mukaan ollut komisarion närkästyminen siitä, että hänen alaisensa olivat kääntyneet asiassa perjantaina Seinäjoen poliisin puoleen.

9. Se, että syytetty mahdollisesti tiesi jo torstaina 18.9. Matti Saaren uhkaavasta ja epätavallisesta käyttäytymisestä internetissä, voisi olla uusi vahva todiste syytetyn syyllistymisestä tahalliseen eikä ainoastaan tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, samoin kuin kuolemantuottamukseen. Viime perjantaina todistajana kuultu yksi poliisimieshän sanoi syytetyn itse todenneen maanantaina 22.9. poliisiasemalla pidetyssä aamupalaverissa, että hän oli jo nähnyt kyseiset Saaren ampumisvideot kotonaan. Miksi komisario olisi salannut alaisiltaan poliisimieheltä, että hän itse asiassa jo tiesi kyseisestä asiasta? Miksi hän kielsi aseen poisottamiseen lauantaina häätilaisuudessa tarjoutunutta poliisimiestä puuttumasta asiaan? Tiesikö komisario jo tällöin, että hänen seinäjokinen kollegansa oli käskenyt poliiseja hakemaan aseen Saaren hallusta?

10. Todistajana kuultiin tänään myös Matti Saaren aseen poliisiasemalla 2.9.-08 tarkastanutta poliisimiestä; myös edellä mainittu toimistosihteeri oli ollut sanotussa tilaisuudessa läsnä. Todistajan mukaan Saari oli seissyt muusta asettaa näyttämään tulleesta kymmenhenkisestä ryhmästä erillään. Todistajan mukaan Saaren käytös oli ollut outoa, koska hän piti kasvoillaan tilanteeseen sopimatonta valokuvamaista virnistystä. Todistaja olikin sanonut toimistosihteerille, että kunhan tässä ei nyt vain olisi seuraava kouluampuja (I-S).

11. Outoja asioita ja uusia yllättäviä käänteitä, kuten tiedotusvälineet ovat pitkin päivää uutisoineet. Ihmetyttää, miksi nämä yllättävät tiedot tulevat julkisuuteen vasta nyt. Miksi ne eivät paljastuneet jo esitutkinnassa, joka sentään kesti monta kuukautta ja jota vielä täydennettiin viime keväänä paljastuneiden uusien käänteiden takia. Näistä käänteistä omituisimpiin kuuluu Haapajärven poliisille noin viikkoa ennen koulusurmia tulleen vihjetiedon joutuminen "kateisiin" sekä koulumurhia koskeneessa esitutkinnassa että komisarion epäillyssä virkarikostutkinnassa. Sille tielleen jäi myös ylipoliisipäällikkö Mikko Paateron virkasähköpostiin lähetetty Haapajärven vihjettä koskenut kontrolliviesti. Outoa, vai mitä? Toisaalta pitää toki muistaa, että se oli juuri Mikko Paatero, joka kiirehti heti koulumurhien tapahtumapäivänä ja sen jälkeisenä päivänä vakuuttelemaan julkisuudessa, että Kauhajoen komisario oli tehnyt asiassa "parhaansa."

12. Tästä(kin) jutusta nähdään, millaiseen sekamelskaan ja sotkuihin joudutaan, kun (meillä Suomessa, toisin kuin muissa maissa) syytettä ajava syyttäjä ei johda esitutkintaa, vaan sitä johtaa joku muu viranomainen. Virkarikostutkintaa johti kyllä syyttäjä, mutta hänellä taas ei ole mitään tekemistä oikeuskäsittelyn kanssa. Syyteharkinta tehtiin VKSV:ssa apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen päätöksellä; Kalske tutki asiaa pelkkien papereiden perusteella. Syytettä puolestaan ajaa VKSV:n määräyksestä Jouko Nurminen, joka ei ole ollut tekemisissä a) esitutkinnan (ei ainakaan sen johtamisessa) tai b) syyteharkinnan kanssa. Nyt sitten ollaan tilanteessa, jossa kaikki levittelevät ihmeissään käsiään, kun jokainen istuntopäivä näyttää tuovan mukanaan uusia "käänteitä."

13. Syyttäjä Jouko Nurminen ilmoitti tänään Iltalehden haastattelussa, että uusista käänteistä ja syytetylle raskauttavista tiedoista huolimatta hän ei ole aikeissa tarkistaa syytettään eikä vaatia syytetylle rangaistusta tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, mistä asianomistajat ovat jo alun perin esittäneet rangaistusvaatimuksen. Syyttäjä kyllä myöntää (nyt), että komisarion alaisten poliisien todistajankertomukset ovat olleet hyvin vakuuttavia sen suhteen, että ase olisi pitänyt hakea pois Saaren hallusta jo perjantaina 19.9. Käytännössä syyttäjä, joka siis tekee tavallaan työtä käskettyä, ei voikaan tarkistaa syytettään, ellei hän saa siihen lupaa tai suostumusta VKSV:n Jorma Kalskeelta.

14. Viime perjantain eli 4.12. Aamulehdessä julkaistussa toimittaja Pekka Parantaisen haastattelussa syyttäjä Jouko Nurminen kertoi - jutun uusista käänteistä vielä tietämättömänä - että syytteessä oleva rikoskomisario teki tietoisen päätöksen, ettei hän ota asetta pois; teon seurauksista Nurminen ei puhunut mitään. Jos komisariota syytettäisiin tahallisesta teosta, tarkoittaisi tämä Nurmisen mukaan sitä, että kokenut poliisimies olisi tiennyt, että Saari ampuu tulevaisuudessa aseellaan ihmisiä tai ainakin käyttää sitä väärin. "Tässä on tuottamuksellisen ja tahallisuuden ydinero. Tämä teko oli tuottamuksellinen sillä perusteella, ettei komisario ymmärtänyt, mitä hänen päätöksestään seurasi. Yksinkertaistetusti kuvailtuna tästä on kyse," sanoi Nurminen toimittaja Parantaisen kirjoittamassa lehtijutussa.

15. Hetkinen, eihän se nyt aivan näin mene! Joko syyttäjä Jouko Nurminen yksinkertaistaa liikaa, tai sitten Parantainen on pannut hänen suuhunsa sellaista, mitä Nurminen ei ole tarkoittanut sanoa. Jos Nurmisen väite tahallisen ja tuottamuksellisen rikoksen välillä pitäisi paikkansa, edellyttäisi tahallisuus aina, että tekijällä olisi joko niin sanottu tarkoitustahallisuus (dolus determinatus: tekijä tarkoittaa aiheuttaa rikostunnusmerkistön mukaisen seurauksen) tai varmuustahallisuus (dolus directus: tekijä pitää varmana, että hänen toimintansa aiheuttaa tietyn seuraamuksen). Syyttäjä Jouko Nurminen näyttää katsovan, että komisario voitaisiin tuomita tahallisesta virkarikoksesta vain, jos hän tiesi tai piti varmana, että Matti Saari ampuisi tulevaisuudessa aseellaan ihmisiä tai ainakin käyttäisi asettaan väärin.

16. Mutta kuten kaikki lakimiehet tietävät - heidän ainakin pitäisi tietää (koska asia on heille joskus opetettu) - lain mukaan on olemassa vielä kolmaskin tahallisuuden muoto eli dolus eventualis. Oikeuskirjallisuudessa puhutaan tätä tarkoittaen todennäköisyys - tai välinpitämättömyystahallisuudesta. Rikoslain 3 luvun 6 §:ssä asia ilmaistaan lyhyesti niin, että tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan (myös siinä tapauksessa), jos hän on pitänyt seurauksen aiheuttamista varsin todennäköisenä. Syyttäjä Nurminen on sivuuttanut haastattelussaan kysymyksen dolus eventualiksesta. Virkavelvollisuuden rikkominen tosin ei ole seurausrikos, sillä siihen ei lain mukaan tarvitse liittyä konkreettista seurausta.

17. Tässä tapauksessa tahallisesta virkarikoksesta olisi kyse, jos syytetty komisario on jättänyt aseen Saaren haltuun, vaikka hän on pitänyt aseen väärinkäyttämistä varsin todennäköisenä; ihmisten ampumisen tai vahingoittamisen todennäköisyyttä ei edellytetä. Tahallisuuteen riittäisi siis aseen väärinkäyttämisen todennäköisyys, jota kuvataan sanalla "varsin todennäköinen." Tämän on katsottu tarkoittavan yleisesti ottaen sitä, että tekijä pitää seurauksen syntymistä todennäköisempänä kuin sen syntymättä jäämistä. Jutussa tähän mennessä todistajina kuullut poliisimiehet ovat lehtitietojen mukaan olleet sillä kannalla, että aseen värinkäyttäminen on ollut Matti Saaren tapauksen edellä mainitulla tavalla varsin todennäköistä. Eräs todistajana kuultu poliisimies piti sitä niin todennäköisenä, ettei uskaltanut lähettää lapsiaan kouluun. Jopa siivooja ja puistotyöntekijä olivat kauhuissaan ja ilmoittivat saaren nettikäyttäytymisestä poliisille.

18. Niin tai näin, mutta joka tapauksessa on syytä torjua syyttäjä Jouko Nurmisen näkemys, jonka mukaan syytteessä oleva rikoskomisario voitaisiin tuomita tahallisesta virkarikoksesta eli virkavelvollisuuden rikkomisesta vain sillä edellytyksellä, että komisario tiesi, että Saari tulisi ampumaan aseellaan ihmisiä tai käyttämään asetta väärin tai että hän piti sanottua seurausta varmana. Tahallisuuteen riittää, että komisario piti aseen väärinkäyttämistä varsin todennäköisenä seurauksena.

19. Tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta on laissa määrätty rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi (RL 40:9). Tietyin laissa mainituin edellytyksin virkamies voidaan tuomita sanotun rikoksen johdosta myös viralta pantavaksi. Tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, josta siis syyttäjä nyt syyttää, seuraa lain mukaan rangaistukseksi vain sakkoa tai varoitus (RL 40:10).

20. Edellä mainittu Aamulehdessä 4.12. julkaistu Pekka Parantaisen kirjoittama juttu oli otsikoitu raflaavasti "Aselupien harkinta mullistuu, jos komisario tuomitaan Kauhajoen nuorten kuolemista." Hämmästyttävää! Eikö Pekka Parantainen tai Aamulehden toimitus tiedä, että aselupien myöntämiskäytäntö on muuttunut jo vuosi sitten? Sehän muuttui mullistavasti juuri Kauhajoen koulumurhien jälkeen! Nyt niin sanottujen tarkkuuspistoolien ja muidenkin käsiaseiden lupia myönnetään paljon vähemmän kuin ennen Kauhajoen veritekoja. Tämä johtui siitä, että vasta Kauhajoki - ei siis vielä Jokela - havahdutti sisäministerin, sisäministeriön poliisiosaston ja muut päättäjät kiristämään huomattavasti lupamenettelyä. Kauhajoen veriteoista oli kulunut aikaa vain viikko, kun ministeriön poliisiosasto antoi uudet todella tiukennetut ohjeet aselupien myöntämisen edellytyksistä ja lupamenettelystä. - Haluaako Aamulehti kenties, että Suomessa palattaisiin ennen Kauhajoen veritekoja vallinneeseen lepsuun ja vastuuttomaan lupakäytäntöön?

21. Aselupamenettelyn ja -käytännön tiukentuminen vasta Kauhajoen jälkeen ei lohduta yhtään Kauhajoella murhattujen omaisia. He peräävät oikeutetusti viranomaisia ja valtiota vastuuseen lepsun ja edesvastuuttoman lupakäytännön seurauksista.

22. Sanotussa Aamulehden jutussa 4.12. syyttäjä Jouko Nurminen ryhtyy minusta hyvin oudolla tavalla maalailemaan täysin perusteettomia uhkakuvia, jos Kauhajoen omaisten ajama syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta hyväksytään. Nurminen otti esimerkiksi virheelliseksi osoittautuneesta lupapäätöksestä poliisin ratkaisun olla ottamatta ajokortti pois rattijuopolta vaikka sen vuosi, että tämä tarvitsee työssään autoa.

- Poliisilla olisi hankala tilanne, jos hän joutuisi tahallisesta murhasta ikään kuin toisen käden vastuuseen, kun rattijuoppo ajaisi jonkun kuoliaaksi, sanaili syyttäjä Nurminen toimittaja Pekka Parantaisen haastattelussa.

Olipa kaukaa haettu ja teoreettinen esimerkkitapaus! Tämän tyyppisillä julkisilla kommenteilla oli joskus aiemmin tapana yrittää vaikuttaa lautamieskokoonpanossa juttuja istuviin kihlakunnanoikeuksiin; muuta kommenttia Nurmisen kyseinen esimerkkitapaus ei minusta ansaitse. Onneksi käräjäoikeus istuu Kauhajoen rikosjuttua kolmen lainoppinen jäsenen kokoonpanossa. Tällainen kokoonpano on ollut rikosjutuissa lain mukaan mahdollistavasta kuluvan vuoden alusta.

23. Vielä pari sanaa lehdistön Kauhajoen juttua koskevista kirjoittelusta ja kommenteista. Olen voinut tässäkin jutussa nimittäin voinut panna merkille, miten ne eri lehtien ja muiden tiedotusvälineiden kokeneet lehtimiehet (konkaritoimittajat), jotka ovat, kuten olen antanut itselleni kertoa, toimineet kenties kymmenien vuosien aikana aktiivisesti poliisi-lehdistö -kerhossa, ovat suhtautuneet aika ymmärtäväisesti syytettynä olevan komisarion menettelyyn ja jopa paheksuneet asianomistajien juristien jutussa omaksumaa aktiivista roolia. Nuoremmat journalistit sen sijaan ovat kirjoitelleet Kauhajoen tapauksesta aika tavalla toisenlaisia juttuja ja oikeussaliraportteja. Tästäkin taas kerran nähdään, millainen merkitys erilaisilla hyvä veli -kerhoilla ja verkostoilla voi yhteiskunnassa olla.