1. Oikeusturvasta puhutaan usein ja hartaasti. Kysymys on ihmisen oikeuksien toteutumisesta, oikeuden saatavuudesta eli oikeuksiin pääsystä (access to justice). Talonpoikaisjohtaja Jaakko Ilkan sanoin oikeusturvassa on kysymys yksinkertaisesti siitä, "saako maassa oikeutta." Ilkan aikana oikeutta ei saanut eikä annettu, vaan oikeutta oli pakko yrittää hankkia turvautumalla omankädenoikeuteen.
2. Nykyisin asiat ovat onneksi toisin. Omankädenoikeus on kiellettyä, sillä valtiovalta on ottanut huolehtiakseen ihmisten oikeusturvan toteutumisesta. Suomen perustuslakiin on otettu säännöksiä oikeusturvan toteutumisesta. Oikeusturvan toteutumisesta huolehtivat viime kädessä riippumattomat tuomioistuimet.
3. Perussäännös on perustuslain 21 §:n 1 momentti, jossa vakuutetaan, että "jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesi ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksisaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimeeen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen tutkittavaksi". Oikeuden saatavuus (oikeusturva) on myös kansainvälisin sopimuksin tunnustettu ihmisoikeus. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6.1 artikla takaa jokaiselle oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa tuomioistuimessa.
4. Suomen perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Julkisen vallan eli valtiovallan on siten taattava jokaiselle myös oikeuksien saatavuus, oikeusturva. Lainsäätäjä on velvollinen säätämään tätä tarkoittavia lakeja ja tuomioistuimet ja muut viranomaiset ovat velvollisia noudattamaan lakia ja tulkitsemaan niitä siten, että mainittu perus- ja ihmisoikeus toteutuu.
5. Ovatko asiat siis hyvin ja kaikki tyytyväisiä oikeusturvaansa, kun kerran perustuslaissa on luvattu, että jokaisen pääsy oikeuksiinsa on valtiovallan erityisessä suojeluksessa? Jokainen tietää vastauksen: käytännössä oikeusturvaa toteutuu, jos on toteutuakseen, vain tietyssä suhteissa ja joidenkin ihmisten tai ihmisryhmien osalta, usein ehkä vasta "kovan väännön" eli oikeustaistelun tuloksena. On paljon ihmisiä, jotka kokevat, että he eivät heivät ole saaneet oikeutta eikä heidän ole mahdollista sitä saadakaan, koska julkinen valta ole kyennyt tai edes halunnut käytännössä sitä heille turvata.
6. Jotta oikeusturvaa olisi mahdollista saada, tulisi oikeutta hakevalla ihmisillä olla mahdollisuus ja oikeus päästä tuomioistuimeen (access to court) eli saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tämä oikeus on turvattu perustuslain 21.1 §:ssä, mutta tästä huolimatta on lukuisia tapauksia ja tilanteita, joissa edes tämä perusoikeus ei ole toteutunut eivätkä lainsäätäjä, asianomaiset tuomioistuimet tai ylimmät laillisuusvalvojat ole, perustuslain 22 §:n velvoittavasta säännöksestä huolimatta, tehneet elettäkään mainitun perusoikeuden toteutumiseksi, vaan ne ovat päinvastoin voineet tehdä parhaansa, jotta ihminen eivät pääsisi asiassaan tuomioistuimeen. Kun näin on asian laita, niin silloin on tietenkin turha puhua oikeusturvasta ja oikeuksien toteutumisesta.
7. Mutta annetaanpa puheenvuoro ihmisille eli Viljolle (nimi muutettu), jolta on evätty pääsy tuomioistuimeen ja sitä myöten mahdollisuus saada oikeutta. Viljo kirjoitti minulle näin:
Olen 62-vuotias, neljättä vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä valtion virasta oleva rakennusmestari. Jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle työnantajan edustajien pitkään jatkuneen minuun kohdistaman epäasiallisen ja syrjivän kohtelun seurauksena.
Kun työnantaja ei suostunut tunnustamaan menettelynsä lainvastaisuutta eikä suostunut muuttamaan menettelyään, vein asian paikallisen työsuojeluviranomaisen ratkaistavaksi. Siitä on aikaa jo yli 6,5 vuotta. Asiani koski työturvallisuuslain 8 §:n tarkoittaman työnantajan yleisen huolehtimisvelvollisuuden ja 28 §:n tarkoittaman työnantajan toimintavelvollisuuden laiminlyöntiä sekä mm. yhdenvertaisuuslain 6 §:n tarkoittamaa syrjintää. Minulle oli aiheutunut tuolloin jo merkittävää terveydellistä haittaa työnantajan menettelystä.
Perustuslain 21 §: n oikeusturvasäännöksen mukaan minun olisi pitänyt saada asiassa viranomaisen päätös, josta olisin voinut valittaa.
Korkein hallinto-oikeus on odennut vuosikirjapäätöksensä KHO:2008:25 perusteluissa muun ohella, että ”perustuslain tarkoituksena on turvata jokaiselle mahdollisuus säännönmukaiseen muutoksenhakukeinoon eli valitukseen silloin, kun kysymys on muutoksenhakijan perustuslain 21 §:n 1 momentissa tarkoitetuista oikeuksista ja velvollisuuksista”.
Minun asiaani ei kuitenkaan ratkaissut työsuojeluviranomainen hallintopäätöksellä, vaan tarkastaja tarkastuskertomuksella. Tarkastuskertomukseen ei liitetä valitusosoitusta, vaikka sillä olisi ratkaistu hallintoasia. Vaikka näyttö oli mielestäni aukotonta, tarkastaja tukeutui ratkaisussaan työnantajan antamaan perustelemattomaan ja osittain jopa valheelliseen selvitykseen, eikä nähnyt syytä epäillä rikosta. Tein tutkintapyynnön työnantajastani, mutta poliisi tukeutui päätöksessään työsuojelutarkastajan ratkaisuun, eikä siirtänyt asiaa syyttäjän harkittavaksi. Aivan samanlainen on tilanne nykyäänkin. Esimerkiksi Helsingin poliisi on tänä vuonna pyytänyt työsuojeluviranomaiselta lausuntoa esitutkinnan tarpeellisuudesta.
Hallintolainkäyttölain 4 ja 5.1 pykälät tarkoittavat päätöstä, josta saa valittaa, toimenpidettä, jolla hallintoasia on ratkaistu tai jätetty tutkimatta. Saman lain 6.1 §:n mukaan ”päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa”. Silti hallinto-oikeudet eivät tutki tuollaisissakaan tapauksissa tarkastuskertomuksista tehtyjä valituksia, vaikka valitus koskisi myös menettelyvirhettä.
Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettua lakia (valvontalaki) koskevan hallituksen esityksen (HE 94/2005) yksityiskohtaisissa 2 §:n perusteluissa todetaan, että ”tarkastajalla tarkoitettaisiin työsuojelupiirissä valvonta- ja tarkastustehtävissä toimivaa virkasuhteista henkilöä, jota ei kuitenkaan pidetä työsuojeluviranomaisena”.
Kun kysymys on työntekijän terveyden ja jopa elämisen säilyttämisen edellytyksistä ja sekä perusoikeudesta että ihmisoikeudesta päästä tuomioistuimeen oikeuksia ja velvollisuuksia koskevissa asioissa, niin kyse on perustuslain 124 §:n tarkoittamista merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältävistä tehtävistä, joita voidaan antaa vain viranomaiselle.
Työsuojelutakastaja selvittää epäasiallista ja/tai syrjivää kohtelua koskevia asioita kirjallisesti, mutta antaa asiasta tarkastuskertomuksen, ei päätöstä. On selvää, että tuollaisesta menettelystä ei ole säännöstä missään laissa. Jos tarkastaja tulee pintapuolisen selvityksen jälkeen siihen johtopäätökseen, että työnantaja on menetellyt lainvastaisesti, tarkastaja antaa työnantajalle toimintaohjeen. Jos työnantaja ei noudata ohjetta, tarkastaja antaa kehotuksen, ja jos työnantaja ei noudata sitäkään, tarkastaja siirtää asian työsuojeluviranomaisen ratkaistavaksi. Vasta tämän jälkeen työsuojeluviranomainen harkitsee, tekeekö se ilmoituksen poliisille esitutkintaa varten vai ei (valvontalain 50.1 §).
Käytännössä tarkastaja siis antaa työnantajalle ainakin yhden, useimmiten kaksi mahdollisuutta saada armahdus rikoslain 47 luvussa rangaistavaksi säädetystä teosta, jos työnantaja edes lupaa ryhtyä selvittämään asiaa.
Tuosta täysin riidattomasti lainvastaisesta menettelystä johtuu, että vain äärimmäisen harvoin työsuojeluviranomaisen asiakkaan asia etenee poliisille saakka työsuojeluviranomaisen kautta. Viimeisen viiden vuoden aikana Uudenmaan työsuojelupiiriin (2007-2009) ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston (ESAVI) työsuojelun vastuualueelle (2010-2011) on tullut yhteensä noin 1 800 asiakasaloitteista yhteydenottoa häirinnästä tai muusta epäasiallisesta kohtelusta (ei koske syrjintää). Niistä yhdessätoista (11) tapauksessa työsuojeluviranomainen on tehnyt ilmoituksen poliisille esitutkintaa varten. Se on keskimäärin 2 ilmoitusta/vuosi. Nämä luvut ovat peräisin ESAVIn julkisista raporteista, ks. esimerkiksi http://www.tyosuojelu.fi/upload/Raportti_TYHY_valvonta_2011.pdf .
Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosasto samoin kuin edellinen ja nykyinen sosiaali- ja terveysministeri eivät ole suostuneet muuttamaan jo pitkään jatkunutta lainvastaista menettelyä. Päinvastoin, nyttemmin on annettu uudet valvontaohjeet, joissa ohjataan tarkastajia menettelemään lainvastaisesti:
http://www.tyosuojelu.fi/upload/Valvontaohje_1_2011-Hairinnan_ja_epaasiallisen_kohtelun_valvonta.pdf .
http://www.tyosuojelu.fi/upload/Valvontaohje_1_2012_Tyosyrjinnan_valvonta.pdf .
Ongelmana on se, että kun tarkastuskertomuksesta ei voi valittaa, voi menettely jatkua kenenkään siihen puuttumatta. Media ei joko halua tai ei uskalla paljastaa ainakin vuoden 1995 hallitusmuodon voimaan tulosta lähtien jatkunutta työsuojeluviranomaisen lainvastaista menettelyä. Kysymys ei ole ainoastaan lainvastaisesta menettelystä ja sen paljastamisesta. Tilastokeskuksen mukaan joka vuosi nimittäin jää työkyvyttömyyseläkkeelle noin 8 000 suomalaista mielenterveyden häiriöiden (mm. masennus ja stressihäiriöt) vuoksi. Eri lähteiden tietoja yhdistelemällä olen päätynyt arvioon, että heidän joukossaan on 2 500 työpaikkahäirinnän uhria. Siitä, kuinka moni epäasiallisesti ja syrjivästi kohdeltu ajautuu itsemurhaan, kun mistään ei saa apua, en ole tilastoja löytänyt. Epäilemättä heitä on useita kymmeniä vuodessa, mahdollisesti jopa yli sadan. Tiedän omasta kokemuksesta, millaisia seurauksia työpaikkahäirinnän uhriksi joutuminen aiheuttaa uhrille ja hänen läheisilleen. On selvää, että ongelma on huomattavasti laajempi kuin pelkästään työpaikkakiusattujen ongelma. Siitä voidaan joutua maksamaan vielä seuraavankin sukupolven mielenterveyden tai käyttäytymisen ongelmien kautta.
Vallankahvassa olijat eivät kuitenkaan tee asialle muuta kuin pitävät hurskaita juhlapuheita, kuinka työpaikkakiusaamisessa pitää olla nollatoleranssi; http://www.paularisikko.fi/2012/03/21/tyopaikkakiusaamiselle-nollatoleranssi-2
Työsuojeluviranomaisen menettelyn lainvastaisuuden juuret juontuvat jo 1900-luvun puolelta, jolloin työsuojeluviranomaisen ainoa toimintamuoto oli työpaikoille tehty tarkastus, jolla tarkastettiin koneiden, laitteiden, telineiden, kulkuteiden, työtilojen, sosiaalitilojen, yms. turvallisuutta, terveellisyyttä ja työsuojelulainsäädännön mukaisuutta. Myös nykyinen valvontalaki tarkoittaa työsuojelutarkastuksella "perinteistä" työpaikoille tehtävää tarkastusta (esim. valvontalain 7.3 §).
Kun vuosien mittaan työsuojeluviranomaisen valvottavaksi on tullut uusia lakeja (esim. yhdenvertaisuuslaki) ja vanhoihin lakeihin on tullut uusia pykäliä (esim. työturvallisuuslain 28 §), jotka kohdistuvat välittömästi työntekijän lakisääteisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin mukaan luettuna perus- ja ihmisoikeudet, eivät Stm:n työsuojeluosasto ja alueelliset työsuojeluviranomaiset ole pysyneet kehityksen mukana. Heidän käytössään on edelleen vain yksi ainoa valvontamuoto eli työsuojelutarkastus, vaikka oikeuksia ja velvollisuuksia koskevien hallintoasioiden käsittelyssä ei mitään tarkastusta yleensä tehdäkään.
Valvontalain 3.2 §:n mukaan työsuojeluviranomaisen valvontatoimintaan sovelletaan mm. hallintolakia, ellei toisin säädetä. On riidatonta, että valvontalaissa ei ole annettu erityissäännäksiä hallintoasian käsittelystä. Siksi työsuojeluviranomaisen pitäisi antaa noissa asioissa hallintopäätös, josta voi valittaa.
Hallintoasian selvittäminen kuuluu asian valmistelijalle tai esittelijälle ja asian ratkaisu kuuluu nykyisin useimmiten avin työsuojelualueen johtajalle, joka tulee ratkaista asia esittelystä. Jos hallintoasian ratkaiseminen edellyttää työpaikalle tehtävää tarkastusta, sitä ei tee valvontalain tarkoittama tarkastaja, vaan hallintolaissa mainittu valmistelija tai esittelijä hallintolain 39 §:n nojalla. Jos hallintopäätöksen lisäksi on tarpeen antaa työnantajalle esim. uhkasakko lainvastaisen tilan korjaamisesta, se tapahtuu hallintolain 67 §:n nojalla. Hallintolaki ei tunne viranomaisen toimintaohjetta tai kehotusta.
Työsuojeluviranomaisen jo ainakin 17 vuotta jatkuneen lainvastaisen menettelyn salaamiseksi on valjastettu myös ylimmät laillisuusvalvojat. Kantelin oikeuskanslerille työnantajan, työsuojeluviranomaisen, kihlakunnan poliisin, kihlakunnansyyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän lainvastaisista ja perustelemattomista ratkaisuista asiani käsittelyssä. OIkeuskansleri Jaakko Jonkka ratkaisi asiani yhdeksällätoista (19) sanalla: "Tutustuttuani kanteluun ja sen liiteaineistoon asiassa ei ole tullut esiin sellaista, joka antaisi minulle viranomaistoiminnan laillisuusvalvojana aihetta puuttua asiaan.” Jonkan ratkaisu oli siis täysin perustelematon, koska hän ei pystynyt perustelemaan ratkaisuaan olla määräämättä rikostutkintaa kaikkien niiden viranomaisten ja virkamiesten osalta, jota pyysin kantelussani. Voin vakuuttaa, että kanteluni oli hyvin perusteltu.
Kantelin oikeusasiamiehelle stm:n työsuojeluosaston häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua koskevasta valvontaohjeesta. Oikeusasiamies ei vaivautunut itse ottamaan kantaa asiaan, vaan määräsi esittelijänsä asialle. Oikeusasiamiehensihteeri Juha Niemelän yksin allekirjoittamassa, vastaukseksi nimetyssä asiakirjassa todetaan lähes ainoana perusteena, että ”apulaisoikeusasiamies Pajuoja katsoi kuitenkin, ettei kirjoituksenne perusteella ole ilmennyt hänen toimivaltaansa kuuluvaa lainvastaisuutta…”.
Näin meillä oikeusvaltio Suomessa.
Ystävällisin terveisin Viljo, työkyvyttömyyseläkeläinen työsuojeluviranomaisen toimimattomuuden johdosta
(Platon: Epäoikeudenmukaisuuden korkein aste on teeskennelty oikeudenmukaisuus)
8. Viljon kirjoituksesta voidaan päätellä, että kentällä perustuslaissa säädetty oikeus oikeusturvaan voi jäädä toteutumatta jo sen vuoksi, että viranomainen tai tuomioistuin, perustslaista piittaamatta, kerta kaikkiaan epää ihmiseltä oikeuden viedä asian tuomioistuimeen, siis sanoo tosiasiallisesti "sinä et saa (et ansaitse saada) oikeutta, me emme päästä sinua tuomioistuimeen oikeuttasi vaatimaan".
9. Hallintolainkäyttölaki lähtee viranomaisten ja hallintotuomioistuinten työn kannalta "nerokkaasta" konstruktiosta, jonka mukaan tuomioistuimeen saa valittaa, mutta vain sillä edellytyksellä, että viranomainen on antanut asiassa päätöksen (hallintopäätös). Jos siis ihmiselle annetussa paperissa lukee alussa sana "päätös", asiasta saa valittaa hallinto-oikeuteen, mutta jos tämä maaginen sana puuttuu paperista, valitusoikeutta ei ole!
10. Tämä vaikuttaa jo sinänsä omituiselta järjestelyltä, mutta tässä ei ole vielä kaikki, sillä kysymyksen siitä, annetaanko asiassa päätös vai ei, ratkaisee asianomainen viranomainen itse. Jos siis viranomainen päättyy ihmisen kannalta kielteiseen ratkaisuun, hän voi samalla, kenties vain itseään suojellakseen, todeta, että niin, ja sinä et sitten myöskään saa valittaa tästä minun kannanotostani oikeuteen, koska kyseessä ei ole päätös (tai minä ainakin kieltäydyn antamasta sinulle pyytämääsi päätöstä).
11. Tämä tuntuu kummalliselta. Esimerkiksi käräjäoikeuksissa tilanne on toisenlainen, sillä siellä jokainen saa viedä riita-asian tuomioistuimen tutkittavaksi, jos haluaa; mikään viranomainen tai virkamies ei voi sitä estää. Riita-asian kantajalla tulee toki olla järkevä oikeudellinen intressi, jotta oikeus ottaa asian tutkittavaksi, mutta tämän kysymyksen ratkaisee tuomioistuin, ei mikään viranomainen etukäteen. Asianosainen pääsee riita-asiassa periaatteessa aina käräjäoikeuteen ja sen antamasta tuomiosta tai lopullisesta päätöksestä saadaan riita- ja rikosasiassa valittaa hovioikeuteen.
12. En ota kantaa Viljon tapaukseen, mutta yleiseltä kannalta on syytä hieman lähemmin tarkastella, mitä käsitteillä "päätös" ja "valitusoikeus" hallintolainkäyttölaissa oikeastaan tarkoitetaan? HLL 5 §:n mukaan "päätöksellä, josta saa valittaa, tarkoitetaan toimenpidettä, jolla asia on ratkaistu tai jätetty tutkimatta". Valitusta ei kuitenkaan saa tehdä "hallinnon sisäisestä määräyksestä, joka koskee tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista". HLL 6.1 §:n mukaan päätöksestä saa valittaa "se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa".
13. Mainitut käsitteet ovat melko tulkinnanvaraisia. Mutta todella kummalliseksi asian tekee se, että asianomainen virkamies, jonka puoleen ihminen on asiassaan kääntynyt, voi torjuessaan pyynnön tietyn toimenpiteen suorittamisesta samalla evätä ihmiseltä valitusoikeuden yksinkertaisesti niin, että hän kieltäytyy antamasta tälle ratkaisustaan tai toimenpiteestään päätöstä. Minusta asiasta pitäisi säätää laissa niin, että viranomaisen on annettava päätös aina, jos ihminen sitä pyytää, jolloin kysymyksen valitusoikeudesta ja valittajan oikeudellisesta intressistä ratkaisisi tuomioistuin, ei toimenpiteestä päättänyt virkamies tai viranomainen.
14. Pääsy tuomioistuimeen ja sen vuoksi myös oikeusuojan saatavuus hallintoasioissa jää mainitusta epäkohdasta johtuen ilmeisesti toteutumatta lukuisissa tapauksissa ja asiaryhmissä. Tämä ongelma on kyllä havaittu jo kauan sitten, mutta sen korjaamiseksi ei vain ole "jostakin syystä" välitetty tehdä mitään konkreettista.
15. Esimerkiksi tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea, jossa olin itsekin mukana, mainitsi mietinnössään (KM 2003:3) useassa kohdin sanotusta epäkohdasta, mutta kuitenkin vain iköän kuin ohimennen (Komitean kuului sekä yleisten tuomioistuinten että hallintotuomioistuinten edustajia; jälkimmäiset laativat käytännössä kaikki hallintolainkäyttöä koskevat kannanotot.) Mietinnön tiivistelmässä todetaan, että komitea on kiinnittänyt huomiota oikeusturvan mahdollisiin "katvealueisiin" hallintoasioissa (s. 18-19). "Eräs mahdollinen oikeusturvan katvealua on tilanne, jossa hallintoviranomainen ei ole tehnyt sitovaa hallintopäätöstä". Ja edelleen: "Lisäksi olisi harkittava, tulisiko hallintoriita-asiana voida saattaa vireille hakemus, jossa hakija vaatii oikeuksiensa toteuttamista silloin kun hallintoviranomainen viivyttelee päätöksen tekemistä tai ei tee lainkaan päätöstä".
16. Komitean mukaan mainitun epäkohdan korjaamista on "harkittava". Myöhemmin mietinnössä todetaan (s.128-129), että kun hallintolainkäytön oikeusturvajärjestelmä jäsennetään hallintopäätöskeskeisesti, suomalaisessa keskustelussa on jäänyt vähemmälle huomiolle hallintolainkäytön ja hallintotoiminnan tuomioistuinkontrollin rooli esimerkiksi silloin, jos viranomainen viivyttelee päätöksenteossa. Tällöin asianosainen ei saa päätöstä, josta hän voisi tehdä valituksen. Sama koskee tilannetta, jossa yksilön pääsy oikeuksiinsa edellyttäisi viranomaiselta muuta toimintaa kuin muodollisten hallintopäätösten tekemistä. Mietinnössä viitataan professori, nykyisin KHO:n hallintoneuvos, Outi Suvirannan artikkeliin "Oikeuskeinoista viranomaisen passiivisuutta vastaan" (Lakimies 6/2002 s. 914-937). Artikkelissa päädytään siihen, että hallintotoiminnan tuomioistuinkontrolliin saattaa jäädä ongelmallisia katvealueita, minkä vuoksi lainsäädännöstä tulisikin käydä selkeästi ilmi, mitkä oikeussuojakeinot ovat käytettävissä eri passiivisuustilanteissa.
17. Tällaista iänikuista "sievistelyähän" se on aina ollut, tämä suomalainen oikeuskirjallisuus ja lainvalmistelu! Asioista ei haluta käyttää edes oikeita nimiä eikä puhua selkokielelllä, vaan tyydytään vain jonkinlaiseen hymistelyyn, sievistelyyn ja ongelmien vähätttelyyn tyyliin "saattaa muodostua oikeusturvan kannalta ongelmallisia katvelualeita" jne. Pitäisi nostaa kerrankin kissa pöydälle ja rykäistä, että perkele, asiat ovat (myös) tässä suhteessa kerrassaan päin helvettiä, eivätkä ihmiset silti saa oikeussuojaa kelvottomia viranomaisia vastaan!
18. Tämä sama sievistely ja "katvealueista" puhuminen on jatkunut myös kymmenen viimeisen vuoden aikana, kun oikeusministeriön monen monet työryhmät ja toimikunnant ovat yrittäneet pakertaa esitystä uudesta hallintolainkäyttölaista. Uudessa laissa olisi mahdollista korjata monien muiden epäkohtien ohella myös nyt esillä oleva epäkohta selvällä lakitekstillä niin, että Viljo ja lukuisat muut hänen kanssaan yhtä kurjassa asemassa olevat ihmiset pääsisivät vihdoin oikeuksiinsa ja saisivat asiansa riippumattoman tuomioistuimen tutkittavaksi.
19. Oikeusministeriö asetti syyskussa 2007 hallintolainkäytön kehittämistä varten toimikunnan sekä toimikuntaa avustamaan työryhmän, jonka tehtäväksi annettiin tarkastella oikeussuojakeinoja tilanteissa, joissa hallintoviranomainen on laiminlyönyt hallintopäätöksen tekemisen tai hallintopäätöksen tekeminen on viivästynyt. Työryhmä sai nimen passiivisuustyöryhmä ja sen puheenjohtajaksi määrättiin professori Matti Niemivuo ja työryhmän yhtenä jäsenenä oli edellä mainittu Outi Suviranta.
20. Mitä työryhmä sai sitten aikaan? Työryhmän mietintö on yllättävä, sillä sen esipuheessa mainitaan, että työryhmä on tarkastellut esityksessään ainoastaan tilanteita, joissa viranomainen ratkaisee hallintopäätöksellä asianosaisen vireillepaneman asian, joka koskee asianosaisen oikeutta, etua tai velvollisuutta. Toisin sanoen työryhmä rajasi, vaikka sitä kutsutiin nimenomaan passiivisuustyöryhmäksi, toimeksiantonsa vastaisesti työnsä ja ulkopuolelle kokonaan varsinaisen "passiivisuusasian" eli tilanteen, jossa hallintoviranomainen ei anna asiansoasielle tämän pyytämää päätöstä.
21. Todella hämmästyttävää passiivisuutta tältä passiivisuustyöryhmältä, harvoin on sentään tällaista tullut näissä yhteyksissä vastaan! Työryhmä perusteli sanottua merkittävää rajaustaan väitteellä, jonka mukaan ko. tilanteissa "asianosainen voi yleensä saattaa oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskevan erimielisyyden tuomioistuimessa tutkittavaksi hallintoriitamenettelyssä".Tämä ei kuitenkaan taida pitää paikkaansa, vaan asia lienee kyllä "yleensä" niin, että hallinto-oikeus ei ota sanotunlaista asiaa eli ns. passiivisuuskannetta käsiteltäväkseen edes hallintorita-asiana.
22. Vuona 2011 valmistui vihdoin ja viimein oikeusministeriön asettaman ns. prosessityöryhmän mietintö oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (OM 4/2011); tyröryhmän puheenjohtajana toimi professori Olli Mäenpää, jäseniä työryhmässä oli pitkälti toistakymmentä, muun muassa KHO:n nykyinen presidentti Pekka Vihervuori. x) Lausuntokierroksen jälkeen kyseinen hallintolainkäytön uudistamistyö on kuitenkin jäänyt lepäämään, sillä työryhmän mietinnön perusteella hallitus ei ole antanut eduskunnalle asiaa koskevaa lakiesitystä. - x) Oikaisu 29.11.-12: Pekka Vihervuori ei ollut työryhmän jäsenenä. KHO:n jäsenistä työryhmään kuuluivat hallintoneuvokset Matti Pellonpää ja Riitta Mutikainen.
23. Prosessityöryhmän mietinnön mukaan mitkään perusasiat eivät tulisi hallintolainkäytössä muuttumaan. Tässä yhteydessä on syytä todeta vain se, että mietinnön mukaan valitusoikeus hallinto-oikeuteen kytkettäisiin edelleen nykyisellä tavalla viranomaisen tekemään hallintopäätökseen ja päätös taas annettaisiin samanlaisilla kriteereillä kuin nykyisinkin. Mikään ei tulisi siten muuttumaan, vaan viranomainen päättäisi edelleen itse, saako ihminen valittaa virkamiehen tai viranomaisen tekemästä ratkaisusta tai toimenpiteestä. Viljon ja muiden hänen kaltaistensa oikeusturvaa kaavailtu uusi laki ei parantasi karvan vertaa. Lakiehdotuksen suppeissa yleisperusteluissa en ole huomannut mainintaa passiivisuuskanteesta tai -hakemuksesta, jonka ihmisen pitäisi kaiken järjen mukaan voida nostaa tuomioistuimessa, jos viranomainen ei suostu antamaan asiassa hallintopäätöstä.
24. Kauniit lupaukset "oikeusturvassa olevien katvealuiden" kartoittamisesta ja korjaamisesta ovat siis jääneet pelkäksi puheeksi. Mutta ovathan niiden esittäjät toki päässeet KHO:n jäseneksi, dekaaneiksi tai muihin korkeisiin virkoihin, palkittu kunniantohtorin titteleillä, korkeilla kunniamerkeillä ja ties millä muilla vastaavilla kunnianosoituksilla.
25. Olisiko apua sitten saatavissa Euroopasta, jos oikeutta ei kotimaassa saa? Suomi on Euroopan unionin jäsenvaltio ja jäsenvaltion velvollisuuksiin kuuluu huolehtia Euroopan unionin oikeuden tehokkaasta toimeenpanosta omassa oikeudenkäyttöpiirissään. EU:lla on lainsäädäntövaltaa niillä aloilla, joilla jäsenvaltiot ovat sille toimivaltaa antaneet. EU-oikeudella on pääsääntöisesti etusija kansalliseen lainsäädäntöön nähden. EU-oikeus voi myös vaikuttaa kansallisen lainsäädännön tulkintaan ja soveltamiseen.
26. Unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava mainitussa artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa. Sanottu kohta perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklaan, mutta sen suoja on tätä laajempi, sillä siinä turvataan oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin nimenomaan tuomarin ja tuomioistuimen edessä, kun sitä vastoin EIS 13 artiklan edellyttämä tehokas oikeussuojakeino voi olla myös muun viranomaisen kuin tuomioistuimen edessä tapahtuvaa.
27. Huomioon on otettava myös Euroopan neuvoston suosituksissa lausutut suuntaviivat. Vuonna 2004 annettu suosituksessa (Recommendation (2004)20 of the Commitee of Ministers to member states on judical review on administrative acts) vaaditaan, että kaikki hallinnon toimet ("adminstrative act) on voitava saattaa tuomioistuimen tai muun lainkäyttöelimen kohteeksi. Hallinnon toimella tarkoitetaan suosituksen nimenomaisen säännöksen mukaan sekä aktiivisia että passiivisia hallinnon toimia sekä päätöksenteossa että muussa toiminnassa.
57 kommenttia:
Bloggari nosti ison kissan pöydälle. Näitä piileviä oikeusturvaan liittyviä salaisuuksia on Suomessa todella paljon!
Oikeuskäytännöstä löytyy useita ratkaisuja, joissa viranomaisen toimenpiteen on katsottu sisältävän valituskelpoisen päätöksen, vaikka sitä ei ole tehty muodollisesti päätöksen muodossa. Tässä tapauksessa ongelma ei liity toimenpiteelle annettuun muotoon vaan siihen, että työsuojeluilmoituksen tekijällä ei ole oikeutta saattaa asiaa työsuojeluviranomaisen ratkaistavaksi. Työsuojelutarkastaja puolestaan ei tee hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuja ratkaisuja, vaan tarkastajan toimenpiteet ovat luonteeltaan lähinnä asian valmistelua tai tosiasiallista hallintotoimintaa.
Valvonta-asioissa kantelijaa tai valvontailmoituksen tehnyttä ei yleensä pidetä asianosaisena, eikä hänellä tästä johtuen ole oikeutta valittaa valvonta-asiassa tehdystä ratkaisusta. Valitusoikeus viranomaisen valvonta-asiassa tekemästä päätöksestä on yleensä vain valvonnan kohteella. Vaikka asia tulee usein viranomaisen tietoon kantelun tai ulkopuolisen ilmoituksen kautta, muodollisesti kyse on viranomaisaloitteisesta asiasta. Ilmoitus, kantelu tai aloite katsotaan vain viranomaiselle tehdyksi esitykseksi, johon on hyvän hallintotavan mukaan annettava vastaus mutta joka ei perusta sen tekijälle asianosaisen asemaa. Jos viranomainen katsoo, että kantelu tai ilmoitus ei anna aihetta toimenpiteisiin, mitään valituskelpoista päätöstä ei synny, koska viranomaisen aloitteesta vireille tulleen asian valmistelun keskeyttäminen tai päätös valmistelun aloittamatta jättämisestä tällaisessa asiassa ei sisällä hallintoasian ratkaisua vaan on luonteeltaan valmistelua koskeva päätös. Kun kantelijalla ei ole vireillepano-oikeutta eikä siten asianosaisen asemaa, ei kanteluun annetun vastauksen myöskään katsota sisältävän hänen oikeuttaan tai velvollisuuttaan koskevaa ratkaisua. Asiaan ei vaikuta se, onko viranomainen itse pitänyt antamaansa vastausta valituskelpoisena. Jos tällaiseen päätökseen on liitetty valitusosoitus ja päätöksestä valitetaan, hallinto-oikeus poistaa valitusosoituksen ja jättää päätöksestä tehdyn valituksen tutkimatta.
Eräissä laeissa valvonnan kohteen toiminnan vuoksi haittaa kärsineelle on nimenomaisesti annettu oikeus asian vireillepanoon. Tällöin asianomaisella henkilöllä on myös oikeus valittaa viranomaisen päätöksestä. Esimerkkinä tällaisesta sääntelystä voidaan mainita postilain säännökset postiyrityksen valvonnasta.
En tiedä, onko työsuojeluilmoituksen tekijää pidetty työsuojeluasioissa asianosaisena. Pidän mahdollisena, että lainsäätäjän tarkoituksena on ollut, että ilmoituksen tekijän oikeusturva toteutuu viime kädessä mahdollisuudella saattaa asia yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi rikos- tai riita-asiana. Tätä näkemystä tukee mielestäni se, että oikeus panna asia vireille työsuojeluviranomaisessa on laissa annettu vain työsuojelutarkastajalle.
Siitähän se selvisi, vai selvisikö. Juristeriaa pahimmillaan!
Onhan tuo anonyymin esitys todella melkoista juridista saivartelua eli juristeriaa. Eikö Viljo toiminut omassa asiassaan, joten hänellä on jo sillä perusteella asiassa osa eli hän on asianosainen? Anonyymi toteaa kuitenkin kylmästi, että työsuojleuilmoituksen tekijällä ei ole oikeutta saattaa asiaa työsuojeluvitranomaisen rakaistavaksi. Miksi ihmeessä ei ole, jos asia koskee juuri häntä itseään? Mutta selitykseksi näyttää riittävän, että kantelijaa tai valvontailmoituksen tekijää "ei yleensä pidetä asianosaisena", koska muodollisesti kyse on viranomaisaloitteisesta asiasta. Niinpää niin, perusteeksi riitää, että "näin on katsottava oikeaksi", mitään asiaperusteluja ei tarvita! Koska niitä ei olisi esittää.
Mille viranomaiselle työsuojelutarkastaja sitten valmistelua tekee? Mikä eri on asian valmistelulla ja tosiasiallisella hallintotoimella?
Anonyymi (2. kommentti) toi esille sitä samaa liturgiaa, jota työsuojeluviranomaiset toistavat toistamasta päästyään. Asialliset perustelut kuitenkin puuttuvat.
Blogissakin tuli jo selväksi, että HLL 6.1 §:n mukaan "Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa." Kun kysymys on valvontapyynnön tehneen terveydestä ja syrjinnästä, on selvää, että kyseessä on perustuslain 21 §:n tarkoittamista oikeuksia ja velvollisuuksia koskevista asioista (mm. PL 7.2 § 10.1 § ja 6 §), joista viranomaisen on PL 21 §:n mukaan annettava valituskelpoinen päätös.
Anonyymin kannattaisi tutustua PL 21 ja 22 pykäliin ja niiden esitöihin. Nuo säännökset velvoittavat myös työsuojeluviranomaista.
Samaa päätöksen kieltämistä toteutetaan monessa muussakin viranomaistoiminnassa. Itse olin osallisena osakaskunnan sääntöjen muuttamistapauksessa. Kalastuslain mukaan osakaskunnan säännöt pitää hyväksyttää viranomaisella,jonka. päätöksestä voi valittaa tuomioistuimeen.
Osakaskuntamme vuosikokous teki muutoksia osakaskunnan sääntöihin. Hoitokunta kirjasi muutokset, tarkisti, että ne vastasivat kalastuslakia ja lähetti ne viranomaiselle hyväksyttäväksi.
Viranomainen kieltäytyi hyväksymästä ehdotosta ja esitti muutoksia. (Ei päätöstä, josta olisi voinut valittaa)
Seuraavassa vuosikokouksessa muutettiin sääntöehdotusta hieman ja oltiin yksimielisiä, että nyt se varmasti oli lainmukainen. Ehdotus lähetettiin viranomaiselle ja palasi taas ilman hyväksyntää tai kielteistä päätöstä.
Seuraavassa vuosikokouksessa tapahtui taas sama. Uusi ehdotus, viranomaisen vastaehdotus, mutta ei valituskelpoista päätöstä.
Neljännessä vuosikokouksessa päätimme jättää säännöt ennalleen. Lempoko sitä koko elämäänsä kuukausipalkkaisen virkamiehen kanssa kinastelemaan. Päädyimme siihen, että tyhjän saa pyytämättäkin.
Vesialueen omistajina kuitenkin päätimme noudattaa niitä periaatteita, joihin olimme kolme kertaa pyrkineet. Niillä ei tietysti ole lain voimaa, mutta pienellä syrjäisellä vesialueella näitä "hyväksymättomiä" sääntöjä on noudatettu nyt jo viisi vuotta varsin hyvin.
Huomattavaa on, ettei oikeustapauksia tälläisistä viranomaispäätöksistä juuri ole. Jos viranomainen päättää lannistaa omistajat loputtomalla kirjeenvaihdolla, eikä anna päätöksiä, ei oikeustapauksia voi tullakaan. Sitten on härskiä väittää, että viranomaisen tulkinta kalastuslaista on oikea, koska asioita ei ole viety oikeudenkäsittelyyn.
Blogitekstissä viitatut viranomaisen passiivisuutta koskevat mietinnöt koskevat lähinnä tilanteita, joissa viranomainen ei anna kohtuullisessa ajassa valituskelpoista päätöstä, vaikka viranomainen on tällaisen päätöksen antamiseen toimivaltainen. Eli kyse on viranomaisen vetkuttelusta. Erilaiset "passiivisuuskantelut" sun muut ehdotukset ovat olleet kyllä todella erikoisia ehdotuksia. Viranomaisen passiivisuutta vastaan pitäisi säätää eräänlainen hakemusmenettely esim. johdettuna hallintoriita-asian käsittelysäännöksistä. Tai sitten viranomaisen reagoimattomuus tulkittaisiin kielteiseksi päätökseksi johon saa hakea muutosta.
Itse tapauksesta sen verran, että mielestäni asian jättämistä tarkastuskertomuksen tasolle on pidettävä tutkimatta jättämiseen rinnastettavana ratkaisuna, joka on valituskelpoinen. Ja tottakai vireillepanijan on saatava valittaa asiassa! Asiahan koskee nimenomaisesti hänen etuaan ja oikeuttaan. Jos vireillepanija ei ole saanut asiasta päätöstä ja valitusosoitusta, tähän "olemattomaan" päätökseen pitää voida hakea muutosta suoraan perustuslain 21 §:n perusteella. Tätä mieltä olen. Ilman justeriaa.
Kiitos Jyrki näistä hallinnon oikeusturvaa koskevita kirjoituksista. Toivottavaa on, että prosessualistien ja hallitospesialistien välille tulisi vuoropuhelua ja hallintolainkäyttölaki kehittyisi. Viranomaisen passiivisuus on vain yksi asia, vaikkakin merkittävä. Jatkoa toivoen...
Tarkastaja ei tee valmistelua millekään viranomaiselle. Sen sijaan hän ratkaisee myös työntekijän terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua sekä työsyrjintää koskevat asiat tarkastuskertomuksella, joka päättää lähes aina asian käsittelyn työsuojeluviranomaisessa ja muutenkin.
Toisin sanoen tarkastaja päättää, onko työntekijää kohdeltu epäasiallisesti tai syrjivästi. Ja tuo tarkastajan tekemä ratkaisu on yleensä lopullinen, sillä poliisi ei pääsääntöisesti lähde tutkimaan asiaa uhrin oman tutkintapyynnön johdosta, jos työsuojeluviranomainen ei ole ilmoittanut asiaa poliisille esitutkintaa varten.
Ainoa mahdollisuus on viedä asia omalla kanteella ja isolla riskillä käräjäoikeuteen.
Kuopion hallinto-oikeus on päätöksessään 4.10.2011 nro 11/0375/2 (http://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/2011/kuopion_hao20110375) ottanut kantaa myös työntekijän asianosaisemaan työsuojeluasiassa. Päätöksessä on todettu muun ohessa seuraavaa: "Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetussa laissa (valvontalaki) tämä oikeusturvakeinoja koskeva yleinen rakenne oli sellainen, että työnantajalla on oikeus hakea muutosta vasta työsuojelutarkastajan toimintaa mahdollisesti seuraavaan työsuojeluviranomaisen päätökseen. Hallinto-oikeus selvyyden vuoksi totesi, että työntekijä voi valvontalain järjestelmässä työntekijän asemansa perusteella olla asian selvittämiseksi osallisena tähän hallintomenettelyyn muttei kuitenkaan tällä perusteella ole muutoksenhakuun oikeutettu asianosainen."
On syytä huomata, ettei työsuojeluviranomainen ratkaise työnantajan ja työntekijän välisiä riitaisuuksia, vaan ne ratkaistaan ensi asteena tuomioistuimessa. Mielestäni tyypillinen valvonta-asian menettely ei kovinkaan hyvin sovellu kahden yksityisen välisten riitaisuuksien ratkaisemiseen, vaan sellaiset riita-asiat olisi parempi ratkaista tuomioistuimissa.
Kyllä asia on niin, että susia ja norppia suojellaan, mutta ihmisen suojelu on retuperällä.
Erilaiset työpaikalla tapahtuneet "kähmimiset" kiinnostaa myös poliisia ilmeisesti niiden luonteensa vuoksi. Työsuojelutarkastajan toimialaan kuuluvat asiat ovat liaan epämiellyttäviä viranomaisille.
Ketä vastaan voit näissä tapauksissa kannetta lopulta ajaa?
Aika omituista tulkintasaivartelua ja vempulointia myös Kuopiosta: työsuojelutarkastaja ei ole työsuojeluviranomainen, vaikka hän voi päätoksellään hylätä lopullisesti työntekijän ilmoituksen ja vaatimuksen toimenpiteisiin ryhtymisestä!
"On syytä huomata, ettei työsuojeluviranomainen ratkaise työnantajan ja työntekijän välisiä riitaisuuksia, vaan ne ratkaistaan ensi asteena tuomioistuimessa. Mielestäni tyypillinen valvonta-asian menettely ei kovinkaan hyvin sovellu kahden yksityisen välisten riitaisuuksien ratkaisemiseen, vaan sellaiset riita-asiat olisi parempi ratkaista tuomioistuimissa."
Kyllä kyllä, mutta huomaathan, että työsuojeluviranomaisella on työsuojelun valvonnasta annetun lain perusteella muun ohella toimivalta velvoittaa työnantajan korjaamaan tai poistamaan säännösten vastaisen olotilan asettamassaan määräajassa.
Eli ei kyse ole pelkästään kahden yksityisen välisen riidan ratkaisemisesta. Työvoimahan on valtiovallan erityisessä suojeluksessa.
Kuopiolaiselle anonyymiille - olisiko ollut itse hallinto- oikeuden päällikkötuomari - voisi todeta, että ei kai esim. Viljo olisi valittanut hallintoa- oikeuteen "työnantajan ja työntekijän riitaisuuksista", vaan työsuojelutarkastajan menettelystä. Tarkastajan, jonka päätöksellä tai tarkastuskertomuksella työsuojeluasia on todellisuudessa lopullisesti ratkaistu. Jos jätetään juristeria ja saivartelu sikseen, niin kyllä tällainen toimenpiteen voidaan ihan perustellusti katsoa koskevan työntekijän etua ja oikeutta välittömästi. Vielä: eikö myös hallinto- oikeus ole tuomioistuin ja eikö siis työnantajan ja työntekijän välisen konfliktin käsittely näin ollen sopisi hallinto- oikeudelle hallintoriita-asiana, joka on tullut itse asiassa vireille työsuojelutarkastuksessa, jossa on pidetty myös eräänlainen esivalmistelu asiassa.
Tuomioistuimelle kuuluu kyllä myös oikeutta kehittävä rooli, joten tuomioistuimet voisivat edes joskus toimia niin, että oikeus kehittyisi ja ihmiset pääsisivät oikeksiinsa saivartelulta tuntuvien menettytapasäännösten estämättä. Lakeja pitäisi tulkita perus- ja ihmisoikeusmyönteisesti, ei ihmisoikeusvihamielisesti, kuten näissä tysuojelutapauksissa tuntuu tapahtuva. Tuntuu usein siltä, että toimivalta- ja muita menettylysäännöksiä pyritään soveltamaan tiukan muodollisesti ja niin, että ihmiset eivät vain millään voisi päästä oikeuksiinsa ja saada asiaansa tuomioistuimen tutkittavaksi.
Perjantaina, 30.11.2012, järjestetään Eduskunnan Pikku Parlamentin Auditoriossa seuraava tilaisuus: "Euroopan Ihmisoikeusvaltuutetun syyskuussa 2012 Suomelle antamat suositukset, niiden täytäntöönpano ja seuranta." Suomi on saanut noottia ja ihan huolella. Toivottavasti veronmaksajat ja mediat seuraavat tarkasti miten Suomessa ihmisoikeuksia poljetaan ja miten viranomaiset siihen vastaavat. Tämä on kansallinen häpeä!
Virolaisen epäily on perusteeton. En ole Kuopiosta saati töissä Kuopion hallinto-oikeudessa enkä myöskään ole koskaan ollut missään tekemisissä työsuojeluasioiden kanssa. Blogistin logiikalla oikeuskanslerin ja muidenkin kanteluviranomaisten kanteluihin antamista vastauksista pitäisi voida valittaa ja hallinto-oikeuden pitäisi tutkia kanteluluontoisiakin vaatimuksia. En pidä sitä järkevänä.
Valvontaviranomaiselle tehtyihin erilaisiin ilmoituksiin ja kanteluihin annettujen vastausten valituskelvottumuus ei mielestäni ole ongelma edellyttäen, että oikeusturvan tarpeessa olevalla henkilöllä on käytettävissään muita tehokkaita oikeussuojakeinoja.
En myöskään ymmärrä, miksi tarkastuskertomusta olisi pidettävä valituskelpoisena, kun eihän tarkastajalla ole toimivaltaa velvoittaa lakia rikkovaa työnantajaa mihinkään, vaan toimivalta sitovien velvoitteiden asettamiseen on työsuojeluviranomaisella. Ei kai valituskelvottomista toimenpiteistä kieltäytyminen voi olla valituskelpoinen päätös. Parempi ratkaisu ongelmaan olisi antaa työntekijälle oikeus panna asia vireille työsuojeluviranomaisessa, jolloin hän saisi myös oikeuden valittaa työsuojeluviranomaisen päätöksestä.
Eikö " työsuojelutarkastaja" virkanimikkeestään huolimatta kuulukaan työsuojeluviranomaisiin, mikä viranomainen siis on "työsuojeluviranomainen". Onko työsuojetlutarkastaja työsuojeluviraomaisesta täysin erillinen virkamies?
Eikö työntekijällä pitäisi olla ilman muuta oikeus valittaa työsuojelutarkastajan toimenpiteestä työsuojeluviranomaiselle ja vm. päätöksestä sitten hallinto- oikeuteen? Mikä mättää selvässä asiassa?
Passiivisuus on todellakin vakava ongelma, sillä se saattaa viedä pohjan oikeudenkäynniltä kokonaan. Tämän (erinomaisen!) blogin myötä lainopista on tullut eräänlainen harrastus minulle. Nyt minulle on ilmennyt tavetta näille opeille, kun sain kielteisen päätöksen oikaisupyynnölleni Helsingin kunnallisen pysäköinnintarkastajan määräämästä 60 euron suuruisesta pysäköintivirhemaksusta.
Päätöstä sain odottaa hulppeat 5 kuukautta, joka näin yksinkertaisessa asiassa ei todellakaan pitäisi kestää näin kauaa. Päätöksen perusteluissa oli kolme lausetta, jotka eivät ottaneet lainkaan kantaa esittämiini väitteisin, vaan totesivat minun rikkoneen kieltoja. Olin siis odottanut 5 kk saamatta mitään palautetta väitteilleni.
Kun tein valituksen hallinto-oikeudelle, koin viranomaisen viivytyksen epäoikeudenmukaisena: omat mahdollisuuteni vastanäytön keräämiseen ovat heikentyneet, mutta kun vastapuolella on "virkavastuulla" toimiva pysäköinnivalvoja, uskomukseni on, ettei hänen todistuksensa arvo tuomarin silmissä heikkene lainkaan ajan myötä, vaikka näin toki pitäisi olla. Tästä syystä vaadin valituksessani, oli että viivyttely kompensoidaan asettamalla viranomaiselle suurempi todistustakka (ei parempaa keksinyt). Kuitenkin tämänkertaisen blogikirjoituksen perusteella ei tätä viivyttelyä ilmeisesti voi saada kompensoitua mitenkään!
Jos nyt tämän tapauksen yleistää, niin vaikka viranomiasen passiivisuus saattaa evätä tuomionistuimeen pääsyn kokonaan, niin lievemmässä muodossa, kun sen valituskelpoisen päätöksen lopulta saa, niin voi olla, ettei ole mahdollisuutta oikeudenmukaiseen oikeudenkänytiin, eli käytännössä on evätty pääsy tuomionistuimeen, vaikka muodollisesti sinne aisansa käsittelyyn saakin. Tästyä syystä olen täysin blogistin kannalla, että pitäisi ehdottomasti olla jokin keino jouduttaa päätöksiä. Se, että viranomaiselta saa pitkän ajan kuluttua kolme lausetta fasadiperusteluja, ei auta ketään, olisin voinut saada kielteisen vastauksen puhelimitse ja tehdä sen jälkeen valituksen suoraan oikeudelle.
Viivyttelyllä on myös muita dimensioita: viranomainen, jonka käsittelyajat ovat todella pitikiä, eivät ole hoitaneet tehtäviään asianmukaisesti. Kuitenkaan poliittisilla päättäjillä ei ole mitään perusteita puuttua heidän toimintaansa, ellei mitään tuomioita ole: Täytyyhän toiminnan olla lainmukaista kun tuomionistuimet eivät ole puuttuneet asiaan! Jos siis ymmärsin tämän blogitekstin oikein, niin oikeasti tuomiot puuttuvat, sillä viivyttelystä ei voida nosta kanteita. Näkisin siis että blogistin vaatiman passiivisuuskanteen positiivist vaikutukset eivät rajoittuisi ainoastaan yksilön oikeusturvaan, vaan ne mahdollistaisivat epäpätevien viranomaisten erottamisen.
Etenkin ympäristö- ja vesisektori vilisee säännnöksiä, joiden mukaan yksityisellä haittapuolen asianosaisella on vireillepano- ja valitusoikeus hallintopakkoasiassa. Jotkut muut lait näköjään on laadittu aivan eri pohjalta.
Tämä blogi on tietsikkani vakikirjanmerkeissä. Siis lempiblogejani.
Hieman off topic, mutta Oy Suomi Finland Ab on todella täynnä mainittuja "katvealueita" ja eri lakien yhteensovittamattomia ristiriitoja.
Otetaan esimerkiksi vaikkapa kuuluisa hoitajaresepti. Hoitajareseptiä koskevan lain/asetuksen valmisteluvaiheessa lääkärikunta oli hyvin aktiivinen mm. valtioneuvostoon ja STM:öön päin.
Kaikille lienee selvää, että taudinmäärityksen (diagnoosi) saa tehdä vain lääkäri. Ote hoitajareseptiin liittyvästä STM:n tiedotteesta 170/20120: "Päivystystilanteissa sairaanhoitaja voi määrätä muutamia ennalta määriteltyjä lääkkeitä oirekuvan ja tekemänsä hoidontarpeen arvioinnin perusteella". Siis ovelasti kierrettiin sairaanhoitajan tekemä taudinmääritys eli diagnoosi!
Vaikkapa nielun/nielurisojen bakteeritulehdus ("angiina") ja virtsatietulehdus ovat diagnooseja, mutta siinä, missä lääkäri kirjoittaa samaisiin tauteihin antibioottireseptin "diagnoosilla", sairaanhoitaja kirjoittaa täysin samankaltaisen lääkereseptin "oirekuvan ja hoidontarpeen" perusteella. Kätevää!
Itsekin lähestyin asiallisilla sähköpostiviesteillä mm. silloista oikeusministeri Braxia ja peruspalveluministeri Risikkoa "dianoosiristiriitaan" liittyen. Ilmeisesti osui ja upposi, kun kumpikaan - toki kiireinen - ministeri ei vaivautunut vastaamaan, kun muulloin ministeri Risikolla on ollut aina tapana vastata. Osuma ja uppouma eivät kuitenkaan olleet riittäviä, sillä tuon em. STM:n tiedotteen mukaiseksi laki/asetus jäi.
Mainittakoon, että en millään muotoa vastusta ko. hoitajareseptiä. Olen tk-työssäni myös ollut kouluttamassa erästä yhtä maamme fiksuinta monen erityispätevyyden omaavaa hoitajareseptikoulutettua sairaanhoitajaa.
On se ihmeellistä, että vaikka monilta eri alojen asiantuntijoilta ja sekä ahkerilta kansanedustajilta taatusti tulee lainvalmisteluvaiheessa mm. oman esimerkkini ja blogistin runsaiden esimerkkien kaltaisia puutteita ja ristiriitaisuuksia, yhä edelleen lait hyväksytään "huitaisten"!
Kun minulla on nyt itse järjestämääni aikaa, olen istunut kuin tatti läppärin ääressä ja seurannut eduskunnan verkkolähetyksiä: monet kansanedustajista kyllä yrittävät puuttua katvealueisiin ja ristiriitoihin, mutta harvoin edes pläkkiselvä muutosehdotus etenee.
Viljon tekstistä ja myöhemmistä kommenteista saa sen kuvan, että
1. työntekijä tekee ilmoituksen työpaikkakiusaamisesta tms.
2. Työsuojelutarkastaja tutkiskelee asiaa.
3. Tarkastaja suosittelee jotakin, ja jos se on a) mielin kielin -ratkaisu (ei päätös) työnantajan eduksi, työntekijä ei voi valittaa tarkastuskertomuksesta. // b) työnantajaa moittiva, niin työnantaja voi valittaa tarkastuskertomuksesta.
Menikö oikein?
Tuosta joshdettuna tuntuu, että tarkastajille voi syntyä mukavoitumismotiivi, että kun päättää asioista työnantajaa suosivasti, niin omista tarkastuksista ei tule rasittavia kanteluita. Oma tilasto siis pysyy melko valittamattomana, mutta työntekijöitähän tällainen rassaa lujasti.
Oman pestin miellyttä hoitoarki s tarkastajiakin miellyttää. Sama pätee suureen osaan viranhaltijoita, ja perinnehän tulee Tsaarin aikakaudelta. Valtio ja virkamiehet hallintokoneiston tukipykväinä merkitsevät kansalaisoikeuksia enemmän.
Nykyisen valvontakäytännön mukaan työsuojeluviranomainen ei voi antaa asiassa päätöstä, eikä tehdä valvontalain 50.1 §:n tarkoittamaa ilmoitusta poliisille, ellei tarkastaja, jota ei valvontalain esitöiden mukaan pidetä työsuojeluviranomaisena, tuo asiaa työsuojeluviranomaisen ratkaistavaksi.
Kukaan ei voi oikeasti uskoa, että lainsäätäjä olisi tarkoittanut tuollaista menettelyä säätäessään mm. työturvallisuuslain, työsopimuslain ja yhdenvertaisuuslain toteutumisen valvonnan työsuojeluviranomaisen tehtäväksi.
Pitää huomioida myös noiden tarkastajien koulutustaustat. Työsuojeluviranomaiselta saadun tiedon mukaan siellä on mm. insinöörejä, eri alojen maistereita ja jopa liikunnanohjaajia. He ovat varmasti asiantuntijoita omalla alallaan, mutta mikä on heidän juridinen osaamisensa tällä nimenomaisella alueella.
Käytännössä tarkastajien ratkaisut perustuvat rikosoikeudellisen näytön arviointiin, joka ei ylimpien laillisuusvalvojien mukaan kuulu edes riostutkintaa johtaville poliiseille, vaan syyttäjille. Siis tosiasiallisesti tarkastajat käyttävät syyttäjille kuuluvaa harkinta- ja toimivaltaa. On selvää, että missään laissa ei sitä ole heille annettu.
"Parempi ratkaisu ongelmaan olisi antaa työntekijälle oikeus panna asia vireille työsuojeluviranomaisessa, jolloin hän saisi myös oikeuden valittaa työsuojeluviranomaisen päätöksestä."
Työsuojeluviranomaisen raporttien mukaan noin kolmasosa yhteydenotoista on tullut työsuojeluviranomaiselle kirjallisena. Niin tapahtui myös tuossa Viljon tapauksessa. Siten ainakin nuo (myös sähköiset) oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat hallintoasiat ovat tulleet asiallisesti vireille työsuojeluviranomaisessa. Mutta työsuojeluviranomainen ei ratkaise niitä, vaan antaa ne tarkastajan tehtäväksi.
Professori Olli Mäenpää toteaa kirjassaan Hallintolaki ja hyvän hallinnon takeet (Helsinki 2004) muun ohella, että "Viranomaisella on hallintoasiassa ratkaisupakko. Se sisältää velvollisuuden käsitellä ja ratkaista kaikki viranomaisen toimivaltaan kuuluvat asiat, jotka ovat tulleet siinä asiallisesti vireille. Päätöksen on myös sisällettävä kannanotto kaikkiin asiassa tehtyihin vaatimuksiin tai päätös jättää vaatimus tutkimatta" (s. 243).
Samassa kirjassaan Mäenpää toteaa: "Hallintoasioiden ydinryhmän muodostavat ratkaisut, joissa päätetään jonkun edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta. Näissä asioissa viranomaisen tekemä ratkaisu on hallintopäätös, joka koskee välittömästi päätöksen kohteena olevaa yksilöä tai muuta oikeussubjektia. Hallintopäätöksen tai sen välittömien oikeusvaikutusten kohde on siten asianosainen asian käsittelyssä" (s. 38). Oikeuskirjallisuuden mukaan velvollisuuksilla tarkoitetaan sitä, mihin kansalaisen on noudatettavan normiston perusteella velvollisuus "alistua".
Toistan vielä: Hallintopäätöksen tai sen välittömien oikeusvaikutusten kohde on siten asianosainen asian käsittelyssä.
Siis vaikka työsuojeluviranomaisen päätös (jos joku sellaisen joskus saisi) kohdistuisikin työnantajaan ja tälle laissa säädettyjen velvollisuuksien noudattamiseen, niin myös valvontapyynnön tehnyt on asianosainen, koska hän on päätöksen välittömien oikeusvaikutusten kohde. Käytännössähän tuollainen päätös vaikuttaa siihen voiko työnantaja jatkaa työntekijän mielestä esim. syrjivää kohtelua vai määrääkö työsuojeluviranomainen työnantajan lopettamaan kyseisen kohtelun.
Taitaa tuo työsuojelulakikin olla tunnetusti laadukasta kolmikannan valmistelun tulosta.
KHO:2009:91
Valvontamenettelyn vireillepanijoilla oli oikeudellinen intressi saada rakennelman pysyttämisen lainmukaisuus selvitetyksi.
Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös, jolla oli päätetty olla ryhtymättä toimenpiteisiin, vaikutti siten hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavoin välittömästi valvontamenettelyn vireillepanijoiden oikeuteen tai etuun. Hallinto-oikeuden ei olisi tullut jättää muutoksenhakijoiden valitusta tutkimatta.
Mainittu hallinto-oikeus oli siis Kuopiossa.
Pitää oikaista blogikirjoituksen kohtaan 22 pujahtanut virhe: Pekka Vihervuori ei ollut prosessityöryhmän jäsenenä. KHO:sta työryhmään kuuluivat sen sijaan hallintoneuvokset Matti Pellonpää ja Riitta Mutikainen.
Tämä Viljo onkin mielenkiintoinen tapaus. Joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle 58 vuotiaana epäasiallisen työssäkohtelun vuoksi. Mikä lienee lääkärin diagnoosi? Jos työantajan kiukuttelu on tuota luokkaa luulisi rikoslain säännöksillä olevan käyttöä (mm pahoinpitely). Ei poliisi osaa tutkia työpaikkapahoinvoinniksi otsikoitua asiaa, mutta annas olla pahoinpitely nimikkeen tuomaa riemua.
Vm. anonyymin viestin johdosta otan tähän Viljon pari päivää sitten minulle lähettämän viestin, jossa käsitellään em. ongelmaa siitä, voisiko työantajan "kiukuttelu" tms. epäasianmukainen menettely toteuttaa pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Näin Viljo tästä asiasta:
Helsingin hovioikeus on 29.3.2012 antanut tuomion (ratkaisunumero 850), jolla se piti voimassa Helsingin käräjäoikeuden tuomion 21.12.2010. Finlexin mukaan tuomio on vailla lainvoimaa, eli korkeimmalta oikeudelta on haettu valituslupaa.
Tuossa tuomiossaan Helsingin käräjäoikeus tuomitsi A:n, joka oli B ry:n puheenjohtaja, työturvallisuusrikoksesta 50 päiväsakkoon, yhteensä 1900 €. Tuomion perusteena olivat työturvallisuuslain 8, 10, 25 ja 28 pykälät sekä rikoslain 47 luvun 1 §. Ansion menetyksestä tuomittiin maksettavaksi uhrille 15 211 €.
Hyvä tuomio työpaikkahäirinnän uhrin kannalta! Vai oliko sittenkään? Oleellista tuossa tuomiossa on, että syyttäjä on vaatinut rangaistusta vain em. lainkohtien tarkoittamasta työturvallisuusrikoksesta. Langettava tuomio annettiinkin työturvallisuusrikoksesta, mutta tuomion perusteena oli pahoinpitelyn tunnusmerkistö.
Rikoslain 47 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan ”Työnantaja tai tämän edustaja, joka tahallaan tai huolimattomuudesta 1) rikkoo työturvallisuusmääräyksiä tai 2) aiheuttaa työturvallisuusmääräysten vastaisen puutteellisuuden tai epäkohdan taikka mahdollistaa työturvallisuusmääräysten vastaisen tilan jatkumisen laiminlyömällä valvoa työturvallisuusmääräysten noudattamista alaisessaan työssä tai jättämällä huolehtimatta taloudellisista, toiminnan järjestämistä koskevista tai muista työsuojelun edellytyksistä, on tuomittava työturvallisuusrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.”
Ja mitä ovat nuo työturvallisuusmääräykset? Rikoslain 47 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan ”Tässä luvussa tarkoitetaan … 4) työturvallisuusmääräyksillä työturvallisuuslakiin, työterveyshuoltolakiin, eräiden teknisten laitteiden vaatimustenmukaisuudesta annettuun lakiin tai muuhun työturvallisuutta koskevaan lakiin sisältyviä taikka tällaisen lain nojalla annettuja työn turvallisuutta tai terveellisyyttä koskevia säännöksiä, joita on noudatettava toisen suojelemiseksi.”
Työturvallisuuslain 8 § velvoittaa työnantajaa tarpeellisilla toimenpiteillä huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä, 10 §:n mukaan työnantajan on selvitettävä ja tunnistettava työstä aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät sekä 25 ja 28 pykälien mukaan työnantajan on ryhdyttävä käytettävissään olevin keinoin toimiin työntekijän terveyttä vaarantavan kuormittumisen ja häirinnän tai muun epäasiallisen kohtelun poistamiseksi saatuaan siitä tiedon.
Noiden säännösten rikkomisesta tai laiminlyönnistä on työnantaja tuomittava työturvallisuusrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Mutta tässä puheena olevassa tapauksessa rangaistus ei perustunut kyseisten työturvallisuusmääräysten rikkomiseen tai laiminlyöntiin. Rangaistus perustui siihen, että A on kohdellut C:tä epäasiallisesti niin, että C on menettänyt terveytensä ja joutunut jäämään eläkkeelle.
Vaikka käräjäoikeuden tuomiosta käykin ilmi, että A ei ollut välittänyt sopia asiaa C:n kanssa sen enempää kuin on välittänyt tuoda asiaa organisaatiossa esille niin, että ongelma voitaisiin ratkaista, niin tuomio ei perustu työturvallisuusmääräysten rikkomiseen tai laiminlyöntiin, mikä on edellytys työturvallisuusrikoksesta tuomitsemiseen. Toki on selvää, että myös työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistö täyttyi.
(jatkuu)
Viljon em. viesti jatkuu näin:
Tuomio perustuu siihen, että A oli menettelyllään aiheuttanut C:n sairastumisen masennukseen (mielenterveyden häiriö) niin, että C:n henkinen kestokyky on murtunut, hän on menettänyt terveytensä ja joutunut jäämään eläkkeelle. Käräjäoikeus toteaa tuomiossaan muun ohella, että ”Kun A:n on täytynyt teon pitkään jatkumisen, aiheutuneiden sairauslomien ja C:n ahdistuneisuuden ja itkeskelyn perusteella pitää seurauksen syntymistä ainakin varsin todennäköisenä, on tekoa pidettävä tahallisena”. Siten tahallisuus ei kohdistunut työturvallisuusmääräysten rikkomiseen, vaan terveyden menettämiseen johtaneeseen menettelyyn, jonka seurauksena C oli joutuminen eläkkeelle.
Tosiasiallisesti käräjäoikeus toteaa, että pahoinpitelyn tunnusmerkistö täyttyy, mutta A tuomitaan työturvallisuusrikoksesta. Kun en ole juristi, en tiedä voiko tuomioistuin tuomita rikoksesta josta ei ole vaadittu rangaistusta. Käsitykseni mukaan ei. Koska asia on tullut käräjäoikeuteen syyttäjältä, on todennäköistä, että syyttäjä on mokannut. Oletan, että kansalaisen ei tarvitse tuntea lainsäädäntöä tehdessään tutkintapyyntöä/rikosilmoitusta esitutkintaviranomaiselle, vaan ratkaisevaa on teon kuvaus. Käytännössä tutkinnanjohtajan pitää olla selvillä siitä, mitä rikosnimikkeitä teonkuvaukseen liittyy. Siten merkittävässä asemassa on myös tutkinnanjohtaja.
Mutta, kuten olen useaan kertaan todennut, niin tutkinnanjohtajat kuin syyttäjätkin ovat täysin kuutamolla siitä, että 1.9.1995 voimaan tullut rikoslain uudistus asetti fyysisen pahoinpitelyn ja mielenterveyden häiriön (mm. masennus ja stressihäiriöt) tahallisen aiheuttamisen tarkalleen samalle viivalle. Mutta mielenterveyden häiriön tahallisesta aiheuttamisesta ei ole annettu käsittääkseni ensimmäistäkään tuomiota pahoinpitelynä eikä tuottamuksellisesti tehtynä vammantuottamuksena, vaikka seurauksena olisi ollut työkyvyttömyys.
Miksi kannattaa repostella tuollaista asiaa? Kysymys on uhrin oikeuksiin kuuluvista lakisääteisistä korvauksista. Jos tuomio on annettu aidosta työturvallisuusrikoksesta, jossa syyksi on luettu vain työturvallisuusmääräysten rikkominen tai laiminlyöminen, ei tuomioistuin voi tuomita korvauksia henkilövahingosta tai kärsimyksestä, enkä ole varma ansionmenetyksestä aiheutuneen vahingon korvauksen suhteenkaan.
Vahingonkorvauslakia koskevan hallituksen esityksen yksityiskohtaisten 2 §:n perustelujen mukaan ”Lähtökohtaisesti henkilövahingolla tarkoitettaisiin vastaisuudessakin sellaista terveydentilan häiriötä, joka on lääketieteellisin keinoin todettavissa. Terveydentilan häiriö voi olla fyysinen tai psyykkinen.” Tässä tapauksessa oli kysymys nimenomaisesti psyykkisestä terveydentilan häiriöstä, joka on vahingonkorvauslain perustelujen mukaan henkilövahinko.
Koska tässä tapauksessa pidettiin toteen näytettynä, että uhri oli sairastunut masennukseen - joka on Kelan mukaan mielenterveyden häiriö - olisi hänelle kuulunut henkilövahingosta aiheutuneen korvauksen lisäksi myös korvaus kärsimyksestä. Kumpaakaan korvausta ei määrätty uhrille korvattavaksi. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan ”Oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä: 1) jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu”.
Siis, vaikka tuo tuomio näyttää päällisin puolin hyvältä, jossa työpaikkahäirinnän uhri on saanut oikeutta, niin tosiasiassa työnantajaa ei ole tuomittu pahoinpitelystä, jonka tunnusmerkistö tuomioistuimen mukaan täyttyi, eikä maksamaan korvausta henkilövahingosta eikä kärsimyksestä, jotka hänelle olisi lain mukaan kuulunut. Nuo korvaukset voivat olla ainakin periaatteessa varsin mittavia.
Poliisi epäili kevättalvella AKT:n puheenjohtajaa Timo Rätyä työturvallisuusrikoksen lisäksi pahoinpitelystä. Epäily henkisestä pahoinpitelystä liittyi Rädyn väitettyyn epäasialliseen käytökseen liitosta irtisanottua Hilkka Ahdetta ja toista henkilöä kohtaan. Onkohan syyteharkinta ko. tapauksessa jo tehty ja onko asia kenties ollut jo oikeudessakin?
Yritän hiukan selkiyttää käsitteitä sekä lainmukaisen ja nykyisen käytännön eroja.
Työsuojeluasioissa alueellinen työsuojeluviranomainen on Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue, jolle kuuluvat asiat ratkaisee pääsääntöisesti vastuualueen johtaja esittelystä. Valvontalain esitöiden mukaan ”tarkastajalla tarkoitettaisiin työsuojelupiirissä valvonta- ja tarkastustehtävissä toimivaa virkasuhteista henkilöä, jota ei kuitenkaan pidetä työsuojeluviranomaisena”. Tuolla on haluttu kertoa, että tarkastaja ei voi ratkaista työsuojeluviranomaisen ratkaisuvaltaan kuuluvia hallintoasioita.
Kun asia tulee työsuojeluviranomaisessa asiallisesti (kirjallisesti tai sähköisesti) vireille, työsuojeluviranomaisen on kyettävä erottamaan toisistaan, perustuslain 21 §:n tarkoittamat oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat asiat ja sellaiset valvonta-asiat, jotka tarkastaja voi ratkaista valvontalain tarkoittamasta työpaikalle tehdystä tarkastuksesta antamallaan tarkastuskertomuksella ja siihen liitetyllä toimintaohjeella ja/tai kehotuksella. Nykyisessä käytännössä ei tuollaista erottelua tehdä, vaan kaikki valvonta-asiat annetaan tarkastajan ratkaistavaksi tarkastuskertomuksella.
Kuten blogikirjoituksessakin tuli esille, Korkein hallinto-oikeus on todennut vuosikirjapäätöksensä KHO:2008:25 perusteluissa muun ohella, että ”perustuslain tarkoituksena on turvata jokaiselle mahdollisuus säännönmukaiseen muutoksenhakukeinoon eli valitukseen silloin, kun kysymys on muutoksenhakijan perustuslain 21 §:n 1 momentissa tarkoitetuista oikeuksista ja velvollisuuksista”.
Valitusoikeus oikeuksia ja velvollisuuksia koskevissa asioissa on sekä perusoikeus että ihmisoikeus. Ja PL 22 § velvoittaa julkista valtaa turvaamaan noiden perustavanlaatuisten oikeuksien toteutumisen.
Koska laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta (valvontalaki) on tullut voimaan perustuslain voimaan tulon jälkeen, ei se voi olla ristiriidassa perustuslain kanssa. Lakivaliokunnan lausunnon (LaVL 9/1998 vp) mukaanhan perustuslain 106 §:ssä tarkoitettu "ilmeinen ristiriita" ei vallitse perustuslain ja tavallisen lain välillä, vaan perustuslain ja lain säännöksen soveltamisen välillä. Nykyisen käytännön mukaan valvontalakia kuitenkin sovelletaan työsuojeluviranomaisessa koko maassa siten, että se on jyrkässä ristiriidassa ainakin perustuslain 21 §:n, 22 §:n ja EIS 6 artiklan kanssa, koska menettely ei turvaa pääsyä tuomioistuimeen oikeuksia ja velvollisuuksia koskevissa asioissa.
Työsuojelutarkastaja on siis "työsuojeluviranomaisen virkamies", vaikka hän itse ei "muodostakaan viranomaista". Tarkastajalla on de facto itsenäistä rakaisuvaltaa.
Työsuojelun valvontalain 45 §:ssä säädetään muistusmenettelystä, joka vastaa jollakin tavalla verotuksessa tehtävää oikaisuvaatimusta.
45 §:
"Työnantajalla, asianomaisella työsuojeluvaltuutetulla ja työntekijällä on oikeus tehdä aluehallintovirastolle kirjallinen muistutus siitä, ettei työsuojelutarkastuksessa ole toimittu tämän lain mukaisesti. Muistutus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa työsuojelutarkastuksesta tai muusta valvontatoimenpiteestä. Muistutuksen johdosta on tutkittava tehdyt valvontatoimenpiteet ja tarvittaessa tehtävä uusi tarkastus. Muistutuksen tekijälle on kohtuullisessa ajassa asian selvittämisestä ilmoitettava muistutuksen aiheuttamista toimenpiteistä".
Muistutuksen johdosta paljon puhutun, mutta silti mystiseksi jääneen työsuojelujeluviranomaisen on luonnollisesti tehtävä päätös, jossa ratkaistaan, mihin toimiin muistutus antaa aihetta. Tuntuisi selvältä, että tämä muistutuksen johdosta annettava päätös on sellainen hallintopäätös, josta myös muistutuksen tehneen työntekijän pitää saada HLL:n nojalla valittaa hallinto-oikeudelle.
Toki hallinto-oikeuksien ihmiset ja työsuojeluniilot ovat varmaankin tätä ajatusta vastaan, sillä heidän pääintressinsä näyttää oleva, kuten tämän blogijutun kommenteistakin on voitu hyvin havaita, venkuloida, saivarrella ja tehdä yleensä kaikkensa, jotteivät "ne hullut" työntekijät vain pääsisi valittamaan ja näin ruuuhkauttamaan ja "kiusaamaan" pyhää työsujeluviranomaista ja hallinto-oikeuksia kaiken maailman epämääräisllä valituksillaan!
Onkohan kukaan koskaan nähnyt tuota salaperäistä "työsuojeluviranomaista" työmailla tai jossakin muualla? kerrotaan, että se tuntee nimen "Avi". Nimestä päätellen voisi olla kotoisin vaikka Tallinnasta tai jostain sieltäpäin.
Viljo oli kärsinyt sairauspoissaoloja aiheuttanutta masennusta jo tehdessään työsuojeluviranomaiselle käsittelypyynnön tammikuussa 2006. Sairaus oli entisestään pahentunut kun hän teki tutkintapyynnön työnantajastaan helmikuussa 2007. Tutkintapyynnössään hän pyysi poliisia tutkimaan tekoja myös pahoinpitelynä ja vammantuottamuksena.
Poliisi teki päätöksen tutkinnan lopettamisesta viemättä asiaa syyttäjän harkittavaksi syyskuussa 2007. Työturvallisuusrikoksen osalta päätös perustui työsuojeluviranomaisen (käytännössä tarkastajan) näkemykseen asiassa. Pahoinpitelyyn ja vammantuottamukseen tutkinnanjohtaja ei ottanut kantaa sanallakaan.
Nykyinen rikoslain 21 luku on ollut voimassa jo 17 vuotta. Tuona aikana noin 40 000 työpaikoillaan epäasiallisesti ja syrjivästi kohdeltua on joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle. Useimmiten syynä ovat olleet masennus ja stressihäiriöt. Jokainen heistä on joko pahoinpitelyn tai vammantuottamuksen uhri. Silti yksikään heistä ei ole saanut korvausta henkilövahingosta, ansionmenetyksestä, kärsimyksestä eikä mistään muustakaan. Eikä yksikään noihin rikoksiin syyllistyneistä ole ennen AKT/Ahde tapausta joutunut edes epäillyksi noista rikoksista.
Tää on karua kertomaa.
Viljo
Valvontalain esitöiden mukaan 45 §:n tarkoittamaan muistutukseen annetusta päätöksestä ei voi valittaa. Tuo 45 § voi koskea luonnollisesti vain valvontalain tarkoittamaa valvontatoimintaa.
Valvontalain 3.2 §:n mukaan työsuojeluviranomaisen valvontatoimintaan sovelletaan mm. hallintolakia, jollei jäljempänä toisin säädetä. Hallintoasian (oikeuksia ja velvollisuuksia) käsittelystä ei valvontalaissa ole säännöstä, joten hallintoasioiden käsittelyssä noudatettavaksi tulee hallintolaki.
Ratkaisun avain on siis siinä, ovatko mm. työntekijän terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttava häirintä tai muu epäasiallinen kohtelu, haitallinen kuormittuminen tai työsyrjintä perustuslain 21 §:n tarkoittamia oikeuksia ja velvollisuuksia koskevia asioita.
Jos ja kun vastaus on myönteinen, sen käsittelyyn pitää soveltaa hallintolakia, eikä suinkaan valvontalakia.
On täysin käsittämätön tulkinta, että jos minä perustellusti väitän lakia valvovalle viranomaiselle, että työnantaja on syrjinyt minua, niin minä en olekaan asianosainen asian käsittelyssä. Kysymyshän on perusoikeuksieni toteutumisesta tai toteutumattomuudesta.
Yksi ratkaisu Viljon tapauksen käsittelylle olisi perustuslakituomioistuin,joka on monissa EU-maissa. Jostain syystä Suomessa tällaista instrumenttia vierastetaa ja puhutaan tuomarivallan uhkasta. Perustuslakituomistuin olisi tarpeellinen myös siksi, että Suomessa on viheliäinen poliittinen järjestelmä sen jälkeen kun presidentin valta purettiin.
Edesmennyt poliisiammattikorkeakoulun yliopettaja Matti Mälkiä yleisen poliisitoiminnan johtamisen teematiimistä oli ollut jossain elämänsä vaiheessa työsuojelupiirissä töissä.
Hän tapasi sanoa, että työsuojelutarkastajilta onnistuu koneen osien millintarkka mittaaminen, mutta henkisestä työsuojelusta ne eivät ymmärrä yhtään mitään.
Viljon kertomuksesta taas näkyy nykyajan trendi: poliisi ja syyttäjät juonivat yhdessä, ettei vain tarvitse suorittaa esitutkintaa. Muodollinen oikeusturva meillä voi olla kunnossa, mutta kukaan ei ole kiinnnostunut siitä, saako asianomistaja oikeussuojaa ollessaan sen tarpeessa.
Sinällään tapaukset ovat hankalia, koska siitä, kuka pahimmin parkuu ei voida päätellä, ketä vakavimmin kiusataan.
Anonyymi kirjoitti:
"Valvontalain esitöiden mukaan 45 §:n tarkoittamaan muistutukseen annetusta päätöksestä ei voi valittaa".
Pitäisi muistaa, että lakien esitöillä, kuten esim. juuri hallituksen esityksellä, ei ole sitovan oikeuslähteen asemaa lainkäytössä, eli tuomioistuin ei ole sidottu esitöihin, vaan ainoastaan lakiin.
Esityölausumien oikeuslähdeopillinen painoarvo riippuu siitä, miten hyvin ja uskottavasti ne on perusteltu, Jos esim. hallituksen esityksessä vain lyhyesti todetaan, että "tästä päätöksestä ei ole olisi oikeutta valittaa", on lausuman painoarvo hyvin vähäinen.
Kun asia ratkaistaan muistutuksen johdosta annettavalla viranomaisen päätöksellä, on tietenkin lähdettävä siitä, että kyseessä on hallintopäätös, josta asiaan osalliset ja siis myös työntekijä saavat valittaa hallinto-oikeuteen. Kun laissa ei ole säädetty nimenomaista valituskieltoa, asianosaisilla on valitusoikeus.
Perustuslakituomioistuin voi sopia johonkin muuhun markkinarakoon, mutta miten ihmeessä sinne tällaisia asioita vietäisiin? Ja ensimmäisenä asteenako?
Blogisti on oikeassa valitusoikeudesta kirjoittaessaan. Jo aiemmin esillä olleen korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen KHO:2008:25 perusteluissa todetaan myös, että "Viran siirtämistä koskevan päätöksen osalta valituskiellosta säädetään edellä kerrotulla tavalla nimenomaisesti valtion virkamieslain 58 §:ssä, joten perusoikeusmyönteiselle tulkinnalle ei jää sijaa. Asiassa on siten ratkaistava, koskeeko tiedekuntaneuvoston päätös A:n perustuslain 21 §:n 1 momentissa tarkoitettuja oikeuksia ja velvollisuuksia ja onko valtion virkamieslaissa säädetty päätöstä koskeva valituskielto syrjäytettävä perustuslain etusijaa koskevan perustuslain 106 §:n säännöksen perusteella."
Tuossa yksittäistapauksessa KHO syrjäytti lakiin kirjatun valituskiellon, koska sen soveltaminen olisi ollut ristiriidassa perusoikeutena turvatun tuomioistuimeen pääsyn kanssa.
Ongelmana näyttää vain olevan, että KHO viis veisaa maallikon tekemästä valituksesta, vaikka kaikki lainkohdat, oikeuskäytäntö, oikeuskirjallisuus ja esityöt olisi valituksessa tuotu esille ja ne puoltaisivat valituksen hyväksymistä. Pitää ilmeisesti olla jonkin huippujuristin allekirjoittama valitus, että saisi oikeutta. Jos sittenkään.
Poliisin päätöksestä olla lähettämättä asiaa edes syyteharkintaan olisi tietysti voinut kannella eduskunnan oikeusasiamiehelle silläkin uhalla, että tuloksena olisi vain tilastomerkintä, kuten tavallista on.
Anonyymi kirjootti:
"Ongelmana näyttää vain olevan, että KHO viis veisaa maallikon tekemästä valituksesta, vaikka kaikki lainkohdat, oikeuskäytäntö, oikeuskirjallisuus ja esityöt olisi valituksessa tuotu esille ja ne puoltaisivat valituksen hyväksymistä. Pitää ilmeisesti olla jonkin huippujuristin allekirjoittama valitus, että saisi oikeutta".
Älkää vaan, herran tähden, minua ainakaan pyytäkö, silloin valitus kyllä saisi kyytiä KHO:ssa!
Lähetin poliisille 20 kysymystä, jotka pyysin esittämään työnantajalleni tätä kuulusteltaessa. Noiden kysymysten tarkoituksena oli osoittaa, että minua on syrjitty. Tutkinanjohtaja totesi tutkintailmoituksessa, että "Eri henkilöiden pisteytysten selvittely perusteluineen ei ole tutkittavien rikosten kannalta oleellista. Syrjintävertailu Viljon ja muun henlilöstön välillä voidaan tehdä yleisemmällä tasolla."
Kuitenkin yhdenvertaisuuslain mukaan syrjinnällä tarkoitetaan mm. sitä, että jotakuta kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta kohdellaan, on kohdeltu tai kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa (välitön syrjintä).
Kantelin kyllä oikeuskanslerille, mutta asiavastaus oli 19 sanaa.
Viljo
Poliisin päätöksestä olla lähettämättä asia syyttäjälle, voi "kannella" suoraan syyttäjälle. Tämän on syytettävä poliisin kannasta riippumatta, jos hän arvioi, että kyseessä on rikos, tai perusteltava, miksi kysymyksessä ei ole rikos. Seuraava aste on valtakunnansyyttäjä.
Anonymi nro 2 kuvaa käsitteekseni olemassa olevaa tilannetta, eikä niinkään arvota asioiden tilaa. Turha häntä on kritisoida; ei hän ole maailmaa luonnut.
Niin, anonyymi nro 2 sanoo ja toimii kuten nyt hallintotuomari, kuten muukin tuomari, yleensä toimii, eli sen mukaan mikä on helpointa ja miten häntä ylemmät tuomarit, nuo pilkunviilaajat, odottavat hänen toimivan ja lausuvan. Siitä voi olla oikeudenmukaisuus kaukana.
Työsuojeluviranomaiselle tekemässäni käsittelypyynnössä toin perustellusti esille, että minua oli syrjitty palkkauksen perusteiden määrittelyssä. Tarkastaja totesi tarkastuskertomuksessa, että ”Kyse on palkkauksen perusteisiin kohdistuvasta erimielisyyksien käsittelystä, jota ei voida pitää syrjintänä”. Tuollainen on tarkastajien lain tuntemisen taso. Silti tarkastajien ratkaisut jäävät lähes aina pysyviksi.
Eikä poliisikaan nähnyt mitään vikaa tuossa em. tarkastajan ratkaisussa. Kantelin kihlakunnan syyttäjälle ja pyysin esitutkinnan uudelleen käynnistämistä. Ratkaisu mahtui yhdelle sivulle. Syyttäjä kirjoittaa: ”Olen perehtynyt yksityiskohtaiseen ja laajaan kirjoitukseenne sekä mainitun tutkinnanjohtajan päätökseen asiassa. Tutkinnanjohtajan päätöksestä ilmenee asiaa selvitetyn muun muassa työsuojelupiirin toimesta, ja tutkinnanjohtaja on tukeutunut muun muassa sen lausuntoon… Katson, ettei kirjoituksessanne ole esitetty sellaisia syitä, joiden perusteella minun olisi syytä epäillä kenenkään syyllistyneen epäilemiinne rikoksiin. Näin ollen en määrää esitutkintaa suoritettavaksi.”
Kantelin valtakunnansyyttäjänvirastoon. Siellä ratkaisu oli saatu sentään kahdelle sivulle kun se koski myös epäilemääni kihlakunnansyyttäjän virkarikosta. Pääasian ratkaisu kuului seuraavasti: ”Tässä asiassa ei ole ilmennyt sellaisia perusteita, joiden vuoksi valtakunnansyyttäjällä olisi syytä ottaa asiaa uudelleen ratkaistavaksi.”
Siis täysin perustelemattomia päätöksiä, ja kaiken huippuna viidessä eri viranomaisessa toimivia virkamiehiä koskenut kantelu oikeuskanslerille, joka ratkaisi sen yhdeksällätoista (19) sanalla.
Viljo, työkyvyttömyyseläkeläinen ja täysin rikki revitty ihmisraunio työsuojeluviranomaisen, poliisin, kihlakunnansyyttäjän, apulaisvaltakunnansyyttäjän, oikeuskanslerin, hallinto-oikeuden, korkeimman hallinto-oikeuden, krp:n tutkinnanjohtajan ja poliisisyyttäjän toimimattomuuden johdosta
Kommenttini ei nyt juuri liity hähän kirjoitukseesi mutta
kuulisin erittäin mielelläni näkemyksesi Esko Seppäsen US:n Puheenvuoropalstalla julkaistuun kirjoitukseen. Olen kovasti huolestunut liittovaltiokehityksestä joka vie Suomelta itsenäisyydenn ja suomalaisilta päätövaltaa oman maame asioihin.
Terveisin Old Fart
http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/125753-komissaarijuntan-vaiettu-vallankaappausyritys
Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen ei siis viitsinyt panna edes omaa puumerkkiään esittelijän vaivaisen Viljolle osoitetun kirjeen alle.
Lohduttaakohan Viljoa Petri Jääskeläisen eilen osoittama "jämäkkyyts", jolla hän on päättänyt ottaa koko virastonsa voimin selvittääkseen CIA:n väitetyt vankilennot lähes 10 vuotta sitten Suomen ilmatilassa? Tällaisia selvityksiä oikeusasiamies tekee innolla, koska siitä saa julkisuutta. Jokainen toki arvaa tuo "CIA-selvityksen" lopputuloksen jo etukäteen: plus miinus -nolla se tulee olemaan.
Mitä! Väittääköö Esko Seppänen, että Suomella olisi vielä itsenäisyyttä jossakin suhteessa tallella ja että meillä olisi vaara menettää se?
Blogistin mainitsema oikeusasiamiehelle tekemäni kantelu koski stm:n julkaisemaa häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua koskevaa valvontaohjetta 1/2011. Siinä ohjeistetaan tarkastajia mm. antamaan toimintaohje ja/tai kehotus rikoslain 47 luvun 1 §:ssä rangaistavaksi säädetystä teosta.
Käytännössä tarkastaja ei siirrä asiaa työsuojeluviranomaisen ratkaistavaksi ennenkuin on käynyt selväksi, että työnantaja ei palaa lain oikealle puolelle kehotuksestakaan huolimatta. Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset! Rikoslaissa rangaistavaksi säädettyyn tekoon syylliseksi epäilty saa ensiksi toimintaohjeen ja jos se ei tehoa, hän saa kehotuksen. Jos työnantaja lupaa ryhtya selvittämään asiaa kehotuksen saatuaan, hän välttyy joutumasta edes kuuluteltavaksi työturvallisuusrikoksesta.
Tuohon kanteluun sain "vastauksen", jonka allekirjoittajana oli ainoastaan oikeusasiamiehensihteeri Juha Niemelä. Kuitenkin yhdelle sivulle mahtuvasta vastauksesta kävi ilmi, että hän oli esitellyt asian apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojalle, joka oli pyytänyt Niemelää välittämään minulle kantansa asiaan.
Soitin Niemelälle ja kysyin mikä tuollainen vastaus on, hän sanoi sen olevan faktisesti apulaisoikeusasiamiehen päätös kanteluun. Tuon vastauksen asiakohdan "perustelut" kuuluivat seuraavasti: "Apulaisoikeusasiamies Pajuoja katsoi kuitenkin, ettei kirjoituksenne perusteella ole ilmennyt hänen toimivaltaansa kuuluvaa lainvastaisuutta tai esimerkiksi neuvonta- tai ohjausvelvollisuuden laiminlyöntiä."
En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Minulla ainakin itku on lähempänä. Perustelujen suhteen voi tuosta vastauksesta todeta, että älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä määrään.
viljo
Anonyymi nro 2 toteaa, että ”Työsuojelutarkastaja puolestaan ei tee hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuja ratkaisuja, vaan tarkastajan toimenpiteet ovat luonteeltaan lähinnä asian valmistelua tai tosiasiallista hallintotoimintaa”. Tuossa ei mikään pidä paikkaansa.
1. Sovellettaessa HLL 5.1 §:ä, pitää ottaa huomioon myös saman lain 4 §. Yhdessä nuo tarkoittavat päätöksellä, josta voi valittaa TOIMENPIDETTÄ, jolla hallintoasia on ratkaistu tai jätetty tutkimatta. Tuon mukaan mikä tahansa toimenpide, jolla hallintoasia on ratkaistu tai jätetty tutkimatta on hallintolainkäyttölain tarkoittama päätös, josta voi valittaa. Ja kuten useaan kertaan on todettu HLL 6.1 §:n mukaan valitusoikeus on myös sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.
2. Valvontalain tarkoittama tarkastaja ei valmistele mitään kenellekään, vaan tekee valvontalain tarkoittamia työpaikoille tehtäviä tarkastuksia, joista hän antaa tarkastuskertomuksen ja tarvittaessa toimintaohjeen ja/tai kehotuksen. Jos tarkastaja havaitsee tarkastuksessaan, että työnantaja on laiminlyönyt esim. työturvallisuuslain nähtävänä pitämisen (työturvallisuusL 63 § 1 mom. 6 kohta), niin toimintaohjeen lisäksi tarkastajan on siirrettävä asia työsuojeluviranomaiselle, jonka puolestaan on tehtävä ilmoitus poliisille esitutkintaa varten (valvontalain 50.1 §). Vain tuollaisessa tapauksessa voidaan katsoa tarkastajan tehtävän sisältävän valmistelua.
3. Paljon julkisuudessa esiintynyt professori Olli Mäenpää toteaa kirjassaan Hallintolaki ja hyvän hallinnon takeet (Helsinki 2004) muun ohella, että ”Tosiasiallista hallintoa on muun muassa opettaminen, potilaan hoito ja vammaisen huolto. Myös esimerkiksi poliisin välitön julkisen vallan käyttö luokitellaan tosiasialliseksi hallinnoksi, tarkemmin sanottuna tosiasialliseksi julkisen vallan käytöksi” (s. 34). Tuollaista tosiasiallista hallintotoimintaa on myös se kun työsuojelutarkastaja tekee työpaikalle tarkastuksen, jolla valvotaan koneiden, laitteiden, työtilojen yms. terveellisyyttä, turvallisuutta ja työturvallisuusmääräysten mukaisuutta.
Mutta kun selvitetään kirjallisesti työntekijän terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, haitallista kuormitusta tai työsyrjintää, on kysymys selvästi hallintoasian selvittämisestä. Sitä ei valvontalain tarkoittama tarkastaja voi ratkaista tarkastuskertomuksella. Kuitenkin tuollainen menettely on jokapäiväistä. Tuollaisesta menettelystä ei ole säännöstä missään laissa. Hallintoasioita selvittää hallintoasian valmistelija tai esittelijä. Useimmiten he ovat sama henkilö, mutta valmistelija voi olla myös muu kuin esittelijä, se riippuu työjärjestyksestä. Jos hallintoasian selvittäminen/ratkaiseminen edellyttää tarkastusta työpaikalle, sen tekee hallintoasian valmistelija tai esittelijä (HL 39 §). Silloinkin tarkastuksen tekijä antaa tarkastuskertomuksen, mutta asiaa ei ratkaista sillä, vaan se on osa asian selvittämistä, joka luo pohjaa hallintopäätöksen tekemiselle.
Ei tämän pitäisi niin vaikeaa olla, viljo
Työsuojelupiirien toiminta-ajatus on sieltä kummallisimmista " päästä", siihen liitettynä tapaturma asianmuutoksenhakulautakunta ja vakuutusoikeus.
Tunnen hyvinkin tarkkaan mitä on "työtapaturman". työsuojelurikoksen uhrin oikeudet.
1. Työnantajan ilmoitus työtapaturmasta t.s.piiriin saa olla sisällöltään kaikki, mikä työnantaja pitää itselleen tärkeänä.
2. Työsuojelupiiri ottaa puhevallan ja estää välittömästi poliisia tekemästä asiallista tutkintää, syyttäjällä ei ole oikeutta ilman t.s.piirin lupaa alkaa selvittään liittyykö tapaukseen rikosta.
3. Jos syyttäjä "erehtyy" aloittaamaan esituytkinnan ilman t.s.piirin "erityistä" lupaa.
4.OKV tulee muistuttaamaan virkaviriheestä.
Kaikki korvauksiin liittyvät asiät vakuutusyhtiöt yhdess tamlan ja VakO:n toimesta pystyvät vaikeuttamaan ja sen asian ne kyllä osaa.
Rikoksenuhrilla puhevaltaa ei näissä asioissä tunneta.
Kysymys mikä t.s.piiriä kiinnostaa, oletko muuten ammattiliiton jäsenkään?
Olen ollut jo vuosikausia kouluttamassa uusia tarkastajia ja olen heille vastuukysymysten osalta jatkuvasti painottanut Perustuslain heille asettamia vaatimuksia. Esimerkiksi sitä, että jokainen voi vaatia korvausta kärsimästään virkamiehen aiheuttamasta vahingosta. Myös Rikoslain mukaiset seuraamukset esimerkiksi virkamiesaseman vastaisesta käyttäytymisestä ovat olleet esillä.
Blogin perusteella käyty keskustelu on ollut mielenkiintoista. Asiahan selviäisi sillä, että kunkin tarkastajan kielteinen tarkastuspöytäkirja (eli että hän ei saata asiaa eteenpäin) vahvistettaisiin eli päätettäisiin asianomaisen viranomaisen toimesta. Tähän ei edes tarvittaisi mitään lainsäädännöllistä muutosta vaan käytäntö vain muutettaisiin tällaiseksi. Tarkastaja vain siis vahvistuttaisi kilteisen kantansa omassa viranomaisessaan. Otan asian esille seuraavassa uusien tarkastajien koulutuksessa. Tosin varmistan toimintani selustan sitä ennen.Tällainen ratkaisu olisi varmaan tarkastajien kannaltakin aikaansaatavissa, koska yksittäiset tarkastajavirkamiehet eivät mielellään tee valituskelpoisia ratkaisuja, jos päätöksen vain saisi muovatuksi viranomaisratkaisuksi. Tuskin tällaisesta ratkaisusta seuraisi sitä, että itse viranomainen ylikuormittuisi.
terveisin Seppo Koskinen
Seppo Koskinen - Hyvä juttu, jos teet noin! Itse asiassa ehdotin yhdessä viimeisimmistä kommentissani asiallisesti samaa menettelyä. Siis myös asian työsuojelutarkastajalle vieneellä työntekijällä tulisi olla oikeus tehdä työsuojeluviranomaiselle laissa mainittu muistutus, jonka johdosta ko. viranomainen antaisi päätöksen, josta työntekijä saisi sitten valittaa hallinto-oikeuteen.
Ennakkotapauksessa Korhonen vs. Valtio KKO:n suullinen pääkäsittely järjestetään 4.-5.11.2013. Käsittelyn kohteena on työturvallisuuslain 28§ eli onko Korhonen sairastunut työnantajan menettelyn seurauksena vrt. Ahde/Räty/AKT.
Lähetä kommentti