1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) hylkäsi pari päivää sitten Suomen valtion vaatimuksen, jonka mukaan EIT:n jaostoratkaisu tapauksessa X v. Suomi (EIT 3.7.2012) olisi otettava käsiteltäväksi EIT:n suuressa jaostossa (Grand Chamber). Tapauksessa oli kysymys siiitä, onko Suomessa mielenterveyspotilaalla riittäviä oikeusturvakeinoja pakkolääkityksen ja pakkohoidon riitauttamiseksi.
2. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) katsoi mainitussa viime heinäkuussa antamassaan tuomiossa, että Suomessa vallitseva käytäntö ei anna potilaalle riittävää turvaa mielivaltaa vastaan, kun on kysymys potilaan tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon määräämisestä eli pakkohoitopäätöksestä.
3. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Suomi oli loukannut ihmisoikeussopimuksen (EIS) henkilökohtaista vapautta koskevan 5 artiklan 1 kappaleen määräyksiä. Ratkaisu koski tapausta, jossa eräs naislääkäri oli vuosina 2005 ja 2006 määrätty pakkohoitoon ja -lääkitykseen. EIT määräsi Suomen valtion korvaamaan valittajalle 10 000 euroa aineettomasta vahingosta ja 8 000 euroa kaikista oikeudenkäyntiä koskevista kuluista. EIT:n ratkaisusta laadittu suomenkielinen Finlex-seloste löytyy tästä.
4. EIT:n tuomion perustelujen mukaan Suomen laki ei suojannut valittajaa mielivallalta, koska kyseinen nainen ei voinut hoidon jatkamisesta päätettäessä vedota hoitavan sairaalan ulkopuolisen lääkärin lausuntoon. Lääketieteellisen arvion ja pakkohoidon jatkamisesta oli valittajan tapauksessa päättänyt kaksi lääkäriä samasta mielisairaalasta, jossa potilasta pidettiin, eikä potilaalla siten ollut mahdollisuutta vedota edukseen toiseen, riippumattomaan psykiatriseen mielipiteeseen. EIT viittasi myös kidutuksen vastaisen komitean aikaisemmin antamaan Suomea koskevaan suositukseen, jota tapauksessa ei ollut noudatettu. EIT:n mukaan mielisairaalassa olevalla henkilöllä ei näyttänyt olevan minkäänlaista mahdollisuutta aloittaa mitään menettelyä, jossa olisi voitu tutkia, olivatko tahdonvaltaiset hoidon edellytykset edelleen olemassa.
5. Mainittu X:ää koskevaa tapaus ratkaistiin aikoinaan Suomessa aina KHO:tta myöten, jonne X valitti kaksi eri kertaa. Ensimmäisellä kerralla KHO toimitti asiassa suullisen käsittelyn ja ratkaisi asian 13.10.2006 antamallaan päätöksellä ja hylkäsi X:n valituksen. Myös toisella kerralla KHO hylkäsi X:n valituksen huhtikuussa 2006 antamallaan päätöksellä. Vaikuttaa oudolta, ettei kumpaakaan mainittua päätöstä löydy KHO:n vuosikirjasta tai KHO:n kotisivuilla selostettujen ratkaisujen joukosta. Ilmeisesti tapaus ja siinä annetut ratkaisut on haluttu tarkoituksellisesti "piilottaa" yleisöltä. EIT ei siis hyväksynyt KHO:n ratkaisuja mainitun oikeuskysymyksen osalta, vaan katsoi, että X oli joutunut edellä mielivaltaisen kohtelun uhriksi ja että laillisuusperiaatetta (rule of law) oli rikottu.
6. Viime syyskuussa eli tarkemmin sanottuna 13.9. eräässä toisessa tapauksessa antamassan päätöksessä KHO ryhtyi pontevaan vastahyökkäykseen EIT:ta vastaan. EIT:n ratkaisu X:ää koskevassa asiassa on luultavasti käynyt jotenkin KHO:n kunnian ja arvovallan "päälle", sillä KHO päätti käsitellä tämän uuden, Y:tä koskevan tapauksen täysistunnossaan (plenumissa), johon osallistuivat KHO:n presidentin Pekka Vihervuoren puheenjohdolla oikeuden kaikki vakinaiset ja määräaikaiset hallintoneuvokset, yhteensä siis peräti 21 tuomaria. Tämä ratkaisu on julkaistu ennakkopäätöksenä (KHO 2012:75). Olen kommentoinut ko. ratkaisua blogissa nro 635/15.9.2012.
7. Mainitussa tapauksessa psykiatrisen sairaalan ylilääkäri oli päättänyt kyseisessä sairaalassa tahdostaan riippumattomassa hoidossa olleen henkilön (Y) hoidon jatkamisesta. Päätöksen perusteena olleen tarkkailulausunnon oli antanut saman sairaalan toinen lääkäri ja vieläpä samana päivänäkin. Kouvolan hallinto-oikeus hylkäsi Y:n asiassa tekemän valituksen. Y valitti edelleen KHO:een, mutta KHO hylkäsi valituksen katsoen, että päätös oli tehty mielenterveyslaissa säädetyin edellytyksin ja siinä säädetyssä järjestyksessä. KHO ei siis noudattanut EIT:n X:n tapauksessa 3.7.2012 omaksumaa kantaa, vaan katsoi, ettei ulkopuolista lääkärin lausuntoa tarvita pakkohoidon jatkamispäätöksen tekemiseen.
8. Kysymyksessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun ylin suomalainen oikeusaste on ottanut ratkaisussaan tietoisesti erilaisen kannan kuin ihmisoikeustuomioistuin. Hieman aikaisemmin eli 21.8.2012 Kuopion hallinto-oikeus oli sen sijaan antanut ratkaisun, joka noudattaa EIT:n oikeusohjetta. Tuomioon EIT X v. Suomi viitaten hallinto-oikeus kumosi sille tehdyn valituksen johdosta alaikäisen henkilön tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevan päätöksen, koska potilaan hoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut käytetty hoitoa antaneesta sairaalasta riippumatonta ulkopuolisen lääkärin mielipidettä. Kuopion hallinto-oikeuden päätös löytyy tästä.
9. Ratkaisussa KHO 2012:75 perustelujen mukaan potilaan oikeusturva toteutuu suomalaisessa järjestelmässä hyvin. Perusteluissa annetaan ymmärtää, että EIT:llä ei olisi ollut omaa ratkaisua tehdessään riittävän tarkkoja tietoja suomalaisesta lainsäädännöstä ja käytännöstä. Kyse on mahdollisesti siitä, että siinä vastineessa, jonka valtio eli ulkoministeriö oli antanut EIT:lle X:n valituksen johdosta, ei KHO:n mielestä olisi osattu tuoda esiin sitä, miten "hieno" järjestelmä meillä Suomessa mielenterveysasioissa on. Tämä vaikuttaa kuitenkin lähinnä jonkinlaiselta näsäviisastelulta, kun otetaan myös huomioon, että EIT:n ratkaisukokoonpanoon kuului myös suomalainen jäsen, joka on varmaankin voinut kertoa kollegoilleen suomalaisen järjestelmän yksityiskohdat.
10. KHO näyttää perustelevan ratkaisuaan yksinomaan rakenteellisilla ja muodollisilla syillä, jolloin kyseisen konkreettinen tapaus ja sen tosiseikasto on jäänyt liian vähäiselle huomiolle. KHO lähti siitä, että jos järjestelmä on teoriassa tai periaatteessa asianmukainen, niin silloin myös ko. konkreettinen tapauksen täytyy olla oikeusturvan suhteen kunnossa. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Reaaliset argumentit ovat jääneet KHO:n päätöksenteossa taka-alalle, sillä päätöksen perusteluissa ei ole vaivauduttu pohtimaan esimerkiksi sitä, minkä vuoksi olisi EIT:n toteamin tavoin tärkeää, että päätöksen pakkohoidosta tekevä lääkäri hankkisi ulkopuolisen lääkärin lausunnon tai varaisi potilaalle siihen ainakin tilaisuuden. Mielivallan vaara on todella tarjona, jos pakkohoidon jatkamista koskevan päätöksen tekee sairaalan lääkäri, joka perustaa ratkaisunsa saman sairaalan toisen ja käytännössä yleensä alaisuudessaan toimivan nuoremman lääkärin lausuntoon ja esitykseen.Tätä puolta asiassa KHO ei ole vaivautunut pohtimaan. Vaikka päätöksen jälkikäteiset oikeusturvan takeet olisivat laissa eli siis teoriassa miten näyttävät ja vahvat tahansa, on pakkohoitoa koskevan päätöksen muuttaminen usein vaikeaa ja käytännössä jokseenkin harvinaista. Hallinnossa pitäisi panostaa enemmän ennakollisiin oikeusturvan takeisiin.
11. KHO siis viittasi niin sanotusti kintaalla EIT:n vain pari kuukautta aiemmin samanlaisessa tapauksessa antamalle tuomiolle ilmeisesti siksi, että kyseessä oli "vain" jaostoratkaisu. KHO päätti tyrmätä EIT:n kannan, ryhtyi kiivaaseen taistoon ja marssitti näyttämölle raskaan tykistönsä eli täysistunnon 21 tuomarin joukkion päättämään toisin. KHO:n perusteluissaan esille vyöryttämä lainkohtien suuri määrä, jolla se on pyrkinyt osoittamaan, että suomalainen mielenterveysjärjestelmä turvaisi kokonaisuus huomioon ottaen hoitoon määrätylle riittävän tehokkaat oikeussuojakeinot sanotunlaisessa tapauksessa, ei ole vakuuttava. Pykäliä toki löytyy eri laeissa paljon, mutta käytännössä lainsäädäntö ei anna riittäviä takeita siitä, että asiat menisivät aina pykälien mukaisesti; päinvastaista näyttöä sen sijaan on paljon.
12. Vaikuttaa lisäksi hieman siltä, että KHO:n päätöksen perustelut ovat itse asiassa lähinnä vain eräänlaisia fasadi- tai näennäisperusteluja, eli päätökset todellisia perusteita ei ole haluttu kaikilta osin ilmoittaa. Asia on nimittäin niin, että jos EIT:n linjausta alettaisiin meillä käytännössä noudattaa, Suomen pitäisi muuttaa eräissä kohdin kenties aika merkittävällä tavalla mielenterveysjärjestelmää ja sen oikeussuojatakeita. Tämä maksaisi eli muutos voisi tulla valtiolle ja kunnille kalliiksi.
13. Kuten jo blogijutussani 635/15.9.2012 (kohta 20) kerroin, KHO:n viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen näytti itse paljastaneen päätöksen todellisen syyn Yle Uutisille 13.9. antamassaan lausunnossa. Arolainen nimittäin totesi, että ko. asiaa pidettiin KHO:ssa erittäin tärkeänä - siksi se siis ratkaistiin 21 tuomarin toimesta KHO:n täysistunnossa - sillä erilainen päätös olisi voinut mullistaa nykyiset hoitokäytännöt. "Jos ratkaisu olisi ollut toinen, pakkohoitoon määräämisen tavat olisi jouduttu miettimään kokonaan uusiksi", totesi viestintäpäällikkö Arolainen Yle Uutisille;
14. Viestintäpäällikkö kyllä tietää, mistä puhuu! Vaikuttaa siis siltä, että todellisuudessa potilaan oikeusturva on saanut KHO:n täysistuntoratkaisussa väistyä valtion edun ja tarkoituksenmukaisuusnäkökohtien tieltä. Pakkohoidon määräämiskäytäntöjen muuttaminen EIT:n edellyttämällä tavalla olisi ollut hoitoon määrättävien oikeusturvan kannalta todella tärkeää ja ensisijainen pointti myös ko. yksittäisessä tapauksessa. Miksi tällaista päätöstä ei sitten haluttu tehdä eikä EIT:n linjausta noudattaa? Aivan ilmeisesti siksi, että sellainen päätös olisi ollut valtiovallan eli Suomen hallituksen kannalta epäedullinen ja johtanut kenties huomattaviin lisäpanostuksiin ja kustannusten kasvuun.
15. Jos tämä on, kuten Teuvo Arolaisen lauusnnosta voidaan päätellä, päätöksen todellinen syy, niin silloin KHO ei ole kertonut päätöksensä kaikkia ja kenties kaikkein ratkaisevimpia ja todellisia syitä ja perusteita. Ratkaisussa onkin pidetty itse asiassa silmällä ennen muuta valtion ja viranomaisten intressejä ja ohitettu pakkohoitopäätöstä odottavien ihmisten oikeusturvan tarpeet. Tuomioistuin näyttäisi toimineen tosiasiallisesti ikään kuin hallinnon ja hallintoviranomaisten jatkeena, ei viranomaisista riippumattomana oikeusturvaelimenä. Oikeusvaltioksi itseään kutsuvassa maassa tämä olisi erittäin huolestuttava ilmiö.
16. Voimmeko me enää ylipäätään luottaa KHO:een maan hallituksesta ja viranomaisista riippumattomana ja puolueettomana tuomioistuimena? Suomessa kuulee väitettävä aika usein, että hallintotuomioistuinlaitos, ylimpänä asteena siis KHO, ei olisi tiukan paikan tullen riippumaton, vaan hallintolainkäyttö olisi vain eräänlaista hallinnon jatketta. Kova väite, mutta "niin on, jos siltä näyttää", kuten sanonta kuuluu. Tuomioistuinten toiminnan tulisi olla läpinäkyvää ja sen perustelujen avoimia ja rehellisiä.
17. KHO:n EIT:n linjasta poikkeava ratkaisu huomattiin myös mediassa. Erityistä huomiota herätti Helsingin Sanomien ratkaisusta kaksi päivää päätöksen jälkeen eli 15.9. julkaisema pääkirjoitus, jonka otsikko oli jo varsin rempseän tyylinen: "KHO näytti EIT:lle kaapin paikan". Kenties lehti oli saanut tapausta koskevaa sisäpiiritietoa KHO:n viestintäpäälliköltä, sillä tämä on entinen HS:n toimittaja.
18. HS:n pääkirjoituksessa suorastaan hehkutettiin tapaa, jolla KHO rohkeni poiketa EIT:n (muka) huonosti valitusta linjasta. HS väittää KHO:n osoittaneen, että EIT:n päätös perustuu huonoon pohjatyöhön. Tämä väite ei pidä, kuten jo edellä totesin, paikkansa, koska Suomen valtio oli saanut X:n valituksen johdosta tilaisuuden antaa oman selityksensä ja tuoda siinä esiin kaikki suomalaista mielenterveysjärjestelmään koskevat yksityiskohdat.
19. KHO:n syyskuisen plenum-päätöksen jälkeen todettiin, että EIT:n jaostoratkaisu tapauksessa X v. Suomi 3.7.2012 ei itse asiassa ole vielä lopullinen, sillä Suomen hallituksella oli lokakuun alkuun asti aikaa pyytää kyseisen asian siirtämistä EIT:n suuren jaoston (Grand Chamber) ratkaistavaksi. Jotkut jopa väittivät, että KHO:n syyskuinen ratkaisu olisi voinut olla eräänlainen maan hallituksen "tilaustyö" X:n tapauksen saattamiseksi EIT:n suuren jaoston käsittelyyn. Niin tai näin, mutta joka tapauksessa valtiolle tarjoutui tuolloin uusi tilaisuus osoittaa EIT:lle, millainen (miten erinomainen) suomalainen pakkohoitojärjestelmä tosiasiassa on potilaan oikeusturvan kannalta.
20. Hallituksen eli käytännössä ulkoministeriön internetsivuilla ei ole mainittu mitään siitä, aikooko valtio tehdä sanotun jatkovalituksen ja oliko sanottu vaatimus tehty. Mutta nyt tämä asia on sitten selvinnyt. Valtio on vaatinut X:n tapauksen jatkokäsittelyä suuressa jaostossa, mutta tämä vaatimus ei mennyt läpi, vaan vaatimus on hylätty EIT:n asianomaisen lautakunnan päätöksellä. HS:n pääkirjoituksen otsikkoa mutatis mutandis lainaten voisi asian voisi kiteyttää näin: EIT näytti toistamiseen KHO:lle kaapin paikan.
21. Kun EIT:n jaostoratkaisu 3.7.2012 jäi siis voimaan, on samasta oikeudellisesta kysymyksestä nyt olemassa Suomessa kaksi aivan erilaista ratkaisua. Kumpaa ratkaisua suomalaiset viranomaiset ja hallintotuomioistuimet ovat jatkossa velvollisia noudattamaan, EIT:n vai KHO:n plenum-ratkaisua? Oikeuslähdeoppien mukaan minusta on selvää, että EIT:n tuomio menee KHO:n päätöksen edelle, joten siitä ilmenevää oikeusohjetta on jatkossa samanlaisissa tapauksissa noudatettava. Muuten olisi olemassa riski, että EIT:n ratkaisun kanssa ristiriidassa olevista päätöksistä valitetaan jälleen EIT:een ja valtio saisi samasta asiasta uuden EIT:n langettavan tuomion. Jos joutuisin itse tuomarina ratkaisemaan sanotunlaisen asian, hyväksyisin EIT:n kannan siksi, että sen potilaalle tarjoama oikeusturva on selkeästi parempi kuin KHO:n päätöksen mukaan toimittaessa.
22. Suomen lainsäätäjän tulisi ottaa opikseen ja muuttaa mielenterveyslain ao. säännöksiä vastaamaan EIT:n tuomiossa omaksuttua linjaa. EN:n ministerikomitea voi periaatteessa antaa Suomelle tätä koskevan velvoitteen. Sanoisin myös, että perusteet KHO:n ratkaisun 2012:75 purkamiseksi ilmeisesti väärän lain soveltamisen takia olisivat ilmeisesti olemassa, sillä onhan KHO tarkoituksellisesti "niskuroinut" EIT:n ratkaisussa omaksuttua oikeusohjetta vastaan. Y:llä on toki mahdollisuus valittaa KHO:n päätöksestä 2012:75 ihmisoikeustuomioistuimeen.
28 kommenttia:
Valitettavasti ongelma on juuri se mitä blogisti analysoi. Oman kannan (tässä valtion) "puolustamisessa" ei pitäisi olla mitään väärää. Foorumi sille on vain väärä, kun tuomioistuimessa ratkaistaan yksilön oikeusturvaa. Arvovalta-peli pitäisi käydä muualla. Hallintotuomioistuimisissa ei pitäisi ottaa valtion edunvalvojan roolia muutenkaan. Tämä asenne on vain kovin syvällä.
Niin, se on tuo "kirottu" möhkälemäinen ja osin väärinymmärretty virallisperiaate, jota nämä merikosket, hallbergit, mäenpäät ja kumppanit ovat nuijjineet koholaisten ym. hallintoihmisten kalloihin vuosikymmeniä ymmärtämättä tai välittämättä lainkaan siitä, millaisiin kauhistuttaviin lopputuloksiin tuollainen väärinymmärretty holhousmentaliteetti voi yksilön oikeusturvan kannalta johtaa. Usko valitusoikeuteen ja hallintolainkäytön "parantavaan voimaan" on luja, vaikka todelliset ongelmat ovat hallinnossa eikä niitä voida lähimainkaan aina lainkäytöllä korjata.
Se virallisperiaatehan on tämä, hallintolainkäyttölain 33 pykälässä: Valitusviranomaisen on huolehdittava siitä, että asia tulee selvitetyksi, ja tarvittaessa osoitettava asianosaiselle tai päätöksen tehneelle hallintoviranomaiselle, mitä lisäselvitystä asiassa tulee esittää. Valitusviranomaisen on hankittava viran puolesta selvitystä kuin käsittelyn tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus ja asian laatu sitä vaativat. - Vääntäisitkö nyt rautalangasta, miten tuosta on nyt ollut kyse.
EIT:n kantaa voidana perustella myös sillä - mitä perustetta EIT ei itse käytä -, että käytännössä Suomessa hallinto-oikeuden käsittelyt, vaikka ne on lain mukaan pidettävä "kiireellisenä" (kuten muutenkin noin kolmasosa hallinto-oikeuksien jutuista), kestävät tässäkin asiaryhmässä 2-4 kuukautta. Näin pitkä käsittelyaika ei mitenkään mahdollista tosiasiallista oikeusturvaa, vaikka kokoonpanossa olisikin lääkäriasiantuntijajäsen.
Mutta näitä "virallisperiaatteita" vaan vieläkin tankataan opiskellessa vähän kuin katkismusta. Mitä mahtaa tämän episodin päähenkilölle kuulua monen vuoden veivaamisen jälkeen? Rankkaa on varmasti ollut.
Kun meitä on opetettu tuomaan esiin näkökohdat tasapuolisesti pro et contra, olisi vielä paikallaan kertoa sekin, mikä tuosta KHO:n päätöksestä suorastaan paistaa läpi eli se pääpointti, että jatkohoitopäätökset meillä alistetaan automaattisesti hallinto-oikeudelle, jonka kokoonpanossa istuu psykiatri. Keskustelua on käyty näiden seikkojen merkityksestä ja siitä, oliko EIT ottanut ne huomioon vai ei. Jos muuten viran puolesta tuomioistuin hankkisi ulkopuolisen lääkärin lausunto, jota kukaan osapuoli ei ole toimittanut, eikö se juuri olisi tuota blogistin esiin tuomaa virallisperiaatetta?
Anonymokset ei nyt oikein käsitä tai ymmärrä lukemaansa.
Ensinnäkin virallisperiaate ei suinkaan tyhjenny HLL 33 §:ään, jossa säädetään tuomioistuimen materiaalisesta prosessinjohdosta. Virallisperiaatteeseen kuuluu toki paljon muutakin. Itse asiassa koko hallintolainkäytön asetelma, joka ei perustu kaksiasianosaisuhteelle, kuten siviiliprosessi, on virallisperiatteen läpitunkema konstruktio. Hallintolainkäytössä ei noudateta myöskään esim. asianosaisen väittämistaakkaa.
Kuten ole moneen kertaan jo edellisen asiaa koskevan blogijutun yhteydessä todennut, psykiatrin osallistuminen vasta hallinto-oikeuden kokoonpanoon ei oikeusturvan takeena riitä eikä se ole kelvannut myöskään EIT:lle, joka on varmuudella ollut suomalaisesta systeemistä tietoinen. Onhan Suomen valtio saanut nyt peräti kaksi kertaa tilaisuuden esittää EIT:lle selvitystä suomalaisesta järjestelmästä, mutta se ei ole EIT:ta edelleenkään vakuuttanut.
" Voimmeko me enää ylipäätään luottaa KHO:een maan hallituksesta ja viranomaisista riippumattomana ja puolueettomana tuomioistuimena?"
Emme voi. Emme ole voineet vuosikausiin. Vielä vähemmän voimme luottaa hallinto-oikeuksiin. Molemmat ovat hallintovallan jatkeita, eivät puolueettomia tuomioistuimia.
Menee hiukan ohi aiheesta, mutta valtiovarainministeriön edunvalvojan roolin ovat ottaneet myös jotkut yleiset tuomioistuimet oikeusapua saavien asianosaisten oikeudenkäyntikuluista päättäessään.
Niin pientä perustaksan (400 € + ALV) ylittävää laskua ei olekaan, etteikö siihen pitäisi punakynällä Eskon puumerkkiä tehdä. Mutta kun lasku on riittävän suuri kuusinumeroinen luku, ja sen esittäjä isosta ja hienosta toimistosta, ei siihen enää olekaan kanttia puuttua.
Poikkeuksiakin onneksi on, mutta ne vain vahvistavat säännön.
Blogistin kaipaama väittämistaakka liitännäisineen KHO:n täysistunnon jutun kaltaisessa tapauksessa kai tarkoittaisi, että potilaan olisi jo aluellisessa hallinto-oikeudessa kiistettävä koko systeemin laillisuus, muuten on liian myöhäistä.
Ko. tapauksessa oli ja on yhä edelleen kysymys ennakkollisen oikeusturvan puutteesta, siis puutteesta jo ennen sairaalassa tapahtuvan hallintopäätöksen tekemistä. Sitä ei korjaa se, että hallinto-oikeudessa istuskelee ja papereita pyörittelee joku ukko psykiatrina, vahinko on jo tapahtunut.
Onkohan tässä jokin erehdys? Mahtaakohan EIT:n tapausselostus kuvata sittenkin entistä Neuvostoliittoa, jossa eri mieltä olevat oli tapana sulkea mielisairaaloihin?
Kun valittajalla ei ole hallintolainkäytössä vastapuolta, joutuu tuomioistuin virallisperiaatteen mukaisesti prosessissa käytännössä edustamaan asianomaista viranomaista tai yleistä etua. Onko tuomioistuimen riippumattomuus ja poilueettomuus siis uskottavalla pohjalla? Tilanne on hieman samanlainen, jos rikosprosessissa ei olisi lainkaan syyttäjää, vaan syyttäjän tehtävät kuuluisivat inkvisitorisen prosessin tavoin faktisesti tuomioistuimelle
Minkä takia kansalaisten pitää elää epävarmuudessa tuomioistuinten vuoksi? Miksi ei hallinto-, riita- ja rikosasioita voida käsitellä yhdessä kolmiportaisessa tuomioistuimessa. Meri- ja sotilasoikeudenkäynneissä on erikoisedustus eli kyllä kai hallintoasiat tulee hoidettua siinä kuin muutkin asiat avoimesti ilman "muurarijärjestöjen" tyyppistä hallintotuomioistuinta. Bloggarilta hyvä vertaus edellä syytejuttuun, jossa syyttäjä pääsee toteuttamaan itseään kansalaisten kustannuksella. Sama homma hallintoriidoissa. Muutosta vaaditaan!
Eikös tässä täyty virkasyytteen nostamisen kriteeri Valtakunnanoikeuteen... KHO:n parikymmentä tuomaria ehdoin tahdoin tuomitsivat vastoin maassa jo voimassa olevaa lakia, eli EIT:n lausumaa periaatetta.
Minun mielestäni tällaisia näytelmiä, jossa tuomioistuinten valtapeliä käydään näytöksillä yksittäisessä henkilöä koskevassa hallintopakkojutussa kyseisen henkilön kustannuksella, tulisi Valtakunnanoikeuden tuomiouhkaa käyttäen torpata tuomareiden innostusta käydä periaatetappelujensa uusintanäytöksiä. Kyllähän tuon henkilön olisi pitänyt voida luottaa että hänelle turvataan yhtä hyvä oikeusturva kuin siinä jo EIT:n ratkaisemassa jutussa EIT oli velvoittanut.
Kyse ei ole "vastoin lakia tuomitsemisesta" eikä suoranaisesta virkavirheestä, vaan lain oikeasta tulkinnasta niin että oikeusturva toteutuisi mahdollisimman hyvin. KHO toimi kyllä kotimaisen lain mukaisesti, mutta EIT puolestaan on soveltanut ihmisoikeussopimuksen ao. määräystä ja katsonut, että KHO:n ratkaisussa omaksuttu kanta ei ole oikeusvaltioperiaatteen (rule of law) mukainen vaan ko. ihmisoikeusnormin vastainen. KHO olisi tullut ottaa omassa tulkinnassaan vakavasti EIT:n kanta ihmisoikeussnormin tulkinnasta, koska vasta EIT:n ratkaisukäytäntö antaa todellisen sisällön po. normille. KHO ei toiminut näin, vaan ryhtyi perusteluissaan "näsäviisastelemaan" ja ikään kuin toimimaan EIT:n oppimestarina selittämällä, että EIT:llä ei (muka) olisi ollut tietoa Suomen pakkohoitoa koskevasta normistosta.
Kyllä se on minun terminologiassani maassa jo voimassa olevan lain vastaista tuomitsemista, kun ratkaisu on ko. ihmisoikeusnormin vastainen, sen jälkeen kun EIT on norminvastaisuuden jo selittänyt ja KHO on siitä ollut tietoinen.
Käytän "maassa jo voimassa oleva laki" -käsitettä kuten anglosaksisessa yhteydessä on "law of the land".
En ota kantaa muuhun, mutta kaipa tuota KHO:n päätöstä on luettava niin, että siinä tarkoitettiin arvioida lakikirjastamme löytyvän täkäläisen kirjoitetun lain "laillisuutta":
"Kun otetaan huomioon ihmisoikeustuomioistuimen tuomiossa X v. Suomi todetun ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen loukkauksen perusteista edellä jaksossa 5.2 lausuttu, kyseisen tuomion perusteella ei voida katsoa mielenterveyslain järjestelmän olevan edellä mainitussa suhteessa ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan kanssa yhteensopimaton. Mielenterveyslain hoidon jatkamista koskevien säännösten soveltaminen ei siten myöskään ole ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa."
Suomalainen tuomioistuin ei voi toki tyytyä tai rajoittua arvioimaan asiaa yksinomaan kotimaisen kirjoitetun lain kannalta, vaan sen pitää ottaa aina huomioon myös EU-säädökset ja ihmisoikeussopimuksen normit sekä EIT:n ratkaisukäytäntö, jotka ovat sitovaa ja velvoittavaa oikeutta! Onhan KHO niin toki pyrkinyt tekemään, mutta vika on siinä, että se on mennyt arvioinnissaan niin sanotusti "metsään". Se on pannut pääpainon kansalliselle laille, mutta viitannut kintaalla EIT:n päätöksessä mainituille asia-argumenteille. Reaalisten argumenttien sijasta KHO on päättänyt ruveta koulumestariksi EIT:lle ja pyrkinyt näsäviisastellen osoittamaan, että EIT ei olisi syystä tai toisesta ottanut huomioon kaikkia kansallisia pykäliä!
Kysymys kuitenkin on siitä harkinnasta onko potilas saanut riittävän oikeusturvan pakkohoitopäätöstä koskevassa päätöksenteossa. EIT:n mukaan ulkopuolinen lääkärinlausunto on tarpeen ja KHO, että ei sellaista tarvita. Eihän se ulkopuolinenkaan lausunto sido KHO:a, mutta muodollisesti se olisi pessyt kasvonsa, kun olisi älynnyt huomoida valittajan hankkiman lausunnon. Olisi KHO viisastellut sen kanssa, niin vältyttäisi kaapin eestaas siirtelyltä. KHO on selvästi halunnut päästä tiettyyn lopputulokseen, mutta ei ole käyttänyt "järkikonsteja".
Miten tuo KHO rekrytoi omat hallintoneuvoksensa?Tämänkin blogin seuraajaksi ilmoittautunut Jukka Lindstedtin nimi näkyi olevan tänään julkaistusta ennakkopäätöksessä.
Kävin oikein Wiki:stä katsomassa, eikä herralla näytä olevan kokemusta lainkäytöstä. Päällimmäinen mielikuva taitaa useimmilla olla Venäjän lapsiasiamiehen tapaaminen presidentin linnassa salaaa presidentiltä.
Blogistin ilmaisusta näsäviisastella vain jotenkin tuli oikeusasiamiehen virasto mieleen ja sitten tämä Lindstedtin yhtymäkohta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Siksi tällainen off-topic kommentti.
En ymmärrä tuosta äskeisen anonyymin sanomasta tätä: "Eihän se ulkopuolinenkaan lausunto sido KHO:a, mutta muodollisesti se olisi pessyt kasvonsa, kun olisi älynnyt huomoida valittajan hankkiman lausunnon." Eipähän tuossa KHO:n päätöksessä mikään viittaa siihen, että valittaja olisi sellaisen lausunnon hankkinut tai hankkimassa.
EIT kanta mielivaltaista pakkohoitoon ottoa vastaan on ihmisoikeuksien puoltamista puhtaimmillaan. Ansioitunut lehtimies Teuvo Arolainen osui aivan oikeaan kun hän totesi, että EIT:n kanta johtaa perusteellisiin muutoksiin mielisairaiksi katsottujen hoidossa. Yksikertaisesti sanottuna pakko poistuu hoitomuotona. Kysymys on samanlaisesta muutoksesta kun suuret mielisairaalat suljettiin ja kymmeniä tuhansia ihmisiä päästettiin vapauteen.
Hänen entinen(sic) lehtensä Helsingin Sanomat, ottaa terävästi kantaa ihmisoikeuskysymykseen – ei vain pääkirjoituksessa vaan julkaisemalla samalla kahden tutkijan KHO:n päätöstä tukevan ”mielipiteen”.
Suomessa ei tätä asiaa voi käsitellä todellisten tapahtumien pohjalta KHO:n päätöksiä ei löydy. Kuka on X, miksiä hänet on tuomittu pakkohoitoon, kuka on se mystinen insinööri, joka ei saa puolustaa X:ää? Tässä syntyy kaksi vastakkaista tuomiota asiata, josta ei ole tietoa vaikka sitä on käsitelty kaikissa oikeusasteissa.
Minulle asia on tärkeä sosiaalipolitiikan dosenttina. Suomessa en omaa pohjaa käsittelylle, en ole osallistunut pakkohoidon harkintaa Suomessa, eikä asiatietoja julkisteta. Toisin on Ruotsissa. Olen osallistunut hallinto-oikeuden istuntoon.
Pakkohoidosta on tekeillä uusi laki, sen tulee noudattaa EIT:n päätöstä aivan samalla tavalla kuin Suomenkin, muuten tulee sama pattilanne kuin Suomessa jo nyt on.
Poliittinen tilannekin on kuitenkin aivan toinen. Sarjamurhaaja Thomas Quick keksittiin pakkohoidon sisällä. Nyt oikeuslaitos vapauttaa hänet kahdeksasta murhatuomiosta, mutta pakkohoito pitää tiukasti miehen lukkojen takana – rajoittaa hänen yhteyksiään mediaan. Tämä on mahdollista niin kauan kuin Ruotsin pakkohoidon säännöt eroavat vain muodollisesti Suomen määräyksistä. Paine pakkohoidon kieltämiseen on ilmeinen.
Ei kai tuomioistuinten tiedottajat voi osallistua istuntoon. Miten tiedottajalla voisi olla tietoa ratkaisun "salatuista" perusteista? Onkohan vain vilkas mielikuvitus?
Arolainen sanoi silloin, että toisenlainen päätös olisi johtaut hoitokäytäntöjen muuttumiseen Suomessa. Kyllähän saman johtopäätöksen tein päätöstä lukiessani minäkin, ja niin tekivät monet keskustelijat blogistin edellisen samaa aihetta käsittelevän jutun yhteydessä.
KHO:n arvovalta EU-asioiden tulkitsijana on kadonnut jo vuosia sitten. Autoverotukseen liittyvässä nk. Siilin-tapauksessa EY-tuoimioistuin tuomitsi käytettyistä autoista perityn ei-arvonlisäveron eli tuttavallisemmin ELV:n laittomaksi jo vuonna 2002. KHO tulkitsi kuitenkin tuomiota virheellisesti ja salli ELV:n perimisen aina vuoteen 2009 asti jolloin Komission aloitteesta saatiin EYT:stä toinen ELV:n tyrmäävä tuomio. Tuomiossa käskettiin valtiota palauttamaan kaikki perityt ELV:t ilman ajallisia vaikutuksia mutta KHO tulkitsee tätä edelleen väärin ja ELV:ejä ei ole vieläkään palautettu 2005 ja vanhemmista tapauksista ellei asia ole ollut erikseen vireillä auton tuoneen toimesta. Nyt kuitenkin käräjä- ja hovioikeudessa on valtio tuomittu ihan samojen EYT:n päätösten perusteella vahingonkorvauksiin koska se ei noudattanut alkuperäistä Siilin-tuomiota. Siis käräjillä ja hovissa on tulkittu EYT:tä täysin päinvastaisesti kun KHO:ssa. Valtio on tosin vienyt asian korkeimpaan oikeuteen eli silläkään suunnalla ei uskota miten EYT:n tuomioita pitää tulkita ennen kun valitustie on käyty hamaan loppuun asti. Käytännössä KHO:n virheellinen toiminta tarkoittaa sitä, että tuhannet käytetyn auton tai moottoripyörän tuoneet joutuu jokainen erikseen haastamaan valtion käräjille saadakseen heille kuuluvat rahat takaisin. KHO:n ja valtionvarainministeriön sekoilut tulee maksamaan miljoonia Suomen veronmaksajille. Eikä kukaan joudu koskaan mihinkään vastuuseen eikä mikään asia muutu. Tässäkin asiassa on kyse suurista rahoista ja onkin perusteltua kysyä kumpaa KHO:ssa ajateltu enemmän, valtiontaloutta vai kansalaisten oikeusturvan toteutumista.
Kuopion HaO noudattaa EIT linjausta ja poikkesi KHO:n viimesyksyisestä täysistuntoratkaisusta.
(Kuopion HAO 13/0017/7 18.1.2013)
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen Mielenterveyslain muutoksesta HE 199/2013
Siinä on kaksi samansuuntaista uudistusta.
Ensinnäkin lähetteen pakkohoitoon voi tehdä myös yksityislääkäri. Siitä ovat kaikki lehdet kertoneet.
Mutta myöskin EIT:n päätöstä potilaan oikeudesta omaan lääkäriin on kuunneltu. Tässäkin asiassa tulee kysymykseen yksityislääkäri, jonka potilas itse maksaa
12 c §
Potilaan oikeus valita ulkopuolinen lääkäri
Potilaalle on annettava mahdollisuus pyytää
arvio tahdosta riippumattoman hoidon
tarpeesta myös itse valitsemaltaan lääkäriltä
ennen kuin hoidon jatkamisesta tehdään päätös.
Potilaan itse järjestämästä arvioinnista
aiheutuvista kustannuksista vastaa potilas itse
HE 199/2013 s.
Lähetä kommentti