torstai 1. maaliskuuta 2012

551. Tarja Halosen kaudesta päästiin - presidentti vaihtui Suomessa

Pena malttoi nyt pitää katseensa kurissa

1. Eilen oli keskitalven aurinkoisin ja kirkkain päivä, mikä sai palsturinkin jälleen suksille. Luontokin halusi näyttää parhaat puolensa, sillä olihan päivä todella ILO:n päivä: presidentti Tarja Halosen valtakauden vihon viimeinen päivä. Siitä koko luontokunta riemuitsi.

2. Tänään sää ja päivä on harmaa, keli kostea ja kadut niljakkaita. Sopiva päivä, sillä tänään Suomi siirtyy kamreerimaisen harmaan Sauli Niinistön valtakaudelle. Kohta ne köpöttelevät, nuo kaksi joidenkin (kateellisten) mielestä, keskinkertaista juristia, rinta rinnan ylös Eduskuntatalon portaita ja astuvat sisätiloissa eduskunnan suureen saliin vannomaan kaikkien salaisuuksien haltijalle ylipappi Seppo Tiitisen (Suomen Kansallisooppera) eteen uskollisuuttaan perustuslaille, Suomen vakaille idänsuhteille ja ties mille.

3. Tarja Halosesta siis vihdoin päästiin. Halosen viimeisin tiedotustilaisuus jää mieleen kahdesta asiasta. Ensinnäkin Haloska sanoi, että presidentistä on hänen kaudellaan tullut Suomessa eräänlainen "kansalaisten lähin omainen". Tässä kohtaa kukaan ei taputtanut eivätkä edes HS tai monien muiden Halosta koko 12 vuotta estottomasti nuoleskelleiden lehtien päätoimittajat reagoineet, sillä kaikki tiesivät, että nyt presidentti kyllä puhui täyttä p*****. Kuinka monta päivää Halonen taas pysyttelikään hiljakseen Thaimaan tsunamin tai Jokelan ja Kauhajoen kouluampumisten jälkeen? Monien muiden vaikenemistensa lisäksi.

4. Toinen kohta, joka Halosen tiedotustilaisuudessa säväytti, koski Penan kruununprinsessa Maryn rinnuksia kohtaan televisioidulla juhlapäivällisillä kohdistama kiinnostus. Siis tämä tuijotus, jonka johdosta Suomi vihdoin pääsi Halosen pitkällä presidenttikaudella koko maailman valokeilaan. Oli Haloselle ominaista niljakkuutta, että hän otti Penan tuijotuksen ja tanskalaisten satiirisen kuvamanipuloinnin puheeksi virallisessa tiedotustilaisuudessa omasta aloitteestaan.

5. Taivas varjele: Presidentin tärkein sanoma hänen vihon viimeisessä tiedotustilaisuudessa kosketteli hänen joskus hieman tomppelimaiselta vaikuttavan aviomiehensä nulikkamaista käyttäytymistä Tanskan kuninkaallista isäntäväkeä kohtaan. Oli siis todella korkea aika saada Halonen vaihtoon. Vaikka tanskalaiset olivatkin käsitelleet Penan tuijottamisvideota, niin Penan lasikatseinen toljotus ja hänen tiirailemisensa kohti kattoa olivat aitoja. Ei siinä Penan ja Maryn välisessä kommunikaatiossa mistään small talk' ista ollut puhettakaan.

6. Tässä alkupaloja vallanvaihdoksesta, lisää päivän mittaan; lukijat voivat jo aloittaa kommentointinsa. Mitä mietteitä vallan vaihtuminen aiheuttaa?

7. Tarja Halonen oli vasemmiston ja erilaisten vähemmistöjen presidentti, joka asetti etusijalle meille kaukaisten maanosien ja maiden ja niiden vähemmistöjen edut. Suomi ja suomalaisten enemmistön asiat eivät Halosta juuri kiinnostaneet. Turhaan Tarja siis nyt kiukuttelee ja ihmettelee, miksi ihmiset eivät ottaneet häntä vastaan koko kansan pressana.

8. Halonen ja hänen hännystelijänsä tahtoisivat Halosen jäävän historiaan naisena, joka puhkaisi lasikaton eli mahdollisti naisen pääsyn valtakunnan tärkeimpään virkaan. Tästä Halonen saa kuitenkin kiittää Elisabeth Rehniä, joka pani Martti Ahtisaaren tiukille edellisissä presidentinvaaleissa. Halonen käytti härskisti Rehnin luomaa tilaisuutta hyväkseen ja kiilasi toista kauttaan pohtivan Maran ohitse tavalla, mikä ei ole kunniaksi demareille.

9. Olen jo 10-15 vuotta ihmetellyt puheita, joissa ylistetään Halosen ansioita ihmisoikeuksien edistäjänä maailmassa. Missä ovat tätä koskevat Halosen näytöt? Toki Halonen on kurvaillut monet kerran ympäri maapalloa kaikenlaissa kolmannen maailman naisten välisissä paneeleissa ja muissa karkeloissa ja loputtomiin jatkuvissa kokouksissa ja konferensseissa, joissa ei ole saatu aikaan muuta kuin lähinnä vain julkilausumia ja paljon paperia.

10. Esimerkiksi kiinalaisten toisinajattelijoiden vainoilta Halonen, kuten hänen edeltäjänsäkin, sulkivat silmänsä täysin. Venäjälle Halonen teki kaiketi 27 erilaista vierailua, joiden aikana mielisteli Putinia ja Medvedeviä, mutta ei kertaakaan rohjennut suutaan avata, kun oli kyse Venäjän surkeasta demokratia- ja ihmisoikeustilanteesta. Mitä Halonen muka sai aikaan Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa, vaikka hänen kannattajansa ylistävät, virkansa puolesta tietty, häntä nimenomaan Venäjän suhteiden hyvästä hoidosta? Minun mieleeni ei kyllä tule mitään konkreettista.

11. Puuttuiko Halonen mitenkään siihen, että suomalaiset saisivat vastavuoroisesti ostaa tai vuokrata kiinteistöjä ja maata Kannakselta tai muilta lähialueilta, sillä onhan maanosto venäläisille Suomessa tehty peräti helpoksi? Ei puuttunut. Kun joko toimittaja rohkeni täällä vierailleelta presidentti Medvedeviltä tiedustella Porvoon kirkonmäellä mainittua asiaa, Halonen tuli väliin ja vittu- ja kirosanoja huutaen ja uhkaillen hääti toimittajaparan tiehensä.

12. Niin, niistä vee-alkuisista sanoista muistetaan myös se, miten juuri tällä Halosen valtakaudella nuoret tytöt ja naiset ovat ottaneet opiksi naispresidentin ronskista kielenkäytöstä. Kaikki kymmenvuotiaat tytötkin tuntuvat nykyisin puhuvan kaduilla ja kahviloissa vain tuosta v****. Nuorten tyttöjen ja naisten tekemät pahoinpitelyt ja muut väkivaltaiset teot ovat lisääntyneet ja raaistuneet juuri Halosen kaudella. Halonen on ollut tästä kehityksestä hiljaa, minkä kyllä sinänsä ymmärtää, sillä onhan tilanne naispresidentin ja "Maan äidin" kannalta perin nolo.

13. Venäläisen lapsiasiamies Pavel Astahovin seikkailut ja sikailut pari vuotta sitten Suomen kamaralla, Turussa ja aina Linnan uumenia myöten Halosen neuvonantajan seurassa ovat myös hyvässä muistissa. Halonen ei saanut Astahovia eikä yleensä venäläisten parjausta kuriin, vaan venäläiset tiedotusvälineet ja viranomaiset saivat rauhassa ja kenenkään asiaan puuttumatta jatkaa valheitaan siitä, miten Suomen viranomaiset muka rikkovat täällä asuvien venäläisten äitien ja lasten ihmisoikeuksia.

14. Naisten tasa-arvo on ollut Halosen keppihevonen. Niin, onhan se kohentunut, sillä naiset ja nuoret tytöt ovat ottaneet käyttöönsä miesmäisiä keinoja kanssakäymisessään vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa ja tappelevat myös keskenään kiivaasti. Juopottelu, kiroileminen, ihmisten häirintä ja pahoinpitelyt kaduilla jne. ovat nyt myös naisille ominaista käytöstä. Puhutaan ihmisoikeuksista, muttei juuri koskaan ihmisvelvollisuuksista. Presidentti Halonenkin olisi voinut 12 vuoden aikana edes kerran tai paria sanoa näille nuorille tytöille, että olkaapa nyt ihmisiksi! Mutta Halonen ei puuttunut asiaan millään tavalla, hän varmaan pelkäsi suosionsa hiipumista naisten keskuudessa.


58 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti on avannut oikeassa hengessä , kokemus upeasta auringonpaisteesta sopii Tarjan lähtöpäivään.
Pilvisiä päiviä riittää, ennen kuin perusteellisesti manipuloidut virkakoneistot toimivat normaalisti.
Nythän on niin, että huipulle nostetut suosikit nimittävät ne , jotka seuraavaksi nousevat valtaan.
Tarja ei ole unohtanut naisia tai oman aatteensa edustajia. Liittoutuminen muiden vahvojen intressien kanssa on luonut voittamattomia valtarakennelmia.
Niinistöllä riittäisi purkamista ja normalisoimista. Juristina uusi Presidentti osaisi tehdä tarvittavaa työtä. Mutta onkohan hän niin innokas demokraatti että lähtisi suureen vaivannäköön?

Skorpioni kirjoitti...

Joo, kyllä Halosen tuntemus, että hän olisi ollut tai hänestä olisi tullut "kansalaisten lähin omainen" on ehdottomasti väärä. Halonen pääsi presidentiksi "syrjäyttämällä" Ahtisaaren nololla tavalla. Se osoitti, että Halonen muistetaan Kalevi Sorsan koston toteuttajana. Halosenvaltaantulomenettely ei ollut mitenkään tahdikas ja sopiva, eikä hän ollut edes kypsä presidentiksi.

Toiselle kaudelle Halosen ei olisi taas pitänyt lainkaan pyrkiä, koska siitä tuli täysi farssi. Halonen ei tiennyt oikein mitä hänen olisi pitänyt tehdä ja mitä jättää tekemättä.

Hänestä tulisi ikäisensä kärttyinen vanha nainen, joka itsekin toivoi, että presidenttikausi olisi päättynyt aikaisemmin.

Halosen itsetunto koki kovan kolauksen, kun hän ei päässyt Valkoisen taloon. Häneen ei luotettu USA:ssa sen vertaa, että olisi saanut kutsun. Kun käy vuoropuhelua KGP:n entisen tiedustelu-upseerin kanssa ja on "hyvää pataa" venäläisten kanssa, on luonnollista, ettei USA voinut luottaa Haloseen.

Myös Halosen pyrkimys johonkin YK-virkaan ja oman toimiston perustaminen presidentikauden jälkeen Hakaniemeen, osoittaa, että Halonen haluaa kynsinhampain korostaa, että hän olisi ollut edeltäjänsä kaltainen kansainvälinen toimija, jota hän ei selvästikään ollut eikä ole.

oscari kirjoitti...

Arvoisa blogisticus, joka pääsääntöisesti on viileän asiallinen, sortuu nyt ehkä ääriryhmämaiseen parjaukseen. En olisi ikinä osannut kuvitella moista. On lähes satavarmaa, että ei tule tuo suuria muutoksia presidentin tehtävän hoitoon Niinistönkään kaudella. Tietenkin akkainlehdet mässäilevät Jennin vaatekomerolla, Jennin tekemisilä jne jne. Mutta varsinainen pihvi on poissa presidentin tehtävistä ja tulee pysymäänkin.

Arvoisa blogisti, Ehkä Halosen suurin tehtävä on ollut juuri presidentin vallan ja sitä umpäröivän salaperäisen glamourin alasajo, joka vihdoinkin on tapahtunut. Emme me enää tarvitse käskijää tai määräilijää, demokraattinen kansa osaa itse hoitaa asiat. Jos hommat menee pieleen, niin oma on vikamme ja yriteään siiten korja homma. Minusta henkilökohtaisesti predisentti Halonen on onnistunut tehtävässä niin hyvin kuin olivat odotuksemmekin.

Muuten koko kansan presidenttiä ei koskaa tulee, silloin meillä olisi Putin tai vastaava. Niinistön ja Ahtisaaren äänten määrä toisella kierroksella oli kähes saman kokoinen ja äänioikeutettuja oli Niinistön vaalin aikaa enemmän. Ei voi koskaa ihan pelkkiin lukuihin tuijottaa, vaan pitää katsoa myös niiden taakse.

Anonyymi kirjoitti...

" - - Halonen ei saanut Astahovia eikä venäläisten parjausta kuriin, vaan venäläiset tiedotusvälineet ja virnaomaiset saivat kenenkään asiaan puuttumatta jatkaa valheitaan siitä, että Suomen viranomaiset rikkovat täällä asuvien venäläisten äitien ja lasten ihmisoikeuksia."

Itse asiassa Halonen meinasi lapsijutuissa tehdä "bobrikovit" Suomen ja suomalaisten suvereenisuuden kustannuksella.

Nimittäin hyväksyä Venäjän federaation ehdotuksen kahdenvalisestä sopimuksesta ka komissiosta lapsiasioissa.

Ts. suomalaisen lainsäädännön, tuomioistuin ja viranomaispäätösten sijasta olisi neuvosteltu venäläisten kanssa (sic!).

http://tukkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/98845-good-bye-good-bye-halonen

Anonyymi kirjoitti...

" - - Halonen ei saanut Astahovia eikä venäläisten parjausta kuriin, vaan venäläiset tiedotusvälineet ja virnaomaiset saivat kenenkään asiaan puuttumatta jatkaa valheitaan siitä, että Suomen viranomaiset rikkovat täällä asuvien venäläisten äitien ja lasten ihmisoikeuksia."

Itse asiassa Halonen meinasi lapsijutuissa tehdä "bobrikovit" Suomen ja suomalaisten suvereenisuuden kustannuksella.

Nimittäin hyväksyä Venäjän federaation ehdotuksen kahdenvalisestä sopimuksesta ka komissiosta lapsiasioissa.

Ts. suomalaisen lainsäädännön, tuomioistuin ja viranomaispäätösten sijasta olisi neuvosteltu venäläisten kanssa (sic!).

http://tukkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/98845-good-bye-good-bye-halonen

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti on joka tapauksessa oikeassa siinä, että Halonen ei saanut ulkopoliitiissa mitään sanottavaa aikaan. Lukuisat ympäripyöreät vierailut Moskovassa ilman varsinaisia avauksia nähtävästi hämäsivät monet.

Irvin kirjoitti...

Oscarille sen verran, että Halonen kyllä pyrki glamouriin, mutta hän ei pässyt koskaan sille tasolle, koska oli liian rahvaanomainen. Jos Halonen olisi tosiaankin halunnut poistaa glamouria, hän olisi rajoittanut esim. linnajuhlien loistoa, mutta Halonehan tykkäsi nimenomaan, että itsenäisyyspäivien juhlat pidettiin entisessä loistossaan.

Typerää koko linnanjuhlien järjestäminen nykyisessä muodossaan!

Mitä salaperäistä presidentin toiminnassa ja valtaoikeuksissa Suomessa on koskaan ollut? Ei mitään! Ei sellaista eli salaperäisyyttä voi poistaa joita ei ole.

Simo Mäkelä kirjoitti...

Halonen pääsi hänestä luotujen positiivisten mielikuvien ansiosta presidentiksi...median avustuksella.

Kansa, erityisesti liikkuvat äänstäjät, olivat silloin herkkiä sellaisille mielikuville ja jotenkin mediauskollista populaa.

Samalla soitolla kai haavistostakin yritettiin presidenttiä leipoa, mutta realiteetit tulivat esteeksi. "Raskas tykistökään" ei riitänyt niiden murtamiseksi. Ja hvyä niin.

Anonyymi kirjoitti...

Haloskan parjaus on varmaan hauska, joskin tyhjäpäinen harrastus.

V-tyylin muakan tuominen ja sen kytkeminen Haloskan "valta"kauteen osoittaa kirjoittajalta varsin hyvääö v-yylin taitamista.

Virolainen onkin suorastaan loistava asiantuntija ja argumentoija omalla alallaan, mutta sen ulkopuolella tyyli, äly ja analyysi kyllä loistaa poissaolollaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Sauli Niinistöltä hyvä ja jämäkänoloinen virkaanastujaispuhe eduskunnassa, hyvä! Kyllä presidenteissä on sentään eroja!

Mutta koko tilaisuuden eduskunnassa varasti - tai ainakin yritti varastaan - puhemies Eero Heinäluoma. Taivas varjele, miten pitkiä ja pitkäpiimäisiä puheita sekä Niinistölle että erityisesti Haloselle.

Heinishän kehua retosteli Halosta 20 minuuttia putkeen tavalla, että Halosta itseäänkin selvästi alkoi nolottaa ja molemmat presidentit näyttivät ihmettelevän, että mitä helvettiä tuo pitkä jätkä tuossa oikein paasaa, omaa kilpeään tietenkin kirkastaakseen!

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jyrki Virolainen kirjoitti...

On tietysti kovin helppoa - ja näkyvää - perustella erilaisia osastoja, instituutioita ja sen sellaisia myös ihmisoikeuksien merkeissä. Samoin johtaa eri puolilla maailmaa erilaisia konferensseja, kokouksia, seminaareja,paneeleja sun muita tilaisuuksia; tätähän Halonen on tehnyt kyllä.

Mutta kokonaan eri asia on, mitä todella tapahtuu vai tapahtuuko mitään ihmisoikeuksien todelliseksi kehittämiseksi!

Anonyymi kirjoitti...

Juu, kyllähän valtaapitäville on mukava naureskella!

Minua ainakin nauratti, kun tämä salolainen juristi - tultuaan valituksi presidentiksi - kävi suutelemassa nykyisen presidentin kättä. Oli se niin kertakaikkisen hienoa! Noin ne tekee varmaan suuressa maailmassakin, salolainen ajatteli.

Entä sitten Jenni? No hänpä oli pukeutunut kotoisasti edullisen näköiseen neulepaitaa kyseisessä suutelutilaisuudessa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuolle nimeltä mainitsemattomalle salolaiselle juristeille sattui kyllä suutelokohtauksessa kuulemma selvä etikettivirhe.

Nimittäin se, että oikeesti mies on vain "suutelevinaan" naista kädelle, eli hän vie huulet - ne ovat tietenkin sievästi tötteröllään - kohti naisen kättä, niin lähelle kuin uskaltaa, mutta ei missään tapauksessa kosketa huulillaan naisen kättä.

Mutta tämä salolainen pussasi oikein kunnolla Haloskan kämmenselkää, siis niiku suorastaan moiskautti pusun kätöselle!

Anonyymi kirjoitti...

Television pääuutislähetyksessä näytettiin parisen viikkoa sitten kiinalaista nuorta äitiä, jonka lapsi oli surmattu.

Viimeisillään raskaana ollut äiti oli viranomaisten toimesta viety väkipakolla sairalaan. Synnytys oli käynnistetty, ja lähes yhdeksänkuinen, elävänä syntynyt lapsi oli surmattu ämpäriin hukuttamalla.

Tässä siis esimerkki Kiinan ihmisoikeuspolitiikasta. Pitäisikö näistä olla hiljaa, kuten Niinistö näytti olevan mieltä?

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jyrki Virolainen kirjoitti...

Näin voi olla, mutta kyllä presidentin puheistakin voi päätellä, keiden tai minkä maiden ja rotujen ihmisoikeudet häntä käytännössä kiinnostavat ja keiden taas ei.

Säälimättömän vainon ja kidutuksen kohteiksi oman valtionsa poliittisten johtajien toimesta jääneiden miljoonien kiinalaisten ja venäläisten ihmisoikeudet jäivät Haloselta tyystin sivuun, kun piti niin pokkuroida näiden törkeisiin ihmisoikeusrikoksiin syyllistyneiden ja syyllistyvien Kiinan ja Venäjän poliittisen johdon edessä.

Anonyymin edellä kertoma pieni yksityiskohta, jossa juuri synnytystä odottavalta kiinalaisäidiltä riistettiin lapsi ja surmattiin kylmästi virkamiehen toimesta, on omalta osaltaan siitä, millaisista ihmisoikeusrikoksista on kyse.

Mutta näihin Halonen eivätkä Mara Ahtisaari ja hänen aseenkannattajana Pekka Härski Hallberg eivät koskaan edes pienellä eleellään tai sanallaan puuttuneet.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Aatosta jaloa ja alhaista mieltä,
tunteiden paloa ja kylmyyttä sieltä...."

Onko Heiniksen/Eero heinäluoman veret (ja vedet) pysäyttävä vaalipuhe eli hänen puheensa Tarja Haloselle tänään eduskunnan edessä saatavissa!

Siinä vasta näyttö siitä, millaiseen kaunopuheisuuteen valt.yo. , SAK:n ent. toimitsija ja eduskunnan puhemies voi yltää!

Anonyymi kirjoitti...

Suomi ostaa Yhdysvalloista Horneteihin ilmasta maahan -ohjuksia.

Kauanhan niitä kinuttiin, mutta USA suostui kauppoihin vasta Halosen kauden lopulla, ja puolustusministeriö valtuutti tänään puolustusvoimat tekemään kaupat.

Päivämäärän valinta ei varmasti ollut sattuma.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Päivämäärä ei ollut sattuma kuten ei myöskään se, että tuo ohjuskauppa maksaa Suomelle 180 mil. euroa, mikä on suunnilleen sama summa, jolla puolustusvoimien menoja leikataan.

Mm. Pohjois-Karjalan prikaati ja Kauhavan Ilmasotakoulu siis lakkautetaan siksi, että tuo ohjuskauppa saadaan rahoitetuksi.

Anonyymi kirjoitti...

Niinistön kauden avauksia:

Edellä jo mainittu Hornettien ohjushankinta USA:sta ja se, että valtioneuvosto myönsi tänään kaivosyhtiö Talvivaaralle luvan uraanin talteenottoon Sotkamon nikkelikaivoksen sivutuotteena.

Anonymous kirjoitti...

Pitääkö huolestua? Onko totta, että arv. blogisti J.V. pitää Pena-videota aitona?
Vai, onko blogisti vain uskovinaan videon aidoksi?
Jos jälkimmäinen on totta, arveleeko blogisti videon tekijän puhuneen palturia, kun hän kertoi manipuloineensa nauhaa?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pitäisikö huolestua anonyymin sisälukutaidon puutteesta?

Sanoin, että video on kyllä manipuloitu, mutta videossa näkyvät klipit eli a) Penan tuijotus kohti Marya ja b) Penan katse kohti kattoa ovat aitoja. Näin tanskalaisten kertoman mukaan.

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jyrki Virolainen kirjoitti...

Katoppa, kun on niin kovin pirättäytyväisiä, nää suomalaiset naiset, meinaan!

Mutta annas kuule olla, kun kohralle sattuupi tummahipiäinen ulkomaan elävä, niin ei kuule kauaa mee, kun nää suomalaaset naiset jo pussaavat jäbää ties vaikka mihinkä paikkoihin!

Mutta pientä kehitystä oli tänään havaittavissa. Nimittäin Penan käytöksessä. Eduskunnan lehterillä Pena ja Jenni istuivat vierekkäin eikä Pena tuijottanut Jennyä lainkaan, ei edes vilkaissut Jennin päinkään!

Anonyymi kirjoitti...

Mitä kansan suhtautumiseen uuteen presidenttipariin tulee, niin kuninkaallista kaipuuta potevana sen mielenkiinto kohdistunee rouva presidentin vatsaan ja presidentilliseen prinssiin tai prinsessaan.

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jyrki Virolainen kirjoitti...

No jopas nyt jotakin! Vai että on hallituksen neuvonantajalle eli kruununjuristille eli oikeuskanslerille kanneltu joistakin lakijutuista!

Eikö kantelija-rukka tiedä, etteivät nämä kantelut johda mihinkään? Maata on lailla hallittava, sanoo Jonkka. Siis "tällä lailla", totea Jonkka, ja hylkää kantelun.

Mutta odotas vähän. Kyllä nämä kantelut sentään johonkin johtavat. Jonkka pyytää virastoonsa lisää virkoja, esim. pari esittelijäneuvoksen, kaksi vanhemman ja yksi nuoremman oikeuskanslerinsihteerinvirkaa, näin niin kuin alkaa päälle tekisi poikaa.. Pitäähän virastolla toki olla täysi toimintavalmius, kun kanteluita tuppaa tulemaan harva se päivä!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Paavo Lipponen jätti presidentin virkaanastujaiset väliin. Syynä oli kuulemma työeste. Tänne tihkuneiden tietojen mukaan Lipponen osallistui kaasuputkimiesten jokatorstaiseen palaveriin Töölössä. Lipponen sanoi, ettei hän ole kellekään selvitysvelvollinen menemisistään tai poissaoloistaan, ei edes Kiinan keisarille.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Paluu arkeen on jo alkanut.

Presidentin virkaanastujaiset eivät ole enää mitään. Nyt keskustellaan vilkkaasti persujen Teuvo Hakkaraisen vierailusta Bandidos-kerhon tiloissa. Yrittikö Teukka todella ostaa satasella seksiä, niin kuin väitetään ostotarjouksen" kohteeksi joutuneen naisen suulla?

Kyllä ei yrittänyt, ei edes tahtonut. Kyllä meidän on uskominen rehellisen kansanedustajan versiota tapahtumasta, ei kenenkään muun.

Teukan salkku unohtui Bandidoksen kerhotiloihin, mistä Teukka nouti sen seuraavana päivänä. Tarina ei kerro, olko salkku tuolloin tyhjä esim. seteleistä vai kenties täynnä kahisevaa.

Anonyymi kirjoitti...

Onko vihdoin odotettavissa, että Halonen tulee kaapista ulos päästyään vapaalle? Taksimiesten tietotoimisto tuntuu käyvän kierroksilla tämän suuntaisesti.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tarja Halonen on nyt yksityishenkilö, joten jättäkäämme hänen omaksi asiakseen vaatekaappinsa oven raottaminen.

Siru Pola kirjoitti...

Bandidosit ja Tykinkuulat ja Hevonenkelit on jo rantautuneet eduskuntaan. Lienee mikrofoni päällä siellä Teukan laukussa. Onneksi Persujen ryhmäkokouksissa ei puhuta mitään em ryhmien tilaisuuksista poikkeavaa, joten valtakunnan salaisuudet eivät pääse vuotamaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, mitkäs "enkelit" ne taas tupsahtivat Ilkka Kanervan 60-vuotissynttäreille tässä muutama vuosi sitten?

Ike Kanerva, tämä lahjuksen ottamisesta syytteessä oleva parlamentaarikkomme, toimi muuten eräänlaisena luotettuna välikätenä, kun hallitus pähkäili, mitkä ja minkä kuntien alueilla olevat varuskunnat lakkautetaan.

Varmaan hyvin sopiva poliitikko tuohon hommaan - ei ainakaan pelkoa lahjonnasta, lienee hallituksessa ajateltu!

Mutta osataan sitä muissakin puolueissa ja muissakin merkeissä. Yksi esimerkki tästä.

Eduskunnassa on 200 jäsentä, joista vain yhden on todettu lainvoimaisella oikeuden tuomiolla rikkoneen keskeistä perusoikeutta tavalla, jonka perusteella valtio joutui vahingonkorvausvelvolliseksi.

Kuinka ollakaan, eduskunta "sattui löytämään" juuri tuon yhden kansanedustajan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi. Valiokunnan, jonka tehtävänä on nimenomaan valvoa ja vahtia perusoikeuksia.

Pukki kaalimaan vartijana?

Anonyymi kirjoitti...

KKO näyttää tänään muuttaneen ympäristövahinkolain tulkintaa koskevaa aikaisempaa linjaansa, jotta seurakunta ei ole joutunut vastuuseen. Mielenkiintoista ja muistuttaa siitä, miten J. Kemppisen kirjassa aikanaan käsiteltiin monien neuvosten varsin runsaita kirkollisia luottamustehtäviä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No, J. Kemppinenkin löytää joskus jonkin jyväsen!

Mutta tosi on, että monet KKO:n jäsenet ovat, etenkin aiemmin, toimineet kirkollisissa ja seurakunnallisissa luottamistehtävissä. Eikös aiemmin lakikin jo edellyttänyt, että kirkolliskokouksessa, tuossa ev.lut. kirkon parlamentissa, piti myös KKO:n olla edustettuna?

Itse olen puhunut kirjassani "Korkein oikeus kriisissä" (1997) oikeusneuvosten (tosiasiallisista) kelpoisuusvaatimuksista ja maininnut siinä yhteydessä ominaisuuden "kirkolliskokouskelpoisuus". Tuomareilta edellytettävän oikeamielisyyden katsottiin edellyttävä nuhteettomuutta, minkä taas tulkittiin tarkoittavan "harrasmielisyyttä" ja "siivoutta."

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Vilkaisin tuota edellä viitattu KKO:n tänään antamaa ratkaisua 2012:29. Kyseessä on äänestysratkaisu 3-2. Alemmat oikeudet olivat pitäneet seurakunnan vastuuta selvänä asiana. Samaan lopputulokseen päätyi KKO:ssa kaksi jäsentä (Jokela ja Välimäki) seikkaperäisesti perusteluissa lausunnoissaan.

Sen sijaan enemmistö (Kantor, Rajalahti, Tulokas), kaikki tunnettuja välimiehiä muuten, päätyi hyvin suppeiden perustelujen jälkeen siihen, ettei seurakuntaa voida asettaa vastuuseen ko. ympäristövahingosta.

Pitääpä tutustua tarkemmin ko. ratkaisuun ja mahdollisesti kommentoida sitä erikseen.

Oikeusneuvos Välimäen perustelut noudattavat piirulleen - jopa väliotsikoita myöten - pro et contra -perustelutapaa tai -metodia, mikä on ilahduttavaa.

Mieleen tulee, että jos myös KKO:n enemmistö olisi pohtinut ja kirjoittanut näkyviin omaksuttua lopputulosta puoltavien seikkojen lisäksi myös ne seikat, jotka puoltavat toisenlaista lopputulosta, olisi myös enemmistö saattanut päätyä toisenlaiseen lopputulokseen. Mutta enemmistö on ummistanut silmänsä näiltä contra-perusteilta.

Skorpioni kirjoitti...

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön virkaanastumispuhe oli paras poliittinen puhe sitten Urho Kekkosen parhaiden puheiden. Niinistöstä tulee kansakunnalle hyvä ja tähän aikaan sopiva presidentti. Siitä ei ole epäilystäkään.

Sen sijaan yhdyn blogistin näkemyksiin eduskunnan puhemies Eero Heinäluoman läksytyksestä Haloselle ja Niinistölle. Mitä ihmettä puhemies ryhtyy paasaamaan presidentin virkavalatilaisuudessa kymmeniä minuuteja ja seisottamaan koko kutsuvierasjoukkoa presidentti Mauno Koivisto mukaan luettuna. Uskon kyllä, että vanhana sissinä Manu kyllä pärjäsi, mutta tahditon ja tilaisuuteen sopimaton Heinäluoman poliitikan puhuminen ja etenkin Niinistön neuvominen kyllä tässä tilaisuudsessa selvästi oli.

On näemmä demareille tai demokraateille, joksi demarit varmasti haluavat itseään kohta kutsuttavan, koska pää-äänenkannattaja Demarin nimikin piti muutta demokraatiksi, kova paikka, kun presidentin valta luisui muille kuin heille.

Lipponen ei ollut edes niin rohkea, että olisi tullut kutsuttuna entisenä puhemiehenä paikalle. Mitä Lipponen pelkäsi, vaikka hän hoki koko presidentinvaalikampanjan, että "PÖH" Ei ole mitään pelättävää! Pöh, Pöh, koko Lipposen touhut!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Skorpioni oli tehnyt saman havainnon Heinäluoman kyykytyspuheesta kuin minäkin.

Heinäluoma oli niin innoissaan päästessään varoittelemaan Niinistöä ja kehua retostelemaan Halosta, ettei huomannut pyytää Niinistön vakuutuksen ajaksi seisomaan nousseita edustajia ja lehtereillä olevaa yleisöä istumaan, vaan seisotti kaikkia koko hirmuisen pitkän puheensa ajan!

Niinistö sen sijaan kaikkia istumaan oman puheensa ajaksi!

Heinäluoma totesi puheessaan mm. näin (Haloselle):

"Olette antanut merkittävän uuden roolimallin kokonaiselle sukupolvelle. Tänä päivänä suomalaiselle nuorelle naiselle on itsestään selvää, että presidentiksi voi tulla valituksi nainen ja joskus jopa mies".

No niin, tuossa se tuli nyt oikein puhemiehen suusta todistetuksi, mistä nämä nuoret naiset ja tytöt ovat saaneet ja ottaneet mallia kiroillessaan ja huudellessaan kaduilla ja muilla julkisilla paikoilla rivouksia vanhemmille ihmisille jne.

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jyrki Virolainen kirjoitti...

Toki Seppo Kääriäinen ja monet muut oppositiossa samoin kuin kantelun tehnyt Kontiolahden kunnan edustaja ovat täysin oikeassa siinä, että nyt UTVA:ssa tehty päätös lakkautettavista joukko-osastoista on sellainen, että siitä olisi tullut tuoda eduskuntaan selonteko ennen asian lukkoon lyömistä.

Muta luuleeko joku ihan tosissaan, että oikeuskansleri Jonkka puuttuisi asiaan?
Voisin lyödä vaikka vetoa, niin Jonkka ei puutu - ei kerta kaikkiaan rohkene puuttua - asiaan pienellä pikkusormellaankaan, sillä hän haistaa siinä heti politiikan makua ja koko asian käsittely suorastaan kauhistuttaa oikeuskansleria.

Jonkka voi vanhana (ja entisenä) prosessualistina vedota jopa siihen, että päätös, jos sitäkään on tehty, on tehty UTVa:ssa, mikä ei kuulu oikeuskanslerin valvonnan piiriin. OKa valvoo vain VN:n yleisistunnossa tehtävien päätösten laillisuutta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kunigunde kirjoitti:

"Palatakseni vielä ihmisoikeuksiin ja esitettyyn kritiikkiin. Mitä presidentti voi tehdä asian edistämiseksi, siis vielä enemmän kuin aiemmat viranhallitsijat? Ei kai kukaan oleta, että Sauli Niinistö roikuttaisi itseään valjaissa jonkin rakennuksen seinällä ja huutelisi megafooniin nasevia iskulauseita."

Heh, heh! Mutta vakavasti puhuen se, mitä tasavallan presidentti voi tehdä, on, että hän voi paljon puhuttuna arvojohtajana tai jonakin sentapaisena, puheillaan osoittaa, missä esim. Venällä ja Kiinassa on puutteita ihmisoikeuksien kunnioittamisessa.

En toki odota Niinistöltäkään mitään palopuheita, joissa hän "tuomitsee" em. valtioiden ihmisoikeustilanteen, mutta hän voisi - alkajaisiksi - muutamalla sanalla vaikkapa tyyliin Carl Bildt osoittaa, että nyt Suomessa on presidentti, joka ei tyydy vain lepertelemään ko. asioissa tavatessaan Venäjän presidentin, vaan on valmis ottamaan edeltäjäänsä hanakammin kantaa Venäjän demokratiavajeeseen ja ihmisoikeuksiin.

Anonyymi kirjoitti...

Seuraan useaakin blogia Kemppisen ja Virolaisen mm. Mielestäni em. kirjoittajissa on ainakin yksi ero. Kemppinen on hyvin laaja-alainen ja omaa sivistyneen tavan käsitellä kaikenmaailman ilmöitä. Tämä Virolainen on varmasti eräs huippuja lakiin liittyvissä asioissa eikä epäröi tuoda sitä esille kainostelematta. Mutta mutta... Virolaisen halveksiva suhtautuminen toisiin ihmisiin ja heidän tekemisiinsä on moukkamaista varsinkin, jos he eivät ole kokoomuslaisia jä hänen yhteiskunnaliseen "luokkansa" kuuluvia. Eikös tuomareiden eläkkeelle siirtymisen jälkeen tarvitsekaan näytellä suhtatuvansa kansalaisiin tasapuolisesti ?
-Old Grumpy

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Mistähän tuo "Vanha pieru" on oikein saanut päähänsä, että olisin "kokoomuslainen"?

Kyllä en koe edustavani mitään "luokkaa", vaan edustan tässä blogissakin vain itseäni. Luulisin, että aika tasapuolisesti tässä on tullut hutkituksi eri "luokkien," puolueiden ja ryhmien edustajia, kutakin ja kaikkia ansioidensa mukaan.

En ole muuten eläköitynyt tuomarin virasta, tuomarina olen toiminut viimeksi kesällä 1990.

Muuten viittaan presidentti Halosen eiliseen eduskuntapuheeseen, jossa hän totesi, että "kaikkia ei voi aina miellyttää."

Anonyymi kirjoitti...

Pressoja menee ja tulee, mutta Ruotsin kuningas ja Kiinan kommunistinen puolue pysyvät. Niihin luotamme, se on salettia!

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jahas, en ole tähän mennessä suoraan sanoen viitsinyt edes vilkaista tuota algoritmiä vai mikä hemmetti se nyt olikaan!

Mutta jos kommentoijilla on palstalle todella painavaa asiaa ja sanottavaa - niin kuin esim. edellä Old Grumpyllä eli sujuvan käännökseni mukaan "Vanhalla pierulla" - niin kyllä tänne aina läpi pääsöö!

Anonyymi kirjoitti...

Kuten blogistikin epäilee, saapas näkee miten hyvin Niinistön aikeet avautua Kiinan suuntaan sopivat yhteen Carl Bildt'n aktiivisuuden kanssa.

Kaikki mikä on vapaata "offline", pitää olla vapaata myös "online", vaatii Bildt, mutta sepä ei sovikaan Kiinalle eikä Kuuballe!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pahoin pelkään, että me joudumme odottelemaan Alex Stubbin presidenttikautta, ennen kuin meillä on toiveita päästä ulkopolitiikassa samanlaiseen avoimuuteen kuin Ruotsissa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Paavi Lipposen "boikotti" eli eilinen poissaolo presidentin virkaanastujaisista on saanut lehdissä kovasti huomiota.

Mistä Paavon v***** mahtoi oikein johtua?

Böö, ei tietenkään Suomen presidentin virkaanastujaisista, ei toki, sillä Suomen pressa nyt on aika heppoinen virkamies laajemmassa mittakaavassa.

Ei, Paavoa otti pattiin se, että eilen EU:n huippukokous siunasi "EU:n presidentin" eli Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan, belgialaisen Herman van Rompuyn jatkokauden, jonka pituus on 2,5 vuotta.

Todettakoon, että van Rompuyn saama jatkoaika kuitattiin huippukokouksessa ja lehdistössä pelkkänä ilmoitusasiana - esim. HS:ssa asiasta oli huippukokousta käsittelevän lähes kokosivun mittaisen jutun lopuksi lyhyt 2,5 rivin pituinen maininta - joka ei herättänyt minkäänlaista huomiota, riemunkiljahduksista nyt puhumattakaan!

Paavo Lipponen tietenkin katsoo - kenties oikeutetusti (?) - että EU-pressan virka olisi kuulunut itseoikeutetusti hänelle, Paavo Suurelle. Paavo oli tuossakin pressakisassa täysillä mukana, mutta kun ei sattunut tärpännyt niin minkäs voit.

Kamunen kirjoitti...

Surullinen Lipponen on hyvä esimerkki siitä miten käy jos henkilöllä ei ole omaa tahtoa, vaan on joutunut toisten vedätettäväksi. Samalla hänessä heijastuu laajemminkin Suomen kehittymätön ihmis/lammas arvo.

Yllytyshullu, sanoo kansa.

Anonyymi kirjoitti...

Tiedä häntä sitten, sano! Paavoa ei taida paljon tarvita yllyttää, on sillä itelläänkin tahtoa niin pirusti. On voinu vaikka yllyttää Urpilaisen ja Jungnerin pyytään hakeen sitä ehrolle pressan virkaankin!

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Kaikki entiset puhemiehet ja pääministerit oli kutsuttu. Osa jätti tulematta.

Lipponen on jo löytynyt, mutta missä on Matti Vanhanen?

Anonyymi kirjoitti...

Narun päässä Lipposta vietiin. Lopuksi yritti brändätä Halosen ja Tuomiojan kanssa Suomen kertarysäyksellä maailman johtavaksi homomaaksi. Perusduunarit tuskin selviävät shokista.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kun puhuin Ruotsin ulkopolitiikasta, en verrannut toki Niinistöä Carl Bildtiin. Niinistön ei tarvitse olla yhtä ärhäkkä. Toisaalta Suomen presidentti ei voi alentua pelkäksi kauppamieheksi Maran tavoin.

Matti Vanhanen oli Kuusamossa, hiihteli kenties jälleen Rukan lumilla. Onko Matilla come back politiikkaan mielessä?

Miksi muuten Niinistön virkaanastujaisin oli kutsuttu entiset pääministerit. Hän itse ei ole ollut pääministerinä.

Presidentin toimenkuvaan olisi paremmin sopinut entisten ulkoministereiden kutsuminen, mutta se ei kai sopinut, sillä silloin olisi pitänyt kutsua Paavo Väyrynen!

Eikö N:n olisi pitänyt kutsua kaikki presidenttiehdokkaat eli kilpakumppaninsa, eduskunnan ulkopuolelta siis Sari Essayh ja Paavo V?

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.