tiistai 16. kesäkuuta 2009

112. Jarmo Korhosen eroa vaaditaan, kun hän kertoi totuuden Matti Vanhasen osuudesta Nova Groupin asiassa

Erään entisen kotitalon portaat ja kivijalkaa Karjalan Kannaksella

1. Pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen joutui eilen sangen noloon valoon, kun keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen paljasti, että Vanhanen tiesi Nova Groupin keskustalle antamasta suuresta, lähes 200 000 euron suuruisesta vaaliavustuksesta jo tammikuussa 2007 eli hyvissä ajoin ennen maaliskuun 2007 eduskuntavaaleja.

2. Puoluesihteeri Korhonen kertoi eilen keskustan puoluerahoituksen  "avaamisen" yhteydessä, että hän ja Matti Vanhanen olivat yhdessä tavanneet keskustan vaalirahoittajana toimineen Nova Groupin toimitusjohtajan Tapani Yli-Saunamäen ja Nova Kiinteistökehitys Oy:n toimitusjohtajan Arto Merisalon pääministerin virka-asunnossa tammikuussa 2007, jolloin oli puhuttu Nova Groupin hankkeesta aikoa kerätä keskustalle vaalirahaa 200 000 euroa.

3. Eduskunnan kyselytunnilla 12.6.2008 pääministeri Vanhanen  oli kansanedustaja Jukka Gustafssonin (sdp) suoraan kysymykseen vastatessaan kertonut, että hänellä "ei ole mielikuvaa" siitä, että hän olisi tavannut Yli-Saunamäen ja Merisalon tammikuussa 2007. Vanhasen vastaus  Gustafssonin kysymykseen oli tyypillisen kepulaisen monisanainen ja kiertelevä, mutta Vanhasen vastausta on yleisesti tulkittu siten, että hän  kiisti eduskunnan edessä tavanneensa Nova Groupin sanottuja edustajia kyseisenä aikana. 

4. Korhosen mentyä paljastamaan asian todellisen laidan, Vanhasen oli pakko eilen kertoa Islannista puhelimitse toimittajille, että hän ja Korhonen olivat yhdessä tammikuussa 2007 pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa sopineet Kevan toimitusjohtajan Markku Kauppisen ja Yli-Saunamäen ja Merisalon kanssa konsernin lupaamasta tuesta keskustalle vuoden 2007 vaaleja varten. Vanhanen myönsi tienneensä myös  Nova Groupin tuen suuruusluokan.

5. Vanhanen kertoi kesäkuussa 2008 myös lehdistölle, ettei hän ollut mukana kanavoimassa Kehittyvien maakuntien Suomen (KMS) rahoja keskustalle. Kesärannan tapaamisesta Vanhanen ei ollut kertonut aiemmin medialle, eivätkä myöskään keskustan kansanedustajat olleet kuulleet asiasta. Tänäänkin Vanhasen "tunnustus" oli tai ainakin oli yritetty muotoilla hyvin tulkinnanvaraiseksi, sillä Vanhanen kertoi vastauksensa MTV3:n uutisten mukaan näin: "Kysyjä (Jukka Gustafsson) kysyi tästä samastani henkilökohtaisesta avustuksesta ja missä yhteydessä olin siitä keskustellut, viitaten Kesärannan tapaamiseen. Vastasin niin kuin oli aikaisemmin jo keväällä vastannut, että se mielikuva siitä, missä olin tästä omasta avustuksestani keskustellut, liittyi eduskuntaan. Mutta jos tässä on paikkavirhe, niin se ei ole kauhean suuri virhe." - Osaatkos sen epäselvemmin ilmaista! Jukka Gustafssonin tämän päiväisissä lehdissä siteeratusta kysymksestä ei minusta käy ilmi, että Gustafsson olisi tarkoittanut kysymyksellään nimenmaan Vanhasen saamaa henkilökohtaista vaalitukea.

6. Mutta mikä oli keskustan eduskuntaryhmän kanta tänään Jarmo Korhosen ja Matti Vanhasen paljastuksiin? Olisi luullut, että keskustalaiset edustajat olisivat kilvan kiitelleet Korhosta ja moittineet Vanhasta. Mutta kävikin aivan toisin: kaikki TV1:n uutislähetyksessä haastellut neljä kepun kansanedustajaa (Rehula, Heikkinen, Leppä ja Paloniemi) sanoivat, että nyt mitta on Jarmo Korhosen kohdalla täyttynyt ja Korhosen on erottava! Kaikki haastatellut  pitivät Korhosen toimintaa puoluesihteerinä heikkona. Sitä vastoin kukaan haastateltu kansanedustaja ei moittinut sanallakaan Vanhasta mistään, ei salailusta eikä heikosta puolueen puheenjohtajan tehtävän hoitamisesta. Paloniemi ja Heikkinen äityivät Matti Vanhasta pääministerin tehtävien, mutta itse asiasta eli Vanhasen roolista puolueen puheenjohtajana he eivät maininneet sanaakaan.

7. No, sehän on tiedetty iät ja ajat, ettei totuuden puhujalle tahdo oikein löytyä yösijaa. Sen sai nyt tuta myös Jarmo Korhonen. Mutta ehkä olenkin väärässä. Kenties keskustan kansanedustajien mielestä puoluesihteerin tehtävänä on nimenomaan, varainkeruun ohella, salailu ja valehtelu sekä valehteluun ja kenties muihinkin töppäyksiin syyllistyvän puolueen puheenjohtajan suojeleminen kaikin mahdollisin keinoin. Siltähän tuo vahvasti näyttää, muutoin keskustan eduskuntaryhmän kannanottoa ei juuri voi ymmärtää. Miksi eduskuntaryhmän mitta olisi muuten juuri nyt yhtäkkiä täyttynyt Jarmo Korhosen kohdalla?

8. Muistettakoon kuitenkin, että keskustan eduskuntaryhmä vastusti jo vuosi sitten Jarmo Korhosen uudelleen valintaa puoluesihteeriksi ja ryhmästä nostettiin kansanedustaja Kimmo Tiilikainen Korhosen vastaehdokkaaksi. Puoluekokousväen ylivoimainen enemmistö oli kuitenkin Jarmo Korhosen jatkamisen kannalla, joten eduskuntaryhmä sai äänestyksessä turpiinsa pahemman kerran. Mitenkähän kävisi nyt, jos keskusta kutsusi kokoon ylimääräisen puoluekokouksen? Kummankohan olisi väistyttävä, Jarmo Korhosen vai Matti Vanhasen? No, eduskuntaryhmä ei uskalla  tässä tilanteessa edes ehdottaa ylimääräistä puoluekokousta, vaan se vaatii, että Jarmo Korhonen jättäisi itse eropyyntönsä. Ennen vanhaan tämä olisi junailtu siten, että epäsuosioon joutuneelle puoluesihteerille olisi keksitty jokin kunniallinen virka esimerkiksi maaherrana tai jonkin keskusviraston tai yleisradion napamiehenä, mutta nykyisin nuo virat tahtovat olla kiven alla.

9. Nova Groupin, Tokmannin Kyösti Kakkosen ja Maskun Toivo Sukarin tuki keskustalle (lue Vanhaselle) johtui Kakkosen mukaan kuulemma siitä yksinkertaisesta syystä, että he halusivat vaalien jälkeen pääministeriksi mieluummin Matti Vanhasen kuin Sdp:n Eero Heinäluoman. No, näin yksinkertainen asia ei tietenkään todellisuudessa ollut, kuten Tapani Yli-Saunamäki suorin sanoin paljasti UutisNova -lehdessä vuoden 2008 alussa. Kyse oli paljon raadollisemmasta asiasta eli yksinkertaisesti siitä, että Nova Group halusi saada vaalituellaan ostetuksi poliitikoilta yhtiölle edullisia ratkaisuja. Sama tavoite oli varmaan myös Kyösti Kakkosella ja Toivo Sukarillakin omien yritystensä oalta. Tämä tavoitehan tavallaan realisoitui pääministeri Matti Vanhasen viime vuonna tapahtuneeseen reagointiin, jossa hän puolusti voimakkaasti Sukarin Vihtiin kaavailemaa Ideapark-hanketta.

10. Kyse on siis siitä "itsestään," eli suurten poliittisten puolueiden ja niiden johtavien poliitikkojen tukemisesta, jonka tarkoitus on saada poliitikot ja puolueet valmistelemaan ja säätämään yritystoimintaa suosivaa lainsäädäntöä ja hankkimaan siinä sivussa etuja lahjoittajien omiin yritysryppäisiin kuuluville yrityksille. Tästä toiminnasta käytetään myös nimitystä poliittinen korruptio. Suomessa on tähän asti väitetty, että kyse on vain teoreettisesta korruptiosta. Meidän johtavat poliitikkomme ja puolueemme ovat kilvan korostaneet, että yritysten antamissa vaalituissa ja  -lahjoissa on kyse täysin laillisesta asiasta. Suomalaiset yritysjohtajat ja aiemmin jopa valtakunnansyyttäjä ovat korostaneet, että käytännössä Suomessa ei ole eikä edes voi esiintyä sanotunlaista korruptiota.

11. Mutta kyllä kansa toki tietää, mistä sanotuissa "täysin laillisissa" vaalituissa on kyse! Ja tämähän on tietenkin poliitikkojen ja yritysjohtajien kannalta sangen kiusallista. Tältä kannalta keskustan eduskuntaryhmän tämänpäiväinen hermostunut kannanotto on ymmärrettävissä, ei kuitenkaan hyväksyttävissä.

12. Selvää on, että tällaisen sopan seurauksena ilma on täynnä poliitikkojen ja poliittisten toimijoiden toisilleen heittelemiä valehtelusyytöksiä. Niinpä SAK:n jäsenpalveluosaston johtaja Matti Tukiainen väitti tänään Jarmo Korhosen valehdelleen tämän sanoessa eilen, että  keskustaa tukeneiden yrittäjien vaali-innostuksen taustana oli SAK:n kuuluisa tv-mainos, jossa näyttelijä Oiva Lohtander esitti öykkärikapitalistia. Tukiaisen mukaan Korhosen väite ei voi pitää paikkaansa, koska SAK:ssa sdp:n vaalitukena annettu mainos julkistettiin vasta 26.2.2007 ja Nova Groupin johtajat olivat tavanneet pääministeri Vanhasen ja ja Jarmo Korhosen Kesärannassa jo kuukautta aikaisemmin eli tammikuussa 2007.

13. Mutta ehkä asia olikin niin, että pääministeri Vanhanen ja Jarmo Korhonen tapasivat Nova Groupin johtajistoa ja kenties muitakin yritysjohtajia vielä uudemman kerran eli myös SAK:n Lohtander-mainoksen julkistamisen jälkeen? Tuskinpa nimittäin tässä jupakassa vielä on kerrottu kaikkia yksityiskohtia ja tapaamisia. Pääministeri Matti Vanhasen ja Jarmo Korhosen muisti tuntuu palailevan ikään kuin pätkittäin á la Uuno Turhapuro.

14. On sanottu, että keskustan johto noudattaa  tässä vaalirahoitusasiassa Suomen Hiihtoliiton käyttämään metodia niin sanotussa STT:n doping-uutisoinnin ja sitä seuranneen oikeudenkäynnin yhteydessä. Nyt monen vuoden jälkeen KRP on ryhtynyt uudelleen tutkiman, puhuivatko  SHL:n johtajat ja päävalmentajat totta mainitun oikeusprosessin yhteydessä väittäessään, etteivät he olleet tietoisia edustushiihtäjien dopingin käyttämisestä tai sen sallimisesta. SHL:n johto paljastaa totuutta vähän kerrallaan sitä mukaa kuin sen on pakko tehdä niin johtajiston aikaisempien väittteiden osoittautuessa perättömiksi. Tämä on selvästi myös keskustan puoluejohdon puoluerahoitusasiassa käyttämä taktiikka. Matti Vanhasen eilinenkin monimuotoinen tunnustus voidaan pelkistää sanontaan "muistin ja kerroin totta niin hyvin kuin osasin." - Kukas  keskustan poliitikko se taas olikaan, joka puolustautui itse asiassa juuri samoin sanoin, kun häntä syytettiin aikanaan eduskunnan edessä tapahtuneesta valehtelusta?

15. Ehkä keskustan puoluejohdon muisti- ja mielikuvien tarkentumisen yhteydessä voitaisiin puhua SHL- syndroomasta. Sdp:n kansanedustaja Jacob Söderman vaati tänään, että poliisin pitäisi ryhtyä tutkimaan, onko keskustan ja Nova Groupin yhteyksissä kyse korruptiosta. Södermanin mukaan Suomella pitäisi olla korruption tutkimiseen keskittyvä oma viranomainen. - No, ehkä ennen poliisitutkinnan aloittamista on kuitenkin syytä odotella, milloin Sdp itse aikoo vihdoin avata oman puoluerahoituksensa. 

16. Jacob Söderman voinee tehdä poliisille virallisen tutkintapyynnön keskustan ja Nova Groupin välisestä mahdollisesta korruptiosta ja eduskunta-aloitteen korruption tutkintaan erikoistuvan tutkintayksikön perustamisesta. Muuten Södermanin puheet voidaan tulkita tyypilliseksi helppohintaiseksi poliittisten irtopisteiden keräily-yritykseksi. Muistan hyvin, miten tohkeissaan tämä samainen Jakke-setä oli Kauhajoen koulusurmien jälkeen ja intoili, että hän kyllä tulee huolehtimaan siitä, että sisäministeri Anne Holmlundin vastuu koulusurma-asiassa tutkitaan perinpohjaisesti. Mutta eipä ole tämän jälkeen sitten kuulunutkaan Södermanilta tästä asiasta sen enempää.

17. Keskustan eduskuntaryhmä näyttää syyttävän Jarmo Korhosta erityisesti siitä "paljastuksesta", että Korhonen olisi päättänyt KMS:n kautta yksittäisille kansanedustajaehdokkaille kanavoidusta vaalituista "epädemokraattisesti" eli suosinut tiettyjä ehdokkaita ja jättänyt toiset kokonaan vaille tukea. Äänessä ovat tietenkin olleet ne ehdokkaat ja valituiksi tulleet kansanedustajat, jotka olivat jääneet tässä jaossa nuolemaan näppejään. Jarmo Korhonen on kiistänyt nämä syytökset. Näyttääkin siltä, että Korhosen päälle yritetään kaataa nyt kaikki mahdolliset virheet ja että käsky tähän on tullut ylimmältä puoluejohdolta. En usko, että Jarmo Korhonen on voinut tai edes halunnut yksin päättää sanotusta vaalitukien jaosta, vaan myös puheenjohtaja Vanhanen on osallistunut siihen samoin kuin puolueen varapuheenjohtajistokin. 

18. On tullut ilmi, että äsken käydyissä EU-vaaleissa keskustan ehdokkaat ovat saaneet puolueeltaan tukea hyvin epätasapuolisesti. Valituksi tullut Riikka Manner on saanut puolueeltaan tukea vaalimainontaansa peräti 50 000 euroa, mutta toinen valituksi eli Hannu Takkula vain 500 euroa. Takkula on julkisuudessa arvostellut aika usein Matti Vanhasta. Riikka Manneria voidaan pitää Vanhasen löytönä, sillä Manner on itse kertonut, miten juuri Matti Vanhanen otti häneen  useaan kertaan yhteyttä saadakseen hänet puolueen ehdokkaaksi vaaleihin. Joten voi hyvin arvata, kenen sanan puoluejohdossa painoi, kun Riikka Mannerille myönnettiin sata kertaa enemmän tukea kuin Hannu Takkulalle.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Söderman on räväkkä suustaan, mutta onneksi rauhallisempi toimistaan. Tietämäni mukaan hän on toistuvasti sanonut, että Virkamieslautakunta on täysin turha - se pitäisi räjäyttää dynamiitilla kappaleiksi. Tuota en sitten koskaan ollut ajatellutkaan, että maaherran pestit ovat niin vähäpätöisiä, että niitä voidaan käyttää puoluesihteerien pelastamisessa.

Kun verrataan Vanhasen toimintaa Kanervan vallattomaan viestittelyyn Tuksulle, niin voidaan kysyä, kumman kuuluisi erota ministerin tehtävistä? Väitän useimpien laittavan Vanhasen kävelemään lankulle.

Kukaan ei kuitenkaan eroa. Tässä vaiheessa presidentti voisi hajottaa eduskunnan, koska se on niin korruptoinut. Taitaisi olla ensimmäinen kerta, kun Suomen istuva presidentti pääsisi Timen kanteen.

Anonyymi kirjoitti...

"Joten voi hyvin arvata, kenen sanan puoluejohdossa painoi, kun Rikka Mannerille myönnettiin sata kertaa enemmän tukea kuin Hannu Takkulalle."

Aikuisten oikeasti: Keskustassa vaikuttaa hyvin vahvasti eri uskontokuntiin kuuluvia klikkejä. Takkula on esikoislestadiolaistaustaisena Vanhasen kannalta ilmeisen "vääräuskoinen".

Manner oli Väyrysen avustaja. Harva tiennee, että Pate on vanhoillislestadiolaisesta kodista kuten hänet esiin nostanut Kekkonen tai puoluetoveri ja kekkosklooni Miettunen. Myös KMS-mies Topi Sukari on taustaltaan "veli".

Tuo väki ei päästä kovin iholleen muita kuin omiaan. Ja toisaalta - suosii aina omiaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Joo, Takkulan äänet kyllä kelpaavat aina keskustalle ja Vanhaselle, mutteivät koskaan hänen mielipiteensä. Nytkin Takkula pelasti itse asiassa Vanhasen, sillä ilman Takkulaa keskusta oiisi saanut EU-parlamentista vain kaksi paikkaa ja Vanhasen palli puolueen puheenjohtajana olisi horjunut todella pahasti.

Arvaan kyllä, että Paavo Väyrynen on ollut Riikka Mannerin "iltalypsyn"eli vaalituen takana. Paavohan kertoi tv-haastattelussan, että kun hänen avustajansa Manner oli kertonut, että häntä kysytään kovasti Vanhasen toimesta eu-vaaliehdokkaaksi, hän oli sanonut Riikalle,että älä hyvä "tyttö" lähde ehdokkaaksi (ainakaan omilla rahoillasi).

Tietenkin Paavo oli neuvonut Manneria, että lähdet ehdokkaaksi vain sillä edellytyksellä, että saat puolueelta "ainakin 50 000 euroa" vaalikasaasi. Ja näinhän siinä sitten tapahtui. Vanhanen hoiti rahan jakamisen siten, että Manner sai jättipotin ja Takkulalle jätettiin 500 euroa. Silti myös Takkula tuli valituksi ja pelasti Vanhasen kasvot pahalta vaalitappiolta.

Anonyymi kirjoitti...

" Paavohan kertoi tv-haastattelussan, että kun hänen avustajansa Manner oli kertonut, että häntä kysytään kovasti Vanhasen toimesta eu-vaaliehdokkaaksi, hän oli sanonut Riikalle,että älä hyvä "tyttö" lähde ehdokkaaksi (ainakaan omilla rahoillasi). "

Olikos se Keskisuomalainen, joka oli tavoittanut Paten ja hän oli sitten "takki auki" elvistelemässä avustajansa valinnalla ja siis nyppimässä rusinoita kakusta, jota ei sitten leiponut tai sitten leipoi. Kuka näistä kepulaisista ottaa enää selvää. Siis ihan tosi, ei tiedä enää, tuleeko todensanaa.

Maakunnan jäyhät isännät ovat jo hiilenä, kun Matti 69 ja muut rok rok rok -tähdet vesittävät ruohonjuuritason tekemisen.

Taitaa käydä niin että Matti Sikstinain lähtee viljelemään Nurmijärven torppaansa jo pian, ennen vaaleja. Jospa joku ystävällinen liikemies taas kerran perustaisi Kehäsanomat-tyyppisen lehden - oletteko kuulleetkaan moisesta lipareesta? - että Masalle riittää duunia. Tai olisiko Nokialla tilaa. Mattihan itkaisi jo kuten Aho, joten ainesta on - parikin metriä.

Ja Korhonen, minne ihmeeseen hänet pusketaan? "Rohviili" on melko vesurilla veistetty ja ambitioitakin taitaa olla liikaa, jotta joku keinosiemennysaseman johtajan paikka kelpaisi. Olisiko joku maakuntatason paikka sopiva tälle puolue-elimelle? Joku liitto siis tai mikä tahansa ikuinen ja vain ulkoa päin avattavissa oleva koipussi.

Anonyymi kirjoitti...

Riikka Manner sai 50.000€ viideltä eri Keskustan piirijärjestöltä, ei puolueelta. Piirijärjestöt tekevät päätökset itsenäisesti, Paavolla tai Matilla ei niihin päätöksiin kovinkaan suurta sananvalta ole. Näin jälkiviisana voin todeta, ettei Mannerin valinta ehkä ollutkaan kovin suuri yllätys, hän peri Mirjam Ryynäsen vanhan EU-paikan.

Varakkain Keskustan piireistä on Jarmo Korhosen entinen piiri E-P, piiri omistaa ison talkoorahoilla rakennetun talon vanhaa Seurahuonetta vastapäätä Seinäjoella. Keskusta Etelä-Pohjanmaan piiri on voinut tukea omaa ehdokastaan Lasse Hautalaa suuremmalla summalla kuin viisi itäistä piiriä tukivat Mannerta.

Takkulan lestaadiolaisuudesta en kyllä vannoisi mitään, sillä olen muistaakseni istunut herran kanssa oluella nn vuotta sitten. Harva ehkä muistaa, mutta Matti Vanhanen ei olisi pääministerinä ilman Hannu Takkulaa.

Minun puolestani Takkula voisi lähettää Matin nikkaroimaan linnunpönttöjä!

Terveisin
Sattuma

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Piirijärjestöt tekivät varmasti muodollisesti päätöksen vaalituen jakamisesta, mutta uskoisin, että pääministerin ja puolueen puheenjohtajan evästykset saattoivat painaa aika paljon asiallisesti päätöstä tehtäessä.

Paavo on tietenkin sanonut Riikka Mannerille, että jos se Vanhanen niin kovasti sinut haluaa ehdokkaaksi, niin kyllä se Matti myös huolehtii siitä, että sinulle riittää vaalikampanjaan iso potti keskustan jakamista vaaliavustuksista.

Anonyymi kirjoitti...

"Takkulan lestaadiolaisuudesta en kyllä vannoisi mitään, sillä olen muistaakseni istunut herran kanssa oluella nn vuotta sitten."

Ei sitä vannoa tarvitse, riittää kun katsot tämän:

http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=100&t=644&a=1708

Siinä on Hannun isä. Ai niin, tiedäthän, että lestadiolaisessa kodissa kasvaa lestadiolaisia lapsia - joskus iso liuta. Kaikella kunnioituksella toki.

Koko pirttiviljelys ei ole liikkeen helmassa ainakaan alun lopuksi, koska ideana on, ettei lasten puolesta voi uskoa. Mutta havaintoni mukaan alkaa voimaan, jos kersa ajaa johonkin asemaan. Luulen, että liikeen mullahit lähestyvät tuolloin vesaansa.

Tällainen tapaus on muuan hauska työkaverini: veti tulilientä kunnolla ja hillui iloisesti kekkulissa jopa työpaikalla. Kunnes eräänä päivänä Jeesus kutsui - jälleen. Hän soitti kaverille matkapuhelimesta. Tutkimattomia ovat Herran tiet - ja isot ovat kännykkälaskutkin, luulemma.

Anonyymi kirjoitti...

Kepulaisuutta ja lestadioilaisuutta yhdistää sama tekijä. Veljeä pitää auttaa ja palvelukset korvataan vastapalveluilla. Näin on monen virkanimityksen kelpoisuusvaatimuksissakin oikaistu, että on saatu "veli" oikealle paikalle.

Tässä on nyt allokoitu sitä harmaata rahaa molempien ideologioiden avulla. Ei olisi uskonut, että slogan "kepulaisuus ja lestadiolaisuus likaa politiikkaa" voisi olla totta.

En voi kuin kammoksua, mitä tällaisella arvopohjalla varustetut virkamiehet saavat poliisissa ja tuomioistuimissa aikaan. Kokoomuslaisuus ja LC-sulkien myyminen on pikkupoikien arkartelua verrattuna isojen poikien touhuihin.

Siru Pola kirjoitti...

Kaikessa tässä on kyse urhoudesta. Urhoollisesti Rikka Manneriin laitettiin rahaa, koska urhoolliset urhot olivat niin sopineet. Urhoollisesti puolustetaan Mattia, vaikka hän urhoollisesti muista kaiken kuten haluaa. urhoollisesti laitetaan korhosen piikkiin paljon, koska urhoollisesti pidetään hallitushommista kiinni.

Mitä taas Takkulaan tulee, niin taitaa onneksi hänen vaikutusvaltansa, ja sitä kautta lestadiolaisten vaikutusvalta olla EU parlamentissa vähäisempi kuin että olisi eduskunnassa tarjoamassa urhoollisvanhoillisia ajatuksiaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Keskustan vaaliehdokkaat olivat urhokkaita, yks. "urhokas." Tässä suhteessa he erosivat muiden puolueiden ehdokkaista.

Nyt kolme urhokasta istuu tulevassa eu-parlamentissa. Kukaan heistä ei ole varsinaisesti puoluejohtaja Vanhaselle lojaali "urhokas", mutta juuri nämä urhokkaat pelastivat Vanhasen epäurhoolliselta vaalitappiolta.

MIlloin muuten Vanhanen tekee pekkariset eli käy oikeuskansleri Jonkan luona "ripittäytymässä", saa Jonkalta puhtaat paperit ja kiirehtii sitten eduskunnan eteen "tukka putkella" kertoman ääni väristen, että hän olisi kyllä eronnut, jos Jonkka olisi löytänyt hänen toimistaan virhettä. Jonkka oli kuitenkin vain rauhoitellut häntä ja sanonut, ettei ketään ole tässä maassa sentään muistamattomuuden takia erotettu. Vrt. kuitenkin tapaus Anneli Jäätteenmäki.

Ennakkotapaus tässä suhteessa oli pekkarointi-Pekkarisen Suomi-Soffa -case, kun pekkroinnille nimensä antanut Mauri Pekkarinen ei Suomi-Soffaan vaalitukea vastaanottaessaan muistanut, että hän oli ministerinä vähän aikaisemmin myöntänyt soffa-yhtiölle lähes miljoonan euron suuruisen avustuksen ja käynyt vihkimässä yhtiön uuden tehtaan Kaijaanissa.

Pekkaris-tapauksen valossa Mattia ei tietenkään voida moittia, saati syyttää, siitä, ettei hän vuosi sitten eduskunnan edessä muistanut tapaamisian Nova Groupin miesten kanssa. Ehkä Matti on jo vahvistuttanut kantansa rippi-isä Jonkalla.

anonyymi A kirjoitti...

MUISTIKATKOS

Ymmartaakseni arvotamalleni maalaisliitto/keskusta poliitikolle ja Karjalan pojalle, Johannes Virolaiselle ei muistikatkoksia
sattunut?? Vai sattuiko?

Virolaiset ovat aina eri kaliiberia!

Anonyymi kirjoitti...

Harrastaako blogisti olleenkaan kulttuuria vai pelkkää juridiikkaaa ja poliitiikka sekä juuri- ja kaukomatkailua.

Uutisten mukaan Marimekon taiteellinen johtaja on vaihtunut. Mitä mieltä blogisti on tästä asiasta?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

A nii justiisa, Johannes! Häähähää ol ihan toist maata ko tää meiä Matti! Vaik ei hääkää, siis Johannes, ottant millokaa viinaa...toisii tuo puute vissii vaikuttaa eri taval ko toisii.

Mie en oo käyttänt Marimeko vaatteit, en ies paitaa, jote tuo asja jonku suunnittelija erost ei hatkauta blogistii mitekää.

Sitä paitsi kesäl pittää laulaa,jot "käyn ahon laitaa, minä ilman paitaa...."

Anonyymi kirjoitti...

Blogi on hyvä. Blogisti kyllä ansaitsee kiitoksen näin viitseliäästä ja asiantuntevasta toiminnastaan.

Vaikka näin kesällä ei paitaa tarvitakaan, niin minä voisin väri- ja kokotietoa vastaan toimittaa syksyksi blogistin työhuoneeseen kunnon Jokapoikapaidan kiitokseksi ansiokkaasta blogista.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Melko outo keskustelu tänään TV1:ssä puoliltapäivin koskien sitä, valehteliko Matti Vanhanen vuosi sitten eduskunnassa vastatessaan kansanedustaja Jukka Gustafsson kysymykseen Vanhasen roolista keskustan vaalirahoitusjupakassa.

TV-katsoja, joka ei ole lähemmin "vihkiytynyt" asiaan, ei saanut varmaankaan eduskuntakeskustelusta juuri mitään tolkkua, ja ilmeisesti sen varaan Vanhanen paljolti luotti viedessään keskustelun kokonaan sivuraiteille ja saivartelun puolelle eli siihen, että hän oli vuosi sitten Gustafssonille vastatessaan muistanut väärin vain hänen ja Nova Groupin johtajien välisen palaverin pitopaikan.

Paljon oleellisempaa kuin Vanhasen väitetty valehtelu, olisi tietenkin ollut se, että Vanhanen muisti vasta nyt, Jarmo Korhosen paljastuksen jälkeen, että hän oli ollut mukana palaverissa, jossa oli puhuttu Nova Groupin hankkeesta kerätä keskustalle vaalitukea 200 000 euroa. Juuri tästä asiasta Vanhanen oli aikaisemmin vaiennut tyystin, mutta nyt hänen muistinsa oli Islannin reissun aikana palautunut.

Tapani Heikonen kirjoitti...

Keskutan johtossa kuten muidenkin puolueiden johdossa on pelkkiä opportunisteja. Heille tärkeintä on säilyttää asemansa itsellensä ja taustajoukoillensa.

Taustajoukkoja ovat myötämielisten kansanedustajien ohella erilaiset poliittiset avustajat niin eduskuntaryhmissä, ministeriöissä kuten myös puolueiden toimistoissa. Nämä ovat tämän poliittisen opportunismin edunsaajia ja pätkätyöläisiä.

Kunnioitan Jyrki Virolaista erittäin hyvänä prosessioikeuden asiantuntijana ja muutoinkin asiantuntevana blogistina oikeustieteen alalla. Politiikan kommentaattorina häntä tuntuu vaivavan jonkinlainen Keskusta -kammo.

Jos jotakin puoluetta on voitu pitää edes jonkinlaisena kansan (osan) liikkenä niin se on Keskusta. Juuri tämän vuoksi itseäni hirvittää se että tämän puolueen johdossa on tällä hetkellä pelkkiä opportunisteja joiden tavoiteena on oman ja taustajoukkojensa vallan ja asemien säilyttäminen.Jollakin tavalla se on ymmärrettävää koska organisaatioiden olemukseen kuuluu aina asemiensa säilyttäminen.

Tämä kuhina Keskustan vaalirahoituksen ympäsillä on erittäin tervetullutta. Tässä on mahdollisus erottaa jyvät opportuneisteista. Luulen että voittajana selviytyy ainakin Hannu Takkula. Hänellä on oikesti kentän kannatusta.

Jos jonkin mielestä hänen kannatuspohjansa on vääränlaista niin se on jonkinlaista äänestäjien "nonseleerausta". En ole lestadiolainen mutta heidän sitoutumisensa yhteisiin päämääriin on hienoa. Jos Kekkosella oli lestaadiolainen tausta isänsä puolelta niin onko se rasite?

Se, että likimain jokainen puolue ottaa vaalirahaa sieltä mistä saa on väärin. Poitiikka ei oikeasti ole yhteisten asioiden ajaminta vaan eri itressiryhmien etujen ajamista valintojen mukaan. Tämä pitäisi näkyä avoimesti puolueiden johtajavalinnoissa. Niin myös rahoituksessa avoimesti.

Politiikassa on lopultakin kysymys eri ryhmien ja aatemaailmojen intresseistä eikä mistään epämääräisestä yhteisestä hyvästä. Kaiken kaikkiaan jokaiselle puolueelle olisi hyvksi rahoituksen ja sidonnaisuksien suhteen reilu nenänvalkaisu.