64. Vihkimisoikeus puuttui - seurauksena kymmenkunta mitätöntä avioliittoa?

Eduskunnan hyväksymä lainmuutos menikin metsään...

1. Oikeudellisen elämän kentällä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, toisinaan myös hieman koomiselta tuntuvia asioita. Ajatellaanpa vain esimerkiksi tänään uutisoitua juttua, jonka mukaan useat tämän vuoden puolella siviilivihkimisellä solmitut avioliitot saattavat olla laittomia. Asiasta kertoi ensimmäisenä tämän päivän Helsingin Sanomat otsikolla "Eduskunnan kömmähdys vei vihkivaltuudet käräjäoikeuden notaarilta."

2. Viime syksynä oikeus siviilivihkimiseen annettiin laissa aiempaa useammalle virkamiehelle , kun kysyntää siviilivihkimiseen oli ilmennyt. Näin on asian laita etenkin Lapissa, jossa varsinkin etelästä tuleva suomalaiset ja ulkomaalaiset pariskunnat haluavat itsensä avioliittoon vihityttää. Siviilivihkimiset ovat lisääntyneet myös siksi, että ihmiset eroavat kirkosta enemmän kuin aikaisemmin. Nykyisin jo yli kolmannes kaikista vihkimistä on nimenomaan siviilivihkimisiä. Tämän takia eduskunta päätti viime syksynä myöntää vihkimisvaltuudet maistraateissa julkisille notaareille - maistraateissa vihkimisoikeus oli aiemmin vain viraston päälliköllä ja henkikirjoittajilla - ja käräjäoikeudessa virkatuomareiden ohella myös käräjäviskaalille ja tuomioistuinharjoitteluaan varatuomarin tittelin saamiseksi suorittaville notaareille. Tämä uudistus tuli voimaan 1.10.2008.

3. Vihkimisoikeuden epäselvyys koskee ainoastaan käräjäoikeuden notaareja. Käräjäoikeuslakiin viime lokakuun alusta tulleen muutoksen (L 573/2008) mukaan käräjäoikeuden laamanni voi määrätä kaksi kuukautta virassa olleen notaarin toimittamaan vihkimisiä. Tämän muutoksen eduskunta hyväksyi 29.8.2008 ja muutos tuli voimaan 1.10.2008. Tämän jälkeen käräjäoikeuslakia jouduttiin kohta jälleen muuttamaan, mihin oli syynä käräjäoikeuksien kokoonpanojen muuttaminen lähinnä sen vuoksi, että lautamiesten osallistumista käräjäoikeuksin lainkäyttöön haluttiin supistaa. Hallituksen lakiesityksessä esitettiin samalla muutettavaksi myös notaarin kelpoisuutta toimia käräjäoikeuden puheenjohtajana lautamieskokoonpanossa; se haluttiin poistaa (HE 85/2008 vp). Eduskunnan lakivaliokunnan mietinnön (LaVM 11/2008) mukaisesti eduskunta ei kuitenkaan hyväksynyt esitystä tältä osin, vaan halusi säilyttää notaarin kelpoisuuden toimia käräjäoikeuden puheenjohtajan ennallaan.

4. Eduskunnan 5.12.2008 hyväksymän käräjäoikeuslain (17 §) uudesta versiosta (L 814/2008), joka siis tuli voimaan 1.1.2009, jäi kuitenkin puuttumaan neljä sanaa, joilla notaareille oli lokakuussa voimaan tulleella lailla annettu vihkimisoikeus. Nämä neljä sanaa ovat: "toimittamaan avioliittoon vihkimisiä sekä". Oikeusministeriön lainsäädäntöjohtaja Asko Välimaan mukaan (HS 13.1.) kömmähdyksen syynä oli koordinaatio-ongelma eduskunnassa. Myöhempi muutos - siis joulukuussa hyväksytty ja 1.1.-09 voimaan tullut muutos - tehtiin Välimaan mukaan vahingossa lain sellaiseen versioon, johon ei ollut tehty aikaisempaa - siis eduskunnan 29.8.-08 hyväksymää ja 1.10.-08 voimaan tullutta - muutosta. Eduskunta on siis hyväksynyt molemmat "versiot". Johtaja Välimaan mukaan voi tulkita, että ne molemmat ovat voimassa.

5. Tässäpä taas "hauskaa soppaa" kerrassaan! Tähän asti yleisessä kielenkäytöstä tuttu sanonta, jonka mukaan "laki on niin kuin se luetaan." Nyt tätä tulkintamaksiimia täytynee täydentää: "ja lain kahdesta eri versiosta voidaan valita se, jota halutaan lukea." Jos joku notaarin siviilivihkimisellä avioliiton tammikuun alkupuolella solminut puoliso tulee myöhemmin katumapäälle, hän voi vaatia julistamista pätemättömäksi sillä perustella, että vihkijällä ei ollutkaan lain "myöhemmän version" mukaan valtuuksia vihkimiseen. Mutta "vastapuoli" voi puolestaan vedota siihen, että avioliitto oli käräjäoikeuslain "aiemman version" mukaan pätevä.

6. Vihkimisen edellytykset ja sen muotovaatimukset on säädetty laissa varsin tiukasti. Avioliiton mahdolliset esteet tutkitaan, niin kuin tietysti syytä onkin, etukäteen tarkasti, tosin vain asiakirjojen perusteella. Vihkiminen ei käy päinsä noin vain eli muotovapaasti - kirjallisesti vihkiminen ei siis ole mahdollinen - vaan vihkimisessä kihlakumppanien tulee olla samanaikaisesti läsnä. Vihkimisessä noudatetaan erityistä asetuksella vahvistettua vihkikaavaa, jossa tärkeää on mm. se, että molemmat kihlakumppanit vastaavat myöntävästi todistajien läsnä ollessa vihkijän hänelle tekemään kysymykseen, tahtooko hän vai ei, siis mennä avioliittoon kumppaninsa kanssa. Saatuaan myöntävän vastauksen kummaltakin vihkijän toteaa heidät aviopuolisoiksi. - Mainittakoon, että yhtäaikainen läsnäolovelvollisuus koskee muuten myös parisuhteen rekisteröintiä, mutta siinä rekisteröijä, jona toimii siviilivihkimiseen oikeutettu viranomainen, ei lue mitään vihkikaavan tyyppistä tekstiä, vaan pariskunnan on allekirjoitettava rekisteröintiä tarkoittava asiakirja, jonka viranomainen samalla vahvistaa.

7. Vihkiminen on mitätön, jos se ei ole tapahtunut edellä laissa säädetyllä tavalla. Mutta, ja tämä on nyt tässä kohdin tärkeintä, vihkiminen on mitätön myös, jos sen on toimittanut joku, jolla ei le ollut vihkimisoikeutta. Jos siis - "myöhemmän lakiversion" mukaisesti - katsotaan, ettei vihkimisen toimittaneella notaarilla ole ollut oikeutta ja valtuuksia vihkimiseen, on avioliitto mitätön. Tällä perusteella avioliittoa voidaan vaatia yleisessä tuomioistuimessa purettavaksi.

8. Oikeusministeriö on nyt luvannut selvittää, kuinka paljon käräjäoikeuden notaarit ovat mahdollisesti ehtineet vihkiä pareja avioliittoon tämän vuoden aikana ja ovatko nämä avioliitot voimassa. Lainsäädäntöjohtaja Välimaan tulkinnan mukaan mainitut avioliitot olisivat päteviä ainakin silloin, jos notaari oli määrätty vihkimään ihmisiä jo viime vuoden puolella eli tuolloin voimassa olleen "aiemman lakiversion" perusteella. Tämä tulkinta vaikuttaakin järkevältä ja hyväksyttävältä.

9. Mutta epäselvissä tapauksissa ei ole hätää, sillä nyt astuvat kuvaan myös tasavallan presidentin valtaoikeudet. Avioliittolain mukaan presidentti voi nimittäin, toki vain erittäin painavista syistä, päättää, että vihkimistä, joka lain mukaan on mitätön, on pidettävä pätevänä. Tätä koskevan hakemuksen voi tehdä kumpikin vihityistä taikka, jos jompikumpi on kuollut, hänen perillisensä. Olisihan se juhlallista, jos esimerkiksi Lapissa jonkin tunturin laella romanttisissa olosuhteissa tapahtuvalle "notaari- tai pukkivihkimiselle" voisi saada vielä jälkikäteen "ylimmän vihkivirtaomaisen" eli itsensä Rouva Tasavallan Presidentin siunauksen!

10. Tulee mieleen, että pitääkö vihkimisen edelleen olla niin muotosidonnainen tapahtuma. Kun viranomainen tutkii vihkimisen edellytykset aina etukäteen ennen vihkimistä ja vihkiminen on toden totta pelkkä muodollisuus, niin eikö voitaisi ajatella, että kihlakumppanit voisivat - niin halutessaan - saada ainakin siviilivihkimisen voimaan asianomaisen viranomaisen kirjallisella päätöksellä tai rekisteröinnillä? Tämä tarkoittaisi sitä, että tutkittuaan vihkimisen edellytykset ja sen, ettei esteitä avioliittoon ole, viranomainen lähettäisi todistuksen vihkimisestä asianomaisilla postitse. Ovathan kihlakumppanit jo yhdessä allekirjoittaneet viranomaiselle lähettämänsä avioliiton tutkimisen edellytyksiä koskevan pyynnön ja hakemuksen. Juhlat ja seremoniat voisi pitää sitten, kun suostumus ja päätös vihkimisestä on saatu.

11. Vihkiminen voidaan toimittaa paitsi kirkossa tai vihkiviranomaisen toimitiloissa, myös muualla, jos vihkijä ja kihlakumppanit niin sopivat. Virka-aikana vihkijän toimitiloissa tapahtuvasta vihkimisestä ei peritä maksua ja todistajatkin löytyvät tarvittaessa viran puolesta tilaisuuteen. Virka-aikana virkapaikan ulkopuolella suoritettava siviilivihkimien maksaa 120 euroa ja virka-ajan ulkopuolella suoritettava vihkiminen 200 euroa; vihkijän matkakustannukset virkapaikan ulkopuolelle korvataan vihkijälle valtion varoista ja näiden korvausten jakamisesta ja korvaamisesta valtiolle on asetuksessa tarkat säännökset.

12. Jos hyvin käy, niin siviilivihkijäkin voidaan kutsua vihkiseremonian jälkeen pidettäviin juhliin. Tästä on myös blogistilla joitain omakohtaisia kokemuksia. Itse olin tuomarina kyllä sitä mieltä, että siviilivihkiminen kuuluisi luontevammin vain maistraateille ja käräjäoikeus hoitaisi sitten tuon erottamispuolen. Olen kuitenkin muutamia kertoja toimittanut siviilivihkimisen, ja siinä(kin) minulla oli hieman omalaatuisia tapoja. Muistelin nimittäin hämärästi - ensimmäisen kerran menin avioliittoon papin vihkimänä - että jossakin vaiheessa pappi toteaa vihkikaavassa siihen tapaan, että "sen, mikä Jumala (näin) on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." No, kaikki toki tietävät, että myös monet papin aamenella päätetyt avioliitot päätyvät aikanaan eroon ja vieläpä juuri ihmisen eli tuomarin erottamana. Tästä huolimatta - tai ehkä juuri tämän vuoksi - en voinut vihkiviranomaisena vastustaa kiusausta ja lisätä virallisen vihkikaavan jälkeen ikään kuin omana "evästyksenäni" vihkimälleni tuoreelle avioparille: "Minkä minä olen yhdistänyt, sitä älköön Jumalakaan erottako." Ja aina se meni täydestä! En tiedä, päättyivätkö nämä avioliitot sitten mahdollisesti eroon vai eivät.

13. Avioliitoista siis puolet päättyy nykyisin enemmin tai myöhemmin avioeroon. Avioeron saaminen, olipa kyse sitten aikanaan kirkollisella tai siviilivihkimisellä solmitusta liitosta, tapahtuu nykyisin hyvin muotovapaasti. Tuomioistuimissa ei ole enää pariinkymmeneen vuoteen tutkittu, kumpi osapuoli on syyllinen avioeroon, vaan eron saa kätevästi kuuden kuukauden harkinta-ajan jälkeen. Menettely on puhtaasti kirjallinen, eli puolisoiden ei tarvitse käväistä käräjäpaikalla lainkaan, vaan hakemus lähetetään postissa ja myös avioeropäätös lähetään hakijoille samalla tavalla. Ja, mikä ihmeellisintä, avioeropäätökseen ei tarvita edes notaarin tutkintaa tai allekirjoitusta, vaan avioeron edellytykset tutkii käräjäoikeuden kanslisti, joka myös allekirjoittaa - käräjäoikeuden nimissä - päätöksen! Tähän nähden tiukasti säännelty ja tiettyä kaavaa tiukasti noudattava vihkitoimitus tuntuu nykyisin hieman liian muodolliselta.

14. Antaessaan viime vuonna vihkimisoikeuden käräjäoikeuden notaareille ja maistraattien julkisille notaareille eduskunta päätti laajentaa siviilivihkijöiden piiriä vielä niin, että vihkimisen saa toimittaa myös "se, jolle maistraatti on myöntänyt vihkimisoikeuden." Maistraatti voi myöntää "ulkopuolisen vihkijän" oikeuksia, "jos se on tarpeen vihkijöiden riittävän määrän turvaamiseksi maistraatin toimialueella." Sanottu vihkimisoikeus voidaan myöntää vain sille, joka on suorittanut oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon ja jonka voidaan työkokemuksensa tai muiden seikkojen perusteella olettaa toimivan tehtävässään moitteettomasti.

15. Eduskunta kävi 4.3.2008 siviilivihkijöiden piirin laajentamista koskevan lakiesityksen johdosta varsin vilkkaan lähetekeskustelun, jossa käytettiin lähes kolmekymmentä puheenvuoroa. Oikeusministeri Tuija Brax markkinoi lakiesitystään mm. sillä, että nykyisin jo selvästi yli kolmannes kaikista vihkimisistä on juuri siviilivihkimisiä. Siviilivihkijöistä on ollut pulaa erityisesti Lapissa, jossa sekä suomalaiset että ulkomaalaiset parit ovat nimenomaisesti halunneet tulla vihityiksi lomallaan, romanttisessa ympäristössä ja kauniin luonnon keskellä, maalaili ministeri. Braxin mukaan Ruotsissa vihkipalvelujen kasvanut kysyntä Lapissa oli jo johtanut jo aikaisemmin siviilivihkijöiden määrän lisäämiseen, ja samaan piti ministerin mukaan päästä myös Suomessa, jotta Lapin turismin tarpeet voitaisiin tyydyttää. - Edustaja Pertti "Veltto" Virtanen epäili hieman tällaisen "las vegasmaisen touhun" tuomista meillekin, vaikka totesi toisaalta, että on varmaan hienoa mennä naimisiin vaikkapa Korvatunturilla, kunhan vain sieltä löytyy mukava pukki tai notaari joulupukiksi. - Eduskunnan lähetekeskustelu kirvoitti luonnollisestikin myös kaikkien lappilaisedustajien kielet lakiesitystä kannattaviin puheenvuoroihin. - Ainoa, joka taisi olla epäileväinen "turismin nimissä" annettuun lakiesitykseen, oli keskustan kansanedustaja Lauri Oinonen, koulutukseltaan ja menneisyydeltään pappismiehiä. - Vihreiden Erkki Pulliainen sanoi, että lakiesityksessä on kyse hallitusta liberalismista ja se on "halvin matkailun edistämislainsäädäntöhanke, mitä on tähän mennessä eduskuntaan tuotu."

16. Nyt ministeri Braxin ja oikeusministeriön ei auta muu kuin valmistella ja tuoda kiireesti

kiireesti eduskuntaa lakiesitys, jolla eduskunnassa tapahtunut moka voidaan korjata. Lapin turismi voi muuten olla vaarassa. Olisihan se noloa, jos ulkomaille leviäisi tietoa, jonka mukaan ihmisten kannattaa varoa menemästä vihittäviksi Lappiin, sillä tunturin kupeessa tapahtuvat vihkimiset ovatkin vain jonkinlaisia matkailun edistämisen nimissä toimitettuja lumeliittoja.

P.S. 14.1.

17. Oikeusministeriön selvityksen mukaan lainsäätäjän kyseinen kömmähdys on saattanut mitätöidä ainakin kahdeksan tammikuun alussa solmittua avioliittoa, näiden joukossa on myös kaksi Lapin käräjäoikeuden notaarin vihkimää ulkomaalaista paria (HS 13.1). Myös ainakin Ikaalisten, Lohjan, Kajaanin ja Mustasaaren käräjäoikeuksien notaarit ovat ehtineet vuodenvaihteen jälkeen vihkiä kihlakumppaneita avioliittoon. Notaarien päättämiä avioliittoja saattaa ilmetä vielä lisää, sillä oikeusministeriö ei saanut vielä 13.1. vastausta kymenkunnalta käräjäoikeudelta. Ikaalisissa vihitty hämeenkyröläispari Anneli ja Ari L. pitää tilannetta hyvin nolona ja uskomattomana. Uudesta vihkimisestä tulisi kuluja, kuka ne maksaisi? "Ja totta kai haluaisimme uudelle häämatkalle kylpylään, jos vihkiminen menee uusiksi", pohtii Anneli L. HS:n haastattelussa. - Voi, voi, vai että tällaista tapahtuu myös Ikaalisissakin, tämän kirjoittajan entisessä "kinkeripiirissä." Onhan se nyt aika uskomatonta - Tuija Braxin johtaman oikeusministeriön alalla ei nyt tunnu onnistuvan oikein mikään! Oikeusministeriön hallitusneuvos Heikki Liljeroos on lupaillut, että jos kyseiset kymmenkunta paria jouduttaisiin vihkimään uudelleen, valtio voisi tulla kustannuksissa pareja vastaan, joskin uusien häämatkojen korvaaminen valtion pussista tuskin tulisi onnistumaan.

18. Kuka sitten on vastuussa näistä kömmähdyksistä? Tietysti virkamiehen ja tuomarin, siis myös notaarin, pitäisi aina itse tarkistaa oma toimivaltuutensa. Edellä mainituissa tapauksissa notaarimääräykset on kuitenkin tiettävästi annettu jo viime vuoden puolella, jolloin oli vielä voimassa vasta 1.10.2008 voimaan tullut lainmuutos, jolla notaareille annettiin kyseinen vihkimisoikeus. Toisaalta eduskunta hyväksyi tämän lokakuun lainmuutoksen vahingossa kumonneen lainmuutoksen jo 4.12.2008, ja tämä on ainakin teoriassa ollut käräjäoikeuksien tiedossa jo joulukuussa 2008, vaikka lainmuutos on tullut voimaan vasta 1.1.2009. Mutta kun hallituksen asianomaisessa, käräjäoikeuksien kokoonpanojen muuttamista koskevassa lakiesityksessä (HE 85/2008 vp) ei puhuta mainitun vihkimisoikeuden poistamisesta mitään, eivät käräjäoikeudet ja niiden laamannit ole voineet edes kuvitella, että lokakuun alussa voiman tullut lainmuutos jäisi vain kolmen kuukauden mittaiseksi. Näin ollen kömmähdykseen syypäitä saadaan kyllä etsiä, ei käräjäoikeuksista, vaan eduskunnasta ja kenties myös oikeusministeriön piiristä.

19. Tapauksesta opimme, että lainsäädäntö on tarkkaa puuhaa, jossa ei ole varaa minkäänlaisiin kömmähdyksiin. Paljon puhuttu lainsäätäjän tarkoitus, josta tuomioistuimet aina KKO:ta ja KHO:ta myöten etsivät oikeusohjetta tulkinnallisissa tapauksissa, ei aina ilmene lakitestistä, mutta lakitekstiä ei kuitenkaan voida puheena olevan kaltaisissa, muotomääräyksiä ja lainkäyttäjän toimivaltuuksia koskevissa tapauksissa sivuuttaa, vaikka se ei vastaisikaan lainsäätäjän tahtoa.

63. Lautamiehet

Kuin silloin ennen...Kuhmoniemen kihlakunnanoikeuden

talvikäräjät vuonna 1900 (Museoviraston kuva)

Vuoden alussa voimaan tullut lautamiesuudistus jäi torsoksi

1. Lautamiesjärjestelmää on jälleen kerran muutettu, sillä 5.12. vahvistettiin eduskunnan hyväksymä ja vuoden 2009 alusta voimaan tullut lainmuutos (L 5.12.2008/811), jolla puututaan käräjäoikeuksien lautamiesten asemaan. Lienee siksi paikallaan hieman tarkastella lautamiesten roolia ja asemaa.

Mikä mies on lautamies?

2. Lautamies on juridinen käsite, jota käytetään henkilöstä, joka osallistuu alioikeudessa eli nykyisin käräjäoikeudessa eräiden oikeusjuttujen ratkaisemiseen. Myös nainen voi olla lautamies, tässä suhteessa lautamies on samanlainen "mies" kuin vaikkapa esimerkiksi eduskunnan puhemies, oikeusasiamies tai välimies. Lautamies on maallikko ja siinä ominaisuudessa virka- eli ammattituomarin vastakohta.

3. Lautamies ei "istu" oikeutta koskaan yksin (lautamies ei siis ole brittiläisen rauhantuomarin vastine), vaan hän kuuluu käräjäoikeuden kokoonpanoon yhdessä oikeuden puheenjohtajana toimivan lainoppineen jäsenen (virka- tai ammattituomarin) ja tavallisesti kahden muun lautamiehen kanssa; tästä käytetään juristikielessä nimikettä "lautamieskokoonpano" (malli 1+3). Vahvistetusta tai laajennetusta lautamieskokoonpanosta puhutaan silloin, kun käräjäoikeuden kokoonpanoon kuuluu kaksi lainoppinutta jäsentä ja neljä lautamiestä (malli 2+4). Tätä kokoonpanoa voidaan lain mukaan käyttää silloin, kun käsiteltävä juttu on laaja tai kun kokoonpanon käyttämiseen on muu erityinen syy (OK 2:2.1). - Käräjäoikeuden muut kokoonpanovaihtoehdot ovat kolmen ammattituomarin kokoonpano (3+0) sekä yhden tuomarin kokoonpano (1+0); vm. tapauksessa käräjäoikeuteen kuuluu siis vain lainoppinut puheenjohtaja.

4. Kunnanvaltuusto valitsee lautamiehet neljäksi vuodeksi kerrallaan aivan samalla tavalla kuin kunnallisten lautakuntien jäsenetkin; lautamiehet eivät kuitenkaan muodosta muodosta erillistä lautakuntaa. Lain mukaan on tavoitteena, että lautamiehet edustaisivat mahdollisimman tasapuolisesti kunnan väestön ikä-. elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakautumaa. Käytännössä kuitenkin käräjäoikeuden lautamiehet valitaan aivan samalla periaatteella kuin kunnallisten lautakuntien jäsenetkin. Jokainen puolue, joka on saanut kunnallisvaaleissa läpi valtuutettuja, nimeää omat ehdokkaansa käräjäoikeuden lautamiehiksi, joista valtuusto sitten valitsee oikeusministeriön kunnalle määräämän määrän lautamiehiä puolueiden suuruusjärjestyksen osoittamassa suhteessa. Käytännössä lautamiehiksi voi siis tulla valituksi vain eri puolueiden jäseninä olevia ihmisiä. Tämä on tietenkin tuomioistuimilta edellytettävän riippumattomuuden kannalta sangen arveluttavaa.

5. Lautamieheksi ei voida valita alle 25-vuotiasta tai 63 vuotta täyttänyttä henkilöä, eikä lautamiehenä voi toimia henkilö, jolla on virka tuomioistuimessa tai rangaistuslaitoksessa, ei myöskään syyttäjä-, asianajaja- tai poliisitehtäviä hoitava henkilö. Siitä, voidaanko lakimiestutkinnon suorittanut henkilö valita lautamieheksi, on esitetty erilaisia mielipiteitä, mutta lautamiehen kelpoisuusehtoja koskevissa säännöksissä ei ole nimenomaan mainittu, ettei juristin tutkinnon suorittanutta henkilöä saataisi valita lautamieheksi. Käytännössä juristi-lautamies on kuitenkin ollut melko harvinainen ilmiö. Tähän asti jokainen lautamies on ollut mukana käräjäoikeuden istunnossa noin kerran kuukaudessa eli 10-12 kertaa vuosittain, mutta vuoden 2009 tässä tapahtuu muutos, kuten jäljempänä olevasta esityksestä ilmenee. Lautamiehelle maksetaan valtion varoista päiväraha ja tietty istuntopalkkio sekä korvaus hänen ansionmenetyksestään, myös lautamiehen matkakustannukset korvataan.

6. Valintatavasta huolimatta lautamies ei edusta - hänen ei ainakaan tulisi edustaa - oikeudessa puolueettaan tai mitään muutakaan ryhmittymää, vaan hän on käräjäoikeuden tuomari, joka on - ainakin hänen tulisi olla - tehtävässään puolueeton ja riippumaton. Lautamiehillä on päätöksenteossa itsenäinen päätösvalta ja samanlainen yksilöllinen äänioikeus kuin virkatuomarillakin. Käräjäoikeudessa ratkaisu tehdään tarvittaessa äänestämällä, jolloin enemmistön kanta ratkaisee. Äänten mennessä tasan (2-2) rikosasiassa ratkaisuksi tulee syytetyn kannalta lievempi lopputulos, riita-asioissa taas puheenjohtajan kannattama mielipide.

Lautamiesjärjestelmän kehityspiirteitä

7. Lautamies-instituutiolla on pitkät perinteet. Varhaisina aikoina eli 1200-1300-luvuilla oikeudellisen elämän painopiste oli maaseudulla kyläyhteisöissä kylän miesten koontuessa käräjille hoitamaan yhteisiä asioita. He valitsivat joukostaan tuomarin, jota nimitettiin laamanniksi. Käräjiä pidettiin aluksi ulkosalla erityisillä istuntopaikoilla, käräjäkivillä. Vähitellen käräjäyhteisöstä eriytyi joukko nimettyjä miehiä, "nämnde män" tai "nämnden", joita myöhemmin ruvettiin suomen kielellä kutsumaan lautamiehiksi tai lautakunnaksi. Riidan osapuolilla oli valta määrätä lautamiehet omaan juttuunsa tai hyväksyä tuomarin valitsemat lautamiehet. Lautamiehet ovat luultavasti saaneet suomenkielisen nimensä siitä, että he seurasivat puheenjohtajana toiminutta kihlakunnantuomaria (häradshövding) käräjäkiviltä sisälle pöydän ääreen; tuohon aikaan pöytä oli suomeksi sama kuin lauta, ja lautamies oli tällöin siis "pöytämies." Laudalla tarkoitettiin myös penkkiä; vrt. myös raastuvanoikeus, jonka osalta tunnetussa laulussa sanotaan, että "Raastuvan penkillä halasin minä mustalaisen Veeraa" jne. - Todettakoon, että Saksassa, jossa tuomioistuimen maallikkojäsen on nimeltään Schöff, tunnetaan käsite Schöffenbank; Schöffengericht puolestaan on suomalaista lautamieskokoonpanoa vastaava alioikeuden kokoonpano, johon kuuluu virkatuomarin lisäksi kaksi maallikkoa (Schöffe).

8. Alkuaan lautakunta valittiin kutakin juttua varten erikseen ja sitä käytettiin ainoastaan todistuskeinona. Riidan osapuolet valitsivat joko oman juttunsa lautamiehet tai heidän hyväksymistään edellytettiin, jos tuomari oli valinnut lautamiehet etukäteen. Vähitellen sama lautakunta nimettiin koko käräjäpäivän ajaksi ja siis useampaa juttua varten. Myöhemmin lautakunta kehittyi kihlakunnanoikeuden samoin kuin tuomioistuinhierarkiassa sen yläpuolella olleen laamanninoikeuden kiinteäksi osaksi, joka osallistui siis asioiden ratkaisemiseen. Lautamiesten lukumääräksi vakiintui 12. Lautamiehet valittiin talonpoikaisyhteisön arvostetuista ja yleensä sen varakkaamman osan edustajista, jo varhain tavataan erityisiä lautamiessukuja.

9. Lautakunnan asema lainkäytössä oli vahvimmillaan 1500-luvulla ja 1600-luvun alkupuolella, jolloin valtaosa jutuissa käsiteltiin kihlakunnanoikeudessa lautakunnan myötävaikutuksella. Lautamiehillä oli samanlainen yksilöllinen äänivalta kuin tuomarillakin. Hovioikeuksien perustaminen - Turkuun 1623, Vaasaan 1776 ja Viipuriin 1839 - vähensi lautakunnan roolia ja merkitystä ja vahvisti lainopillisen tai ainakin jonkinasteisen muun koulutuksen (tavallisesti sotilaskoulutus) saaneiden virkatuomareiden roolia. Hovioikeuden toiminta edellytti alioikeuden tuomioiden laatimista kirjallisena, minkä seurauksena kirjallinen oikeudenkäynti yleistyi myös alioikeuksissa. 1734-vuoden laissa oikeudessa saapuvilla olevien lautamiesten määräksi vahvistettiin 7-12 ja lautakunnalle säädettiin kollektiivinen äänioikeus eli vain yksimielinen lautakunta saattoi syrjäyttää tuomarin mielipiteen. Lautakunta menetti näin entisen asemansa oikeuden päätöksenteossa ja tuomitsi kihlakunnantuomarin rinnalla vain eräänlaisena avustajana.

10. Kaupungeissa ei ollut lautamiehiä, vaan tuomiovaltaa käytti porvariston valitsema raati (raastuvanoikeus), johon kuuluivat pormestari ja raatimiehet, myöhemmin raastuvanoikeuden jäsenet olivat joko lainopillisen koulutuksen saaneita oikeusneuvosmiehiä tai maallikkotuomareina toimivia kunnallisneuvosmiehiä. Alioikeusjärjestelmä säilyi perusrakenteeltaan varsin kauan muuttumattomana ja pysyi ennallaan myös Suomen tultua 1809 liitetyksi Venäjään. 1800-luvulla raastuvanoikeuksien tuomionvoipa jäsenmäärä aleni viidestä kolmeen ja kihlakunnanoikeuden lautakunnassa tuli olla seitsemästä kahteentoista lautamiestä. Alioikeuksien kaksijakoisuus säilyi selväpiirteisenä aina vuoteen 1959 asti: Alioikeutena maaseudulla oli kihlakunnanoikeus, jossa kihlakunnantuomari (tai auskultantti) tuomitsi yhdessä lautakunnan kanssa, kun taas kaupungeissa tuomiovaltaa käytti raastuvanoikeus, jonka kokoonpanoon kuului kolme tuomaria. Vuoden 1959 jälkeen perustetut ns. uudet kaupungin sen sijaan määrättiin kuulumaan oikeudenhoidollisesti kihlakunnantuomarin virka-alueena olleeseen tuomiokuntaan ja niissä alioikeuksina olivat kihlakunnanoikeudet. Vuodesta 1969 lähtien kihlakunnanoikeus oli päätösvaltainen, kun lautakunnassa oli vähintään viisi ja enintään seitsemän lautamiestä.

11. Alioikeudet yhtenäistettiin 1.12.1993 voimaan tulleella lailla niin, että aikaisemmat kihlakunnanoikeudet ja raastuvanoikeudet lakkautettiin ja niiden tilalle perustettiin koko maahan yhtenäiset alioikeudet, käräjäoikeudet. Suomen perustettiin aluksi 70 käräjäoikeutta, mutta niiden lukumäärää on vähitellen supistettu niin, että vuoden 2010 alusta maassa tulee olemaan enää 27 käräjäoikeutta. Käräjäoikeuden päällikkötuomarin virkanimike on laamanni ja muut virkatuomarit ovat käräjätuomareita. Lautakuntalaitos on lakkautettu ja lautamiehet toimivat nyt itsenäisinä oikeuden maallikkojäseninä, joilla jokaisella on päätöstä tehtäessä samanlainen yksilöllinen äänioikeus kuin virkatuomareillakin.

12. Tilastojen mukaan käräjäoikeuksien istunnoissa ratkaistuista rikosasioista varsin suuri osa eli noin 70 prosenttia on tähän mennessä ratkaistu lautamieskokoonpanossa (1+3). Käräjäoikeuksien lautamiesten lukumäärän vahvistaa oikeusministeriö. Käytäntönä on ollut, että jokaisesta käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvasta kunnasta on valittu vähintään yksi lautamies. Lautamiehiä oli vuonna 2008 koko maassa yhteensä 3 700. Lautamiehistä on aiheutunut vuosittain valtiolle suoria kustannuksia noin 5,5 miljoonaa euroa istuntopalkkioina, ansionmenetyskorvauksina, lautamiessivukuluina ja matkustuskustannusten korvauksina. Lautamiesten koulutus - sitäkin järjestetään - ja koko järjestelmän vaatima hallinto aiheuttavat myös välillisiä kuluja.

Tarvitaanko lautamiehiä, näkökohtia pro et contra

13. Mihin näkökohtiin maallikkotuomareiden asema perustuu ja tarvittaisiinko tuomioistuimissa nykyisin enää lainkaan lautamiehiä? Eikö maallikkojen osallistuminen juridista ammattitietoja ja -taitoja edellyttävään tuomitsemistoimintaan ole jotenkin paradoksaalista nykyaikana, jolloin kaikilla aloilla korostetaan koulutuksen ja erityisosaamisen merkitystä? Näitä kysymyksiä on Suomessa pohdittu viimeksi perusteellisemmin vuonna 2003 Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (KM 2003:3, s. 173-185). Hyvin tiivistetysti voidaan luetella seuraavia lautamiesjärjestelmän puolesta aikojen kuluessa esitettyjä näkökohtia:

1) traditio eli lautamiesjärjestelmän pitkät perinteet; 2) kansan oikeustaju ("maallikoiden osallistuminen välittää kansan yleisen oikeustajun tuomitsemistoimintaan"); 3) luottamus oikeuslaitokseen ("virkatuomarit ovat etääntyneet kansasta", tuomioistuinten legitimiteetti paranee kun maallikot ovat mukana tuomitsemassa"); 4) demokraattinen kontrolli ("lautamiehet takaavat kansanvallan toteutumisen tuomioistuimissa välittömästi eli osallistumalla itse päätöksentekoon ja välillisesti eli valvomalla tuomioistuimientoimintaa"); 5) elämänkokemuksen välittyminen ("lautamiehet edustavat tervettä maalaisjärkeä ja kansan yleistä oikeustajua"); 6) pedagogiset syyt ("lautamiesten välityksellä kansalaiset ymmärtävät paremmin tuomioistuinten toiminta"); 7) paikallistuntemus ("lautamiehet tuntevat paikallisia oloja ja ihmisiä"); 8) tuomarin harkinta ja ratkaisun laatu ("tuomarin harkintaa syvenee, kun hän joutuu ennen ratkaisua selostamaan lautamiehille ratkaisuun vaikuttavat seikat"); 9) oikeudenkäynnin julkisuus ("lautamiesten välityksellä kansalaiset saavat tietoa oikeudenkäytön perusteista ja tuomioistuinten toimintatavoista"); 10) erityisasiantuntemus (" lautamiehillä saattaa olla sellaista erityisasiantuntemusta, joka tuomarilta puuttuu") ja 10) kustannukset ("lautamiehet tulevat yhteiskunnalle huomattavasti halvemmaksi kuin ammattituomarit").

14. Jokainen edellä esitetty peruste voidaan riitauttaa ja esittää näkökohtia sen puolesta, että lautamiesjärjestelmästä voitaisiin luopua kokonaan. On selvää, että 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alkupuoliskollakin lautakunta oli tarpeellinen instituutio, sillä kihlakunnantuomarit olivat useimmiten eläneet kaupunkiolosuhteissa ja maaseudun olot saattoivat olla heille jokseenkin vieraita. Tuomareiden äidinkieli oli usein ruotsi eikä heidän suomen kielen taidoissaan ollut aina kehumista. Nykyisin sitä vastoin tuomarit ovat taustaltaan useimmiten aivan samanlaisia "pulliaisia" kuin lautamiehetkin, ja heillä on samanlaisia - ellei vielä suurempia - ongelmia kuin lautamiehillä mitä tulee esimerkiksi asumiseen, perhesuhteisiin, velkaantumisen jne. Lautamiesten paikallistuntemuksen merkitys on nykyisin lähes olematonta, eikä lautamiesten oikeuskäsitys enää edusta hieman myyttistä kansan yleistä oikeustajua yhtään paremmin kuin ammattituomareiden oikeuskäsitys. On siis turha romantisoida ja kaivata vanhoja hyviä lautamiesaikoja, sillä nykyisin oikeudenkäytöltä edellytetään aivan toisenlaisia laadun takeita kuin lautamiesperinteen loistonpäivinä. Virkatuomareiltakin edellytetään uudenlaisia valmiuksia. Oikeudenkäytössä ongelmana ei ole enää virkatuomareiden vallankäytön kontrolloitavuus tai julkisuuden puute - media huolehtii julkisuuden toteutumisesta tehokkaasti - vaan alati monimutkaistuvassa yhteiskunnassa painotetaan tuomioistuimissa tarvittavaa asiantuntemusta ja erityisosaamista.

15. Lautamiehet on kuitenkin poliittisella päätöksellä haluttu säilyttää jatkossakin käräjäoikeuksissa, ja tähän on tyytyminen. Mikäpäs siinä, valinta on kyllä kansainvälinen vertailukin huomioon ottaen puolustettavissa. Maallikkojäseniä osallistuu tuomitsemistoimintaan useimmissa maissa, mm. kaikissa pohjoismaissa ja useimmissa Keski-Euroopan maissa. Tärkeintä on se, missä laajuudessa ja minkälaisissa jutuissa lautamiehiä on nykyoloissa järkevää käyttää oikeuden kokoonpanoissa. Siinä suhteessa lainsäätäjällä olisi ollut Suomessa nyt valittavana useita eri vaihtoehtoja. Samassa yhteydessä olisi voitu ja mielestäni pitänytkin puuttua mm. lautamiesten valintatapaan ja kenties äänioikeuteenkin.

Vuoden 2009 uudistus on vain säästölaki; lautamiesten määrä vähenee reilulla kolmanneksella

16. Mikä sitten tulee lautamiesten kohdalla muuttumaan? Loppujen lopuksi muutokset ovat aika vähäisiä. Jatkossa lautamiehet eivät enää käsittele lainkaan riita-asioita, vaan ne ratkaistaan yhden tai kolmen tuomarin kokoonpanossa. Tämä muutos on kuitenkin vain näennäinen, sillä tähänkin asti lautamieskokoonpano on ollut erittäin harvinainen vaihtoehto riita-asioiden käsittelyssä.

17. Lautamiehet osallistuvat siis vain rikosasioiden käsittelyyn, mutta tämä ei ole riittänyt, vaan lautamieskokoonpanon (malli 1+3) käyttöä on pyritty vähentämään, jolloin lautamiesten lukumäärää on voitu alentaa tuntuvasti. Lautamiesten käytön tarvetta on jo vähentänyt lokakuussa 2006 voimaan tullut rikosasioiden kirjallinen menettely käräjäoikeudessa (ROL 5a luku), jossa käsitellään nykyisin noin 35 prosenttia kaikista rikosasioista. Kun lautamiehiä on tähän asti ollut koko maassa yhteensä 3 700, on lautamiesten kokonaismääräksi vuodeksi 2009 vahvistettu oikeusministeriön 5.1.2009 antamalla päätöksellä (17/31/2008) 2 202, mikä on siis 1 500 vähemmän kuin aiemmin. Ministeriö on päätöksellään määrännyt tietyn määrään lautamiehiä jokaiseen 50:een käräjäoikeuteen samoin kuin jokaisesta kunnasta valittavien lautamiesten lukumäärän. Jokaisesta kunnasta valitaan vähintään kaksi lautamiestä, Helsingistä valitaan 300 lautamiestä (aikaisemmin sieltä oli valittu peräti 551 lautamiestä), Espoosta ja Kauniaisista yhteensä 72, Vantaalta 70 jne. Kun kullekin lautamiehelle on tähän asti kertynyt vuosittain 10-12 istuntopäivää, joutuu lautamies vuonna 2009 istumaan käräjillä ehkä vain 5-6 kertaa vuodessa. - Oikeusministeriön päätös koskee vuotta 2009. Vuoden 2010 alusta käräjäoikeuksien lukumäärä alenee 27:ään. Tuolloin lautamiesten lukumäärä kussakin käräjäoikeudessa joudutaan ilmeisesti määräämään uudelleen.

18. Edellä selostetulla sääntelyllä säästetään valtion menoja, arviolta 1-2 miljoonaa euroa, ja juuri tämä on ollut hallituksen ja oikeusministeriön ensisijainen tarkoituskin. Lautamiesuudistusta ja käräjäoikeuden ratkaisukokoonpanoja koskeva uusi laki on siis itse asiassa puhdas säästölaki, oikeusturvaan tai juttujen käsittelynopeuteen sillä ei juurikaan pystytä vaikuttamaan.

Käräjäoikeuden kokoonpanovaihtoehdot

19. Käräjäoikeuden lautamieskokonpanoa (1+3) voidaan edelleen periaatteessa käyttää kaikenlaisissa rikosasioissa, sillä säännökset on laadittu hyvin väljiksi. Tarkoituksena on kuitenkin ollut, että lautamiehet olisivat mukana vain vakavimmissa rikosasioissa eli silloin, kun syytteessä on kyse rikoksesta, jonka enimmäisrangaistus ylittää kaksi vuotta. Jutun laadulla ei ole muuten väliä, joten lautamiehet voivat joutua ratkaisemaan juridisesti hyvinkin vaikeita talous- yms. rikosasioita. Lautamieskokoonpanoa voidaan hallituksen esityksen mukaan käyttää muissakin tapauksissa, perustelujen mukaan esimerkiksi silloin, jos rangaistuksesta näyttää tulevan ankara tai jos juttu kiinnostaa laajaa yleisöä; puhutaan "yhteiskunnallisesti merkittävimmistä rikosasioista." Tällaisissa tapaukissa voidaan käyttää myös laajennettua lautamieskokoonpanoa (malli 2+4).

20. Jatkossa rikosjutut voidaan siis käsitellä käräjillä entistä useammin yhden tuomarin kokoonpanossa ilman lautamiehiä. Käräjätuomarit voivat käsitellä lähtökohtaisesti yksin enintään kahden vuoden vankeudella rangaistavat rikokset (OK 2:6.1). Lisäksi tietyt laissa luetellut tavallisimpien rikosten törkeät tekomuodot voidaan käsitellä yhden tuomarin kokoonpanossa, vaikka niistä säädetty maksirangaistus on enemmän kuin kaksi vuotta vankeutta. Tällaisia rikoksia ovat mm. törkeä varkaus, törkeä kavallus, törkeä petos ja virkamiehen väkivaltainen vastustaminen. Tämän "päälle" tulevat vielä tunnustetut rikosasiat eli kolmannes kaikista rikosjutuista, jotka käsitellään jo nykyisin käräjäoikeuksissa kirjallisessa kansliamenettelyssä ilman, että asianosaiset ovat lainkaan saapuvilla (ROL 5a luku).

21. Uutuutta merkitsee se, että rikosasioita voidaan käsitellä myös kolmen virkatuomarin kokoonpanossa, siis ilman lautamiehiä (OK 2:1.2). Tähän asti sanotussa kokoonpanossa on voitu käsitellä ainoastaan riita-asioita. Jostakin syystä, ilmeisestikin kustannusten säästötarkoituksessa, oikeusministeriö, hallitus ja eduskunta ovat halunneet rajata kolmen tuomarin kokoonpanon käytön niin, että se tulee kysymyksen vain silloin, kun sitä asian laadun tai muun erityisen syyn vuoksi on pidettävä perusteltuna. Muotoilu on väljä ja antaa laajan harkintavallan käräjäoikeudelle. Tarkoituksena on ollut, että kolmen tuomarin kokoonpanossa ratkaistaisiin lain soveltamisen kannalta vaikeimpia rikosjuttuja. Jotkut tuomarit ovat sanoneet, että edellä mainittu laajennettu tai vahvistettu lautamieskokoonpano (2+4) ajaisi saman asian kuin malli 3+0, mutta itse suosittelisin kyllä jälkimmäisen kokoonpanovaihtoehdon käyttöä todella laajoissa ja vaikeissa rikosasioissa.

Uudistuksen kritiikkiä

22. Omasta puolestani ole täysin tyytyväinen käräjäoikeuksien ratkaisukokoonpanoja koskevaan uudistukseen. Olen tuonut kantani esille puheena olevan lainsäädäntöhankkeen eri vaiheissa eli oikeusministeriölle ja eduskunnan lakivaliokunnalle antamissani lausunnoissa, mutta tuloksetta. Itse asiassa, vaikka lainsäädäntöprosessin aikana pyydettiin lausuntoja monilta käräjäoikeuksilta, kaikilta hovioikeusilta, asianajajaliitolta ja monilta muilta tahoilta ja vaikka näissä lausunnoissa esitettiin lukuisia eri muutoksia oikeusministeriön työryhmän pari vuotta sitten jättämään mietintöön, niin mikään ei lainsäädäntöprosessin kuluessa muuttunut. Jollen ole erehtynyt, niin nähdäkseni ministeriön työryhmän mietintö tuli laiksi pilkunkaan siitä muuttumatta! Oikeusministeriö lakiehdotus valtioneuvostolle ja hallituksen esitys eduskunnalle noudattivat prikulleen työryhmän mietintöä, ja suuri yllätys oli se, ettei lakiesitykseen tehty eduskunnassakaan mitään muutoksia. Oikeusministeri Tuija Brax seisoo tunnetusti yleensä aina tiukasti virkamiestensä esitysten takana ja niin kävi nytkin, ja eduskunnan lakivaliokuntaa, jossa uudistus käsiteltiin, puolestaan "vahtii" puheenjohtajana Braxin puoluetoveri Heidi Hautala (vihr).

23. Oma ehdotukseni oli sellainen, että lautamieskokoonpanon toimivallan ei olisi tullut määräytyä yksinomaan rikoksen rangaistusmaksimiin perustuen, vaan laissa olisi pitänyt luetella rikosnimikkeittäin ne rikokset, joiden käsittelyyn lautamiehet saavat osallistua (esim. henkirikokset, törkeä pahoinpitely, törkeä ryöstö, raiskausrikokset jne.). Ehkä vielä parempi vaihtoehto olisi ollut luetella laissa ne yleensä juridisesti vaikeat ja hankalat rikosasiat, joiden käsittelyyn lautamieskokoonpano ei sovellu. Tällaisia rikoksia olisivat esimerkiksi aineettomien oikeuksien loukkaamista koskevat rikokset (RL 49 luku), arvopaperimarkkinarikokset (RL 51 luku), velallisen rikokset (RL 49 luku), rikokset julkista taloutta vastaan (RL 29 luku) ja ympäristörikokset (RL 48 luku). Minusta on paradoksaalista, että lautamiehet voivat edelleen osallistua mm. edellä lueteltujen juridisesti vaikeiden rikosjuttujen käsittelyyn.

24. Yhden tuomarin kokoonpanon toimivalta on säädetty mielestäni uudessa laissa liian laajaksi, sillä ei ole perusteltua, että yksi tuomari käsittelee sellaisia laissa nyt lueteltuja törkeitä rikoksia, joiden rangaistusmaksimi on enemmän kuin kaksi vuotta. Tällaisia rikoksia ovat mm. esimerkiksi törkeä varkaus, törkeä kavallus, törkeä petos, törkeä kätkemisrikos ja törkeä maksuvälinepetos. Sitä vastoin olisin vastoin lakiesitystä pyrkinyt laajentamaan kolmen virkatuomarin kokoonpanon (malli 3+0) toimivaltaa poistamalla nyt lakiin otetun erityisedellytyksen, jonka mukaan sanottu kokoonpano tulisi kysymykseen vain, jos asian laatu tai muu erityinen syy edellyttää kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanon käyttämistä. Se, että laajennettu lautamieskokoonpano (malli 2+4) voi käsitellä laajoja rikosasioita, ei mielestäni ole peruste, jolla kolmen virkatuomarin toimivaltaa on laissa supistettu. Se, että rikosasiat käsitellään käräjäoikeudessa mahdollisimman pätevässä ja ammattitaitoisessa kokoonpanossa, on omiaan vähentämään hovioikeuksiin tehtävien valitusten määrää, jolloin oikeudenkäytön painopiste siirtyy nykyistä enemmän hovioikeuksista käräjäoikeuksiin.

Lautamiesten valintatapa epäilyttävä

25. Lautamiesjärjestelmää olisi voitu ja myös pitänyt puheena olevan uudistuksen yhteydessä kehittää monessa suhteessa, mutta tätä ei ole edes yritetty tehdä. Yksi asia, johon olisi pitänyt puuttua, on lautamiesten edellä selostettu valintatapa, joka ei ole sopusoinnussa tuomioistuimilta edellytettävän riippumattomuusvaatimuksen kanssa. Kunnanvaltuustojen suorittama valinta on perustunut ja tulee jatkossakin perustumaan poliittisiin näkökohtiin, jolloin lautamiehiksi voi tulla valituiksi vain puolueiden jäseniä, vaikka toisaalta tiedetään, että puolueiden jäsenmäärät ovat yleisesti ottaen edelleen pienenemässä.

26. Poliittinen elin ei saisi valita maallikkotuomareita, koska lautamiehet ovat tuomareita, eivät kunnallisia ja poliittisia luottamusmiehiä. Maailmalla tunnetaan erilaisia maallikkojäsenten valintatapoja, joista jokin meille sopiva olisi pitänyt ottaa käyttöön. Nykyinen lautamiesten valintapa on haluttu säilyttää ilmeisesti siksi, että se on oikeusministeriön kannalta "helppo nakki", koska valinnan suorittavat kunnat eikä ministeriön tarvitse tehdä muuta kuin antaa päätös siitä, kuinka monta lautamiestä kuhunkin käräjäoikeuteen ja kustakin kunnasta valitaan.

Lautamiehet maksavat puolueveroa

27. Suomessa lautamiehiä ei edelleenkään hevin mielletä tuomioistuimen jäseneksi, vaan heitä pidetään poliittisina luottamushenkilöinä. Tätä mieltä tuntuvat olevan lautamiehet usein itsekin, mikä ilmenee erityisesti ns. puolueveron maksamisena. Poliittiset puolueet ovat vaatineet ja vaativat edelleen lautamiehiksi valittavilta sitoumuksia puolueveron maksamisesta samalla tavoin kuin kunnallisten lautakuntien jäseniksi valittavilta luottamushenkilöiltäkin. Puolueveron perimistä lautamiehiltä on yritetty kitkeä jo parinkymmenen vuoden ajan mm. perustuslakivaliokunnan, oikeuskanslerin, hovioikeuksien presidenttien ja oikeusministeriön paimenkirjeillä, mutta turhaan. Viimeksi pari päivää sitten oikeusministeriö on jälleen yrittänyt kirjeellään suitsia puolueveron perimistä lautamiehiksi valittavilta, mutta epäilen, että jälleen turhaan. Tätä hieman myös luottamushenkilöveroksi nimitettävän maksun kantokieltoa myös kierretään joissakin tapauksissa edellyttämällä tai vähintään suosittamalla puolueen paikallisosastolle suoritettavia vapaaehtoisia tukimaksuja, joilla sitten varmistetaan henkilön valinta lautamiehen tehtävään.

28. Uutena ilmiönä on mainittava, että lautamiehiä tai lautamiehiksi haluavia on puolueiden paikallisosastojen toimesta painostettu ryhtymään ehdolle viime lokakuun kunnallisvaaleissa, jotta he voisivat jatkaa tai tulla valituiksi vaalien jälkeen lautamiehinä. - Oikeusministeriön ei tulisi tyytyä ainoastaan päivittelemään puolueveron maksamista ja perintää tai muita lautamiesten valintaan liittyviä epäterveitä ilmiöitä, vaan ministeriön olisi tullut jo ajat sitten ryhtyä toimenpiteisiin lautamiesten vanhentuneen ja tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta sopimattoman valintamenettelyn uudistamiseksi ja korjaamiseksi.

Lautamiesten äänioikeutta olisi rukattava

29. Lautamiesten yksilöllinen äänioikeus on periaatteellisesti syistä ongelmallinen, sillä ns. lautamiespäätökset tuskin lisäävät luottamusta tuomioistuinlaitokseen silloin, kun poliittisten elinten valitsemat lautamiehet ovat keskenään erimielisiä. Näin kävi esimerkiksi Susan Ruususen kirjoittaman kirjan Pääministerin morsian tiimoilta Helsingin käräjäoikeudessa viime vuonna käsitellyssä pääministeri Matti Vanhasen yksityiselämän suojaa koskevassa rikosjutussa. Mainitussa tuomiossa lautamiesten äänet jakautuivat ja käräjäoikeuden tuomioksi tuli kahden lautamiehen - heistä toinen "edusti" lehtitietojen mukaan kokoomusta ja toinen lautamies taas Sdp:tä - syytteen hylkäävä mielipide vastoin puheenjohtajan ja kolmannen lautamiehen kantaa.

30. Yksilöllinen äänioikeus on ongelmallinen myös siksi, että vaikka lautamiehet toimivat virkavastuulla (ks. esimerkiksi ratkaisua KKO 2008:95, jota olen selostanut blogissani 21.10. 2008), heidän tosiasiallinen vastuunsa jutun ratkaisusta on epäselvä, eikä sitä ole ainakaan tähän saakka pidetty yhtä laajana kuin käräjäoikeuden puheenjohtajana toimivan virkatuomarin. Lautamiesten valta ja vastuu eivät siten nykyisessä järjestelmässä täysin vastaa toisiaan. Tämän vuoksi lautamiesten yksilöllisestä äänioikeudesta olisi syytä luopua ja siirtyä järjestelyyn, jossa lautamiehillä on yhteinen eli kollektiivinen äänioikeus. Se riittäisi hyvin turvaamaan lautamiesjärjestelmän tavoitteena olevan tuomitsemistoiminnan luottamuksen ylläpitämisen.

Lautamiehet myös hovioikeuksiin ja hallinto-oikeuksiin

31. Miksi lautamiehet ovat mukana vain käräjäoikeudessa mutteivät enää hovioikeudessa? Tätä olen usein ihmetellyt, sillä maallikkojärjestelmän johdonmukaisuus edellyttäisi lautamiesten kuuluvan myös hovioikeuden kokoonpanoon tietyissä asioissa. Muun muassa Ruotsissa lautamiehet osallistuvat hovioikeudessa niiden rikosjuttujen suulliseen pääkäsittelyyn, joissa lautamiehet ovat kuuluneet myös käräjäoikeuden kokoonpanon; Ruotsissa lautamiehet osallistuvat hovioikeudessa noin 60 prosentissa tapauksista rikosasioiden käsittelyyn. Maallikkotuomareita käytetään ylioikeuksissa myös esimerkiksi Norjassa, Tanskassa, Saksassa ja Englannissa. Kun Suomessa pelkästään ammatti- ja virkatuomareista muodostuva ylioikeuden kokoonpano voi kumota käräjäoikeuden lautamieskokoonpanossa tekemän ratkaisun, menettävät itse asiassa kaikki ne "hyvät" funktiot merkityksensä, joiden vuoksi lautamiesten mukanaoloa pidetään käräjäoikeudessa tarpeellisena. - Lautamiesten tulisi osallistua myös tiettyihin hallinto-oikeuksissa käsiteltävien asioiden ratkaisemiseen, jos kerran lautamiesjärjestelmää pidetään ylipäätään tarpeellisena.

32. Oikeusministeriö ei ole oikeastaan koskaan ottanut selkeää kanta lautamiesjärjestelmän ulottamisesta hovioikeuksiin ja hallinto-oikeuksiin, ja niin kävi myös nyt vuoden 2009 voimaan tullutta lainsäädäntöhanketta valmisteltaessa. Tämä on mielestäni selkeä osoitus siitä, että itse asiassa Suomessa hallitus ja eduskunta eivät pidä lautamiesjärjestelmää asiallisesti kovinkaan tarpeellisena tai suhtautuvat joka tapauksessa siihen joka tapauksessa välinpitämättömästi. Lautamiesjärjestelmää halutaan todellisuudessa ylläpitää vain näennäisistä ja poliittisista syistä, koska katsotaan, että tämä muka osoittaa lainsäätäjän ja hallituksen kunnioittavan demokraattista järjestelmää ja kansan tahtoa. Jos näin todella olisi, valtiovalta myös huolehtisi lautamiesjärjestelmän asianmukaisesta kehittämisestä ja sen laajentamisesta hovioikeuksiin ja hallinto-oikeuksiin. Jollei tähän ole innostusta eikä halua, niin silloin pitäisi rehellisyyden nimissä olla valmiita luopumaan koko lautamiesjärjestelmästä myös käräjäoikeuksissa.

33. Edellä oli jo puhetta Helsingin käräjäoikeuden viime vuonna antamasta päätöksestä pääministeri Matti Vanhasen ja hänen ex-tyttöystävänsä Susan Ruususen (ent. Kuronen) välisestä yksityiselämän suojaa koskevasta rikosjutusta, joka ratkaistiin ns. lautakuntapäätöksellä. Käräjäoikeuden tuomiosta on valitettu Helsingin hovioikeuteen, joka alkanee käsitellä juttua kohtapuolin. Hovioikeudessa juttu tullaan ratkaisemaan puhtaasti ammattituomareista koostuvasta kokoonpanossa eli jaostossa, johon kuuluu kolme hovioikeudenneuvosta. Johdonmukaisuus edellyttäisi, että sanotunlaisissa jutuissa myös hovioikeuteen tulisi kuulua lautamiehiä; kokoonpanon malli voisi olla 3+2, eli kolme virkatuomaria ja kaksi lautamiestä. Kun esimerkiksi pääministeri Vanhasen juttu ratkaistaan hovioikeudessa yksinomaan virkatuomareiden voimin, voidaan perustellusti väittää, että lautamiesjärjestelmä, joka on voimassa vain alioikeudessa, menettää todellisuudessa täysin merkityksensä, jos hovioikeus kumoaa käräjäoikeuden tuomion tai muuttaa sitä olennaisesti.

Herastuomarin arvonimen myöntäminen tulisi poistaa

34. Tunnustukseksi pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta käräjäoikeuden jäsenenä laamanni voi myöntää lautamiehelle herastuomarin arvonimen. Käytännössä herastuomarin arvonimi on myönnetty kymmenen vuoden lautamiesuran jälkeen, mutta myös kaksi nelivuotiskautta on saattanut riittää arvonimen myöntämiseksi. Herastuomari-nimike on peräisin jo Kuningas Kristofferin maanlain (1442) ajoilta, mutta silloin se tarkoitti henkilöä, jolle kihlakunnantuomari saattoi uskoa virkansa hoidon tietyksi ajaksi. 1734-vuoden laissa tällaista "sijaistuomaria" ei enää tunnettu, mutta herastuomari-nimike säilyi lautamiehelle annettavana arvonimenä ja se myönnettiin lautakunnan vanhimmalle jäsenelle.

35. Nyt kun lautamiehet eivät enää muodosta lautakuntaa eivätkä istu pitkiä käräjiä vaan osallistuvat vain muutamana päivänä vuodessa käräjäoikeuden istuntoihin, ei herastuomarin arvonimen myöntämiselle enää ole perusteita. Painavin syy on kuitenkin se, että nimi herastuomari viittaa virkatuomariin, vaikka lautamiehen tulee edustaa oikeudenkäynnissä nimenomaan virka- tai ammattituomarista poikkeavaa kansalais- ja maallikkonäkemystä. Ruotsissa herastuomarin arvonimi poistettiin virallisesti laista vuonna 1971, jolloin alioikeusjärjestelmä yhtenäistettiin. Sama olisi pitänyt tehdä myös Suomessa vuonna 1993 voimaan tulleen alioikeusuudistuksen yhteydessä. Herastuomarin arvonimen myöntäminen tuntuu nykyoloissa lähinnä koomiselta ja se on yksi osoitus lautamiesjärjestelmän jälkeenjääneisyydestä. Mutta oikeusministeriö ei ole reagoinut tähänkään asiaan mitenkään. Ruotsissa nimitystä herastuomari (häradsdomare) käytetään tosin epävirallisesti puhuttaessa käräjäoikeuden virkaiältään vanhimmasta lautamiehestä. Meillä yhdessä ja samassa käräjäoikeudessa voi olla käräjäoikeuden koosta riippuen useita ja suurimmissa käräjäoikeudessa yhtaikaa jopa parikymmentä "virallista" herastuomaria tai enemmänkin.

Lautamiesjärjestelmän kehittäminen on laiminlyöty

36. Kuten edellä olevasta ilmenee, lautamiesjärjestelmässä on monia epäkohtia ja puutteita, jotka olisi voitu ja minun mielestäni myös pitänyt korjata nyt voimaan tulevan lainsäädäntöhankkeen yhteydessä. Näin ei kuitenkaan edes yritetty tehdä, vaan lakiin tehtiin vain kaikkein välttämättömimmät muutokset. Uudistus jäi siis pahasti torsoksi, kyseessä on, kuten olen sanonut, eräänlainen "tynkäuudistus" ja puhdas säästölaki, jonka tarkoituksena on lähinnä vain säästää Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa edellytetyllä tavalla oikeusministeriön hallinnonalan menoja. Uudistuksella säästetään valtion menoja 1-2 miljoonaa euroa, joten oikeusministeri Brax on hyvin tyytyväinen, kun hän on hoitanut oman ministeriönsä säästötavoitteen. Lautamiesjärjestelmää jäävät kuitenkin edelleen rasittamaan monet epäkohdat, joten tyytyväisyyteen ei pitäisi olla aihetta.

Lopuksi

37. Selvyyden vuoksi on sanottava, että lautamiesjärjestelmä ja sen epäkohdat eivät ole lautamiesten syytä. Lautamiesten työtä on kaikki syy arvostaa, sillä oman kokemukseni perustella tiedän, että lautamiehet suhtautuvat tehtäväänsä tunnollisesti ja tekevät oikeudessa parhaansa ja tuovat usein mukanaan lainkäyttöön inhimillisiä piirteitä. Minulla on auskultointiaikojen ja lyhyen käräjätuomarivaiheen lisäksi kahdentoista vuoden kokemus alioikeuden päällikkötuomarin tehtävistä, ja sinä aikana olen joutunut istumaan käräjiä aika laajan ja hyvin erilaisista ihmisistä koostuvan lautamiesjoukon kanssa. - Herastuomarin titteleitäkin olen myöntänyt monia kertoja, vaikka periaatteessa suhtaudun niihin skeptisesti. Ikaalisissa tuli tavaksi myöntää lautamiehille herastuomarin arvonimi yleensä jo kahden nelivuotiskauden jälkeen; saivatpahan uudet herastuomarit sitten syyn juhliin tai ainakin kahvikekkereihin, joihin myös arvonimen myöntäjä tietenkin kutsuttiin mukaan! Muistan kerrankin Ikaalisissa käräjiä istuessani, että kihlakunnanoikeuden paikalla olleista kuudesta lautamiehistä viisi oli herastuomareita, ainoastaan virkaiältään nuorin lautamies eli nk. kinnasten vahti oli vielä ilman tuota titteliä.

38. Lautamiesten kanssa oli miellyttävää toimia, ja noilta ajoilta olisi myös käräjien ulkopuolelta lautamiehistä paljon hauskoja juttuja kerrottavana alkaen vaikkapa joulun alla yhdessä käräjätuomari Hannu Rajalahden kanssa tehdyistä perinteisistä sahdinhakumatkoista Ikaalisissa "järven takana" asuneen herastuomari Edvard Alosen luokse, kesäjuhlista ja Rajalahden myöhemmin Jämsän laamannina vetämistä lautamiesten ja tuomareiden yhteisistä koulutus - ja virkistysmatkoista aina Tallinnaan ja Tarttoon asti. Monella tavalla mieliinpainuva oli myös joulukuun 1. päivä 1993, jolloin toteutui vihdoin tähän maahan kauan puuhattu alioikeuksien yhtenäistäminen ja syntyivät nykyiset käräjäoikeudet. Kokoonnuimme tuolloin iltasella porukalla (laamani, käräjätuomarit, notaarit jne.; minäkin olin saanut ex-ukkotuomarina kutsun) juhlimaan historiallista päivää herastuomari Alosen kotiin.

62. KKO ja sattuman sanelema juttu (KKO 2008:119)

Pilkkijäille pääsee nyt jo etelässäkin...

Motto:

Sattuma hallitsee kaikkialla; anna siis onkesi riippua, sillä missä vähiten luulet, tarttuu koukkuusi kala

Ovidius

1. Tuomioistuimet joutuvat ottaman oikeudenkäynneissä kantaa mitä erilaisimpiin asioihin. Ajatellaanpa vaikka esimerkiksi äskettäin korkeimmassa oikeudessa (KKO:ssa) ratkaistua, joka koski kyläkauppias Vesa Keskisen Töysässä järjestämän Miljoona Pilkki-tapahtumaa (KKO 2008:119). Vaikka kyse oli muodollisesti pilkkikilpailusta, KKO katsoi, että kyse oli arpajaisista ja tuomitsi Keskisen arpajaisrikoksesta sakkorangaistukseen. Mitä ajatuksia ratkaisu valistuneessa lukijassa herättää? Arpajaisilla kun ei näet ensi näkemältä luulisi olevan mitään tekemistä pilkkimisen kansa tai päin vastoin.

2. Pilkkiminen - tätä ei pidä sekoittaa torkahteluun ja nuokkumiseen - on kalastusmuoto, jossa kaloja ongitaan talvella järven tai meren jäähän kairalla poratun reiän kautta. Kalastuslain mukaan pilkkiminen on kalastusta siimaan kiinnitetyllä pystysuunnassa liikuteltavalla pilkillä, siimaa kädessä pitäen tai lyhyehköä heittokalastukseen soveltumatonta vapaa käyttäen. Pilkkiminen on jokamiehenoikeuteen perustuvaa yleiskalastusoikeutta, jonka harjoittamiseen - samoin kuin vapaongintaankaan - edellä mainitulla laissa tarkoitetulla tavalla ei tarvita lupaa; tässä suhteessa onginta ja pilkkiminen poikkeaa esimerkiksi virvelöinnistä ja verkkokalastuksesta. Pilkkiminen on Suomessa hyvin suosittu kalastustapa, ja maassa järjestetään vuosittain satoja pilkkikilpailuja.

Miljoona Pilkki

3. Miljoona Pilkiksi kutsuttiin Veljekset Keskinen Oy:n Töysän kunnan Tuurin kylässä markkinointitapahtuman yhteydessä järjestämiä pilkkikilpailua, jossa jaettiin suuria palkintoja. Ensimmäinen Miljoona Pilkki järjestettiin vuonna 1996 ja viimeinen ja järjestyksessä seitsemäs pilkkikisa Ponnenjärvellä talvella 2005. Tapahtuma oli joka kerta hyvin suosittu, sillä jo ensimmäiseen kisaan osallistui yli 10 000 pilkkijää ja viimeiseen Miljoona Pilkkiin lähes 28 000 pilkkijää. Miljoona Pilkki -tapahtumaan on ollut 20 euron osallistumismaksu ja kukin kilpailija on saanut pilkkiä vain yhdellä vavalla ja koukulla.

4. Pilkkikisassa on ollut mahdollisuus voittaa rahaa tai muita rahanarvoisia palkintoja. Erityisinä "merkittyinä" kilpailukaloina järveen oli istutettu tietty määrä eri painoisia kirjolohia, vuonna 2005 istutuskalojen määrä oli ollut yhteensä 5 551 kirjolohta. Pilkkikilpailu on ollut palkintoperusteiden osalta kaksiosainen. Osa palkinnoista on perustunut, kuten kalastuskilpailussa on tavallisesti tapana, kilpailijoiden saaliina saamien kalojen kokonaispainoon. Sekä miesten että naisten kilpailusarjan kolme parasta ovat saaneet palkinnoksi henkilöauton, veneen ja kodin elektroniikkaa.

5. Tämän lisäksi kaikki kilpailukalojen saajat on palkittu erikseen kalojen painon mukaan siten, että viiden kilon painoinen kirjolohi - järveen oli siis istutettu vain yksi viisikiloinen lohi - on oikeuttanut yhden miljoonan euron rahapalkintoon, 50 noin kolmen kilon painoista kirjolohta kukin 20 000 euron suuruiseen ostokorttiin, 500 noin kahden kilon painoista kirjolohta kukin 2 000 euron suuruiseen ostokorttiin ja 5 000 noin kilon painoista kirjolohta kukin 200 euron suuruiseen ostokorttiin Veljekset Keskisen kyläkauppaan.

Vuonna 2005, jolloin Miljoona Pilkki järjestettiin viimeisen kerran ja jolloin kisaan osallistui 27 731 ihmistä, osallistujat saivat yhteensä 2 188 kilpailukalaa, joista kolme oli oikeuttanut 20 000 euron, 48 kalaa 2 000 euron ja 2 137 kalaa 200 euron määräiseen ostokorttiin.

6. Vesa Keskinen ei ollut hakenut eikä hän olisi lain mukaan voinut saadakaan lupaa arpajaisten toimeenpanemiseen, koska arpajaisia saa järjestää vain yleishyödyllinen yhteisö varojen hankkimiseksi yleishyödyllisen toiminnan edistämiseen. Mutta oliko Miljoona Pilkissä kysymys laissa tarkoitetuista arpajaisista? Arpajaisissa yhdelle tai useammalle henkilölle luvataan maksua tai muuta suoranaista tai välillistä suoritusta vastaan joko arpomisella tai muulla sattumaan perustuvalla tavalla määräytyvä voitto. Arpajaislain 2 §:n 1 momentin mukaan arpajaisilla tarkoitetaan toimintaa, johon osallistutaan vastiketta vastaan ja jossa osallistuja voi saada kokonaan tai osittain sattumaan perustuvan rahanarvoisen voiton. Arpajaisten toimeenpaneminen ilman lupaa rangaistaan RL 17 luvun 16 a §:n mukaan arpajaisrikoksena.

Syyttäjä vs. Keskinen

7. Vesa Keskistä vastaan nostettiin syyte arpajaisrikoksesta vuona 2006, jolloin Miljoona Pilkkiä ei siis enää järjestetty. Syyte koski ainoastaan vuonna 2005 järjestettyä tapahtumaa. Juttu käsiteltiin kaikissa kolmessa oikeusasteessa, eli Seinäjoen käräjäoikeudessa, Vaasan hovioikeudessa ja lopuksi KKO:ssa. Kaikki oikeusistuimet katsoivat, että Miljoona Pilkissä oli kyse arpajaisista siltä osin kuin saatu merkitty kilpailukala oikeutti painon mukaan määräytyvään raha- tai tavarapalkintoon. Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi syytteen, koska Vesa Keskisen voitiin katsoa anteeksiannettavalla tavalla erehtyneen lain oikeasta tulkinnasta, siis siitä, että kyse oli arpajaisista; tätä nimitetään juridisessa kielessä kieltoerehdykseksi. Sen sijaan hovioikeus ja KKO olivat sitä mieltä, ettei kieltoerehdyksestä ollut kyse. Vesa Keskinen tuomittiin hovioikeudessa arpajaisrikoksesta 50:een päiväsakkoon á 266 euroa eli maksamaan sakkoa yhteensä 13 300 euroa. KKO pysytti rangaistuksen myös määrältään.

8. Arpajaisista on lain mukaan siis kyse, jos osallistuja voi saada voiton, joka perustuu "kokonaan tai osittain sattumaan." Sattuma on sellainen voiton määräytymisen peruste, johon osallistuja ei voi vaikuttaa ennakolta. Milloin kalastuskilpailussa sitten kyse on sattumasta ja kuinka suuren sattuman pitää olla suhteessa osallistujan taitoon ja osaamiseen, jotta voiton saannin voitaisiin katsoa perustuvan laissa edellytetyllä tavalla sattumaan? Totuttuun tapaansa KKO on lähtenyt purkamaan kysymystä lain esitöiden avulla selostamalla lyhyesti, mitä arpajaislakia koskevassa hallituksen lakiesityksessä (HE 197/1999 vp) ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 23/2000 vp) on asiasta sanottu. KKO noudattaa yleensä aina ja melko orjallisesti tätä metodia, jolloin siis tietoa lain oikeasta tulkinnasta pyritään hankkimaan ensimmäiseksi lakien esitöistä. Tarkoituksena on selvittää lainsäätäjän tahtoa eli sitä, mitä eduskunta on tietyllä säännöksellä tai määritelmällä tarkoittanut, ts. miten lakia tai yksityistä säännöstä olisi lainsäätäjän mielestä tulkittava.

9. Lainsäätäjän tarkoitus on kuitenkin hieman mystinen käsite, sillä eduskunta hyväksyy itse asiassa vain lakitekstin, ei lakiesityksen perusteluja. Eduskunnan valiokuntien kuten tässä tapauksessa perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteluilla voi kuitenkin olla po. suhteessa merkitystä. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti KKO on päätellyt, että voiton perustumista joiltakin osin sattumaan ei lain sanamuodosta huolimatta ole tarkoitettu ehdottomaksi arpajaisten tunnusmerkiksi. Arpajaisista ei KKO:n mukaan ole kysymys sellaisissa urheilukilpailujen kaltaisissa kilpailuissa, joissa osallistujan henkilökohtaisella osaamisella on sattuman osuutta olennaisesti suurempi merkitys voiton saamisessa.

10. KKO:n mukaan arpajaislakia valvova sisäministeriö ei ole puuttunut tavanomaisiin pilkki- tai muihin kalastuskilpailujen järjestämiseen, vaikka niissä olisi osallistumismaksu ja suurimmat saaliit olisivat saaneet palkintoja. Kyseisen lausuman sisältö on jäänyt hieman epäselväksi, sillä siitä ei ilmene, onko ministeriö jättänyt puuttumatta myös sellaisiin kalastuskilpailuihin, joissa suurimpien saaliskalojen saajat olisivat saaneet joitakin erityispalkintoja saaliin kokonaispainon ohella; tällaisesta kilpailustahan Miljoona Pilkissä on juuri ollut kyse. Ilmeisesti lausumalla on kuitenkin tarkoitettu vain saaliin kokonaispainoon perustuvia palkintoja.

11. Yleisenä havaintona KKO:n tuomion perustelutavasta on jälleen kerran sanottava, että tämänkin ratkaisun perusteluista puuttuu varsinainen pro et contra -metodin käyttö, sillä perusteluissa on kiinnitetty huomiota lähinnä vain sellaisiin argumentteihin, jotka tukevat syytettä. Contra-perusteet ja näkökohdat puuttuvat tai ilmenevät ikään kuin vain rivien välistä. Ihmetystä herättää erityisesti se, että päätöksessä ei ole edes selostettu tai mainittu niitä näkökohtia, joita syytetyn puolustus on tuonut jutussa esiin! KKO on varmastikin pyrkinyt ratkaisemaan jutun puolueettomasti ja objektiivisesi, mutta tämä olisi pitänyt tuoda myös perusteluissa näkyviin ja kertoa, mitä puolustus oli esittänyt syytettä vastaan. KKO:lle, samoin kuin muillekin suomalaisille tuomioistuimille, näyttää olevan edelleen vaikeaa omaksua pro et contra -metodin käyttö perusteluissaan. Pelkääkö KKO, että sen arvovalta kenties rapistuisi, jos se ryhtyisi puntaroimaan perusteluissaan avoimesti ratkaisuun vaikuttaneita näkökohtia pro et contra?

12. Olen yhdessä Petri Martikaisen kanssa vuonna 2003 kirjoittamassamme kirjassa Pro & Contra, Tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä, selvittänyt aika yksikohtaisesti, mitä kyseinen metodi, josta voidaan käyttää myös nimikettä perustelujen punnintametodi, tarkoittaa ja miten tuomio pitäisi sen mukaan perustella.

13. Kun KKO on vaiennut puolustuksen esiin tuomita näkökohdista, ovat jutusta kiinnostuneet ihmiset joutuneet tyytymään tältä osin lehtitietoihin. Puolustus on korostanut sitä, että pilkkimistä oli kerrotuissa olosuhteissa pidettävä taitolajina, jossa siis osallistujan henkilökohtaisilla taidoilla ja osaamisella oli ratkaiseva merkitys. En ole itse koskaan harrastanut pilkkimistä, mutta kun katselee jäälle menossa olevien pilkkijöiden varustuksia, niin olen ihmetellyt, miten paljon erilaisia varusteita ja vempaimia pilkkiminen nykyisin vaatii. Pilkkijäthän ovat varsinkin kylminä päivinä varustautuneet ikään kuin olisivat menossa naparetkelle! Jäälle mentäessä täytyy olla lämpimien pilkkihaalareiden ja muun vaatetuksen ohella mukana ensinnäkin vapa, joita on erilaisia. Lisäksi tarvitaan kairaa, jäänaskalia, sohjokauhaa, pilkkijakkaraa ja -pönttöä, jotta pilkkiminen voisi olla miellyttävää puuhaa. Pilkkejä eli vieheitä on olemassa hirmuinen määrä erilaisia malleja, on mormuskaa eli painokoukkua, tasapainopilkkiä, värikoukkua, madepilkkiä jne. Sama havainto koskee syöttejä, joita on vaikka minkälaisia alkaen onkilierosta, kärpäsentoukasta ja surviaissääsken toukasta. Itse varustautuisin pilkkimistä varten ennen muuta termospullollisilla kahvia tai muuta juomaa, jonka sekaan täytyisi kyllä lorauttaa hieman miestä väkevämpää, sillä eihän sitä jäällä kököttämistä ja reikien kairaamista muuten varmaan kestäisi!

14. Kaikkien näiden välineiden ja varusten käyttö vaatii jo melkoista taitoa, jos nimittäin aikoo myös saada jotain saalista! On vaikea kuvitella, että ensikertalaisella pilkkijällä voisi käydä sellainen moukantuuri, että pystyisi nappaamaan järvestä viisikiloisen tai vaikkapa edes parikiloisen kalan noin vain. Jo reiän tekeminen kairalla jäähän saattaisi ehkä jäädä esimerkiksi pilkkimistä vasta aloittelevilta ylioikeustuomareilta pelkäksi haaveeksi; no, heillähän olisi tietysti myös pilkillä aina esittelijä mukana auttamassa ja neuvomassa! Ja tietenkin pitäisi ottaa huomioon, että taitava ja kokenut pilkkijä onnistuu myös Miljoona Pilkissä narraamaan jään alta lukumääräisesti paljon suuremman määrän kaloja kuin kokematon pilkkijä, jolloin todennäköisyys myös sen todella "suuren kalan" saamisesta kasvaa. Voitaisiin siten olla perustellusti myös sitä mieltä, että pilkkiminen ja siten myöskään menestyminen Miljoona Pilkissä ei ole ollut täysin sattumaan perustuva arpapeliä. Väite, jonka mukaan saaliin saanti on ollut kiinni enemmän taidosta kuin sattumasta ja "jäänalaisista arpajaisista," ei ehkä olekaan mitään huuhaata.

15. Mutta KKO ei ole ryhtynyt perusteluissaan rationaalisen ja yleiseen elämänkokemukseen perustuvan tarkasteluun, jossa olisi haettu lain eikä vain epämääräisen lainsäätäjän oikeaa tarkoitusta, vaan se on rajoittunut lain esitöiden kuivahkoon tarkasteluun. KKO on katsonut, että Miljoona Pilkki on eräiltä osin selvästi poikennut tavallisesta kalastuskilpailusta, koska kalakohtainen palkitseminen on perustunut tietyn suuruisen kilpailukalan saamiseen ja koska palkintojen arvo on huomattavasti noussut kalan painoluokan mukaan samalla kun voiton todennäköisyys on olennaisesti pienentynyt suurten kalojen vähäisen määrän vuoksi. KKO:n mukaan ainakin suurimpien kilpailukalojen saamista voi siten pitää "pääosin sattumana." Vain yksi kirjolohi olisi oikeuttanut tapahtuman vetonaulana pidettävään miljoonan euron rahapalkintoon, ja tästä KKO on päätellyt, että tämän kirjolohen saamisen voidaan katsoa perustuneen vähäisen todennäköisyyden vuoksi kokonaan sattumaan. Toisin kuin tavanomaisessa kalastuskilpailussa, päävoittoa tai muitakaan suurimpia voittoja ei ole jaettu saalista saaneiden kesken, vaan voitot ovat ohjautuneet tietynsuuruisen kalan saaneille, toteaa KKO.

16. Jos palataan vielä lain esitöihin eli hallituksen esitykseen ja perustuslakivaliokunnan lausuntoon, joiden nojalla KKO on jutun lainsäätäjän tahdon mukaisesti ratkaissut, olisi kuitenkin ollut syytä tehdä yksi relevantti ja aika tärkeä havainto. Hallituksen esitys uudesta arpajaislaista on annettu vuoden 1999 lopulla, johon mennessä Tuurin Miljoona Pilkki -tapahtumaa oli ehditty järjestää jo parina kolmena talvena; ensimmäinen Miljoona Pilkkihän oli jo vuonna 1996. Miljoona Pilkki oli heti ensimmäisenä vuonna iso tapahtuma, josta kerrottiin tiedotusvälineissä laajasti. On siis varmaa, että hallituksen lakiesityksen valmistelijoilla ja sisäministeriöllä oli vuonna 1999 tiedossaan Miljoona Pilkki ja virkamiehet ovat varmaan jo silloin keskenään pohtineet, oliko Miljoona Pilkissä kyse arpajaisista. Jos "lainsäätäjä" eli ensi vaiheessa sisäministeriö ja hallitus olisivat todella olleet sitä mieltä, että Miljoona Pilkissä oli kyse arpajaisista, olisi voinut täysin perustellusti odottaa, että hallituksen esityksen perusteluissa olisi yhtenä esimerkkinä mainittu tuonlaatuinen kilpailu tai joka tapauksessa kalastuskilpailu. Mutta näin ei ole tapahtunut. Hallituksen esityksen 197/1999 vp s. 61-62, johon KKO:kin on viitannut, luetellaan kyllä suuri joukko erilaisia arpajaisten muotoja ja siinä yhteydessä puhutaan myös erilaisista urheilu- ja muista kilpailuista, mutta kalastuskilpailuja ei mainita erikseen. Miten tätä vaikenemista olisi tutkittava?

17. Minusta aika perusteltu tulkinta olisi sellainen, että koska Miljoona Pilkki -tapahtuma oli hyvin virkamiesten ja "lainsäätäjän" tiedossa jo hallituksen lakiesitystä vuonna 1999 sorvattaessa, se olisi mainittu esimerkinomaisesti hallituksen esityksen perusteluissa, jos tuonkaltaista kalastuskilpailua olisi ylipäätään pidetty arpajaisina. Mutta kun mitään tuollaista mainintaa tai edes viittausta ei lakiesityksestä löydy, voidaan tästä tehdä päinvastainen johtopäätös.

18. Pitäisi myös ottaa huomioon, mitä eduskunnan perustuslakivaliokunta lausui arpajaislakiesityksestä hallintovaliokunnalle antamassaan lausunnossa (PeVL 23/2000 vp s. 2). Valiokunta totesi perustuslain 18 §:ssä turvatun elinkeinovapauden näkökulmasta lakiesityksestä näin: "Arpajaisten määritelmä lakiehdotuksen 2 §:n 1 momentissa saattaa käytännön tilanteissa osoittautua tulkinnanvaraiseksi erityisesti kun on arvioitava, perustuuko osallistujan mahdollinen voitto sattumaan. Valiokunta tähdentää, että perustuslain kannalta tällaista määritelmäsäännöstä on tulkinnanvaraisissa tapauksissa sovellettava supistavasti."

KKO onkin vedonnut mainittuun lausumaan ja katsonut, kuten edellä jo totesin, ettei arpajaisista ole kysymys sellaisissa urheilukilpailujen kaltaisissa kilpailuissa, joissa osallistujan henkilökohtaisella osaamisella on sattuman osuutta olennaisesti suurempi merkitys voiton saamisessa. Toisin sanoen arpajaisista on kyse vain silloin, kun sattumalla on voiton saamisen kannalta olennaisesti suurempi merkitys kuin osallistujan taidolla. Mutta onko KKO:n näkemys, jonka mukaan Miljoona Pilkissä saaliin saanti perustui olennaisesti suurimmaksi osaksi sattumaan, ainoa ja ehdottomasti oikea ratkaisuvaihtoehto? Tästä voidaan olla eri mieltä; KKO:n ratkaisua voidaan kyllä puoltaa, mutta itse en pitäisi myöskään sen vastakohtaa ehdottomasti vääränä ratkaisuvaihtoehtona.

19. Korkein oikeus ei ole kiinnittänyt perusteluissaan huomiota siihen, että itse asiassa Miljoona Pilkki oli osa suurempaa kokonaisuutta eli markkinatapahtumaa, johon kuului paljon muutakin ohjelmaa. Miljoona Pilkissä ei ollut kyse mistään normaalista arpajaisista, sillä kyseisen tapahtuman tarkoituksena ei ollut kerätä pääsylipputulojen tai osallistumismaksujen muodossa välitöntä voittoa järjestäjille, vaan jo etukäteen oli ollut arvioitavissa, että saadut pääsylipputulot ja muutkaan välittömät tuotot eivät kata kaikkia tapahtuman kustannuksia. Tapahtuma on ollut järjestelyiltään ja tavoitteiltaan, ei arpajaisten, vaan tavanomaisten pilkkikilpailujen kaltainen. Miljoona Pilkki -kisalla ei ole rikottu mitenkään arpajaislain eettisiä, moraalisia ja kulttuurisia tarkoitusperiä. Jos KKO olisi ottanut nämä seikat huomioon syyllisyyskysymystä pohtiessaan, olisi lopputulos saattanut olla hyvinkin toisenlainen.

Kieltoerehdyksestä

20. Olisiko tapauksessa joka tapauksessa voitu ja pitänyt soveltaa RL 4 luvun 2 §:ssä säädettyä kieltoerehdyssäännöstä? Sen mukaan rikoksen tekijä on rangaistusvastuusta vapaa, jos hän on erehtynyt pitämään tekoaan sallittuna, jos erehtymistä on pidettävä ilmeisen anteeksiannettavana muun muassa lain sisällön erityisen vaikeaselkoisuuden, viranomaisen virheellisen neuvon tai muun näihin rinnastettavan seikan vuoksi. Hovioikeus ja KKO:n enemmistö (oikeusneuvokset Hidén, Rajalahti, Rautio ja Seppo) ovat katsoneet, että Keskinen ei voinut vedota kieltoerehdykseen lähinnä sillä perusteella, että Keskinen oli sisäministeriön hänelle vuosina 2003 ja 2005 esittämien kannanottojen vuoksi tullut tietoiseksi siitä, että valvontaviranomainen piti tapahtumaa arpajaisina.

21. Käräjäoikeus, joka on ratkaissut jutun lautamieskokoonpanossa, ja yksi KKO:n jäsen eli oikeusneuvos Liisa Mansikkamäki ovat sen sijaan olleet sillä kannalla, että tapaukseen voidaan soveltaa kieltoerehdyssäännöstä. Mansikkamäki on pitänyt arpajaislain 2 §:n 1 momentin säännöstä erityisen vaikeaselkoisena ja hän on vedonnut myös siihen, että pilkkikilpailuissa peritään yleensä osanottomaksuja, saadaan saalista, mihin kalaonnella saattaa olla vaikutusta, ja yleensä niissä myös jaetaan palkintoja. Sisäministeriö ei ole valvonnassaan puuttunut tällaisten kilpailujen toimeenpanoon, totea Mansikkamäki. Lisäksi Vesa Keskinen oli jo aikaisemmin eli vuodesta 1996 lähtien järjestänyt vastaavia tapahtumia ilman, että niiden laillisuuteen olisi puututtu. Vasta vuonna 2003 ennen järjestyksessään kuudetta tapahtumaa ministeriö oli ilmaissut kielteisen kantansa asiassa. Tapahtumaa ei ollut kuitenkaan tuolloinkaan viranomaistoimin estetty eikä siihen ollut jälkikäteen puututtu, perustelee oikeusneuvos Mansikkamäki eriävää mielipidettään. - Minusta nämä seikat huomioon ottaen olisi jutussa voitu täysin perustellusti katsoa, että Vesa Keskinen oli anteeksiannettavasta syystä erehtynyt pitämään Miljoona Pilkin järjestämistä sallittuna, jos tapahtumaa ylipäätään oli pidettävä arpajaisina.

Rikoshyödyn menettäminen

22. KKO:n tuomiossa ei puhuta mitään rikoshyödystä, joka Vesa Keskinen tuomittiin hovioikeuden tuomiolla valtiolle menettämään. Tämä johtuu siitä, että kyseessä on ratkaisuseloste, jossa on otettu kantaa vain syyllisyyskysymykseen, josta KKO:ssa oli nimenomaan riitaa. Aika outoa on se, että KKO:n ratkaisuselosteesta on jätetty pois myös maininta siitä, kuinka paljon Vesa Keskinen joutui maksamaan sakkoa KKO:n pysyttämän hovioikeuden tuomion lopputuloksen perusteella. Ratkaisuselosteessa todetaan vain, että hovioikeus tuomitsi "Vesa K:n" arpajaisrikoksesta 50 päiväsakon suuruiseen rangaistukseen, jonka KKO siis pysytti. Lukija, joka on kiinnostunut asiasta, joutuu siis kaivamaan myös sakon kokonaismärän nettisivuilta! Tiedoksi saatettakoon, että Vesa K:lle tuli maksettavaa sakkoa yhteensä 13 300 euroa, kun Vesan päiväsakon rahamääränä pidettiin 250 euroa. - KKO saisi kyllä laatia ennakkopäätöstensä ratkaisuselosteensa täydellisemmiksi, jotteivät lukijat joutuisi arvailemaan, että mikähän se KKO:n tuomion lopputulos mahtoi oikein olla!

23. Käräjäoikeudessa syyttäjä vaati Vesa Keskisen tuomitsemista menettämään arpajaisrikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä valtiolle 421 000 euroa. Hovioikeus, joka siis tuomitsi Vesan ensimmäisenä oikeusasteena, alensi kuitenkin syyttäjän vaatiman rikoshyödyn määrän 60 000 euroon, jonka summan Keskinen siis joutui maksamaan valtiolle sakkorangaistuksen lisäksi. Syyttäjä tyytyi hovioikeuden tuomioon sekä rangaistuksen että rikoshyödyn määrän osalta. - Todettakoon, että Keskinen olisi voitu tuomita menettämään sanottu rikoshyöty myös siinä tapauksessa, että syyte häntä vastaan olisi kieltoerehdyksen takia hylätty.

Muita sattumia

24. KKO:n tuomiossa voidaan sanoa olleen kyse sattuman sanelemasta jutusta tai jäänalaisista arpajaisista. No, aika sattumanvaraista puuhaahan koko lainkäyttökin tahtoo toisinaan olla. Rikos- ja prosessioikeuden professori Bo Palmgren, joka esiintyi 1960-luvulla julkisuudessa oikeuslaitoskriitikkona, vertaisi joskus tuomioistuinta ja oikeudenkäyntiä pajatsoon, siis tietynlaisiin arpajaisiin, toteamalla, että tuomioistuin on kuin pajatso: kun sinne lyö lantin (nostaa jutun), ei voi koskaan tietää, mikä on lopputulos eli voittaako mitään ja, jos voittaa, niin kuinka paljon.

25. Näinhän se on usein nykyisinkin. Ratkaisujen ja tuomioiden ennustettavuus eli muodollinen oikeusvarmuus ei ole kovin suuri. Yhtenä esimerkkinä tästä voin mainita blogissani 6. ja 8.8.2008 selostamani, kommentoimani ja kritisoimani ratkaisun KKO 2008:77. Siinähän välimiesoikeuden tuomio tuli, kun välimiehet sivuuttivat tuomiossaan kantajan väittämistaakan, täydellisenä yllätyksenä vastaajayhtiölle. Moitekannejutussa käräjäoikeus ja hovioikeus kumosivat välimiesten ratkaisun sanotun oikeudenkäyntivirheen perusteella, mutta KKO - välimieskokoonpanossaan - kumosi puolestaan hovioikeuden tuomion ja pysytti välimiesten tuomion. Nyt kukaan koko valtakunnassa ei oikein tiedä ja osaa sanoa, sovelletaanko välimiesmenettelyssä väittämistaakkaa ja missä laajuudessa. Väittämistaakka olisi KKO:n sanotun ratkaisun mukaan voimassa, ei sääntönä kuten aiemmin on vakiintuneesti katsottu, vaan ikään kuin vain periaatteena, jota sovelletaan "enemmän tai vähemmän" tai oikeastaan "silloin tällöin" - siis silloin kun tämä sattuu "sopimaan." Tällainen oikeusohje on tietenkin pahinta, mitä lainkäytön ennustettavuutta ajatellen voi tapahtua.

26. Sattuman sanelemaa on usein myös se, ketkä tulevat nimitetyiksi KKO:n jäseniksi. Tästä asiasta ei tällä kertaa kuitenkaan tämän enempää, sillä kysymykseen joudutaan palaamaan lähiaikoina, sillä onhan KKO:ssa parhaillaan haettavana 1.3. avoimeksi tuleva jäsenen virka.

27. Kun Miljoona Pilkki -juttu on lähtöisin Etelä-Pohjanmaalta eli Töysästä, on kiintoisaa todeta, että jutun ratkaisuun osallistui KKO:ssa kaksi sanotusta maakunnasta lähtöisin olevaa oikeusneuvosta; älkää nyt peljästykö, kyse ei ole esteellisyydestä! Oikeusneuvos Liisa Mansikkamäki, jonka eriävää lausuntoa on edellä selostettu, on syntyisin Ylihärmästä, ja oikeusneuvos Hannu Rajalahti puolestaan Lapualta. Ellen ole käsittänyt väärin, L.M. ja H.R. ovat käyneet samaan aikaan samaa oppikoulua ja olleet jopa samalla luokallakin. Mikäpä sen somempaa! - Tässä yhteydessä voidaan mainita eräästä toisesta läheissuhteesta kahden muun oikeusneuvoksen välillä. Mikko Tulokas ja Pertti Välimäki ovat nimittäin olleet 1970-luvun loppupuolella asianajajina samassa asianajotoimistossa eli tarkemmin sanottuna Asianajotoimisto Tulokas & Ilonen Ky:ssä Riihimäellä, jossa Tulokas oli osakkaana ja Välimäki samaan aikaan lakimiehenä. - Tämä kaikki on tietysti vain sattumaa.

28. Sattumaa on sekin, että minun ensimmäiset muistikuvani tästä maailmasta ovat peräisin juuri Töysästä, josta perheemme - isä oli tosin sodassa ja kävi sotimassa vielä Lapissakin - sai ensimmäisen turvapaikan reiluksi vuodeksi Kannakselta jatkosodan aikana alkaneen evakkomatkan jälkeen. Tuurin kylässä emme kuitenkaan asuneet enkä ole tähän mennessä vielä ehtiä käydä kuuluisassa kyläkaupassa. Täytyypä harkita tutustumis- ja ostosmatkaa Tuuriin vaikkapa ensi kesänä.

29. Vesa Keskiselle viime vuosi ei tainnut olla bisnesmielessä yhtä hyvä kuin aikaisemmat vuodet. Muistaakseni Keskisen kyläkaupan edustalle rakennettu suurikokoinen kullanvärinen hevosenkenkä valittiin viime vuoden loppupuolella maailman kolmanneksi rumimmaksi rakennukseksi tai monumentiksi. Mutta ehkä tänä vuonna taas Vesallakin menee jo paremmin, toivotaan niin! Sitä paitsi, eikös sitä niin sanota, että useimmiten kaikki julkisuus, siis myös negatiivinen, on loppujen lopuksi vain hyväksi! Vesa Keskinen ja hänen bisneksensä muistuttavat tietyssä mielessä erästä toista itseoppinutta bisnesmiestä eli Kihniön suurta poikaa Kalevi Keihästä (1924-1995) ja hänen kulta-aikojaan (Keihäsmatkat Oy, Spear Air, Kihniön kipakka ym.) 1960-luvulla ja 1970 -luvun alkupuolella.

P.S.

Julkisuusasiaa

30. Blogissani 24.10.2008 esittelin selvityspyynnön ja kantelun, jonka tein eduskunnan oikeusasiamiehelle koskien KKO:n käytäntöjä tietyissä lainkäytön julkisuutta ja tiedottamista koskevissa kysymyksissä. Yksi kysymys koski KKO:n käytäntöä olla julkaisematta kotisivuillaan tietoja tulossa olevista suullisista käsittelyistä. Olen 19.12.2008 täydentänyt selvityspyyntöäni.

31. KKO näyttää pitävän edelleen kiinni valikoivasta tiedotuslinjastaan. Tämä ilmeni, kun tietooni tänään saatettiin, että KKO toimittaa vielä tällä viikolla eli tarkemmin sanottuna perjantaina 9.1.2009 suullisen käsittelyn maanvuokrasuhdetta koskevassa riita-asiassa. Sanottu suullinen käsittely pidetään poikkeuksellisesti KHO:n suuressa istuntosalissa, osoite Fabianinkatu 15, toinen kerros, alkaen kello 10.00, mikä täten tiedoksi saatettakoon. KKO ei ole julkaisut myöskään tästä suullisesta käsittelystä ilmoitusta kotisivuillaan kohdassa tiedotteet, jossa tällaiset tiedot pitäisi minun mielestäni julkista. Suullisesta käsittelystä on kyllä nytkin tiedotettu joillekin valituille lehdille ja toimittajille.

32. Kyseinen juttu KKO:ssa koskee tapausta, jossa vuokralaisella oli ollut maanvuokrasopimuksen perusteella hallitsemallaan alueella Espoon Suvisaaristossa pieni vapaa-ajanasunto. Alueelle vahvistettiin osayleiskaava, jonka perustella vuokratulle alueelle voitiin rakentaa suurehko asuinrakennus. KKO:ssa on kysymys siitä, oliko vuokranantajalla oikeus kaavoituksen johdosta korottaa maanvuokraa.

33. Nyt kaikki kynnelle kykenevät joukolla katsomaan ja kuulemaan, mitä KKO:n suullisessa käsittelyssä tapahtuu!

61. Seksinostosta tuomittu oikeusneuvos jatkaa tuomarina

Bangkokin Calypso Cabaret show´ssa esiintyy kauniita "naisia"...

1. 20-vuotias lukiolaispoika tuomittiin maaliskuussa 2005 Tukholman käräjäoikeudessa vankeuteen miespuolisen seksikumppaninsa ryöstöstä. Poliisi löysi nuorukaisen kännykästä useiden hänen seksiasiakkainaan olleiden miesten puhelinnumeroita ja intiimejä seksiviestejä. Seksin ostaminen on ollut kriminalisoitu Ruotsissa kauemmin kuin Suomessa, jossa sanottu laki tuli voimaan 1.10.2006. Ruotsin poliisi päätti selvittää niiden miesten henkilöllisyyden, jotka olivat ostaneet seksiä 20-vuotiaalta.

2. Nuorukainen oli kaupitellut seksipalveluitaan homoseksuaalien internet-keskustelufoorumilla, jossa oli vuoden 2005 ollut seuraavanlainen ilmoitus: "Nuori himokas kundi tahtoo tapaamista Tukholmassa, veloitan palveluksistani." Ilmoitukseen vastasi nimimerkki Leif 59 GamlaStan, ja miehet pääsivät pian sopimukseen seksuaalista kanssakäymisestä, joista Leif lupasi maksaa 500 kruunua per kerta. Osoittautui, että Leifiksi itsensä esitellyt mies oli oli Ruotsin Korkeimman oikeuden eli Högsta domstolenin jäsen, oikeusneuvos (justitieråd) Leif Thorsson.

3. Esitutkinnassa Thorssonin epäiltiin ostaneen seksiä kyseiseltä nuorukaiselta ainakin neljä eri kertaa vuoden 2005 tammi- ja helmikuun aikana. Näin kertoi kyseinen nuorukainen itse poliisille. Thorsson itse tunnusti vain yhden seksinostotapauksen, vaikka myönsikin antaneensa pojalle rahaa pari kolme kertaa. Oikeusneuvosta vastaan ei kuitenkaan koskaan esitetty edes syytettä käräjäoikeudessa. Thorssonin asianajaja Tomas Nilsson otti nimittäin esitutkinnan jälkeen yhteyttä jutun syyttäjään (Guntra Åhlund) ja ilmoitti, että hänen päämiehenä oli valmis tunnustamaan yhden tapauksen, jossa hän oli rikkonut seksinostolakia.

4. Thorssonin suostumuksen mukaisesti syyttäjä päätti, että asia voidaan käsitellä kokonaan kirjallisessa rangaistusmääräysmenettelyssä (strafföreläggande), jolloin siis syytettä ei nosteta eikä juttua viedä käräjäoikeudessa pidettävään julkiseen ja suulliseen oikeudenkäyntiin. Näin tapahtui ja oikeusneuvos Thorson välttyi julkiselta oikeudenkäynniltä. Toukokuussa 2005 vahvistetulla rangaistusmääräyksellä Leif Thorsson tuomittiin seksipalveluiden ostamisen kieltävän lain rikkomisesta 50:een 845 kruunun suuruiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 42 250 kruunua. Rangaistusmääräyksestä ei saa valittaa, joten päätös sai heti lainvoiman.

5. Rangaistusmääräysmenettelyssä ei voitu ottaa kantaa virkamiehen mahdolliseen viraltapanoon. Saiko Leif Thorsson sitten jatkaa tuomarin virassaan? Thorsson, joka jäi huhtikuussa 2005 virkavapaalle oikeusneuvoksen virastaan, ilmoitti julkisuudessa olevansa rikkeensä johdosta kovasti pahoillaan ja ottavansa vastuun tapahtuneesta. Ruotsissa on voimassa kaikkia virkamiehiä koskeva kurinpitojärjestelmä, jonka mukaan rikokseen tai moitittavaan käyttäytymiseen syyllistynyt virkamiehelle ja siten myös tuomarille voidaan määrätä tapauksen vakavuusasteista riippuen erilaisia sanktioita, kuten esimerkiksi huomautus, palkanalennus tai vakavimmissa tapauksissa jopa viraltapano. Vakinaisen tuomarinviran haltija voidaan kuitenkin erottaa virastaan vain jos hän rikoksen tai vakavan tai toistuvan virkavelvollisuuden rikkomisen johdosta on osoittautunut ilmeisen sopimattomaksi virkaansa. Oikeusneuvosta koskevan kurinpitomenettelyn käynnistäminen edellyttää, että oikeuskansleri tekee asiasta esityksen Högsta domstolenille.

6. Leif Thorssonin tapauksessa oikeuskansleri Göran Lambertz päätti 25.5.2005 kuitenkin olla käynnistämättä Thorssonia vastaan kurinpitomenettelyä. Thorsson sai siis pitää virkansa, eikä hän vastaan kohdistettu muitakaan kurinpitoseuraamuksia. Oikeuskansleri Lambertz mainitsi päätöksensä perusteluissa, että kyseinen rikos oli tosin heikentänyt luottamusta Thorsonia kohtaan, mutta ei kuitenkaan siinä määrin, että hänen pitäisi määrätä menettämään virkansa. Lambertz vetosi siihen, että rikos ei ollut törkeä ja kyse oli vain yhdestä tapauksesta; tosin Thorssonia oli esitutkinnassa epäilty 4-5 samanlaisesta tapauksesta.

7. Oikeusneuvos Thorsson palasi siis virkavapaalta nopeasti töihin, mutta aluksi hänen ei ilmeisesti tapauksesta nousseen kohun vuoksi annettu osallistua varsinaiseen tuomitsemistyöhön, vaan hänet valittiin kahdeksi vuodeksi jäseneksi arvostettuun lakineuvostoon (lagrådet), johon kuuluu kerrallaan kaksi jäsentä korkeimmasta oikeudesta ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta ja jonka tehtävänä on antaa lausuntoja hallituksen valtiopäiville antamista lakiesityksistä. (Suomessa samaa tehtävää hoiti aiemmin erityinen laintarkastuskunta, joka kuitenkin lakkautettiin viitisentoista vuotta vuotta sitten).

8. Oikeuskansleri Lambertsin päätöksen tultua julki Högsta domstolenin silloinen puheenjohtaja - Ruotsin korkeimmassa oikeudessa ei ole presidentin virkaa kuten Suomessa - nyt jo eläkkeelle siirtynyt oikeusneuvos Bo Svensson antoi 25.5.2005 Svenska Dagbladetille lausunnon, jossa hän puolusti kollegaansa. Svenssonin mukaan Thorssonin rikos ei ollut vakava. Thorssonin tekoa voitiin Svenssonin mukaan pitää jopa myönteisenä sikäli, että Thorsson oli saanut sen johdosta "syvällistä tietoa kyseistä asiasta." Sanatarkka sitaatti: "Tvärtom kan man ju säga att han har djupat kunskaper i ämnet." Oikeusneuvos Svenssonin mukaan yhteiskunnan pitäisi ymmärtää, että miehet tarvitsevat seksiä ja että vanhempien miesten voi olla usein vaikeaa saada seksiä menemättä huoran luokse.

9. Kun sanotusta lausunnosta syntyi lehdistössä pienoinen häly, Svensson ilmoitti pahoittelevansa lausuntoaan siltä osin kuin hän oli puhunut Thorssonin tietoisuuden syventymisestä. Svensson selitti, että sanotulta osin hänen lausumassaan oli kyse vain harmittomasta göteborgilaisesta hirteishuumorista.

10. Oltuaan kaksi vuotta tavallaan "reservissä" eli lakineuvoston jäsenenä Thorsson palasi 1.9.2007 takaisin varsinaisiin tuomitsemistehtäviinsä Högsta domstolenissa. Tuomioistuimen nykyinen puheenjohtaja Johan Munck selitti lehdistölle, että Thorssonin tapaus oli kyllä onneton, mutta lain mukaan Thorsson sai itse päättää asiasta, jolloin hän oli ilmoittanut haluavansa jatkaa virassaan.

11. Leif Thorsson on syntynyt vuonna 1945 ja hän valmistui oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1974. Hänet nimitettiin Högsta domstolenin jäseneksi vuona 1994, mitä ennen hän toimi asianajajana. Thorsson, jota on pidetty yhtiöoikeuden erityisasiantuntijana, on tunnettu välimies, joka on toiminut mm. Tukholman Kauppakamarin välimiesinstituutin puheenjohtajana. Thorssonille on myönnetty 1998 oikeustieteen kunniatohtorin arvo Tukholman yliopistossa.

12. Näin siis rakkaassa naapurimaassamme Ruotsissa. Toden totta, jos Suomen KKO:ta ravisteli vuonna 1997 tapaus Eeva Vuori, niin kyllä ruotsalaisetkin juristit ja välimiesveljet osaavat huolehtia omista kollegoistaan! Eihän sitä nyt tällaisten pikkujuttujen vuoksi lähdetä kaveria viemään julkiseen oikeudenkäyntiin saati sitten erottamaan virastaan, eipä tietenkään! Oikeusneuvos ja tunnettu välimieshän oli, kuten Bo Svensson avoimesti paljasti - vain syventänyt aihetta koskevaa tietoisuuttaan, josta saattoi myöhemmin koitua suurta hyötyä koko arvovaltaiselle Högsta domstolenille! Ettei vain Ruotsin HD:ssa olisi käytössä erityinen, tietysti vain epävirallinen, "jäsenkiintiö" Thorssonin kaltaisille veijareille! Olisiko Thorssonin tapauksen käsittely julkisuudelta piilossa johtunut kenties siitä, että muutoin ruotsalaiset olisivat voineet saada tietoonsa lisää samanlaisia paljastuksia lainkäytön "ylätasoilta"?

13. Mainittakoon, että hieman ennen oman seksijuttunsa paljastumista Thorsson toimi puheenjohtajana Högsta domstolenin jaostossa, joka alensi mm. lapsen seksuaalista ahdistelua sisältävän rikoksen tekijälle hovioikeudessa tuomittua rangaistusta, vaikka syyttäjä oli vaatinut korkeimmassa oikeudessa kyseisen rikosnimikkeen muuttamista vakavammanlaatuiseksi ja rangaistuksen korottamista.

14. Luultavasti aika monet (ainakin miespuoliset) ylioikeus- ja muutkin tuomarit eri maissa - myöskin Suomessa - ovat aikoinaan ostaneet sekä koti- että ulkomailla seksiä ainakin silloin, kun sitä ei vielä oltu säädetty rangaistavaksi teoksi, joten tässä valossa Leif Thorssonin tapausta ei voitane pitää kovin merkillisenä; homoseksin osto toki vaikuttaa meistä heteroista ymmärrettävästi "normaaliseksin" ostoa likaisemmalta puuhalta. Mutta se Thorssonin tapauksessa oli omituista, että juttua ei haluttu viedä julkiseen oikeudenkäyntiin, vaan tapaus piti käsitellä julkisuudelta piilossa täyskirjallisessa menettelyssä.

15. Suomessakin on jo kauan ollut käytössä kirjallinen rangaistusmääräysmenettely, jossa käsitellään ja ratkaistaan varsinkin erilaisia liikennerikosasioita (L 692/1993). Tavalliset rattijuopumustapaukset ja muut senkaltaiset rikosjutut on kyllä aiemmin viety aina käräjille suulliseen ja julkiseen käsittelyyn. Vuonna 2006 Suomessa tuli kuitenkin voimaan uusi ROL 5a luku, joka mahdollistaa aika vakavienkin rikosjuttujen kirjallisen ja ei-julkisen käsittelyn käräjäoikeudessa. Kirjallisessa menettelyssä voidaan ratkaista rattijuopumusten ja törkeiden rattijuopumustapausten lisäksi myös tavalliset pahoinpitelyjutut, varkaussyytteet ja muut senkaltaiset rikosasiat. Myös seksipalvelujen ostamisrikokset (RL 20:8a ja 8b) voidaan käsitellä ja ratkaista kirjallisessa menettelyssä, jos vain syytetty on tunnustanut tekonsa ja suostunut asian käsittelyyn kirjallisessa menettelyssä.

16. Syyttäjä voi toki harkintansa mukaan viedä tällaiset jutut vaihtoehtoisesti myös normaaliin suulliseen käräjäoikeuskäsittelyyn. Mutta ehkä on niin, että kun on kyse korkeiden tai vaikkapa vain "puolikorkeiden" virkamiesten töppäyksistä, syytetyn puolustus pyytää useimmiten asian käsittelyä kirjallisessa menettelyssä ja useimmiten näihin pyyntöihin myös suostutaan. Noin kuukausi sitten entinen poliisiylijohtaja Markku Salminen tuomittiin rattijuopumuksesta sakkoon juuri käräjäoikeuden kirjallisessa menettelyssä. Kirjallisessa menettelyssä syytetty voidaan tuomita sakon ohella ehdottomaan vankeusrangaistukseen aina yhdeksään kuukauteen asti.

17. Jos kirjallinen menettely on virkamiehille ja julkkiksille usein pelastus kiusalliselta julkisuudelta, niin tavallisia nuoria ihmisiä, jollaisia rikoksista syytetyt usein ovat, ei sitä vastoin kohdella po. suhteessa mitenkään silkkihansikkailla. Lakiin otetun nimenomaiseen määräyksen mukaan kirjallista menettelyä saadaan nimittäin käyttää ainoastaan, kun syytetty on teon tehdessään ollut täysi-ikäinen. Alle 18-vuotiaat syytetyt joutuvat siten aina käräjille "häpeämään", ellei heidän lieviä tekosiaan sitten käsitellä rangaistusmääräysmenettelyssä. Sanoisin, että tämä ei vaikuta kovinkaan tasa-arvoiselta käytännöltä - onkohan tätäkään kysymystä oikein loppuun asti lainsäätäjän toimesta harkittu?

18. Ruotsiin ja kaikkiin muihinkin maihin verrattuna Suomen laissa on selkeä puute sikäli, että tuomareille ei ole säädetty minkäänlaista kurinpito- tai valvontamenettelyä. Tuomaria ei voida tuomita kurinpitoseuraamukseen - varoitus, palkanalennus yms. - esimerkiksi silloin, kun hän tekee rikoksen, käyttäytyy virassaan sopimattomasti, ryhtyy juopottelemaan, ei hoida virkaansa asianmukaisesti jne. Tuomareita, toisin kuin muita virkamiehiä, koskee Suomessa ns. erityinen virassapysymisoikeus. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa tuomari voidaan erottaa virastaan ainoastaan tuomioistuimen rikosjutussa antaman tuomion perustella sellaisen rikoksen johdosta, josta on laissa säädetty seuraamukseksi viraltapano. Kyse on tällöin RL 40 luvussa kriminalisoiduista törkeimmistä virkarikoksista (lahjuksen ottaminen, virka-aseman väärinkäyttäminen, tahallinen virkavelvollisuuden rikkominen) sekä sellaisista "tavallisista" rikoksista, joista tuomari tuomitaan vankeuteen vähintään kahdeksi vuodeksi. Kun esimerkiksi seksipalvelun ostamisesta säädetty maksimirangaistus on kuusi kuukautta tai, jos kyseisiä palveluita ostetaan nuorelta, yksi vuosi vankeutta, ei tuomaria uhkaisi Leif Thorssonin tapauksen kaltaisessa jutussa Suomessa viraltapano eikä myöskään mikään kurinpitoseuraamus.

19. Suomessa on kyllä pohdittu viimeisten 10-20 vuoden aikana erilaisissa komiteoissa ja toimikunnissa tai työryhmissä moneen otteeseen tuomareita koskevan kurinpito- tai valvontajärjestelmän säätämistä. Olin itse mukana laajassa tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomiteassa, joka vuonna 2003 jättämässään mietinnössä (KM 2003:3 s. 453) ehdotti tuomareita koskevan valvonta- ja kurinpitojärjestelmän perustamista. Tämän jälkeen asetettu uusi toimikunta kuitenkin jälleen kerran katsoi, ettei sanottuun uudistukseen ole aihetta.

20. Mistähän tämä oikein mahtaa johtua? Olisiko syynä se, että kielteisen kannan ottaneiden toimikuntien jäsenistön enemmistö on aina koostunut tuomareista?