maanantai 3. marraskuuta 2008

41. Kateusbarometrin kertomaa


1.Tänään oli taas se päivä vuodesta, jolloin suomalaisten tulo- ja verotustiedot edelliseltä vuodelta julkistettiin. Voimme tyydyttää uteliaisuuttamme tirkistelemällä suurituloisten "vaikuttajien" ja myös hieman pienempituloisten julkkisten tietoja tiedotusvälineiden verkkojulkaisuista ja huomenna vielä lehdistä. Tiedot saattavat aiheuttaa kateutta, ja joku voi kysyä, onko oikein, että jotkut voivat tienata aivan järkyttävän suurilta tuntuvia summia tai pitääkö siitä ainakaan kertoa.

2. Mutta tämä nyt vain on tätä kvartaalitaloutta. Lienee myös parasta, että verotustiedot ovat julkisia, salailu ei olisi hyväksi tässäkään asiassa. Tietojen julkaiseminen lehdissä on paikallaan, jottei ihmisten tarvitse marssia verotoimistoon näitä katalogeja, joita joku on nimittänyt osuvasti kateusbarometriksi, selailemaan. Ja mitä suurempia summia ahkerat, yritteliäät ja fiksut ihmiset ansaitsevat, sitä suuremmiksi kasvavat valtion ja kuntien verotulot, joista mm. sosiali-, koulutus- yms. ihmisille kustannetaan, mummot ja vaarit ja lapset saavat hoitoa jne. Isoista tuloistahan joutuu maksamaan isot tuloverot, jollei sitten keksi keinoja verojen kiertämiseen.

3. Palkkatulojen ja pääomatulojen verotuksen välillä vallitseva suuri ero tuntuu taas kerran oudolta - miksei voitaisi siirtyä samansuuruiseen veroprosenttiin molempien tulojen osalta, esimerkiksi 30-35 %:iin? Tämä on johtanut pääomatulojen suhteelliseen kasvuun, jolloin siis entistä useammat ammatinharjoittajat, kuten esimerkiksi asianajajat ja lääkärit, perustavat yhtiöitä, joista tuloja otetaan mahdollisimman paljon osinkoina, vaikka todellisuudessa tulo syntyy edelleen ansiotyöstä.

Muutamia hajanaisia poimintoja verotustiedoista:

4. Yhdelläkään nykyisen hallituksen ministereillä ei ollut vuonna 2007 verotettavia pääomatuloja. Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen ansaitsivat puoluejohtajista ja ministereistä eniten, noin 150 000 euroa ja kansanedustaja-ministerin vuosipalkka oli keskimäärin noin 120 000 -130 000 euroa. Kansanedustajat ansaitsivat keskimäärin 70 000 euroa, mutta pitää muistaa, että kansanedustajat saavat verotonta kulukorvausta 2 000 €/kk, ja lisäksi kansanedustajille tulevat erinäiset muut vapaat etuudet. Vaalikuluistahan huolehti mm. monien keskustan kansanedustajien osalta kaksikko Topi Sukari ja Kyösti Kakkonen puoluesihteeri Jarmo Korhosen (poissa) huoneessa perustetun KMS:n välityksellä. - Muuten, KMS:n yhteydestä tutuksi tullut keskustan virkailija Lasse Kontiola, joka meni niin sanotusti maan alle keväällä keskustan ja KMS:n välisen yhteyden paljastuttua, on nyttemmin jo löytynyt, ja hänet valittiin taas Rovaniemen kaupunginvaltuustoon.

5. Matti Vanhasen naisista eniten vuonna 2007 tienasi - yllätys yllätys - Susan Ruusunen (ent. Kuronen), n. 57 000 euroa. Susannan olikin menestyskirjailija, jonka kirjasta "Pääministerin morsian" aletaan kohta - kun kunnallisvaalit on nyt saatu onnellisesti pois alta - oikeutta Helsingin hovioikeudessa. Verkkojulkaisuissa Ruusunen nimettiin myös hyvätuloisimmaksi julkkis- tai salarakkaaksi; Johanna Tukiainen jäi 5 600 euroon, mutta Johannan varsinainen läpilyöntivuosihan oli vasta vuosi 2008, jolloin hänen Ilkka Kanervan tekstiviestiromanssi tuli kaikkien tietoon. - Mutta palatkaamme Matin naisystäviin. Sirkka Mertala, jonka kerrottiin olevan melko hyväpalkkaisessa hommassa Tapiolassa, sai tyytyä viime vuonna 56 000 euron tuloihin, ja Matin ex-vaimo, lentoemo Merja Vanhanen reiluun 30 000 euroon.

6. Suomessa verotettavista urheilijoista eniten vuonna 2007 ansaitsi golfaaja Mikko Ilonen 800 000 euroa, toisena hiihtäjä Virpi Kuitunen 300 000 eurollaan ja kolmantena oli keihäsmies Tero Pitkämäki 250 000 eurolla. Muut tulivat aika kaukana perässä, jopa tennispelaaja Jarkko Nieminen, vain hieman yli 50 000 eurolla. Suurin piirtein samaan pääsi mäkihyppääjä Janne Ahonen, mutta tälläkin kertaa paremmaksi pani artisti ja ex-mäkikotka Matti Nykänen lähes 100 000 eurolla.

7. Kirjailijoista Arto Paasilinnan peittosi jälleen kerran "painosten kuningattaren" eli Laila Hirvisaaren (ent. Hietamies) numeroin 464 000 - 445 000. Antti Tuuri tienasi lähes 250 000 euroa. Ilkka Remes ei maksa veroja Suomeen, koska asuu pysyvästi Belgiassa. Muista kirjailijoista ei ollut vielä tänään saatu tietoja - huomenna varman sitäkin enemmän.

8. Muusikkojen ykkönen oli Rasmuksen Lauri 640 000 euroa, Ville Valo jäi hieman yli 300 000 euroon. Iskelmäpuolella Kari Tapio oli ylivoimainen, 625 000 euroa, toiseksi päässyt Tapani Kansa pääsi 218 000 euroon. Idols-pariskunta Jone Nikula, ex-oikeuskansleri Paavo Nikulan poika - ja Ellen Jokikunnas hankkivat molemmat hieman yli 60 000 euroa.

9. Asianajajien ykkönen oli tiettävästi Petri Haussila, 2 274 000 euroa, toisena Antti Kuusimäki 1 148 000 euroa, sitten Risto Ojantakanen 947 000 euroa. Muista mainittakoon Seppo Kemppinen, professori Jukka Kemppisen veli, 443 000 euroa, Kai Kotiranta 443 000 euroa, Antti Heikinheimo 644 000 euroa, Jukka Peltonen 272 287 euroa ja Ari Kantor 187 000 euroa.

10. Advokaatit peittosivat, kuten aina, tuomioistuintuomarit selvin numeroin. Tuomareiden selvä ykkönen oli KKO:n jäsen Gustaf Möller, joka on Suomen kansainvälisesti tunnetuin tuomari-välimies, sillä hän ansaitsi vuonna 2007 palkkaa 482 000 euroa ja pääomatuloja 317 000 euroa. Aiempina vuosina oikeusneuvos-välimiesten ykkönen on ollut Mikko Tulokas, mutta vuonna 2007 hän jäi yllättäen vain 153 000 euroon. Oikeusneuvoksen vuosipalkka lienee hieman yli 100 000 euroa, joten Möller ansaitsi välimiestehtävistään 4-5 kerta virkapalkkansa määrän - siistiä "sivutuloa"! Oikeusneuvos ja välimies, entinen advokaatti Timo Esko tienasi vuosi sitten 179 000 euroa, mutta Järvenpäässä asuva oikeusneuvos, OTT Juha Häyhä pani vielä paremmaksi 212 826 euron tuloillaan. - Helsingin käräjäoikeuden viime vuonna virastaan eläkkeelle jäänyt laamanni Kauko Huttunen tunnetaan myös innokkaana välimiehenä; viime vuonna hänen verotettavat tulonsa olivat 153 673 euroa.

11. KKO:n presidentti, vapaaherratar Pauliine Koskelo, joka virkansa takia ei toimi välimiehenä, jäi ainoastaan 134 000 euroon, sekin oli sentään 10 000 euroa enemmän kuin KHO:n presidentin Pekka Hallbergin palkkatulo. Koskelon aviopuoliso, advokaatti ja ex-kuluttaja-asiamies, vapaaherra Gerhard af Schultén ansaitsi viime vuonna 256 000 euroa.

12. Niin, tässäkin yhteydessä sopii ihmetellä sitä, että jos kerran KKO:n presidentin ei ole sopivaa toimia välimiehenä, niin miksi välimiestehtävät sitten ovat sallittuja KKO:n oikeusneuvoksille? KKO:ssa presidentti ja oikeusneuvokset tekevät aivan samanlaista työtä, eivätkä presidentin hallinto- tai edustustehtävät ole mitenkään kovin vaativat, sillä KKO:ssa on päätoiminen kansliapäällikkö ja muuta hallintohenkilökuntaa yllin kyllin. Ylimmän tuomioistuimen riippumattomuuskuvan kannalta oikeusneuvosten toiminta välimiehinä on tietenkin yhtä arveluttavaa kuin olisi presidentinkin.

13. Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Liisa Paunion tulot olivat 135 000 euroa, apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkan 112 000 euroa ja valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäen 104 000 euroa.

14. Professoreista tuskin kannattaa tässä yhteydessä edes mainita mitään, niin vaatimatonta luokkaa verrattuna esimerkiksi tuomioistuinjuristien palkkaukseen on ikuiseen palkkakuoppaan ilmeisesti tuomittujen professoriparkojen palkkaus. Juristiproffista ansaitsivat eniten tuttuun tapaan siviili- ja kauppaoikeuden ihmiset, joilla on sivutuloja asiantuntijalausunnoista ja välimiestehtävistä. Eniten heistä tienasivat myös vuonna 2007 ne, jotka eivät yleensä tutki tai ainakaan julkaise juuri mitään - jää sitten aikaa sopivasti erilaisille hyväpalkkaisille sivutoimille! Tällaisten "sivutoimiproffien" tulotaso kohoaa parhaimmillaan reiluun 200 000 euroon.

15. Pari poikkeusta edellä mainittuun toteamukseen. Professorit Urpo Kangas ja Heikki Halila, joka on Hgin yliopiston urheiluoikeuden professori, tunnetaan toki myös ahkerina tutkijoina ja julkaisujen tekijöinä, vaikka heillä on erilaisia rahakkaita sivutoimia. Urpo Kankaan tulot olivat vuonna 2007 158 000 euroa ja Heikki Halilan 277 864 euroa. - Heikki Halilan isä on muuten emeritus professori Jouko Halila, 92 v., jonka assistenttina minulla oli kunnia toimia jonkin aikaa 70-luvun alkupuolella Helsingin yliopistossa.

16. Naisia on barometrin mukaan yhä vain "kourallinen" tuloeliitissä; näin valitettiin mm. Hesarissa, vaikka esimerkiksi Sanoma-konsernin suuromistaja Rafaela Seppälä ylsi viime vuonna pääomatuloillaan 10,3 miljoonan euron verotettaviin tuloihin ja sijoittui listalla 17:ksi. Naisista suurimmat ansiotulot hankki Sampo-Pankin tänä keväänä eronnut varatoimitusjohtaja Maarit Näkyvä 2,7 miljoonan euron tuloillaan. Sampo-pankin tietotekniikkavaikeudet ja niitä seurannut merkittävä asiakaspako ovat vielä kaikkien muistissa, joten Maarit Näkyvän ilmoitus pitää sapattivapaata ei kyllä yhtään yllättänyt. Kyllähän noin kivoilla tuloilla voisi pitää vaikka parikin vuotta sapattivapaata!





9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tomi Uoti -nimistä asianajajaa ei taida olla olemassa.

Oikeusneuvoksista muuten Häyhä (Järvenpää) oli myös kerännyt kiitettävät sivutulot.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kiitän huomautuksesta ja poistan Toni Uotin blogista ja lisään sinne oikeusneuvos Juha Häyhän.

Välimies-oikeusneuvokset todella ovat tulolistalla aivan omassa sarjassaan. Muut oikeusneuvokset eivät tietenkään ole yhtään tästä kateellisia - eiväthän toki.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Oikeusneuvoksen virasta jo muutaman vuoden eläkkeellä ollut Erkki-Juhani Taipale, 70 v., joka tunnettiin jo virassa ollessaan menestyksellisenä välimiehenä, on jatkanut työtään myös eläkkeellä ollessaan, sillä viime vuonna hänen tulonsa olivat kunnioitettavat 357 430 euroa.

Muistuu mieleeni tuomioistuinlaitoksen "hullu vuosi" 1997, jolloin oikeusneuvosten välimiestehtävät olivat kovasti julkisuudessa esillä. KKO:sta julkiseen keskusteluun presidentti Olavi Heinosen lisäksi osallistui oikeastaan vain Erkki-Juhani Taipale, joka kirjoitti Helsingin sanomiin mielenkiintoisen jutun otsikolla "Mitä Virolaisella on välimiehiä vastaan."

Vastaisi Taipaleen kirjoitukseen omalla kirjoituksellani otsikolla "Miksi oikeusneuvos Taipale vääristelee?" Totesin siinä mm., että minulla ei toki ollut - eikä ole edelleenkään - mitään välimiehiä vastaan, sillä pidän välimiesmenettelyä erittäin tarpeellisena ja hyvänä vaihtoehtona tuomioistuinmenettelylle. Kyse oli minun puoleltani vain siitä, että valtakunnan ylimmän tuomioistuimien tuomareiden ei pitäisi koko tuomioistuinlaitoksen riippumattomuuskuvaa ajatelleen osallistua yksityiseen riidan ratkaisuun välimiehinä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pari kolme vuotta sitten KKO:n presidentin virasta eläkkeelle siirtynyt Leif Sevón ansaitsi viime vuonna 167 241 euroa. Olettaa sopii, että tuloista osa koostui välimiespalkkioista. Sevón toimi aika monta vuotta Suomen valitsemana EY-tuomioistuimen tuomarina, josta hän sai muhkean eläkkeen.

Leif Sevón tuli tunnetuksi mm. siitä, kun TV2:n Silminnäkijä-ohjelmassa kerrottiin 23.9.2004, että säätiö, jonka tarkoituksena oli auttaa pauvrex honteux eli "ujoja köyhiä", vuokrasi presidentti Sevónille 80 neliön suuruisen, mm. parvekkeella ja merinäköalalla varustetun asunnon "puoli ilmaiseksi". Vuokratalo, jonka väitettiin olleen huonokuntoinen, sijaitsee valtakunnan kalleimmalla asuntoalueella meren rannalla Helsingin Kaivopuistossa Klippania vastapäätä Ehrenströmintiellä. Asian tultua julkiseksi presidentti Sevónin väitettiin pakoilleen tiedotusvälineitä ja kieltäytyneen kommentoimasta asiaa (I-S 27.9.-04). Asiasta taidettiin tehdä jopa jokin selvityspyyntö, mutta se ei aiheuttanut toimenpiteitä; saahan sitä nyt asuinpaikkansa ja asuntonsa valita, Herra paratkoon! Ja hyvä vain, jos voi asua halvalla, kuten oikeusministeriön hallitusneuvos kommentoi tapausta lehdissä.

No, toivotaan, että presidentti Sevón olisi nyt löytänyt asunnon parempikuntoisesta talosta - rahasta se ei ainakaan näytä olevan kiinni.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Jyrki,

Täytyy sanoa, kun blogiasi seuraa, että nyt tarvittaisiin KKO:n kriisissä osa II, koska aikanaan esiin nostamasi ongelmat rehottavat edelleen ja osin yhä pahempina.

Toivottavasti tällainen syntyy.

t. yliopistokollega

Anonyymi kirjoitti...

Toipila kirjoittaa:

Viime laman jäljiltä maassa vallitsee ilmeisesti edelleen sellainen kummallinen tilanne, että pankki voittaa aina laina-asiakkaansa sekä riita- että rikosjutuissa, vaikka näyttö edellyttäisi pankin herroille ja rouville tuomiota ja palloa jalkaan.

Pankin epäiltyjä väärinkäytöksiä ja suoranaisia rikoksia poliisi ei suostu tutkimaan, syyttäjä ei suostu syyttämään eikä tuomioistuinlaitos suostu tuomitsemaan pankin edustajia.

KKO ei anna ikinä valtuslupaa pankkijutuissa, vaikka olisi tapahtunut kuinkakin törkeitä ja vääriä tuomioita pankkien asiakkaiden tappioksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tosi on - vai onko?

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä, että rahaa liikkuu noinkin suuria määriä. Pääosahan käy verottajan pyydykseen.

Anonyymi kirjoitti...

KKO:n pres.Koskelon puoliso on mainittu advokaattina. Tarkoittaako tämä aktiivitoimintaa
asianajana tai toimiston osakkaana, vai viitataanko aiemman toiminnan tuottamiin tuloihin? Mieshän ei ole enää ihan nuori.