1. Tänä aamuna pikkuhiljaa heräillessäni ja telkkaria avatessani ihmettelin, että ovatkohan Yle Uutisilta nyt loppuneet uutisten aiheet kokonaan. TV1:n Aamu-tv toitotti nimittäin joka puolen tunnin välein "ykkösjuttunaan" toimittaja Päivi Happosen kiihkeällä äänellä suorastaan veret seisauttavaa ideaa, jonka mukaan oikeusjutun asianosaisilla pitäisi olla "oikeus valita tuomarinsa".
2. Kyllä se sitten piti 3-4 kertaa toistuneen puolituntisen jälkeen lopulta uskoa, että totta se oli, eli tuo toitotus tuli tosiaan telkkarista eikä ollut mitään "pikku-ukkojen" aamuhöpinöitä.
3. Toimittaja ei toki ollut keksinyt ideaa omasta päästään, vaan sen oli toimitukselle esittänyt, kukas muu kuin varatuomari Matti Norri. Toimittaja kuului uhoavan, että Matti Norri on "monen maan oikeuslaitoksen toimintaan perehtynyt pitkäaikainen asianajaja" ja pauhasi vielä, että tämä advokaatti uskoo, että "tuomioistuimiin saataisiin vipinää, jos asianosaiset voisivat itse valita jutulleen tuomarin."
4. Vai että oikein "vipinää". Toimittajan sananvalinta muistutti kummasti hänen kollegansa Ari Mölsän jutustelutyyliä, lienevätkö nämä kaksi väsänneet tämänkin jutun yksissä tuumin ja saaneet sen oikein tv-uutisten ykkösaiheeksi?
5. Kun kuulin, että idean takana oli asianajaja Matti Norri, en sitten enää juuri ihmetellyt tuota "mullistavaa" ja käänteentekevää ehdotusta. Matti Norri on nimittäin lakimies ja filosofi, jolta on totuttu kuulemaan ja lukemaan vuosien ja vuosikymmenten aikana vaikka minkälaisia ehdotuksia ja ideoita. Joskus ihan fiksujakin, mutta toisinaan taas ajatuksia, joita en haluasi väittää suorastaan päättömiksi, mutta joilla ei kuitenkaan olisi käytännössä toteutumisen mahdollisuuksia.
6. "En tunne miestä, sano Ketola Jeesusta", enkä minäkään tunne Matti Norria. Kaikki Norrin tuntevat juristit kuitenkin vakuuttavat kilvan, että Norri on älykäs ja fiksu lakimies, joka toisaalta on yksinäinen susi; hän on pitänyt vuosikymmeniä yhdenmiehen toimistoa Helsingissä. Termillä "yksinäinen susi" viitattaneen kuitenkin lähinnä siihen, että Matti Norri jää aika usein ajatuksineen yksin, niille ei juuri kannatusta tunnu löytyvän.
7. Viimeksi tällaisen todistuksen lähimmäisestään antoi tänään Jukka Kemppinen blogikirjoituksessaan "Norri". Kemppinen sanoi - kuten JK:lla on tapana sanoa lähes kaikista tunnetuista juristeista ja muistakin kuuluisuuksista - että "minä tunnen miehen." Kemppisen mukaan Matti Norri on ylifiksu ja yksinäinen susi, joka on muun ohella julkaissut kunnioitettavia suomennoksia. Kemppinen kertoo arvostavansa Matti Norria ja hävinneensä joskus oikeusjuttuja, joissa vastapuolta on edustanut Norri.
8. Minä en tunne henkilökohtaisesti Matti Norria - en muuten Jukka Kemppistäkään, vaikka olen istunut hänen kanssaan pari vuotta Markku Arposen johtamassa laajapohjaisessa komiteassa. Mutta tämä ei olekaan minusta kovin tärkeää, sillä olen kyllä tuntevinani Matti Norrin - samoin kuin Jukka Kemppisenkin - hänen lainopillisten artikkeliensa, kirjojensa sekä erityisesti hänen lukuisten lehtikolumniensa perusteella. Matti Norri ja Jukka Kemppinen ovat minusta jollakin tavalla saman lajityypin (snobi) edustajia, itsenäisiä ja itsepäisiä juristeja ja filosofeja kumpikin ja lisäksi tuotteliaita kirjoittajia. Piippukin taisi aiemmin istua kummankin suupielessä, ellen väärin muista!
9. Matti Norri on omaperäinen ajattelija niin juridiikassa kuin muutenkin ja hän tuntuu olevan idearikas ihminen joka häärää vähän siellä sun täällä. Mutta mitä tulee meikäläisen omaan erityisalaan eli prosessioikeuteen ja käytännön oikeudenkäyntien järjestämiseen, niin minun on kyllä pakko sanoa, että Matti Norri edustaa tuolla sektorilla "mennyttä maailmaa," sillä niin vanhakantaisia tai muuten outoja hänen ajatuksensa tuntuvat useimmiten olevan. Matti Norri on kuuleman mukaan julkaissut äskettäin Kanava-lehdessä artikkelin, jossa kritisoidaan vahvasti Suomen nykyistä oikeudenkäyntimenettelyä ja sen periaatteita. En ole tuota kirjoitusta lukenut, koska en ole kylttyyri-ihmisiä eikä minulle tule Kanavaa, mutta pitääpä muistaessa kipaista joskus kirjastoon tutustumaan Norrin sanottuun kirjoitukseen.
10. Matti Norrin uusin ehdotus, jonka mukaan oikeusjutun asianosaisten tulisi siis saada oikeus valita oma tuomari yleisessä tuomioistuimessa käytävässä riitaprosessissa, on minusta mahdoton toteuttaa, vaikka Jukka Kemppinen yrittää tuota ajatusta omassa blogissaan ymmärtää. Norri tietää varmaan itsekin vallan hyvin, että hänen ehdotustaan ei voida toteuttaa, mutta ainahan sitä kannattaa heitellä ilmoille silloin tällöin myös ufo-ajatuksia, sillä ainakin Yle Uutiset voi sellaisiin helposti takertua!
10a. Tuomioistuinsovittelussa, jolla tarkoitetaan sellaista tuomioistuimen (käytännössä käräjäoikeuden) jäsenen johdolla tapahtuvaa riita-asian sovittelua, jolla ei ole yhteyttä vireillä olevaan oikeudenkäyntiin (oikeudenkäynnin ei tarvitse olla edes vireillä), sovittelua hakeva voi kuitenkin lain mukaan (sovittelulaki 4 §) pyytää nimetyn tuomarin määräämistä sovittelijaksi. Subjektiivista oikeutta saada tietty sovittelija asianosaisella ei kuitenkaan ole, ja pyyntöön suostuminen edellyttää käytännössä, että molemmat osapuolet ovat asiasta yhtä mieltä. Tuomioistuinsovittelu, jolla on yritetty saada käräjäoikeudesta "kilpailukykyistä" elintä "riidanratkaisumarkkinoilla" on kuitenkin käytännössä edelleen verrattain harvinaista, eikä tietoa ole siitä, kuinka usein sovittelua hakeva pyytää tiettyä tuomaria sovittelijaksi.
11. Oikeusriidan asianosaisella on oikeus - ainakin periaatteessa - valita oma avustajansa eli asianajajansa; tätä korostetaan myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuissa. Samoin välimiesmenettelyssä riitapuolet - käytännössä toki heidän asianajajansa - nimeävät ensin kumpikin oman välimiehensä, jotka sitten valitsevat oikeuden puheenjohtajan.
12. Mutta selvää on, että tällaista valinnanvapautta asianosaisille ei voida antaa tuomioistuimessa tapahtuvassa riita-asian käsittelyssä, sillä se ei ole sopusoinnussa oikeudelta edellytettävän puolueettomuuden ja riippumattomuuden kanssa. Avioeroasioita, joissa Norrin mukaan tällainen oikeus esimerkiksi voitaisiin asianosaisille antaa, ei muuten enää edes käsitellä käräjäoikeudessa tuomareiden päätöksillä, vaan ne ratkaistaan oikeuden käräjäsihteerien toimesta; ositus-yms. riidat ovat sitten taas asia erikseen.
13. Monien muiden maiden (kuin Suomen) laissa on säännöksiä, joilla on pyritty nimenomaan estämään, etteivät oikeusjutun asianosaiset, käytännössä heidän asianajajansa, voisi vaikuttaa siihen, kuka tai ketkä toimivat jutussa tuomareina. Jutut ja asiat tulee jakaa tuomareiden kesken arpomalla tai muuten sattumanvaraisesti, niin ettei minkäänlaista sumpliminen ja vaikuttaminen riippumattoman tuomioistuimen kokoonpanoon onnistuisi. Suomessa ei, ihme kyllä, tähän(kään) asiaan ei ole kiinnitetty juuri minkäänlaista huomiota, sillä laissa tai edes tuomioistuimien työjärjestyksissä ei ole asianmukaisia säännöksiä juttujen jakamistavasta eri tuomareiden tai kokoonpanojen kesken. Eivätkä myöskään ylimmät laillisuusvalvojamme - kuinkas muuten - ole hoksanneet tai halunneet asiaan millään tavalla puuttua.
14. Välillisesti periaate, jonka mukaan asianosainen ei voi vaikuttaa siihen, kuka on jutussa tuomarina, ilmenee OK 16 luvun 3 §:n 2 momentista. Sen mukaan ratkaisuun, jolla tuomari on todettu esteelliseksi, ei saa hakea muutosta. Näin siksi, ettei asianosaisella ole intressiä siitä, kuka tai ketkä ovat hänen asiassaan tuomareina. On lähdettävä siitä, että tuomareiksi valitaan ainoastaan taitavia ja ahkeria lakimiehiä, ei laiskoja ja taitamattomia. Jos tässä suhteessa on puutteita, voivat tuomareiden valinnasta ja virkaan esittämisestä vastaavat katsoa peiliin.
15. Matti Norri perustelee ehdotustaan oikeudenkäyntien nopeuttamisella. Hänen mukaansa asianosaiset tietenkin veisivät jutut sellaisille tuomareille, jotka käsittelisivät ne joutuisasti.
16. Mutta kuten jokaisen maallikonkin tulisi ymmärtää, ettei käsittelyn nopeus suinkaan ole ainoa asia, mitä oikeudenkäynnissä tavoitellaan. Käsittelyn nopeus ei välttämättä takaa prosessin laatua eli sitä, että asia käsitellään asianmukaisesti ja siinä pyritään ja saadaan aikaan oikea ja lainmukainen ratkaisu. Lisäksi, jos asianosaiset veisivät kaikki jutut Norrin toteamin tavoin "nopeille tuomareille", niin mitä virkaa tuomioistuimissa olisi enää "hitailla tuomareilla"? Nopeat tuomarit voisivat sitä paitsi Norrin systeemissä tuota pikaa nääntyä raskaan työtaakan alle, kun taas "hitaat" voisivat vain katsella kaikessa rauhassa vierestä kollegojensa työuupumusta. Minusta tuntuu, että Norrin ajatus ei ole myöskään tältä kannalta oikein loppuun asti harkittu.
17. Mutta Matti Norrilla oli Yle Uutisille myös toinen idea, jonka avulla oikeusprosesseja voitaisiin hänen mielestään "kehittää" ja nopeuttaa. Tämä toinen idea tuntuu ensi näkemältä tepsivältä: tuomareille maksetaan palkkaa sitä mukaa, kun juttuja ratkaistaan! Norrin mukaan tämä olisi vallan loistava uudistus, ja hän perustelee sitä näin: "Kun tekee töitä, saa rahaa, ja tämä kannustaa tuomareita juttujen joutuisaan käsittelyyn." Yksinkertaista ja tehokasta, eikö vain?
18. Mutta tähän ns. provisiopalkka-ajatukseen liittyy aivan sama epäkohta kuin edellä mainittuun oman tuomarin valintaoikeuteenkin. Mikä takaa sen, että nopsasti käsitellyt ja ratkaistut jutut päättyvät myös oikeaan ja hyvin perusteltuun tuomioon, jonka asianosaiset voivat hyväksyä? Jos juttuja ratkaistaisiin kuin liukuhihnalta ja sitä mukaa, kun niitä tuodaan oikeuteen, ei ole takeita oikeusvarmuudesta ja työn laadusta, vaan olisi päin vastoin pelättävissä, että käsittely nopeutuu vain siksi, että tuomarit tarvitsevat "parempaa liksaa."
19. Jos tuomari huomaisi olevansa rahapulassa, niin hän voisi "Norrin maailmassa" ilmoittaa päällikkötuomarille (Takkinen), että "hai sie hyvä laamanni, annapa miulle taas iso kasa juttuja, minä kyllä ratkaisen ne käden käänteessä, tarvitsen nimittäin hiukka fyrkkaa, ja sinäkin voit siten esitellä OM:lle ja KKO:n Pauliinelle, miten nopsasti me täällä käräjäoikeudessa juttuja oikein käsittelemme"!
20. Matti Norri tuntee selvästi kaihoa niihin "vanhoihin hyviin aikoihin", jolloin maaseudun ukkotuomarit olivat sporttelipalkkauksen piirissä ja tienasivat todella hyvin. Ukkotuomari hoiti tuomiokuntaa tavallaan kuin yksityispraktiikkansa konsanaan, sillä hän palkkasi tuomiokunnan kanslistit (yleensä yksi naisihminen riitti) ja muut apulaiset, mutta kantoi samalla kaikista "suoritteista" (erilaisista pöytäkirjoista ja muista toimituskirjoista) kertyvät palkkiot ja maksut eli sporttelit itselleen. Käräjiäkin ukkotuomari istui silloin, kun tahtoi ja huvitti, mutta useimmiten käräjien istumisesta eli varsinaisesta lainkäytöstä vastasivat kuitenkin "orjat" eli tuomioistuinharjoitteluaan tuomiokunnassa suorittavat vastavalmistuneet nuoret juristit notaareina ja ns. päätoimisina apulaisina.
21. Olen itse seurannut notaarina ja sinä aikana käräjiä 30 päivää lähes putkeen istuneena nuorena juristina tuota sporttelituomiokunnan "touhua" enkä kyllä voisi itse suositella paluuta sanottuun järjestelmään. Norri tuntuu romantisoivan kovasti vanhoja sportteliaikoja. - Toimittaja Happosen mukaan sporttelijärjestelmä olisi ollut alioikeuksissa vallalla vielä 80-luvulla, mutta todellisuudessa sporttelipalkkauksesta alettiin siirtyä kokonaispalkkaukseen jo 1970-luvun puolivälissä.
22. Suomen suurimman tuomioistuimen eli Helsingin käräjäoikeuden laamanni Eero Takkunen ("jonka tunnen"), näyttää sen sijaan haikailevan Norrin ehdottaman provisiopalkkauksen perään. Takkusen mukaan on "periaatteellinen ongelma, että kaikilla tuomareilla on sama palkka riippumatta siitä, miten paljon tekee töitä". Takkusen mukaan ongelma on lähinnä se, miten töitä mitataan. Hän pitää Norrin ehdottamaa palkkausjärjestelmää "kokeilemisen arvoisena."
23. Heh, siinähän sitten kokeilette! Minusta käräjäoikeuden laamannin on kuitenkin turha hokea, että tuomareilla on sama palkka riippumatta siitä, miten paljon tekee töitä. Jos tässä on jossakin käräjäoikeudessa tai hovioikeudessa ongelmia, niin silloin kyllä asianomaisen päällikkötuomarin eli esimerkiksi juuri laamannin pitäisi katsoa peilin. Laamannin velvollisuutena on nimittäin jo lain mukaan huolehtia siitä, että tehtävät jakautuvat oikeudessa tasaisesti eri tuomareille. Jos laamanni huomaa, kuten hänen pitäisi huomata, että joku tai jotkut tuomarit laiskottelevat, niin hänen pitää tietenkin päällikkönä puuttua heti asiaan ja panna asiat järjestykseen eli siis valvoa, että laiskat tuomarit saadaan kuriin ja rupeavat hommiin siinä kuin muutkin tuomarit. Tähän laamannilla kyllä aivan lailliset keinot olemassa, eli hän ei voi vetäytyä tuomareiden riippumattomuuden taakse, jos hänen johtamansa oikeuden tuomarit laiskottelevat.
24. Edellä oleva kritiikki, jossa on puututtu vain pariin yksityiskohtaan, ei toki tee oikeutta Matti Norrin pitkälle asianajajan uralle ja hänen varsin laajalle monipuoliselle kirjalliselle tuotannolleen. Todella arvostettuja huippuasianajajia on silloin tällöin muistettu oikeustieteen kunniatohtorin tai professorin arvonimellä. Minusta Matti Norri voisi olla mainitunlaisen kunnianosoituksen arvoinen advokaatti, vaikka hänen uusin ehdotuksensa "oma tuomari" -järjestelmästä onkin täyttä huuhaata.
61 kommenttia:
Norrin avaus on oikea askel oikeaan suuntaan. Paitsi että monissa tilanteisshan se on jo käytössä. Pesänjakajahan on esimerkki siitä.
Mietityttää kuitenkin hieman se, kuka valitsisi henkirikoksen uhrina kuolleelle "oman tuomarin". Edunvalvojako?? Heh heh. Joko se mätäkuu on loppu??
Tuomareilla voisi olla pohjapalkka, siihen nykyiset lisät. Uutena lisänä olisi suoritepohjainen lisätulo, max. 50% lisää. Lisää tulisi myös, mikäli jutut eivät muuttuisi plajoakaan hovissa tai KKO:ssa (= laatulisä).
Meillä on lötkötuomareita köllöttelemässä, kun nuoremmat paiskivat. Lötköt saisivat täten perustyöstä vähempi palkkaa, kun ahkerat nuoret tekevät enemmän.
Tuomarihomma on jälkeenjäänyt työelämäuudistuksessa. Heikkoa laatua varten on keppiä heilutettava, samalla asiallisille tulee lisää mannaa. On suoritelisää jo muillakin aloilla, mm. opetus- ja kasvatusaloilla.
Reilu peli.
Pesänjakaja ei ole tuomari, jota Matti Norri tarkoittaa; pesänjakajina toimivat asianajajat.
Laamannien ja hovioikeuden presidenttien tehtävänä ja velvollisuutena on tietenkin saada vauhtia "lötkötuomareihin"; pitäähän laamannien nyt sentään jotain tehdä korkean palkkansa eteen.
Hyvää laatua eli esim. hyviä perusteluja kirjoittajia tuomareita pitäisi palkita ja ainakin heille tulisi antaa etusija, kun tuomareita valitaan palkkaluokissa korkeampiin virkoihin. Mutta eihän näin meillä tapahdu, kuten hyvin tiedämme.
Tuomioistuimiin kaivattaisiin vipinää, totisesti. Nythän ne ovat monille jonkinlaisia suojatyöpaikkoja. Huono, tyhmä ja laiska saa saman kuin fiksu ja ahkera. Pois ei voi potkia, vaikka olisi kuinka huono.
Joku on joskus verrannut alioikeuksia arpajaisiin. Koskaan ei voi tietää, mitä tulee, mutta jos arpajaisissa haluaa voittaa, on osallistuttava.
Voi olla, että vertaus on liioittelua, mutta masentavan huonoja nuo päätökset monesti ovat. Palkkaus kuntoon, niin eiköhän nuo virat alkaisivat kiinnostaa. Erottamattomuudesta ei taideta voida luopua.
Maallikkona olen sitä mieltä, että tuomarit pitää arpoa tai määrätä sattumanvaraisesti (osaamisalue ehkä huomioiden).
Outoa, jos asiakasnäkökulma leviää koko yhteiskuntaan, saisi valita oman opettajan, oman poliisin, oman tuomarin, oman lääkärin (julkispuolella).
Minusta lähtökohta on se, että joka käyttää julkista valtaa ja on "virkasuhteessa" on asiantunteva, puolueeton, tasapuolinen ...
Yhtään sellaista tapausta ei taida olla, että "todella arvostettua" asianajajaa olisi muistettu professorin arvonimellä.
Kunniatohtoreita toki löytyy, kuten Peltonen ja Arvela.
Vähän saattais huonosti käydä tuollaisen omavalinnan kautta aivan kuten paikallisessa lukiossa, jossa oppilaat saivat valita kumman liikunnanopettajan terveystiedontunneille menevät. Ei mennyt aivan fifty sixty.. ja sitten pantiin pakolla porukka puoleksi. Toinen liikkamaikka olis saanu ns. ilimasta rahhaa, tuli sentään joku roti - jämy rehtori!
Lakimies Matti Norri lienee lukenut brittikollega Mary Raymontin artikkelin (löytyy tästä) ”Pick your own judge - arbitration on divorce or separation”, ja ihastunut varauksettomasti.
Iso-Britannia on liberaali maa. Siellä jopa uskonnollisilla yhdyskunnilla on omat maan välimiesmenettelylain alaiset tuomioistuimet (ortodoksijuutalaisten Beth Din ja muslimien Sharia).
taitaapa olla maita, joissa osapuoli saa haluamansa tuomarin. En haluaisi olla niissä maissa vastapuolena.
Kalevan piirtäjä Jari kommentoi tuoreeltaa Norrin loistavaa ideaa.
Aikoinaan oli mahdollista ainakin raastuvissa tuomarin valintaan siten, että kun saatiin tietää kanteen joutuneen epätoivottavalle tuomarille se peruutettiin ja yritettiin onnea uudelleen!Muistaakseni ainakin Ruotsissa käytettiin ns.turbotuomareita ruuhkien purkuun. Eräässä hovioikeudessa oli tehokas presidentti, joka valvoi juttutilannetta tarkasti ja jos huomasi jonkun jutun viipyneen tuomarilla liian kauvan niin meni ko.tuomarin puheille ja joissakin tapauksissa juttu siirrettiinkin toiselle tuomarille, joka todennäköisesti pystyisi sen nopeasti ja kunnolla ratkaisemaan eli kyllä päällikkötuomarin tekemällä valvonnalla on suuri merkitys.
Deekoo on oikeassa ja ymmärtää siis maallikkonakin, että tuomarit pitää/pitäisi määrätä juttuihin sattumanvaraisesti eli ns. arpomalla.
Monissa muissa maissa, toisin kuin Suomessa, tästä on säännökset oikein laissa, mitä "usean maan oikeuslaitoksen perehtynyt" varatuomari Matti Norri - kuten Ylen toimittaja tänä aamuna hehkutti - ei tunnu tietävän tai muistavan.
Maitituilla säännöksillä on pyritty estämään juuri se Norrin kuningasidea, että asianosaiset tai käytännössä heidän advokaattinsa voisivat "valita" tai jotenkin muulla tavoin "sumplimalla" vaikuttaa siihen, kuka tai ketkä tulevat tuomareiksi juttuun.
Suomen laissa periaate, jonka mukaan asianosainen ei voi vaikuttaa siihen, kuka on jutussa tuomarina, ilmenee välillisesti OK 16 luvun 3 §:n 2 momentista, jossa sanotaan, että "ratkaisuun, jolla tuomari on todettu esteelliseksi käsittelemään asiaa, ei saa hakea muutosta."
Katsotaan siis, ettei asianosaisella ole eikä voi olla intressiä siitä, kuka tai ketkä toimivat jutussa tuomareina.
On lähdettävä siitä, että tuomarieksi ei valita heikkoja tai kyvyttömiä lakimiehiä, vaan ainoastaan taitavia ja ahkeria. Jos tässä suhteessa on puutteita, niin vika on valitsijoissa eli nykyisin tuomarinvalintalautakunnassa.
Ja kuten jo sanottu, oikeuden päällikkötuomarin velvollisuutena on valvoa, ettei viivyttelyä ja laiskottelua tapahdu ja puuttua asian, jos tässä suhteessa ilmenee tarvetta.
Onkohan ne Ecuadorissa sekoittaneet Norrin ruotsalaiseksi, kun myönsivät heti turvapaikan Assangelle? Ymmärtävät Equadorissakin, että ei ole oikeusvaltio sellainen, jossa tuomarin voi ihan itse valita.
Ihan säälittää tämä Ruotsin leimaaminen tällä tavalla ;)
"Yhtään sellaista tapausta ei taida olla, että "todella arvostettua" asianajajaa olisi muistettu professorin arvonimellä."
Asianajaja OTT Matti Kurkela, välimiehiä tietenkin, on saanut professorin arvonimen.
Erikoista, että Suomessa huippujuristeiksi mielletään yleisesti häiriköiksi tunnetut persoonat, joita kuitenkaan laajempi lakimieskunta ei tunne lainkaan. Esimerkkeinä juuri hrat Kemppinen ja Norri. Nyt sitten arvostamani blogistikin on myöntämässä arvonimen Norrille, jonka tänään uutisoitu ajatus "omasta tuomarista" on omiaan rapauttamaan länsimaisen puolueettoman ja riippumattoman tuomioistuininstituutin.
En ole kuullut kenenkään pitäneen Kemppistä tai Norria häirikkönä; ehkä he ovat vain joskus hieman käsityksillään "häirinneet" ja kyseenalaistaneet perinteisiä ja vallitsevia käsityksiä "oikeudesta".
Minun mielipiteilläni ei varmaan ole merkitystä ko. arvonimiä myönnettäessä. Siksi voinkin ottaa "reippaasti" asiaan kantaa!
Norrin ehdotus on ymmärretty kaiketi hieman väärin, sillä hän lienee tarkoittanut, että riitajutun asianosaiset voisivat yhdessä, jos pääsevät asiasta yksimielisyyteen, valkata mieleisensä tuomarin juttuun.
Tuomarin valinta on vanha ongelma. Kuulin jo 50-luvulla oikeudenkäynnistä, jossa murhamies Valte N. tuomittiin Turussa paikalliseen vankilaan. Murhamiehen veli kommentoi:
"Hai, kun olis ollu Kalajoen käräjät ja tuttu tuomari, niin vainaja ois saanu sakot ja Valte ois vapaa mies. Vapaus on kallis asia!"
"Tuttu tuomari" on vanhastaan tunnettu ilmiö ja puheenaihe kansan keskuudessa.
Muuten, tuomioistuinsovittelussa, jolla tarkoitetaan sellaista tuomioistuimen (käytännössä käräjäoikeuden) jäsenen johdolla tapahtuvaa riita-asian sovittelua, jolla ei ole yhteyttä vireillä olevaan oikeudenkäyntiin, sovittelua hakeva voi lain mukaan (sovittelulaki 4 §) pyytää nimetyn tuomarin määräämistä sovittelijaksi. Subjektiivista oikeutta saada tietty sovittelija asianosaisella ei kuitenkaan ole, ja pyyntöön suostuminen edellyttää käytännössä, että molemmat osapuolet ovat asiasta yhtä mieltä.
Tuomioistuinsovittelu on kutenkin käytännössä edelleen verrattain harvinaista, eikä tietoa ole siitä, kuinka usein sovittelua hakeva käytännössä pyytää tiettyä tuomaria sovittelijaksi.
Ainakin huippuasianajajan titteli tulee sillä, että puolustat julkkista. Tätäkin yhtä pappaa tituleerattiin iltapäivälehdistössä huippuasianajajaksi pelkästään sillä perusteella, että hän avusti formulakuski JJ Lehtoa. Sitteminhän huippu joutui tutustumaan rikosprosessiin syytetyn näkövinkkelistä.
En tiedä, voiko noissa rikosjutuissa niin huipuksi tullakaan. Jos syyttäjä on tehtäviensä tasalla, advokaatilla ei ole juuri merkitystä lopputuloksen kannalta. Advokaatti toki jouduttaa prosessin kulkua ja tuo siihen ryhtiä, mikä sinänsä on hyvä asia.
Se hieman ihmetytti aikanaan, että miksi eräs toinen "huippu", joka edusti Bodomin jutun asianomistajia, ei vienyt juttua hoviin. Olisi se sen väärti ollut!
Yksi korjaus Jyrki!
Tuomioistuinsovittelu ei ole harvinaista. Niitä on noin 500 vuodessa. Kun asiantuntija-avusteista huoltoriitojen sovittelua laajennetaan, niitä tulee lisää. Oulussa ja Espoossa liki 20 prosenttia riitaisista asioista menee sovittteluun.
t. Kaijus
Tämä on taas niitä kirjoituksia, joissa Virolainen iskee kirveensä täydellisesti kiveen. Olisi ollut Virolaisellekin avartavaa katsoa sitä prosessia joskus myös toiselta puolen pöytää.
Silloin hän olisi ehkä huomannut, että tuomareiden joukkoon mahtuu myös niin surkean onnettomia tumpeloita, että päämiehelle olisi edullisempaa antaa arvan ratkaista, voittaako hän vai häviääkö jutun.
Fiksujakin on, mutta valitettavan harvassa. En varmasti ole suinkaan ainoa, jonka mielestä jutun osapuolten olisi monesti hyvin helppo sopia siitä, kelle juttu voidaan antaa istuttavaksi ja kenelle ei missään tapauksessa.
Kaijus - KKO:n sivuilla tavallisesti julkaistavat yleisten tuomioistuinten toimintakertomukset vuodelta 2011 eivät ole - vieläkään - ilmestyneet netissä, mistä sitten johtunee. Vuonna 2010 sovitteluhakemuksia oli muistaakseni koko maassa vajaa parisataa. Jos niiden määrä on nyt n. 500, niin se ei tee keskimäärin edes täyttä 20 tapausta per käräjäoikeus, kun käräjäoikeuksia on maassa 27. En pitäisi tätä vielä kovin kehuttavana määränä! Oulussa sovittelu on ollut alusta saakka yleisempää kuin muualla ja nyt siis myös Espoossa. Tämä merkitsee toisaalta sitä, että meillä on monta käräjäoikeutta, jossa sovittelu on edelleen harvinainen ilmiö.
Sitä paitsi kaikissa tapauksissa sovitteluhakemus ei varmaankaan johda toivottuun tulokseen eli sovintoon.
Ehkä Kaijuksella on tietoa myös siitä, käyttävätkö sovintoa hakevat hyväkseen säännöstä, jonka mukaan heillä on oikeus pyytää tiettyä tuomaria sovittelijaksi?
"Tämä on taas niitä kirjoituksia, joissa Virolainen iskee kirveensä täydellisesti kiveen. Olisi ollut Virolaisellekin avartavaa katsoa sitä prosessia joskus myös toiselta puolen pöytää".
Heh, heh! Minä olen kyllä ollut oikeussalissa myös pöydän toisella puolella silloin tällöin ja nähnyt siis prosessia myös siltä kantilta. Ensin ennen vakinaiseksi tuomariksi ryhtymistä ja sitten vielä sen jälkeen, kun olin v. 1990 lopettanut tuomarin hommat; hovioikeuksien suullisissa istunnoissakin on tullut esiinnyttyä avustajana.
Kuten sanottu, oikeusvaltion järjestelmään ei nyt vain kerta kaikkiaan sovi, että partit edes yhdessä "valkkaisivat" itselleen mielestään kivan ja tehokkaan tuomarin. Meidän ei siten auta muu kuin huolehtia siitä, että niiden tumpelotuomareiden määrä vähenisi eikä sellaisia edes nimitettäisi tuomarin virkaan.
Jos pätevän tuomarin valkkaaminen ei sovi oikeusvaltion järjestelmään, johtaa tämä siihen, että yhä useammat laajat riitajutut viedään välimiesmenettelyyn.
Siviiliriitojen määrä on vähentynyt, suorastaan romahtanut niin, että niitä eivät enää osaa käräjätuomarituomarit istua. Eivät riidat sinänsä ole mihinkään vähentyneet, ne eivät enää vain tule käräjäoikeuksissa vireille. Kun ei kunnollista prosessia enää saa valtion tuomioistuimesta, on keksittävä muu ratkaisu.
Kohta alkaa olla tilausta yksityiselle tuomioistuimelle, jossa pätevät juristit välimiesmenettelyssä ratkaisevat riita-asiat ja perustelevat ratkaisunsa niin, että osapuoletkin ymmärtävät, miksi ko. lopputulokseen päädyttiin.
Sovittelumenettelyn yleistyminen kertoo samasta asiasta. Siviiliprosessi ei tässä oikeusvaltiossa enää toimi. Oikeastaan ei ole toiminut kunnolla sitten vuoden 1993.
Tuo oli tyypillisen harhainen käsitys ja kliseinen väite, jonka usein kuulee esitettävän eli ns. "vedettävän lonkalta", kun tyyppi ei parempaakaan väitettä enää millään keksi esittää.
Riita-asioiden väitetty väheneminen käräjäoikeuksista ei toki johdu ainakaan siitä, että parit eivät saa valita tuomaria!
Mikä ihmeen pakko muuten näitä siviiliriitoja olisi aina ja kaikissa tapauksissa käräjäoikeuksiin edes viedä? Kysehän on riidoista, jotka voidaan sopia milloin tahansa, siis ilman mitään oikeudenkäyntiä. Eikö ole vain hyvä ja kustannuksia sekä riitapuolilta että valtiolta säästävä asia, jos asiassa päästään sovintoon ilman prosessia ja ilman sitä outoa tuomioistuinsovitteluakin. Oikeusjutuista ja siitä tuomioistuinsovittelustakin hyötyvät lähinnä vain asianajajat.
Se, että riita-asioiden käsittely tuomioistuimissa tulee niin kalliiksi, johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että niitä ajavat advokaatit venyttävät usein asian valmistelua ja pääkäsittelyäkin niin pitkään kuin suinkin vain mahdollista. Viulut maksaa oikeusturvavakuutus.
Asianajajien palkkiot perustuu aikaveloitukseen ja tuon laskutus puolen advokaatit kyllä hallitsevat ihailtavan hyvin. Kun näin on, ei ole mikään mikään ihme, että riidasta ja prosessista halutaan ottaa "kaikki irti." Asianajajien on turha syyttää lakia menettelyn hitaudesta ja kalleudesta. Laki on hyvä, mutta sen käyttäjät ovat kehnoja ja ahneita!
Ne tuomarit, joiden prosessinjohto on passiivista ja heikkoa, toki "avustavat" advokaatteja salliessaan valmistelun pitkittymisen ja sen myötä kustannusten tarpeettoman kasvun.
Kommenttien määrästä päätellen Norri osui kohteeseen. Jyrkin lausumiin sisältyn kerrankin alan pulolustamista. Hyvä niin. Keskustellaan. Nim. L.H Hoppu
Joo, puolustuskannallehan sitä meikäläinen tavis ja Kannaksen evakko aina näiden "ylifiksujen" snobien kanssa joutuu!
login pitäjä viittaa edellä siihen, että juttuja ei ole pakko viedä oikeuteen, vaan ne voidaan sopia. Tämä on tietysti totta. Etenkin erilaiset pienet roskajutut, joissa on epäselvyyksiä puolin ja toisin, olisi hyvä hoitaa oikeussalien ulkopuolella.
Mutta jos osapuoli, yritys tai yksityishenkilö on oikeassa, hänellä pitää olla mahdollisuus saada tuo oikeutensa myös toteutetuksi tuomioistuinmenettelyssä. Oikeutta ei ole se, että oikeassa oleva luopuu oikeuksistaan ja sopii jutun.
Uskoisin, että oikeassa olevat luopuvat oikeudenkäynnistä monesti vain sen vuoksi, että kustannukset ja lopputulos pelottavat. Avustaja joutuu monta kertaa - tuntien tuomioistuinten päätösten tason - sanomaan, että lopputuloksesta ei ole varmuutta.
Eihän tämän näin pitäisi olla oikeusvaltiossa. Varakkaat yritykset osaavat tietenkin hoitaa asiansa tyydyttävällä tavalla, mutta yksityisen kansalaisen ainoa tuki ja turva on viimekädessä tuomioistuin. Ja jos sinne ei uskalleta lopputuloksen/kustannusten takia mennä, jotakin on pahasti pielessä.
Tällä hetkellä keskustellaan vilkkaasti Vakuutusoikeuden osaamisesta. Onko alioikeuksien huono taso sellainen tabu, että siihen ei uskalleta puuttua samalla intensiteetilä
"Mutta jos osapuoli, yritys tai yksityishenkilö on oikeassa, hänellä pitää olla mahdollisuus saada tuo oikeutensa myös toteutetuksi tuomioistuinmenettelyssä. Oikeutta ei ole se, että oikeassa oleva luopuu oikeuksistaan ja sopii jutun.
Uskoisin, että oikeassa olevat luopuvat oikeudenkäynnistä monesti vain sen vuoksi, että kustannukset ja lopputulos pelottavat. Avustaja joutuu monta kertaa - tuntien tuomioistuinten päätösten tason - sanomaan, että lopputuloksesta ei ole varmuutta."
Anonyymin vuodatus on kokonaan uskon varassa, ei tiedon. Hän ei esitä minkäänlaisia tilastotietoja väitteilleen, vaan jankuttaa jankuttamasta päästyään, että siviiliriidat on dramaattisesti vähentyneet ja että tämä johtuu siitä, etteivät "oikeassa olevat pienyrittäjät" ja muut vastaavat uskalla kustannusten pelossa viedä juttuja oikeuteen!
Mistä hän tietää noin varmasti, että pienyrittäjät" ja muut "pienet ihmiset" ovat aina oikeassa ja "kavalat suuryritykset" aina väärässä? Ei tietenkään mistään! Hän vain "uskoo" niin, ilmeisesti kun hänellä on jokin lakipulju, lakiasiaintoimisto tai muu, joka kaipaa kipeästi juttuja näiltä onnettomilta "pienyrittäjiltä"!
Anonyymin puheessa on ristiriitaa, sillä seuraavassa kappaleessa hän toteaa että se, ettei näitä "pienjuttuja" rohjeta viedä oikeuteen, johtuukin siitä, että avustajan mukaan jutun lopputuloksesta ei ole mitään varmuutta.
Siis: ko. ihminen ei olekaan välttämässä "oikeassa", kuten anonyymi ensin kiivaasti väittää, hän vain uskoo niin. Hänen avustajansa tai neuvonantajansa saa puhuttua hänet järkiinsä ja luopumaan oikeusjutun nostamisesta, koska on todennäköistä, että hän voisikin hävitä juttunsa!
Tällaista tämä on! Esitetään suu vaahdossa täysin ristiriitaisia ja todistamattomia väitteitä vain jonkinlaisen uskon varassa!
Kuluriski on säädetty oikeusjutun häviäjälle osapuolelle juuri siksi, ettei perusteettomia oikeusjuttuja vietäisi oikeuteen ainoastaan "uskon" varassa! Mutta tätä ko. anonyymi ei sitten millään ymmärrä. On turha jatka keskustelua tästä aiheesta anonyymin harjoittaman inttämisen tasolla!
Jos on epäselvää, miten jutussa voisi käydä, niin silloin on toki aivan järkevä ratkaisu, että ihminen tai yritys ei lähde oikeuteen, mistä aiheutuu hänelle suuret kustannukset, jos hän häviää juttunsa. Lakiasiaintoimistot ja jotkut asianajajat voivat toki olla asiasta eri mieltä, mutta jokainen ymmärtää, miksi he haluaisivat riidellä myös ns. epätoivoisissa tapauksissa.
Kyllä on Ruotsilla huono maine oikeusvaltiona, kun Patomäkikin tarjoaisi Assangelle turvapaikkaa Suomessa. Huh, huh!
"Kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki on ehdottanut, että Suomi tarjoisi turvapaikan tietovuotosivusto Wikileaksin perustaja Julian Assangelle.
Vieläkö Assange pitäisi ottaa turvaan?
- Kyllä. Hän on vaarassa joutua poliittisen oikeudenkäynnin kohteeksi. Ruotsin viranomaiset olisivat voineet halutessaan kuulustella Assangea Britannian maaperällä. Jos hän päätyy Ruotsiin, hänet luovutetaan Yhdysvaltoihin. Se on voimakas toimenpide syytteen vakavuuteen suhteutettuna."
Tuomioistuinten pajatsovertaus tuli vereksi ja lihaksi kun olen ensi viikolla osallisena jutussa hovissa. KäO:ssa jutussa tuli selkeä 6-0 voitto, mutta hoviin meno pelottaa jo pelkästään hovista kantautuneiden tiedonmurusten ja kyselyiden vuoksi.
----- "Asianajajien palkkiot perustuu aikaveloitukseen ja tuon laskutus puolen advokaatit kyllä hallitsevat ihailtavan hyvin. Kun näin on, ei ole mikään mikään ihme, että riidasta ja prosessista halutaan ottaa "kaikki irti." Asianajajien on turha syyttää lakia menettelyn hitaudesta ja kalleudesta. Laki on hyvä, mutta sen käyttäjät ovat kehnoja ja ahneita! Ne tuomarit, joiden prosessinjohto on passiivista ja heikkoa, toki "avustavat" advokaatteja salliessaan valmistelun pitkittymisen ja sen myötä kustannusten tarpeettoman kasvun."------
Usein on nähty kuinka pääkäsittelyn lopuksi asianajaja hyväksyy vastapuolen asianajajan esittämän suuren oikeudenkäyntikululaskun määrän vieressä istuneelta päämieheltään mitään kysymättä. Passiivinen puheenjohtaja yleensä hyväksyy tällaisen pelin. Ei ole siten ihme, että oikeudenkäyntikulut jatkuvasti kasvavat. Jos kuitenkin kohdalle sattuu aktiivinen tuomari, joka kysyy varmuuden vuoksi vielä päämieheltä itseltäänkin mielipidettä vastapuolen oikeudenkäyntikululaskun määrästä, yleensä on käynyt ilmi, että päämies on määrästä täysin eri mieltä kuin avustajansa.
Itse olen todistanut sellaistakin kummallisuutta, että oikeuden kohtuullistettua oikeudenkäyntilaskun, niin jutun toinen osapuoli on ison ja tunnetun asianajotoimiston avustuksella ryhtynyt perimään ns. erotusta suoraan vastapuolelta vedoten vahingonkorvausvastuuseen. Asianajajien ahneus palkkioiden perään on siis niin isoa, että he suorastaan kannustavat laskutuksen vuoksi turhaa riitelyä!
Matti Norrin aatokset ja ehdotukset ova suurelta osin hänelle tyypillisiä ufo-juttuja, jotka eivät ole toteuttamiskelpoisia.
Eikö monissa riitajutuissa intressinä ole lähinnä kiusanteko ja viivyttäminen ?
Näissä "oikeus valita oma tuomari" ei tietenkään muuttaisi mitään. Nopeaa ratkaisua kaipaava osapuoli esittäisi ripeää tuomaria ja viivyttävä osapuoli puolestaan jotain umpihidasta. Lopulta laamanni päättää asian itse, kuten nykyäänkin.
Kerrankin olen pitkälti samaa mieltä arvoisan blogistin kanssa! Huraa! Nasevia ja tosia huomioita syy-seuraussuhteista ... että viime kädessä tosiaan tuomareita kannattaa syyttä juttujen panttaamisesta ... kyllä syyt ovat juuri nuo blogistin mainitsemat rahastushalut, prosessin turha komplisoiminen ja vielä ne prkleen resurssit! Tai oikeammin niiden puute .. Kuka tolla T11-liksalla viitsi iltansa ja viikonloppunsa uhrata? Hei oikeasti! Nim. Neiti
Ehkä Norri on saanut inspiraatiota Norjasta, jossa käytetään lautamiehiä laajasti sekä riita-asioissa että rikosprosessissa. Lautamiehiä on alioikeudessa ja hovioikeudessa. Myös sovittelussa käytetään maallikkotuomareita.
Lautamiehet ovat jossain mielessä omia tuomareita á la Dømmes av likemenn.
Ks. lähemmin:
http://www.regjeringen.no/nb/dep/jd/dok/nouer/2002/nou-2002-11/3.html?id=380714
Ruotsissa taas selvitellään josko lautamiehet joutaisivat ainakin ylemmistä oikeuksista kokonaan pois http://www.svd.se/opinion/brannpunkt/slopa-namndemannen-i-overratterna_7254765.svd
Parempi tuttu tuomari, kuin kymmenen..
Laiskuutta se on kun juttuihin ei enään viitsi perehtyä. Tarvittaisko vielä muitakin keinoja, vaikka asiakas olisikin oikeassa.
Anonyymi: “Eikö monissa riitajutuissa intressinä ole lähinnä kiusanteko ja viivyttäminen?”.
Riitaisa perikunta. Riita jatkuu, jatkuu ja jatkuu...
Norrin ehdotus oikeusjuttujen käsittelyaikojen lyhentämisestä oma tuomari -järjestelmän avulla koskisi vain siviilijuttuja kuten avioero-, asuntokauppa- ja perintökiistajuttuja (YLE).
Mutta kuinka monta langettavaa tuomiota Suomi on saanut EIT:ltä pitkittyneistä siviilijutuista kuten avioero tai asuntokauppa?! Ihan äkkiseltään ei tule mieleen yhtäkään. Pullonkaula lienee ihan jossakin muualla.
Norri on saavuttanut snobistisen tarkoituksensa: keskustelu tuomioistuinten ja oikeusprosessien ongelmista näyttää ajautuneen pahasti sivuraiteille ja lillukanvarsiin.
Kyllä tässä on osin myös kyse siitä, että tuomarit joutuvat tekemään asianajajien töitä kun heikkoja, sekavia ja puutteellisia asiakirjoja saapuu heiltä tuomioistuimiin. Monella asianajajallakaan ei tietoa käsitteistä oikeustosiseikka, todistustosiseikka jne. Yritä siitä sotkusta saada jotain järkevää esiin. Valmistelussa menee paljon aikaa näiden johdosta. Pienipalkkainen tuomari siinä sitten lihottaa asianajajan pankkitiliä.
Tuo pitää kyllä paikkansa. Mutta miksi ihmeessä tuomarit ovat niin nynnyjä, että tekevät advokaateille kuuluvia hommia ja ottavat vastaan puutteellisia ja epäselviä haastehakemuksia ja vastineita ym. asiakirjoja?! Tuollaiset asiakirjat pitäisi antaa advokaateille kylmästi takaisin eikä ryhtyä suorittamaan advokaateille kuuluvia töitä. Tähän laki antaa tuomarille kyllä vallan ja oikeuden.
Ymmärrän hyvin, että Norri haluaa turvautua "tuttuun tuomariin". Hänellä on epäilemättä ollutkin aikaan asianajotoiminnassaan hyötyä siitä, että on saanut asiaoida "tuttujen tuomareiden" kanssa. Nyt ovat ajat kuitenkin muuttuneet!
Matti Norri on vapaamuurari!
Välimiesadvokaatit, joihin Norrikin lukeutuu, muostavat verkoston, joka jakaa toisilleen välimiesten tehtäviä. Kun tähän HV-verkostoon lisätään vielä välimiehinä toimivat oikeusneuvokset ja muut välimiestuomarit saadaan poppoo, josta Esko Ahokin olisi ylpeä! Oman pikantin lisämausteen tähän soppaan tuo Norrin ja muiden "veljien" mahdollinen vapaamuurarius.
Matti Norri on tottunut saamaan välimiesmenettelyssä oman tutun tuomarin välimieheksi ja nyt hän näyttää hamuavan samaa mahdollisuutta myös tuomioistuimessa käytävissä riita-asioissa. Typerä ehdotus!
Matti Norrin "ehdotus" kuuluu sarjaan "mitä älyttömin idea on, sitä varmemmin se ylittää (hölmöjen tiedotusvälineiden) uutiskynnyksen".
J. Virolainen sanoi...
"Norri on saavuttanut snobistisen tarkoituksensa: keskustelu tuomioistuinten ja oikeusprosessien ongelmista näyttää ajautuneen pahasti sivuraiteille ja lillukanvarsiin."
Näin sanoo ongelmia synnyttävän oikeusprosessimme eräs keskeisistä luojista, arvon blogistimme.
Minä en nyt kuitenkaan ole ollut missään vaiheessa valmistelemassa enkä muutenkaan "luomassa" suomalaista oikeudenkäyntimenettelyä, joka toki noudattelee aivan samoja periaatteita kuin kaikissa muissakin Euroopan sivistysvaltioissa.
"Ongelmia synnyttävä oikeusprosessimme".
Höpsistä, ei oikeusprosessi toki synnytä itsessään mitään ongelmia, vaan ongelmia aiheuttavat ihmiset eli ne osapuolet, jota toimivat prosessissa! Siis asianajajat, syyttäjät ja tuomarit, so. lainkäyttäjät.
Vaikka laki on hyvä, voi lopputulos olla vähemmän hyvä tai huono, koska lainkäyttäjät ovat laiskoja, ahneita ja puutteellisen ammattitaidon ja -etiikan omaavia ihmisiä.
"Ensimmäisen yllätyksen kokee lukiessaan takakan-
nen tekstin, joka vastaa kustantajan edustajan
Kimmo Pietiläisen teokseen alkuun otettua esit-
telytekstiä. Takakannen mukaan ”Mikä ja mitä
laki on? Hämmästyttävästi tätä ei ole pohdittu
laajasti sitten Immanuel Kantin ja 1970-luvun”.
Jos Matti Norri on hyväksynyt takakannen
tekstin, tulee hänen teoksensa sanoma outoon
valoon. Juuri mitään muuta asiaa ei ole oikeu-
den teoriassa 1700-luvulta lähtien niin paljon
puntaroitu kuin kysymystä ”Mitä oikeus on?”,
ja siihen nivoutuen ongelmaa ”Mitä laki on?”.
Sille ovat uhranneet aikansa postglossaattorit
keskiajalla, saksalaisen pandektioikeuden suu-
ret nimet, sitä ovat aprikoineet Jeremy Bentham,
Austin ja brittiläisen oikeusajattelun muut uran-
uurtajat. Mutta se ei ole vieras omalle ajallem-
mekaan. Riittäköön, kun luettelen nimet Alf
Ross, H.L.A.Hart, Ronald Dworkin, saksalaisen
uusluonnonoikeuden edustajat ja heidän va-
navedessään modernin luonnonoikeuden kär-
ki, kuten Michel Villey ja Pedro Serna. Suomessa
ongelmaa ovat lähestyneet muiden ohella B. C.
Carlsson, Otto Brusiin, Simo Zitting, Aatos Alanen
ja monet nykypolven ajattelijat.
Tätä taustaa vasten kustantajan takakansi on
hölynpölyä. Kirjoja ei saisi markkinoida val-
heellisin tai harhaan johtavin tiedoin.Kustan-
taja lyö lisää löylyä kiukaalle väittäen, että Mat-
ti Norrin vastaus on uraauurtava. Sitä se toki on
omaperäisyydessään, mutta toisaalta Norri si-
vuuttaa kokonaan oikeudellisien ajattelun val-
tavirran ja kulkee itse historian syvissä pohja-
vesissä" (Ote Aulis Aarnion arvostelua Matti Norrin kirjasta "Omistan, olen" (2005).
No, tuossa kirjassaan Matti Norri ei sentään väitä omistavansa tuomaria, vaikka hän "on" mukana prosessissa. Mutta halu omistaa eli valita tuomari Matilla kuitenkin näyttäisi olevan.
Toki tuomarit joutuvat palauttamaan mahdottomimmat kirjelmät takaisin asianajajille, mutta eivät ne siitä ole parantuneet. Otamme tämän ammattitaidottomuuden sitten huomioon oikeudenkäyntikuluja harkitessamme. Eräs asianajaja, joka todellisuudessa ei ollut väitetty ns.huippuasianajaja, tapasi aina sanoa, että "päämieheni on muka syyllistynty siihen ja siihen". Kerran olimme niin suivaantuneet, että laitoimme tuomioon oikeudenkäyntikuluratkaisun yhteyteen, ettei valtion varoista voida maksaa enempää, koska ko.asianajaja on muka tehnyt sitä ja sitä.
Kiinassa tuomittiin eräs henkilö "ehdolliseen kuolemanrangaistukseen" Mielenkiintoinen seuraamus. Eihän siellä ensimmäisen kahden vuoden aikana juurikaan voi syyllistyä kovinkaan suureen epäkiltteyteen, joten tuomion mukaan kuolemanrangaistuksen uhka poistunee kahden vuoden kuluttua.
Kiinassa muuten puolue valitsee tuomarit ja tässä tapauksessa varmasti nimenomaan.
Olipa kummallinen kommentti anonyymiltä, joka antaa ymmärtää olevansa tuomari! Tästä(kin) nyt nähdään, miten onnettoman heikkoja ja kyynisiä tuomareita meillä on!
Muutenkin voimassa olevan siviiliprosessilainsäädännön arvosteleminen tuntuu olevan kipeä paikka. Epäkohtiahan riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyssä on paljonkin, vaikka Virolainen ei sitä tunnustakaan.
Heh, olipas todella huiman "syvältä luotaava" analyysi siviiliprosessilain epäkohdista!
Mitäs kyynisyyttä ja heikkoutta on siinä, että työn laatu otetaan huomioon määrättäessä palkkiota valtion varoista. Tämähän perustuu lakiin. Tuo "muka" olisi voinut jäädä pois, mutta jos vuodesta toiseen sitä kuuntelee ja ihmettelee työn huonoa laatua, niin kyllä tuomarikin on ihminen ja saattaa laittaa tuollaisen epäsovinnaisen kommentin perusteluihin. Oikeutta valita tuomari en ole pilkannut.
Eivät ne blogistinkaan kommentit ja ajatukset aina niin painatuskelpoisia ole, vaikkakin kunnioitan häntä asiantuntevana juristina. Asian muotoilu ei ollut kaikkien parhaita mahdollisia ja kirjoitusvirheitä voi tällaiselle näkövammaiselle tulla. Blogistikin varmasti tietää, että kaikissa ammattikunnissa, ei vain tuomareissa, on parempia ja huonompia, mutta tähän inhimmilliseen seikkaan tuskin koskaan parannusta kovin paljoa tullaan saamaan.
Minkähän sääännöksen nojalla tuomarilla on oikeus lähettää asianajajalle huono haastehakemus takaisin? Tuomari voi täydennyttää mutta sekavassakin haastehakemuksessa vaatimusten perusteet yleensä löytyvät, kun niitä oikein esiin kaivaa.
Haastehakemuksen täydennyttäminen (OK 5:5) on juuri hakemuksen "takaisin lähettämistä"! Sama koskee muuten myös puutteellista tai epäselvää kirjallista vastausta.
"Tuomari voi täydennyttää mutta sekavassakin haastehakemuksessa vaatimusten perusteet yleensä löytyvät, kun niitä oikein esiin kaivaa".
Tuo on juuri lepsua asennetta ja meininkiä, jolla haastehakemuksen/vastineen ja koko asian selvittämisvastuu ("perusteiden esille kaivaminen"), joka kuuluisi asiamiehille, työnnetäänkin valmistelua johtavalle tuomarille! Tuomari selvittää asian ja asianajajat laskuttavat hommasta ja oikeudenkäynnin pitkittymisestä ja valmistelu venyy ja viivästyy!
Tähän nähden matti Norrin Kanavassa esittämä idea ja uudistus, jonka mukaan "haastehakemusta ei tarkasteta ja haaste annetaan samana päivä päivänä", on aivan älytön ja aiheuttaa vain valmistelun huomattavaa pitkittymistä ja lisäkustannuksia, sillä täytyyhän sen haastehakemuksen (samoin vastineen) sisältö joskus tarkastaa ja täydennyttää!
Norrin kirjoitus, johon olisi tarkoitus palata myöhemmin, suorastaan vilisee kaikenlaisia muitakin älyttömyyksiä.
Lähetä kommentti