443. Leif Sevónin tapaus, osa II; oikeuskanslerin päätös kanteluun

Siellä se roikkuu, korkeimman oikeuden plenum-salin seinällä...

Edellisessä kirjoituksessani (442) kerroin oikeuskanslerille vuonna 2004 presidentti Leif Sevónin menettelyn johdosta tekemästäni kantelusta. Nyt on sitten vuorossa oikeuskansleri Paavo Nikulan kantelun johdosta 10.2.2005 antaman "vapauttavan" päätöksen arviointi. Alla oleva kirjoitus "Oikeuskanslerilta outo päätös Sevón-tapauksessa" on julkaistu Oikeus-lehden numerossa 1/2005 ss. 77-80. - Olen jälleen lisännyt tekstiin kappaleita koskevat numerot.

Oikeuskanslerilta outo päätös Sevón-tapauksessa

1. Kirjoitin Oikeus-lehden numerossa 2/2003 korkeimman oikeuden (KKO) roolista lainvalmistelussa ja -säädännössä (s. 208-211). Kirjoituksen pontimena oli KKO:n epätavallisen aktiivinen osallistuminen ns. seulontalakiesityksen (HE 91/2002 vp) valmisteluun ja eduskuntakäsittelyyn. KKO käsitteli lakiesitystä kaksi eri kertaa täysistunnossaan, minkä lisäksi KKO:n presidenttiä ja kahta oikeusneuvosta kuultiin asiantuntijana lakivaliokunnassa ja perustuslakivaliokunnassa. Tämäkään ei vielä riittänyt, sillä lakivaliokunnan mietinnön (LaVM 27/2002 vp) valmistumisen jälkeen Leif Sevón sai lakivaliokunnan puheenjohtajalta Henrik Laxilta kutsun osallistua oikeusministeri Johannes Koskisen koollekutsumaan epäviralliseen palaveriin. Toisena tuomarina palaveriin osallistui Helsingin HO:n presidentti Olli Huopaniemi.

2. Tuossa kokouksessa pohdittiin sitä, oliko koko lakiesitys peruutettava, sillä lakivaliokunta oli muuttanut lakiesitystä seulontasäännöksen (OK 26:2) osalta, vai toteutuisiko lakiesityksen tarkoitus seuloa myös hovioikeuden pääkäsittelyyn meneviä juttuja muulla tavoin. Oikeusministeriön ja hovioikeuksien tarkoituksena oli nimittäin seulonnan avulla karsia niiden mielestä tarpeettomia pääkäsittelyjä, mutta seulontasäännöksen sanamuoto oli saanut lakivaliokunnan mietinnössä muotoilun, joka ei tätä mahdollistanut.

Kantelu oikeuskanslerille

3. Pyysin kantelukirjoituksessani oikeuskansleria tutkimaan presidentti Sevónin menettelyn hänen osallistuessaan sanotunlaiseen epäviralliseen ja salaiseen palaveriin - kokouksesta ei ole tiettävästi olemassa ainoatakaan dokumenttia. Pyysin oikeuskansleria selvittämään, voidaanko maan ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomarin osallistumista sanottuun salaiseen kokoukseen yhdessä hallitusvaltaa edustavan oikeusministerin ja lainsäädäntövaltaa edustavien muutaman lakivaliokunnan jäsenen kanssa pitää valtiovallan kolmijakoa silmällä pitäen asianmukaisena. Pyysin oikeuskansleria tutkimaan myös Sevónin mahdollisen esteellisyyden osallistua seulontaa koskevien asioiden käsittelyyn KKO:ssa

4. Esitin oikeuskanslerille käsityksenäni, ettei KKO:n presidentin olisi tullut osallistua tällaiseen epäviralliseen ja salaiseen palaveriin, jossa oli tarkoitus pohtia poliittisluonteista kysymystä lakivaliokunnassa jo hyväksytyn lakiesityksen peruuttamisesta. KKO:n jäseniä ja muita tuomareita voidaan toki kuulla eduskunnassa asiaintuntijoina, mutta kokonaan eri asia on, millä tavalla ja missä vaiheessa tämä tapahtuu. Tuomioistuinten ja erityisesti maan ylimmän tuomioistuimen ja sen jäsenten toiminnan tulee olla joka suhteessa avointa ja läpinäkyvää ja tämä koskee erityisesti tuomioistuinten ja korkeimman oikeuden suhdetta muihin valtiovallan käyttäjiin eli lainsäädäntöelimeen ja hallitusvallan edustajiin. Tätä edellyttää valtiovallan kolmijako ja siihen perustuva tuomioistuinlaitoksen riippumattomuus sekä yleensä maan ylimmän tuomioistuinlaitoksen ja sen myötä koko tuomioistuinlaitoksen toiminnan uskottavuus.

5. Pidin Sevónin osallistumista sanottuun kokoukseen arveluttavana etenkin sen vuoksi, että sanotussa palaverissa oli, vaikka se onkin jälkeenpäin kiistetty, aivan ilmeisenä tarkoituksena tiedustella presidentti Sevónin ja presidentti Huopanimen alustavaa käsitystä siitä, miten hovioikeudet ja KKO tulisivat tulkitsemaan seulontasäännöksiä (OK 26:2) ja niiden suhdetta pääkäsittelyn toimittamista koskeviin säännöksiin (OK 26:15). Näiden korkeiden tuomareiden mielipide oli tietenkin hyvin ratkaiseva ja sitä varten heidät oli käsitykseni mukaan myös kutsuttu mukaan kokoukseen; mitään muuta järkevää selitystä heidän osallistumiselleen kokoukseen ei voida nähdä.

6. Jos Sevón ja Huopaniemi olisivat katsoneet, etteivät lakivaliokunnan uudelleen muotoilema seulontasäännös (OK 26:2) mahdollistaisi pääkäsittelyyn OK 26:15.n mukaan menevien juttujen seulomista, olisi hallitus todennäköisesti peruuttanut koko lakiesityksen. Kun lakiesitystä ei peruutettu, on Sevónin ja Huopanimen käsitykseni mukaan täytynyt näyttää vihreää valoa paitsi koko uudistukselle myös em. seulonnan ja pääkäsittelyn suhdetta koskevalle lakivaliokunnan mietinnön perusteluista ilmenevälle tulkinnalle.

7. Vm. tulkinta poikkeaa selkeästi lain (OK 26:2 ja 15) sanamuodosta. Kyse on siten ns. perusteluilla säätämisestä: lainsäätäjän paljon puhuttu tahto ilmenisi lain perusteluista eikä sen sanamuodosta. On selvää, että tällainen menettely ja siihen perustuva laintulkinta on demokraattisessa oikeusvaltiossa sangen arveluttavaa, sillä se avaisi mahdollisuudet mielivaltaiseen lainkäyttöön. Riippumattomien tuomioistuinten ja niiden jäsenten ei tulisi missään tapauksessa olla mukana tällaisessa hankkeessa.

Hovioikeuksien seulontakäytäntö ja sen muuttuminen KKO:ssa

8. Seulontamenettely tuli voimaan 1.10.2003. Heti alusta lähtien hovioikeudet ryhtyivät tulkitsemaan ja soveltamaan kyseistä OK 26.2:n seulontasäännöstä hallituksen lakiesityksen ja lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa ilmenevällä tavalla, vaikka se on selvästi lain sanamuodon vastaista. Itse olin jyrkästi toisella kannalla, kuten olen monessa eri yhteydessä ja myös lakivaliokunnalle antamassani kirjallisessa lausunnossa tuonut esiin. Ilmeisesti hovioikeudet olivat tietoisia siitä, keitä arvovaltaisia tuomareita oli niiden edustaman laintulkinnan takana, ja hovioikeustuomarit luottivat siihen, että useat sadat vastoin lain sanamuotoa tehdyt seulontapäätökset pysyisivät myös KKO:ssa.

9. Toisin kuitenkin kävi. Korkein antoi kaksi ensimmäistä seulontamenettelyä koskevaa ennakkopäätöstä 16.11.2004, joissa oli kummassakin kyse juuri em. kiistakysymyksestä eli seulonnan ja pääkäsittelyn välisestä suhteesta (KKO 2004:116 ja KKO 2004:117). Kummassakin ratkaisussa KKO katsoi yksimielisesti, että kun valituksessa oli riitautettu käräjäoikeudessa esitetyn suullisen todistelun uskottavuus niin, että asiassa oli OK 26:15:n nojalla toimitettava pääkäsittely, valitusta ei saanut seuloa. Myös kaikissa myöhemmin antamissaan po. kysymystä koskevissa ennakkopäätöksissään samoin kuin julkaisemattomissa ratkaisuissaan KKO on ottanut saman kannan (ks. esim. KKO 2005:11 ja KKO 2005:12). Presidentti Leif Sevón ei ole tähän mennessä osallistunut KKO:ssa seulonta-asioiden ratkaisemiseen, sillä hän on tekemäni kantelun vuoksi jäävännyt itsensä po. asioiden käsittelystä.

10. KKO hylkäsi siten selkeästi hallituksen esityksessä ja lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa ehdotetun tulkinnan, jolle presidentit Sevón ja Huopaniemi aivan ilmeisesti olivat näyttäneet em. salaisessa palaverissa vihreää valoa. Sevón ja Huopaniemen kuuleminen asiantuntijoina osoittautui siten jälkikäteen arvioituna epäonnistuneeksi ratkaisuksi, sillä heistä kumpikaan ei osannut ennakoida oikein sitä, miten KKO:n mukaan seulontasäännöstä olisi tulkittava.

11. Oikeusministeri Johannes Koskinen, joka ajoi voimakkaasti hallituksen esityksessä ja lakivaliokunnan enemmistön perusteluissa omaksutun tulkintakannanottoa ja tukeutui tässä nimenomaan Sevónin kannanottoon, koki KKO:n ratkaisujen johdosta selvän arvovaltatappion. Koskinen ei kuitenkaan näytä antavan periksi, sillä hän asetti 19.11.2004 eli vain kolmen päivän kuluttua KKO:n 16.11. 2004 antamien ensimmäisten ennakkopäätösten jälkeen (!) selvitysmiehen laatiman ehdotuksen seulontasäännösten muuttamiseksi. Selvitysmieheksi tuli - kuinkas muuten – Koskisen hovioikeusasioissa käyttämä luottomies eli eläkkeelle siirtynyt hovioikeudenpresidentti Olli Huopaniemi. Selvitysmiehen ehdotus valmistui helmikuun alussa 2005; siihen on syytä palata toisessa yhteydessä.

Oikeuskanslerin ratkaisu kanteluun

12. Oikeuskansleri Paavo Nikula antoi 10.2.2005 päätöksen kanteluuni ((Dnro 1217/1/04). Päätöksensä johtopäätösosassa oikeuskansleri toteaa, ettei presidentti Sevón ollut menetellyt lainvastaisesti osallistuessaan käytyyn neuvonpitoon ja esittäessään siinä arvioitaan. Kysymystä Sevónin esteellisyydestä Nikula ei asiallisesti edes tutkinut, mutta totesi kuitenkin, ettei Sevónilla ole estettä käsitellä KKO:ssa seulonta-asioita.

13. Ratkaisun lopputulos oli odotetunlainen, sillä kuten tiedetään, virkamiesten ja tuomareiden virkasyytekynnys on noussut nykyisin erittäin korkealle ja sama koskee myös moitteen tai arvostelun sisältävän ratkaisun antamista. Tällaisesta virkamiesten tosiasiasiallista syyte- ja moitesuojaa merkitsevästä käytännöstä käytetään suuren yleisön keskuudessa osuvaa sanontaa ”korppi ei korpin silmää noki”.

14. Olin kuitenkin odottanut oikeuskanslerilta edes jonkinlaista, vaikkapa vain lievää ja rivien välissä lausuttua Sevónin menettelyä koskevaa arvostelua ja joka tapauksessa muutamia varoituksen sanoja yleensä tuomareiden osallistumisesta sanotunlaisiin salaisiin palavereihin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Oikeuskansleri ei nähnyt Sevónin menettelyssä mitään arvostelun aihetta. Siinä, mistä sanotussa palaverissa oli keskusteltu, oikeuskansleri tukeutui yksinomaan siihen, mitä Sevón kertoi kantelun johdosta antamassa vastineessaan ja mitä oikeusministeri Johannes Koskinen selitti häneltä kantelun johdosta pyydetyssä lausunnossaan.

15. Sevónin ja Koskisen mukaan palaverissa ei olisi keskusteltu seulontasäännösten tulkinnasta tai soveltamisesta vaan ainoastaan uuden lain ”vaikutuksista”. Koskisen mukaan Sevón ei ollut luvannut mitään säännösten tulevasta tulkinnasta.

16. Koskisen lausunto oikeuskanslerille on annettu 30.1.2005 eli yli kaksi vuotta mainitun palaverin pitämisestä. Eduskunnan täysistunto, jossa keskusteltiin lakivaliokunnan mietinnöstä, pidettiin sitä vastoin jo 28.1.2003 eli vain neljä päivän kuluttua kyseisestä palaverista. On sen vuoksi selvää, että eduskunnan sanotussa täysistunnossa Koskisen muistikuvat palaverin sisällöstä ovat olleet vielä hänen kirkkaassa muistissaan, kun taas kahden vuoden kuluttua hän ei voi enää muistaa yhtä tarkasti, mitä kokouksessa oli puhuttu.

17. Eduskunnan täysistunnossa 28.1.2003 Koskinen puolusti lakivaliokunnan mietinnön perusteluja nojautuen voimakkaasti nimenomaan KKO:n edustajien ja siten myös presidentti Sevónin ilmaisemaan kantaan. Koskisen mukaan ”….Korkeimman oikeuden edustajat omalta osaltaan ovat ilmoittaneet valmiutensa selväsanaisesti muuttaa tuota aiempaa tulkintakäytäntöä…. Sekä korkeimmassa oikeudessa että hovioikeudessa mielletään tarve muuttaa tätä nyt parin vuoden aikana muotoutunutta linjaa…”

18. Aiemmalla tulkintakäytännöllä ja linjalla Koskinen tarkoitti luonnollisesti KKO:n omaksumaa käytäntöä pääkäsittelyjen toimittamisesta ja juuri tuon linjan muuttamiseen oikeusministeriö, hallitus ja lakivaliokunnan enemmistö tähtäsivät. OK 26.15:ää, jonka nojalla KKO oli sanotun tulkintakäytäntönsä muodostanut, ei kuitenkaan edes esitetty muutettavaksi, vaan keinoksi muutoksen toteuttamiseksi valittiin seulonta ja tarkemmin sanottuna hallituksen esityksen ja lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa esitetty tulkintalausuma. Juuri tuolle linjamuutokselle ja laintulkinnalle KKO:n edustajat olivat Koskisen mukaan antaneet kannatuksensa ja ”ilmaisseet valmiutensa selväsanaisesti muuttaa tuota aiempaa tulkintakäytäntöään”. Kun salaisessa palaverissa 24.1. ei kuultu muita KKO:n edustajia, ei Johannes Koskinen ole voinut tarkoittaa KKO:n edustajilla viime kädessä ketään muuta kuin presidentti Leif Sevónia.

19. Koskisen kanssa yhtäpitävästi salaisen palaverin annista on kertonut lakivaliokunnan puheenjohtaja Henrik Lax. Eduskunnan täysistunnon edessä 28.1.2003 Lax kertoi näin: ”…Varmimman vakuudeksi olen vielä sen jälkeen, kun lakivaliokunnan mietintö on valmistunut (tämä siis tapahtui 24.1.), pyytänyt korkeimman oikeuden presidentin kommenttia siitä. Hän vastasi suurin piirtein siihen tyyliin, että tämähän on vahva peruste siihen, että käytäntöä tältä osin muutetaan…” Lausumalla ”tällä perusteella” Sevón ei ole mielestäni voinut tarkoittaa mitään muuta kuin lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa olevaa lausuma siitä, miten seulontasäännöstä oli valiokunnan enemmistön mielestä tulkittava, vaikka lausuma olikin lain sanamuodon vastainen.

20. Oikeuskansleri ei (jostakin syystä) pyytänyt kanteluni johdosta Henrik Laxilta lausuntoa. Mutta se, mitä Lax on eduskunnan täysistunnossa kertonut vain neljä päivää salaisen palaverin jälkeen, puhuu selvää kieltä, mitä palaverissa 28.1. oli tapahtunut. Tätä Laxin lausuntoa ei ole kumottu eikä muuksi jälkeenpäin muutettu.

21. Minusta Henrik Laxin ja Johannes Koskisen eduskunnan täysistunnossa 28.1.-03 antamien yhtäpitävien lausuntojen perustella on erittäin todennäköistä, että KKO:n presidentti Leif Sevón on kokouksessa 24.1.-03 ennakoinut tai ainakin antanut jotenkin ymmärtää, että KKO tulisi tulkitsemaan seulontasäännöstä (OK 26:2) lakivaliokunnan mietinnön perustelujen mukaisesti eli tavalla, joka on selkeästi lain sanamuodon vastaista. Jälkeenpäin ja sitten kun asiasta on kanneltu, on tietysti helppoa kaunistella asiaa ja kertoa toisin, mutta nämä selitykset eivät enää auta. Jos palaverissa 24.1.-03 ei olisikaan puhuttu siten kuin Johannes Koskinen on tuoreeltaan 28.1. eduskunnassa kertonut, merkitsisi tämä sitä, että oikeusministeri olisi antanut eduskunnalle väärää tietoa.

Oikeuskansleri sivuutti perustuslain ja ihmisoikeudet

22. Olen erittäin yllättänyt sitä, että oikeuskansleri sivuutti päätöksensä perusteluissa täysin sen, mitä vaatimuksia perustuslaki ja Euroopan ihmisoikeussopimus asettavat tuomioistuimien riippumattomuudelle ja puolueettomuudelle ja koko lainkäytön uskottavuudelle. Kantelussani pyysin oikeuskansleria selvittämään asiaa juuri tältä kannalta.

23. Mielestäni on selvää, että valtiovallan kolmijako ja siihen perustuva tuomioistuinten riippumattomuus ja puolueettomuus eivät salli lainsäädännössä ja tuomitsemistoiminnassa tapahtuneen kaltaista sellaisista ”suhmurointia” vallan kabineteissa. Tuomarit ja etenekään maan ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomari eivät kerta kaikkiaan voi osallistua tällaisessa kabinettipolitikointiin! Sellainen ”kähmintä” ja tulevan lain tulkinnan arviointi, ei edes ”uuden lainsäännön vaikutusten ennakointi”, jollaista sievistelevää termiä oikeuskanslerin päätöksessä tapahtumasta käytetään, ei sovi oikeusvaltioon, sillä se on omiaan romuttamaan luottamuksen koko tuomioistuinlaitokseen ja sen riippumattomuuteen.

24. Oikeuskansleri ei kuitenkaan lausunut päätöksessään asian tästä puolesta halaistua sanaa. Tämä on minusta hyvin huolestuttavaa, sillä lain mukaan perus- ja ihmisoikeuksien valvonta on oikeuskanslerin keskeisimpiä tehtäviä. On outoa, että oikeuskansleri sivuutti ratkaisussaan perutuslain ja ihmisoikeusoikeusnäkökulman kokonaan.

Tapauksesta halutaan vaieta

25. Oikeuskanslerin päätöksen puutteellinen tarkastelukulma ja sisältö huomioon ottaen on ymmärrettävää, ettei oikeuskanslerinvirasto ole julkaissut ratkaisusta tiedotetta. Tämä tarkoittaa sitä, että tapauksesta ja oikeuskanslerin ratkaisusta halutaan vaieta visusti.

26. Minusta tapaus näytti jo kantelua tehdessäni pahalta ja vielä pahemmalta se näyttää oikeuskanslerin päätöksen jälkeen. Tapauksesta ei sen vuoksi tulisi vaieta, ja se tulisi myös jatkossa pitää mielessä varoittavana esimerkkinä siitä, miten oikeusvaltiossa ei pidä menetellä.

Jyrki Virolainen

---

28. Näin siis kirjoitin Oikeus-lehden numerossa 1/2005. Ratkaisua on selostettu oikeuskanslerin kertomuksessa vuodelta 2005 ss. 72-73.

29. En voi sanoa, että oikeuskanslerin "vapauttava" päätös olisi tullut minulle yllätyksenä, sillä arvasin tämän jo etukäteen kantelua tehdessäni. Halusin kuitenkin testata asian ja käydä samalla keskustelua tärkeästä ja vakavasta oikeusvaltio-asiasta. Halusin myös nähdä, miten kummallisia perusteluja sieltä kuululta "silkkihansikasosastolta" olisi tällä kertaa tulossa!

30. Kyllähän nuo oikeuskanslerin päätöksen perustelut olivat taas oikein "sitä itseään." Oikeuskansleri uskoi ex-ministerin selityksiä, jotka olivat ristiriidassa sen kanssa, mitä ministeri itse ja lakivaliokunnan puheenjohtaja olivat oikein eduskunnan "edessä" eli täysistunnossa (siellähän ei tunnetusti saa valehdella) juurta jaksaen kertoneet Sevónin osallistumisesta puheena olevaa salaiseen neuvonpitoon. Mutta kun korkeat tuomarit ja virkamiehet on kerran "määrä" pestä puhtaaksi epäilyistä, niin näköjään kaikki keinot ovat tässä tarkoituksessa sallittuja. Ilmeisesti ajatellaan, että eihän näitä perusteluja kukaan lue eikä lehdistö niitä bonjaa eikä viitsi lähteä enempiä kaivelemaan, joten antaa mennä vaan!

31. Miten kävi tuon paljon puhutun seulontamenettelyn, jota oikeusministeri Johannes Koskinen yritti vielä pariin otteeseen virkakaudellaan uskottujen virkamiestensä avustuksella muuttaa ja "terävöittää"? Mainitut Koskisen ja OM:n muutosyritykset kilpistyivät kuitenkin eduskunnan perustuslakivaliokunnan torjuviin lausuntoihin; niin heikkolaatuisia nuo muutosyritykset olivat.

32. Niin, seulontamenettely on nyt kuollut ja kuopattu eli sitä koskevat pykälät on kumottu tämän vuoden alusta lähtien. Tilalle hovioikeuteen on tullut valituslupamenettely, viralliselta nimeltään kaamean pitkä "jatkokäsittelylupamenettely". Seulonnalle kävi vähän niin kuin jo menettelyä valmisteltaessa uumoilinkin. Kirjoitin näet vuonna 2002 artikkelin otsikolla "Tarvitaanko hovioikeuksissa erillistä seulontamenettelyä?" (Defensor Legis 4/2002 ss. 689-701). Vastasin asettamaani kysymykseen kieltävästi. Mutta eiväthän OM:n ja hovioikeuksien jäbät tätä tietenkään uskoneet. Kun virkamiesten päähän kerran oli iskostunut ajatus saada Suomen Norjassa käytössä olevaa siling-menettelyä vastaava "hieno" menettely, niin pitihän se sitten saada. Ei ymmärretty yhtään ajatella, että Norjassa on voimassa aivan erilainen toisen oikeusasteen menettely kuin Suomessa ja että Norjassa siling-menttely täydentää siellä lagmanretin muutoin täysin suullista menettelyä. Suomessa taas hovioikeusmenettely on jo pääsäännön mukaan muutenkin kirjallista.

33. Leif Sevón, joka oli nimitetty vuonna 2001 KKO:n presidentiksi - hän toimi sitä ennen EY-tuomioistuimen tuomarina Luxemburgissa - sai presidentin hommasta tarpeekseen yllättävän pian, sillä hän erosi virasta vuoden 2005 lopussa 64-vuotiaana oltuaan siis virassa ainoastaan reilut neljä vuotta. Mutta mikäs Sevónin oli erotessa, sillä hänhän nauttii eläkettä, todella muhkeaa sellaista, myös sanotusta EY-virastaan ja osallistuu innolla välimiestehtävien hoitamiseen. Luultavasti osasyynä Sevónin lopettamiseen KKO:ssa olikin juuri se, että KKO:n presidentti ei voi toimia välimiehenä kuten esimerkiksi oikeusneuvokset. Lefaa lienee hieman harmittanut presidenttinä katsella, miten esimerkiksi oikeusneuvokset Tulokas ja Möller "vetivät" sivutoimistaan muhkeita välimiespalkkioita, jotka saattoivat vuosittain ylittää moninkertaisesti heidän virkapalkkansa.

34. Mutta miten kävi Oikeusvaltio-Suomen Johannes Koskisen ja Leif Sevónin "seikkailujen" (oikeastaan toilailujen) takia? Jaa-a, hyvä kysymys! Tätä lukijat voivat kukin itse tykönänsä miettiä. Olen tarjoillut eväitä tähän pohdintaan - toivottavasti myös keskusteluun - sekä Koskis-trilogian (blogit 435-436 ja 438) että Sevón-trilogian (blogit 441-443) merkeissä