1. Kysymys siitä, kuka johtaa esitutkintaa ja tulisiko tutkinnan johto siirtää poliisilta syyttäjälle, uhkaa muodostua kohta ikuisuusasiaksi. Tässä blogissa kysymys on noussut esille jo niin monta kertaa, ettei siihen tekisi oikein mieli enää palata. Mutta ei auta, sillä kun kysymys nousee julkisuudessa aina vain uudelleen esillr, niin pakkohan siihen on jälleen tarttua.
2. Tutkijan velvollisuuksiin kuuluu seurata oma alansa kehitystä, ottaa osaa keskusteluun ja esittää punnittuja mielipiteitä sekä pyrkiä vaikuttamaan niin, että asiat tulisivat paremmalle tolalle. Useimmille oikeustieteilijöille näyttää toki riittävän oikeusnormien oppikirjamainen esittely ja systematisointi, omia ratkaisusuosituksia ei haluta tai rohjeta juuri esittää ja oikeuden muuttamisen tavoite on yleensä täysin poissuljettu asia. Meikäläinen taas on koko uransa aikana asettanut yhdeksi keskeiseksi päämääräksi juuri oikeuden muuttamisen lainsäädännössä ja lainkäytössä ja siinä tarkoituksessa olemassa olevien epäkohtien esiin nostamisen ja asioiden kriittisen tarkastelun.
3. Tuloksiakin on vähin erin tullut, mutta kuten tiedämme, oikeuden myllyt jauhavat hitaasti ja lainsäätäjän myllyt vielä hitaammin. Kukaan ei voi yksin muuttaa oikeutta, mutta sitkeällä työllä, joka saattaa kenties tuntua joskus jopa jankutukselta, korjausta edellyttäviä epäkohtia voidaan saattaa päättäjien tietoon ja sitä myöten lainsäätäjän toimenpiteitä varten. Samalla tavalla aktiivinen ja kriittinen tutkija voi yrittää vaikuttaa voimassa olevan oikeuden puitteissa laintulkinnan ja tuomioistuinkäytännön muuttamiseen.
4. Tämän esipuheen jälkeen alussa mainitun ongelman kimppuun. En ryhdy kertaamaan tässä koko historiaa, vaan viittaan yleisesti blogikirjoitukseen numero 548/26.2.2012 "Esitutkinnan johtaminen puhuttaa jälleen", Siinä on aika kattava paketti siitä, mitä asiassa on aiemmin tapahtunut ja millaisia ehdotuksia on viime aikoina asiassa tehty.
5. Nykyiseen käytäntöön, jossa siis poliisi johtaa esitutkintaa eikä syyttäjälle ole annettu tutkinnassa edes asianosaisen statusta, siirryttiin virallisesti eli laissa vuonna 1997, kun haluttiin turvata syyteharkinnan itsenäisyys ja riippumattomuus. Lainvalmistelu oli toki lähtenyt Ruotsin mallin mukaan siitä, että esitutkinnan johto siirtyy, vähäisempiä rikoksia lukuun ottamatta, syyttäjälle heti, kun jotakuta on syytä epäillä rikoksesta, jolloin syyttäjä vastaisi muun muassa tarvittavien pakkokeinojen käytöstä. Ratkaisevan puheenvuoron poliisivetoisen mallin puolesta käytti 90-luvulla oikeuskansleri Jorma S.Aalto, joka oli hoidellut muiden tehtäviensä ohella sivutöinään myös ylimmän syyttäjäviranomaisen hommia. Aallon viitoittamalla linjalla ovat sitten jatkaneet tiukasti valtakunnansyyttäjät Matti Kuusimäki ja Matti Nissinen.
6. Parivaljakko Kuusimäki-Nissinen ei ole antanut kannastaan tuumakaan periksi. Tämä on outoa myös sikäli, että syyttäjien ammattitaidon kehittäminen edellytäisi toki uusien haasteiden ja tehtävien uskomista syyttäjille. Jonkinlaisena laihana korvikkeena kaksikko on lanseerannut esitutkintayhteistyön nimellä kulkevan mallin, jonka mukaan syyttäjä voi seurata esitutkintaa ja tarvittaessa lausua siitä poliisille mielipiteensä. Kuten olen eri yhteyksissä todennut, tämä yhteistyö toimii lähinnä vain paperilla; kentällä ja tositoimissa se yskii pahemman kerran. Paljon puhetta, vähän villoja!
7. Paljon mainostettu esitutkintayhteistyö on ollut lainsäädäntötasolla ollut löperöllä pohjalla. Nykyisin voimassa olevasta laista normit ovat puuttuneet lähes kokonaan, tai jos niitä on annettu, ne ovat luonteeltaan pelkästään toteavia ja sallivia. Toisin sanoen syyttäjät ovat voineet puuhailla esitutkinnassa jotakin - jos nyt ylipäätään ovat saaneet siihen poliisilta luvan - mutta vain "voineet", sillä minkäänlaista velvollisuutta heillä ei ole siihen ollut. Poliisilla ei vastaavasti ole ollut velvollisutta edistää sanottua yhteistyötä konkreettisella tasolla, vaan se on voinut pitää syyttäjän aika lailla pimennossa koko tutkinnan ajan. Käytännössä "yhteistyö" on ollut usein siinä, että poliisi on ilmoittanut syyttäjälle luettelon tietyistä tutkintaan otetuista rikoksista. Siinä kaikki, mihinkään muuhun laki ei ole poliisia ja syyttäjää velvoittanut.
8. Vuoden 2014 alussa viimein ja vihdoin voimaan tulevan uuden esitutkintalain (ETL, 805/2011) mukaan esitutkintaa johtaa edelleen poliisi, eli mikään ei tule tässä suhteessa muuttumaan. Esitutkintayhteistyöstä on lakiin otettu oma lukunsa eli ETL 5 luku. Mutta jo se, että mainittu luku käsittää ainoastaan kolme (3) pykälää, kertoo siitä, että yhteistyötä ei ole edelleenkään ollut tarkoitus säännellä lähimainkaan kattavasti. Olen käsitellyt näitä säännöksiä edellä mainittussa blogijutussa 548/26.2.2012 kohdissa 19-24. Totesin, että myös uudet yhteistyötä koskevat säännökset ovat luonteeltaan toteavia, sallivia ja sangen väljiä, eivät velvoittavia tai pakottavia, eli ne jättävät soveltajilleen, poliisille ja syyttäjälle edelleen täyden harkintavallan. Tämän vuoksi on käsittämätöntä, että Matti Nissinen äityy verkkokolumnissaan ylistämään mainittuja säännöksiä sanomalla, että ne ovat "käänteentekeviä".
9. Eduskunnan perustuslakivaliokunta, jossa kuultiin tällä kerralla muitakin kuin vain valtiosääntöoppineita, totesi mainitun epäkohdan eli esitutkintayhteistyötä säätelevein pykälien väljyyden ja epätäsmällisyyden (PeVL 66/2010 vp - HE 222/2010 vp). Perustuslakivaliokunta lausui toivomuksenaan, että esitutkintayhteistyötä koskevista säännöksistä tehtäisiin velvoittavampia ja täsmällisempiä. Mutta koska esitutkintapaketti annettiin - kuten yleensä aina muulloinkin tällaisissa tapauksissa taktisista syistä tehdään - vasta viime tingassa eli varsin lähellä valtiopäivien päättymistä ennen vaaleja, ei tarvittavien muutosten tekeminen pakettiin ollut enää mahdollista, vaan uudistus runnotiin läpi summanmutikassa sellaisenaan.
10. Viime aikoina rintamalinjoissa on ollut havaittavissa selvää liikehdintää, jossa on otettu kantaa syyttäjävetoisen esitutkinnan puolesta. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo totesi Advokaatti-lehden haastattelussa (1/2012 s.16), että vaativissa asioissa myös rikosten rikosten esitutkinnan johdon siirtäminen olisi tarpeen. Koskelo perusteli ehdotustaan näin:
- Syyttäjä kuitenkin vastaa siitä, millaisena juttu menee tuomioistuimeen. Syyttäjän vahvempi osuus jo tutkintavaiheessa olisi paikallaan. Asia oli esillä viimeksi, kun lainsäädäntöön tehtiin esitutkinta- ja pakkokeinouudistus. Pitäydyttiin kuitenkin siinä, että tutkinnan aikaista yhteistyötä syyttäjän ja poliisin välillä pitäisi kehittää. Korkein oikeus esitti lakivaliokunnalle epäilyksensä siitä, ettei tämä jo kauan puheena ollut keino riitä.
11. Tämän jälkeen edettiin nokkimisjärjestyksessä. Kun KKO:n presidentti oli puhunut ensin, rohkeni myös oikeuskansleri ottaa asiaan kantaa. MTV3:lle 22.2. antamassaan lausunnossaan oikeuskansleri Jaakko Jonkka totesi, että vaativissa oikeusjutuissa tulisi siirtyä kansainväliseen malliin, jossa syyttäjä johtaa esitutkintaa. Jonkan mielestä tällä keinolla oikeusprosessit nopeutuisivat ja viranomaisten yhteistyö tehostuisi. Jonkan mukaan syyttäjä voisi ottaa johtopaikan esimerkiksi talous- ja ympäristörikoksissa. Jonkan mukaan viime vuosina poliisin ja syyttäjien välinen yhteistyö on tiivistynyt, mutta käytännössä hommat hoitaa poliisi, syyttäjä osallistuu palaveriin tai pariin. Jonkka viittaa muun muassa Viroon, jossa syyttäjä on esitutkinnan johtaja heti siitä saakka, kun henkilöä aletaan epäillä rikoksesta. Esitutkinnan johtajana syyttäjä neuvoo poliiseja todisteiden hankinnassa ja kävelee tutkinnan jälkeen asiakirjat kainalossaan oikeuteen.
12. Oikeusministeri Henriksson taisi myös jossakin välissä olla samaa mieltä. Mutta parin päivän kuluttua TV1 kertoi valtakunnansyyttäjän ehdottoman kielteisen kannan: Esitutkinta on ja pysyy poliisin johdossa. Matti Nissinen halusi torjua kaikki ehdotukset esitutkinnan vetovastuun siirtämisestä poliisilta syyttäjälle. Nissinen on käsitellyt teemaa myös VKSV:n sivuilla julkaistussa verkkokolumnissaan. Siinäkin Nissinen ilmoittaa suhtautuvansa nihkeästi syyttäjän esitutkinnanjohtajuuteen. Nissinen hehkuttaa esitutkintayhteistyön ihanuutta, yhteistyön käytännön kurjuuden hän sen sjaan sivuuttaa. Nissinen väittää kolumnissaan, että vuonna 2014 voimaan tuleva uusi ETL korjaisi esitutkintayhteistyön nykyiset puutteet, koska uusi laki säätää mainitusta yhteistyöstä "velvoittavasti." Mutta kuten jo totesin, mainittu väite ei pidä paikkaansa.
13. Nissinen joutui kuitenkin toteamaan, että suhtautuminen syyttäjän tutkinnanjohtajuuteen jakaa myös syyttäjäkuntaa. Keväällä julkaistusta Syyttäjäyhdistyksen suorittamasta kyselystä ilmenee, että enää noin puolet kyselyyn vastanneista syyttäjistä on nykysysteemin kannalla; puolet syyttäjistä kannattaa siis syyttäjävetoiseen esitutkintaan siirtymistä. On ilahduttavaa huomata, että kenttäsyyttäjät eli todelliset syyttäjät alkavat olla esitutkinnan johtamisesta pikkuhiljaa VKSV:n hallintovirkamiesten kanssa eri mieltä.
14. Syyttäjäkyselyn tuloksesta piittaamatta Matti Nissinen räväytti, että "syyttäjälaitos ei tarvitse tutkinnanjohtajuutta." Varsin outo oli myös Nissisen lausahdus, jonka mukaan "esitutkinta on palvelu, jonka tilaamme poliisilta ja esitutkintaviranomaisilta."
15. Korkeimman oikeuden palautettua Ulvilan murhajutun alioikeuteen, Helsingin Sanomat pohti 21.10. pääkirjoituksessaan mainitun oikeudenkäynnin ja yleensä rikosjuttujen viipymisen syitä. HS ehdotti pohdittavaksi, että syyttäjästä tulisi tutkinnanjohtaja vaativissa rikosasioissa. "Olisiko sittenkin parasta, että vaativissa jutuissa, kuten talousrikoksissa ja raskaissa väkivaltarikoksissa, tutkinnan johto annettaisiin syyttäjälle? Näin varmistettaisiin, että syyttäjällä on oikeuteen mentäessä koossa asiallinen ja loogisesti koottu aineisto", lehti kirjoitti.
16. Pääkirjoitus on herättänyt jonkin verran keskustelua. Voidaan siis havaita, että oikeusministerin, korkeimman oikeuden presidentin ja oikeuskanslerin kannanotot eivät johda juristien väliseen keskusteluun, vaan keskustelua syntyy vasta sitten, kun neljännen valtiomahdin edustaja puuttuu asiaan! Tämä on tyypillinen ilmiö Suomessa. Erilaisilla tuomari- yms. päivillä käydään kyllä kiltisi kuuntelemassa ylimpien tuomioistuinten ja syyttäjistön päälliköiden ja laillisuusvalvojien pitämät marinat ja narinat, mutta minkäänlaista keskustelua ei synny eikä sille ole varattu edes aikaa. - Vain tämä blogi tekee poikkeuksen tästä vaikenemisen kulttuurista, näin sallittaneen sanoa!
17. Hesarin ehdotusta vastaan polemisoi lehdessä julkaistussa pikkukirjoituksessa ensin muuan Ruotsissa asuva henkilö. Seuraavaksi kaksi KRP:n rikostutkijaa kirjoitti HS:n mielipidesivulla 26.10. otsikolla "Miksi syyttäjä olisi poliisia pätevämpi." Kuten aina ennenkin, myös tässä kirjoituksessa vedottiin myös siihen, että "yksittäisestä tapauksesta" ei tule vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ulvilan surmajuttuhan ei kuitenkaan ole suinkaan ainoa tapaus, jossa esitutkintayhteistyön on todetu toimineen puutteellisesti tai olleen suorastaan olematonta. Esimerkiksi tässä blogissa on tuotu ko. suhteessa esiin useita varoittavia tapauksia. Niissä on ollut usein kyse esitutkinnan kohtuuttoman pitkästä kestosta, joka on voinut johtaa siihen, että rikoksen syyteoikeuskin on päässyt viivyttelyn takia vanhenemaan. Oikeusasiamies, oikeuskansleri ja VKSV antavat vuosittain kymmenissä tapauksissa poliisille huomautuksia esitutkinnan hitaudesta.
18. Toistaiseksi asiallisimman ja todentuntuisen kirjoituksen asiasta ovat kirjoittaneet Suomen syyttäjäyhdistyksen edustajat Sari Aho ja Krista Soukola (HS 27.10). Kirjoituksessa eritellään hyvin se, mistä syyttäjävetoisessa tutkinnanjohtamisesta on kyse. Syyttäjä ei toki kilpaile tutkijan ammattitaidossa poliisin kanssa, vaan "syyttäjä vastaisi tutkinnan strategisesta johtamisesta, kun taas tutkinnan taktisen ja teknisen toteutuksen johtaminen säilyisi poliisin osaavissa käsissä", kirjoittavat Sari Aho ja Krista Soukola. Syyttäjän tulisi johtaa tutkintaa ainakin niiltä osin, kun kyse on tutkinnan linjaamisesta, rikosnimikkeiden valinnasta ja pakkokeinojen käytöstä. Tällöin syyttäjä ei voisi jättäytyä esitutkinnan ulkopuolelle odottamaan passiivisena sen valmistumista, kuten nyt tapahtuu.
18. Erityisestä mieltä lämmitti syyttäjäyhdistyksen edustajien madonluku Matti Nissisen ylistämälle esitutkintayhteistyölle.
- Syyttäjä on esitutkinnan aikana täysin poliisin annosteleman tiedon varassa ja pimennossa poliisin niin halutessa. Poliisi voi käytännössä päättää jopa vapauteen kohdistuvien pakkokeinojen käytöstä itsenäisesti ilman asian perehtyneen syyttäjän myötävaikutusta.Jos syyttäjän näkemykset eivät miellytä poliisitutkinnanjohtajaa, syyttäjä on helppo sivuutta kertomalla tälle tutkinnasta mahdollisimman niukasti, eikä syyttäjällä ole käytännössä keinoja puristaa poliisilta tietoa tutkinnan etenemisestä tai vaihtoehtoisista tutkintalinjoista. Tasapuolisuuden nimissä on tosin myönnetävä, ettei kaikilla syyttäjilläkään tunnu olevan mielenkiintoa tai aikaa paneutua esitutkintaan.
19. Tässä on siis esitutkintayhteistyön todellinen kuva kentällä ja käytännössä! Minulla ei ole kokemusta syyttäjän tehtävistä, mutta juuri tuollaista olen aina epäillyt ja myös yksittäisiltä syyttäjiltä kuullut yhteistyön olevan: se toimii vain paperilla eli VKSV:n hienoissa suunnitelmissa ja mahtipontisissa julkilausumissa, kentällä se sitä vastoin yskii pahasti, jos toimii lainkaan.
20. Mitä mainitut kenttäsyyttäjät sanovat vuonna 2014 voimaan tulevasta uudesta laista? Kyllä, epäilyni pitävät myös tämän suhteen paikkansa. Sari Ahon ja Krista Soukolan mukaan uusi laki ei tuo asiaan muutosta. Vaikka uudet pykälät - siis ne kaikki kolme - ovatkin nykyistä yksityiskohtaisemmat, jää syyttäjien mukaan kuitenkin lopulta usein vasta oikeuskäsittelyssä arvioitavaksi, tuliko syyttäjälle kerrottua kaikista tutkinnassa ilmenneistä seikoista, jotka ehkä poliisin mielestä eivät olleet jutussa olennaisia. "Uusi laki lisää selvästi syyttäjän vastuuta esitutkinnan moitteettomuudesta antamatta kuitenkaan syyttäjälle toimivia työkaluja siihen".
21. Tuossako siis on Matti Nissisen mainostama uuden lain aikaansaama "käänteentekevä" muutos esitutkintayhteistyöhön? Eipä kovin hääviltä näytä. Kuten syyttäjät sanovat, syyttäjä, jos kuka, tuntee nahoissaan huonosti tehdyn esitutkinnan seuraukset. "Poliisilla on esimerkiksi saattanut olla tyystin erilainen näkemys kuin syyttäjällä siitä, mikä on rikosasiassa olennnaista. Esitutkinnassa on voitu kerätä hartaasti aineistoa, joka ei syyttäjää juttua ajaessaan hyödytä, ja samalla sivuuttaa se, mitä syytteen läpimeno edellyttäisi. Tästä seuraa syyttäjän pyytämä lisätutkinta, esitutkinta- ja syyteajan venymistä ja pahimillaan todellisia oikeusturvariskejä hukkaan menneiden resurssien lisäksi".
22. Parivaljakko Matti Nissinen - Mikko Paatero on vastannut paikallissyyttäjien kirjoitukseen (HS 31.10.), Nissinen on siis tarvinnut - yhteistyön nimissä tietenkin (!) - polliisin tuekseen. Ottiko parivaljakko syyttäjien kritiikin huomioon? Vielä mitä, pariairokaksikko ei puuttunut kirjoituksessaan yhteenkään syyttäjien esiin nostamaan yksityiskohtaan tai perusteeseen siitä, mikä poliisivetoisessa esitutkinnassa mättää ja mikä yhteistyössä on ja tulee myös uuden lain astuessa voiman olemaan vikana. Nissinen - Paatero korostaa vain, että syyttäjän ja poliisin johto seisoo vankasti poliisivetoisen esitutkinnan takana ja uskoo lujasti esitutkintayhteistyön kehittämiseen! Uusia keinoja, joilla asiat saataisiin reilaan, parivaljakko ei kuitenkaan tuo esiin. He mainitsevat ainoastaan yhteisen koulutuksen, joka tullaan aloittamaan joskus ensi vuonna. Mutta koulutuksen puutteesta esitutkintayhteistyön toimimattomuus ei ole toki ollut tähänkään asti kiinni, sillä 10-15 vuoden aikana asian tiimoilta on järjestetty vaikka minkä verran koulutusta. Ilman näkyviä tuloksia.
23. Syyttäjäyhdistys sai vastineen myös Suomen poliisijärjestöjen liitolta ja poliisipäällystöyhdistykseltä (HS 31.10.). Myöskään tässä kirjoituksessa ei ole mitään uutta, vaan poliisit jaksavat vain jankuttaa, että kyllä se tutkinnan johtaminen nyt vain "kuuluu" poliisille! Poliisien mielestä nykysysteemi on joka suhteessa hyvä ja suomalainen rikostutkinta kestää kansainvälisen vertailun - vaikka rikosten selvittämisprosentti on mennyt Suomessa koko ajan alamäkeä. Huvittavinta tuossa Yrjö Suhosen ja Pekka Heikkisen kirjoituksessa oli pariin kolmeen otteeseen toistettu väite siitä, että syyttäjäyhdistys yrittäisi ajaa vain syyttäjien omaa etua, koska ko. yhdistys on edunvalvontaelin. Mutta mikäs elin se poliisijärjestöjen liitto sitten on? Eiköhän se ole nimenomaan juuri edunvalvontajärjestö. Puheenjohtaja Yrjö Suhonen on ainakin profiloitunut julkisuudessa lähinnä vain poliisin palkka- ym. etujen ajajana.
24. Vaikuttaa siltä, että suomalaiset syyttäjistö on jakautunut selkeästi kahteen eri leiriin esitutkinnan johtamisen suhteen. Valtakunnansyyttäjä ja valtionsyyttäjien joukko (yhteensä noin 15 virkamiestä), halua pitää kynsin hampain kiinni poliisivetoisesta esitutkinnan johtamisesta. He haluavat ummistaa silmänsä kaikilta esitutkinnan johtamisessa ilmeneviltä epäkohdilta ja vannoa pyhästi esitutkintayhteistyön nimeen, jonka paikallissyyttäjien enemmistö ei näe tuovan nykyiseen menoon juuri minkäänlaista parannusta. Onko VKSV:n väki ollut jo niin pitkään "johtavassa" asemassa, ettei se enää tajua, missä kentällä mennään, mitkä ovat ongelmat ja mitä kenttäväki haluaa? Esitutkintayhteistyö saattaa toimia niissä hyvin harvalukuisissa rikosasioissa, joissa syyttäjäksi on nimetty valtionsyyttäjä. Muissa rikosasioissa yhteistyö takkuilee enemmän tai vähemmän, eikä yhteistyöllä toki voida koskaan täysin poistaa poliisijohtoisessa tutkinnassa ilmeneviä epäkohtia.
25. Nuoret syyttäjät ovat vanhoihin partoihin verrattuna paremmin koulutettua ja ammattitaitoisempaa väkeä, joka haluaa totta kai myös uusia ammatillisia haasteita, jolloin myös syyttäjien palkkausta voitaisiin kohentaa. VKSV:n edustaman nykytrendin tavoitteena sitä vastoin on ollut lähinnä syyttäjille kuuluvien tehtävien karsiminen ja työn helpottaminen. Valtio työnanantajana näissä olosuhteissa tuskin lämpenee syyttäjien palkankorotustoiveille.
26. MIelenkiintoista nähdä, miten tilanne kehittyy. Minusta troikka Aalto, Kuusimäki, Nissinen on kyllä tehnyt karhunpalveluksen koko suomalaiselle rikosprosessijärjestelmälle, mutta tämä on toki vain minun mielipiteeni.
39 kommenttia:
Jaahas-mistähän arvon blogisti ottaisi varat ko. lisääntyneeseen syyttäjän työnkuvaan eli lisävirkoihin(istumiseen tutkintapalavereissa), kun varsinainen syyteharkinta-aikakin käy nykyään kovin lyhiin? Tutkinnanjohtajuus vaatisi varmuudella noin 30%-40% lisää syyttäjiä ko. tehtäviin. Tutkinnan parantunut taso ei tuo vastaavaa säästöä lyhentyneenä syyteharkinta-aikana!
Jaahas! Olisinhan minun pitänyt arvata, että kysymys lisävirosta ja syyttäjälaitoksen puuttuvista resursseista on ensimmäinen ja varmasti myös viiimeinen, joka tässä yhteydessä aina esitetään! Voi, voi, sentään, vai on anonyymi jo pienessä mielessään oikein tarkasti laskenut, miten paljon syyttäjiö tarvitaan lisää! Huomasin, että Matti Nissinen ei ole tähän ongelmaan puuttunut.
Onko anonyymi pannut merkille, miten paljon syyttäjien työmäärää on lainsäädännöllä kevennetty vaikkapa 5-10 viimeisen vuoden aikana.
Käräjäoikeuksissa on tullut kirjallinen menettely, jolloin rikosasia siis ratkaistaan oikeuden kansliassa ilman että syyttäjän tarvitsee edes olla paikalla. Nykyään ilmeisesti noin 30-40 prosenttia kaikista käräjäoikeuksissa käsiteltävissä rikosasioista ratkaistaan juuri ko. kansliakäsittelyssä. Todella merkittävä työnsäästö syyttäjälle. Hovioikeudessa on otettu käyttöön ensin seulonta- ja sitten JKL-menettely, mikä myös on keventänyt syyttäjien työtä. Hovioikeuksien pääkäsittelyjä pyritään koko ajan jatkuvalla syötöllä vähentämään jne. Kaikkkia työnkvennyksiä en nyt tähän hätään edes tule mieleen.
Kyllä kai asia on niin, että syyttäjälaitos ei ole saanut eikä tule saamaan vastaisuudessakaan uusia virkoja, jos ja kun syyttäjien töitä koko ajan karsitaan! Ainoastaan sillä edellytyksellä, että syyttäjät saavat lisää tehtäviä, heidän lukumääräänsä on mahdollista kasvattaa. Jos VKSV olisi tässä asiassa fiksu, mitä sen olisi pitänyt olla jo 10 vuotta sitten, se ryhtyisi valmistelemaan uudistusta, jolla esitutkinnan johto siirretään ensi vakavissa rikosasioissa syyttäklle. Tässä yhteydessä sillä olisi hyvät mahdollisuudet vaatia lisää virkoja, ei muuten.
Mutta mikä minä olen näitä "johtavia" neuvomaan! Antaa mennä päin helevettiä edelleen!
Blogisti kirjoittaa: "Nuoret syyttäjät ovat vanhoihin partoihin verrattuna paremmin koulutettua ja ammattitaitoisempaa väkeä [...]."
Mistäs moinen väite on tempaistu? Tirkkosten lukeminen sivisti aivan yhtä paljon kuin Virolaisten tenttiminen.
Uskon tuon, että "sivisti", sillä olihan Tirkkonen ennen juristiksi ryhtymistää maisterismies filosofiassa! Mutta onhan näitä muita oppineita, jotka ovat Virolaisen kanssa samoilla linjoilla po. kysymyksessä. Aina kannattaa sivistää itseään edelleen!
Kyllä se nyt on täyttä soopaa, että syyttäjien kaikissa palavereissa tarvitsee istua. Voihan sitä lähettää kertyneen aineiston syyttäjän luettavaksi. Syyttäjä katsoo ettei nyt aivan hakoteillä olla. Vähentää se nyt lisätutkintapyyntöjä, jos on ajan hermoilla jo tutkinnan käynnissä ollessa ja pieni 15 min keskustelu tutkinnasta ja sen suuntaamisesta oikein tuo varmaan nopeutusta ja säästöjä.
Tässä on unohdettu että prosessi on yhteistyötä. Asennehan on se, että älä sinä sorki minun hommia minä teen niitä, tee sinä vain omat duunisi, enhän minäkään niihin puutu. Ehkäpä pelko on siinä, että ei poliisissa sitä väliporrasta tarvita, jos ohjeet tulevat syyttäjältä. Tutkijat eivät siis tarvitse poliisiorganisaation ohjausta ja väliporras poliisissa joutaa toisiin tehtäviin.?
"12. Oikeuskansleri Henrikssonkin taisi jossakin välissä olla samaa mieltä."
Onko ministeri Henriksson siirtynyt oikeuskansleriksi? Toisaalta ihan sama lienee millä virkapaikalla istuu ja häärää.
Blogisti on suuressa mielessään laskeskellut, että syyttäjien työmäärää on lainsäädännöllä kevennetty- tötehtävät ovat, aivan oikein, muuttuneet, mutta mihin tuo väitetty keventyminen pohjaa?Jos organisaatio,sali-istuminen tms. kevenee, ei se automaattisesti tarkoita työmäärän kevenemistä. Arvon blogistilta on jäänyt huomaamatta juttumäärän jatkuva syyttäjäkohtainen kasvaminen,talousrikosten lisääntynyt vaikeusaste, lakimuutokset, joilla ennen sakolla säädettyjä juttuja on siirtynyt massarikoksina syyteharkintaan (myymälävarkaudet),paisuneen hallinnon (isommat konttorit) vaatimat kokoukset ja niihin käytetty aika jne.
Ka, minister se tää Henriksonska oi, ainaiki vielä...suapi nähä, tehhääkö siitä vielä kanslerinikii...
Heh, kysy häntä asjaa Nisssiselältä, anonyymi parka..kysy sieltä.
Todella pirtsakka ja asiantunteva puheenvuoro syyttäjäyhdistyksen naiskaksikolta, hyvä! Sellaista harvoin kuuluu syyttäjäpuolelta. Saanyt nähdä, saako Nissisen Matti enää ollenkaan pidettyä paikallissyyttäjänsä kurissa? Matin pitää vissiin sulkavasoudattaa kaikki syyttäjänaiset kesäisin, jotta saisi pidettyä putiikkinsa nyörit edes jotenkuten isoissa kourissaan!
Diaarinumero: OKV/14/50/2011
Antopäivä: 20.06.2012
Apulaisoikeuskanslerin poliisilaitokselle tekemällä tarkastuskäynnillä kävi ilmi, että liikenneturvallisuuden vaarantamista ym. koskevan asian syyteoikeus oli vanhentunut esitutkinnan aikana
Diaarinumero: OKV/1642/1/2010
Antopäivä: 25.04.2012
Esitutkinnan viivästyminen
Kantelija arvosteli poliisilaitoksen menettelyä esitutkinnassa katsoen muun ohella esitutkinnan viivästyneen.
Kantelija, joka oli kantelun kohteena olleessa esitutkinnassa alun perin rikoksesta epäiltynä ja myöhemmin myös asianomistajana oli tehnyt rikosilmoituksen vasta noin puolitoista kuukautta ennen epäilemiensä rikosten vanhentumisaikaa ja vasta lähes kaksi vuotta väitettyjen tapahtumien jälkeen. Tälle voitiin poliisin menettelyä arvioitaessa antaa merkitystä vain rajoitetusti, koska lähtökohta on se, että jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti viranomaisessa.
Apulaisoikeuskanslerin näkemyksen mukaan poliisin ja syyttäjän yhteistyössä kyseisten rikosepäilyjen esitutkinta ja syyteharkinta olisi tarvittaessa voinut olla mahdollista suorittaa ennen syyteoikeuden vanhentumista. Mikäli tämä ei olisi ollut mahdollista tai tarpeen, olisi kantelijalle tullut jättää mahdollisuus asianomistajan toissijaisen syyteoikeuden käyttämiseen päättämällä tai rajoittamalla esitutkinta ennen syyteoikeuden vanhentumista ja tiedottamalla kantelijaa mahdollisuudesta nostaa itse syyte. Kyseiset rikosepäilyt olisi tullut käsitellä ennen niiden vanhentumista.
Apulaisoikeuskansleri katsoi, että epäiltyjen rikoksen syyteoikeuden vanhentumisaika, esitutkinnassa suoritetut toimenpiteet ja esitutkinnan lopputulos huomioiden esitutkinta kyseisessä tapauksessa oli kestänyt liian kauan osan epäillyistä rikoksista vanhennuttua esitutkinnan aikana. Asianomistajalle ei ollut jäänyt mahdollisuutta asianomistajan toissijaisen syyteoikeuden käyttämiseen.
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti asiassa tutkinnanjohtajana toimineen rikoskomisarion ja tutkijana toimineen rikosylikonstaapelin huomiota esitutkinnan viivytyksettömään toimittamiseen.
Diaarinumero: OKV/1530/1/2010
Antopäivä: 23.03.2012
Ratkaisija: AOK
Esitutkinnan viipyminen
Kantelija oli vuonna 2007 tehnyt poliisille tutkintailmoituksen omaisuusrikosasiassa. Vuoden 2010 loppupuolella kantelija kanteli oikeuskanslerille siitä, että poliisi ei ollut suorittanut esitutkintaa asiassa. Poliisihallitus totesi vuoden 2011 alussa antamassaan lausunnossa, että tutkinta oli toistaiseksi kestänyt 3 vuotta 11 kuukautta, mikä oli esitutkintatoimenpiteiden priorisointioikeuskin huomioon ottaen ”aivan liian kauan”. Apulaisoikeuskansleri yhtyi Poliisihallituksen näkemykseen.
Apulaisoikeuskansleri totesi, että esitutkinta oli kantelun ratkaisuhetkellä kestänyt yli viisi vuotta eikä sen lopullinen kokonaiskestoaika ollut vielä ainakaan oikeuskanslerinviraston tiedossa. Oli pidettävä ilmeisenä, että esitutkintaa ei ollut asian laatuun ja laajuuteen nähden suoritettu lain edellyttämällä tavalla ilman aiheetonta viivytystä. Hankitun selvityksen perusteella poliisilaitoksen tutkinnanjohtaja ja tutkija olivat mitä ilmeisimmin laiminlyöneet esitutkintalain 6 §:ssä ja valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentissa säädetyn velvollisuutensa suorittaa esitutkinta ilman aiheetonta viivytystä. Viivästys oli ajallisesti huomattava ja poliisiviranomaisten menettely asiassa ilmeisen epäasianmukaista. Apulaisoikeuskanslerin mukaan Poliisihallituksen lausunnon kanssa ristiriidassa ollut poliisilaitoksen lausunto oli omiaan herättämään epäilyjä sen suhteen, olivatko lausunnon antaneetpoliisipäällikkö ja hänelle sen ratkaistavaksi esitellyt apulaispoliisipäällikkö perehtyneet asiaan asianmukaisesti.
Apulaisoikeuskansleri antoi tutkinnanjohtajana toimineelle rikoskomisariolle ja tutkijana toimineelle vanhemmalle rikoskonstaapelille huomautuksen vastaisen varalle heidän lainvastaisesta menettelystään. Lisäksi apulaisoikeuskansleri kiinnitti poliisilaitoksen vakavaa huomiota esitutkintojen joutuisuuden seurantaan sekä poliisipäällikön ja apulaispoliisipäällikön huomion heidän velvollisuuteensa perehtyä asianmukaisesti asioihin, joista he antavat selvityksiä ja lausuntoja laillisuusvalvojille.
Rohkeita kommentteja näiltä syyttäjäyhdistyksen edustajilta!
Tulee tuosta Nissisen kolumnista mieleen taannoinen nälkämaan lähetystön karvalakkilähetystö, jonka tienrakennusajatuksia pääkaupunkiseudun herrat yksi toisensa jälkeen lämpimästi kannattivat. Vain se yksi suuri herra, joka ukoilta jäi tapaamatta, ankarasti vastusti, ja sen tähden jäivätkin rahat saamatta. Ja se oli se herra nimeltä "Resurssi".
Eikö tuohon esitutkintayhteistyöhön tai esitutkinnan johtamiseen voisi jollakin tavalla liittää valtakunnansyyttäjä Nissisen aikaisemmassa elämässään markkinoimaa ajatusta "jatkuvasta syyteharkinnasta"? Toisin sanoen, jos syyttäjä olisi tarkasti kartalla tutkinnan tuloksista reaaliajassa, se säästäisi aikaa, jota väistämättä joudutaan käyttämään siinä vaiheessa, kun poliisin kokoama paperipluntta saapuu virastoon.
Ja voisihan parhaassa mahdollisessa maailmassa tapahtua niinkin, että tutkinnan strategisia linjoja ohjaava syyttäjä kykenisi juristina ohjaamaan poliiseja oikeisiin suuntiin.
Tietenkään tutkinnanjohtajuus ei edellyttäisi sitä, että syyttäjän tulisi itse olla kriminaalitekniikan ja -taktiikan asiantuntija -enkä usko, että niin fiksu mies kuin Nissinen ei tätä asiaa ymmärrä.
Jollakin tavalla tuosta kolumnistaankin jää "kaksipiippuinen vaikutelma". Esitutkintayhteistyön edut kyllä tunnustetaan, mutta jostakin syystä siihen ei haluta mennä. Onko kyse tosiaan resursseista? Vai eikö valtakunnansyyttäjä usko johtamansa porukan kykyihin: toisin sanoen siihen, että esim. sellaiset peikot kuin "henkilöstöasioiden selvittely ja hallinto" (mitä ne sitten lienevätkään) olisivat delegoitavissa poliisille? Ja että syyttäjä tosiaan johtaisi vain "suuria linjoja", mutta reaaliajassa ja apunaan kriminaaliteknisen ja -taktisen alan asiantuntijat eli poliisipäällystön jäsenet?
Tietysti voidaan sanoa, että kaikki nämä edut voidaan saavuttaa jo nykyiselläkin lainsäädännöllä. Siinä on kuitenkin vain yksi vika eli se fakultatiivisuus: en oikein usko, että entisestäänkin kiireinen virkamies tekee vapaaehtoisesti mitään sellaista, mitä ei ole säädetty pakolliseksi...?
Tuntuu tosiaan siltä, että esitutkinnan johtajuus on ymmärretty väärin tai siitä halutaan antaa tarkoituksellisesti hieman virheellinen kuva. Poliisitutkinanjohtajakaan ei hoida tutkijoille kuuluvia tehtäviä, vaan vetää niitä suuria linjoja, jakaa tehtävät, tekee pakkokeinoasioita koskevia päätöksiä ja esityksiä tuomioistuimelle, huolehtii siitä, ettei tutkinta veny ja pitkity tarpeettomasti, valvoo tutkinnan laillisuutta, päättää tutkinnan rajoittamisesta ja lopettamisesta, tekee tuomioistuimelle tarvittavia esityksiä esim. oikeudenkäyntiavustajan tai tukihenkilön määräämisestä, päättää asianosaisten pyytämien tutkintatoimenpiteiden suorittamisesta, tiedottaa tutkinnasta, antaa asiantuntemuksensa tarvittaessa tutkijoiden käyttöön jne. Tuskinpa johtaja on mukana muuissa kuin todella tärkeissä kuulusteluissa tai seuraa teknistä tutkintaa.
Paatero, Kuusimäki ja blogistikin ovat nähneet ajan ajan, jolloin osa syyttäjistä oli sivutoimisia ja siitäkin johtuen vähemmän päteviä kuin paras osa nykyisistä syyttäjistä. Sukuplvi vaihtuu. Kohta kaikki syyttäjät ovat ehtineet käydä vaativan uuden koulun. Heidät voi kouluttaa johtamaan esitutkintaa.
Turun hovioikeuden tuore presidentti Timo Esko olisi valmis harkitsemaan, että korkeimmassa oikeudessa saisivat avustaa vain erityisen kokeen suorittaneet asianajajat. Hänen mukaansa Suomessa ei aina anneta asianmukaista arvoa korkealle ammattitaidolle.
– Pidetään arvona sitä, että jokainen asiamieheksi kelpaava voi ajaa mitä tahansa asiaa. Minusta tästä pitäisi siirtyä ammattimaisempaan suuntaan, hän vaatii Advokaatin haastattelussa.
Timo Esko laittaisi myös tuomarit täydentämään oppejaan.
– Monissa Euroopan maissa on erityisiisä tuomariakatemioita. Määrätietoinen koulutus olisi ammattitaidon ja identiteetin kannalta ensiarvoisen tärkeää, sanoo Esko.
Mm.Ruotsissa on tuomariakatemia. Suomessa tuomareiden täydennyskoulutus on retuperällä ja sitä hoitaa OM, mikä ei sovi lainkaan riippumattomaan tuomioistuinlaitokseen.
Timo Esko sanoi samassa jutussa, että summaariset velkomusasiat eli perintäasiat voitaisiin siirtää pois tuomioistuimista. - No, tätä samaa olen itsekin paasannut monta vuotta.
Kun muualla vaaditaan lisää kolutusta ja pätevyyttä, niin täällä nissiet ja paaterot sanovat, että meillä Suomessa esitutkintaa johtamaan ei tarvita lakimieskoulutuksen saanutta virkamiestä.
Jopas on aika jättänyt OKV.stä, sitten
Jorma.S Aallon.
Silloinhan OKV.stä huomauteltiin syyttäjiä esitutkinnan (liiallisesta innokkuudesta) aloittamisesta, nyt sama putiikki huomauttelee juttujen vanhettamisesta jo esitutkinnassa.
Pääasiassa ei ole muuttunut mitenkään huomautuksista jakamalla ei kenenkään oikeusturva kohene.
Mitä huonomin (rahapula) esitutkinnat ja syyttämiset hoidetaan, sitä lihavampia vuosia se tietää asianajajille.
Tässä asian parhaat puolet.
Asser Salon mainitsema "jatkuva syyteharkinta", joka on sekin Nissisen lanseeraama käsite, on tosiaan yksi peruste syyttäjävetoisen esitutkinnan puolesta. Kun syyttäjä johtaa esitutkintaa, asia on tullut hänelle tutuksi, jolloin syyteharkintaan tarvittava aika vähenee todella huomattavasti eikä syyttäjän pyytämiin lisätutkintoihin, jotka pitkittävät tutkintaa paljon, olisi tarvetta.
Yhdyn täysin Asserin viimeisessä kappaleessa esitettämään näkemykseen.
Jonkinlaisena esimerkkinä voi mainita rikoksia sisältävät konkurssipesät. Vielä voimassa olevan konkurssilain mukaan velallisselvitys tulee toimittaa syyttäjälle ja pyynnöstä esitutkintaviranomaiselle. Käytännössä syyttäjät ovat ryhtyneet toimenpiteisiin velallisselvityksen perusteella vain harvoin.
Rikosilmoituksen poliisille voi toki tehdä myös konkurssipesän pesänhoitaja. Kun ylimääräinen työ ei juuri vaikuta palkkion määrään ainakaan raukeavissa pesissä, koetaan sen tekeminen lähinnä vastenmieliseksi - ja lähteehän velallisselvitys joka tapauksessa syyttäjälle.
Jos jokin tehtävä ei siis ole pakollinen, siihen tuskin ryhdytään. Tällöinkin työtä tehdään mieluummin vähemmän kuin enemmän. Konkurssien osalta HE 86/2012 on keventämässä syyttäjän työtaakkaa.
Talousrikostutkinnan osalta (jolla on ollut tapana kestää) olisi aikanaan ollut tilaisuus kehittää syyttäjän ja esitukintaviranomaisen yhteistyötä etenkin konkurssitilanteissa. Tällaiseen ei kuitenkaan ole ilmeisesti ollut syystä tai toisesta halua.
Tässäkin asiassa totuus löytynee jostain kiistan keskivälistä. Virallisern poliisin ja syyttäjien mielipde yhteistyön lisäämisestä on tietysti ainoa oikea. Ilman toimivaa yhteistyötä eivät tulokset parane.
Ongelman ydin on siinä, miten aikaansaadaan toimiva yhteistyö. Siis sellainen työnjako, jossa syyttäjän ja poliisin koko ammattitaito hyödynnetään täysimääräisesti huomioiden tähän yhteityöhön kuluvaien resurssien suuruus ja rajallisuus.
Pakko , suoraan lailla määrätty nokkimisjärjestys, on tietysti selkeä ja helposti tehtävissä oleva keino. Nykyaikana pakko ei kuitenkaan ole suosituin menettelytapa organisatioiden vastuita määrättäessä.
Koulutus yhteistyöhön ja sen vaikutusten (etujen) selvittäminen sekä poliiseille että syyttäjille antaisi mahdollisuuden nykyisen käytännön parantamiseen, mutta ei välttämätta poistaisi kaikkia ongelmia. Aina löytyy hjenkilöitä, joista ei ole yhteistyöhön. Kuitenkin koulutukseen perustuva "vapaaehtoisuus" olisi tämän päivän henkilöhallintoa.
Omasta mielstäni kannatan vapaaehtoista yhteistyötä. Sen onnistumisen ehdoton edellytys on kuitenkin koulutuksen parantaminen ja yhteityöhalukkuuden kasvattaminen koko poliisi- ja syyttäjäorganisatioissa. Tämän tavoitteet pitää huomioida myös henkilövalinnoissa. Yhteistyökyvyttömiä poliiseja ja syyttäjiä ei saa päästää vastuunalaisiin asemiin kummassakaan laitoksessa.
Menetelmä on hidas, vaatii monia vuosia, mutta oikeiden toimivien menettelytapojen omaksumisen jälkeen sen tulokset ovat parhaita mahdollisia. Huomoiden sen, että nykyinen systeemi on kuitenkin jotenkin toimiva, lienee meillä koulutuksen muuttamiseen aikaa. Ja tuloksiahan alkaa näkyä heti, kun molempien laitosten asenteet alkavat muuttua.
Toimiva yhteistyö? Kyllä, mutta kun sitä ei ole saatu käytännössä toimivaksi millään ilveellä!
Kaikki lähtee todellakin esitutkintayhteistyötä koskevien pykälien fakultatiivisyydestä/tahdonvaltaisuudesta, eli ko. säännökset eivät velvoita poliisia ja syyttäjää yhteistyöhön, vaan ne ainoastaan sallivat sen; kyse on siis "toivotaan toivotaan" -pykälistä.
Suomalaisille virkamiehille pitää antaa jämptejä ja käskeviä/velvoittavia normeja, ei niitä muuten yleensä saa mitään tekemään, ei ainakaan mitään ekstraa, joka ei nimenomaan kuulu ja ole kuulunut niiden toimenkuvaan jo hamasta menneisyydestä saakka.
Itse olen puhunut yhteistyönormein "löysyydestä" jo pitkään. Mutta tämä ei ole auttanut, ei,vaikka myös perustuslakivaliokunta on huomannut, mistä kenkä puristaa, vaan ko. säännökset ovat edelleen myös 1.1.2014 voimaan tulevassa uudessa laissa pitkälti fakultatiivisia.
Kun uuden ETL:n voimaantuloon on aikaa vielä yli vuosi, niin esitutkintayhteistyön säännöksiä olisi vielä hyvin aikaa muuttaa nykyistä paljon velvoittavammiksi.
Eduskunnassa istuu poliisikansanedustajia monesta eri puolueesta, mutta eivät nämä poliisit tietenkään pane tiukkua risitin lain muuttamsieksi, koska he edustavat käytännössä lähinnä vain poliisia ja poliisien intressejä, eivätkä nuo intressit taas edellytä lainmuutosta!
Tunnettu asianajaja Kai Kotiranta on kommentoinut esitutkinnan johtamiskysymystä Hesarin mielipidesivulla tänään.
Näitä tekstejä lukemalla saa sen vaikutelman, että esitutkinnan taso olisi todella syvältä, ja kaikki ongelmat johtuvat poliisitutkinnanjohtajasta... No, kyllä kai suomalaisessa esitutkinnassa jotain hyvääkin on!
Onko olemassa vertailukelpoisia kokemuksia syyttäjätutkinnanjohtajien johtamisista esim. poliisirikosasioissa (mm. HPL:n ja krp:n poliisien huumejuttu) tai niissä tilainteissa joissa syyttäjätaustan omaava juristi on poliisihallinnon puolella vetänyt vaativia esitutkintoja?
Tuskinpa tuollaisia vertailevia tutkimuksia on tehty ja jos on tehty, niin tuskin niitä julkaistaisiin!
Toki suomalaisessa esitutkinnassa ei "kaikki ole pielessä" eivät kaikki ongelmat johdu tutkinnanjohtajasta.
Mutta kuten sanottu, laillisuusvalvojat ja VKSV antavat vuosittain kymmenissä tapauksissa huomautuksia tai lausuvat ainakin "käsityksiään" esitutkinnan viivåymisen johdosta. Monissa tapauksissa nuo viipymiset ovat todella karmean pitkia ja johtavat usein siihen, että rikoksen syyteoikeus ehtii vanheta, eli edes rikoksen asianomistaja ei voi enää nostaa syytettä, vaikka haluaisikin.
Tämä on sangen vakavaa, vaikka nuo viivyttelijät päästetään lepsuilla päätöksillä aina vain ilman virkasyytettä! Kun tiedetään, että syytettä ei tule, eikä viivytteljän nimeäa edes mainita julkaistussa päätösselosteessa, niin käytäntö jatkuu samanlaisena eli löperönä.
Millainen on esitutkinnan laatu muutoin, niin siitä on vaikea ottaa selvää esim. VKSV:n tai oikeuskanslerin päätöksistä.
Vaikka Matti Nissinen paassaa vuodesta toiseen esitutkintayhteistyön ihanuutta, ei VKSV:n päätöksissä, joissa syyttäjille tai poliiseille on annettu huomautus esitutkinnan puutteista, juuri koskaan kiinnitetä huomiota esitutkintayhteisön puutteisiin tai olemattomuuteen. Näin vaikka tiedetään, kuten syyttäjäyhdistys on nyt meille virallisesti kertonut, että ko. yhteistyö ei tahdo kentällä toimia juuri lainkaan.
Sanomalehti Kalevassa pari päivää sitten kerrottiin komisarion ja syyttäjän yhteistyön oppimiseksi vaihtaneen työpaikkaa määräajaksi. Johtava syyttäjä ja poliisipäällikkö korostivat nykyisen systeemiin paremmuutta, kunhan yhteistyötä lisätään. Sanoivat myös, että oikeusministeriön alainen syyttäjä ei saa alkaa määräillä poliisin resurseista, kun ne tulevat sisäministeriöstä.
"Sanoivat myös, että oikeusministeriön alainen syyttäjä ei saa alkaa määräillä poliisin resurseista, kun ne tulevat sisäministeriöstä".
Tuossapa se sitten tuli! Se todellinen syy, miksi syyttäjä ei saisi johtaa poliisin toimittamaa esitutkintaa! Olen tämän toki aina tiennyt, eli kyse on puhtaasta reviiriajattelusta ja politikasta ja määrärahoista.
"Mitä helevettiä OM:n ihminen tekee SM:n suorittamassa asiassa - ja vieläpä johtamassa sitä"! Pysykööt syyttäjät vain siellä omissa koloissaan älköötkä sekaantuko meidän esitutkintaan pikkusormellakaan!
Onpa sielä Oulussa todella "valistuneita" virkamieheiä, eipä voi muuta sanua! Taisivat molemmat vielä olla juristeja?
"Kunhan yhteistyötä lisätään". Tämä on niin tyypillistä, niin tyypillistä Matti Nissistä! Varmaan nämä molemmat oululaiset kutsutaan kohta kiiren vilkkaa VKSV:n mannekiineiksi!
Yksi poliisin ongelmista on se, että päällystö on työllistetty kaikenmaailman muilla poliisiasioilla, hallintohömpällä, palavereilla, päivystyksillä, tuurauksilla, jne., että oikealle tutkinnanjohtajuudelle jää hävettävän vähän aikaa. Tutkinnanjohtajuus jää usein loppujen lopuksi tutkijalle, jolloin tutkinnan lopputulos on vieläkin kirjavampi.
Näkeekö blogisti mitään eturistiriitaa siinä, että syyttäjän toimiessa tutkinnanjohtajana esitutkintaa voidaan ohjailla tulevaa oikeusprosessia silmällä pitäen syyttäjän kannalta helpottavasti ja epäillyn oikeusturva syyttömyyttä tukevien seikkojen jäädessä esitutkintapöytäkirjan ulkopuolelle ei toteutuisikaan lain edellyttämällä tavalla?
Kansalaisen kannalta selvin kuvio on ehdottomasti se, että poliisi tutkii, syyttäjä syyttää ja tuomari tuomaroi, jokainen pysyy omalla tontillaan.
Tasavertaisuusperiaatteen mukaan syyttäjän peukaloidessa esitutkintaa sama mahdollisuus pitäisi olla myös epäillyn asianajajalla.
Suomen suurimmaksi talousrikokseksi mainostetussa jutussa syyttäjä on käytännössä ohjaillut esitutkintaa ja lopputulos alkaa pikkuhiljaa hahmottua.
Kymmenkunta vakituista syyttäjää on ollut jutun kimpussa vuosikausien ajan ja ainoastaan yksi käräjäoikeuden päätös on saatu.
Syyttäjien pöydillä on satoja juttuja, joita ei voida esitutkinnan tavoitteiden turvaamiseksi viedä eteenpäin näillä näkymin vielä vuosikausiin.
Suomen oikeusprosessihistoriaa sieltä surullisimmasta päästä.
Myös poliisi toimii tai sen ainakin pitäisi toimia esitutkinnassa objektiivisesti! Sama objektiivisuusvelvollisuus on toki syyttäjälläkin.
Jos pitäisi sanoa, kumman objektiivisuuteen uskoisin enemmän, poliisin, joka siis tutkii ja tutkisi sekä johtaisi edelleen asiaa, vai syyttäjän, joka valvoo tutkinnan laillisuutta, niin kyllä uskoisin ilman epäilystä syyttäjän suurempaan objektiivisuuteen.
Yksi peruste, joka tukee esitutkinnan johdon uskomista poliisista riippumattomalle ja ulkopuoliselle virkamiehelle eli syyttäjälle, on juuri tutkinnan laillisuuden nykyistä parempi takaaminen.
En tunne Wincapitan juttua, josta anonyymi otaksuttavasti vihjailee, mutta tässäkin tapauksessa pitäisi kuulla molempia osapuolia eikä uskoa vain anonyymisti esiintyvän henkilön omia subjektiivisia tuntemuksia.
Oletan, että nuo muut syyttäjän pöydällä olevat tapaukset odottavat pääjutussa annettavaa hovioikeuden tuomiota. Ei siinä kaiketi muusta voine olla kyse.
Kyllä tuollaisessa talousrikosjutussa syyttäjän ehdottomasti pitääkin olla tiiviisti mukana heti tutkinnan alista lähtien, Muuten homma leviäisi pahasti käsiin.
Mitä siitä tulisi, jos poliisi yksin tutkisi juttua ensi monta vuotta ja sen jälkeen asia tulisi "neitseellisen" syyttäjän pöydälle monituhatsivuisena pakettina ilman, että syyttäjällä olisi hajuakaan siitä, mistä jutussa on kyse? Ei kerta kaikkiaan mitään.
Rikoksesta epäillyn oikeusturvan pahin vihollinen on jatkuva syyteharkinta ja sitä kautta ennakkokäsityksen valtaan joutunut syyttäjä.
Blogisti näyttää ajattelevan paasikiviläisittäin, että kun annetaan virka (tehtävä), niin sitä kautta tulee kyvykkyyskin. Itse olen nähnyt useita kymmeniä suomalaisia juttuja, joissa tutkinnanjohtajana on toiminut syyttäjä. Ne on valitettan usein huonosti tutkittuja ja kesto sellaisissakin tapauksissa, joissa RE on ollut virantoimituksesta pidätettynä, on voinut olla useita vuosia, vaikka tutkinta olisi voitu suorittaa murto-osassa siihen kulutetusta ajasta. No sitten, kun juttu käräjäoikeuteen, niin pääkäsittely on aloitettava 3 kk:ssa jutun vireille tulosta. Hyvä, että edes jokin vaihe rikosprosessiketjusta on nopea.
Kun blogisti puhuu, että Ruotsissa asiat on hyvin, niin tietääkö blogisti sattumoisin, miten suomalaisen ja ruotsalaisen poliisipäällystön koulutusvaatimukset eroavat toisistaan.
Lottovalvojana tunnetun PAKK:n rehtori Kolehmaisen palattua Poliisihallitukseen, PAKK:ssa on laitettu taas hihat heilumaan, ja päällystön koulutusta ollaan edelleen kehittämässä. Itse näen, että tätä kautta syntyy kehitystä, joka vie asioita aidosti eteen päin sen sijaan, että rakennellaan turhia utopioita aikaansaavista ja osaavista syyttäjätutkinnanjohtajista.
Tutkijan ja tutkinnanjohtajan osalta ja kannalta rikosasia päättyy siihen, kun esitutkinta on valmistunut. Syyttäjän sen sijaan pitää vastata tutkinnasta ja asian ajamisesta myös tuomioistuimessa.
Tämä edellyttää, 1) että syyttäjän on mukana tutkinnassa hyvin tiiviisti, mieluummin sitä johtaen, ja 2) syyttäjä asennoituu jo esitutkinnassa mahdollisimman objektivisesti asiaan.
Tutkijalla ja poliisitutkinnanjohtajalla ei ole samanlaista intressiä pysytella objektiivisena. Mitä väliä - syyttäjähän siitä jutussa oikeudessa kuitenkin vastaa!
"Itse olen nähnyt useita kymmeniä suomalaisia juttuja, joissa tutkinnanjohtajana on toiminut syyttäjä".
Näin perusteli kiihkeää vuodatustaan anonyymi edellä. Mistähän on kyse, sillä juurihan tässä on koko ajan ollut kyse siitä, että Suomessa syyttäjä ei toimi tutkinnanjohtajana! Anonyymi on siis perehtynyt ainoastaan poliisirikosjuttuihin, niinkö?
Tuo paasikiveläinen ajattelu sopii keneen virkamiehen tahansa, ei yksinomaan syyttäjään, kuten syyttäjä näyttää ajattelevan.
Toki esitutkinnan johtaminen edellyttää koulutusta, sitä ei kukaan kiistänyt. Mutta eivät syyttäjät toki tulisi mistään pystymetsästä tutkinnanjohtajiksi, sillä ovathan he, herra paratkoon, jo tähän asti seuranneet esitutkintaa reilut 10 vuotta! Kaipa siitä seuraamisestakin on jotakin hyötyä ollut?
Syyttäjän pitää hoitaa rikosjuttu oikeudessa ihan yksin, ei sielllä poliisi ole tukena. Syyttäjä kuulustelee todistajat ja esittää näyttöä jne. Tästäkään anonyymilla ei näytä olevan lainkaan selvillä.
Turha tollasen mistään mitään tietämättömän jäbän kanssa on puhua!
Mikä olisi tilanne pahoinpitelyä koskevien asioiden tuomioistuimeen pääsyn kanssa, jos syyttäjät olisivat tutkinnanjohtajina esimerkiksi henkeen ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa.
Nykyinen pahoinpitelyä koskeva RL 21:5 on ollut voimassa 1.9.1995 lähtien eli reilut 17 vuotta. Kuinka monta mielenterveyden häiriön - joita Kelan mukaan on mm. masennus ja stressihäiriöt - aiheuttajaa on päätynyt edes rikostutkintaan teoistaan. Ymmärrän hyvin, että pahoinpitelyn pitää olla tahallista, mutta rikosoikeudellinen tahallisuushan on jotain muuta kuin arkikielen tahallisuus. Jos mielenterveyden häiriön aiheuttaminen ei ole tahallista, on se tuottamuksellisena vammantuottamus edellyttäen, että sairaus ei ole vähäinen.
Suomessa jää joka ainoa vuosi työkyvyttömyyseläkkeelle noin 2500 työpaikoillaan epäasiallisesti ja syrjivästi kohdeltua. Yleensä syynä on masennus tai stressihäiriöt.
Nykyisen rikoslain 21 luvun voimaantulon jälkeen työkyvyttömyyseläkkeitä on kirjoitettu (17x 2500) yli 40 000 kappaletta. Koska työkyvyttömyyteen johtanut sairaus ei voi olla vähäinen, niin jokainen heistä on joko pahoinpitelyn tai ainakin vammantuottamuksen uhri.
Kuinka paljon tuomioita on annettu tuollaisista tapauksista? Onko ensimmäistäkään? Lieneekö AKT:n tapaus ensimmäinen kerta kun tuollainen tapaus siirtyi poliisilta syyttäjälle pahoinpitelynä Rädyn osalta ja vammantuottamuksena muutamien muiden osalta.
Pääsääntöisesti esitutkintaa ei edes käynnistetä, vaikka asianomistaja olisikin vedonnut pahoinpitelyyn ja/tai vammantuottamukseen. Tiedossani on Helsingin poliisista tältä vuodelta tapaus, jossa poliisi pyysi työsuojeluviranomaiselta lausuntoa esitutkinnan tarpeellisuudesta, vaikka tutkintapyyntö koski työturvallisuusrikoksen ja työsyrjinnän lisäksi myös pahoinpitelyä ja vammantuottamusta.
Uskon vahvasti, että syyttäjät eivät ole noin tumpeloita lainsäädännön tuntemisessa kuin poliisit ovat, mukaan luettuna tutkinnanjohtajat.
Asianajaja Kai Kotirannan kirjoitus 3.11. HS:ssa oli mitäänsanomaton. Kirjoituksessa "vaaditaan" ykskantaan, että "oikeusturvan toteutuminen vaatii hyvin johdettua esitutkintaa". Tämä on kuitenkin itsestään selvyys.
Kotirannan kirjoituksessa esiintyy ainakin viisi kertaa sanapari "laadukas esitutkinta". Se, mitä tuolla "laadulla" tarkoittaan, jää kirjoituksessa lähemmin määrittelemättä.
Laatuun ei näytä asianajajan mukaan kuuluvan ainakaan tutkinnan joutuisuus ja tehokkuus, mutta tätä ei sovi pahemmin ihmetellä, sillä asiananajan työhän perustuu "kellon käymiseen" eli aikalaskutukseen: mitä kauemmin myös esitutkinta kestää, sitä parempi advokaatille.
Loppupäätelmänään Kotirantaa tulee siihen, että swhat, ei ole sillä oole väliä, kuka esitutkintaa johtaa, pääasia on, että tukinta on "laadukas".
Onkohan näin tyhjänpäiväinen kanta myös koko Suomen Asianajajaliiton kanta?
Ihmettelen sitä, kuinka vähän keskustelussa on kiinnitetty huomiota asian periaatteelliseen merkitykseen.
Minulle opetettiin 60 vuotta sitten kansakoulussa, että poliisi tutkii asiaa kuin asiaa puolueettomasti ja huomioi sekä seikat jotka tukevat syyllisyyttä että ovat syyllisyyttä vastaan. Sitten syyttäjä saattaa viedä epäillyn oikeuteen ja pyrkii todistamaan epäillyn syylliseksi.
Epäillyllä on oikeus käyttää ammattihenkilöstöä, puolusasianajajaa, jotta myös oikeudessa tulee esiin sellaiset seikat, jotka tukevat epäillyn syyttömyyttä. Lopuksi oikeus päättää "totuuden" asiassa.
Olen uskonut periaatteiden olevan vieläkin voimassa. Syyttäjän tutkinnan johto veisi prosessin väkisinkin pois vanhoista periaatteista. Ennen tutkinnan johdon siirtämistä syyttäjille, olisi syytä pohtia tätä suurta periaatteellista seikkaa ja sen vaikutusta ihmisten oikeudenmukaisuuden käsityksiin.
Anonyymi on uppoutunut todella sitkeästi noihin kansakoulunsa oppeihin! Mutta niinhän se tuppaa olemaan, että parhaiten vanhan ihmisen mieleen on jäänyt se oppi, jota kansakoulussa on saatu.
Silloin kun anonyymi oli 60 vuotta sitten kansakoulussa, Suomessa ei edes ollut itsenäistä syyttäjälaitosta, vaan maalla nimismies hoiti nimenomaan sekä poliisipäällikkön eli tutkinnanjohtajan tehtävät että syyttäjän tehtävät! Tämä jäi vissiiin siellä koulussa opelta opettamati!
Toiseksi ennen vanhanan puhuttiin syyttäjästä, joka todella kävi syytetyn päälle kuin yleinen syyttäjä! Ts. syyttäjä ei ollut objektiivinen.
Nyt on opit sellaisia, että nimenomaan syyttäjiä velvoittaa ehdoton objektiivisuus eli hän ei saa tuijottaa yksinomaan syytettä tukeviin seikkoihin ja todisteisiin vaan hänen tulee ottaa myös syytettä vastaan puhuvat seikat. Sitä paitsi syyttäjä on jopa velvollinen hakemaan muutosta syytetyn eduksi, jos käräjäoikeuden tuomio on hänene mielestään väärä syytetyn vahingoksi.
Syyteharkinta voidaan nähdä osanan esitutkintaa, jossa työn tekee poliisi eli tutkijat. Syyttäjä voisi aivan hyvin johtaa tutkintaa tavalla, jota olen edellä muutaman otteeseen käsitellyt, mutta joka sekin "oppi" on mennyt näköjään anonyymiltä ohi kuin vesi hanhen selästä.
Puolustusasianajaja osallistuu nykyisin jo esitutkintaan, eikä tule siis kuvaan mukaan vasta oikeudessa, niin kuin anonyymille on 60 vuotta sitten opetettu. Prosessi siis alkaa jo esitutkinnasta, ei vasta käräjiltä!
"Kun poliisi tutkiaa asiaa puolueettomasti" oli anonyymille opetettu 60 vuotta sitten. Kyllä se on käytännössä juuri poliisi, joka kerää näyttöä ja selvitystä juuri epäillyn pään menoksi, epäillyn eduksi puhuva näyttää saattaa "unohtua" helposti pöytälaatikkoon. Objektiivisuutta valvovat avustaja ja syyttäjä, mutta nykyään poliisi usein torjuu syyttäjän mukanaolon, koska syyttäjällä ei ole muodollisesti edes asianosaisen asemaa.
Esitutkinta voi lähteä heti alusta lähtien täysin väärille raiteille, kuten Ulvila tapauksessa juuri kävi, kun "objektiivinen" poliisi pääsee hääräämään tutkinnassa yksin ilman syyttäjän mukananaoloa ja valvontaa.
Toimiiko esitutkintayhteistyö paremmin pienillä paikkakunnilla, missä paikallinen syyttäjä on helpommin tavoitettava juristi kuin isommalla paikkakunnalla olevat poliisin esimiehet?
Lähetä kommentti