94. Presidenttifoorumi ihmis- ja perusoikeuksista oli huonosti toteutettu arvoton näytelmä jossa vain ruikutettiin resurssien vähäisyyttä

1. Järjestyksessä kymmenes tasavallan presidentin ideoima ja Ylen toteuttama presidenttifoorumi lähetettiin tänään klo 15.50-17.00 TV1:ssä.

2. Olen aikaisemmin seurannut osia ensimmäisistä presidenttifoorumeista lähinnä vain korvakuulolta. Kun tämänkertaisen ohjelman oli määrä käsitellä ihmis - ja perusoikeuksia - minunkin lempiteemojani - päätin ottaa riskin ja yrittää seurata koko televisioidun lähetyksen. Arvelin tosin jo ennakkoon, aikaisempien muistikuvien perusteella, että ohjelma saattaa olla varsinainen kärsimysnäytelmä katsojalle - ja niinhän siinä sitten kävikin.

3. Harvoin, tuskin koskaan, olen nähnyt yhtä huonosti suunniteltua ja toteutettua keskusteluohjelmaa tv:stä. Vaikutti siltä, että ohjelman suunnittelijat ja toteuttajat olisivat täysin amatöörejä. Jäinkin ohjelman päättymisen jälkeen kaipaamaan presidentti Mauno Koiviston kuuluisaa konklaavia samassa Linnan salissa, missä myös tämänkertainen tilaisuus järjestettiin, eli 6.5.1992 pankkikriisin yhteydessä toteutettua "foorumia." En tiedä tarkalleen, mitä Koiviston konklaavissa puhuttiin, mutta tuolla tilaisuudella oli ainakin se hyvä puoli, ettei sitä televisioitu, vaan konklaavi julistettiin ikuisiksi ajoiksi täysin salaiseksi. Näin olisi pitänyt tehdä myös presidentti Halosen tänään järjestämälle ihmisoikeuskonklaaville, ei toki käsiteltävän teeman takia, vaan ohjelman ja tilaisuuden ala-arvoisen toteutuksen takia. Tilaisuus olisi tällöin jäänyt vain osanottajin rasitukseksi, katsojia ei olisi vaivattu ala-arvoisen näytelmän seuraamisella.

4. Osanottajia eli "keskustelijoita" - ohjelma ei koskaan edes yrittänyt edetä minkäänlaisen keskustelun tasolle - oli kutsuttu Linnaan runsasaasti. Kaikki osanottajat tuntuivat olevan samanmielisiä - tämä lienee ollut ratkaiseva kutsuperuste - joten tämänkään takia mitään keskustelua saati väittelyä ei foorumissa voinut syntyä, vaan performanssi oli sangen paperinmakuinen puheenvuoron käyttäjien lukiessa useimmiten puhuttavansa suoraan papereista. Suurin osa osanottajista näytti olevan naisia, ja naiset pääsivät myös tilaisuuden televisioidussa osassa miehiä selvästi enemmän ääneen. Mitä esimeriksi kansanedustaja Sinikka Hurskainen (demarit) teki foorumissa ja millä perusteella hänet päästettiin ääneen lukemaan paperista täsmälleen samat asiat, jotka edellisen puheenvuoron käyttänyt Kristiina Kouros - tilaisuuden ainoita hyviä puhujia muuten - oli juuri häntä ennen jo esittänyt? Tämä ei minulle Hurskaisen puheenvuorosta selvinnyt. Siitä jäi mieleen vain tapa, jolla Hurskainen kehui Halosta osallistumisesta johonkin äskettäin pidettyyn EU-neuvoston tilaisuuteen. No, ehkäpä tämä olikin syy ja peruste kutsua Hurskainen foorumiin ja esittää hänen puheenvuoronsa myös tv-lähetyksessä.

5. Siellä se istua nökötti saman pöydän ääressä koko jengi KKO:n ja KHO:n presidenteistä (Koskelo ja Sevón - KKO:n ex-presidentti ja Halosen luottomiehenä sekä "köyhien ystävänä" tunnettu tuomarikin oli siis mukana - sekä KHO:n Hallberg), oikeuskanslerista (Jonkka), eduskunnan oikeusasiamiehestä (Paunio), perustuslakivaliokunnan puheenjohtajasta (Sasi), oikeusministeristä (Brax), valtakunnansyyttäjästä (Kuusimäki) alkaen, siis kaikki oikeudenhoidon silmää tekevät vaikuttajat ja päättäjät.

6. Mukaan oli kutsuttu myös laamanni Eero Takkunen, joka käytti noin viikko sitten lehdistössä noteeratun puheenvuoron oikeusjuttujen kohtuuttoman pitkistä kestoista ja joka sai käyttää (tv:ssä nähdyssä osiossa) myös lyhyen puheenvuoron. Huvittavaa oli, että käräjäoikeuden laamannin viereen oli sijoitettu kansanedustaja Pentti Tiusanen (vas). Tiusanen ei päässyt tv:ssä esittelemään asiaansa, ja ihmetystä herätti, miksi hänet oli ylipäätään kutsuttu mukaan keskusteluun; ilmeisesti jokaisesta suuresta eduskuntapuolueesta oli kutsuttu yksi kansanedustaja foorumiin. Keskustasta näytti olleen paikalla kansanedustaja Markku Laukkanen, joka ei kuitenkaan päässyt tv:ssä ääneen. Olisiko hänellä kenties ollut jotakin sanottavaa Karjala-kysymyksestä ja evakkojen asemasta? Karjalan Liiton puheenjohtajana Laukkanen ei ole mitenkään vakuuttanut.

7. Oliko kansanedustaja Tiusanen saanut kutsun Linnaan mahdollisesti siksi, että hänen nimensä on noussut kuluneen viikon aikana lehdistössä esiin erään tuoreen kirjan johdosta syntyneessä raiskauskeskustelussa? Oliko Tiusasen ihmisoikeuksia presidentti Halosen mielestä tämän kieltämättä aika kummallisen episodin johdosta loukattu? No, oli miten oli, mutta ohjelman järjestäjälle voidaan antaa tunnustusta draaman tajusta, kun hän oli sijoittanut joidenkin tiedotusvälineiden epäilyksen alaiseksi saattaman Tiusasen istumaan vangitsemiseen oikeutetun viranomaisen eli käräjäoikeuden päällikkötuomarin viereen!

8. Ohjelmalla ei tuntunut olevan minkäänlaista suunnitelmaa. Oli jo etukäteen selvää, että teema "ihmis- ja perusoikeuksien toteutuminen Suomessa" sisältää hirvittävän suuren määrän mitä erilaisimpia asioita. Puheenvuorot rönsyilivätkin siten laidasta laitaan puhujasta riippuen, eikä minkäänlaista keskustelua edes tavoiteltu; kaikki tuntuivat puhuvan toistensa ohitse. Tilaisuus oli kuin huonosti suunniteltu ja näytelty teatteriesitys, jolta puuttui käsikirjoitus tyystin.

9. Foorumin uusi puheenjohtaja, eläkkeellä oleva toimittaja Hannu Lehtilä, joka tunnetaan Tarja Halosen "luottotoimittajana", tuntui olevan hieman ulalla tehtävässään. Lehtelä luki alkujuontonsa paperista ja viitasi siinä muutamiin lehtileikkeisiin, jotka koskivat Suomen ihmisoikeustuomioistuimelta saamia langettavia tuomioita. Tästä olisi voitu päätellä, että ohjelmassa keskityttäisiin erityisesti oikeudenkäynnin kohtuuttoman pitkään kestoon ja muihin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusasioihin, mutta niin ei tapahtunut, vaan jokainen puheenvuoron saanut puhuja nyppi esiin tiettyjä, juuri häntä ja hänen omaa toimialaansa koskevia erityiskysymyksiä. Puheenjohtaja Lehtilä ei osannut johtaa puhetta ja keskittää puheenvuoroja loogisesti tiettyihin kokonaisuuksiin tai sitten keskustelutilaisuudesta koostettu tv-ohjelma oli täysin epäonnistunut eikä vastannut tilaisuuden kulkua.

10. Foorumiin oli kutsuttu erilaisten vähemmistön edustajia, kuten esimerkiksi romaanien, vammaisten, saamelaisten, maahanmuuttajien yms. ryhmien ihmisiä. Foorumin televisioidussa osassa ehdittiin puhua - tai ainakin luetella - monenlaisista asioista, kuten esimerkiksi

- saamelaisista itsehallinnosta,

- romaanikerjäläisistä,

- vankien asemasta

- vankiloista ja vankiluvusta,

- lastenoikeuksista

- ns. paljuselleistä,

- sosiaalisista oikeuksista,

- kuntoutuksen puutteista,

- perheväkivallan uhreista,

- puutteellisesta lainvalmistelusta ja -säädännöstä,

- esitutkinnan viipymisestä,

- lastensuojelusta,

- erilaisten resurssien puutteista,

- sosiaalityöntekijöiden vähyydestä ja heidän pätevyydestään,

- Ruotsin oikeudenkäyntiuudistuksesta 1948,

- sosiaaliturvan muutoksenhaun ongelmista,

- poronhoidosta,

- saamelaisten koulu- ja opintoasioista,

- tasa-arvokysymyksistä,

- naisten asemasta

- ihmiskaupasta,

- maahanmuuttajien ongelmista yleensä,

- erityisesi idästä länteen tapahtuvasta maahanmuutosta,

- ihmisoikeusinstituutin perustamisesta,

- saamelaiskeskuksen perustamisesta,

- Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta ja sen jutturuuhkista,

- erilaisesta syrjäytymisestä

- vammaisten asemesta,

- vakuutusoikeuden tilanteesta,

- tuomioiden ja päätösten perustelemisesta,

- jne. jne.

11. Selvää oli - olisi toki pitänyt olla myös tilaisuuden järjestäjille ja ohjelman toteuttajille -millainen sillisalaatti ja sekava soppa ohjelmasta syntyisi, kun kaikki puhujat yrittivät mahdollisimman lyhyessä ajassa luetella mahdollisimman suuren joukon kysymyksiä ja epäkohtia, joita ihmis- ja perusoikeuksiin ja niiden toteutumiseen voi ikinä vain liittyä.

12. Ohjelmassa luetellut ongelmat ja puutteet ihmis- ja perusoikeuksien toteutumatta jäämisestä eivät ole suinkaan katsojille ja ihmisille vieraita ja tuntemattomia. Kyllä likipitäen kaikki tietävät tai ovat ainakin kuulleet puhuttavan noista epäkohdista ja ongelmista, sillä kerrotaanhan niistä tiedotusvälineissä lähes päivittäin. Katsojille ja ihmisille ei riitäkään, että vaikuttajat ja päättäjät tulevat televisioon vain luettelemaan erilaisia puutteita ja epäkohtia, vaan ihmiset ovat kiinnostuneita ensi sijassa siitä, mitä päättäjät ja vaikuttajat aikovat tehdä noiden epäkohtien korjaamiseksi ja poistamiseksi. Tällaisia puheenvuoroja ei minusta ohjelmassa kuultu, ei sitten yhtään. En lue näihin puheenvuoroihin lupauksia ja suunnitelmia uuden byrokratian tai toimitilojen rakentamiseksi, joihin kuuluu esimerkiksi uuden ihmisoikeusinstituutin perustaminen tai saamelaiskulttuurikeskuksen pystyttäminen.

13. Tuntui hieman siltä, että Linnaan oli kutsuttu puhumaan lähinnä sellaisia vaikuttajia ja päättäjiä, jotka joko itse tai edustamiensa puolueiden tai instituutioiden edustajina ovat osaltaan syypäitä erilaisten epäkohtien syntymisen tai korjaamatta jättämiseen. Siellä nämä "syylliset" nyt istuivat yhdessä hartaina ja mietteliään näköisinä kertomassa kansalle, mikä on vialla ja mikä (muka) on hyvin tai tulee korjautumaan. Tilaisuus muistutti oikeuden istuntoa, jonne oli todellisuudessa kutsuttu vain epäiltyjä ja syytettyjä, uhreja eli niitä, joiden ihmis- ja perusoikeuksia on tässä maassa poljettu ja tullaan vastakin polkemaan, ei ollut Linnaan kutsumaan. En toki syytä mukaan kutsuttuja vammaisten tai vähemmistöryhmien edustajia, mutta en tiedä, mitä heillä olisi ollut sanottavanaan, sillä ääneen heistä pääsi tillaisuuden televisioidussa osassa lähinnä vain saamelaisten edustaja.

14. Erityisen äitelä oli oikeusministeri Tuija Braxin ylipitkä puheenvuoro, jossa hän yritti taas kerran selittää ja puolustella, mitä kaikkea "hyvää ja onnistunutta" hänen toimestaan on tämän hallituksen aikana tehty. Hän puhui kauniisti esimerkiksi ns. paljusellien poistamisesta - mitähän muuten ex-oikeusministeri Tarja Halonen aikanaan teki tämän kysymyksen eteen. Lopuksi kuultiin Optulan Tapio Lappi-Seppälän puheenvuoro, jossa muistutettiin, että paljusellejä jää vielä Braxin lupaaman "uudistuksen" jälkeenkin maahan 250 kappaletta. Se siitäkin uudistuksesta. - Paljusellit ovat naisvankiloissa käytössä olevia sellejä, jossa voi oleskella kerrallaan 2-3 naisvankia lapsineen; paljusellissä ei ole wc:tä, vaan vanki joutuu tekemään tarpeensa yöaikaan sellissä olevaan paljuun.

15. Brax mainosti mm. sitä, miten Lappiin Inariin valmistuu syksyllä uusi saamelaisten kulttuurikeskus, jossa on asianmukaiset tilat myös saamelaiskäräjille ja käräjien virkamieskunnalle. Mutta mitä tämä uusi pytinki ja se, että saamelaisvaltuutetut ja käräjien virkamieskunta voi katsella uusista työhuoneistaan vieressä virtaavaa Juutuajokea, voisi vaikuttaa tavallisten porotaloudesta elävien saamelaisten oikeuksiiin ja elämään? Veikkaanpa, ettei juuri mitenkään. Kulttuurikeskuksessa on toki tasavallan kerman eli johtavien poliitikkojen ja virkamiesten hienoa käydä tepastelemassa ja esittelemässä paikkoja ulkomaisille vieraille, mutta saamelaisten oikeuksien toteutumisen kannalta tämä ei paljon auta.

16. Saamelaisten edustaja puuttui puheenvuorossaan siihen, että Suomessa saamelaisille ei ole annettu omalla alueellaan erityisoikeutta poronhoitoon, kuten on asian laita Norjassa ja Ruotsissa, mutta tähän oikeusministerillä tai presidentillä ei ollut mitään sanottavaa. Suomi ei ole vieläkään ratifioinut ILO:n kansainvälistä alkuperäiskansasopimusta - Norja ratifioi sen jo vuonna 1990 - jolla turvattaisiin saamelaisten erityisoikeudet omalla alueellaan. Ei riitä, että asiaa Suomessa edelleen vain tutkitaan ja selvitellään, kuten oikeusministeri Brax yritti vakuutella. Asiaa on palloteltu jo parikymmentä vuotta erilaisissa komiteoissa, toimikunnissa, työryhmissä ja muissa selvityselimissä, mutta mitään valmista ei vain ole saatu sopimuksen ratifioimiseksi aikaan.

17. Tilaisuudesta jäi huono maku, ja sitä pahensi vielä tapa, jolla presidentti Halonen yritti parilla sutkauksellaan tai sellaiseksi luultavasti ainakin tarkoitetulla lausahduksellaan keventää tilaisuutta. Julkinen ja korkeatasoiseksi tarkoitettu tilaisuus, jossa ainakin piti käsitellä ihmis - ja perusoikeuksia koskevia kysymyksiä kaikella vakavuudella, ei toki sallisi moisia "kevennyksiä" presidentiltä, eivätkä ne usein räikeät ihmis- ja perusoikeuksien loukkaukset, joita tilaisuudessa tuotiin esiin, parane tai korjaannu tällaisilla kevytmielisillä letkautuksilla. Halonen päätti sekavan alkupuheenvuoronsa letkautukseen, jonka hän oli kuullut joltakin tavallisen kansan ihmiseltä: "taaskin tarttee hävetä, kun saa teitä kattella."

18. Niinpä niin, kyllä kansa tietää ja osasi luultavasti myös tällä kerralla "kattella" tätäkin ohjelmaa siltä silmällä, joutuisiko päättäjien ja vaikuttajien puheita kuunnellessa taas kerran tuntemaan myötähäpeää. Jotkut katselijat saattoivat ehkä pahoittaa mielensä ja pitää suorastaan häpeällisenä tapaa, jolla tilaisuudessa suhtauduttiin vakaviin kysymyksiin esittämällä vain lista epäkohdista ja puutteista kertomatta, mitä asioiden korjaamiseksi on tehty tai tullaanko vastaisuudessa ihmis- ja perusoikeuksien loukkausten korjaamiseksi tekemään tarvittavia toimenpiteitä ja missä aikataulussa.

19. Lopuksi muutama yksityiskohta oikeudenkäytöstä, josta tilaisuudessa ei todellakaan paljoa puhuttu (ainakaan televisioidussa osassa), vaikka Suomi on saanut ylivoimaisesti eniten langettavia tuomioita EIT:ltä juuri oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin rikkomisesta.

20. Presidentti Halonen sivuutti omassa alkupuheenvuorossaan kyseiset langettavat tuomiot ja puhui ainoastaan siitä, kuinka paljon Suomesta muihin maihin verrattuna valitetaan EIT:lle. Mutta kuten jokainen asiaa tunteva ymmärtää, nämä ovat eri asioita. Tuomioiden määrä ja laatu on ratkaisevaa, ei suinkaan tehtyjen valitusten lukumäärä. Halonen yritti myös vähätellä Suomesta EIT:lle tehtyjen valitusten aiheellisuutta antaen ymmärtää, että suurin osa valituksista tehdään turhaan ja vailla perusteita. Mutta jos ihmiset kokevat oikeuksiaan loukatun eikä kotimaan oikeusjärjestys takaa heille mielestään oikeutta, ei tasavallan presidentin pitäisi mennä edes rivien välistä moittimaan ihmisiä, jos nämä haluavat saada asiansa tutkituksi vielä eurooppalaisissa foorumeissa..

21. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi puuttui siihen, miten ihmisiä kohdellaan tuomioistuimissa ja viranomaisissa. Sasi kiinnitti huomiota mm. päätösten epäselvään kirjoitustapaan ja puutteellisiin perusteluihin. Jos asiansa oikeudessa tai viranomaisessa hävinnyt ihminen ei saa päätöksestä tai sen perusteluista mitään tolkkua, ei ole mikään ihme, jos hän epäilee tulleensa väärin ymmärretyksi ja kohdelluksi. Olemme saaneet lehdistä lukea, miten heikosti mm. vakuutusoikeus voi perustella päätöksensä ja miten KELA ei liitä tietyntyyppisiin päätöksiinsä minkäänlaisia perusteluja.

22. Ylimmät oikeusasteet eli KKO ja KHO eivät perustele millään tavalla ratkaisujaan, joilla valituslupaa ei myönnetä. Hovioikeudet eivät puolestaan perustele seulontaratkaisujaan, vaan luettelevat päätöksissään vain ne fraasit, joilla valitus voidaan lain mukaan seuloa. Tämä ei luonnollisestikaan täytä laissa päätöksen perustelemisvelvollisuudelle asetettuja vaatimuksia, kuten EIT on vastikään Norjalle antamassaan langettavassa tuomiossa todennut. - Olen itse alusta lähtien edellyttänyt seulontaratkaisujen asiallista perustelemista, mutta eiväthän hovioikeudet ole tätä tehneet eikä KKO ole sitä niiltä vaatinut.

23. KKO:n ex-presidentti Leif Sevón ja laamanni Eero Takkunen, joista jälkimmäinen on siis valtakunnan suurimman, mutta samalla kaikkein ruuhkaisimman ja hitaimman tuomioistuimen eli Helsingin käräjäoikeuden päällikkötuomari, yrittivät vierittää puheenvuoroissaan syyn rikosjuttujen kohtuuttoman pitkästä kestosta ja ratkaisujen viipymisestä yksinomaan poliisin suorittaman esitutkinnan syyksi. Totta onkin, että esitutkinta varsinkin laajoissa talousrikosjutuissa kestää usein luvattoman kauan, mutta kyllä EIT on Suomelle antamissaan langettavissa tuomioissa kiinnittänyt usein erikseen huomiota myös kohtuuttomaan pitkiin käsittelyaikoihin sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa.

24. Takkunen puhui myös resursseista ja valitteli - tietenkin - käräjäoikeuksien ja erityisesti suurten käräjäoikeuksien resurssien vähäisyyttä. Myös KKO:n presidentti Pauliine Koskelo puuttui kuulemma puheessaan - sitä ei näytetty tv:ssä - jälleen kerran siihen, että hallitusten tiukka budjettikuri rikkoo perusoikeuksia. Koskelo on ollut usein ennenkin huolissaan lähinnä vain tuomioistuinten resursseista ja väittänyt muun ohella, että Pekka Hallbergin johtama KHO olisi resurssien jaossa paremmassa asemassa kuin hänen johtamansa KKO; tyypillistä reviiriajattelua siis. Selvää kuitenkin on, etteivät puutteet esimerkiksi oikeudenkäyntien ja tuomioiden viipymisessä johdu yksinomaan lainsäädännöstä tai resursseista, vaan ratkaisevan paljon on kiinni lainkäyttäjistä eli tuomareista ja syyttäjistä. Jutut ja asiat käräjäoikeuksissa tai esitutkinnassa ja syyteharkinnassa eivätlykkäänny tai viivy itsestään, kyllä syy löytyy useimmiten tuomareista ja muista lainkäyttäjistä.

25. Päällikkötuomareiden, kuten juuri koskeloiden ja takkusten sekä hovioikeuksien presidenttien, tulisi kiinnittää huomiota ainaisen resursseista ruikuttamisen sijasta tuomioistuinten ja tuomareiden lainkäytön laatuun ja muistaa se tosiasia, että tuomareiden ammattitaito on ratkaisevassa asemassa kun puhutaan lainkäytön laadusta. Kun olen usein - mutta mielestäni aina perustellusti - moittinut oikeusministeri Tuija Braxia erinäisissä kysymyksissä, voin nyt kerrankin yhtyä Braxin viime viikolla julkisuudessa esittämään mielipiteeseen, jonka mukaan lainkäytön laatu ja oikeusturva ei ole suinkaan aina kiinni yksinomaan rahasta. Esimerkiksi presidentti Koskelon julkisista puheenvuorosta voi saada aivan toisenlaisen käsityksen.

26. Leif Sevón oli oikeilla jäljillä, kun hän pohti hieman sitä, miksi esitutkinta etenkin talousrikosjutuissa kestää usein kauan. Ongelmia on, kuten Sevón totesi, mm. siinä, että tutkinta ei kohdennu aina ja riittävän ajoissa oikeisiin ja relevantteihin kysymyksiin, vaan tutkinnassa usein ikään kuin harhaillaan sinne tänne. Sevón kaipasi laadukkaampaa esitutkinnan johtamista ja edellytti esitutkintaa johtavan poliisin ja syyttäjän yhteistyön tehostamista. Se, miten tämä tapahtuisi, Sevón ei osannut kertoa, mutta hän arveli syyttäjien ja poliisien välisen yhteistoiminnan puuttumisen syyksi viranomaistoiminnassa tyypillistä reviiriajattelua: poliisit eivät halua syyttäjien puuttuvan esitutkintaan, ainakaan "liiaksi", ja syyttäjät puolestaan eivät halua jo muiden töittensä takia tunkeutua poliisin vastuulla olevaan esitutkintaan, vaikka esitutkintalaki sisältääkin tarvittavat säännökset, joiden nojalla syyttäjä voisi tarvittaessa ohjata esitutkintaa ja sen kohdentamista.

27. Sevón oli kuitenkin sitä mieltä, ettei esitutkinnan johtamista pidä antaa syyttäjälle, vaan esitutkinta tulisi edelleen säilyttää poliisin johdossa. Tässä tärkeässä asiassa olen - olen aina ollut - toisella kannalla: syyttäjän pitäisi johtaa johtaa esitutkintaa, koska pelkkä esitutkintaan osallistuminen, joka on käytännössä usein sangen passiivista, ei riitä. Ruotsissa esitutkintaa johtaa syyttäjä, eikä siellä ole esitetty väitteitä, että tämä hidastaisi tai heikentäisi muuten esitutkintaa. Tästä erosta saattaa osaltaan johtua, että Ruotsi ei ole saanut EIT:ltä juurikaan langettavia tuomioita rikosoikeudenkäynnin pitkän keston takia, mutta Suomelle niitä on kertynyt jo kymmeniä. Sevónin tavanomainen ja mielikuvitukseton ajattelu ei korjaisi mitään, sillä onhan VKSV:ssa toki pohdittu jo vuosikymmenen ajan kysymystä, miten syyttäjät voisivat osallistua tehokkaammin esitutkintaan (sitä kuitenkaan johtamatta), mutta tulokset eivät ole olleet kovin hyviä.

28. Leif Sevón väitti puheenvuorossaan, että Suomen valtio eli käytännössä UM ja sen virkamiehet esiintyisivät EIT:ssa liian passiivisesti ja pehmeästi ja häviäisivät juttuja siksi, että valtio ei aina edes väitä, että se olisi tehnyt"parhaansa" esimerkiksi oikeusjuttujen kohtuullisen keston suhteen. Ehkä Sevónilta on jäänyt huomaamatta, että suomalaisia valittajia EIT:ssa edustavat asianajajat saattavat vain olla niin taitavia, että valitukset menevät usein tämän vuoksi läpi! Niin tain näin, minusta Sevónin väitteet ovat melkoisen hämmästyttävää puhetta KKO:n ex-presidentin esittämänä. Pitäisikö Suomen valtion kaiken muun eli oikeudenhoidon laiminlyöntien lisäksi yhtyä EIT:ssa vielä aivan tosissaan kinaamaan ja riitelemään onnettomien valittajaparkojen kanssa ja väittää, että nämä valittavat turhaan pikkuasioista, vaikka valtio on tehnytkaikkensa oikeudenkäyntien sujumisen eteen! Sevón tuntui olevan tässä suhteessa samaa mieltä kuin foorumia emännöinyt Tarja Halonen. Sevónin pitäisi toki muistaa EIT:n langettavien tuomioiden perustelut, joiden mukaan valtio ei voi vastuusta vapautuakseen vedota tuomioistuimien resurssipulaan tai joihinkin muihin vastaavanlaisiin seikkoihin.

29. Vasta tätä kirjoitusta presidenttifoorumista tehdessäni sain kuulla, että kyseinen foorumi oli lähetetty internetissä suorana kello 10 alkaen. Luulen kuitenkin, että en menettänyt mitään, vaikka suora lähetys jäi minulta näkemättä, jos iltapäivän TV- lähetykseen (klo 15.50-17) oli yritetty koota tilaisuuden parhaat palat.

30. Miksi tällaisia latteita, tylsiä ja mitään sanomattomia foorumeita ja puheenlukutilaisuuksia oikeastaan järjestetään ja vieläpä kiihtyvällä vauhdilla - edellinen foorumihan oli vasta vajaa pari kuukautta sitten? Presidentti Tarja Haloselta on yleisesti edellytetty jonkinlaista mielipidejohtajuutta. Kun sitä ei tunnu luonnostaan löytyvän, on ilmeisesti ainoaksi keinoksi jäänyt tällaisten foorumien järjestäminen, joissa yritetään presidentin johdolla käsitellä ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Mutta silloin foorumeista pitäisi yrittää aikaansaada luontevia keskustelutilaisuuksia, joissa keskityttäisiin vain määrättyihin ja tärkeisiin kysymyksiin eikä tyydyttäisi rutikuivien ja katsojille mitään sanomattomien puheiden lukemiseen ja huonosti toteutettuihin tv-lähetyksiin. Mitään kunnon keskustelua ei voi syntyä, jos tilaisuuksiin haalitaan vain joukko samanmielisiä ihmisiä, joista jo ennakolta varmasti tiedetään, etteivät he missään tapauksessa uskalla tasavallan presidentin läsnä ollessa ryhtyä todella keskustelemaan ja väittelemään asioista.

31. Foorumia seuranneen päivän eli 13.5. lehdissä palstatilaa presidenttifoorumin puheista olivat saaneet lähinnä juuri kiihkeimmät resurssien ruikuttajat eli Koskelo ja Kuusimäki (esim. HS 13.5.). Koskelon mielestä Suomessa budjettikysymykset ovat vahvimpia asiakirjoja kuin perus- ja ihmisoikeusvelvoitteet. Perus- ja ihmisoikeuksia on pidetty Suomessa asiana, jotka kuulostavat hyvältä eivätkä maksa mitään. Koskelon mukaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin järjestäminen vaatii paljon investointeja. Tuttuja ja kovin, kovin usein kuultuja lausahduksia KKO:n presidentiltä. Kuusimäki puolestaan valitteli jälleen kerran syyttäjien määrän vähäisyyttä Ruotsiin verrattuna. Toinen Kuusimäen iänikuinen puheenaihe oli ollut foorumissa esitutkintayhteistyö syyttäjien ja poliisien välillä, joka olisi Kuusimäen mukaan myös kiinni vain syyttäjien lukumäärästä, siis rahasta.

32. Money, money, money. Puhumalla koko ajan vain resurssien niukkuudesta Koskelo ja Kuusimäki yrittävät saada päähuomion ihmis- ja perusoikeuksissa kiinnitetyiksi todellisten ongelmia sijasta muualle. Ihmis- ja perusoikeuksien kannalta ensiarvoisen tärkeässä asemassa ovat kuitenkin lainkäytön osalta päätösten asianmukainen perusteleminen ja ymmärrettävyys, asianosaisten kuuleminen, ihmisten asianmukainen kohtelu ja yleensä lainkäytön laatu tuomioistuimissa ja muissa lainkäyttöelimissä, kuten esimerkiksi juuri syyttäjistössä. Ne eivät todellakaan paljoa maksa, mutta juuri niiden osalta Suomi on saanut useimmat langettavat tuomionsa EIT:lta. Suomessa on kansainvälisesti ottaen aivan riittää määrä tuomareita, ja jos mukaan laskettaisiin sanotussa vertailussa vielä hovioikeuden ja hallinto-oikeuksien esittelijät, jotka osallistuvat Suomessa myös tuomitsemistoimintaan, olisi Suomi Euroopassa aivan kärkimaa yhdessä Saksan kanssa tuomareiden lukumäärässä. - Tämä siitä resurssien vähäisyyden ruikuttamisesta, presidentti Koskelo!

33. Syyttäjiä Suomessa on toki liian vähän, mutta miksi ihmeessä suulaana ja vitsikkäänä miehenä tunnettu Matti Kuusimäki ei sitten ole saanut valtioneuvostoa vakuuttuneeksi kymmenen virkavuotensa kuluessa asiasta? Ehkäpä hän on joskus liian vitsikäs - "Mersu ei kulje kunnolla Mossen moottorilla edes sen vertaa kuin mitä Mosse menisi"- jolloin päättäjät eivät ota häntä riittävän vakavasti, kukapa tietää. Kerrotaan, että Kuusimäki olisi "tosipaikan tullen" tänäkin vuonna suostunut siihen, että syyttäjien määrää saadaan tuottavuusohjelman mukaisesti vähentää, oliko se nyt parillakymmenellä syyttäjällä. Julkisuudessa on sitten helppo valittaa, että taas syyttäjien määrää ollaan karsimassa.

34. Esitutkintayhteistyön epäkohdat ja ongelmat eivät ratkea, vaikka syyttäjien lukumäärää kuinka lisättäisiin. Kun syyttäjät eivät kuitenkaan johda esitutkintaa, poliisi usein viittaa kintaalla vain paperilla olevaan yhteistyöhön. Esitutkintayhteistyötä korostavat pykälät eivät takaa yhteistyön onnistumista, koska ne vain sallivat yhteistyön, mutta eivät velvoita sen enempää syyttäjiä kuin poliisiakaan tehokkaaseen yhteistoimintaan. Kaiken tämä lisäksi tulee vielä se paljon puhuttu reviiriajattelu. Lääkkeeksi kelpaisi siis vain uudistus, jossa esitutkinnan johtaminen siirretään velvollisuuksineen päivineen poliisilta syyttäjälle.

93. Pekkaroinnista paaterointiin

On taas aika sinivuokkojen...

Kaikki tietävät termin "pekkarointi." Kysymys on poliittisesta käsitteestä, joka on osaa laajempaa kokonaisuutta, urhoutta. Urhous puolestaan on asia tai oikeastaan pelkkä iskulause, jonka avulla dramaattisesti kannatustaan menettänyt Suomen keskusta yrittää vallata Europan tai ainakin saada vähintään kaksi paikkaa tulevissa eu-parlamentin vaaleissa. Pekkarointi on iltalypsyä, siltarumpupolitikointia ja taitoa pitää oman äänestäjäkuntansa puolta ja lypsää valtiolta rahaa mahdollisimman paljon kaikkiin mahdollisin ja välillä myös mahdottomilta tuntuviin kannattajakuntaa palveleviin hankkeisiin. Uuspekkarointi puolestaan on oveluutta hankkia töppäilyjen tai muutoin vaikeuksiin johtaneiden tilanteiden jälkeen oma-aloitteisesti puhtaat paperit vaikkapa itseltään Herra Oikeuskanslerilta.

Viime päivien tapahtumat ja uutiset näyttäisivät antavan aihetta erään toisen metaforan käyttöön. Tämä käsite ei liity ainakaan suoranaisesti politiikkaan, vaan hallintoon, tarkemmin sanottuna poliisihallintoon. Kyse on paateroinnista - käsite, jonka tiettävästi ensi kerran lanseerasi julkisuuteen keski-suomalaisen paikallislehden toimittaja erään kuuluisan ylinopeusjutun tutkinnan yhteydessä vuosia sitten. Paateroinnin tunnusmerkit, joihin poliisipäällystön huipuille tähtäävien pikkupomojen kannattaa tutustua ja harkintansa mukaan noudattaa, voidaan luonnostella seuraavanlaisiksi elämän - ja/tai viranomaisohjeiksi:

- kehu aina julkisuudessa esimiehiäsi ja alaisiasi ja puolusta heitä vaikeuksissa, vaikka tietäisit että he olisivat töpänneet virassaan raskaasti;

- muista, että hyökkäys on paras puolustus; jos esimerkiksi syyttäjät ahdistelevat alaisiasi poliisirikostutkinnoissa, arvostele voimakkain sanakääntein syyttäjän johtamia tutkintoja ja anna ymmärtää, että syyttäjillä ei ole minkään valtakunnan pätevyyttä tutkinnanjohtajiksi;

- jos alaisesi poliisi joutuu virkatoimisessaan epäilyksen alaiseksi, anna heti julkisuuteen oma lausuntosi, jossa puolustat asianomaista epäilyä kertomalla, että sinä tunnet asian ja voit sanoa suoralta kädeltä - vaikka mitään tutkintaa ei olisi vielä edes käynnistettykään - että kyseinen poliisimies, jonka tunnet henkilökohtaisesti kunnonpoliisimieheksi tai -naiseksi, on toiminut täysin lain ja annettujen virallisten ohjeiden ja määräysten, mukaisesti;

- lähde siitä, että poliisi ei syyllistyä rikoksen, sillä poliisihan on virkamies, jonka tehtävänä on lain mukaan huolehtia ihmisten turvallisuudesta ja laillisuuden noudattamisesta, miten ihmeesä poliisi voisi tällöin muka syyllistyä lainvastaisuuteen;

- jos itse satut joutumaan kiusalliseen tilanteeseen virkatoimesi tai laiminlyöntisi takia, niin keep cool, yritä voittaa aikaa kiistämällä aluksi kaikki ja anna sen jälkeen julkisuuteen ristiriitaisia selityksiä ja vaihtoehtoisia hypoteeseja, miten asiat ovat voineet edetä; jollet saa ketään alaistasi ottamaan omaa virhettäsi vastuulleen, niin vetoa lopuksi viimeisenä valttinasi muistamattomuuteesi (á la uuspekkarointi) ja työssä esiintyneeseen "melkoiseen hässäkkään"; muista, että tämä kokemuksen mukaan tepsii aina, kun on kyse korkeiden virkamiesten tai ministereiden töppäyksistä; ihmiset suorastaan palvovat poliisia, joka vetoaa työuupumukseensa tai "hässäkkään" ("pitkä yö/raskas työ poliisin"); kirjaimellisesti ottaen oikea termi olisi kyllä "häsäkkä", sillä "hässäkkä" tarkoittaa naisen suupuolielintä, mutta ei nyt takerruta vakavahenkiseksi tarkoitetussa esityksessä tällaisiin pikkuseikkoihin

- jos joutuisit poliisiratsiaan esimerkiksi väitetyn ylinopeutesi vuosi, niin vetoa siihen, että olet ajanut satoja kertoja kyseisen tutkapaikan ohitse, mutta koskaan aiemmin siinä ei ole ollut nopeuden rajoittamista osoittavaa liikennemerkkiä; jos tämä ei tepsi, niin vetoa kiireelliseen virkamatkaasi (vaikka kysymyksessä olisi todellisuudessa ollut vain matka poliisikunnan pituushypyn SM-kisoihin); älä painosta liikennevalvontaa suorittavaa konstaapelia, mutta kerro tai anna hänen muutoin ymmärtää, että sinä kyllä ymmärrät hänen vaikean tilanteesi; tämä tepsii aina ja näin vältyt nopeussakolta; jos sitten myöhemmin sanottu konstaapeli joutuu itse epäillyksi virkavelvollisuuden laiminlyöntinsä johdosta ja saa sakot, niin so what: tyhmyydestähän sitä sakotetaan;

- jos Rouva Ministeriltä pyydetään tv-haastattelua tai muuta julkista esiintymistä, niin älä vain missään nimessä päästä häntä yksin "liikenteeseen", sillä tiedäthän sinä, ettei siitä hyvä seuraisi; kun olet yhdessä ministerin kanssa haastateltavana, pyri olemaan itse äänessä niin paljon kuin suinkin mahdollista, jolloin ministeri ei pääsisi laukomaan suustaan varomatonta puhetta; syötä ministerille ennen tv-lähestystä jokin yksinkertainen slogan, jota esimerkiksi jenkeissä vastaavanlaisissa tilanteissa usein käytetään, esimerkiksi "ASE EI TAPA"; kun ministeri sitten pamauttaa tämän sloganin esim. suorassa tv-lähetyksessä suustaan, pyri makustelemaan tuota sanontaa pitkin lähetystä, jottei aikaa varsinaisten asiakysymysten käsittelyyn jäisi kovin paljon;

- hommaa jälkikasvusi ministerin erityisavustajaksi, tämä ei ole mikään ongelma, koska sekä ministeri, sinä ja jälkikasvusi olette linjalta Turku-Pori ja kuulutte kaikki - sattumalta tietysti - samaan puolueeseen, johon kuuluu myös Supon päällikkö, Pori-Turku -linjalta muuten hänkin, ja ministerin edellinen erityisavustaja; käske eritysavustajaa aina vahtimaan ministeriä, jos itse olet matkoilla tai et voisi muusta syystä sitä itse tehdä;

- kerro julkisuudelle ja ministerille julkisuudessa makusteltavaksi, että koulusurmat ovat "valitettavia yksittäistapauksia" , mutta vaadi käsiaseiden kiristämisen sijasta - ministeri ja hänen puheenjohtajapomonsa kun tykkäävät ammuntaharrastuksesta - esimerkiksi tiettyjen asetyyppien kieltämistä; lanseeraa julkisuuteen termit "koulupoliisi" ja "nettipoliisi"; se luo turvallisuuden tunnetta ihmisille, vaikka käytännössä on tietenkin mahdotonta, että poliisi voisi vahtia kaikkia kouluja tai kaikkea nettiin laitettua roinaa;

. valita jokaisessa sopivassa tilanteessa ja tilaisuudessa poliisin niukkoja resursseja ja vaadi niitä aina lisää; yritä junailla poliisien tehtäväkentästä pois erilaisia "oheistehtäviä", kuten esimerkiksi juopuneiden kuljetuksia, älä lupaa kuitenkaan mitään vastineeksi;

- kääntääksesi huomion poliisin tai itseesi kohdistuneilta epäilyltä tuo julkisuudessa esiin jokin uusi jippo, esimerkiksi, se, että ensi kesänä poliisi pyrkii myös pienten liikennerikkomusten osalta nollatoleranssiin; suurin osa kansasta ei ehkä edes tiedä, mitä nollatoleranssi tarkoittaa, ja ne jotka tietävät, ymmärtävät kyllä, että lupaamasi tehtävä on sula mahdottomuus "näillä resursseilla"; mutta onhan tuossakin tiedotteessa lehdistölle, kolumnisteille ja erilaisten bloggareiden monenkirjavalle ja yhä vain laajentuvalle joukolle taas makusteltavaa useiksi päiväksi;

- pidä mielessä, että vaikka osa ihmisistä vihaa "sinitakkeja" tai"sinivuokkoja", yleisön suuri enemmistö rakastaa tai ainakin pelkää heitä (ookkonää Oulusta, pelekääkkönää polliisia); vaikka poliisit syyllistyisivät millaisiin väärinkäytöksiin tai laiminlyönteihin tahansa, parempaakaan vaihtoehtoa ei ole toistaiseksi keksitty, jolla poliisi voitaisiin korvata; erilaisista gallup-kyselyistä ilmenee aina, että kaikista viranomaisista ihmiset luottavat ylivoimaisesti eniten juuri poliisiin (=virkavaltaan), kansalaisten luottamus esimerkiksi syyttäjiin ja tuomioistuimiin on paljon vähäisempää luokkaa;

- pidä aina yllä hyviä suhteita lehdistöön, varsinkin iltapäivälehtien asianomaisiin toimittajiin; nosta poliisi-lehdistö -kerhon toiminta uuteen kukoistukseen; sanokoon laki mitä tahansa, niin poliisi voi tiedottaa tutkinnassa olevista tai sinne menossa olevista rikosasioita silloin kun parhaaksi näkee ja kenelle haluaa; tunnetut rikosasianajajat toki valittavat, että poliisi (muka) vuotaa esitutkinnasta tietoja täysin sattumanvaraisesti ja mielivaltaisesti ja jotkut ns. tutkijat jopa kertovat (ilkeyksissään tietenkin), että "toimittajat syövät poliisin kädestä" tai että toimittajista on tullut poliisin "sylikoiria"; so what - mikäs vika sylikoirissa muka on, kunhan vain eivät pasko syliin; älä välitä näiden radikaalijuristen ja professorien lausunnoista, vaan pyri luomaan ja vahvistamaan poliisin suoria suhteita toimittajiin, se kannattaa aina;

- pukeudu aina tv:ssä ja muutoinkin julkisuudessa ja virka-aikana yleensäkin poliisin siniseen virkapukuun; tämä herättää juuri sitä luottamusta, joka gallup-kyselyistä sitten ilmenee; yleisö tietää, että sinivuokot ovat rauhoitettuja ja tietoisuus tästä on omiaan rauhoittamaan kummasti myös niiden tuntoja, jotka joskus juovuspäissään uhoavat vetävänsä sinitakkeja vielä kerran turpiin.

Tämä on siis paaterointia. Näitä ohjeita seuraamalla hankit ystäviä ja vaikutusvaltaa ja pääset polliisina vielä pitkälle. Paateroinnilla voit myös helposti hankkia itsellesi puhtaat paperit kaikissa hässäkkä/häsäkkä -tilanteissa.

92. Kauhajoen koulusurmat: salasiko poliisiylijohtaja tärkeän todisteen poliisirikostutkinnassa?

1. Kauhajoen koulusurmiin 23.9.2008 liittyvä poliisirikostutkinta näyttää saavan yhä vain yllättävämpiä piirteitä. Kauhajokista komisariota vastaan nostettiin jo viime tammikuussa apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen laatima syyte tuottamuksellisesta virkarikoksesta ja jutulle oli jo talvella määrätty pääkäsittely Kauhajoen käräjäoikeudessa. Pääkäsittely oli määrä pitää 13-14.5.

2. Yhden koulusurmissa menehtyneen uhrin omaiset eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä syytteeseen ja poliisirikosta koskevaan esitutkintaan, vaan heidän avustajansa suoritti asiassa yksityisiä selvityksiä. Ilmeni, että kouluampuja Matti Saaren pyhäjokelainen koulutoveri oli tehnyt jo koulusurmia edeltäneellä viikolla Haapajärven poliisille ilmoituksen, jossa varoitettiin Saaren levottomasta ja kouluammuskeluun viittaavasta käyttäytymisestä. Kyseisissä yksityisissä tutkimuksissa olisi lehtitietojen mukaan ilmennyt myös, että Kauhajoen poliisilla olisi ollut mahdollisuus selvittää helposti Matti Saaren mielenterveydelliset ongelmat, mutta tähän selvitykseen ei ryhdytty. Mainitut omaiset ovat jättäneet jutussa oikeudelle oman haastehakemuksen, jossa kauhajokiselle komisariolle vaaditaan rangaistusta törkeästä kuolemantuottamuksesta. Tämän vuoksi jutun syyttäjä on määrännyt KRP:n suorittamaan asiassa lisätutkimuksia ja käräjäoikeuden edellä mainittu pääkäsittely on peruutettu. Tutkimuksissa selvitetään mm. sitä, saiko Kauhajoen poliisi tiedon Saaren koulutoverin Haapajärven poliisille tekemästä ilmoituksesta ja varoituksesta ja oliko tämä ilmoitus ollut nyt syytteeseen asetetun komisarion käytössä, kun hän puhutteli Matti Saarta ampumisia edeltäneenä päivänä.

3. Eilen Nelosen Uutiset kertoi, että sisäministeriön poliisijohdolle oli heti ampumisia seuranneena päivänä ilmoitettu edellä mainitusta Haapajärven poliisille tehdystä vihjeestä. Tämä "kansalaisviesti" oli toimitettu suoraan valtakunnan ylimmälle poliisiviranomaiselle eli sisäministeriön poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle sähköpostitse. Tässä viestissä kerrottiin ampuja Matti Saaren ystävän varoittaneen poliisia mahdollisesta kouluiskusta Kauhajoella jo useita päiviä ennen iskun tapahtumista. Kyseisen sähköpostiviestin lähetti Paaterolle Haapajärven poliisia varoittaneen miehen veli.

4. Kyseinen viesti on löytynyt Paateron "koneelta", joten Paatero ei ole voinut muuta kuin myöntää, että oli saanut vietin Kauhajoen ampumisia seuranneena päivänä. Tämä viesti, joka olisi ollut tärkeä todiste kauhajokista komisariota koskevassa virkarikostutkinnassa, ei kuitenkaan koskaan kulkeutunut eteenpäin eli kyseistä poliisirikosta suorittaneelle KRP:lle tai tutkinnanjohtajana toimivalle syyttäjälle.

5. Poliisin ja esitutkintaviranomaisten törkeimpiin periaatteisiin ja velvollisuuksiin kuuluu tasapuolisuus ja objektiivisuus. Tätä korostetaan jo oikeustieteellisen opetuksen alkuvaiheissa ja myöhemmin erityisesti poliisi- ja syyttäjäkoulutuksessa. Poliisi- ja esitutkintaa koskevaa tasapuolisuusvaatimusta ilmentää esimerkiksi esitutkintalain 7 §:n 1 momentin säännös: "Esitutkinnassa on selvitettävä ja otettava huomioon yhtä hyvin epäiltyä vastaan kuin hänen puolestaan vaikuttavat seikat ja todisteet." Poliisi ja esitutkintaa suorittava virkamies ei saa jättää pöytälaatikkoon (tai toimittamatta tutkinnanjohtajalle) mitään todistetta riippumatta siitä, puhuisiko se epäiltyä vastaan tai hänen edukseen. Jos näin tapahtuu eli tutkija tai hänen esimiehensä salaa tahallaan tai huolimattomuudesta jonkin todisteen, on kyseessä aivan perustavaa laatua oleva, yleensä aina virkavastuuseen ja -syytteeseen johtava virhe.

6. Mutta mitä tapahtui poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle koulusurmia seuranneena päivänä toimitetulle tärkeälle todisteelle? Joo, kuten edellä jo totesin, kyseiselle viestille ei tapahtunut mitään, vaan se jäi Paateron "koneelle", sitä ei siis toimitettu eteenpäin eikä se kulkeutunut koskaan poliisirikostutkijoille tai tutkinnanjohtajalle.

7. Mikä sitten on Suomen ylimmän poliisiviranomaisen selitys tähän "katkokseen" ja todisteen pysähtymiseen hänelle? Joo, se on se tavanmukainen selitys, johon pekkariset, muut ministerit ja korkeat virkamiehet yleensä aina hätäpäissään turvautuvat: en muista mitään, joten en voi olla vastuussakaan mistään. Tämä olisi myös Paateron selitys, hän ei muista, "millaisiin toimiin" kyseinen viesti johti! Eihän viesti johtanut mihinkään toimiin, koska se ei koskaan mennyt perille sinne, mihin se olisi pitänyt välittömästi toimittaa eli poliisirikosjutun tutkijoille.

8. Voi herttanen aika sentään, millaista meininkiä ja millainen poliisi ja poliisiylijohto meillä oikein on, sanoisi varmaan Antero Mertarantakin! Voiko poliisijohtaja tehdä vakavampaa virhettä, kun jättää toimittamatta alaistaan komisariota koskevassa virkarikostutkinnassa hänelle henkilökohtaisesti toimitetun tärkeän todisteen tutkijoille? Nelosen Uutisten Susanna Reinbothin haastattelussa eilen Paatero tyytyi vain lakonisesti toteamaan, että Kauhajoen ampumista seuranneina oli niin paljon kaikenlaista "hässäkkää", ettei siinä pystynyt oikein mitään selkeästi ajattelemaan!

9. Tällä selitykselläkö poliisiylijohtaja aikoo pestä kätensä ja selvitä vastuusta? Hän ei muista ja oli kaikenlaista hässäkkää! Eikö poliisiylijohtaja olisi voinut kuitenkin suurimman hässäkän lauettua lukea sähköpostiviestinsä uudestaan, jolloin hän olisi varmasti havainnut kysiesen viestin? Ehkä hän tekikin niin, mutta päätti vain kylmästi olla toimittamatta viestiä tutkintaan, kuka sen tietää!

10. Tällaisen selityksen á la Paatero edessä jopa ministeri Pekkarinen saattaisi tulla kateudesta vihreäksi, sillä Pekkarinenhan keksi Suomi-Soffa -asiassa selitykseksi vain muistamattomuutensa, hässäkkää Pekkarinen ei huomannut mainita lainkaan! Tämäkin, siis pelkkä muistamattomuuteen vetoaminen, riitti kutenkin vakuuttamaan oikeuskansleri Jaakko Jonka, jonka puheille Mauri Pekkarinen kiirehti juoksujalkaa ja tukka putkella, kun hän vihdoin "muisti" Suomi-Soffalle myöntämänsä miljoonaluokan avustuksen ja Suomi-Soffalta saamansa 5 000 euron vaaliavustuksen. Jonkka päästi pikatutkinnalla Pekkarisen pälkähästä, joka juoksi nyt vuorostaan eduskunnan puhujapönttöön ja kertoi suorastaan hengästyneenä kansanedustajille Jonkan vapauttavasta päätöksestä.

11. Muistellaanpa hieman, miten Kauhajoen komisariota koskeva virkarikosjutun tutkinta käynnistyi. Olen kertonut blogissani 25.9.-08 ("Koulusurmat ja poliisin vastuu") ja 28.9.-08 ("Kauhajoen koulusurmat; poliisi ja syyttäjä napit vastakkain") miten innokkaasti sekä ministeri Holmlund että poliisiylijohtaja Mikko Paatero olivat lähdössä heti koulusurmia seuranneena päivänä Kauhajoelle "tutkimaan asiaa." Sisäministeriön ja Paateron tarkoituksena siis oli, että poliisi tutkisi itse kauhajokisen kollegansa menettelyn, kun tämä oli jättänyt tulevan surma-aseen kouluampujalle surmia edeltävänä päivänä pitämässään puhuttelussa. Hämmästelin kirjoituksissani, miksi Holmlundilla ja Paaterolla oli tällainen tutkimusinto päällä, vaikka lain mukaan tällaisissa epäilyttävissä tapauksissa on syytä epäillä poliisin virkavirhettä, jolloin tutkinnan johtaminen ei kuulu koskaan poliisille vaan aina syyttäjälle.

12. No, kyllähän syy oli selvä jo tuolloin: sisäministeriö halusi painaa kauhajokisen komisarion ja samalla koko poliisin vastuun koulusurmista ns. villaisella poliisikunnan maineen pelastamiseksi. Tähän kuvioon ja tavoitteeseen sopii hyvin se, että Paaterolle 24.9. tullut viesti jäi hänen koneelleen eikä edennyt mihinkään. Jos kyseinen viesti olisi tullut julki, se olisi ollut hyvin kiusallista ja johtanut ilman muuta laajempaan poliisi toiminnan tutkintaan, ja tätä ministeriö ja Paatero eivät halunneet. Näin on tullut selvitetyksi motiivi, jonka takia Paatero, vaikka sai ja luki hänelle tulleen viestin, ei toimittanut sitä tutkijoille eikä ryhtynyt ilmeisesti, kun ei edes muista ryhtyneensä (!), mihinkään muihinkaan toimiin viestin johdosta.

13. Kiinnitin edellä mainituissa blogijutuissani huomiota myös siihen, miten pontevasti Paatero ryhtyi alusta pitäen puolustamaan kauhajokisen komisarion menettelyä ja totesi, että tämä oli toiminut aivan normaalisti ja ohjeiden mukaan. Huomiota kiinnitti myös se, miten Paatero vakuutti, että hän kyllä tietää tarkkaan, mitä Kauhajoen poliisissa Saarta puhutettaessa ja sitä enne tapahtui! Näin siis siitä huolimatta, ettei jutun esitutkinta ollut tuolloin vielä edes käynnistynyt.

14. Poliisiylijohtaja näyttää kyllä ymmärtäneen roolinsa täysin väärin. Paatero kokee olevan yksi poliisi muiden poliisien joukossa ja tavallaan samaistuu alaisiinsa. Hän näkee tärkeimmäksi tehtäväkseen alaistensa poliisimiesten puolustamisen tilanteessa kuin tilanteessa. Muistutan tässä vain viime talvena sattuneesta Humppilan tapauksesta, jossa poliisi ampui asunnossa olleen miehen kuoliaaksi. Kun Paateroa haastateltiin tuon tapauksen johdosta, hän vakuutti - jälleen kerran - että joo, miehen ampunut poliisi ja paikalla olleet muutkin polisit olivat toimineet täysin ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Näin intomielin poliisiylijohtaja puolusti myös tuolloin alaisiaan, vaikka syyttäjän johdolla tapahtuvaa esitutkintaa ei ollut ehditty tässäkään tapauksessa vielä käynnistää!

15. Poliisijohtajan tehtävänä ei kuitenkaan ole alaistensa puolustaminen epäilyjä vastaan, vaan ihmisten turvallisuudesta huolehtiminen. Tässä tarkoituksessa poliisijohtajan velvollisuutena on valvoa, että hänen alaisensa noudattavat lakeja ja virallisia määräyksiä ja ohjeita ja toimivat oikein. Myös poliisiylijohtajaa velvoittaa laissa oleva tasapuolisuusvaatimus ja objektiivisuusperiaate, joten hän ei voi missään tapauksessa lähteä suoralta kädeltä kumoamaan poliisia vastaan esitettyjä epäilyjä, vaan hänen pitää valvoa ja selvittää, ovatko poliisit toimineet oikein. Tämä näyttää jääneen Paaterolta - hänen lausunnoistaan ja toiminnastaan päätelleen sekä Kauhajoen että Humppilan tapauksissa - täysin huomaamatta. Paatero toimii ikään kuin hänet olisi asetettu virassaan muiden poliisien edusmieheksi, vaikka hänen tulisi ennen kaikkea vastata ihmisten turvallisuudesta ja tässä ominaisuudessa valvoa ja huolehtia siitä, että poliisi toimii oikein. Poliisipäällikkö ei ole poliisia varten, vaan ihmisiä ja heidän turvallisuuttaan varten.

16. Paateron menettelyn johdota olisi suoritettava KRP:n toimesta asianmukainen tutkinta, jossa selvitetään, onko Paatero todella salannut tärkeän todisteen tahallaan vai jättikö hän toimittamatta sen poliisirikostutkijoille ainoastaan huolimattomuuttaan.

17. Monet ihmiset ovat todella huolissaan Kauhajoen poliisirikostutkinnassa ilmenneistä puutteista ja epäkohdista. Tällainen salamyhkäinen ja viranomaisten virheitä kaikin tavoin peittelemään pyrkivä tutkintatapa on yksi syy, joka on omiaan horjuttaman vakavasti kansalaisten uskoa oikeusvaltion toteutumiseen.

18. Otettakoon tähän yhtenä esimerkkinä kansalaisten huolenaiheesta vaikkapa nimimerkki Jussin kirjoitus "Onko Suomi oikeusvaltio" Helsingin Sanomien verkkojulkaisun keskustelupalstalta teemasta "Kauhajoen tutkintavyyhti mutkistuu":

Jos Suomi olisi oikeus-valtio tuskin tämä juttu sivuutetaan hiljaisuudella. Lehdistö kyselisi Sisäministeriltä aikaisempien toimien ja puheiden ristiriitoja. Poliisiylijohtaja siirrettäisiin sivuun ja todennäköisesti erotettaisiin. Jokaisen tutkintaan osallistuvan poliisin toiminta olisi sisäisen tutkinnan alla ja virasta pidättäminen heidän kohdallaan olisi tosiasia. Pääministeriltä vaadittaisiin selitys ja sisäministeri joutuisi eroamaan.

Näin siis oikeusvaltiossa esimerkiksi Ruotsissa, mutta Suomessa kun olemme maailman rehellisemmässä maassa ei tällaisiin ole tarvetta vai onko sittenkin. Missä on lehdistö joka kyselee Kauhajoen tapahtuman jälkeen manipuloitua keskustelua jossa vain aseet todettiin syyllisiksi, viran-omaiset viisaaksi ja nettiadressin kerääjät vastuullisiksi.

Kysymys on pidetäänkö meitä vielä tyhminä joita vedätetään, olenko tyhmä jos epäilen johtajan rehellisyyttä ja olenko vielä tyhmempi kun epäilen viranomaisten toimintaa. Tuskinpa vain. Meitä taidettiin kusta oikein kunnolla silmään.

91. Asekätkentäjuttu edelleen Suomen laajin oikeusjuttu

Asekätkentäjutun syytettyjä poistumassa oikeudesta

tuomion jälkeen, ensimmäisenä ev. Nihtilä, neljäntenä

suikka päässä ev. ltn. Haahti.-

Kuva R. Ahtokarin kirjasta Asekätkentäjuttu (1971)

1. Helsingin käräjäoikeus antoi eilen tuomionsa laajassa, monissa lehdissä jopa Suomen kaikkien aikojen laajimmaksi mainostetussa oikeusjutussa. Kyse oli rakennusalan veronkiertojutusta (puhutaan "kuittikauppajutusta"), jossa käräjäoikeus tuomitsi 85 ihmistä rikoksista, heistä 44 tuomittiin vankeuteen (joko ehdottomaan tai ehdolliseen) ja 40 sakkorangaistukseen. Kymmenen syytetyn osalta kaikki syytteet hylättiin, myös rangaistukseen tuomittujen osalta hylättiin osa heihin kohdistuneista syytteistä.

2. Kovin rangaistus oli viisi vuotta vankeutta, johon tuomittiin yksi syytetyistä, seuraavaksi kovin rangaistus oli 4 vuotta 10 kk vankeutta ja "pronssitilaan" riitti 4 vuoden vankeusrangaistus ja neljä syytettyä tuomittiin kukin kolmen vuoden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Hämmästystä herättää se, että ketään näistäkään tuomituista ei määrätty vangittavaksi, vaikka laki lähtee sitä, että yli kahden vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen tuomittu on pääsääntöisesti vangittava. Tuomitut velvoitettiin korvaamaan verottajalle rikoksilla aiheutetuista vahingoista lähes 6 milj. euroa.

3. Kuittikauppajutun pääkäsittely aloitettiin käräjäoikeudessa toukokuussa 2007 ja se kesti kesäkuuhun 2008. Mutta tämän jälkeen oikeus pohti tuomiotaan peräti 11 kuukautta, mikä on hämmästyttävää; yksi syytetyistä ehti kuolla prosessin aikana. Pääkäsittelypäiviä kertyi lähes 100. Lehtitietojen mukaan ko. kuittikauppajuttu oli "yli tuplasti laajempi" kuin Oulun käräjäoikeudessa noin vuosi sitten ratkaistu ns. Riihi-Säätiön rikosjuttu, jossa muistaakseni kaikki syytteet hylättiin.

4. Käräjäoikeuskäsittelyä edelsi syyteharkinta ja sitä puolestaan laaja esitutkinta, jonka kestosta ei ole täyttä selvyyttä, mutta joka lienee vienyt aikaa 3-4 vuotta. Useilla syytetyillä oli puolustaja tai avustaja, joille maksettiin käräjäoikeuden päätöksellä valtion varoista palkkioina päämiestensä avustamisesta yhteensä noin 1,2 milj. euroa.

5. Helsingin käräjäoikeus julkaisi jutusta ja sen käsittelystä tiedotteen, ja käräjäoikeuden laamanni Eero Takkunen esitteli tiedotustilaisuudessa jutun laajoja pöytäkirjoja ja yli tuhatsivuista tuomiota. Laamanni haastateltiin tv:ssä, jossa hän jyrähteli, että "Suomi ei ole enää oikeusvaltio." Takkunen tarkoitti yleensä rikosjuttujen kohtuuttoman pitkiä käsittelyaikoja. Tämän takia Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on antanut muutaman viime vuoden aikana Suomelle useita kymmeniä langettavia tuomioita ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta.

6. Laamanni Eero Takkunen, jonka tunnen ja muistan hyvin mm. kollegana KKO:n esittelijäkaudeltani, on mainio mies ja hyvä tuomari, ja oli aivan paikallaan, että hän otti Suomen suurimman tuomioistuimen päällikkötuomarin arvovallalla tiedotustilaisuudessa puheeksi Suomen EIT:lta saamat langettavat tuomiot oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin rikkomisesta. Suomihan on saanut puheena olevalla perusteella EIT:lta enemmän langettavia tuomioita kuin muut pohjoismaat yhteensä. Tarkoitukseni on palata myöhemmin toisessa jutussa tarkemmin siihen, onko Suomi todellakaan enää oikeusvaltio. - Olen käsitellyt blogissani 29.1.2009 syitä oikeudenkäyntien pitkittymiseen sekä niitä keinoja, joiden avulla asiantilaa voitaisiin parantaa.

7. Tässä yhteydessä vain sen verran, että yhdessä asiassa (ainakin) Takkunen ja Helsingin käräjäoikeus tiedotteessaan erehtyivät. Kyseinen kuittikauppajuttu ei nimittäin ole Suomen laajin ja suurin oikeusjuttu, vaan tätä titteliä pitää edelleen hallussaan 1940-luvun loppupuolella käyty asekätkentäjuttu, joka lienee yhä myös Pohjoismaiden laajin rikosprosessi.

8. Asekätkentäjutusta on kirjoitettu paljon, siitä on mm. julkaistu kaksi kirjaa (Ahtokari 1971 ja Matti Lukkari 1984). Aseiden kätkentä alkoi syksyllä 1944, kevättalvella 1945 paljastui joitakin kätköjä, mutta varsinainen ilmianto asiassa tehtiin toukokuun alussa 1945. Kommunistien johtama Valpo, sen päällikkönä toimi suomalaisten oikeusteoreetikkojen Aulis Aarnion johdolla esikuvakseen nostama Otto Brusiin, innostui tutkimaan asiaa, ja jutun päätekijöiksi epäillyt everstiluutnantti Usko Sakari Haahti ja eversti Valo Nihtilä pidätettiin jo seuraavan kesäkuun alussa ja heidän esimiehensä kenraali A. Airo paria viikkoa myöhemmin. Sisäministeri Yrjö Leinon alaisuuteen perustettiin erityinen tutkintaelin, joka palkkasi lähes 200 päätoimista tutkijaa, joista osa ei pystynyt edes laatimaan kuulustelupöytäkirjaa. Prosessia varten eduskunta sääti tammikuussa 1947 taannehtivan lain, joka määräsi rikoksiksi teot, jotka oli tehty ennen lainhyväksymistä; tämä tapa oli tullut tutuksi jo sotasyyllisyysoikeudenkäynnin ajalta.

9. Sisäministeriön tutkintaelin esitti syytteen nostamista 2 122 henkilöä vastaan. Kun koko juttua ei voitu käsitellä yhdessä ja samassa sotaylioikeudessa, perustettiin oikeuskäsittelyä varten seitsemän ylimääräistä sotaylioikeuden osastoa. Sotaylioikeuden III osasto, joka istui Kaivopuiston Marmoripalatsissa ja jossa "pääsyytetyt" (mm. Haahti, Nihtilä, Airo ja kenraaliluutnantti Mäkinen) olivat syytettyinä, piti sata istuntoa ennen kuin juttu oli kypsä ratkaistavaksi; syyttäjät esittävät jutussa 543 sivun laajuisen loppulausunnon. Sotaylioikeuden III osasto julisti tuomionsa 9.4.1948. Airoa ja Mäkistä vastaan esitetyt syytteet hylättiin kokonaan, Airo ehti istua jutun takia tutkintavankeudessa lähes kolme vuotta. Nihtilä ja Haahti tuomittiin viideksi vuodeksi kuritushuoneeseen, useille muille syytetyille tuomittiin vankeutta puolesta vuodesta kahteen vuoteen.

10. Kaikista sotaylioikeuksien langettamista tuomioista valitettiin KKO:een, joka antoi tuomionsa 15.3.1950, siis lähes viisi vuotta kätkennän paljastumisen jälkeen. KKO langetti vankeusrangaistuksen 1 488 henkilölle. Haahdelle tuomittu rangaistus koveni kuuteen vuoteen kuritushuonetta, KKO kovensi myös useita muita eli peräti 698 tapauksessa tuomittuja rangaistuksia. Vapausrangaistuksia jutussa kertyi yhteensä lähes 400 vuotta, suurin osa niistä oli ehdollisia tuomioita kolmen vuoden koetusajoin.

11. Näin siis ennen ja suuressa asekätkentäjutussa. Olisiko asekätkentäjutusta ollut jotain opittavaa esimerkiksi Helsingin käräjäoikeuden nyt ratkaisemassa kuittikauppajutussa? Oliko Suomi 1940-luvun "enemmän" oikeusvaltio kuin nykyisin? Kuittikappajuttu herättää joka tapauksessa monia oikeusturvaan ja oikeudenkäynnin tehokkuuteen liittyviä kysymyksiä. Miksi juttua ei pilkottu osiin asekätkentäjutun tavoin, miksi tuomion laatiminen kesti peräti 11 kuukautta - tässä suhteessa täytyy olla jotain pahasti pielessä - eli kauemmin kuin itse pääkäsittely, miksi yli kolmen vuoden pituisiin vankeusrangaistuksiin tuomittuja syytettyjä ei määrätty heti vangittaviksi jne. jne.

12. Laamanni Takkunen ei esittänyt lehtitietojen mukaan mitään keinoja, joiden avulla oikeudenkäyntien kestoa voitaisiin lyhentää. Itse olen esitellyt sanottuja keinoja mm. edellä mainitussa blogijutussani 29.1.-09. Olen aina korostanut, että syy oikeudenkäyntien ja yleensä lainkäytön puutteisiin ja epäkohtiin ei ole läheskään aina lainsäädännössä, vaan syitä on paljon myös lainkäyttäjissä eli tuomareissa, syyttäjissä ja poliiseissa, asianosaisten avustajia ja asiamiehiäkään tässä suhteessa unohtamatta. Tuomioistuimien, syyttäjien ja esitutkinnasta vastaavien viranomaisten olisi siis syytä katsoa peiliin ja pyrkiä kehittämään omia toimintatapojaan niiden tavoitteiden ja vaihtoehtojen mukaisesti, joihin laki jo nyt useimmissa tapauksissa antaa täydet mahdollisuudet. - Tuomioistuimissa juuri päällikkötuomarit ovat vastuussa siitä, että näin käytännössä tapahtuu.