680. Tuomareiden välimiestehtävien valvonta ontuu

1. Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto (EOK) lähetti tämän vuoden toukokuussa oikeuskanslerille kirjoituksen, joka koski tuomareiden välimiestehtäviä.  EOK:n mukaan tuomareiden välimiestehtävät ovat omiaan heikentämään luottamusta lainkäytön riippumattomuuteen. 

2. Yhdistys piti ongelmallisena sitä, että tieto välimiesmenettelyn osapuolista on salainen, jolloin asianosainen ei saa tietää, onko hänen asiansa ratkaisemisessa oleva tuomari mahdollisesti aiemmin saanut runsaan korvauksen välimiestehtävästä asian vastapuolelta. EOK mainitsi, että tuomareiden välimiestehtävistä saamat tulot saattavat äärimmillään olla moninkertaisia heidän päätoimestaan saamaansa palkkaan nähden. 

3. Vaikka asia on vanha eikä EOK:n kirjoituksessa ole sinänsä mitään uutta, on toki hyvä, että yhdistys on ottanut asian jälleen kerran esille, jolloin siitä voidaan viritellä laajempaa keskustelua. Yksityishenkilön vastaavanlaisen kirjoituksen johdosta oikeuskansleri ei kenties olisi kiinnittänyt asiaan samanlaista huomiota. 

4. Minulla on kuitenkin omakohtaista kokemusta siitä, että myös yksityishenkilön asiaan puuttumisella voidaan saada aikaan tuloksia, jotka johtavat lainsäädännön muuttamiseen. Pyysin oikeuskansleri Jorma S. Aallolle 23.2.1997 osoittamassani kirjoituksessa kansleria selvittämään, toimiko tuomareiden ja erityisesti korkeimman oikeuden välimiestehtävien valvonta tuolloin voimassa olleessa virkamieslaissa (756/1986) asetetut vaatimukset  eli  noudattiko korkein oikeus mainitulta osin lakia. 

5. Kantelukirjoitukseni oli seikkaperäinen ja laajasti perusteltu - vaikka itse sanonkin, se oli kyllä perusteellisempi kuin oikeuskansleri Jaakko Jonkan nyt samasta asiasta julkaisema selvitys. Päädyin kirjoituksessani johtopäätökseen, jonka mukaan korkeimman oikeuden kyseinen valvonta ei täyttänyt lain vaatimuksia. Virkamieslaki lähti (jo) vuonna 1986 siitä, että työajan käyttämistä edellytettävään sivutoimeen virkamiehen oli haettava virkamieslain 18 §:n 1 momentissa mainittu lupa. Muusta kuin työaikaa vaativasta sivutoimesta virkamiehen oli tehtävä mainitun pykälän 3 momentissa mainittu ilmoitus. Ilmoituksen sisällöstä ei ollut laissa  säännöksiä. Jotta viranomainen, jonka palveluksessa asianomainen virkamies tai tuomari on, voisi valvoa sivutoimen asiallisuutta, olisi johdonmukaista katsoa, että ilmoituksen tulee sisällöltään täyttää samat yksilöintiä koskevat vaatimukset kuin kuin sivutoimilupaa koskevan hakemuksen. 

6. Korkein oikeus ei kuitenkaan ollut vaatinut jäseniltään sivutoimiluvan hakemista, ei välimiestehtäviin eikä muihinkaan sivutoimiin, vaan riittäväksi oli katsotttu, että oikeusneuvokset vain ilmoittivat, että heillä on sivutoimia. Riittävänä pidettiin perin lakonista ilmoitusta: Minulla on välimiestehtäviä - ilmoitus voitiin tehdä myös suullisesti! Minusta taas oli selvää - kuten kirjoituksessani oikeuskanslerille tein tiettäväksi - ettei mainitunlainen lepsu käytäntö täyttänyt alkuunkaan virkamieslain ko. määräyksiä. Korkeimman oikeuden oli mahdotonta valvoa, kavensiko oikeusneuvosten toiminta välimiehinä luottamusta heidän viranhoitoonsa ja riippumattomuuteensa tai vaativatko sivutoimet liiaksi aikaa heikentäen siten oikeusneuvosten virtanhoitoa. Selvitin oikeuskanslerille, että välimiehenä toimivan korkeimman oikeuden jäsenen oli haettava jokaiseen välimiestehtävään eri lupa, josta korkeimman oikeuden tuli antaa eri päätös, johon oli merkittävä kyseistä välimiesjuttua ja sen asianosaisia koskevat tiedot yksilöidysti. Nämä tiedot piti merkitä asianomaiseen rekisteriin, joka olisi julkinen asiakirja. Pyysin oikeuskansleria selvittämään, mistä korkeimman oikeuden noudattama lainvastainen käytäntö johtui ja oliko korkeimmassa oikeudessa mahdollisesti syyllistytty tältä osin virkavelvollisuuden rikkomiseen ja kuka tästä oli vastuussa.

7. Tuolloin eli vuonna 1997 julkisuudessa keskusteltiin vilkkaasti korkeimman oikeuden ja sen jäsenten erilaisista "tekemisistä" ja myös oikeusneuvosten runsaista välimiestehtävistä. Kantelukirjoitukseni osui siten niin sanotusti "hyvään saumaan". Niinpä ei ollut kovin suuri yllätys, että oikeuskansleri Jorma S. Aalto päätyi kirjoitukseni johdosta 28.8.1997 antamassaan päätöksessä samaan lopputulokseen kuin olin itse tehnyt kantelukirjoituksessani. Aalto lauusi:  "...yleisen virkamiesoikeuden kannalta totean, että korkeimman oikeuden hallinnossa noudatettu menettely, jonka mukaan valtion virkamieslain 18 §:n 3 momentissa mainitun mukaisina sivutoimi-ilmoituksina on tuomioistuimen jäseniltä hyväksytty mm. edellä todettuja yksilöimättömiä yleisluonteisia suullisia ilmoituksia tai ylimalkaisia kirjallisia ilmoituksia, ei ole täyttänyt valtion virkamiesten sivutoimien valvontaa koskevan lainsäädännön vaatimuksia. Menettelyä on  tässä yhteydessä arvioitava erityisesti ylintä tuomiovaltaa käyttävän korkeimman oikeuden toiminnan perustana olevan puolueettomuuden ja  riippumattomuuden kannalta".

8. Oikeuskansleri Aalto saattoi  päätöksensä korkeimman oikeuden ja oikeusministeriön tietoon. Oikeuskanslerin päätös, jossa on selostettu laajasti myös kantelun tehneen "JV:n" kirjoitusta, on selostettu kokonaisuudessaan oikeuskanslerin vuodelta 1997 antamassa vuosikertomuksesssa (s. 169-173). KKO:n presidentti Olavi Heinonen, joka oli aiemmin ja vielä vuonna 1997 yrittänyt vähätellä koko ongelmaa, nikotteli myös oikeuskanslerin em. päätöksen jälkeen ja tokaisi, ettei KKO tule muuttamaan linjaansa kanslerin päätöksen perusteella, vaan käytännön muuttaminen edellyttää lainmuutodsta. Mutta  pian KKO:n muu porukka sentään ymmärsi, mistä oli kysymys ja "mitä kello oli lyönyt". Täysistunnossaan 24.9.1997 korkein oikeus hyväksyi ohjeet, joiden mukaan oikeusneuvosten tuli antaa jokaisesta välimiestehtävästä erillinen kirjallinen sivutoimi-ilmoitus, jossa oli mainittava tiedot jutusta ja sen laadusta sekä jutun asianosaiset.

9. Mainittu "JV", joksi kantelijaa oikeuskanslerin päätöksessä kutsutaan, oli siis  saanut oikeuskanslerin siunauksen kannanotolleen, mikä sitten johti hyvin nopeasti korkeimman oikeuden jäsenten sivutoimien valvontaa koskevan käytännön muuttamiseen. JV ei kuitenkaan ollut täysin tyyväinen oikeuskanslerin sanotuun päätökseen. Ilta-Sanomille 3.9.-97 antamassaan lausunnossa JV napisi oikeuskansleri Aaltoa vastaan siitä, ettei tämä ollut selvittänyt päätöksessään lainkaan sitä, kuka korkeimmassa oikeudessa oli vastannut sivutoimien valvonnasta ja kenen siis olisi pitänyt vaatia oikeusneuvoksilta tarkat ja yksilöidyt tiedot kustakin ao. välimiestehtävästä. Aalto sivuutti tärkeän virkavastuuta koskevan kysymyksen kokonaan, vaikka JV oli kantelukirjoituksessaan nimenomaan perännyt kanslerilta sen selvittämistä. JV arveli, että asia oli niin arka, että oikeuskansleri halusi sivuuttaa sen vaikenemalla. No, vastaavanlaiseen menettelyyn ja "unohteluun" oli toki totettu jo ennestään, kun oli kysymys korkeiden virkamiesten ja tuomareiden toiminnassa ilmenneistä epäkohdista. Tämä unohdus-käytäntö näkyy jatkuvan laillisuusvalvonnassa edelleen.

10. Helsingissan Sanomissa 5.9.1997 julkaistussa mielipidekirjoituksessaan "Eikö laki koskekaan korkeinta oikeutta" kyseinen JV kritisoi presidentti Olavi Heinosen oikeuskansleri Aallon päätöksen johdosta esittämää "pullikointia". Heinonen oli 2.9. todennut HS:lle tyynen rauhallisesti, ettei korkein oikeus tule ainakaan "lähitulevaisuudessa" muuttamaan käytäntöään, vaan jää odottelemaan mahdollista lainmuutosta. Uudesta laista ei kuitenkaan tuolloin ollut vielä minkäänlaista tietoa. JV arveli, että Jorma S. Aallon päätös oli ilmeinen arvovaltatappio Heinoselle ja korkeimmalle oikeudelle. Faktisesti Aallon päätöksessä esitetyn kritiikin kärki kohdistui nimittäin juuri korkeimman oikeuden presidenttiin, joka lain ja myös KKO:n työjärjestyksen mukaan ensisijaisesti vastaa ao. tuomioistuimen viranhoidon järjestämiseen kuuluvista asioista.

11. Eduskunnan täysistunnossa  5.9.1997 korkein oikeus sai osakseen kovaa kritiikkiä muun muassa oikeusneuvosten lukuisista välimiestehtävistä ja niiden valvonnan puutteista. Edellisen hallituksen oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki ihmetteli presidentti Olavi Heinosen reaktioita oikeuskanslerin moitteisiin (HS 6.9.-97). Jäätteenmäki sanoi, että hän kyllä olisi odottanut, että korkein oikeus olisi välittömästi oikeuskanslerin päätöksen jälkeen ilmoittanut, että se tulee tehostamaan jäsentensä sivutoimien valvontaa. Eduskunnassa oli tehty hieman aiemmin peräti 125 kansanedustajan allekirjoittama lakialoite, jolla haluttiin kieltää korkeimman oikeuden jäsenten toimiminen välimiesoikeuksissa.

12. Oikeuskanslerin kannanotto johti virkamieslain muuttamiseen siten, että tuomareilta edellytetään nykyisin jokaisesta tehtävästä erikseen haettavaa sivutoimilupaa.Nykyisin voimassa olevan virkamieslain 18 §:n mukaan (387/2001) tuomari tai tuomioistuimen esittelijä ei saa ottaa vastaan tai pitää mitään sivutointa, ellei tuomioistuin hakemuksesta myönnä siihen lupaa. Sivutoimilupa voidaan antaa myös määräajaksi ja rajoitettuna. Sivutoimilupa voidaan peruuttaa, kun siihen on syytä. Harkittaessa sivutoimiluvan myöntämistä on otettava huomioon, että virkamies/tuomari ei saa sivutoimen vuoksi tulla esteelliseksi tehtävässään. Sivutoimi ei myöskään saa vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen tehtävän hoidossa tai muutenkaan haitata tehtävän asianmukaista hoitamista taikka kilpailevana toimintana ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa. Sivutoimen harjoittamista koskevan ilmoituksen tai lupahakemuksen yhteydessä esitetyt tiedot välimiesoikeusriidan asianosaisista ovat salassa pidettäviä. 

13. Oikeusneuvoksilta tai muiltakaan tuomareilta ei liene juuri koskaan evätty pyydettyä lupaa toimia välimiehenä. Tämä on mahdollistanut käytännön, jossa korkeimman oikeuden muutamat jäsenet ovat voineet toimia vuosikausia jatkuvasti välimiehinä niin, että heidän mainituista sivutoimistaan kuittaamansa palkkiot ovat ylittäneet jopa moninkertaisesti virkapalkan määrän.

14. Mahdollistavatko mainitut säännökset tuomareiden sivtointen asianmukaisen valvonnan? Vastaus on kielteinen jo mitä tulee edellä mainittuihin jatkuviin välimiestehtäviin ja niiden "haalimiseen" vuodesta toiseen jatkuvalla syötöllä. Tärkeintä on kuitenkin valvonnan puutteellisuus oikeusjutun asianosaisten ja yleisön kannalta tarkasteltuna.   Tuomareiden välimiestehtävien valvonta jää tuomareiden ja koko asianomaisen tuomioistuimen puolueettomuuden ja riippumattomuuden kannalta pahasti puolitiehen, koska valvonnan kannalta oleelliset tiedot välimiesjutuista ja niiden asianosaista ja asiamiehistä ovat salaisia. Esimerkiksi korkeimmassa oikeudessa vireillä olevan oikeusjutun asianosaiset eivät saa tietää, onko hänen asiansa ratkaisemiseen osallistunut korkeimman oikeuden jäsen mahdollisesti toiminut välimiehenä asianosaisen vastapuolta koskevassa riidassa ja saanut tältä korvaukseksi runsaanpuoleisen palkkion.  

15. Välimiesmenettelyn funktion kannalta on toki ymmärrettävää, että menettely ja sitä koskevat tiedot ovat salaisia. Toisaalta tuomioistuimilta perustuslaissa edellytettävä riippumattomuus ja puolueettomuus edellyttävät, että tuomareiden toiminnan tulee olla joka suhteessa avointa ja läpinäkyvää niin, ettei heidän toimissaan viranhoidossa tai sen ulkopuolellaa saa olla epäilyn häivää. Erityisesti ylintä tuomiovaltaa maassa käyttävän korkeimman oikeuden tuomareilta on perusteltua edellyttää tässä suhteessa täydellistä pidättyvyyttä sellaisesta toiminnasta, jota ei ole oikeusjuttujen asianosaisten ja yleisön toimesta mahdollista tehokkaasti valvoa.

16. Minusta on selvää, että jos ja kun välimiesmenettelyssä käsiteltäviä asioita ja niiden asianosaisia koskevat tiedot ovat salaisia ja välimiesmenettely on näin ollen tehokkaan valvonnan ulkopuolella, ainakaan maan ylimmän tuomioistuimet tuomarit eivät voi omaa ja koko tuomioistuimen riippumattomuutta ja puolueettomuuuskuvaa vaarantamatta toimia välimiesoikeuksien jäseninä tai puheenjohtajina.

17. Tähän juttuun liittyen käsittelen seuraavassa jutussa pikapuolin oikeuskansleri Jaakko Jonkan kannanottoa 26.11.2012 alussa mainittuun EOK:n kirjoitukseen samoin kuin Jonkan asiassa hankkimien selvitysten sisältöä.