447. Vaasan HO:n tuomio 15.4.2011 Kauhajoen koulusurmajutussa, osa IV

Aseen hankkimislupa

1. Hovioikeus on ottanut pääasian osalta ensiksi kantaa syytetyn Matti Saarelle 7.8.2008 myöntämään aseen hankkimislupaan. Syyttäjä ei puuttunut syytteessään tähän seikkaan lainkaan. Asianomistajat sitä vastoin katsoivat, ettei H olisi saanut myöntää Saarelle aseen hankkimislupaa hankkimatta selvitystä S:n sopivuudesta luvanhaltijaksi. Asianomistajat vetosivat myös siihen, että Saari ei ollut esittänyt hyväksyttävää perustetta ja selvitystä luvan saamiseksi ja että hakemuksessa tarkoitettu pienoispistooli ollut soveltunut mihinkään hyväksyttävään käyttötarkoitukseen.

2. Hovioikeuden tuomion perustelut kuuluvat tältä osin seuraavasti:

Ampuma-aseen hankkimiseen ja hallussapitoon voidaan ampuma-aselain 18 §:n 2 momentin mukaan antaa lupa, jos luvan antamiselle on hyväksyttävä peruste eikä ole syytä epäillä, että lupaa tai sen nojalla hankittua tai hallussapidettyä ampuma-asetta käytetään väärin.

Hankkimisluvan saajaa koskevista edellytyksistä säädetään ampuma-aselain 45 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan hankkimislupa voidaan antaa sellaiselle 18 vuotta täyttäneelle henkilölle, jota terveydentilansa ja käyttäytymisensä perusteella on pidettävä sopivana pitämään hallussa ampuma-aseita ja aseen osia. Lain esitöissä todetaan, että ampuma-aseiden käyttöön liittyvän turvallisuuden säilymisen kaikkein tärkein edellytys on se, ettei minkäänlaista ampuma-asetta luovuteta henkilölle, jota ei ole pidettävä aseen hallussapitoon sopivana.

Luvan hakijan sopivuudella tarkoitettaisiin hänen terveydentilansa ja käyttäytymisensä perusteella tehtävää kokonaisarviota. Hakijan käyttäytymistä olisi arvioitava niin hänen menneen kuin nykyisenkin käyttäytymisensä valossa. Hänen aikaisemman käyttäytymisensä arvioinnissa olisi käytettävä apuna kaikkia niitä keinoja, joita lupaviranomaisella on käytettävissään. Oleellisena apuna olisivat poliisin pitämät rekisterit. Harkinnassa olisi otettava huomioon ainakin rikokset, joihin henkilö on syyllistynyt. Huomioon otettavia olisivat niin ikään alkoholin tai muiden huumaavien aineiden väärinkäyttö, väkivaltaisuus sekä muu vaarallinen ja epäsosiaalinen käyttäytyminen. Sellainen mielisairaus tai muu mielenterveydellinen ongelma, johon liittyy vaara vahingoittaa itseään tai muita, olisi ehdoton este luvan saamiselle. Lupaviranomaisella olisi oikeus edellyttää, että luvan hakija esittää lupaviranomaisen tarpeelliseksi katsoman selvityksen myös terveydentilastaan tai päihteiden käyttöön liittyvistä seikoista. Edellytyksenä näiden lisäselvitysten pyytämiselle olisi, että henkilön sopivuutta ampuma-aseen hankkimiseen on syytä epäillä. Poliisille ei kuitenkaan annettaisi oikeutta saada ja hankkia luvan hakijan terveydentilaa koskevia tietoja ilman hänen suostumustaan. Luvan hakijan olisi itse esitettävä pyydetty selvitys. Jos selvitystä ei esitettäisi, ei lupaa myönnettäisi (HE 183/1997 vp s. 94-95).

Hankkimislupa voidaan antaa ampuma-aselain 43 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla ampumaurheilu- ja -harrastustarkoitukseen. Haettaessa lupaa tällaista tarkoitusta varten hakijan on ampuma-aselain 45 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan esitettävä harrastuksestaan luotettava selvitys. Lain esitöiden mukaan luvan hakijan olisi selvitettävä, että hänellä on hyväksyttävä syy ampuma-aseen hankkimiseen ja hänellä olisi lisäksi oltava myös käytännössä mahdollisuus käyttää asetta ilmoittamaansa tarkoitukseen. Säännöksessä ei edellytettäisi, että luvan saaminen olisi mahdollista vain varsinaisen kilpa-ammunnan perusteella. Riittävänä olisi pidettävä myös jonkin kilpa-ammunnan lajin aktiivista harrastamista, vaikkei luvan hakijalla olisikaan tarkoitusta osallistua varsinaisiin kilpailuihin. Ampumaurheilun ja harrastuksen tulisi kuitenkin käsittää jonkin sellaisen ammunnan lajin aktiivista harrastamista, jossa järjestetään kilpailuja. Satunnaista maaliin ampumista ei voitaisi pitää säännöksessä tarkoitettuna ampumaurheiluna ja -harrastuksena (HE 183/1997 vp s. 88).

Lain esitöissä on toisaalta tunnistettu vaikeudet esittää näyttöä hakijan harrastuksen aktiivisuudesta ja todenperäisyydestä (HE 183/1997 vp s. 95). Perustuslaissa turvatun yhdistymisvapauden vuoksi luvan hakijalta ei voida edellyttää ampuma- tai metsästysseuran jäsenyyttä. Lupaviranomaisen tulisi kuitenkin kiinnittää lupaharkinnassa huomiota vakavaa aseharrastusta ilmentäviin tekijöihin. Kilpailuihin osallistuminen on merkki vakavasta harrastuksesta. Myös joissakin ammunnan lajeissa edellytetyn turvatestin kaltaisen kokeen suorittaminen voi olla lupaviranomaiselle selvitys siitä, että luvan hakija todella harrastaa ilmoittamaansa lajia. Aloittelevien ampujien osalta selvitys voisi kuitenkin olla vapaamuotoisempi (HE 183/1997 vp s. 94-95).

Hankkimislupa voidaan ampuma-aselain 44 §:n perusteella antaa vain sellaista ampuma-asetta tai aseen osaa varten, joka ei lippaan patruunamäärän, kaliiperin tai muiden ominaisuuksien perusteella ole hakijan ilmoittamaan käyttötarkoitukseen nähden tarpeettoman tulivoimainen ja tehokas sekä joka soveltuu hyvin hakijan ilmoittamaan käyttö tarkoitukseen.

Arvioitaessa Haapalan menettelyä erityisesti verrattuna vallinneeseen käytäntöön merkitystä on myös sisäasiainministeriön 16.10.2007 antamalla aselupakäytäntöjen yhtenäistämistä koskevalla ohjeella, joka on annettu 19.10.2007 ja 18.10.2012 väliseksi ajaksi (SM-2006-02043/Tu-51). Ohjeen (s. 61) mukaan lupapäätös voi perustua pääasiassa hakijan omaan selvitykseen silloin, kun yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle aiheutuva riski arvioidaan pieneksi. Jos riski kohoaa selvitettäviä tosiasioita läpikäytäessä, tulee omalle selvitykselle antaa yhä vähemmän arvoa ja vaatia enemmän ulkopuolisten henkilöiden antamia selvityksiä ja näyttöä tosiasioista. Esimerkiksi 18-vuotiaan henkilön hakiessa pistoolin hankkimislupaa ampumaurheilun tai -harrastuksen perusteella ja selvittäessä käyneensä ampumaradalla ampumassa laina-aseilla hakijan oman selvityksen arvo on vähäinen, vaikka lupaharkinnassa lähdetäänkin luottamusperiaatteesta. Riskitasoa nostavat asetyyppi, hakijan nuoruus ja vähäinen kokemus. Tällaisessa tapauksessa ohjeessa suositellaan hakijan haastattelemista riittävän perusteellisesti, jotta pystyttäisiin objektiivisesti arvioimaan, onko hakija sopiva luvanhaltijaksi.

Saari oli hakenut ampuma-aseen hankkimislupaa ampumaharrastusta varten. Hän oli esittänyt selvityksenä harrastuksestaan kuitin ampuma-aseseuralle suoritetusta maksusta, joka oikeuttaa ampumaradalla harjoittelemiseen, muttei kilpailemiseen. Todistajana kuulusteltu MeKeown, joka toimii ampumaurheilijana ja Suomen Ampumaurheiluliiton Practical-jaoston puheenjohtajana, on kertonut, että Walther P22 Target -pienoispistooli sopii huonosti kilpa-ammuntaan, mutta se soveltuu kuitenkin Praetical-ammunnan harjoittelemiseen.

Hovioikeus toteaa, että ampuma-aselain keskeisen tavoitteen, ampuma-aseiden käyttöön liittyvän turvallisuuden ylläpitämisen ja parantamisen, kannalta ampumaharrastuksesta olisi syytä edellyttää esitettävän mahdollisimman seikkaperäinen selvitys. Toisaalta harrastusta vasta aloittelevan on jo lähtökohtaisesti vaikea esittää harrastuneisuudestaan selvitystä, eikä ajankohtana, jolloin Haapala oli tehnyt ratkaisunsa, ollut ollut käytäntönä vaatia aseen käyttötarkoituksesta yhtä perusteellista selvitystä kuin nykyään. Haapala oli käyttänyt lisäselvityksen hankkimiseksi haastattelua, joka on myös lain esitöissä ja aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeessa suositeltu menettelytapa.

Saaresta oikeudenkäynnissä esitetyt terveydentilatiedot osoittavat hänellä olleen mielenterveyden ongelmia, joiden perusteella on mahdollista, että häntä ei olisi katsottu sopivaksi saamaan lupaa. Nämä seikat eivät kuitenkaan olleet olleet Haapalan tiedossa. Kun Haapalalla ei ollut haastattelunkaan perusteella ollut syytä epäillä Saaren sopivuutta luvanhaltijaksi, ei ole ollut myöskään perusteita edellyttää Saaren esittävän terveydentilaansa koskevia tietoja. Saarta oli siksi tuonhetkisten tietojen perusteella voitu pitää terveydentilansa ja käyttäytymisensä puolesta sopivana pitämään hallussa ampuma-asetta.

3. Hovioikeuden päätöksen perusteluissa selostettuja ampuma-aselain säännösten esitöitä ja sisäministeriön 16.10.2007 antamaa aselupakäytäntöjen yhtenäistämistä koskevaa ohjetta lukiessa ei minusta voi kyllä tulla muuhun kuin siihen johtopäätökseen, että sellaisen eli lähestulkoon olemattoman selvityksen perusteella, joka aseen hankkimisluvan myöntämistä varten oli tässä tapauksessa esitetty, Saarelle ei olisi saanut myöntää aseen hallussapitolupaa. Jos siis olisi pidetty kiinni laista, lain esitöistä ja ministeriön antamista ohjeista.

4. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että H:n ei oltu osoitettu menetelleen "lain tai määräysten vastaisesti tai muutoinkaan huolimattomasti" myöntäessään Saarelle aseen hankkimisluvan." Mihin seikkoihin ja päättelyyn hovioikeuden mainittu johtopäätös oikeastaan perustuu?

5. Hovioikeus on luetellut perusteluissaan pitkän litanian H:n menettelyä (muka) puoltavia perusteita. Ne voidaan kiteyttää lyhyesti sanottuna seuraavaan perusteluista ilmenevään lauseeseen: "Ajankohtana, jolloin H oli tehnyt ratkaisunsa, ei ollut ollut käytäntönä vaatia aseen käyttötarkoituksesta yhtä perusteellista selvitystä kuin nykyään." Toisin sanoen hovioikeus on hylännyt syytteen mainitulta osin siksi, että H oli (ainoastaan) noudattanut tuolloista lupakäytäntöä, joka näyttäisi olleen täydellisen lepsua.

6. Hovioikeuden mukaan höllän käytännön mukainen menettely poistaa virkamiehen vastuun, vaikka menettely ei vastaisikaan lakia, annettuja virallisohjeita eikä lain esitöitä. Perustelujen myöhemmässä vaiheessa (kun on kysymys valtion korvausvastuusta) hovioikeus toisaalta toteaa sitä, että olivatpa ministeriön antamat ohjeet millaisia ja kuinka yksityiskohtaisia tahansa, virkamies aina lopulta tekee lupapäätöksen kirjoitetun lain ja oman harkintansa perusteella.

7. Hovioikeus ei hankkimislupaa koskevissa perusteluissaan mainitse kertaakaan Jokelan kouluampumistapausta. En tiedä, puuttuivatko asianomistajien kaksi asianajajaa oikeudenkäynnissä tältä osin Jokelan tapaukseen. Siihen olisi kuitenkin tullut puuttua ja painottaa sitä, että välittömästi Jokelan jälkeen hälytyskellojen olisi pitänyt alkaa kilkuttaa lupaviranomaisissa ja sisäministeriössä niin, että lupakäytäntö olisi tiukentunut ja asianmukaiset ohjeet tätä varten olisi annettu. - Todettakoon, että edellä hovioikeuden perusteluissa mainitut sisäministeriön ohjeet 16.10.2007 ohjeet aselupakäytännön yhtenäistämiseksi on annettu ennen 7.11.2007 sattuneita Jokelan koulusurmia.

8. Syytteen ja korvausvaatimuksen tueksi olisi tullut kanteen tueksi vedota ja tuomioistuimen vastaavasti ottaa ratkaisussaan rangaistusvaatimuksen samoin kuin valtion korvausvelvollisuuden osalta huomioon, miten aseen hankkimisluvan myöntämistä koskeva käytäntö muuttui, ei kuitenkaan Jokelan, vaan vasta välittömästi Kauhajoen koulusurmien jälkeen. Olisi pitänyt painottaa, että lupakäytännön tiukennuksen olisi tullut tapahtua heti Jokelan tapauksen jälkeen. Jos näin olisi käytännössä tapahtunut, on erittäin todennäköistä, ettei Saarelle ei olisi myönnetty aseen hankkimislupaa ja että Kauhajoen koulusurmilta olisi suurella todennäköisyydellä vältytty.

Aseen väliaikainen haltuunotto

9. Seuraavaksi hovioikeuden tuomion perusteluissa käsitellään aseen väliaikaista haltuunottoa.

Käräjäoikeus oli äänestyksen jälkeen katsonut, ettei syytetty komisario ollut menetellyt virheellisesti myöskään silloin, kun hän oli ei ollut ottanut asetta pois Saarelta tai tehnyt viipymättä päätöstä aseen ottamisesta väliaikaisesti poliisin haltuun.

10. Hovioikeuden perustelut ovat tämän kysymyksen osalta seuraavanlaiset:

Syytteiden sisältö

Virallinen syyttäjä on vaatiessaan rikoslain 40 luvun 10 §:n nojalla Haapalalle rangaistusta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta katsonut, että Haapala oli huolimattomuudesta laiminlyönyt ampuma-aselain 92 §:n 1 momentin mukaisen velvollisuutensa ottaa Saarelta pienoispistooli pois, vaikka käsillä olleen aineiston ja Saaren käyttäytymisestä tiedossa olleiden seikkojen perusteella oli ollut perusteltu syy epäillä, että asetta käytetään väärin.

Virallinen syyttäjä on katsonut, että internetissä julkaistut Saaren ampumavideot teksteineen, jotka olivat aiheuttaneet ihmisissä huolta ja pelkoa, ovat jo sellaisenaan ampuma-aseen väärinkäyttöä, ja viitannut tässä yhteydessä muun muassa järjestyslain säännöksiin. Lisäksi virallinen syyttäjä on vaatinut Haapalalle rangaistusta hallintolain 31 §:n 1 momentin mukaisen selvitysvelvollisuuden laiminlyönnin perusteella.

Asianomistajat ovat törkeitä kuolemantuottamuksia koskevassa rangaistusvaatimuksessaan katsoneet Haapalan laiminlyöneen velvollisuutensa ottaa ase pois, vaikka aseen väärinkäytön vaara oli ollut ilmeinen ja hänellä oli ollut perusteltu syy epäillä henkeä ja terveyttä vaarantavan teon uhkaa ja vaikka Nyrhinen oli jo tehnyt aseen poisottamisesta päätöksen, jota Haapala olisi ollut velvollinen noudattamaan.

Selvitysvelvollisuuden laiminlyönti

Rikoslain 40 luvun 10 §:n mukaan virkamies voi syyllistyä tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, jos hän on virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa. Tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää lisäksi sitä, ettei teko ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Kysymyksessä on avoin rangaistussäännös, jota sovellettaessa kysymys siitä, millainen menettely on virkavelvollisuuden rikkomisena rangaistavaa, määräytyy muun säännöksen tai määräyksen perusteella. Perustuslain 8 §:ään ja rikoslain 3 luvun 1 §:ään perustuvasta rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta puolestaan johtuu, että teon rangaistavuuden edellytykset ilmaisevan aineellisen säännöksen tulee olla kirjoitettu rikossäännökseltä vaadittavalla tarkkuudella. Korkein oikeus on useissa ratkaisussaan arvioinut, onko virkatoiminnassa noudatettava säännös tai määräys kirjoitettu sellaisella tarkkuudella ja onko virkavelvollisuuden sisältö siten niin selvästi määriteltävissä, että säännökseen tai määräykseen perustuvan virkavelvollisuuden rikkomisesta voidaan tuomita rangaistus (ks. esim. 2008:95, 2007:46, 2000:40, 1998:41).

Hallintolain 31 §:n 1 momentissa säädetään, että viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Ratkaisussaan KKO 2006:33 korkein oikeus on katsonut, ettei virkamiehen selvittämisvelvollisuutta koskeva, nyttemmin lailla 434/2003 kumottu, hallintomenettelylain 17 §:n 1 momentin (598/1982) säännös, jonka mukaan viranomaisen on huolehdittava asian selvittämisestä, ollut määritellyt virkavelvollisuudelle konkreettista sisältöä.

Hovioikeus katsoo, että myös hallintolain 31 §:n 1 momentin säännös on sanamuodoltaan siinä määrin avoin, ettei sitä voida erikseen pitää virkavelvollisuuden sisältöä määrittävänä säännöksenä rikoslain 40 luvun 10 §:ää sovellettaessa. Haapala ei siten ole voinut syyllistyä virkavelvollisuuden rikkomiseen sen osalta. Eri asia on, että ampuma-aselain 92 §:n 1 momentin asianmukainen soveltaminen on voinut edellyttää tietojen hankkimista ja erilaisten selvitysten tekemistä.

Onko Haapalalla ollut perusteltu syy epäillä aseen väärinkäyttöä

Ampuma-aselain 92 §:n 1 momentissa säädetään, että jos on perusteltu syy epäillä, että ampuma-asetta, aseen osaa, patruunoita tai erityisen vaarallisia ammuksia käytetään väärin, taikka jos niitä koskevan luvan peruuttaminen on pantu vireille, poliisin on viipymättä tehtävä päätös esineiden ottamisesta väliaikaisesti poliisin haltuun.

Ampuma-aselain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 183/1997 vp s. 123 - 124) todetaan, että väliaikainen haltuunotto olisi mahdollinen kaikissa sellaisissa tilanteissa, joissa on ampuma-aseen, aseen osan, patruunoiden tai erityisen vaarallisten ammusten väärinkäytön vaara, olipa mahdollinen väärinkäyttäjä sitten luvanhaltija tai joku muu. Ampuma-aselain 92 §:n 1 momentissa tarkoitettuna väärinkäyttönä voitaisiin pitää kaikkea sellaista toimintaa, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa, vahinkoa tai ampuma-aseen asianmukaiseen käyttöön liittymätöntä olennaista häiriötä. Väärinkäyttöä olisi esimerkiksi aseen käyttäminen toisen ihmisen tai omaisuuden tahalliseen vahingoittamiseen, uhkaamiseen tai ilkivaltaiseen häiriön tuottamiseen.

Hovioikeus toteaa, että ampuma-aseen väliaikainen ottaminen poliisin haltuun ei mainitun lainkohdan sanamuodon mukaan edellytä aseen haltijan syyllistyneen rangaistavaan tai muutoin lainvastaiseen menettelyyn eikä edes sitä, että olisi olemassa perusteltu syy epäillä hänen syyllistyvän tällaiseen menettelyyn. Niin kuin lain esitöissä nimenomaisesti todetaan, väärinkäyttönä voitaisiin pitää myös ampuma-aseen asianmukaiseen käyttöön liittymätöntä olennaista häiriötä.

Ampuma-aselain säätämisen keskeisenä tavoitteena on ollut parantaa ampuma-aseiden käyttöön liittyvää turvallisuutta ja vähentää yksilöön kohdistuvan väkivallanteon ja tapaturman vaaraa (HE 183/1997 vp s. 35). Ampuma-aseen väliaikaisessa haltuunottamisessa on kysymys turvaamistoimesta, joka on voitava toteuttaa tarvittaessa nopeasti suhteellisen vähäisenkin näytön perusteella ja joka ei yleensä aiheuta lopullista vahinkoa tai menetystä aseenhaltijalle.

Saari oli herättänyt huolta ja pelkoa useissa henkilöissä edellä kerrotulla internet-aineistollaan, joka oli sisältänyt muun muassa ampumavideoita, lasten kuolemista ja äitien kirkumista käsittelevät laulun sanat, aselaukun kuvan teksteineen sekä Columbinen koulusurmaa ihannoivia käsityksiä. Osa internet-aineistosta oli muistuttanut Jokelan koulusurman tehneen Auvisen internet-aineistoa, mikä oli osaltaan lisännyt aineistosta johtuvaa pelkoa. Haapala oli ollut ennen ratkaisunsa tekemistä tietoinen kyseisestä aineistosta tai hänellä oli ainakin ollut mahdollisuus saada tietoonsa kaikki aineisto. Hän oli niin ikään tiennyt, että aineistosta ilmoituksen tehneet henkilöt ja jotkut poliisimiehistä olivat pitäneet sitä uhkaavana tai pelottavana.

Hovioikeus katsoo, että pelkästään Saaren ampumavideoissa kuvattu ampumaradalla ampuminen tai muu aseen käsittely ei ole esitetyn selvityksen mukaan ollut säännösten tai määräysten vastaista taikka muutoinkaan aseen väärinkäytöksi katsottavaa, vaikka se on MeKeownin todistajankertomuksen mukaan rikkonut niitä sääntöjä, joita olisi kilpailuissa noudatettava.

Sen sijaan Saaren internetiin laittama aineisto kokonaisuutena, erityisesti ampumavideot yhdistettynä pelkoa herättävään laulun tekstiin ja IRC-Gallerian kuviin teksteineen, oli aiheuttanut ampuma-aseen asianmukaiseen käyttöön liittymätöntä olennaista häiriötä ja ollut jo sellaisenaan ampuma-aseen väärinkäyttöä. Lisäksi se oli antanut Haapalalle aiheen hankkia lisäselvitystä siitä, oliko Saaren menettelyssä ollut kysymys jostain vielä vakavammasta kuin pelottelusta ja oliko Saarelle myönnetyn luvan peruuttamiselle perusteita. Haapala on itsekin kertonut olleensa vielä haastattelun jälkeen sitä mieltä, että Saaren toiminta internetissä täytyy laittaa seurantaan.

Koska kysymys on ollut jo toteutuneesta ilmeisestä ampuma-aseen väärinkäytöstä, hovioikeus katsoo, että tilanne ei ole ollut sillä tavoin tulkinnanvarainen, että Haapalan voitaisiin katsoa tehneen päätöksensä ampuma-aselain 92 §:n 1 momentin salliman harkintavallan rajoissa. Laiminlyömällä ottaa Saaren aseen väliaikaisesti poliisin haltuun Haapala on huolimattomuudesta rikkonut virkavelvollisuutensa.

Koska kysymys on ollut ilmeisestä virheestä yleisen turvallisuuden kannalta keskeisessä ampuma-aselupamenettelyssä, tekoa ei ole sen haitallisuus ja vahingollisuus sekä muut siihen liittyvät seikat huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

11. Hovioikeuden ratkaisua ja perusteluja siitä, että syytetyllä oli ollut perusteltu ja vieläpä ilmeinen syy epäillä aseen väärinkäyttöä, on oikea ja ainoa perusteltavissa oleva johtopäätös asiassa. Syytetyn menettely ei ollut vähäinen, koska kysymys oli ilmeisestä virheestä vakavassa asiassa.

12. Asianomistajat ovat asiassa katsoneet ja todenneet syytteessään, jota ei siis otettu tutkittavaksi puuttuvan syyteoikeuden takia, että syytetty oli hovioikeuden perusteluissa todetulla tavalla menetellessään rikkonut virkavelvollisuutensa, ei ainoastaan huolimattomuudesta, niin kuin syyttäjä on väittänyt, vaan tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta virkavelvollisuutensa. Tämän näkemyksen ymmärtäminen ei ole mitenkään vaikeaa.

13. Hovioikeus on tältä osin itse asiassa hyväksynyt asianomistajien näkemyksen siitä, että kysymyksessä oli ampuma-aselain 92 §:n 2 momentissa tarkoitettu tilanne, jolloin poliisimiehen on otettava ase pois haltijalta, jos aseen väärinkäytön vaara oli ilmeinen. Syyttäjä oli katsonut, että kyse olisi ollut sanotun pykälän 1 momentissa mainitusta tilanteesta eli siitä, että on perusteltu syy epäillä aseen väärinkäyttöä, jolloin poliisin on tehtävä päätös aseen väliaikaisesta poisottamisesta.

14. Hovioikeus ei ole myöskään aseen haltuunottoa koskevissa perusteluissaan maininnut Jokelan tapausta siinä tarkoituksessa, että mainittu tapaus on, kuten olen edellä katsonut ja myös asianomistajat ovat ilmeisesti todenneet, luonut paitsi valtiolle ja sisäministeriön poliisiosastolle, myös aselupien myöntämisestä ja peruuttamisesta käytännössä vastaaville poliisiviranomaisille korostuneen huolellisuusvelvollisuuden. Vaikka asianomistajien rangaistusvaatimuksessa on nimenomaan vedottu Jokelan tapaukseen ja Kauhajoen poliisiasemalla tapahtuma-aikana työssä olleiden useiden poliisimiesten mielipiteisiin vaaran ilmeisyydestä ja sen liittymisestä Jokelan koulusurmiin, hovioikeus on ohittanut sanotun seikan virkavastuuta korostavana perusteena täysin. Jokelan koulusurma mainitaan perusteluissa vain siinä yhteydessä, kun hovioikeus toteaa, että "osa Matti Saaren internet-aineistosta oli muistuttanut Jokelan koulusurman tehneen Auvisen internet-aineistoa, mikä oli osaltaan lisännyt aineistosta johtuvaa pelkoa".