438. Oikeusministeri ja tuomioistuinten riippumattomuus osa III; oikeuskanslerin päätöksen tarkastelua

Tämän kolmiosaisen kirjoitussarjani toisessa osassa julkaisin helmikuussa 2005 oikeuskanslerille tekemäni selvityspyynnön. Oikeuskansleri antoi päätöksensä 28.1.2008. Päätöstä on selostettu vuodelta 2008 annettuun oikeuskanslerin kertomukseen.

Kommentoin itse oikeuskanslerin päätöstä Oikeus-lehden numerossa 1/2008 s. 108-111.

Kirjoitukseni kuului näin (olen nyt lisännyt kappaleiden numerot tekstiin):

Oikeuskanslerin tulkinnanvarainen päätös ex-oikeusministerin asiassa

"Oikeusministeri tuomioistuinten kritisoijana

1. Oikeusministerinä vuosina 1999-2005 ollut Johannes Koskinen (sd) tuli tunnetuksi tiedotusvälineille antamistaan lukuisista haastattelulausunnoista. Koskisen toiminta oli niin aktiivista, että hänen yksittäisistä lausunnoista alettiin käyttää nimitystä ”Päivän Koskinen”.

2. Koskisen lausumat koskivat lähinnä oikeushallinnon piiriin kuuluvia ajankohtaisia asioita ja tapahtumia. Tällaisessa tiedottamisessa ja keskustelupuheenvuoroissa ei toki ole moitittavaa, päinvastoin se on toivottavaa. Mutta oikeusministeri Koskinen ei malttanut pysyä tässä roolissaan, vaan hänellä oli tapana puuttua lausunnoissaan myös tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin ja menettelytapoihin, joita hän myös usein suorasukaisesti arvosteli.

3. Menettely on tietenkin tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta sangen ongelmallista. Perustuslaissa (3.3 §) taatun tuomioistuinten riippumattomuuden tarkoituksena on turvata tuomioistuinten ja tuomareiden itsenäisyys ja puolueettomuus lainkäytössä ja siten edistää ihmisten oikeusturvaa. Tuomioistuimet ovat sidottuja yksinomaan lakiin ja muihin velvoittaviin oikeuslähteisiin eivätkä ne saa ottaa muilta valtiovaltaa käyttäviltä elimiltä ja viranomaisilta tai muiltakaan tahoilta lainkäyttöä koskevia ohjeita tai toivomuksia. Toisaalta kansanedustajat, tasavallan presidentti ja valtioneuvoston jäsenet ovat velvollisia kunnioittamaan tuomioistuinten riippumattomuutta. He eivät voi antaa tuomioistuimille ja tuomareille ratkaisuja tai menettelytapoja koskevia ohjeita eikä heillä ole lupa muutoinkaan pyrkiä vaikuttamaan epäasiallisesti tuomioistuinten toimintaan.

4. Useissa ylimpien tuomioistuinten tuomareiden (mm. KKO:n presidentti Leif Sevónin) ja yliopistojen professorien (esim. professori Aulis Aarnion) lausunnoissa sekä päivälehtien pääkirjoituksissa arvosteltiin 2000-luvun alussa varsin kriittiseen sävyyn oikeusministeri Koskisen medialle antamia lausuntoja, koska niiden katsottiin olevan selvässä ristiriidassa tuomioistuinten riippumattomuuden kanssa. Eduskunnassa esitettiin v. 2002 hallituksen vastattavaksi kirjallinen kysymys (KK 1011/2002 vp, Tuija Brax ym.), jossa tiedusteltiin, hyväksyykö hallitus sen, että oikeusministeri antaa lausuntoja yksittäisistä ja jopa keskeneräistä oikeudenkäynneistä. Kysymykseen vastannut pääministeri Paavo Lipponen lausui ympäripyöreästi, että on eri asia pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuinten ratkaisuihin kuin ottamaan niihin kantaa, ja että myös ministereillä on oikeus ottaa kantaa tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin. Pitäisi kuitenkin ymmärtää, että kannanoton ja vaikuttamisen välinen rajanveto saattaa käytännössä olla usein olematon ja pelkäksi kannanotoksi tarkoitettu lausuma voidaan helposti tulkita vaikuttamispyrkimykseksi.

Kantelu ja sen käsittely

5. Hallitukselle esitetyn kirjallisen kysymyksen jälkeen oikeusministeri Koskisen aktiivisuus antaa tiedotusvälineille em. lausuntoja tuntui vain kiihtyvän. Vuosi 2004 näytti muodostuvan tässä suhteessa siihen asti kaikkein kiivastahtisimmaksi. Ihmettelin tätä samoin kuin sitä, että juristikunnassa näytti olevan vain yksi taho, jota oikeusministerin toiminta ei tuntunut lainkaan häiritsevän. Tarkoitan ylimpiä laillisuusvalvontaviranomaisia eli valtioneuvoston oikeuskansleria ja eduskunnan oikeusasiamiestä. Heillähän on lain mukaan valta puuttua ministereiden ja muiden virkamiesten viranhoidossa ilmeneviin epäkohtiin, paitsi yksityishenkiöiden tekemien kantelujen perusteella, myös omasta aloitteestaan. Oikeusministeri Koskisen lausuntoihin he eivät kuitenkaan puuttuneet millään tavalla. Oikeuskansleri Paavo Nikula – itse ex-oikeusministerinä 1970-luvulta – päinvastoin epävirallisesti totesi, että Koskisen menettely oli asianmukaista, sillä ”täytyyhän oikeusministerillä nyt toki olla tämän verran mahdollisuuksia puuttua tuomioistuinten toimintaan”.

6. Testatakseni oikeusministerin lausuntojen asianmukaisuuden ja samalla sen, millä kannalla ylin laillisuusvalvoja eli oikeuskansleri todella on asiasta, tein helmikuussa 2005 kantelun Koskisen kerrotuista lausunnoista. Yksilöin yli kolmellakymmenellä lehtileikkeellä yhdeksän tiedossani olevaa tapausta, joissa oikeusministeri oli puuttunut tuomioistuinten yksittäisiin ja osin jopas vielä keskeneräisiin eli lainvoimaan vailla oleviin ratkaisuihin.

7. Tapausten joukossa oli useita sangen merkittäviä oikeusjuttuja. Esimerkiksi v. 1999 ministeri Koskinen arvosteli käräjäoikeuden ns. STT:n doping-jutussa tuomitsemien vahingonkorvausten suuruutta ja totesi lopuksi, että ”kyllä varoituksen sana on nyt paikallaan”. – Myös ns. Nostokonepalvelun jutussa v. 2001 oikeusministeri paljoksui käräjäoikeuden henkisestä kärsimyksestä tuomitsemia korvauksia ja lausui, että ”käräjäoikeuksien ei ole luvallista lähteä rakentamaan rankaisevan vahingonkorvauksen käytäntöä”. Koskinen sanoi myös antavansa tukensa sille, että korvausvelvolliseksi tuomittu lehtiyhtiö valittaa tuomiosta. – Vuonna 2001 oikeusministeri piti Merenkulkulaitoksen johtajien lahjusjutussa annettua käräjäoikeuden tuomiota perusteluja hatarina ja arveli, että käräjäoikeuden tuomio tulisi muuttumaan hovioikeudessa. – Heinäkuussa 2004 oikeusministeri arvosteli näkyvästi kahta KKO:n henkirikosjutussa antamaa tuomiota ja kehotti KKO:n tuomareita harkitsemaan linjauksiaan uudelleen.

8. Oikeuskansleri Paavo Nikula, jonka ratkaistavaksi tapaus olisi muutoin tullut, siirsi asian silloiselle apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkalle. Syynä tähän saattoi olla se, että olin kantelussani huomauttanut Nikulan itse asiassa jo ottaneen epävirallisesti kantaa oikeusministerin lausumien asianmukaisuuteen. Jonkka pyysi Johannes Koskiselta selvityksen, johon minulle varattiin tilaisuus vastata.

9. Oikeuskanslerille tehtyjen kantelujen keskimääräinen käsittelyaika on noin puoli vuotta (ks. OKa:n kertomus vuodelta 2006 s. 11). Kun päätöstä kanteluuni ei ollut vielä vuoden kuluttua tullut, tiedustelin aika ajoin esittelijältä ja kerran myös Jaakko Jonkalta syytä päätöksen viipymiseen. Jonkka selitti, ettei hän voi ratkaista asia, koska sitä ei ole hänelle esitelty. Esittelijänä toiminut esittelijäneuvos puolestaan esitti erilaisia selityksiä. Milloin syynä oli oikeuskanslerin sairastuminen tai apulaisoikeuskanslerin sairasloma, milloin taas budjettilakien tarkastuskiireet ja muut asiat ja milloin taas vain, että ”no, on täällä vielä pari tätä vanhempaakin asiaakin ratkaisematta”.

10. En tunne mitään muuta valtion virastoa tai tuomioistunta, jossa asioiden esittelyajankohdasta päättäminen olisi jätetty yksinomaan esittelijöille; vielä 1970-luvulla sellaista käytäntöä ilmeni hovioikeuksissa. Minusta kantelu, jossa on kyse valtioneuvoston jäsenestä, ja joka liittyy perustuslain noudattamisen, tulisi ratkaista joutuisasti eikä makuuttaa asiaa vuosia virastossa esittelemättömänä.

11. Aika kului ja aloin jo vähitellen luopua toivosta saada ratkaisu asiaan. Johannes Koskisestakin ehti jo tulla ex-oikeusministeri, kun demarit valitsivat uudeksi oikeusministeriksi Leena Luhtasen. Väliin tulivat myös vuoden 2007 eduskuntavaalit, ja Johannes Koskinen toimii nyt eduskunnan varapuhemiehenä.

Oikeuskanslerin päätös

12. Oikeuskansleri Jonkka antoi vihdoin ja viimein eli 28.1.2008 asiassa päätöksensä. Päätöksen yleisiä näkökohtia sisältävässä osiossa todetaan, että oikeudenkäyntejä koskevia julkisia kannanottoja esitettäessä on otettava huomioon kaksi tärkeätä periaatetta nimittäin tuomioistuinten riippumattomuus yhtäältä ja sananvapaus toisaalta. Näitä periaatteita ei voida asettaa yleispätevästi ja ehdottomasti tärkeysjärjestykseen, vaan niitä joudutaan punnitsemaan tilannekohtaisesti keskenään.

13. Tilanteissa, joissa tuomioistuimen riippumattomuus ja sananvapaus ovat aidosti törmäyskurssilla, Jaakko Jonkka päätyi aikoinaan jo omassa väitöskirjassaan (Syytekynnys, 1991) lanseeraamaansa ns. punnintamallia soveltaen puoltamaan näkemystä, että tuomioistuimen riippumattomuuden suhteellinen painoarvo lähtökohtaisesti kasvaa kun on kyse oikeusministerin asemassa olevan valtioneuvoston jäsenen tuomiovallan käyttöä koskevista yksittäistapauksellisista julkisista lausumista. Tällainen asetelma on omiaan vaarantamaan tuomioistuimen riippumattomuutta herkästi ja syvällekäyvästi. Käytännön johtopäätöksenä tästä oikeuskansleri toteaa, että oikeusministerin olisi oikeudellisesti perusteltua noudattaa erityistä varovaisuutta ja harkittua pidättyvyyttä tällaisia kannanottoja esittäessään, jotta tahattomiltakin väärinkäsityksiltä vältyttäisiin eikä näin tultaisi antaneeksi aihetta edes epäilylle tuomioistuimen riippumattomuuden vaarantumisesta.

14. Tämän sinänsä ansiokkaan periaatepohdinnan jälkeen oikeuskanslerin päätöksessä siirrytään sitten ns. ”silkkihansikasosastolle”, jossa oikeuskansleri ottaa kantaa nimenomaan oikeusministeri Koskisen menettelyyn.

15. Perustelujen mukaan Johannes Koskisen ei ole voitu osoittaa tarkoittaneen puuttua julkisilla kannanotoillaan epäasiallisesti tuomiovallan käyttämiseen. Tämä lausuma, jota ei ole päätöksessä tarkemmin perusteltu, on ongelmallinen, koska sen mukaan Koskisen menettelyä olisi voitu pitää epäasiallisena puuttumisena tuomitsemistoimintaan vain siinä tapauksessa, jos hän olisi itse nimenomaan tarkoittanut puuttua tuomioistuinten ratkaisuihin epäasianmukaisesti. Laajasti ottaen lausuma näyttäisi sisältävän toteamuksen, että virkavelvollisuuden vastainen menettely voisi olla moitittavaa ja rangaistavaa ainoastaan tahallisena, muttei tuottamuksellisena. Mutta näinhän asia ei voi olla.

16. Vaikka oikeusministeri Koskisella olisi omasta mielestään ollut miten perusteltu motiivi tahansa puuttua yksittäisiin tuomioihin, on hänen menettelynsä silti objektiivisesti arvioiden voinut olla ja, kuten edellä on todettu, todellisuudessa myös ollut monien lausuntoihin kantaa ottaneiden tahojen mielestä epäasiallista. Ministerin menettely on voinut johtua siitä, että hän ei ole esimerkiksi huomannut tai ymmärtänyt, ettei oikeusministerin ole sopivaa ryhtyä arvostelemaan tuomioita eikä kehottamaan hakemaan niihin muutosta, koska tuomiot ovat ministerin mukaan olleet jossakin kohdin virheellisiä. Ministerin menettely on ollut epäasiallista vaikka se olisi johtunut ”vain” ajattelemattomuudesta tai hänellä sanavapauden rajojen osalta olleesta erilaisesta näkemyksestä.

17. Oikeuskanslerin päätöksessä toisaalta myönnetään, että jotkin ministeri Koskisen haastattelulausunnot ovat olleet tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta oikeudellisesti ongelmallisia. Niiden arvioinnissa Jonkka on kuitenkin ottanut huomioon Johannes Koskisen selityksessään esittämät näkökohdat eli sen, että ministerin haastattelujen pohjalta syntyneet lehtiartikkelit olisivat ikään kuin ”toisen käden tietoa” eikä niistä siten olisi välttämättä mahdollista saada esiin aitoina Koskisen lausumien täsmällistä sisältöä.

18. Tämä Koskisen menettelyn puolustelu tuntuu kuitenkin luvalla sanoen hieman naivilta. Oikeuskansleri on jättänyt ensinnäkin huomiotta kokonaan sen tosiseikan, että Koskinen oli jälkeenpäin oikaissut ainoastaan yhtä haastattelulausuntoaan. Muihin lehtikirjoituksiin ja lausuntoihinsa Koskinen ei sen sijaan ollut puuttunut, vaikka hänellä olisi toki ollut siihen tilaisuus. Tästä voidaan ja pitäisikin tietenkin tehdä se johtopäätös, että näissä lausunnoissa ei ole ollut minkäänlaista oikaisun tarvetta. Lähes kaikissa lehtihaastatteluissa Koskisen lausumat on kirjoitettu sitaattien muotoon eli juuri sellaisina kuin ministerimme oli ne toimittajien mukaan lehdille antanut.

19. Sitä paitsi olisi aika outoa, jos lehdet ja muut tiedotusvälineet olisivat ymmärtäneet oikeusministerin lausunnot jatkuvasti väärin, eli ministeri olisi tarkoittanut lausua aina tärkeissä kysymyksissä yleensä aina toisin kuin lehdet olivat hänen puheensa ymmärtäneet! Ministerin olisi täytynyt ainakin huomata ettei hän kykene ilmaisemaan itseään haastatteluissa riittävän selkeästi. Tällöin hänen olisi hänen tietenkin pitänyt suhtautua haastattelupyyntöihin varovaisesti eikä olla aina ”suuna ja päänä” lausuntoja jakamassa. Ja jos hänen sanomisiaan olisi tulkittu tai ymmärretty väärin, olisi ministerin toki pitänyt puuttua jokaisessa tapauksessa asiaan ja lähettää oikaisu jälkikäteen. Mutta kuten sanottu, näin hän teki vain yhdessä tapauksessa. On siten yllättävää, että oikeuskansleri on perustanut ratkaisunsa keskeiseltä osin ministerin jälkikäteisiin selityksiin siitä, että hän ei ollutkaan tarkoittanut sitä, mitä lehdet olivat kirjoittaneet hänen sanoneen.

20. Oikeuskansleri on kuitenkin todennut, että näillä ”toisen käden tietoa” koskevilla varauksillakin on joka tapauksessa ilmeisestä, että Koskisen lausumat ovat olleet omiaan luomaan perusteltavissa olevan vaaran, että niitä voidaan lukea puuttumiseksi tuomioistuinten toimintaan.

Johtopäätöksiä

21. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka päätyi ratkaisussaan siihen lopputulokseen, että Johannes Koskisen ei ole osoitettu menetelleen oikeusministerinä kantelukirjoituksessa tarkoitettuja lausumia antaessaan lainvastaisesti. Jonkka on kuitenkin saattanut päätöksessään esittämänsä näkökohdat Koskisen tietoon.

22. Kanteluista johtuvat toimenpiteet jaotellaan oikeuskanslerin vuosikertomuksissa seuraavasti: huomautus, esitys, käsitys tai ohje, muu kannanotto, muu toimenpide, korjaus tai oikaisu käsittelyn aikana taikka siten toteamus, jonka mukaan virheellistä menettelyä ei havaittu.

23. Tässä tapauksessa toimenpiteenä näyttäisi olevan jonkinlainen hybridi, sillä vaikka ex-oikeusministerin ei todettu menetelleen lainvastaisesti, oikeuskansleri on kuitenkin lähettänyt päätöksessä esittämänsä näkökohdat Johannes Koskisen tietoon.

24. Päätös on julkaistu kokonaisuudessaan OKa-viraston internet-sivustolla kohdassa ”uutisluonteisia tapahtumia”, mutta oikeuskanslerin ratkaisuluetteloon päätöstä ei ole jostakin syystä otettu. Uutiskynnyksen päätös ylitti lähinnä vain radio- ja televisiokanavilla, joissa se mainittiin lyhyesti, sekä muutamassa päivälehdessä. Sen sijaan esimerkiksi Helsingin Sanomat vaikeni päätöksestä tyystin. Yleensä päätös on ymmärretty niin, että ministereillä on oikeus kommentoida tuomioistuinten päätöksiä. Ilmeisesti oikeuskanslerin perustelut, joissa ikään kuin rivien välissä on luettavissa ne rajat, joita ministeri ei kuitenkaan saa ylittää, on koettu lehdissä liian vaikeaselkoisiksi.

25. Ratkaisu olisi voinut olla selkeämpi ja olisi ollut paikallaan, että ratkaisusta olisi laadittu lehdistöseloste, jossa olisi tiivistetysti tuotu esiin oikeuskanslerin ajatuksenkulku mahdollisimman ymmärrettävällä tavalla.

26. Allekirjoittanutta oikeuskanslerin ratkaisu ei ole vakuuttanut. Jo yksinomaan ratkaisun viipyminen lähes kolme vuotta on omiaan herättämään tiettyjä epäilyjä. Ratkaisun perusteluissa on toki esitetty perusteltuja näkökohtia yleisluontoisella tasolla, mutta näiden näkökohtien soveltamisessa kyseiseen tapaukseen on noudatettu liiallista varovaisuutta ja otettu huomioon yksipuolisesti lähinnä vain sellaisia näkökohtia, joiden avulla on päästy näennäisesti ennalta valittuun lopputulokseen.

27. Minusta ex-oikeusministerin menettely puuttua tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin vielä kesken ja lainvoimaa vailla olevissa jutuissa ja arvostella niitä sekä kehottaa hakemaan vääräksi toteamaansa ratkaisuun muutosta on selkeästi epäasiallista puuttumista tuomioistuinten toimintaan ja siten tuomioistuinten riippumattomuusperiaatteen vastaista menettelyä.

Jyrki Virolainen

professori"

----

Noin siis kirjoitin Oikeus-lehden numerossa 1/2008.

28. Tiedotusvälineissä oikeuskanslerin päätös ei herättänyt suurta huomiota. Lyhyissä uutispätkissä oikeuskanslerin todettiin toki antaneen Johannes Koskiselle pyyhkeitä varomattomien lausuntojen johdosta. Itse kommentoin oikeuskanslerin päätöstä Helsingin Sanomissa 1.2.2008 julkaistussa mielipidekirjoituksessani näin:

"Oikeuskanslerin päätöstä voidaan kritisoida

29. Oikeuskansleri on päätynyt ratkaisussaan siihen, että Johannes Koskinen ei oikeusministerinä ollessaan syyllistynyt lainvastaiseen menettelyyn antaessaan lehdille haastatteluja, joissa Koskinen arvosteli noin kolmessakymmenessä kantelukirjoituksessa yksilöidyssä tapauksessa tuomioistuimien ja eräiden muiden lainkäyttöviranomaisten ratkaisuja ja menettelytapoja.

30. Oikeuskanslerin mukaan Koskisen ei ole voitu osoittaa tarkoittaneen puuttua julkisilla kannanotoillaan epäasiallisesti tuomiovallan käyttämiseen.

31. Toisaalta Jonkka katsoo, että ”oikeusministerin olisi oikeudellisesti perusteltua noudattaa erityistä varovaisuutta ja harkittua pidättyvyyttä tällaisia kannanottoja esittäessään, jotta tahattomiltakin väärinkäsityksiltä vältyttäisiin eikä näin tultaisi antaneeksi aihetta edes epäilyille tuomioistuimen riippumattomuuden vaarantumisesta” (päätöksen s. 10).

32. Jonka mukaan joitakin oikeusministeri Koskisen lausumiksi kirjattuja kannanottoja voidaan pitää tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta oikeudellisesti ongelmallisina (s. 10). Näiden osalta Jonkka kuitenkin näyttäisi – Johannes Koskisen esittämää väitettä mukaillen – pitävän epäselvänä sitä, tulisiko Koskisen lehtiin kirjatuista haastatteluista ”aito” Koskisen lausumien täsmällinen sisältö. Ts. oikeuskansleri näyttäisi epäilevän, että Koskisen lausuntoja oli lehdissä jotenkin lyhennelty tai muokattu niin, että Koskisen sanomaksi kirjattuja lausuntoja ei voitaisikaan pitää aitoina.

33. Minusta tässä oikeuskansleri on ollut turhan herkkäuskoinen uskoessaan Koskisen po. väitteitä siitä, että hänen lausuntojaan olisi kirjattu väärin. Kantelussa ei suinkaan ole kyse vain muutamasta Koskisen haastattelusta, vaan tapauksia on kolmisenkymmentä (!), eikä Koskinen ole oikaissut lehden kirjoittamia haastattelujaan kuin yhdessä tapauksessa. Tätä seikkaa Jonkka ei kuitenkaan päätöksessään mainitse. Lisäksi: kyllä oikeusministerin pitää osata lausua sanottavansa lehdille oikeassa ja korrektissa muodossa, joka vastaa sitä mitä hän todella tarkoittaa. Ja jos ei tätä osaa, niin miksi ministerin sitten pitää mennä antamaan haastatteluja solkenaan, niin kuin Koskisella oli ministerinä ollessaan tapana.

34. Minusta on huomionarvoista se, että vaikka oikeuskansleri Jonkka asettaa em. varauksen – joka koskee siis Koskisen lausuntojen ”aitoutta” – hän toteaa loppukaneettinaan:

35. ”Näillä varauksillakin on joka tapauksessa ilmeistä, että Koskisen lausumat ovat olleet omiaan luomaan perusteltavissa olevan vaaran, että niitä voidaan lukea puuttumiseksi tuomioistuinten toimintaan”.

36. Tuomioistuimien riippumattomuus on oikeusvaltion kulmakiviä. Se edellyttää, että mm. valtioneuvosto ja yksittäiset ministerit eivät puutu tuomioistuinten yksittäisiin päätöksiin ja arvostele niitä, koska sitä voidaan pitää yrityksenä pyrkiä vaikuttamaan ratkaisuihin ja tuomioistuinten toimintaan. Ministerinä ollessaan Johannes Koskinen on kuitenkin näin tehnyt lähes 30 tapauksessa.

37. Siitä, onko kyse ollut epäasiallisesti puuttumisesta, olen eri mieltä kuin oikeuskansleri. Koskinen on oikeusministerinä ollessaan mm. puuttunut useissa tapauksissa keskeneräisten asioiden käsittelyyn ja arvostellut vielä lainvoimaan vailla olevia tuomioistuinten ratkaisuja ja kehottanut ainakin yhdessä tapauksessa hävinnyttä asianosaista jopa hakemaan muutosta tuomioon, jota Koskinen piti virheellisenä. Tämä jos mikään on epäasiallista puuttumista tuomioistuinten toimintaan.

38. Oikeuskanslerin päätöksen perusteluissa on toki hyviä ja huomionarvoisia näkökohtia tuomioistuimen riippumattomuudesta ja siitä, että ministerin tulee olla varovaisia ja pidättyviä julkisissa kannanotoissaan, jotka koskevat tuomioistuinten yksittäisiä ratkaisuja. Mutta oikeuskanslerin päätöksen lopputulokseen olen pettynyt, sillä kuten sanottu, Koskisen lausuntoja voidaan perustellusti pitää tuomioistuimien riippumattomuuden kannalta nähtynä epäasiallisina.

Jyrki Virolainen."

39. Aamulehden toinen päätoimittaja Jorma Pokkinen muisteli oikeuskanslerin Johannes Koskiselle antaman "langettavan" päätöksen jälkeen lehdessään kaihoisasti ex-ministerin lausuntoautomaattiaikoja ja patisteli lukijoita Pro Johannes -liikkeen perustamiseen. Pokkisen kannanotto on ymmärrettävä sitä taustaa vasten, että Johannes Koskinen jakeli kaikista tiedotusvälineistä eniten ehkä juuri Aamulehdelle hölösuisia lausuntojaan. Lehti siis menetti tutun ja innokkaan lausunnonantajansa ja sekös toimitusta lienee harmittanut! Kirjoitin Pokkisen ehdotuksesta ja oikeuskanslerin päätöksestä Aamulehden mielipidesivulla 5.2.2008 julkaistun kirjoituksen otsikolla "Buu Johannes olisi ehkä Pro Johannesta parempi."

40. Mainitsin kirjoituksessani, että päätoimittaja Herra Päätoimittaja Pokkinen ei ole ilmeisesti oikein mieltänyt, mikä on oikeusministerin yleisellä tasolla liikkuvan oikeuslaitoskeskusteluun osallistumisen ja tuomioistuinten yksittäisten ja vielä keskeneräisten ratkaisujen kommentoinnin välinen ero. - Ajatus Pro Johannes -liikkeestä kuivui kokoon.

41. Tämä kolmiosainen kirjoitussarjani koskee siis Johannes Koskisen tuomioistuinten riippumattomuutta epäkunnioittavia lehtilausuntoja. Johannes Koskisen Alpo Rusin syyttämättäjättämispäätöksen johdosta 12.6.2003 lausumasta möläytyksestä ja sen aiheuttamia toimenpiteistä olen kertonut blogissani.

42. Helsingin käräjäoikeus (8.11.2007) ja Helsingin hovioikeus (22.10.2009) totesivat ratkaisuissaan - hovioikeuden tuomio on lainvoimainen - Koskisen sanotun lausuman rikkoneen yhtä keskeistä ihmisoikeutta eli syyttömyysolettamaa. Valtio velvoitettiin suorittamaan osin Johannes Koskisen lausunnon perustella vahingonkorvausta Alpo Rusille aiheutetusta kärsimyksestä.

43. Pyysin blogissani 26.1.2010 julkaistussa kantelussani oikeuskansleria selvittämään, oliko Johannes Koskinen kerrotulla syyttömyysolettaman vastaisella menettelyllään rikkonut virkavelvollisuutensa, josta valtiolle aiheutui korvausvastuu. Oikeuskanslerin päästi tässä tapauksessa Johannes Koskisen kuitenkin vielä lievimmillä moitteilla kuin vuoden 2008 päätöksellään. Olen kritisoinut oikeuskanslerin Jaakko Jonkan 17.2.2011 antamaa päätöstä samana päivänä julkaistussa blogijutussa.

44. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi 24.5.2011 Kreikalle langettavan tuomion Koskisen tapauksia paljolti muistuttavassa tapauksessa. Kreikkalaisessa tapauksessa oli kysymys niin ikään maan silloisen oikeusministerin lausunnosta, jossa arvosteltiin vielä lainvoimaa vailla olevalla tuomiolla rangaistukseen tuomittuja henkilöitä tavalla, jonka katsottiin loukanneen syyttömyysolettamaa.

45. Ihmisoikeustuomioistuimen tuomio Konstas v. Kreikka löytyy täältä.