maanantai 16. joulukuuta 2013

809. Ulvila-jutun tuomion tarkastelua, osa I

1. Ulvilan surmajutun tuomio annettiin viime viikon torstaina 12.12. ja sitä on selostettu ja kommentoitu mediassa tavanmukaiseen tapaan eli lähinnä uutisluontoisesti. Keskeisintä asiassa oli todistusharkinta eli tarkemmin sanottuna jutussa esitettyjen todisteiden todistusarvon määrittäminen ja kannanotto näytön riittävyyteen. Nämä asiat käyvät tai niiden ainakin tulisi käydä ilmi käräjäoikeuden tuomion perusteluista. Mediassa julkaistussa kommmenteissa samoin kuin haastateltujen juristiprofessoreiden suppeissa haastattelulausunnoissa mainitut kysymykset ovat kuitenkin jääneet varsin vähälle huomiolle.

2. Satakunnan käräjäoikeuden kansliatuomion kappaleita jaettiin totuttuun tapaan oikeuden kansliasta toimittajille ja muillekin asiasta kiinnostuneille. Käräjäoikeus yllätti sikäli myönteisesti, että jutun ratkaisseet tuomarit eivät pysytelleet tuomion antopäivänä kokonaan piilossa, vaan oikeuden puheenjohtajana jutussa toiminut laamanni Martti Juntikka tuli esiin ja antoi MTV3:lle lyhyen haastattelun, joka löytyy tästä. Lisäksi käräjäoikeus julkaisi tiedotteen tuomion keskeisimmistä kohdista. Nämä eleet ovat uudenlaista julkisuutta ja niiden soisi, kuten myös toimittaja Jarkko Sipilä on toivonut, yleistyvän.

3. Mainittu tiedote on kuitenkin suppea eikä siitä tai laamannin haastattelusta tainnut ilmetä mitään sellaista, mitä ei olisi todettu jo käräjäoikeuden enemmistön eli laamanni Juntikan tuomion perusteluihin kirjatussa lausumassa.Laamanni kertoi - täysin odotetusti - että jutun todistusaineisto oli laaja, monipuolinen ja sisälsi vaikeita näyttökysymyksiä. Tämän samoin kuin sen, että oikeus joutui jutussa äänestämän, me toki kaikki tiesimme jo ennestään. Laamanni painotti, että käräjäoikeus oli käynyt aineiston läpi "hyvin tarkasti", mutta tässsäkään ei toki ole mitään epätavallista tai uutta: ainahan oikeus tekee tai sen ainakin pitäisi tehdä mahdollisimman tarkkaa ja luotettavaa työtä! Uutinen olisi ollut, jos laamanni olisi väittänyt päinvastaista. Käräjäoikeudella oli runsaasti ellei suorastaan ruhtinaallisesti aikaa muodostaa käsityksensä jutussa, sillä jutun pääkäsittely kesti reilut kaksi kuukautta ja käsitti parikymmentä istuntopäivää. Tuomion ja perustelujen kirjoittamiselle käräjäoikeus varasi aikaa todella paljon eli reilut kaksi ja puoli kuukautta. Jollei tuossa ajassa ole ehtinyt tehdä "tarkkaa työtä" myös perustelujen kirjoittamisen osalta niin ei sitten missään!

4. Laamanni yritti lausunnollaan ilmeisesti eräällä tavalla rivien välissä ja "varmemmaksi vakuudeksi" vakuuttaa,  että kun kerran "tarkkaa työtä" oli tehty, niin tuomion täytyy silloin olla hyvä ja oikea. Tämä selitelmä näyttää "uponneen" jopa joihinkin hyvänahkaisiin asiantuntijoihin ja oikeusoppineisiin. Niinpä esimerkiksi rikosoikeuden professori Terttu Utriainen on äitynyt Hesarin haastattelussa 13.12. kehumaan tuomiota sanoilla "perusteltu kokonaisuus". Utriaisen mukaan mukaan "näyttö tuomiossa on perusteltu avoimesti,  hyvin seikkaperäisesti ja pala palalta". 

5. Joko Terttu Utriainen ei ollut lausuntoa antaessaan vielä lukenut koko tuomiota tai sitten hän ei vain jostakin syystä halua asettaa tuomion perusteluille ja asianmukaiselle todistusharkinnalle kovin korkeita laatuvaatimuksia. Nyt kun olen itse kahlannut tuomion perustelut läpi, olen niistä kyllä täysin toisella kannalla kuin Utriaisen Tepa. Samanlaisen krittisen käsityksen on minulle ilmaissut myös pari muuta todistusoikeuteen perehtynyttä asiantuntijaa. 

6. Satakunnan käräjäoikeuden tuomiosta löytyy myös asianmukaisella tavalla laaditut seikkaperäiset ja ymmärrettävät perustelut, mutta tämä koskee yksinomaan tuomion lopputuloksen osalta eri mieltä olleen ja vähemmistöön jääneen käräjätuomarin perusteluja. Sen sijaan enemmistön muodostaneiden tuomareiden perustelut jättävät monessa suhteessa paljon toivomisen varaa ja herättävät perusteltujen vastausten sijasta enemmän vain kysymyksiä ja ihmettelyä.

7. Tuomarit eivät voi tuomiotaan selittelemällä - "teimme erittäin tarkkaa työtä" tms. - paikata puutteellisia ja epämääräisiä perustelujaan. Tuomion ainoat perusteet ja perustelut ovat vain ne, jotka on päätökseen tai tuomioon kirjattu, selityksillä ei ole merkitystä.  Perusteleminen on ainoa keino, joka tuomareilla on käytettävissään, kun hän yrittää vakuuttaa asianosaiset ja ulkopuoliset ratkaisun hyväksyttävyydestä ja oikeellisuudesta. Se, etteivät tuomarit joko osaa tai välitä perustella ratkaisuaan seikkaperäisesti ja ymmärrettävästi, paljastaa usein armottomalla tavalla myös tuomareiden todistuharkintaa ja juridista päättelykykyä koskevat puutteet. Perustelujen merkitystä ei siis voida vähätellä ja selitellä tuomareita ymmärtäen, että "vaikka nuo perustelut eivät nyt tosin ole kovin kummoiset, niin luotamme silti siihen, että (puolueettomat) tuomarimme ovat tehneet hyvää ja tarkkaa työtä ja päätyneet oikeaan lopputulokseen".

Tähän väliin käräjäoikeuden tuomio
https://www.dropbox.com/s/vhu7fyq3d9abwfa/Auer-tuomio.pdf

8. Katsotaanpa aluksi käräjäoikeuden kokoonpanoa ja tuomareita, jotka ovat käräjäoikeuden tuomion antaneet. Kysymyksessä on tyypillinen rikosjuttu, jossa käräjäoikeuden kokoonpanona voisi olla 1+3 tai 2+4 eli oikeuden kokoonpanoon kuuluisi puheenjohtajan ja mahdollisesti toisen ammattituomarin eli lainoppineen jäsenen lisäksi kolme tai neljä lautamiestä. Tämä ilmenee oikeudenkäymiskaaren (OK) 2 luvun 1 §:n 1 momentista. Saman pykälän 2 momentin mukaan  käräjäoikeus on päätösvaltainen rikosasiassa kuitenkin myös kokoonpanossa, johon kuuluu ainoastaan kolme lainoppinutta jäsentä. Edellytykseksi tälle kokoonpanolla on ko. momentissa asetettu, että kyseistä kokoonpanoa on pidettävä perusteltuna ”asian laadun tai muun erityisen syyn vuoksi”.

9. Toisin sanoa rikosasioissa lautamieskokoonpano on pääsääntö ja kolmen lainoppineen tuomarin kokoonpano poikkeus, joka tulee kysymykseen vain em. erityisillä perusteilla. Käytäntö on kuitenkin ”mennyt” päälaelleen eli siihen, että vähänkin laajemmat tai vaikeammat rikosjutut ratkaistaan käräjäoikeuden kolmen tuomarin kokoonpanossa ilman lautamiehiä. Tämä on valitettavaa, sillä käytäntö on tosiasiallisesti romuttamassa koko lautamiesjärjestelmän. Lautamiehet alkavat olla käräjäoikeudessa lähinnä kuriositeetin asemassa. 

10. Mikä selittää lautamieskokoonpanon moisen ”syrjimisen” tai ainakin vähälle käytölle jäämisen? Syitä on kaksi: 1) oikeusministerin tahto karsia lautamiehistä valtiolle aiheutuvia kustannuksia, siis oikeudenhoidosta aiheutuvien menojen leikkaaminen ja 2) käräjäoikeuksien halu istua mukavuussyistä rikosjuttuja entistä paljon useammin ilman lautamiehiä. Lautamiehet koetaan käräjäoikeuksissa jonkinlaiseksi riesaksi, josta päästään kuitenkin kätevästi eroon, sillä lainsäätäjä on – suuressa viisaudessa tai oikeastaan lyhytnäköisyydessään – jättänyt kokoonpanon valinnasta päättämisen käräjäoikeuden puheenjohtajan ja/tai laamannin tehtäväksi. 

11. Auerin jutussa tai sen tuomiosta laaditussa tiedotteessa ei ole sanallakaan perusteltu sitä, miksi juttu on istuttu kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa ilman lautamiehiä. Olisiko Auerin juttu ollut niin ”vaikea”, että se on haluttu siksi istua pelkästään ammattituomareista koostuvassa kokoonpanossa?  Luultavasti, mutta olisi toki ollut mielenkiintoista nähdä, millaiseen lopputulokseen käräjäoikeus olisi päättynyt kokoonpanossa 2+4. Nyt käräjäoikeus päätyi ”tuomariporukassa” tismalleen samanlaiseen lopputulokseen kuin ”ensimmäiselläkin kierroksella” eli äänin 2-1 langettavaan tuomioon.

12. Käräjäoikeuden kokoonpanossa huomio kiinnittyy yhteen hieman harvinaiseen seikkaan eli siihen, että ainakin viimeisimmän Lakimiesmatrikkelin (2011) mukaan kenelläkään tuomareista ei ole  hovioikeustaustaa eli kukaan heistä ei ole aiemmin toiminut hovioikeudessa edes esittelijänä. Tämä on aika harvinaista, sillä selkeästi suurin osa käräjäoikeuden tuomareista on toiminut uransa alussa hovioikeuden esittelijänä ja osa myös hovioikeuden jäsenenä eli ainakin ma. hovioikeudenneuvoksen virassa. Muutaman vuoden työskentely hovioikeudessa muovaa aika merkittävällä tavalla tulevan tuomarin ajattelutapaa ja osaamista kuten esimerkiksi ratkaisujen laatimis- ja perustelemistyyliä. Ne tuomarit, joilla ei ole hovioikeustaustaa, kirjoittavat usein ”vapaammin”, mutta samalla usein tyylillä ja otteella, mihin ei ole hovioikeudessa totuttu. Minusta olisi jotenkin ”turvallista”, jos käräjäoikeuden kollegiossa istuvista kolmesta lainoppineesta jäsenestä edes yhdellä jäsenellä olisi suhteellisen vankka hovioikeustausta. Toki hovioikeuskokemus ei ole nykyoloissa mikään välttämätön edellytys käräjätuomariksi pääsylle, sillä  esimerkiksi korkeimman ratkaisujen perusteluja lukemalla myös hovioikeuskokemusta vailla oleva nokkela lakimies pääsee kyllä aika pian ”jyvälle” mm. siitä, mitä tuomioiden kurinalaiselta perustelemiselta edellytetään. 

13. Auerin jutun tuomareista laamanni Martti Juntikka (57) on nimitetty käräjätuomarin virkaan lääninhallituksen hallintopäällikön virasta, minkä jälkeen hän on edennyt vuosien kuluttua, varmaankin paljolti juuri em. hallinnollisen kokemuksensa turvin, laamannin virkaan. Suomessahan tuomarinvalintalautakunta korostaa nykyisin voimakkaasti laamanniksi nimitettävien hallinnollista johtamistaitoa ja  -kokemusta, vaikka pperustellumpaa olisi edellyttää laamanneilta nimenomaan lainkäyttöjohtajalta vaadittavia ominaisuuksia, käräjäoikeushan ei ole mikään hallintovirasto vaan tuomioistuin, joka harjoittaa lainkäyttöä; käräjäoikeuksissa on sitä paitsi olemassa hallintoa varten erityisiä hallintojohtajan tai kansliapäällikön virkoja.  Käräjätuomari Annette Santamaa (59) on nimitetty käräjätuomariksi  syyttäjän virasta, mitä ennen hän on toiminut pitkään oikeusavustajana ja asianajajana. Käräjäoikeuden nuorempi käräjätuomari eli Väinö Ilveskoski (35) on ennen vakinaisen tuomarinviran saamista hoitanut tuomarin sijaisuuksia eri käräjäoikeuksissa.

14. Tuomareiden erilainen ja tavanomaisesta poikkeava tausta näkyy osin aika hyvin myös kunkin tuomarin perustelemis- ja kirjoittamistyylissä. Tässä jutussakin on herkullinen tilaisuus tarkastella erikseen kunkin tuomarin ajattelu- ja kirjoitustapaa, sillä jokainen on kirjoittanut näkyviin omat perustelunsa.

15. Aloitetaanpa naispuolisesta tuomarista eli käräjätuomari Annette Santamaasta. Hänen perusteluistaan (s. 70-81) näkyy parhaiten hovioikeuskokemuksen vai pitäisikö sanoa -hapatuksen puuttuminen.  AS:n kirjoitustyyli on kyllä varsin sujuvaa ja värikästä, paikoin miltei lennokasta ja ”hiuksia nostattavaa” (esim. ”ikkunasta tunkeutunut isokokoinen tappaja”, ”lapsen riipaiseva kirkaisu” , ”Anneli oli sallinut lapsensa lähestyä tuntematonta naamioitua tappajaa”).Tästä jonkinlaista ”juridista tajunnanvirtaa” edustavasta tyylisuuntauksesta johtuen lukijan on kuitenkin paikoin aika vaikea pysytellä kärryillä tuomarin ajatuksenjuoksusta, sillä ilman minkäänlaista järkeväntuntuista ja johdonmukaistan jäsentelyä vaille jääneet perustelut pomppivat sekaisin sinne tänne ja asiasta toiseen, samaan asiaan saatetaan muiden seikkojen selostuksen jälkeen palata uudelleen sivua tai paria myöhemmin. Santamaan perustelut käsittävät 12 tiheästi kirjoitettua sivua, mutta tekstistä löytyy vain yksi väliotsikko. Sekin herättää lukijassa  kummastusta, sillä sivulta 79 lukijan eteen putkahtaa täysin yllättäen väliotsikko ”Syyttömyysolettama”; tässä jaksossa Santamaa näyttäisi ”jakavan” todistus- ja selvittämisvelvollisuuden osaksi syytetylle. Rivien välistä tuntuisi huokuvan tietynlainen vastenmielisyys syytettyä kohtaan, minkälaista sympatiaa tuomari ei todellakaan näytä Aueria kohtaan tuntevan! 

Perusteluista puuttuvat lähes tyystin syytetyn eduksi puhuvat seikat tai näkemykset, joita muut kaksi tuomaria ja etenkin Ilveskoski ovat löytäneet aineistosta melko paljon. Tuomari Santamaahan herätti pääkäsittelyn lopussa huomiota aina lehdistöä myöten tenttaamalla ja kuulustelemalla Anneli Aueria pitkään tavalla ja kysymyksin, jotka kuuluvat yksinomaan syyttäjän rootteliin. Santamaan omat perustelut – hän on muilta osin yhtynyt laamanni Juntikan perusteluihin - ovat sanalla sanoen sekavat eikä niistä ei ole aina helppo saada tolkkua. Ei siis mikään ihme, että laamanni on päättänyt kirjoittaa kokonaan omat perustelunsa, vaikka hän on ollutkin lopputuloksesta samaa mieltä Santamaan kanssa! 

Santamaan perustelutapaa ei voida todellakaan suositella tuleville tuomareille. Kirjoittajalla saattaisi olla lennokkaan kirjoitustyylinsä perusteella olla menestystä dekkaristina, mutta myös siinä puuhassa murha voisi jäädä tuomarilta selvittämättä; dekkarissakin kun tulee pitää kiinni ajattelun ja tekstin jäntevyydestä ja loogisuudesta, ettei mopo karkaa käsistä kokonaan;  Jo Nesbøn tasoisia virtuooseja ja vauhtiveikkoja  putkahtaa kirjamarkkinoille vain harvoin.

16. Laamanni Juntikka, jonka perustelut tulivat siis käräjäoikeuden virallisiksi perusteluiksi, edustaa kokonaan toisenlaista perustelijatyyppiä kuin Santamaa. Hän on mahdollisimman lyhyiden ja ytimekkäiden perustelujen edustaja, jopa siinä määrin, ettei perusteluja tahdo löytyä kaikkien kysymysten osalta lainkaan, vaan kirjoittaja tyytyy vain toteamaan, että ”asia on näin” ja sillä siisti! Juntikka tuo esiin, ainakin näennäisesti, myös tiettyjä contra-näkökohtia, mutta ne jäävät yleensä aina vain maininnan varaan eikä niille anneta ”loppupeleissä” (tuo on kyllä niin hauska sana) todellisuudessa minkäänlaista painoarvoa; pääasia on, että  kirjoittaja voi tarvittaessa väittää, että kyllähän sitä contraakin sieltä löytyy, jos tarkkaan lukee! Juntikalta löytyy väliotsikkoa ja ranskalaista viivaakin havainnollistamaan perusteluja, mutta seikkaperäisiksi hänen perustelujaan ei voi kyllä sanoa, eikä aina myöskään ymmärrettäviksi. Jollei laamanni tajua joitakin yksityiskohtia riittävän varmasti tai jos todistajat tai asiantuntijat puhuvat ristiriitaisesti ja laamanni kyllästyy tällaiseen ”peliin”, hän ratkaisee asian hyvin yksinkertaisella tavalla: lakaistaan ongelma ja ristiriita maton alle ja jätetään kaikkien ”kinaajien” höpinät tasapuolisuuden nimissä tuomiosta kokonaan pois ja junaillaan asia päätökseen niillä eväillä, joita jää jäljelle! Oivallisen esimerkin laamannin omalaatuisesta ”poissuljentametodista” tarjoaa jutussa esitetty melko laaja asiantuntijatodistelu koskien Auerin lasten kuulustelujen asianmukaisuutta ja kertomusten uskottavuutta; jutussa kuultiin eräitä tunnettuja psykologeja. Näiden asiantuntijoiden kertomuksiin viitataan Annette Santamaan ja Väinö Ilveskosken perusteluissa tuon tuostakin. 

Mutta minkä arvon laamanni Juntikka antoi näille kokemussääntöjä selvittäneiden asiantuntijoiden kertomuksille? Ei sitten minkäänlaista, eikä laamanni välittänyt tai edes sallinut kirjata perusteluihinsa, jotka ovat siis myös käräjäoikeuden perustelut,  mitä kyseiset asiantuntijat oikeudelle esittivät! Laamanni kirjoittaa tältä osin tylysti seuraavaa: ”Asiassa on esitetty puolin ja toisin verrattain runsaasti asiantuntijatodistelua, jolla on pyritty erityisesti selvittämään lasten kertomusten uskottavuutta. Tätä todistelua ei tulla jäljempänä yksityiskohtaisesti läpikäymään huomioon ottaen asiantuntijoiden voimakkaasti toisistaan poikkeavat mielipiteet sekä se, että asian ratkaisemisen kannalta olennaiset seikat ovat löydettävissä alussa mainitun todistelun (siis muiden todistajien kertomusten) perusteella”. Ts. asiantuntijatodistelu oli siis laamannin mielestä täysin turhaa. Näin olleen erää kysymys, miksi laamanni oikeuden puheenjohtajana salli edes ottaa vasaan sanottua todistelua, jos sillä kerran ei ollut minkäänlaista merkitystä? Jos todisteet olivat asiaan vaikuttamattomia, niiden esittäminen olisi tullut evätä kokonaan (OK 17:7). Asia lienee kuitenkin niin, ettei mainittu asiantuntijatodistelu ollut suinkaan turhaa, sillä ovathan kaksi muuta tuomaria hyödyntäneet asiantuntijoiden selvittämiä kokemussääntöjä omissa perusteluissaan ahkerasti. Kyse onkin ilmeisesti siitä, ettei laamanni vain viitsinyt perusteluissaan pohtia, mikä merkitys noilla todisteilla ja kokemussäännöillä olisi. Hän ratkaisi mieluummin ongelmat ja erimielisyydet yksinomaan ”omien kokemussääntöjensä” pohjalta, jolloin saattoi välttyä ”turhien” perustelujen kirjoittamiselta. 

Laamannin perustelutapaa leimaa muutenkin tietynlainen yksniittisyys tai -oikoisuus, perustelut ovat usein ylimalkaisia ja toteavia, eivät  pohdiskelevia ja pro et contra -luonteisia. Anneli Auerin kertomuksen laamanni kuittaa muutamalla mitäänsanomattomalla rivillä (s. 51), vaikka kertomusta selostetaan aikaisemmin kahdeksan sivun verran (s. 12-19). Ilmeisesti tämänkaltainen perustelutapa, jossa ongelmat ja epäselvyydet kierretään ja lakaistaan maton alle, saattaa Terttu Utriaisen lisäksi  tyydyttää joitakin muitakin (kyynisiä) oikeusoppineita. Todistusharkintaan ja tuomion perustelemiseen perehtyneille asiantuntijoille tuollainen metodi ja tyyli on kuitenkin lähes kauhistus.

17. Käräjäoikeuden äänestyksessä vähemmistöön jääneen käräjätuomari Väinö Ilveskosken perustelut olivat minulle positiivinen yllätys. Sitten muistin, että Ilveskoski on valmistunut juristiksi Lapin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta, joten asia kävi ymmärrettäväksi. Ilveskosken perustelujen rakenne, metodi ja kirjoitustyyli on käräjäoikeuden tuomion ehdottomasti parasta antia. Perustelut ovat, eivät vain laajat (tuomion sivut 82-106), vaan myös substanssin suhteen seikkaperäiset ja ymmärrettävät. Perusteluissa ei ”sohita” Santamaan tavoin sinne tänne, vaan perustelit etenevät  johdonmukaisesti ja ajatuksen punainen  lanka säilyy koko ajan kirjoittajan hallussa. Perustelut eivät ole ykskantaan toteavia, kuten laamanni Juntikan perustelut tahtovat olla, vaan pohdiskelevia ja pro et contra -tyyppisiä. Ilveskosken kirjoitustyyli on rauhallinen ja kärsivällinen eikä hän ole menettänyt malttiaan edes asiantuntijoiden ristiriitaisten lausuntojen takia. Suhtautuminen syytettyyn on neutraalia, mutta myös syytettä tukevat seikat ja todisteet tuodaan perusteluissa avoimesti esiin. Ilveskosken perustelut helpottavat puolustuksen työtä valituksen tekemisessä ja tarjoavat hyvän perustan myös jutun ulkopuolisille ihmisille tarkastella kriittisesti käräjäoikeuden todistusharkintaa, perusteluja ja ratkaisun lopputulosta. Tilanne olisi sekä puolustuksen että suuren yleisön kannalta todella synkkä, jos käräjäoikeus olisi ratkaisussaan yksimielinen eikä kukaan tuomareista olisi äänestyksessä kyseenalaistanut enemmistön ratkaisun ja todistusharkinnan oikeellisuutta.

18. Joku voi ehkä ihmetellä, miksi olen käsitellyt näin laajasti tuomareiden argumentointitapaa ja perustelutyyliä yleensä. Syynä on se, että perustelut ja vain ne ovat ne väline, jonka avulla asianosaiset ja etenkin tapauksesta kiinnostuneet jutun ulkopuoliset ihmiset ja suuri yleisö saavat mahdollisuuden kontrolloida  tuomioistuimen ratkaisun oikeellisuutta ja muodostaa käsityksensä tuomareiden puolueettomuudesta ja oikeudenkäynnin reiluudesta. Tuomion perustelut kertovat tuomarien ammattitaidosta ja –etiikasta sekä toisinaan myös asianosaisiin kohdistuvista asenteista. Tuomion perustelut ovat myös oikeastaan ainoa keino, jolla tuomioistuin voi vakuuttaa asianosaiset ja yleisön ratkaisun oikeellisuudesta ja odottaa auditorion hyväksyntää. Minun tarvitsee tuskin tässä enää sanoa, kuka Satakunnan käräjäoikeuden kolmesta tuomareista on se, jonka perustelujen yleisilme on vakuuttanut minut ammattitaidon ja –etiikan suhteen sekä ratkaisun lopputuloksesta. Tässä suhteessa vähintään yhtä ratkaisevaa on kuitenkin tapa, jolla tuomarit ovat perustelleet todistusharkintansa yksityiskohtia. Tähän kysymykseen palaan tämän kirjoitukseni toisessa osassa.

19. Otan tähän lopuksi saamani nauhoituksesta kirjoitetun oikeuskäsittelyn jakson, joka koskee käräjäoikeuden pääkäsittelyn lopuksi lokakuussa tapahtunutta episodia eli tarkemmin sanottuna käräjätuomari Annette Santamaan Anneli Aueriin kohdistamaa epätavallisen tiukkaa kuulustelua ja ”tenttaamista”.  Kyse näyttää olevan jonkinlaisesta syytetyn vastakuulustelusta, joka kuuluu lain mukaan kuitenkin, ei tuomarille, vaan syyttäjälle. Tuomari voi toki esittää syytetylle joitakin täydentäviä kysymyksiä, mutta syyttäjän ja vastakuulustelijan roolia hänen ei tule missään tapauksessa ottaa. Se olisi omiaan herättää epäluuloja tuomarin puolueettomuuden vaarantumisesta. Syytellä on oikeus vaieta eikä hänen tarvitse siis vastata myöskään tuomarin hänelle todistelutarkoituksessa esittämiin kysymyksiin; tästä syytettyä on syytä ennen kuulustelun aloittamista informoida. Syytetyn kuulustelu oikeudessa on lain mukaan toimitettava ennen kuin muuta suullista todistelua otetaan vastaan siitä kysymyksestä, jota kuulustelu koskee.

20. Olen kritisoinut tuomari Santamaan pääkäsittelyn lopuksi suorittamaa Auerin ”tenttaamista”, joka on herättänyt myös eräiden kokeneiden rikostoimittajien huomiota, blogijutussani nro 780/6.10.2013 ”Inkvisitio päätti Ulvilan murhakäräjät”, johon tässä viittaan.

21. Saamastani materiaalista ilmenee, miten käräjäoikeuden puheenjohtaja Juntikka antaa tuomari Santamaalle tilaisuuden ”muutaman kysymyksen” esittämiseen. Auerille. Minusta Juntikan olisi tullut päin vastoin todeta, ettei Santamaalla ole  oikeutta syytetyn sanotunlaiseen kuulusteluun. Mahdollisesti Juntikka ja Santamaa olivat keskenään sopineet, että Santamaa saa ikään kuin ”siunatuksi lopuksi” ottaa inkvisiittorin roolin. Outoa on myös se, että syytetyn puolustajalla ei ole ollut mitään huomauttamista syytetyn omalaatuista kuulustelua vastaan.

22. Tässä tuomari Santamaan (AS) Anneli Auerille ko. kuulustelussa tekemät kysymykset koskien hätäkeskusnauhan 13.12.06 litterointia:

AS: Ku tota soititte sinne hätäkeskukseen ja sitte selititte tän asian mistä on kysymys ja sitten ollaan täs tämmöses ku 0.43 hätäkeskus sanoo, että nyt pitää odottaa hetki, et älkää sulkeko puhelinta, niin tua siinä puhutte sitten, niin kenelle niinku puhutte siinä ku sanotte siitä huolimatta vaikkei siellä ole ketää, ni puhutte esim. ”nopeesti”, ”kuulek sä ku mun mieheni huutaa”? Vaikka siellä ei ollut kukaan vaikka sanottiin et sieltä mennään pois? Hätäkeskuksesta sanotaan, et mä meen hetkes pois linjalta ja puheenne jatkuu? Ette ole ymmärtänyt sitä? 

AS: Ollaan täs kohdassa 1.36 ja siinä sanotte sitte ”hei mun täytyy ny”, ni onko teillä mitään muistikuvaa siitä, et mitä teijän täyty sillon? Ootteks sitä mieltä, että hän huusi apua sieltä, et teitä niinku apuun vai… mutta sitte ku teitä on siellä sairaalassa haastateltu ni te ootte kertonut, et Jukka Lahti ei pyytänyt apua? Ootte nimenomaan sanonut, että ei pyytänyt apua, että ootte sanonu niinku päinvastoin. Tota sitte sairaalassa kuitenkin ootte niiku sanonut sen, että ei pyytänyt apua, että siellä spekuloinut, että oisko se ollu Annu tai Hannu, onks täs teijän mielestä ristiriitaa?

AS: Sitten tää lapsi tuli siihen puhelimeen ja sitte kysyy teiltä ”mitä mä sanon” ja ootte sanonu, että ”mä soitan poliisille ja siel pyydettiin et”, mitä ootte tarkottanut tällä, että soitatte poliisille? Niin sen tähden tää laps tuli puhelimeen, että olisitte soittanut poliisille vai? Mut mä oon nyt kohdassa täs 1.42/1.43, ymmärrän et pyysitte Amandan ja Amanda tuli ja sit Amanda kysyy ”mitä mä sanon”, te ootte vastannu hänel et te soitatte poliisil niin miksi sanot, että mä soitan poliisille? Mut mä tätä tarkotan, että millä te olisitte soittanut poliisille, ku tää lankapuhelinlinja oli auki? Et te ette niinku vastannut tähän tytön kysymykseen itse asiassa vai?

AS: Sit taas tässä on sillai, että ku ette oo puhelimessa, niin taas puhutte sitte, niin kenelle te puhutte? Ku tääl on näit ”Lähtikse jo?” Niin kenelle te sitten puhutte niinko? Niin et te ootte osoittanut nämä niinko Jukalle? Tää on niinko siis osotettu tekijälle?

AS: Olenks mä ymmärtänyt oikein, että tän hätäpuhelukeskustelun aikana kävitte kaksi kertaa siellä etuovella juoksemassa? Osaatteks te sanoa sitä, et miks te sit juoksitte sinne etuovelle, sitte ku teillä oli se puhelu kesken siinä? Jos ensimmäisellä kerralla juoksitte pakoon, niin mikä teillä oli sitten ajatus, ku menitte vielä uuden kerran sinne vaikka jo ensimmäisellä kerralla juoksitte pakoon? Missä kohdassa laitoitte valot päälle? Mihin te laitoitte valot päälle? Mihin te sillon sitte olisitte niinko laittanut sen valon?

AS: Tullaan tämmöseen kohtaan 3.10 eli te ootte niinko käyny ne kaksi ne kertaa käynyt siellä tän puheluaikana, niin sitte siellä hätäkeskuksesta kysytään siitä teijän miehen tilasta ja sanotte siinä ”makaa siel lattial ja huusi äsken apua, nyt hiljeni”, mistä osasitte päätellä, että tämän jälkeen ei kuulu enää mitään, kun sanotte, että nyt hiljeni? Joo, et sillon on ollut jo sit hetken aikaa jo hiljasta vai?

AS: Sit täs on tää nauhakohta 3.14, jossa on tota tää voimakas lapsen rääkäsy, nii missä tää laps on sillon? Niin, et teillä ei ole tästä rääkäsystä niinko mitään muistikuvaa? Mennään tästä vähä eteenpäin ni ku sanoitte, ettei teillä ole Amandasta mitään muistikuvaa, niin kuitenkin sitte kysytte ”Amanda olikse siel viel?” Mut ymmärsiks mä nyt oikein, et pikkusen aikasemmin 3.14 sanotte, ettei teillä ole tästä mitään havaintoa ja kuitenkin teillä on se havainto, että Amanda oli käyny siel. Sillon, kun te ootte ollu siin tilanteessa, ni teidän on täytynyt tämä rääkäisy kuulla? Mitä teil tuli sillon mieleen, jos teillä ei ole näköyhteyttä siihen lapseen ja se rääkäsee voimakkaasti? Olisko se teoriassa sitten ollu mahdollista, et tekijä olis kohdistanu just sillon väkivaltaa lapseen, jos teillä ei ole näköyhteyttä, ettekä reagoi mitenkään? Ajatteleks te sitten et se rääkäsy tuli olohuoneessa? Et teijän käsitys on, että tää rääkäsy tulee olohuoneesta eikä sieltä missä teijän mies oli? Ootte kattonu siihen suuntaan? Mut jos tää olis ollut se hetki, ku tää olis poistunu, niin olisitteks te sit nähnyt tän poistumassa? Osaatteks te sitten tota selittää sitä, että mikä se tämä poliisi, joka oli siellä ensipartiossa, ni hän kertoo sitten sillä tavalla, että paikalle tultuaan Anneli Auer oli kertonut, että tekijä oli tullut rikotusta lasista ja todennäköisesti myös poistunut samasta ikkunasta. Tämä on siis teidän arvailunne siis spekulointia?

AS: Missä vaiheessa tää sit tuli teille selväksi, että tää tekijä olis poistunut siitä ikkunasta? Mutta tota, keskustelitteks te sitten tämän tapahtuman jälkeen niin tän lapsen kanssa? Onks teillä mitään kuvaa, niistä keskusteluista mitä sitten Amandan kanssa kävitte heti välittömästi? Nyt ku tota sanoitte tässä, että kävitte molempien kautta kodinhoitohuoneen kauttakin ja niin onks teillä mitään kommentoitavaa, kun tää laps sanoo, ettette käynyt sieltä kodinhoitohuoneen kautta? Amandan haastatteluissa ilmenee vaan et hän selittää, et miks sitä ovee ei käytetty, et ajatteletteko, että ku se oli lapsilta kielletty sieltä kulkeminen niin ajattelitteko, ettei lapsi olis kiinnittänyt huomioo siihen, et jos äiti käyttää tätä ovee, koska se oli lapsilta kielletty?

AS: Mulle ei nyt ihan tullu selväks se, että kun tähän hätäpuheluun ryhdyitte, niin mitä sitä ennen teitte? Äsken tuossa sanoitte, että teille tuli hätä lapsista ja sanoitte, että lapset menis ulos, mutta olenks mä oikein ymmärtänyt, et tääl olis ainakin nää nuoremmat lapset ollu suljetun oven takana? Olisko ne sitten voinut kuulla sen suljetun oven läpi? Osaatteko yhtään kuvailla sitä, että miten se mies lähti teitä kohti, kun te kävitte katsomassa? Teille ei ole niinko mitään jäänyt mieleen, että jos yrittäisitte palauttaa sitä näkymää, että oliko hänellä kädessä jotain? No siel sairaalassa teiltä on kysytty sit niit tuntomerkkei, ni te ette oo kovasti pystynyt niitä antamaan? Ette edelleenkään pysty sanomaan mitään? Osaatteks te sit kommentoida sitä, että ku Amanda kertoo, mimmosia tuntomerkkejä äiti on kertonut tästä tekijästä? Et se mitä Amanda sitten myöhemmin kertoo siinä haastattelussa, niin jotain te ootte näistä tuntomerkeistä käyny, mutta ei semmosia mitä Amanda kertoo näinkö?

AS: Ku sanoitte sitä, että se mitä te varmasti siitä muistatte siitä tilanteesta, oli se ku kävitte sieltä kodinhoitohuoneen kautta katsomassa, niin mitä te sitte näitte? Ette olis niinku molempii silmii nähny?

AS: Sitte käytiin täs syyttäjän kans vähän tätä veitsiasiaa läpi ja sitä siellä sairaalassa on keskusteltu, avaisitte vähän tätä, että muistatteko mitään, että mitä tässä vähän niinko. Ensiks sanotte, et te ette oo nähnyt sitä veitsee ennen ko lattialla ja sit käydään siit keskusteluu, sit kerrotte et minulta kysyttiin onks se meiltä, niin muistatteko yhtään kuka sitä kysyi teiltä? Kävitte silloin keittiössä katsomassa? Mut jos tää tunkeutuja tuli sielt ikkunasta sinne takkahuoneesta, niin miksi kävitte keittiössä katsomassa veistä? Mut miss välissä ajattelitte, että tää tekijä olis voinut sen sielt keittiöstä hakee? (Anneli vastaa en missään välissä vaan poliisi kysyi.) Juu niin sen takia sitten kävitte.

AS: Sit toinen kohta mitä mä pyytäsin, et voisitte avata, kun teit on haastateltu siel sairaalassa. Tää lähtee sanotte ensin, kun Joutsenlahti puhuu tälleen, että Jukasta tuli verta, niin ensin sanotte, että sitä verta siel niin pal lens. Sit tää Joutsenlahti kysyy, että lensikö sitä sinuun sitä verta? Sitten vastaatte vähän sillai, et jottain verta, mut voi olla et se on valunu minust, niin alatteko siis miettimään, että todennäköisesti se on omaa, mut pidätte siis mahdollisena, että sitä Jukan verta olisi voinut lentää sinun päällesi? Niinku mä ajattelin, et tää kysymys on sellainen, että lensikö sitä niinko sinuun sitä Jukan verta, että oliko joku niinko sellainen tilanne, että jossain vaiheessa olit niin lähellä, että se oli mahdollista?

AS: Muistatteko, että koska ja kuka teille on esittänyt sitä, että lapset on kertoneet riidoista? Ootte itse sanonut, että teillä ei ole ollut mitään riitoja ja sitte sanotte, että teille on esitetty tämmöstä valheellista tietoa, että lapset on kertonut riidoista. Ilmeneeks tää jostain, että teille on näin kerrottu? Ja sen vuoksi sitten niinku. Pidättekö mahdollisena, että nää on sellaisia riitoja, mitä ootte keskenänne käynyt kuitenkin vaikkei puhuta siitä illasta? Mutta nää on semmosia riitoja mitä teillä on kyl käyty, mut ei sinä iltana, että tää kertoo, että minkä tyyppisiä riitoja teillä oli? Et pidätte kuitenkin siinä suhteessa perhettänne tavallisena, että puolisoilla on keskinäisiä riitaisuuksia?

Manner sanoo, että poliisin pöytäkirjoista ilmenee väite lasten kertoneen surmayön riidoista vaikka eivät ole näin sanoneet.

Joku mies (Juntikka tai Ilveskoski) kysyy: Semmonen kiinnittää huomiota heti, et ensimmäinen, mitä sanotte sinne hätäkeskukseen, että ”tääl on joku tappaja”? Sanavalinta ihmetyttää, miksi ajattelette et jos joku murtovaras tulee sisään ja pahoinpitelee, että se on tappaja? Mitä tapahtui hätäkeskuspuhelun jälkeen? Hätäkeskuspuhelun jälkeen niin missä tää Amanda oli, mitä muistat siitä?

Toinen mies: Hätäkeskustallenteelta on tämä 2.03 KUOLE, niin sanot, että siitä puuttuu jotain? Ette siis muista sitä?

23. On siinä melkoista ”porilaista puheripulia” (puheputkea) parhaimmillaan tai pahimmoillaan ”muutaman kysymyksen” muodossa! Kyse näyttäisi olevan pikemminkin jonkinlaisesta tuomarin yksinpuhelusta, johdattelusta ja tenttaamisesta kuin tarkasti muotoiltujen kysymysten esittämisestä.






68 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Suotavaa olisi esittää hyvät perustelut tälle käräjäoikeuden perusteluja koskevalle kritiikille. Muutoin tilanne alkaa näyttää uhkaavasti siltä, että prof. Virolainen on päättänyt ensin olla asiasta eri mieltä mutta ei ole vain keksinyt vielä minkä vuoksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ollos´huoleton, proffas´valveil´on!
Eli kyllä perusteluja tulee (lisää), tässä joulunaluskiireiden lomassakin! Oikein jouluevankeljumia pukkaa kohta!

Nimetön kirjoitti...

Ei taida olla kovin vaikea keksiä perusteluita sille, että on eri mieltä enemmistön kanssa.

Laamanni mainitsi haastattelussa keskeiseksi syyllisyyttä tukevaksi todisteeksi hätäkeskusnauhan, jolta ei hänen mielestään kuulunut ulkopuolisen henkilön ääniä.

Eikös se ole vähän sama, kuin esitettäisiin kirjallisena todisteena tyhjä paperi ja todistusteemana olisi se, että velkasuhdetta ei ole olemassa, kun sitä ei ole paperille tallentunut?

Nimetön kirjoitti...

Hieman keskeneräinen ja hutiloinnin makuinen bloggaus emeritukselta. Olisiko ollut syytä kirjoittaa aiheesta kunnon juttu vasta joulukiireiden hellitettyä?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Blogihan ei ole päässyt vielä edes alkulausetta pidemmälle.

Nimetön kirjoitti...

Tuomioistuinratkaisujen perustelujen taso on parantunut viime vuosina kohisten, samaa ei voi kuitenkaan sanoa tästä bloggauksesta, joka käsittelee hyvin vakavaa ja merkittävää juttua. Täydellinen rimanalitus Virolaiselta! Minun sukupolvea kasvatettiin ajatuksella: keskeneräistä työtä ei näytetä hulluille eikä herroille!

Anu Suomela kirjoitti...

Meinasin mummuparka pissiä housuihini, niin joulu-riemastuttava blogistin kommentti on! En kuulu kristittyihin, mutta mieluusti luen tuon jouluevankeljumin.

Anu Suomela

Nimetön kirjoitti...

Jos tämä oli rimanalitus, niin sitten toivon totiesti paljon lisää rimanalituksia!

Nimetön kirjoitti...

Ei pahaa, ettei jotakin hyvääkin. Onneksi tämä kahden Satakunnan KO:n tuomarin nurkkapatrioottinen materiaalin lukutapa suuressa viisaudessaan jätti ottamatta huomioon sellaisia Aueria puolustavia seikkoja, joita nyt voidaan käyttää Vaasan HO:n valituksessa hänen hyväkseen.
Kiitos kolmannelle tuomarille erittäin korkealaatuisesta selkokielisestä selosteesta, joka jo sinällään on hyvä työrukkanen Auerin puolustukselle.
Arvosteluna kahdelle tuomarille materiaalin sisäluvusta välttävä ja kolmannelle kiitettävä. Blogistille mukavia jouluvalmistelun hetkiä, tipetipetiptap.

Nimetön kirjoitti...

Kyllä blogistin olisi tässä pitänyt elää niin kuin opettaa eli perehtyä aineistoon, laatia siitä säkenöivä ja lukijat vakuuttava analyysi ja hoitaa jouluaskareet siinä ohella. Aikaa on kuitenkin ollut useita tunteja, eikä punnitun tekstin tuottaminen vie tunnetusti aikaa kunhan ajatus on heti aineistoon tutustumisen jälkeen kirkas.

Nimetön kirjoitti...

Tälle jutulle on valtakunnan pääsyyttäjän ja KKO:n uskottavuus, arvovalta, kunnia ja omatunto pantu peliin, pakkohan tässä on saada tuomio.

Nimetön kirjoitti...

Blogistilta hyvä intro ! Parasta kuitenkin tarkistaa välillä kinkunmittari, jos vaikka jääpi inspiraatio päälle.

Nimetön kirjoitti...

Anonyymi kirjoittaa: Minun sukupolvea kasvatettiin ajatuksella: keskeneräistä työtä ei näytetä hulluille eikä herroille.
Minun sukupolveaNI kasvatettiin niin, että opimme kirjoittamaan suomea.
Siitä olen samaa mieltä, että kahden tuomarin työ vaikutti siinä määrin keskeneräiseltä, että Aueria puoltavat todisteet oli ohitettu sujuvasti.
Kutsutteko Te kansan syviä rivejä, joille julkiset selosteet ovat tarkoitetut, hulluiksi ja herroiksi. Kannattaisikohan katsoa peiliin.

Anu Suomela kirjoitti...

Anonyymin sarkasmi kukkii
'... Aikaa on kuitenkin ollut useita tunteja, eikä punnitun tekstin tuottaminen vie tunnetusti aikaa kunhan ajatus on heti aineistoon tutustumisen jälkeen kirkas'.

Totta! Käo:n tuomareillahan aikaa oli tosi niukasti, vaikkei tarvinnutkaan kinkkua vahtia.

Anu Suomela

Nimetön kirjoitti...

Yleiseen elämänkokemukseen perustuvan alkuperäistodennäköisyyden mukaan miehen surmaamista suunnitteleva henkilö ei yleensä lähde siitä,että kannattaa mennä yöaikaan ikkunan rikkomalla asuttuun lapsiperheen asuntoon,jossa kohde on todennäköisesti köllöttämässä puolison vieressä aviosängyssä ottamatta mukaan ampuma-asetta,jolla voi tarvittaessa ampua tai uhata kaikkia niitä henkilöitä,jotka pyrkivät hälyttämään apua surmaamista toteutettaessa.Kun asunnosta ei ole löytynyt vierasta DNA:ta eikä uhri ole kuulunut mihinkään rikollisjärjestöön,niin enemmistön ratkaisu on lähtökohtaisesti järkeenkäypä,mutta tuomitsemiskynnyksen ylittyminen vaatinee henkirikoksessa vahvempaa näyttöä kuin syyttäjä on kyennyt esitutkinnan virheiden johdosta esittämään.Siksi enemmistön ratkaisua on toki helppo arvostella joulupipareita kaulitessa, mutta tuskin enemmistöä,jonka vilpitön pyrkimys on ollut löytää aineellinen totuus asiassa jättämättä tekoa selvittämättömään tilaan, kannattaa lyödä kovin kovaa kaulimella päähän onhan he selvästikin parhaansa yrittäneet.

Nimetön kirjoitti...

Siis ratkaisevaa olisi se, että tuomarit ovat yrittäneet parhansa, vaikka jutussa sattuikin tulemaan tuomareiden puutteellisen ammattitaidon takia väärä tuomio ja syytetty sattui joutumaan linnan elinkaudeksi! No, onhan se näkökohta ja perustelu toki tuokin!

Yleisen elämänkokemuksen muukaan lienee jokseenkin epätavallista, että miehensä tappamista hautova vaimo päättää toteuttaa aikeensa omassa kodissaan keskellä yötä pienten lasten nukkuessa viereisssä huoneissa. Kokemuksen muukaan vaimo valitsee surmatyölleen hieman erilaiset olosuhteet.

Nimetön kirjoitti...

Perhesurmat tapahtuvat yleensä ilman suunnittelua hetken mielijohteesta suuttumuksen vallassa eivätkö katso aikaa ja paikkaa.Sama koskee humalaisten välisiä yhteydenottoja.Lopputulos voi olla oikea,vaikka perustelut ontuvat.

Nimetön kirjoitti...

Oikeudenkäynnin tarkoituksena ei ole arvailla jutun oikeaa lopputulosta, vaan langettavan tuomion antamiseen vaaditaan täysi näyttö, josta ei jää varteenotettavaa epäilyä syyllisyydestä. Jos näyttö ei riitä, syytettyä ei voida tuomita tuomarin mutu-tuntemuksen perusteella eli siksi, että hän on vakuuttunut syytetyn syyllisyydestä.

Se, että perhesurmat tapahtuvat yleensä hetken mielijohteesta, ei ole syyttettä näyttö.

Nimetön kirjoitti...

Heh, heh! Onpa aikamoista papatusta tuolta naistuomarilta! Muistuttaa torimummujen papatusta Porin torilla. Eikö oikeussalissa sentään pitäisi käyttäytyä hieman arvokkaammin ja puhua kirjakieltä eikä paikallista murretta?

Erikoistutkija Nyyssönen kirjoitti...

Käräjätuomari Santamaan (ja lopun miestenkin) litteroidut kysymykset antavat aiheen muutamaan huomioon. Vähäpätöisin on se, että, kuten blogistikin totesi, tuomareilla ei ole hovioikeustaustaa. Ainakin ennen hovioikeuksissa kiinnitettiin paljon huomiota hyvään kielelliseen ilmaisuun, aikanaan tietysti lähinnä kirjalliseen. Kokemukseni on, että hovioikeuksien suullisissa käsittelyissäkin käytetään huoliteltua kieltä, mikä osoittaa, että ajatus on käynyt puheen edellä. Eikä sinutella vastaajaa (kuten toinen miehistä). Nythän kysyjän kieli ei eronnut siitä, mitä nakkikioskilla käytetään. - Mitä itse asiasisältöön tulee, on huomattava, että KäT A.S. oli kyllä ollut hereillä prosessin aikana ja teki aivan aiheellisia tarkentavia kysymyksiä (joihin lukijana olisin mielelläni nähnyt vastaukset!). Nämä kysymykset olisi kuitenkin pitänyt tehdä jo aiemmin. Puheenjohtajan olisi tullut huolehtia siitä, että inkvisitioon ei mennä. Ja puolustajan passiivisuus ilmentänee sitä, että hän oli ehkä jo luovuttanut siinä vaiheessa, kun loppulasku oli tullut kirjoitetuksi. - Blogistilla on tietysti valistunut kantansa sen suhteen, kumpi on tärkeämpää: aineellisen totuuden tavoitteleminen (vakavassa rikosjutussa) vai tunnontarkka prosessikoreografian noudattaminen)?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kuten Lauri Lehtimaja aikoinaan osuvasti totesi, puhe aineellisesta totuudesta ja sen tavoittelusta tuomioistuimessa on väärin ymmärretty asia.

Olen samaa mieltä. Oikeushan ei koskaan päätä siitä, "mikä on totuus", vaan ainoastaan sen, "mitä asiassa on pidettävä näytettynä" (OK 17:2.1) eli totuutena. Tässä on vissi ero, mutta sitähän Nyyssönen ei tietenkään ole hoksannut. Oikeudenkäynnissä pyritään siis selvittämään ns. prosessuaalinen totuus eli oikeudenkäyntiaineiston mukainen oikea ratkaisu.

Kuten Lehtimaja keventäen totesi, "aineellisen totuuden etsiminen on viisainta jättää Bolivian salaiselle poliisille". Siellä ja muissa vastaavissa valtioissa kyllä kiskotaan totuus (kiduttamalla) irti. Sivistysvaltioissa totuuteen ei sen sijaan tule pyrkiä mihin hintaan tahansa.

Prosessinormen mukainen menetely ei ole mitän koreografiaa vaan prosessisäännöksillä pyritään turvaamaan oikeudenmujkaista oikeudenkäymtiä ja mm. syytetyn ihmis- ja perusoikeuksia.

Tutkimusten mukaan ihmiset, myös oikeusjuttujen asianosaiset, arvostavat enemmän menettelyn oikeudenmukaisuutta kuin oikeaa lopputulosta, Nyyssösen "aineellisesta totuudesta" puhumattakaan. Puhutaan koetusta oikeudenmukaisuudesta, jolla on tärkeö merkitys ihmisoikeuksia kunnioittavassa oikeusprosessissa.

Onkohon Anneli Auer kokenut oikeudenkäyntinsä reiluksi ja asianmukaiseski joutuessaan täysin yllättäen oikeusprosessin lopuksi yhden tuomarin papatuksen ja tenttaamisen kohteeksi?

Voisin kuvitella, että Annelli on ajatelut, että "no niin, nyt se tuokin eukko on sitten alkanut syyttäjäksi"!

Nimetön kirjoitti...

Esimerkki Ilveskosken päättelystä:

Jos Anneli Auer olisi murhaaja, häen DNA:taan ja muita jälkiä pitäisi olla runsaasti murhapaikalla. Siis kun ei ole, ei voi olla murhaaja.

Mutta eipä ole huppumiehen jälkiäkään. Eipä anna kovin älykästä kuvaa tuomari Ilveskoskesta.

Siru Pola kirjoitti...

Kyllä surmaajan on täytynyt olla se todistajien kertoma tummiin pukeutunut mies, kun eivät he ollet muunkaan värisiin vaatteisiin pukeutunutta miestä nähneet. Sitäpaitsi tekijällä oli joku nenä ja punaiset posket.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuolla anonyymin väittämällä tavalla Ilveskoski ei ole toki kirjoittanut dna-asiaa perusteluihinsa!
Auerin vastustajat ovat takertuneet tuohon yhteen virkkeeseen Ilveskosken lausunnossa, vaikka lausunto käsittää kaikkiaan 24 sivua ja luettelossa, jossa mainitut seikat Ilveskosken mukaan horjuttavat syytettä, on kaikkiaan 10 eri kohtaa.
Näytön ja todistusharkinnan yksityiskohtiin palataan kirjoitukseni toisessa osassa.

Nimetön kirjoitti...

On iso ero sillä tuleeko taloon tappomielellä, ja on näin ollen päättänyt olla jättämättä jälkiä, ja sillä että riidan päätteeksi tappaa. Jälkimmäisessä tapauksessa ei tekohetkellä ajattele DNA:taan, eikä taistelun tuoksinassa ole myöskään ehtinyt pukea päälleen suojaavaa varustusta.

Nimetön kirjoitti...

Voi helevata, poliisit sotkee rikospaikan ja paiskaa terassilla olleen tuolin ikkunasta sisään, vaikka ovikin oli kuulemma helposti aukeavaa sorttia.

Esitutkinta on mennyt niin sanotusti persiilleen ja syyttäjä motiivin löytääkseen vetänyt esiin pimeyden ruhtinaan kunniaksi suoritetun veriteon.

Oikeuslaitoksen onnenpyörässä on tässä jutussa neljä sektoria:

1. Syyllinen saa tuomion

2. Syytön saa tuomion

3. Syyllinen vapautetaan

4. Syytön vapautetaan

Yleisen oikeudentajun mukaan esitutkinnan, syyttäjätoiminnan ja tuomarityöskentelyn tulisi johtaa joko kohtien 1 tai 4 lopputulemaan - tässä jutussa näyttöjen ja tuomareiden toisistaan eriävien perusteluiden mukaan kaikki vaihtoehdot ovat mahdollisia.

Mutta eikös sitä sanota, että parempi sata syyllistä vapaana kuin yksi syytön linnassa.

Ilveskoski lienee oikeassa - syyttäjällä ei ole aukotonta näyttöä, joten Auerin syytteet olisi tullut hylätä.

Nimetön kirjoitti...

Henkeäni haukkoen olen lukenut käräjätuomari Annette Santamaan perusteluita.

Hän tuntuu kovin askaroivan, ei edes puiden, vaan pikemminkin lehtisuonten, neulasten, oksastojen ja käpyjen parissa, näkemättä mainituilta kasvinosilta metsää lainkaan.

Yleisvaikutelma on se, että hän on päättänyt syyllisyyskysymyksen jo aikapäiviä sitten, ja nyt on lillukanvarsia riipimällä löydettävä oikeutus intuitiolle.

Markku Arponen kirjoitti...

Oikeuden kokoonpanosta Auerin jutussa.

Yleinen käsitys lienee, että lautamiesten ei tule osallistua yksinkertaisten asioiden käsittelemiseen eikä myöskään sellaisiin juttuihin, joissa vaikeat oikeudelliset ongelmat ovat pääosassa.

Mitä siis jää jäljelle? Lautamiesten osallistuminen tulisi keskittää törkeiden rikosten käsittelemiseen, myös sellaisten, joissa näytön arviointi on vaikeaa. Käsittääkseni juuri näytön arviointi ei ole pelkästään tuomarin rooliin kuuluva tehtävä, vaan järkevä maallikkokin, joita suurin osa lautamiehistä on, voi siitä harkinnasta selviytyä siinä kuin ammattituomarikin.

Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean (KM 2003:3) kannanotto: "Komitea katsoo, että lautamiesjärjestelmä tulisi säilyttää. Lautamiesten käyttöala käräjäoikeksissa tulisi kuitenkin rikosasioissa supistaa nykyisestä. Tavoitteena olisi, että lautamiehet osallistuvat törkeiden rikosten käsittelyyn, joista voi seuraamusena olla tuntuva vankeusrangaistus."

Auerin juttu olisi ilman epäilystä kuulunut niihin asioihin, joissa oikeuden kokoonpano on 2+4 eli joissa oikeuden kokoonpanoon kuuluu sekä ammattituomareita että lautamiehiä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Näin on kuten Markku Arponen kirjoittaa, olen samaa miletä!

Onhan se todella outoa, että Suomessa kuljetaan tässäkin asiassa eli maallikkojen osallistumisessa aivan kokonaan eri latuja kuin muissa pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa. Kaikissa näissä maissa pidetään perusteltuna ja tavallaan kunnia-asiana, että maallikot/lautamiehet osallistuvat henkirikosten yms. törkeimpien rikosasioiden käsittelyyn. Suomessa sen sijaan lautamiesten osallistumista halutaan vähentää edelleen koko ajan. Ja yksinomaan taloudellisista syistä, jotta OM saisi noudatettua sille asetettuja menoleikkaustavoitteita! Tähän on jouduttu ja alistuttu Tuija Braxin ja Anna-Maja Henrikssonin ministerikausilla.

Äsken juuri on pantu jälleen pystyyn OM:n uusi virkamiesryhmä, joka "pohtii" lautamiesten osallstumisen kaventamista entisestään. Kun käräjäoikeuden peruskokoonpanona on nyt vielä malli 1+3 eli lainoppinut jäsen ja kolme lautamiestä, tulee tuoksi malliksi jatkossa 1+2, eli vain kaksi lautamiestä.

Oli virhe muuttta lakia muutama vuosi sitten, kunministerinä oli Tuija Brax, niin, että käräjäoikeus eli sen päällikkötuomari ja/tai ao. kokoonpanon puheenjohtaja saa päättää kussakin tapauksessa erikseen, käsitelläänkö rikosjuttu kolmen tuomarin kokoonpanossa vai lautamieskokoonpanossa. Käytäntö on mennyt siihen, että lähes aina vaaka kallistuu kolmen tuomarin kokoonpanon kannalle. Esim. Ruotsissa käräjäoikeudella ei ole vastaavanlaista harkintavaltaa.

Nimetön kirjoitti...

Niin, syytetyn oikeusturva ja -murha ovat joskus hyvin pienestä kiinni, joskus jopa arvonnasta. Jos arpa olisi heittänyt kokoonpanoon jonkun muun tuomarin AS:n sijasta, olisi syyte saattanut tulla hyvinkin hylätyksi.

Nimetön kirjoitti...

Suomessa käräjäoikeudet ovat syyttäjien haarakonttoreita.

Nimetön kirjoitti...

"Luultavasti, mutta olisi toki ollut mielenkiintoista nähdä, millaiseen lopputulokseen käräjäoikeus olisi päättynyt kokoonpanossa 2+4."

Olisiko blogisti pitänyt parempana, että tuomarijäsenten ollessa eri mieltä lautamiehet tai muodollinen puheenjohtaja-asema olisi ratkaissut lopputuloksen?

Nimetön kirjoitti...

Voi tavaton. Täällä siis pohditaan millä kokoonpanolla päätös olisi voinut olla vapauttava. Ei siis pohdita miten vapauttavan kannalla olleen tuomarin perustelut ovat niin sekaisin ja miten Auerin dna:n puuttuminen viittaa ulkopuoliseen jonka dna:ta ei sitäkään löytynyt. Miten motiivin ollessa epäselvä se viittaa syyttömyyteen.

Nimetön kirjoitti...

Olisko niin, että anonyymi on ite hiukka sekaisin, kun ei huomaa, kenen tai keiden tuomareiden perustelut ovat tuomiossa sekaisin?

Nimetön kirjoitti...

Voisiko ajatella, että tuomio kokonaisuudessa muodostaa hyvän pro ja contra -tuomion: laamanni Juntikan perusteluista ilmenevät syytteen hyväksymistä puoltavat syyt ja käräjätuomari Santamaan sen hylkäämistä puoltavat.

Tuomion viesti on selvä: Vaasan HO:n tulee erityisellä huolellisuudessa käsitellä ja harkita juttu, joka on enemmän kuin hankala.

Hieman vieäkin ihmetyttää lautamieskanta: kun lautamiehiltä puutuu nykyään kokemusta, millä "lihaksilla" he tulevat päättämään tämänkaltaista vaativaa juttua. Haluaisi blogisti sydänleikkaukseen, jossa päätöksen tekisi yksilöllisellä äänioikeudella sydänkirurgi ja 3 kunnanvaltuuston valitsemaa jäsentä, vaikkapa maanviljelijä (kesk), opettaja (kok) ja putkimies (sdp).

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymin kannattaisi hankkia ensin itselleen lasit, jotta näkisi, mitä vaihtoehtoa Santamaa on kannattanut; mutta auttaisiko tuokaan anonyymia pulasta?

Täysin typerää tietenkin verrata ja rinnastaa tuomarin toiminta kirurgin työhön.

Tunnar kirjoitti...

Ihan mielenkiintoisia näkemyksiä blogistilta ja olisikin valaisevaa lukea lisää hovioikeustyöskentelyn lisäarvosta käräjätuomarina toimimisen kannalta. Olen tähän saakka ollut sellaisessa käsityksessä, että nimenomaan hovioikeuden tuomioiden perusteluissa on tapana ikään kuin kadota fraasien taakse ja vain lopuksi todeta jotakin seuraavan tyyppistä: "tähän nähden ja kun otetaan huomioon -- näin ollen on katsottava --".

Anu Suomela kirjoitti...

(edellisessä kirjoituksessani oli asiavirhe Santtilan julkaisuista)

Blogisti kirjoitti: ... ‘Oivallisen esimerkin laamannin omalaatuisesta ”poissuljentametodista” tarjoaa jutussa esitetty melko laaja asiantuntijatodistelu koskien Auerin lasten kuulustelujen asianmukaisuutta ja kertomusten uskottavuutta; jutussa kuultiin eräitä tunnettuja psykologeja’.

Toivottavasti ei ole niin, että tuomioistuimen jäsenillä ei ole käsitystä siitä, miten asiantuntijuutta arvioidaan, eli siksi mielummin sivuutetaan tuollainen todistelu? Selittäisikö tämä jotenkin myös sitä, ettei tuomioistuin juuri koskaan kutsu omia asiantuntijoita, eli kun ei tiedä kenet pitäisi valita ja millä perusteella?

Asiantuntijan tieteellisestä pätevyydestä on kohtuullisen helppo päästä selville vertailemalla netissä olevia julkaisuluetteloja. Auerin tapauksessa ylivoimainen asiantuntemus lasten haastattelujen tuntemuksessa on prof. Pekka Santtilalla (muistaakseni noin 100 tieteellistä julkaisua), Katarina Finnilällä ja Julia Korkmanilla.

Jorma Pihalla on kaikkein mittavin tieteellisten julkaisuiden luettelo, mutta ne eivät koske lasten haastatteluja, eikä hänen todisteluaan minun havaintojeni mukaan edes mainita. Todistajina toimineilla käytännön psykologeilla ei taida olla juurikaan omaa tutkimusta tai julkaisuja.

Sitäkin olen miettinyt, että mahdetaanko tuomioistuimissa ajatella, että lasta henkilökohtaisesti haastatelleella psykologilla on jotain erityistä ‘silminnäkijän’ asiantuntemusta. Näin ollen häntä voidaan pitää luotettavampana ‘asiantuntijana’.

Tälle käsitykselle ei kuitenkaan ole luotettavaa tutkimuksellista näyttöä, päin vastoin. Lasta haastatelleen ennakko-olettama vääristää hänen tapaansa haastatella lasta, joten hän saa lapselta varmennuksen omille käsityksilleen.

Anu Suomela

Nimetön kirjoitti...

Kyllä olen tottunut siihen, että yksi kysymys kerrallaan. Voi hurja tuota tenttausvimmaa. Kysymyksiä, rönsyjä, mielipiteitä, tota noin niinku. Joo. O tempore, o mores. T. Neiti

Puolueeton tarkkailija kirjoitti...

Blogikirjoittaja on monesti esittänyt, että puolustusasianajajan olisi tullut kieltää syytettyä vastaamasta käräjäoikeustuomarin loppukysymyksiin. Näin varmaan ainakin teoriassa.

Käytännön elämässä asianajaja miettisi varmasti parikin kertaa, ennen kuin ottaa käräjätuomarin vihat päälleen syyttämällä tätä, suorasti tai epäsuorasti virheellisestä toiminnasta. Asianajaja miettisi varmasti, että tuomarihan tulee osallistumaan asian päättämiseen kenties ratkaisevassa määrin.

Ihmisten välisessä kanssakäymisessä ei ainoastaan esitetyt asiat vaikuta. Monesti esitystapa tai epämiellyttävän esityksen esiintuominen saattaa vaikuttaa ja enemmän kuin asian sanallinen sisältö.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Puolueettomalla tuntuu olevan aika mustavalkoinen ajattelutapa: puolustaja joko vaikenee tai sitten alkaa "syyttää" tuomaria!

Itse ajattelisin, että puolustaja kohteliaasti huomauttaa puheenjohtajalle, että syytettyä on jo kuulusteltu eikä tämä halua enää vastata.

Kyllä puolustajan pitää voida puolustaa päämiestään myös tuomareiden laittomia menettelytapoja vastaan ja neuvoa ja varoittaa tätä, ettei puhu itseään pussiin, kun viekkaat ja kenties jopa hieman vihamielisesti tuomarit aikovat panna pääkäsittelyn lopuksi pystyyn oikein kunnon inkvisition!

Niin, ja mihin se tenttaus sitten johtikin: päämies tuomittiin murhasta elinkautiseen! Yhtään huonommin ei olisi voinut käydä, jos avustaja olisi neuvonut päämiestään vaikenemaan ja samalla huomauttanut tuomaristolle, että syytellä on oikeus vaieta, vai mitä?

Anu Suomela kirjoitti...

Jatkoa edelliseen: Katarina Finnilä päätyi väitöksessään siihen tutkimustulokseen, että 40%:a lapsia haastattelevista psykologeista hyväksyi sellaiset johdattelevat haastattelumetodit, joita oikeuspsykologisissa haastatteluissa ei tule käyttää.

Jos oikeus siis kuulee todistajana sellaista psykologia, joka ei ymmärrä mitä johdattelulla tarkoitetaan, niin tilanne on ongelmallinen. Näin etenkin, jos myöskään oikeuden jäsenet eivät osaa tehdä tällaista erottelua.

Suomessa on tuomarikunta toki aika laajastikin osallistunut lyhyisiin lasten haastattelun metodeja koskeviin koulutuksiin, mutta mutta...

Useammalla tutkimuksella on osoitettu, etteivät edes lapsia haastattelevat psykologian ammattilaiset osaa muuttaa pitkänkään koulutuksen jälkeen ajattelu- ja menettelytapojaan. Saati sitten poliisit, syyttäjät tai tuomioistuimen jäsenet, joilla ei ole edes peruskoulutusta.

Mitä enemmän näitä blogistin kirjoituksia ja syntyneitä keskusteluja luen, sitä enemmän pohdin sitä, millä edellytyksillä oikeuspsykologian ja juridiikan periaatteita voitaisiin ylisummaan yhdistää Suomessa. Abå Akademissa on tuota aihetta vireillä.

USA:ssa erityisesti prof. Elizabeth Loftus työryhmineen on kirjoittanut tuosta aiheesta. (Olen kääntänyt joukon Loftuksen artikkeleita suomeksi, löytyvät osoitteesta niinaberg.com/kirjasto)

Anu Suomela

Nimetön kirjoitti...

Kiitos taas kerran mielenkiintoisesta blogikirjoituksesta! Tuon Santamaan "puheripulin" avaaminen kyllä tosiaan nostaa esille kysymyksen prosessuaalisesta virheestä kuten täällä on esitetty.

Henkilökohtaisesti olen tosin myös hieman sitä mieltä, että henkilötasolla Juha Manner on saattanut jättää puuttumatta kysymyksiin juuri aiemmin mainituista syistä. Ehkä hän ei ole halunnut suututtaa tuomareita.

Onko niin, että 2+4 kokoonpanossa myös lautamiehet laativat selkeät ja johdonmukaiset perustelut samaan tapaan kuin tuomaritkin? Vai onko kenties niin, että he ainoastaan äänestävät sen kummemmin perustelematta kantaansa? Jos tällaiset perustelut laaditaan, olisi todella mielenkiintoista päästä lukemaan näitä ja katsoa yltääkö maallikkojäsen perusteluissaan ammattituomarin tasolle.

Tunnen henkilökohtaisesti erään lautamiehenäkin toimineen henkilön. Hänen ymmärryskykynsä huomioon ottaen olisi aivan kauheata, jos hän tulisi ikinä päättämään jonkun toisen ihmisen vangitsemisesta!

Nimetön kirjoitti...

Mannerin ei olisi pitänyt päästää Santamaata mellastamaan tolla tavoin eikä ottamaan pääsyyttäjän roolia! Mistä sen tietää, vaikka tämä tenttaaminen oli, Santamaan oman käsityksen mukaan, ratkaiseva tekijä, jonka perusteella hän sitten tuomitsi Auerin elinkautiseen!

Mutta jos avustaja on nössö, niin eihän se puutu mihinkään!

Luulisin, että jos Aueria olisi näissä jutuissa avustanut Fredmanin Markku, häntä ei olisi kummassakaan jutussa tuomittu mistään rikoksesta.

Nimetön kirjoitti...

Blogisti kirjoittaa: "Mikä selittää lautamieskokoonpanon moisen ”syrjimisen” tai ainakin vähälle käytölle jäämisen? Syitä on kaksi: 1) oikeusministerin tahto karsia lautamiehistä valtiolle aiheutuvia kustannuksia, siis oikeudenhoidosta aiheutuvien menojen leikkaaminen ja 2) käräjäoikeuksien halu istua mukavuussyistä rikosjuttuja entistä paljon useammin ilman lautamiehiä."
Lautamiesten palkkiot ovat kyllä niin pieniä, ettei lautamieskokoonpano 1+3 tai 2+4 merkitse säästöä, jos vaihtoehtona on kolme ammattituomaria. Ei tuomareiden palkat niin huonoja ole. Kun vielä kunkin tuomarin työpanos on huomattavasti enemmän kuin pääkäsittelyihin kulunut aika, tosiasiallisesti kolmen ammattituomarin kokoonpano on huomattavasti kalliimpi.

Nimetön kirjoitti...

"Niin, ja mihin se tenttaus sitten johtikin: päämies tuomittiin murhasta elinkautiseen! Yhtään huonommin ei olisi voinut käydä, jos avustaja olisi neuvonut päämiestään vaikenemaan ja samalla huomauttanut tuomaristolle, että syytellä on oikeus vaieta, vai mitä?"

Ihan puhdasta spekulaatiota. Ei perustu mihinkaan muuhun kuin mutu-tuntumaan. Tenttausko siis taman tuomion ratkaisi?

Valilla minusta tuntuu, kun luen blogianne, etta se on niin kuin savolainen puhuisi. Vastuu siirtyy kuulijalle, tassa tapauksessa lukijalle.

Nimetön kirjoitti...

Kyllä jutun asianosaisilla pitää olla oikeus edellyttää, että puheenjohtaja hoitaa hänelle kuuluvan prosessinjohdon oikein, ilman että siihen tarvitsee avustajan puuttua.

Mutta kun näköjään "se tuomareiden taso ei niin kovin loistava ole" kuten Aurejärvikin osuvasti toteaa, ja minkä tämäkin blogikirjoitus järkyttävällä tavalla osoittaa, ja lähes mihin tahansa on syytä varautua, niin kai sitten siihenkin, että pitää yrittää kohteliain sanakääntein hienovaraisesti opastaa puheenjohtajaa tehtävässään, kuitenkin niin ettei päämies joudu puheenjohtajan ja jäsenten "vastaojennuksen" kohteeksi.

Puu ja kuori ovat usein lähellä toisiaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

OM:n tiedotteen mukaan suunnitellulla lautamiesjärjestelmän uudistuksella säästetään valtion menoja 700 000 euroa vuodessa.

Nimetön kirjoitti...

"Tenttausko siis taman tuomion ratkaisi?"

Ratkaisi vai ei, sitä emme varmuudella tiedä, eikä sitä tiedä tuon lausahduksen esittänyt anonyymikaan! Mistä sen tietää, vaikka tenttaus ja sen tulos olisi ollut - tuomarin mielestä - vahvana rikkana rokassa, kun tuomari teki päätöksensä?

Nimetön kirjoitti...

Kuten litteroinnista voidaan hyvin päätellä, oikeuden puheenjohtaja oli sopinut etukäteen Santamaan kanssa, että vm. panee pääkäsittelyn "hyväksi lopuksi" pystyyn kunnon inkvisiton tenttaamalla Aueria sekavilla ja eksyttävillä kysymyksillään. Puheenjohtajan olisi pitänyt päin vastoin estää moinen näytelmä. Sen sijaan Auerille, jolta tumareiden olisi tullut kysyä suostumus kuulustelun suorittamiseen, tenttaaminen tuli täysin yläättäen, sanin Auerin puolustajalle.

Onko tämä, siis se, että tuomari ottaa itselleen syyttäjän roolin eikä välitä syytetyn oikeuksista, oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä? Voidaan perustellusti väittää, että nuo kaksi tuomaria ovat loukannut puolueettoman oikeudenkäynnin perusperiaatteita. He ovat asennoituneet negatiivisesti syytettyyn ja puolutukseen, mikä sitten näkyy myös tuomion perusteluista selkeästi.
Puolustaja on saanut tuntea nahoissaan oikeuden asenteellisuuden ja toimintansa vähättelyn mm. siinä, että hänen vaatimansa palkkio in alennettu lähes puoleen.

Nimetön kirjoitti...

Pikaisesti laskettuna 64 kysymystä, olipa pyöritystä...

Nimetön kirjoitti...

Siis todella "vain muutama" kysymys…
Lisäksi johdattelut, eksyttelyt, sekoilut jne.

Anu Suomela kirjoitti...

Suomen ja Jenkkilän oikeusjärjestelmiä on vaikea vertailla keskenään. Yleistä tietoa on kuitenkin se, että syyttömiä ihmisiä tuomitaan ankariin rangaistuksiin.

Jenkkilässä on oikeusministeriön kanssa työskentelevä Innocence Project, joka pyrkii korjaamaan käytäntöjä, jotka johtavat vääriin tuomioihin.

Organisaation sivustoilta löytyy mm. tietoa siitä, miksi viattomat ihmiset tunnustavat poliisikuulusteluissa rikoksia, joita eivät ole tehneet. Syynä ovat mm. poliisin antamat harhaanjohtavat tiedot ja kuulusteltavan painostaminen.

Olisi varmaan syytä meilläkin selvittää myös tätä puolta asiassa, ja luoda parempaa normistoa. Sekä kouluttaa poliiseja, syyttäjiä ja tuomioistuimen jäseniä.

http://www.innocenceproject.org/news/Fact-Sheets.php

Anu Suomela

Nimetön kirjoitti...

Valitettavasti jutun vaiheet eivät anna suomalaisesta oikeusprosessista kovin mairittelevaa kuvaa.

Tuomari Santamaa ryhtyi selvästi vastaajan vastakuulusteluun johdattelevine kysymyksineen, mikä rooli ei kuulu missään tapauksessa lain mukaan tuomioistuimen jäsenelle. Syyttäjä olisi voinut mainitut kysymykset esittää aikanaan. Jollei hän sitä ole tehnyt, ei tuomioistuin voi lähteä hänen tehtäväänsä paikkaamaan. (Ilmeisesti syyttäjäkään ei siis ollut tehtävänsä tasalla.)

Auerin avustajan Mannerin olisi pitänyt puolustaa päämiestään ja ojentaa tuomaria. Puolustajan etiikkaan kuuluu, että tuomarin mahdollisen avustajaan kohdistuvan suuttumuksen ei tule vaikuttaa hänen tehtävänsä hoitoon.

On ennen kuulumaton tilanne suomalsisessa oikeuskulttuurissa, jos perustellaan puolustajan laiminlyöntiä sillä, että muussa tapauksessa tuomari olisi suuttunut ja kostanut tämän vastaajalle tuomiossaan. Ei kai fair trial oikeudenkäynnissä kenenkään tarvitse pelätä joutuvansa koston uhriksi, jos huomauttaa siitä, että olisi meneteltävä laillisesti???

Kyllä itselleni tuli nyt suru puseroon suomalaisten lakimiesten puolesta, koski se sitten syyttäjiä, tuomareita kuin avustajia.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jos jutun palauttamisen tielle lähdettiin, niin KKO:n olisi pitänyt tietenkin palauttaa juttu ehdottomasti Vaasan hovioikeuteen, ei missään tapauksessa käräjäoikeuteen!

Nyt juttu menee hovioikeuteen valituksen johdosta ja edessä on taas uusi pääkäsittely, jo neljäs - haloo, siis todella jo neljäs - samassa jutussa!

Käräjäoikeus ei näytä lainkaan ajatelleen, mikä vaikutus Vaasan hovioikeuden edellisellä "kierroksella" eli v. 2011 antamalla tuomiolla olisi sen uudessa todistusharkinnassa.

Syyttäjä Kulmalakin on todennut, ettei syyttäjien KKO:lle tarjoamalla uudella näytölllä eli "lisänäytöllä" ollut itse asiassa käräjäoikeuden uusintakäittelyssä ja tuomiossa juuri minkäänlaista merkitystä, vaan juttu ratkaistiin Satakunnan käräjäoikeudessa vanhan todistusaineiston perusteella, siis jo kolmennen kerran.

Käräjäoikeus, sen enemmistö siis, on monessa kohdin poikennut todistusharkinnassaan niistä johtopäätöksistä, joihin Vaasan hovioikeus perusti vapauttavan tuomionsa.

Eihän tässä ole mitään järkeä: Alioikeus arvioi näyttöaineistoa toisella tavalla kuin sen yläpuolella tuomioistuinhierarkissa oleva hovioikeus eikä pane minkänlaista painoa sille, miten hoviokeus oli samaa näytöä aiemmin arvioinut!

Tästä paradoksaalisesta menettelystä ja lopputuloksesta olisi vältytty ja jutttu olisi saatu huomattavan paljon nopeammin pois päiväjärjestyksestä, jos KKO olisi palauttanut jutun hovioikeuteen. Mutta eivät ne oikeusneuvoksetkaan - viisi kappaletta niitä oli juttua palauttamassa - näköjään kaikkia näkökohtia ja vaikuksia hoksaa!

Nimetön kirjoitti...

Joo, ja viimeksi eilen KKO:n presidentti Pauliine Koskelo paassaa Hesarin koko sivun haastattelussa, miten oikeudenkäyntiä pitäisi "kehittää" siten, että jutun näyttökysymykset tutkittaisiin vain yhden kerran eli vain käräjäoikeudessa.

Samaan aikaan KKO:n viisi oikeusneuvosta palauttaa Auerin jutun niin onnettomasti, että sen johdosta juttua ja nimenomaan sen näyttökysymyksiä joudutaan käsittelemään neljä (4) kertaa täydellisessä pääkäsittelyssä ennen kuin juttu pullahtaa valituslupahakemuksen johdosta uudelleen KKO:een!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"On ennen kuulumaton tilanne suomalsisessa oikeuskulttuurissa, jos perustellaan puolustajan laiminlyöntiä sillä, että muussa tapauksessa tuomari olisi suuttunut ja kostanut tämän vastaajalle tuomiossaan. Ei kai fair trial oikeudenkäynnissä kenenkään tarvitse pelätä joutuvansa koston uhriksi, jos huomauttaa siitä, että olisi meneteltävä laillisesti???"

Näin se vain on, aonyymi! Tuollaisella asenteella asianajajista, joiden pitäisi olla yksilön ja pienen ihmisen puolustajia valtiovaltaa ja valtakoneistoa vastaan, tehdään valtion ja tuomioistuimien nöyristelijöitä, "oikeudenpalvelijoita"!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Käräjäoikeuden olisi tullut ottaa todistusharkinnan lähtökohdaksi Vaasan hovioikeuden todistusharkinnan yhteydessä tekemät johtopäätökset ja toisaalta syyttäjien uudessa oikeudenkäynnissä syytteen tueksi esittämät uudet todisteet. Oikeuden tehtävänä olisi ollut harkita, onko uusien todisteiden perusteella syytä päätyä eri kohdissa (todistusteemoittain) erilaisiin johtopäätöksiin kuin mihin hovioikeus oli päätynyt. Koska hovioikeuden tuomiossa vahvistetuilla todistusharkintaa koskevilla johtopäätöksillä on, vaikka KKO on palauttamispäätöksellään muodollisesti kumonnut tuomion, silti tosiasiasiallisesti tietty todistusvaikutus – tässä kohdin olen siis toisella kannalla kuin käräjätuomari Ilveskoski - ei käräjäoikeudella ole ollut aihetta lähteä, kuten käräjäoikeus näyttää tehneen, arvioimaan jutussa ennen hovioikeuden ratkaisua esitettyä todistusaineistoa uudelleen niiden teemojen osalta, joista ei ole esitetty uutta näyttöä.

Nopeasti luonnosteltuna käräjäoikeus olisi voinut kirjoittaa näytön harkintaa koskevat perustelunsa pääpiirteittäin (tässä ei ole toki mahdollista mennä kaikkiin yksityiskohtiin) seuraavaan tapaan:

- Syyttäjät ovat käräjäoikeudessa väittäneet, että lasten antamista kertomuksista ilmenee vahvoja viittauksia siihen, että Anneli Auer olisi suunnitellut ja toteuttanut Jukka Lahden surmaamisen. Tällaisina seikkoina syyttäjät ovat muun muassa esittäneet, että Anneli Auer olisi lavastanut hätäkeskuspuhelun siten, että Lahden surmaamisesta aiheutuneita ääniä olisi surmateon yhteydessä tallennettu ja soitettu sittemmin nauhurilta hätäkeskuspuhelun aikana ja että surmatyön yhteydessä olisi käytetty suojana talossa olleita ruskeita pyyhkeitä. Syyttäjien mukaan Anneli Auerin lavastukseen käytettävissä ollutta aikaa ja ruskeankirjavien tekokuitujen merkitystä koskevat hovioikeuden kannanotot joutuvat uuden näytön myötä uuteen valoon. Syyttäjät ovat myös esittäneet, että Auerin ja Jukka Lahden välillä on ollut lukuisia riitoja ja että Auer olisi kohdistanut väkivaltaa Lahteen jo ennen surmatyötä. Uusi näyttö osoittaisi syyttäjien mukaan myös, että perheessä oli ollut lukuisia ongelmia ja myös perheen lapsiin oli kohdistettu väkivaltaa.

Syyttäjät eivät ole näyttäneet, että Anneli Auer olisi lavastanut hätäkeskuspuhelun väitetyllä tavalla (tästä asiasta käräjäoikeus on ollut yksimielinen). Väitteestä, jonka mukaan Auer olisi käyttänyt rinnakkaispuhelinta, ei ole esitetty minkäänlaista näyttöä. Hätäpuhelutallenteelta kuuluvista äänistä on esitetty uutta selvitystä, mutta se ei ei sulje pois vaan pikemminkin tukee ulkopuolisen tekijän vaihtoehtoa. Tapahtumapaikalta löydettyjen ruskeiden kuitujen alkuperää ei ole pystytty jutussa esitetyn uudenkaan aineiston perusteella luotettavasti selvittämään. Hovioikeuden tuomion mukaan on erittäin epätodennäköistä, että Anneli Auer olisi hätäpuhelun jälkeisen lyhyen ajan kuluessa voinut lavastaa olosuhteet ulkopuoliseen tekijään viittaaviksi. Tämän johtopäätöksen muuttamiseen ei ole uuden selvityksen perusteella aihetta. Uutta luotettavaa selvitystä siitä, että Auerin ja Lahden välit olisivat olleet erityisen riitaiset tai että Auer olisi aiemmin pahoinpidellyt Lahtea tai perheen lapsia, ei ole esitetty.

Hovioikeuden tuomiossa mainitusta Jukka Lahden sängyssä olleesta halosta löydetyn mieshenkilön DNA:n alkuperä on nyttemmin selvitetty, mutta surmassa käytettyä toista tekovälinettä ei ole edelleenkään löydetty. Tapahtumapaikalta löydettyjen verisen kengänjäljen ja kuraisen kengänjäljen alkuperää ei ole myöskään suoritetuissa lisätutkimuksissa kyetty selvittämään.

Hovioikeus on tuomiossaan päätynyt katsomaan, ettei syytteen tueksi esitetty näyttö riitä osoittamaan, että Anneli Auer olisi surmannut Jukka Lahden ja että Auerin syyllisyydestä jäi siten varteenotettava epäily. Edellä mainitsimillaan perusteilla käräjäoikeus katsoo, ettei jutussa hovioikeuden tuomion jälkeen esitetty uusi todistusaineisto ja sen punnitseminen jutussa aiemmin esitetyn näytön kanssa anna aihetta arvioida hovioikeuden johtopäätöstä toisin. Syyte murhasta tai taposta on sen vuoksi hylättävä.




Anu Suomela kirjoitti...

Tuo jouluevankeljumi uppoaa pakanankin sydämeen. Kiitos!

Anu Suomela

Nimetön kirjoitti...

"Käräjäoikeuden olisi tullut ottaa todistusharkinnan lähtökohdaksi..." kirjoittaa blogisti.

Todellakin. Tästähän nimenomaan on kysymys. On taas niin terävää, loogisesti jäsenneltyä ja perusteltua analyysiä, että lakki on otettava päästä. Miten käräjäoikeudessa ei kahden kuukauden aikana ole kyetty oivaltamaan edes sitä, mistä jutussa palautuksen jälkeen on kysymys?

Nyt kun päätös on luettu ja litteroitu, tuomarin rooliin täysin kuulumattoman "vastakuulustelun" kysymykset luettu, on päällimmäisenä tunteena myötähäpeä. Yhdyn täysin blogistin käsitykseen. On selvää, että hovioikeudessa syyte hylätään.

Kauko Partio kirjoitti...

KKO palautti jutun, kun oli saatu uutta näyttöä. Ja siinä välissähän rva Auerkin oli toisessa jutussa tuomittu pienehköön 7 vuoden vankeusrangaistukseen. Jos juttu olisi palautettu HO:een, valitusmahdollisuutta ei olisi käytännössä (95%:n todennäköisyydellä ollut). Ja varsinkin tässä tapauksessa KKO ei olisi halunnut liata käsiään enempään tähän soppaan. Oikeusturvan kannnalta olisi siis paras ja aino oikea ratkaisu laittaa paperit Poriin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kauko Partio -miehen kirjootuksesta käypi ilmi, että tyyppi on pahasti dementoinut ja harhailee edelleen "partioretkillään". Kauko, tule jo pois sieltä "rajan takaa"!

Nimetön kirjoitti...

Ole samaa mieltä blogistin kanssa siitäkin, että KKO teki virheen palauttaessaan jutun, ja erityisesti virheen palauttaessaan sen käräjäoikeuteen. Ilmeisesti syyttäjien esittämään "uuteen näyttöön" ei KKO:ssa juuri lainkaan perehdytty, vaan luotettiin siihen, että syyttäjillä on kyky arvioida, mikä näyttö on relevanttia ja mikä ei. Eipä ollut.

Nimetön kirjoitti...

Jos KKO olisi ottanut pääasian ratkaistavakseen, niin eihän se olisi käsitellyt asiaa vain HO:n tuomion jälkeen tulleen uuden näytön kannalta. Tuomio olisi perustettu kokonaisharkintaan kaiken esitetyn näytön perusteella.

Kun siis juttu oli palautettu KäO:een, toki luonnollista on, että KäO saa harkita koko näytön merkitystä. Vaikeaa nimittäin on eritellä, mikä osuus kokonaisharkinnassa olisi ollut tuolla uudella näytöllä, kokonaisuus kun voi olla erilainen kuin osiensa summa.

Jos siis KäO olisi alun pitäen voinut harkinnassaan ottaa huomioon vasta myöhemmin tulleen näytön, kokonaisharkinta olisi voinut johtaa erilaiseen lopputulokseen kuin blogistin ehdotuksessa, jossa ensin tehdään harkinta tietyn näytön perusteella ja myöhemmin harkittaisiin uuden näytön merkitystä vain siltä kannalta, aiheuttaisiko sen muutoksen aikaisemman harkinnan lopputulokseen - ilman uutta kokonaisharkintaa kaiken esitetyn näytön perustalta.

Nimetön kirjoitti...

Eikös KKO:lla ole valituslupa antaessaan valta päättää, miltä osin juttu käsitellään ja missä?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

So what?

Nimetön kirjoitti...

So what,

en tiedä, ovatko tämän palstan lukijat hoksanneet netistä löytyvää lyhyttä traileria Rekonstruktio -sarjan osasta, jossa mm. Kari Uoti selvittää Ulvilan murhan tapahtumia. Sarjan tekijät ovat kuitenkin tehneet studioon tarkan kopion talosta. Ohjelmaa ei jostain syystä koskaan esitetty. Tässä kuitenkin traileri, josta, sekä sivulla olevasta tekstistä, käy selville että ainakin sarjan tekijöillä on oma mielipide asiasta.

http://www.iltasanomat.fi/videot/kotimaa/vid-1288553753150.html

Oikeudenkäynnin suurena heikkoutena on pidettävä sitä, että talosta ei ole tehty rekonstruktiota. Olisi kaikkien kannalta erittäin hyödyllistä, että niin Auer kuin vanhin lapsikin voisivat oikeuden ja asianosaisten läsnä ollessa selvittää sen miten asiat tapahtuivat, sekä miten ja missä he ovat nähneet ulkopuolisen murhaajan.

Syyttäjän pitäisi ehdottomasti valmistautua hovioikeuden käsittelyyn rekonstruktiolla, koska sillä keinoin asiaan on parhaiten saatavissa selvyys. Juttu on nyt menossa hyvin todennäköisesti kaiken ratkaisevaan kliimaksinsa. Miksi syyttäjä ei siis tekisi kaikkea mikä on tehtävissä? Syyttäjän näkemyshän on, että ulkopuolinen tekijä on mahdottomuus, ottaen huomioon kaikki se selvitys, joka asiassa on saatavissa.

Ranskalaisen sananlaskun mukaan ei voi tehdä omelettia rikkomatta munia. Tässä jutussa munat on rikottu jo aikaa sitten. On aika tehdä se omeletti ja niin hyvin kuin mahdollista. Kaikki kivet kääntäen ja sääliä tuntematta.

AI niin, se Uotin oma käsitys asiasta:

http://www.oikeus.pro/fi/blogi/:action/viewentry/entryid/686?PHPSESSID=f5736b0b89610bf1615b8f813b1cc5a6

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Vai että halutaan Ulvila-jutussa jo ennestään moneen kertaan uudelleen lastattua oikeudenkäntiaineistoa taas uudella selvityksellä, nytUotin mallisella rekonstruktiolla!

Jottei vaan KKO palauttaisi juttua, nyt jo toisen kerran "uuden selvityksen" takia taas käräjäoikeuteen ja sen kolmanteen pääkäsittelyyn!