1. Rikoksentekijän armahduksesta päättää perustuslain mukaan (58 § 3 mom) tasavallan presidentti. Armahdusta koskevia hakemuksia ei esitellä presidentille valtioneuvoston istunnossa, vaan niistä hankitaan korkeimman oikeuden (KKO) lausunto; presidentti ei ole sidottu lausuntoon. Armahduspäätöksiä ei perustella.
2. Ylen Silminnäkijä-ohjelmassa eilen kerrottiin 2000-luvulla tehdyistä tasavallan presidentin armahduspäätöksistä. Selvityksestä kävi ilmi, että suurin ryhmä armahdettuja ovat lyhyitä vankeustuomioita saaneet. Toiseksi suurin ryhmä ovat sakkoihin ja rahallisiiin menettämisseuraamuksiin tuomitut. Armonanomuksissa vedotaan usein mm. inhimillisiin seikkoihin sekä elämäntilanteen ja - tapojen muuttumiseen, esimerkiksi huumevieroitukseen tai sairauteen.
3. Tämä on aika yllättävä tieto, sillä tähän asti on kuviteltu, että armahdukset koskisivat nimenomaan pitkiä vankeusrangaistuksia ja elinkautisvankeja. Nykyisin eli 4-5 vuotta sitten elinkautisvankies vapauttamisasiat siirrettiin tasavallan presidentiltä Helsingin hovioikeudelle - hovoikeuden päätöksestä saa valittaa korkeimmalle oikeudelle - mutta presidentti voi edelleen armahtaa myös elinkautisvankeja. Hovioikeus on vapauttanut tähän mennessä 33 elinkautisvankia. Jotkut vapautetuista elinkautisvangeista ovat syyllistyneet kohta vapauteen päästyään uuteen henkirikokseen tai muihin vakaviin rikoksiin.
4. Viime vuoden maaliskussa virassaan aloittanut presidentti Sauli Niinistö on armahtanut ensimmäisenä presidenttivuonnaan toistaiseksi vain yhden henkilön. Presidentti Tarja Halonen sen sijaan käytti armahdusoikeuttaan ahkerasti, sillä hän armahti 12 vuoden valtakautensa aikana keskimäärin 22 henkilöä vuodessa. Halosen kaudella armahdettiin siis peräti noin 250 rikollista.
5. Jos armahduksista olisi 2000-luvulla päättänyt presidentin sijasta KKO, kaikkiaan 43 armahdusta olisi jäänyt toteutumatta; 30 henkilöä puolestaan olisi saanut anomansa, mutta tasavallan presidentin päätöksellä evätyn armahduksen.
6. Tarja Halosen kaudella armahdettujen suuri lukkumäärää selittyy sillä, että Halonen armahti paljon ns. totaalikieltäytyjiä. KKO:n puoltamat, mutta Tarja Halosen epäämät armahdukset koskivat puolestaan lähinnä elinkautisvankeja. Elinkautisvankien armahtamisessa Halonen noudatti selvästi edeltäjiään tiukempaa linjaa. Elinkautisvangin armahdus on merkinnyt vangin päästämistä ehdonalaiseen vapauteen yleensä kolmen vuoden koetusajalla.
7. Aika yllättävä on myös tieto, jonka mukaan Halosen armahduksista 12 vuoden aikana 40 tapahtui vastoin KKO:n lausuntoa. Vastoin KKO:n kantaa Halonen puolestaan armahti nimenomaan mainittuja totaalikieltäytyjiä, joiden osuus armahdetuista nousi selvästi Halosen kaudella aiemmasta. Tarja Halonen poikkesi KKO:n lausunnosta yhteensä peräti 73 kertaa.
8. Sauli Niinistö ilmoitti jo presidentinvaalikampanjassaan suhtautuvansa pidättyvästi armahdusoikeuden käyttöön. Niinistö ilmoitti ainoana ehdokkaana, että presidentin armahdusoikeus on vanhanaikainen ja sen voisi lopettaa. Hän totesi, että presidentti nojautuu joka tapauksessa korkeimman oikeuden lausuntoon, joten vankien armahdukset voisi siirtää oikeudelle kokonaan.
9. Niinistö on selittänyt omaksumaansa tiukkaa linjaansa sillä, että hän on toiminut aiemmin toistakymmentä vuotta vuotta hovoikeuden esittelijänä. Hän kertoo arvostansa "aika lailla" korkeimman oikeuden käsityksiä, koska ne perustuvat linjaan. Niinistön mielestä on "äärimmäisen tärkeää", että tuomioistuinten linjaa, jota korkein oikeus valvoo, voidaan käyttää tulkintana oikeustapauksissa. Niinistö ei kuitenkaan vaadi presidentin armahdusoikeduen poistamista kokonaan.
10. Parhaillaan on vireillä totaalikieltäytyjien rangaistuskäytännön muutos, jonka mukaan he voisivat suorittaa vankeusrangaistuksensa ns. pantarangaistuksena. Tämä uudistus tullee vähentämään armahdusanomusten määrää.
11.Tarja Halosen innokkuus armahtaa totaalikieltäytyjiä selittyy hänen ideologisesta taustastaan ja henkilökohtaisilla tekijöillä. Oikeusoppineet näyttävät olevan yleisesti sitä mieltä, että presidentin armahdusoikeus on jonkinlainen muinaisjäänne, joka voitaisiin poistaa jopa kokonaan. Jos presidentti armahtelee rikollisia henkilökohtaisten tuntemustensa perusteella ja ilman minkänlaisia näkyviin kirjoitettuja perusteluja, ei armahdus enää vastaa tarkoitustaan.
12. Ahkerasti ja vastoin KKO:n linjaa armahdusoikeuttaan käyttelevästä presidentistä uhkaa tulla, kuten Tarja Halosen esimerkki osoittaa, jonkinlainen valtakunnan "ylin sosiaalitantta", joka armahtelee vankeja esimerkiksi näiden ulkomaalaistaustan omaavien aviopuolisoiden takia tms. epäasiallisten syiden perusteilla.
13. Oikeusjärjestelmä on sitä paitsi muuttunut ja seuraamusjärjestelmä on tullut entistä paljon monipuolisemmaksi, esimerkkkinä voidaan mainita vaikkapa yhdyskuntapalvelu, valvontarangaistus ja vangin koevapaus.
14. Itse asiassa merkittävin armahdus tapahtuu käytännössä jo ennen kuin tuomittu astuu sisään vankilan portista. Ensikertalainen joutuu nimittäin suorittamaan tuomitusta vankeusrangaistuksesta vain puolet, jos käyttäytyy hyvin. Vanhat linnakundit taas saavat yleensä kolmanneksen kakustaan anteeksi. Tällä tavalla halutaan säästää vankeinhoidosta ja vankiloiden ylläpidosta aiheutuvia kustannuksia
15. Yksityisen rikoksentekijän armahduksesta on erotettava yleinen armahdus (amnestia tai abolitio) eli joukkoarmahdus, joka toteutetaan tavallisesti erityislainsädännön avulla. Viimeksi kansainvälistä huomiota on herättännyt Tsekin pian virastaan väistyvän presidentin Vaclav Klausin uudenvuodenpuheessaan 2013 ilmoitus, että jopa kolmannes maan vangeista armahdetaan. Presidentin mukaan vankeja vapautetaan Tshekin itsenäistymisen 20-vuotisjuhlan kunniaksi, Tshekki ja Slovakia erkanivat toisistaan vuonna 1993. Klausin päätös on herättänyt voimakasta vastustusta. Oppositio on vaatinut armahduksen takia äänestystä hallituksen luottamuksesta.
16. Tsekin joukkoarmahdus koskee noin 7 400 vankia. Armahduksen saavat kaikki alle vuoden pituista tuomiota istuvat ja kaikki yli 75-vuotiaat, joita ei ole tuomittu yli kymmenen vuoden vankeusrangaistuksiin. Yli kymmenen vuoden vankeusrangaistuksiin tuomitut eivät voi saada armahdusta. Maan korkeimman oikeuden puheenjohtaja Ivo Brozova sanoi olevansa huolissaan armahduksesta. Brozovan mielestä joukkoarmahdukselle ei ole perusteita, vaikka presidentillä onkin oikeus ratkaisuunsa. Tsekin oppositiota puolestaan raivostuttaa se, että armahduksen myötä useiden talousrikosjuttujen käsittely keskeytyy oikeusistuimissa. Oikeusjutut joiden käsittely on kestänyt yli kahdeksan vuotta keskeytetään, ellei niistä voida tuomita yli kymmenen vuoden rangaistuksiin.
17. Tsekin esimerkki osoittaa, miten yleistä armahdusta voidaan käyttää politiikan teon välineenä.
PS.
Korkein oikeus päätti eilen täysistunnossaan esittää, että avoinna olevaan jäsenen eli oikeusneuvoksen virkaan nimitettäisiin hovioikeudenlaamanni, oikeustieteen tohtori Mika Huovila (54). Huovila on toiminut Vaasan hovioikeuden hovioikeudenlaamannina elokuusta 2010 alkaen. Hänellä on lainkäyttökokemusta kaikista eri oikeusasteista yleisissä tuomioistuimissa sekä lisäksi ansioita tieteellisessä työssä ja koulutustoiminnassa erityisesti prosessioikeuden alalla.
Pari kolme päivää sitten blogini (nro 688) kommenttiosiossa sivuttiin ko. nimitysasiaa. Kuten joku kommentoijista totesi, KKO:ssa on itse asiassa vain yksi nimenomaan prosessioikeuteen syvllisesti perehtynyt jäsen. Itse selvitin, että KKO:n antamista ennakkopäätöksistä isoin asiaryhmä koskee kuitenkin juuri prosessioikeudellisia kysymyksiä. Nyt näihin "huutoihin" on siis vastattu, kun KKO:een saadan lisää prosessioikeuden asiantuntemusta.
KKO:n plenumin äänestyksessä Huovila sai 15 ääntä ja käräjätuomari, OTT Tatu Leppänen (44 v.), prosessualisti hänkin, kolme ääntä. Tatu Leppänen toimi Mika Huovilan väitöskirjan virallisena vastaväittäjänä v. 2003. Blogisti puolestaan oli Tatu Leppäsen väitöstutkimuksen virallisena vastaväittäjänä vuonna 1998.
34 kommenttia:
Olen arvoisan blogistin kanssa eri mieltä. Ensinnäkin ”armo” ja ”armahtaminen” kuuluvat eri viitekehyksiin kuin ”laki” ja ”johdonmukaisuus”. Eivät niiden logiikat sovi - eikä niiden pidäkään sopia - yksi yhteen.
Toiseksi ei tuo Halosen päättämien armahdusten määrä 22kpl/vuosi minun mielestäni suuri ole. Kuinka monta anomusta/vuosi hän hylkäsi?
Kolmanneksi blogistin kohdassa 12 esittämä käsitys siitä, että armahduksia olisi tehty ”epäasiallisten syiden perusteella” kertoo siitä että juristit haluavat monopolisoida lain ja sen tulkinnat tiukaksi yksinoikeudekseen. Olen kovasti kaiken laillisuuden kannalla, mutta sen määrittäminen mikä laillista ja asiallista on, ei saisi olla lakimiesten yksinoikeus.
"Oikeusoppineet näyttävät olevan yleisesti sitä mieltä, että presidentin armahdusoikeus on jonkinlainen muinaisjäänne, joka voitaisiin poistaa jopa kokonaan."
Tämä ei ole yllättävää. Armahdusta käytettäessä ns. oikein osoitetaan tuomio epäoikeudenmukaiseksi ja siten tuomioistuinlaitos vialliseksi.
Kuitenkin, kuten arvon blogisti on itse osoittanut, oikeusmurhia syntyy harva se päivä.
Armahdusta ei toki voida anoa tai ainakaan myöntää sillä perusteella, että anoja väittääkin olevansa syytön siihen rikokseen, mistä hänet on tuomittu! Jos tuomittu katsoo, että hän on syytön, niin silloin hänen tulee hakea KKO:lta tuomion purkua. Presidentti ei voi tietenkään ottaa itselleen ylimmän tuomioistuimen roolia tai tuomarin kaapua!
Selvyyden vuoksi: Minä en ole vaatinut tai vaatimassa presidentin armahdusoikeuden totaalista poistamista! Jos armahduksen käyttämisessä pysytellään Niinistön nyt ottamalla linjalla, niin asia on ok.
"14. Itse asiassa merkittävin armahdus tapahtuu käytännössä jo ennen kuin tuomittu astuu sisään vankilan portista. Ensikertalainen joutuu nimittäin suorittamaan tuomitusta vankeusrangaistuksesta vain puolet, jos käyttäytyy hyvin"
- ehkä vielä tuota ns. vankilakertaisuudesta johtuvaa puolikkaan tai kolmasosan alennusta isompi "armahdus" on sisäänrakennettu rikoslain yhteisen rangaistuksen järjestelmään. Se tarkoittaa käytännössä merkittävää paljousalennusta.
- lisäksi ns. jäännösrangaistuksen tuomitseminen "kokonaan" menetetyksi uusintarikollisuuden kohdalla (olkoonkin että lakia vähän jämäköitettiin muutama vuosi sitten entisestä automaattisesta yhdestä kuukaudesta, vaikka jäännösrangaistusta olisi oikeasti vuosikausia)on merkittävä alennus.
- vankeinhoito maksaa ja OM on rutiköyhä.
Ks. blogijutun PS-osaa, jossa todetaan, että KKO esittää uudeksi jäsenekseen hovioikeudenlaamanni, OTT MIka Huovilaa.
Valtakunnan käytännössä ilmeisesti kaikkein etevin prosessi- ja rikosoikeuden asiantuntija eli asianajaja OTL Markku Fredman (52) sai vielä eilen jäädä odottelemaan vuoroaan KKO:n jäseneksi. Kas kun virkaesitystä ei haluttu tehdä tällä kerralla "asianajajakiintiöstä"...
Nykyisin KKO:n jäseneksi näyttäisi pääsevän vasta kypsässä iässä eli keskimäärin yli viisikymmpisenä, jotkut nimityksen saaneet ovat olleet jopa reilusti vanhempiakin. Blogisti itse hääri ylimääräisenä oikeusneuvoksena KKO:ssa juuri ja juuri 40 vuotta täytettyään. Armonanonomuksiakin tuli siinä hommassa käsiteltyä. Muistiin on jäänyt Keihäs- ja seiväsmatkojen omistajan ja todellisen ideanikkarin, mutta sittemmin konkurssiyrittäjän maineen saaneen Kalevi Keihäsen ja tämän vaimon armonanomus; kyse oli muistaakseni vain muutaman kuukauden pituisista rangaistuksista. Anomuksia ei puollettu.
Huovilahan on tässä blogissa seikkaillut aikaisemmin mm. Kauhajoen ampumatapauksen osalta hovioikeuden kokoonpanon jäsenenä?
Tästä tulikin mieleen, mitä sille valituslupaa-asiaa koskevalle esteellisyyskantelulle mahtaa kuulua? Lieneekö hylätty vähin äänin, kun en muista asiasta kuulleeni.
Kyllä, Huovila oli hovoikeuden puheenjohtajan Kauhajoki-tapauksessa, olen arvioinut hovioikeuden tuomiota välittömästi tuomion antamisen jälkeen blogissa.
Huovila oli hovin puheenjohtajana myös Anneli Auerin murhajutussa. KKO on nyt selvästi halunnut kokoonpanoonsa todella kokeneen hovi- ja alioikeustuomarin; Huovila on toiminut aiemmin vuosia käräjätuomarina.
Kauhajoen uhrien omaisten tekemää esteellisyyskantelua oikeusneuvos Koposen väitetystä jääviydestä ei ole tiettävästi KKO:ssa vielä ratkaistu.
Minusta presidentin jonkin muotoinen armahdusoikeus voitaisiin säilyttää.
Pidän sitä parempana, kun oikeuslaitoksen armahdusmonopolia - maallikkona ihmettelen, että ensin mylly pyörisi kaksi tai kolme kertaa ja tuomio tulee- ja sitten vielä oikeusmylly pyörisi ja lopulta armahtaisi, näin yksinkertaistaen ja kärjistäen.
Toinen maallikon peruste on se, että mitä teemme presidentillä, jolta kaikki valta "riisuttaisiin".
Yhteiskunnassa on myös muunlaisia tuomioita, kuten vahingonkorvauksia, velkajärjestelyjä ym, joiden mekanismeja olisi hyvä perata ja joissain tapauksissa kohtuullistaa mutta myös ankaroittaa ?
Joskus 1970 -luvulla Kekkonen armahti talousrikollisia jonkun vuosipäivän kunniaksi. Eräässä pohjoisen kaupungissa vanha konna "omisti rikoksen" sitä vastaan, että hänelle maksettiin muistaakseni 100.000 markkaa rahaa. Oikeat rosvot maksoivat, käytiin oikeutta ja tämä sijaistalousrikollinen lähti lusimaan yli 3 vuoden tuomiota. Hyvin pian tämän jälkeen tuli Kekkosen armahdus ja sijaiskonna tietysti piti saamansa korvauksen. Myöhemmin oikeat konnat olivat kuulemma vaatineet "hyvitystä", mutta sitähän laki ei tällaisissa asioissa tunne enkä usko -sijaiskonnan tuntien- neuvottelujen jatkuneen kovin pitkään.
Minustakin Huovila on erinomainen valinta oikeusneuvokseksi. Hänen kokemuksellaan tuomarina on käyttöä KKO:sssa
En oikein ymmärrä, että oikeusoppineet puoltavat niinkin vahvasti armahdusinsitituutiota kuin tapahtuu. Kysymys on tuomitun rangaistuksen suorittamisesta. Mitä hittoa siihen pressalla on tekemistä? Jos vanki on niin sairas, ettei pysty olemaan vankilassa, hänet siirretään vankisairaalaan. Jos on niin sairas, että henki lähtee, on kyseessä kuolema. Jos Pekka Haavisto olisi valittu presidentiksi olisi ilmeisesti homot armahdettu, koska niistä ei pidetä kiven sisällä. Tällaiset seikat kaikkea muuta kuin vahvistavat oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta.
Urho Kekkonen armahti vuonna 1968 kirjailija Hannu Salaman Helsingin hovioikeuden hänelle v. 1966 tuomitsemasta kolmen kuukauden ehdollisesta vankeusrangaistuksesta, joka oli langetettu Salamalle jumalanpilkasta (romaani "Juhannustanssit").
50-vuotisitsenäisyyspäivän kunniaksi 1967 Suomessa toteutettiin muistamani mukaan pienimuotoinen yleinen armahdus eli käytännössä joidenkin vankeusrangaistusten lievennys.
Presidentti Mauno Koivisto muistetaan joidenkin talousrikoksista tuomittujen armahtamisesta. Kiivainta julkista keskustelua aiheuttivat kauppaneuvos Erkki Salonojan armahtaminen huhtikuussa 1985 ja entisen kokoomuksen kansanedustajan Eero Lattulan armahdus syyskuussa 1987. Salonoja oli ehtinyt suorittaa noin 7 kuukautta puolentoista vuoden rangaistuksestaan, kun hänet armahduksen myötä päästettiin ehdonalaiseen vapauteen. Korkein oikeus oli äänin 3-2 suosittanut armahtamista.
Päästyään vapauteen Salonoja ilmoitti armahduspäätöksensä todistavan, että hänet oli alun alkaen tuomittu väärin. Hän ilmoitti ryhtyvänsä ajamaan kannetta valtiota vastaan. Pian tämän jälkeen Salonoja kuoli.
Osa Mäntsälän kapinaan 1932 osallistuneista armahdettiin erityisellä armahduslailla niin, että syytteitä ei nostettu. Vuoden 1956 yleislakon yhteydessä tehdyistä rikoksista vapautettiin erityislailla henkilöt, jotka oli tuomittu ainoastaan sakkkoon tai enintään vuodeksi vankeuteen.
Kieltämättä ihmetyttää miten kaksi oikeusoppinutta presidenttiä näin eri tavoin valtaansa käyttävät. Luulisi siinäkin olevan jonkinmoisen linjan, ettei aivan hatusta vedetä... äkikseltään tosiaan näyttää siltä, että Tarja on valtaa käyttänyt, kun sitä edes rahtunen on ollut ja armahtanut ideologisia kavereitaan. Voi itku Tarja minkä teit! Sauli sen sijaan hämmentää minua. Aivan kuin hänellä olisi jonkinmoinen punainen lanka näpeissään.
Miksi muuten UKK armahti Salaman, tuomio oli "ehdollinen", seuraava lainaus sinun blogistasi vuosien takaa
"Salamalle tuomittu vankeusrangaistus määrättiin ehdolliseksi kolmen vuoden koetusajoin HO:n päätöksestä tarkemmin ilmenevin ehdoin."
Onhan ehdollinen vankeusrangaistuskin toki rangaistus, joten siitä voidaan armahtaa!
HO:n Salamalle tuomitseman ehdollisen vankeusrangaistuksen koetusaika ( 3vuotta) ei ollut vielä armahduspäätöksen aikaan kulunut umpeen. Jos Salama olisi koetusaikana syyllistynyt uuteen rikokseen, josta hänet olisi tuomittu vankeuteen, olisi myös jumalanpilkasta tuomittu ehdollinen rangaistus voitu määrätä pantavaksi täytäntöön.
Armahtaa voidaan tuomioistuimen määräämästä rangaistuksesta tai muusta seuraamuksesta. Sotilasarvon menetyksestä esim. voidaan armahtaa jos sellainen sattuu menemään eli "jämät ovat palautettavissa".
Rikoksen perusteella tuomitusta vahingonkorvausvelvollisuudesta ei sen sijaan voida myöntää armahdusta.
Bloggarin täsmennys pitää paikkansa. Armahdettiinko Jammu Siltanen, joka pääsi ehdonalaiseen vapauteen, kun joutui pakkohoitoon? Siellä hän dementoitui ja kuoli. Jammun asiaa pidetään armahduksena, mutta ei kai sairauden hoidon vuoksi tarvita armahduspäätöstä?
Ko. henkilö on Jammu Siltavuori, joka istui 15 vuoden vankeusrangaistuksestaan kiven sisässä 11 vuotta, kunnes pääsi v. 2000 ehdonalaiseen vapauteen, mistä hänet kuitenkin miltei välittömästi passitettiin pakkohoitoon. Sitä hän lusi 12 vuotta eli kuolemaansa asti.
Siltavuorta ei voitu tuomita elinkautiseen kun oli alentuneesti syyntakeinen, tai tuohon aikaan täyttä ymmärrystä vailla. Hänen vuokseen lakia muuutettiin ja nykyisin myös alentuneesti syyntakeinen voidaan tuomita elinkautiseen vankeuteen, kuten on tapahtunutkin.
PS. Irvokasta, että Helsingissä on Siltavuorenpenger -niminen katu, ikäänkuin Jammun muistoksi. Eiköhän se voitaisi muuttaa muotoon Santavuorenpenger...
Presidentin pitäisi armahtaa vain parantumattomasti sairaita.
Parantumattomasti sairaat armahdetaan ilman KKO:n lausuntoa muun kuin presidentin päätöksellä.
Arvon/armon mekin ansaitsemme!
Minusta on ihan hyvä, että on olemassa myös vastavoima korkeimman oikeuden moraalikäsityksille.
KKO:n vanhahkot neuvokset eivät välttämättä edusta moraali- ja yhteiskuntakäsityksiltään koko Suomea. Minusta esimerkiksi totaalikieltäytyjän laittaminen vankilaan on yksinkertaisesti väärin. Preventiiviset argumentit tämän kriminalisoinnin puolesta ovat myöskin vanhat ja ajastaan jälkeenjääneet.
Halonen toimi minun maailmannäkemyksen mukaan niin kuin oikeus on. Jos lainsäädäntö ei kerkeä maailmanmuuttumisen perään, on vain hyvä jos erilaisilla varaventtiileillä asiaa voidaan korjata. Lukkiutuminen juristeriaan (muodolliseen: laki sanoo näin) on voitava estää.
Suuri osa juristeista itse asiassa valmistuu juuri edellä kuvatun kaltaisiksi "muodolliksi" lainsoveltajiksi, joilta puuttuu kyky omaan ajatteluun. He alkavat jopa raivopäisesti puolustamaan lainkirjainta ja unohtavat tehdä analyysin siitä, mitä oikeus ihan oikeasti on.
Olen itse kirjoittanut tuomioistuinten ja erityisesti tietenkin KKO:n ja KHO:n oikeutta kehittävän roolin puolesta. Suomessa tuomarit ja ns. oikeusoppineet haluavat kuitenkin visusti vaieta tästä kysymyksestä. Täällä halutaan olla edelleen mieluummin tarkkoja pikku-legalisteja.
Toki lakia ja oikeutta ei voida "kehittää" tai luoda ilman minkäänlaisia rajoituksia ja vastoin yleisesti hyväksyttyjä oikeusperiaatteita ja arvoja. Se johtaisi helposti mielivaltaan ja epäyhtenäiseen käytäntöön.
Totaalikieltäytymisen kriminalisointi tai sen lakkauttaminen on kyllä mm. ihmisten kohtelun yhdenvertaisuuden kannalta niin iso kysymys, että sellaista tuomioistuin ei voi "noin vain" tehdä, vaan asia vaatii lainsäätäjän toimia.
"Mitäänsanomaton, lattea ja halju", arvioi puhekouluttaja ja retoriikan opettaja Antti Mustakallio presidentti sauli "Sape" Niinistön YK-esiintymistä Kanava-lehdessä. Asiasta kerrotaan tänään Iltalehdessä.
Niinistön valjun puheen myötä Suomi menetti lopullisesti mahdollisuutensa päästä YK:n turvaneuvoston jäseneksi.
Mainittiin, että kauppaneuvos Salonojan ja kansanedustaja Lattulan armahdukset aikanaan aiheuttivat polemiikkia. Koivisto ei voinut mitenkaan perustalla näita armahduksia, koska ne perustuivat vangin vakavaan sairauteen. Salonojan kohdalla vielä nopeasti tappavaan. Lehdistö ei tiennyt eikä voinut tietää perusteluja. Ne kävivät myohemmin selville, mutta sita ennen pressaa ehdittiin väärilla perusteilla haukkua ja samalla saatiin nailla paskapuhuilla lehtia taas myydyksi.
Armahdus-instituutiossa on kyse jostain muusta kuin oikeudesta, jota edustaa KKO:n linja. Siinä on kyse yksittäistapauksellisesta kohtuuttomuudesta, eräänlaisesta varaventiilistä järjestelmään.
Liiallisen presidentin henkilön vaikutuksen estämiseksi voisi olla hyvä, että tällä olisi jonkinlainen armahduslautakunta, ei oikeuteen vaan kohtuullisuuteen ja armoon perehtyneistä henkilöistä (pappeja filosofeja tms.).
Joo, Terho Pursiainen tietty olisi lautakunnan itseoikeutettu puheenjohtajana, varapuheenjohtajana Raimo Sailas!
Lähetä kommentti