1. Oikeusministeriö asetti lokakuussa 2011 suppean eli pelkästään muutamasta virkamiehestä muodostetun työryhmän selvittämään mahdollisuutta ottaa ns. syytteestä sopiminen osaksi suomalaista rikosprosessia. Työryhmän tehtäväksi annettiin annettiin lisäksi laatia suomalaiseen rikosprosessiin nivoutuvat säännökset ns. plea bargaining -menettelyistä, joiden oikeuspoliittisena funktiona olisi "helpottaa viranomaisresurssien kohdentamista, tehostaa viranomaisten toimintaa ja nopeuttaa rikosasioiden esitutkintaa, syyteharkintaa ja tuomioistuinkäsittelyä kuitenkin turvaten rikoksesta epäillyn sekä asianomistajan oikeudet". Suomeksi sanottuna tavoitteena oli rikosprosessin keventäminen sekä valtion oikeudenhoitoon varaamien kustannusten säästäminen.
2. Oikeusministeriön työryhmä jätti mietintönsä toukokuun alussa 2012 (OMTR 26/2012, Syyteneuvottelu ja syyttämättä jättäminen). Kysymyksessä ei ole mikään periaatemietintö - kuten olisi voinut odottaa - vaan mietintö sisältää hyvin yksityiskohtaiset säädösehdotukset syyteneuvottelun ym. ottamiseksi osaksi rikosprosessia. Tarkoituksena on, että uudet säädökset tulisivat voimaan 1.1.2014 yhdessä uuden esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön kanssa. Uudistusta on luonnehdittu joillakin tahoilla jopa vallankumoukselliseksi suomalaisessa oikeuskultuurissa.
3. Mutta onko syyteneuvottelussa itse asiassa kysymys kovinkaan merkittävästä uudistuksesta? Onko uudistusehdotus perusteltu tai edes tarpeellinen? Mietintö sisältää suuren joukon uusia säädöksiä ja pykäliä sekä yhden uuden vaiheen rikosprosessissa. Minusta tuntuu kuitenkin siltä, että ehdotettu uudistus lähinnä vain lisää byrokratiaa ja turhaa työtä, sillä työryhmän mietinnössä asetettuihin tavoitteisiin voitaisiin päästä paljon yksinkertaisemalla tavalla eli muuttamalla ainoastaan 2-3 pykälää rikoslaissa ja rikosprosessilaissa (ROL). Nämä pykälät koskevat seuraamusluonteista syyttämättäjättämistä (ROL 1 luvussa) ja rangaistuksen määräämistä (mittaamista), josta säädetään rikoslain (RL) 6 luvussa. ROL:iin ehdotettu uusi 5 b luku, jossa säädettäisiin "tunnustamisoikeudenkäynnistä" on minusta täysin tarpeeton.
4. Työryhmän mietintö oli laajalla lausuntokierroksella, jolloin ehdotus sai sangen ristiriitaisen vastaanoton. Uudistusta kannattivat syyttäjälaitos VKSV:n johdolla - aiemmin eli vielä vajaa 10 vuotta sitten VKSV vastusti jyrkästi uudistusta (!) - KRP ja hieman yllättäen myös oikeustieteellisten tiedekuntien edustajat. Vastaustajien joukkoon taas kuuluivat sekä oikeuskansleri että eduskunnan oikeusasiamies.
5. Viime perjantaina oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sitten kertoi, että hän on kaikesta huolimatta päättänyt, että asia viedään valtioneuvoston käsittelyyn ja siitä tullaan antamaan keväällä asianomaiset lakiesitykset eduskunnalle. Ministeri noudattaa tässäkin asiassa linjaa, jonka hän on näköjään päättänyt ottaa asiassa kuin asiassa: olipa ministeriön valmistelema ehdotus kuinka kummallinen ja saanut lausuntokierroksella miten ristiriitaisen vastaanoton hyvänsä, ministeri vie sen enempää pohtimatta tyynesti koko hallituksen käsittelyyn lakiesitysten antamista varten.
6. Oikeusministeriön esityksessä ehdotetaan otettavaksi esitutkintalakiin (ETL) ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuun lakiin (ROL) niin kutsuttua syyteneuvottelua koskevat säännökset. Syyttäjä voisi tutkinnanjohtajan esityksestä määrätä, ettei esitutkintaa toimitettaisi kaikkien rikosten osalta, kun henkilön epäillään syyllistyneen useampaan rikokseen ja hän on tunnustamalla edistänyt rikosten selvittämistä eikä yleinen tai yksityinen etu vaadi esitutkinnan toimittamista. Syyttäjä voisi samalla sekä myös silloin, kun tutkittavana on yksi kokonaan tai olennaisilta osiltaan tunnustettu rikos, sitoutua vaatimaan rangaistusta lievemmän rangaistusasteikon mukaisesti.
7. Syyttäjä voisi myös tehdä rikoksesta epäillyn tai rikosasian vastaajan (siis syytetyn) kanssa ns. tuomioesityksen, jossa viimeksi mainittu tunnustaa rikoksen ja syyttäjä sitoutuu vaatimaan rangaistusta lievennetyltä rangaistusasteikolta. Tuomioesitys käsiteltäisiin epäillyn tai vastaajan sekä asianomistajan suostumuksella tuomioistuimessa tavallista oikeudenkäyntiä kevyemmässä tunnustamisoikeudenkäynnissä. Tässä käsittelyssä tuomioistuin tutkisi tunnustuksen pätevyyden ja muut tuomioesitykseen liittyvät kysymykset sekä muut tuomioesityksessä tarkoitettuun rikokseen perustuvat vaatimukset. Tuomioistuin antaisi tuomioesityksen mukaisen tuomion, jos se lukisi rikoksen syyksi tuomioesityksen mukaisesti eikä tuomion antamiselle olisi muuta estettä. Tuomioistuimen tulisi tällöin mitata rangaistus lievennetyltä rangaistusasteikolta.
8. Syyteneuvottelua koskevat säännökset soveltuisivat rikoksiin, joista ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin kuusi vuotta vankeutta, ei kuitenkaan henkeen tai terveyteen kohdistuviin rikoksiin taikka seksuaalirikoksiin, jotka loukkaavat seksuaalista itsemääräämisoikeutta tai kohdistuvat lapsiin. On ajateltu, että uusi lainsäädäntö koskisi lähinnä talous- ja huumerikoksia. Syyteneuvottelun käyttämistä harkittaessa syyttäjän olisi otettava huomioon asian laatu, menettelystä mahdollisesti aiheutuvat kustannukset, siihen kuluva aika ja muut olosuhteet.
9. Seuraamusluonteista syyttämättä jättämistä koskevia säännöksiä muutettaisiin niin, että syyttäjä ei enää katsoisi syyttämättä jätetyn syyllistyneen rikokseen, vaan toteaisi, että syytteen nostamisen edellytyksen täyttyvät, mutta laissa säädetyllä perusteella enemmistä toimenpiteistä luovuttaisiin. Uutena perusteena jättää syyte nostamatta olisi, että useasta rikoksesta epäilty tunnustaisi jonkin rikoksen. Toisena uutena perusteena olisi, että asian käsittelystä aiheutuvat kustannukset olisivat selvässä epäsuhteessa asian laatuun ja mahdollisiin seuraamuksiin. Lakiin otettaisiin säännös syyttäjän velvollisuudesta perustella syyttämättäjättämispäätös.
10. Arvioiden mukaan vuodessa syyteneuvotteluun voisi koko maassa päätyä ainoastaan viitisensataa huume-ja talousrikosjuttua. Se ei ole todellakaan suuri määrä, joten samaan tavoitteeseen voitaisiin ja tulisi minusta päästä minusta yksinkertaisemmalla tavalla.
11. Ensinnäkin seuraamusluonteista syyttämättä jättämistä koskevan ROL 1 luvun 7 §:ään tulisi ottaa uusi säännös, jonka mukaan syyttäjä voisi tietyin edellytyksin jättää syytteen nostamatta tunnustetusta rikoksesta silloin, kun syyteharkinnassa on samanaikaisesti saman henkilön tekemäksi epäiltyjä rikoksia kaksi tai useampia ja henkilö on tunnustamalla edistänyt yhden tai useamman epäillyn rikoksen selvittämistä. Tällöin syyttäjä voisi siis päättää, ettei syytettä nosteta kaikista rikoksista, ellei tärkeä yleinen tai yksityinen etu niin vaatisi. Poikkeustapaukset (henkirikokset, seksuaalirikokset jne.) voitaisiin mainita nimenomaisesti sanotussa pykälässä. Nykyisin laissa ei ole tällaista säännöstä.
12. ETL 3 luvun 10 §:ään olisi samalla otettava säännökset esitutkinnan rajoittamisesta tai lopettamisesta silloin, kun epäilty on tunnustanut tutkittavana olevista useammasta rikoksesta jonkin eikä tärkeä yleinen etu vaadi esitutkinnan toimittamista.
13. Periaatteessa vastaavanlainen säännös olisi otettava tai voitaisiin ottaa myös rangaistusasteikon lieventämistä koskevan RL 6 luvun 8 §:ään. Toisin sanoen tuomioistuin voisi oikeudenkäynnissä joko syyttäjän esityksestä (ns. "kevennetty tuomioesitys") tai omasta aloitteestaan määrätä rangaistuksen lievennettyä rangaistusasteikkoa soveltaen, jos syytetty on tunnustamalla tai muulla siihen verrattavalla tavalla myötävaikuttanut rikoksensa selvittämiseen. Lainkohdassa, joka voitaisiin ottaa RL 6 luvun 8 §:n 1 momentin uudeksi 5 kohdaksi, voitaisiin luetella ne rikokset, joista tuomittavaa rangaistusta ei kuitenkaan voitaisi tunnustuksen johdosta lieventää eli käyttää lievennettyä rangaistusasteikkoa (esim. henkirikokset ja seksuaalirikokset sekä mahdollisesti muut ns. törkeät rikokset eli rikokset, joista on säädetty yli kuuden vuoden vankeusrangaistus).
14. Ehdotetut säännökset syyttäjän tuomioesityksestä ja tunnustamisoikeudenkäynnistä ovat monimutkaisia. Ne vain turhaan kangistaisivat menettelyä ja johtaisivat siihen, että uudistuksella ei itse asiassa saavutettaisi niitä etuja, joita sillä on tarkoitus tavoitella. Uudistuksella ei päästäisi nykyistä nopeampaan menettelyyn ja prosessin keventämiseen, sillä onhan selvää, että jos menettelyyn liitetään uusia käsittelyvaiheita, esim. syyteneuvottelu, tuomioesitys ja tunnustamisoikeudenkäynti, menettelystä tulisi entistä kankeampi ja byrokraattisempi. Kummallista, ettei edes lausunnonantajista kukaan ole ilmeisesti vaivautunut pohtimaan tällaisia käytännöllisiä kysymyksiä, jotka minulle tulivat aivan ensimmäisenä mieleen!
15. Ehdotettu tunnustamisoikeudenkäynti olisi tosi kankea, sillä se olisi ilmeisesti erillinen käsittely avustajineen ja syyttäjineen, siis eräänlainen "miniprosessi" ja kokonaan uusi käsittelyvaihe muutenkin laajan prosessin lisukkeena! Tunnustamisesta huolimatta oikeus pohtisi esityksen mukaan syytetyn syyllisyyttä samaan tapaan kuin "kunnon prosessikin"! Tämä vaikuttaa oudolta, sillä jos kerran epäilty ja syytetty on tunnustanut tekonsa ja hänellä on ollut - niin kuin vastaisuudessa pitää olla - esitutkinnassa avustaja, niin miksi ihmeessä sitä tunnustamisen oikeellisuutta pitää vielä ryhtyä vielä tuomioistuimessa "kissojen ja koirien" kanssa tutkimaan! Ihmettelen!
16. Säännökset syyteneuvottelusta ja tuomioesityksestä ovat myös minusta turhia. Syyttäjä, jos on tehtävänsä tasalla, samoin kuin poliisi, aina neuvottelee epäillyn ja tämän avustajan kanssa muutenkin, ja uskon, että käytännössä epäillylle tehdään jo nykyisin ja ilman nimenomaisia säännöksiäkin useimmiten selväksi, että jos epäilty tunnustaa, niin sitä vähemmällä hän päsee ja myös viranomaiset pääsevät! Ei tässä mitään erityissäännöksiä neuvotteluista tms. tarvittane.
17. Syyttäjän tuomioesitystäkään ei minusta tarvita, sillä jo nykyisin syyttäjä kertoo oikeudessa aina käsityksensä siitä, mikä on hänen mielestään rikoksesta sopiva rangaistus ja myös perustelee seuraamuskannanottonsa. Jos syytetty on tunnustanut jonkin teon ja tämä muodostaa edellä ehdottamallani tavalla rangaistuksen lieventämisperusteen, niin toki syyttäjän tulee objektiivisuuteen pyrkivänä viranomaisena tämä tuoda seuraamuskannanotossaan nimenomaan ilman erityistä tuomioesitystäkin julki.
18. Jos syytetty on syytteessä useammasta rikoksesta, joista jokin rikos on tunnustettu, niin tuo rikos etenee aivan hyvin ja ilman mitään erityissäännöksiäkin muiden tekojen mukana "prosessimankelin läpi". Käytännössä tunnustetun asian rikosoikeudellista puolta ei ryhdytä oikeudessa enemmälti setvimään, vaan asiaa pidetään tunnustuksen perusteella selvitettynä. Mitään erillistä "tunnustamisoikeudenkäyntiä" ei ole yhden tunnustetun rikoksen johdosta tarpeen järjestää.
19. Vaikuttaa kovasti siltä, etteivät lainvalmistelijat ja ministeriön herrat ja rouvat oikein luota syyttäjien, poliisin ja tuomareiden ammattitaitoon, vaan haluavat säätää hyvin pikkutarkasti ja lukuisilla säännöksillä sinänsä yksinkertaisista ja selvistä asioista, joiden odottaisi sujuvan ilman pykäliäkin joustavasti rikosprosessin eri vaiheissa.
20. Myös tämän uudistusehdotuksen yhteydessä eteen tulee asia, jota olen jankuttanut jo monen muun asian yhteydessä. Tarkoitan esitutkinnan johtamista eli sitä, kenen pitäisi johtaa esitutkintaa. Syyteneuvottelua koskeva uudistus edellyttäisi, että esitutkinnan johto siirrettäsiiin poliisilta syyttäjälle. Muuten syyttäjä joutuu käytännössä toimiman lähinnä vain poliisin apulaisena.
21. Syyteneuvottelusta (syytetinginnästä) riiittäisi juttua paljon enemmänkin, mutta annan nyt tässä vaiheessa blogin lukijoille tilaisuuden kommentointiin. Kantaa voitaisiin ottaa esimerkiksi siihen, mitä uudistus vaikuttaisi kansalaisten yhdenvertaisuuteen ja lainkäytön uskottavuuteen. Pitääkö rikoksia ammatikseen tehtailevien tosikonnien saada tälläkin konstilla "rabattia" rangaistuksiinsa? Mitä ehdotuksen toteutuminen vaikuttaisi rikosoikeudellisen yleisprevention kannalta? Pyritäänkö uudistuksella todellisuudessa vain vankeusrangaistusten lyhentämiseen ja vankimäärään alentamiseen, kun valtiolla ei varaa rakentaa uusia vankiloita eikä pitää vanhoja vankiloita asianmukaisessa kunnossa? Onko uudistuksessa kyse vain jonkinlaisesta muoti-ilmiöstä: kun kerran syyteneuvottelu on mahdollista "jenkeissä" ja joissakin muissakin maissa, niin pitäähän myös meidän matkia muiden maiden lakeja?
22. Ruotsissa ja Tanskassa ei ole kuitenkaan tiettävästi ehdotettu vastaavanlaisia uudistusta ja Norjassakin on tyydytty aika maltillisen malliin omaksumiseen. Suomessa mentäisiin muita pohjoismaita paljon pidemmälle. Suomen ehdotus noudattelee ilmeisesti aika pitkälti Virossa omaksuttua mallia (kokkuleppemenetlus), mutta pitäisi ottaa huomioon, ettei Suomen rikosprosessi ole muissakaan kysymyksissä välttämättä Viron lainsäädännössä omaksutun menettelyn mukainen.
27 kommenttia:
Tämä on tietysti jälleen kerran yksi täysin pöyristyttävä hanke, joka osoittaa, ettei Suomessa haluta yrittääkään ylläpitää mitään vakavasti otettavaa oikeusjärjestelmää, vaan pikemminkin poliisivaltion ja virkamiesvallan sekasikiötä.
Plea bargaining johtaisi vakaviin epäoikeudenmukaisuuksiin kahdessa päinvastaisessa tilanteessa.
Rikolliselle, joka ansaitsisi tuntuvan rangaistuksen, luvataan olennaisesti lievempi seuraamus, kunhan tämä tunnustaa ja vältetään työläs ja hankala oikeudenkäynti. Tarjota voidaan esimerkiksi kahden vuoden ehdollista, joka ei tietenkään ole mitään muuta kuin täydellinen seuraamuksetta jättäminen. Siten roisto, joka onnistuu tekemään tarpeeksi vaikeasti selvitettävän ja laajaan prosessiin johtavan rikoksen, saa hyötyä ja käyttää siis neuvottelukorttinaan näitä tekonsa ominaispiirteitä.
Toisaalta henkilöä, joka pitää itseään syyttömänä ja haluaisi kiistää syytteen, pelotellaan kovalla rangaistuksella ja monimutkaisesta prosessista aiheutuvilla kustannuksilla sekä prosessin kestolla. Samalla vastaavasti luvataan, että kun tunnustaa sen, mihin ei oikeasti pidä itseään syyllisenä, pääsee vähemmällä.
Järjestelmä tuottaisi siis lähinnä virheitä, jotka osittain tulisivat olemaan hyvinkin vakavia. Ehkä syyttäjille jää enemmän aikaa juoda kahvia ja syödä pullaa, mikä kirjattakoon plus-puolelle.
Toinen ehkä vielä kammottavampi ajatus on anonyymi todistaminen, jota blogisti ehkä jonakin päivänä ehtii kommentoimaan.
Sen osalta jää kysymään, miten henkilötodistelun uskottavuutta voitaisiin edes teoriassa arvioida, kun ei tiedetä, kuka todistaja on ja mistä hänen on saanut tietonsa. Samoin voi kysyä, miten tällaista todistajaa voi vastakuulustella. Puhumattakaan siitä, miten perättömään lausumaan liittyvä vastuu käyttäytyisi.
Mitenkähän tämä poliisivaltion ja virkamies(-syyttäjä-)vallan sekasikiö tästä hankkesta selviäisi, kun nykyisinkin tuntuu ainakin pienissä poliisyksiköissä ja joidenkin syyttäjien kohdalla tuottavan normaali rikostutkinta sekä syyteharkinta ylitsepääsemättömiä vaikeuksia.
Olen aivan muutaman kuluneen kuukauden aikana törmännyt tutkimatta- ja syyttämättäjättämisiin, joissa ei ole päätä eikä häntää. Soppaan kun lisätään mausteeksi tämä vaikeaselkoinen ja tulkinnanvarainen mauste, niin jopa alkaa keitos porista.
Mutta pitäähän se syyttäjille ja poliiseillekin oma päivitetty seulonta saada.
Säästöjähän tällä hankkeella haetaan eikä mitään muuta. Poliisin työssä saadaan säästöjä, kun tunnustuksen jälkeen ei tarvitse enää tunnustettua rikosta tutkia. Syyttäjänkin työtä säästyy kun ei tarvitse enää syyttää tunnustetulta osin. Ja myös tuomioistuimessa työtä säästyy erityisesti henkilötodistelun osalta kun ei tarvitse tunnustetulta osin todistajia haastaa eikä heidän todistamisiaan kuunnella eikä poissaolon vuoksi käsittelyä lykätä. Toimintoja tehostamalla voidaan jättää taas monta virkaa täyttämättä ja täältä se todellinen säästö sitten tulee, kun palkkakustannukset saadaan pienemmäksi. Sillä, vähentyykö työ oikeasti, ei ole merkitystä. Pääasia, että rahaa säästyy.
Taitaa olla tämä suunniteltu laki ensimmäinen, jossa mainitaan sana "tunnustaa" rikosoikeudellisessa merkityksessä. Tunnustaminen on osa oman rikoksensa selvittämistä eikä ollenkaan yksinkertainen termi. Lausunnoissa epäiltiin riittääkö konnille 25% alennus tunnustamiseen, mutta mistä tuo 25%
ylipäätään tulee? Kyllä vastaus blogistille on, että tarpeeton on tämä uudistus.
Tunnustamisesta ja sen merkityksestä todisteena siviili- ja rikosasioissa säädetään oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 4 §:ssä. Rikosasiassa tunnustaminen ei sido oikeutta siinä mielessä, ettei muuta näyttöä saisi ja tarvitsisi esittää. Tuomoistuin harkitsee "vapaasti", mikä vaikutus tunnustuksella on todisteena. Yleensä tunnustus riittää näytöksi, ellei mikään seikka puhu tunnustusta vastaan.
Anonyymin mainitsema 25 prossan alennus on sama kuin RL 6:8:ssä säädetty lievennetyn rangaistusasteikon vaikutus normaalin rangistusasteikkoon, joten tässäkin mielessä blogistin ehdotus, jonka mukaan riittäisi, että tunnustus mainittaisiin RL 6:8:ssä nimenomaisesti rangaistuksen lieventämisperusteena.
Asian vierestä anonymille... Esa Åkerlund tuomittiin murhasta käräjillä jo ennen vaimonsa murhaa. Hovissa vapautui kun todistajat saatiin peloiteltua. McDonalds'illa todisti nimetön videonauha 3-murhan.Toivoisin nimettömän joskun näkevän "BanditosPojat" tai Åkerlund'in vauhdissa. Siitä vaan todistamaan. Herää kysymys onko prosessi tärkeämpää kun oikea tuomio. Nim. L.H. Hoppu
Tunnustuksen tuoma vartin alennus edellyttää, että tunnustus myös tarkoittaa oman rikoksensa selvittämistä. Merkitystä siis on missä vaiheessa esitutkintaa tunnustus annetaan. Poliisin jo selvittämän rikoksen tunnustuksella ei ole merkitystä rangaistusta alentavana tekijänä. Sama käytäntö jatkuu syyteneuvottelumenettelyssä eikä ollenkaan "helpota" tunnustuksen merkityksen arviointia. En olisi vakuuttunut, että uusi laki edes helpottaa viranomaisten työtä. Toinen puoli on aina asianomistajan aseman huomioiminen.
Blogistin tarjoamat keinot tuntuvat tarjoavan paremman hyötysuhteen kuin työryhmän esitys.
Veikkaisin, että suurimmassa osassa rikosoikeudenkäyntejä, epävirallinen rangaistus on maksaa rikoksesta epäilylle enemmän, kuin tuomioistuimen langettama rangaistus.
Käräjäoikeus antaa Tammikuussa tuomion Nuorisosäätiön rikosepäilyistä. Jos lehtitietoihin on uskomista, niin rikoshyöty on kokonaisuudessaan 90.000€.
Tavallisen Nuorisosäätiön hallituksen rivijäsenen, joiden nimiä ei julkisuudessa ole mainittu, olisi luultavammin kannattanut ehdottaa syyttäjälle sopimusta: Tunnustan, sekä maksan 30 päiväsakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.
Käsittääkseni Nuorisosäätiön jälkimmäinen asiamies, joka on syytteessä, on minimoinut omat oikeudenkäyntikulunsa eli minimoi omat kustannuksensa prosessissa. Samasta lompakosta ne asiamieskulut maksetaan kuin sakot, sekä vahingonkorvaukset.
Jokin rahallinen arvo pitää myös laskea syytetyn ajalle rikosprosessissa, sekä prosessin aiheuttama henkinen paine lainkuuliaiselle kansalaiselle.
Anna-Maja Henrikssonilla olisi paljon tärkeämpääkin tehtävää kuin askarrella tämän marginaalisen syyte- ja tunnustamismenettelyn parissa. Blogistin ja anonyyminimimerkit ovat oikeassa tyrmätessään yksimielisesti OM:n tämän hankkeen.
Kuitenkin Henrikssonin eteen päin viemä hanke, jota VKSV ja KRP kantavat, osoittaa mielestäni osaltaan kuitenkin perustellusti sen, kuinka tärkeää olisi siirtää esitutkinnan johtaminen kaikissa yli kahden vuoden maksimirangaistuksen rikoksissa syyttäjille.
Jos/kun esitutkinnan johtajana toimisi syyttäjä, siirtyisi syyteneuvottelun piiriin nyt suunniteltujen rikosten esitutkinta suoraan syyttäjälle, joka voisi ersitutkinnan alusta lähtien ohjata esitutkinnan suorittavaa poliisia kiinnittämään huomiota niihin olennaisiin ja tärkeisiin seikoihin, jotka ovat esimerkiksi talous- ja huumerikosten tutkinnan kannalta merkityksellisiä ja joka tapauksessa ainakin nopeuttaisi tai jopa pysäyttäisi esitutkinnan heti alkuunsa.
Väitän ja uskon vakaasti, että syyttäjän esitutkinnan johtamisella saavutettaisiin myös suurempia esitutkinnan kustannussääntöjä, jos turhanpäiväisten syyteneuvottelujen ja tunnustamisoikeudenkäyntien sijaan säädettäsiin pikaisesti, että syyttäjä johtaa esitutkintaa juuri niissä jutuissa, jotka on nyt tarkoitus saattaa syyteneuvottelujen piiriin.
Onhan niin, että poliisin pitäisi tutkia joka tapauksessa ensin nämäkin jutut ja sitten alettaisiin vasta neuvotella syytteen nostamisesta ja tunnustamisewn merkityksestä. Jos sen sijaan syytäjä esitutkinnan johtajana voisi sanoa ennen esitutkinnan aloittamista syyttäjän vastuulla, mitä juttuja tutkitaan ja mitä ei, niin sehän helpottaisi sekä poliisin että syytäjän toimintaa.
Sen vuoksi minun on vaikea ymmärtää, miksi KRP ja VKSV vastustavat sitä, että esitutkinnan johtajaksi tietyissä vakavissa rikoksissa tulisi poliisin sijaan syyttäjä.
Ajatelkaa nyt asiaa Nissinen ja Ranta, sillä Paaterostahan ei ajattelijaksi eikä asintuntijaksi näissä kysymyksissä ole, ja tehkää jotain historiaan jäävä teko eli suostukaa siihen, että syyttäjästä tulee esitutkinnan johtaja tietyissä vakavissa rikosasiasioissa. Silloin turhat jutut jäävät tutkimatta ja sästyy äärettömän paljon rahaa ja vuosikausia jatkuvat turhat prosessit jäävät historiaan.
Mutta, mutta eiväthän Suomen asioista tällä hetkellä päättävät tahot ota yleisemminkään huomioon asiantuntijoiden neuvoja. Huvittavin ja turhauttavin esimerkki tästä on se, mitä Suomen talouden pelastamiseksi pitäisi heti tehdä, mutta mitään ei tapahdu.
Katainen pitää tippa silmässä omille joukoilleen palopuheita isänmaan pelastamiseksi, mutta kun tulee tekemisen hetki, joka on nyt, Kataisen hallitus ei ota kuuleviin korviinsakaan sellaisten asiantuntijoiden kuten Juhana Vartiaisen, Sixten Korkmannin, Matti Vanhasen, Ilpo Kokkilan jne. lausuntoja työurien pidetämisestä ja eläkeiän nostamisesta.
Kyllä tulee kalliiksi Kataisen pääministeriura, joka toivon mukaan on kuitenkin mahdollisimman lyhyt!
Kyllä rikosoikeudessa suunta on väärä jos mennään kartelliasioissa noudatettavaan käytäntöön, jossa rikoksen paljastaja välttyy seuraamuksilta. Tuntuu, että tunnustuksesta on tulossa esitutkinnan peliväline.
Italialaisen Carofiglion rikosromaaneissa kuvataan tilanne, jossa syytetyllä on suuri houkutus hyväksyä tunnustamisoikeudenkäynti. Näissä dekkareissa päähenkilönä on asianajaja, joka syytetyn avustajana joutuu tässä tapauksessa pohtimaan menettelytapavaihtoehtoa tunnustamisoikeudenkäynnin ja tavallisen rikosprosessin välillä. Avustajan ongelma on se, että syyttäjän näyttö tukee syytettä, joka ei kuitenkaan vastaa päämiehen kertomaa todellista tapahtumainkulkua. Päämies ottaa riskin, valitsee tavallisen rikosprosessin ja asianajaja onnistuu saamaan syytteen hylätyksi, kun päämiehen syyllisyydestä jää järkevä epäily.
Tulee mieleen kysyä, olisiko J.J. valinnut tunnustamisoikeudenkäynnin vai tavallisen rikosprosessin?
Sikäli kuin olen ymmärtänyt, Suomeen nyt ehdotettu järjestely eli syyteneuvottelu ja tunnustamisoikeudenkäynti koskee ainoastaan tilannetta, jossa henkilöä epäillään tai syytetään kahdesta tai useammasta rikoksesta ja hän tunnustaa niistä jonkin sillä ehdolla, että hänelle luvataan 25 prossan alennuksen rangaistukseen, johon hänet muuten tuomittaisiin.
Mistä J.J. (Lehto) olisi voinut käydä kauppaa? Olisiko hän tyytynyt siihen, että jos hän tunnustaa ajaneensa, hän saisi vain ehdollisen rangaistuksen? Olisiko syyttäjä tyytynyt siihen, että J.J. tunnustaa luovuttamisen ja siitä muutaman kuukauden ehdollisen rangaistuksen sitä vastaan, ettei häntä syytetä veneen kuljettamisesta?
Markku Arposen johtama tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea suhtautui vuonna 2003 mietinnössään aika jyrkän kielteisesti nyt ehdotettuun syytteestä sopimiseen.
Mistä J.J. (Lehto) olisi voinut käydä kauppaa?
Ehdollinen tuomio olisi voinut olla "hyvä kauppa".
Tosin J.J:n tapauksessa oli kyseessä myös vahingonkorvausvaateet, jotka pienentävät J.J:n halua myöntää "rikos".
Sinänsä aika sikamaista tuo J.J:n ja hänen ystävänsä sopimus kännissä ajamisesta. Varusmiesaikanani varusmies J.J kävi varuskunnassani pitämässä luennon liikenneturvallisuudesta.
Kun tuossa mainitaan Viro, niin Maakrin paloittelumurhassa suomalainen syytetty tunnusti oikeudenkäynnissä tappaneensa suomaisen liikekumppaninsa. Tämän tunnustus sai virolaisen syyttäjän tiputtamaan rangaistusvaatimuksen elinkautisesta 12 vuoteen.
P.S. Tämä paloittelija taitaa vapautua muutaman vuoden kuluttua Riihimäen vankilasta...
Talousrikoksissa ei välttämättä saavuteta suurta työmäärän vähenemistä. Kun vastaajia on lukuisia ja jos vain osa tunnustaa, joudutaan muiden osalta käymään läpi ns. normaaliprosessi täysin näytöin. Yleensa lajemmissa talousrikosjutuissa kun on lukuisia kanssavastaajia.
Nyt on hyvä tuoda esiin, mistä tarve syyteneuvotteluun ja muihin vippaskonsteihin on aiheutunut. Kun 1990-luvulla valittiin prosessin kehittämissuunnaksi suullinen, välitön ja keskitetty prosessi suulis-pöytäkirjallisen sijaan juttujen läpivirtaus ali- ja hovioikeuksissa laski huomattavasti: kun tavallinen ravintolapahoinpitely käsiteltiin ennen alle tunnissa, nyt sitä jauhetaan vähintään puoli päivää. Ennen systeemi pystyi viemään läpi kaikki jutut, nyt joudutaan keksimään erilaisia vippaskonsteja, kuten kirjallinen menettely, että jutuista selvitään.
Epäilenpä, että syyteneuvottelusta tulee troijan hevonen: se markkinoidaan ensin 500talousrikosjutulla, mutta jatkossa havaitaan nin hyväksi, että sitä laajennetaan kaikkeen mahdolliseen.
Kuten blogisti totesi suurimmat ongelmat ovat kansalaisten yhdenvertaisuudessa ja rikoslain yleisestävyydessä: voidaan kysyä miksi hyötymistarkoituksessa vaikeasti selvitettävään(ts sotkettuun) talousrikokseen syyllistynyt olisi oikeutettu saamaan rangaistuksen alennuksen.
Olen ollut yli 20 vuotta rikosasioissa puolustuksen puolella eikä koskaan urani aikana ole syntynyt tilannetta, jossa syyttäjä olisi osoittanut mitään halukkuutta syyteneuvotteluun. Esitutkinnan aikana tutkinnanjohtaja (poliisi) on asiasta yhtä vähän kiinnostunut kuin syyttäjä. Jos tutkinnanjohtaja tuntee onnistuneensa esitutkinnassa ei tällä ole mitään intressiä esittää syyteneuvottelua syyttäjälle. Jos taasen tämä on möhlinyt esitutkinnan ei syyttäjällä ole intressiä alkaa paikkaamaan kelvotonta esitutkintaa syyteneuvottelullä. Anna-Maja ei pankkijuristina ymmärrä lainkaan mistä tässä esityksessä on kysymys.
Pelkkä tunnustus ei voi tietenkään olla riittävä näyttö syyksi lukemiseen.
Jos epäillyn "tunnnustan teon, mä se olin" riittäisi ilman tunnustusta tukevaa muuta näyttöä, johtaisi se syytteestä sopimisen rinnalla toiseen uuteen (tjaah no...tätäkin kai on ollut) ilmiöön; kaverin tekemän rikoksen tunnustamiseen jotain sopivaa kompensaatiota vastaan. Siis syytön tunnustaisi rikoksen saaden rahaa tai vain siitä ilosta, ettei kilomies paloittelisi grammamiestä kun grammamies (syytön) tunnustaisi kilomiehen rikoksen.
Ja talousrikosten puolella tuota taloudellista hyvää olisi syyttömälle tunnustajalle yllin kyllin tarjolla.
Mielestäni siis pelkkä tunnustus ei yksin voi riittää, vaan blogistin esittämät muutokset olisivat juurikin se riittävä muutos.
Mukava kuitenkin todeta että taas kerran kunnon ahkerat virkamiehet ovat tehneet perusteellista työtä ihan virka.ajan kanssa. Tosin ihan turhaan.
Tunnustaahan voi lain mukaan "seuraamuksen alennusmielessä" pelkästään oman rikoksen. Kaverin rikoksen selvittäminen ei johda lievempään rangaistukseen eikä se (muka) kiinnosta esitutkintaa. Syyteneuvotteluesitys tarjoaa viranomaiselle mukavan kiristysvälineen.
Kun on sopiva valkokauluskonna (kansanedustaja, ministeri, virkamies ym.) on selvinnyt rangaistukselta edes esitutkintaa ei tarvita.
Kunhän vain käy ripittäytymässä OKV:lle asia tulee hoidettua.
Nythän meille tavallisille konnille saadaan yhdenvertainen kohtelu, vaikka se 25% alennusta.
Oikeuskansleri on "puhunut" OKV/683/1/2012 Tuomarien välimiestehtävät
Minulla on tarkoitus ottaa oikeuskanslerin "välimiespuhe" tarkasteltavaksi eri blogijutussa, joten toivon, ettei po. kysymystä vielä tässä yhteydessä kommentoitaisi enemmälti.
Sen voin kyllä jo tässä sanoa, että Jaakko Jonkan "selvitys" on minusta aivan liian lepsu ja suppea eikä hän päätynyt kannanotossaan minkäänlaiseen suositukseen, "ratkaisusta" puhumattakaan, vaan asia jäi täysin levälleen ja odottamaan jonkin OM:n työryhmän mietintöä.
Tästä varmaankin tulee seuraava tekosyy (poliittisen) eliitin saamille kädenläpsäytyksille. Vanhat tekosyythän alkavat jo näyttää puhkikuluneilta. Nyt ei enää tarvitse rangaista kunhan teko tunnustetaan.
Vai yritetäänkö tässä taas tyhjentää vankiloita? Mitäs jos vaikka rakennettaisiin niitä vaihteeksi lisää, jos kerran tarvetta löytyy?
Oikeuskansleri JJ taisi luottaa Suomi-Soffassa vain ministerin suulliseen selvitykseen. Näin jälkiviisaana, olisi sekä Pekkarisen että lahjoittajan kirjanpito ollut syytä tutkia. Mutta, se olisi ilmeisesti vaatinut eduskunnan myötävaikutusta....
Nuorisosäätiö-tapaus alkoi Matti Vanhasen 2006 presidentinvaalirahoituksesta, johon Jukka Vihriälä oli ilmeisesti täysin osaton...
Hovioikeudenneuvos Jukka Ketola ehdottaa tämän päivän HS:ssa Lahtea hovioikeuspaikkakunnaksi. Perustelut ovat vakuuttavat.
http://www.hs.fi/paivanlehti/11122012/mielipide/Hovioikeus+sopisi+Lahteen/a1355149331455
Helpottaisiko Markku Arposen pohtimista JJ:n tapauksessa se, ettei syyteneuvottelua voida soveltaa henkeen tai terveyteen kohdistuvissa rikoksissa? JJ:tä syytettiin tietääkseni törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Kenties syyteneuvotteluesityksen syynä on tähänastinen pidättyvä suhtautuminen lieventämisperusteiden käyttöön ja se, että seuraamusratkaisuja ei perustella avoimesti.
Lähetä kommentti