215. Matti Vanhasen vaalitukisotku: puhtaita papereita puhtaalta pöydältä

1. Oikeuskanslerinvirasto selvittää parhaillaan, olisiko syytä käynnistää esitutkinta pääministerin mahdollista esteellisyyttä koskevassa asiassa. Pääministeri Matti Vanhanen on tiettävästi osallistunut vuosittain päätöksentekoon, jossa maan hallitus on päättänyt RAY:n varoista annettavasta tuesta keskustaa lähellä olevalle Nuorisosäätiölle. Samaan aikaan Vanhanen on saanut itse vaalitukea säätiöltä, jonka puheenjohtajana hän toimi lähes 20 vuotta kevääseen 2003 saakka. Kyse on lähinnä siitä, onko pääministeri ollut asiassa jäävi. Jos on, niin pääministeri on voinut syyllistyä virkavelvollisuuden rikkomiseen. Tosin kyseisen rikoksen syyteoikeus saattaa olla jo vanhentunut.

2. Uutistietojen mukaan KRP on osallistunut oikeuskanslerin ja valtakunnansyyttäjänviraston (VKSV) kanssa 14.12.2009 pidettyyn neuvonpitoon, jossa olisi puhuttu myös pääministerin roolista RAY:n rahanjaossa Nuorisosäätiölle. Kyse on tutkinnan koordinoinnista, näin on kerrottu. Esitutkinnan aloittamiseen ns. ministerisyyteasiassa tarvittaisiin kuitenkin eduskunnan perustuslakivaliokunnan päätös. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on vahvistanut neuvonpitoa koskevan tiedon. Vanhanen sanoo, että häneen ei ole oltu asiassa KRP:n tai muiden viranomaisten taholta yhteydessä. Matti Vanhanen ilmoitti juuri joulun alla eli 23.12. luopuvansa tavoittelemasta puolueensa puheenjohtajuutta ensi kesäkuun puoluekokouksessa. Samalla Vanhanen luopuu myös pääministerin salkustaan, jos uusi puheenjohtaja haluaa ryhtyä pääministeriksi.

3. Itse en uskonut alun alkaenkaan Vanhasen vetäytymiselleen ilmoittamaa syytä eli jalkojen kipeytymistä, katso blogi 202/23.12.-09. Oli selvää, että todelliset syyt liittyivät vaalirahoitussotkuun, jota viranomaiset ja KRP olivat alkaneet selvittää Nuorisosäätiön osalta lokakuussa 2009. Vanhanen lienee saanut tiedon oikeuskanslerin, VKSV:n ja KRP:n välisestä neuvonpidosta ennen joulua. Tämä on ilmeisesti ollut tärkein syy Vanhanen vetäytymiselle; Vanhanen itse tietenkin kiistää tämän. Jos esitutkintakynnys ylittyy ja tutkinta aloitettaisiin, on selvää, ettei Vanhanen voisi jatkaa pääministerinä. Keskustan muu johto on voinut kehottaa Vanhasta harkitsemaan vaalirahoitussotkujen vuoksi vetäytymistään. Mitä enemmän tietoa Vanhasen epämääräisestä roolista kyseissä rahanjaossa ja sen tutkinnasta tulee julkisuuteen, sitä heikommaksi Vanhasen ja koko hänen hallituksensa asema muodostuu.

4. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka ja KRP tuntuvat pallottelevan asiassa keskenään. Oikeuskansleri sanoo, että pallo on nyt KRP:llä (HS 27.1.), kun taas KRP:n rikoskomisario Veli-Matti Räsänen toteaa, että avainhenkilö "RAY-haaran" suhteen on oikeuskansleri Jonkka. Komisario Räsäsen mukaan Jonkka voi viedä asian eduskunnan perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi; mahdollisen syytteen nostamisesta pääministeriä vastaan valtakunnanoikeudessa päättää eduskunta perustuslakivaliokunnan esityksestä. Esitutkinnan aloittamiseen taas tarvitaan perustuslakivalokunnan päätös. Räsäsen lausuntoa ei kuitenkaan voitane tulkita siten, että oikeuskanslerilla olisi jo nyt riittävästi tietoa ja selvityksiä asian viemiseksi perustuslakivaliokuntaa; poliisi ei ole Vanhasen mukaan ollut vielä häneen missään yhteydessä. Jonkan on kuitenkin tutkittava Vanhasen epäillystä jääviydestä hänelle yksityishenkilöiden toimesta tehdyt kantelut.

5. Tänään Matti Vanhanen ilmoitti yllättäen vetoavansa oikeuskanslerin vuosina 2004 ja 2006 hänelle ilmoittamaan kantaan, jota Vanhanen kertoi noudattaneensa. Oikeuskanslerina oli tuolloin Paavo Nikula, joka sairastui aivoverenvuotoon tammikuussa 2007 ja irtisanoutui virastaan samana vuonna. Vanhasen mukaan Nikula ilmoitti hänelle tulkintanaan, että ministerin vaaleissa saama tuki ei tee ministeriä automaattisesti jääviksi käsittelemään tuen antajan asioita. Oikeuskanslerin kannanotosta ei ole kuitenkaan mustaa valkoisella, vaan kyse on oikeuskanslerin suullisesti Vanhaselle antamasta lausunnosta. Nikula ei lehtitietojen mukaan muista sairautensa takia muista koko asiaa ja Vanhasen kertomaa keskustelua. Luotettavaa selvitystä ei ole myöskään siitä, mitä Matti Vanhanen on kertonut Nikulalle suhteestaan Nuorisosäätiöön ja sen hänelle antamiin vaalitukiin. Vanhasen ja Nikulan tapaamisesta ei ole olemassa oikeuskanslerinvirastossa muistiota tai muutakaan dokumenttia

6. Yleisesti ottaen oikeuskanslerilla on perustuslain 108 §:n mukaan aika oudolta vaikuttava kaksoisrooli. Katso tästä lähemmin blogiani 5.9.2008. Oikeuskansleri on ensinnäkin niin sanottu "kruununjuristi" eli valtioneuvoston ja sen jäsenten neuvonantaja, joka antaa ministereille näiden pyytämiä tietoja ja lausuntoja oikeudellisista kysymyksistä, esimerkiksi juuri lain tulkinnoista. Toisaalta oikeuskansleri on ylin laillisuusvalvoja, jonka tehtävänä on valvoa valtioneuvoston ja tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuutta. Laillisuusvalvojana oikeuskanslerilla on velvollisuus ilmoittaa eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, jos ministeriä vastaan on syytä nostaa syyte valtakunnanoikeudessa lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa. Joskus nämä roolit saattavat sekoittua keskenään. Voiko oikeuskansleri uskottavalla tavalla tutkia ministerin virkatoimen laillisuutta asiassa, jossa hän on jo etukäteen antanut ministerille jonkin neuvon lain tulkinnasta tai jostakin muusta oikeudellisesta kysymyksestä?

7. Näin näyttäisi käyneen vuonna 2008 ministeri Mauri Pekkarisen Suomi-Soffa -asiassa, jolloin oikeuskansleri Jonkka tutki Pekkarisen omasta aloitteesta ministerin Suomi-Soffalle marraskuussa 2006 myöntämän investointituen (n. 900 000 euroa) ja ministerin muutama kuukausi sen jälkeen sanotulta yritykseltä saaman vaalirahoituksen yhteyttä. Oikeuskansleri Jonkka kertoi pikakäsittelyn jälkeen Pekkariselle 4.6. 2008, ettei asiassa ole oikeudellista ongelmaa. Oikeuskansleri Jonkka näyttäisi toimineen kruununjuristin ominaisuudessa eli antaneen ministeri Pekkariselle lausunnon tämän esittämästä oikeudellisesta kysymyksestä. Ministeri sen sijaan käsitti asian niin, että oikeuskansleri oli ratkaissut hänen, siis ministerin, itse omassa asiassaan tekemän kantelun ja antanut siinä hänelle "puhtaat paperit." Heti Jonkan kannan kuultuaan Pekkarinen nimittäin kiirehti eduskunnan puhujapönttöön, josta käsin hän ääni väristen julisti suorassa tv-lähetyksessä, että hän olisi eronnut ministerin virastaan heti, jos oikeuskansleri olisi nähnyt hänen toimissaan vähänkään virhettä. Ministeri julisti saaneensa oikeuskanslerilta "puhtaat paperit." Katso blogiani 27.4.2009.

8. Tapaus-Pekkarinen herätti juristipiireissä pohdintaa ja jopa oikeuskanslerin toimintaan kohdistuvaa arvostelua. Kirjoitin itse Pekkarisen tapauksesta mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomissa otsikolla "Oikeuskanslerin toiminta taulukauppa-asiassa ihmetyttää" (HS 12.6.2008). Outoa oli muun muassa tapa, jolla ministeri kysyi vasta jälkikäteen eli virkatoimen (tukipäätös) jo tehtyään oikeuskanslerilta, oliko asiassa menetelty oikein; neuvoahan pitäisi kysyä ennen asianomaista virkatointa, jos jokin laillisuuskysymys todella askarruttaisi ministeriä. Itse asiassa Pekkarista ei arveluttanutkaan hänen tekemänsä virkatoimen laillisuus eli sanottu tukipäätös, vaan hänen yritykseltä päätöksen jälkeen samansa vaalituki; vaaliavustusten tutkinta taas ei sinänsä kuulu oikeuskanslerin toimivaltaan. Ongelmallinen oli myös pääperuste, johon oikeuskansleri 4.6.2008 perusti kannanottonsa: Ministeri Pekkarisen selitys siitä, jonka mukaan hän ei yksinkertaisesti muistanut, että oli 3-4 kuukautta ennen taulukauppaa eli vaalituen saamista myöntänyt Suomi-Soffalle ison investointituen. (Yllätys, yllätys: ministerin muisti palautui vuotta myöhemmin vaalirahoituskohun yhteydessä.) Kun näin tapahtui, ministerin "ulostulosta" eduskunnassa luultavasti yllättyneen oikeuskanslerin ei auttanut muu kuin rustata jälkikäteen eli 9.6. muistio asiassa, jossa hän selosti tapahtumien kulun. - En tiedä, mutta minulle jäi tapahtumasta mielikuva, jonka mukaan ministeri olisi saattanut vetää oikeuskansleria hieman niin sanotusti "retkuun."

9. Oikeuskansleri Jonkka joutui kesäkuussa 2008 lehtihaastatteluissaan selvittämään, mistä hänen mielestään Pekkarisen tapauksessa oli kysymys. Tänään Jonkka on kertonut, että Matti Vanhasen nyt tapetilla oleva asia ei ole samanlainen kuin hänen vuonna 2008 ratkaisemansa ministeri Pekkarisen tapaus. Jonkka sanoi myös, että hän ei ole sidottu siihen, mitä hänen edeltäjänsä Paavo Nikula mahdollisesti on ilmoittanut omana tulkintanaan Matti Vanhaselle, vaan hän aikoo tutkia pääministerin jääviysasian puhtaalta pöydältä. Tässä kohdin oikeuskansleri on varmasti oikeassa. Kun Vanhasen ja Nikulan tapaamisesta ei ole laadittu muistiota, on ilmeistä, että oikeuskansleri Nikula on vain keskustellut Vanhasen kanssa kruununjuristin ominaisuudessa pohtimatta asiaa laillisuuden kannalta tarkemmin. Jonkan on sen sijaan perehdyttävä asiaan tarkasti, koska nyt on kysymyksessä laillisuusvalvonta-asia.

10. Minusta pääministeri Vanhasen olisi tullut oikeuskanslerin kantaa kysymättä jäävätä itsensä, kun hallitus on vuosittain päättänyt RAY:n varojen jakamisesta Nuorisosäätiölle. Vanhasen selitys, jonka mukaan presidenttiehdokkaan saama vaalituki ei tee ehdokasta jääviksi, koska ehdokas ei itse edes tiedä, mistä hänen vaaliorganisaationsa on tukea saanut, on ongelmallinen. Jos Vanhanen on saanut 20 vuoden aikana eri vaaleissa vaalitukea Nuorisosäätiöltä, olisi hänen luonnollisesti ollut syytä ottaa huomioon, että hän tulisi samaan tukea myös vuoden 2006 presidentinvaaleissa samalta säätiöltä.

11. Virkamiehen ja ministerin tulisi yleisesti ottaen jäävätä itsensä aina, jos on olemassa epäily, että hän saattaisi olla asiassa jäävi, eli on olemassa seikka, joka antaa perustellun aiheen epäillä virkamiehen/ministerin/tuomarin puolueettomuutta asiassa. Tällainen epäily Vanhasellakin on ilmeisesti ollut, sillä muutenhan hän ei luultavasti olisi kääntynyt asiassa oikeuskanslerin puoleen. Suomen tuomioistuimissa, viranomaisissa ja ilmeisesti myös oikeuskanslerin ratkaisuissa on aiemmin oltu esteellisyys- eli jääviysasioissa liian lepsulla kannalla. Tulkintaa olisi syytä tiukentaa.

12. Matti Vanhasen loppukausi pääministerinä näyttää kuluvan paljolti hänen omien epäselvien vaalirahoitus- yms. asioidensa selvittelyissä. Valtakunnan edun kannalta saattaisi olla parasta, että Vanhanen jättäisi pääministerin postinsa välittömästi.

214. Valtionsyyttäjä jälkiviisastelee

1. Supon 2002-2003 Stasi-jupakassa suorittama Rusi-tutkinta on jälleen tapetilla. Ylihuomenna pidettävillä DocPoint -festivaaleilla esitetään Pekka Lehdon ohjaama dokumenttielokuva Epäilyksen varjossa, josta on ollut viime päivien lehdissä runsaasti ennakkomainosta. Viime sunnuntain Helsingin Sanomien Sunnuntai-sivulla kerrottiin Supon tutkinnasta ja haastateltiin tutkintaan tavalla tai toisella liittyviä henkilöitä.

2. Yksi HS:ssa haastatelluista oli nyt jo eläkkeellä oleva valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski, joka teki Rusi-asiassa 11.6.2003 syyttämättäjättämispäätöksen. Rautakosken yksi lausuma oli nostettu jutun kakkossivun otsikoksi: "Rusi-tutkinnan syyttäjä sanoo nyt, että tutkinta olisi voitu lopettaa aiemmin."

3. Jarmo Rautakoski sanoi haastattelussaan näin: "Jälkiviisaana voi sanoa, että tutkinta olisi voitu lopettaa sen jälkeen, kun Stasin vanhat upseerit olivat kertomuksensa antaneet." Ja edelleen: "Tutkinta kesti turhan pitkään ilman muuta, mutta ongelma oli, että tietoa Saksasta saatiin tipoittain."

4. Niinpä, mutta puhuuko valtionsyyttäjä Rautakoski jälkiviisaita tavallaan omassa asiassaan? Olisiko Rautakoski itse voinut tehdä jotain kyseisen tutkinnan nopeuttamiseksi ja lopettamiseksi aiemmin?

4. Lain mukaan poliisin, siis myös Supon, on ilmoitettava sille tutkittavaksi tulleesta rikoksesta syyttäjälle, kun jotakuta voidaan epäillä syylliseksi rikokseen (ETL 15.1 §). Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos asia on yksinkertainen. Suomessa syyttäjä ei johda esitutkintaa, mutta syyttäjän velvollisuutena on seurata tutkintaa ja olla yhteistyössä tutkintaa suorittavan poliisin kanssa. Muun muassa juuri tämän vuoksi poliisin on ilmoitettava tutkinnasta olevista rikoksista syyttäjälle. Kyse on paljon puhutusta poliisin ja syyttäjän välisestä yhteistyöstä, jonka merkitystä juuri valtakunnansyyttäjänvirasto on Matti Kuusimäen johdolla korostamistaan korostanut.

5. Mutta toimiiko sanottu yhteistyö myös käytännössä? Olen epäillyt tätä, ja monet esimerkkitapaukset viittaavat siihen, että yhteistyö toimii usein vain papereilla, mutta ei läheskään aina käytännössä tyydyttävällä tavalla. Olen sen vuoksi vuodesta (ks. esimerkiksi kirjaani Rikosprosessioikeus I 1998) toiseen "jankuttanut", että myös Suomessa esitutkinnan johtaminen tulisi uskoa syyttäjälle, vähäisiä ja yksinkertaisia rikoksia lukuun ottamatta. Yhtä sitkeästi VKSV on jaksanut vastustaa sanottua ehdotusta.

6. Rusi-tutkinnasta Supo ilmoitti maan poliittiselle johdolle ja tietyille korkeille virkamiehille. Näihin virkamiehiin kuului myös valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski. Näin ilmeisesti siksi, että valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki oli määrännyt juuri Jarmo Rautakosken seuraamaan kyseistä esitutkintaa. Se, että Supo oli ilmoittanut esitutkinnasta - jo ennen paljon puhuttua tietovuotoa - muun muassa Jarmo Rautakoskelle, ilmenee muun muassa eduskunnan oikeusasiamiehen Alpo Rusin kantelun johdosta 3.2.2005 antamasta päätöksestä.

7. Minulla ei ole tietoa, miten tiivistä yhteistyötä Supon tutkijat ja valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski tekivät Supo-tutkinnassa. Mutta on syytä olettaa, että syyttäjää pidettiin ajan tasalla tutkinnan etenemisestä ja sen päälinjoista. Jos poliisitutkijoilla oli tutkinnassa joitakin oikeudellisia ongelmia, he saattoivat kääntyä Rautakosken puoleen. Tällä tavallahan poliisin ja syyttäjän välistä esitutkintayhteistyötä on aina tapana perustella.

8. Eikö Jarmo Rautakoski siis tutkinnan edetessä ja polkiessa ilmeisesti melko tavalla paikallaan nähnyt, että eihän tästä taida tulla oikein mitään, eli näyttöä epäillystä törkeästä vakoilusta ei näyttänyt olevan saatavilla? Jos näki, niin kertoiko hän mielipiteensä tutkinnanjohtajalle? Tätä emme tiedä ja tuskin saamme tietääkään. Sen Rautakoski ja tutkijakin varmaankin havaitsivat jo tutkinnan alkuvaiheessa, että syyteoikeus tavallisesta vakoilusta oli vanhentunut. Jos syyttäjä Rautakoski olisi lausunut käsityksensä näytön ohuudesta tutkijoille, nämä olisivat, näin voisi olettaa, ottaneet arvovaltaisen syyttäjän näkemyksen vakavasti ja päättäneet kenties lopettaa tutkinnan jo paljon aikaisemmin. Syyttäjä ei voi määrätä poliisia ja lopettamaan tutkintaa, koska tämä kuuluu tutkinnanjohtajana toimivan poliisimiehen tehtäviin. Mutta voihan syyttäjä, jos hän todella seuraa aktiivisesti tutkintaa - niin kuin pitäisi - aina ilmaista mielipiteensä asiasta tutkinnanjohtajalle. Käytännössä poliisi tosin pitää - näin ainakin väitetään - "seuraajasyyttäjän" usein ulkona kuvioista, kun se ei halua ammattitaidottoman syyttäjän sekaantuvan tutkintaan. En voi kuitenkaan uskoa, että Rusi-tutkinnassa olisi ollut kysymys tästä.

9. Oli miten oli, mutta yksi asia on varma. Rusi-tutkinta ja sen jälkipuinti on jälleen kerran yksi osoitus siitä, millaisiin hankaluuksiin ja epäkohtiin voidaan joutua ja usein myös joudutaan, kun rikosten esitutkinnan johtamista ei ole annettu syyttäjälle, vaan tutkinnan johtamisesta päättää yksin poliisi.

10. Rusi-tutkinnassa tapahtui paljon puhuttu tietovuoto, johon syyllistä ei ole saatu selville. Rusi-jutussa annetun tuomion perusteluista samoin kuin eduskunnan oikeusasiamiehen edellä mainitusta päätöksestä on luettavista, että potentiaalisia tietolähteitä oli runsaasti. Supo ilmoitti esitutkinnasta presidentti Tarja Haloselle, ex-presidentti Martti Ahtisaarelle, silloiselle pääministerille Paavo Lipposelle, silloiselle sisäministeri Ville Itälälle, silloiselle ulkoministeri Erkki Tuomiojalle, silloiselle poliisiylijohtaja Reijo Naulapäälle, valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoskelle, ulkoasiainneuvos Juhani Suomelle ja HVA:n entiselle tiedustelu-upseerille Peter Kellerille. Oikeusasiamiehen päätöksen mukaan myös Suomen Keskustan silloinen puheenjohtaja Esko Aho sai tiedon tutkinnasta sisäministeri Ville Itälältä ja silloinen puoluesihteeri Eero Lankia puolestaan eräältä yksityishenkilöltä. Tietovuodon takia käräjäoikeus ja sittemmin hovioikeus velvoittivat valtion suorittamaan Alpo Rusille vahingonkorvausta henkisestä kärsimyksestä, ks. edellistä blogiani.

11. Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski määrättiin aikanaan eli vuonna 2003 seuraaman syyttäjänä myös niin sanottua Irak-gate -asiaa, jossa epäiltynä olivat ex-kansliapäällikkö Martti Manninen ja ex-pääministeri Anneli Jäätteenmäki. Kuinka ollakaan, Rautakoski meni ja otti Helsingin Sanomissa - jälleen kerran tuo sama lehti - julkaistussa lehtihaastattelussaan jo ennen syyteharkinnan alkamista kantaa asiassa julkisuuteen vuodettujen tietojen salaisuuteen asettuen näin tukemaan jutussa asianomistajana olleen UM:n virkamiesten esittämää mielipidettä. Tämä syytteen nostamisen kannalta olennaista seikkaa koskeva syyttäjän kannanotto poikkesi täysin rikoksesta epäiltyjen avustajien julkisuudessa esittämästä kannasta. Rautakosken sanottu kannanotto julkaistiin HS:ssa elokuun lopulla, vaikka asian esitutkinta päättyi vasta 25.9.2003, jolloin VKS Matti Kuusimäki otti syyteharkinnan itselleen ja määräsi valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken toimimaan syyteharkinta-asiassa esittelijänä.

12. Kantelin asiasta 30.9. 2003 oikeuskanslerille, koska katsoin Rautakosken tulleen sanotulla ennakkokannanotollaan asiassa syyttäjänä ja VKS:n esittelijänä esteelliseksi. Oikeuskansleri Paavo Nikula antoi päätöksen kanteluuni 20.1.2004. Nikula totesi, että Rautakosken lausuntojen "tulkinnanvaraisuuden vuoksi" hänen ei voitu "ainakaan yksiselitteisesti" katsoa menetelleen tavalla, joka olisi tehnyt hänet esteelliseksi. Oikeuskanslerin ratkaisu oli minusta aika oudosti ja epäjohdonmukaisesti perusteltu ja olenkin kritisoinut sitä, ks. Virolainen - Pölönen, Rikosprosessioikeus II (2004) s. 145. Nikula päätyi ratkaisuunsa luultavasti lähinnä siksi, että Jarmo Rautakoski oli ehditty jo ennen oikeuskanslerin päätöstä vaihtaa toiseen syyttäjään.

13. Kanteluni oikeuskanslerille johti siis toivomaani tulokseen jo ennen oikeuskansleri Nikulan päätöstä. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki päätti 24.1.2003 vaihtaa Irak-gate -jutun syyteharkinnan esittelijää ja määräsi valtionsyyttäjä Jorma Äijälän Jarmo Rautakosken sijasta esittelijäksi. Äijälä ajoi myös jutussa käräjäoikeudessa syytettä. Martti Manninen tuomittiin jutussa sakkoon, mutta Anneli Jäätteenmäkeä vastaan avuannosta Mannisen rikokseen koskeva syyte hylättiin.

14. Kantelustani po. tapauksessa oli (myös) se hyöty, että nykyisin VKSV:ssa suhtaudutaan aiempaa paljon kriittisemmin syyttäjien antamiin lehtilausuntoihin ennen esitutkinnan ja syyteharkinnan valmistumista. Tuorein tapaus on näinä päivinä Helsingin käräjäoikeudessa aloitettava tai jo aloitettu ns. hoitajamurhia koskeva juttu, jossa helsinkiläistä 60-vuotiasta perushoitajaa syytetään useisiin vanhuksiin kohdistuneista myrkyttämistapauksista. Tämän jutun syyteharkinnan aikana paikallinen kihlakunnansyyttäjä antoi Helsingin Sanomille - jälleen tämä lehti - haastattelun, jossa hän kertoi avoimesti, että epäiltyä koskeva "syytekynnys ylittyy varmasti."

15. Heti tämän lausunnon jälkeen apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske päätti vaihtaa kyseisen syyttäjän toiseen syyttäjään. Kalskeen mielestä paikallissyyttäjän kyseinen lausunto oli ennenaikainen ja saattoi herättää epäilyksiä syyteharkinnan puolueettomuudesta. Kalskeen mukaan syyttäjien tulisi lausua syyteharkinnan lopputuloksesta vasta syyteharkinnan valmistuttua. Ennen sitä he voivat kertoa julkisuudessa vain se, milloin syyteharkinta valmistuu.

16. Olen Jorma Kalskeen kanssa asiasta täysin samaa mieltä. Olin samalla kannalla jo vuonna 2003, jolloin tein valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken esteellisyyttä koskevan kantelun oikeuskanslerille. Rautakosken tapaus oli mutatis mutandis samanlainen kuin tapaus, jossa Kalske päätti vaihtaa syyttäjää.

213. Ex-oikeusministeri Johannes Koskisen menettely oikeuskanslerin tutkittavaksi

Valtioneuvoston Oikeuskanslerille.

1. Suomen perustuslain 108 §:n 1 momentin mukaan oikeuskanslerin tehtävänä on valvoa valtioneuvoston ja tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuutta. Tehtäväänsä hoitaessaan oikeuskansleri valvoo perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista.

2. Niin sanotussa Rusi-jutussa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2007 Suomen valtion maksamaan Alpo Rusille 70 000 euron suuruiset korvaukset niin sanotusta Stasi-jupakasta. Julkista valtaa käytettäessä virheen johdosta aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta Rusille tuomittiin korvausta 20 000 euroa ja julkista valtaa käytettäessä virheen johdosta aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä 50 000 euroa. Vahingonkorvauksella oli tuomion mukaan kaksi eri perustetta.

3. Ensinnäkin valtio tuomittiin maksamaan Rusille korvausta kärsimyksestä ja vahingosta, joita kesken esitutkinnan tapahtunut tietovuoto (tv-uutiset 10.9.2002) oli Rusille aiheuttanut. Esitutkintaa suorittaneesta Suposta lähtöisin ollut tieto Rusia koskevasta törkeästä vakoiluepäilystä vuosi julkisuuteen, kun joku virkamies tai poliitikko, jolle Rusia koskeneesta rikosepäilystä oli kerrottu, rikkoi salassapitovelvollisuutensa.

4. Toinen ja julkisuudessa paljon vähemmälle huomiolle jäänyt korvausperuste oli silloisen oikeusministerin Johannes Koskisen 12.6.2003 julkisuuteen antama haastattelulausuma, jolla Koskinen rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (EIS 6 artiklan 2 kappale) turvattua syyttömyysolettamaa, joka on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisiä elementtejä. Kun Alpo Rusia koskeva vakoiluepäily oli käsitelty loppuun valtionsyyttäjän tekemällä 11.6.2003 syyttämättäjättämispäätöksellä, oikeusministeri Koskinen antoi seuraavana päivänä julkisuuteen lausunnon, jossa hän käräjäoikeuden tuomion mukaan kommentoi asiaa syyttömyysolettaman vastaisesti. Käräjäoikeus katsoi, että ministeri Koskinen oli antanut kyseisen lausuntonsa julkista valtaa käyttäessään. Jutussa Johannes Koskiselle oli varattu tilaisuus tulla kuulluksi.

5. Johannes Koskinen totesi kyseisessä haastattelulausunnossaan, että esitutkinnassa ei löytynyt näyttöä juuri törkeästä vakoilurikokseen, mutta sen sijaan kyllä sinänsä lainvastaisesta toiminnasta. Rikoksen vanhentumisen takia ei Koskisen mukaan voitu tutkia, missä määrin asiassa on syyllistytty tavalliseen rikokseen. - Koskisen lausumaa on pidettävä sangen leimaavana ja loukkaavana Alpo Rusin kannalta, koska esitutkinta oli nimenomaan osoittanut Rusin syyttömyyden epäiltyyn vakoiluun.

6. Valtio valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vaati Rusin kanteen hylkäämistä siltä osin kuin Alpo Rusi oli vaatinut korvausta henkisestä kärsimyksestä. Johannes Koskisen menettelyn osalta valituksessa katsottiin, ettei ministerin lausuma ollut syyttömyysolettaman vastainen eikä vääränsisältöinen. Koskisen lausumaan ei valituksen mukaan liittynyt mitään henkisen kärsimyksen korvaamista koskevassa säännöksessä mainittua rikosta.

7. Helsingin hovioikeus antoi tuomionsa 22.10.2009. Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomion lopputulosta niin, että valtio velvoitettiin suorittamaan Rusille käräjäoikeuden henkisestä kärsimyksestä tuomitseman korvauksen sijasta korvausta kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä 7 000 euroa ja henkisestä kärsimyksestä 20 000 euroa.

8. Johannes Koskisen menettelyn osalta hovioikeuden tuomiossa todetaan seuraavaa (s. 8-9):

- Hovioikeus katsoo, kuten käräjäoikeuskin tuomionsa kohdassa 3.2.3., että silloisen oikeusministeri Johannes Koskisen lausuma lehtihaastattelussa 12.6.2003 on ollut syyttömyysolettaman vastainen. Oikeusministerin asiana ei ole ollut ottaa kantaa yksittäiseen rikostutkintaan. Ottaessaan kuitenkin kantaa yksittäiseen rikostutkintaan hänellä on ollut velvollisuus noudattaa erityistä varovaisuutta kannanottonsa suhteen.

Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Oikeuskäytännössä on pidetty julkisen vallan käyttönä myös sellaisia viranhoitoon liittyviä toimenpiteitä, joissa ei ole kysymys mistään muodollisesta päätöksentekomenettelystä, mutta joilla on tosiasiallisesti vaikutuksia kansalaisten asemaan. Hovioikeus katsoo, että ministerin asemaan liittyvä merkittävyys ja näkyvyys ja tehtävien laaja-alaisuus huomioon ottaen kaikkia valtioneuvoston jäsenen toimia omalla toimialallaan, mitkä toimet ovat omiaan vaikuttamaan yksittäisen kansalaisen asemaan, on pidettävä edellä kerrotussa säännöksessä tarkoitettuna julkisen vallan käyttönä. Selvää on, että haastattelulausumaa on Koskiselta pyydetty juuri hänen oikeusministeriasemansa takia. Kysymyksessä olevan Koskisen menettelyn on katsottava tapahtuneen julkista valtaa käytettäessä. Menettelyn osalta toimen suorittamiselle kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Valtion viranomaisen on siten katsottava menetelleen virheellisesti haastattelulausuman suhteen.

Valtio on velvollinen korvaamaan Rusille tältä osin valtion viranomaisen tuottamuksellaan aiheuttaman vahingon.

9. Hovioikeus lausui henkistä kärsimyksen tuomitsemista koskevissa perusteluissaan muun muassa seuraavaa (s. 11 ja 13)

- Valtion on edellä katsottu olevan korvausvastuussa tietovuodon ja valtioneuvoston jäsenen antaman haastattelulausuman johdosta.

Kysymyksessä olevana ajankohtana voimassa olleen vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n (412/1974) mukaan henkisen kärsimyksen korvaaminen edellyttää, että kärsimys on aiheutettu muun muassa kunniaan kohdistuneella tai muulla sen kaltaisella rikoksella.

-----

- Valtion korvausvastuu henkisestä kärsimyksestä oikeusministeri Koskisen syyttömyysolettaman vastaisen lausuman perusteella edellyttää vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan ensinnäkin menettelyn objektiivisen puolen osalta, että lausuman antaminen on kunniaa loukkaava tai sen kaltainen teko. Hovioikeus katsoo, että julkisesti esitetty perusteeton vihjaus toisen syyllistymisestä lainvastaiseen toimintaan on tyypillisesti kunniaa loukkaavaa menettelyä. Koskisen käräjäoikeuden tuomion kohdassa 3.2.3 yksilöity lausuma on siten objektiivisessa suhteessa perusteltua katsoa Rusin kunniaa loukkaavaksi.

Niinkuin edellä on todettu vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ssä tarkoitetun korvausvelvollisuuden edellytyksenä on tahallinen rikos. Koskinen ei ole tässä asiassa asianosaisena. Sen vuoksi ei tässä asiassa - oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluvasta syyttömyysolettamasta johtuen - voida ottaa kantaa siihen, onko Koskinen syyllistynyt kunniaan kohdistuneeseen tai muuhun sen kaltaiseen rikokseen. Hovioikeus katsoo edellä mainitun korkeimman oikeuden ratkaisussa (KKO 2008:10) tarkoitetun perus- ja ihmisoikeusmyönteisen tulkinnan johtavan siihen, ettei valtion korvausvelvollisuuden edellytyksenä voida pitää sen selvittämistä, onko Koskinen syyllistynyt Rusin kunniaan kohdistuneeseen rikokseen. Kun kysymys on valtion viranomaisen menettelystä, valtion korvausvastuun on harkittava pelkästään edellä mainittujen objektiivisten seikkojen perusteella eli sen mukaan, miten ja millaisin seurauksin Koskisen lausuma todellisuudessa on ilmennyt. Hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeuskin tuomionsa kohdassa 4.4.2.2, että valtio on velvollinen korvaamaan Koskisen syyttömyysolettaman vastaisen lausuman johdosta Rusille aiheutuneen henkisen kärsimyksen.

Hovioikeus ei tuomiossaan eritellyt, mikä osuus tuomitusta korvauksesta johtui tietovuodosta ja mikä taas oikeusministerin syyttömyysolettamaa loukkaavasta lausumasta. Hovioikeus totesi, että "on selvää, että tietovuoto ja ministerin haastattelulausunto ovat osaltaan aiheuttaneet Rusille merkittävää kärsimystä (s. 13, viimeinen kappale).

10. Helsingin hovioikeuden tuomio on saanut lainvoiman, sillä valtio ei valittanut tuomiosta KKO:een. Johannes Koskinen ei ollut Rusi-jutussa asianosaisena eikä hänen virka- tai rikosoikeudellinen vastuunsa siis ollut tuomioistuimen tutkittavana. Tuomion perusteluissa Koskisen on kuitenkin katsottu syyllistyneen tuottamuksellaan menettelyyn, josta on aiheutunut menettelyn kohteeksi joutuneelle merkittävää kärsimystä. Osaksi Koskisen tuottamuksen perusteella valtio on tuomittu tuntuvaan vahingonkorvausvastuuseen.

11. Johannes Koskisen virkamiesoikeudellinen vastuu ei ole ollut tiettävästi missään instanssissa tutkittavana; oikeuskanslerikaan, jolle valtioneuvoston jäsenten virkatointen lainmukaisuuden valvonta kuuluu, ei tiettävästi ole ottanut kantaa Koskisen menettelyyn. Koskisen menettelyä ei ole syytä jättää tähän, vaan oikeuskanslerin on perustuslain mukaisesti otettava asia tutkittavakseen. Oikeusministerin menettely loukata julkisessa haastattelulausunnossa keskeistä ihmisoikeutta välittömästi sen jälkeen kun virallinen syyttäjä oli päättänyt jättää syytteen asianomaista vastaan nostamatta, ei ole sopivaa, vaan sitä voidaan pitää suorastaan törkeänä tomintana, josta yksityiselle ihmiselle aiheutui hovioikeuden tuomion mukaan merkittävää vahinkoa ja valtiolle tuntuva korvausvastuu.

12. Pyydän oikeuskansleria selvittämään, miten oikeusministeri Johannes Koskisen keskeistä perus- ja ihmisoikeutta loukannutta lausumaa on arvioitava ministerin virkavastuun kannalta ja onko Koskinen menettelyllään mahdollisesti syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen tai johonkin muuhun virkarikokseen. Pyydän myös selvitystä siitä, onko valtio käyttänyt vahingonkorvausvelvollisuuden osalta regressioikeuttaan Johannes Koskisen osalta.

26.1.2010

Jyrki Virolainen

212. Non liquet?

Kuvassa KKO:n istuntosalin tuomarinpöytä; salissa ei toimittajien mukaan selvinnyt tänään mitään...

1. Pääministerin morsian -kirjasta pääministeri Matti Vanhasen aloitteesta eli poliisille tekemästä rikosilmoituksesta jo lähes kolme vuotta sitten alkanut oikeusjuttu eteni tänään korkeimmassa oikeudessa (KKO) pidettyyn istuntoon. Juttu tuli KKO:een jo viime keväänä, jolloin virallisena syyttäjänä jutussa toimiva kihlakunnansyyttäjä Simo Kolehmainen sekä sakkorangaistuksiin ja rikoshyödyn menettämisseuraamuksiin tuomitut Susan Ruusunen ja kirjan kustantaja Kari Ojala valittivat Helsingin hovioikeuden 10.2.2009 antamasta tuomiosta. KKO, joka myönsi jutussa valitusluvan 11.6.2009, on siis ehtinyt pohtia juttua jo kuukausikaupalla. Nyt pidetty suullinen istunto, johon asianosaisilla ei ollut velvollisuutta tulla saapuville, näyttäisikin olevan vain jonkinlainen muodollisuus.

2. Esimerkiksi Yle Uutiset kertoi päivällä, että oikeudenkäynti "alkoi tänään" KKO:ssa. Näinhän on tapana sanoa, kun on kyse merkittävästä oikeudenkäynnistä, sillä tällaiset oikeudenkäynnit kestävät tavallisesti käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa useita päiviä. Mutta tässä tapauksessa oli, olisi ainakin pitänyt olla myös Yle Uutisille, jo etukäteen selvää, että "Morsian-juttu" kestäisi vain muutaman tunnin, kuten myös sitten kävikin. MTV3:n Jarkko Sipilän uutisraportin mukaan KKO:n istunto kesti kolme tuntia. Tämäkin on KKO:lle jo saavutus, sillä esimerkiksi viime kesäkuussa käräjätuomarin virkarikostutkinnan suullinen käsittely KKO:ssa kesti ainoastaan puoli tuntia.

3. Yle Uutisten (Ari Mölsä) ja MTV3:n uutisten (Jarkko Sipilä) kuvaukset oikeudenkäynnin ulkoisista puitteista eroavat melkoisesti toisistaan. "KKO:n Ruusunen vs. Vanhanen -jutussa hyytävä tunnelma", otsikoi Yle Uutiset juttunsa. MTV3:n uutisjuttu näytti olevan paljon valoisampi: "Paistaa se aurinko oikeussaliinkin." Ylen mukaan hyytävä tunnelma johtui syyttäjän ja Matti Vanhasen asianajajan Petteri Sotamaan tylyydestä, joka sai paikalle saapuneen Susan Ruususen kyynelehtimään. Syyttäjä vaati Ruususelle ja Ojalalle hovioikeudessa tuomittujen rangaistusten koventamista, Ojalalle jopa ehdollista vankeusrangaistusta. Lisäksi syyttäjä vaati hovioikeuden tuomitseman rikoshyödyn korottamista, Ruususen osalta 7 000 euroon, Ojalan 6 000 euroon ja Ojalan firman Etukeno Oy:n osalta 34 650 euroon.

4. Maikkarin Jarkko Sipilä aloitti juttunsa kunnon dekkaristin tapaan maalailemalla Etelä-Sataman yli matalta paistanutta auringonvaloa, joka tunkeutui viidestä ikkunasta istuntosaliin ja sai KKO:n jäsenet siristämään silmiään. "Säteet osuivat myös suoraan liituraitajakkuun ja lyhyeen hameeseen pukeutuneeseen Susan Ruususeen. Seinälle piirtyi varjona Ruususen profiili. Jutun toinen syytetty, kustantaja Kari Ojala sai olla villatakissaan varjossa," kuvaili Sipilä.

5. Syyttäjän pitääkin ajaa juttua tiukalla otteella ja käydä päälle kuin yleinen syyttäjä. Kyllä suomalaiset syyttäjät tämän osaavat jutuissa, joissa syytettyinä on tavallisia susaneita ja ojaloita. Mutta silloin kun on kyse korkeissa viroissa olevista ihmisistä ja heidän töppäyksistään, syyttäjämme esiintyvät usein ikään kuin anteeksi pyydellen - jos nimittäin edes raskivat nostaa syytteen poloisia virkamiehiä tai poliitikkoja vastaan.

6. Matti Vanhasen advokaatti Sotamaa jyrisi myös: "Nyt syytteessä olevat tahot (Sotamaa ei siis tohtinut, ehkä Vanhasen toivomuksesta, lausua Susan Ruususen nimeä, vaan puhui vain "tahoista") ovat tunkeutuneet pääministerin yksityisyyden ydinalueeseen. " Sotamaa piti tekoa suunnitelmallisena ja tahallisena ja sanoi, että siitä on aiheutunut pääministerille kärsimystä.

Susan Ruusunen puolestaan sanoi, ettei hänellä ollut ikinä tarkoitus loukata Mattia, vaan hän oli kertonut vain omasta elämästään. Ruususen advokaatti Riitta Leppiniemi, Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja muuten, tuntui oikeussaliselostusten mukaan yrittäneen vierittää vastuun kirjan tekemisestä yksinomaan Kari Ojalan piikkiin.

7. Sekä Ruususen että Ojalan lakimiehet vetosivat muun muassa siihen, miten Matti Vanhanen totesi aivan spontaanisti heti hovioikeuden tuomion jälkeen, että kirjassa esitetyt tiedot olivat "sinänsä aivan harmittomia" ja ihmettelivät, miten harmittomien tietojen julkaiseminen voisi täyttää kysymyksessä olevan rikoksen tunnusmerkistön. Tätä on ihmetelty aika yleisesti, kiinnitin itsekin sanottuun seikkaan huomiota blogissani 10.2.2009.

8. KKO:n istunnossa ei raporttien mukaan selvinnyt mitään uutta. Yle Uutisten Ari Mölsä päättikin juttunsa lakoniseen toteamukseen: Istunnossa ei selvinnyt mitään (!) KKO oli päättänyt etukäteen, että istunnossa ei sallita uuden selvityksen esittämistä. Käsittelyssä toisteltiin lähinnä vain jo aiemmin puolin ja toisin esitettyjä näkemyksiä. Syytettyjen puolelta vedottiin muun muassa siihen, että Matti Vanhanen oli jo aiemmin avannut yksityiselämäänsä julkisuudessa, eikä kirjan julkaisemisella ollut loukkaustarkoitusta. Susan Ruusunen on kertonut kirjassaan omasta elämästään, johon Matti Vanhanen oli tuonut oman osansa.

9. Juridisesti jutussa on kyse aika paljon siitä, onko kirjassa esitetyillä tiedoilla merkitystä Matti Vanhasen poliittisen toiminnan arvioinnissa. Olen käsitellyt kyseistä oikeusjuttua blogissani muutamaan otteeseen (15.1.; 4.2.; 10.2.; 23.2. ja 11.6.2009) ja kallistunut sille kannalle, että tiedoilla on merkitystä, kun arvioidaan Vanhasen poliitikonuraa kokonaisuutena. Poliitikon henkilökohtaiset ominaisuudet ja henkilökohtainen elämä ovat poliittisen toiminnan ohella merkittävässä asemassa valtakunnan johtavan poliitikon kokonaiskuvan arvioinnissa. Matti Vanhanen itsekin mielellään vetoaa eri yhteyksissä "kokonaisarviointiin" tai "kokonaisharkintaan", kun on kyse hänen motiiveistaan, toiminnastaan ja ratkaisuistaan.

10. Tilanteesta "mitään ei selviä" käytetään juridiikassa termiä non liquet. Vanhassa roomalaisessa siviiliprosessissa voitiin päätyä langettavan (condemno) tai vapauttavan (absolvo) tuomion ohella myös tulokseen non liquet: "se ei ole selvää." Nykyisin tämä ei ole kuitenkaan mahdollista. Vaikka tuomioistuimen tekisi epäselvässä jutuissa mieli lyödä niin sanotusti hanskat tiskiin, näin ei kuitenkaan ole lupa menetellä. Oikeussuojaan kuuluu, että tuomioistuinta velvoittaa ratkaisupakko. Tuomioistuimen on annettava oikeusriitaan aina ratkaisu ja tuomiossa on mainittava, onko kanne/syyte hyväksytty tai hylätty ja miltä osin. Näin on tehtävä myös silloin, kun oikeuden jäsenillä ei ole täyttä selvyyttä, mitä jutussa on tapahtunut tai miten tapausta olisi juridisesti arvioitava. Näyttö- eli tosiasiakysymyksen osalta epäselvyys ratkaistaan tiettyjen todistustaakkasääntöjen perusteella, rikosjutussa todistustaakka on syyttäjällä.

11. Kuten käräjäoikeuden ja hovioikeuden lopputuloksiltaan erilaiset tuomiot osoittavat, Vanhanen v. Ruusunen -jutussa on hyvin vaikea päättää, mikä asiassa on oikea lopputulos. Tähän vaikuttaa osaltaan se, että sekä hovioikeus että KKO halusivat evätä Kari Ojalan pyynnön saada kuulustella Matti Vanhasta henkilökohtaisesti oikeudessa asian selvittämistä varten. Jutussa on useita ratkaisuvaihtoehtoja eikä sitä lopputulosta, johon KKO tulee päätymään, voitane pitää ehdottomasti ainoana oikeana ratkaisuna. Kyse on lopulta ratkaisun hyväksyttävyydestä ja siitä, onnistuuko KKO perustelemaan ratkaisunsa niin, että perustelut vakuuttavat yleisön ratkaisun oikeellisuudesta.

12. Kysymyksessä on tapaus, jollaisesta ei ole olemassa aiempaa täysin vertailukelpoista ennakkopäätöstä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on joissakin Suomea koskevissa tapauksissa ottanut sananvapauden ja yksityisyyden suojan koskevissa rajatapauksissa erilaisen kannan kuin KKO. Karkeasti ottaen voidaan sanoa, että ihmisoikeustuomioistuin painottaa enemmän sananvapautta, KKO taas yksityisyyden suojaa. Mitä tämä vaikuttaa nyt ratkaistavaan asiaan ja onko KKO kenties valmis muuttamaan aiempaa linjaansa? Ainakin siinä tapauksessa, että hovioikeuden langettava tuomio jää voimaan, asia pyritään todennäköisesti saattamaan vielä Strasbourgin ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltäväksi.