Suomen mitalitili aukeni tänään komeasti: kultaa ja pronssia ammunnassa! Henri Häkkinen oli ilmakivääriammunnan finaalissa vielä ennen viimeistä laukausta kiinni hopeassa ja kultaankin oli mahdollisuus, mutta Henrin viimeinen osuma oli hänen sarjansa heikoin, vain 9.7 pistettä. Intian edustaja ampui kylmän rauhallisesti 10,8 ja voitti ja myös kiinalaisampuja ohitti Henrin viimeisellä laukauksella ja otti hopeamitalin.
TV-kuvasta näkyi hyvin, miten viimeinen laukaus harmitti Henriä vietävästi ja hän päästikin suustaan suomalaisille niin tutun v-alkuisen voimasanan - onneksi se ei kuulunut lähetyksessä - mutta hymyili kohta sen jälkeen tyytyväisenä pronssimitalin. Sen sijaan kiinalainen hopeamitalisti puhkesi palkintopallilla itkuun, hän on Ateenan kisojen 2004 voittaja ja kiinalaiset tietenkin odottivat hänen voittavan nyt myös kotikisoissa.
Satu Mäkelä-Nummelan voitto trapin finaalissa oli upea ja osoitti, että hänellä täytyy olla todelliset lehmän hermot, kun hän kesti johtoasemassa finaalin lähdettäessä paineet. Satu edustaa suomalaisnaisten vaaleaa perustyyppiä ja muistuttaa aika paljon kahta muuta suomalaista olympiavoittajaa eli hiihtäjä Helena Takaloa ja keihäänheittäjä Heli Rantasta.
Satu Mäkelä-Nummela on kautta aikojen neljäs kesäolympiakisoissa kultamitalin voittanut suomalaisnainen. Heli Rantanen voitti kultaa Atlantassa 1996 ja Sylvi Saimo Helsingissä 1952. Saimon laji oli melonta, mutta harva ehkä tietää, kuka oli ensimmäinen suomalainen naispuolinen olympiavoittaja ja missä lajissa. Oikea vastaus on Aale Tynni ja kisat olivat Lontoossa 1948. Tynnin laji oli kirjallisuus; tuolloin olympialaisissa kilpailtiin viimeisen kerran taidelajeissa.
Suomalaiset keihäänheittäjät Tero Pitkämäki ja Teemu Wirkkala ylittivät kansainvälisen uutiskynnyksen jo ennen kisamatkalle lähtöään. He olivat niiden sadan urheilijan joukossa, jotka allekirjoittivat pari kuukautta aikaisemmin Amnesty Internationalin ja saksalaisen Sports for Peace -kansalaisjärjestön adressin, joka oli osoitettu Kiinan presidentti Hu Jintaolle. Adressissa toivotaan presidenttiä vaikuttamaan rauhallisen ratkaisun aikaansaamiseksi Tiibetissä sekä kiinalaisten ihmisoikeusaktivistien aseman parantamista.
Pitkämäen manageri nosti tästä ison äläkän ja vaati suomalaisten nimien poistamista listalta, koska heidän nimikirjoituksensa oli hankittu "tökeröllä tavalla huijaamalla." Pitkämäki ja Wirkkala kertoivat tosin allekirjoittaneensa vetoomuksen ollessaan Berliinissä Kultaisen liigan kilpailuissa, mutta selittivät, etteivät olleet tienneet, mihin paperiin olivat nimensä pistäneet. He luulivat, että kyseessä oli vain johonkin julisteeseen tuleva "nimmari" ja että he laittoivat nimensä listaan, kun siinä oli monien muidenkin tunnettujen urheilijoiden nimiä.
Sports of peace poisti suomalaisten nimet listasta, mutta järjestö kiisti huijauksen ja kertoi, että kyse oli ollut suomalaisten väärinkäsityksestä.
Kannattiko suomalaisten todella nostaa asiasta häly ja minkä vuoksi? Pelkäsikö Tero Pitkämäki kenties keihäskilvan yhtenä ennakkosuosikkina, että kiinalaiskatsojat buuaisivat hänelle tai että tuomarit hylkäisivät hänen heittojaan yliastuttuina väärin perustein? Suurin pelko lienee ollut se, miten tapauksesta syntynyt kohu vaikuttaisi heittäjien keskittymiseen kisoissa. Mutta mitään kohua tuskin olisi edes syntynyt, vaikka heittäjiemme nimet olisivat olleet listalla? Asiaa ei ehkä olisi ilman suomalaisten nostamaa haloota huomattu lainkaan; tiettävästi sadasta urheilijasta vain pari kolme muuta urheilijaa on suomalaisten lisäksi vaatinut nimiensä poistamista adressista. Toivoa sopii, että suomalaisten omasta aloitteesta syntynyt adressikohu ei haittaisi poikiemme keskittymistä kisoissa ja että keppi lentäisi pitkälle!
Suomalaisten nimien löytyminen listalta ei olisi ollut mikään häpeä, sillä Suomen olympiakomitean mukaan urheilijat voivat ottaa kantaa asioihin ja siis myös ihmisoikeuskysymyksiin. Kyseinen vetoomus oli sitä paitsi hyvin maltillinen eikä siinä syytetty Kiinan johtoa mistään. Mutta ehkä Pitkämäki ja Wirkkala ovat halunneet vain noudattaa Suomen virallista ja yltiövarovaista ulkopoliittista linjaa ja olla puuttumatta millään tavalla olla Kiinan ihmisoikeuskysymykseen.
Tero Pitkämäen lehdistölle itse asiasta antama lausunto osoittaa, että Terossa voisi hyvinkin olla urheilu-uran jälkeen ainesta poliitikoksi ja keskustan kansanedustajaehdokkaaksi Etelä-Pohjanmaan vaalipiirissä sitten kun Juha Mieto on lopettanut eduskunnassa. Mietohan on pääministeri Matti Vanhasen linjan vakaa kannattaja siinä, että "politiikkaa ei pirä sekoottaa urheiluun". Pitkämäki sanoi, että "kisojen avulla ei mikään asia Kiinassa muutu parempaan, joskaan ei huonompaankaan suuntaan." Niin sitä pitää, olipa todella tasapuolinen ja jämpti kannanotto! - Teemu Wirkkala sen sijaan loihe lausumaan vähäeleiselle tyylilleen uskollisena: "Enpä tiijä".
Kannattaa myös noteerata pituushyppääjä Tommi Evilän käsitys ihmisoikeuksien merkityksestä. "Ei ihmisoikeuksien jyrääminen ole ikinä jees, mutta on maailmassa pahempiakin asioita." (Iltalehti 8.8). - Mikähän mahtaisi olla kauheampi asia? Varmaan kolme yliastuttua hyppyä pituushyppykilpailun aamukarsinnassa tai muutoin niukka karsiutuminen finaalista.
Team Finlandiaa edustaa Pekingissä myös pääministeri Matti Vanhanen, jonka yllä nähtiin tänään kiinankielinen Team Finlandian edustuspaita. Vanhanen osallistui myös kisojen avajaisiin. Pääministerin ei tarvinnut karsia kisoihin päästäkseen eikä ylittää mitään etukäteen asetettua tulosrajaa, vaan hän päätti hyvissä ajoin jo kevättalvella omasta osallistumisestaan kisoihin. Vanhasen "kisavalinta" oli oikeastaan selvä jo maaliskuussa 2007, jolloin hänen johtamansa keskustapuolue voitti "karsinnat" eli eduskuntavaalit ja Vanhasesta tuli pääministeri. Tämä takasi Matille osallistumisoikeuden myös Pekingiin.
Vanhanen on korostanut, että politiikkaa ei pidä sekoittaa urheiluun, joten Vanhasen osallistuminen Pekingin kisojen avajaisjuhlaan, jota mm. Englannin pääministeri Gordon Brown ja Saksan liittokansleri Angela Merkel "boikotoivat", ei ole hänen mukaansa kannanotto Kiinan ihmisoikeustilanteen puolesta tai sitä vastaan; tässä siis pääministeri edustaa siis samaa kantaa kuin Tero Pitkämäkikin.
Mutta jos politiikka pitäisi pitää irti urheilusta, niin miksi pääministeri Vanhanen sitten osallistuu olympiakisoihin ja vieläpä Suomen urheilujoukkueen edustuspaitaa kantaen? Minun käsittääkseni Vanhanen on saanut kutsun Pekingiin, ei urheilijana vaan nimenomaan poliitikkona. No, urheilun ja politiikan suhde on laaja kysymys ja siihen voimme palata erikseen joskus myöhemmin.
Pääministeri Vanhasen oma laji on näissä(kin) kisoissa ihmisoikeuskysymykset, eli Vanhasen omaa terminologiaa lainataksesi ihmisoikeuskysymysten "esille ottaminen." Vanhanen korosti jo ennen Pekingiin lähtöään, että hän aikoo ottaa Kiinan pääministerin tavatessaan esille Kiinan ihmisoikeustilanteen ja keskustella ihmisoikeuskysymyksiä koskevasta yhteistyöstä. Vanhanen letkautti, että on muodostunut ikään kuin tavaksi, että pääministeri hoitaa ihmisoikeuskysymykset.
Vanhanen todella kertoi ottaneensa eilen Pekingissä esille Kiinan ihmisoikeustilanteen pääministeri Wen Jiabaon kanssa käymissään keskusteluissa. Sitä, mitä tämä "esille ottaminen" itse asiassa tarkoittaa, emme saaneet tälläkään kertaa tietää tarkemmin. Vanhanen ei ole koskaan mennyt yksityiskohtiin mainitessaan sanan "ihmisoikeuskysymykset" eikä hän tehnyt sitä tälläkään kerralla. Hän vain totesi, että ihmisoikeuskysymykset ovat olleet joka kerta esillä, kun hän on käynyt keskusteluja Kiinan johtajien kassa. Tämä esille ottaminen on siis muodostunut ikään kuin tavaksi ja rutiiniasiaksi.
En ole milloinkaan kuullut pääministeri Vanhasen lausuvan yhtään poikkipuolista sanaa Kiinan ihmisoikeustilanteesta eikä hän ole koskaan sanonut edes sitä, olisiko jokin asia Kiinassa ihmisoikeuskysymysten osalta edes pielessä. Tässä Vanhanen noudattaa samanlaista linjaa kuin Martti Ahtisaari, Tarja Halonen ja Paavo Lipponen. Suomalaisjohtajat tuntuvat olevan jälleen rähmällään suurvallan, tällä kertaa Kiinan ja sen johtajien edessä. Voidaan puhua jonkinlaisesta uussuomettumisesta, joka on tällä kertaa ensi sijassa bisnesvetoista.
Ruotsin pääministerin Fredrik Reinfeldt on lähes yhtä harmaa ja varovainen poliitikko kuin Matti Vanhanenkin, mutta Kiinan häpeällisen huonoon ihmisoikeustilanteeseen Reinfeldt sentään rohkeni ottaa julkisesti kantaa keskusteltuaan keväällä Kiinan johtajien kanssa. Reinfeldt arvosteli Pekingissä pitämässään tiedotustilaisuudessa aika kipakasti Kiinan ihmisoikeuspolitiikkaa.
Matti Vanhasen kanssa kiinalaisjohtajien on varmasti kiva keskustella asioista. He tietävät, että Vanhanen ja virallinen Suomi ymmärtävät Kiinan hallituksen politiikkaa ja kiinalaisviranomaisten toisinajattelijoihin ja ihmisoikeusaktivisteihin kohdistamaa vainoa, suomalaiset poliitikot eivät ainakaan lähde koskaan Kiinan politiikkaa julkisesti arvostelemaan. Tällaisten ystävien kanssa on tosi helppoa keskustella ja ottaa "esille" vaikeitakin asioita, jopa ihmisoikeuskysymyksiä!
Mutta palataan hetkeksi vielä itse kisoihin. Hyviin suomalaisuutisiin kuuluu, että kenttäratsastukseen ja samalla jo kuudensiin olympiakisoihin osallistuvan Kyra Kyrklundin ratsu Max on parantunut häntä vaivanneesta kuumesta. Pääministeri Vanhanenkin odottaa kaksikolta paljon todeten asiantuntevasti, että nyt Kyralla on allaan hyvä hevonen!
Ammunta kuuluu perinteisesti vahvoihin suomalaislajeihin, ja myös huomenna alkavissa painikilpailuissa suomalaisten odotukset ovat korkealla, sillä onhan paini ollut kesäkisoissa Suomen toiseksi menestyksellisin laji yleisurheilun jälkeen. Näissä kisoissa Suomella on vain yksi kilpailija painissa nimittäin Jarkko Ala-Huikku, joka painii sarjassa alle 60 kg.
Suomen painijoukkue on kuitenkin suurempi, sillä siihen kuuluvat myös valmentaja Juha Lappalainen, lääkäri Tuomo Karila, hieroja, jonka nimeä on en muista, sekä vielä Ala-Huikun sparraajan ominaisuudessa kisoissa mukana oleva Ville Pasanen; Pasasella on siis kisoissa jonkinlaisen "paininuken" rooli, ja hän tuurasi Ala-Huikkua kisojen avajaismarssissa. Paini on toki armottoman kova laji, mutta jos ei tällaisella porukalla mitalia Suomeen oteta niin ei sitten millään!
Ala-Huikun normaalipaino on n. 70 kg, joten hän joutuu viikon parin aikana laihduttamaan kuiviin treenatusta vartalostaan peräti kymmenen kiloa päästääkseen painimaan 60 kg:n sarjassa; kolmen viimeisen päivän aikana kehosta lähtee kuulemma viisi kiloa! Tämä on nykypainissa normaalikäytäntö. Tänään Pekingissä tapahtuvan punnituksen jälkeen kilpailijat aloittavat huiman energiatankkauksen, joten Ala-Huikun paino nousee taas nopeasti monta kiloa.
Mens sana in corpore sano?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti