1. Vuosi on taas vaihtunut ja eri maiden johtajat ovat pitäneet totutunlaisia uudenvuodenpuheitaan omista lähtökohdistaan käsin. Venäjällä sikäläinen presidentti ja diktaattori Vladimir Putin vieraili äskettäin kahdesti terrosti-iskun kohteena olleessa Volgogradissa (ent. Stalingrad) ja vannoi kitkevänsä ja tuhoavansa terrorismin maasta viimeiseen tsetseeniin asti.
2. Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-Un puolestaan perusteli ja suorastaan ylisti setänsä Jang Song-Taekin viime viikkoista teloittamista. Kimin mukaan maan kakkosmiehen statuksen omannut setämies oli yrittänyt kahmia itselleen valtaa. Tämähän ei käy laatuun, sillä kaikki valta maassa kuuluu tietenkin Kimille. Kim totesi vaatimattomaan tapaansa, että Jangin teloitus yhdistää kansakuntaa ennennäkemättömällä tavalla.
3. Kimin esiintyminen kuvastaa myös sikäläistä lainkäyttökulttuuria: tuomiot perustellaan vasta jälkikäteen eli sitten kun rangaistukset on jo pantu täytäntöön eli kun tuomitulta on otettu nirri pois. Lainkäyttö on ihailtavan tehokasta - vetää vertoja lähes kiinalaiselle rikoslainkäytölle - eivätkä sitä häiritse mitkään RITU:n kaltaiset ongelmat. Pitäisikö oikeusministeriön valjastaa laajapohjainen valtuuskunta, joka matkustaa Pohjois-Koreaan tutustumaan sikäläiseen lainkäyttöön; eduskunnan lakivaliokunta on tietenkin itseoikeutettu matkaan lähtijä, ja nyt reissuun olisi myös hyvää aikaa kun eduskunta on lähes pari kuukautta kestävällä joululomallaan. Suomen oikeusministeriön johtavat virkamiehet, tuomarit ja laillisuusvalvojat tuntevat lukuisten matkojensa ansiosta kiinalaisen oikeuslaitoksen ja oikeudenkäynnin varsin hyvin jo ennestään, joten sinne meidän on enää turha valtuuskuntia ja virkamiehiä lähettää.
4. Tämän kansainvälisen katsauksen jälkeen voimmekin palata tänne kostean lämpimään Suomeen ja tarkastellla hieman, miten uusi vuosi otettiin vastaan meillä. Sehän selvisi, kun jos jaksoi edellisen yön kiivaan rakettien ja pommien ammuskelun jälkeen herätä ennen kello 11 ja avata, paitsi silmänsä, mistä nyt ei ole kysymys, myös maailmankuvaa meille lahjomattoman puolueettomalla tavallaan välittävän telkkarin ja sen ykköskanavan.
5. Herätyskello olisi pitänyt panna soimaan jo aiemmin, jos halusi nähdä Paavo Haavikosta kertovan ohjelman "Suomalainen kirjailija" klo 9.05-10, mutta tämä olisi kyllä ollut jo liian ankara rangaistus edellisen yön juhlijalle. Haavikon metkuthan sitä paitsi tiedetään jo entuudestaan. Oletan, että kollega Jukka Kemppinen, joka sattuneesta syystä tuntee Paavon tekemiset kuta kuinkin läpikotaisin, tulee muistelemaan Haavikkoa jälleen kerran omassa blogissaan ("Mennyt maailma"), jos katsoo sen aiheelliseksi.
6. Uudenvuodenpäivän kohokohta on aina ollut telkkarissa tasan kello 12 lähetettävä tasavallan presidentin perinteinen puhe. Presidentti Sauli Niinistö piti tai oikeastaan luki tämänkertaisen puheensa Mäntyniemessä eikä, kuten tapana on ollut, Linnassa; Linna on edelleen remontissa.
7. Perinteisesti presidentin puhetta edeltää televiossa jonkinlaisena lämmittelynä suomalaista identiteettiä korostava ohjelma. Siihen kuuluu kaksi osiota. Ensin tutustutaan Suomen luontoon ja runsaasen eläimistöön. Tällä kertaa saatiin nähdä ohjelma nimeltä " Pohjoinen valo, leikkejä jäällä". Valitettavasti emme nähneet jäällä Kira Korven sulavaa liikehdintää - Kiralle tavanomainen pyllähdys kaksoiaxelissa vai oliko se kolmoistulpissa - olisi kyllä voitu leikata pätkästä pois. No, kuin ei niin ei! Leikkejä jäällä esitti nyt maakotkapariskunta, sikäli kuin saatoin kahvintekotoimiltanii oikein havaita.
8. Toisen osan kyseisestä lämmittelyohjelmasta muodostaa perinteisesti kulttuuripläjäys. Nyt saimme nähdä uusintana vuonna 2003 lähetetyn ohjelman "Kansansankari Katri Helena". Hieman outo sana tuo "kansansankari", kansan suosikki on paljon käytetympi ilmaus. Kansallisankari-sanahan on perinteisesti varatttu harvoille suomalaisille huippu-urheilijoille tai sotapäälliköille. "Kansallisaarre" taas on uusi nimike, mistä Hesari järjesti pari kuukautta sitten äänestyksen. Juttu ja koko aihe haudattiin lehdessä kuitenkin melko nopeasti, kun huomattiin, että lukijat äänestivät kansallisaarteeksi, eivät suinkaan Jari Tervoa, Lenita Airistoa tai Vesku Loiria - Katri Helenasta puhumattakaan - vaan Jari Litmasen.
9. Katrina Helenasta kertovista ohjelmista ei voi yleensä milloinkaan muuta oikein sanoa kuin huh, huh! Onhan niissä kestämistä, enkä nytkään jaksanut katsoa ohjelmaa kovin tarkasti. Koko kansansankari on koko lailla loppuun kaluttu aihe ja tyyppi, joka jaksaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen veisata "Katson autiota hiekkaarantaa", "Puhelinlankoja" ja mitä kaikkia yhtä kuluneita kappaleitaan. Luulisi siinä olevan pikkuhiljaa artistilla, nyt 68 v. , itselläänkin jo hiukka kestämistä! Eikö Katrin nykyinen boyfriend eli Tommy, oliko se nyt Läntinen vai Liimatainen, voisi pikkuhiljaa keksiä Katrille jotain uusia piisejä laulettavaksi? Kymmenen vuoden takaisessa ohjelmassa näkyi pätkä myös Katrin ja hänen silloisen miehensä kirjailijaprofessori Panu Rajalan "auvoisesta" yhteiselosta. Nyt tuokin onni on jo ajat sitten tullut tiensä päähän; viittaan tässä suhteessa Panun viime vuonna ilmestyneeseen kirjaan "Lavatähti ja kirjamies".
10. Odotan jo nyt kylmiä väristyksiä selkäpiissäni tuntien, minkälainen kulttuuripläjäys ensi vuonna mahtaa edeltää TV1:ssä presidentin uudenvuoden puhetta. Jos tänä vuonna kerrottiin Katri Helenasta, niin johdonmukaisuus edellyttää, ellei suorastaan vaadi, että vuoden päästä saamme nähdä Niinistön lämmittelynumerona Paula Koivuniemestä (67) kertovan tunnin mittaisen vanhan tv-ohjelman. Jos nyt Katri Helenan ohjelmassa vilahti Panu Rajala, niin Paulasta kertovassa ohjelmassa "Kummat silmät, ruskea nukka", pääsemme varmaankin muistelemaan Paulan ja Ilkka Kanervan 20 vuoden takaista yhteiseloa alaotsikolla "Onni jonka annoin pois".
11. Tämän esipuheen jälkeen pääsemmekin sitten pikkuhiljaa itse asiaan eli presidentti Niinistön tv-puheeseen! Sanoisin omana yleisarvionani, että puhe oli odotettu eikä juuri hetkauttanut ketään. Kun Putin ja Kim Jong-Un lupasivat suuria, eli Putin kitkeä Venäjältä korruption ja Kim kaikki vastustajansa, ei Sauli luvannut oikeastaan mitään. Tai kyllä lupasi, jos oikein tarkkoja ollaan. Saul nimittän sanoi, että meidän kaikkien pitäisi olla rehellisiä ja että että itse on rehellinen! Eikö tämä ole selvä uudenvuodenlupaus? Jos kerran kanslaiset ovat rehellisiä, niin kyllä maar silloin myös "maan isän" tulee pyrkiä rehellisyyteen!
12. Niinistö kaipasi rehellisyyttä myös Euroopan unionilta: "Unionin tulee olla rehellinen, yksinkertaisesti vain rehellinen", sanoi presidentti ytimekkäästi. Niinpä niin, vanha sanontahan kuuluu, että "rehellisyys maan perii". Se, periikö rehellisyys myös EU:n, jää kuitenkin nähtäväksi, sillä onhan unioniin haalittu myös vähemmän rehelliseksi tunnettua porukkaa Välimeren rannoilta!
13. Niinistö yritti vakuuttaa, että vaikka EU:n taloudenpito herättää huolta, niin yhtä kaikki EU:n tie on oleva myös Suomen tie! (Eräs aloitteleva poliitikkohan julisti aikoinaan Mäntymäen vappupuheessaan, että "Tsekkoslovakian tie on myös Suomen tie", latojan huomautus). Niinistö otti siis voimakkaasti kantaa EU:n puolesta. Presidentin mukaan rauha, demokratian arvot, hyvinvointi, ihmisen elämän vakaus ja vapaus ovat unionin kova ydin. Näin varmasti teoriassa ja paperilla, mutta entäs käytännössä? Näin voidaan luultavasti kysyä esimerkiksi perussuomalaisten leirissä.
14. Puheensa loppupuolella Niinistö vetosi kansalaisiin, jotta nämä huomioisivat ja auttaisivat yksnäisiä ihmisiä. Presidentin mukaan suomalaisten pitäisi uskaltaa kysyä toisiltaan: mitä sinulle kuuluuu, voinko auttaa jossain? Ei siis "mitä se sinulle kuuluu, pidä sinä kuule vain huoli omista asioistasi"! Vihon viimeiseksi Niinistö toivotti kuulijoille Jumalan siunausta - oliko siinä sana "kaikille", tämä ei jäänyt mileen. Tässä suhteessa, mutta ei sitten kovin paljon muussa, Niinistön puheet eroavat Tarja Halosen vastaavista puheista.
15. Ulkoiselta olemukseltaan Niinistö esiintyi hyvin vakavasti, jäykästi ja otsa rypyssä. Miehen kasvoilta ei näkynyt kertaakaan edes hymyn häivää, ei edes puheen ruotsinkielisessä osuudessa. No, onhan se toki vakava paikka, kun pitää yrittää keksiä näinä ankeina aikoina ihmisille jotain mieliinpainuvaa sanottavaa. Mutta jos kerran uusi paavi Franciscus hymyilee ystävällisesti Pietarinkirkon aukiolla ihmismassoille puhuessaan, niin olisiko liikaa vaadittu, että Suomen presidentti ottaisi tässä suhteessa hieman paavista esimerkkiä?
16. Yksi ulkoinen seikka minua jäi Niinistön puheessa erityisesti vaivaamaan. Presidentti ei nimittäin katsonut puheensa aikana kertaakaan minua silmiin eli suoraan kameraan. Hän tuijotti eteensä jokseenkin ilmeettömästi, mutta katse oli luotu tiukasti alas oikealla olevaan teleprompteriin, missä etukäteen kirjoitetun puheen teksti juoksi. Esimerkiksi Tarja Halosen tai Martti Ahtisaaren vastaavista puheista ei syntynyt tässä suhteessa yhtä kylmäkiskoista vaikutelmaa. Oliko tämä kenties tekninen moka vai olisiko Niinistö nimenomaan halunnut, että tuo vekotin sijoitetaan niin, ettei hänen tarvitse katsoa suoraan kameraan? Veikkaisin jälkimmäisen vaihtoehdon puolesta.
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
tiistai 31. joulukuuta 2013
814. KHO 2013:199. Lainvastaista autoveropäätösta ei purettu
1. Tulli oli määrännyt A:n käytettynä 23.11.2003 Saksasta maahantuomasta henkilöautosta kannettavaksi autoveroa ja autoverosta suoritettavaa arvonlisäveroa. Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 2.12.2006 taltionumero 3419, KHO 2006:95, hylännyt muun ohella A:n vaatimuksen autoverosta suoritettavaksi määrätyn arvonlisäveron poistamisesta ja ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta. Korkein hallinto-oikeus on perustellut päätöstään muun ohella unionin tuomioistuimen samanalaisesta oikeuskysymyksestä antamalla ennakkoratkaisulla C-101/00, Siilin.
2. Korkein oikeus on valtion vahingonkorvausvelvollisuutta koskevassa asiassa 5.7.2013 antamassaan ratkaisussa KKO 2013:58 todennut, että elv:n periminen on ollut siinä määrin ilmeisellä tavalla verotuksen syrjivyyden kieltoa rikkovaa, että valtio on velvoitettu korvaamaan toiselle käytetyn ajoneuvon maahantuojalle unionin oikeuden rikkomisella aiheutettu vahinko. Korkein oikeus on perustellut tuomiotaan muun ohella unionin tuomioistuimen tuomiolla asiassa C-10/08, komissio v. Suomi.
3. A vaati mainittuun unionin tuomioistuimen ratkaisuun ja korkeimman oikeuden tuomioon KKO 2013:58 viitaten, että korkeimman hallinto-oikeuden 12.12.2006 antama päätös taltionumero 3419, KHO 2006:95, on purettava.
4. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että vero- ja maksuvelvollisen mahdollisuutta vaatia unionin oikeuden vastaisesti peritty elv valtiolta vahingonkorvauksena on pidettävä hallintopäätösten purkamisesta erillisenä kysymyksenä. Purkua koskeva asia oli ratkaistava hallintolainkäyttölain purkua koskevien säännösten perusteella. Koska jälkikäteen oli mahdollista katsoa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun KHO 2006:95 rikkoneen unionin oikeutta, voitiin katsoa, että hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentissa säädetyt purkuedellytykset lähtökohtaisesti täyttyivät. Purkuedellytyksiä arvioitaessa tuli kuitenkin ottaa huomioon myös asiassa sovellettavaksi tuleva hallintolainkäyttölain 64 §:n 2 momentin säännös, jonka mukaan päätös, jonka purkamista haettu yli viiden vuoden kuluttua siitä, kun päätös sai lainvoiman, voidaan purkaa vain erityisen painavista syistä.
5. Lainvoimaisen hallintopäätöksen purkamisen katsottiin perustuvan viime kädessä korkeimman hallinto-oikeuden kokonaisharkintaan. Tähän nähden ja kun otettiin huomioon, ettei unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö (C-224/01, Köbler) edellyttänyt lainvoimaisen hallintopäätöksen purkamista siinäkään tapauksessa, että sen on katsottava rikkoneen unionin oikeutta, ja lisäksi se, että eduskunta on elv:n palautuslakia (822/2009) säätäessään rajoittanut tuomion C-10/08 takautuvat vaikutukset pääasiassa vuonna 2006 ja sen jälkeen maksuunpantuun elv:iin, ei päätöksen KHO 2006:95 purkamiselle ollut esitetty hallintolainkäyttölain 64 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erityisen painavia syitä. A:n purkuhakemus on hylättiin.
KHO 2013:199
6. Olen kertonut korkeimman oikeuden valtiota vastaan antamasta vahingonkorvaustuomiosta KKO 2013:58 blogijutussa nro 750/9.7.2013.
7. Minusta tapauksessa täyttyvät kyllä kaikki tuomionpurun edellytykset. Vaikka purkua on haettu yli viiden vuoden kuluttua siitä, kun ko. päätös sai lainvoiman, on asiassa kosolti sellaisia erityisiä syitä, joiden perusteella lainvoimainen päätös olisi voitu ja se myös olisi tullut purkaa.
8. KHO on vedonnut purkuhakemuksen hylkäämisen tueksi oikeusvarmuuteen, mutta kyllä oikeudenmukaisuus, jota tukevat sekä EU-tuomioistuimen että KKO:n tuomiot, painaa tapauksen punninnassa selvästi lainkäytön ennustettavuutta enemmän.
9. Miksi KHO on kuitenkin hylännyt purkuhakemuksen? Päätöksen perusteluissa viitataan epämääräisesti KHO:n omaan kokonaisharkintaan. Olisi ollut mielenkintoista kuulla ja tietää, mitä tällä "kokonaisharkinnalla" itse asiassa tarkoitetaan. KHO:n päätöksen perusteluista asiaan ei kuitenkaan saada minkäänlaista vastausta! Kokonaisharkinta on vain fraasi ja fasadi, joka on kaivettu esiin ja heitetty perustelujen loppukaneetiksi näon vuoksi, kun mitään muutakaan perustetta ei ole enää voitu lukijalle tarjota.
10. Olisiko niin, että kyseinen autoveroa koskeva asia on muodostunut KHO:lle jonkinlaiseksi arvovaltakysymykseksi? Nyt KHO on halunnut sanoa asiassa viimeisen sanan ja näyttää erityisesti KKO:lle niin sanotusti "kaapin paikan": älkää tulko meidän reviireillemme kukkoilemaan, kun kerran ette ymmärrä verotuksesta tuon taivaallista!
11. KHO:lla ja KKKO:lla on meneillään kissanhännänvetoa monessa oikeuslaitoksen kehittämistä koskevassa asiassa. KKO ajaa tuomioistuinhallituksen tai - viraston perustamista ja oikeusminsteriölle nykyisin kuuluvien tuomioistuinten hallintotehtävien uskomista kyseiselle elimelle, mutta KHO vastustaa kyseistä esitystä jyrkästi. KHO:ta ja sen presidenttiä Pekka Vihervuorta jurppii vahvasti esiin heitetty ajatus KKO:n ja KHO:n yhdistämisestä, jonka KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on ottanut viime aikoina useasti esille; itse asiassa hallintotuomioistuimet kokonaisuudessaan tulisi integroida yleisiin tuomioistuimiin. Monessa muussakin kysymyksessä KKO ja KHO ovat nykyisin napit vastakkain. Kummankin oikeusasteen presidentit vahtivat tarkasti ja älähtävät, jos "vastapuolta" suositaan niukkojen määrärahojen jaossa oman tuomioistuimen kustannuksella.
12. On sangen valitettavaa, että mainitunlaiset arvovaltakysymykset ja henkilö- tai instanssikohtaiset intrigit vaikuttavat ylimpien tuomioistuinten ratkaisuihin ja estävät tuomioistuimen puoleen kääntyviä ihmisiä pääsemästä oikeusjärjestyksen heille takaamiin oikeuksiin. Niin tai näin, mutta lopputulos oli nyt joka tapauksessa se, että väärä ja lainvastainen päätös jäi voimaan. Periaate in dubio pro fiscus nostetiin jälleen kerran hallintotuomioistuimen päätösharkinnan johtotähdeksi. Viesti on selvä: muidenkaan laittoman autoverotuksen uhriksi joutuneiden suomalaisten ei kannata tämän jälkeen hakea väärien tuomioiden purkamista.
2. Korkein oikeus on valtion vahingonkorvausvelvollisuutta koskevassa asiassa 5.7.2013 antamassaan ratkaisussa KKO 2013:58 todennut, että elv:n periminen on ollut siinä määrin ilmeisellä tavalla verotuksen syrjivyyden kieltoa rikkovaa, että valtio on velvoitettu korvaamaan toiselle käytetyn ajoneuvon maahantuojalle unionin oikeuden rikkomisella aiheutettu vahinko. Korkein oikeus on perustellut tuomiotaan muun ohella unionin tuomioistuimen tuomiolla asiassa C-10/08, komissio v. Suomi.
3. A vaati mainittuun unionin tuomioistuimen ratkaisuun ja korkeimman oikeuden tuomioon KKO 2013:58 viitaten, että korkeimman hallinto-oikeuden 12.12.2006 antama päätös taltionumero 3419, KHO 2006:95, on purettava.
4. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että vero- ja maksuvelvollisen mahdollisuutta vaatia unionin oikeuden vastaisesti peritty elv valtiolta vahingonkorvauksena on pidettävä hallintopäätösten purkamisesta erillisenä kysymyksenä. Purkua koskeva asia oli ratkaistava hallintolainkäyttölain purkua koskevien säännösten perusteella. Koska jälkikäteen oli mahdollista katsoa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun KHO 2006:95 rikkoneen unionin oikeutta, voitiin katsoa, että hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentissa säädetyt purkuedellytykset lähtökohtaisesti täyttyivät. Purkuedellytyksiä arvioitaessa tuli kuitenkin ottaa huomioon myös asiassa sovellettavaksi tuleva hallintolainkäyttölain 64 §:n 2 momentin säännös, jonka mukaan päätös, jonka purkamista haettu yli viiden vuoden kuluttua siitä, kun päätös sai lainvoiman, voidaan purkaa vain erityisen painavista syistä.
5. Lainvoimaisen hallintopäätöksen purkamisen katsottiin perustuvan viime kädessä korkeimman hallinto-oikeuden kokonaisharkintaan. Tähän nähden ja kun otettiin huomioon, ettei unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö (C-224/01, Köbler) edellyttänyt lainvoimaisen hallintopäätöksen purkamista siinäkään tapauksessa, että sen on katsottava rikkoneen unionin oikeutta, ja lisäksi se, että eduskunta on elv:n palautuslakia (822/2009) säätäessään rajoittanut tuomion C-10/08 takautuvat vaikutukset pääasiassa vuonna 2006 ja sen jälkeen maksuunpantuun elv:iin, ei päätöksen KHO 2006:95 purkamiselle ollut esitetty hallintolainkäyttölain 64 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erityisen painavia syitä. A:n purkuhakemus on hylättiin.
KHO 2013:199
6. Olen kertonut korkeimman oikeuden valtiota vastaan antamasta vahingonkorvaustuomiosta KKO 2013:58 blogijutussa nro 750/9.7.2013.
7. Minusta tapauksessa täyttyvät kyllä kaikki tuomionpurun edellytykset. Vaikka purkua on haettu yli viiden vuoden kuluttua siitä, kun ko. päätös sai lainvoiman, on asiassa kosolti sellaisia erityisiä syitä, joiden perusteella lainvoimainen päätös olisi voitu ja se myös olisi tullut purkaa.
8. KHO on vedonnut purkuhakemuksen hylkäämisen tueksi oikeusvarmuuteen, mutta kyllä oikeudenmukaisuus, jota tukevat sekä EU-tuomioistuimen että KKO:n tuomiot, painaa tapauksen punninnassa selvästi lainkäytön ennustettavuutta enemmän.
9. Miksi KHO on kuitenkin hylännyt purkuhakemuksen? Päätöksen perusteluissa viitataan epämääräisesti KHO:n omaan kokonaisharkintaan. Olisi ollut mielenkintoista kuulla ja tietää, mitä tällä "kokonaisharkinnalla" itse asiassa tarkoitetaan. KHO:n päätöksen perusteluista asiaan ei kuitenkaan saada minkäänlaista vastausta! Kokonaisharkinta on vain fraasi ja fasadi, joka on kaivettu esiin ja heitetty perustelujen loppukaneetiksi näon vuoksi, kun mitään muutakaan perustetta ei ole enää voitu lukijalle tarjota.
10. Olisiko niin, että kyseinen autoveroa koskeva asia on muodostunut KHO:lle jonkinlaiseksi arvovaltakysymykseksi? Nyt KHO on halunnut sanoa asiassa viimeisen sanan ja näyttää erityisesti KKO:lle niin sanotusti "kaapin paikan": älkää tulko meidän reviireillemme kukkoilemaan, kun kerran ette ymmärrä verotuksesta tuon taivaallista!
11. KHO:lla ja KKKO:lla on meneillään kissanhännänvetoa monessa oikeuslaitoksen kehittämistä koskevassa asiassa. KKO ajaa tuomioistuinhallituksen tai - viraston perustamista ja oikeusminsteriölle nykyisin kuuluvien tuomioistuinten hallintotehtävien uskomista kyseiselle elimelle, mutta KHO vastustaa kyseistä esitystä jyrkästi. KHO:ta ja sen presidenttiä Pekka Vihervuorta jurppii vahvasti esiin heitetty ajatus KKO:n ja KHO:n yhdistämisestä, jonka KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on ottanut viime aikoina useasti esille; itse asiassa hallintotuomioistuimet kokonaisuudessaan tulisi integroida yleisiin tuomioistuimiin. Monessa muussakin kysymyksessä KKO ja KHO ovat nykyisin napit vastakkain. Kummankin oikeusasteen presidentit vahtivat tarkasti ja älähtävät, jos "vastapuolta" suositaan niukkojen määrärahojen jaossa oman tuomioistuimen kustannuksella.
12. On sangen valitettavaa, että mainitunlaiset arvovaltakysymykset ja henkilö- tai instanssikohtaiset intrigit vaikuttavat ylimpien tuomioistuinten ratkaisuihin ja estävät tuomioistuimen puoleen kääntyviä ihmisiä pääsemästä oikeusjärjestyksen heille takaamiin oikeuksiin. Niin tai näin, mutta lopputulos oli nyt joka tapauksessa se, että väärä ja lainvastainen päätös jäi voimaan. Periaate in dubio pro fiscus nostetiin jälleen kerran hallintotuomioistuimen päätösharkinnan johtotähdeksi. Viesti on selvä: muidenkaan laittoman autoverotuksen uhriksi joutuneiden suomalaisten ei kannata tämän jälkeen hakea väärien tuomioiden purkamista.
lauantai 28. joulukuuta 2013
813. Tuomioistuimissa tietotekniikkaongelmia
1. Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on suominut tähän mennessä jo useaan kertaan valtionhallinnon eri sektoreiden it-ogelmia moittien muun muassa ministeriöiden tai virastojen ohjelmisto- ja järjestelmähankintoja ja hankkeita tuloksettomuudesta. Kaikkien tuntemat terveydenhuollon it-ongelmat ovat johtuneet it-alan ja terveydenhuollon joustamattomista ja puutteellisista käytännöistä. Niiden yhteensovittaminen on vaikuttanut usein ylivoimaiselta. Ongelmat ovat aiheutuneet esimerkiksi alan rakenteellisista vinoutumista eli siitä, että ohjelmistotuottajilla on liian vahva asema ja asiakkailla liian heikko. Valtionhallinnon tietetotekniikan kehittäminen on niellyt kymmeniä miljoonia euroja, mutta monet uudistushankkeet ovat edelleen kesken eikä jo käyttöön otettuihin uudistuksiin ole oltu aina tyytyväisiä.
http://www.tietoviikko.fi/cio/valtion+ithankkeet+karsivat+kroonisesta+myohastelysta/a908800
2. Myöskään oikeuslaitos ja tuomioistuimet eivät ole säästyneet tietotekniikkaongelmilta. Ongelmia on ilmennyt esimerkiksi puolisen vuotta sitten käyttöön otetun rikostuomiosovelluksen kehittämishankkeen eli ns. Ritu-järjestelmän tiimoilta. Ritun tavoitteena on ollut tukea ja helpottaa rikosjutuissa annettavien tuomioiden tuottamista ja arkistointia. Ongelmista uutisoitiin tänään Yle Uutisten verkkosivulla sekä TV1:n pääuutislähetyksen (klo 20.30) oikein ykkösuutisena. Uutisjuttuun pääsee käsiksi tästä.
3. Täytyy aluksi todeta, että ko. uutisjuttu on suoraan sanottuna tehty kuin "juosten kustu". Jutusta ei kunnolla selviä, mikä tuo Ritu oikeastaan on ja millaisia ongelmia sen käytössä on ilmenyt ja mistä ongelmat tarkkaan ottaen. Toimittaja, joka ei ole - syystäkin - laittanut nimeään verkkosivulla julkaistun jutun alle, ei näytä olevan oikein jyvällä asiasta tai tuomioistuinasioista ylipäätään. Hän käyttää jutussaan katupoikamaisia sanontoja, jollaisia julkisin varoin ylläpidetyssä tiedotusvälineessä ei olisi vakavasta asiasta puhuttaessa sopivaa käyttää. Toimittaja puhuu esimerkiksi "linnareissuista", "rötöstelijöistä", rikoksentekijöiden "livahtamisesta kuin koira veräjästä", siitä, ettei uudistus ole mennyt oikein "putkeen" jne. Toimittaja ei tunnu tietävän alioikeuden virallista nimeä, vaan sanoo, että ongelmia on esiintynyt muissakin "raastuvissa" Rovaniemenä myöten.
4. Myöskään toimittajan juttua varten suorittamista haastatteluista ongelmat ja niiden syyt eivät selviä, haastateltujen henkilöiden lausumat ovat varsin sekavantuntuisia. Helsingin käräjäoikeuden rikosasioiden osastojohtajana toimiva tuomari Jaana Helander kertoo välitosakkeen "Pahimmassa tapauksessa vaarallista rikollista ei saada vankilaan" alla, että pahin skenaario on se, että "vaarallista rikollista ei saada vankilaan suorittamaan rangaistusta, vaan hän on vapaana ja aiheuttaa kenties lisää ongelmia yhteiskunnalle". Helanderin lausuma, jonka mukaan "se on ankaroittava seikka, että aikaisemmat tuomiot eivät näy rikosrekisterissä", vaikuttaa käsittämättömätlä, ainakaan minulle tuon lausahduksen merkitys ei avautunut. Mutta oli asian käsittelyjärjestelmä sitten millainen tahansa, niin todella "vaarallista rikoksentekijää" ei toki saisi laskea vapaalle jalalle odottamaan tuomion antamista, itse asiassa hänet olisi syytä määrätä vangittavaksi jo ennen käräjäoikeuden pääkäsittelyä. Haastattelusta ilmeni, että oikeastaan käräjätuomari ei ole edes vakavissaan, vaan hän myönsi toimittajalle maalailevansa vain uhkakuvia, sillä hänen kertomistaan "moisista tapauksista ei ole toistaiseksi tietoa"! Voidaanko näin "värikkään lennokkaisiin" lausumiin ylipäätään suhtautua vakavasti?
5. Ritu-järjestelmää vaivaavien ongelmien sisältö ja syyt eivät selviä myöskään laamanni Eero Takkusen lyhyestä lausunnosta. Takkunen valittelee vain, että "tuomion laatiminen on niin vaikeata ja hankalaa, menee monta monta kertaa uusiksi ja tuomion antaminen viivästyy". Laamannin lausunnosta saa käsityksen, jonka mukaan hänen johtamassaan käräjäoikeudessa rikosjutut päättyvät lähes säännönmukaisesti kansliatuomion antamiseen - tuomion antamista lykätään vähintään kuukaudella - vaikka lain mukaan pääsääntönä on tuomion antaminen heti pääkäsittelyn päättyessä. "Aikaisemmin tiedettiin, että tuomio annetaan kuukauden kuluttua, ja se annettiin kuukauden kuluttua", sanoo Takkunen. Nyt sen sijaan voi Takkusen mukaan käydä niin, että "tuomion laatimiseen menee pari-kolme kuukautta". Se, miten tämä johtuisi uudesta "Ritusta", ei lausunnosta selviä.
6. Ota tästä sitten selvää! Ulkopuolisen on toimittajan jutun tai laamannin jokseenkin epämäräisen lausunnon perusteella vaikea päätellä, mistä epäkohdat ja viivästykset oikeastaan johtuvat, tuomion antajista eli tuomareista vai uudesta järjestemästä eli siitä peijakkaan "Ritusta". Ehkäpä joku käräjätuomari tai muu asiaa todella tunteva voisi valaista asiaa hieman tarkemmin?
7. Helsingin käräjäoikeuden laamanni ja sen osastonjohtajat näyttävät haluavan vierittää syyn "linareissujen lykkäytymisiin" eli tuomioiden antamisessa ilmeneviin viivästyksiin yksinomaan Ritu-järjestelmän kehittäjälle ja ylläpitäjälle eli oikeusministeriölle. Ritu-kehittämishanketta varten pantiin vuonna 2012 pystyyn laaja organisaatio, jonka ohjaustyhmä jaettiin kahtia eli johtoryhmään ja toisaalta sisältö- ja muutoshallintaryhmään. Näissä ryhmissä on ollut OM:n virkamiehiä, tuomareita ja muuta virkamieskuntaa rutosti, koko hankkeen napamiehenä on toiminut oikeusministeriön hallitusneuvos Heikki Liljeroos. Kehittämishankkeen tavoitteet ja tehtävät ilmenevät tästä.
8. Hallitusneuvos Liljeroos ei kuitenkaan halunnut ottaa ongelmia täysin oikeusministeriön piikkiin, sillä hänen mukaansa itse järjestelmässä olisi ainoastaan "pieniä viilauksen tarpeita". Ongelmat johtuvat Liljeroosin mukaan suurimmaksi osaksi järjestelmää käyttävästä henkilöstöstä, joka ei ole kaikissa käräjäoikeuksissa valmistautunut riittävän hyvin uuden järjestelmän käyttöönottoon. Tästä taas kantavat vastuun käräjäoikeuksien päällikkötuomarit, Helsingissä siis laamanni Takkunen. Kun Ritun kehittämiseen on osallistunut tuomareita myös käräjäoikeuksista samoin kuin käräjäsihteereitä, vaikuttaa hieman oudolta, ettei järjestelmän käyttämisessä nyt havaittuja puutteita ole sunnitteluvaiheessa osattu ottaa huomioon.
9. Tässä sitä siis ollaan! Jo kauan sitten aikansa eläneen asiankäsittelyjärjestelmän (Sakari 1980-luvulta) uudistusta on odoteltu vuosikausia. Sitten kun Sakari vihdoin ja viimein saadaan korvatuksi Ritulla, niin ilmenee, että eihän tämä Ritukaan toimi kunnolla! Tämä on kovin tuttua valtionhallinnon tietoteknikkauudistuksista puhuttaessa. Ritun kehittäminen on maksanut tähän mennessä jo kuusi miljoonaa euroa, mitta "pientä laittoa" se tuntuu edelleen vaativan. Järjestelmää on kuulemma tarkoitus "kehittää edelleen" ensi vuonna. Sillä välin ministeriö ja käräjäoikeuden tuomarit kiistelevät keskenään siitä, mistä Ritun ongelmat oikein johtuvat.
10. Itse en oikein jaksa uskoa, että Ritu-järjestelmä yksin voisi viivästyttää rikostuomioiden antamista niin merkittävällä tavalla kuin Ylen uutisjutussa annetaan ymmärtää. Pohjois-Suomen käräjäoikeuksissa on valitettu lähinnä sitä, että Ritu pakottaisi tuomareita kirjoittamaan kaikki tuomiot kaavamaisesti, joka ei aina ole käsillä olevan jutun kannalta tarkoituksenmukaisin tapa, sen sijaan järjestelmästä ei ole väitetty aihautuvan viivästymistä tuomioiden antamisessa. Aiheutuisiko järjestelmästä ongelmia lähinnä vain sellaisissa tapauksissa, joissa tuomion antamista lykätään päääsittelyn päättymisen jälkeen viikko- tai jopa kuukausikaupalla eli kansliatuomio-tapauksissa? Tuollainen käytäntöhän meille on valitettavasti päässyt vallalle lähestulkoon kaikissa hiemankin laajemmissa asioissa ja riita-asioiden lisäksi myös rikosjutuissa. Selvää joka tapauksessa on, että Ritu-järjestelmä ei estä hyvin perusteltujen ratkaisujen laatimista.
http://www.tietoviikko.fi/cio/valtion+ithankkeet+karsivat+kroonisesta+myohastelysta/a908800
2. Myöskään oikeuslaitos ja tuomioistuimet eivät ole säästyneet tietotekniikkaongelmilta. Ongelmia on ilmennyt esimerkiksi puolisen vuotta sitten käyttöön otetun rikostuomiosovelluksen kehittämishankkeen eli ns. Ritu-järjestelmän tiimoilta. Ritun tavoitteena on ollut tukea ja helpottaa rikosjutuissa annettavien tuomioiden tuottamista ja arkistointia. Ongelmista uutisoitiin tänään Yle Uutisten verkkosivulla sekä TV1:n pääuutislähetyksen (klo 20.30) oikein ykkösuutisena. Uutisjuttuun pääsee käsiksi tästä.
3. Täytyy aluksi todeta, että ko. uutisjuttu on suoraan sanottuna tehty kuin "juosten kustu". Jutusta ei kunnolla selviä, mikä tuo Ritu oikeastaan on ja millaisia ongelmia sen käytössä on ilmenyt ja mistä ongelmat tarkkaan ottaen. Toimittaja, joka ei ole - syystäkin - laittanut nimeään verkkosivulla julkaistun jutun alle, ei näytä olevan oikein jyvällä asiasta tai tuomioistuinasioista ylipäätään. Hän käyttää jutussaan katupoikamaisia sanontoja, jollaisia julkisin varoin ylläpidetyssä tiedotusvälineessä ei olisi vakavasta asiasta puhuttaessa sopivaa käyttää. Toimittaja puhuu esimerkiksi "linnareissuista", "rötöstelijöistä", rikoksentekijöiden "livahtamisesta kuin koira veräjästä", siitä, ettei uudistus ole mennyt oikein "putkeen" jne. Toimittaja ei tunnu tietävän alioikeuden virallista nimeä, vaan sanoo, että ongelmia on esiintynyt muissakin "raastuvissa" Rovaniemenä myöten.
4. Myöskään toimittajan juttua varten suorittamista haastatteluista ongelmat ja niiden syyt eivät selviä, haastateltujen henkilöiden lausumat ovat varsin sekavantuntuisia. Helsingin käräjäoikeuden rikosasioiden osastojohtajana toimiva tuomari Jaana Helander kertoo välitosakkeen "Pahimmassa tapauksessa vaarallista rikollista ei saada vankilaan" alla, että pahin skenaario on se, että "vaarallista rikollista ei saada vankilaan suorittamaan rangaistusta, vaan hän on vapaana ja aiheuttaa kenties lisää ongelmia yhteiskunnalle". Helanderin lausuma, jonka mukaan "se on ankaroittava seikka, että aikaisemmat tuomiot eivät näy rikosrekisterissä", vaikuttaa käsittämättömätlä, ainakaan minulle tuon lausahduksen merkitys ei avautunut. Mutta oli asian käsittelyjärjestelmä sitten millainen tahansa, niin todella "vaarallista rikoksentekijää" ei toki saisi laskea vapaalle jalalle odottamaan tuomion antamista, itse asiassa hänet olisi syytä määrätä vangittavaksi jo ennen käräjäoikeuden pääkäsittelyä. Haastattelusta ilmeni, että oikeastaan käräjätuomari ei ole edes vakavissaan, vaan hän myönsi toimittajalle maalailevansa vain uhkakuvia, sillä hänen kertomistaan "moisista tapauksista ei ole toistaiseksi tietoa"! Voidaanko näin "värikkään lennokkaisiin" lausumiin ylipäätään suhtautua vakavasti?
5. Ritu-järjestelmää vaivaavien ongelmien sisältö ja syyt eivät selviä myöskään laamanni Eero Takkusen lyhyestä lausunnosta. Takkunen valittelee vain, että "tuomion laatiminen on niin vaikeata ja hankalaa, menee monta monta kertaa uusiksi ja tuomion antaminen viivästyy". Laamannin lausunnosta saa käsityksen, jonka mukaan hänen johtamassaan käräjäoikeudessa rikosjutut päättyvät lähes säännönmukaisesti kansliatuomion antamiseen - tuomion antamista lykätään vähintään kuukaudella - vaikka lain mukaan pääsääntönä on tuomion antaminen heti pääkäsittelyn päättyessä. "Aikaisemmin tiedettiin, että tuomio annetaan kuukauden kuluttua, ja se annettiin kuukauden kuluttua", sanoo Takkunen. Nyt sen sijaan voi Takkusen mukaan käydä niin, että "tuomion laatimiseen menee pari-kolme kuukautta". Se, miten tämä johtuisi uudesta "Ritusta", ei lausunnosta selviä.
6. Ota tästä sitten selvää! Ulkopuolisen on toimittajan jutun tai laamannin jokseenkin epämäräisen lausunnon perusteella vaikea päätellä, mistä epäkohdat ja viivästykset oikeastaan johtuvat, tuomion antajista eli tuomareista vai uudesta järjestemästä eli siitä peijakkaan "Ritusta". Ehkäpä joku käräjätuomari tai muu asiaa todella tunteva voisi valaista asiaa hieman tarkemmin?
7. Helsingin käräjäoikeuden laamanni ja sen osastonjohtajat näyttävät haluavan vierittää syyn "linareissujen lykkäytymisiin" eli tuomioiden antamisessa ilmeneviin viivästyksiin yksinomaan Ritu-järjestelmän kehittäjälle ja ylläpitäjälle eli oikeusministeriölle. Ritu-kehittämishanketta varten pantiin vuonna 2012 pystyyn laaja organisaatio, jonka ohjaustyhmä jaettiin kahtia eli johtoryhmään ja toisaalta sisältö- ja muutoshallintaryhmään. Näissä ryhmissä on ollut OM:n virkamiehiä, tuomareita ja muuta virkamieskuntaa rutosti, koko hankkeen napamiehenä on toiminut oikeusministeriön hallitusneuvos Heikki Liljeroos. Kehittämishankkeen tavoitteet ja tehtävät ilmenevät tästä.
8. Hallitusneuvos Liljeroos ei kuitenkaan halunnut ottaa ongelmia täysin oikeusministeriön piikkiin, sillä hänen mukaansa itse järjestelmässä olisi ainoastaan "pieniä viilauksen tarpeita". Ongelmat johtuvat Liljeroosin mukaan suurimmaksi osaksi järjestelmää käyttävästä henkilöstöstä, joka ei ole kaikissa käräjäoikeuksissa valmistautunut riittävän hyvin uuden järjestelmän käyttöönottoon. Tästä taas kantavat vastuun käräjäoikeuksien päällikkötuomarit, Helsingissä siis laamanni Takkunen. Kun Ritun kehittämiseen on osallistunut tuomareita myös käräjäoikeuksista samoin kuin käräjäsihteereitä, vaikuttaa hieman oudolta, ettei järjestelmän käyttämisessä nyt havaittuja puutteita ole sunnitteluvaiheessa osattu ottaa huomioon.
9. Tässä sitä siis ollaan! Jo kauan sitten aikansa eläneen asiankäsittelyjärjestelmän (Sakari 1980-luvulta) uudistusta on odoteltu vuosikausia. Sitten kun Sakari vihdoin ja viimein saadaan korvatuksi Ritulla, niin ilmenee, että eihän tämä Ritukaan toimi kunnolla! Tämä on kovin tuttua valtionhallinnon tietoteknikkauudistuksista puhuttaessa. Ritun kehittäminen on maksanut tähän mennessä jo kuusi miljoonaa euroa, mitta "pientä laittoa" se tuntuu edelleen vaativan. Järjestelmää on kuulemma tarkoitus "kehittää edelleen" ensi vuonna. Sillä välin ministeriö ja käräjäoikeuden tuomarit kiistelevät keskenään siitä, mistä Ritun ongelmat oikein johtuvat.
10. Itse en oikein jaksa uskoa, että Ritu-järjestelmä yksin voisi viivästyttää rikostuomioiden antamista niin merkittävällä tavalla kuin Ylen uutisjutussa annetaan ymmärtää. Pohjois-Suomen käräjäoikeuksissa on valitettu lähinnä sitä, että Ritu pakottaisi tuomareita kirjoittamaan kaikki tuomiot kaavamaisesti, joka ei aina ole käsillä olevan jutun kannalta tarkoituksenmukaisin tapa, sen sijaan järjestelmästä ei ole väitetty aihautuvan viivästymistä tuomioiden antamisessa. Aiheutuisiko järjestelmästä ongelmia lähinnä vain sellaisissa tapauksissa, joissa tuomion antamista lykätään päääsittelyn päättymisen jälkeen viikko- tai jopa kuukausikaupalla eli kansliatuomio-tapauksissa? Tuollainen käytäntöhän meille on valitettavasti päässyt vallalle lähestulkoon kaikissa hiemankin laajemmissa asioissa ja riita-asioiden lisäksi myös rikosjutuissa. Selvää joka tapauksessa on, että Ritu-järjestelmä ei estä hyvin perusteltujen ratkaisujen laatimista.
maanantai 23. joulukuuta 2013
812. Tuomareiden perusosaamisessa vakavia puutteita
1. Satakunnan käräjäoikeuden Ulvila-jutun tuomion perustelut osoittivat, että tuomioistuinten todistusharkinnassa (näytön arvioinnissa) ja tuomion perustelemisessa on pahoja puutteita ja virheitä. Todistusharkintaa ei osata tai väliteä jäsentää ja analysoida huolellisesti, oleellisia seikkoja ja todisteita ei osata erotella epäolennaisista, tuomioistuin ei tiedä, mitä sanonta "varteenotettava (järkevä) epäily" itse asiassa tarkoittaa ja tuomion perusteluista, joissa esitettyä näyttöä kyllä selostetaan (täysin turhaan) kymmeniä sivuja ummet ja lammet, ilmenee, että yksittäisten todisteiden ja kokonaisnäytön arviointi on puutteellista ja yksipuolista ja kaiken huipuksi tuomion perustelut saattavat olla "yhtä mössöä", josta argumentoinnin punaista lankaa on hyvin vaikea löytää.
2. Viime viikon lopulla annetuista kahdesta KKO:n ratkaisusta, joissa on kysymys näytön arvioinnista seksuaalirikosjutuissa (KKO 2013:96 ja 97), ilmenee, että vaikeita näyttökysymyksiä ei perustella alemmissa tuomioistuimissa riittävän huolellisesti ja jäsennellysti. Todistusharkinnassa saatetaan melskata yksinomaan faktojen ja todisteiden kimpussa, mutta näytön arvioinnissa ei kiinnitetä riittävää huomiota kokemussäänntöihin eikä hoksata, että näytön riitävyyden arvioinnissa on kysymys ao. oikeusnormien tulkinnasta. Näytön arvioinnin loppukaneetiksi lätkäistään ikään kuin vanhasta muistista tai muodon vuoksi fraasi "ei jää varteenotettavaa epäilyä", mutta ei ymmärretä eikä välitetä selvittää, mistä mainitussa lauseessa oikeastaan on kysymys eli mitä mainittu epäily on ja miten se suhtautuu muuhun näytön arviointiin. Hypoteesimetodia, josta varteenotettavan epäilyn arviointi on osa, ei tunneta lainkaan.
3. Kaiken huippuna on tänään annettu korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2013:98, josta ilmenee, että myös tuomarin prosessinjohdossa on pahoja puutteita, myös hovioikeudessa! Tuomarit ovat kyllä omasta mielestään kysyvinään asianosaislta epäselvää asiaa, mutta tekevät sen niin vaisusti ja ympäripyöreästi, ettei asianosainen itse edes hoksaa, mitä tuomarit ajavat takaa ja missä takoituksessa! Toisin sanoen tuomarin prosessinjohto, josssa informointi ja kysymykset ovat ratkaisevassa roolissa, on aivan liian "nynnyä" ja varovaista.
4. Vaikka laissa on annettu säännöksiä prosessinjohdon tarkoituksesta ja sisällöstä, niitä ei läheskän aina noudateta, vaan tuomarit heittäytyvät passiivisiksi ja vain "urahtelevat" jotain asianosaisille käsittämätöntä korokkeeltaan ja tuomarinpöytänsä takaa. Kuten korkein oikeus on useissa ratkaisuissaan katsonut, tuomioistuimella on velvollisuus huolehtia siitä, että asianosaisten vaatimukset ja niiden perusteet tulevat selvitetyiksi ja että asia tulee perusteellisesti käsitellyksi. Jos oikeudenkäynnin kohdetta koskeva asianosaisen esitys on epäselvä tai puutteellinen, tuomioistuimella on kyselyvelvollisuus (muun muassa KKO 2012:18 kohta 7, KKO 2010:40 kohta 18, KKO 2010:9 kohta 5). Oikeudenkäymiskaaren säännöksistä ja edellä mainituista Korkeimman oikeuden ratkaisuista ilmenevin tavoin tuomioistuimen velvollisuutena on huolehtia siitä, ettei tuomioistuimelle ja oikeudenkäynnin asianosaisille jää epäselväksi, mitä asianosaiset yhtäältä vaatimuksillaan ja toisaalta niihin antamillaan vastauksilla tarkoittavat.
5. On huomattava, että tuomioistuimen velvollisuutena on, kuten KKO on tänään antamassaan päätöksessä todennut, kyselymahdollisuuttaan käyttäen selventää asianosaisten vaatimuksiin liittyvät epäselvyydet myös silloin, kun vaatimus kohdistuu rikosasian vastaajaan eli syytettyyn. Tuomioistuimen on tällöin turvattava vastaajan puolustautumismahdollisuudet varaamalla tälle riittävästi aikaa vastata täsmennettyihin vaatimuksiin.Syytetty ei siis ole tässä suhteessa missään erityisasemassa tai "suojelun" tarpeessa. Eri asia on, jos tuomari tähtäisi prosessinjohdollaan siihen, että syytteen tueksi esitettäisiin uutta näyttöä, sellainen prosessinjohto on kiellettyä.
6. Ratkaisussa KKO 2013:98 selostetussa tapauksessa juttu on jouduttu palauttamaan lähes koko laajuudessaan takaisin hovoikeuteen, kun hovioikeuden tuomarit olivat laiminlyöneet asian selvittämiseksi tarvittavan prosessinjohdon ja kyselyvelvollisuutensa.
7. Kaikki nämä tapaukset ja ratkaisut sekä monen monet aiemmin sattuneet tapaukset, joista osaa on tässä blogissa käsitelty, osoittavat selvääkin selvemmin, millaisia vakavia puutteita meillä jatkuvasti ilmenee kaikkein olennaisimmissa tuomarin tehtäviä koskevissa kysymyksissä. Olen itse aina korostanut, myös tuomarina toimiessani, että tuomarin tärkeimmät tehtävät prosesissa ovat a) prosessinjohto, nimenomaan aineellinen prosessinjohto, ja b) tuomion perusteleminen. Niihin tuomarin pitäisi erityisesti keskittyä. Jos näissä kohdissa on vakavia puutteita, kuten edellä mainituista tapauksista ilmenee, niin silloin on kyllä piru merrassa! Uhattuna ei ole vain yhden Anneli Auerin vaan myös hyvin monen muun ihmisen oikeusturva.
8. Miten saada hyvä tuomarintyö kunniaan ja takaisin oikeille raiteille? Kas, siinäpä kysymys, jota kannattaa miettiä ja sulatella myös joulunpyhien aikaan. Korkein oikeus kyllä osaa asiat, mutta miksi kymmenet ennakkopäätökset esimerkiksi näytön arvioinnista, prosessinjohdosta ja tuomion perustelemisesta eivät "uppoa" ja tehoa käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomareihin vaan valuvat kuin vesi hanhen selästä? Jos ennakkopäätösten oikeusohjeita ja opastusta ei käytännössä noudateta, menevät prejudkaatit kyllä suurimmaksi osaksi hukkaan.
2. Viime viikon lopulla annetuista kahdesta KKO:n ratkaisusta, joissa on kysymys näytön arvioinnista seksuaalirikosjutuissa (KKO 2013:96 ja 97), ilmenee, että vaikeita näyttökysymyksiä ei perustella alemmissa tuomioistuimissa riittävän huolellisesti ja jäsennellysti. Todistusharkinnassa saatetaan melskata yksinomaan faktojen ja todisteiden kimpussa, mutta näytön arvioinnissa ei kiinnitetä riittävää huomiota kokemussäänntöihin eikä hoksata, että näytön riitävyyden arvioinnissa on kysymys ao. oikeusnormien tulkinnasta. Näytön arvioinnin loppukaneetiksi lätkäistään ikään kuin vanhasta muistista tai muodon vuoksi fraasi "ei jää varteenotettavaa epäilyä", mutta ei ymmärretä eikä välitetä selvittää, mistä mainitussa lauseessa oikeastaan on kysymys eli mitä mainittu epäily on ja miten se suhtautuu muuhun näytön arviointiin. Hypoteesimetodia, josta varteenotettavan epäilyn arviointi on osa, ei tunneta lainkaan.
3. Kaiken huippuna on tänään annettu korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2013:98, josta ilmenee, että myös tuomarin prosessinjohdossa on pahoja puutteita, myös hovioikeudessa! Tuomarit ovat kyllä omasta mielestään kysyvinään asianosaislta epäselvää asiaa, mutta tekevät sen niin vaisusti ja ympäripyöreästi, ettei asianosainen itse edes hoksaa, mitä tuomarit ajavat takaa ja missä takoituksessa! Toisin sanoen tuomarin prosessinjohto, josssa informointi ja kysymykset ovat ratkaisevassa roolissa, on aivan liian "nynnyä" ja varovaista.
4. Vaikka laissa on annettu säännöksiä prosessinjohdon tarkoituksesta ja sisällöstä, niitä ei läheskän aina noudateta, vaan tuomarit heittäytyvät passiivisiksi ja vain "urahtelevat" jotain asianosaisille käsittämätöntä korokkeeltaan ja tuomarinpöytänsä takaa. Kuten korkein oikeus on useissa ratkaisuissaan katsonut, tuomioistuimella on velvollisuus huolehtia siitä, että asianosaisten vaatimukset ja niiden perusteet tulevat selvitetyiksi ja että asia tulee perusteellisesti käsitellyksi. Jos oikeudenkäynnin kohdetta koskeva asianosaisen esitys on epäselvä tai puutteellinen, tuomioistuimella on kyselyvelvollisuus (muun muassa KKO 2012:18 kohta 7, KKO 2010:40 kohta 18, KKO 2010:9 kohta 5). Oikeudenkäymiskaaren säännöksistä ja edellä mainituista Korkeimman oikeuden ratkaisuista ilmenevin tavoin tuomioistuimen velvollisuutena on huolehtia siitä, ettei tuomioistuimelle ja oikeudenkäynnin asianosaisille jää epäselväksi, mitä asianosaiset yhtäältä vaatimuksillaan ja toisaalta niihin antamillaan vastauksilla tarkoittavat.
5. On huomattava, että tuomioistuimen velvollisuutena on, kuten KKO on tänään antamassaan päätöksessä todennut, kyselymahdollisuuttaan käyttäen selventää asianosaisten vaatimuksiin liittyvät epäselvyydet myös silloin, kun vaatimus kohdistuu rikosasian vastaajaan eli syytettyyn. Tuomioistuimen on tällöin turvattava vastaajan puolustautumismahdollisuudet varaamalla tälle riittävästi aikaa vastata täsmennettyihin vaatimuksiin.Syytetty ei siis ole tässä suhteessa missään erityisasemassa tai "suojelun" tarpeessa. Eri asia on, jos tuomari tähtäisi prosessinjohdollaan siihen, että syytteen tueksi esitettäisiin uutta näyttöä, sellainen prosessinjohto on kiellettyä.
6. Ratkaisussa KKO 2013:98 selostetussa tapauksessa juttu on jouduttu palauttamaan lähes koko laajuudessaan takaisin hovoikeuteen, kun hovioikeuden tuomarit olivat laiminlyöneet asian selvittämiseksi tarvittavan prosessinjohdon ja kyselyvelvollisuutensa.
7. Kaikki nämä tapaukset ja ratkaisut sekä monen monet aiemmin sattuneet tapaukset, joista osaa on tässä blogissa käsitelty, osoittavat selvääkin selvemmin, millaisia vakavia puutteita meillä jatkuvasti ilmenee kaikkein olennaisimmissa tuomarin tehtäviä koskevissa kysymyksissä. Olen itse aina korostanut, myös tuomarina toimiessani, että tuomarin tärkeimmät tehtävät prosesissa ovat a) prosessinjohto, nimenomaan aineellinen prosessinjohto, ja b) tuomion perusteleminen. Niihin tuomarin pitäisi erityisesti keskittyä. Jos näissä kohdissa on vakavia puutteita, kuten edellä mainituista tapauksista ilmenee, niin silloin on kyllä piru merrassa! Uhattuna ei ole vain yhden Anneli Auerin vaan myös hyvin monen muun ihmisen oikeusturva.
8. Miten saada hyvä tuomarintyö kunniaan ja takaisin oikeille raiteille? Kas, siinäpä kysymys, jota kannattaa miettiä ja sulatella myös joulunpyhien aikaan. Korkein oikeus kyllä osaa asiat, mutta miksi kymmenet ennakkopäätökset esimerkiksi näytön arvioinnista, prosessinjohdosta ja tuomion perustelemisesta eivät "uppoa" ja tehoa käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomareihin vaan valuvat kuin vesi hanhen selästä? Jos ennakkopäätösten oikeusohjeita ja opastusta ei käytännössä noudateta, menevät prejudkaatit kyllä suurimmaksi osaksi hukkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)