Presidentti Niinistö turistiluokassa matkalla Ankaraan.
1. Se, että Suomella menee huonommin kuin pitkiin aikoihin, ei estä tasavallan presidenttiä matkustelemasta jatkuvasti ulkomailla, milloin valtiovierailulla, YK:n yleiskokouksessa ja ties missä
2. Presidentin matkojen anti on ollut hyvin vähäinen. Suomea ei enää oikein noteerata maailmalla, eikä meitä ei hyväksytty pari vuotta sitten edes YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäsenmaaksi. Mutta pääseehän presidentti reissailemaan valtavasti ja poseeraamaan matkoillaan yhteiskuvissa rouvansa kanssa aina Barack Obamaa ja tämän vaimoa myöten. Washingtonin Valkoiseen taloon Niinistö ei kuitenkaan ole saanut kutsua. Esimerkiksi Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves sen sijaan on vieraillut siellä pari kertaa.
3. Mutta Turkin itsevaltias diktaattori Recep Tayyip Erdogan kyllä kutsuu mielellään Niinistön kylään. Erdogan pääsee tiedotustilaisuuksissa kehumaan itseään ja moittimaan vastustajiaan, joista osa on pantu turkkilaisen tavan mukaisesti vankilaan. Tämän viikon maanantaina Sauli Niinistö matkusti Jenni-rouvineen Ankaraan Erdoganin vieraaksi.
4. Matkan virallinen osuus kestää kaksi päivää, eilen ja tänään. Tänään retkikunta siirtyy Istanbuliin, jossa pidetään tavanmukaisen tylsä maiden taloussuhteita käsittelevä seminaari, se on riesa, jonka anti on Suomelle ollut viime aikoina lähes pyöreä nolla. Ulkomailta Suomeen ei haluta enää ehdä suurempia sijoituksia, eikä Turkki ole tässä suhteessa poikkeus.
5. Sauli Niinistön mukana Turkkiin matkusti tyypillisen harmaa yritysjohtajista koostuva valtuuskunta elinkeinoministeri Olli Rehnin johdolla. Rehn tuli komissaarina tunnetuksi intomielisenä Turkin ystävänä, joka ajoi ponnekkaasti Turkin EU-jäsenyyttä, mutta huonosti sanotulle tavoitteelle kävi. Nykyisin juuri kukaan ei enää puhu vakavasti Turkin EU-jäsenyydestä.
6. Yksinvaltias Recep Erdogan otti Niinistön vastaan näyttävin menoin, joihin kuului hevossaattue, Maamme-laulu - lentokentällä tosin liput olivat puolitangossa 10.10. Ankarassa sattuneen terrori-iskun johdosta - kunnianlauksia, kunniavartioita ja Erdoganin itselleen rakennuttama valtava palatsi, jossa on 1 150 huonetta ja jonne Niinistö ja rouva Haukio majoitettiin. Suomessa ylitti uutiskynnyksen - tämä on hyvin tavanomaista kun minkäänlaisia kunnon uutisia ko. matkoilta ei ole odotettavissa - Niinistön heitto, että toivottavasti hän ei eksy palatsin lukemattomilla käytävillä ja että hän tarvitsisi kenties kompassin. Niinistön keskusteluissa Erdoganin ja Turkin pääministerin kanssa kosketeltiin hyvin tavanomaisia asioita, eli "Suomen ja Turkin erinomaisia kahdenvälisiä suhteita , "kansojemme ystävyyttä", pakolaistilanntta, Syyrian kriisiä ja Turkin suhteita EU:hun. Niinistö ei tietenkään voinut luvata turkkilaisille viisumivapautta - kukaan ei sellaista kuvitellutkaan - mutta "erilaisia yhteistyömuotoja Euroopan jaTurkin kanssa on kuitenkin kehitettävä; ah miten "rakentavaa".
7. Presidenttien tiedotustilaisuudessa eilen Erdogan kehui estottomasti itseään ja vastasi hymyssä suin suomalaistoimittaja Tom Kankkosen esittämään kysymykseen, että "minä en ole mikään diktaattori". Erdoganin "perustelu", jonka mukaan Turkissa eletään demokraattisessa parlamentarismissa, jossa on "rajattomat vapaudet", jollaisia edes monissa EU-maissa ei ole, olisi herättänyt kuulijoissa tietenkin vain hymyilyä ja naurua, mutta noin vakavassa paikassa kukaan ei toki uskaltanut hymyillä. Erdogan on vastikään aloittanut uudelleen kurdeja vastaan suunnatut laajat sotilasoperaatiot. Yksinvaltiuttaan edelleen vahvistaaksen presidentti on hajoittanut maan parlamentin, koska haluaa, että uusissa vaaleissa hänen johtamansa AK-puolue saisi ehdottoman enemmistön. Vajaa vuosi sitten pidetyissä edellisissa vaaleissa Erdogan sai hieman nenilleen, sillä AK ei saanutkaan enemmistöä parlamamenttipaikoista.
8. Niinistö reissu Turkkiin kuuluu sarjaan "jokseenkin turhat valtiovierailut". Olisi voinut odottaa, ettei Niinistö haluaisi matkustaa itsevaltiaan Erdoganin vieraaksi, diktaattorin, joka on aloittanut kurdien vainoamisen uudelleen ja tähtää jatkossa vain omansa asemansa vahvistamiseen. Ei ole varmaa tietoa, mikä järjestö tai porukka aiheutti 10.10. Ankaran kahdessa pommi-iskussa parin sadan ihmisen kuoleman ja useiden satojen vammautumisen. Erdoganin hallinto syyttäää Isistä tai kurdien terroristeja, mutta Turkissa on paljon niitäkin, jotka epäilevät, että Erdoganin oma hallinto olisi iskujen takana. Iskut tapahtuivat, kun oppositio ja kurdit olivat aloittamassa mielenosoitusmarssiaan.
9. Sauli Niinistö matkalla päähuomio on kiinnittynyt esimerkiksi Helsingin Sanomissa siihen, että Niinistö istui menomatkalla hetken turistiluokassa vastaten toimittajan kysymyksiin. Suomeen ja maailmalle levitettiin lehtikuvaa (ks. yllä) tapauksesta ja presidentin menettelyä ja kansanomaisuutta päiviteltiin ja ihasteltiin mediassa suureen ääneen: Ajatella, että Suomen presidentti on niin kansanomainen, että haluaa matkustaa jopa valtiovierailulle lentokoneen turistiluokassa! Hesari otti Niinistön "tempauksesta" kaiken mahdollisen irti ja kertoi eilen, miten myös turkkilaiskoneen stuertit olivat koneen takaosassa ihmetelleet presidentin tulemista turistiluokkaan ja supatelleet toisilleen, että "Turkissa tällaista ei tapahtuisi ikinä".
10. Kuten Hesarin jutusta ilmenei, presidentin istuminen turistiluokassa oli vain Niinistölle ominainen tapa ja keino tavoitella kansanomaisuutta ja -suosiota. Hän piipahti turisti- eli karvalakkipuolella vain hetkeksi, jotta Hesarin toimittajalla oli tilaisuus esittää hänelle muutama sinänsä täysin yhdentekevä Turkin matkaa koskeva kysymys. Todellisuudessa Niinistö rouvineen matkusti bisnesluokassa, samoin tekivät edellä mainittu liikemiesvaltuuskunta ja Olli Rehn. Niinistön vieressä kuvassa ei istu rouva Jenni Haukio, vaan Turkkiin lomamatkalle menossa ollut Miila Tamsi, jonka aviopuoliso Arto Tamsi luovutti Niinistölle oman paikkansa, jottei presidentin olisi tarvinnut haastattelun aikana seistä käytävällä.
11. Yllä olevasta lehtikuvasta näkyy, että Sauli Niinistö on tällä hetkellä aika "hyvässä lihassa". Olisiko rullaluistelu jäänyt kesällä vähemmälle harrastukselle ja kiloja kertynyt runsailla ulkomaan reissuilla hieman liikaa? Myös Turkista otetusta tv-kuvasta saattoi todeta, että presidentille on kertynyt ylimääräisiä kiloja.
1. Valtakunnassa on äskettäin täytetty ja täytetään myös lähiaikoina korkeita virkapaikkoja.
2. Blogijutussa 967 viikko sitten koskettelin kysymystä, kenestä tulee "uusi Koskelo" eli KKO:n seuraava presidentti. Asia on käytännössä jo ratkaistu, sillä oikeusneuvosten lähetystö kävi varta vasten Turussa pyytämässä, että sikäläisen hovioikeuden presidentti Timo Esko ilmoittautuisi virkaan. Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, Timo Esko tullaan myös nimittämään ko. virkaan ja hänen kilpahakijansa Mikko Könkkölä saa jäädä edelleen hoitamaan hommaansa Helsingin hovioikeuden presidenttinä.
3- Äskettäin täytettiin myös Suomen Kuntaliiton toimitusjohtajan paikka. Tuo täyspoliittinen virka kuului kokoomukselle ja sen sai entinen ministeri ja kansanedustaja Jari Koskinen, maanviljelijä Hämeestä. Virkaa haki myös kokoomuksen ex-kansanedustaja Kimmo Sasi (63), joka ei kuitenkaan pärjännyt Koskiselle; Sasi putosi kevään vaaleissa eduskunnasta, jossa hän oli ollut yhtäjaksoisesti vuodesta 1983.
4. Juuri nyt on täytettävänä eduskunnan pääsihteerin virka, jota pidetään valtakunnan merkittävimpänä julkisena virkatehtävänä. Pääsihteerin palkka tosin ei ole mitenkään päätä huimaava, sillä se on vain 12 530 euroa kuukaudessa, siis yhtä suuri kuin KKO:n presidentillä. Tuo määrä on kuitenkin pikku summa, jos sitä vertaa suuryritysten pomoille maksettaviin palkkoihin ja optioihin, joiden nostama palkka saattaa helposti nousta 40-50 000 euroon kuussa. Mitä huonommin joillakin outokummuilla, sellutehtailla, elinkeinoelämän järjestöillä tms. yhtiöillä tai elimillä menee ja mitä enemmän työväkeä yhtiöt panevat pihalle, sitä enemmän liksaa niiden pää- ja toimitusjohtajillle maksetaan. Tämä on vakiintunut maan tapa, ei siinä mitään outoa ja ihmeellistä ole.
5. Seppo Tiitinen (kesk) on juristi, joka on johtanut pääsihterinä eduskunnan hallintoa ja virkakuntaa vuodesta 1992, tätä ennen hän oli kaksi vuotta (1990-92) eduskunnan apulaispääsihteerin virassa. Vuosina 1978-1990 Tiitinen toimi Supon päällikkönä, johon virkaan hänet nimitti toinen kepulainen juristi eli Urho Kekkonen. Vuoden vaihteessa Tiitisen siirtyy eläkkeelle, sillä hän täyttää joulukuussa 68 vuotta. Seppo Tiitisen nimi jää historiaan Tiitisen listasta. Se on Supon Länsi-Saksan turvallisuuspalvelulta vuonna 1990 saama ja Supon kassakaappiin talletettu nimilista suomalaisista henkilöistä, joiden epäillään olleen yhteydessä Suomessa toimineeseen Itä-Saksan turvallisuuspalvelu Stasin edustajiin.
6. Hakuaika pääsihteerin virkaan päättyi tänään tasan kello 12. Virka kiinnosti kovasti, sillä hakemuksensa jätti 26 Suomen kansalasta. Virkaan valittavalta edellytetään korkeakoulututkintoa, mieluiten juristin koulutusta, jolla on hyvä tuntemus eduskuntatyöstä ja käytännössä osoitetut johtamistaidot. Hakemuksensa jättäneiden joukossa on tästä huolimatta myös kaksi lähihoitajaa, sähköinsinööri, kaksi tradenomia, kasvatustieteiden maisteri, pari valtiotieteen maisteria ja yksi talonrakentaja; kaksi hakijaa ei ole ilmoittanut ammattiaan tai koulutustaan.
7. Varteenotettavia hakijoita joukossa näyttäisi olevan kymmenkunta. Heidät voidaan jakaa kahteen ryhmään, eli a) eduskunnan sisällä ja b) sen ulkopuolella oleviin hakijoihin.
Eduskunnan virkakunnasta pääsihteerin virkaa ovat hakeneet (suluissa hakijan ikä) apulaispääsihteeri Timo Tuovinen (57), hallintojohtaja Pertti Rauhio (52), turvallisuusjohtaja Jukka Savola (60), lainsäädäntöjohtaja Maija-Leena Paavola (59), EU-sihteeristön päällikkö Peter Saramo (59), valiokuntaneuvos Ossi Lantto (62) ja valiokuntaneuvos Eila Mäkipää (60).
8. Varsin kokenutta joukkoa siis. Koska kysymyksessä on läpeensä poliittinen virka, johon valittavalta edellytetään tietyn puolueen jäsenyyttä, on syytä mainita, että edellä mainituista keskustalaisia ovat ainakin Savola ja Lantto, demareita puolestaan Tuovinen ja Rauhio, Saramo lienee rkp-läinen. Vahvoja kandidaatteja virkaan voisivat olla lähinnä Timo Tuovinen ja Pertti Rauhio, muilla ei liene mahdollisuuksia. Kummallakin on pitkä kokemus eduskunnan viroista. Apulaispääsihteeri on eduskunnan toiseksi korkein virkamies, joka toimii pääsihteerin sijaisena ja suuren valiokunnan sihteerinä. Se, että eduskunnassa on selvä porvarienemmistö, heikentää kuitenkin Tuovisen ja Rauhion mahdollisuuksia. Rauhio on naimisissa Sdp:n kansanedustajan Tytti Tuppuraisen kanssa, pari tapasi toisensa eduskunnassa, jonne Tuppurainen valittiin ensimmäisen kerran 2011.
9. Entä sitten eduskunnan ulkopuoliset varteenotettavat hakjat? Heihin kuuluvat Supon vt. päällikkö Antti Pelttari (50), UM:n osastopäällikkö Jukka Salovaara (47), VM:n budjettipäällikkö Hannu Mäkinen (60), valtiosihteeri Jari Partanen (49) ja ex-kansanedustaja Kimmo Sasi (63). Pelttari ja Sasi ovat kokoomuslaisia, Mäkinen demari ja Partanen kepulainen; keskustaa lähellä lienee myös Jukka Salovaara. Kaikki muut paitsi Jukka Salovaara ovat juristeja.
10. Pätevin olisi ehkä Kimmo Sasi, joka on ollut yhtämittaa kansanedustajana 32 vuotta ja toiminut pariin otteeseen myös ministerinä. Sasin heikkoutena vaalissa on kuitenkin melko korkea ikä ja se, että useimmat kansanedustajat - Ben Zyskowiczia (kok) lukuun ottamatta - eivät välttämättä haluaisi nähdä poliitikko Sasia istumassa täysistuntosalin korokkeella puhemiehen vieressä. Valituksi ei taida tulla liioin kokoomuksen Antti Pelttari, sillä luultavaa on, etteivät kansanedustajat hevin haluasi saada Seppo Tiitisen jälkeen toista Supon miestä pääsihteeriksi.
11. Tiedetään, että keskustapuolue haluaa pääsihteeriksi oman miehensä, jolloin valinta kallistunee Jari Partaseen. Hän on suurelle yleisölle täysin tuntematon, mutta jonka kepupoliitikot tuntevat sitäkin paremmin. Partanen on toiminut koko uransa poliittisissa tehtävissä, kuten esimerkiksi pariin otteeseen Seppo Kääräisen ja kerran ministeri Paula Lehtomäen avustajana, samoin kuin erilaisissa keskustapuoleen eduskuntaryhmän tehtävissä. Sipilän hallituksen tullessa valtaan Partasesta leivottiin valtioneuvoston kanslian valtiosihteeri, nyt hän toiminee liikenne- ja viestintäministeriön valtiosihteerinä. Partanen valmistui juristiksi 1999 Lapin yliopistosta, vasta 33-vuotiaana, mutta valmistui kuitenkin. Jari Partasen nimi tai kasvot eivät jääneet minun mieleeni yliopistolla, mutta hän ei olekaan suorittanut syventäviä opintojaan prosessioikeudesta.
12. Itse en ole yhtään innostunut poliittisista viroista ja virkanimityksistä - myös eduskunnan kaikki valiokuntaneuvosten virat jaetaan suurimpien eduskuntaryhmien kesken, mikä tuntuu suorastaan masentavan typerältä - mutta eduskunnan pääsihteerin tehtävä on sellainen homma, johon poliittisesti sitoutumattomilla hakijoilla ei ole mahdollisuutta päästä. Olisi toki toivottavaa, ettei pääsihteeriksi valittaisi kahta kepulaista peräkkäin, mutta minkäs teet, kun keskusta sattuu olemaan juuri nyt eduskunnan suurin puolue. Pääsihteerin valintaa valmistelee eduskunnan kansliatoimikunta, johon kuuluu kolmen puhemiehen lisäksi neljä eduskunnan valitsemaa kansanedustajaa, eli Markus Lohi (kesk), Anne Louhelainen (ps), Sinuhe Vallinheimo (kok) ja Eero Heinäluoma (sd). Hallituspuolueet yhdistänevät vaalissa todennäköisesti voimansa ja pitävät huolen siitä, ettei pääsihteeriksi valita opposition eli tässä tapauksessa demareihin kuuluvaa hakijaa.
13. Veikkaukseni on, että uudeksi pääsihteeriksi valitaan Jari Partanen (kesk). Pari asioita yleensä tuntevaa juristia on tosin maininnut minulle, että keskusta saattaisi suostua myös siihen - jos esimerkiksi hallituspuolueet eivät pääsisi yksimielisyyteen Jari Partasen valinnasta - että pääsihteeriksi tulisi Jukka Salovaara. Hän ei ole juristi, mutta hänen isänsä on keskustaa lähellä oleva entinen suurlähettiläs. Miksi UM:n palveluksessa oleva Salovaara olisi muutoin edes hakenut eduskunnan pääsihteerin virkaa, jollei hänelle olisi kulisseista vinkattu, että hänellä saattaisi olla hyvä mahdollisuus tulla valituksi? Jukka Salovaaran valinta olisi kuitenkin suuri yllätys.
14. Pitäisikö edukunnan pääsihteerin virka muuttaa määräaikaiseksi eli neljä vuotta kestäväksi tehtäväksi? Tätä puoltaisi se, että kysymyksessä on poliittinen virkanimitys ja että eduskuntapuolueiden voimasuhteet saattavat vaalikausittain herkästi muuttua. Tämä olisi minusta kannatettava uudistus. Pääsihteerin viranhoidosta voitaisiin ryhtyä maksamaan kunnon palkkaa, esimerkisi 30 00 euroa kuukaudessa, jotta hakijoiksi saataisiin todella päteviä ja myös poliittisista puolueista riippumattomia hallinnon asiantuntijoita ja johtamistaitoisia ihmisiä.
1. Käräjäoikeus antoi tänään tuomion Helsingin Meilahdessa elokuussa sattuneesta pyöräilijän kuolemantapauksesta. Syttäjä oli vaatinut jutussa vähintään kahdeksan vuoden vankeusrangaistusta henkilöautoa kuljetttaneelle 35-vuotiaalle miehelle, jonka hän katsoi syyllistyneen tappoon, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja liikennepakoon.
2. Onnettomuus tapahtui 12.8., jolloin 66-vuotias miespuolinen polkupyöräilijä ja syytetyn kuljettama henkiläauto olivat matkalla samaan suuntaan Tukholmankatua kohti Mannerheimintien risteystä. Syytteen mukaan autoa (Saab 9 000 Sedan) ajanut mies oli kiihdyttänyt pyöräilijän ohitse, kiilannut tämän eteen ja tehnyt tahallisen äkkijarrutuksen. Tämän seurauksena pyörää ajanut mies oli lentänyt ohjaustangon yli pää edellä katuun ja kuollut seuraavana päivänä sairaalassa saamiinsa vammoihin. Pyöräilijällä todettiin sairaalassa aivoruhje ja selkäytimen vamma. Pyöräilijällä ei ollut kypärää. Autoilija oli kaasuttanut välittömästi pois tapahtumapaikalta Mannerheimintietä pitkin, mutta poliisi sai hänet kiinni seuraavana päivänä. Hänet vangittiin 15.8. epäiltynä aluksi todennäköisin syin surmasta (RL 21: 3), joka on tappoa lievempi henkirikos. Juttua tutkinut poliisi kovensi rikosnimikkeen myöhemmin tapoksi.
3. Autoilija kiisti syytteen. Hän väitti, ettei ollut ajanut ko. päivänä autollaan Tukholmankadulla eikä myöskään käynyt tapahtumapaikalla. Hän myönsi kuitenkin autoilleensa tapahtuma-aikana muutaman sadan metrin päässä turmapaikasta.
4. Käräjäoikeus (pj. tuomari Maritta Pakarinen) ei pitänyt syytetyn mainittua väitettä uskottaväna. Oikeuden mukaan miehen osallisuudesta tekoon todistivat silminnäkijöiden kertomukset autosta ja se, että mies oli myöntänyt olleensa turma-aikana ajamassa ko. autollaan onnettomuuspaikan lähellä. Todistajat tunnistivat äkkijarrutuksen tehneen Saab 9 000 -auton ja yksi todistajista muisti auton rekisterinumeron yhtä numeroa vaille oikein. Käräjäoikeus perusti näyttöä koskevan ratkaisunsa suurimmaksi osaksi juuri todistajien kertomuksiin.Turmasta oli saatu myös valvontakamerakuvaa, mutta kamera oli ollut aika kaukana tapahtumapaikasta ja sen tallentama kuva oli liian epäselvä, jotta yksinomaan sen perusteella olisi voitu tehdä riittävän tarkkoja johtopäätöksiä tapahtumista.- (Todistajat olivat nähneet tapahtumat takaapäin, minkä voisi otaksua heikentävän heille syntyneiden mielikuvien luotettavutta. Lisäksi tapausta on käsitelty runsaasti mediassa - somesta puhumattakaan - ja tavalla, jossa autoilijan menettely on jyrkästi tuomittu eli sitä on kritisoitu sangen voimakkain sanakääntein)
5. Oikeuden perustelujen mukaan autoilija oli ensin Tukholmankadulla ohittanut 66-vuotiaan pyöräilijän läheltä, jolloin tämä oli näyttänyt autoilijalle keskisormea. (Tukholmankadulla ei ole ko. kohtaa pyörätietä, vaan pyöräilijät joutuvat ajamaan ajoradalla autojen rinnalla) Mannerheimintien risteyksessä pyöräilijä ja syytetyn kuljettama auto olivat pysähtyneet liikennevalossa ja lähteneet valojen vaihduttua kääntymään oikealle Mannerheimintielle, auto pyöräilijän takana. Pian tämän jälkeen syytetyn auto oli uudelleen ohittanut pyöräilijän, kiilannut tämän eteen ja tehnyt oikeuden mukaan tahallaan äkkijarrutuksen, jolloin pyöräilijä oli lentänyt ohjaustangon yli asvalttiin ja saanut kuolemaan johtaneet vammansa. Käräjäoikeuden mukaan pyöräilijä oli auton äkkijarrutuksen johdosta törmännyt auton takaosaan; autosta ei tosin ole löytynyt törmäysjäkiä. - Pyöräijän suistuminen katuun on voinut aiheutua myös siitä, että hän on joutunut suorittamaan autolijan kiilaamisen vuoksi äkillisen jarrutuksen.
6. Oliko autoilijan menettelyssä kysymys tahallisesta taposta vai tuottamuksesta, tarkemmin sanottuna törkeästä kuolemantuottamuksesta? Tahallisuusarvioinnissa on kyse siitä, mitä tekijä on teon hetkellä mieltänyt tai tahtonut varsinkin teon seurauksen suhteen. Tahallisuudesta ja tuottamuksesta on kirjoitettu rikosoikeudessa paljon. Mieleen palautuvat 60-luvun opinnot ja Brynolf Honkasalon oppikirjoissa selitetyt termit dolus determinatus (tarkoitettu tahallisuus), dolus directus (varmuustahallisuus) ja tahallisuuden hankalin osio eli dolus eventualis (tahallisuuden alin aste). Honkasalon kirjoissa painotettiin dolus eventualisin osalta tekijän tahdon suuntautumista, mutta nyttemmin pääpaino tahallisuuden ja tuottamuksen rajanvedossa pannaan yleensä mieltämisen todennäköisyysasteeseen, eli etenkin siihen, onko rikollisen teon seuraus, esimerkiksi juuri kuolema, ollut tekijän tieten teon varsin todennäköinen seuraus.
7. Vuonna 2003 rikoslakiin otetun (seuraus)tahallisuutta koskevan määritelmän mukaan teko on tahallinen, jos tekijä on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen (esimerkiksi kuoleman) taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä (RL 3:6). Seuraus on aiheutettu tahallisesti myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä. Tekijän menettely on sen sijaan (vain) tuottamuksellista eli huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan (RL 3:7).
8. Käräjäoikeus päätyi ko. jutussa siihen, että autoilijan syyksi ei voida lukea tahallista tekoa eli tappoa, vaan ainoastaan huolimaton eli tuottamuksellinen teko, jota kokonaisarvostelun perusteella pidettiin törkeänä (törkeä kuolemantutottamus). Oikeuden mukaan syytetyn on täytynyt etukäteen ymmärtää, ettei pyöräilijä ehdi väistää tai jarruttaa, vaan törmää hyvin todennäköisesti äkkijarrutuksen tehneeseen autoon ja että tämän seurauksena aiheutuu todennäköisesti pyöräilijän vakava loukkaantuminen. Kyse ei kuitenkaan ollut tahallisesta henkirikoksesta eli taposta, koska autoilija ei ollut tarkoittanut aiheuttaa pyöräilijän kuolemaa eikä hän ollut ymmärtänyt sitä todennäköisesti seuraukseksi toiminnastaan. Kuolema oli siinä määrin ennalta-arvaamaton ja yllättävä seuraus, että tekijän tahallisuus ulottui vain ruumiinvammojen aiheuttamiseen.
9. Minusta käräjäoikeus on osunut teon syyksilukemisessa oikeaan. Jotkut rikosoikeusoppineet (esim. emeritusprofessori Raimo Lahti Yle Uutisissa ja professori Matti Tolvanen HS:ssa) ovat ehtineet suositella, että syyttäjä valittaisi tuomiosta tarvittaessa korkeimpaan oikeuteen asti, jotta tapauksesta saataisiin ennakkopäätös. Mikäpäs siinä, mutta itse pidän kyllä selvänä, että syyksilukemisen osalta käräjäoikeuden ratkaisu ei tulisi ylemmissä oikeusasteissa muuttumaan.
10. Käräjäoikeuden tuomitsema 4,5 vuoden ehdoton vankeusrangaistus tuntuu äkkiseltään varsin ankaralta. Ehkä käräjäoikeus on ajatellut, että kun ei tästä saa tappoa millään "ilveellä", niin tuomitaan nyt sitten tekij'älle edes kunnon rangaistus; tapon yrityksestä ei yleensä tuomita yhtä ankaraa rangaistusta. Törkeästä kuolemantuottamuksesta säädetty maksimirangaistus on kuusi vuotta vankeutta (RL 21:9) ja törkeästä pahoinpitelystä tuomittava minimirangaistus vuosi ja maksimirangaistus 10 vuotta vankeutta (RL 21:6). Raimo Lahti on kannattanut ankaraa rangaistusta, sillä Töölön pyöräturman tuomio on hänen mukaansa "viesti autoilijoille" siitä, että liikenteessä on oltava erityisen varovaisia tilanteissa, joilloin eteen voi tulla "vastaavanlaisia kohtaamisia kevyeen liikenteen kanssa".
11. Kyse on siis rangaistuksen yleisestävän vaikutuksen korostamisesta ja siitä, että mainitunlaiset teot ovat vakavia ja ansaitsevat tulla ankarasti rangaistuksi. Tämä pitää paikkansa, mutta yleisesti ottaen tuomioiden ankaruudella ja kestolla ei ole juuri koskaan ollut käytännössä rikollisuutta estävää vaikutusta. Kaikkialla tuomioistuimissa kautta maapallon tuomitaan joka päivä tuhansia ihmisiä esimerkiksi tapoista, ryöstöistä, varkauksista, petoksista, raiskauksista jne. tuntuviin rangaistuksiin, mutta samaan aikaan kyseisiä rikoksisa tehdään jatkuvasti eli joka tunti ja minuutti. Jollei tehdä, niin mainittuja rikoksia ainakin suunnitellaan ja valmistellaan täyttä häkää. Minusta käräjäoikeuden tuomitseman rangaistuksen korottamiseen ei ole mahdolllisessa valitusvaiheessa aihetta, sen sijaan rangaistuksen vähäinen lieventäminen saattaisi tulla kysymykseen. Se, että pyöräilijä oli näyttänyt vähän ennen turmaa keskisormeaan autoilijalle tai että pyöräilijä ei ollut käyttänyt kypärää, ei ole rangaistuksen lieventämisperuste.
12. Syytetty tuomittiin menettämään valtiolle rikoksentekovälineenä Saab-henkilöauto, jonka syyttäjä on arvioinut 4 000 euron arvoiseksi. Lisäksi hänet määrättiin ajokieltoon, joka päättyy 12.8.2016, eli vain vuodeksi rikoksen tekopäivästä. Ajokiellon menettämisen enimmäisaika on viisi vuotta, joten näyttää selvältä, että tässä kohdin käräjäoikeudelle on sattunut pikku lapsus. Syytetty olisi tullut tuomita 2-3 vuoden pituiseen ajokieltoon.
13. Julkisuudessa on ihmetelty, miksi käräjäoikeus ei määrännyt elokuun puolivälistä lähtien tutkintavakeudessa ollutta tuomittua vangittavaksi, vaan päätti laskea hänet vapaalle jalalle odottamaan mahdollista hovioikeuskäsittelyä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa. Normaalisti tuomioistuin määrää yhtä pitkään vankeusrangaistukseen ja tavallisesti jo kahden vuoden pituiseen rangaistukseen tuomitun syytetyn vangittavaksi tai pidettäväksi edelleen vangittuna. Käräjäoikeuden mukaan päätös perustui siihen, että kysymyksessä on alle viiden vuoden pituisesta vankeusrangaisytuksesta eikä oikeus nähnyt estettä, ettei tuomittu voisi odottaa tuomion täytäntöönpanoa vapaalla. Kokonaisarviossa otettiin käräjäoikeuden mukaan huomion syytetyn terveystilanne ja perhesyyt, joita tuomion perusteluissa ei ole tarkemmin yksilöity, mutta joihin syytetyn puolustus vetosi loppulausunnossaan.
1. Korkeimman oikeuden presidentti vaihtuu ensi vuoden alussa. Nykyinen päällikkötuomari Pauliine Koskelo (59) lähtee niin sanotusti lätkimään hommasta eli siirtyy 1.1.2016 lukien Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomariksi kaudelle, joka kestää yhdeksän vuotta.
2. Juristipiireissä pidetään lähes varma, että Pauliine Koskelo ei tyydy EIT:sssä(kään) rivituomarin tehtävään, vaan tähtää EIT:n presidentiksi. Saa nähdä, miten tavoitteessa käy. Koskelo on palkittu parina kolme viime vuonna mm. parilla kunniatohtoriudella ja vuoden lakimiehen tittelillä. Viime perjantain Lakimiesiiton järjestämässä Tuomaripäivässä hänen kouraansa lätkäistiin ikään kuin läksiäislahjaksi K.J Ståhlberg -mitali.
3. Kenestä uusi KKO:n presidentti? Olen käsitelyt ko. asiaa blogissa lyhyesti jo aiemmin ja veikannut, että vrkaa hakevat ainakin Mikko Könkkölä ja Timo Esko. He ovat molemmat hovioikeuden presidenttejä, Könkkölä Helsingissä ja Esko Turussa. Kumpikin on toiminut aiemmin KKO:n jäsenenä, Könkkölä 2001-2005 ja Esko 2006-2012.
4. Hakuaika päättyi 30.9. Ennustukseni toteutui, sillä sekä Könkkölä että Esko ovat ilmoittautuneet virkaan. He ovat myös viran ainoat hakijat, mikä tarkoittaa sitä, että yksikään KKO:n oikeusneuvoksista ei ollut virasta kiinnostunut. Missä vika, "paska homma" vai mikä? Presidentin palkka ei ole häikäisevän korkea, vain 12 640 euroa kuukaudessa.
5. Mikko Könkkölä ja Timo Esko alkavat olla jo ikämiehiä, sillä molemmat ovat syntyneet vuonna 1952 ja ovat nyt 63-vuotiaita. Kun virassa voi olla 68-vuotiaaksi, jää uuden presidentin virkakausi varsin lyhyeksi eli 4-5 vuoden pituiseksi. Kyse on siis tietyllä tavalla ylimenokauden päällikkötuomarista. Pauliine Koskelosta tuli KO:n presidentti 49-vuotiaana ja Olavi Heinosesta 51 vuoden ikäisenä.
6. Toimittaja Ari Mölsä, hänkin muuten lakimiehiä, on pohtinut valintaa Yle Uutisissa tähän tapaan.
7. Kumpikin hakija on ollut tuomarina KKO:ssa ja hovioikeudessa, hovioikeudessakin ainoastaan päällikkötuomarina. Könkkölä hakeutui KKO:n jäseneksi toimittuaan aiemmin lähes 30 vuotta (1974-2001) oikeusministeriön lainvalmistelijana eli lainsäädäntösihteerinä, lainsäädäntöneuvoksena ja lainsäädäntöjohtajana; sangen tyypillinen hallintoura siis. Samanlaista virkamiesuraa KKO:n jäseneksi eteni myös Pauliine Koskelo, sillä myös hän on toiminut pitkään oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena. Könkkölä pyrki myös oikeuskansleriksi, mutta hävisi Jaakko Jonkalle.
8. Timo Eskolla on Könkkölää monipuolisempi lakimiesura takanaan. Hän toimi ennen oikeusneuvoksen nimitystään reilut 10 vuotta asianajajana, eli hän ei ole esiintynyt oikeussalissa yksinomaan tuomaripöydän takana. Könkkölä on OTK, mutta Timo Esko on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi 1986 kansainvälisen yksityisoikeuden alalta ja ollut yliopistossa assitenttina ja vt. professorina. Esko on toiminut myös Helsingin yliopiston hallintojohtajana (1987-92) ja Defensor Legis -lehden päätoimittajana (1994-2006). Timo Esko tunnetaan ahkerana välimiehenä; kuten tiedämme, KKO:ssa arvostetaan välimiesjuristeja. Kummallakin hakijalla on laaja kielitaito.
9. Lakimiesten keskuudessa molempia kilpahakijoita arvostetaan, tosin hieman eri piireissä. Timo Esko on herrasmies ja hillityn porvarin perikuva. Mikko Könkkölä on räiskyvämpi persoona, joka tunnettiin nuorena juristina vasemmistoradikaalina. Hänet lienee nimitetty OM:n lainsäädäntöneuvokseksi Skdl:n kiintiöstä; 70- ja 80-luvuilla lainsäädäntöneuvoksen virat olivat yleensä jäsenkirjaa edellyttäviä tehtäviä. Mikon isä oli asianajaja Erkki Könkkölä, jonka tapasin istuessani 1968 auskultanttina käräjiä Janakkalan tuomiokunnassa Riihimäellä. Mikon poika Justus on siviilioikeudesta väitellyt OTT, joka on toiminut vuoden verran (2003-2004) lakimiehenä Timo Eskon asianajotoimistossa. Mikko Könkkölä on ottanut hovioikeuden presidenttinä vastaan runsaasti hänelle tarjottuja lainvalmistelutehtäviä - kerran OM:n mies, aina OM:n mies - mikä on saattanut hieman haitata maan suurimman hovioikeuden päällikkötuomarin viranhoitoa.
10. Kumpi hakijoista tulisi valita tehtävään? KKO:n presidentin nimittää tasavallan presidentti valtioneuvoston yleisistunnossa. KKO ei tee virkaesitystä - kuten oikeusneuvoksen nimitysmenettelyssä - vaan asian valmistelu ja esittely valtioneuvostossa kuuluu oikeusministerille. Oikeusministeriö hankkii kuitenkin asiasta KKO:n lausunnon ja tämä lausunto todellisuudessa ratkaisee valinnan - näin tapahtui myös Pauliine Koskelon valinnan yhtyedessä - sillä tuskinpa oikeusministeri Jari Lindströmillä tai valtioneuvostolla on kanttia poiketa lausunnosssa.
11. Tavallisesti varsin luotettavalta taholta olen kuullut, että korkein oikeus on käytännössä epävirallisesti jo ratkaissut kantansa. KKO:n oikeudenneuvoksista koostuva lähetystö - ei siis mikä tahansa karvalakkilähetystö - on nimittäin käynyt Turun hovioikeudessa tapaamassa Timo Eskoa ja pyytänyt, että tämä ilmoittautuisi presidentin virkaan. Käynti tepsi, sillä tämän jälkeen Timo Esko jätti ilmoittautumisensa.
12. Minusta KKO:n jäsenistö on tehnyt oikean valinnan, sillä kyllä minäkin näkisin KKO:n presidenttinä mieluummin Timo Eskon kuin Mikko Könkkölän. Olisi aikamoinen yllätys, jos korkeimman oikeuden sana ja lausunto asiassa ei painaisi, vaan virkaan nimitettäisiin Könkkölä. Tämän jutun otsikosta voitaisiin siis poistaa kysymysmerkki.
13. Timo Eskon suhteellisen lyhyeksi jäävällä kaudella korkeimmassa oikeudessa ei tapahtune merkittäviä muutoksia. Uudella presidentillä ei liene tarvetta aukoa koko ajan päätään ja puuttua tuomioistuinlaitoksen epäkohtiin ja kehittämiseen yhtä räyhäkkäästi kuin edeltäjällään. Sellainen asenne ei edes sovi ylimmän tuomioistumen päällikkötuomarille.
