19. Tekstiviesteillä saa rikkoa kotirauhaa rangaistuksetta (KKO 2008:86)

1. Asiattomien ja häiritsevien tekstiviestien lähettäminen iltaisin ja öisin ei ole rangaistavaa kotirauhan rikkomista. Näin linjasi korkein oikeus (KKO) 12.9.-08 antamassaan ennakkopäätöksessä (KKO 2008:86).

2. Pari vuotta sitten Jari N. pommitti yli kuukauden ajan Kirsti R:ää soittamalla lukuisia puheluita ja lähettämällä lähes päivittäin lukuisia asiattomia tekstiviestejä Kirstin matkapuhelimeen. Suurin osa puheluista oli soitettu ja tekstiviestit lähetetty iltaisin, öisin ja viikonloppuisin eli sellaisina aikoina, jolloin Jari oli tiennyt Kirstin olevan todennäköisesti kotona.

3. Käräjäoikeus ja hovioikeus katsoivat, ettei tekstiviestien lähettäminen täytä rikoslain (RL) 24 luvun 1 §:n 2 kohdassa kriminalisoidun kotirauhan rikkomisen tunnusmerkistöä. Puheluiden soittaminen sen sijaan oli kotirauhan rikkomista, ja tältä osin käräjäoikeus ja hovioikeus, hyläten syytteen tekstiviestien osalta, tuomitsi Jarin sakkorangaistukseen.

4. Korkein oikeus (KKO), jonne syyttäjä valitti, myönsi valitusluvan, tutki asian ja päätyi samaan lopputulokseen kuin alemmat oikeudetkin: tekstiviestien lähettäminen ei täyttänyt kotirauhan rikkomisen tunnusmerkistöä.

5. Mitä sanoo laki asiasta? RL 24 luvun 1 §:n 2 kohdan mukaan kotirauhan rikkomisesta tuomitaan se, joka oikeudettomasti rikkoo toisen kotirauhaa metelöimällä, heittämällä esineitä, soittamalla puheluita tai muulla vastaavalla tavalla.

6. Tapauksessa on kyse siitä, voidaanko tekstiviestien lähettämistä pitää em. lainkohdassa mainittuna "muuna vastaavana" tapana häiritä toisen kotirauhaa. Syyttäjä väitti valituksessaan, että asiattomien tekstiviestien lähettäminen on rinnastettavissa häiritseviin puhelinsoittoihin.

7. KKO:n enemmistö (Tulokas, Kitunen, Mansikkamäki ja Rajalahti) pohti ensin tuomionsa perusteluissa, miten tekstiviestien lähettäminen matkapuhelimesta toiseen oikein tapahtuu.KKO totesi, että tekstiviestin lähettäminen tapahtuu samalla tavalla kuin puhelimella soittaminenkin. Kuitenkaan tekstiviestistä aiheutuva äänimerkki ei ole yleensä soittoäänen tapaan toistuva, eikä yksittäisestä äänimerkistä voida olettaa aiheutuvan sellaista meteliä tai vastaavaa häiriötä, jonka estämiseksi kotirauhan rikkominen on säädetty rangaistavaksi. Tekstiviestin häiritsevyys liittyy usein enemmän sen vastenmieliseksi koettuun sisältöön kuin sanottuun äänimerkkiin, päättelivät oikeusneuvokset.

8. Vähemmistöön jäänyt oikeusneuvos Hidén hyväksyi jutun esittelijän Anne Moilasen varsin perusteellisen mietinnön, jossa tarkastellaan myös tekstiviestin lähettämistä hieman analyyttisemmin kuin enemmistön lausumassa. Tekstiviestin kuuluminen on omiaan aiheuttamaan häirinnän kohteeksi joutuvalle samanlaista häiriötä kuin vastaamatta jätetty ei-toivottu puhelu, todetaan mietinnössä.

"Toisin kuin puhelun kohdalla tekstiviestin vastaanottaja ei myöskään voi estää tai keskeyttää tekstiviestin saapumista. Tästä näkökulmasta asiattomien tekstiviestien lähettämistä voidaan perustellusti pitää sellaisena tekona, joka on omiaan häiritsemään toisen kotirauhaa. Näin olisi asianlaita etenkin sellaisessa tapauksessa, jossa tekijän suoranaisena tarkoituksena on toisen kotirauhan häiritseminen lähettämällä tälle asiattomia tekstiviestejä, ja myös sellaisessa tapauksessa, jossa häiritsevät puhelut ja tekstiviestit liittyvät kiinteästi toisiinsa ollen yhtä ja samaa häirintäkäyttäytymistä vastaajan taholta", todetaan esittelijän mietinnössä. - Tähän järkevältä kuulostavaan ajatuskulkuun voi helposti yhtyä.

9. Mutta palataanpa takaisin KKO:n enemmistön perusteluihin. Miksi enemmistö päätyi siihen, ettei asiattomien ja häiritsevien tekstiviestin lähettäminen ole kotirauhan rikkomista? Kyse on kotirauhaa koskevan säännöksen tulkinnasta.

KKO:n enemmistö lähti tulkinnassaan liikkeelle lain esitöistä eli siitä, mitä RL 24 luvun uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 184/1999 vp) on lausuttu. Tämä on kovin tuttua, sillä näinhän KKO tekee yleensä aina kun sovellettava säännös on tulkinnanvarainen. Säännöksen oikeaa tulkintaa etsitään ensiksi lain esitöistä eli hallituksen esityksestä ja eduskunnan lakivaliokunnan, perustuslakivaliokunnan tai jonkin muun valiokunnan mietinnöistä, joskus myös hallituksen esitystä edeltävistä komitean mietinnöistä. Ajatellaan, että lain esitöistä ja etenkin eduskunnan valiokuntien mietinnöistä löytyisi hieman mystinen ns. "lainsäätäjän tahto" eli se, miten eduskunta olisi tarkoittanut lakia tulkittavan.

10.Enemmistö joutui toteamaan, että em. HE:stä 184/1999 vp ei löydy suoraa vastausta tai osviittaa kysymykseen, mitä RL 24:1:n 2 kohdassa tarkoitetaan "muilla vastaavilla tekotavoilla". Mutta sitten enemmistö huomasi, että sanottua hallituksen lakiesitystä käsitelleen lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 6/2000 vp) on lausuttu jotakin asiaan liittyvää ja tähän lausumaan enemmistö tarrautui kiinni.

Lakivaliokunta totesi mietinnössään, ikään kuin ohimennen, että RL:n tieto- ja viestintärikoksia koskevan 38 luvun 5-7 §:t, joista RL 24 luvun uudistuksen yhteydessä ei tosin ollut lainkaan kyse, suojaavat tietoliikennettä ja ettei näiden pykälien tarkoituksena ole suojata häiriösoitoilta tai muulta kiusalliselta ei-toivotulta viestinnältä, kuten tekstiviesteiltä ja sähköpostilta. Tämän todettuaan lakivaliokunta ilmoittaa pitävänsä perusteltuna, että tämän kaltaisen häirinnän merkittävyys selvitetään sopivassa asiayhteydessä ja arvioidaan, onko lainsäädännöllistä suojaa tältä osin tarpeen laajentaa.

11. Nytpä KKO:n enemmistö saattoi huokaista helpotuksesta, sillä tuosta lakivaliokunnan lausumasta se oli kätevästi "löytänyt" vastauksen tulkintakysymykseen. Varsinaista "omaa" pohdintaa ei edes tarvittu, vaan enemmistö päätyi yksinomaan lakivaliokunnan kantaan tiukasti nojautuen päättelemään, että tekstiviestin häiritsevä lähettäminen oli tarkoitettu ainakin "tuossa vaiheessa" jäämään RL 24:1:n 2 kohdan soveltamisalan ulkopuolelle.

12. Varmemmaksi vakuudeksi KKO:n enemmistö nojautui vielä rikoslaissa (RL 3:1.1) säädettyyn laillisuusperiaatteeseen, jonka mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Rangaistussäännöksen sanamuotoa on siten epäselvissä tapauksissa tulkittava suppeasti ja syytetyn eduksi, totesi enemmistö perustelujensa loppukaneetiksi. Jarin ei siten ollut Kirstille tekstiviestejä lähettäessään katsottava syyllistyneen kotirauhan rikkomiseen.

13. Myös jutun esittelijä otti kantaa lakivaliokunnan mietinnössä mainittuun lausumaan, mutta hän samoin kuin oikeusneuvos Hidén päätyi siitä toisenlaiseen johtopäätökseen kuin KKO:n enemmistö. Esittelijä päätteli, minun mielestäni aivan johdonmukaisesti, että lakivaliokunnan toteamus siitä, että pykälien tarkoituksena ei ole suojata häiriösoitoilta tai muulta häiritsevältä televiestinnältä, koskee vain RL 38:5-7:ssä kriminalisoituja tieto- ja viestintärikoksia. Lakivaliokunnan lausumista ei siis voida tehdä sitä KKO:n enemmistön vetämää johtopäätöstä, että valiokunnan mielestä häiritsevien tekstiviestien lähettäminen ei voisi missään olosuhteissa tulla rangaistavaksi kotirauhan rikkomisena.

14. Myös esittelijä ja oikeusneuvos Hidén noteeraasivat rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen ja sen, että epäselvissä tapauksissa rikoslain säännöksen sanamuotoa on tulkittava suppeasti syytetyn eduksi.Mutta, ja tämä on mielestäni tapauksessa tärkeitä, esittelijä ei tyytynyt tähän, vaan otti esille myös kotirauhan kriminalisointisäännöksen perimmäisen tarkoituksen. Kyse on ns. teleologisesta laintulkinnasta, jonka mukaan lainsäännöstä on tulkittava tavalla, joka parhaiten vastaa säännöksen tarkoitusta. Teleologisessa tulkinnassa pyritään selvittämään, mikä olisi tulkitsijan, tässä tapauksessa siis tuomarin mielestä lain järkevä tarkoitus (ratio legis) kysymyksessä olevassa soveltamistilanteessa. Lain tarkoitus selvitetään kokonaisarvostelussa, jossa otetaan huomion järkevät yhteiskuntapoliittiset arvot ja tavoitteet, reaaliset argumentit sekä sosiaaliset normit ja arvioidaan ja verrataan keskenään eri tulkintavaihtoehtojen vaikutuksia.

15. Esittelijän mietinnössä, jonka siis oikeusneuvos Hidén on sellaisenaan hyväksynyt, on tehty mielestäni aika osuva, vaikkakin melko suppea ja tiivis teleologiseen tulkintaan nojaava päättely:

"Rikoslain 24 luvun 1 §:n 2 kohdan säännöksen perimmäisenä tarkoituksena on turvata tosiasiallista rauhantilaa niissä tiloissa, jotka kuuluvat kotirauhan piiriin. Tulkinta, jonka mukaan asiattomien tekstiviestien lähettäminen voi olla lainkohdassa tarkoitettua puheluihin rinnastuvaa muulla vastaavalla tavalla tapahtuvaa kotirauhan rikkomista, on sopusoinnussa rangaistussäännöksen tarkoituksen kanssa eikä se ole ristiriidassa säännöksen sanamuodon kanssa. Sanamuoto ei myöskään ole sillä tavoin epäselvä, että sitä tulisi tulkita suppeasti ja katsoa häiritsevien tekstiviestien lähettämisen jäävän säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Muuhun arviointiin ei ole aihetta edellä selostetun lakivaliokunnan lausunnon perusteella." - Näillä perusteilla esittelijä ja oikeusneuvos Hidén katsoivat Jarin syyllistyneen kotirauhan rikkomiseen myös tekstiviestien osalta.

16. Minun mielestäni tämä vähemmistö mielipide on perusteluiltaan paljon vakuuttavampi kuin enemmistön kanta ja siksi se on helppo hyväksyä oikeaksi ratkaisuksi. Vähemmistö ei ole tyytynyt muodollisiin perusteisiin eikä yhdestä ainoasta oikeuslähteestä löydettyyn epäselvään lausumaan, joka ei todellisuudessa puolla enemmistön käsitystä asiasta. Vähemmistö on aivan oikein etsinyt vastausta tulkinnanvaraisen lainsäännöksen järkevästä tarkoituksesta ja käyttänyt ratkaisussa myös omaa tervettä järkeään. Vähemmistön käyttämä teleologinen tulkintametodi edellyttää tuomarilta avointa ja perusteellista, pro et contra -tyypistä argumentointia, ja siinä vähemmistö on mielestäni onnistunut varsin hyvin.

17. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaate on toki tärkeä lähtökohta, mutta se ei sulje pois teleologisen tulkintametodin käyttöä. Useissa KKO:n rikosoikeutta koskevissa ennakkopäätöksissä on käytetty teleologista tulkintaa; viittaan tässä yhteydessä vain ennakkopäätöksiin KKO 2002:11, KKO 2004:46, KKO 2005:27, KKO 2007:67 ja KKO 2007:81. Teleologisen tulkinnan rajana on säännöksen sanamuodon uloin raja, eikä KKO:n vähemmistö ole sitä puheena olevassa tapauksessa ylittänyt.

KKO:n puheena olevaa ratkaisua on (lievästi sanoen) jo ehditty "ihmetellä monien verkkojulkaisujen keskustelupalstoilla; ratkaisun ymmärtäjiä on ollut paljon vähemmän. Tuomioistuin ei tietenkään voi eikä saa perustaa ratkaisuaan ns. yleiseen mielipiteeseen, jos se ei tuomioistuimen mielestä ole lainmukainen. Olisi kuitenkin ollut paikallaan, että KKO:n enemmistö olisi vaivautunut edes hivenen pohtimaan niitä vaikutuksia, joita sen ratkaisulla saattaa todennäköisesti olla käytännössä; ns. suuri yleisö on kommenteissaan kiinnittänyt huomiotaan nimenomaan juuri ratkaisun epäsuotuisiin vaikutuksiin.

18. Ymmärrän toki, että KKO:n ratkaisu on viesti lainsäätäjälle, jolta odotetaan kotirauhaa koskevan säännöksen täydentämistä. Mutta KKO:n olisi ehkä pitänyt miettiä myös, millaisen viestin ratkaisu saattaa antaa tavallisille ihmisille. KKO tulee viestittäneeksi ihmisille, että asiattomien ja häiritsevien tekstiviestien jatkuva lähettäminen iltaisin ja öisin on sallittua, koska siitä ei voi seurata mitään rangaistusta.

19. Suomalaiset ovat tunnetusti innokkaita tekstiviestittäjiä ja valtakunnassa tunnetaan jopa hyvin korkeassa asemassa olevia päättäjiä, joilla on ilmennyt taipumusta tällaiseen "lähentymiseen". Häiritsevän tekstiviestittelyn perusteella voidaan toki hakea lähestymiskieltoa, mutta hakemuksen tekemiseen asti homma on ok.

18. Kuka kelpaa avustajaksi oikeudenkäyntiin?

1. Oikeusministeriön asettama työryhmä pohtii parhaillaan oikeudenkäynneissä esiintyvien asiamiesten ja avustajien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista.

Asianajajat ja muut asianajoa harjoittavat lakimiehet

2. Tällä hetkellä yleisissä tuomioistuimissa (käräjäoikeudet, hovioikeudet ja korkein oikeus) riittää, että avustaja tai asiamies on asianajaja tai muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut lakimies, ks. oikeudenkäymiskaari (OK) 15:2.1.

3. Maallikko voi kuitenkin toimia asiamiehenä tai avustajana eli harjoittaa asianajoa tuomioistuimissa tietyissä selvissä riita- ja hakemusasioissa, jos hän on "rehellinen ja muuten siihen toimeen sopiva ja kykenevä täysi-ikäinen henkilö" (OK 15:2.4); viimeksi mainitut yleiset kelpoisuusehdot koskevat myös juristi-asiamiehiä. Kelpoisuusehdot ovat hieman tiukemmat silloin, kun kyse on oikeusapulain mukaan määrätystä ja valtion varoista palkkionsa saavasta avustajasta tai rikosasioissa syytetylle määrätystä puolustajasta. Hallintolainkäytössä eli hallintotuomioistuimissa (hallinto-oikeudet ja korkein hallinto-oikeus, KHO) käytävässä oikeudenkäynnissä asiamiehen tai avustajan tehtävä ei edellytä oikeudellista tutkintoa, mikä on aika hämmästyttävää; käytännössä toki myös hallintoprosessissa esiintyvät asiamiehet ja avustajat ovat yleensä aina juristeja.

4. Termi "asianajaja" on ammattinimike, jota saa käyttää vain Suomen Asianajajaliiton jäseneksi hyväksytty, liiton kelpoisuusvaatimukset täyttävä lakimies. Asianajotoimintaa Suomessa sääntelee laki asianajajista vuodelta 1958. Asianajajaksi pääseminen edellyttää juristitutkinnon lisäksi usean vuoden työkokemusta alalla ja erityisen asianajajatutkinnon suorittamista. Asianajajat ovat velvollisia noudattamaan lain ohella asianajajaliiton vahvistamia eettisiä sääntöjä eli ns. hyvää asianajotapaa. Ohjeissa määritellään, miten asianajajan tulee hoitaa työtään. Asianajajat ovat liittonsa ja valtioneuvoston oikeuskanslerin ammatillisen valvonnan alaisia. Myös julkiset oikeusavustajat, jotka työskentelevät virkasuhteisina valtion oikeusaputoimistoissa, ovat velvollisia noudattamaan hyvää asianajotapaa, he ovat niin ikään Suomen Asianajajaliiton valvonnan alaisia.

5. Kuten edellä kerrotusta ilmeni, Suomessa ei ole voimassa asianajajamonopolia, sillä oikeudenkäynneissä avustajina ja asiamiehinä voivat toimia muutkin lakimiehet kuin asianajajat. Hyvää asianajajatapaa ilmentävät eettiset säännöt eivät kuitenkaan koske näitä muita lakimiehiä eivätkä he ole julkisen valvonnan alaisia. Siten on mahdollista, että asianajajaliitosta erotettu lakimies ryhtyy jatkamaan asianajoa ilman minkäänlaista valvontaa.

6. Asianajo eli oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana toimiminen on siis Suomessa varsin vapaata. Termiä "asianajo" ei pidäkään sekoittaa termiin "asianajaja". Tilanne Suomessa on kansainvälisessä vertailussa aika outo, sillä Suomen lisäksi ainoat EU-maat, joissa ei ole asianajajamonopolia, ovat Ruotsi ja Viro. - Asianajajapakko, joka tarkoittaa sitä, että asianosaista pitää oikeudenkäynnissä aina edustaa tai avustajaa asianajaja, on EU-maissa hieman harvinaisempi ilmiö kuin asianajajamonopoli.

7. Asianajajaliittoon kuuluu tällä hetkellä hieman yli 1 800 jäsentä eli siis asianajajan ammattinimikkeen käyttämiseen oikeutettua juristia. Määrä on noin kymmenen prosenttia koko lakimieskunnasta. Asianajotoimistoissa, joita on koko maassa noin 1 100, työskentelee pää- tai sivutoimisesti lisäksi noin 600 lakimiestä; myös he ovat liiton valvonnan alaisia. Valtaosa asianajotoimistoista, hieman yli 50 %, on edelleen pieniä, yhden asianajajan toimistoja. Suurempia, yli viiden asianajajan tai muun lakimiehen käsittäviä toimistoja on noin vajaa sata. Suuria, yli 20 asianajajan tai muun lakimiehen käsittäviä toimistoja, on vain viitisentoista. Julkisia oikeusaputoimistoja on 60 ja niissä toimii yhteensä 220 oikeusavustajaa.

8. Oikeudellisia palveluja tarjoavat myös ns. lakiasiaintoimistot ja niitä vastaavat yritykset. Niiden tarkka lukumäärä ei ole tiedossa, mutta on arvioitu, että niiden palveluksessa olisi noin 700 lakimiestä, jotka esiintyvät siis myös asiamiehinä ja avustajina oikeudenkäynneissä.

8a. Oikeusapupalveluja tarjotaan lisäksi eri aloilla varsinaisen elinkeinotoiminnan yhteydessä, kuten yrityksissä, pankeissa ja vakuutuslaitoksissa sekä erilaisten edunvalvontajärjestöjen (ammattiyhdistysliitot ja työnantajajärjestöt) ja yhdistysten toimesta. Näiden palveluksessa olevat lakimiehet toimivat usein myös tuomioistuimissa käsiteltävissä riita-asioissa oikeudenkäyntiasiamiehinä ja -avustajina.

9. On huomattava, että kaikki oikeudelliset palvelut eivät edellytä tai tarkoita oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan toimimista tuomioistuimissa. Oikeudelliset palvelut voidaankin jakaa kahteen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän muodostavat ne lakimiesten tuottamat palvelut, joiden tarkoituksena on ihmisten ja yhteisöjen neuvonta ja avustaminen tuomioistuinten ja muiden riidanratkaisuelinten sekä viranomaisten ulkopuolella. Toisen ryhmän muodostaa sitten neuvonta ja avustaminen tuomioistuinten, muiden riidanratkaisuelinten (esimerkiksi välimiesten) tai viranomaisten (esimerkiksi poliisin suorittama esitutkinta) edessä tapahtuvassa menettelyssä. Alussa mainittu uudistushanke koskee ainoastaan tuomioistuimissa tapahtuvaa oikeudenkäyntiä eli avustamista ja neuvontaa oikeudenkäyntiasioissa.

10. Vaikka tuomioistuimissa käsiteltävien asioiden määrä on 1990-luvulta lähtien laskenut, on asianajajien määrä samanaikaisesti lisääntynyt aika voimakkaasti; esimerkiksi vuonna 1993 Suomessa oli vain 1 100 asianajajaa, nyt siis jo yli 1 800. Asianajajakunnan kasvu johtuu lähinnä toimialassa tapahtuneissa muutoksissa ja yhä suurempi osa asianajajista työskentelee nykyisin etenkin liikejuridiikan parissa eivätkä he hoida lainkaan tuomioistuinasioita. Asianajajaliiton suorittamien tutkimusten mukaan kaikkien asianajajien palkkiolaskutuksesta kertyy noin 40 prosenttia tuomioistuinasioiden hoitamisesta, 60 prosenttia taas muiden kuin tuomioistuimissa hoidettavien asioiden hoitamisessa. Asianajajatoiminta on viime vuosina erikoistunut, mutta toisaalta on yhä edelleen runsaasti varsinkin pieniä asianajajatoimistoja, joissa hoidetaan kaikenlaisia toimeksiantoja.

Tilanteen sekavuus

11. Tilanne on tuomioistuinasioiden osalta jokseenkin sekava, sillä kuluttajien eli oikeusjuttujen asianosaisten keskuudessa oikeudellisia palveluja tarjoavien juristien ammattinimikkeet tahtovat helposti sekoittua eivätkä ihmiset useinkaan tiedä, mikä ero on asianajajien ja muiden oikeudenkäynneissä asianajoa harjoittavien lakimiesten tai asianajotoimistojen ja lakiasiaintoimistojen välillä.

12. Usein kuvitellaan myös, että varatuomarin arvon omaavat lakimiehet olisivat kokemukseltaan ja ehkä taidoiltaankin asianajajia ansioituneempia; esimerkiksi lakiasiaintoimistossa työskentelevät juristit ovat usein varatuomareita ja käyttävät mainonnassaan sanottua arvonimeä. Asianajajatkin ovat lähes poikkeuksetta varatuomareita, mutta he eivät yleensä käytä tuota titteliä asianajajanimikkeensä ohella. Varatuomarin arvo merkitsee kuitenkin vain sitä, että lakimieskoulutuksen saanut henkilö on oikeustieteen opintojen jälkeen suorittanut vuoden pituisen tuomioistuinharjoittelun eli auskultoinnin käräjäoikeudessa. Varatuomarin tittelin saamiseen riittää nykyisin muun harjoittelun ohella toimiminen käräjäoikeuden puheenjohtajana ilman lautamiehiä vain muutamassa istunnossa ratkaistaessa melko yksinkertaisia rikos- ja hakemusasioita. Enää ei siis voida puhua "käräjänsä istuneista varatuomareista" samassa merkityksessä kuin vielä joskus parisenkymmentä vuotta sitten.

Uudistuksen tavoitteita ja lähtökohtia

13. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea tarkasteli vuonna 2003 mietinnössään yhtenä osa-alueena juuri avustamista oikeudenkäynnissä (KM 2003:3 s. 241-276). Komitea eritteli laajasti syitä, joiden vuoksi oikeudenkäyntiasiamiehiä ja -avustajia koskevaa sääntelyä tulisi uudistaa. Komitean mielestä avustajien ja asiamiesten kelpoisuusvaatimuksia tulisi yleisten tuomioistuinten osalta tiukentaa. Avustajan ja asiamiehen tehtävä tulisi säätää luvanvaraiseksi ja saattaa samalla kaikki avustajat ja asiamiehet samankaltaisten ammattieettisten sääntöjen piiriin sekä luoda sille kattava koulutus- ja valvontajärjestelmä. Ehdotuksista saatu lausuntopalaute oli pääosin myönteistä.

14. Asianajotoiminnan sääntelyvaihtoehtoja on arvioinut myös Suomen Asianajajaliiton työryhmän mietinnössään vuonna 2007 (SAAL:n julkaisuja 1/2007).

Alussa mainitun oikeusministeriön työryhmän toimeksiannon mukaan työryhmän tehtävänä on tehdä ehdotus oikeudenkäyntiasiamiehiä ja -avustajia yleisissä tuomioistuimissa koskevan sääntelyn tarkistamiseksi. Tavoitteena on, että sääntely takaa asianosaisten oikeusturvan ja asianmukaisen oikeudenhoidon.

15. Työryhmän tehtäviin kuuluu jonkinlaisen lupa- tai lisenssijärjestelmän kehittäminen. Tämä voitaisiin toimeksiannon mukaan toteuttaa kahdella eri tavalla:

16. Ensimmäisen vaihtoehdon mukaan oikeus ajaa asioita tuomioistuimissa olisi vain asianajajilla ja julkisilla oikeusavustajilla, mikä merkitsisi asianajajamonopolin käyttöön ottamista. Asianajajiksi pääsemisen edellytykset jouduttaisiin tällöin arvioimaan uudelleen. Vaihtoehto merkitsisi tosiasiallista pakkojäsenyyttä Asianajajaliitossa.

17. Toisen vaihtoehdon mukaan muita kuin asianajajia varten luotaisiin uusi lisensiointijärjestelmä; asianajajilla olisi siten aina kelpoisuus toimia avustajina oikeudenkäynnissä. Muille luvan toimia avustajana myöntäisi joko Asianajajaliitto, jokin tai useampi tuomioistuin tai jokin hallintoelin, kuten erityinen lautakunta. Toimiluvan saaneet avustajat olisivat velvollisia noudattamaan hyvää asianajajatapa tai vastaavaa ammattieettistä säännöstöä, mukaan luettuina velvollisuus osallistua täydennyskoulutukseen ja ottaa vastuuvakuutus. Velvollisuuksiin liittyisi valvonta ja kurinpitomenettely mahdollisine seuramuksineen.

18. Asianajomonopolia puoltaisi se, että se on käytössä useimmissa muissakin EU-maissa. EU-tuomioistuin on katsonut, että asianajomonopoli, vaikkakin se rajoittaa vapaata kilpailua, on tarpeen ja hyväksyttävä sekä kuluttajien suojelun että tehokkaan oikeudenhoidon turvaamiseksi. Asianajajamonopolin ei ole myöskään katsottu loukkaavan Euroopan ihmisoikeussopimuksen syytetylle takaamaa oikeutta valita itse avustajansa. Jos päädytään asianajajamonopoliin, selviydyttäisiin valvonnasta ja kurinpidosta yhdellä valvontaelimellä, kun taas toisessa vaihtoehdon mukaisessa mallissa toimisi kaksi erillistä valvonta- ja kurinpitoelintä. Asianajajamonopoliin siirtyminen merkitsisi asianajajien lukumäärän tuntuvaa kasvua.

19. Minun mielestäni lupa- ja valvontajärjestelmä tulisi toteuttaa seuraavien, tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean suosittelemien lähtökohtien mukaan;

- Oikeudenkäyntiavustajien ja -asiamiesten (jälj. avustaja) kelpoisuusvaatimuksia tulisi tiukentaa nykyisestä ensiksikin niin, että avustajalta edellytettäisiin aina oikeustieteen kandidaatin tutkintoa. Tämä koskisi yleisten tuomioistuinten ohella myös hallintotuomioistuimia, sillä nykyaikana ei ole mitään syytä asettaa hallintotuomioistuimia tässä suhteessa eri asemaan; tässä suhteessa kantani on erilainen kuin tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitealla. Maallikot eivät voisi toimia avustajina edes sukulaistensa jutuissa, mutta he voisivat jatkossa oikeudenkäynnissä sukulaistensa tukihenkilöinä.

- Oikeusavustajan tehtävä tulisi säätää luvanvaraiseksi ja saattaa samalla kaikki avustajat, siis niin hyvin asianajajat kuin muutkin lakimiehet, samankaltaisten ammattieettisten sääntöjen piiriin sekä luoda siihen liittyvä kattava koulutus- ja valvontajärjestelmä

- Lupa toimia avustajana tulisi voida myöntää vasta riittävän pitkän (esim. 3-4 vuoden pituisen) käytännön työkokemuksen jälkeen ja erityisen oikeudenkäyntiavustajakokeen suorittamisen jälkeen. Nykyinen yleisluontoinen asianajajatutkinto, joka on suhteellisen helppo. ei ole riittävä, vaan kokeella tulisi selvittää erityisesti kokelaan valmiuksia selviytyä moitteetta tuomioistuinasioiden hoidon ja oikeudenkäynnissä esiintymisen asettamista vaatimuksista. Lupa voisi olla joko yleinen, jolloin se oikeuttaisi toimimaan avustajana kaikissa tuomioistuimissa, tai vaihtoehtoisesti rajoitettu, jolloin avustajalla olisi oikeus toimia avustajana vain joko yleisissä tuomioistuimissa tai hallintotuomioistuimissa. Voitaisiin myös harkita, olisiko lupa syytä myöntää vain tietyksi määräajaksi, esimerkiksi viideksi vuodeksi kerrallaan.

20. Luvan myöntäisi Asianajajaliiton organisaatioon kuuluva erillinen lautakunta, johon kuuluisi myös liiton ulkopuolisia jäseniä (mm. tuomioistuimista).

- Edellä mainitun kokeen suorittamisen lisäksi lupaan tulisi kytkeä velvollisuus osallistua säännöllisesti täydennyskoulutukseen, velvollisuus vastuuvakuutuksen hankkimiseen sekä velvollisuus noudattaa oikeudenkäyntiavustajien yleisiä ammattieettisiä sääntöjä. Velvollisuuksien noudattamista valvoisi erityinen valvontaelin. Tuomioistuimien oikeutta ja velvollisuutta valvoa oikeudenkäyntiavustajien toimintaa lisättäisiin.

- Luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan ammattinimikkeenä voisi olla esimerkiksi oikeusadvokaatti; tähän komitean mietinnössä ei otettu kantaa. Mielestäni termi "asianajaja" ei ole kovin onnistunut mm. siksi, että myös muita asianajoa harjoittavia lakimiehiä pidetään käytännössä usein asianajajina. Advokaatti on vierasperäinen sana, mutta niin on esimerkiksi myös suomen kieleen jo kauan sitten vakiintunut sana poliitikko.

Keskustelu käynnistynyt

21. Oikeusministeriön työryhmän asettaminen on jo ehtinyt herättää tiedotusvälineissä keskustelua. SAK:n päälakimies Timo Koskinen oli kirjoituksessaan huolissaan siitä, etteivät ammattiyhdistysjärjestöjen lakimiehet enää tulevaisuudessa kenties saisi esiintyä oikeudenkäynneissä asiamiehinä ja avustajina (HS 19.8).

22. Koskinen sai tukea oikeusinformatiikan lehtori Jarmo Kiurulta (HS 25.8). Kiuru on edustaa lakimiehiä, jotka harjoittavat asianajoa sivutyönä oman toimensa tai virkansa ohessa. Kiurun mielestä lakimiesten ammatillisessa osaamisessa on suuria vaihteluja eivätkä asianajajatkaan ole immuuneja tälle vaihtelulle. Kiurun mukaan pakkojäsenyys asianajajaliitossa olisi yhdistymisvapauden vastaista eikä siten tuntuisi kaikista lakimiehistä miellyttävältä vaihtoehdolta.

23. Keskuskauppakamarin johtaja Leena Linnainmaa kantoi omassa kirjoituksessaan (HS 30.8.) huolta siitä, saisivatko yritysten palveluksessa olevat juristit jatkossa enää esiintyä avustajina oikeudenkäynneissä. Linnainmaan mukaan oikeudenkäyntiasiamiesten merkittävä käyttäjäryhmä eli yritykset ovat jääneet vaille edustusta oikeusministeriön työryhmässä. Linnainmaa korostaa, että yritykset tarvitsevat liikejuridiikkaan erikoistuneita oikeudenkäyntiasiamiehiä ja että lukuisilla yrityksillä on omia juristeja, jotka ovat aina edustaneet työnantajaansa oikeudenkäynneissä.

24. Oikeusministeriön työryhmän sihteerinä toimiva lainsäädäntöneuvos Tatu Leppänen ja asianajaja Markku Fredman vakuuttivat omissa kirjoituksissaan, Leppänen Timo Koskiselle (21.8.) ja Fredman Leena Linnainmaalle (3.9.), että ammattiliittojen sekä elinkeinoelämän ja sen järjestöjen palveluksessa olevat lakimiehet saisivat jatkossakin lisenssin ajaa asioita tuomioistuimissa joko asianajajan tittelillä tai ilman, Asianajajaliiton ulkopuolella tai sen jäseninä.

25. Markku Fredman korosti kirjoituksessaan, että uudistuksen tarkoituksena on suitsia epäpätevien, ammattitaidottomien tai väärinkäytöksiin syyllistyneiden lakimiesten osallistumista tuomioistuimissa tapahtuvaan asianajoon. Fredmanin kirjoituksen vastasi lakiasiaintoimistoja edustavan Suomen Oikeusapulakimiehet ry:n puheenjohtaja Lasse Lehtinen (HS 12.9). Lehtisen kanta on tullut tutuksi jo aiemmin: asianajajamonopolia ei ole aihetta toteuttaa; avustajien valvontajärjestelmää ei ole tarpeen muuttaa; asianajotoimistojen ja lakiasiaintoimistojen toiminnassa ei ole ryhmäkohtaisia eroja eikä moitittavaa menettelyä juuri esiinny. Parhaiten lakimiesten valvonta tapahtuisi Lehtisen mukaan nykyisellä tuomioistuinvalvonnalla. - Nykyinen tuomioistuinvalvonta on kuitenkin melko hampaatonta, mikä johtuu osaksi säännöksistä ja osaksi taas tuomioistuinten omaksumasta sallivasta asenteesta epäpätevien avustajien toimintaan.

26. Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja Riitta Leppiniemi käytti myös asiassa puheenvuoron (HS 12.9). Hän kannattaa kirjoituksessaan oikeudellisten palveluiden valvonnan tiukentamista. Leppiniemi on oikeassa sinä, että ammattitaidottomat avustajat hankaloittavat ja hidastavat sujuvaa oikeudenkäyntiä. On kuitenkin syytä todeta, että epäpätevää ja ammattitaidotonta asianajoa ei ilmene yksinomaan asianajajakunnan ulkopuolisten avustajien toiminnassa, vaan epäkohtia tässä suhteessa esiintyy, kuten Jarmo Kiurukin totesi, toisinaan myös asianajaja-nimikkeen omaavien lakimiesten työssä. Sen vuoksi lupajärjestelmän tulisi olla, kuten edellä olen luonnostellut, yhtenäinen ja koskea siis myös asianajajia.

27. Oikeusministeriön työryhmän mietinnön tulee olla valmis 31.10.2009 mennessä. Keskustelu uudistushankkeen tiimoilta jatkunee pitkään vielä sen jälkeenkin.

17. KKO:n oikeusneuvokset välimiehinä

Tuomioistuimien "hullu vuosi" 1997

1. Tuomioistuimet saivat toimia Suomessa rauhassa julkisuudelta varsin pitkään. Niitä alettiin tarkastella tiedotusvälineissä laajemmin vasta 1990-luvulle tultaessa. Vuosi 1997 oli tässä suhteessa huippuvuosi, sillä silloin tuomioistuimet näkyivät lehtien otsikoissa ja television uutislähetyksissä useammin kuin koskaan aikaisemmin; samaan ei ole myöhemminkään päästy. Julkisuuden valokeilassa olivat erityisesti monet ylimmän tuomioistuimen eli korkeimman oikeuden (KKO) ja sen jäsenten toiminnassa ilmenneet epäselvyydet.

2. Mediassa käsiteltiin vuonna 1997 kuukausikaupalla oikeusneuvos Eeva Vuoren ja hänen miehensä Turun ex-kaupunginjohtaja Juhani Lepän kanssa tekemää mystistä huvilakauppaa; Eeva Vuori ei joutunut tapauksen johdosta syytteeseen (mikä herätti suurta ihmetystä), mutta hänen eroamistaan tai erottamistaan asiaa varten säädettävän erityislain nojalla vaativat muun muassa oikeusministeri ja tasavallan presidentti Martti Ahtisaari; eduskunnassa 120 kansanedustaja vaati lakialoitteessaan KKO:n jäsenten nimitysjärjestelmän muuttamista; ilmeni, että eräs virkaansa vastanimitetty oikeusneuvos oli toiminut aiemmin kenenkään KKO:ssa tietämättä selvitystilaan ajautuneen vakuutusyhtiön hallituksen puheenjohtajana; KKO:n jäsenillä todettiin olevan runsaasti välimiestehtäviä ja muita sivutoimia jne. Olihan siinä happeningia kerrassaan!

3. Vuoden 1997 viimeisenä päivänä eli 31.12. Helsingin Sanomissa julkaistussa toimittaja Susanna Reinbothin kirjoittamassa tuomioistuinlaitosta koskevassa katsauksessa onkin vuodelle 1997 annettu osuva nimike: Tuomioistuinten annus horribilis, kauhistuttava vuosi."Oikeusistuimien kauhea vuosi päättyi syytteisiin. Välimiestehtävät ja Eeva Vuori pitivät KKO:n otsikoissa", sanottiin Reinbothin jutun HS:n pääsivulla olevassa otsikossa.

4. Olen selostanut vuoden 1997 tapahtumia tuoreeltaan pamfletissani Korkein oikeus kriisissä (Pandecta Oy, 1997). Tämän viikon perjantaina (12.9.) Lapin yliopistossa julkistettavassa professori Ilkka Saraviidalle omistetussa juhlakirjassa on artikkelini "Tuomioistuimien julkisuuskuvasta", jossa kerron yhteenvedonomaisesti myös tuon hullun vuoden tapahtumista ja ilmiöistä.

Tässä kirjoituksessani paneudun ainoastaan KKO:n jäsenten välimiestehtäviin.

Oikeusneuvokset välimiehinä 1990-luvulla

5. KKO:n jäsenillä oli 1990-luvun alkupuoliskolla runsaasti välimiestoimeksiantoja. Suurin osa niistä keskittyi 3-4 oikeusneuvokselle, mutta esimerkiksi vuonna 1997 kuitenkin kymmenellä oikeusneuvoksella oli sanottuja sivutoimia; KKO:ssa oli tuolloin 20 jäsentä. Ahkerimmilla ja innokkaimmilla oikeusneuvoksilla oli samanaikaisesti useita välimiestehtäviä hoidettavanaan. Välimiestuomareiden ehdoton kingi oli jo tuohon aikaan oikeusneuvos Mikko Tulokas, mikä käy ilmi myös julkistetuista verotustiedoista. Kun oikeusneuvoksen vuosipalkka oli vuonna 1995-95 hieman yli 400 000 markkaa, oli Mikko Tulokkaan verotettava tulo vuonna 1995 hieman yli 2 miljoonaa markkaa. Muita usein käytettyjä välimiehiä olivat oikeusneuvokset Göran Portin, Erkki-Juhani Taipale, Gustaf Möller, Juhani Wirilander ja Pirkko-Liisa Haarmann. Oikeusneuvos Portinin verotettavat tulot olivat v. 1995 1,2 milj. markkaa.

6. KKO:ssa ei ilmeisesti tuolloin oikein tiedetty, keillä sen jäsenistä oli edellä mainittuja sivutoimia. KKO:n presidentti Olavi Heinonen yritti hillitä asiasta nousutta kohua. Heinosen mukaan huhtikuussa 1997 KKO:ssa olisi ollut välimiestehtäviä vain 3-4 jäsenellä. Kuitenkin KKO:ssa pidettävästä sivutoimirekisteristä ilmeni, että sanottuja sivutoimia oli tuohon aikaan kymmenellä oikeusneuvoksella. Sivutoimet olivat tuolloin vielä ilmoituksenvaraisia, joten luultavasti kaikki jäsenet eivät olleet ilmoittaneet sivutoimiaan KKO:lle ja tekivät sen vasta myöhemmin asiassa nousseen kohun seurauksena.

7. Lamavuosina yksityisoikeudellisia riitoja, joita juuri puidaan välimiesmenettelyssä, esiintyy enemmän kuin taloudellisesti hyvinä vuosina. Kun Suomessa alettiin 1990-luvulla vähitellen selviytyä lamasta, vähenivät myös KKO:n jäsenten välimiestehtävät. Laman päättymistä on ainakin tarjottu selitykseksi kyseiselle ilmiölle. KKO:n presidentti Olavi Heinonen rauhoitteli tapansa mukaan julkisuudessa tilannetta ja kertoi, että esimerkiksi alkuvuodesta 1998 KKO:n jäsenille olisi tullut vain yksi uusi välimiestehtävä, toisin sanoen KKO:n jäsenille ei olisi enää tarjottu välimiesoikeuksien jäsenyyksiä. Suurin syy välimiestehtävien vähenemiseen lienee kuitenkin ollut se, että vuoden 1998 alusta KKO:n jäsenten tuli ilmoittaa KKO:lle kaikista sivutoimistaan ja välimiestehtävistään yksityiskohtaisesti; aiemmin tässä suhteessa oli riittänyt yleisluontoinen lakoninen ilmoitus "minulla on välimiestehtäviä."

8. Tämän jälkeen kohu asian ympärillä rauhoittui. MTV 3:n toimittaja Jarkko Sipilä selvitti vuonna 9.10.2002 oikeusneuvosten välimiestoimeksiantoja. Selvityksestä ilmenee, että oikeusneuvokset antoivat vuonna 1999 vain kolme sivutoimi-ilmoitusta välimiestehtävistä, vuonna 2000 ilmoitusten määrä kasvoi kahdeksaan; vuosina 1999-2001 KKO:n jäsenillä oli yhteensä 21 välimiestehtävää. Virkamieslakia muutettiin vuonna 2001 siten, että tuomareiden tulee pyytää asianomaiselta tuomioistuimelta lupa erikseen jokaiseen sivutoimeen, pelkkä ilmoitus ei siis enää riitä.

9.Jarkko Sipilän edellä mainitun selvityksen mukaan välimiestehtävät näkyivät oikeusneuvosten tuloissa. Esimerkiksi oikeusneuvos Eeva Vuoren verotettavat tulot vuonna 2000 olivat 420 000 markkaa; Vuori ei ollut toiminut välimiehenä. Presidentti Olavi Heinosen, joka ei toiminut virassa ollessaan koskaan välimiehenä, tulot olivat samana vuonna 550 000 markkaa. Sen sijaan välimiehenä useasti esiintynen oikeusneuvos Mikko Tulokaan verotettavat tulot vuonna 2000 olivat 1,9 miljoonaa markkaa. Suurin osa Tulokkaan sivutoimituloista oli ilmeisesti peräisin välimiestoimeksiannoista.

Oikeusneuvosten välimiestehtävistä 2000-luvulla

10. Jarkko Sipilä saattoi vuonna 2002 todeta, että KKO:n tuomarien välimiestehtävät olivat lisääntyneet. Tämä kehitys näyttää jatkuvan edelleen, vaikkei mistään dramaattisesta lisäyksestä voidakaan puhua. Tämä ilmenee selvityksestä, jonka KKO tiedottaja pyynnöstäni minulle antoi; selvitys koskee vain nykyisiä KKO:n jäseniä.

11. KKO on myöntänyt nykyisin virassa oleville jäsenilleen luvan toimia välimiehenä seuraavasti: vuonna 2003 annettiin yhdeksän lupaa, vuonna 2004 kuusi, vuonna 2005 kahdeksan, vuonna 2006 yhdeksän ja vuonna 2007 seitsemän sivutoimilupaa. Vuoden 2008 elokuun loppuun mennessä KKO on myöntänyt seitsemän välimiestehtävää koskevaa sivutoimilupaa. Kun eräät vielä 2000-luvulla välimiehinä toimineet oikeusneuvokset ovat nyt jääneet eläkkeelle (mm. oikeusneuvokset Haarmann ja Taipale) tai siirtyneet toisiin tehtäviin (oikeusneuvokset Palaja ja Könkkölä), voitaneen sanoa, että KKO on myöntänyt 2000-luvulla jäsenilleen keskimäärin vuosittain kymmenen sanottua sivutoimilupaa.

12. Selvityksestä ilmenee, että KKO:n nykyisin virassa olevista tuomarista, yhteensä 19 jäsentä, välimiehenä on 2000-luvulla toiminut yhdeksän jäsentä. KKO:n presidentiksi vuoden 2004 alusta nimitetty Pauliine Koskelo ehti toimia tätä ennen 2000-luvulla välimiehenä yhdessä jutussa. KKO:n ahkerimman välimiehen tittelistä ovat 2000-luvulla kamppailleet tasaväkisesti Mikko Tulokas ja kansainvälisiin välimiestehtäviin erikoistunut Gustaf Möller. Kun lähtökohdaksi otetaan virkamieslain muutos kesäkuussa 2001, kummallekin heistä on myönnetty sen jälkeen elokuuhun 2008 mennessä 16 lupaa toimia välimiehenä. Kolmanneksi tässä vertailussa sijoittuu oikeusneuvos Timo Esko kuudella välimiesjutullaan. Timo Esko nimitettiin oikeusneuvokseksi vuonna 2006 ja hän toi mukanaan hänen jo aiemmin aloittamansa neljä välimiestehtävää. Oikeusneuvos Pertti Välimäelle on myönnetty ko. ajanjaksona viisi ja Juha Häyhälle kolme välimieslupaa. Yhden välimiesjutun nykyjäseniä ovat oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Hannu Rajalahti ja Jukka Sippo.

13. KKO:n tuomareiden välimiestehtävät ovat siis pysytelleet lukumääräisesti melko siedettävällä tasolla lukuun ottamatta kahta kärkinimeä eli Mikko Tulokasta ja Gustaf Mölleriä. Välimiestuomareista ovat oikeustieteen tohtoreita oikeusneuvokset Tulokas, Esko, Välimäki ja Häyhä. Gustaf Möller ei ole väitellyt, mutta hän on luultavasti suomalaisista tuomareista ja välimiehistä tällä hetkellä kansainvälisesti tunnetuin. Tulokas, Esko ja Välimäki toimivat ennen KKO:een tuloaan asianajajina.

KKO:sta saamani tiedon mukaan po. ajanjaksona, jolloin KKO:n nykyisille jäsenille on myönnetty yhteensä 51 lupaa toimia välimiehiä, KKO ei ole kertaakaan hylännyt jäsenensä sanottua lupapyyntöä. KKO:n tuomareiden kerrotaan toimivan nykyisin joko kolmijäsenisen välimiesoikeuden puheenjohtajina tai ainoina välimiehinä, he eivät siis enää työskentelisi pelkästään yhden riidan osapuolen valitsemina välimiehinä; virkamieslaki ei kuitenkaan estä tätä.

14. Tämän kirjoitussarjani myöhemmin julkaistavassa toisessa osassa selvittelen hieman tarkemmin KKO:n sivutoimilupakäytäntöä ja pohdin, olisiko lakiin kenties syytä ottaa säännökset, joilla valtakunnan ylimmän oikeuden tuomareilta evättäisiin mahdollisuus toimia välimiehinä. Ehkä saan siihen mennessä kommentteja tänään 9.9. Helsingin Sanomissa julkaistuun kirjoitukseeni "Tuomareiden sivutoimet uhka KKO:n nauttimalle luottamukselle".

16. Ajankohtaisia ilmiöitä

Kunnallisvaalit

Kunnallisvaalit lähestyvät ja puolueet esittelevät vaalimainoksiaan ja ohjelmiaan. Keskustan vaalislogan kuuluu: "Äänestä kotiasi". Yksi tulkinta tuosta hieman kryptisestä vaaliteemasta voisi olla: Jäisit kotiin vaalipäivänä"!

Puheenjohtaja ja pääministeri Matti Vanhanen oli viime viikolla muun puoluejohdon mukana esittelemässä keskustan vaalijulistetta, johon on piirretty värikkäitä omakotitaloja ja mökkejä. Vanhasella olisi ollut tuolloin oivallinen tilaisuus kaupitella myös omaa, jo pitkään myynnissä ollutta omakotitaloaan Nurmijärvellä. Ostaisitko tuolta kiltinnäköiseltä (vaali)koteja esittelevältä sedältä pikkukodin nurmijärveläisidyllistä pikkurahalla eli miljoonalla eurolla?

Olisiko tässä ristiriitaa: puolueensa puheenjohtajana pääministeri hehkuttaa omakotitaloasumisen auvoisuutta puutarhaidylleissä, mutta itse hän on kuitenkin sitkeästi myymässä omaa idyllissä olevaa kotiaan. Kauppa ei vain tunnu oikein käyvän - ei ole käynyt reiluun puoleen vuoteen - vaikka kauppahintaa on vain vajaat 1 miljoonan euroa. Onnistuukohan Vanhanen keskustan kunnallisvaalisanoman kaupittelussa paremmin?

Matti Vanhasella on keskustan vaalivoiton ohella toinenkin unelma: Puutarhametropoli! Vanhanen ei tyydy vähään, vaan hän haluaa jokaiselle (jokaiselle keskustaa äänestävälle ainakin) oman paikan puutarhaidyllistä. Tuleeko Helsingin Sanomien pääsivulla 7.9. esitellystä, Vanhasen ruutupaperille piirustamasta pääkaupunkiseudun keskustaajamia kuvaavasta "pallerokuviosta" kenties samanlainen taideteos kuin Urho Kekkosen aikoinaan leipälapiolle muotoilemasta omakuvasta ja myydäänkö Vanhasen luomus joskus jossakin hyväntekeväisyysjuhlassa kovalla hinnalla? Aika näyttää; Iittalan jokakesäiseen naivistisen taiteen näyttelyyn Vanhasen piirustus kyllä saattaisi kelvata.

Tänään maanantaina arjen taas koittaessa Vanhasen betonipuolueeksi ristimän liittoutuman miehet asuntoministeri Jan Vapaavuori ja vihreiden Osmo Soininvaara etunenässä ovat jo ehtineet tyrmätä Vanhasen unelman perusteellisesti. - Mieleen tulevat Eppu Normaalin laulun sanat: Vain tahroja paperissa/älä siis suutu/ei siitä ihmiset/miksikään muutu.

Seksityöläisen asialla

Sosiologi Anne Kontulan piakkoin julkaistava väitöskirja "Punainen eksodus" sai laajaa ennakkomainontaa HS:n Sunnuntai-numerossa 7.9. Väitöskirja käsittelee suomalaisten ja täällä vakituisesti asuvien prostituoitujen suhdetta työhönsä. Kontula halua käyttää kuitenkin mieluummin sanaa seksityöntekijä kuin prostituoitu. Väitöstutkimuksen aineiston ytimen muodostaa 25 prostituoidun haastattelut.

Kontulan pääväittämän mukaan suomalainen prostituoitu ei ole mikään kellariin kahlittu ihmiskaupan uhri, vaan seksityöntekijä on valinnut useimmiten työnsä itse, ja hänen päätöstään pitää kunnioittaa. Kontula ajaa seksityöläisten oikeuksia, mikä on hänestä samanlaista ay-toimintaa kuin mukin ay-toiminta. Kontula edustaa Seksialan Liitto Salli ry:tä.

Mutta ovatko Kontulan haastattelemat itsenäiset, vapaat ja kunnialliset prostituution harjoittajat itse asiassa mitään seksityöläisiä? Hehän toimivat itsenäisesti, heillä ei ole työnantajaa niin kuin parittajien alaisuudessa työskentelevillä prostituoiduilla eikä heillä ole myöskään kiinteää toimipaikkaa. Oikea nimike Kontulan kuvaamille naisille olisikin ilmeisesti ammatinharjoittaja, ei seksityöläinen. Ammatinharjoittajalla tarkoitetaan vakiintuneen määritelmän mukaan henkilöä, joka ilman kiinteää osto- ja myyntipaikkaa tai vastaavaa toimipaikka harjoittaa ammattiaan yrittäjänä myyden palveluita, jotka perustuvat hänen henkilökohtaiseen ammattitaitoonsa. Tämä määritelmä sopii Kontulan esittelemiin "seksityöläisiinkin" oikein hyvin. He ovat siis yksinkertaisesti sanottuna "maailman vanhimman ammatin" harjoittajia. Prostituutiota pidetään hyvän tavan vastaisena toimialana sikäli, että sitä ei voida merkitä kaupparekisteriin. Toisaalta prostituoidut eivät useimmiten maksa veroa saamistaan maksuista.

Kontula yrittää osoittaa, että prostituution harjoittaminen on kunniallista työtä, siis oikeastaan ammatin harjoittamista, siinä missä mikä tahansa muukin ammattimainen työ. Mutta miksi hitossa prostituution sitten pitäisi olla niin kovin kunniallista? Eikö kunniallisuuden korostamisesta kärsi hieman koko toiminnan luonne? Menestyksellisen seksiammatin harjoittaminenhan edellyttänee pikemminkin aina hieman "syntisyyttä".

Esimerkiksi Naisasialiitto Unionin mukaan prostituutio loukkaa kaikkien naisten oikeuksia, koska se tekee naisista kauppatavaran. Kontula pyrkii osoittamaan tämä käsityksen vääräksi. Kontulan haastateltavat kehuvatkin väitöskirjan mukaan itse vapaaehtoisesti valitsemansa työnsä itsenäisyyttä ja vapautta. Kontulan haastateltavat eivät kuitenkaan varmaan kerro koko totuutta prostituutiosta, sillä kirjassa on haastateltu vain pieni joukko hyvin menestyviä prostituutioita, joilla on tukenaan yhteiskunnan turvaverkostot. Yhteen ainoaan ehdottomaan totuuteen väitöskirjan teemasta ei varmaan koskaan päästä, koska sitä ei ole olemassa. Suuri erimielisyys vallitsee jo sitä, ketkä kaikki voidaan lukea käsitteen prostituoitu piiriin. KRP:n mukaan Suomessa toimii päivittäin 500 prostituoitua, mutta Kontulan mukaan heitä olisi vuosittain jopa 8 000, jos mukaan luetaan myös "seksityötä" vain muutaman kerran kokeilleet harrastelijat.

Paljon tutkittavaa siis tuntuu riittävän tälläkin saralla!