771. Kommentteja kollegan lehtilausuntojen johdosta

1. Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen on tunnetaan oikeusjuttujen ja lainsäädännön ahkerana kommentoijana iltapäivälehdissä ja muissakin tiedotusvälineissä. Tolvaselta  kannanottoja näkee mediassa tuon tuostakin, sesonkiaikana vähintään pari kolme kertaa viikossa. 

2. Mikäpäs siinä, tunteehan Tolvanen juridiikkaa ja yleensä hänen arviointeihinsa voi toki yhtyä. Selkeänä poikkeuksena  tästä ovat kuitenkinTolvasen lausunnot yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevissa kysymyksissä. Toisin kuin Tolvanen on väittänyt, sopimukseen perustuva yksityinen pysäköinninvalvonta ja sen yhteydessä tapahtuva valvontamaksun määrääminen, oikeastaan vaatiminen, ei ole perustuslaissa tarkoitettua merkittävää julkisen vallan käyttöä, vaikka myös monet ns. valtiosäntöoppineet ovat harhaanjohtavasti tätä esittäneet. Valtakunnansyyttäjän virasto on aiemmin tyrmännyt Tolvasen esittämän väitteen, jonka mukaan yksityisessä pysäköinninvalvonnassa olisi kyse jopa virkavallan anastamisesta.

3. Tälläkin viikolla Matti Tolvaselta on kyselty mediassa monista eri asioista. Pari kolme päivää sitten Tolvanen otti Yle Uutisissa (Kotimaa24) kantaa kokoomusnuorten kohua herättäneisiin ehdotuksiin. Tolvasen mukaan uskonrauhan rikkomista koskeva pykälä voitaisiin poistaa rikoslaista. Tältä osin Tolvanen yhtyi kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koskeen. Sitä vastoin Tolvanen suhtautui kielteisesti Kosken ja kokoomusnuorten ehdotuksen, jonka mukaan rikoslaista pitäisi poistaa myös kiihottamista kansanryhmää vastaan koskeva säännös.

4. Kiihotuspykälän osalta Matti Tolvasen kielteinen kanta on aiheellinen ja järkevästi perusteltu, eli kiihotuspykälän poistaminen laista sananvapauteen vedoten on aiheeton. Sen sijaan Tolvasen perustelut uskontorauhan rikkomista koskevan pykälän poistamisesta laista vaikuttavat hieman huterilta; itselläni ei kyllä ole asiaan nimenomaista kantaa puolesta tai vastaan. Tolvanen nimittäin perustelee kantaansa lähinnä sillä, että  mainittua "pykälää ei ole Suomessa kovin monta kertaa sovellettu." Mutta mistä pykälän harvalukuinen sovellettavuus mahtaisi johtua?  Tätä emme varmuudella tiedä, mutta yksi selitys voisi olla, että uskonrauhaa vastaan ei rikota tai uskontoja pilkata, koska tiedetään, että mainittu käyttäytyminen on rangaistavaa. Eikö mainittu kriminalisointipykälä siis ole täyttänyt aika hyvin yleisestävän tarkoituksen, joka rangaistussäännöksille aina asetetaan? Jos pykälä poistettaisiin laista, kuten Tolvanen ja "nuoret" ehdottavat, tuloksena saattaisi olla, että uskontoja ryhdyttäisiin pilkkaamaan oikein urakalla, ja silloin oltaisiin taas metsässä. Pitäisi siis hiukan tarkemmin pohtia, minkä vuoksi tiettyjä tekoja ja käyttäytymisiä säädetään ylipäätään rangaistaviksi ja mistä joidenkin kriminalisointipykälien harvinainen soveltaminen oikeastaan johtuu. Ei kai, hyvänen aika, tekoja säädetä rangaistaviksi siksi, että toivoisimme niitä vastaan rikottavan usein ja kunnolla, niin kuin Tolvasen ja kumppanien logiikka näyttäisi edellyttävän. 

5. Tänään Matti Tolvanen on ollut lausuntoineen mediassa esillä ainakin kahdessa eri asiassa; maakuntalehtien verkkojulkasuja en yleensä seuraa. Iltalehdelle antamassaan lausunnossa professori kertoo, miksi Herlinien sukuun kuuluvan naisen sieppauksesta vuonna 2010 yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen tuomittu Juha Louhi (ent. Turunen) on päässyt ehdonalaiseen vapauteen kolmen vuoden kuluttua lainvoimaisen tuomion antamisesta. Vastaus kysymykseen on yksinkertaisesti se - kuten olettaa sopii - että koska laki niin säätää, eli asiassa on toimittu lain mukaan. Niin sanottu ensikertalainen pääsee lain mukaan ehdonalaiseen vapauteen kärsittyään tuomitusta rangaistuksesta (eli "suoritettuaan" siitä) puolet. Tutkintavankeusaika ennen tuomion antamista luetaan  tuomitun vankeusajan lyhennykseksi. Puoli vuotta ennen ehdonalaiseen vapauden alkua vanki pääsee yleensä aina valvottuun koevapauteen.

6. Sieppaajan asiassa on siis menetelty laillisesti. Mutta eri asia on, onko oikein, että myös vakavasta rikoksesta tuomittu rikollinen on laskettava ehdonalaiseen vapauteen ja valvottuun koevapauteen samojen sääntöjen mukaan kuin esimerkiksi paljon puhuttu "nakkivaras", siis suhteellisen vähäisestä ja tavanomaisesta omaisuusrikoksesta tuomittu vanki? Tätä kysymystä olisi ollut mielenkiintoista pohtia, mutta siihen Tolvanen ei ota lausunnossaan kantaa, ilmeisesti siksi, ettei toimittaja ole hoksannut asiaa häneltä edes kysyä. Monissa maissa tuomioistuin määrää jo tuomiossa ajankohdan, jolloin vankeuteen tuomittu voi aikaisintaan anoa pääsyä ehdonalaiseen vapauteen ja tämä riippuu juuri rikoksen vakavuudesta ja tuomion pituudesta. 

7. Pitäisikö myös Suomessa lakia muuttaa mainitulla tavalla? Luultavasti Matti Tolvanen ei kannata tällaista muutosta, vaan pitää meillä omaksuttua tasapäistävyyslinjaa tässäkin suhteessa parhaana ratkaisuna. Inkeri Anttilan ja Olavi Heinosen aktiiviajoista lähtien suomalaisen kriminaalipolitiikan kantavana ajatuksena ("johtotähtenä") on ollut vankiluvun alentaminen ja vankiloiden ylläpidosta valtiolle aiheutuvien kustannusten minimointi. Tätä tavoitetta palvelee, että tuomittu rangaistus mitataan säännönmukaisesti laissa säädetyn rangaistusasteikon alapäästä. Näitä tavoitteita palvelee myös nyt mainittu yhdenvertainen vankien ehdonlaiseen vapauteen päästämistä koskeva lainsäädäntö vallan erinomaisesti. Kokonaan eri asia on, onko tässä käytännössä mitään järkeä.

8. Yle Uutisten verkossa tänään Matti Tolvanen "arvostelee salaisen oikeusmateriaalin julkistamista". Kyse on tietenkin Ulvilan murhaoikeudenkäynnin salaiseksi määrätystä esitutkinta-aineistosta. Tältä osin Tolvasen lausunnossa ei juuri juridiikkaa löydy, lähinnä vain moralisointia - mutta tämäkin kelpaa kyllä medialle oikein hyvin otsikoksi, kunhan lausujana on lainopin professori. Muun muassa Helsingin Sanomat on tällä viikolla kertonut Anneli Auerin lasten kertomuksista, jotka sisältyvät poliisin salaiseksi määräämään esitutkinta-aineistoon. Tolvanen jyrisee:

- Minusta mielestäni niitä ei olisi syytä julkistaa...plääp, plääp. Vielä ongelmallisemmaksi tilanne tulee, jos tätä salaista aineistoa arvioidaan lehdessä tai jopa asiantuntijat arvioivat sitä.

9. Professori Tolvasen mukaan julkaisupäätös - siis lehden päätös (?) - saattaa pahimmillaan vaikuttaa jopa oikeudenkäynnin kulkuun. Professori maalailee näin: "Sitähän on vaikea sanoa vaikuttaako salaiseksi määätyn aineiston julkaiseminen oikeuden työskentelyyn ja millä tavalla. Mutta kyllähän se saattaa sitä vaikeuttaa, jos oikeudenkäyntiä aletaan käydä julkisuudessa ja vielä salaisen materiaalin perusteella".

10. On selvää - aivan ilman professoreiden lausuntojakin - että salaiseksi määrättyä oikeudenkäyntiaineistoa ei ollisi lupa julkistaa. Määräys koskee ensisijaisesti  kuitenkin vain viranomaisia, jotka ovat tekemisissä sanotun aineistoan kanssa, samoin  kuin ko. oikeusjutun asianosaisia ja heidän avustajiaan. Tiedotusväline, joka julkaisee sanottua salaista aineistoa tai salaisia tietoja,  ei kuitenkaan voida velvoittaa paljastamaan tietolähdettään. 

11. Paljon tärkeämpää olisi ollut pohtia, onko sanotunlaisen aineiston julistaminen salaiseksi ollut ylipätään perusteltua ja oikein. Kyse on harkinnanvaraisesta asiasta, mutta yleensä voidaan lähteä siitä, että mitä tärkeämmästä asiasta on kyse, sitä julkisempaa oikeudenkäynnin tulisi olla. Salassapitomääräyksiin ja ylipäätään salaisiin  tai puolisalaisiin oikeudenkäynteihin liittyy aina mielivallan vaara ja epäily siitä, että viranomaisilla tai tuomareilla on jotakin salattavaa, mitä ei haluta paljastaa, ei oikeudenkäynnissä eikä edes tuomion perusteluissa. Jos asiaa tarkastellaan tältä kannalta - siis julkisuusperiaatteen toteutumisen kannalta - en itse pitäisi esimerkiksi Ulvilan tapauksen aineiston salaiseksi määrätyn aineiston osittaista paljastumista minään katastrofina tai suureena "vääryytenä". Ko. tapauksessa salassapitomääräystä ei ole annettu tuomioistuimen työskentelyn turvaamiseksi, kuten Tolvanen antaa ymmärtää, vaan jutussa asianomistajana olevien alaikäisten lasten edun suojelemistarkoituksessa.

12. Mutta onko nyt julkisuuteen putkahtaneessa aineistossa todellakin  jotakin sellaista uutta, joka olisi lasten edun tai hyvinvoinnin kannalta jotenkin turmiollista? Minusta ei ole. Sitä paitsi on otettava huomioon, että HS:n haltuunsa saamissa ja julkaisemissa esitutkinta-aineistoon sisältyvissä lasten kertomuksissa lienee kysymys niistä tiedoista tai aineistosta, jotka Satakunnan käräjäoikeus, vastoin syyttäjän esitystä, määräsi alkukesällä julkisiksi, koska lapset ovat jutussa asianomistajia eivätkä murhajutun uhreja. Syyttäjä kuitenkin valitti käräjäoikeuden päätöksestä Vaasan hovioikeuteen, joka  9.9. eli viime maanantaina  antamallaan päätöksellä pysytti käräjäoikeuden päätöksen. Toisin sanoen Auerin lasten sanotut esitutkinta-aineistoon sisältyvät kertomukset on jo määrätty julkisiksi. Tähän liittyy lainsäädännön (takaperoisuuden) johdosta kuitenkin se outo seikka, että vaikka käräjäoikeus ja nyt myös hovioikeus ovat määränneet ko. aineiston julkiseksi, poliisin ei silti tarvitse noudattaa sanottua päätöstä, sillä päätös ei ole vielä muodollisesti lainvoimainen, koska hovioikeuden päätöksestä saa hakea valituslupaa KKO:lta. Kun valitusaika hovioikeudesta KKO:een valitettaessa on  peräti 60 päivää - esimerkiksi Ruotsin lain mukaan vain neljä viikkoa - saattaa kestää vielä monta kuukautta ennen kuin sanottu aineisto myös käytännössä tulee virallisesti julkiseksi.

13. Olisi odottanut, että professori olisi iltapäivälehdelle lausuntoa antaessaan huomioinut mainitut seikat, mutta näin ei tapahtunut, vaan lausunnossa todetaan lakonisesti se sinänsä itsestään selvä asia, että kun asiakirja on määrätty salaiseksi, niin se myös on salainen. Tästä sitten lehden verkkojulkaisussa on vedetty kissankoinen otsikko! Lehtijutussa ei mainita sanallakaan sitä, että kaksi oikeusastetta on jo ehtinyt määrännyt sanotun aineiston tai ainakin osan siitä julkiseksi. Olisi ollut paikallaan pohtia, tulisiko lakia muuttaa niin, että tuomioistuimen antamaa esitutkinta-aineiston julkisuuspäätöstä tulisi noudattaa heti eikä jäädä odottaman sen kenties vasta vuoden kuluttua tapahtuvaa lainvoimaiseksi tuloa. Lakia voitaisiin tarkistaa myös siten, että  käräjäoikeuden - tai ainakin hovioikeuden - aineistoa koskeva julkisuuspäätös olisi lopullinen, eli siitä ei saisi valittaa lainkaan hovioikeuteen tai KKO:een. On hyvin helppoa tokaista lehdelle, että salassapitomääräystä ei saa rikkoa, mutta oikeusoppineelta odottaisi toki hieman analyyttisempää ja perusteellisempaa pohdintaa. Jos tähän ei ole lehdessä tilaisuutta, niin silloin kannattaisi kyllä harkita, antaako lainkaan lausuntoja iltapäivälehdille.

14. Jäädäänpä odottelemaan, miten mielenkiintoisia ja hauskoja lausuntoja ketterät professorit ehtivät antaa huomenna ilmestyville iltapäivälehdille!

15. Ulvilan murhajutun esitutkinnan aikana kuultujen lasten kertomusten luotettavuuden arvioinnilla on oikeudenkäynnissä ilmeisesti suuri merkitys. Lehtitietojen mukaan asiantuntijoina kuultujen tai kuultavien psykologien käsitykset poikkeavat selvästi toisistaan sen mukaan, onko kyse syyttäjän vai puolustuksen nimeämistä asiantuntijoista. Lapsia haastatelleet psykologit, jotka lienevät syyttäjän nimeämiä asiantuntijoita, ovat pitäneet lasten kertomuksia uskottavina; tosin vanhin lapsista on kertonut eri tavalla kuin nuorimmat lapset. Puolustuksen asiantuntijoina tai asiantuntevina todistajina toimivat psykologit, mm. professori ja psykologian tohtori, jotka eivät ole  tavanneet lapsia, sen sijaan ovat videoiden perusteella katsoneet, etteivät lasten kertomukset ole uskottavia. 

16. HS:n mielipidesivulla tänään julkaistussa kirjoituksessa oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti Jaana Haapasalo sanoo, että lasten kertomusten uskottavuudesta ei pitäisi lausua mitään, ellei  ole tavannut lasta ja haastatellut häntä itse ja että ilman itse tehtyä haastattelua kertomusten luotettavuudesta kertominen olisi jopa eettisesti kyseenalaista. Tämä käsitys vaikuttaa kuitenkin liian kategoriselta ja ehdottomalta. Viime kädessä oikeuden jäsenet ratkaisevat kysymyksen lasten kertomusten uskottavuudesta eivätkä hekään ole haastatelleet tai tavanneet lapsia. Jos Haapasalo olisi oikeassa, tuomarit olisivat sidottuja lapsia haastatelleiden psykologien lausuntoihin, mikä ei pidä paikkaansa. Kertomukset videoidaan juuri siksi, että tallenteita voidaan hyödyntää myöhemmin oikeudenkäynnissä sellaisenaan ilman, että lapsia pitäisi kuulla oikeudessa henkilökohtaisesti. Jos puolustuksen psykologeilla ei ole ollut tilaisuutta tavata ja haastatella lapsia, jouduttaisiin Haapasalon teorian mukaan lasten kertomusten luotettavuutta arvioitaessa turvautumaan yksinomaan syyttäjän nimeämien asiantuntijoiden lausuntoihin, mikä ei toteuttaisi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia. 

17. Nykyisin laissa olevat säännökset asiantuntijatodistelusta ovat vanhentuneet ja epätyydyttävät, joten ne pitäisi kiireellisesti uudistaa. Tähän on puututtu hiljattain todistelutoimikunnan mietinnössä (OM:n julkaisuja 69/2012), mutta uudistuksen toteuttuminen OK 17 luvun kokonaisuudistuksen yhteydessä saattaa kestää vielä muutaman vuoden. Puolustukselle tulisi varata tilaisuus vakavia rikoksia koskevan esitutkinnan aikana omien asiantuntijoiden, esimerkiksi juuri oikeuspsykologien, kuulemiseen tai kirjallisten asiantuntijalausuntojen hankkimiseen. Tämä on mahdollista itse asiassa jo nykyisin, sillä esitutkintalain mukaan asianosaisen pyytämät esitutkintatoimenpiteet on suoritettava, jos hän osoittaa, että ne saattavat vaikuttaa asiaan ja jollei niistä aiheudu asian laatuun nähden kohtuuttomia kustannuksia.  

770. Koiviston konklaavi - irvokas näytelmä oikeusvaltiossa

              Kojamo (n. 25-30 kg) nousemassa ylävirtaan Tenon Yläkönkäällä 

1. Koivoston konklaavilla tarkoitetaan presidentti Mauno Koiviston Linnassa 6.5.1992 pidettyä ja illansuussa klo 19 alkanutta täysin salaista "oikeuspoliittista keskustelutilaisuutta". Presidentti oli kutsunut luokseen korkeimman oikeuden sekä muiden tuomioistuinten jäseniä (11 tuomaria), yliopistojen tiedekuntien radikaaleiksi tunnettuja "oikeusoppineita", virkamiehiä ja presidentinkanslian väkeä, yhteensä noin 30 henkilöä.  

2. Keskustelutilaisuudesta laadittu 36-sivuinen muistio on ollut salainen 21 vuotta. Valtakunnassa taitaa olla ainoastaan yksi vielä salaisempi asiakirja nimittäin Tiitisen lista - sekin on muuten Mauno Koiviston määräyksestä Supon kassakaappin piilotettu.  Mauno Koiviston presidenttikauden jälkeen presidentti Tarja Halonen päätti - Koiviston kehotuksesta tietenkin - määrätä muistion edelleen salaiseksi. Nyt muistio on siirretty tasavallan presidentin kansliasta Kansallisarkistoon, josta Yle Uuutiset on saanut sen luettavakseen. Ks. http://yle.fi/uutiset/salattu_muistio_valottaa_koiviston_tuomioistuin-kritiikkia_pankkikiistoissa/6807049

3. Koiviston konklaavin tarkoitusta ei ole ollut vaikea arvata. Korkein oikeus (KKO) oli noin kuukautta aiemmin antanut ns. ylikorkojuttuja koskevan ennakkopäätöksen (KKO 1992:50), jonka mukaan pankki ei voinut yksipuolisesti nostaa asuntolainan korkoa. Presidentti halusi tilaisuuteen kutsuttujen korkeiden tuomareiden ja oikeusoppineiden vaikuttavan siihen, että tuomioistuinten linja mainituissa ylikorkojutuissa muuttuisi ja pankkeja yleensäkin "ymmärrettäisiin" niittä koskevissa oikeudenkäynneissä jatkossa paremmin.

4. Ja katso:  Näin myös tapahtui, eli presidentti Koiviston arvovaltainen kannanotto ja asiaan puuttuminen tepsi ja toteutui. Kuten julkisuudessa on usein kerrottu ja todistettu, tuomioistuinten linja pankkeja koskevissa oikeusjutuissa muuttui aina korkeinta oikeutta myöten ja pankkeja alettiin ymmärtää niin hyvin, että Koiviston konklaavin jälkeen pankit eivät enää juuri hävinneet oikedenkäyntejä, joissa ne olivat asianosaisina.

5. Nyt jälkeenpäin useat konklaavin kutsutut lakimiehet ovat vähätelleet neuvonpidon todellista tarkoitusta ja Koiviston sanoman merkitystä. Näitä henkilöitä on kuultu - jälleen kerran - myös Yle Uutisten tämänpäiväisissä jutuissa. KKO:n tuolloinen presidentti Olavi Heinonen - entinen SDP:n aktiivijäsen ja paljolti juuri jäsenkirjansa avulla KKO:n oikeusneuvoksen virkaan 32-vuotiaana (KKO:een perin suivaantuneen ja omaa myöhäsyntyistä radikaalivaihettaan eläneen) presidentti Urho Kekkosen nimittämänä vuonna 1970 kohonnut apulaisprofessori - kertoi Yle Uutisille, ettei hän kokenut "millään lailla" Mauno Koiviston yrittäneen painostaa tuomareita tai tuomioistuimia muuttamaan linjaansa, vaan että palaverissa oli ollut kyse vain "erittäin antoisasta keskustelutilaisuudesta". Olavi Heinosta säestävät Yle Uutisille parhaan kykynsä ja ymmärryksensä mukaan sellaiset tutut nimet kuin Kaarlo Tuori, Jukka Kekkonen, Juha (Pöyhönen-) Karhu ja Olli Mäenpää, heidän ideologinen kotinsa kyllä tiedetään. Ks. tästä.

6. Itse luotan kuitenkin mainittuja herroja enemmän konklaaviin myös kutsutun rehellisen pohjalaisen historioitsijan Heikki Ylikankaan "todistukseen" vuodelta  2006. Oikeuspolitiikan ja lainkäytön tutkimusryhmän ko. vuonna julkaisemassa "Laman ja rahan pelurit" -nimisessä kirjassa Heikki Ylikangas arvioi Koiviston konklaavin tarkoitusta näin:

"Tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin j - mikäli mahdollista - mukaan kutsuttujen hanekilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa".

7. Yle Uutisten mukaan Heikki Ylikangas ei kiistä noin sanoneensa, mutta selittää nyt, että hän sanottu arvionsa olisi ollut "jälkijättöinen", koska KKO oli antanut oman linjapäätöksensä jo ennen Koiviston järjestämää tilaisuutta.

8. Myös Heikki Ylikangas haluaa näköjään hieman kaunistella asiaa. Toisin kun Ylikangas antaa ymmärtää, minusta päin vastoin juuri se, että presidentti Koivisto kutsui konklaavinsa koolle vain kuukausi sen jälkeen, kun korkein oli antanut kyseisen enakkopäätöksensä (KKO 1992:50), osoittaa presidentissä poikkeuksellista voimakasta halua ja röyhkeyttä puuttua ja vaikuttaa riippumattoman tuomioistuinlaitoksen ratkaisuihin.

9. Yle Uutisten tämänpäiväisessä pääjutussa valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen, joka on perehtynyt  toimituksen pyynnöstä Koiviston muistioon liitetyn puheen "avainkohtiin", ei anna Koivistolle puhtaita papereita. Ojanen haluaa kuitenkin jostakin syystä vähätellä ex-presidentin outoa menettelyä. Ojasen mukaan Koiviston menettelyssä saattaa olla "sellaista makua", että ylimmän toimeenpanovallan käyttäjän puuttuminen ei ole "aivan ongelmatonta" tuomioistuinten riippumattomuuden näkökulmasta. Ojanen ei kuitenkaan näe sinänsä ongelmaa siinä, että tasavallan presidentti kutsuu tuomioistuinten edustajat keskustelemaan "jo tehdyistä ratkaisuista". Professorin mukaan "olennaista on se, "vaikuttavatko presidentin lausunnot todella tuomioistuinten myöhemipiin ratkaisuihin, mikä vaatisi tutkimusta".

10. Minusta Tuomas Ojanen on jokaisessa edellä mainitussa kohdassa väärässä. On erittäin ongelmallista - suorastaan ennenkuulumatonta ja ehdottomasti väärin - että tasavallan presidentti ylimmän toimeenpanovallan edustajana kutsuu toisen valtiomahdin eli riippumattoman tuomoistuinlaitoksen edustajat "neuvottelutilaisuudeksi" naamioituun palaveriin - siis täysin salaiseen kokoukseen (!) -  jossa hän antaa - radikaaleiksi tunnettujen oikeusoppineiden ikään kuin tukihenkilöiden ominaisuudessa saapuvilla ollessa - selvin sanoin ymmärtää, että maan ylin tuomioistuin on tehnyt kuukautta aiemmin hänen mielestään täysin virheellisen päätöksen jutun toisen osapuolen eli pankin vahingoksi. 

11. Jolleivät saapuvilla olleet tuomarit ole todellakaan KOiviston todellista tarkoitusta ja sanomaa ymmärtäneet, niin en voi muuta kuin ihmetellä, millaisia "pölvästejä" meillä on voitu tuomarin virkaan nimittää! Mutta ei huolta, kyllä nämä tuomarit ovat tajunneet asian oikean laidan, mutta Koivisto on saanut heidät - salaisessa neuvonpidossa kun "maan isän" kanssa oltiin  - ikään kuin vihkiytyneiksi siihen, mitä presidentti piti "maan edun" kannalta oikeana linjana. Tuomarit ymmärsivät, että Koiviston sanoma oli pidettävä visusti salassa ja julkisuudessa oli kiistettävä loppuun saakka konklaavin ja presidentin todellinen tarkoitus. Samalla heidän oli kuitenkin viisasta alkaa ymmärtää hieman myös raha- ja talouspolitiikkaa ja ottaa sen asettamat vaatimukset huomioon pankkioikeudenkäynneissä!

12. Kuten sanottu, julkisessa kekustelussa on tuotu usein esiin näyttöä siitä, että Koiviston konklaavin jälkeen tuomioistuinten linja todella muuttui oikeudenkäynneissä pankkeja suosivaksi. Varsinaista tieteellistä ja empiiristä tutkimusta asiasta ei toki ole, mutta ehkä senkin aika vielä tulee. Mutta toisin kuin Tumas Ojanen sanoo, olennaista ei tietenkään edes ole se, muuttuiko tuomioistuinten linja todellisuudessa vai ei. Perustuslakiin kirjatun valtiovallan kolmijaon ja tuomioistuinten riippumattomuuden ja koko oikeusvaltion olemassaolon kannalta olennaista on tietenkin se, että tasavallan presidentti kutsui tuomarit salaiseen neuvonpitoon ja yritti arvovallallaan saada tuomioistuinten linjan muuttumaan. Minusta on aika outoa, että valtiosääntöoikeuden professori ei näytä tätä ymmärtävän. Oikeusvaltion kannalta Koiviston konklaavi oli irvokas näytelmä, jonka todellinen tarkoitus ei jälkihymistelyistä miksikään muutu.

12. Yle Uutisten käsiinsä saaman muistion mukaan presidentti Koivisto olisi painottanut, että hänen mielipiteillään ei ole vaikutusta tuomarinimityksiin. Virallisesti Koivisto ei tiettävästi koskaan poikennutkaan esimerkiksi KKO:n tai KHO:n jäsenten nimityksissä ylimpien tuomioistuinten tekemistä virkaehdotuksista, vaan KKO ja KHO saivat tosiasiallisesti vapaasti täydentää itse itseään. Mutta ei toki tulisi olla niin naiiveja, että kuviteltaisiin presidentin vaikutusmahdollisuuksien rajoittuvan valtioneuvoston yleisistunnossa tapahtuviin nimityspäätöksiin eli "nujankopautuksiin". Mauno Koivistokin oli presidenttinä niin juoni tyyppi, että hänellä on ollut monia epävirallisia vaikutuskanavia käytettävissään. Tasavallan presidentti voi esimerkiksi vaikuttaa epävirallisesti siihen, ketä KKO tai KHO tietyissä tilanteissa esittää jäsenen tai päällikötuomarin virkaan. Ei esimerkiksi liene pelkkä sattuma, että pankkikriisin aikana vuonna 1992, jolloin Koiviston konklaavi siis toimeenpantiin, korkeimman oikeuden jäseneksi nimitettiin (1.5.1992 lukien) asianajaja Mikko Tulokas, joka tunnettiin Kansallis-Osake-Pankin usein oikeusjutuissa käyttämänä advokaattina.

13. Norjassa hallitus vaihtuu. Norja sai tänään oman "rautarouvansa", kun suurkäräjien vaaleissa selvisi, että pääministeri Jens Stoltenbergin sosialidemokraatit hävisivät vaalit  ja parlamenttiin tulee neljän porvari- tai konservatiivipuolueen muodostama enemmistö. Suurimman porvaripuolueen eli Höyren puheenjohtajasta Erna Solbergista, ("Jern-Erna", kuvassa) tulee uusi pääministeri ja hallituksen otetaan myös populistinen edistyspuolue. Vaikka Stoltenbergin johtama puolue on edelleen Norjan selvästi suurin puolue, tämä ei ratkaise - toisin kuin (onnettomin seurauksin) meillä Suomessa - pääministerin valintaa, jos vastakkaisella leirillä on parlamentissa enemmistö.

Sinuhe kokoomuslainen (JyP) teki 10.9. historiaa puhuessaan kansanedustajana täysin tyhjälle eduskunnan istuntosalille. Vain puhemies oli paikalla, pääsihteeristä ei ole tietoa.

769. Sekaisin Obamasta

- Ette varmaan usko, mutta nyt se eukko on keksinyt alkaa roskisdyykariksi omilla kotikulmillaan...
(BO: äijä on vissiin ottanut hieman liikaa viiniä; HT-S: Voi kauheeta, Jenni parka!)

1. Sauli Niinistö pääsi vihdoin tavoitteeseensa eli sai kauan kaivatun tilaisuuden tavata presidentti Barack Obaman. Niinistö ei tosin saanut kutsua Valkoiseen taloon, kuten kolmen Baltian maan eli Viron, Latvian ja Liettuan presidentit vajaa viikko sitten. 

2. Presidentti Obama osallistuu parhaillaan G 20 maiden poliittisten johtajien huipputapamiseen Pietarissa. Vielä Mauno Koiviston presidenttikaudella Yhdysvaltojen pressoilla oli tapana tehdä Moskovan matkoillaan välilasku Helsingissä, jossa he tapasivat Suomen presidentin. Nykyisin Suomen ja Yhdysvaltojen johtajien välit ovat viilenneet - kiitos Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan politiikan - eivätkä USA:n pressat enää halua poiketa Suomessa. 

3. Niinistö sai kutenkin yhdessä muiden pohjoismaiden pääministereiden kanssa kutsun illastaa Obaman kanssa Tukholmassa, jonne Obama teki Pietarin matkansa välilaskun. Tämä oli laiha lohtu Niinistölle, mutta Suomessa tapaamista tietenkin juhlittiin kuin valtiovierailua ikään. No, panihan Niinistö sentään tällä tavalla paremmaksi kuin edeltäjänsä Tarja Halonen, jota USA:n pressat eivät halunneet tavata edes tällaisten päivälliskutsujen merkeissä. Tukholmassa oli tietenkin kyseessä vain näytösluontoinen tapaaminen, jonka yhteydessä minkäänlaisia vakavia poliittisia keskusteluja ei ollut edes tarkoitus käydä. Mutta silti Suomessa mentiin ikään kuin sekaisin Saulista ja Obamasta.

4. Etukäteen Niinistö uhosi ottavansa Obaman kanssa puheeksi amerikkalaisten turvallisuusviranomaisten harjoittaman laajamittaisen salakuuntelun. Tapaamisesta otetuista valokuvista päätellen tapaaminen taisi kuitenkin mennä Saulilta lähinnä viihteen merkeissä. Julkisuuteen on levinnyt yllä oleva valokuva, josta voidaan päätellä Niinistön lohkaisseen jotain sellaista, mikä on saanut Obaman ja Tanskan pääministerin naureskelemaan. 

5. Ilta-Sanomissa on pantu pystyyn kysely, jossa ihmiset savat keksiä, mitä hassunkurista Niinistö olisi voinut kuvassa tokaista. Blogin lukijat voivat nyt osallistua kommenteillaan tähän leikkimieliseen kyselyyn. Mitä Sauli oikein sanoi?

Penni ajatuksistasi:

- Voi hitto, pitääks ton mustan kaverin käpälää taas alkaa vatkata...
- Tekis kyllä mieli vetäistä tota ryssää hiukka päin näköä...

768. Oikeusministerin oudot perustelut

1. Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonilla oli tänään oudot "perustelut" päätökselleen, jossa katsotaan, ettei ministeriöllä ole aihetta irtisanoa kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajaa Pauli Ståhlbergia.

- Toivon ja uskon, että hän on läksynsä oppinut. Katsomme, että ei ole syytä mennä nyt niin pitkälle, että tekisimme päätöksen irtisanomisesta, Henriksson sanoo. Ministeri puolusteli päätöstään myös sillä, että Ståhlberg on toiminut ministriöltä vuonna 2010 saamansa huomautuksen jälkeen "moitteettomasti".

2. MInisteri näyttää tarkastelleen asiaa yksinomaan Pauli Ståhlbergin "moitteettoman toiminnan" ja rangaistuksen riittävyyden kannalta. Ministeri on sivuuttanut täysin sen, miltä asia näyttää kuluttajariitalautakunnan toiminnan uskottavuuden kannalta, kun sitä johtaa lahjusrikkomuksista tuomittu henkilö. Virka- tai työsuhteen irtisanominen ei myöskään ole sinänsä mikään lisärangaistus. Pauli Ståhlbergilla ei ole lahjustuomion jälkeen tosiasiassa tarvittavaa uskottavuutta johtaa lautakuntaa puolueettomasti. Sanoipa korruptiota vähättelevä oikeusministeri mitä tahansa puheenjohtajaa puolustellakseen.

3. Sauli Niinistö sai vihdoinkin tavata Obaman, tämä tapahtui Tukholmassa, missä Niinistö illasti pohjoismaisten pääministereiden kanssa Obaman pöydässä. Etukäteen Niinistö uhosi ottavansa Obaman kanssa puheeksi amerikkalaisten turvallisuusviranomaisten harjoittaman laajamittaisen salakuuntelun, mutta tapaamisesta otetuista valokuvista päätellen tapaaminen meni Saulilta kyllä lähinnä viihteen puolelle.