torstai 4. elokuuta 2011

462. Vihapuhe, erityisesti poliitikkojen vihapuheesta


1. Mitä on vihapuhe? On vaadittu, että vihapuhe tulisi määritellä tarkemmin, koska muutoin sen varjolla voidaan rajoittaa sananvapautta.

2. Dosentti Markku Jokisipilä (blogi 3.8.): "Tosiasiassa Suomen laki ei edes tunne vihapuheen käsitettä, eikä sille myöskään ole mitään yhteisesti hyväksyttyä tai juridisesti pätevää määritelmää". Filosofi Jukka Kemppinen, joka ilmoittautui blogissaan vihanpuheen kannattajaksi, puolestaan väittää, että vihapuhetta ei ole kriminalisoitu.

3. Mitä? On todella hämmästyttävää, etteivät edes oppineet tutkijat tunnu ymmärtävän tai ole ymmärtävinään, mitä vihapuhe on! Samaa on sanottava vihapuheen sallimisen perustelemisesta yhteiskunnallisen keskustelun tai yleensä sananvapauden nimissä.

4. Vihapuheesta on kysymys rikoslain 11 luvun 10 §:ssä, jossa on kriminalisoitu rasistinen rikos eli kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Uskonrauhan rikkomista koskevassa rikoslain 17 luvun 10 §:ssä on kriminalisoitu loukkaamistarkoituksessa esitetty vihapuhe, joka kohdistuu kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan pyhänä pitämiä arvoja vastaan.

5. Miksi vihapuhe pitäisi olla nimenomaan määritelty rikoslaissa ennen kuin sitä kavahdettaisiin? Eikö jokainen ihminen sisimmässään tiedä ja ymmärrä, milloin on kysymys vihapuheesta? Jollei tiedä, niin asiaan pitää puuttua jo kotona ja koulussa ja selittää lapselle tai nuorelle, mitä vihapuhe on ja miksi sitä tule pitää yllä eikä sallia. Olisivatko tutkijamme saaneet huonon kotikasvatuksen, kun he eivät muka tiedä, mitä vihapuhe on?

6. Joskus ammoisina aikoina lakeihin oli tapana ottaa paragrafeja ja määritelmiä naisrauhasta; Ruotsissa näin tapahtui vanhoissa rauhanvalalaeissa (edsöre) joskus 1200-luvun kieppeillä. Vastaavia sääntöjä ei ole enää pitkiin aikoihin ollut laissa. Tästä huolimatta meidän miesten tulee ymmärtää ja hyväksyä, että naisrauha pätee yhä edelleen: naiset on jätettävä niin sanotusti rauhaan, heitä ei saa jahdata seksuaalisessa tarkoituksessa "noin vain", siis sopimattomasti ja mitään keinoja kaihtamatta. Naisrauhan rikkoja ja naisten sopimaton jahtaaja ei voi vedota siihen, että "enhän mä tiennyt, että tää oli sopimatonta, kun laissa ei ole edes määritelty naisrauhaa." - Myös vihapuheen sopimattomuuden tulisi olla itsestään selvä asia.

7. Yhteiskunnallisista asioista pitää toki voida keskustella ilman rangaistuksen tai syytteeseen joutumisen pelkoa. Vallitsevan politiikan, esimerkiksi maahanmuuttopolitiikan, kritisoimista ei tietenkään pidä sellaisenaan ja automaattisesti rinnastaa kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Sananvapauteen kuuluu myös oikeus esittää häiritseviksi, epämiellyttäviksi tai typeriksi koettuja mielipiteitä.

8. Vihapuhe ei kuitenkaan voi milloinkaan olla sananvapauspykälillä suojattu. Tämä koskee myös poliitikkoja ja vaalikampanjoita. Poliitikolle voidaan kenties sallia tavallista kansalaista jonkin verran suurempi vapaus puhua esimerkiksi juuri maahanmuuttoon liittyvistä negatiivisista asioista. Toisaalta häneltä voi vaatia suurempaa harkintaa ja hienotunteisuutta sanavalinnoissa. Poliitikon tulisi näyttää esimerkkiä kanssaihmisilleen ja äänestäjille eikä sortua omaa ja puolueensa etua tavoitellakseen sananvapauden nimissä viha- ja kiihotuspuheisiin. Perustuslain mukaan kansanedustajan tulee esiintyä vakavasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä. Samanlaista käyttäytymistä voidaan toki edellyttää myös eduskuntaan pyrkiviltä ihmisiltä.

9. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske kiteytti eilisissä tiedotteessaan asian osuvasti: "maahanmuuttopolitiikkaa voi arvostella leimaamatta kokonaisia kansanryhmiä tekaistuilla väitteillä". - Siinä olisi poliitikoille alkaa päälle huoneentaulua vihapuheiden suitsimiseksi.

10. Markku Jokisipilä julisti eilen myös Turun Sanomissa julkaistussa blogikirjoituksessaan, että "väkivallan vähentämiseksi julkista keskustelua ja erilaisten mielipiteiden esille pääsyä on rohkaistava, ei kahlittava." Totta, mutta on myös syytä muista, että vihapuhe ei ole, kuten Pekka Haavisto eilen sanoi, "vain sana", vaan myös teko, tarkemmin sanottuna väkivaltainen teko.

11. Väkivallan ja sillä uhkaamisen suitsimiseksi on siis myös vihapuheesta puhuttava ja kirjoitettava, ei vaiettava. Maanantain mielenosoituskulkueessa päivä nimettiin osuvasti "Hiljaisuuden rikkomisen päiväksi." Joidenkin poliitikkojen ennen vaaleja pitämistä härkistä vihapuheista ei saa vaieta vetoamalla naiivisti esimerkiksi siihen, että "no, eihän tuo tyyppi nyt enää sellaisia typeryyksiä kirjoittele." Ei kirjoittelekaan, kun on päässyt puheineen ja kirjoituksineen juuri siihen, mihin on tähdännytkin: valtaan!

12. Markku Jokisipilä kirjoitti eilen Jussi Halla-ahoa puolustellakseen kauniisti, että "maahanmuuton vastustaminen tai islaminuskon vieroksuminen eivät ole rikoksia, vaan mielipiteitä, joihin meillä jokaisella on oikeus."

13. Esimerkiksi muslimien julkinen leimaaminen kiihottamistarkoituksessa ei toki ole pelkästään kilttiä ja sopuisaa "maahanmuuton vastustamista" eikä islamin pyhien arvojen häpäiseminen "islaminuskon vieroksumista." Asioilla on vissi ero. Onko esimerkiksi Halla-ahon tarkoituksena ollut ainoastaan vastustaa muslimien maahanmuuttoa ja osoittaa islamin "vieroksuntaa"? Jokaisella voi olla asiasta oma mielipide. Minusta on ilmeistä, että ainoastaan tästä H:n kirjoituksissa ei ole kysymys, sillä niin konfliktinhakuisia kirjoitukset ovat.

14. Jorma Kalske osui eilen naulan kantaan sanoessaan äänestäjien suosiota kalastelevan vihapuhe-poliitikon taktiikasta näin:

- Kirjoittaja antaa jälkeenpäin itselleen vapautuksen sanomalla: 'Jokainenhan ymmärtää, että tämä oli tällainen poleeminen puheenvuoro, enkä todellisuudessa tarkoita sitä.' Ja kuitenkin hän käyttää selvästi sellaisia ilmaisuja, joita mainitaan rikoslain kohdassa kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

15. Noinhan se menee. Mutta jollei ole rasistista tarkoitusta, ei ole tietenkään syytä käyttää kirjoituksissaan ilmiselvästi rasistisia ilmauksia. Niin on jos siltä näyttää. Kirjoituksia on jälkeenpäin paha mennä muuksi muuttamaan.













50 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vihapuheet jäi nyt blogissa hieman kiertämään kehää.

Ensinnäkin tämä islam-fobia ei ollut ABB:n ensisijainen vihan kohde vaan yleensä vallanpitäjät ja kulttuurimarksistit hänen sanoinaan. Liberaalit ja demokratian kannattajat kuten mm yliopistojen oikeusprofessorit. Mitä tuo hänen maanisuus ja fantasiamaailma sitten sisälsikään. Mutta yhtä kaikki - tervepäinen hän ei ole.

No hänestä päästiin ja joidenkin toimesta varsin suorasukaisesti Gates of Viennan kautta Halla-ahoon. No ei siinä mitään. Halla-aho kantakoon vastuun puheistaan mutta yhteysmerkit on hieman liioitellut jos ne vedetään Norjan tapahtumiin. Toki sen kautta julkisuuteen nuo tulivat. Ja varmasti vihapuheen tunnukset täyttyvät nekin. Ja maahanmuuton rajoittaminen lienee yhteistä. Mutta Halla-aho jahtia ei voi perustella Norjan tapahtumilla vaikka persujen kansansuosio kuinka nyppisikin oikeusoppinutta laatuihmistä.

Vihapuhe ei kuitenkaan ole niin monimutkaista. "On todella hämmästyttävää, etteivät edes oppineet tutkijat tunnu ymmärtävän tai ole ymmärtävinään, mitä vihapuhe on!" Oppinut ei ehkä olekaan aina se selkein ilmaisija - eikä ainakaan oikeusoppinut. Eikä ainakaan taivastelemaan toisen oikeusoppineen määrityksiä. Siinä vain ollaan sitten nopealla tiellä erkaantumassa näistä kadun persuista ja ihmettelemässä omaa erinomaisuuttaan.

Eikä Islam tai ihonväri ole myöskään vihapuheiden ainoat kohteet tai edes perustellusti erityisvarjelun väärtit. Kyllä vihapuhe sisältää muutakin kuin rasismin tai kansaryhmää kohtaan kiihottamisen. Vai halutaanko vihapuheesta nyt termi näille ilmiöille. Vihapuheiksi voidaan kuitenkin kokea myös yksityiselle kohdistetut uhkaukset tai perusteettomat häntä vastaan toteutetut kiihotukset. Eikä kohde tarvitse etnisesti poikkeavaa taustaa tai vihapuheen esittäjä ei tarvitse valkoista naamaa saati punaista Maltanristiä rintaansa.

Jos kerran oikein "oppineetkaan" ei tiedä mitä vihapuhe on niin josko siitä olisikin hieman syytä erkaantua. Ehkä olisi syytä erkaantua myös Norjalaisen häiriytyneen äärimmäisistä teoista ja todeta kaikki loukkaavat, perusteettomat ja jotakuta vastaan kiihottavat puheet väkivallan tekoon tai väkivallan ajatuksiin yllyttäviksi ja siten vähintäinkin lain rajoja koetteleviksi. Tällaiseen viittavaahan on ollut tälläkin blogilla ja hyvät tavat ovat unohtuneet.

Ja sitten voisi erikseen miettiä mitä Norjan tapahtuma opetti ja millä keinoin sen toistuminen voitaisiin estää tai vastaava ehkäistä tai vielä tapahtuessaankin vahinkoja vähentää.

Norr-Rogel kirjoitti...

Vihapuhe vs. propaganda:

1."Aadolf Hitler toi politiikkaan yhtä tehokkaan kuin vaarallisenkin aseen, absoluuttisen valheen. Vaikka tämä ase jo toisen maailmansodan kestäessä jonkin verran tylsistyi, vaikka sen päättyttyä jo kaikkea propagandalle haiskahtavaa pidettiin epäilttävänä ja epäuskottavana, se ei kokonaan ole menettänyt käyttökelpoisuuttaan ja käyttäjiä meilläkään, vaikka sitä alkuaan vierastettiin ja hämmästeltiin."

Kolmannen valtakunnan vieraina käyneet sanomalehtimiehet kertoivat palattuaan ihmeissään Göbbelsin propagandaministeriön virkamiehestä, jolle joku suomalainen toimittaja oli huomauttanut, että tämän antamat tiedot eivät olleet totuudenmukaisia, ja joka oli vastannut: Tämä ei ole totuusministeriö. Tämä on propagandaministeriö."

Propagandaministeriö elää - Homma -foorumi jauhaa...

Keskusteluun osallistuvien sivistyneisyydestä (kansanedustajat ml.):

2."Jos siis myönnetäänkin, että sivistyneistöllä on paremmat edellytykset kuin kansanmiehillä nähdä, mikä on yhteisen edun kannalta parasta, ja enemmän taitoa kuin viimeksi mainituilla toimia sen edistämiseksi, päädytään kuitenkin lopulta siihen, että asianomaisen tahto ja moraali ovat tässä suhteessa ratkaisevia. Kirjanoppineet eivät silti näytä olevan siveellisesti vastustuskykyisempiä vallan houkutuksille kuin kansan syvistä riveistä poliitisiin johtoasemiin nousseet. Kovin helposti voi saada aivan päinvastaisen käsityksen, käsityksen, että oppineisuutta, kykyä ja taitoa käytetään demagogisesti erillisten etujen ajamiseksi ja kansalaisten mielien kiihottamiseksi toisia kansalaisryhmiä vastaan. Akateeminen sivistys ei aina ole merkinnyt oikeata käsitystä kansakunnan etujen vaatimuksista ja yhteishyvästä. Kuohuvalla kolmikymmenluvulla harhautui melkoinen osa juuri sivistyneistöstä ihannoimaan keski-eurooppalaista väkivaltaoppia, ajautui fascismin ja natsismin vanaveteen kansan enemmistön sitä vastoin reagoidessa terveesti kansanvaltaisen ja parlamentaarisen hallitusjärjestelmän puolesta."

Näin kirjoitti E.J. ("Piippu") Paavola vuonna 1959 politikointia arvioidessaan kirjassa Pikkuhitlereitä - Suomalaisen politiikan kinttupolkuja.

Soisin kaikkien, joita politiikka sinänsä kiinnostaa, lukevan tämän ja muut Paavolan teokset. Muun hyvän lisäksi Paavola kirjoittaa asiastaan lukuisien hauskojen anekdoottien tuella.

Vaikka teokset on kirjoitettu yli 50 vuotta sitten, ovat ne kuitenkin kumman ajankohtaisia. Voisipa jopa päätellä, että politiikan "patologia" vastustaa luonnonlain lailla evoluutiota vallalla olevasta "modernista oikeusvaltiosta" huolimatta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minä en puhunut tässä - tässäkään - kirjoituksessani persuista kyllä mitään. Miksiköhän anonyymi otti persut kuitenkin esille?

Perussuomalaisten kansanedustajien ja äänestäjien valtava enemmistö on toki kunnon väkeä ja vapaa vihapuhe-epäilyistä. Jos jotain tuhmia ovat puheskelleet, niin sitten ymmärtämättömyydestä. Sopikaamme näin!

Asia erikseen on sitten, että perussuomalaisten sisällä vaikuttaa pien, mutta sitä tehokaampi klikki tai porukka, joka sai vaaleissa läpitte, oliko se nyt 4-5 kansanedustajaa. Tämä ryhmä on, ei toki poliittiselta suuntaukseltaan, hieman samanlainen kuin aiemmin sinisalolaiset tai stalinistit skdl:n ja vasemmistoliiton sisällä.

Kyseinen poppoo näyttää tähän asti tuottaneen valtaosan persujen polittisista asiakirjoista. Persujen suuri enemmistö uinuu ja nauttii vielä täysin siemauksin suuresta vaalivoitostaan ja upouudet kansandustajat hihkuvat vielä onnesta saatuaan kunnon työpaikan (helppo homma ja hyvä liksa) seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Kuvaavaa oli, että eilen tai toissa päivänäkö se oli, kun eduskunnan suuri valiokunta äänesti EU:n tukipakettiasiassa. Persut ja kepu äänestivät hallituspuolueita vastaan - luvut taisivat olla jotain 16-9 - mutta vähemmistöön jääneen ryhmittymän päätöslauselman laati yksin kepu ja sen esitti Mauri Pekkarinen. Persut vain yhtyivät tuohon kepun "manifestiin." Ts. persuilla ei näyttänyt olevan pantuna paperille mitään.

Tuo pieni sisäinen porukka persujen sisällä ei ole kiinnostunut niinkään talouspolitiikasta kuin näistä muista asioista, joita hallintovaliokunta käsittelee.

Huvittavinta oli, että kokouksen jälkeen Timo Soini motkotti kepulle, että kepulaiset olivat "vain peesanneet meitä persuja" valiokunnassa! Eiköhän se ollut persut joka peesasi kepua, kun Soinin porukalla ei ollut esittää edes omaa äänestysehdotustakaan. -

Kenenkäs sitä oppositiota taas piti johtaakaan?

No, tuo edellä oleva jakso meni hieman blogitektstin ohitse, mutta niinhän ne tuppaavat menemään myös kommentoijien useimmat kommentit!

Minä en maininnut blogissani myöskään ABB:tä tai Anders Breivikia, mutta silti em. anonyymi katsoi parhaaksi muistuttaa ja ladata myös, että "ei se Jussi nyt ainakaan sen norjalaisen hullun teoista vastaa"!

On ennenaikaista julistaa, kuka on syytön tai syyllinen (moraalisesti) B:n teoista, eli mihin hänen ideologiansa perustuu. Liike nimeltä Gates of Vienna on vahvasti esillä Breivikin manifestissa, se tiedetään.

On syytä kuulla Breivikilta itseltään, josko hän pystyy tai haluaa laatia jonkinlaisen nimilistan niistä "auktoreista", joista hän on saanut eniten vaikutteita virikkeitä. Jonkinlainen TOP-10 lista voisi siis olla tulossa itse asiasta kuultavalta ja kuulusteltavalta.

Kukapas sitä näistä "hulluista" koskaan tietää!

Anonyymi kirjoitti...

- em. anonyymi katsoi parhaaksi muistuttaa ja ladata myös, että "ei se Jussi nyt ainakaan sen norjalaisen hullun teoista vastaa"! -

Tuo oli blogistin "sitaatti" kun asiaan viittaava kappale kulki siltä osin näin:

"...Halla-aho kantakoon vastuun puheistaan mutta yhteysmerkit on hieman liioitellut jos ne vedetään Norjan tapahtumiin. Toki sen kautta julkisuuteen nuo tulivat. Ja varmasti vihapuheen tunnukset täyttyvät nekin. Ja maahanmuuton rajoittaminen lienee yhteistä. Mutta Halla-aho jahtia ei voi perustella Norjan tapahtumilla vaikka persujen kansansuosio kuinka nyppisikin oikeusoppinutta laatuihmistä."

Eli pyysin keskittymään Halla-ahoon ihan Halla-ahona jotta ei hukkuisi viittaukseen.

- On syytä kuulla Breivikilta itseltään, josko hän pystyy tai haluaa laatia jonkinlaisen nimilistan niistä "auktoreista", joista hän on saanut eniten vaikutteita virikkeitä. Jonkinlainen TOP-10 lista voisi siis olla tulossa itse asiasta kuultavalta ja kuulusteltavalta. -

oho. Breivik on niin surkea maalitauksi mutta maalin osoittajaksi kelpaakin. Mitähän blogisti tuolla häiriintyneen mielen listalla tekisi. Kannattaa ainakin varoa, ettei syyllisty vastavihapuheisiin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minä en toki tuolla mahdollisella ABB:n "listalla" tekisi mitään. Mutta olen ymmärtänyt, että norjalaiset poliisi- ja turvallisuusviranomaiset aikovat selvittää tapauksen ja siihen johtaneet syyt ja motiivit ja ABB:n yhteydet ja kytkökset hyvin tarkkaan, mikä onkin perusteltua.

ABB:n on kerrottu olevan edelleen sangen yhteistyöhaluisen ja norjalaisten psykiatrin ovat alustavasti arvelleet, ettei ABB ei ole syyntakeeton tekoihinsa.

Toki mahdollinen lista tai b:n mahdollisesti kertomat yhteydet tullaan tarkoin selvittämään, pitävätkö B:n antamat tiedot paikkansa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Onko Timo Soini maahanmuuttopolitiikasta aina samoilla linjoilla Halla-ahon ja tämän kannattajien kanssa? Viime huhtikuun vaalien alla miesten välillä ilmeni tiettyä ristiriitaisuutta tai ainakin ristiin puhumista. Muistin verestämiseksi ote Helsingin Sanomien verkkojulkaisusta 13.4.:

- Timo Soinin tiistaina saksalaistoimittajille antamasta haastattelusta on noussut kova poru maahanmuuttokriitikkojen Homma-forumilla. Helsingin Sanomat kirjoitti Soinin haastattelusta keskiviikon lehdessä.

Haastattelussa Soini kertoi antavansa tukensa nykyhallituksen ulkomaalaispolitiikalle.

Sanatarkasti Soini sanoi haastattelussa näin: "(Suomen maahanmuuttopolitiikka) on jo tiukentunut huomattavasti – johtuen opposition painostuksesta, mutta myös kokoomuksen ansiosta. On erittäin hyvä itse asiassa, että turvapaikan hakijoiden määrä on romahtanut. Joten epäkohtia korjanneet lainmuutokset ovat toimineet. Olen aika tyytyväinen siihen, että tilanne on tällä hetkellä oikein hyvä", Soini sanoi.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas Jussi Halla-aho kirjoitti keskiviikkona Homma-forumilla keskustelleensa asiasta Soinin kanssa. "Soini ilmoitti minulle aamulla yksityisesti, että Hesari kirjoittaa omiaan ja että hän oli sanonut ulkomaalaisille toimittajille seuraavaa: Halla-aho ei ole rasisti. Halla-ahon aloitteesta koko maahanmuuttokeskustelu alkoi. Tämän keskustelun ansiosta lakeihin on tehty kiristyksiä ja ne ovat nyt parempia."

Helsingin Sanomat julkaisee oheisessa linkissä sana sanalta Timo Soinin ja saksalaisten toimittajien haastattelun maahanmuuttoa koskevan osuuden. Koko haastattelussa ei mainita Halla-ahoa lainkaan.
---
Uutisjutusta voisi päätellä, että se on Halla-aho ja Hommaforum, joka määrää. Soini tottelee ja korjailee epäselviä puheitaan Jussi edellyttämällä tavalla.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (persut) U-S:n blogissa tänään:

"Ehkä meillä perussuomalaisilla on myös terästäytymisen paikka tässä kohtaa, sillä keskusta on yrittänyt jo jonkin aikaa ottaa aloitetta EU-asioissa haltuunsa ja samalla tavoitella opposition henkistä johtajuutta."

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan tää vihapuhe ? Katainen,Rehn,Liikanen ja Urpilainen ovat isänmaamme pettureita !

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuollaisenaan eli ilman minkäänlaisia perusteluja kysymyksessä voisi olla korkeintaan kelvoton yritys.

Lisäksi voitaisiin epäillä, että noin kelvottomaan yritykseen syyllistynyt on syyntakeeton, siis "hullu."

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin on muotia väittää, että joku Halla-Ahon klikki määräilee Soinia.
Kuvattu tilanne 13.4 oli koko eduskunnan omaksuma kanta. Joitain tiukennuksia oli tehty.Sen lisäksi hallintovaliokunta oli edellyttänyt perheenyhdistämisen tiukentamista.
Soini saattoi olla tyytyväinen kehitykseen. Siihen oli ilmeisesti vaikuttanut se kriittinen tieto, jota eri blogeissakin oli esitetty tilastonumeroiden pohjalta.
Vihapuheiden vainoamisvillitys tuntuu olevan hurjassa vauhdissa.
Sanotaan , että mm. US:n ja Arvopaperin palstoilla on ollut " puhdistuksia".
Tässä lähempänä melkein tuntuu, että blogisti oli ennen edellistä blogiaan saanut samanlaisia ohjeita kuin Galileo Galilei aikoinaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jussihan on jo saanut haasteen oikeuteen ja tuomionkin hovioikeudessa! Nyt ollaan jo KKO-vaiheessa; KKO on myöntänyt Jussille ja syyttäjälle valitusluvan.

Odotellaan nyt vain rauhassa KKO:n tuomiota. Sitä vartenhan meillä on tämä oikeuslaitos, ettei kenenkään yksityisen tarvitse toimia itse ja ottaa oikeutta omiin käsiinsä.

KKO:n tuomioon on kaikkien tyytyminen: T.k.a.n

Anonyymi kirjoitti...

Voisiko Halla-aho väittää, että hän ei tule saamaan puolueetonta oikeudenkäyntiä KKO:ssa, kun hänen vastapuolenaan KKO:ssa vireillä olevassa jutussa olevan VKSV:n ap.päällikkö on ottanut julkisuudessa voimakkaasti kantaa poliitikkojen vihapuheisiin?
Maallikko

Anonyymi kirjoitti...

Minulle jäi blogin perusteella edelleen epäselväksi tarkoittaako blogisti vihapuheella rikosoikeudellisten normien (kiihottaminen kansanryhmään vastaan taui kunnianloukkaus, laiton uhkaus jne) kieltämiä lausumia vai jotain niiden ylittämää. Jos jälimäisellä tavalla ollaan kaltevalla pohjalla laillisuusperiaate huomioon ottaen.
Itse ajattelen, että osa vihapuhekeskustelusta on pelkästään yritys ottaa poliittinen aloite viime vaalien jälkeen.
Viime vaalien lopputuloksen syynä puolestaan oli asiallisen maahanmuuttokeskustelun puute, ts mitä voimme ja haluamme edellyttää maahamme tulijoilta, jotta nämä integroituvat riittävässä määriin ja onko tekijöitä, johtuivatkopa ne uskonnasta tai kultuurista, jotka estävät integroitumisen.
Vihapuheesta puheenollen sisältääkö Vapaa-ajattelija-niminen lehti vihapuhetta jumalaan uskovista.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymi: "vain jotain niiden ylittämää."

Hieman epämääräinen ilmaisu, mutta kyse lienee siitä, voidaanko tai pitäisikö muistakin teoista kuin kansanryhmän kiihottamisesta, uskonrauhan rikkomisesta, laittomasta uhkausta yms. teoista tuomita rangaistus.

Nykyisin vihapuheesta voidaan tuomita rangaistus vain em. tapauksissa, joissa on kyse vihapuheen törkeimmistä ilmenemismuodoista. Tuomio kansanryhmän kiihottamisesta näyttäisi edellyttävän todella voimakkaita ja härskejä sanoja ja ilmauksia.

Vähemmistövaltuutettu Biaudet on esittänyt harkittavaksi, tulisiko lievemmän laatuisiakin vihapuheita kriminalisoida; hän tuntuu kannattavan tätä.

Biaudet'n mielestä lakia voitaisiin muuttaa niin, että vihakirjoitteluun ja -puheeseen voitaisiin puuttua jo aiemmin ja lievemmissäkin tapauksissa.

Varsinkin nettirasismin ehkäisemiseksi kirjoituksiin olisi voitava puuttua, vaikka niihin ei sisältyisikään vihan tai väkivallan puolustamista.

Biaudet'n mukaan vihapuheeseen ja häirintään yksityisten välillä myös netin ja lehdistön ulkopuolella on nykyään vaikea puuttua.

Esimerkiksi Britanniassa on olemassa häirintärikospykälä. Jos vaikkapa taloyhtiössä joku jatkuvasti häiriköi, solvaa tai puhuttelee rumasti muita motiivinaan rodullinen, etninen tai uskonnollinen viha, kysymyksessä on häirintärikos.

Vihapuheiden kriminalisoinnin mahdolliseen laajentamiseen liittyy kysymys siitä, pitäisikö nimetön nettikirjoittelu lopettaa, koska anonyymi kirjoittelu on omiaan lisäämään vihapuhetta.

Kyse on siitä, tulisiko nettimediassa omaksua sama käytäntö kuin painetussa lehdistössä: kirjoituksia julkaistaan nimettömänä vain poikkeustapauksissa. Jos haluaa käydä julkista keskustelua, sitä tulisi käydä omalla nimellä.

Minusta nämä ovat pohtimisen arvoisia asioita.

Vapaa-ajattelija -nimistä lehteä en ole seurannut. Ajattelen muutenkin vapaasti.

pekka kirjoitti...

Minua vähän häiritsee se, että feministien "puheet" joissa solvataan tai herjataan suomalaisia miehiä menevät läpi tästä seulasta ilman, että nekin tunnistettaisiin vihapuheeksi.

Muistanpa eräänkin otsikon feministisessä lehdessä, joka kuului "Tulta munille!"

Mutta tämä suomalaisten miesten tölviminen onkin sitten ok. Tällainen kaksinaismoraali synnyttää ärtymystä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pitäisikö lakiin sitten ottaa pykälä "miesrauhasta"?

mr kirjoitti...

"Pitäisikö lakiin sitten ottaa pykälä "miesrauhasta"?"

Kyllä. Pitäähän niillä naisten orjuuttamilla reppanoilla joku hyvitysjärjestely olla.

Anonyymi kirjoitti...

Parempi on olla kai sanomatta mitään ettei joudu syytettyjen penkille.

Olen sitä mieltä että suomen pitää ottaa humanitäärisin syin enemmän turvapaikan hakijoita kuin mitä nyt otetaan.

Esim Somaliassa näkee nälkää tällä hetkellä 2 miljoonaa ihmistä joita länsimaisten rikkaiden valtioiden pitää auttaa antamalla turvapaikka.

Asian voi hoitaa vaikkapa korottamalla huomattavasti veroja jotka ovat aivan alakantissa täällä suomessa tai leikata turhia menoja kuten kotona olevien vanhempien lastensa subjektiivista päivähoito-oikeutta, jne jne jne..

pekka kirjoitti...

Joo "miesrauha" ja kaikki muutkin rauhat heti lakiin.

On siis ok naiselle sanoa miehiä sioiksi, kunhan on selvää, että kyseessä ovat suomalaiset heteromiehet, jolloin kyseessä ei ole mustat miehet (rasismi) eikä homomiehet (seksismi). Hupaisaa, eikö?

Kukaan ei varmaan vaadi tätä kiellettäväksi, mutta eikö muille ryhmille sitten saa antaa takaisin samalla mitalla. Kaksinaismoraali ei välttämättä kuitenkaan mene huomaamatta ohi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ottanette yhteyttä persujen (Suomen Sisu) kansanedustajaan Hirvisaareen, James Hirvisaareen.

Hän hoitanee asian niin sanotusti kondikseen lakialoitteellaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pääministeri Katainen: Halla-ahon asema on perussuomalaisten asia.

Timo Soini: Halla-ahon asia on Suomen Sisun asia.

Skorpionni kirjoitti...

Homma-foorum ja Suomi Sisu ovat soluttautuneet niin vahvasti perussuomalaisiin, että heidän todellinen valtansa käsittää viimeisen gallupin mukaan jo 23 prosenttia gallupiin vastanneista. Eikö ole siis taivasti toimittu mainituilta järjestöiltä?

Valtaa tuli yksissä eduskuntavaaleissa todella kosolti.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä ja perusteltu kirjoitus siitä, mitä vihapuheella rikoslain mielessä tarkoitetaan. Nuo muut mainitut tutkijat ym. ovat lähteneet "filosofoimaan" käsitteellä, jolloin vihapuheeksi voi ymmärtää oikeasta minkä tahansa negatiivisen sanoman sisältävän puheen.Pakko sanoa, että esim. varsin korkealle arvostamani J.Kemppinen huitoi asiaa koskevalla kirjoituksellaan kyllä tyhjää.

Anonyymi kirjoitti...

Fjordman on tullut julkisuuteen ja luopuu nimimerkistään Breivikin tekojen vuoksi.

Norjalaisen päälehden suhtautuminen on hyvin neutraalia.

http://www.vg.no/nyheter/innenriks/oslobomben/artikkel.php?artid=10089390

Anonyymi kirjoitti...

Blogin keskustelussa on noussut esille Soinin johtamisesta puolueensa sisällä.

Timo esiintyy, kuten Vanhanenkin aikoinaan, luotettavana ja perikonservatiivisena perheenisänä, joka johtaa joukkojaan vahvan moraalisen eetoksensa voimin. Hän pyrkii antamaan itsestään hyvin puhtoisen ja moraalisesti nuhteettoman vahvan johtajan kuvan.

Kuitenkin jo hallitustunnusteluissa Timo aivan ilmeisesti joutui vastentahtoisesti luopumaan hallistusvastuusta Kreikka-tukeen vedoten, vaikka koko vaalikampanja sekä oppositiotyöskentely oli rakentunut "vallan vaihtamisen" ideologialle.

Hallituksesta ulos jääminen varsin heppoisin perustein, nyt kun vielä hallituspuolueetikin ovat Kreikka-neuvotteluissa ajaneet varsin kriittistä tuki-kantaa, antaa kyllä kuvan siitä, että joku tai jotkut veivät Timoa haluamaansa suuntaan. Timon myönnytykset ovat siitä vain kiihtyneet.

Miksi Timo hienovaraisesti myötäilee? Pelkääkö Timo, että puolueensa on jakautumassa tai muuttumassa avoimen kansallissosialistiseksi puolueeksi ja pyrkii nyt myötäilemään puolueessaan kasvavaa kansallissosialistista siipeä suosionsa pitämiseksi ja puheenjohtajuutensa turvaamiseksi. Ei ehkä näin.

Onko niin, että moraalisesti nuhteeton Timo onkin tehnyt "perinteiset" ja jatkaisi Kanerva-Vanhanen -linjalla ja asiasta tietäsi vain pieni joukko tätä tietoa hyväksi käyttäen?

Jaa-a. Vaikka edellinen on herkullisen yliampuva ajatus, ei ole mitenkään tavatonta poliittisissa piireissä, että kabinettien kätköistä siirrytään kosteisiin iltakouluihin kaikkine iloineen... Ne ovat pahoja paikkoja, ukkomiehille..

Mielenkiinnolla odotellen Timon seuraavia myönnytyksiä. Jo oikein kunnon jytky tulee, niin Timo pääsee Vanhasen ja Kanervan tosimiestenkerhoon.

Anonyymi kirjoitti...

Tasavallan presidentti Tarja Halonen on huolissaan yleisen suvaitsemattomuuden, muukalaisvihamielisyyden ja vihapuheen lisääntymisestä Suomessa.

"Vihan tunteista puhutaan nyt paljon avoimemmin ja karkeammin kuin ennen oli tapana", Halonen sanoi HS:lle.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

KKO on myöntänyt Halla-aholle ja syyttäjälle valitusluvan. Valitusluvan myöntämispäätöksessä (VL 2011:53) kiinnittää huomiota se, että Halla-ahon molempia tekoja on luonnehdittu sanalla "loukkaava":

"A oli internetissä olevalla sivustollaan julkaissut islaminuskon oppeja loukkaavan kirjoituksen. Kysymys siitä, oliko A menettelyllään syyllistynyt uskonrauhan rikkomiseen.

A oli sivustollaan esittänyt somaleja koskevan loukkaavan väitteen. Kysymys siitä, oliko A menettelyllään syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan".

Kyse on KKO:ssa siitä, täyttivätkö nuo sinänsä loukkaavat kirjoitukset ko. rikosten tunnusmerkitön.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä Jukka Kemppinen on kyllä melkoinen huithapeli koko äijä.

Väitti blogissaan esim. Erkki Tuomiojan vaatineen anonyymin nettikirjoittamisen lopettamista, mikä ei pidä paikkaansa. Joutui oikaisemaan Tuomiojan kehotuksesta virheellisen tietonsa.

Vihapuhetta vastaan nousseita vaikuttajia - mm. Tuomiojaa ja Tarja Halosta - Kemppinen nimitteli ääliöiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Norjan joukkomurhaajan Anders Behring Breivikin yksi poliittinen esikuva, bloggaaja Fjordman, on oikealta nimeltään Peder Jansen, 36, on tullut julkisuuteen ja poliisi on kuulustellut häntä.

Anonyymi kirjoitti...

Jorma Kalskeen puheenvuoro tuntuu liberaalilta moneen muuhun epämääräiseen esitykseen verrattuna.
Hänhän sanoi, että maahanmuuttopolitiikkaa voi arvostella leimaamatta kansanryhmiä.
Se jättäisi omien poliitikkojen ja virkamiesten toiminnan kritiikin vapaaksi. Vain sitä oikeastaan tarvitaankin.
Mielialoja kuumentaa käsitys, että tulijoilla on etuoikeuksia. Tätähän ei kiistetä, kun avoimesti julistetaan positiivista syrjintää, kun asuntoja ja työtä vailla ovat monet nuoret.
Sosiaalimenojen salaaminen, niihin liittyvät salaiset henkilökohtaiset lisät ym. herättävät spekulaatioita. Joissain tulijoissa jopa puolet naisista esintyy kulttuurinsa vastaisesti yksinhuoltajina. On arveltu, että yksinhuoltajalisät saattavat mennä moniavioisuuden tukemiseen.
Kaikkea tuota voidaan käsitellä esittämällä kysymyksiä omille vallankäyttäjille. Onhan niitä esitettykin , mutta vastauksia ei ole tullut edes eduskunnassa esitettyihin kysymyksiin.
Keskustelu olisi positiivisempaa, jos kysymyksiin vastattaisiin sen sijaan, että kysyminen kielletään.

Anonyymi kirjoitti...

Markku Jokisipilä näytti olevan tietämätön Halla-ahon vihamielisten blogikirjoitusten sisällöstä, kun hän sanoi, että niissä on kyse vain "maahanmuuton kritisoinnista" tai "islamin vieroksunnasta."

Johtuisiko tietämättömyys siitä, että Markku näyttää keskittyneen viime vuodet Eurosport-kanavan soutu- ja melontakisojen selostamiseen? Uusia tieteellisiä julkaisuja ei ole mieheltä juuri kuulunut.

Anonyymi kirjoitti...

Vihapuheen tarkka määrittely näyttää olevan perin vaikeaa. Toisaalta kyllä se aika tarkasti pitäisi määritellä, jotta sananvapauden käyttäjä voisi helposti arvioida onko astumassa kielletylle alueelle.

Vihapuheisiin liittyen esiintyy usein termi "sananvapauden väärinkäyttö". Tällä ilmeisesti tarkotetaan EIS 17 artiklan (Oikeuksien väärinkäytön kielto) mukaista oikeuksien käyttämistä toisten oikeuksia loukkaavien päämäärien ajamiseen.

EIT on lausunut tämän artiklan merkityksestä mm. seuraavaa (päätös 42264/98):
The Court observes that the general purpose of Article 17 is to prevent totalitarian groups from exploiting in their own interests the principles enunciated by the Convention.
Tuossa on vain ydinkohta, kannattaa lukea itse päätöksestä mitä muuta EIT sanoo.

Vihapuhe tulee kieltää, myös poliitikoilta, mutta vihapuheen sisältö pitää määritellä EIT:n ratkaisukäytännön hengessä. Samalla perusteella voi kieltää muunkin "vihatoiminnan".

Sananvapauden rajoja voi asetella myös 10 artiklan mukaisissa tapauksissa, mutta silloin on edessä esterata, jota ei ihan kepeästi ylitetäkään. Esimerkiksi tutustumalla tuomioon Vajnai v. Unkari, no. 33629/06, voi lukea onnistuiko Unkari kieltämään punatähden esilläpidon mielenosoituksessa. Oleellista ei ole niinkään lopputulos vaan argumentit, joilla siihen päädyttiin.

Paljon muutakin jännittävää viikonloppulukemista löytyy täältä: http://cmiskp.echr.coe.int/tkp197/search.asp?skin=hudoc-en

Anonyymi kirjoitti...

Häirintärikoksesta: Suomen yhdenvertaisuuslaissa kiellettynä syrjintänä pidetään henkilön tai ihmisryhmän arvon ja koskemattomuuden tarkoituksellista tai tosiasiallista loukkaamista siten, että luodaan uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai hyökkäävä ilmapiiri (häirintä). Tiedä sitten, täyttäiskö pykälässä mainitunlaisen ilmapiirin luominen nykyisen rikoslain syrjintärikoksen tunnusmerkistön. Mutta eväät häirintärikoksen säätämiseksi sinänsä näyttäisivät kyllä jo nykyisten kieltojen perusteella olevan olemassa, vaikka yhdenvertaisuuslaki itsessään tuntuu olevan soveltamisalaltaan kovin rajattu eikä ainakaan soveltune poliitseen vihapuheeseen.

heikki rönkkö kirjoitti...

Vai olisiko Markku nakkikioskilla katsomassa miten maahanmuuttajat saavat turpiinsa?

Halosen mukaan nakkikioskin jonossa perjantai-iltana meidän suvaitsevaisuutta testataan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, tuosta tulikin mieleen, että mistähän se Arajärven Penan musta silmä oikeastaan oli peräisin? Kalastamisen yhteydessä kaatuessani, sanoi Pena ite.
Vaikuttaako uskottavalta?

Olisiko Pena kuiteski ollu käymässä Kultarannasta Naantalin keskustassa nakkikiskalla ja "hankkinut" mustan silmän siltä reissulta?

Mistä muuten Tarja olisi saanut päähänsä mainita juuri tuon nakkikioskin jonon?
Tarja oli pyytänyt Pena tuomaan itelleen ranskalaiset.

Ehkä Pena oli alkanu jotenkin elvisteleen siellä kiskalla, mistä joku jeppe ei kenties ollut oikein tykänny.

Näin sen on täytynyt mennä.

Anonyymi kirjoitti...

Vai menisikö tuo Penan musta silmä perheväkivallan piikkiin?

Tapsa kirjoitti...

Virolainen: "Poliitikolle voidaan kenties sallia tavallista kansalaista jonkin verran suurempi vapaus puhua esimerkiksi juuri maahanmuuttoon liittyvistä negatiivisista asioista."

Ohoh.

Oletko todella sitä mieltä, ettei noihin asioihin liittyvistä negatiivisista asioista saa puhua?

Juuri niinhän mamukriitikot väittävätkin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tapsallakin perjantaipullon nauttimisen vaikutukset alkavat näkyä! Hän kun ei enää ymmärrä selvää tekstiä vaan yrittää kääntää sen päälaelleen.

Anonyymi kirjoitti...

Kehuskellessani kerran Turussa HamburgerBörsin baaritiskillä paikalliselle daamille Helsingissä olevan upeita venakoita hän löi minulta veret nenästä. Eikös Kultaranta ole siellä päin ?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ei, Kultaranta ei kyllä ole "Helsingissä päin"!

Anonyymi kirjoitti...

Haloskan viimeisen Kultarannan kesän satoa:
Mustan kissan kuolema ja Penan musta silmä.
Tärkeimmät mainitakseni.

Anonyymi kirjoitti...

Onko dos. Johan Bäckman viranomaisten vihapuheiden kohteena? I-S tänä iltana:

- Suomalainen kohudosentti Johan Bäckman käännytettiin jälleen Virosta hänen yritettyään hiljattain osallistua entisten SS-miesten kokoontumisen vastaiseen mielenosoitukseen. Viron sisäministeriön mukaan Bäckman on uhka "valtion turvallisuudelle".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jos J. Bäckman olisi päässyt viime vaaleissa läpi, hänestä olisi varmaan tehty hallintovaliokunnan varapuheenjohtaja.

Anonyymi kirjoitti...

Juu, puheenjohtajistossa olisi valinnut silloin "kauhun tasapaino."

Jyrki Virolainen kirjoitti...

J. Halla-aho on heittäytynyt - jälleen kerran - sananvapauden marttyyriksi (YleUutiset):

- Perussuomalaisten kansanedustaja ja hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho tuntee joutuneensa noitavainon kohteeksi Norjassa tapahtuneiden iskujen jälkeen. Hän sanoo uutistoimisto AFP:n haastattelussa, että Suomessa vainotaan myös sananvapautta.
Halla-ahon mukaan Oslon joukkosurman jälkeen tilanne on lähtenyt täysin käsistä.
- Meillä on poliitikkojen joukossa ja eri kansalaisryhmissä ihmisiä, jotka ovat hyökänneet sananvapautta vastaan vuosia ja he saavat nykyisestä tilanteesta uutta pontta, selvitti Jussi Halla-aho AFP:lle.

Jussin vaikerruksessa on kyse lähinnä vain oman pesän likaamisjalusta. Jussin mukaan sananvapaus oikeuttaa vihapuheen ja rasismiin kiihottamisen.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä, pahalta näyttää. Tätä se nyt sitten tulee olemaan seuraavat neljä vuotta. Motkottamista ulkolaisille tietotoimistoille.

pekka kirjoitti...

Veikkaanpa, että vihapuheen rajoittamisen taustalla on ennenkaikkea vanhojen puolueiden pelko persujen noususta.

Rajoittamalla keskustelua vanhat hymistelijät voivat parantaa asemaansa. Jengi saadaan hiljaisiksi ja vanhaa hyvin toimivaa liturgiaa ei enää kyseenalaisteta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pekka, minä taas veikkaisin, että tuolla sinun veikkauksellasi ei saisi lotossa edes kolmea ja lisänumeroa oikein.

Eiköhän se ole juuri sinun ihannoimasi persujen ja Suomen Sisun jengi, joka haluaa hyssytellä ja vaieta vihapuheesta ja rasismista puhumista.

Anonyymi kirjoitti...

Hirmuisen pelottavaa, kun kaupungilla kävellessä pitää laskea viiteen.

ihminen
toinen ihminen
kolmas ihminen
neljäs ihmisen
viides IIIKKK!!! hirmuinen persujen sisulainen!!!

Ranskalaiset ja nakit jäävät ostamatta!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Heh, heh! Anonyymi on selvästikin osallistunut Lutkamarssiin Hgissä!