1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) katsoi viime heinäkuussa antamassaan langettavassa tuomiossaan, että Suomessa vallitseva käytäntö ei anna potilaalle riittävää turvaa mielivaltaa vastaan, kun on kysymys potilaan tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon määräämisestä eli pakkohoitopäätöksestä; EIT:n tuomio tapauksessa X v. Suomi 3.7.2012.
2. Ihmisoikeustuomioistuin totesi, että Suomi oli loukannut Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) henkilökohtaista vapautta koskevan 5 artiklan 1 kappaleen määräyksiä. Ratkaisu koski tapausta, jossa naislääkäri oli vuosina 2005 ja 2006 määrätty pakkohoitoon ja -lääkitykseen.
3. Ihmisoikeustuomioistuimen tuomion perustelujen mukaan Suomen laki ei suojannut valittajaa mielivallalta, koska kyseinen nainen ei voinut hoidon jatkamisesta päätettäessä vedota hoitavan sairaalan ulkopuolisen lääkärin lausuntoon. Lääketieteellisen arvion ja pakkohoidon jatkamisesta oli valittajan tapauksessa päättänyt kaksi lääkäriä samasta mielisairaalasta, jossa potilasta pidettiin, eikä potilaalla ollut mahdollisuutta vedota edukseen toiseen, riippumattomaan psykiatriseen mielipiteeseen. EIT viittasi myös kidutuksen vastaisen komitean aikaisemmin antamaan Suomea koskevaan suositukseen, jota tapauksessa ei ollut noudatettu. EIT:n mukaan mielisairaalassa olevalla henkilöllä ei näyttänyt olevan mitään mahdollisuutta aloittaa mitään menettelyä, jossa olisi voitu tutkia, olivatko tahdonvaltaiset hoidon edellytykset edelleen olemassa. EIT määräsi Suomen valtion korvaamaan naiselle 10 000 euroa aineettomasta vahingosta ja 8 000 euroa kaikista oikeudenkäyntiä koskevista kuluista.
4. EIT:n ratkaisusta laadittu suomenkielinen finlex-seloste löytyy tästä. EIT:n ratkaisu kokonaisuudessaan löytyy puolestaan tästä. Asia ratkaistiin tuomioistuimen 7-jäsenisessä jaostossa, jonka puheenjohtajana toimi EIT:n presidentti Nicolas Bratza. Kokoonpanon suomalaisena tuomarina oli ad hoc-tuomari Matti Mikkola, joka on työoikeuden professori Helsingin yliopistossa. Ratkaisu oli yksimielinen.
5. Kyseinen X:ää koskevaa tapaus ratkaistiin aikoinaan Suomessa KHO:tta myöten, jonne X valitti kaksi eri kertaa. Ensimmäisellä kerralla KHO toimitti asiassa suullisen käsittelyn ja ratkaisi asian 13.10.2006 antamallaan päätöksellä hyläten X:n valituksen. Toisen kerran KHO hylkäsi X:n valituksen huhtikuussa 2006 antamallaan päätöksellä. Kumpaakaan mainitusta päätöksestä ei jostakin syystä löydy KHO:n vuosikirjasta tai KHO:n kotisivuilla selostettujen ratkaisujen joukosta. KHO:n päätöksistä huolimatta EIT siis linjasi, että X oli joutunut edellä mainitulla perusteella mielivaltaisen kohtelun uhriksi ja että laillisuusperiaatetta (rule of law) oli rikottu.
6. Mielenterveysasioissa valitetaan usein KHO:een asti. Toissa päivänä eli 13.9. KHO on antanut toistaiseksi viimeisimmän ennakkopäätöksen pakkohoidon edellytyksistä (KHO 2012:75). Mainitussa tapauksessa Kymenlaakson psykiatrisen sairaalan ylilääkäri oli päättänyt kyseisessä sairaalassa tahdostaan riippumattomassa hoidossa olleen henkilön (Y) hoidon jatkamisesta. Päätöksen perusteena olleen tarkkailulausunnon oli antanut saman sairaalan toinen lääkäri ja vieläpä samana päivänäkin. Kouvolan hallinto-oikeus hylkäsi Y:n asiassa tekemän valituksen.
7. Y valitti edelleen KHO:een. KHO hylkäsi valituksen katsoen, että päätös oli tehty mielenterveyslaissa säädetyin edellytyksin ja siinä säädetyssä järjestyksessä. Asia ratkaistiin täysistunnossa, johon osallistuivat presidentti Pekka Vihervuori ja (peräti) 20 jäsentä (joukossa muutama ylimääräinen hallintoneuvos). KHO ei siis noudattanut EIT:n X:n tapauksessa 3.7.2012 omaksumaa kantaa, vaan katsoi, ettei ulkopuolista lääkärin lausuntoa tarvita pakkohoidon jatkamispäätöksen tekemiseen.
8. Kysymyksessä on ensimmäinen kerta, kun yli suomalainen oikeusaste on ollut tietoisesti eri kannalla kuin ihmisoikeustuomioistuin. Tässä oikeuden päätöksestä antama tiedote ja koko päätös KHO 2012:75.
9. KHO:n täysistunnon kokoonpanoon kuului ainakin 9 oikeustieteen tohtoria ja mukana oli mm. entinen pitkäaikainen ihmisoikeustuomari (Pellonpää) ja entinen apulaisoikeusasiamies (Lindstedt). Mutta menikö päätös sittenkään oikein? Pelkään pahoin, ettei mennyt, minusta ainakin vastakkaisen kannan tueksi on esitettävissä painavampia perusteita. Vanhan sanonnan mukaan "joukossa tyhmyys tiivistyy". Tämä KHO:n "hurja joukko" ei varmasti ole tyhmä, mutta voitaisiin ehkä väittää, että näinkin suuressa joukossa myös "härskiys tiivistyy"; viittaan tältä osin jäljempänä kohdissa 21-24 esitettyyn. Kysymys voi kenties olla myös jonkinlaisesta hieman vainoharhaisesta joukkopsykoosista, jonka vallassa KHO:n neuvokset ovat kiirehtineet taittamaan peistä ja puolustamaan Suomen mainetta "laillisuuden etuvartiomaana".
10. KHO:n päätöksen perustelut ovat pitkät, mutta hieman merkilliset. Palaan vielä yksityiskohtien osalta myöhemmin perusteluihin tarkemmin, mutta tässä ikään kuin alkupaloiksi muutama havainto niistä.
11. Yleensä KHO:n päätösten perusteluissa selostetaan valittajan näkemyksiä ja perusteita hyvin laajasti, usein jopa sivukaupalla, jolloin lukija jo hieman tuskastuu ja alkaa kurkkia, että mistähän ne KHO:n omat perustelut oikein alkavat. Tässä Y:n tapauksessa on sitä vastoin menetelty toisin, sillä KHO:n päätöksessä ei kerrota oikeastaan yhtään mitään valituksen perusteista. Tämä johtuu osaksi asian luonteesta, mutta olettaisin, ettei kyse ole ollut sentään minkään "seinähullun" tekemästä valituksesta, ja ilmeisesti häntä on edustanut KHO:ssa asiamies.
12. Todennenäköisesti Y ei ole itse juurikaan puuttunut siihen, että EIT:n ratkaisun edellyttämällä tavalla myös hänen tapauksessaan olisi pitänyt kuulla ulkopuolista psykiatria, en tiedä. Mutta yleisesti ottaen vaikuttaa siltä, että KHO on puheena olevassa tapauksessa käynyt niin sanotusti "taistoon" EIT:n tuomiossa X v. Suomi omaksumia näkemyksiä ja linjauksia vastaan. Tämä ilmenee perustelujen kohdasta 5.2., jossa KHO luettelee hyvin tarkoin, mitä EIT ei tapauksessa X lausunut tai ottanut huomioon. Kirjoitustapa on aika kummallinen, kun KHO kirjoittaa kohta kohdalta tyyliin "ei ilmene----kiinnitetyn huomiota" siihen ja siihen tai " ei sitä vastoin ole tuotu esiin" sitä ja sitä. Kyse on mahdollisesti siitä, että kun valtio eli UM on antanut aikanaan EIT:lle vastineen X:n valituksen johdosta, tässä vastineessa ei ole KHO:n mielestä osattu tuoda esiin sitä, miten "hieno" järjestelmä meillä Suomessa mielenterveysasioissa oikeastaan on.
13. Johtopäätöksenään KHO toteaa, että vaikka Y:n tapauksessa ei ole täytetty EIT:n X:n tapauksessa asettamia ehtoja sairaalan ulkopuolisen lääkärin antamasta lausunnosta, sanottua lausuntoa ei KHO:n mukaan tarvita, kun otetaan huomioon, että meikäläinen mielenterveyslain järjestelmä antaa kokonaisuus huomioon ottaen hoitoon määrätylle tehokkaat oikeussuojakeinot ja antaa asianmukaiset takeet mielivaltaa vastaan. KHO viittaa jopa EIT:n liettualaisessa tapauksessa antamaan ratkaisuun Liuiza v. Liettua 31.7.2012 ja näyttää siis katsovan, että jos kerran Liettuassa ei vaadita ulkopuolisen lääkärin lausuntoa, niin ei sitä tarvitse edellyttää Suomessakaan!
14. KHO näyttäisi perustelevan ratkaisuaan yksinomaan rakenteellisilla tai järjestelmää koskevilla syillä, jolloin kyseisen konkreettinen tapaus ja sen tosiseikasto näyttäisi jäävän tyystin syrjään. KHO lähtee siitä, että jos vain järjestelmä on teoriassa tai periaatteessa kunnossa, niin silloin myös ko. konkreettinen asia on sillä selvä: tällöin täytyy myös Y:n tapauksen olla oikeusturvan suhteen kunnossa! Mutta asia ei voine olla aivan näin yksinkertainen.
15. Reaaliset argumentit ovat jääneet KHO:n päätöksen perusteluissa syrjään, eikä perusteluissa ole vaivauduttu näköjään pohtimaan lainkaan esimerkiksi sitä, minkä vuoksi olisi EIT:n toteamin tavoin tärkeää, että päätöksen pakkohoidosta tekevä lääkäri hankkisi ulkopuolisen lääkärin lausunnon tai varaisi potilaalle tähän ainakin tilaisuuden. On ymmärrettävää, että mielivallan vaara on tarjolla, jos pakkohoidon jatkamista koskevan päätöksen tekee sairaalan lääkäri, joka perustaa ratkaisunsa saman sairaalan toisen ja yleensä alaisuudessaan toimivan nuoremman lääkärin lausuntoon ja esitykseen. Tätä puolta asiassa KHO ei ole kuitenkaan vaivautunut pohtimaan. Vaikka päätöksen jälkikäteiset oikeusturvan takeet olisivat laissa eli siis teoriassa miten näyttävät ja vahvat tahansa, on pakkohoitoa koskevan päätöksen muuttuminen käytännössä usein jokseenkin harvinaista.
16. KHO antoi siis itse asiassa piu paut EIT:n vain paria kuukautta aiemmin samanlaisessa tapauksessa antamalle tuomiolle viitaten siihen, että kyseessä oli "vain" jaostoratkaisu. KHO päätti tyrmätä EIT:n kannan, ryhtyi kiivaaseen taistoon ja marssitti sotatantereelle raskaan tykistönsä eli täysistunnon 21 tuomarin joukkion päättämään toisin. Saa nähdä, mikä mahtaa olla EIT:n mahdollinen vastareaktio, jos Y valittaa asiassa Strasbourgiin. EIT:n ei kaiketi auta muu kuin viedä myös puolestaan asia täysistuntoa vastaavan elimen eli suuren jaoston ratkaistavaksi.
17. EIT:n tuomio X:n tapauksessa on huomattu hallinto-oikeuksissa, sillä Kuopion hallinto-oikeus teki 21.8.2012 ratkaisun, joka noudattaa EIT:n oikeusohjetta. Tuomioon X v. Suomi viitaten hallinto-oikeus kumosi sille tehdyn valituksen johdosta alaikäisen henkilön tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevan päätöksen. Hallinto-oikeus perusti ratkaisunsa siihen, että hoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut käytetty hoitoa antaneesta sairaalasta riippumatonta ulkopuolisen lääkärin mielipidettä. Kuopion hallinto-oikeuden päätös löytyy tästä.
18. KHO:n perusteluissaan esille vyöryttämä "lainkohtien saaristo", jolla se on pyrkinyt osoittamaan, että suomalainen mielenterveysjärjestelmä turvaisi kokonaisuus huomioon ottaen hoitoon määrätylle riittävän tehokkaat oikeussuojakeinot sanotunlaisessa tapauksessa, ei edellä mainituista syistä ole minusta vakuuttava. Pykäliä on kyllä eri laeissa rutosti, mutta käytännössä ei ole takeita siitä, että asiat menisivät aina pykälien mukaisesti; päinvastaista näyttöä sen sijaan on paljon.
19. Mutta ovatko KHO:n päätöksenperustelut itse asiassa vain eräänlaisia fasadi- tai näennäisperusteluja, eli ovatko todelliset syyt kuitenkin muualla? Lienee niin, että jos EIT:n linjausta alettaisiin meillä käytännössä noudattaa, Suomen pitäisi muuttaa eräissä kohdin kenties radikaalisti mielenterveysjärjestelmää ja sen oikeussuojatakeita. Tämä maksaisi eli muutos tulisi valtiolle ja kunnille kenties kalliiksi.
20. KHO:n tiedottajana toimiva viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen taisi paljastaa päätöksen todellisen syyn Yle Uutisille 13.9. antamassaan lausunnossa. Yle Uutisten mukaan Arolainen nimittäin sanoi, että ko. asiaa pidettiin erittäin tärkeänä - siksi se siis ratkaistiin 21 tuomarin toimesta KHO:n täysistunnossa - koska erilainen päätös olisi voinut mullistaa nykyiset hoitokäytännöt. "Jos ratkaisu olisi ollut toinen, pakkohoitoon määräämisen tavat olisi jouduttu miettimään kokonaan uusiksi", sanoi viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen sanatarkasti Yle Uutisille; http://yle.fi/uutiset/kho_eri_mielta_psykiatrisesta_pakkohoidosta_kuin_eit/6292972
21. Mutta eikö pakkohoitoon määräämistapojen muuttaminen EIT:n edellyttämällä tavalla olisi ollut hoitoon määrättävien oikeusturvan kannalta todella tärkeää ja ensisijainen pointti myös ko. yksittäisessä tapauksessa? Olisi varmasti ollut, tästä ei ole epäilystäkään. Mutta miksi tällaista päätöstä ei sitten haluttu tehdä? Aivan ilmeisesti siksi, että sellainen päätös olisi ollut valtiovallan eli Suomen hallituksen kannalta epäedullinen ja johtanut kenties huomattaviin lisäpanostuksiin ja kustannusten kasvuun.
22. Jos tämä on päätöksen todellinen syy, niin silloin KHO ei ole kertonut päätöksensä kaikkia ja kenties kaikkein ratkaisevimpia ja todellisia syitä ja perusteita. Se on itse asiassa pitänyt ratkaisussaan silmällä ennen muuta maan hallituksen ja viranomaisten intressiä ja ohittanut näin tehdessään pakkohoitoon määrättävien ihmisten oikeusturvan tarpeet. KHO on toiminut ylimpänä tuomioistuimena ikään kuin vain jonkinlaisena hallinnon ja hallintoviranomaisten jatkeena. Jokainen ymmärtänee, että tämä olisi oikeusvaltioksi itseään kutsuvassa maassa ja yhteiskunnassa kauhistuttava asia.
23. Voimmeko enää luottaa KHO:een maan hallituksesta ja hallintoviranomaisista riippumattomana ja puolueettomana tuomioistuimena? Kysymys on nyt tästä.
24. On todettu, että tapaus X v. Suomi (EIT 3.7.-12) ei ole vielä lopullinen, sillä Suomen hallituksella on lokakuulle asti aikaa pyytää asian siirtämistä EIT:n suuren jaoston ratkaistavaksi. Väitetään, että nyt annettu KHO:n plenum-ratkaisu olisi jopa "tilaustyö" X-tapauksen saamiseksi jatkokäsittelyyn suuressa jaostossa, eli Suomen hallitus voisi nojautua suuressa jaostossa KHO:n plenum-päätökseen. Minusta tämä ei tee kyllä asiaa ollenkaan siedettävämmäksi, päin vastoin.
25. Oikeusvaltiossa riippumaton ja puolueeton tuomioistuin ei ota vastaan ohjeita tai pyyntöjä hallitusvallalta eikä tee tilaukseen perustuvia "palveluksia" maan hallitukselle! Ylin tuomioistuin ei saa olla viranomaisten, ministeriöiden ja maan hallituksen juoksupoika.
26. PS. - Helsingin Sanomat kirjoittaa KHO:n ratkaisusta pääkirjoituksessaan tänään 15.9. otsikolla "KHO näytti EIT:lle kaapin paikan". Pääkirjoituksen sisältö vastaa kirjoituksen otsikon ihastelevaa sävyä, sillä siinä suorastaan suitsutetaan tapaa, jolla meidän uljas KHO:mme rohkeni poiketa "tuon kauhean EIT:n" huonosti valitusta linjasta. HS väittää KHO:n osoittaneen, että EIT:n päätös perustuu huonoon pohjatyöhön. Tämä uljas aviisimme sivuuttaa KHO:n tavoin hehkutuksessaan itse asian eli pakkohoitoon otetun ihmisen oikeusturvan kyseisessä konkreettisessa tapauksessa. Tämä kiinnostaa HS:a yhtä vähän kuin KHO:takin. Pääasia on todeta, että meidän hieno ja teoriassa erinomainen lainsäädäntömme, tuo edellä mainitsemani "lakipykälien saaristo, on muutoin kunnossa - toimipa se sitten käytännössä tai ei. Mutta eihän se sitä ole, koska tuo lainsäädäntö voi johtaa läytännössä juuri kaikkein kriittisimmissä vaiheessa pakkohoitoon otetun ihmisen mielivaltaisen kohtelun vaaraan.
27. Lehtien pääkirjoittajat lienevät yleensä toimittajakunnan ykkösluokkaa. Tässä tapauksessa ihastuksissaan huudahteleva pääkirjoittaja ei ole kuitenkaan hoksannut, missä KHO:n päätöksessä todellisuudessa on kysymys. Kysymys on, kuten KHO:n viestintäpäällikkö Yle Uutisille ilmeisesti vahingossa paljasti, siitä, että EIT:n päätökseen mukautuminen pakottaisi valtion ja kunnat miettimään pakkohoitoon määräämisen tavat ja käytännöt kokonaan uusiksi, mikä voisi tulla yhteiskunnalle kalliiksi. Päätöksellään KHO pelasti valtion, mutta unohti oikeusturvansa perään huutavan pienen ihmisen.
6. Mielenterveysasioissa valitetaan usein KHO:een asti. Toissa päivänä eli 13.9. KHO on antanut toistaiseksi viimeisimmän ennakkopäätöksen pakkohoidon edellytyksistä (KHO 2012:75). Mainitussa tapauksessa Kymenlaakson psykiatrisen sairaalan ylilääkäri oli päättänyt kyseisessä sairaalassa tahdostaan riippumattomassa hoidossa olleen henkilön (Y) hoidon jatkamisesta. Päätöksen perusteena olleen tarkkailulausunnon oli antanut saman sairaalan toinen lääkäri ja vieläpä samana päivänäkin. Kouvolan hallinto-oikeus hylkäsi Y:n asiassa tekemän valituksen.
7. Y valitti edelleen KHO:een. KHO hylkäsi valituksen katsoen, että päätös oli tehty mielenterveyslaissa säädetyin edellytyksin ja siinä säädetyssä järjestyksessä. Asia ratkaistiin täysistunnossa, johon osallistuivat presidentti Pekka Vihervuori ja (peräti) 20 jäsentä (joukossa muutama ylimääräinen hallintoneuvos). KHO ei siis noudattanut EIT:n X:n tapauksessa 3.7.2012 omaksumaa kantaa, vaan katsoi, ettei ulkopuolista lääkärin lausuntoa tarvita pakkohoidon jatkamispäätöksen tekemiseen.
8. Kysymyksessä on ensimmäinen kerta, kun yli suomalainen oikeusaste on ollut tietoisesti eri kannalla kuin ihmisoikeustuomioistuin. Tässä oikeuden päätöksestä antama tiedote ja koko päätös KHO 2012:75.
9. KHO:n täysistunnon kokoonpanoon kuului ainakin 9 oikeustieteen tohtoria ja mukana oli mm. entinen pitkäaikainen ihmisoikeustuomari (Pellonpää) ja entinen apulaisoikeusasiamies (Lindstedt). Mutta menikö päätös sittenkään oikein? Pelkään pahoin, ettei mennyt, minusta ainakin vastakkaisen kannan tueksi on esitettävissä painavampia perusteita. Vanhan sanonnan mukaan "joukossa tyhmyys tiivistyy". Tämä KHO:n "hurja joukko" ei varmasti ole tyhmä, mutta voitaisiin ehkä väittää, että näinkin suuressa joukossa myös "härskiys tiivistyy"; viittaan tältä osin jäljempänä kohdissa 21-24 esitettyyn. Kysymys voi kenties olla myös jonkinlaisesta hieman vainoharhaisesta joukkopsykoosista, jonka vallassa KHO:n neuvokset ovat kiirehtineet taittamaan peistä ja puolustamaan Suomen mainetta "laillisuuden etuvartiomaana".
10. KHO:n päätöksen perustelut ovat pitkät, mutta hieman merkilliset. Palaan vielä yksityiskohtien osalta myöhemmin perusteluihin tarkemmin, mutta tässä ikään kuin alkupaloiksi muutama havainto niistä.
11. Yleensä KHO:n päätösten perusteluissa selostetaan valittajan näkemyksiä ja perusteita hyvin laajasti, usein jopa sivukaupalla, jolloin lukija jo hieman tuskastuu ja alkaa kurkkia, että mistähän ne KHO:n omat perustelut oikein alkavat. Tässä Y:n tapauksessa on sitä vastoin menetelty toisin, sillä KHO:n päätöksessä ei kerrota oikeastaan yhtään mitään valituksen perusteista. Tämä johtuu osaksi asian luonteesta, mutta olettaisin, ettei kyse ole ollut sentään minkään "seinähullun" tekemästä valituksesta, ja ilmeisesti häntä on edustanut KHO:ssa asiamies.
12. Todennenäköisesti Y ei ole itse juurikaan puuttunut siihen, että EIT:n ratkaisun edellyttämällä tavalla myös hänen tapauksessaan olisi pitänyt kuulla ulkopuolista psykiatria, en tiedä. Mutta yleisesti ottaen vaikuttaa siltä, että KHO on puheena olevassa tapauksessa käynyt niin sanotusti "taistoon" EIT:n tuomiossa X v. Suomi omaksumia näkemyksiä ja linjauksia vastaan. Tämä ilmenee perustelujen kohdasta 5.2., jossa KHO luettelee hyvin tarkoin, mitä EIT ei tapauksessa X lausunut tai ottanut huomioon. Kirjoitustapa on aika kummallinen, kun KHO kirjoittaa kohta kohdalta tyyliin "ei ilmene----kiinnitetyn huomiota" siihen ja siihen tai " ei sitä vastoin ole tuotu esiin" sitä ja sitä. Kyse on mahdollisesti siitä, että kun valtio eli UM on antanut aikanaan EIT:lle vastineen X:n valituksen johdosta, tässä vastineessa ei ole KHO:n mielestä osattu tuoda esiin sitä, miten "hieno" järjestelmä meillä Suomessa mielenterveysasioissa oikeastaan on.
13. Johtopäätöksenään KHO toteaa, että vaikka Y:n tapauksessa ei ole täytetty EIT:n X:n tapauksessa asettamia ehtoja sairaalan ulkopuolisen lääkärin antamasta lausunnosta, sanottua lausuntoa ei KHO:n mukaan tarvita, kun otetaan huomioon, että meikäläinen mielenterveyslain järjestelmä antaa kokonaisuus huomioon ottaen hoitoon määrätylle tehokkaat oikeussuojakeinot ja antaa asianmukaiset takeet mielivaltaa vastaan. KHO viittaa jopa EIT:n liettualaisessa tapauksessa antamaan ratkaisuun Liuiza v. Liettua 31.7.2012 ja näyttää siis katsovan, että jos kerran Liettuassa ei vaadita ulkopuolisen lääkärin lausuntoa, niin ei sitä tarvitse edellyttää Suomessakaan!
14. KHO näyttäisi perustelevan ratkaisuaan yksinomaan rakenteellisilla tai järjestelmää koskevilla syillä, jolloin kyseisen konkreettinen tapaus ja sen tosiseikasto näyttäisi jäävän tyystin syrjään. KHO lähtee siitä, että jos vain järjestelmä on teoriassa tai periaatteessa kunnossa, niin silloin myös ko. konkreettinen asia on sillä selvä: tällöin täytyy myös Y:n tapauksen olla oikeusturvan suhteen kunnossa! Mutta asia ei voine olla aivan näin yksinkertainen.
15. Reaaliset argumentit ovat jääneet KHO:n päätöksen perusteluissa syrjään, eikä perusteluissa ole vaivauduttu näköjään pohtimaan lainkaan esimerkiksi sitä, minkä vuoksi olisi EIT:n toteamin tavoin tärkeää, että päätöksen pakkohoidosta tekevä lääkäri hankkisi ulkopuolisen lääkärin lausunnon tai varaisi potilaalle tähän ainakin tilaisuuden. On ymmärrettävää, että mielivallan vaara on tarjolla, jos pakkohoidon jatkamista koskevan päätöksen tekee sairaalan lääkäri, joka perustaa ratkaisunsa saman sairaalan toisen ja yleensä alaisuudessaan toimivan nuoremman lääkärin lausuntoon ja esitykseen. Tätä puolta asiassa KHO ei ole kuitenkaan vaivautunut pohtimaan. Vaikka päätöksen jälkikäteiset oikeusturvan takeet olisivat laissa eli siis teoriassa miten näyttävät ja vahvat tahansa, on pakkohoitoa koskevan päätöksen muuttuminen käytännössä usein jokseenkin harvinaista.
16. KHO antoi siis itse asiassa piu paut EIT:n vain paria kuukautta aiemmin samanlaisessa tapauksessa antamalle tuomiolle viitaten siihen, että kyseessä oli "vain" jaostoratkaisu. KHO päätti tyrmätä EIT:n kannan, ryhtyi kiivaaseen taistoon ja marssitti sotatantereelle raskaan tykistönsä eli täysistunnon 21 tuomarin joukkion päättämään toisin. Saa nähdä, mikä mahtaa olla EIT:n mahdollinen vastareaktio, jos Y valittaa asiassa Strasbourgiin. EIT:n ei kaiketi auta muu kuin viedä myös puolestaan asia täysistuntoa vastaavan elimen eli suuren jaoston ratkaistavaksi.
17. EIT:n tuomio X:n tapauksessa on huomattu hallinto-oikeuksissa, sillä Kuopion hallinto-oikeus teki 21.8.2012 ratkaisun, joka noudattaa EIT:n oikeusohjetta. Tuomioon X v. Suomi viitaten hallinto-oikeus kumosi sille tehdyn valituksen johdosta alaikäisen henkilön tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevan päätöksen. Hallinto-oikeus perusti ratkaisunsa siihen, että hoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut käytetty hoitoa antaneesta sairaalasta riippumatonta ulkopuolisen lääkärin mielipidettä. Kuopion hallinto-oikeuden päätös löytyy tästä.
18. KHO:n perusteluissaan esille vyöryttämä "lainkohtien saaristo", jolla se on pyrkinyt osoittamaan, että suomalainen mielenterveysjärjestelmä turvaisi kokonaisuus huomioon ottaen hoitoon määrätylle riittävän tehokkaat oikeussuojakeinot sanotunlaisessa tapauksessa, ei edellä mainituista syistä ole minusta vakuuttava. Pykäliä on kyllä eri laeissa rutosti, mutta käytännössä ei ole takeita siitä, että asiat menisivät aina pykälien mukaisesti; päinvastaista näyttöä sen sijaan on paljon.
19. Mutta ovatko KHO:n päätöksenperustelut itse asiassa vain eräänlaisia fasadi- tai näennäisperusteluja, eli ovatko todelliset syyt kuitenkin muualla? Lienee niin, että jos EIT:n linjausta alettaisiin meillä käytännössä noudattaa, Suomen pitäisi muuttaa eräissä kohdin kenties radikaalisti mielenterveysjärjestelmää ja sen oikeussuojatakeita. Tämä maksaisi eli muutos tulisi valtiolle ja kunnille kenties kalliiksi.
20. KHO:n tiedottajana toimiva viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen taisi paljastaa päätöksen todellisen syyn Yle Uutisille 13.9. antamassaan lausunnossa. Yle Uutisten mukaan Arolainen nimittäin sanoi, että ko. asiaa pidettiin erittäin tärkeänä - siksi se siis ratkaistiin 21 tuomarin toimesta KHO:n täysistunnossa - koska erilainen päätös olisi voinut mullistaa nykyiset hoitokäytännöt. "Jos ratkaisu olisi ollut toinen, pakkohoitoon määräämisen tavat olisi jouduttu miettimään kokonaan uusiksi", sanoi viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen sanatarkasti Yle Uutisille; http://yle.fi/uutiset/kho_eri_mielta_psykiatrisesta_pakkohoidosta_kuin_eit/6292972
21. Mutta eikö pakkohoitoon määräämistapojen muuttaminen EIT:n edellyttämällä tavalla olisi ollut hoitoon määrättävien oikeusturvan kannalta todella tärkeää ja ensisijainen pointti myös ko. yksittäisessä tapauksessa? Olisi varmasti ollut, tästä ei ole epäilystäkään. Mutta miksi tällaista päätöstä ei sitten haluttu tehdä? Aivan ilmeisesti siksi, että sellainen päätös olisi ollut valtiovallan eli Suomen hallituksen kannalta epäedullinen ja johtanut kenties huomattaviin lisäpanostuksiin ja kustannusten kasvuun.
22. Jos tämä on päätöksen todellinen syy, niin silloin KHO ei ole kertonut päätöksensä kaikkia ja kenties kaikkein ratkaisevimpia ja todellisia syitä ja perusteita. Se on itse asiassa pitänyt ratkaisussaan silmällä ennen muuta maan hallituksen ja viranomaisten intressiä ja ohittanut näin tehdessään pakkohoitoon määrättävien ihmisten oikeusturvan tarpeet. KHO on toiminut ylimpänä tuomioistuimena ikään kuin vain jonkinlaisena hallinnon ja hallintoviranomaisten jatkeena. Jokainen ymmärtänee, että tämä olisi oikeusvaltioksi itseään kutsuvassa maassa ja yhteiskunnassa kauhistuttava asia.
23. Voimmeko enää luottaa KHO:een maan hallituksesta ja hallintoviranomaisista riippumattomana ja puolueettomana tuomioistuimena? Kysymys on nyt tästä.
24. On todettu, että tapaus X v. Suomi (EIT 3.7.-12) ei ole vielä lopullinen, sillä Suomen hallituksella on lokakuulle asti aikaa pyytää asian siirtämistä EIT:n suuren jaoston ratkaistavaksi. Väitetään, että nyt annettu KHO:n plenum-ratkaisu olisi jopa "tilaustyö" X-tapauksen saamiseksi jatkokäsittelyyn suuressa jaostossa, eli Suomen hallitus voisi nojautua suuressa jaostossa KHO:n plenum-päätökseen. Minusta tämä ei tee kyllä asiaa ollenkaan siedettävämmäksi, päin vastoin.
25. Oikeusvaltiossa riippumaton ja puolueeton tuomioistuin ei ota vastaan ohjeita tai pyyntöjä hallitusvallalta eikä tee tilaukseen perustuvia "palveluksia" maan hallitukselle! Ylin tuomioistuin ei saa olla viranomaisten, ministeriöiden ja maan hallituksen juoksupoika.
26. PS. - Helsingin Sanomat kirjoittaa KHO:n ratkaisusta pääkirjoituksessaan tänään 15.9. otsikolla "KHO näytti EIT:lle kaapin paikan". Pääkirjoituksen sisältö vastaa kirjoituksen otsikon ihastelevaa sävyä, sillä siinä suorastaan suitsutetaan tapaa, jolla meidän uljas KHO:mme rohkeni poiketa "tuon kauhean EIT:n" huonosti valitusta linjasta. HS väittää KHO:n osoittaneen, että EIT:n päätös perustuu huonoon pohjatyöhön. Tämä uljas aviisimme sivuuttaa KHO:n tavoin hehkutuksessaan itse asian eli pakkohoitoon otetun ihmisen oikeusturvan kyseisessä konkreettisessa tapauksessa. Tämä kiinnostaa HS:a yhtä vähän kuin KHO:takin. Pääasia on todeta, että meidän hieno ja teoriassa erinomainen lainsäädäntömme, tuo edellä mainitsemani "lakipykälien saaristo, on muutoin kunnossa - toimipa se sitten käytännössä tai ei. Mutta eihän se sitä ole, koska tuo lainsäädäntö voi johtaa läytännössä juuri kaikkein kriittisimmissä vaiheessa pakkohoitoon otetun ihmisen mielivaltaisen kohtelun vaaraan.
27. Lehtien pääkirjoittajat lienevät yleensä toimittajakunnan ykkösluokkaa. Tässä tapauksessa ihastuksissaan huudahteleva pääkirjoittaja ei ole kuitenkaan hoksannut, missä KHO:n päätöksessä todellisuudessa on kysymys. Kysymys on, kuten KHO:n viestintäpäällikkö Yle Uutisille ilmeisesti vahingossa paljasti, siitä, että EIT:n päätökseen mukautuminen pakottaisi valtion ja kunnat miettimään pakkohoitoon määräämisen tavat ja käytännöt kokonaan uusiksi, mikä voisi tulla yhteiskunnalle kalliiksi. Päätöksellään KHO pelasti valtion, mutta unohti oikeusturvansa perään huutavan pienen ihmisen.
144 kommenttia:
Puhelimet ovat käyneet kuumina kun ministeriöiden ja terveysviranomaisten edustajat ovat soitelleet KHO:oon ja ilmoittaneet, millainen päätöksen pitää olla.
No niin.
Tässä kai ollaan ongelmavyyhdin keskiössä.
Kun tarkastelun polttopisteessä, ja ainoassa pisteessä, on se, että on toimittu laissa säädetyin edellytyksin ja siinä säädetyssä järjestyksessä, niin on helppo päätyä toteamukseen, että kokonaisuus huomioon ottaen kansalainen saa ”tehokkaat” oikeussuojakeinot mielivaltaa vastaan. Tämä ei kai liene ainoastaan hallinto-oikeuksien ominaisuus.
Kansalaisten oikeusturvaa mitä tahansa viranomaismenettelyä kohtaan arvioidaan oikeusistuimissa samalla tavalla. Kun järjestelmä on periaatteessa kunnossa, niin silloin kansalaisten kohtelu on kunnossa.
Menettelyn perustelujen takalauta on aina sama. Valitusoikeus turvaa riittävän tehokkaan oikeussuojan.
Ysi-ykkös -periaate on alkanut toimia myös oikeuslaitoksessa. Teet yhdeksän asiaa kunnolla niin yhdessä saat huidella mielesi mukaan. Tällä tavoin pysytään kansalaisten yleisen ärsytyskynnyksen alapuolella. Tämä toimittajien sisäistämä periaate on vain levinnyt oikeusneuvoksiin.
Loistava kirjoitus. Oikeudessa yksityiseenkin on Härmässä ongelmia.
Arkaluonteisen tietojen leviäminen terveyskeskuksissa on monesti väistämätöntä, koska "sairaanhoitaja kailottaa odotushuoneeseen, että oletteko henkilö jolla on XX".
Toinen ongelma on koulun tervydenhoitajat ja poissaolot. Jos haluat pitää lapsesi poissaolon syyt "salassa" koulussa, se tuottaa monia hankaluuksia, aletaan syyttää lintsauksesta yms
Erinomainen kirjoitus, kiitoksia tästä.
Varsinainen puuhamaa...
Tahdosta riippumaton hoito olipa sitten kysymys mielenterveyspotilaista tai päihdeäideistä on kuuma peruna ja jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. Lääkäriliitto on ajanut pakkohoitokäytäntöjen yksinkertaistamisen puolesta. Liitto kritisoi esimerkiksi elokuussa KHO:n päätöstä (KHO:2012:63), jonka mukaan M1-tarkkailulähetteen kirjoittamisoikeus on julkinen hallintotehtävä eikä sitä voi kirjoittaa ei-virkasuhteessa oleva lääkäri (keikkalääkäri). Mielenterveyden keskusliitto puolestaan on ilmaissut huolensa potilaan oikeusturvasta useissa kannanotoissaan ja syystä, sillä nykykäytännön mukaan virkalääkäri voi kirjoittaa M1-lähetteen kuulematta tai näkemättä itse potilasta lainkaan, hoitoon tarkkailusta ei voi valittaa eikä väärin perustein tehdystä määräämispäätöksestä voi saada hyvitystä.
Suomessa on noin 10 000 potilasta tahdostaan riippumattomassa hoidossa.
Blogisti sanoo: "...KHO:n päätöksessä ei kerrota oikeastaan yhtään mitään valituksen perusteista. Tämä johtuu osaksi asian luonteesta, mutta olettaisin, ettei kyse ole ollut sentään minkään "seinähullun" tekemästä valituksesta, ja ilmeisesti häntä on edustanut KHO:ssa asiamies."
Mielenterveysjutuille tiettävästi on tyypillistä, että asianomaiset potilaat valittavat omin päin ilman asiamiehiä, kun mitään muotovaatimuksia ei ole. Tuolloin varsinaisia perustelujakaan ei vapaamuotoisissa kirjelmissä välttämättä ole. Olisikohan tässäkin käynyt niin. Silloin valittajan perustelut ovat vain ne mitkä ovat. Kyllähän KHO:n tapana etenkin julkaistavissa tapauksissa on kertoa valitusten sisältö hyvinkin tunnollisesti.
Tiedoksi anonyymille, että ei valitettu omin päin. Tapaus X v. Suomi 3.7.2012 asianomistajaa edusti varatuomari Helena Molander (myös KHO:ssa).
"Tiedoksi anonyymille, että ei valitettu omin päin. Tapaus X v. Suomi 3.7.2012 asianomistajaa edusti varatuomari Helena Molander (myös KHO:ssa)."
Tuo äskeinen anonyymi tarkoitti tietysti tätä tuoretta KHO:n tapausta, ei mainittua X:n juttua.
Olisi mielenkiintoista tietää, millaisiin seikkoihin Y valitus KHO:lle perustui. Näin siksi, että KHO on jättänyt perusteluissaan tämän puolen asiasta kertomatta.
KHO:n päätöksen perusteluista saa käsityksen, jonka mukaan Y:n valituksessa e olisi kiinnitetty huomiota ko. riidanalaiseen kysymykseen eli potilaan oikeuteen saada sairaalan ulkopuolisen psykiatrin lausunto ja lääketieteellinen arvio.
Jospa totuus vain on niin yksinkertainen, että KHO on selosteessa kertonut kaiken valituksen perusteluista. Tämä on jopa todennäköistä, jos kyse on tyypillisestä kausittaista jatkohoitopäätöstä koskevasta valituksesta. Kaipa se pääperuste niissä yleensä on, että ilman asiamiestä liikkeellä oleva potilas sanoo olevansa omasta mielestään terve.
KHO ja sen päällikkötuomarit kehuskelevat usein, että hallintotuomioistuimissa noudatetaan virallisperiaatetta ja tutkitaan asiat mahdollisimman tarkasti.
No, nyt tästäkin päätöksestä nähdään, mitä tämä virallisperiaate sitten käytännössä itse asiassa tarkoittaa: Viranomaisten suosimista ja yksityisen ihmisen oikeuksien polkemista.
Anonyymi kirjoitti:
"Kaipa se pääperuste niissä yleensä on, että ilman asiamiestä liikkeellä oleva potilas sanoo olevansa omasta mielestään terve".
Ilman asiamiestä liikkeellä? Juuri edellä meille kerrottiin, että valittajalla oli asiamies.
Tahdosta riippumaton hoito ”pakon käyttö” sosiaali- ja terveydenhoidon asiakkaiden piirissä koskee useita ryhmiä:
1. raskaana olevia päihdeäitejä
2. vanhuksia ja vammaisia (muistisairaat, aivovamman saaneet henkilöt, kehitysvammaisia henkilöitä ja mielenterveyskuntoutujia)
3. oikeuspsykiatrian potilaita
Jos näille väestöryhmille turvattaisiin ihmisoikeusmyönteisesti mahdollisuus avustajan käyttöön (ulkopuolisen asiantuntijan antama arvio) kuten CPT- komiteakin suosittaa, niin kustannuksiahan siitä syntyy kunnille ottaen varsinkin huomioon, että Suomi ikääntyy vauhdilla. Pelkästään muistisairauksiin sairastuu 36 suomalaista päivässä ja määrä kasvaa rytinällä. Argumentti ”säästösyistä” ei vaikuta näin ollen lainkaan absurdilta. Toinen asia on tietenkin se, että konjunktuurin annetaan ohjata oikeuslaitoksen päätöstä.
Blogisti: "Ilman asiamiestä liikkeellä? Juuri edellä meille kerrottiin, että valittajalla oli asiamies."
Mennäänköhän nyt jo liian lujaa? Tuo Molanderin päämieshän oli X, ja nyt on KHO:ssa ollut kyse Y:n jutusta. Mikään ei edelleenkän viittaa asiamiehen käyttöön jälkimmäisessä.
Mietitäänpäs asioita myös potilaan kannalta. Jos noudatetaan ihmisoikeustuomioistuimen linjausta, jokainen valituspaperin aikaiseksi saanut pitkäaikaispotilas pitäisi lähettää pois hoidosta oman onnensa nojaan, jos ei onnistuttaisi jostain äkkiä saamaan vielä ulkopuolisen lääkärin lausuntoa hänestä. Mutta mistähän tuollainen lausunto saataisiin? Psykiatrit kuulemma vaativat sellaiseen aina pitempiaikaista seurantaa. Ja toisaalta julkishallinnossa ollaan näköjään jo muutenkin työläännytty tuomioistuinten pyyntöihin lääketieteellisistä asiantuntijalausunnoista:
http://www.kko.fi/57703.htm
"Mennäänköhän nyt jo liian lujaa? Tuo Molanderin päämieshän oli X, ja nyt on KHO:ssa ollut kyse Y:n jutusta. Mikään ei edelleenkän viittaa asiamiehen käyttöön jälkimmäisessä".
Ko. anonyymille voidaan suositella vapaaehtoista - ei siis pakkohoidollista - näön tarkistusta, sillä edellä juuri ilmoitettiin, että asiamies oli nimenomaan jälkimmäisessä eli Y:n tapauksessa.
Kohdassa 11 arvon blogisti siteeraa KHO:n viestintäpäällikköä sen tiimoilta, että miksi asia ratkaistiin peräti täysistunnossa. YLE:n mukaan tämä Arolainen on siis vastannut: "Jos ratkaisu olisi ollut toinen, pakkohoitoon määräämisen tavat olisi jouduttu miettimään kokonaan uusiksi".
Eikös tämä nyt joka tapauksessa pidä paikkansa? Sellaista, että viestijä olisi tarkoittanut taloudellisia resursseja tai jotain muuta, ei tuosta voi päätellä.
Teuvo Arolainen totesi Ylelle myös, että "asiaa pidettiin erittäin tärkeänä, koska erilainen päätös olisi voinut mullistaa nykyiset hoitokäytännöt".
Jos hoitokäytännöt mullistuisivat, niin siitä todennäköisesti aiheutuisi kunnille ja valtiolle samalla lisäkustannuksia, jotka nekin saattaisivat olla "mullistavia".
Pääasia on se, että kuten viestintäpäällikön lausumasta ilmenee, päätöksenteossa ratkaiseva pointti oli juuri mullistavilla käytännön muutoksilla, jotka haluttiin estää, ei suinkaan potilaan oikeusturvanäkökohdilla.
Eikös oikeusturvaa ole sekin, ettei sairaudentunnottomia potilaita noin vain jätetä heitteille?
Käsite "sairaudentunnoton potilas" on aika venyvä. Onko potilas täysin sairaudentunnoton, jos hän ymmärtää vastustaa pakkohoidon jatkamista ja perätä oikeusturvaansa?
Miksi KHO ei halunnut taipua EIT:n linjoille, sillä sehän olisi toki vain parantanut potilaan oikeusturvaa?
Kysymyksessä on arvovaltakiista, jossa KHO on todellakin, kuten HS:n pääkirjoitus tänään ilakoi, näyttää EIT:lle "kaapin paikan". Kas, kun ei lyödä "luun kurkkuun".
MIksi oli niin tärkeää mollata EIT:n ratkaisua, joka on omiaan parantamaan potilaan oikeusturvaa?
KHO marssitti EIT:tä vastaan ja päätöksensä taakse koko mahtavan tuomarijoukkonsa. No, yli-insinöörineuvokset sentään jäivät vielä ikään kuin reserviin!
Kysymyksiä ja taas kysymyksiä!
Pitää vissiin kysyä siltä Arolaisen Teuvolta, "mikä on totuus". Sieltähän niitä vastauksia ja oikeita perusteluja tuntuu tulevan!
Blogijutussa viitatun Kuopion hallinto-oikeuden päätöksen (21.8.2012, taltio 12/0521/7) ratkaisuselosteen loppukaneetti kuuluu näin:
"A:n tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevan päätöksen oli tehnyt psykiatrisen sairaalan ylilääkäri hankittuaan lausunnon saman laitoksen toiselta lääkäriltä. Näin ollen pakkohoidon jatkamisen edellyttämän lääketieteellisen arvioinnin olivat tehneet kaksi lääkäriä samassa sairaalassa, jossa potilasta oli pidetty. Valittajat olivat tältä osin vedonneet edellä mainittuun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioon, koska tapauksessa pakkohoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut käytetty sairaalasta riippumatonta ulkopuolisen lääkärin mielipidettä. Hallinto-oikeus katsoi, että kyseessä on merkittävä puute tässä asiassa. Valituksenalainen päätös on näin ollen kumottava."
Kuopiossa siis pidettiin sanottua puutetta "merkittävänä". KHO sen sijaan halusi mitätöidä asian merkityksen maan rakoon! KHO katsoi, että sanottu puute ei ollutkaan mikään puute!
Olisiko nyt kuitenkin niin, että tässä on pohjimmiltaan kyse siitä, ettei EIT tiennyt (vaikka sille olisi se pitänyt kertoa), että hallinto-oikeuden kokoonpanoon kuuluu riippumaton psykiatri kun se päättää tahdosta riippumattomasta hoidosta? Eli olisiko asia yksinkertaisesti niin, että EIT kaipaama riippumaton lääkäri kaikesta huolimatta osallistui päätöksentekoon. EIT ei vain sitä näytä tienneen. Tuomio löytyy tästä osoitteesta:
http://hudoc.echr.coe.int/webservices/content/pdf/001-111938
Näissä organisaatioissa, joissa tulot riippuvat paikalla olevista on aina se vaara, että tärkeämpää on organisaation tulot, kuin joku muu seikka. Esim. ammatilliset oppilaitokset pitävät oppilainaan 20.9 laskentapäivänä oppilaita joita ei ole paikalla näkynyt. Valtionosuus annetaan tietyn laskentapäivän perusteella.
Näissäkin sairaaloissa on varmaan osassa tavoite saada tuloja keinolla millä hyvänsä. En nyt sano, että tässä olisi siitä kyse mutta vaikuttimet voivat olla monenlaisia.
Hallinnon jatkehan tuo oikeuslaitos tuntuu joskus olevan.
Tottakai Helingin Sanomat kehuu KHO:n päätöstä, koska Teuvo Arolainen on lehden entinen hallintoasioista kirjoittanut luottotoimittaja. Arolainen on KOH:ssa Hesarin "jatke". Yhteys mainitun lehden ja KHO:n tiedotuksen välillä on selvä!
Fredmanin hyvän pelkistyksen johdosta: Samaa pääpointtiahan joku yritti jo edellisen blogin kommenttien puolivälissä tuoda esiin.
Markku Fredmanille toteaisin, että minäkin ajattelin aluksi (kohta 12), että EIT ei olisi ollut tietoinen suomalaisesta järjestelmästä, jos valtion vastineessa ei olisi sitä kaikilta osin selostettu.
Mutta ratkaisun tekemiseen osallistunut suomalainen ad hoc -tuomari, professori Matti Mikkola on varmasti tiennyt, että hallinto-oikeuden kokoonpanoon kuuluu po. asioissa riippumaton psykiatri. Pidän outona, jollei Mikkola olisi kertonut asiaa muille ratkaisun tekemiseen osallistuneille EIT-tuomareille!
Se, että hallinto-oikeudessa on psykiatri, ei minusta poista sitä puutetta, josta EIT ja meillä Kuopion hallinto-oikeus em. päätöksessään toteavat. Ulkopuolista lausuntoa tarvittaisiin nimenomaan kaikkein kriittisimmässä vaiheessa eli siloin, kun sairaalassa tehdään päätös pakkohoidosta tai sen jatkamisesta.
Kuten sanoin, käytännössä tuppaa yleensä olemaan niin, että kun kerran ihminen on "saatu" pakkohoitoon (lukkojen taakse), niin ei se hallinto-oikeus sitä päätöstä hevin muuta, vaikka päätös alistetaankin oikeuden vahvistettavaksi.
Hallinto-oikeus ratkaisee asian yleensä vain papereiden perusteella, eikä se riippumaton psykiatri suorita enää siinä vaiheessa potilasta koskevia tutkimuksia.
Onko muuten kenenkään tiedossa ylipäätään tapauksia, joissa hallinto-oikeus olisi nimenomaan alistusmenettelyssä kumonnut lääkärin tekemän pakkohoidon jatkamista koskevan päätöksen? Epäilen, että tällaiset päätökset ovat aika harvinaisia. Eri asia on, että hallinto-oikeus saattaa hoitoon määrätyn valituksessa kumota päätöksen.
Alistus on yleensäkin keino, johon kannattaa suhtautua aika varauksellisesti. Se voi olla eräänlainen ansa, jolla hoidon tms. toimenpiteen kohteeksi joutuneelle saatetaan uskotella, että joo, "olkaa Te vain ihan rauhassa, tämä päätöshän joka tapauksessa vielä alistetaan oikeuden tutkittavaksi". Alistetaan kyllä, mutta ei se päätös juuri siitä muuksi yleensä muutu.
Skorpionilta hyvä huomio KHO:n viestintäpäällikön kytköksestä Hesariin! Ilmankos Hesari tänään niin reippaasti kehua retosteli KHO:n päätöstä, jolla EIT:lle näytettiin "kaapin paikka"!
Fredmanin kommentin asiassahan ei ole olennaista pelkästään se, että hallinto-oikeuden kokoonpanoon kuuluu psykiatri, vaan yhdessä tuon seikan kanssa se, että varsinaista hoidonjatkamispäätöstä eivät tee sairaalan lääkärit, vaan (automaattisesta alistuksesta) tuossa em. kokoonpanossa istuva hallinto-oikeus.
Anonyymi kirjoitti:
"...varsinaista hoidonjatkamispäätöstä eivät tee sairaalan lääkärit, vaan (automaattisesta alistuksesta) tuossa em. kokoonpanossa istuva hallinto-oikeus".
Kyllä sen "varsinaisen" päätöksen tekee nimenomaan lääkäri. Tuo päätös sitten alistetaan hallinto-oikeuden vahvistettavaksi.
Finlexistäkin löytyy vähällä vaivalla sellaisia jonkun kaipaamia jatkohoitoasioiden päätöksiä, joissa potilas on voittanut:
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/2012/201200818
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/2011/201102126
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/muut/2009/200902339
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/2006/200602969
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/2006/200601090
Tulee mieleen, että Kuopion hallinto-oikeus on päätöksessään 21.8.2012 tulkinnut EIT:n 3.7.2012päätöstä väärin (tai ainakin perustelut ovat väärät)ja nyt KHO rakensi kiireesti oikeustapauksen korjatakseen hallinto-oikeuksien mahdolliset myöhemmät tulkintavirheet EIT:n antaman tuomion johdosta. Tämä on tehty mahdollisimman arvovaltaisesti ja tehokkaasti. Minun mielestäni KHO:n perustelut ovat sinänsä kyllä loogisia ja pyrkivät tuomaan vahvasti esiin EIT:n ratkaisua vaivaavat puutteet. KHO:n selostuksen perusteella niitä näyttäisi olevan. KHO:n huoli on tietysti aiheellinen, jos EIT:n tuomio ei anna oikeutusta pakkohoitopotilaiden oikeusturvaa toteuttavalle systeemille Suomessa. Tästä syystä tapauksessa Y ei myöskään ole Y:n ääntä kuuluvilla, koska KHO ei ota riskiä siitä, että ratkaisun valittajan vaatimuksia koskevan osan esiin tuominen häiritsisi varsinaista hallinto-oikeuksille osoitetun sanoman selkeyttä (ja siihen sisältyvää vahvaa vaatimusta EIT tuomion ymmärtämisestä järjestelmäämme ymmärtämättömänä päätöksenä)
Itse katsoisin, että mielenterveysasian käsittelyssä etenemisjärjestys kyllä on ensisijassa ihmisen auttaminen tilanteessa, missä mielenterveyslain mukaisen pakkohoidon edellytyksenä oleva tila on todennettavissa. Seuraavaksi tulee vasta tarkastella sitä, kuinka mielivaltaisuuskysymys päätöksenteossa ratkeaa, puututaanko (tai onko puututtu) ihmisen vapausoikeuden käyttöön asianmukaisin perustein. Mielivaltaisen päätöksenteon arviointia (potilaan oikeusturvaa) voidaan kontrolloida jälkikäteen tehokkaasti, sikäli kun järjestelmä toteuttaa potilaan mahdollisuuksia ajaa asiaansa ja lainkäytössä pyritään varmistamaan ratkaisun tekemisen puolueettomuus ja aiantuntemus. Vahvan jäkikäteiskontrollin merkitys on myös siinä, että se estää mielivaltaisen päätöksenteon tilanteissa, joissa vasta arvioidaan pakkohoidon edellytyksiä. Järjestelmä ei saisi muodostua liian etupainotteiseksi, eikä sitä tulisi tulkita liian etupainotteisena potilaan oikeusturvakysymysten turvaamisen osalta, se ei olisi potilaan eikä toiminnan tehokkaan järjestämisen etu.
Eiköhän suomalainen järjestelmä ole aika hyvä, jos verrataan nyt esillä olevan Liettuan tasoon, joka siis näyttää menevän (Liuiza v. Liettua 31.7.2012) EIS:n minimitasovaatimuksen sisään. En voi kuin olla hyvilläni siitä, jos joskus saan mahdollisesti tarvitsemani pakkohoidon juuri Suomessa.
Kyllähän se niin Suomessa on, että DEMLA vie, muut vikisevät. Saatana.
Psykiatriseen pakkohoitoon määrätyt eivät suinkaan tehtaile valituksia hoitoonmääräämispäätöksistä ”omin päin”. Potilailla on tarvittaessa lain mukainen oikeus saada apua valituksen laatimisessa potilasasiamieheltä tai julkisesta oikeusaputoimistosta. Itse valituskirjelmälle ei ole asetettu tiukkoja muotovaatimuksia, joten se voi olla vapaamuotoinen, mutta perusteet valitukselle siinä tulisi esittää.
Seikat mihin Y:n valitus KHO:lle perustui jäävät valitettavasti pimentoon. Päätöksessä todetaan vain lyhyesti ”--Y on valituksessaan vaatinut, että hoitoonmääräämispäätös ja hallinto-oikeuden päätös kumotaan. Y pystyy huolehtimaan itsestään ja lääkityksestään”. Oletettavasti perusteluissa on viitattu ympäripyöreästi yksilönvapauksien loukkaamattomuuden periaatteeseen, henkilökohtaisen vapauden rajoittamiseen, itsemääräämisoikeuteen tms.
Pakkohoidon jatkamista koskevan päätöksen nojalla potilas voidaan määrätä riippumattomaan hoitoon hyvinkin pitkäksi ajaksi (päätöksen voimassaoloaika normaalisti 3 / 6 kk) ilman, että hänellä on mahdollisuutta itse kyseenalaistaa ulkopuoliselta asiantuntijalta ovatko edellytykset hoitoon määräämiseen tahdosta riippumatta edelleen olemassa. Hoitoon määräävä lääkäri ei ole velvollinen henkilökohtaisesti kuulemaan potilasta.
Valitusoikeuskin hallinto-oikeuteen oikeusturvakeinona on potilaan kannalta näennäinen, sillä valitusten käsittelyajat ko. elimessä ovat pitkät, jopa useita kuukausia. Mielenterveyden keskusliitto onkin ehdottanut, että käsittelyajalle olisi säädettävä aikaraja. Myös potilaan kuulemista ja suullisten käsittelyjen määrää tulisi lisätä.
Anonyymi kirjootti:
Finlexistäkin löytyy vähällä vaivalla sellaisia jonkun kaipaamia jatkohoitoasioiden päätöksiä, joissa potilas on voittanut:
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/2012/201200818
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/2011/201102126
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/muut/2009/200902339
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/2006/200602969
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/2006/200601090
Kyllä, mutta minä en toki kaivannut niitä päätöksiä, joissa potilas on voittanut valitettuaan itse pakkohoitopäätöksestä! Kaipasin sellaisia ratkaisuja, joissa hallinto-oikeus on alistusmenettelyssä jättänyt vahvistamatta lääkärin pakkohoitopäätöksen.
Edellä luetelluista päätöksistä ei yksikään taida olla sellainen.
Kantsisi ensin hiukka lukea ja perehtyä siihen, mitä kysytään, eikä lähteä esittämään sellaista asiaa, jota ei ole kysytty!
Anonyymi kirjootti ja aloitti vuodatuksensa näin:
"Tulee mieleen, että Kuopion hallinto-oikeus on päätöksessään 21.8.2012 tulkinnut EIT:n 3.7.2012päätöstä väärin (tai ainakin perustelut ovat väärät)ja nyt KHO rakensi kiireesti oikeustapauksen korjatakseen hallinto-oikeuksien mahdolliset myöhemmät tulkintavirheet EIT:n antaman tuomion johdosta."
Minulle tulee tästä mieleen, että millä tavalla muka Kuopion hallinto-oikeus olisi tulkinnut EIT:n ratkaisua 3.7.-12 väärin tai missä suhteessa kuopiolaisten perustelut olisivat "väärin"?
Anonyymi esittelee nyt kyllä ihan omia tulkintojaan.
Samainen anonyymi lopetti näin:
"En voi kuin olla hyvilläni siitä, jos joskus saan mahdollisesti tarvitsemani pakkohoidon juuri Suomessa".
Niin, kyllähän sitä toisinaan epäilee, ovatko kaikki tämänkään blogijutun kommentaattorit aivan "täyspäisiä" ajatuksineen!
Virolainen sanoi: "Kyllä, mutta minä en toki kaivannut niitä päätöksiä, joissa potilas on voittanut valitettuaan itse pakkohoitopäätöksestä! Kaipasin sellaisia ratkaisuja, joissa hallinto-oikeus on alistusmenettelyssä jättänyt vahvistamatta lääkärin pakkohoitopäätöksen."
Tavallaan hyvä kysymys, mutta sellaisia juttuja ei voi löytyä ainakaan KHO:n tasolta, koska tuollaisessa tilanteessa kukaan ei voi tuoda juttua KHO:een. Lääkäreille ei ole annettu valitusoikeutta.
Eräs (toinen) anonyymi kirjoitti:
"Pakkohoidon jatkamista koskevan päätöksen nojalla potilas voidaan määrätä riippumattomaan hoitoon hyvinkin pitkäksi ajaksi (päätöksen voimassaoloaika normaalisti 3 / 6 kk) ilman, että hänellä on mahdollisuutta itse kyseenalaistaa ulkopuoliselta asiantuntijalta ovatko edellytykset hoitoon määräämiseen tahdosta riippumatta edelleen olemassa. Hoitoon määräävä lääkäri ei ole velvollinen henkilökohtaisesti kuulemaan potilasta".
Tällä anonyymillä on järki tallella! EIT kiinnitti X:n tapauksessa 3.7. päätöksessään huomiota myös tähän suomalaista järjestelmää vaivaavaan selkeään epäkohtaan.
Sitkeän sorttinen anonyymi jatkaa kirjootteluaan näin:
"Virolainen sanoi: "Kyllä, mutta minä en toki kaivannut niitä päätöksiä, joissa potilas on voittanut valitettuaan itse pakkohoitopäätöksestä! Kaipasin sellaisia ratkaisuja, joissa hallinto-oikeus on alistusmenettelyssä jättänyt vahvistamatta lääkärin pakkohoitopäätöksen."
Tavallaan hyvä kysymys, mutta sellaisia juttuja ei voi löytyä ainakaan KHO:n tasolta, koska tuollaisessa tilanteessa kukaan ei voi tuoda juttua KHO:een. Lääkäreille ei ole annettu valitusoikeutta".
Voi, voi! Anonyymi ei ole vieläkään perehtynyt siihen, mitä minä alun perin kysyin! Minä en kysytkään KHO:n ("sellaisia") päätöksiä, vaan hallinto-oikeuksien ko. päätöksiä! Kyse on siis alueellisten hallinto-oikeuksien (esim. Helsingin hallinto-oikeus jne.) ko. päätöksistä. Niitäkin julkaistaan toki netissä, mutta ei tietenkään kaikkia.
No entäs sitten tämä:
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/2009/kuopion_hao20090607
Tuossa tapauksessa Kuopion hallinto-oikeus on todellakin jättänyt vahvistamatta sille alistetun päätkösen. Mutta HUOM Päätös on perustunut yksinomaan muodolliseen perusteeseen eli siihen, että lääkäri oli tehnyt sanotun päätöksen laissa säädetyn määräajan jälkeen! Toisin sanoen, hallinto-oikeus ei ole tutkinut asiallisesti sitä, olivatko pakkohoidon jatkamisen edellytykset olemassa. Hallinto-oikeus ja sen psykiatri eivät siis ole ottaneet lääketieteellistä kantaa ja arviota potilaan tilasta, koska sitä ei ole tarvinnut tässä tapauksessa tehdä.
Hallinto-oikeudet vievät päätöksiään Finlexiin harvakseltaan, ja silloinkin vain, jos niissä on jotain oikeudellisesti uutta ja merkittävää. Tapauskohtaisessa sairaudentilan ja siihen liittyvien seikkojen arvioinnissa ei yleensä liene ollut mitään sellaista, joka olisi antanut hallinto-oikeudelle aiheen Finlex-selosteeseen.
KHO on puhunut, pulinat pois.
Onhan se nyt täysin selvää, että tuollaiset "oikeusturvatakeet" eivät hyödytä kuin kveruloijia.
Lisäksi "oikeusturvatakeet" voivat myös kääntyä itseään vastaan, koska sairaudentunnoton potilas ei yksinkertaisesti ymmärrä omaa parastaan, vaan muutoksenhaulla pitkittää ja hankaloittaa paranemiseen tähtäävää hoitoprosessia.
Kaikkihan me tiedämme, että Suomessa mielenterveyshoito on ensiluokkaista jopa kansainvälisillä standardeilla mitattuna. Vai onko Virolaisella jotakin päinvastaista evidenssiä? Tässä kirjoittelussa ei toistaiseksi ole ollut havaittavissa kuin omien mielikuvien esittelyä, todistustaakan kääntämistä vastapuolelle sekä tarjotun näytön nonsaleeraamista olemattomin perustein.
Mutta missä Virolaisen näyttö väitteidensä tueksi luuraa?
Ja väittääkö Virolainen, että KHO:n korkeasti oppinut tuomarikunta on niin naiivia, ettei se ymmärrä tällaisia oikeussuoja-asioita ollenkaan? Miksi ylipäänsä valtion ja yksilön etu niin voimakkaasti erotetaan toisistaan tässä asiassa? Eivätkö ne käy yksi-yhteen? Eikö juuri valtion pidä valvoa mielisairaan etua, kun tämä ei itse siihen kykene?
Kiitos palautteesta, K:lla on ihmisoikeuskysymyksissä todellakin vielä ”järki tallella”. Emeritus kirjoitti ”Alistus on yleensäkin keino, johon kannattaa suhtautua aika varauksellisesti”. Allekirjoitan täysin!
Ohessa yksi käytännön esimerkki repressiivisen oikeussuojakeinon tehottomuudesta. Vapaudenriistoa alla olevassa tapauksessa kertyi yli kolme kuukautta!
Lähde: kantelu EOA:lle vapaudenriiston tuomioistuinkontrollin viivästymisestä mielenterveysasiassa (Dnro 1901/4/10)
Kantelija määrätään tahdonvastaiseen hoitoon 7.12.2007. Valitus tulee vireille Kuopion hallinto-oikeudessa 12.12.2007.
Hallinto-oikeuden lausuntopyyntö, jota on pyydetty 31.12.2007 mennessä on päivätty sairaalalle 17.12.2007. Lausunto vaadittuine asiakirjoineen palautunut hallinto-oikeuteen 27.12.2007.
Hallinto-oikeuden vastinepyyntö kantelijalle on päivätty 3.1.2008. Hän sai vaatimuksen tiedoksi 4.1.2008, ja vastinemääräaika päättyi 14.1.2008. Kantelija ei antanut vastinetta.
Hallinto-oikeus antaa 20.2.2008 välipäätöksen, jossa se määrää suullisen käsittelyn toimittamisesta 19.3.2008, ja kutsuu samalla asianosaiset ja päätöksen tehneen viranomaisen suulliseen käsittelyyn. Kantelijaa avustaneelle asianajajalle varattiin tilaisuus antaa vielä vastine ylilääkärin lausunnon johdosta viimeistään suullisessa käsittelyssä.
Kantelija peruutti valituksensa 19.3.2008 pidetyssä suullisessa käsittelyssä. Hän ilmoitti päässeensä pois sairaalahoidosta 16.3.2008. Lausunnon antaminen asiassa raukesi päiväyksellä 1.4.2008.
Keskustelu jatkuu vilkkaana ja hyvä niin!
Tosin tuossa edellä kiivasmielinen anonyymi kajautti, että "KHO on puhunut, pulinat pois"!
Noin sitä pitää, oikeusvaltiossa ja demokratiassa kun ollaan tai ollaan ainakin olevinamme!
Itse kannatan kuitenkin mieluummin iskulausetta "KHO on puhunut, pulina alkakoon"! Tuomioistuimia ja tuomioita saa ja pitääkin arvostella, vallankin jos niiden havaitaan toimivan lähinnä vain hallinnon jatkeena, kuten KHO näyttäisi tässä tapauksessa tehneen.
Tuolle pulinat arvovallallaan kieltämään haluavalle anonyymille toteisin, että minä en ole kyllä sanallakaan arvostellut tai arvioinut suomalaista mielenterveystyötä tai -hoitoa tai sen tasoa. Olen puhunut KHO:n ja EIT:n päätöksen valossa ainoastaan juuri ko. oikeusturvatakeista, joita anonyymi puolestaan tuntuu kovasti vähättelevän.
Hänestä mitään oikeusturvatakeita ei tarvita, vaan hullut passitettakoon oikopäätä ja mahdollisimman pitkäksi aikaa lukkojen taakse, ja pulinat pois!
Anonyymi paasaa jatkuvasti "sairaudentunnottomista"
potilaista, joita on suojeltava niin, ettei heillä ole mitään tarvetta minkäänlaisiin oikeusurvatakeisiin.
Onkohan anonyymi ajatellut koskaan, mitä hänen kaltaisille "pöljöydentunnottomille" tyypeille pitäisi oikein tehdä?
Pulinat pois anonyymi kirjoitti: ”Kaikkihan me tiedämme, että Suomessa mielenterveyshoito on ensiluokkaista jopa kansainvälisillä standardeilla mitattuna”.
Tässä keskustellaan ymmärtääkseni psykiatrisesta pakkohoidosta ihmisoikeuskysymyksenä. Anonyymi ei taida tietää, että väestöön suhteutettuna Suomessa on eniten pakkohoitoa Euroopassa. Tahdosta riippumattomaan hoitoon määrätään maassamme esimerkiksi kaksi kertaa useammin kuin naapurimaa Ruotsissa. Asiantuntijoiden mukaan syy tähän on psykiatriseen hoitoon pääsyn vaikeus. Avohoito kangertelee, jolloin ainoaksi ratkaisuksi huonoon kuntoon päässeelle potilaalle jää pakkohoito. Kuulostaako ”ensiluokkaiselta” mielenterveyshoidolta?
Pakkohoito on julkisen vallan käyttöä. Koska tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämisessä tehdään vahva interventio henkilön vapauteen ja itsemääräämisoikeuteen (mm. liikkumavapauden rajoittaminen, omaisuuden haltuunotto, henkilötarkastukset, yhteydenpidon rajoittaminen), on myös potilaan oikeusturvakeinojen oltava erityisiä, tasoltaan sellaisia, että niillä turvataan Suomen ratifioimien ihmisoikeussopimusten mukainen oikeusturva.
Hei.
Minulla on kompromissiehdotus, joka on mielestäni oikein hyvä.
Laitetaan KHO:n 21 tuomaria tahdonvastaiseen pakkohoitoon mielisairaalaan (ei kannata murehtia, psykiatriset perusteet kyllä löytyvät *) ja sovelletaan heidän pakkohoidossapitämisratkaisuihinsa tuota menettelyä jossa yhden ja saman sairaalan kaksi lääkäriä ratkaisevat saako sairaala pitää nämä potilaat, ilman mitään ulkopuolista mielipidettä.
Sen sijaan, kompromissin toisena osana, kaikki muut pakkohoitotapaukset kuin KHO:n jäseninä olleet pakkohoidettavat, ratkaistaan menettelyssä johon on hankittava myös ulkopuolisen lääkärin lausunto.
Olisi kiehtovaa nöhdä, kuinka pitkään näissä verrokkiryhmissä pakkohoidossapito jatkuu....
- - - - -
* jos henkilö ikänsä kaiken ratkoo alinomaisia riitakysymyksiä, paneutuu enemmän tai vähemmän pilkuntarkasti esoteerisiin semanttisiin kysymyksiin, osoittaa yksin tai kavereidensa kanssa taipumusta härskiyden tiivistymiseen, ja harjaantuu tulkitsemaan seikkoja kuin piru raamattua, niin tokihan ammattitaitoiset psykiatrit löytävät mielenterveyden epätasapainoisuuksilta vaikuttavia kummallisuuksia hänen ajattelustaan, aika todennäköisesti myös narsistisia oireita, sekä voivat päätellä että hän saattaa käydä vaaralliseksi kanssaihmistensä oikeusturvalle eli saattaa tehdä oikeusmurhia.
Emeritus kaipasi tietoa oikeustapauksista, joissa hallinto-oikeus ja sen asiantuntijapsykiatri olisivat alistusmenettelyllä kumonneet pakkohoitomääräyksen jatkamisen lääketieteellisin perustein. Jos tällaisia tapauksia löytyy, niin oletettavasti Itä-Suomen* hallinto-oikeuksien tuomiopiireihin kuuluvilta alueilta. Suomessa pakkotoimien määrässä on suuria alueellisia eroja eri sairaanhoitopiirien välillä. Syynä tähän ovat hallinnolliset ja organisatoriset seikat, ei sairastavuus.
* Eniten pakkohoitoon turvaudutaan Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Satakunnassa, Etelä-Karjalassa, Pohjois-Savossa, Etelä-Savossa, Itä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Kanta-Hämeessä. Vähiten puolestaan Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa (Stakes / THL:n raportti Psykiatrinen erikoissairaanhoito 2010).
Anonyymi kirjoitti: ”Laitetaan KHO:n 21 tuomaria tahdonvastaiseen pakkohoitoon mielisairaalaan”.
Keskustelu ketjussa on pyörinyt psykiatrisen pakkohoidon ympärillä, mutta tulevaisuudessa väestön ikääntyessä itsemääräämisoikeuden rajoitustoimenpiteiden ja vapaudenriiston kohteeksi joutuvat yhä enenevässä määrin myös muistisairaat vanhukset. Vanhustenhuollossahan pakon käyttämisen säännöspohja puuttuu kokonaan. Kehitysvammahuollossa pakkohoidon tuomioistuinkontrolli puuttuu kokonaan. Epäkohtia siis riittää!
Anonyymin heitto tuomareiden pakkohoidosta on kutkuttava, mutta kauhukuva voi hyvinkin aktualisoitua lähitulevaisuudessa, sillä joudutaanhan dementikkoja jo nyt ottamaan rajoittamistoimenpiteiden kohteeksi. Kuinkas silloin suu pannaan?
STT-US (22.10.2010) Mielisairas saa valtiolta 15 000€ korvauksia
Hieman aiheen vierestä... vaikuttaa myös siltä, että (pakko)hoitokulttuurin käytäntöjen lisäksi myös hoidon tulokset vaihtelevat alueittain. Näin psykoosipotilaita hoidetaan Lapissa: "Alkutilanteessa emme määrää potilaalle lääkitystä, vaan pyrimme kartoittamaan tilanteen ja tekemään hoitosuunnitelman, sanoo ylilääkäri Birgitta Alakare.
Tärkeää olisi estää sairauden kroonistuminen. Hyvällä hoidolla todettiin olevan vaikutusta, ja kahden vuoden seuranta-aikana vain 16 prosenttia jäi eläkkeelle hoidon alettua. "
Tavanomaisin hoitomenetelmin eläkkeelle voi jäädä jopa 60 prosenttia sairastuneista.
"Myös avohoidon merkitystä korostetaan. Perhe ja sosiaalinen verkosto pyritään saamaan tiiviisti mukaan tapaamisiin ja monesti tehdään kotikäyntejä".
http://www.lounaislappi.fi/uutiset/psykoosin-hoidossa-hyvia-tuloksia
Mikäli avohoidolla ja lääkkeiden käytön tarpeellisuutta tarkemmin harkitsemalla päästään parempiin hoitotuloksiin ja pienempään eläköitymiseen, olisiko nykyisen järjestelmän korjaaminen (mm. toisen mielipiteen kysyminen) todella kalliimpaa kuin nykykäytännön mahdollisesti aiheuttamien välillisten kustannusten (esim .eläkemenot, lääkekustannukset, uudet hoitojaksot) lisäys?
Korkein hallinto-oikeus ei itsekään taida pitää ollenkaan siitä että heidän ratkaisuistaan ryhdytään pulisemaan.
KHO:n päätösten lopustahan, suoraan päätöksen (enemmistön) perustelujen jälkeen, löytyy pulinakieltoa ilmaiseva käsky: "Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot."
Noudattamiskäsky on tarkoitettu olemaan pakottava siinäkin tapauksessa, että KHO:n perustelut ovat jotain juosten kustuja asiavirheellisiä pöhköyksiä.
Blogisti kirjoitti (kpl 22): "KHO on toiminut ylimpänä tuomioistuimena ikään kuin vain jonkinlaisena hallinnon ja hallintoviranomaisten jatkeena. Jokainen ymmärtänee, että tämä olisi oikeusvaltioksi itseään kutsuvassa maassa ja yhteiskunnassa kauhistuttava asia."
Blogisti on jälleen puuttunut tärkeään asiaan. Oma kokemukseni on, että tilanne Suomessa on kauhistuttava blogissa esitetyin tavoin. Verojuttujen osalta tilanne on tosin vaikuttaa paremmalta. Takamatka valtiota vastaan KHO:ssa on hallintoasioissa niin pitkä, että sitä on vaikea saavuttaa millään tavalla. Tämän asian nostaminen keskusteluun oli blogistilta äärimmäisen merkittävää. Mielenkiintoita olisi tietää, mikä on juristien yleinen kokemus, kun KHO:ssa käydään oikeutta valtiota vastaan.
Anonyymi kirjoitti:
- Korkein hallinto-oikeus ei itsekään taida pitää ollenkaan siitä että heidän ratkaisuistaan ryhdytään pulisemaan.KHO:n päätösten lopustahan, suoraan päätöksen (enemmistön) perustelujen jälkeen, löytyy pulinakieltoa ilmaiseva käsky: "Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot."
Tuo loppukaneetti (T.k.a.n.) tarkoittaa lähinnä vain sitä, että KHO:n (samoin kuin KKO:n) päätös on lopullinen eli siihen ei voi enää hakea muutosta valittamalla.
Olen muuten käsitellyt tätä(kin) asiaa eli tuota T.k.a.n. -loppukaneettia jo aiemmin erillisessä blogijutussa n:ro 239/31.3.2010.
Aikoinaan laissa oli kielletty rangaistuksen uhalla moittimasta tuomiota (OK 28:1), mutta tuo säännös on nyt kumottu, eikä sitä sen voimassa ollessakaan sovellettu enää pitkiin aikoihin.
Tuomioiden ja päätösten asiallinen kritisointi on ihan laillista puuhaa ja kuuluu demokratian ja sananvapauden perusolemuksiin.
Toki muiden valtiomahtien edustajien, kuten esimerkiksi ministereiden ja kansanedustajien, tulee olla ko. suhteessa pidättyväisiä, sillä he edustavat kahta muuta valtiomahtia (lainsäätäjää ja hallitusvaltaa), jolloin heidän puuttumistaan tuomioihin voitaisiin herkästi pitää painostuksena tai ainakin epäasiallisena käytöksenä lainsäätäjästä ja toimeenpanovallasta riippumattomien tuomioistuinten toimintaa kohtaan.
Viimeksi kirjoittaneelta anonyymiltä turha toivo! Suomen juristikunta on niin oikeistolainen ja vain omaan napaansa tuijottavia henkilöitä, ettei se lähde "miehissä" arvostelemaan tai edes pohdiskelemaan, mitä pitäisi tehdä, että valtion monopolia oikeusistuimissa voitaisi horjuttaa.
Kerran kysyin kymmeneltä asianajalta mielipidettä esitutkintalain muuttamiseen. vain yksi vastasi, vaikka asia koski asianajajajia itseään. Kun asianajajille ei kyselystä luvattu maksaa, kukaan ei ollut sentin vertaakaan asiasta kiinnostunut. Sellainen on suomalainen "juristikunta".
Jos väittäisin odottavani KHOsta neutraalia oikeudenkäyttöä, niin valehtelisin. Toista mieltä olevia mielipiteitä en muista lakimiehiltä juuri kuullleenikaan. Ehkä tradition lasti on liian raskas. Ratkaisu lienee vain yhdistäminen KKOeen. KKOta ei voitane moittia tasapuolisuuden puutteesta. Laatua voidaan aina pyrkiä parantamaan, mutta niinhän se pitää ollakin.
Kaiken tämän luettuani kysyn, missä se vika oikein on. KHO psykiatreineen tutkii päätöksen jatkohoidosta silloinkin, kun asianomainen ei itse ymmärrä tai osaa olla aktiivinen. Hän voi myös siellä esittää kaiken haluamansa vaatimustensa perusteluina ja vaatia suullista käsittelyä, jollaisia myös oikeasti pidetään. Ja jos tulos ei tyydytä, voi vielä valittaa KHO:een. Ruodittavana olevassa tapauksessa potilas näyttää olleen passiivinen hallinto-oikeudessa eikä KHO:ssakaan näytä reagoineen lääkäriltä tulleeseen vastineeseen.
Emme tiedä, mitä Y:n valituksessa KHO:lle on tarkemmin lausuttu ja miten vaatimusta hallinto-oikeuden päätöksen kumoamiseksi on perusteltu.
Jollei Y:n valituksessa ole erikseen kiinnitetty huomiota siihen, ettei hänelle ollut tilaisuutta esittää sairaalassa ennen jatkohoidosta päättämistä ulkopuolisen psykiatrin lausuntoa, niin on kyllä aika kummallista, miksi KHO on itse asiassa ottanut juuri tämän kysymyksen niin voimakkaasti viran puolesta esille!
Kaikkien yllätykseksi KHO onkin ottanut "maalitaulukseen" EIT:n ja sen 3.7. kokonaan eri asiassa antaman päätöksen ja sen perustelut! Ehkä KHO:n neuvokset ovat vetäneet tuosta EIT:n tuomiosta niin sanotusti "herneen nenäänsä", sillä olihan KHO itse käsitellyt X:n valotusta kaksi eri kerta ja hylännyt molemmilla kerroilla X:n valituksen. Silti EIT katsoi, että X oli joutunut mielivallan uhriksi!
Kysymyksessä on siis arvovaltakiista X:ää koskevassa asiassa KHO:n ja EIT:n kesken, jota KHO on halunnut käydä kokonaan eri asiassa eli Y:n asiassa!
Ilmeiseltä näyttää, että KHO on saanut tavallaan "mandaatin" tähän taistoon, jossa se ryntää täysistuntonsa voimalla EIT:n kimppuun, asianomaisilta suomalaisilta viranomaisilta ja kenties ao. ministeriöltä ja jopa maan hallitukselta. Tähän viittaa viestintäpäällikkö Teuvo Arolaisen lipsahdus Yle Uutiselle, jossa hän kertoo taustasyyn KHO:n päätökselle.
Tällainen toiminta hallinnon ja viranomaistoiminnan jatkeena ja sen toivomusten mukaisella tavalla ei ole totisesti mitenkään kaunista riippumattomaksi itseään kutsuvalta ylimmältä tuomioistuimelta!
Valittaja Y:n ja itse asian osalta joudutaan tietenkin EIT:n 3.7. antaman tuomion jälkeen kysymään, miksi se, että ulkopuolinen lääkäri saisi tutkia potilaan ennen pakkohoidon jatkamista, on niin vaikea paikka KHO:Lle, samoin kuin suomalaisille ao. viranomaisille, että se pitää ehdottomasti evätä, vaikka ko. asia ilmiselvästi olisi potilaan oikeusturvan mukainen?!
Tähän kysymykseen pääasiaan emme saa KHO:n pitkistä perusteluista minkäänlaista vastausta! Miksi emme saa? No, tietenkin siksi, että siihen ei ole olemassa mitään järkevää selitystä eikä perustetta!
Totta kai mainittu seikka ja lisäselvitys parantaisi potilaan oikeusturvaa, se on selvä asia. Miksi siis KHO haluaa tämän parannuksen varta vasten kieltää ja evätä? Tähän KHO ei vastaa, mutta vastaus tulee Arolaisen Teukalta ja on muutenkin selvä:
Siksi, että se mullistaisi nykyiset käytännöt ja aiheuttaisi valtiolle ja kunnille kenties melkoisia lisäkustannuksia.
MIksi KHO ei uskalla "kakaista" tätä ilmiselvää syytä sitten ulos perusteluissaan? Siksi, että että tuosta perustelulausumasta jokainen näkisi, että KHO ei todellisuudessa toimikaan niin kuin riippumattoman tuomioistuimen edellytetään toimivan, vaan ratkaisee yksilön perustavaa laatua olevia oikeussuojakysymyksiä puhtaasti sen mukaan, mikä on valtiovallalle tarkoituksenmukaisinta ja edullisinta!
Katsokaapa lääketieteen tiedukunnan opinto-opasata tai oppaita ja sieltä psykiatrian puolta. Sellaisilla opinnoilla sitten päätetään ihmisten asioista. Ja päälle otetaan psykoterapiajakso. Huh huh, ja Freudia päälle.
Tuomioistuimen asianmukaiseen prosessinjohtoon, nimenomaan informatiiviseen prosessinjohtoon, olisi toki kuulunut, että KHO olisi ennen päätöksentekoa informoinut valittaja Y:tä (käytännössä hänen asiamiestään) siitä, että oikeus tulee ratkaisussaan ottamaan kantaa EIT:n tuomiossa 3.7. esille ottamaan kysymykseen, ja varannut Y:lle tilaisuuden antaa oma lausuntonsa tämän kysymyksen johdosta.
Näin siis erityisesti siinä tapauksessa, että Y ei ollut valituksessaan itse vedonnut sanottuun EIT:n ratkaisuun. Tätä Y ei ole edes voinut tehdä, koska EIT:n tuomio on annettu vasta sen jälkeen, kun Y oli jo valittanut Kouvolan hallinto-oikeuden päätöksestä KHO:een!
Kun KHO ei informoinut mainitusta kysymyksestä Y:tä eikä varannut hänelle tilaisuutta lausunnon antamiseen, on KHO:n päätös tullut em. kysymyksen osalta Y:lle ja hänen asiamiehelleen yllätyksenä.
KHO:n menettelyssä on tapahtunut tämän puutteen johdosta oikeudenkäyntivirhe, joka on laadultaan vakava, sillä onhan kyse on asianosaisen kuulemisen laiminlyönnistä.
Y voi valittaa myös tällä perusteella EIT:lle.
Täydennys edelliseen kommenttiini.
Tuomioistuimella on toki jura novit curia -periaatteen nojalla valta soveltaa lakia viran puolesta.
Tämä ei kuitenkaan saa merkitä, että tuomioistuimen lainsoveltaminen tulee asianosaisille yllätyksenä, sillä asianosaisten on saatava tilaisuus lausua käsityksensä myös lainsoveltamista koskevista kysymyksistä.
Tämän varmistamiseksi eli siis kuulemisperiaatteen toteutumiseksi tuomarin/tuomioistuimen on käytettävä prosessinjohtovaltuuksiaan/kyselyoikeuttaan ja informoitava asianosaisia sellaisen oikeussäännöksen tai -periaatteen soveltamisesta, johon kumpikaan osapuoli ei ole käsittelyn kuluessa vedonnut sekä varattava asianosaisille tilaisuus lausunnon antamiseen po. säännöksen soveltamisesta.
Edellä mainitsemani KHO:n käsittelyssä tapahtuneen oikeudenkäyntivirheen perusteella Y voisi hakea KHO:n päätöksen poistamista ylimääräisen muutoksenhakukeinon eli kantelun avulla.
Mutta KHO:ssa ei taida olla esteettömiä jäseniä tutkimaan kantelua, kun päätös, josta kannellaan, on tehty KHO:n täysistunnossa!
Toki kantelu ei todennäköisesti johtaisi päätöksen poistamiseen - vaikka peruste siihen olisi olemassa - sillä eiväthän KHO ja KKO hevin poista tai pura omia päätöksiään.
Blogisti yhä uskoo, että Y:llä olisi ollut asiamies. Mutta eihän sellainen mistään ilmene.
Ehkäpä tämän vuoksi KHO otti kaikki jösenensä ratkaisemaan asiaa, kun tiesivät että hallitusta miellyttääkseen aikoivat tehdä prosessivirheen.
Sillä, oliko Y:llä asiamies vai ei, ei ole merkitystä. Jollei ollut, niin sitä suuremmalla syyllä KHO:n olisi tullut informoida häntä EIT:n tuomion vastaisesta laintulkinnan mahdollisuudesta! Tällöin Y olisi varmaankin hankkinut asiamiehen lausuessaan asiassa.
Tuskinpa KHO teki prosessivirheen tarkoituksellisesti. Kyse lienee pikemminkin siitä, ettei kuulemista edes hoksattu tarpeelliseksi, koska se ei ole luultavasti ollut KHO:ssa yleensäkään tällaisissa tapauksissa tapana. On ajateltu, että "jura novit curia" ja sillä siisti, mitä näitä enää kuulemaan!
KKO on taannottain lausunut yleisenä sääntönä että EIT:n kantaa on pidettävä oikeana sovelluksena EIS:n määräyksistä, jotka puolestaan ovat Suomessa velvoittavana lakina voimassa (ks. sopimuksen voimaanpanolaki) ja siis muun muassa KHO:n noudatettavia ("Kaikessa virkatoiminnassa lakia tarkoin noudatettava").
Kun KHO nyt lähti ehdoin tahdoin ja tarkoituksellissti kiistämään EIT:n kannan, ja ehdoin tahdoin eväsi ulkopuolisen lääkärin käyttämisen, niin mitä tästä pitäisi seurata laillisuusperiaatteen nojalla....
Tarkoituksellinen voimassa olevan lain rikkominen on tiettävästi rangaistavaa tahallisena virkavelvollisuuden rikkomisena tai peräti virka-aseman väärinkäyttönä.
Olisikohan niin että Oikeuskanslerin suora velvollisuus on nyt nostaa syyte 21 KHO:n tuomaria vastaan Valtakunnanoikeudessa.
Osoittaa toki tuomarilta tai tuomarijoukkiolta huomattavaa siviilirohkeutta lähteä ehdoin tahdoin rikkomaan voimassa olevaa lakia menettelystä. Huomattavaa rohkeutta joka on lähisukua hullunrohkeuden kanssa, niin kuin vanha kansa sanoo "on hullu tai tavattoman rohkea".
Oli miten oli, KHO:n prejudikaattia voinee siis oikeutetusti kutsua pimahdukseksi. Eikä kaukana ole että KHO:n tuomarit luettaisiin niin kusuttuun pimahtaneistoon.
Vaikuttaa hieman siltä, että KHO:n neuvokset, yhteensä siis 21 jäsentä, olisivat toimineet jonkinlaisen vainoharhaisen joukkopsykoosin vallassa. EIT on nähty pahana ja vihollisena, joka uhkaa oudoilla päätöksillään Suomen mainetta laillisuuden perikuvana (rule of law). Laillisuuden, jonka puolesta KHO:n edellinen pressa Pekka Hallberg on tunnetulla "taidollaan" ja tempuillaan taistellut.
Nykyisin Länsi-Euroopan maissa on muutoinkin alkanut olla muodikasta, kuten Hesarin pääkirjoituksessakin todetaan, mollata EIT:tä puuttumisesta jäsenmaiden "sisäisiiin" asioihin. Tapauksessa X v. Suomi oikeuden puheenjohtajana toimi kuitenkin brittituomari ja EIT:n presidentti ja kokoonpanoon kuului myös suomalainen tuomari.
Kun tässä itse pääasiassa oli kyse mielenterveyssyistä pakkohoitamisesta, niin kyllä tulee mieleen että eivätkö KHO:n neuvoksista ketkään tulleet ajatelleeksi riskiään heidän oman lasikaappinsa merkeissä.
KHO:n tuomarit ovat jo aika korkeassa iässä. Tämä johtuu tuomariylennysten niin kutsutusta senioriteettiperiaattesta jota myös seniliteettiperiaatteeksi sanotaan. Varmastikin ainakin jotkut heistä neuvoksista ovat jo lähivuosina mahdollisia muistisairauksien potijoita. Lisäksi aina on mahdollista että joidenkin nykyinen eksentrisyys kehittyy havaittavaksi seinähulluudeksi.
KHOn jäsenethän tekevät työtä jossa mieli joutuu vaikeiden ristiriitojen käsittelijäksi. Ja onhan se seniliteetti muutenkin lähellä, korkeasta biologisesta iästä johtuen.
Yritän sanoa, että samojen riskien todennäköisesti odottaessa monia heistä, olisi voinut päinvastoin kuvitella että iäkkäistä neuvoksista jotkut olisivat halunneet turvata ulkopuolisen lääkärinlausunnon vaatimisen pakkohoidon edellytykseksi. Ihan jo oman tulevan oikeusturvansa takia.
Mutta jos tosiaan on niin, että Y oli itse tehnyt valituksensa, valitus ei ollut sisältånyt mitään muuta kuin päätöksestä ilmenee ja Y ei enää ollut antanut vastinetta edes lääkärin selityksestä, vaan jäänyt passiiviseksi. Ja jos pitää paikkansa, ettei Y suoriudu päivittäisistä toiminnoistaan, olisiko emeritus lähtenyt kiireellisessä asiassa avaamaan hänen kanssaan jotain vaikeatajuista juridiikkaa?
Vm. anonyymin vuodatus henkii selvästi asennetta "jos ihminen on kerta hullu, niin on hullu, eivät hullut ymmärrä asioitaan, he ovat kaikki sairaudentunnottomia, ei heiltä itään kannata kysyä eikä heitä tarvitse kuulla, siitä vaan koppiin ja sillä siisti".
EIT on opettanut ja ojentanut aiemmin ainakin KKO:a ja mahdollisesti myös KHO:ta siitä, että valittajan tai asianosaisen kuuleminen jostakin uudesta seikasta, selvityksestä tai uuden säännöksen soveltamisesta, ei saa riippua siitä, mitä mieltä ao. tuomioistuin on kuulemisen tarpeellisuudesta, vaan tämän kysymyksen eli sen, käyttääkö ihminen hänelle varattua tilaisuutta kuulemiseen ja pitääkö hän sitä tarpeellisena, päättää ao. henkilö itse, jolloin henkilö voi kysyä asiaa avustajaltaan.
Mutta tästähän anonyymimme ei tietenkään tiedä eikä ymmärrä mitään.
Ehkä tuo kovin kärkkäästi tapauksen valittajaa eli Y:tä mollaava anonyymi on itse "talon" eli KHO:n sisältä, ja haluaa näin puolustella KHO:n päätöstä!
Hänhän on korostanut jo useammassa kommentissaan mm. sitä, että koska Y ei ollut antanut - ei ollut ymmärtänyt antaa (!) - vastaselitystään edes lääkärin vastineeseen. niin miten hän voisi ymmärtää lausua mitään jostakin "vaikeasta juridisesta kysymyksestä". Ei hän varmaankaan olisi ymmärtänyt kääntyä edes kenenkään lakimiehen puoleen, aprikoi anonyymi.
Samainen anonyymi ivailee myös sitä, että tuo Y oli tehnyt itse valituksensa KHO:lle. Tämä ei ilmene KHO:n päätöksestä, mutta niin vain tämä "tietorikas" anonyymimme ko. asian "jostakin" kummasta tietää! Tuon asian voi tietää vain KHO:ssa oleva ihminen.
Niin, ja ei kai kukaan lakimies nyt sentään niin "hullu" olisi, että lähtisi avustamaan tuota "hullua valittajaa"! Päättelee anonyymi loppukaneettinaan.
”Kyllä, mutta minä en toki kaivannut niitä päätöksiä, joissa potilas on voittanut valitettuaan itse pakkohoitopäätöksestä! Kaipasin sellaisia ratkaisuja, joissa hallinto-oikeus on alistusmenettelyssä jättänyt vahvistamatta lääkärin pakkohoitopäätöksen”.
Kriminaalipuolella on joitakin vanhoja juttuja (ajoilta, jolloin lausuntoja pyydettiin vielä TEO:lta). Tässä yksi oikeustapaus (KHO:2002:70), joissa puntaroidaan jatkohoidon määräämispäätöksen edellytyksiä lääketieteellisin perustein (rajanveto persoonallisuushäiriön ja mielisairauden välillä). KHO kumosi TEO:n päätöksen ja palautti asian takaisin ko. elimelle jatkokäsittelyä varten.
KHO:n tapaus v. 2002 ei myöskään ole alistustapaus! Se on hyvin erilainen muutenkin, koska ylilääkäri oli jo sitä mieltä, ettei edellytyksiä pakkohoitoon ollut olemassa.
STM:ssä asetettiin syksyllä 2010 työryhmä, jonka tehtävänä on valmistella säännökset sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta ja rajoittamisesta niin että ko. säännökset kootaan (jos suinkin mahdollista) samaan säädökseen. Työryhmän toimikausi päättyy noin kuukauden kuluttua (31.10.2012), jonka jälkeen saamme kuulla ehdotuksen. KHO:lta täydellinen ajoitus (jota en laittaisi sattuman piikkiin)!
Olisiko siis tilaustyö KHO:olla? - Olen nyt matkalla Tallinnaan. Lindalla vain 1,5 t ja oled Euroopas!
Emeritus kirjoitti: ”Se, että hallinto-oikeudessa on psykiatri, ei minusta poista sitä puutetta, josta EIT ja meillä Kuopion hallinto-oikeus em. päätöksessään toteavat. Ulkopuolista lausuntoa tarvittaisiin nimenomaan kaikkein kriittisimmässä vaiheessa eli siloin, kun sairaalassa tehdään päätös pakkohoidosta tai sen jatkamisesta”.
Aivan oikein! Mielenterveyslain järjestelmä antaa hoitoon määrätyille hyvät repressiiviset oikeussuojakeinot. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan itsemääräämisoikeus -työryhmän luonnosmuistiossa (19.1.2012) kiinnitetään aiheellisesti huomiota tarpeeseen tehostaa oikeusturvan preventiivisiä takeita (alistusmenettely hallinto-oikeudessa kestää vähintään yli kuukauden).
Oikeusturvakeinoista säädettäessä on otettava huomioon potilaan tai asiakkaan oikeusturvan tarpeet eri tilanteissa, esimerkiksi annettaessa kiireellistä tai pitkäaikaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Erityisesti kiireellistä sosiaali- tai terveydenhuoltoa annettaessa potilaalla tai asiakkaalla tulisi olla mahdollisuus vaatia hoitohenkilökunnalta häneen kohdistuvan rajoitustoimenpiteiden perusteiden uudelleenarviointia rajoitustoimenpiteiden aikana.
Tarkennus yllä olevaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan itsemääräämisoikeus -työryhmän toimikautta on pidennetty hiljattain; uusi toimikausi on näin ollen 1.8.2010 – 31.12.2013 (ks. täältä)
"--Itsemääräämisoikeustyöryhmän raportin piti alkuperäisen suunnitelman mukaan valmistua tämän vuoden lopussa. Aihe on kuitenkin osoittautunut niin vaikeaksi, että lisäaikaa tarvitaan. Esitykset lakimuutoksista on tarkoitus antaa eduskunnalle viimeistään vuoden 2013 aikana".
Ehkäpä täysistuntoa tarvittiin halutun ratkaisun puolesta puhuvien perusteiden etsimiseen. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen selaaminen voi olla aikaa vievää puuhaa - varsinkin, jos niistä pitää väkisin kaivaa ihmisoikeustuomioistuimen selvää kantaa vastaan puhuvia argumentteja.
Vaikka sinänsä en noista pakkohoitoasioista hirveästi tiedä niin olen kyllä vähän huomannut että ylimmissä tuomioistuimissa (KKO ja KHO) ei tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka muuttaisivat huomattavasti vakiintunutta viranomaismenettelyä josta tässäkin tapauksessa on perimmältään kyse. Viranomaisten laintulkintoja ja siten päätösten lopputuloksia tietysti joskus ylimmät tuomioistuimet muttavat huomattavastikin.
Jutussa X v. Suomi 3.7.2012 olen ollut ja edelleenkin olen lastentautien erikoislääkärin avustaja monissa käsittelyissä. Jutun perusrikollisuus on siinä, että hänen väitettiin tehneen mielipuolen teon eli olleen mielisairaana Tampereella 16.12.2000 ja ryöstänyt lapsen tämän äidin kanssa ja kuljettanut Jyväskylään.
Tosiasiassa lääkäri ei ollut Tampereella tuolloin vaan todistetusti Jyväskylässä eikä edes tiennyt Tampereen tapahtumista mitään ennenkuin keväällä 2001 kun hänet pidätettiin kotivastaanotoltaan ja vangittiin Tampereen käo:ssa syynä tuo väitetty/tekaistu lapsen ryöstäminen. Tosiasiassa lapsi tuli äitinsa kanssa luokseni Somerolle tuona päivänä. Heidät toi eräs teiskolainen mieshenkilö. Olin äidin avustaja hallinto-oikeuksissa vireillä olevissa jutuissa. Kun ei ole tekoa, ei sitä voi olla mielipuolen tekemänäkään. Mutta Suomessa voi. Monet jutut on julistettu salaisiksi, enkä siis voi kirjoittaa totuutta. Koko episodi on karmeata oikeudenloukkausta alusta loppuun saakka. Mielisairaalassa lääkäri oli menettää henkensä pakkolääkityksessä. Mielentilatutkimuksen tehnyt lääkäri on paljastunut huumaavien lääkkeiden väärinkäyttäjäksi ja kaupittelijaksi. Mitään vain ei ole tehty. Hän oli Vaasan hallinto-oikeuden asiantuntijajäsen eli tuomarin tehtävissä, josta sain hänelle hankittua potkut oikeusministeri Tuija Braxin päätöksellä. Hän teki minusta rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta. Kihlakunnansyyttäjä Heikki Lehto teki päätöksen 2.8.2012 asiana E12/5757 ettei esitutkintaa suoriteta.
Jali Raita, diplomi-insinööri
Somero
Markku Fredman osui nyt totaalisen harhaan kommentissaan.
Eihän psykiatrin kuuluminen jäsenenä hallinto-oikeuden kokoonpanoon voi mitenkään korvata sitä, että valittajalla ei ole ollut pakkohoitopäätöstä tehtäessä mahdollisuutta esittää haluamansa asiantuntijan lausuntoa asiassa.
Keneltä se on pois, jos tällainen mahdollisuus asianosaiselle annetaan?
Virolainen on tässä kohtaa aivan oikeassa. Kun juna on jo lähtenyt väärille raiteille, ei sitä sieltä hevin valitusvaiheessa enää pois saa.
Mitä tulee blogikirjoituksen otsikkoon, niin jo ajatus siitä, että asia olisi käsitelty 21 tuomarin täysistunnossa edes osaksikaan sen vuoksi, että "erilainen päätös olisi voinut mullistaa nykyiset hoitokäytännöt", on pöyristyttävä.
Jos lainmukainen päätös mullistaa hoitokäytännöt, eikö se ole pelkstään sen pahempi hoitokäytännöille?
Olen aina epäillyt, että hallinto-oikeudet kokevat roolinsa olevan vain vahvistaa ja siunata hallintoviranomaisten päätökset, sen sijaan että se tutkisi ja ratkaisisi kysymyksen niiden lainmukaisuudesta, kuten pitäisi olla. Sama näyttää koskevan myös KHO:ta.
En nyt ihan ymmärrä. Mikä KHO:n päätöksessä estää asianosaisia hankkimasta mitä hyvänsä lausuntoja asioissaan ja esittämästä niitä?
So what, anonyymi? Tuota ei ole kukaan edes väittänyt eikä sillä ole mitään tekemistä nyt puheena olevan asian kanssa!
Se, että KHO halusi viedä asian suoraan täysistuntoon, on outoa. Olisi ollut mahdollista, että presidentti olisi päättänyt siirtää asian käsittelyn normaalista kokoonpanosta eli viiden jäsenen jaostosta ns. jaostoplenumiin, johon kuuluu 7 jäsentä; puheenjohtajana ja kahdeksantena jäsenenä olisi silloin toiminut presidentti.
Mutta se, että presidentti Pekka Vihervuori päätti viedä asian suoraan plenumiin 21 jäsenen ratkaistavaksi, on outoa? Tarkoituksena ei liene ollut mikään muu, kuin "näyttämisen halu" EIT:lle ja tarkoitus tulla/mennä apuun valtiolle (ja sen myötä kunnille), joka ilmeisesti aikoo viedä EIT:n ratkaisun X:n asiassa suuren jaoston käsiteltäväksi.
Tilaustyön makua, sitä KHO:n päätöksessä on siis havaittavissa. Tarkoituksenmukaisuus ja valtion etu on sivuuttanut - jälleen kerran - laillisuuden ja yksityisen ihmisen oikeusturvan.
KHO:n päätöstä voidaan hyvillä perusteilla vaatia sekä purettavaksi ilmeisesti väärän lainsoveltamisen takia (koska on toimittu vastoin EIT:n ratkaisua ja siis ihmisoikeussopimusta) että poistamista menettelyvirheen perusteella (valittajaa ei kuultu, kun hänelle ei varattu tilaisuutta lausua mielipidettään KHO:n viran puolesta esille ottamasta lainsoveltamiskysymyksestä).
Mutta kuten sanottu, KHO:ssa ei löydy jäävitöntä kokoonpanoa käsittelemään purkua tai kanteluvaatimusta.
Pitikö sitä sittenkään vetää EIT:n päätöksen johdosta herne niin syvälle nenukkaan, että asia päätettiin viedä oikopäätä plenumiin! Olisi ollut syytä varautua siihen, että päätöstä vaaditaan purettavaksi tai poistettavaksi.
Anonyymille: Miksi potilas ei voisi esittää oman asiantuntijansa lausuntoa hoidon jatkamista koskevassa prosessissa? Se on täysin mahdollista ja hoitamassani tapauksessa hoito päättyi kun potilas nimesi hallinto-oikeudessa kuultavaksi "oman" psykiatrinsa. Juttu oli julkisuudessakin kun potilas sai korvauksen perusteettomasta vapaudenmenetyksestä. Ks. http://www.fredman-mansson.fi/fi/uutiset/186-valtio-tuomittiin-maksamaan-korvausta-perusteetoman-pakkohoidon-johdosta.
Tässä uudessa keskustelussa kait oleellista on se, kuuluuko päätöksentekoon automaattisesti lain nojalla ulkopuolinen psykiatri. Sellainen on alistus- ja valitusasioissa hallinto-oikeuden kokoonpanossa. Sen lisäksi potilas voi aina halutessaan nimetä todisteeksi esim. valitsemansa lääkärin lausunnon ja/tai nimetä tämän kuultavaksi hallinto-oikeudessa.
Anonyymi voi vastata omasta puolestaan Fredmanille. Itse toteaisin, että varmaankin vain hyvin pienellä osalla pakkohoitoon esitetyistä potilaista on käytettävissään Fredmanin kaltaista advokaattia tai ylipäätään lakimiestä! Harvalla heistä tuskin lienee käytännössä myöskään mahdollisuutta esittää itse "noin vain" ulkopuolisen psykiatrin lausuntoja asiasta.
Anonyymin toteamin tavoin pitäisin ihmisen oikeusturvan kannalta kyllä selvästi parempana vaihtoehtona EIT:n omaksumaa linjaa, jonka mukaan ulkopuolinen lausunto on tarpeellinen jo silloin, kun pakkohoitoa tai sen jatkamista esitetään.
Psykiatrin kuuluminen hallinto-oikeuden kokoonpanoon ei minua vakuuta; psykiatrejakin kun on niin monenlaisia ja -tasoisia. Alistusmenettely lienee useimmiten melko summaarista puuhaa, jossa asiaa tutkitaan usein vain päällisin puolin ja papereiden perusteella ja selvitetään lähinnä vain se, ovatko laissa mainitut muodolliset edellytykset (kuten esim. ao. määräajat) kunnossa. Valitusten pohjalta asiaa tutkittaneen paljon tarkemmin.
MIksi Fredman haluaa viedä asioita hallinto-oikeuteen, jos kerran ulkopuolisen psykiatrin käytöllä olisi jo alun perin mahdollista välttää koko halllnto-oikeusprosessi? Tällöin ihminen, joka ei todellisuudessa olekaan pakkohoidon tarpeessa, pääsisi "vapauteen" jo paljon aikaisemmin. No, asianajan leipä ehkä levenee, jos asioita on mahdollista viedä mahdollisimman paljon ja usein oikeuteen.
Kahden samassa sairaalassa työskentelevän lääkärin lausuntoon perustuva järjestelmä on pakkohoitoon esitettävän potilaan oikeusturvan kannalta riittämätön ja voi johtaa mielivaltaisiin päätöksiin.
Lähtökohtana täytyy muistaa, että pakkohoitoa koskevan päätöksen muuttuminen on jokseenkin harvinaista.
Tunne käytännön Ruotsissa, jossa olen löytänyt vain yhden tapauksen jossa potilas onnistui hankkimaan oman asianajajan. Hän pääsi vapaaksi. Ilman omaa asianajajaa oikeudellinen käsittely on vain kallis muodollisuus. Pakkolääkintä saadaan käyntiin ennen kuin oikeutta on edes käyty. Hallinto-oikeuden istuntoon tulee ”ulkopuolinen” psykiatrian eläkeläinen, joka vahvistaa ylilääkärin lausunnon.
Pahinta on, että potilaan olot sairaalassa vaikeutuvat heti kun hän tekee valituksen. Minulle annettiin tapaamiskielto kun tyttäreni (28) valitti pakkohoidostaan.
Suomessa ja Ruotsissa on rasitteena vain hiljattain purettu usko siihen, että psyykkisiä ongelmia hoidetaan mielisairaaloissa, joihin suljettiin kymmeniä tuhansia kansalaisia. Tämän ajan heijastumaa ovat pakkohoidot tänään.
EIT:n puutuminen on tarpeellista koska ulkopuolinen lääkärin ratkaisisi asian yksinkertaisesti ja halvalla. Pakkohoitopaikat ovat hyvin kalliitta. Usein jonpi kumpi lääkäreistä tyyytisi vapaaehtoiseen hoitoon.
Näin asiaa pohtii käytännön kokemusta omaava sosiaalipolitiikan dosentti. Juridiselta kannalta on tärkeintä, että Suomi nyt irrottautuu EIT:n päätöksistä vähän samaan tapaan kun puuhataan luopumista eurosta.
Kaikille, jotka yrittävät toipua KHO:n päätöksestä: Matti Pellonpään haastattelu ”Pienen ihmisen asialla”, tosin ajoilta, jolloin hän oli jättämässä tehtävänsä EIT:n tuomarina ja kaiketi vielä uskoi järjestelmään (?).
---
Tuomioistuinta ei huoleta päätöksiä seuraava, joskus äänekäskin kritiikki. Pellonpää kertoo, että suurempi uhkakuva on tilanne, jossa jokin merkittävä tekijä päättäisi olla noudattamatta ihmisoikeustuomioistuimen langettamia tuomioita.
– Silloin vaarassa olisi koko järjestelmän uskottavuus.
(LakimiesUutiset 18.5.2006)
Hyvä, tuo oli hyvä muistutus siitä, miten näiden korkeiden tuomareidenkin mielipiteet voivat muuttua!
"Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat." Tämä toteamus sopii myös Matti P-pään osoittamaan "kehitykseen".
Seppo Isotalo kirjoitti pakkolääkityksestä, joka ”saadaan käyntiin ennen kuin oikeutta on edes käyty”. Tämä on asia, joka on jäänyt tässä keskustelussa vähemmälle huomiolle. EIT:n tapauksessahan X v. Suomi otetaan kantaa myös pakkolääkitykseen (EIS 8 artikla) ja toimenpidettä koskevien oikeusturvatakeiden puuttumiseen:
Tahdosta riippumattomaan hoitoon määrääminen oli automaattisesti sisältänyt valtuudet lääkkeiden pakolla antamiseen. Päätöksenteko oli ollut yksin hoitavan lääkärin käsissä. Lääkäri oli voinut ryhtyä jopa varsin radikaaleihin toimenpiteisiin valittajan tahdosta riippumatta. Päätöksentekoon ei ollut liittynyt välitöntä lainkäytöllistä valvontaa. Valittaja ei ollut voinut saada tuomioistuimen päätöstä pakkolääkityksen lainmukaisuudesta tai oikeasuhtaisuudesta tai määräystä lääkityksen lopettamisesta
Miten ihmeessä potilas, joka on vahvasti lääkitty (käytännössä huumattu) kykenee ymmärtämään kantelukoneiston byrokratian ilman avustajaa?
Tiedä häntä miten tuon asian alkuvaiheet ovat KHO:ssa menneet, mutta KHO-laki sanoo joka tapauksessa istuntokokoonpanoista näin:
13 §
Korkeimman hallinto-oikeuden täysistuntoon osallistuvat presidentti ja virantoimituksessa olevat jäsenet.
Koko jaoston istunnossa käsiteltäväksi määrätyn asian ratkaisemiseen osallistuvat ne virantoimituksessa olevat jäsenet, jotka olivat määrättyinä jäseniksi kyseiselle jaostolle silloin, kun asia määrättiin käsiteltäväksi koko jaoston istunnossa. Jos tämän mukaisesti määräytyvässä ratkaisukokoonpanossa olisi vähemmän kuin seitsemän jäsentä, asia on siirrettävä käsiteltäväksi täysistunnossa.
Niinpä ei tiedetä, koska KHO:n päätöksessä ei mainita minkäänlaista perustetta sille, minkä vuoksi ja asia on määrätty käsiteltäväksi ylipäätään täysistunnossa ja miksi täysistunnossa eikä "koko jaoston istunnossa".
Todettakoon, että KKO:ssa asia, joka on "periaatteellisesti merkittävä tai "muuten laajakantoinen", voidaan määrätä käsiteltäväksi presidentin päätöksellä joko täysistunnossa tai vahvennetussa jaostossa, johon kuuluu 11 jäsentä.
KHOL on ko. suhteessa hieman torso, sillä siellä vahvennettuun jaostoon eli "koko jaoston istuntoon" kuuluu vain 7 jäsentä; vahvennettua jaostoa ei siis ole, mikä on puute.
Havaintojeni mukaan sen paremmin KKO kuin KHO:kaan eivät päätöksissään koskaan kerro, millä perusteella kokoonpano on juuri sen kokoinen kuin se kulloinkin on. Käytäntö näyttää hyvin vakiintuneelta.
"MIksi Fredman haluaa viedä asioita hallinto-oikeuteen, jos kerran ulkopuolisen psykiatrin käytöllä olisi jo alun perin mahdollista välttää koko halllnto-oikeusprosessi? Tällöin ihminen, joka ei todellisuudessa olekaan pakkohoidon tarpeessa, pääsisi 'vapauteen' jo paljon aikaisemmin. No, asianajan leipä ehkä levenee, jos asioita on mahdollista viedä mahdollisimman paljon ja usein oikeuteen."
Kylläpä blogisti nyt alittaa riman pahasti. Kuvitteletko tosiaan, että asianajaja on kuvioissa mukana silloin kun tarkkailulausuntoa kirjoitetaa? Kyllä nämä tapaukset tulevat asianajajalle tarjolle silloin kun päätös tarkkailun jälkeisestä hoidosta on tehty ja siitä pitää tehdä valitus. Itse en näitä juttuja hoida ja valitettavasti kovin harva asianajaja hoitaa. Tuo vahingonkorvausjuttuni koski vahingonkorvausta - en hoitanut pakkohoitovalitusta. Puhe "asianajajan leivästä" on taas tätä populimia jota en olisi uskonut blogistilta kuulevani. Voi kunpa tässä kaupungissa olisi joku pätevä asianajaja joka suostuisi tekemään oikeusapupalkkiota vastaan valituksia pakkohoitoasioissa. Minä en tiedä yhtään sellaista, vaikka suosituksia kysytään lähes päivittäin.
Selvyyden vuoksi: minä olen esittänyt aiemmissa kirjoituksissani vain kannanottoja Suomen oikeuden sisällöstä, en mielipiteitä oikeusturvan tasosta. Minä en halua viedä juttuja hallinto-oikeuteen, mutta jos joku haluaa, hän voi liittää valitukseen valitsemansa lääkärin lausunnon ja valituksen tutkii mm. hoitavasta sairaalasta riippumaton psykiatri hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenenä. Minusta tässä järjestelmässä saattaa olla paljon kehittämisenvaraa, mutta se onkin sitten jo mielipiteeni, joihin en enemmälti mene.
KHO:n siilipuolustusasemaan meno voinee johtua siitä, että olemme haastaneet entisen presidenttinsä Pekka Hallbergin käräjille käsillä olevaan juttukokonaisuuteen liittyvissä asioissa.
Jali Raita, diplomi-insinööri
Somero
Markku Fredman kirjoitti mm.:
"Kuvitteletko tosiaan, että asianajaja on kuvioissa mukana silloin kun tarkkailulausuntoa kirjoitetaan?"
Vastaus: En todellakaan kuvittele, mutta en ole tuollaista koskaan edes esittänyt!
Olen esittänyt vain, niin kuin EIT on tapauksessa X v. Suomi linjannut, että ulkopuolisen psykiatrin lausunto olsi hyvä olla ja pitäisikin EIT:n mukaan olla siinä vaiheessa, kun sairaalan lääkäri päättää pakkohoidon jatkosta. Olen ihmetellyt, miksi KHO ei halua millään sallia potilaan oikeusturvan kohentamisesta ko. osin, mutta syy siihen selvisi KHO:n tiedottajan lipsauttamasta lehdistölausunnosta.
Jos näin olisi kuten EIT on päättänyt, niin silloin, en vain kuvittele, vaan myös voin perustellusti sanoa, että mielivallan vaara on vähäisempi ja potilaan oikeusturva parempi kuin KHO:n hyväksymässä nykysysteemissä.
Jos EI:n linja "voittaisi", niin silloin oletettavasti pakkohoitopäätöksiä ei tehtäisi yhtä paljon kuin nykyisin ja myös valitukset hallinto-oikeuteen vähenisivät.
En ole siis tarkastellut asiaa kapea-alaisesti eli yksinomaan ta edes pääosin asianajajan työn kannalta, kuten advokaatti Fredman. Jos advokaatit eivät ehdi tai halua hoitaa näitä asioita, niin eikö sekin perustele sitä, että jotain apua ja turvaa potilaalle olisi hyvä saada jo ennen alistus- ja valitusvaihetta ja se turva on juuri ulkopuolisen lääkärin lausunto.
Jollei Fredman ole huomannut, että tämän blogin kirjoittaminen ei ole samanlaista hommaa kuin esimerkiksi valituskirjelmän laatiminen hovioikeudelle tai korkeimmalle oikeudelle ja että bloggareiden kielenkäyttö eroaa advokaattien muodollisen kunnioittavasta kielenkäytöstä viranomaisia ja tuomioistuimia kohtaan, niin sille en voi mitään, mutta nyt olisi jo aika tämäkin asia havaita.
Populistiksi moittiminen ei minua lainkaan huoleta. Advokaattien työ ja homma on tietenkin, kuten MF sanoo, "Suomen oikeuden sisällön eli voimassaolevan oikeuden selvittäminen ja setviminen, ei oikeuden kehittäminen.
Minä koen taas päätehtäväkseni blogijutuissa - toki kyse on vain harrastuksesta - oikeuden kehittämisen ja muuttamisen, mikä tietenkin edellyttää ensin voimassa olevien säännösten puutteiden ja erityisesti vallitsevien ja usein epäkohtia sisältävien käytäntöjen ja tuomioistuimien ja muiden viranomaisten virheiden paljastamista ja kritisoimista
Toivotaan nyt, ettei joku höyrypää innostu haastamaan tämän asian takia koko KHO:ta käräjille!
Jonkinlaisena yhteenvetona em. kirjoitusten johdosta voitanee todeta, että KHO:n tavoitteet näyttävät olevat samat kuin aikaisemmin tämänkin blogin keskustelussa käsitellyn Vakuutusoikeuden.
Eli tavoitteena ei suinkaan aina ole yksittäisen kansalaisen oikeusturvan toteutuminen, vaan pikemminkin yhteiskunnan etu.
Helsingin Sanomien Mielipide-osastolla (C6)19.9.keskustelu Vakuutusoikeuden menettelystä jatkuu.
Vakutusoikeustuomari Olli Olanterä kirjoittaa siitä, miksi korvausta hakeneiden asiakkaiden lääkärin tai lääkäreiden lausuntoihin ei aina voida nojata Vakuutusoikeuden tuomioissa.
Syinä siihen, ettei ulkopuolisien lääkäreiden lausuntoihin ei voida aina nojata, ja sen myötä epääviin päätöksiin Olanterä mainitsee sen, että etuuslaieissa edellytykset on säädetty täsmällisesti ja että yhdenvertaisuudesta tulee pitää kiinni.
Väitän kuitenkin, että etuuslaeissa korvausedellytyksiä ei ole säädetty lainkaan täsmällisesti, vaan päin vastoin peruste-edellytykset ovat usein etuuslaeissa säädetty niin väljästi ja niin tulkinnallisesti, että se mahdollistaa vain yhteiskunnan edun toteuttamisen sekä KHO:n että Vakuutusoikeuden toimesta oikeusturvaa hakevan potilaan oikeuden kustannuksella.
Alistus- ja muutoksenhakumahdollisuuksista: lain mukaan ne olisi käsiteltävä kiireellisenä, mutta käytännössä valituksen käsittelyaika hallinto-oikeudessa on keskimäärin yli kaksi kuukautta. Kiireellisyysvaatimus, jota laissa kauniisti korostetaan ei näin ollen täyty. On jopa dokumentoitu tapauksia, joissa pakkohoitoa koskevan valituksen käsittely on kestänyt pidempään kuin potilaan hoitoa koskeva jakso. Mikä merkitys tällaisella oikeusturvatakeella on potilaalle? Ei mitään!
Kaikki vissiin luottavat psykiatreihin kuin pässi suuriin sarviinsa. Sama koskee yleensäkin lääkärinlausuntoja. Ikävä kyllä ei ole parempaakaan auktoriteettitahoa, mutta kun lääkärinlausuntoja (etenkin psykiatrien) lausuntoja joutuu jatkuvasti lukemaan ja niiden perusteella jotain päättelemään, niin tulee miettineeksi, että "Herra, näidenkö käsiin minä sinut annan".
Skorpioni kirjoitti: "...tavoitteena ei suinkaan aina ole yksittäisen kansalaisen oikeusturvan toteutuminen, vaan pikemminkin yhteiskunnan etu." ja osui asian ytimeen.
Eikö sen pitäisi olla täsmälleen päinvastoin?
Olkaa jo vaiti! Kyllä KHO:n neuvokset ja presidentit tietävät, mikä on parasta yksilöiden edulle! Noille ressukoille, niinku pakkohoidikoillekin!
Täällä näyttää olevan vallalla käsitys, että vallanhaluiset psykiatrit haluavat teljetä psyykkisesti terveitä ihmisiä pakkohoitoon mielisairaalaan kuukausien ajaksi.
Totuus on just päinvastainen: ongelmana psykiatrisessa hoitojärjestelmässä on se, että sairaalahoitoa tarvitsevat ihmiset eivät läheskään aina pääse osastolle. Ja jos onnistuvat pääsemään, niin heidät heitetään osastolta ulos liian varhain.
Tavallista on, että potilas on edelleen psykoottinen kun hänet sairaalasta kotiutetaan.
Shrink-kallonkutistajan kalloon ei ole näköjään mahtunut, että nyt on keskusteltu yksinomaan tahdon vastaisesta psykiatrisesta pakkohoidosta, ei muusta.
Nytkin tahdosta riippumaton hoitopäätös muodostuu monen portaan kautta, kuten kait kaikki keskustelijat tietävätkin.
Psykiatrina näen, että potilaan oikeusturva toteutuu erinomaisesti tahdosta riippumattoman hoidon edellytysten selvittelyssä.
Lisää juristeriaa psykiatriaan, vai? Eikö teille juristeille mikään riitä...
Shrinkki taitaa olla nyt hieman pyörällä päästään. Kukaan ei ole vaatinut lisää juristeriaa, vaan on ihmetelty vain sitä, miksi KHO ei sallisi EIT:n edellyttämällä tavalla sairaalan ulkopuolisen psykiatrin lausunnon hankkimista.
Skorpioni kirjoitti: "...tavoitteena ei suinkaan aina ole yksittäisen kansalaisen oikeusturvan toteutuminen, vaan pikemminkin yhteiskunnan etu." ja osui asian ytimeen.
Eikö sen pitäisi olla täsmälleen päinvastoin?
---
Kyllä, mutta on myös ymmärrettävä, että ihmisoikeusajattelu, se että tuomioistuimet puolustaisivat yksilöitä valtioita vastaan on suhteellisen uusi meillä ja sen juurtuminen kestää, jopa sukupolvia! KHO:n ratkaisu (2012:75) vetää selkeästi valtiovallan puolta.
Mr Virolaiselle:
Pakkohoidon jatkamisen tarvetta ja edellytyksiä on nykykäytännössä tekemässä vähintään 3 psykiatria: 2 sairaalasta ja 1 HOsta.
Käytännössähän potilaan tilaa arvioidaan sairaalahoidon aikana jatkuvasti ja useamman toimijan voimin, koko hoitoprosessin ajan.
Lisääkö toimijoita tarvittaisiin?
Päin vastoin kuin monet täällä vaikuttavat luulevan, pakkohoito ja pakkolääkintä eivät ole psykiatrien mielestä mitenkään kivaa puuhaa. Olisi paljon hauskempaa hoitaa sairaudentuntoisia ja hoitomyöntyväisiä, kiitollisia potilaita.
Onko blogistin kantana, että järjestelmää pitäisi monimutkaistaa ja paisuttaa marssittamalla sairaalaan neljäs "riippumaton" psykiatri?
Mitähän tämä käytännössä voisi tarkoittaa?
Tulisiko tämä "riippumaton" psykiatri julkisesta terveydenhuollosta? Eli käytännössä saman laajan instituution, julkisen terveydenhuollon, piiristä? Mikähän tässä takaisi "riippumattomuuden" lisääntymisen?
Vai jostain "Riippumattomien ja Oikeudenmukaisten Ulkopuolisten Psykiatrien" mystisestä reservistä? Mikähän se voisi olla?
Juristin ei tietenkään tarvitse kantaa huolta siitä, miten asia käytännössä onnistuisi.
Alan tuntevana voin todeta: ei mitenkään. Psykiatripula on jo nyt valtaisa, ja edelleen paheneva. Resurssit tarvitaan potilaiden hoitamiseen, eikä paisuneen byrokratian vaatimusten täyttämiseen.
Mielestäni potilaan oikeusturva pakkohoitoasiassa toteutuu riittävän hyvin näin;
oikeasti raskaan psykiatrian ongelmat ovat aivan jossain muualla. Alihoidossa; ei ylihoidossa.
Jatka nyt blogisti tuosta: kuinka oikeudn olisi pitänyt menetellä? Tilata itse jostakin tuollainen lausunto, palauttaa asia sairaalaan, joka olisi hommannut jostain ulkopuolisen psykiatrin potilasta tutkimaan, vai kumota kerralla koko päätös, jolloin tämä olisi heti päässyt pois hoidosta?
”Psykiatrina näen, että potilaan oikeusturva toteutuu erinomaisesti tahdosta riippumattoman hoidon edellytysten selvittelyssä”.
Yhdessä yllä olevassa kommentissa tuli jo todettua, että pakkohoidon määrässä ja laadussa eri sairaanhoitopiirien välillä on suuria eroja johtuen muun muassa hoitokulttuurista, ei sinänsä sairastavuudesta.
Jos psykiatri-kommentoija tulee alueelta, missä psykiatrisen pakkohoitopotilaan oikeusturva toteutuu ”erinomaisesti” niin käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että tahdosta riippumattoman hoidon piirissä on hyvin vähän asiakkaita, koska ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin on satsattu ja avohoito, jonka kehittäminen nähdään jatkuvana prosessina toimii. Erilaisiin mielivaltaisiin voimatoimiin (eristäminen, leposide, tahdonvastainen injektio, kiinnipito, omaisuuden haltuunotto, yhteydenpidon kieltäminen) ryhdytään vain ääritapauksissa, sillä akuutin psykoottisen ja väkivaltaisen potilaan kohtaamiselle on kehitetty vaihtoehtoisia toimintamalleja.
Potilaan itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan ja hänelle suodaan aina mahdollisuus vaikuttaa hoitoaan koskeviin päätöksiin. Vuorovaikutus potilaan ja hoitohenkilökunnan välillä on itsestäänselvyys. Velvoitetta kuulla potilasta on laajennettu niin, että hoitoon määräämispäätöksen tekevä lääkäri kuulee potilasta henkilökohtaisesti ennen päätöksentekoa, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta. Potilaalle annetaan myös mahdollisuus käyttää hoitotahosta riippumattoman henkilön apua.
Mahdollisissa hoitoon ja kohteluun liittyvissä ongelmatilanteissa potilaan tekemiä huomautuksia, valituksia ja kanteluita ei pidetä ”osana sairautta”, vaan niihin suhtaudutaan asian vaatimalla vakavuudella, ilman ennakkoasenteita. Tuomiopiirin hallinto-oikeuteen pakkohoitoa koskevia valituksia tulee tietenkin hyvin vähän, mutta ne harvatkin alistus- ja valitusasiat käsitellään viipymättä (asetettu aikaraja).
Kuulostaako tutulta?
Ainakin voi todeta, että KHO:ssa ei päde "Fiat justitia, et pereat mundus" -maksiimi.
Pikemminkin sovelletaan "säilyköön viranomaisen hyväksi ja helpoksi havaitsema hallintokäytäntö, vaikka se nyt teoriassa jonkun oikeuksia muka pikku-pikku-pikkuisen supistaisi" -oppia.
Shrinkin ym. kommenteista näkyy, miten vastahakoiset asenteet psykiatreilla ja yleensä viranomaisilla saattavat olla ja myös ovat, kun on kyse vapauden riiston kohteeksi joutuneen potilaan oikeuksista! Mitään käytäntöjä ei haluta muuttaa, ei sitten piirun vertaa.
Ilmeisesti KHO:n tiedottaja osui aivan oikeaan paljastaessaan, että KHO:n päätös perustui tosiasiallisesti siihen, että hoitokäytäntöjen muutokset aiheuttaisivat "suuria mullistuksia", joita viranomaiset eivät halua.
Ei ole minun asiani kertoa, miten EIT:n edellyttämä muutos tulisi käytännössä toteuttaa. Kaipa siinä taas pitäisi perustaa työryhmä poikineen, jotta jotain muutosta saataisiin aikaan! Selevässä asiassa!
Mutta muutoksia tarvitaan ja ne ovat välttämättömiä, kuten sekä EIT Suomen valtiolle antamassaan langettavassa tuomiossaan että Eurooppalainen kidutuksen vastainen toimikunta ovat Suomelle huomauttaneet.
Psykiatrien ja viranomaisten tulisi ymmärtää, että pakkohoitoon määrääminen ei ole suinkaan vain hoitotoimenpide, vaan samalla vapauden riistoa merkitsevä hallintopäätös. Vapaudenriisto on niin vakava toimenpide, että se on oikeutettua vain, jos on ensin harkittu lievempiä toimenpiteitä ja niitä on pidetty riittämättöminä turvamaan yksityisiä ja julkisia etuja jotka edellyttävät henkilön vapauden riistämistä.
Pakkohoitoon määrääminen on vapauden riistoa, joka verrattavissa vankeudessa tapahtuvaan vapauden riistoon. Rikoksesta epäillyn vangitsemiseen ei riitä, että poliisitutkija esittää vangitsemista ja poliisi-tutkinnanjohtaja päättää siitä! Epäillyllä on oikeus avustajaan.
Miksi siis mielisairaalan pakkohoitopotilas, jonka vapauden riistoa esitetään jatkettavaksi, ei saisi turvautua sellaisen psykiatrin lausuntoon, joka on riippumaton mielisairaalasta, jossa potilasta vastoin tahtoaan pidetään? Kun potilas ei aina ymmärrä tuollaisen objektiivisen lausunnon merkitystä, on lausuntomenettely syytä säätää pakolliseksi.
KHO:n tiedottajalle tulisi myöntää valtion tiedonjulkistamispalkinto! Hänhän paljasti asian oikean karvan eli KHO:n päätöksen todelliset syyt.
Ehkä vastaisuudessakin olisi syytä rimpauttaa Arolaisen Teuvolle ja kysyä, mihin ihmeessää KHO on oikein päätöksensä perustanut, kun perusteluista ei ota selvää Erkkikään!
Jos tahdosta riippumattomaan hoitoon määrätyn potilaan oikeusturva toteutuu ”erinomaisesti” kuten eräs kommentoija asian ilmaisin, niin miksi EOA, CPT-komitea, YK yms. valvontaviranomaiset joutuvat toistuvasti nostamaan esille itsemääräämisoikeuden rajoitustoimenpiteiden kohteena olevien oikeudet ja kaltoin kohtelun?
TtM Lauri Kuosmasen väitöskirjassa "Personal Liberty in Psychiatric Care - towards Service User Involvement" (Henkilökohtainen vapaus psykiatrisessa hoidossa - kohti palvelujen käyttäjien osallisuutta) silmiin pisti kaksi asiaa: a) potilaille jäi traumaattisia kokemuksia pakkohoidosta, ja b) psykiatristen potilaiden kantelut johtavat muita terveydenhuollon kanteluita harvemmin seuraamuksiin. Miksi?
Harmi, että se riippumatonkin psykiatri olisi psykiatri.
Olisikohan jossain vaiheessa syytä saada kliinisen psykologian osaaja asiaa arvioimaan Freudilaisen hömppätieteen sijaan.
”Pakkohoitoon määrääminen on vapauden riistoa, joka verrattavissa vankeudessa tapahtuvaan vapauden riistoon”.
Aiheettomasti pidätetyllä ja vangitulla on oikeus saada korvaus vapaudenmenetyksestä valtion varoista. Keskimääräinen kärsimyskorvaus vapaudenmenetysvuorokaudelta lienee nykyään jotain 120 euroa? Tapauksessa X v. Suomi valittaja sai korvauksia vain 10 000 EUR!
No, saihan X ko. tapauksessa sairaalassa myös sitä psykiatrien kovasti kehuskelemaa korkeatasoista "hoitoa". Toisaalta tutkintavankikin saa vankilassa täyden ylläpidon ja sairaanhoidon palvelut.
Se korkeatasoinen "hoito" ei ole potilaalle suinkaan ilmaista vaan hoitopäivä saattaa maksaa YLE:n uutisen mukaan jopa 70 euroa (poliklinikkamaksu).
Jos asiat ovat mallillaan, psykiatrithan voisivat kirjoitella ajoittain toisilleen tätä tahdosta riippumatonta täysihoitoa. Kannattaa edes maistaa omaa lääkettä, ennenkuin antaa siitä pitkälle meneviä lausuntoja.
Emeritus: "Ei ole minun asiani kertoa, miten EIT:n edellyttämä muutos tulisi käytännössä toteuttaa. Kaipa siinä taas pitäisi perustaa työryhmä poikineen, jotta jotain muutosta saataisiin aikaan! Selevässä asiassa!"
Mutta entäs niissä ilmeisen lukuisissa asioissa, jotka tämän yhden jutun jälkeenkin on oikeusasteissa ratkaistava olemassa olevan lain pohjalta?
Monet kommentit viittaavat siihen, että "tietämys" Suomen sairaalapsykiatrian nykytilasta perustuu elokuvan "yksi lensi yli käenpesän" katsomiseen.
Todellisuudessa sairaalasta heitetään potilaat yleensä pihalle ennenaikaisesti, koska ylipaikkojen ylipaikatkin ovat täynnä. Tiedettäneen yleisesti raju sairaalapaikkojen alasajo 80- ja 90 -luvuilla.
Mitähän sairaudentunnottomalle, maaniselle, aggressiiviselle ja hoidosta kieltäytyvälle umpipsykoottiselle potilaalle pitäisi tehdä? Viedä kotio ja jutella nätisti vai?
Tällainen potilas tarvitsee nopeasti avun ja hoidon. Usein oireet lievittyvät tehokkaalla hoidolla jo muutamassa päivässä tai viikossa. Ilman pakkohoitoa seuraukset ovat tämmöisissä tapauksissa potilaalle ja/tai ympäristölle kohtalokkaita.
Täällä paistaa kommenteista pelko, asenteellisuus ja asiantuntemattomuus.
Harvinaisen kovakalloinen kallonkutistaja, tämä Shrink!
Hän puhuu hoitoon määrätyn tarkkailusta, vaikka EIT:n tapauksessa ja KHO:n tapauksessa on kyse aivan eri asiasta eli sairaalan otetun potilaan hoidon tahdon vastaisesta jatkamisesta. Suomessa ihminen voidaan määrä tällaiseen pakkohoitoon ilman, että hänellä on mahdollisuutta saada hoidon jatkamisen tarpeellisuudesta ulkopuolisen lääkärin lausuntoa ja ilman, että hän voisi sanotun 6 kuukauden aikana itse pyytää määräyksen edellytysten tarkistamista ja hoidon lopettamista.
Kannattaa palauttaa vielä mieleen, mitä EIT totesi 3.7. Suomen tilanteesta:
- Säännös ei ollut ongelmallinen saatavuuden ja ennakoitavuuden kannalta. Lain tuli kuitenkin lisäksi olla oikeusvaltion periaatteen kanssa yhteensopiva. Siten vapaudenriistojen kohdalta lain tuli tarjota yksilölle tietyssä määrin suojaa viranomaisten mielivaltaisia puuttumisia vastaan. Jos vapaudenriistosta päätti hallintoviranomainen, yksilöllä tuli olla oikeus saada päätöksen lainmukaisuus tutkituksi tuomioistuimessa. Tältä kannalta ensimmäinen, oikeusturvakeskuksen tekemä päätös ei ollut ongelmallinen. Tilanne oli toinen vapaudenriiston jatkamisesta sittemmin tehtyjen päätösten kohdalta. Päätökset oli tehnyt mielisairaan ylilääkäri hankittuaan lausunnon saman laitoksen toiselta lääkäriltä. Niin ollen pakkohoidon jatkamisen edellyttämän lääketieteellisen arvioinnin tekivät Suomessa kaksi lääkäriä samassa mielisairaalassa, jossa potilasta pidettiin. Siten potilailla ei ollut mahdollisuutta vedota hyväkseen toiseen riippumattomaan psykiatriseen mielipiteeseen. Sellainen mahdollisuus oli kuitenkin tärkeä tae mahdollista päätöksenteon mielivaltaa vastaan pakkohoitoa jatkettaessa. EIT viittasi eurooppalaisen kidutuksen ym. vastaisen toimikunnan suositukseen, jonka mukaan pakkohoidon jatkamisen säännöllisin väliajoin tapahtuvaan tutkintaan tuli ottaa mukaan myös psykiatrinen mielipide, joka oli riippumaton siitä laitoksesta, jossa potilasta pidettiin. Tämä vaatimus koski kaikkia mielenterveyslain 8 §:ssä mainittuja edellytyksiä. Edelleen EIT totesi, että pakkohoidon jatkamisen tarpeellisuuden tutkintaa toimitettiin Suomessa 6 kuukauden väliajoin. Ottamatta kantaa siihen, voitiinko 6 kuukauden väliaikaa pitää kohtuullisena, EIT kiinnitti huomiota siihen, että mielenterveyslain 17 §:n 2 kohdan mukaan, sellaiseen tutkintaan ryhdyttiin viranomaisaloitteesta. Mielisairaalassa pidetyllä potilaalla ei näyttänyt olevan minkäänlaista mahdollisuutta aloittaa menettelyä, jolla voitaisiin tutkia, olivatko pakkohoidon edellytykset vielä olemassa. EIT oli oikeuskäytännössään pitänyt tuon kaltaista järjestelyä puutteellisena. Tätä puutetta pahensi käsillä olevassa tapauksessa se, että psykiatrisen potilaan hoitomääräyksen ymmärrettiin käsittävän myös automaattisen luvan hoitaa potilasta jopa vastoin hänen tahtoaan. Näissä oloissa EIT katsoi, että kansallisella lailla määrätty menettely ei ollut tarjonnut riittäviä takeita mielivaltaa vastaan. Siten EIS 5 artiklan 1 kohtaa oli rikottu pakkohoidon jatkamisen kohdalta.
Jos se ei olekaan aito kallonkutistaja vaan vale sellainen?
Mene ja tiedä, mutta tieto, että näitä vallanhimostaan juopuneita viranomaista, joille jo pelkkä ajatus erittäin haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksien vahvistamisesta herättää voimakkaan vastustusreaktion (defenssi ”jotain uutta kohtaan”) on olemassa, on aika huolestuttavaa. Suomeen tarvittaisiin jokin kansallinen valvontaelin, jonka tehtävänä olisi säännöllisesti ja systemaattisesti valvoa kaikkia laitoksia, joissa järjestetään tahdosta riippumatonta hoitoa. En pitäisi huonona ideana sitäkään, että pakkohoidosta päättäisi länsieurooppalaiseen tapaan lääkäreiden sijasta tuomioistuin (vrt. lapsen huoltajuus). Psykiatria, kaikella kunnioituksella, on kaikkea muuta kuin eksakti tiede. Tämän todisti jo tapaus Anders Behring Breivik , jonka mielentilasta asiantuntijat saivat tehtyä kaksi toistensa kanssa ristiriitaista lausuntoa.
Off topic: Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) tuloksellisuustarkastuskertomukset 194/2009: Mielenterveyspalveluja ohjaava lainsäädännön toimivuus -raportin kannanotto: (ks. täältä)
-Mielenterveyslain päivittäminen vastaamaan nykytilannetta ei ole riittävä vaan laki pitää kirjoittaa kokonaan uudelleen.
Hyvä että täällä voivat keskustella psykiatrit, asianajajat ym. eri alojen asiantuntijat.
Yhteiskunnan ongelmat saisivat lisävauhtia jos aito ja oikea tahtotila uskallettaisiin tuoda omalla nimellä, ja ennen kaikkea omassa ammattiasemassa, esiin.
Meillä Suomessa on vieläkin niin julmettu herrapelko ja poikkeavuuden pelko että monet umpiselvät vääryydet jäävät vuosikausiksi korjaamatta kun (muodollisesti) "oikeassa asemassa" oleva taho ei ota siihen kantaa. Yleisön osastojen epätoivoiset huutelut sivuutetaan olankohautuksin.
Nykyisin tuomioistuin päättää jo pakkohoitopäätöksestä, kun päätös siitä on alistettava hallinto-oikeuden vahvistettavaksi.
Mutta idea on hyvä. Mielenterveyslakia tulisi muuttaa niin, että hallinto-oikeus aina tekisi päätöksen pakkohoidosta viimestään neljän päivän kuluttua siitä, kun lääkäri ehdottaa potilasta tahdosta riippumattomaan hoitoon (vrt. vangitsemispäätös rikosasiassa). Lääkärin ehdotus olisi käsiteltävä siis kiirellisesti ja käsittely olisi aina suullinen, jossa lääkäriä kuultaisiin henkilökohtaisesti oikeudessa, kuten potilastakin, jos se olisi hänen tilansa puolesta mahdollista. Potilaan edustajana/avustajana voisi toimia jonkinlainen julkinen potilasasiamies, ellei potilas itse ole antanut toimeksiantoa jollekin lakimiehelle.
Potilaan jatkohoitoa koskien menettely olisi sellainen, että vähintään kahden viikon välein potilaalla olisi oikeus saattaa pakkohoidon jatkamisen edellytykset hallinto-oikeuden tutkittavaksi suullisessa käsittelyssä. Tällöin aina olisi pakollista hankkia viran puolesta riippumattoman lääkärin lausunto sairaalan ulkopuoliselta taholta.
Hallinto-oikeuden päätöksestä ei saisi valittaa KHO:een, kuten ei rikosasiassakaan epäillyllä ole valitusmahdollisuutta vangitsemispäätöksen suhteen. Kantelu on tietenkin aina käytettävissä oleva keino päätöksen purkamiseksi.
Lisäksi tahdosta riippumattoman hoidon osalta olisi hyvä olla viranomaisaloitteinen tuomioistuinkäsittely ainakin kolmen kuukauden välein hoidon alkamisesta. Se voisi olla menettelyltään kevyempi, vain kirjallinen käsittely.
Tämä vaatisi lain muutosta. Blogistin arvostelema KHO:n ratkaisu saattaa kuitenkin olla myös perusteltukin. EIT:n kanta ei vaikuta ihan selvältä ja johdonmukaiselta Suomea koskien. Toki Suomen hallituksen olisi jo tullut aiemmin reagoida mielenterveyslain muuttamisella, kun se sai kidutuksen vastaiselta komitealta suosituksia asiassa.
Kiireelliseen sijoitukseen ja huostaanottoon sama systeemi kiitos.
Nyt yksi sosiaalityöntekijä voi päättää kiireellisestä sijoituksesta 30 päiväksi, ilman minkäänlaista kontrollia. Vangitsemisasiankin saa kahden viikon jälkeen uuteen käsittelyyn, mutta lapsen saa "vangita" kuukaudeksi.
Kannattaa muistaa, että lapsen huostaanotto on hallinnollinen vapaudenriisto, eli sama kuin vangitseminen. Sitä eivät sossut ymmärrä, kun tekevät vain hyvää. Tai jättävät tekemättä.
Anu Suomela
Jatkossa varmaan saadaan ihmisoikeustuomioistuimesta selkeä kanta siihen, mikä merkitys hallinto-oikeuden psykiatrilla on hoidon jatkamisen laillisuudelle.
Shrink itse huomaa, että hänen kallonkutistajana kirjoittamansa kommentit ovat jo itsessään ristiriitaiset? "Psykiatripula on jo nyt valtaisa, ja edelleen paheneva." "Mielestäni potilaan oikeusturva pakkohoitoasiassa toteutuu riittävän hyvin näin;"
Olisiko ulkopuolisen ammattilaisen arviosta seurauksena tosiaan se jonka Shrinkin kirjoituksesta voi ymmärtää, että pakkohoitopotilaat vapautuisivat? Jos näin on, sehän kuvaa jo itsessään, että Shrink epäilee perusteita, joilla pakkohoitopäätökset tehdään. Yleensä jos millä tahansa alalla ratkaisu on selvä, kaksi toisistaan riippumatonta ammattilaista päätyvät samanlaiseen päätökseen. Ihmisoikeuksien kannalta on välttämätöntä, että tämä koskee myös heitä koskevia ratkaisuja. Ei vapaudenriisto ja pakkokeinot voi olla intuition varassa, vaan niiden on perustuttava oikeaan arvioon joka pystytään tekemään useamman ammattilaisen toimesta.
Ihmisen mieli on monimutkainen, eikä ole yksiselitteisiä näkökulmia sen käsittelyyn. Kuitenkin ihmisarvo ja vapaus ovat molemmat yhteiskuntamme tärkeimpiä arvoja. Ei vapauden riisto voi olla yhden henkilön mielivallan varassa, vaan kun olemme yhdessä sopineet, meidän on mentävä ihmisoikeussopimusten mukaan, vaikka kaikkia Shrinkin kaltaisia byrokraatteja se ei miellytä.
Ei turhaa byrokratiaa ole se, että viranomainen oli se sitten lääkäri- tai psykiatri- byrokraatti tai hallinto-oikeus joutuu suurennuslasin alle ratkaisuineen. Turhaa byrokratiaa on se, että tämä byrokraatti ei näe, että hänkin voi olla erehtyväinen ja erehdykset johtavat mielivaltaan. Tässä se mielivalta johtaa ihmisoikeuksien polkemiseen.
AA, OTL Markku Fredman ja tutijatohtori Juha Lavapuro Turusta ovat tänään kirjoitaneet KHO:n ja EIT:n päätöksiin liittyen HS:n mielpidesivulla otsikolla "Ihmisoikeduet eivät ole minkään maan sisäinen asia".
Siinä sanotaan muun ohella, että EIT:n päätös perustuu mahdollisesti "virheelliseen tietoon."
Kuten olen jo blogissani ja useissa kommenttipuheenvuoroisa todennut, en usko, että tästä on kyse. Kyse on siitä, että EIT asettaa potilaan oiketurvan kohdalla riman paljon korkeammalle kuin KHO, joka puolestaan pitää silmällä - v aikkei perusteluissa tätä rohjeta sanoakaan - julkisen vallan intressejä ja hallinnon tarkoituksenmjukaisuutta. OIkeusturva saa siis väistyä tarkoituksenmukaisuuden tieltä.
Teksi mieli jatkaa keskustelua, mutta katsotaan nyt.
Kuuluukohan tällainen asia Ihmisoikeuskeskuksen toimivaltaan?
Ne ovat näet, nämä erilaiset keskukset, institiuutit sun muut elimet, kuten myös tuomioistuimet, hyvin tarkkkoja toimivallastaan ja siitä, etteivät ne vain puutu asioihin, jotka eivät nillle nimenomaan kuulu.
Joku tuomari tai ao. virkamies voi hyvin saada orkut pelkästään siitä, jos hän kekkaa jonkin perusteen, jolla saa torjutttua asian käsiteltäväksi ottamisen esim. jonkin prosessinedellytyksen puuttumisen tai vastaavan muoseikan nojalla.
Näin kirjoittavat tutkijat
”EIT näyttää virheellisesti katsoneen, että aloitevalta asiassa olisi vain viranomaisella. Hallinto-oikeuden lääkärijäsenestä, sen paremmin kuin valitusmahdollisuudesta, ei ole mainintaa tuomiossa.”
He tukevat siis KHO:n kantaa, että Suomen nykyinen pakkohoito täyttää ihmisoikeussopimuksen vaatimukset.
EIT on ensi kerran käsitellyt pakkohoidon perusteita sellaisina kun ne ovat Ruotsissa ja Suomessa. Tuomio on kiitettävän perusteellinen. EIT ottaa aina kantaa yksityiseen tapaukseen, tällä kertaa naispuolisen lastenlääkärin pakkohoitoon. Kokoonpanon suomalaisena tuomarina oli Matti Mikkola, joka on työoikeuden professori Helsingin yliopistossa. Ratkaisu oli yksimielinen. Aika rohkeata HeSan kirjoittajilta väittää, että Mikkola ei tuntenut Suomen lakia.
Oman kokemukseni perusteella EIT on tässä iskeytynyt juuri oikeisiin pakkoihin. Niin Suomessa kuin Ruotsissakin päätöksen tekoon osallistuu hoitavan lääkärin lisäksi ulkopuolinen psykiatri. Tämä ei kuitenkaan ole suinkaan potilaan itsensä valitsema. Tämän asiantuntijan asema on todella hankala. Hän kohtaa saman lääkärin kerta toisensa jälkeen.
Mitä tulee potilaan mahdollisuuteen tehdä aloite - on siitä Ruotsissa aivan tuore esimerkki. Sture Bergwall pyysi päästä toiseen vankimielisairaalaan kun välit olivat tulehtuneet. Ne murhat joiden sovittamiseksi hänet oli suljettu sairaalaan olivatkin terapiassa keksittyjä kuvitelmia. Asia ei päässyt edes hallinto-oikeuden käsittelyyn. Siitä määräsi yksin sairaalan johto.
Kyllä, EIT:n tapauksessa X v. Suomi 3.7. oikeuden kokoonpanossa istui suomalainen tuomari Matti Mikkol, kuten olen blogissani kertonut. Hän varmasti tuntee suomalaisen lainsäädännön ja oikeuskäytännön.
Lisäksi on huomattava, kuten olen myös kertonut, että valituksesta pyydettiin ja varmaankin myös saatiin Suomen hallituksen vastine, jossa on luultavasti niin ikään kerrottu, mikä on asetelma Suomen laissa ja millainen on käytäntö; siihen valtiolla oli ainakin erinomaisen hyvä tilaisuus.
Se, että asiananajat ja tuomarit hiukka vierastavat näitä Suomen ad hoc-tuomareita EIT:ssa, johtunee lähinnä tyypillisestä reviiriajattelusta.
Advokaatit ja tuomarit, jotka ovat tai ainakin kuvittelevat olevansa ihmisoikeuksien "todellisia" asiantuntijoita, eivät katso hyvällä sitä, että Suomi valitsee tuomareiksi EIT:hen joitakin "ihme syyttäjiä" ja "ihme professoreita". Lähdetään siitä, että ihmisoikeustuomarin tehtävä "kuuluu" automaattisesti ainoastaan tuomareille ja/tai asianajajille
Eikös tämän Ihmisoikeuskeskuksen pääjohtajaksi valittu alkuvuodesta joku ulkomailla toiminut (suomalainen) naisjuristi. Sen koommin koko keskuksesta ei ole kuulunut yhtikäs mittään! Taittaa olla vähän samanlaista puuhaa kuin lapsiasianvaltuutetun hommakin - lapsellista!
hmisoikeuskeskus on julkaissut toimintasuunnitelmansa vuosille 2012-13. Sen mukaan keskuksen tehtävänä on ensimmäisen vuoden aikana "keskuksen tunnetuksi tekeminen". No, tässä puuhassa keskus ei ole tähän mennessä tehnyt kai vielä mitään.
Huomiota herättää mm. se, että kertomuksen mukaan keskukselle on nimitetty viime vuoden joulukuussa johtaja, mutta tässä yhteydessä tai muuallakaan kertomuksessa ei mainita tämän päällykäisen nimeä. Kovasti on läpinäkyvää toimintaa!
sunnuntaina,joulukuuta 09.12.2012
Anonyymi kirjoittaa: Eikö olisi jo aika parantaa potilaan oikeusturvaa
heti alkuajoista lähtien,kun potilas
tulee psyk.sairaalaan?
Ehdotan,että joka osastolla olisi potilaita varten TUKIHENKILÖ,joka olisi potilaiden kanssa lääkärin vastaanotto tilanteessa sekä jatkossa
hoidossa. Vähentyisivät lääkärin kirjoittamat valkoiset valheet ja potilaan oikeusturva olisi taattu jo heti kättelyssä.Hyvä olisi,jos epäselvissä tapauksissa voisi saada ulkopuolisen psykiatrin lausunnon potilaasta.Yleensä potilas heti pakkolääkitään,niin hänen on mahdotonta pitää omia puoliaan ja oikeusturvaa. Voiko pakkolääkityksestä kieltäytyä,jos potilas on ns. ok? Käytetään mieluimmin alkuun psykoterapiaa ja keskustellaan potilaan kanssa rauhallisesti.Ei lukitut ovet paranna ihmistä. Jos potilas joutuu eristukseen on hänellä oltava vettä janoon. Ja huomioitava,jos hän koputtaa apua,eikä hoitajien ajateltava,että riehuu. Vain äärimmäisessä tapauksessa mentävä tähän,että potilas sinne laitetaan.
Lähetä kommentti