436. Oikeusministeri ja tuomioistuinten riippumattomuus osa II; kantelu oikeuskanslerille

Kuvassa selaillaan, ei uunituoretta Blogikirjaa, vaan kirjaa "Miten ymmärtää naista"

Edellisessä blogijutussa esittelin Aamulehdessä vuonna 2004 julkaistun mielipidekirjoitukseni, joka koski silloisen oikeusministerin Johannes Koskisen tuomioistuimien ratkaisuista antamia lausuntoja. Kun Koskisen vauhti ei näyttänyt mainitussa suhteessa laantuvan, tein helmikuussa 2005 oikeuskanslerille seuraavanlaisen selvityspyynnön:

Valtioneuvoston oikeuskanslerille

Asia: selvityspyyntö (kantelu)

Selvityspyynnön esittäjä: professori Jyrki Virolainen

Pyydän, että Te, Herra Oikeuskansleri, tutkisitte ja selvittäisitte oikeusministeri Johannes Koskisen menettelyn laillisuuden jäljempänä tarkemmin mainitussa asiassa.

I Tuomioistuinten riippumattomuus

1. Suomen perustuslaki rakentuu keskeiseltä osiltaan valtiovallan kolmijakoon, jonka mukaan lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta (hallitusvalta) ja tuomiovalta erotetaan toisistaan. Kaikissa muissakin länsimaisissa oikeusvaltioissa oikeusjärjestys rakentuu sanotun kolmijaon varaan. Eurooppalaiseen oikeusperinteeseen on myös pitkään kuulunut periaate, jonka mukaan tuomiovalta on riippumaton lainsäädäntövallasta ja toimeenpanovallasta.

2. Tämä periaate on voimassa myös Suomessa, sillä perustuslain 3 §:n 3 momentin mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus. Vaikka riippumattomuuden sisältöä ei olekaan perustuslaissa lähemmin määritelty, on selvänä aina pidetty sitä, että tuomioistuinten tulee olla riippumattomia erityisesti lainsäätäjästä, poliittisista puolueista sekä toimeenpanovaltaa käyttävästä maan hallituksesta (valtioneuvostosta) ja sen viranomaisista.

3. Tuomioistuinten riippumattomuuden tarkoituksena on turvata tuomioistuinten ja tuomareiden itsenäisyys ja puolueettomuus lainkäytössä ja siten edistää ihmisten oikeusturvan toteutumista. Tuomioistuimet eivät voisi asianmukaisesti täyttää tehtävänsä ihmisten oikeusturvan suojaamiseksi, jos ne eivät olisi riippumattomia niistä viranomaisista ja muista valtiovallan elimistä ja niistä viranomaisista, joiden ratkaisujen oikeellisuuden ihmiset haluavat saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Tuomioistuimen riippumattomuus on demokratian perusedellytyksiä.

4. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa mainittuihin ihmisoikeuksiin kuuluu, että jokainen ihminen saa asiansa käsitellyksi puolueettoman ja riippumattoman (independent and impartial) tuomioistuimen toimesta. Riippumattomuudella tarkoitetaan myös tässä yhteydessä riippumattomuutta toimeenpanovallasta, lainsäätäjästä ja jutun osapuolista. Oikeus puolueettomassa ja riippumattomassa tuomioistuimessa tapahtuvaan oikeudenkäyntiin on myös Suomen perustuslaissa jokaiselle turvattu perusoikeus (PL 21.1 §).

5. Riippumattomuuden ydinsisältö on siinä, että tuomioistuimien ulkopuolella olevat tahot ja tekijät eivät saa pyrkiä epäasianmukaisesti vaikuttamaan tuomitsemistoimintaan ja ohjailemaan lainkäyttöä yksittäisissä tapauksissa. Tuomioistuinten tulee olla päätöksenteossaan sidottu yksinomaan lakiin ja muihin velvoittaviin oikeuslähteisiin. Tuomioistuin ei saa ottaa vastaan viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen ohjeita siitä, miten lakia olisi tietyssä tapauksessa sovellettava tai miten jokin yksittäinen juttu taikka tietyntyyppiset jutut olisi ratkaistava.

6. Lainsäätäjän ja hallitusvallan edustajat ovat velvollisia kunnioittamaan tuomioistuinten riippumattomuutta. Tämä sisältyy virkamiesten virkavelvollisuuteen. He eivät saa antaa tuomioistuimille ratkaisu- tai menettelytapoja koskevia ohjeita eivätkä he saa myöskään pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuinten toimintaan ja ratkaisuihin antamalla julkisuudessa sitä tarkoittavia lausuntoja.

II Oikeusministerin rooli

7. Oikeusministerin johtaman oikeusministeriön toimialaan kuuluu muun ohessa lakien valmistelu ja ylipäätään huolehtiminen siitä, että lainsäädäntö on ajan tasalla. Myös tuomioistuinten keskushallintotehtävät on Suomessa, toisin kuin monissa muissa maissa, uskottu oikeusministeriölle.

8. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että oikeusministerillä olisi oikeus puuttua riippumattomien tuomioistuinten toimintaan ja ratkaisuihin yksittäistapauksissa. Valtioneuvoston jäsenenä myös oikeusministeri edustaa hallitusvaltaa, josta tuomioistuimet nimenomaan ovat perustuslain mukaan riippumattomia. Oikeusministeri ei siten voi antaa tuomioistuimille ohjeita siitä, miten niiden tulisi ratkaista jokin yksittäin juttu tai miten niiden tulisi linjata ratkaisunsa tietyntyyppisissä jutuissa.

9. Perustuslain mukaan jokaisella kansalaisella on sananvapaus, johon kuuluu myös oikeus esittää mielipiteitä ja kritiikkiä viranomaisten ja tuomioistuinten toiminnasta. Vaikka tuomioistuimet ovat riippumattomia, niiden on kestettävä toimintaansa kohdistuvaa arvostelua.

10. Mielipiteen ilmaisemisen vapaus koskee myös oikeusministeriä. Toisaalta on muistettava, että oikeusministeri ei ole kuka tahansa kansalainen vaan hän käyttää julkista valtaa ja on tässä ominaisuudessa julkisen roolinsa vanki. Hän ei voi ministerinä ollessaan edes yksityishenkilönä esittää julkisuudessa, esimerkiksi lehtihaastatteluissaan, suosituksia tuomioistuimille ratkaisusuosituksia eikä arvostella annettuja ratkaisuja. Jos näin tapahtuisi, kysymys olisi vallankäytön verhoilusta yksityisen mielipiteen kaapuun. Tuomioistuinlaitoksen riippumattomuus aiheuttaa sen, että oikeusministerin on oltava hyvin varovainen tuomioistuinlaitosta koskevissa lausunnoissaan, koska ne voidaan helposti tulkita tuomioistuimille osoitetuksi poliittiseksi tai muunlaiseksi ohjailuksi. Tämä koskee erityisesti yksittäisiä oikeusjuttuja.

III Oikeusministeri Johannes Koskisen menettelyä koskeva eduskuntakysely v. 2002

11. Oikeusministeri Johannes Koskinen on, kuten jäljempänä tulee tarkemmin esille, ottanut julkisuudessa usein kantaa tuomioistuinten toimintaan ja ratkaisuihin. Tähän on kiinnitetty julkisuudessa huomiota mm. sanomalehtien pääkirjoituksissa ja lakimiesten kirjoituksissa ja haastatteluissa.

12. Eduskunnassa tehtiin vuonna 2002 kirjallinen kysymys (KK 1011/2002 vp, Tuija Brax ym.), jossa tiedusteltiin, hyväksyykö hallitus sen, että oikeusministeri Johannes Koskinen antaa lausuntoja yksittäisistä ja jopa keskeneräisistä oikeudenkäynneistä.

13. Kysymykseen vastannut pääministeri Paavo Lipponen ilmoitti vastauksessaan hyvin yleisluontoisesti, että on eri asia pyrkiä vaikuttamaan ratkaisuihin kuin ottamaan niihin kantaa ja että vaikuttamispyrkimyksiä koskeva kielto ei tarkoita sitä, etteivätkö ministerit saisi ottaa kantaa myös tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin.

14. Tämän jälkeen ministeri Koskinen ei ole luopunut puuttumasta yksittäisiin oikeusjuttuihin ja tuomioistuinten ratkaisuihin, kuten jäljempänä olevasta tapauslistasta ilmenee.

IV Vaikuttaminen ja kannanottaminen

15. Pääministeri Lipposen vastaus on ongelmallinen monessa suhteessa. Vaikuttamispyrkimyksen ja pelkän kannanoton välinen raja on käytännössä usein kuin veteen piirretty viiva eli sangen epäselvä ellei suorastaan olematon. Ministerin tulisi lisäksi pitää mielessä, että oleellista ei suinkaan ole se, onko esimerkiksi oikeusministeri itse sitä mieltä, ettei hän pyri lausunnoillaan vaikuttamaan yksittäisen tapaukseen käsittelyyn tai ratkaisuun. Oleellista on se, miltä asia näyttää asianosaisten, tuomioistuimen ja suuren yleisön silmissä. Nämä tahot voivat helposti pitää oikeusministerin lausuntoa haluksi ohjailla tuomioistuimen toimintaa, vaikka ministeri itse olisi sitä mieltä, että kyse on vain kannanotosta.

16. Tuomioistuinten riippumattomuuden ja sen kunnioittamisen kannalta olisi perusteltua, että oikeusministeri pidättyisi antamasta yksittäisiä oikeudenkäyntejä ja tuomioistuinten ratkaisuja koskevia lausuntoja ja kannanottoja, jos ja kun nuo lausunnot ja kannanotot koetaan tuomioistuinten, asianajajien, kansanedustajien ja myös suuren yleisön keskuudessa haluksi puuttua ja vaikuttaa jo annettujen tai tulevaisuudessa samanlaisissa jutuissa annettavien ratkaisujen sisältöön. Mikä ihmeen tarve oikeusministerillä on ylipäätään antaa po. lausuntoja? Jos oikeusministeri pitää esimerkiksi korkeimman oikeuden joidenkin ratkaisujen linjauksia ongelmallisina, hänellä on valtuudet pyrkiä vaikuttamaan asiaan normaalilla demokraattisella tavalla eli käynnistämällä lain muuttamiseen tähtäävä lainvalmistelutyö.

17. Mielestäni kannanoton ja vaikuttamisen välillä ei voida vetää mitään tarkkaa rajaa, sillä kannanotto, varsinkin jos se on ministerin antama, sisältää tai sen ainakin voidaan helposti tulkita sisältävän myös jonkinlaista halua vaikuttaa jo käsiteltävänä olevaan tai ratkaistuun asiaan taikka tulevaisuudessa esille tulevien samanlaisten asioiden ratkaisemiseen. Sen vuoksi ministerin tulisi pidättäytyä myös pelkiksi kannanotoiksi tarkoittamiensa lausuntojen antamisesta, jos niitä pyydetään jonkin yksittäisen oikeusjutun tai tuomioistuimen ratkaisun yhteydessä tai johdosta.

V Tapauksia, joissa oikeusministeri Koskinen on puuttunut yksittäiseen oikeudenkäyntiin tai tuomioistuimen ratkaisuun taikka menettelytapaan

18. Seuraavaan esitykseen on koottu joitakin ministeri Koskisen julkisuudessa antamia lausuntoja. Lista ei pyri olemaan täydellinen vaan se on ainoastaan esimerkinomainen, sillä en ole tietenkään voinut seurata kaikkia ministeri Koskisen lausuntoja, sillä niitä hän on antanut varmaankin myös sellaisille lehdille, joita en ole lukenut.

a) Vuonna 1999 oikeusministeri otti tuoreeltaan kantaa Helsingin käräjäoikeuden ns. STT:n doping-jutussa henkisestä kärsimyksestä tuomitsemiin vahingonkorvauksiin. Käräjäoikeus määräsi 16.7.1999 antamassaan tuomiossa STT:n maksamaan sanotussa jutussa vahingonkorvauksia 19 henkilölle, joiden joukossa olivat mm. hiihtäjä Jari Räsänen, Suomen Hiihtoliiton valmentajia sekä Hiihtoliiton silloin puheenjohtaja puoluejohtaja Esko Aho.

Aamulehden haastattelussa 17.7.1999 ministeri Koskinen kummeksui käräjäoikeuden määräämiä korvauksia, joita hän luonnehti ”kovin runsaskätisiksi”. ”Ei pidä lähteä isojen lukujen shokkivaikutukseen”, totesi Koskinen, vaan ”asioita pitäisi suhteuttaa yleiseen oikeuskäytäntöön”, opastaa Koskinen toimittajan mukaan. Haastattelussa Koskinen kuuluttaa lehden mukaan malttia tuomitsemiskäytäntöön: ”Kyllä varoituksen sana on nyt paikallaan” (liite 1).

Haastattelussa oikeusministeri on arvostellut käräjäoikeuden tuomiota ja ryhtynyt jakamaan ohjeita, neuvoja ja ”varoituksia” tuomioistuimille vastaavanlaisissa jutuissa. Kysymyksessä on selkeä kannanotto, ohjailu ja halua vaikuttaa tuomioistuinten tuleviin ratkaisuihin samanlaisissa jutuissa.

b) Vuonna 2001 oikeusministeri Koskinen puuttui lehtihaastattelussaan näkyvällä tavalla ns. Nostokonepalvelu juttuun. Sanotussa jutussa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 29.6.2001 Helsingin Sanomia julkaisevan Sanoma Osakeyhtiön maksamaan Nostokonepalvelu Oy:lle vahingonkorvausta 15 miljoonaa markkaa sen johdosta, että lehti oli julkaissut yhtiöstä totuudenvastaisia väitteitä uutisissaan 1996-97. Lehtiyhtiö tuomittiin lisäksi maksamaan Nostokonepalvelu Oy:n kahdelle pääomistajalle 230 000 markkaa kummallekin henkisestä kärsimyksestä.

Aamulehden haastattelussa 8.7.2001 oikeusministeri Koskinen muistutti käräjäoikeuksia siitä, että Suomeen ei ole syytä tuoda amerikkalaismallista oikeuskäytäntöä, johon kuuluu rankaiseva vahingonkorvauskäytäntöä. Koskisen mukaan ”käräjäoikeuksien ei ole luvallista lähteä rakentamaan rankaisevan vahingonkorvauksen käytäntöä” (liite 2). Samassa haastattelussa Koskinen ilmoitti antavansa tukensa sille, että Sanoma Oy valittaa tuomiosta, koska käräjäoikeuden tuomio poikkeaa siinä määrin vahingonkorvauskäytännöstä. Koskinen sanoo ottaneensa samanlaisen kannan jo edellä a-kohdassa selostetussa STT:n doping-jutussa, jotta ”epäterve kehitys ei lähde liikkeelle”. – Koskisen sanottua haastattelua on siteerattu laajasti muissa lehdissä (mm. Helsingin Sanomissa 9.7.-01, liite 3, sekä TV- ja radiouutisissa.

Haastattelussa oikeusministeri on siten puuttunut yksittäiseen ja vielä keskeneräiseen oikeusjuttuun kommentoimalla ja arvostelemalla alioikeuden tuomiota ja ilmoittamalla vieläpä antavansa kannatuksensa jutun hävinneen osapuolen hovioikeuteen tekemälle valitukselle. Voiko ministeri enää selvemmin puuttua yksitäiseen oikeusjuttuun kuin ilmoittamalla Koskisen tavoin neuvoillaan ja ohjeillaan tukevansa jutun toista osapuolta ja siten samalla vastustavansa jutun voittanutta osapuolta ja sitä, että alioikeuden tuomio pysyisi hovioikeudessa? Kyseessä on todella räikeä puuttuminen tuomioistuimen yksittäisen juttuun ja samalla tuomioistuimen riippumattomuuden loukkaus.

c) Vuonna 2002 oikeusministeri Koskinen puuttui lehtihaastatteluissaan Merenkulkulaitoksen johtajien lahjustuomioon. Helsingin käräjäoikeus antoi 23.10.-02 sanotussa jutussa ns. lautakuntapäätöksellä vapauttavan tuomion, jolla suurin osa syytettyjä vastaan ajetuista syytteistä hylättiin lautamiesten äänin.

Muun muassa Aamulehden haastattelussa 25.10.-02 ministeri Koskinen kertoi pitävänsä oikeuden kolmen maallikkojäsenen perusteluja ”hatarina”, käräjäoikeuden vähemmistön perusteluja hän sen sijaan luonnehti ”perustelluiksi ja asiallisiksi”. Lisäksi Koskinen kertoi pitävänsä todennäköisenä, että käräjäoikeuden tuomio muuttuu hovioikeudessa. Aamulehdellä olikin hyvä syy otsikoida kirjoituksensa näkyvästi: ”Koskinen ennakoi lahjusjutun tuomioiden muuttuvan hovissa” (liite 4).

Tässäkin on kysymyksessä selvääkin selvempi puuttuminen kriittisessä mielessä käräjäoikeuden tuomioon hyvin laajakantoisessa merkittävässä jutussa. Ministeri asettui avoimesti kannattamaan käräjäoikeuden vähemmistön kantaa eli syyttäjän näkemystä ja arvosteli enemmistön ratkaisua selvin sanoin. Ministerin lausumassa oli selkeästi kysymys vaikuttamisen halusta, sillä ministerihän esitti suorasukaisen toivomuksen siitä, että ratkaisuun haettaisiin muutosta ja että ”väärä tuomio” saataisiin näin muutetuksi hovioikeudessa. Pelkästä ”kannanotosta” ei ole missään tapauksessa kyse. Ministerin kannanotto on ongelmallinen myös syyttömyysolettaman kannalta.

Kysymyksessä on luonteeltaan yhtä räikeä riippumattomuusperiaatteen loukkaaminen kuin edellä b-kohdassa selostetussa tapauksessa.

d) Tammikuun alussa 2004 ministeri Koskinen kummeksui Itä-Suomen hovioikeuden 2.1.-04 antamaa tuomiota, jolla hovioikeus vapautti lapsia hyväksikäyttäneen 66-vuotiaan kuopiolaismiehen syytteestä syyteoikeuden vanhentumisen takia (Helsingin Sanomat 4.1.-04, liite 5, ja Iltalehti 7.1.-04, liite 6). Kuopion käräjäoikeus oli tuominnut viittä lasta törkeästi seksuaalisesti hyväksikäyttäneen miehen 3,5 vuodeksi vankeuteen. Hovioikeuden katsoi, etteivät teot olleet törkeitä, joten syyteoikeus oli vanhentunut.

Kummankin lehden haastattelussa ministeri Koskinen sanoi oudoksuvansa lähinnä sitä, että ”hovioikeus päätyi niin toisenlaiseen tulkintaan rikollisesta teosta kuin alioikeus”. Iltalehden haastattelussa Koskinen vielä tarkensi lausumaansa selittämällä, että ”ei voida rajoittua vain siihen, että on väkivallan uhkaa hyväksikäytetyille. Henkinen väkivalta ja tekojen arvaamattomat seuraukset pitäisi myös ottaa huomioon. Tässä on kyse psyykkisistä vaikutuksia, joita ei mustelmilla pystytä arvioimaan”, Koskinen painotti.

Myös Aamulehden haastattelussa 4.1.-04 ministeri Koskinen ilmoitti kummastelevansa hovioikeuden sanottua päätöstä ja toivoi tapauksen viemistä KKO:een (liite 7). Samoin Ilta-Sanomien haastattelussa 8.1.2004 Koskinen sanoi oudoksuvansa hovioikeuden päätöstä, koska hovioikeus päätyi niin erilaiseen ratkaisuun kuin alioikeus. ”Tuntuu siltä, että hovioikeus painotti puhtaasti fyysisiä seurauksia. Useinhan paljon raskauttavampaa on se, mitä vammoja psyykelle ja sielulle aiheutetaan. Ne pitäisi ottaa huomioon törkeyttä arvioitaessa”, neuvoi oikeusministeri tuomioistuimia. Ja edelleen: ” Teon törkeyden täytyy näkyä rangaistuksessa. Jos rikos on poikkeuksellisen härski, pitää silloin käyttää rangaistusasteikon ankarinta päätä”, patisteli oikeusministeri Koskinen tuomioistuimia (liite 8).

Haastatteluissaan ministeri Koskinen on siten selkeästi arvostellut yksittäistä hovioikeuden ratkaisua sekä neuvonut oikein ”kädestä pitäen”, miten tuomioistuimen tulisi soveltaa lakia ja millaisia rangaistuksia seksuaalirikoksista tulisi vastaavanlaisissa jutuissa tuomita. Mitä muuta tämä on kuin selvää vaikuttamisen halua ja tuomioistuinten ohjailua? Oikeusministeri osoitti jälleen kerran vähät välittävänsä perustuslaissa säädetystä tuomioistuinten riippumattomuudesta, vaikka juuri hänen oikeusministerinä tulisi vaalia, että riippumattomuutta kunnioitetaan. Myös tässä tapauksessa ministerin olisi pitänyt ottaa huomioon myös syyttömyysolettama, jota ei voida kerrotulla tavalla loukata.

e) Heinäkuussa 2004 oikeusministeri Johannes Koskinen puuttui kahteen korkeimman oikeuden henkirikosjutussa antamaan tuomioon, joissa korkein oikeus katsoi, etteivät syytetyt olleet kummassakaan jutussa syyllistyneet murhaan, josta hovioikeudet olivat heidät tuominneet, vaan tappoon; tällöin tuomittu elinkautinen vankeusrangaistus oli alennettu määräaikaiseksi vankeudeksi.

TV-uutisissa 13.7.-04 haastateltu ministeri Koskinen kertoi epäilevänsä KKO:n linjan loogisuutta ja kehotti KKO:n tuomareita harkitsemaan linjauksiaan uudelleen. Haastattelussaan Koskinen viittasi nimenomaan edellä mainittuihin KKO:n ratkaisuihin (liite 9).

Tässä on mielestäni selvä KKO:n yksittäisiin ratkaisuihin kohdistunut arvostelu ja halu vaikuttaa siihen, että KKO ja tuomioistuimet yleensä koventaisivat linjaansa henkirikosjutuissa.

f) Aamulehden haastattelussa 16.7.2004 oikeusministeri Koskinen kertoi haluavansa eroon ”häirikkövalituksista”. Kysymys oli hallinto-oikeuksiin tehtävistä valituksista, jotka koskevat esimerkiksi rakennushankkeita (liite 10). ”Jos mitään juridista perustetta ei ole, valitus pitäisi jättää käsittelemättä”, Koskinen patisteli hallinto-oikeuksia (liite 11).

Vaikka lausumalla tarkoitettiin valitusoikeuden rajoittavaa uutta lakia, oikeusministeri puuttui lausunnossaan myös hallinto-oikeuksien nykykäytäntöön, kun hän samassa yhteydessä ilmoitti haluavansa ”tuomareiden ottavan jäntevämmän otteen valitusten käsittelyn”. Oikeusministeri pyrki siten neuvollaan ohjailemaan hallinto-oikeuksien voimassa olevaan lakiin perustuvaa käytäntöä.

g) Suomenmaa-lehden haastattelussa 25.8.-04 Koskinen kritisoi korkeinta oikeutta ns. Outi Kosken poikien palauttamisasiassa 5.8.-04 antaman päätöksen johdosta lausumalla, että KKO:n olisi pitänyt kuulla 13- ja 10-vuotiaita espoolaispoikia ennen kuin se teki päätöksensä palauttaa heidän Yhdysvaltoihin isälleen lasten vastuksesta huolimatta. Koskisen mukaan lasten mielipiteen olisi pitänyt vaikuttaa KKO:n ratkaisuun (liite 12).

Toisaalta Koskinen oli lehden mukaan todennut, ettei hän halua puuttua tähän tapaukseen muuten kuin yleisperiaatteellisella tasolla, että lapsia pitää tosissaan kuunnella.

Suomenmaassa julkaistunhaastattelun jälkeen ministeri Koskinen on oikeusministeriön nettisivuilla julkaistussa tiedotteessaan kiistänyt, että hän olisi sanotussa haastattelussa puuttunut sanottuun yksittäiseen tapaukseen, minkä vuoksi hän piti lehden otsikkoa (”Johannes Koskinen kritisoi jälleen korkeinta oikeutta”) virheellisenä (liite 13).

Mutta vaikka Koskinen olisi halunnut lausua mielipiteen, jonka mukaan lapsia on sanotunlaisissa tapauksissa kuultava, on ministeri haastattelua antaessaan tiennyt, että hänen mielipidettään tiedusteltiin juuri kyseisen julkisuudessa laajaa huomiota herättäneen lasten palauttamisasian johdosta. Ministerin olisi sen vuoksi pitänyt ymmärtää, että hänen mielipiteensä lasten kuulemisesta tuomioistuimessa tultaisiin todennäköisesti yhdistämään sanottuun yksittäiseen tapaukseen. Ministerin olisi pitänyt myös ottaa huomioon ja ymmärtää, että hänen lausumaansa voitaisiin tulkita korkeimpaan oikeuteen kohdistuvaksi arvosteluksi.

h) Ministeri Koskista haastateltiin samana päivänä eli 25.8. KKO:n palauttamispäätöksen johdosta myös Ilta-Sanomissa, jossa hän myös puuttui sanottuun yksittäiseen tapaukseen toteamalla, että ”taustalla on kaksi kaappausta ja palautusyritys. Olisi korkea aika pyrkiä hakemaan ratkaisua lapsen näkökulmasta katsottuna”. Koskinen painotti, että lasten ääntä pitää kuulla ja tahtoa selvittää entistä vahvemmin. ”Tässä asiassa ei ole jyrkkää ikärajaa”, Koskinen sanoi I-S:lle (liite 14).

Myös tätä lausuntoa voidaan tulkita KKO:lle osoitetuksi neuvoksi KKO:lle; lausunnon antamisen aikana KKO oli käsittelemässä uudelleen 5.8.-04 palauttamisasiassa antamaansa päätöstä, jonka purkamista KKO:lta oli haettu ja yhtenä purkuperusteena oli juuri se, ettei KKO ollut ennen 5.8. antamaansa päätöstä kuullut lapsia henkilökohtaisesti..

Tähän Ilta-Sanomien haastatteluun Koskinen ei puuttunut edellä mainitussa nettitiedotteessaan.

i) Keskisuomalaisen haastattelussa elokuussa 2004 ministeri Koskinen arvosteli ”Sysmän syytetyn” eli törkeästä ryöstöstä Heinolan käräjäoikeudessa syytteeseen asetetun toisen syytetyn päästämistä vapaaksi tutkintovankeudesta kesken oikeudenkäynnin. Koskisen mukaan Sysmän tapauksessa on tapahtunut outoja seikkoja kun toinen syytetyistä päästettiin vapaaksi ilman mitään rajoituksia. Koskinen kastoi tästä johtuvan, että oikeudenkäynti lähtee huonosti liikkeelle. Toimiko kihlakunnansyyttäjä, jonka pyynnöstä syytetty päästettiin vapaaksi poliisitutkimusten valmistumisvaiheessa, oikein, ministeri katsoi olevan lähinnä valtakunnansyyttäjän asia arvioida (liite 15).

Tässäkin tapauksessa oikeusministeri on puuttunut vireillä olevaan oikeudenkäyntiin ja arvostellut menettelyä, joka on kohdistunut oikeusministeriöstä riippumattoman syyttäjäviranomaisen toimintaa.

Kuten edellä olevasta voidaan havaita, Koskinen on puuttunut monen vuoden aikana (1999-2004) toistuvasti tuomioistuimien ratkaisuihin ja menettelytapoihin yksittäisissä oikeusjutuissa.

VI Kannanottoja Koskisen lausuntojen johdosta

19. Julkisuudessa oikeusministerin edellä mainitut puutumisen tuomioistuinten ratkaisuihin ovat herättäneet julkisuudessa laajaa huomiota. Lakimiespiireissä Koskisen menettely on yleisesti tuomittu. Tästä voidaan esittää seuraavat esimerkit:

20. KKO:n presidentti Leif Sevón on arvostellut useissa yhteyksissä ministeri Koskisen menettelyä. Esimerkiksi kun oikeusministeri arvosteli edellä 18.e kohdassa kerrotulla tavalla KKO:n henkirikosasioissa antamia tuomioita, presidentti Sevón kritisoi Koskista siitä, että tämä katsoi asiakseen kommentoida KKO:n päätöksiä julkisuudessa (Suomenmaa 30.7.-04, liite 16). Sevón viittasi länsieurooppalaiseen vallanjakoperiaatteeseen, jonka mukaan tuomioistuimet ovat riippumattomia hallitusvallasta. Sevón ilmaisi pelkonsa siitä, että Koskisen lausuntojen perusteella kansalaisille vain vahvistuu käsitys, että poliitikot ohjailevat tuomioistuinten ratkaisuja. Sevónin mielestä olisi erityisen ongelmallista, jos KKO oikeusministerin patistelujen jälkeen seuraavassa henkirikospäätöksessään päätyisikin tapon sijasta murhaan. ”Silloinhan sanottaisiin, että nythän ne siellä KKO:ssa ovat vihdoinkin ratkaisemassa asioita niin kuin ministeri on sanonut”, totesi Sevón.

21. Myös oikeusneuvos Gustaf Möller puuttui oikeusministerin esittämään sanottuun arvosteluun. Aamulehdessä 15.7.2004 haastateltu Möller piti Koskisen lausuntoa odottamattomana ja totesi, ettei KKO:n arvosteleminen kuulu oikeusministerin tehtäviin. Oikeusneuvos Möller viittasi perustuslaissa säädettyyn valtiovallan kolmijakoon ja tuomioistuinten riippumattomuuteen ja piti yllättävänä, että oikeusministeri puuttuu lainkäyttöön. ”Sitä ei yleensä esiinny länsimaissa”, totesi Möller (liite 17).

22. Emeritusprofessori Aulis Aarnio käsitteli vuonna 2004 kahdessa Aamulehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan oikeusministeri Koskisen lausuntoja. Kirjoituksessaan 17.7.-04 (”Oikeusministeri aisoihin”, liite 18) Aarnio totesi, että Koskinen on tavan takaa puuttunut suomalaisten tuomioistuinten toimintaperiaatteisin kertoen ihmetelleensä samaa asiaa jo aiemmin Aamulehden palstoilla. Aarnio viittaisi valtiovallan kolmijakoon, jonka mukaan hallitus tai sen yksityinen ministeri ei saa puuttua tuomioistuinten toimintaan. Samaa teemaa koskeneessa jatkokirjoituksessaan (AL 28.7.-04, liite 19) Aarnio totesi, ettei oikeusministerin tehtäviin kuulu antaa tuomioistuimille ratkaisuohjeita ja että tämä koskee myös oikeusministerin haastatteluja, koska oikeusministeri ei voi edes yksityishenkilönä esittää julkisuudessa suosituksiaan tuomioistuimille.

23. ”Oikeusministeri Johannes Koskisen olisi erottava tehtävistään, koska hän ei ymmärrä niitä. Kaikki muut saavat vihjailla tuomioistuinten rikostuomioita virheellisiksi, istuva ministeri ei”. Näin kritisoi oikeusministeri Koskisen lausuntoja professori Jukka Kemppinen Helsingin Sanomissa 22.7.-04 julkaistussa kirjoituksessaan (liite 20).

24. Aamulehdessä 15.7.-04 haastateltu lakivaliokunnan puheenjohtaja Tuija Brax varoitti tuomioistuinten työhön sekaantumisesta. ”Jos esimerkiksi oikeusministeri tai lakivaliokunnan puheenjohtaja kommentoivat keskeneräistä tapausta julkisuudessa, syntyy vaikutelma, että tuomioistuimeen yritetään yksittäisessä tapauksessa vaikuttaa”, Barx sanoi (ks. ed. liite 17).

25. Asianajaja Viking Pentzin kirjoitti edellä 18.a. kohdassa mainitusta tapauksesta Helsingin Sanomien mielipidesivulla 21.7.1999 otsikolla ”Oikeusministeri puhuu kummia” (liite 21). Pentzinin mukaan on ennenkuulumatonta, että oikeusministeri ottaa kantaa tuomioistuimen ratkaisun oikeellisuuteen semminkin, kun ratkaisu ei ole vielä saanut edes lainvoimaa. ”Oikeusministeri, joka edustaa valtiovaltaa ja on poliittinen henkilö, on näin poikkeuksellisesti puuttunut tuomioistuinten riippumattomuuteen valtiovallasta”, totesi Pentzin.

26. Asianajaja Seppo J. Nieminen on puolestaan kirjoittanut oikeusministeri Koskisen menettelystä edellä 18.b. kohdassa mainitun tapauksen johdosta otsikolla ”Ministeriltä outo lausunto” (liite 22), jossa ministeri Koskista arvostellaan yksittäiseen ja lainvoimaa vailla olevan tuomioistuimen ratkaisun kritisoinnista

27. Keskustan puheenjohtaja ja ex-pääministeri Esko Aho totesi oikeusministeri Koskisen STT:n doping-jutun yhteydessä esittämän kritiikin johdosta (ks. edellä 18.a.), että ”ainakaan minä en muista esimerkkiä siitä, että oikeusministeri puuttui keskeneräiseen oikeuden ratkaisuun ja kehottaisi tuomittuja vielä valittamaan siitä”, sanoi Aho lehden mukaan tuohtuneena (liite 23).

28. Ministeri Koskisen menettely on mainittu varoittavana esimerkkinä tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta myös Suomen Lakimiesliiton puheenjohtajan, professori Heikki Halilan Helsingin Sanomissa 13.11.2004 julkaistussa kirjoituksessaan ”Tuomioistuinten oltava riippumattomia” (liite 24). ”Jos oikeusministeri ei punnitse sanojaan huolellisesti, syntyy se vaikutelma, että oikeusministeriöllä on käytettävissään keinoja kansan oikeustajun vastaisia päätöksiä antavia tuomareita kohtaan”, kirjoitti Halila.

29. Ministeri Koskisen menettelyyn on puututtu myös lehtien pääkirjoituksissa. Muun muassa Helsingin Sanomat on puuttunut asiaan ainakin kahdesti. Pääkirjoituksessaan 31.7.-04 ”Vallanjaossa pidettävä tarkka hygienia” lehti toteaa mm., että oikeusministeri ei ole kuka tahansa kansalainen ja että ministerin on oltava erityisen varovainen tuomioistuimia koskevissa lausunnoissaan, sillä ne todellakin tulkitaan helposti tuomioistuimelle annetuiksi ohjeeksi (liite 25). Pääkirjoituksessaan 26.8.2004 ”Oikeusministeri ei malta vaieta” Helsingin Sanomat toteaa, että ministeri Koskinen ei vieläkään ymmärrä asemaansa oikeusministerinä, vaan ottaa jälleen kantaa oikeusprosessiin (kysymyksessä oli edellä kohdassa 18.g. mainittu tapaus) unohtaen tuomioistuinten riippumattomuuden. ”Miksi lausunnoista pidättäytyminen on Koskiselle niin vaikeaa”, ihmettelee lehti (liite 26).

30. Otsikolla ”Oikeuslaitoksen poliittista ohjailua?” pohtii Ilta-Sanomat pääkirjoituksessaan 20.7.2004 ministeri Koskisen lausuntoja. ”Jokaisella on oikeus sanoa käsityksensä tuomioistuimen ratkaisusta, mutta jos oikeusministeri käyttää tätä oikeuttaan, syytökset pyrkimyksestä oikeuslaitoksen poliittiseen ohjailuun ovat herkässä”, toteaa lehti (liite 27).

31. Keskisuomalainen kirjoittaa pääkirjoituksessaan 28.8.-04 (liite 28) mm. seuraavaa: ”Oikeusministeri Johannes Koskinen on poikennut edeltäjiensä varovaisuudesta ja usean vuoden ajan. Hän antaa hanakasti lausuntoja yksittäisistä tuomioistuinten käsittelemistä jutuista. Ministeri on silmiinpistävän usein tyytymätön oikeuden linjoituksiin. Hänen lausuntoihinsa sisältyy viesti tehdä tietynlaisia tuomioita. Ministerin puheissa kuultaa populismi, kansalaisten näkemysten kosiskelu”. Kirjoittaessaan eri tahojen oikeudesta arvostella tuomioistuinten ratkaisuja lehti toteaa seuraavaa: ”Sen sijaan oikeusministerin asema on arka. Hänen olisi säilytettävä neutraliteetti jo lakien valmistelun objektiivisuuden varmistamiseksi. Ja kun oikeusministeriöllä on hallinnollisia vaikuttamisen mahdollisuuksia tuomioistuinten arkipäivään, ministerin on sisäistettävä roolinsa vakavasti. Johannes Koskinen on porskuttanut kuin hän ei olisi oikeusministeri, vaan kuka tahansa tavallinen yhteiskunnallisten asioiden tarkkailija. Mitä enemmän oikeusministeri arvioi tuomioistuinten päivittäisiä päätöksiä, sitä laajemmaksi muodostuu käsitys tuomioistuinten poliittisesta ohjattavuudesta. Tämä mielikuva on virheellinen ja lisäksi vahingollinen, sillä oikeuslaitoksen riippumattomuus on suomalaisen yhteiskunnan hyve. Oikeusoppinut ministeri tietää tämän ja hänen olisi jo aika rauhoittua poliittisen päättäjän haasteelliseen osaan”.

32. Allekirjoittanut itse on käsitellyt Koskisen menettelyä Aamulehden mielipidesivulla kolme eri kertaa. Niistä kirjoituksessa ”Harkintaa lausuntoihin!” (Aamulehti 27.10.2002, liite 29) on käsitelty Koskisen edellä kohdassa 18.c. mainittua puuttumista Merenkulkulaitoksen johtajien jutussa annettuun käräjäoikeuden tuomioon, kirjoituksessa ”Koskinen teki sen taas” (Aamulehti 21.7.-04, liite 30) on ruodittu ministeri Koskisen menettelyä edellä 18.e.mainittuun menettelyyn ja kirjoituksessa ”Miten ministeri sen sanoisi?” (Aamulehti 4.8.-04, liite 31) on esitetty ”malli” siitä, miten oikeusministeri voisi käsitellä julkisuudessa henkirikosasioissa tuomittuja rangaistuksia loukkaamatta tuomioistuinten riippumattomuutta.

33. Olen käsitellyt Koskisen menettelyä myös oppikirjassa Jyrki Virolainen – Pasi Pölönen: Rikosprosessin osalliset, rikosprosessioikeus II (Porvoo 2004) s. 455.

34. Kuten edellä olevasta ilmenee, allekirjoittanut ei ole suinkaan tässä asiassa yksin, vaan oikeusministeri Koskisen menettelyyn on puututtu tiedotusvälineissä jo monen vuoden aikana useiden eri kirjoittajien toimesta. Tämä ei ole auttanut vaan ministeri on jatkanut tuomioiden ja tuomioistuinten julkista arvostelua.

35. Ministeri Koskisella on toki lehtien yleisön osastoissa toki myös omat kannattajansa. Johannes Koskista on kiitelty rohkeudesta, kun hän on arvostellut esimerkiksi KKO:n henkirikosasioissa antamia tuomioita. Esimerkkinä voidaan mainita Väinö Puskan kirjoitus Aamulehdessä 25.7.2004 otsikolla ”Koskinen ainoa rohkea” (liite 32).Puskan mukaan ”kansanedustaja Johannes Koskinen oikeusministerinä on ainutlaatuinen, joka uskaltaa ja rohkenee tuoda mielipiteensä julkisesti esiin. Jos 200 edustajan joukosta ei löydy kuin yksi, joka huomioi eroavaisuuden tapon ja murhan välillä, on silloin jotain pahasti pielessä”.

36. Lakimiesten tai esimerkiksi kansanedustajien en ole havainnut kannattaneen oikeusministerin puheena olevia menettelytapoja

VII YK:n ihmisoikeuskomitean kannanotto

37. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea antoi lokakuussa 2004 Suomen valtiolle huomautuksen suomalaisten kansanedustajien ja ministerien puuttumisesta oikeuslaitoksen toimintaan yksittäistapauksissa:

”The Committee notes with concern the overt attacks made by political authorities (members of the Goverment and Parliament) on the competence of the judiciary with a view to interfering in certain judicial decisions. The Sate party should take action at the highest level to uphold the independence of the judiciary and maintain piblic trust in the indepenence of the courts (arts. 2 and 14 of the Covenant)”.

38. Oikeusministeri Johannes Koskinen on heti ihmisoikeuskomitean kannanoton tultua julki kiirehtinyt julkisuudessa vakuuttamaan, etteivät ministerit ja kansanedustajat ole Suomessa puuttuneet väitetyllä tavalla tuomioistuinten toimintaan yksittäistapaukissa. Ihmisoikeuskomitean huomautus pätee kuitenkin ainakin ministeri Koskiseen sataprosenttisesti, kuten edellä esitetyt lukuista esimerkkitapaukset (jakso V) vääjäämättömästi todistavat. Täytyy myös muistaa, että ministeri Koskinen on myös kansanedustaja, joten tältäkin osin ihmisoikeuskomitean huomautus pitää hänen osaltaan paikkansa.

39. KKO:n ratkaisemassa lapsikaappausta koskevan Outi Kosken ja hänen poikiaan koskevassa tapauksessa on myös eduskunnan varapuhemies Markku Koski arvostellut KKO:n ja eräiden oikeusviranomaisten menettelyä. Luultavasti ihmisoikeuskomitean huomautuksessa tarkoitettiin ministeri Koskisen ohella myös Markku Koskea. Tältä osin pitäisi kuitenkin inhimillisenä ja lieventävänä seikkana ottaa huomioon, että varapuhemies Koski on Suomesta vastoin tahtoaan palautettaviksi määrättyjen lasten äidin Outi Kosken lähisukulainen. Varapuhemies Kosken lausuma on erityisistä olosuhteista johtuva yksittäinen puuttuminen tuomioistuimen ratkaisuun, kun taas oikeusministeri Koskinen on usean vuoden (1999-2004) aikana puuttunut jatkuvasti eri tuomioistuinten ratkaisuihin ja pyrkinyt joissakin tapauksissa neuvoillaan ja kehotuksillaan ohjailemaan ratkaisukäytäntöä joko yksittäisissä jutuissa tai yleensä tietyntyyppisissä jutuissa.

40. Se, että eduskunnan varapuhemies on puuttunut kyseisessä yksittäistapauksessa tuomioistuinten toimintaan, ei luonnollisesti oikeuta oikeusministeriä puuttumaan lukuisissa yksittäistapauksissa edellä selostetuin tavoin (ed. jakso V) tuomioistuinten joissakin tapauksissa vielä lainvoimaa vailla oleviin ratkaisuihin.

41. Ihmisoikeuskomitean edellä mainitusta kannanotosta voidaan mielestäni tehdä se johtopäätös, että oikeusministeri Koskisen puuttumiset tuomioistuinten ratkaisuihin yksittäistapauksissa ovat alkaneet herättää kiusallista huomiota myös kansainvälisillä forumeilla.

VIII Ministeri Koskisen kommentteja arvosteluun; vastanäkökohtia

42. Johannes Koskinen ei ole jaksossa V selostettujen tapausten yhteydessä väittänyt, että lehdet olisivat referoineet virheellisesti hänen haastattelulausuntojaan. Ainoan poikkeuksen tästä näyttäisi muodostavan kohdassa 18.g. selostettu Suomenmaa-lehden haastattelu. Sen osalta Koskinen on oikeusministeriön nettisivuilla julkistetussa tiedotteessa kiistänyt, että hän olisi sanotussa haastattelussa puuttunut sanottuun yksittäiseen tapaukseen, minkä vuoksi hän piti lehden otsikkoa (”Johannes Koskinen kritisoi jälleen korkeinta oikeutta”) virheellisenä (ks. ed. liite 13). Itse haastattelun sisältöön Koskinen ei tässäkään yhteydessä kuitenkaan puuttunut.

43. Helsingin Sanomissa 28.8.-04 julkaistussa kirjoituksessaan Johannes Koskinen vastasi sanotun lehden pääkirjoituksessa 26.8. (”Oikeusministeri ei malta vaieta”) häntä koskeneeseen arvosteluun. Tässä kirjoituksessa Koskinen ilmoitti ymmärtävänsä jatkossakin asemansa oikeusministerinä niin, ”että oikeuspoliittisessa keskustelussa tulee arvioida myös oikeuskäytännön linjaa suhteessa kirjoitettuun lakiin – jopa lakien ja niiden soveltamisen oikeudenmukaisuutta” (liite 33).

44. Tuomaripäivillä 22.10.2004 puhuessaan oikeusministeri Koskinen otti kantaa ja puolusti menettelyään ”ajoittain kuumentuneessa oikeuslaitoskeskustelussa”. Koskisen mukaan oikeusministeriön toiminnassa on pidetty kiinni siitä, että hallintovaltaa käyttävät viranomaiset eivät toiminnallaan vaaranna tuomioistuinten riippumattomuutta. – Tähän voisi sanoa, että vaikka oikeusministeriö ei viranomaisena puutu tuomioistuinten toimintaan, voi, kuten on nähty, oikeusministeri kuitenkin haastattelulausunnoissaan niin tehdä.

45. Koskinen kommentoi myös oikeusministerin oikeutta ottaa kantaa tuomioistuinten ratkaisuihin. Hänen mukaansa siihen vaikuttaa myös parlamentaarinen vastuukate, jonka eduskunta ulotti uutta perustuslakia säädettäessä koskemaan myös tuomioistuinlaitosta. Koskisen mukaan tuomioistuinten riippumattomuuden pitäisi olla tae siitä, että tuomioistuinten toiminta voi nauttia väestön laajaa luottamusta ja hyväksyntää. Koskisen mukaan …”Oikeusministerille tämä merkitsee velvollisuutta tarkkailla oikeuskäytännön linjoja ja lainsäädännön toimivuutta sekä ratkaisutoiminnasta käytävää kansalaiskeskustelua. Ei ole esimerkiksi hyväksi, jos ratkaisutoiminta ja yleinen oikeustaju joutuvat kovasti ristiriitaan”.

46. Ministeri Koskisen jatkoi: ”Vaikkapa oikeuskäytännön epäyhtenäisyydestä tai tuomareiden perustelujen laadusta tai osuudesta ministeri voi osallistua myös julkiseen keskusteluun. Pidättyvyys yksittäisten ratkaisujen kommentoinnissa on luonnollisesti paikallaan. Riippumattomuuden loukkauksesta ei tällaisessa keskustelussa voine olla kysymys, kun tuomareilla on esteetön vapaus ratkaista asiat esille tuotujen tosiseikkojen, omantuntonsa ja voimassa olevan lain mukaan”.

47. Parlamentaarisella vastuukatteella Koskinen tarkoittanee käytännössä lähinnä sitä, että vakinaiset tuomarit saadaan perustuslain ja tuomareiden nimittämislain 2 §:n mukaan nimittää virkaansa vain valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta, jolloin tuomareiden nimityksiin saadaan (välillisesti) parlamentaarinen kontrolli. Tämä oli tuomareiden nimittämislain säätämisen yhteydessä ehkä kaikkein kiistanalaisin kohta. Mutta parlamentaarinen vastuukatteesta ei luonnollisestikaan voida tehdä sitä johtopäätöstä, niin kuin ministeri Koskinen näyttää päättelevän, että siihen perustuva parlamentaarinen kontrolli oikeuttaisi oikeusministerin tai yleensä ministerin puuttumaan tuomioistuinten yksittäisin ratkaisuihin tai edes ratkaisukäytäntöön. Se olisi täysin väärä johtopäätös.

48. Oikeusministeri Koskinen näyttää siis edelleen ajattelevan, että hänen tehtäviinsä kuluisi ikään kuin valvoa, että tuomioistuimet myös käytännössä toimivat riippumattomasti, jotta ”tuomioistuinten toiminta voisi nauttia väestön laajaa luottamusta ja hyväksyntää”. Tässä tarkoituksessa oikeusministerillä olisi Johannes Koskisen tulkinnan mukaan ”velvollisuus tarkkailla oikeuskäytännön linjoja ja lainsäädännön toimivuutta” samoin kuin sitä, että tuomioistuinten ratkaisutoiminta ja yleinen oikeustaju eivät joudu ”kovasti ristiriitaan”.

49. Tässäkin kohdin ministeri Koskinen iskee kirveensä kiveen. Oikeusministerin tehtäviin ei kuulu tarkkailla tuomioistuinten riippumattomuutta ja niiden yksittäistapauksissa antamien ratkaisujen oikeudenmukaisuutta. Tämän pitäisi olla täysin selvää, sillä tämä tehtävä kuuluu hierarkkisessa tuomioistuinlaitoksessa viime kädessä ylimmille tuomioistuimille ja laillisuusvalvonnan osalta ylimmille laillisuusvalvontaviranomaisille eli oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle. Oikeusministeri ei ole mikään ”ylimääräinen laillisuusvalvoja”, joka olisi saanut ”väestöltä” valtakirjan tarkkailla tuomioistuimelta toimintaa ja sen hyväksyttävyyttä, kuten Koskinen kirjoittaa.

50. Oikeusministerillä on toki oikeus ja velvollisuuskin tarkkailla oikeuskäytännön linjoja ja lainsäädännön toimivuutta, kuten Koskinen lausuu, samoin kuin sitä, onko tuomioistuinten ratkaisutoiminnan ja yleisen oikeustajun välillä mahdollisesti selkeää ristiriitaa. Jos oikeuskäytännön linja ei tyydytä, on ministerillä oikeus käynnistää lainvalmistelu lain muuttamiseksi. Mutta, ja tämä on tärkeä todeta, mainittu ”tarkkailuoikeus” tai aloiteoikeus ei oikeuta oikeusministeriä antamaan haastattelulausuntoja, joissa hän selvin sanoin puuttuu tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin ja niiden sisältöön tai tuomioistuin menettelyyn yksittäisissä tapauksissa. Tätä eroa oikeusministeri Koskinen ei näytä haluavan ymmärtää. Oikeusministerin on tuomioistuinten riippumattomuutta kunnioittaakseen, mihin hänellä siis on perustuslain mukaan velvollisuus, pidettävä niin sanotusti ”mölyt mahassaan”, vaikka hänen mielestään tuomioistuimet tekisivät tuon tuostakin vääriä päätöksiä.

51. Koskisen mukaan ”pidättyvyys yksittäisten ratkaisujen kommentoinnissa on luonnollisesti paikallaan”. Kun näin on, niin miksi ihmeessä oikeusministeri Koskinen ei ole sitten noudattanut tätä ohjetta, vaan on vuosikaudet rikkonut sitä kommentoimalla ja arvostelemalla jatkuvasti tuomioistuinten yksittäisiä ratkaisuja?

52. Koskinen näyttää ajattelevan, että vaikka oikeusministeri puuttuisi keskustelussa ja haastattelulausunnoissaan ratkaisuihin ja tuomioistuinten menettelyyn yksittäisissä tapauksissa, tämä ei kuitenkaan todellisuudessa voisi merkitä riippumattomuuden loukkausta tai vaarantamista, koska ”tuomareilla on esteetön vapaus” ratkaista asiat faktojen ja lain mukaan. En ole itse kuvitellut ja tuskinpa muutkaan lakimiehet ovat kuvitelleet, että oikeusministeri Koskinen olisi arvostelullaan ja puuttumisillaan tosiasiallisesti vaikuttanut tuomioistuinten ratkaisuihin tai menettelyihin.

53. Kenties näin voisi kuitenkin joissakin tapauksissa poikkeuksellisesti tapahtua, jos ratkaisijana on esimerkiksi ma. käräjätuomari/hallintotuomari, joka on vasta hakeutumassa vakinaiseen tuomarin virkaan. Hänen voisi ehkä kuvitella ratkaisevan tietyn asian tai kysymyksen siten kuin hän otaksuu oikeusministerin lausuntojensa perusteella edellyttävän, sillä onhan oikeusministerillä tuomarin nimittämismenettelylain mukaan mahdollisuus puuttua siihen, ketä valtioneuvosto tasavallan presidentille tehtäessä ratkaisuehdotuksessa esittää nimitettävään tuomarin virkaan. Parissa tapauksessa on tiettävästi sattunut, että valtioneuvoston sanottu ratkaisuehdotus on poikennut tuomarivalintalautakunnan esityksestä ja aloitteen tekijänä on tällöin ollut juuri oikeusministeriö ja oikeusministeri.

54. Vaikka oikeusministerin puuttumisilla tuomioistuinten ratkaisuihin ja menettelyihin ei olisikaan mitään tosiasiallista vaikutusta, on muistettava, ettei tämä ole suinkaan ole asiassa olennaisin pointti. Tärkeintä on luonnollisesti se, miltä oikeusministerin asiaan puuttuminen näyttää ulospäin yksittäisen oikeusjutun asianosaisten, asianajajien, tuomareiden, muun lakimieskunnan, tiedotusvälineiden, suuren yleisön ja nyt myös kansainvälisen oikeusyhteisön (tässä suhteessa viittaan edellä mainittuun ihmisoikeuskomitean Suomelle antamaan huomautukseen) keskuudessa. Tilanne näyttää näiden kaikkien tahojen kannalta tarkasteltuna tosi pahalta, jos ja kun oikeusministeri puuttuu tuon tuostakin tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin tai menettelytapoihin, vaikka hänen puuttumisillaan ei olisikaan minkäänlaista tosiasiallista merkitystä. Syntyy kuva, jonka mukaan oikeusministeri yrittää kannanotoillaan, neuvoillaan ja ohjeillaan vaikuttaa lainkäyttöön jo ratkaistuissa yksittäisissä tapauksissa tai tulevaisuudessa ratkaistaviksi tulevissa vastaavanlaisissa tapauksissa. Se näyttää tuomioistuinten riippumattomuuden, uskottavuuden ja julkisuuskuvan kannalta suorastaan sietämättömän pahalta. Tätä ministeri Koskinen ei näytä kuitenkaan ymmärtävän tai haluavan tunnustaa.

55. Johannes Koskinen on myös 50-vuotissyntymäpäivänsä johdosta Helsingin Sanomissa 10.12.2004 julkaistussa haastattelussaan puolustanut oikeuttaan keskustella KKO:n päätöksistä. ”Kuinka osuvia ovat perusteet ja kuinka kestäviä linjaukset”, sanoo Koskinen haastattelussaan. Tuomarit ja asianajajat eivät Koskisen mukaan tähän keskusteluun kovin herkästi osallistu, joten ”keskustelemaan jää helposti vain eräänlainen lausuntoautomaatteina toimivien professoreiden joukko”, totesi oikeusministeri Koskinen.

56. Kuten edellä on jo tullut todetuksi, varovainen ja tuomioistuinten riippumattomuutta varjeleva oikeusministeri ei kuitenkaan julkisuudessa voi kommentoida KKO:n tuomioiden ja ennakkopäätösten perusteluja ja linjauksia, sillä ne koetaan, kuten on nähty, herkästi puuttumiseksi yksittäisiin ratkaisuihin ja yritykseksi ohjailla päätöksiä ja jopa ylimmän oikeuden linjaratkaisuja. Koskisen on turha yrittää ryhtyä kilpailemaan ”professorijoukon” kanssa lausuntojen antamisessa, se ei kuulu ainakaan hänen virkaansa. Vielä toteaisin, että vaikka eräät ”päivystävät professorit” antavat usein lausuntoja tiedotusvälineille, on oikeusministeri Koskinen kyllä selkeästi valtakunnan innokkain lausuntoautomaatti, jonka evästyksiä asiasta kuin asiasta saadaan lukea ja kuulla tiedotusvälineistä harva se päivä.

57. Mutta tämä taktiikka näyttää kannattavan, sillä lisäsihän Johannes Koskinen myös viime eduskuntavaaleissa jälleen kerran äänimääräänsä. Ilmeisesti Koskinen on havainnut lausuntoautomaattina toimimisen juuri tältä kannalta edulliseksi ratkaisuksi; hänen ei tarvitse uhrata omia varojaan kovinkaan paljon vaalimainontaan, sillä tiedotusvälineet hoitavat hänen mainontansa ilmaiseksi pyytämällä häneltä jatkuvasti yhä uusia lausuntoja. Tähän minulla ei sinänsä ole huomauttamista, kunhan ministeri ei vain puuttuisi tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin ja menettelyihin.

IX Selvityspyyntö

58. Pyydän Teitä, Herra oikeuskansleri, selvittämään, onko Johannes Koskisen menettelyä valtioneuvoston jäsenenä hänen puuttuessaan vuosina 1999-2004 jatkuvasti edellä V jaksossa mainituissa tapauksissa yksittäisiin tuomioistuinten ratkaisuihin, joista osassa tapauksista ratkaisu ei ole ollut vielä edes lainvoimainen, ja pyrkiessään vaikuttamaan sanottuihin ratkaisuihin haettaessa tuomioihin muutosta tai tuomioistuinten menettelytapoihin yksittäisten oikeusjuttujen yhteydessä, pidettävä asianmukaisena ja laillisena, vai onko ministerin menettelyssä kenties jotakin moitittavaa. Pyydän myös selvittämään, onko Koskisen sanotulla menettelyllään mahdollisesti rikkonut virkavelvollisuutensa, johon kuuluu myös perustuslain 3 §:n 3 momentissa säädetyn tuomioistuinten riippumattomuuden kunnioittamisvelvoite.

59. Pidän tärkeänä ja suorastaan välttämättömänä, että oikeuskanslerin selvityksessä otetaan yksilöiden ja erikseen kantaa kaikkiin V jaksossa esille tuotuihin tapauksiin. Toisaalta huomiota olisi kiinnitettävä siihen, että Koskisen sanottu menettely on jatkunut useiden vuosien ajan ja ollut ilmeisen harkittua ja systemaattista häneen julkisuudessa kohdistetusta arvostelusta huolimatta.

X Oikeuskanslerin mahdollinen ennakkokäsitys

60. Keskustellessani tämän kantelun tekemisestä eräiden lakimiesten kanssa minulle on kerrottu, että Te, Herra Oikeuskansleri, olisitte julkisuudessa jossakin yhteydessä eli antamassanne haastattelulausunnossa ottanut kantaa jonkin edellä V jaksossa mainitun tapauksen yhteydessä oikeusministeri Koskisen kerrottuun menettelyyn. Olisitte todennut jotenkin siihen tapaan, että ”kyllä oikeusministerillä pitää olla tämän verran mahdollisuuksia puuttua tuomioistuinten toimintaan”. Minullakin on hämärä muistikuva tällaisesta lausunnostanne, mutta en voi olla asiasta täysin varma.

61. Jos edellä mainitunkaltainen lausumanne pitää paikkansa, niin rohkenen pyytää Teitä harkitsemaan, olisiko Teille syntynyt kyseisen lausumanne johdosta jonkinlainen ennakkokäsitys tai -kanta siitä, miten ministeri Koskisen menettelyyn tulisi suhtautua, vaikka kysymys olisikin vain epävirallisesti lausumasta. Pyytäisin myös harkitsemaan, olisiko tämä kantelukirjoitus ja selvityspyyntö siinä tapauksessa annettava apulaisoikeuskanslerin ratkaistavaksi.

Ikaalisissa 23. päivänä helmikuuta 2005.

Jyrki Virolainen

professori"

------

62 Näin siis kirjoitin oikeuskanslerille helmikuussa 2005. Oikeuskanslerinvirastossa asiaa pohdittiin lähes kolme vuotta, sillä vasta tammikuun lopulla 2008 oikeuskansleri Jaakko Jonkka antoi ratkaisunsa kantelun johdosta (päätös 28.1.2008, dnro OKV/195/1/2005). Se on julkaistu oikeuskanslerin kertomuksessa vuodelta 2008 ss. 69-77.

63. Kun oikeuskanslerin ratkaisua asiassa ei alkanut kuulua, lähetin vielä 8.11.2007 oikeuskanslerille lisäkirjoituksen, jossa pyysin oikeuskansleria tutkimaan Johannes Koskisen menettelyä siinä, että hän oli 12.6.2003 kommentoinut Alpo Rusiin kohdistunutta rikostutkintaa valtionsyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksen jälkeen syyttömyysolettaman vastaisesti.

64. Tämän kirjoitussarjan kolmannessa osassa on tarkoitus julkaista kommenttini oikeuskanslerin päätöksen johdosta. Vuonna 2005, jolloin siis tein selvityspyyntöni, silloinen oikeuskansleri Paavo Nikula siirsi asian silloiselle apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkalle. Näin tehtiin luultavasti selvityspyynnön kappaleissa 60 ja 61 esittämästäni syystä.