Uusista ja haasteellisista tehtävistä voi toki aina haaveilla...
1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) poikkesi viime vuoden syyskussa antamassaan päätöksessä (KHO 2012:75) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) kannasta potilaan tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevassa asiassa.
2. EIT katsoi 3.7.2012 antamassaan ratkaisussa X v. Suomi, että koska X:n pakkohoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut varattu tilaisuutta ulkopuolisen lääketieteellisen selvityksen hankkimiseen, asiassa oli rikottu Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) henkilökohtaista vapautta koskevan 5 artiklan 1 kappaleen määräyksiä.
3. EIT:n päätös saattoi suomalaiset viranomaiset tietynlaiseen ahdinkoon, sillä edellyttihän päätös Suomelta selvää käytännön muutosta vastaavanlaisissa tapauksissa. Hätiin huudettiin KHO, joka tavallaan "hallinnon jatkena" on tottunut aiemminkin rientämään viranomaisten ja hallitusvallan apuun, jos "yleinen etu" sitä vaatii. KHO:n presidenttinä aiemmin pitkään toiminut Pekka Hallberg muistetaan presidenttien ja ministereiden kaverina, jonka arvovaltaiseen apuun valtioneuvosto, ministerit ja ministeriöt ovat usein turvautuneet tärkeiden lakihankkeiden läpiviemiseksi.
4. KHO:ssa tuli sopivasti esille vastaavanlainen tapaus, jossa pakkohoitoon määrätty Y oli valittanut KHO:een samanlaisesta asiasta kuin X aiemmin EIT:een. KHO päätti nujertaa EIT:n kannan ja tässä tarkoituksessa tuomioistuimen presidentti Pekka Vihervuori määräsi Y:n tapauksen käsiteltäväksi 21 jäsentä koostuvassa täysistunnossa eli plenumissa. Ja niinhän siinä sitten kävi kuin oli tarkoituskin: KHO nuiji 13.9.2012 antamallaan yksimielisellä päätöksellään (KHO 2012:75) EIT:n päätöksen maanrakoon ja arvosteli EIT:tä siitä, että sen ratkaisussa ei olisi huomioitu kaikkia hienoja oikeusturvatakeita, joita suomalainen järjrestelmä asiassa tarjoaisi.
5. Tartuin KHO:n sanottuun päätökseen blogissani 635/15.9.2012 ja kritisoin päätöksen perusteluja ja lopputulosta. Totesin myös, että tapauksen tekee KHO:n kannalta kiusalliseksi se, että KHO oli käsittelyt sittemmin EIT:een edenneen X:n tapauksen kaksi eri kertaa ja torjunut molemmilla kerroilla X:n väitteen, että asiassa olisi menetelty virheellisesti, kun X:lle ei ollut annettu tilaisuutta ulkopuolisen psykiatrin lausunnon esittämiseen.
6. KHO:n ratkaisua on käsitelty aika niukasti julkisuudessa, tätä blogia lukuun ottamatta. Suomalaiset oikeustieteilijät ja juristit eivät yleensäkään kovin herkästi omasta aloitteestaan lähde ylimpien tuomioistuinten ratkaisuja tai menettelytapoja arvostelemaan. Täällä Pohjan perillä halutaan elellä sovussa ja konsensushengessä myös juridiikan kysymyksissä. Pienemmät viskaalit tyytyvät yleensä nurisematta siihen, mitä isot päättäjät sanovat ja niihin tiedon murusiin, joita isoisten pöydiltä heille kenties sattuu tipahtamaan. Jos alat arvostella julkisesti korkeiden tuomioistuimien tai muiden vastaavien lainkäyttöelinten kannanottoja, saat kyllä varautua siihen, että uralla eteneminen hankaloituu tai tyssää kokonaan. On niitä HV-kerhoja myös oikeus- ja tuomioistuinlaitoksessa, samoin tiedeyhteisössä.
7. Tämän päivän Helsingin Sanomien Sunnuntai-osiossa on toimittaja Petri Sajarin kirjoittama oivallinen reportaasi KHO:n mainitusta päätöksestä ja siihen johtaneista tapahtumista. Juttu on saanut lehden printtiversiossa ehkä hieman oudolta kuulostavan otsikon "Pakko perustella", mutta kupletin juoni ilmenee kuitenkin hyvin itse tekstistä. Jutussa olisi voitu mainita sanotun päätöksen numero, siis KHO 2012:75, jotta ne, jotka haluaisivat tutustua päätökseen tarkemmin, voisivat etsiä ratkaisun netistä syynättäväkseen.
8. Hesarin jutusta ilmenee, miten pakkohoitoon määrätty ihminen (Y) oli psykiatrisesta sairaalasta lähetetyssä horjuvalla käsialalla kirjoitetussa kirjeessä pyytänyt KHO:ta tutkimaan, oliko hänen pakkohoitonsa jatkamisesta päätetty laillisesti. Valittajan mielestä pakkohoidon jatkamiselle ei ollut perusteita, koska hän pystyi huolehtimaan itse hygieniastaan ja lääkityksestään. Sairaalassa hänet oli kertomansa mukaan saatettu vahvalla psykelääkityksellä toimintakyvyttömään kuntoon.
9. KHO ei kiinnittänyt päätöksensä perusteluissa juurikaan huomiota Y:n tapaukseen tai valittajan vetoamiin seikkoihin, joita ei päätöksen perusteluissa lähemmin edes mainita. KHO:n jäsenet hoksasivat, että heillä oli edessään tapaus, jonka puitteissa voitiin käydä tuimaan vastahyökäykseen ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisua vastaan ja näyttää niin sanotusti kaapin paikka EIT:lle, joka oli tavallaan mitätöinyt KHO:n oman kannan X:n tapauksessa antamassaan tuomiossa.
10. Ratkaisun KHO 2012:75 perustelut koostuvat laajista pykälä- ja oikeustapauskatsauksista, joista valituksen tehnyt Y tuskin ymmärsi kovinkaan paljon. Y:tä olisi kiinnostanut vain se, mitä mieltä KHO oli hänen omasta asiastaan, mutta sille KHO puolestaan ei tunnu perusteluissaan osoittavan suurempaa kiinnostusta. Suomen valtio eli käytännössä ulkoministeriö kuvitteli saavansa KHO:n päätöksestä oivallisen aseen, johon vedoten se vaati EIT:n X:n tapauksessa antaman jaostoratkaisun käsittelemistä uudelleen tuomioistuimen vahvennetussa kokoonpanossa (Grand chamber). Tässä hankkeessa kävi kuitenkin köpelösti, sillä EIT hylkäsi pika pikaa valtion sanotun pyynnön.
11. KHO ei näytä saavan asiassa myöskään "omien" kannatusta, kuten Kuopion hallinto-oikeuden tammikuussa 2013 antamasta plenum-päätöksestä ilmenee; olen kertonut sanotusta päätöksestä blogissa n:o 692/22.1.2013. Kuopiolaiset asettuivat tässä arvovaltakiistaksi muodostuneessa asiassa selkeäti EIT:n kannalle. Sosiaali- ja terveysministeriö puolestaan ilmoitti viime joulukuussa, että mielenterveyslakia aiotaan muuttaa niin, että pakkohoidon jatkamisesta päätettäessä potilaalle on annettava mahdollisuus sairaalan ulkopuoliseen psykiatriseen arvioon.
12. Kuten HS:n tämänpäiväisestä jutusta ilmenee, allekirjoittanut ei ole toki ainoa juristi, joka on rytännyt KHO:n edustaman kannan, jossa EIT:n ratkaisulle annetaan kyytiä ja jossa hallbergmaiseen tapaan hehkutetaan oman oikeusjärjestelmämme erinomaisuutta. Ilahduin erityisesti professori Tuomas Ojasen seuraavasta toteamuksesta: "KHO:n täysistunto ajautui ulos kartalta, kun se lähti pullikoimaan ihmisoikeustuomioistuinta vastaan".
13. HS:n jutussa haastateltu KHO:n presidentti Pekka Vihervuorta näyttää olevan kiistan suhteen aika vaitelias, mikä sinänsä on ymmärrettävää. Vihervuori tuntuu edelleen vähättelevän EIT:n X:n tapauksessa Suomelle antamaa langettavaa tuomiota sanoen, että se on vain "yksittäinen ratkaisu", jolla ei ole kovin suurta painoarvoa. Vihervuori vihjailee lisäksi, että EIT:n kanta olisi seurausta siitä, että Euroopan ihmisoikeussopimukseen on liittynyt viime vuosina useita Euroopan unioniin kuulumattomia valtioita, joissa "oikeusvaltion periaatteet eivät ole vielä kehittyneet kovin pitkälle".
14. KHO näyttäisi olevan hieman huono häviäjä turvautuessaan sanotunaisiin selityksiin. Tapauksessa X vs. Suomi EIT:n jaoston puheenjohtajana toimi koko tuomioistuimen brittiläinen presidentti, joten tuossa kokoonpanossa ei ainakaan ollut vain "kehittymättämien oikeusvaltioiden" tuomareita; olihan siellä myös suomlainenkin tuomari yksimielistä päätöstä tekemässä. Mutta ehkä Vihervuori antaa EIT:tä suuremman arvon "todelliselle oikeusvaltioekspertille" eli edeltäjälleen Pekka Hallbergille ja hänen opeilleen. Paha kyllä tämä Hallberg kärähti pari vuotta sitten juuri oikeusvaltion vastaisesta menettelystä, mistä eduskunnan oikeusasiamies joutui häntä vakavasti huomauttamaan.
15. Minusta EIT:n kanta toteuttaa mainitussa asiassa oikeusvaltion periaatetta paljon paremmin kuin KHO:n päätös, jonka todellisena pontimena näyttäisi olleen "yleisen edun" nimissä huolehtia sitä, ettei terveydenhoitoviranomaisten toimintaa kuormiteta lliiaksi potilaan asemaa ja oikeusturvaa kohentavilla "turhilla muotoseikoilla". Tähän viittasi KHO:n viestintäpäällikön välittömästi päätöksen jälkeen medialle antama lausunto, jossa hän kertoi, mitkä olivat päätöksen ratkaisevat ja todelliset perusteet.
16. Pekka Vihervuori vähättelee myös niitä kerettiläisiä lainoppineita, jotka kehtaavat väittää, että hallinto-oikeuksien päätöksenteossa asetetaan turhan usein yleinen etu yksilön oikeuksien edelle tai että hallintotuomioistuimet toimisivat ikään kuin hallinnon jatkeena. PV:n mukaan hän ei ole kuullut "tiedeyhteisön piiristä muilta vastaavanlaista kritiikkiä ratkaisun johdosta. Vihervuori itse on ponnistunut KHO:n jäsenistöön tietyn tiedeyhteisön piiristä, mutta kuten oikeustietelijät tietävät, tiedeyhteisö on aika suhteellinen käsite. Se ei ole suinkaan mikään yhtenäinen ja homogeeninen porukka, vaan jakaantuu mm. eri oikeudenalojen mukaisiin pienempiin yhteisöihin ja kuppikuntiin.
17. Mitä tulee esimerkiksi prosessioikeuteen ja lainkäyttöön, niin tunnettu tosiasia on, että prosessioikeuden eli yleisen lainkäytön tutkijat ja tuomarit eivät juuri piittaa hallintolainkäytöstä ja sitä edustavien tutkijoiden tai tuomareiden mielipiteistä, eivätkä hallintolainkäyttöihmiset, joihin Pekka Vihervuori itse lukeutuu, puolestaan yleensä välitä tuon taivaallista prosessioikeuden piirissä esitetyistä mielipiteistä. Prosessioikeuden tutkijat eivät tunne tai ainakaan viittaa juuri milloinkaan hallintolainkäytön tutkijoihin tai KHO:n raykaosuihin, eivätkä hallintolainkäytön tutkijat ja tuomarit puolestaan koskaan prosessioikeuden tutkijoiden kannanoottoihin. Tilanne on aika erikoinen, sillä onhan molemmissa "haaroissa" kuitenkin kyse lainkäytöstä ja prosessista. Näyttää siltä, että hallintoprosessi ja sitä koskeva tutkimus esiintyy tässäkin suhteessa "hallinnon jatkeena": sitä opetetaan yliopistossa hallinto-oikeuden eikä prosessioikeuden yhteydessä. Olisi suotavaa, että hallintolainkäyttö lähentyisi siviiliprosessioikeutta, hallintolainkäytön opetus siirrettäisiin prosessioikeuden yhteyteen ja hallintotuomioistuimet integroitaisiin yleisiin tuomioistuimiin.
18. Lainkäyttäjien ja tuomareiden, varsinkin korkeiden päällikkötuomareiden, ei tulisi rajoittua ottamaan selkoa tai noteeraamaan vain hajanaisen tiedeyhteisön piirissä esitettyjä käsityksiä, vaan huomiota kannattaisi, tuomitsemistoiminnan riippumattomuutta ja itsenäisyyttä toki vaarantamatta, kiinnittää myös muualla yhteiskunnassa esitettyihin mielipiteisiin.
...mutta taitaa Suomi jäädä taas nuolemaan näppejään...elinkeinovirastokin kun meni aikanaan Silviolle...
1. Korkeimman oikeuden (KKO) ja korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päällikkötuomarit eli presidentit ovat joutuneet julkisuudessa napit vastakkain ja vieläpä sangen merkittävässä asiassa. Kyse on siitä, tarvitaanko Suomessa enää nykyisenkaltaista kaksijakoista tuomioistuinorganisaatiota, eli yleisten tuomioistuimien (käräjäoikeudet, hovioikeudet ja KKO) lisäksi hallintotuomioistuimia (hallinto-oikeudet ja KHO). Näiden lisäksi meillä on kolme erityistuomioistuinta: markkinaoikeus, vakuutusoikeus ja työtuomioistuin.
2. Talouselämä-lehden vajaa viikko sitten ilmestyneessä numerossa (6/2013) julkaistussa jutussa KKO:n presidentti Pauliine Koskelo kertoo haluavansa liittää yleiset tuomioistuimet ja hallintotuomioistuimet yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämä tarkoittaa käyttännössä sitä, että hallinto-oikeudet sulautettaisiin organisatorisesti yleisiin tuomioistuimiin.
3. Kun mainituilla tuomioistuimilla on nykyisin oma hallintonsa, säästettäisiin uudistuksen avulla Koskelon mukaan tuomioistuinlaitoksen hallintomenoissa eli esimerkiksi päällikkötuomareiden palkausmenoissa sekä erityisesti erilaisissa hallinto- ja kiinteistökuluissa. Koskelo ei tyytyisi vielä tähän, vaan hän haluaisi sulauttaa myös edellä mainitut erityistuomioistuimet samaan kokonaisuuteen ja alentaisi samalla tuomioistuimien kokonaismäärän alle puoleen nykyisestä määrästä; nykyisin maassa on kaikkiaan 46 tuomioistuinta. Tämä merkitsisi siiis myös nykyisen käräjä- ja hovioikeusverkoston supistamista.
4. Koskelon perustaa ehdotuksensa valtioneuvoston asettamaan säästötavoitteeseen, jonka mukaan oikeuslaitoksen menoja on säästettävä 22 miljoonalla eurolla. Kun joillakin aloilla, kuten tulkkaus- ja käännöspalveluissa sekä it-puolella, ilmenee kuitenkin välttämätöntä menojen kasvua, tulisi oikeuslaitoksen Koskelon mukaan säästää kaikkiaan 30 miljoonaa euroa.
5. Mainittu säästötavoite on vain yksi, mutta käytännössä ilmeisesti kaikkein merkittävin niistä asioista, joita käsitellään parhaillaan oikeusministeriön asettamassa, ylimmistä "oikeuslaitospäälliköistä" koostuvassa oikeusjärjestelmän tilaa pohtivassa neuvottelukunnassa. Pauliine Koskelo samoin kuin KHO:n presidentti Pekka Vihervuori kuuluvat kansliapäällikkö Tiina Astolan puheenjohdolla toimivan neuvottelukunnan jäsenistöön.
6. Presidentti Koskelo, joka on aikaisemmin puhunut vuosia tuomioistuinlaitoksen "rakenteellisista muutoksista", sanoo nyt, että pelkästään rakenteiden korjaaminen ei enää riitä, vaan asiat on mietittävä kunnolla uudelleen. Koskelo sanoo olevansa "lopen kyllästynyt siihen", että tuomioistuimien rahoitus supistuu eri tahtia kuin uudistuksia saadaan aikaan.
7. Ei ole vaikea arvata, että KHO:n presidentti Pekka Vihervuori on Koskelon kanssa täysin eri kannalla. Siis ainakin ehdotuksesta, jonka mukaan hallintotuomioistuimet integroitaisiin yleisiin tuomioistuimiin. Vihervuoren mukaan Koskelon kaavailema uudistus "kaventaisi osaamista". Vihervuori ei usko, että kyseisellä uudistuksella saavutettaisiin suuria säästöjä. Sen sijaan hän "uskoo", että käsittelyajat pitenesivät ja päätosten laatu heikkenisi. Vihervuori vetoaa myös siihen, että KHO:n alapuolella toimivan kahdeksan alueellisen hallinto-oikeuden ylituomarit ovat "huolissaan". He ovat kuulemma allekirjoittaneet lausunnon, jossa vaaditaan, että "hallintolainkäyttöä kehitetään nojaten itsenäisiin hallintotuomioistumiin."
8. Talouselämän jutussa on haastateltu myös EK:n lakiasioista vastaavaa johtaja Hannu Rautiaista. Hän ei Vihervuoren tavoin tunnu olevan lainkaan innostunut mainitusta uudistuksesta. Rautiaisen mukaan "sellaisia yleistuomareita ei olekaan, jotka osaavat kaikki asiat rikoksista verotukseen".
9. Sekä Vihervuori että Rautiainen puhuvat kuitenkin ikään kuin asian vierestä. Kuten Pauliine Koskelo mainitsee, ehdotettu uudistus ei merkitsisi eri oikeusprosessien yhdistämistä. Tällä Koskelo tahtoo sanoa, että hän ei aja kolmen eri prosessilajin eli siviiliprosessin, rikosprosessin ja hallintoprosessin yhdistämistä. Mainitut prosessilajit säilyisivät jatkossakin entisenlaisina, jolloin nykyiset hallintotuomarit keskittyisivät jatkossakin hallintoasioiden käsittelemiseen. Minusta on hyvin vaikea ymmärtää Vihervuoren väitettä, jonka mukaan hallinnollisen uudistuksen johdosta "käsittelyajat pitenisivät ja päätösten laatu heikkenisi".
10. Koskelon kaavailemassa uudistuksessa on todella kyse lähinnä vain hallinnnollisesta uudistamisesta, jolla säästettäsiiin tuomioistuimen varoja. Talouselämä-jutun toimittaja puhuu vähättelevään sävyyn vain "muutamasta miljoonasta", mutta iso raha se on sekin tänä niukuuden aikakautena. Sitä, kuinka paljon säätöjä uudistuksella syntyisi, on varmaankin selvitetty edellä mainitussa neuvottelukunnassa. Säästöt olisivat luulytavasti aika suuria, kun päällekkäistä hallintoa purettaisiin. Hallinto-oikeuksien ylituomareiden vetoomus ei voi olla mikään este uudistukselle, koska jokainen ymmärtää, että heillä on asiassa niin sanotusti "oma lehmä ojassa": päällikönvirkoja tultaisiin karsimaan.
11. Pidemmällä aikavälillä uudistus monipuolistaisi tuomareiden ammattitaitoa ja, toisin kuin Pekka Vihervuori väittää, vahvistaisi tuomareiden osaamista ja siten parantaisi kansalaisten oikeusturvaa. Uudistuksen myötä hallintuomarit voisivat alkaa pikku hiljaa perehtyä myös riita-ja rikosasioiden käsittelyyn, käräjätuomarit puolestaan erilaisten hallintoasioiden ratkaisemiseen. Tuomarikunnan siirtymistä tuomioistuimen sisällä linjalta toiselle, mitä on aina toivottu, alkaisi vähitellen tapahtua.
12. Tuomioistuinlaitoksen mainittua organisaatiouudistusta olisi pitänyt pohtia syvällisesti jo oikeusministeriön vuonna 2001 asettamassa laajapohjaisessa Markku Arposen johtamassa kehittämiskomiteassa, joka koostui sekä hallinto-oikeustuomareista että yleisten tuomioistuimen tuomareista ja jossa olin mukana pysyvän asiantuntijan ominaisuudessa. Esitinkin komitealle tuomioistuinorganisaation yhtenäistämistä koskevan kysymyksen esille ottamista, mutta silloin ilmeni, että KHO:n presidentti Pekka Hallberg oli antanut ukaasin ja evästänyt oikeusministeriötä, että jos tätä "pyhää ja koskemattomuutta nauttivaa" asiaa ryhdytään komiteassa pohtimaan, niin hän vetää "omat" edustajansa pois komiteasta ja tyssää komitean työn kokonaan! Tästä pelästyneenä komitea sivuutti koko kysymyksen ja jätti siis ottamatta kantaa itse asiassa kaikkein tärkeimpään tuomioistuinlaitoksen kehittämistä koskevaan kysymyksen.
13. Itse en toki vaiennut, vaan esitin komitean mietintöön (KM 2003:3) jättämässäni eriävässä mielipiteessäni - muita eriäviä mielipiteitä ei jätetty - joitakin ideoita ja visioita, jotka tähtäsivät juuri presidentti Koskelon nyt esille nostaman uudistuksen toteutumiseen. Olen myös tämän jälkeen yrittänyt viritellä asiasta keskustelua, mutta jokseenkin huonolla menestyksellä; juuri kukaan ei ole rohjennut ottaa asiaan kantaa! Se herran pelko, sehän se!
14. Voin siis omasta puolestani vilpittömästi kannattaa KKO:n presidentin rohkeaa aloitetta. Siitä on varmaankin keskustelu edellä mainitun neuvottelukunnan kokouksissa, luultavasti kiivastikin. Kysymyksessä on toki uudistus, jota ei kovin helposti saada toteutetuksi. Siihen kuluisi aikaa vuosikausia.
15. Suomessa ei tarvita enää kaksijakoista tuomioistuinorganisaatiota, vaan hallintotuomioistuimet voidaan integroida yleisten tuomioistuinten yhteyteen. Eihän riita- ja rikosasioitakaan varten ole perustettu erillisiä tuomioistuimia, vaan nämä asiat käsitellään samoissa yleisissä tuomioistuimissa. Miksi hallintoasioita varten siis pitäisi olla erilliset tuomioistuimet? Monissa maissa tullaan toimeen hyvin yhdellä organisaatiolla, pohjoismaista Norjassa ja Tanskassa ei ole erillisiä hallintotuomioistuimia.
16. Yhdistämisen pitäisi tapahtua siten, että kahdeksan alueellista hallinto-oikeutta yhdistettäisiin tiettyjen suurimpien, noin 5-6 käräjäoikeuden kanssa. Tätä olen ehdottanut esimerkiksi blogikirjoituksessa n:o 494/17.10.2011. Hallinto-oikeuksia ei siis tulisi yhdistää hovioikeuksiin, kuten joskus on esitetty. Kaksi hovioikeutta voisi toimia myös hallintoasioissa väliasteen muutoksenhakutuomioistuimena, jolloin KHO:ssa voitaisiin ottaa käyttöön samanlainen valituslupajärjestelmä kuin KKO:ssakin. Aikaa myöten KHO sulautettaisiin yhteen KKO:n kanssa. Hallintolainkäyttömenettelyä tarvitaan toki jatkossakin, vaikka esimerkiksi Pekka Vihervuori näyttää haluavan jostakin syystä antaa sellaisen kuvan, että organisaatiouudistus romuttaisi samalla koko hallintolainkäytön.
17. Huomasin nyt, että edellä mainitun oikeusministeriön "Suuren ja mahtavan neuvottelukunnan" on määrä julkistaa työnsä tulokset jo tällä viikolla eli 15.2. Jäädään siis odottelemaan, mitä tuleman pitää, eli mitä neuvottelukunta esittää, ja palataan sen jälkeen tarkemmin asiaan.
18. Jääkö presidentti Koskelo ehdotuksineen yksin, vai onko hän saanut ajatuksilleen myös neuvottelukunnan muiden jäsenten tuen - Vihervuorta tietenkin lukuun ottamatta? Mitä Koskelo tekisi, jos neuvottelukunta ei kannata lainkaan hänen ehdotustaan? Tekisikö Pauliine Koskelo "benedictukset" ja löisi lopen kyllästyneenä rukkaset naulaan ja pensselit santaan?
Kaikki eivät surreet Paavin irtisanoutumista virastaan...
1. Uuden viikon alussa lienee syytä heitää lukijoiden kaluttavaksi jokin uusi aihe. Vaikka jotkut ovat sanoneet, että minun ei pitäisi kirjoittaa politiikasta, vaan keskittyä ainoastaan (kuivaan) juridiikkaan, en malta totella näitä neuvoja enkä pitää näppejäni irti politiikan kommentoinnista.
2. Suomessa keskustellaan nyt kiivaasti siitä, joutuuko Suomi maksamaan liikaa EU:n jäsenmaksuja yleensä tai verrattuna eräisiin muihin maihin, kuten esimerkiksi Ruotsiin, Tanskaan ja Britanniaan. Unionin huippukokouksessa viime torstain ja perjantain välisenä yönä päästiin jonkinlaiseen sopuun EU:n budjetista vuosille 2014-2020. Ensimmäistä kertaa kävi niin, että unionin budjettia päätettiin supistaa.
3. Tätä on pidetty voittona Britannialle ja muille "pohjoisille" maille. Myös Suomessa hallituksen johtavat minsterit pääministeri Katainen etunenässä, ovat hyrisseet tästä tyytyväisyyttään. Mutta selvää toki oli, että jos unionin jäsenmaat joutuvat säästökuurille taloudessaan, on myös unionin pakko säästää omia menojaan.
4. Suomi on kuulunut jo vuosia EU:n nettomaksajiin ja maan maksuosuus on ollut viime vuosina hienoisesa nousussa. Tämä on tarjonnut perussuomalaisille ja muille oppositiopuolueille, nyt siis myös keskustalle, oivan hallituksen haukkumiskohteen. Miten Suomi sitten onnistui tavoitteissan Brysselin huippukokouksessa?
5. Tästä ei ole päästy yksimielisyyteen, sillä eri tahoilta sinkoillaan julkisuuteen aivan erilaisia lukuja ja numeroita. Maataloustuista saatiin ilmeisesti aikaan Suomen kannalta varsin hyvä tulos, sillä jopa MTK ilmoitti olevansa tyytyväinen EU:n Suomelle vuosina 2014-2020 maataloustukiaisiin, jotka lienevät yhteensä 600 miljoonan euron luokkaa. Valtio maksaa sitten maanviljelijöille vielä tuplasti lisää tukea. Itä- ja Pohjois-Suomen eli maamme "köyhien alueiden" EU:lta saamat avustukset vähenevät viidellä eurolla per nuppi, mitä keskusta on tietenkin ikään kuin vanhasta muistista paheksunut. Kovin merkittävältä tuo alennus ei kuitenkaan vaikuta. EU-nimisteri Alexander Stubb on kertonut, että muualla unionissa on vielä paljon köyhimpiä alueita, sillä köyhien alueiden listalla esimerkiksi Pohjois-Karjalan taakse jää vielä reilut sata (108) muuta aluetta.
6. Nyt kiistellään poliitikkojen ja virkamiesten kesken julmetusti siitä, paljonko Suomi joutuu vuosina 2014-2020 maksamaan vuodessa lisää EU:lle. Valtiovarainministeriön virkamiesten laskelmien mukaan Suomi voisi joutua pahimmoilleen maksamaan lisää 200 milj. euroa nettona per vuosi, kun taas esimerkiksi Alex Stubb on sanonut, että Suomen osuus kasvaisi mainitun seitsemän vuoden aikana yhteensä vain 500 milj. euroa, bruttona. Timo Soini panee tietenkin paljon paremmaksi, sillä persujen laskelmat kuulemma osoittavat, että Suomi joutuu koko tällä vuosikymmenenellä eli vuoteen 2020 asrti maksamaan EU:lle bruttona kaikkiaan viisi miljardia euroa.
7. No, onhan tuo Soini hatustaan tempaisema 5 miljardia toki paljon komeampi luku kuin 500 miljoonaan ja sitä paitsi persujen ja heidän kannattajiensa helpompi muistaa! Miljoonat ja miljardit, brutot ja netot, per nupit ja per alueet menevät siis puheissa ja väittelyssä aivan ihanasti seikasin ja heittelevät häränpyllyä äänestäjien mielissä! Jokainen voi valita tästä sekamelskasta itselleen mieluisimman luvun ja tarkastelutavan.
8. Eniten porua on herättänyt se, että pohjoismaista Ruotsi ja nyt Tanskakin pääsivät jonkinlaiseen kultapossukerhoon, sillä EU maksaa molemmille maille jäsenmaksupalautusta. Aiemmin tähän ryhmään ovat kuuluneet jo mm. Britannia ja Saksa.
9. Tuntuu hieman vaikealta ymmärtää, miksi Suomi ei tälläkään kerralla edes vaatinut jäsenmaksun palautusta. Tanska vaati topakan naispääministerinsä johdolla ja uhkasi yksinkertaisesti romuttaa koko unionin budjetin, jollei maan vaatimukseen suostuta - ja suostuttiinhan siihen tietysti! Jyrki Katainen ja Alex Stubb yrittävät nyt vain tyyynnytellä suomalaisia siitä, että meidän jäsenmaksuosuutemme on jo tähän asti ollut ko. vertailumaita pienempi, joten Suomen vaatimus ei olisi mennyt läpi.
10. No, pitää muistaa, että maksoihan Suomi sotakorvauksensakin ainoanana maana viimeistä penniä myöten ja aivan yksin. Parikymmentä vuotta sitten emme kinunneet Kreikan tavoin keneltäkään apua talouslaman iskiessä. Kyllähän me toki tämänkin "iskun" kestämme, eli toki meidän pitää maksaa nurisematta unionille myös osa monikulttuuristen maiden kuten Britannian, Saksan, Tanskan ja Ruotsinkin jäsenmaksuista eli vasta osaltamme näiden maiden saamista maksunpalautuksista. Meidän ei pidä ruikuttaman, mehän olemme Euroopan rikkain ja menestyvin maa! Maamme ei ole ollut köyhä eikä siksi jäänyt, vaikka entisajan viisuntekijät yrittivätkin meille muuta vakuutella.
11. Vasemmistoliiton ex-meppi Esko Seppänen on blogissaan aivan kuumana toivottaen Jyrki Kataisen hornan kattilaan ("Piru sinut periköön, Katainen") . Onko hallitus Kataisen, Stubbin ja Urpiaisen johdolla jyrännyt ja pettänyt meitin? Puhuvatko EU-johtajat ja suomalaiset ministerit ja virkamiehet jälleen kerran "mustan valkoiseksi"? Annetaanko meille kenties jopa tahallisesti väärää tietoa EU-maksuista, ja miksi tuntuu olevan niin hirmuisen vaikeaa selvittää, mitä Suomi itse asiassa joutuu maksamaan ja miten paljon Suomen maksuosuus todellisuudessa nousee?
12. Onko tämän takana myös poliittista peliä ja suhmurointia? Pyrkiikö Suomi Jyrki Kataisen ja Alex Stubbin johdolla olemaan EU:n mallioppilas, jotta heidän oma painoarvonsa nousisi, kun unioni tulevaisuudessa jakelee huippuvirkoja? Olli Rehnin komissaarikausi lähenee loppuaan ja suuret puolueet ovat sopineet jo vuosia sitten siitä, että seuraava suomalainen komissaari on kokoomuslainen.
13. Jos Suomelle lankeaa vain tavallisen rivikomissaarin posti, kohdistuu valinta melkoisella todennäköisyydellä Alex Stubbiin. Mutta entäpä jos Suomi saa EU:n mallioppilaana itse pääpirun eli komission puheenjohtajan paikan Portugalin José Manuel Barosson jälkeen? Silloin Suomen ehdokkaana ei ole Stubb, vaan pääminsteri Jyrki Katainen. Tähänkö Katainen on kiltillä linjallaan ja myöntyväisellä suhtautumisellaan unionissa koko ajan tähdännyt?
Sopuisa avajaisistunto
1. Eduskunta palasi eilen lähes kaksi kuukautta kestäneeltä joululomaltaan ja valitsi ensimmäisiksi töikseen puhemiehet. Reilun 40 vuoden ajan puhemiehet on valittu sopuisasti suurimpien puolueiden ehdokkaista. Nyt oli kuitenkin luvassa jotain uutta.
2. Kansanedustaja Tuija Brax vaati jo viime joulukuun puolivälissä eduskunnan toisen varapuhemiehen vaihtamisesta. Tuolla pallilla istui perussuomalaisten Anssi Joutsenlahti, entinen SMP:n veteraanipoliitikko ja rovasti Kankoonpäästä. Joutsenlahti valittiin vuoden 2011 vaaleissa äänivyöryllä Arkadianmäelle, kun hän oli vaalikampanjassaan pyhästi luvannut, ettei nostaisi lainkaan kansanedustajan palkkaa; hän on eläkkeellä pappisvirastaan.
3. Tuija Brax, joka on istunut monta vuotta eduskunnan puhemiesneuvostossa, lateli blogissaan tähän tapaan:
- Koskaan aiemmin en ole nähnyt tilannetta, jossa oppositiota edustava varapuhemies ei reagoi työjärjestykseen ylipäätään, saati esitä näkökulmia opposition toiveista. Nyt tätä passiivista viran päällä istumista on saatu seurata koko alkanut vaalikausi ja eilisen jälkeen on tullut aika puhua suoraan... varapuhemies Anssi Joutsenlahti ei ole alkuunkaan aktiivinen toimija. Olisiko opposition ja koko poliittisen keskustelun etu, jos opposition edustajaksi helmikuun äänestyksissä valittaisiin sellainen varapuhemies, joka pitää opposition oikeuksista kiinni ja jonka aktiivisuuteen ja osaamiseen voi luottaa niin eduskunnan täysistunnon johtamisessa kuin Suomea ulkomailla edustettaessakin?
4. Olisi siis melko varmaa, että Joutsenlahden paikasta jouduttaisiin äänestämään ilman, että vaalin lopputulos oli etukäteen kirkossa kuulutettu. Näin myös tapahtui, sillä keskusta ilmoitti viime tipassa asettavansa toisen varapuhemiehen vaaliin ehdokkaaksi Mari Kiviniemen. Suljetussa lippuäänestyksessä Joutsenlahti veti kuitenkin pidemmän korren, sillä Kiviniemi sai vain 49 ääntä Joutsenlahden 114 ääntä vastaan. Kun keskustalla on eduskunnassa 35 edustajaa, sai Kiviniemi siis 15 ääntä muista puolueista.
5. Persut ja Timo Soini repivät tietenkin pelihousunsa kepun sooluilun takia. Soini jyrisi, että "tällaiset näytelmät" eivä sovi eduskuntaan. Soinin mukaan "pelisäännöistä" tulisi pitää kiinni. Mistä ihmeen pelisäännöistä? Soinin mukaan siitä, että "kun on sovittu, että eduskunnan kolme suurinta puoluetta saavat itsenäisesti asettaa ehdokkaat", niin tähän kaikkien kansanedustajien on tyytyminen.
6. Soinin perustelut ovat kyllä syvältä ja osoittavat vain, miten huteralla pohjalla eduskunta todellisuudessa toimii. Vaikka jonkun kolmanneksi suurimman puolueen "itsenäisesti" nimeämä puhemiesehdokas olisi millainen tollo ja tahvo hyvänsä, olisi eduskunnan "sovittujen pelisääntöjen" mukaisesti pakko valita tämä tyyppi puhemieheksi eikä äijää saisi millään ilveellä viheltää vaihtoaitioon. Käsittämätöntä! Missä tällaisista pelisäännöistä on sovittu, ja jos on, niin eikö tällaisia typeriä sääntöjä olisi jo korkea aika tarkistaa! Mutta samaa metodia ja "sovittuja pelisääntöjä" noudattaen suurimmat puolueet nimeävät ja valituttavat omat ehdokkaansa myös eduskunnan valiokuntien puheenjohtajiksi.
7. Ihmeellisintä kuitenkin oli, että ykköspuhemieheksi valittu Eero Heinäluoma puuttui tuoreeltaan keskustan "välistävetoon". Don Eero sanoi, että keskustan veto tuli "puskan takaa". Heinis toivoi, että "ryhmät pystyisivät etukäteen keskustelemaan valinnoista ja menettelytavoista". Mutta eikö juuri eduskunnan täysistunto ole se paikka, missä tällaisista valinnoista tulisi avoimesti keskustella, eikä tyytyä tekemään poliittisia lehmänkauppoja vallan kulisseissa ja tulla sen jälkeen vain ikään kuin muodon vuoksi täysistuntosaliin äänestyslippuja uurnaan pudottelemaan! Huomaa kyllä, että Don Eeron poliittinen koti on SAK ja että hän on vallan hämärien kammareiden ja kähminnän suurmestareita. Sietämätöntä.
8. Tätä taustaa vasten ei ole mikään ihme, että Eero Heinäluoman kannatus on puhemiehen vaalissa laskeunut vuosi vuodelta. Vuonna 2011 Heinäluoma sai puhemiehen vaalissa 168 ääntä, vuonna 2012 taas 156 ääntä ja nyt enää 153 ääntä. Sama laskeva trendi ilmenee vielä selvemmin varapuhemies Anssi Joutsenlahden äänimärässä: 184, 148 ja 114. Ainoastaan ensimmäisen varapuhemiehen eli Pekka Ravin (kok) äänimäärä on ollut nousussa.
9. Mutta saihan Sauli Niinistökin vuonna 2010 puhemiehen vaalissa alle puolet jaossa olleista äänistä eli vaivaiset 85 ääntä. Tuolloin kansanedustajat olivat kyllästyneet Niinistön koulumestarimaisiin otteisiin ja edustajien pompotteluun. Niinistöä kohtaan osoitetussa näpäytysoperaatiossa olivat mukana myös demarit, aivan ilmeisesti juuri Don Eeron johdolla.
10. Kokoomuksen Sampsa Kataja olikin minusta tänään aivan oikeassa, kun hän syytti mainitulla perustella Don Eeroa selkäänpuukottamisesta vuonna 2010 ja nyt jeesustelusta. Sampsa Katajan mukaan Eero Heinäluoma hääri vuonna 2010 "pääorganisaattorina" Niinistön selkäänpuukottamisessa ja näpäyttämisoperaatiossa. Don Eero ei ole tämän vuoksi oikea henkilö arvostelemaan keskustaa sen eilen osoittamasta sooloilusta.
11. Persujen ryhmäpuheenjohtajan vaalissa nähtiin hupaisa näytelmä, kun etukäteen ehdokkuttaan kovasti hehkuttaneelta Kaj Turuselta meni tosipaikan tullen pupu pöksyyn ja hän ilmoitti luopuvansa asettumasta Pirkko Ruohonen-Lernerin vastaehdokkaaksi. Suorastaan koomiselta näytti, miten tämä Turunen heilutti TV-kameroiden edessä voitonmerkkiään ja puheli jotain käsittämätöntä "win-winistä" ja siitä, että sehän olikin itse asiassa juuri hän, joka oli voittanut: Rauta-Rouvaksi kutsuttu Pirkko oli kuulemma luvannut tulla ryhmän johtamisessa "Kaitsun linjoille". Turunen yritti myös vakuutella, ettei Timo Soini ollut vaatinut häntä luopumaan omasta ehdokkuudestaan. Niin, ei varmaankaan - kaikkihan toki tämän kernaasti uskovat.
12. No, niin, nyt tämä "hullunkurinen perhe" tai oikeastaan perheet (puolueet) ovat sitten jälleen koolla päättämässä, niin kuin kaunis sanonta kuuluu, "yhteisistä asioistamme". Tästä tulikin mieleen, että mitä nimiä mahtaisivat listata kärkipaikoille, jos kysytään, ketkä kuuluvat sarjaan "Arkadianmäen sietämättömimmät paskiaiset"?
1. Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen on kirjoittanut Kanava -nimisen aikakauslehden numerossa 1/2013 julkaistun artikkelin ammattivalittajista.
2. Kirjoitus on saanut neutraalilta vaikuttavan otsikon "Oikeusvaltion on siedettävä myös ammattivalittajat". Kirjoituksesta huokuu kuitenkin syvä vastenmielisyys Arolaisen ammattivalittajiksi leimaavia ihmisiä kohtaan. Arolainen antaa ymmärtää, että kyseiset henkilöt, joilla Arolainen tarkoittaa yksinomaan maallikoita - ei siis esimerkiksi asianajajia - syyllistyisivät "järjestelmän väärinkäyttöön" ja tuottaisivat tuomioistuimille ja viranomaisille "paljon vaivaa".
3. Teuvo Arolaisen nimi tuli tässä blogissa esille viime syksynä, kun KHO antoi ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomion kanssa ristiriidassa olevan pakkohoitopäätöksen; olen selostanut KHO:n päätöstä blogissa nro 635/15.9.2012. KHO käsitteli ko. asian täysistunnossaan ja perusteli ratkaisuaan laajasti, mutta lähinnä muodollista laatua olevilla seikoilla. Niissä annettiin muun muassa ymmärtää, että EIT:llä ei olisi ollut tiedossaan kaikkia Suomen lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä koskevia seikkoja.
4. Kuten edellä mainitussa blogijutussani kerroin, KHO:n päätöksen todelliset syyt näyttäisivät olleen osin toisenlaisia. Ne paljastuivat sattumalta KHO:n viestintäpäällikön päätöksen johdosta Yle Uutisille antamasta lausunnosta. Teuvo Arolainen totesi ko. lausunnossaan, että ko. asiaa ja päätöstä pidettiin KHO:ssa erittäin tärkeänä, koska erilainen päätös olisi voinut mullistaa nykyiset hoitokäytännöt. Jos KHO:n ratkaisu olisi ollut toinen - toisin sanoen jos KHO olisi hyväksynyt EIT:n tekemän linjauksen - olisi pakkohoitoon määräämisen tavat jouduttu Teuvo Arolaisen mukaan miettimään kokonaan uusiksi. Uskon, että nämä viestintäpäällikön mainitsemat seikat muodostivat KHO:n ratkaisun todellisen perustan, vaikka KHO ei tietenkään halunnut tuoda julkilausutuissa perusteluissaan niitä nimenomaisesti esille. Suomen valtio yritti tämän jälkeen KHO:n päätökseen tukeutuen saattaa EIT:n ko. jaostoratkaisun saman tuomioistuimen laajennetun kokoonpanon käsiteltäväksi, mutta veti hankkeessa vesiperän, sillä EIT torjui valtion pyynnön. Nyttemmin muun muassa Kuopion hallinto-oikeus on asettunut asian suhteen omassa plenum-päätöksessään EIT:n omaksumalle kannalle.
5. Teuvo Arolaista voidaan siis pitää tietyllä tavalla "totuudenpaljastajana". Puhuuko Arolainen sitten totta myös Kanava-lehden kirjoituksessaan? Arolainen tukee esittämiään väitteitä monilla viittauksilla ja osin myös tilastoilla, joita ei ole syytä epäillä vääriksi. Kysymyksessä on kuitenkin puhdas mielipidekirjoitus asiasta, josta tuskin on edes mahdollista esittää ehdotonta totuutta, vaan ainoastaan kirjoittajan omia käsityksiä. Se, mistä Arolaista voidaan kritisoida, on kirjoituksen yksipuolisuus ja selvä tendenssimäisyys. Arolaisen sanoma on selvä: ammattivalittajat pitää "tuomita," heitä saa ja pitääkin mollata ja heidän toimintaansa on syytä rajoittaa. Kirjoituksessa tosin päädytään muodollisen hurskastelevaan sävyyn lopputulemaan, jonka mukaan oikeusvaltiossa pitää sietää myös ammattivalittajia. Arolainen joutuu nimittäin myöntämään, että valittajat - hän ei kuitenkaan tarkoita tässä kohdin nimenomaisesti mollaamian "ammattivalittajia" - ovat "silloin tällöin" oikeassa. Tämä ei kuitenkaan muuta kirjoituksen yleissävyä ja tarkoitusta.
6. Arolainen erottaa ammattivalittajissa ("valitustehtailijoissa") kolmenlaisia ihmisiä: oikeustaistelijoita, propagandisteja ja painostajia. Yhteistä näille ihmisille on TA:n mukaan muun muassa se, että kaikki yrittävät hyödyntää mediaa "tarjoamalla väitetyistä vääryyksistä värikkäitä kertomuksia". Arolainen ottaa kirjoituksensa lähtökohdaksi dosentti Johan Bäckmanin laajaa julkisuutta saaneet toimet eli "kohudosentin" tehtailemat kantelut, valitukset ja rikosilmoitukset. Samaan epäilyttävään kastiin Arolainen lukee sitten muitta mutkitta myös muun muassa Eurooppalaisen oikeusturvan keskusliiton (EOK), Vakuutusongelmaisten liiton, Hannu Karpon (ja yleensä kaikenlaiset "hannukarpot") sekä hännänhuippuna kaikenmaailman blogistit ja laajat "yhteen asiaan keskittyvät erikoissivustot". Yksittäisistä ammattivalittajista Arolainen mainitsee Reino "Pihti" Virtasen.
7. Huvittavana yksityiskohtana on syytä mainita, että juridiikkaa käsittelevistä blogeista Arolainen mainitsee esimerkkinä oikeusmurha.com -nimisen sivuston, joka kertoo "rumat yksityiskohdat" oikeusmurhista, joihin "on sotkeutunut yli 270 tuomaria, poliisia, syyttäjää, kaksi asianajajajaa ja useita lohjalasvirkamiehiä". Arolainen mainitsee esimerkkejä myös KHO:een, oikeuskanslerille ja oikeusasiamiehelle valituksia, kanteluita ja purkuhakemuksia tehtailevista ihmisistä.
8. Myös "takavuosien tunnettu liikemies" Kari Uoti, joka Arolaisen mukaan kuuluu ryhmään "painostajat", saa viestintäpäälliköltä kritiikkiä osakseen. TA:n mukaan Kari Uoti on vuosien kuluessa käynyt lukuisten omia asioitaan selvitelleiden virkamiesten ja journalistien "kimppuun" kaikin lain suomin keinoin; näistä yrityksistä huomattavan moni on Arolaisen mukaan myös epäonnistunut. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Arolainen on itse entinen journalisti eli entinen Hesarin rikos- ja oikeustoimittaja, joka haki 2-3 vuotta sitten journalistiikan vierailevan professorin virkaa Tampereen yliopistosta. Kollega Jukka Kemppinen onkin blogissaan ihastellut Arolaisen kirjoituksia.
9. Jokainen voi toki olla valituksia ja kanteluja tekevistä ihmisistä mitä mieltä haluaa, nimitellä heitä ja esitellä käsityksiään "arvovaltaisissa" kultturelleissa julkaisuissa. (Kanava-lehden avustajista muistetaan myös esimerkiksi asianajaja Matti Norri oikeudenkäyntimenettelyn "uudistamista" koskevista raflaavista kirjoituksistaan.) Hieman oudolta kuitenkin vaikuttaa, että ylimmän tuomioistuimen palveluksessa oleva virkamies leimaa kirjoituksessaan jokseenkin kaikki useita valituksia tehneet ihmiset ammattivalittajiksi (vrt. ammattirikolliset) ja rinnastaa heidät muitta mutkitta "valtakunnan kohudosenttiin" ja kaikki juridiikkaa käsittelevät blogit oikeusmurha.com -sivustoon. On toki myönnettävä, että maassa on monia jatkuvasti eri viranomaisten ja tuomioistuiminen puoleen kääntyviä henkilöitä, joiden valitukset ja kantelut eivät johda mihinkään ja jotka omalta osaltaan työllistävät (muutenkin hieman turhaantuneita) virkamieheiä ja tuomareita. Kaikki heistä eivät kuitenkaan ole pikku-bäckmanneja tai oikeusmurha.comissa esitettyjen mielipiteiden kannattajia.
10. Nimike "ammattivalittaja", jonka Arolainen rinnastaa kverulanttiin, on jo sinänsä halventava ja yleistävä. Arolaisen mukaan ammattivalittajan nimen ansaitsee henkilö, joka "hakee toistuvasti muutoksia viranomaisten ratkaisuihin tai menettelyyn". Käsite "toistuva valittaminen" on kuitenkin aika epätarkka, mutta ilmeisesti Arolaiselle (ja KHO:lle) riittää, että jo muutaman "turhan valituksen" tehneeseen ihmiseen voidaan lyödä ammattivalittajan leima. Turhia valituksia lienevät TA:n mukaan luultavasti kaikki sellaiset valitukset ja kantelut, jotka eivät johda valituksenalaisten päätösten muuttamiseen tai aiheuta toimenpiteitä ylimpien laillisuusvalvojien taholta.
11. Hieman huolestuttavaa Arolaisen kirjoituksessa on yksipuolinen tarkastelutapa eli se, ettei hän ymmärrä tai ole ymmärtävinään, mistä nämä hänen kverulanteiksi leimaamiensa ihmisten lukuisat valitukset ja kantelut oikein kumpuavat. Kun jotkut oikeustaistelijat ovat vuosien kuluessa lähestyneet myös minua oikeusongelmissaan, olen voinut panna merkille, että syitä Arolaisen vaikertamaan asiantilaan on myös ja jopa varsin usein nimenomaan niissä viranomaisissa, virkamiehissä ja tuomioistuimissa, joiden päätöksistä tai menettelystä kyseiset ihmiset valittavat, kantelevat tai hakevat purkua. Virkamiehen, kuten esimerkiksi juuri Arolaisen, joka ei itse joudu käsittelemään sanottuja asioita ja niistä tehtyjä valituksia, vaan jonka tehtäviin kuuluu nimenomaan työnantajansa puolustelu, on tietenkin vaikea tätä nähdä saati myöntää.
12. Jos viranomaisessa asioiva ihminen tai oikeusjutun asianosainen ei saa asiassaan perusteltua päätöstä, jolla hänen hakemuksensa tai kanteensa on hylätty, ei ole kovin kummallista, että hän ei hyväksy ratkaisua tai epäilee viranomaisen tai tuomioistuimen ratkaisseen asian mielivaltaisesti tai suosineen vastapuolta. Sama tunne ja vaikutelma saattaa syntyä, jos asianosainen kokee asian käsittelyssä, että häntä ei kuulla tai hänelle ei ole varattu todellista mahdollisuutta osallistua asian selvittämiseen taikka hänen mielipiteilleen ei anneta arvoa tahi häntä kohdellaan jollakin muulla tavalla epäoikeudenmukaisesti.
13. Myös erilaiset valituskiellot ja valituslupasäännöstöt ovat omiaan kaventamaan ihmisten oikeusturvaa eli saada asia valituksen avulla muutoksenhakuoikeuden tai ylemmän viranomaisen tutkittavaksi. Kirjallinen menettely, jossa käsittelyn julkisuus ei toteudu - hallinto-oikeuksissa ja KHO:ssa vallitsee lähestulkoon "umpikirjallinen" käsittely - lisää ihmisten ja oikeusjutun asianosaisten menettelyä ja tuomioistuinta kohtaan tuntemaa epäluuloa. Jos asianosainen pyytää asiassa suullista käsittelyä hallinto-oikeudessa, KHO:ssa tai vaikkapa hovioikeudessa, hän saattaa usein saada varsin ylimalkaisen ja ylimieliseltä vaikuttavan vastauksen, jossa vain lyhyesti todetaan, että "suulliseen käsittelyyn ei ole aihetta". Erityistuomioistuimista etenkin vakuutusoikeuden toiminta herättää jatkuvasti närää, ja hallinto-oikeuksien ja KHO:n väitetään toimivan - eikä aivan syyttä - käytännössä usein lähinnä vain hallinnon jatkeena, joka kokee tehtäväkseen viranomaisten menettelyn ja valituksenalaisten päätösten siunaamisen eikä toimi todellisena oikeusturvaa antavana instanssina. KHO:n pakkohoitopäätös viime syksynä on tästä oivallinen esimerkki. Julkista valtaa käyttävien vakuutuslääkäreiden nimiä tai sidonnaisuuksia ei haluta kertoa ja tuomareilla on sellaisia sivutoimia (välimiestehtävät), joista oikeusjutun asianosaiset eivät ole oikeutettuja samaan tarvittavia tietoja jne. - Mainittakoon tässä kohdin, että viimeksi tänään annetussa KKO:n ennakkopäätöksessä (KKO 2013:8) vakuutusoikeutta on hieman "tukistettu" päätöksen puutteellisista perusteluista.
14. Tätä epäkohtien listaa voitaisiin jatkaa pitkään. Yhteisenä piirteenä niille on se, että viranomaisissa ja tuomioistuimissa asioimaan joutuvat ihmiset eivät koe menettelyä ja/tai ratkaisua oikeudenmukaiseksi. Vaikka perustuslaissa ja muissa laeissa julistetaan tuomioistuimien riippumattomuutta tai viranomaisten ja oikeusasteiden puolueettomuutta taikka hyvää hallintoa, ja KHO:n presidentit vakuuttelisivat juhlapuheissaan miten hartaasti tahansa, että "oikeusvaltiotalossa" kaikki olisi hyvin tai suorastaan erinomaisesti, ei tämä vakuuttelu auta paljoakaan, jos viranomaisten ja tuomareiden menettelytavat ovat käytännössä asenteellisia, ylimielisiä tai suorastaan töykeitä eli kaiken kaikkiaan sellaisia, että ne eivät ole omiaan herättämään luottamusta käsittelyn puolueettomuuteen ja asianmukaisuuteen, vaan antavat päin vastoin aiheen epäillä, että ihminen on joutunut omassa asiassaan mielivaltaisen, puolueellisen tai muutoin epäasianmukaisen taikka ylimielisen kohtelun kohteeksi. Viranomaisen tai tuomioistuimen ratkaisu voi toki olla aivan oikea ja kohtuullinen, mutta virkamiesten tai tuomareiden toiminta ja ratkaisujen perustelut eivät silti läheskään aina vakuuta ihmisiä siitä, että näin todella olisi asian laita.
15. Jos oikeudenkäynnistä tai hallinnosta puuttuu koettu oikeudenmukaisuus, siitä puuttuu itse asiassa kaikki oleellinen. Menettelyn koetun oikeudenmukaisuuden kannalta keskeisiä asioita ovat asianosaisten tosiasiallisten osallistumismahdollisuuksien turvaaminen, heidän asianmukainen kohtelunsa oikeudenkäynnissä tai hallinnossa, menettelyn vuorovaikutuksellisuus, tuomareiden ja virkamiesten puolueettomuus ja ammattietiikka sekä ratkaisujen seikkaperäinen ja ymmärrettävä perusteleminen. Jos näissä kohdin on puutteita, ei ole kovin kummallista, jos kanteluja ja purkuhakemuksia tehdään myös toivottomilta näyttävissä tapauksissa.
16. Minusta myös valitustehtailua, josta Arolainen Kanavassa vaikertaa, tulisi tarkastella edellä mainittua taustaa vasten ja yrittämällä nähdä, mitä epäkohtia ja puutteita viranomaisten ja tuomioistuinten menettelyssä ja ratkaisuissa tai niitä koskevassa lainsäädännössä saattaisi olla. En usko, että kaikki Arolaisen ammattivalittajiksi leimaamat ihmiset, tuskin edes suurin osa heistä, kokisivat jonkinlaista sairaalloista nautintoa tai toimisivat pelkästään kiusantekotarkoituksessa valituksia tai kanteluja tehdessään. Monet heistä voivat toki olla aidosti huolissaan oikeusturvastaan ja siitä, onko heitä kohdeltu asianmukaisesti ja yhdenvertaisesti ja ovatko he saaneet oikeutta. Minusta on outoa, jos tuomari tai virkamies ei tätä ymmärrä tai haluaa sivuuttaa kyseisen näkökohdan kokonaan.
17. Korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus ovat jo jonkin aikaa vaatineet lainsäätäjältä toimia, joilla "turhien ja jatkuvien" valitusten ja kantelujen tekemistä voitaisiin saada aisoihin. Minusta valituslupahakemusten, valitusten tai kantelujen leimaaminen sanotussa määrin merkittäväksi epäkohdaksi tai suuren luokan ongelmaksi on kyllä liioilteltua, kun otetaan huomioon, että tuomioistuinlaitoksessa, myös KKO:ssa ja KHO:ssa, on paljon vakavampiakin epäkohtia ja puutteita.
18. Lainsäätäjä on nähnyt oikeaksi kuulla KKO:n ääntä ja toivomusta. Tässä tarkoituksessa lakiin (OK 15:1.4) on otettu tämän vuoden alussa voimaan tullut säännös, jonka mukaan muun hakijan kuin viranomaisen on käytettävä oikeudenkäyntiasiamiestä tai -avustajaa OK 31 luvussa tarkoitetussa tuomiovirhekantelua tai tuomion purkamista koskevassa asiassa korkeimmassa oikeudessa. On siis lähdetty siitä, että "ammattikantelijoina" esiintyvät kyseisissä asioissa nimenomaan hakemuksia "tehtailevat" maallikot. Heidät on haluttu saattaa ko. lainmuutoksella ruotuun epäämällä heiltä oikeus kantelu- ja purkuhakemusten tekemiseen omin päin eli ilman lakimiesasiamiestä tai avustajaa.
19. Mikä sitten neuvoksi, jos asianosaisen asiamiehenä tai avustajana toimiva lakimies haksahtaa tekemään KKO:lle "turhan" kantelu- tai purkuhakemuksen? Kyllä tämänkin varalta laista keinoja löytyy! Tämän vuoden alusta on nimittin tullut voimaan lainsäädäntö, jolla on huomattavasti tiukennnettu oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien kelpoisuutta ja haluttu valvoa entistä tehokkaammin heidän toimintaansa. Nyt myös muut lakimiehet kuin asianajajat on saatettu valvonnan piiriin perustamalla muille kuin asianajajille ja julkisille oikeudenkäyntiavustajille uusi lupajärjestelmä. Lakimies tarvitsee nykyisin erityisen luvan toimia asiamiehenä tai avustajana tuomioistuimessa, ja hän on velvollinen noudattamaan samansisältöisiä ammattieettisiä sääntöjä kuin asianajajat ja julkiset oikeusavustajatkin.
20. Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja ("lupalakimies") on tehtävissään oikeuskanslerin, Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan sekä erityisen oikeudenkäyntiavustajalautakunnan (huh, mikä nimike, melkein kuin jatkokäsittelylupajärjestelmä) valvonnan alainen. Myös tuomioistuimilla on oikeus ja velvollisuus valvoa asiamiesten ja avustajien toimintaa. Tässä tarkoituksessa tuomioistuin voi kieltää lakimieheltä esiintymisen asiamiehenä tai avustajana tietyssä asiassa tai, "jos siihen on syytä", muissakin asioissa kolmen vuoden ajan, jos lakimies osoittautuu tuomioistuimen käsityksen mukaan epärehelliseksi, ymmärtämättömäksi tai taitamattomaksi taikka jos hänet havaitaan toimeensa muutoin sopimattomaksi. Vaikka esiintymiskieltoa ei määrättäisi, tuomioistuin voi ilmoittaa asiamiehen tai avustajan töpeksinnästä valvontalautakunnalle, joka voi ryhtyä lakimiestä vastaan kurinpitotoimiin.
21. Siis jos esimerkiksi joku "lupalakimies" erehtyy hakemaan KKO:lta "turhaan" tuomion purkamista tai kantelee lainvoimaisesta päätöksestä aiheettomasti, KKO voi lätkäistä hänelle esiintymiskiellon tai ilmoittaa asiamiehen menettelystä valvontalautakunnalle. Lisäksi tuomioistuinten suoritteista perittäviä maksuja koskevaan lakiin on hiljattain ehdotettu tuntuvia korotuksia, joilla voidaan tehokkaasti ehkäistä esimerkiksi juuri "turhien" valitusten ja kantelujen tekemistä. - Kyllä ei turhia kantelu- ja purkuhakemuksia enää tämän jälkeen KKO:lle tehdä!
1. Sarjaan korkeimman oikeuden (KKO) eriskummallisia prejudikaatteja saatiin eilen uusi lisä, kun KKO antoi ennakkopäätöksen raiskaukseen syyllistyneen poliisin väitettyä virka-aseman väärinkäyttämistä koskevassa asiassa. Korkein oikeus katsoi, että raiskaukseen syyllistynyt poliisimies ei käyttänyt virka-asemaansa väärin, vaikka hän oli virkamerkin näyttämällä saanut houkutelluksi kadulla yöllä tapaamansa karkumatkalla olleen 16-vuotiaan tytön asuntoonsa, missä sitten oli toteuttanut katalan aikeensa ja raiskannut tytön.
Seloste KKO:n ennakkopäätöksestä 2013:6 löytyy tästä.
2. KKO:n julkaisemassa selosteessa ei ole kerrottu koko tapausta, vaan siinä on keskitytty yksinomaan virka-aseman väärinkäyttämistä koskevaan asiaan, mistä KKO:ssa oli enää kysymys. Tämän vuoksi on paikallaan selostaa tapausta tarkemmin niin kuin siitä on aikanaan kerrottu lehdistössä.
3. Raiskaus tapahtui jo vuonna 2006 Helsingissä, kun Helsingin järjestyspoliisissa työskennellyt 51-vuotias konstaapeli oli tavannut 16-vuotiaan teinitytön yöllä kadulla. Poliisille selvisi, että kaupungin keskustassa hortoillut tyttö oli vailla yöpaikkaa, sillä tämä oli karannut kotoaan. Tyttö kertoi, ettei hänen matkapuhelimensa ollut päällä, eivätkä hänen vanhempana tienneet, missä hän oli.
4. Sen sijaan, että poliisimies olisi toimittanut tytön kotiin tai lastensuojeluviranomaisten huostaan, mies alkoi houkutella tyttöä asunnolleen. Mies kertoi olevansa poliisi ja näytti tämän vakuudeksi tytölle virkamerkkinsä. Tyttö lähtikin miehen asunnolle, jossa poliisi tarjoille tytölle nelosolutta, kunnes tämä sammui. Tämän jälkeen poliisisetä raiskasi tytön kaksi kertaa ja otti tiedottomasta uhristaan kännykkäkamerallaan 17 kuvaa, joista osa oli lähikuvia. Kuvat raiskaaja tallensi tietokoneelleen.
5. Tyttö oli kertonut rikoksesta ystävillleen ja lääkärille ja tehnyt asiasta rikosilmoituksen poliisille. Hän kertoi luottaneensa mieheen siksi, koska tämä oli poliisi. Tekijä olisi kuitenkaan tuskin jäänyt koskaan kiinni, jollei tyttö olisi vuonna 2008 ottanut IRC-Gallerian kautta yhteyttä Helsingissä tuolloin toimintansa aloittaneeseen nettipoliisiin. Nettipoliisi Marko Forss piti tytön kertomusta uskottavana ja käynnisti rikosta koskevan esitutkinnan.
6. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 1.2.2010 syytetyn 2 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen raiskauksesta ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Käräjätuomari Eija Larinkoksen puheenjohdolla istunut käräjäoikeus määräsi ranagistuksen kuitenkin ehdolliseksi. Käräjäokeus hylkäsi tekijää vastaan nostetun syytteen virka-aseman väärinkäyttämisestä tai vaihtoehtoisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta. Poliisimies velvoitettiin maksamaan uhrilleen korvaukseksi psyykkisestä haitasta ja henkisestä kärsimyksestä 15 000 euroa. - Kostaapeli oli irtisanottu virastaan vuoden 2009 syksyllä.
7. Helsingin hovioikeus, jonne asianosaiset valittivat, tuomitsi 1.2.2011 antamallaan tuomiolla syytetyn raiskauksen ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisen lisäksi rangaistukseen myös virka-aseman väärinkäyttämisestä. Tekijälle tuomittiin näistä kolmesta rikoksesta ehdoton 2 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistus. Oikeudenkäyntiasiakirjat julistettiin salaisiksi 40 vuodeksi ratkaisun lopputulosta lukuun ottamatta.
8. Ainoastaan syytetty valitti hovioikeuden tuomiosta korkeimpaan oikeuteen, joka antoi tuomionsa eilen; todettakoon, että juttu esiteltiin ja siis ratkaistiin alustavasti jo 29.2.2012, eli jutun asiakirjat ovat kieräneet esittelyn jälkeen lähes vuoden viidellä jäsenellä ennen tuomion antamista. Korkein oikeus piti selvänä, että mies oli syyllistynyt raiskaukseen ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämiseen. Sen sijaan korkein oikeus pohti, syyllistyikö mies lain tarkoittamaan virka-aseman väärinkäyttämiseen, kun hän houkutteli teinin asunnolleen näyttämällä virkamerkkiään.
9. Korkein oikeus piti selvänä, että poliisimiehen ammatti ja virkamerkki saivat uhrin luottamaan raiskaajaan. Korkeimman oikeuden mielestä poliisimies ei virkamerkkiä esittäessään kuitenkaan antanut ymmärtää, että hän olisi ollut juuri silloin virkatehtävässä ja käyttämässä julkista valtaa. Poliisi saavutti siis tytön luottamuksen keinoilla, joita laki ei määrittele virka-aseman väärinkäytöksi. Siksi korkein oikeus hylkäsi syytteet virka-aseman väärinkäyttämisestä sekä vaihtoehtoisen syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta.
10. KKO:n mukaan pelkästään se, että poliisinviran haltija vapaa-aikanaan esittää virkamerkin, ei kuitenkaan merkitse, että hän sillä hetkellä ilmoittaa toimivansa ja toimii virkatehtävässään. Virkamerkin esittämiselle voi olla myös "muita syitä", toteaa KKO. (Sitä, mitä nämä muut syyt voisivat ollat, KKO:n perusteluissa kuitenkin vaietaan tyystin.) KKO:n mukaan poliisimiehen toimimisvelvollisuudet ja toimivaltuudet ovat laajat myös hänen vapaa-aikanaan. Kun virka-aseman väärinkäyttäminen on rangaistava kuitenkin vain tahallisena tekona, on KKO:n kannanoton mukaan perusteltua edellyttää, että virkatehtävä, johon poliisimiehen väitetään tietyllä menettelyllään vapaa-aikanaan ryhtyneen ja jossa virka-aseman väärinkäyttämisen väitetään tapahtuneen, on selvästikin merkinnyt julkisen vallan käyttöä, ja vastaavasti, että sellainen poliisimiehen toimimisvelvollisuus, jonka hänen väitetään laiminlyöneen, on ollut riittävän selvä.
11. Kotoaan karkumatkalla olevan 16-vuotiaan kohtaaminen kadulla öiseen aikaan on omiaan herättämään huolestuneisuutta kenessä tahansa, sanotaan KKO:n perusteluissa hieman hurskastelevaan sävyyn. Hovioikeuden tuomiossa viitattu poliisilain 9 §:n 3 momentin säännös ei kuitenkaan velvoita poliisimiestä ryhtymään vapaa-aikanaan kiireellisiin toimenpiteisiin vain siitä syystä, että tilanne on huolestuttava. Myöskään poliisilain 11 §:n säännös, johon syytteessä on viitattu, ei oikeuta poliisimiestä ottamaan kiinni alaikäistä, ellei tämän turvallisuutta uhkaa vakava ja välitön vaara. Kyseisessä tapauksessa mikään asiassa ei kuitenkaan viittaa siihen, että B:n turvallisuutta olisi syytteessä tarkoitetussa tilanteessa uhannut lainkohdissa tarkoitettu rikos tai välitön ja vakava vaara. Sellaisina ei voida pitää A:n itsensä taholta uhkaavaa vaaraa.
Mistään seikasta ei KKO:n mukaan voida myöskään päätellä, että tyttö olisi lähtiessään poliisimiehen seurassa tämän kotiin kello kaksi yöllä käsittänyt poliisin toimivan virkatehtävässään, tai että syytetty olisi poliisimiehenä häntä poliisilain nojalla tähän käskenyt tai määrännyt. Syytteessä ei ole edes väitetty syytetyn käyttäneen rikoslain 40 luvun 7 §:n 1 momentin 2 kohdan edellyttämällä tavalla väärin asemaansa käskyvallassaan tai välittömässä valvonnassaan olevaan henkilöön nähden.
12. KKO:n perustelujen mukaan on sinänsä selvää, että poliisimiehen ammatti ja sen osoitukseksi esitetty virkamerkki ovat saaneet tytön luottamaan syytettyyn. Tämän luottamuksen perusteena ei kuitenkaan voida katsoa olleen sen, että syytetty olisi toiminut sillä hetkellä virkatehtävässään, vaan sen, että poliisimiehiä ja poliisin ammattikuntaa kohtaan yleensä tunnetaan luottamusta, KKO päättelee. Syytetyn ei siten voida katsoa virkamerkin esittäessään toimineen poliisimiehenä virassaan eikä käyttäneen julkista valtaa virkatehtävässä.
13. KKO:n päättely ja lain tulkinta vaikuttaa toki lain säännösten sanamuodon valossa objektiivisesti arvioiden sinänsä johdonmukaiselta. Mutta, mutta. Eikö tulkinnassa ja päättelyssä olisi tullut lähteä nimenomaan siitä, millaiselta öinen tapaaminen kadulla vaikutti karkumatkalla ja hädissään olleen nuoren 16-vuotiaan tytön kannalta? KKO:n fundeerasi, että "mistään seikasta ei voida päätellä, että tyttö olisi lähtiessään poliisimiehen seurassa tämän kotiin käsittänyt poliisin toimivan virkatehtävässään". Tämä johtopäätös ei ole minusta vakuuttava, vaan päin vastoin voitaisiin perustellusti lähteä siitä, että tyttö on nimenomaan voinut luottaa siihen, virkamerkin esittänyt ja poliisiksi itsensä esitellyt mies toimi ja ryhtyi auttamaan häntä nimenomaan "virkansa puolesta".
14. Oikeuskysymys, johon KKO on halunnut ennakkopäätöksensä sanoman visusti rajata, tuntuu raiskausrikoksen härskiys huomioon ottaen melko makaaberilta; jokseenkin vähäisen yksityiskohdan tarkastelussa on sivuutettu, mitä rangaistuksen mittaamiseen tulee, itse pääasia eli raiskausrikoksen vakavuus. Kysymyksessä on todella vakava rikos, jossa poliisi on käyttänyt törkeällä tavalla ("viekkaudella ja vääryydellä" ) hyväkseen 16-vuotiaan nuoren tytön hädänalaista asemaa ja tämän poliisia kohtaan tuntemaa luottamusta.
15. Se, oliko raiskaaja syyllistynyt myös virka-aseman väärinkäyttämiseen, ei minusta olisi saanut vaikuttaa teosta tuomittuun rangaistukseen. KKO on kuitenkin alentanut tuomittua vankeusrangaistusta kolmella kuukaudella nimenomaan sen vuoksi, että syytetty ei ollut syyllistynyt virkarikokseen, josta hovoikeus oli hänet tuominnut. Minusta tuomitun yhteisrangaistuksen alentamiseen ei rikoksen tekotapa ja tekoon johtaneet olosuhteet huomioon ottaen ole ollut asiallista syytä.
16. Jos olisin itse osallistunut jutun ratkaisemiseen KKO:ssa, olisin todennäköisesti ollut sitä mieltä, että syytetty on syyllistynyt myös hoivoikeuden hänen syykseen lukemaan virkarikokseen. Mutta vaikka olisin hylännyt sanottua rikosta koskevan syytteen, en olisi tuolla perusteella lieventänyt hovioikeuden tuomitsemaa vankeusrangaistusta.
17. Syytetty toki valitti yksin hovioikeuden tuomiosta KKO:een, jolloin reformatio in peius -kielto on estänyt hovioikeuden tuomitseman rangaistuksen koventamisen. Reformatio in peius -kielto ei kuitenkaan estä hovioikeuden tuomitseman rangaistuksen pysyttämistä, vaikka virkarikosta koskeva syyte tuli KKO:ssa hylätyksi. KKO:n tulkinta ja lainkäyttö on ollut liian muodollista, jolloin oikeudenmukaisuus on kärsinyt. Tekijälle tuomittua rangaistusta on lievennetty lähinnä muotoseikan perusteella, vaikka hovioikeuden tuomitsema rangaistus on teosta ilmenevä kokonaistilanne ja härskiys huomioon ottaen oikeudenmukainen rangaistus raiskausrikoksesta.
18. Olisin lausunut tuomiossa ko. osin tähän tapaan:
Silloin, kun syytetty on valittanut yksin hovioikeuden tuomiosta, ei hovioikeuden tekijälle tuomitsemaa rangaistusta voida reformatio in peius -kieltoa koskevan normin johdosta koventaa. Mainittu kielto ei sen sijaan edellytä, että syytetylle kahdesta tai useammasta rikoksesta tuomittua yhteistä rangaistusta on alennettava, jos jokin päätekoon nähden liitännäinen ja sitä vähäisempää rikosta koskeva syyte syytetyn valituksen johdosta hylätään (ks. tämän johdosta myös Virolainen, Reformatio in peius -kiellosta 1977 s. 257). Vaikka A:ta vastaan ajettu syyte virka-aseman väärinkäyttämisestä on hylätty, ei hovioikeuden hänelle tuomitseman vankeusrangaistuksen alentamiseen ole syytä. Syytetyn viaksi luetut rikokset ovat laadultaan vakavia. Syytetty on käyttämällä hyväkseen hädänalaisessa tilassa olleen 16-vuotiaan uhrin luottamusta syyllistynyt uhrin yksityisyyttä ja itsemääräämisoikeutta vakavasti loukkaavaan rikolliseen tekoon. Oikeudenmukaisena rangaistuksena näistä rikoksista on pidettävä vähintään hovioikeuden syytetylle tuomitsemaa 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistusta.
