136. Ich bin ein Berliner!

Berliinin olympiastadion

Kylmähkö merivesikään ei näyttänyt jäähdyttäneen tämänvuotisen unikeon tunteita 27.7.; tämä MTV3.fi:ssa julkaistu kuva voisi olla ehdolla vaikkapa vuoden luontokuvaksi...

1. Osallistun Berliinissä pidettäviin yleisurheilun MM-kisoihin huomisesta tiistaista 18.8. alkaen kisojen loppuun asti. Toki vain katsojana. Matkustan kisoihin asiantuntevassa seurassa. Kaksi Riihimäen Kiskon aikaista seurakaveriani 60- luvulta, jotka kuuluvat kolmihenkiseen delegaatioomme, ovat nimittäin nähneet paikan päällä useat olympiakisat samoin kuin yleisurheilun MM-kisat aina Sydneyta, Pekingiä, Los Angelesia, Salt Lake Cityä jne. myöten. Itse en ole ollut aiemmin innostunut urheilumatkailusta.

2. Also, Ich bin ein Berliner! Nämä John F. Kennedyn tutut sanat tulevat mieleen Berliinin matkustettaessa ja niihin voisin minäkin tällä viikolla Berliinissä yhtyä. Sitaatti on USA:n presidentin Länsi-Berliinissä Schönebergin raatihuoneella 26.6.1963 pitämästä puheesta. Kennedy halusi sanoillaan korostaa Yhdysvaltojen tukea Länsi-Berliinissä tuolloin käynnissä olleessa kylmässä sodassa.

3. Toisen maailmansodan seurauksena Saksa oli jaettuna Länsi-Saksaan eli Saksan liittotasavaltaan ja Itä-Saksaan eli DDR:ään. Neuvostoliiton katkaistua maayhteydet Länsi-Berliiniin, tuli myös Länsi-Berliinistä osa liittotasavaltaa DDR:n alueen ympäröimänä. Kun DDR:n ja Saksan liittotasavallan välinen raja suljettiin vuonna 1952, Berliini jäi ainoaksi paikaksi, jossa raja oli yhä avoin. Miljoonat DDR:n puolelle jääneet pakenivat sen kautta länteen, kunnes DDR rakensi 1960 -luvulla ensin piikkilanka-aidan ja sitten vuosina 1965-1975 välisenä aikana jyhkeän ja 3,5 metrin korkuisen betonimuurin joukkopaon estämiseksi. Tämän jälkeen pakenemista yrittäneistä kolmisensataa koli ja saman verran haavoittui DDR:n sotilaiden ja poliisien ampumista luodeista.

4. John F. Kennedy totesi sanotussa puheessaan, että pari tuhatta vuotta sitten ylpeintä, mitä ihminen saattoi sanoa, oli "civis Romanus sum," eli "olen Rooman kansalainen." Vuonna 1963 Kennedyn mukaan vapaassa maailmassa ylpeimmät sanat olivat puolestaan "Ich bin ein Berliner." Kaikki vapaat ihmiset, missä tahansa he elävätkin, ovat Kennedyn mukaan Berliinin kansalaisia. Hieman mahtipontiselta tuntuvia sanoja näin jälkeenpäin ajatellen, mutta kylmän sodan aikana nuo sanat olivat paikallaan.

5. Suomen poliittinen johto ei kuitenkaan jakanut Kennedyn käsityksiä. Suomi kuului muodollisesti länteen, mutta todellisuudessa suomettunut Suomi tuki kylmän sodan aikana Neuvostoliittoa ja DDR:ää, ei vapaata maailmaa. Tämä heijastui myös esimerkiksi rikoslainsäädäntöön, sillä tuon ajan johtavat suomalaiset rikosoikeusoppineet Olavi Heinosesta Terttu Utriaiseen ihannoivat DDR:n rikosoikeusjärjestelmää; tämän ihannoinnin tulokset näkyivät sitten myös lainsäädännössämme.

6. Suomi ryhtyi aktiivisesti tukemaan DDR:n ja Neuvostoliiton pyrkimyksiä DDR:n tunnustamiseksi. 1960-luvun lopulla DDR aloitti diplomaattisen painostuksen saadakseen tunnustuksia muista maista. Tärkeimpiä kohteita oli Suomi, joka arvioitiin Itä-Berliinissä lännen heikoimmaksi lenkiksi. Suomeen oli perustettu Suomi-DDR -Seura, ja sen piiristä koottiin erityinen komitea "Suomen komitea DDR:n tunnustamiseksi."

7. DDR:n tunnustuskomitea puheenjohtajana oli Urho Kekkosen hyvä tuttava Kuuno Honkonen (SKDL) ja yhtenä neljästä muusta jäsenestä Tarja Halonen (SDP, SAK). Halonen oli tuolloin SAK:n lakimies ja pääministeri Kalevi Sorsan sihteeri ja opetuslapsi sekä tuleva kansanedustaja. Kuuno Honkonen, jonka laji urheilussa oli muuten Urho Kekosen tavoin korkeushyppy, johti komiteaa kolme vuotta ja sai palkinnoksi nimityksen Suomen suurlähettilääksi DDR:ään. Komitea sihteerinä ja työmyyränä toimi Jorma Sunell.

8. 1970-luvun alussa liittokansleri Willy Brandtin uusi idänpolitiikka johti siihen, että liittotasavalta ja DDR tunnustivat toisensa. Tämän jälkeen Suomi tunnusti sekä Saksan liittotasavallan että DDR:n samanaikaisesti 21.12.1972 solmitun sopimuksen jälkeen ja diplomaattiset suhteet molempiin Saksoihin solmittiin tammikuussa 1973.

9. Eipä tullut yksipuoluejärjestelmään, Berliinin muuriin ja turvallisuusministeriö Stasin toimintaan perustuneesta DDR:stä kovin pitkäaikaista "mallivaltiota." Berliinin muuri murtui 9.11.1989 - kohta ovat siis edessä 20-vuotisjuhlat - ja sen jälkeen mureni varsin nopeasti koko pakkovaltaan perustunut DDR:n sosialistinen järjestelmä ja Saksat yhdistyivät. Suomessa tietenkin unohdettiin nopeasti, ketkä olivat täällä olleet kannattamassa muun muassa Suomi-DDR -seuran puitteissa DDR:n järjestelmän omaksumista.

10. DDR nosti kilpaurheilun yhdeksi merkittäväksi aseeksi kamppailussa läntisen vapaan maailman ideologian kanssa. Itä-saksalaiset urheilijat menestyivätkin mun muassa olympiakisoissa ja MM-kisoissa monissa lajeissa. Voi, voi sitä ihannoinnin ja kultamitaleilla mässäilyn hyrinää, millä tuon ajan suomalaiset urheiluselostajamme hehkuttivat ällöttävällä tavallaan Voitto Raatikaisen johdolla itä-saksalaisten urheilijoiden saavutuksia. Jo tuolloin tiedettiin, että menestymisen hintana oli urheilijoiden terveys lähes mielipuolisilta tuntuvien harjoitusmetodien ja laajamittaisen dopingin ansiosta.

11. Esimerkiksi naisten yleisurheilussa tiettyjen lajien ME-tulokset hinattiin DDR:n urheilijoiden toimesta (mm. Marita Koch 400 metrin juoksussa sekä kuulantyönnössä ja kiekonheitossa) dopingin avulla sellaiselle tasolle, ettei edes niiden lähelle ole sen jälkeen päästy. Myös miesten kiekonheitossa ME-tulos on hirmuiset 74 metriä ja risat ja tietenkin DDR:n urheilijan nimissä. Saksassa on edelleen vireillä oikeusjuttuja, joissa entisen DDR:n silloisia urheiluviranomaisia ja -johtajia vaaditaan vastuuseen urheilijoiden terveyden murtaneiden menetelmien vuoksi.

12. Minua eivät itse kisat mitenkään hirveästi jaksa kiinnosta. Urheilua tuli seurattua aivan riittävästi nuorena poikana. Muistan vieläkin aika hyvin 1950 - ja -60 luvun alkupuolen urheilutuloksia ja sijoituksia olympiakisoista ja MM-kisoista, mutta sen jälkeen kiinnostukseni on ollut hiipumaan päin. Saksa saattaa keihäänheittäjän Seppo Rädyn toteamin tavoin olla monessa suhteessa "paska maa" - varsinkin jos nämäkin kisat menevät suomalaisittain poskelleen - mutta Berliini on hieno kaupunki, jonka historiassa ja kulttuurissa riittää satunnaiselle matkaajalle aina ihmettelemistä.

13. Kulttuurista puheen ollen on syytä todeta, että ex-pääministeri Anneli Jäätteenmäen dramaattiseen eroon päättyneestä niin sanotusta Irakgate-skandaalista ollaan tekemässä TV1:ssä esitettävää Pääministeri -nimistä filmiä. Elokuvan ohjaa Jyri Kähönen ja käsikirjoittajina ovat Timo Harakka ja Antti Karumo.

14. Jäätteenmäen roolin näyttelee Jonna Järnefelt, hän sopinee rooliin ainakin ulkomuotonsa perusteella. Matti Vanhasta näyttelee Mikko Reitala - milloinkahan Vanhasesta muuten tehdään oma elokuva; filmin työnimenä voisi olla vaikkapa Pääministerin salatut rakkaudet. Roiston eli kansliapäällikkö Martti Mannisen rooli on annettu Markku Huhtamolle, ja Jäätteenmäen toimittaja-aviomiestä näyttelee puolestaan Pertti Sveholm. Viimeksi mainittu on hieman yllättävä valinta, sillä Sveholm, joka on erinomainen näyttelijä, on totuttu näkemään yleensä aina joko roiston tai jonkun puolihullun poliisin roolissa.

15. Mauri Pekkarinenkin on saanut - omasta mielestään yllättäen - roolin filmissä. Mauria esittää Pertti Koivula: ilmeisesti Antti Litja ei ole ollut käytettävissä. Pekkarinen ihmetteli I-S:ssa tänään sitä, että hänelläkin on elokuvassa rooli. Asioita seuranneita tämä ei sen sijaan yhtään yllätä, sillä julkinen salaisuus on, että Pekkarinen oli aika aktiivisesti kaatamassa Jääteenmäkeä. Ainakaan Mauri ei pannut tikkua ristiin puoluetoverinsa ja pääministerin pelastamiseksi, ja samaa on sanottava Vanhasta Ketusta eli Seppo Kääriäisestä. Kääriäiseen rooliin olisi muuten voinut sopia hyvin esimerkiksi Oiva Lohtander; toki Lohtander olisi voinut näytellä myös kaksi roolia eli Kääriäisen osan lisäksi myös Paavo Lipposta, mutta Lipposella ei jostakin syystä ole filmissä lainkaan roolia. Muistelen myös Ben Zyskowiczin eli Zyssen käyttäneen eduskunnassa kärkevän puheenvuoron, kun pääministeri Jäätteenmäki yritti puolustautua. Mutta eihän Zysseä voisi esittää kukaan muu kuin Groucho Marx - ellei sitten Kimmo Sasia saataisi houkuteltua ja naamioitua Zyssen osaan.

16. Pääministeri-elokuvassa on, totta kai, rooli myös presidentti Tarja Halosella, tällä entisellä DDR:n tunnustamiskomitean jäsenellä siis. Häntä esittää filmissä I-S:n mukaan kirjailija-näyttelijä-ohjaaja Pirkko Saisio. No, kyllähän tämänkin roolivalinnan tavallaan ymmärtää oikein hyvin. Tarja Halonen voisi puolestaan jollakin amatöörinäyttämöllä esittää Pirkko Saisiota. Siiri Angerkoski olisi kyllä ollut sopivin esittämään filmissä Tarja Halosta, mutta sattuneesta syystä tämä ei ole enää mahdollista.

17. Filmi esitetään TV1:n Kotikatsomo-ohjelmassa 19.10. Antoisaa elokuvailtaa jo etukäteen!