1. Näissä blogijutuissa on käsitelty silloin tällöin välimiehiä ja välimiesmettelyä. Olen kritisoinut tuomareiden, erityisesti korkeimman oikeuden (KKO) jäsenten, toimimista välimiehinä, tämä taitaa olla jo useimmille tuttu asia.Tästä jotkut ovat tehneet johtopäätöksen, jonka mukaan minulla olisi jotakin välimiesmenettelyä tai välimiehiä vastaan.
2. Tässä kohdin muistuu mieleen "Oikeusistuinten kauhea vuosi (annus horribiles) 1997" - tämän nimityksen lanseerasi HS:n toimittajana tuolloin ollut Susanna Reinboth lehden pääuutissivun ykkösjutussa 31.12.1997. Toimittaja Reinbothin mukaan tuomioistuimet ja erityisesti KKO näkyivät tuolloin otsikoissa enemmän kuin koskaan aiemmin ja lähinnä vain kielteisessä valossa. Kyseisen lehtijutun mukaan maalitauluna oli erityisesti KKO ja tahtipuikkoa heilutti professori Jyrki Virolainen - oh-hoh sentään! KKO:ta koettelivat jutun mukaan erityisesti oikesneuvos Eeva Vuoren huvilakaupat, KKO:n jäsenten mystinen ja sisäsiittoinen nimityskäytäntö sekä oikeusneuvosten runsaat välimiestehtävät.
3. Toki otin lehtikirjoituksissani kantaa mainittuihin asioihin aika usein - mutta olihan siihen toki syytäkin yllin kyllin! Katso myös pamflettiani "Korkein oikeus kriisissä" (1997), jonka tuhannen kappaleen painos myyntiin loppuun varsin nopeasti. Vastakkaisia kirjoituksia toki myös julkaistiin eikä niissä kaikissa meikäläistä kohdeltu aina suinkaan myötäsukaan. Mitä erityisesti oikeusneuvosten välimiestehtäviin tulee, niin muistan, miten silloin virassa ollut oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale, entinen asianajaja ja asianajaliiton ex-puheenjohtaja sekä tunnettu välimies (kuinkas muuten), toimitti HS:n mielipidesivulle KKO:n tuomareille harvinaisen kärjekkään kirjoituksen (HS 22.3.1997) otsikolla "Mitä Virolaisella on välimiehiä vastaan?" Taipale muun muassa "peräsi" minulta, miksi aikoinaan eli lähes 15 vuotta aiemmin (!) luovuin jatkamasta KKO:n ylimääräisen oikeusneuvoksen virassa, johon KKO oli minua esittänyt. Ehkä Taipale oli vain utelias, sillä olihan hän itse tullut KKO:een vasta myöhemmin.
4. Kirjoitin vastineen oikeusneuvoksen minua henkilökohtaisesti osoittelevaan kirjoitukseen, mutta yllättäen HS:n toimitus suhtautui vastahakoisesti sen julkaisemiseen. Kenties toimitus oli saanut "korkeammalta taholta" toivomuksen, että "älkää nyt enää helvetissä julkaisko Virolaisen kirjoituksia, sillä kun KKO:n välimiesneuvos on kerran sanansa sanonut, niin silloin pulinat pois"! Minun piti ottaa yhteyttä Hesarin vastaavaan päätoimittajaan asti, ennen kuin lehti suostui julkaisemaan vastineeni.
5. Vastineen (HS 28.3.-97) otsikkona oli: "Miksi oikeusneuvosmies Taipale vääristelee?" En tiedä, mistä ja miksi sana "oikeusneuvosmies" pujahti otsikkoon, sillä lehden toimitukselle toimitetun kirjoituksen otsikkoon olin kyllä itse kirjoittanut sanat "oikeusneuvos Taipale". Vakiintuneen käytännön mukaan lehden toimitus päättää mielipidekirjoituksen otsikosta, joten syyllistä virheeseen saa hakea sieltä.
6. Siteeraan kirjoituksestani tähän ainoastaan seuraavan kohdan:
- Toisin kuin Taipaleen kirjoituksen otsikossa väitetään, minulla ei ole kerrassaan mitään välimiehiä vastaan. Pahasti vääristelty on myös Taipaleen väite, jonka mukaan minä suhtautuisin muka kielteisesti välimiesmenettelyyn. Se on perätöntä puhetta, niin kuin jokainen voi havaita esimerkiksi kirjassani Lainkäyttö (Jyväskylä 1995 s. 76-79) olevasta välimiesmenttelyä koskevasta esityksestä. Olen päinvastoin pitänyt ja pidän edelleen välimiesmenettelyä erittäin tarpeellisena liike-elämän oikeusriidoissa. Minä olen vaatinut vain, että KKO:n jäseniltä evättäisiin oikeus toimia välimiehinä, koska se vaarantaa suuresti luottamusta heidän riippumattomuuteensa. Tällä asialla ei ole tietenkään mitään tekemistä itse välimiesmenettelyn tai sen tarpeellisuuden kanssa.
7. Kun puhutaan virkatuomareiden välimiestehtävistä, on kysymys käytännössä 90- prosenttisesti korkeimman oikeuden oikeusneuvosten toimimisesta välimiehenä. Hallinto-oikeuksien ja KHO:n tuomarit eivät toimi välimiehenä ja hovioikeuksien ja käräjäoikeuksien tuomarit toimivat mainituissa tehtävissä hyvin harvoin; heistä välimiestehtäviä on oman arvioni mukaan ollut luultavasti vain noin 3-4 prosentilla.
8. Kuluvan vuoden alussa minut nimettiin välimieheksi riitaan, jossa oli kysymys liikeyritysten välistä osakekauppaa koskevan sopimusrikkomuksen johdosta vaadituista hinnanalennuksesta ja vahingonkorvauksesta ynnä muusta. Riidan rahallinen arvo oli noin kuusi miljoonaa euroa. Ostajayhtiö vaati myyjäpuolelta suoritusta ensisijaisesti kauppakirjan ehdon mukaisena hinnanalenneksena, toissijaisesti kauppakirjaan perustuvana sopimusrikkomuksena ja kolmassijaisen vaihtoehdon mukaan kauppalain nojalla kaupan kohteen virheeseen ja myyjien erityiseen sitoumukseen perustuvana hinnanalennuksena ja vahingonkorvauksena. Vaikka juttu oli lähtökohdiltaan melko tyypillinen sopimus- ja kauppaoikeutta koskeva riita, jutun näyttöaineisto koostui kuitenkin paljolti liiketaloudellisesta ja erilaisesta teknistä sekä osin myös patenttioikeutta koskevasta selvityksestä ja oikeudellisessa päättelyssä jouduttiin ottamaan kantaa eri oikeudenaloja kysymyksiin.
9. Asian käsittely meni minusta putkeen, suunnitellut aikataulut ja muut käsittelyn kulusta sovitut asiat pitivät kutinsa. Partteja edustaneet advokaatit osasivat hommansa ja kaikesta näki, että he olivat kokeneita ja taitavia ammattimiehiä, joiden asianajoa ja väittelyä suullisessa käsittelyssä oli mielenkiintoista ja ilo seurata. Käsittely alkoi normaaliin tapaan kanne- ja vastinekirjelmillä, minkä jälkeen partit antoivat kumpikin vielä kirjalliset laumansa toistensa esityksiin ja täydensivät tämän jälkeen aiemmin ilmoittamiaan henkilötodisteita ja kirjallisia todisteita. Jutussa esitettiin laaja asiakirja-aineisto ja kuultiin asianosaisia ja heidän edustajiaan sekä lähes pariakymmentä asiantuntevaa todistajaa.
10. Juttua käsiteltiin välimiesoikeudessa tavanomaista ripeämmin, vaikka kysymyksessä ei ollut ns. nopeutettu välimiesmenettely. Kirjelmien vaihtoon kului aikaa kolmisen kuukautta, minkä jälkeen pidettiin lyhyt valmisteluistunto ja kohta sen jälkeen aloitettiin pääkäsittely, jossa muun muassa kuultiin todistajat. Pääkäsittely vietiin läpi yhden viikon aikana pidetyssä viidessä istunnossa; tällä pyrittiin turvaamaan käsittelyn ja erityisesti henkilötodistelun välittömyyttä. Pääkäsittelyn jälkeen asianajajat toimittivat jo viikon kuluttua kirjalliset loppulausuntonsa välimiehille. Välitystuomion tekemiselle varattiin aikaa kaksi kuukautta ja siinä ajassa reilut 50 sivua käsittänyt tuomio myös saatiin annetuksi, vaikka kirjoituspuuha ajoittui heinä-elokuulle. Koko prosessi vietiin läpi noin 6-7 kuukauden kuluessa. Käsitykseni mukaan samaa suuruusluokkaa olevat välimiesprosessit voivat kestää usein huomattavasti pidempäänkin.
11. Asian käsittely oli leppoisaa, vaikka partit olivat keskenään erimielisiä miltei jokaisesta riitakysymyksestä ja yksityiskohdasta. Advokaateilla oli avustajinaan viehättävät nuoret naisjuristit, välimiesten puheenjohtaja puolestaan oli valinnut oikeuden sihteeriksi yhtä viehättävän naispuolisen kauppatieteilijän. Juttua istuttiin vuorotellen kummankin advokaatin toimistossa, kahvia ja virvokkeita oli koko ajan saatavilla ja istuntojen ulkoiset puitteet olivat muutenkin erinomaiset. Kyllä siinä kelpasi juttua istua ja pohdiskella asiaa pro et contra, kun vielä tiedettiin, että välimiehille oli tulossa kohtuullinen palkkio vaivannäöstään.
12. Välimiesten puheenjohtajalla ei ollut prosessinjohdon suhteen jutussa vaikeuksia. Tässä yhteydessä on syytä todeta, että välimiesten (välimiesoikeuden) puheenjohtajan valinta, joka sanotussa asiassa kuului VML13 §:n nojalla asianosaisten nimeämälle kahdelle välimiehelle (ei siis Keskuskauppakamarin välityslautakunnalle), on käytännössä sangen merkittävä prosessitoimi. Tässäkin tapauksessa puheenjohtajaksi oli esillä monia nimiä - ei kuitenkaan istuvia virkatuomareita - kunnes välimiehet vihdoin pääsivät yksimielisyyteen puheenjohtajasta. Välitystuomiosta jouduttiin kyseisessä asiassa äänestämään, itse kuuluin enemmistöön.
13. Yksi hieman huvittava yksityiskohta jäi asian käsittelystä mieleen. Kyse on kättelystä, joka ainakin blogistista, vanhasta virkatuomarista, vaikutti hieman oudolta ja joka tapauksessa liialliselta. Välimiehet joutuivat kättelemään jokaisessa istunnossa, eivät vain parttien advokaatteja ja heidän avustajiaan, vaan myös asianosaisten edustajia ja lisäksi vielä asiassa kuultuja asiantuntijoita ja todistajia ja vieläpä mennen tullen, eli todistajan/asiantuntijan saapuessa istuntoon ja uudestaan tämän postuessa paikalta. Toistakymmentä vuotta alioikeuden tuomarina toimittuani en muista kätelleeni, ainakaan oikeuden istuntosalissa, ketään oikeuden istunnoissa tavalla tai toisella osallisena ollutta henkilöä; se ei kuulu "istuvan tuomarin" toimenkuvaan. Kun erään istunnon jälkeen huomautin tästä leikilläni kokeneelle välimieskollegalle, tämä totesi lakonisesti, että tämä nyt vain on ollut "meillä" tapana, ojensi kätensä ja sanoi, että nähdään sitten taas huomenna!
14. Välimiespalkkioiden kohdalla ilmeni mielenkiintoinen kysymys arvonlisäverosta. Vuodesta 1994 alkaen oikeudelliset toimeksiannot ovat kuuluneet palveluihin, jotka arvonlisäverolain mukaan ovat verollisia. Siten myös asianajoa tuomioistuimissa koskevien toimeksiantojen hoitamisesta laskutetusta palkkiosta joudutaan maksamaan 23 prosentin suuruista arvonlisäveroa. Palvelun suorittaja eli esimerkiksi oikeudenkäynnissä asianosaista edustanut tai avustanut asianajaja tai muu lakimies perii veron palkkiolaskun yhteydessä toimeksiantajaltaan ja tilittää sen edelleen verottajalle.
16. Monilla välimiehinä toimivilla asianajajilla kuuluu olevan nykyisin tapana "määrätä", että välimiespalkkiota ei makseta hänelle henkilökohtaisesti, vaan yhtiölle, jossa asianajaja on osakkaana. Myös jotkut oikeustieteen professorit hoitavat verotuksellisista syistä välimiestehtäviä yhtiönsä lukuun. Välimiehen yhtiölle maksettavan palkkion päälle lisätään arvonlisäveroa, joka peritään parteilta tai siltä oikeusriidan osapuolelta, jonka välimiehet tuomitsevat maksuvelvolliseksi prosessin kuluista.
17. Tällainen järjestely ei kuitenkaan istu välimiesmenettelystä annetun lain (VML) kirjaimeen tai henkeen. Laissa (VML 46 §) säädetään yksiselittisesti, että palkkio eli korvaus työstä maksetaan välimiehelle. Välimiehelle kuuluvaa palkkiota ei siis voida maksaa esimerkiksi yhtiölle, jossa välimies on osakkaana. Välimiehen tehtävää ei voida rinnastaa asianajoon eikä välimiehen palkkiota asianajopalkkioon, vaikka välimiehenä olisi asianajaja. Välimies ei suorita arvonlisäverolaissa tai sen esitöissä tarkoitettua "oikeudellista asiantuntijapalvelua", vaan hänen työnsä rinnastuu virkatuomarin tehtävään. Välimiehen tehtävä on lainkäyttöä, ei asianajoa tai muunlaista siihen verrattavaa asiantuntijan työtä taikka yleensä "bisnestä". Välimieheksi valittavan tulisi joka tapauksessa kertoa avoimesti jo häntä tehtävään pyydettäessä, että hänelle tuleva palkkio tuleekin suorittaa yhtiölle ja että tähän palkkioon lisätään arvonlisävero.
18. Välimiehelle jäi prosessista hyvä maku, ja myös asianosaisten kannalta välimiesmenettely oli ainakin nopea ja tehokas tapa saada riita pois päiväjärjestyksestä. Välimiesmenettely on yleensäkin sangen käyttökelpoinen tapa liike-elämän riitojen ratkaisemisessa. Emeritusprofessori toimisi toki mieluusti välimiehenä jatkossakin. "Mis sie tai siu firmais tarvii oikei hyyvvää välmiestä, nii täs siul on kuule sellane"!
19. Oikeuskansleri on pari viikkoa sitten eli 26.11. antamassaan päätöksessä pohtinut periaatteelliselta kannalta tuomareiden välimiestehtäviä. Blogistin tarkoituksena on kommentoida oikeuskanslerin sanottua selvitystä.
1. Oikeusministeriö asetti lokakuussa 2011 suppean eli pelkästään muutamasta virkamiehestä muodostetun työryhmän selvittämään mahdollisuutta ottaa ns. syytteestä sopiminen osaksi suomalaista rikosprosessia. Työryhmän tehtäväksi annettiin annettiin lisäksi laatia suomalaiseen rikosprosessiin nivoutuvat säännökset ns. plea bargaining -menettelyistä, joiden oikeuspoliittisena funktiona olisi "helpottaa viranomaisresurssien kohdentamista, tehostaa viranomaisten toimintaa ja nopeuttaa rikosasioiden esitutkintaa, syyteharkintaa ja tuomioistuinkäsittelyä kuitenkin turvaten rikoksesta epäillyn sekä asianomistajan oikeudet". Suomeksi sanottuna tavoitteena oli rikosprosessin keventäminen sekä valtion oikeudenhoitoon varaamien kustannusten säästäminen.
2. Oikeusministeriön työryhmä jätti mietintönsä toukokuun alussa 2012 (OMTR 26/2012, Syyteneuvottelu ja syyttämättä jättäminen). Kysymyksessä ei ole mikään periaatemietintö - kuten olisi voinut odottaa - vaan mietintö sisältää hyvin yksityiskohtaiset säädösehdotukset syyteneuvottelun ym. ottamiseksi osaksi rikosprosessia. Tarkoituksena on, että uudet säädökset tulisivat voimaan 1.1.2014 yhdessä uuden esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön kanssa. Uudistusta on luonnehdittu joillakin tahoilla jopa vallankumoukselliseksi suomalaisessa oikeuskultuurissa.
3. Mutta onko syyteneuvottelussa itse asiassa kysymys kovinkaan merkittävästä uudistuksesta? Onko uudistusehdotus perusteltu tai edes tarpeellinen? Mietintö sisältää suuren joukon uusia säädöksiä ja pykäliä sekä yhden uuden vaiheen rikosprosessissa. Minusta tuntuu kuitenkin siltä, että ehdotettu uudistus lähinnä vain lisää byrokratiaa ja turhaa työtä, sillä työryhmän mietinnössä asetettuihin tavoitteisiin voitaisiin päästä paljon yksinkertaisemalla tavalla eli muuttamalla ainoastaan 2-3 pykälää rikoslaissa ja rikosprosessilaissa (ROL). Nämä pykälät koskevat seuraamusluonteista syyttämättäjättämistä (ROL 1 luvussa) ja rangaistuksen määräämistä (mittaamista), josta säädetään rikoslain (RL) 6 luvussa. ROL:iin ehdotettu uusi 5 b luku, jossa säädettäisiin "tunnustamisoikeudenkäynnistä" on minusta täysin tarpeeton.
4. Työryhmän mietintö oli laajalla lausuntokierroksella, jolloin ehdotus sai sangen ristiriitaisen vastaanoton. Uudistusta kannattivat syyttäjälaitos VKSV:n johdolla - aiemmin eli vielä vajaa 10 vuotta sitten VKSV vastusti jyrkästi uudistusta (!) - KRP ja hieman yllättäen myös oikeustieteellisten tiedekuntien edustajat. Vastaustajien joukkoon taas kuuluivat sekä oikeuskansleri että eduskunnan oikeusasiamies.
5. Viime perjantaina oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sitten kertoi, että hän on kaikesta huolimatta päättänyt, että asia viedään valtioneuvoston käsittelyyn ja siitä tullaan antamaan keväällä asianomaiset lakiesitykset eduskunnalle. Ministeri noudattaa tässäkin asiassa linjaa, jonka hän on näköjään päättänyt ottaa asiassa kuin asiassa: olipa ministeriön valmistelema ehdotus kuinka kummallinen ja saanut lausuntokierroksella miten ristiriitaisen vastaanoton hyvänsä, ministeri vie sen enempää pohtimatta tyynesti koko hallituksen käsittelyyn lakiesitysten antamista varten.
6. Oikeusministeriön esityksessä ehdotetaan otettavaksi esitutkintalakiin (ETL) ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuun lakiin (ROL) niin kutsuttua syyteneuvottelua koskevat säännökset. Syyttäjä voisi tutkinnanjohtajan esityksestä määrätä, ettei esitutkintaa toimitettaisi kaikkien rikosten osalta, kun henkilön epäillään syyllistyneen useampaan rikokseen ja hän on tunnustamalla edistänyt rikosten selvittämistä eikä yleinen tai yksityinen etu vaadi esitutkinnan toimittamista. Syyttäjä voisi samalla sekä myös silloin, kun tutkittavana on yksi kokonaan tai olennaisilta osiltaan tunnustettu rikos, sitoutua vaatimaan rangaistusta lievemmän rangaistusasteikon mukaisesti.
7. Syyttäjä voisi myös tehdä rikoksesta epäillyn tai rikosasian vastaajan (siis syytetyn) kanssa ns. tuomioesityksen, jossa viimeksi mainittu tunnustaa rikoksen ja syyttäjä sitoutuu vaatimaan rangaistusta lievennetyltä rangaistusasteikolta. Tuomioesitys käsiteltäisiin epäillyn tai vastaajan sekä asianomistajan suostumuksella tuomioistuimessa tavallista oikeudenkäyntiä kevyemmässä tunnustamisoikeudenkäynnissä. Tässä käsittelyssä tuomioistuin tutkisi tunnustuksen pätevyyden ja muut tuomioesitykseen liittyvät kysymykset sekä muut tuomioesityksessä tarkoitettuun rikokseen perustuvat vaatimukset. Tuomioistuin antaisi tuomioesityksen mukaisen tuomion, jos se lukisi rikoksen syyksi tuomioesityksen mukaisesti eikä tuomion antamiselle olisi muuta estettä. Tuomioistuimen tulisi tällöin mitata rangaistus lievennetyltä rangaistusasteikolta.
8. Syyteneuvottelua koskevat säännökset soveltuisivat rikoksiin, joista ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin kuusi vuotta vankeutta, ei kuitenkaan henkeen tai terveyteen kohdistuviin rikoksiin taikka seksuaalirikoksiin, jotka loukkaavat seksuaalista itsemääräämisoikeutta tai kohdistuvat lapsiin. On ajateltu, että uusi lainsäädäntö koskisi lähinnä talous- ja huumerikoksia. Syyteneuvottelun käyttämistä harkittaessa syyttäjän olisi otettava huomioon asian laatu, menettelystä mahdollisesti aiheutuvat kustannukset, siihen kuluva aika ja muut olosuhteet.
9. Seuraamusluonteista syyttämättä jättämistä koskevia säännöksiä muutettaisiin niin, että syyttäjä ei enää katsoisi syyttämättä jätetyn syyllistyneen rikokseen, vaan toteaisi, että syytteen nostamisen edellytyksen täyttyvät, mutta laissa säädetyllä perusteella enemmistä toimenpiteistä luovuttaisiin. Uutena perusteena jättää syyte nostamatta olisi, että useasta rikoksesta epäilty tunnustaisi jonkin rikoksen. Toisena uutena perusteena olisi, että asian käsittelystä aiheutuvat kustannukset olisivat selvässä epäsuhteessa asian laatuun ja mahdollisiin seuraamuksiin. Lakiin otettaisiin säännös syyttäjän velvollisuudesta perustella syyttämättäjättämispäätös.
10. Arvioiden mukaan vuodessa syyteneuvotteluun voisi koko maassa päätyä ainoastaan viitisensataa huume-ja talousrikosjuttua. Se ei ole todellakaan suuri määrä, joten samaan tavoitteeseen voitaisiin ja tulisi minusta päästä minusta yksinkertaisemmalla tavalla.
11. Ensinnäkin seuraamusluonteista syyttämättä jättämistä koskevan ROL 1 luvun 7 §:ään tulisi ottaa uusi säännös, jonka mukaan syyttäjä voisi tietyin edellytyksin jättää syytteen nostamatta tunnustetusta rikoksesta silloin, kun syyteharkinnassa on samanaikaisesti saman henkilön tekemäksi epäiltyjä rikoksia kaksi tai useampia ja henkilö on tunnustamalla edistänyt yhden tai useamman epäillyn rikoksen selvittämistä. Tällöin syyttäjä voisi siis päättää, ettei syytettä nosteta kaikista rikoksista, ellei tärkeä yleinen tai yksityinen etu niin vaatisi. Poikkeustapaukset (henkirikokset, seksuaalirikokset jne.) voitaisiin mainita nimenomaisesti sanotussa pykälässä. Nykyisin laissa ei ole tällaista säännöstä.
12. ETL 3 luvun 10 §:ään olisi samalla otettava säännökset esitutkinnan rajoittamisesta tai lopettamisesta silloin, kun epäilty on tunnustanut tutkittavana olevista useammasta rikoksesta jonkin eikä tärkeä yleinen etu vaadi esitutkinnan toimittamista.
13. Periaatteessa vastaavanlainen säännös olisi otettava tai voitaisiin ottaa myös rangaistusasteikon lieventämistä koskevan RL 6 luvun 8 §:ään. Toisin sanoen tuomioistuin voisi oikeudenkäynnissä joko syyttäjän esityksestä (ns. "kevennetty tuomioesitys") tai omasta aloitteestaan määrätä rangaistuksen lievennettyä rangaistusasteikkoa soveltaen, jos syytetty on tunnustamalla tai muulla siihen verrattavalla tavalla myötävaikuttanut rikoksensa selvittämiseen. Lainkohdassa, joka voitaisiin ottaa RL 6 luvun 8 §:n 1 momentin uudeksi 5 kohdaksi, voitaisiin luetella ne rikokset, joista tuomittavaa rangaistusta ei kuitenkaan voitaisi tunnustuksen johdosta lieventää eli käyttää lievennettyä rangaistusasteikkoa (esim. henkirikokset ja seksuaalirikokset sekä mahdollisesti muut ns. törkeät rikokset eli rikokset, joista on säädetty yli kuuden vuoden vankeusrangaistus).
14. Ehdotetut säännökset syyttäjän tuomioesityksestä ja tunnustamisoikeudenkäynnistä ovat monimutkaisia. Ne vain turhaan kangistaisivat menettelyä ja johtaisivat siihen, että uudistuksella ei itse asiassa saavutettaisi niitä etuja, joita sillä on tarkoitus tavoitella. Uudistuksella ei päästäisi nykyistä nopeampaan menettelyyn ja prosessin keventämiseen, sillä onhan selvää, että jos menettelyyn liitetään uusia käsittelyvaiheita, esim. syyteneuvottelu, tuomioesitys ja tunnustamisoikeudenkäynti, menettelystä tulisi entistä kankeampi ja byrokraattisempi. Kummallista, ettei edes lausunnonantajista kukaan ole ilmeisesti vaivautunut pohtimaan tällaisia käytännöllisiä kysymyksiä, jotka minulle tulivat aivan ensimmäisenä mieleen!
15. Ehdotettu tunnustamisoikeudenkäynti olisi tosi kankea, sillä se olisi ilmeisesti erillinen käsittely avustajineen ja syyttäjineen, siis eräänlainen "miniprosessi" ja kokonaan uusi käsittelyvaihe muutenkin laajan prosessin lisukkeena! Tunnustamisesta huolimatta oikeus pohtisi esityksen mukaan syytetyn syyllisyyttä samaan tapaan kuin "kunnon prosessikin"! Tämä vaikuttaa oudolta, sillä jos kerran epäilty ja syytetty on tunnustanut tekonsa ja hänellä on ollut - niin kuin vastaisuudessa pitää olla - esitutkinnassa avustaja, niin miksi ihmeessä sitä tunnustamisen oikeellisuutta pitää vielä ryhtyä vielä tuomioistuimessa "kissojen ja koirien" kanssa tutkimaan! Ihmettelen!
16. Säännökset syyteneuvottelusta ja tuomioesityksestä ovat myös minusta turhia. Syyttäjä, jos on tehtävänsä tasalla, samoin kuin poliisi, aina neuvottelee epäillyn ja tämän avustajan kanssa muutenkin, ja uskon, että käytännössä epäillylle tehdään jo nykyisin ja ilman nimenomaisia säännöksiäkin useimmiten selväksi, että jos epäilty tunnustaa, niin sitä vähemmällä hän päsee ja myös viranomaiset pääsevät! Ei tässä mitään erityissäännöksiä neuvotteluista tms. tarvittane.
17. Syyttäjän tuomioesitystäkään ei minusta tarvita, sillä jo nykyisin syyttäjä kertoo oikeudessa aina käsityksensä siitä, mikä on hänen mielestään rikoksesta sopiva rangaistus ja myös perustelee seuraamuskannanottonsa. Jos syytetty on tunnustanut jonkin teon ja tämä muodostaa edellä ehdottamallani tavalla rangaistuksen lieventämisperusteen, niin toki syyttäjän tulee objektiivisuuteen pyrkivänä viranomaisena tämä tuoda seuraamuskannanotossaan nimenomaan ilman erityistä tuomioesitystäkin julki.
18. Jos syytetty on syytteessä useammasta rikoksesta, joista jokin rikos on tunnustettu, niin tuo rikos etenee aivan hyvin ja ilman mitään erityissäännöksiäkin muiden tekojen mukana "prosessimankelin läpi". Käytännössä tunnustetun asian rikosoikeudellista puolta ei ryhdytä oikeudessa enemmälti setvimään, vaan asiaa pidetään tunnustuksen perusteella selvitettynä. Mitään erillistä "tunnustamisoikeudenkäyntiä" ei ole yhden tunnustetun rikoksen johdosta tarpeen järjestää.
19. Vaikuttaa kovasti siltä, etteivät lainvalmistelijat ja ministeriön herrat ja rouvat oikein luota syyttäjien, poliisin ja tuomareiden ammattitaitoon, vaan haluavat säätää hyvin pikkutarkasti ja lukuisilla säännöksillä sinänsä yksinkertaisista ja selvistä asioista, joiden odottaisi sujuvan ilman pykäliäkin joustavasti rikosprosessin eri vaiheissa.
20. Myös tämän uudistusehdotuksen yhteydessä eteen tulee asia, jota olen jankuttanut jo monen muun asian yhteydessä. Tarkoitan esitutkinnan johtamista eli sitä, kenen pitäisi johtaa esitutkintaa. Syyteneuvottelua koskeva uudistus edellyttäisi, että esitutkinnan johto siirrettäsiiin poliisilta syyttäjälle. Muuten syyttäjä joutuu käytännössä toimiman lähinnä vain poliisin apulaisena.
21. Syyteneuvottelusta (syytetinginnästä) riiittäisi juttua paljon enemmänkin, mutta annan nyt tässä vaiheessa blogin lukijoille tilaisuuden kommentointiin. Kantaa voitaisiin ottaa esimerkiksi siihen, mitä uudistus vaikuttaisi kansalaisten yhdenvertaisuuteen ja lainkäytön uskottavuuteen. Pitääkö rikoksia ammatikseen tehtailevien tosikonnien saada tälläkin konstilla "rabattia" rangaistuksiinsa? Mitä ehdotuksen toteutuminen vaikuttaisi rikosoikeudellisen yleisprevention kannalta? Pyritäänkö uudistuksella todellisuudessa vain vankeusrangaistusten lyhentämiseen ja vankimäärään alentamiseen, kun valtiolla ei varaa rakentaa uusia vankiloita eikä pitää vanhoja vankiloita asianmukaisessa kunnossa? Onko uudistuksessa kyse vain jonkinlaisesta muoti-ilmiöstä: kun kerran syyteneuvottelu on mahdollista "jenkeissä" ja joissakin muissakin maissa, niin pitäähän myös meidän matkia muiden maiden lakeja?
22. Ruotsissa ja Tanskassa ei ole kuitenkaan tiettävästi ehdotettu vastaavanlaisia uudistusta ja Norjassakin on tyydytty aika maltillisen malliin omaksumiseen. Suomessa mentäisiin muita pohjoismaita paljon pidemmälle. Suomen ehdotus noudattelee ilmeisesti aika pitkälti Virossa omaksuttua mallia (kokkuleppemenetlus), mutta pitäisi ottaa huomioon, ettei Suomen rikosprosessi ole muissakaan kysymyksissä välttämättä Viron lainsäädännössä omaksutun menettelyn mukainen.
Joukkosi eessä, joukkosi eessä, vaikka sormet jeässä...callena turpoat, taistelet puolesta maan, puolesta Rkp:n...
1. Arktisen hysteriamme kliimaksi eli joulukuun kuudes (6.12.) on taas aivan kohta käsillä. Kansakunta valmistautuu kuuumeisesti sapelienkalistelun, soihtukulkueiden, sotilasparaatien ja LInnan juhlien seuraamiseen - telkkarista lähetettävän Tuntemattoman sotilaan ohella tietenkin.
2. Myös poliitikkojen rintamalla Itsenäisyyspäivän lähestymisestä halutaan näemmä ottaa irti kaikki mahdollinen ja hieman mahdotonkin. Jälkimmäiseen sarjaan kuuluu eilen lehdissä ollut uutinen, jonka mukaan puolustusministeri Carl (Calle) Haglund (sivari evp) oli uskaltaunut ilmeisesti jonkinlaisessa Talvisodan hengessä eli kuolemaa ja pakkasta halveksien seuraamaan napakassa pakkassäässä Niinisalon Pohjankankaalla pidettyä tykistöprikaatin sotaharjoitusta. Maineikkaalla Pohjankankahalla, missä blogistikin 60-luvun alkupuolella "taisteli".
3. Vaan kuinkas sitten kävikään? No, olisihan pitänyt arvata, ettei pääesikunta ollut ymmärtänyt varustaa Espoosta olevaa Callea Suomen talviolosuhteisiin. Tästä johtui, että kipakkka pakkanen kävi suoraan ministeriin käsiin ja turvotti Callen sormet "paksuiksi pökäleiksi", kuten lehdessä raadollisesti kerrotaan. Seurauksena saattaa hyvässä lykyssä olla kaiken lisäksi Callen aikoinaan sairastaman nokkosrokon puhkeaminen.
4. Kansakunta toivoo nyt hartaasti ja rukoilee sen eteen, että Calle-ministeri tokenisi sotavammoistaan sen verran, että voisi osallistua huomenna sotilasparaatiin ja Linnan juhliin. Aina valppaat tv-kanavamme seurannevat Linnassa tarkasti, ovatko Calle pökälesormet jo sulaneet vai kertovatko siteet vielä ikävästä haavoittumisesta sotatantereella. Toivottavasti Callen muut ja sormia yleensä vielä aremmat elimet säästyivät Niinisalossa pahemmilta vaurioilta.
5. Haglundin tapauksesta kertoneen lehtijutun varsinainen pointti - ja naurettavin pointti - on minusta tapa ja asia, josta Niinisalon ko. sotaharjoituksesta uutisoitiin esim. Iltalehdessä: Ministerin turvonneet sormet ja sen taustalla oleva miehen sairaus veivät huomion kokonaan ja itse harjoituksesta ei kerrottu kerrassaan mitään! Lisäksi lehtijutussa kerrotiin Haglundin "saavutus": Puolustusministeri lupaa varusmiehille ilmaiset nettiyhteydet kasarmeihin! Haglund: He voivat olla näin yhteydessä "ihmisiin". - Eivätkö kapiaiset ja varusmiehet ministerin milestä kenties kuulukaan ihmisiin?
6. Puolan Varsovasta lennätetään, että Eduskunnan rakastettu puhemies Don Eero on vieraillut rouvineen ja seurueineen paikkakunnalla ja viettänyt siellä vaatimattomasti vain neljä päivää. Suomen Varsovan suurlähettliläs Jari Vilén, joka on jäänyt kansakunnan muistiin ikuisiksi ajoiksi tehokkaasti tehdystä gradustaan, käytti Don Eeroa Auschwitzin keskitysleirissä asti. Don, koulutukseltaan muuten ylioppilas, luennoi paikallisessa yliopistossa opiskelijaparoille tunnettuun joviaaliseen tyyliinsä aiheesta "EU:n tulevaisuus". - Varmaan melkoinen kärsimys kaikille niille, jotka joutuivat tuon paperistaluvun pulpeteissaan kuuntelemaan.
7. Varsova oli tuttu paikka myös eräälle toiselle suurelle suomalaiselle eli Carl Gustaf Mannerheimille, joka komensi 1900-luvun alussa Venäjän tsaarin ulaanirykmenttiä kaupungissa. Don Eero nautti aamista Mannerheimin kantapaikkoihin kuuluneessa Bliklen suvun kahvilassa herkutellen Mannerheimia matkien chilllä vahvistetulla hummeriomeletilla. Don Eero paljasti vierailunsa aikana ensimmäisen Mannerheimin kunniaksi Varsovaan pystytetyn muistomerkin.
8. Aattelepa ite! Aika irvokasta, kun työväen aatteen varjolla poliitikon urallaan kohonnut jokseenkin keskinkertainen tyyppi (sotilasarvo kersantti) paistattelee julkisuudessa Valkoisen kenraalin avustuksella. Johdonmukaisempaa olisi ollut, jos Don Eero olisi vierallut Varsovassa Puolan entisten kommunistijohtajien eli esimerkiksi 60-luvulla Puolaa ja sen ihmispoloisia rautaisella otteella Neuvostoliiton avulla hallinneen Stanislaw Gomulkan tai 70-luvulla samaa homma hoitaneen Edward Gierekin haudoilla ja kuppiloissa.
9. Don Eeron edeltäjä Mauno Koivisto oli pressana tässä suhteessa paljon johdonmukaisempi. Manu kaveerasi Puolan diktaattoriksi 80-luvulla kohonneen kenraali Wojcchiech Jaruzelskin kanssa. Kyseinen kenraali oli Manun tavoin toisen maailmansodan veteraaneja, joka muistetaan hyvin muun muassa siitä, miten hän pyrki ja myös onnistui väliaikaisesti hajoittamaan Puolan Solidaarisuus-ammattiliikkeen. Manu ja Jaru tulivat vallan hyvin juttuun keskenään.
10. Don Eerolla on siis gradu vielä tekemättä. Mutta ehkäpä Eero sai Varsovassa suurlähettiläs Jari Vilénin kanssa kolme iltaa istuessaan hieman vinkkejä siitä, miten tehokkaasti gradunteko voidaan hoitaa pois päiväjärjestyksestä.
11. Tämän blogijutun kommenteissä käsitellään myös Linnan juhlia ja Ilkka Ike Kanervan kaatumista hypnoosin seurauksena "pötkölleen" Linnan juhlien jatkoilla.
Antonio otti häviönsä tanssikisassa raskaammin kuin Pekka tappionsa Salelle..
1. Helsingin Sanomissa kirjoitettiin muutama päivä sitten suurin otsikoin kuntien saatavien perinnän uskomisesta perintätoimistojen hoidettavaksi. Lehden hieman sensaatiohakuiselta vaikuttavan kirjoituksen tarkoituksena oli herättää keskustelua siitä, että perintätoimistot voivat tehdä kannattavaa liiketoimintaa suurilla perintäkuluilla kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kustannuksella.
1a. HS:n jutussa 26.11. kerrottiin, että kaksi kolmesta kunnasta on ulkoistanut saatavansa perintäyhtiöiden hoidettavaksi. Lehden mukaan ulkoistaminen on kunnille kannattavaa, sillä kunnat eivät juuri maksa palvelusta, vaan yhtiöt tekevät tulosta perintäkulujen avulla. Palvelun tuottajat valitaan kilpailutuksen perusteella.Kunnilta menee perintäyhtiöille saatavia yli 40 miljoonan euron edestä vuosittain. Esimerkiksi Helsingiltä lähti saatavia 80 000, Espoolta 50 000 ja Tampereelta noin 44 360 kappaletta viime vuonna.
2. Kuten aina tällaisten kohujutuiksi tarkoitettujen tapausten yhteydessä on muodostunut tavaksi, HS julkaisee hieman myöhemmin juttunsa "oikeaksi todistamiseksi" muutaman oikeustietelijän minikannanoton, jossa kauhistellaan uutisjutussa esitettyä asiaa. Näin tapahtui myös tässä tapauksessa, sillä tämänpäivän numerossaan HS julkaisi kolmen oikeustieteilijän yhtäpitävät kannanotot, joissa "tuomitaan" kuntien ja perintätoimistojen menettely.
3. Mainitut oikeustietelijät (Vuorenpää, Mäenpää ja Tuori) toteavat kuin yhdestä suusta, että kuntien ja perintätoimistojen menettely on vallan härskiä. Toisaalta he myöntävät, että kuntien tai perintätoimistojen sanotussa toiminnassa ei ole mitään laitonta. Mutta merkittävin havainto on, että kyseisillä oikeustieteilijöillä ei tunnu olevan minkäänlaista ideaa siitä, miten tilanne ja heidän kovasti alleviivaamansa epäkohta tulisi korjata! Oikeusoppineilta tuntuu menevän sormi suuhun, kun pitäisi miettiä, mitä mainitulle "epäkohdalle" voitaisiin tai pitäisi tehdä. Jos minulla itselläni ei olisi asiantuntijana kysyttäessä mitään muuta sanottavaa jostakin asiasta kuin vain todeta väitetyn epäkohdan olemassaolo, en kyllä menisi siitä lausuntoani tiedotusvälineille antamaan. Sellaisen "voivottelevan" lausunnon voi toki antaa kuka tahansa.
4. Onko kyseessä edes mikään epäkohta, ainakaan sellainen "hirmuinen" epäkohta, jollainen siitä on haluttu HS:ssa ja mainittujen oikeusoppineiden lausunnoissa tehdä? Tätäkin asiaa pitäisi toki voida arvioida kiihkottomasti eri puolilta, mutta HS:lta ja oikeusoppineilta mainitunlainen pro et contra- pohdinta on tyystin unohtunut. Pitäisikö kuntien jättää saatavansa perimättä, kenen etua tämä voisi palvellla? Tuskin se ainakaan maksumoraalia vahvistaisi. Pitääkö talousvaikeuksissa painivien kuntien pitää korkeasti palkattuja virkamiehiä asiassa, joka voidaan antaa tehokkaiden perintätoimistojen hoidettavaksi? Eikö asia voitaisi ratkaista poistamalla terveyskeskus- yms. maksut kaikkein köyhimmiltä ihmisiltä kokonaan?
5. HS:n haastattelemat oIkeustietelijät tyytyvät vain valittamaan, että "asetelma on erikoinen, jos velalliselta peritään moninkertaisesti velkaa suurempia perintäkuluja. Ei tällainen menettely missään tapauksessa hyvältä näytä". Vuorenpään mukaan suoranaista lainvastaisuutta perintätoimistojen käytännössä "tuskin" on, jos kyse on tuomioistuimessa vahvistettavasta kunnan saatavasta.
6. Professoreilta, samoin kuin lehden toimituskunnalta, näyttää jääneen huomaamatta, että HS:n jutussa oli kyse kuntien terveyskeskus- ja sairaalamaksuista, joiden vieminen ulosttoon ei edellytä saatavan vahvistuttamista tuomioistuimen päätöksellä, koska lain mukaan sanotunlaiset maksut ovat suoraan ulosottokelpoisia.
7. Kaikkein oudoin tulkinta näyttää olevan sillä professorilla, joka näyttää ajattelevan, että asia olisi - valtiosääntöoikeudellisesti ja hallinnollisesti - kunnossa, jos kyseiset maksut vahvistettaisiin ennen ulosottoa tuomioistuimen päätöksellä. Professori ei näytä ottavan huomioon, että perintäkuluihin verrattuina tuomioistuimen päätöksellä velallisen maksettavaksi määrättävät oikeudenkäyntikulut, joissa itse asiassa on kyse myös perintäkuluista, ovat moninkertaiset ennen tuomioistuinkäsittelyä kertyviin perintäkuluihin verrattuina. Kaikkein heikommassa asemassa olevien ihmisten taloudellinen tilanne siis vain entisestään pahenisi, jos kyseiset maksut olisi ennen ulosottoa vahvistettava tuomioistuimessa. Tuosta nyt nähdään, miten kauaksi todellisen elämän ymmärtämisestä oikeusteoreetikko voi epärealistisine aatoksineen ja oppeineen ajautua.
8. Asiasta hieman toiseen eli sellaisten selvien ja riidattomien saatavien (esimerkiksi pikavipit) perintään, jotka on ennen ulosottoon saattamista vahvistettava tuomioistuimen tuomiolla. Olen kirjoittanut blogissani kymmenkunta kertaa näiden riidattomien saatavien tarpeettomasta kierrättämisestä käräjäoikeuden kautta ulosottoon. Mainituissa asioissa saatavasta tai sen suuruudesta ei ole minkäänlaista riitaa, vaan kyse on puhtaasti saatavan perinnästä. Käräjäoikeuskäsittelystä aiheutuvat perintäkulut, jotka kulkevat oikeudenkäyntikulujen nimellä, ovat olleet todella korkeita ja moninkertaisia muihin perintäkuluihin verrattuna. Katso esimerkiksi blogijuttua 488/5.10.2011.
9. Nyttemmin "huutoni" on vihdoin kuultu, sillä viime kesänä oikeusministeriö vihdoin ja viimein päätti alentaa ja kohtuullistuttaa mainittuja oikeudenkäyntkuluja, itse asiassa siis perintäkuluja. Asia ilmenee tiivistetysti oikeusministeriön tiedotteesta, joka löytyy tästä.
10. Minusta oikeusministeriö olisi voinut alentaa mainittuja oikeudenkäyntikuluja vielä reippaammin, mutta hyvä toki näinkin. Oikeudenkäyntikulujen porrastaminen kolmeen eri kategoriaan velan pääoman suuruuden mukaisessa suhteessa on täysin turha, sillä nykyisenkaltaisessa perintäjärjestelmässä yli 1 000 euron suuruisen saatavan perintä ei "maksa" perintätoimistolle alle 300 euron suuruisen velan perintää enempää. Toinen "turhuus" on päätökseen edelleen jäänyt säännös siitä, että "tavanomaista vaativimmissa asioissa" oikeudenkäyntikulut voidaan tuomita ns. "korkean taksan" mukaisina; kun on kyse selvän ja riidattoman saatavan perinnästä, ei perintä voine olla milloinkaan "tavanomaista vaativampaa". Katso tästä lähemmin blogia 581/11.4.2012, jossa olen käsitellyt OM:n virkamiestyöryhmän ko. ehdotusta. Kun tiedustelin näitä kahta asiaa viime heinäkuussa OM:n lainsäädäntöneuvos Katri Kummoiselta, en saanut lainsäädäntöneuvoksen vastauksessa mielestäni järkevää perustetta tai selitystä OM:n päätökselle.
11. Minusta Helsingin Sanomat ja oikeustietelijät ovat takertuneet hieman niin sanotusti lillukanvarsiin. Suoraan ulosottokelpoisen yksittäisen saatavan, kuten esimerkiksi juuri terveyskeskusmaksun, perintäkulut voivat lain mukaan olla saatavan suuruudesta riippumatta enintään 59 euroa. HS ja sen haastattelemat oikeustieteilijät eivät siis ole välittäneet ottaa selvää laista, vaan esittävät osin perättömiä väitteitä.
12. Jos HS tai jokin muu tiedotusväline haluaisi "paljastaa" suurelle yleisölle todellisen epäkohdan saatavien perinnässä, niin silloin olisi syytä puuttua siihen, että käräjäoikeuksia ja oikeudenkäyntikoneistoa rasitetaan täysin turhaan ja huomattavia lisäkustannuksia aiheuttaen (ja perintätoimistojen voittoja lihottaen) kierrättämällä selviä ja riidattomia velkomusasioita käräjäoikeuksien kautta ulosottoon. Esimerkiksi Ruotsissa sanotunlaiset asiat ovat menneet jo reilut parikymmentä vuotta suoraan ulosottoviranomaisille.
13. Sitten asiasta kolmanteen. Korkeimmassa oikeudessa on jälleen kerran täytettävänä jäsenen eli oikeusneuvoksen virka. Ilmoittautumisaika virkaan päättyi viime perjantaina. Virasta kiinnostuneiden määrä on laskenut, sillä kun aiemmin hakijoita on ollut jopa yli parikymmentä, oli virkaan ilmoittautuneita nyt vain 13. Joukossa on tuttuja nimiä, kuten seuraavasta hakijoiden listasta voidaan havaita: Ari Kyllönen, Jukka Lindstedt, Risto Jalanko, Asko Välimaa, Olof Rehn, Matti Sepponen, Jukka Mähönen, Markku Fredman, Tatu Leppänen, Anne Ekblom-Wörlund, Lea Nousiainen, Mika Huovila ja Kristiina Harenko.
14. Kuten tiedämme, korkein oikeus päättää käytännössä täysin suvereenisesti uusien jäsentensä valinnasta. Valinta on kohdistunut usein yllätysnimeen, viimeksi OM:n osastopäällikkö Jarmo Littuseen, jolla ei ollut käytännöllisesti katsoen lainkaan aiempaa kokemusta tuomarin tehtävisä. Kuka mahtaa olla uuden hakijajoukon "littunen"? Joukossa on kolme lakimiestä (Huovila, Fredman ja Mähönen), jotka ovat aiemmin tehtyjen virkaesitysten yhteydessä saaneet KKO:n äänestyksessä hajaääniä. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo äänesti viime kierroksella professori Jukka Mähöstä - tunnetaan myös välimiehenä, mutta jäi vähemmistöön. Tällä perusteella Mähöstä voitaisiin pitää nyt selkeänä ennakkosuosikkina. Hänestä KKO saisi historiansa ensimmäisen miesjäsenen, jonka tavaramerkkinä on ollut aiemmin poninhäntä.
