lauantai 28. helmikuuta 2015

918. Falunin MM-hiihdot: Kuninkuusmatkat vielä jäljellä

1. Falunin MM-hiihdoissa kilpaillaan tänään mm. naisten 30 km:llä perinteisellä tyylillä. Huomenna on vuorossa miesten 50 km:n hiihto niinikään perinteisellä tyylillä. Kasvaako Suomen joukkueen mitatili? Se olisi suotavaa, sillä tähän mennessä suomalaisten saaliina on vain yksi vaivainen pronssi naisten viestistä.

2. Tätä kirjoitttaessani kello on 12.15. Kävin äsken itse hiihtämässä pari kolmen kilometrin lenkkiä tasaisella suolla. Keli oli suorastaan erinomainen yön pikku pakkasen jäljiltä.

3. Suomalaisista 30 km:n yhteislähtökisaan säntäävät Kerttu Niskanen, Aino-Kaisa Saarinen, Riitta-Liisa Roponen ja viestijoukkueesta äänestyksen tuloksena sivuutettu Anne Kyllönen. Viimeksi mainittu pärjännee suomalaisista tänään heikoimmin, sillä 30 km on hänelle liian pitkä matka. 

4. Riitta-Liisa Roponen puolestaan on paljon parempi vapaalla tyylillä kilpailtaessa, mutta sitä ei saa nyt käyttää. Joskus Roponen on menestynyt toki myös perinteisellä tavalla kisattaessa. Olisiko Roposen sijoitus tänään 10-15 sijan paikkeilla? Naisten hiihdon taso ei ole maailmalla nykyisin kovinkaan korkea, varsinkaan perinteisellä tyylillä hiihdettäessä, joten suomalaiset voivat menestyä tänään aika hyvin.

5. Aino-Kaisa Saarinen ja Kerttu Niskanen ovat perinteisen tyylin taitajia ja heidän nimensä löytynee tänään kymmenen parhan listalta. Saarisella on hallussaan erinomainen vesikelin "kapula", kuten toissapäivän viestinhiihdossa voitiin nähdä. Niskasen kapula on heikompi, mutta hän on 10 vuotta Saarista nuorempi ja sisukas kilpailija, joka on menestynyt suomalaisista tähän mennessä Falunin kisoissa paraiten.

6. Naisten 30 km:n matkaa hallitsevat tutut nimet eli norjalaisista Therese Johaug, Marit Björgen ja Heidi Weng, Ruotsin Charlotte Kalla ja Puolan Justyna Kowalczyk, vaikka vm. ei olekaan tänä vuonna ollut entisessä iskussaan. Nojalaisista mukana on myös Hagen ja Ruotsista Emma Wiken ja Anna Haag.

7. Veikkaukseni on seuraavanlainen: 1) Johaug, 2) Björgen, 3) Kalla, 4) Kowalczyk, 5) Niskanen, 6) Weng ja 7) Saarinen…10) Roponen…16) Kyllönen.

8. Miesten vietissä Suomen joukkue romahti Iivo Niskasen aika heikon hiihdon ja Matti Heikkisen erittäin surkean osuuden tuloksena. IIvo taisi nauttia paperipussissa olleesta tölkistä Red Bullia hieman liikaa, kun suksi alkoi  kolmannella kierroksella lipsua pahasti. Ennen vanhaan suomalaiset eivät käyttäneet mitään "bulleja", vaan hemo hessiä ja tulos oli paljon parempi - kunnes käry kävi!

9. En oikein usko Iivo Niskasen jaksavan huomenna hyville sijoituksille edellyttävää vauhtia lopppuun asti, vaan väsy iskenee häneen viimeistään 30-35 km:n kohdalla. Suomalaisten ässä on kisassa Sami Jauhojärvi (36), jolla on, kuten Aino-Kaisa Saarisellakin, erinomainen vesikelin suksipari käytössään. Sami eli "Musti" jaksanee roikkua kärkivauhdissa 40 km:n kohdalle ja voi ottaa sijoituksen kymmenen parjan joukossa, mutta mitaleille en usko hänen selviytyvän.

10. Toiseksi paras suomalaista lienee Lari lehtonen, jonka nimi löytynee lopputuloksista sijoilta 10-15. Minulle oli yllätys, että Matti Heikkinen on päätti lähteä myös viidenkympin kisaan, vaika ko. matka on hänelle hieman liian pitkä ja Matin MM-hiihdot ovat mennneet tähän mennessän pahasti mönkään. 

11. Salomonin suksitehdas ei ole antanut Matille kunnon vesikelin kapulaa, toisin kuin samanmerkkisillä suksilla hiihtävälle Ranskan Maurice Magnificatille, joka otti jo 15 km:n kisassa hopeaa ja oli eilen viestihiihdossa mukana pronssia saavuttaneessa Ranskan joukkueessa. Matti ja hänen valmentajansa Toni Roposen, jonka oudot selitykset vaihtelevat päivästä toiseen, eivät kerta kaikkiaan rohkene arvostella Salomonin suksia, koska hiihtäjän suksisopimukseen sisältyy nimenomainen pykälä, jonka mukaan hiihtäjä sitoutuu pidättäytymään valmistajan välineiden arvostelusta.

12. Matin kannattaisi alkaa vähitellen panostaa tosissaan taloustieteiden opintoihinsa Jyväskylän yliopistosssa, jotta hän osaisi jatkossa vaatia suksitalliltaan - mikä se sitten tulee tämän jälkeen olemaankaan - kunnon kapuloita kelille kuin kelille. Hänen eilisiin selityksiinsä jalkakrampeista ei uskonut kukaan, ei edes viestinhiihtoa tv-studiossa kommentoinut Juha Mieto. Mietaan kommentit nähtyään Matti ymmärsi itsekin luopua krammpiväitteistään ja selitti haastattelussa, että kramppeja koskevat väitteet ovat vain höpön höpöä! Matti jäi eilen pitkissä laskuissa toisista hiihtäjistä joka kerta toistakymmentä sekuntia ja oli lopulta osuutensa kolmanneksi hitain hiihtäjä.

13. Ketkä menestyvät huomenna hiihdettävällä miesten 50 km:llä? Olen melko varma, että Petter Northug ei ole mitaleilla, jos hän ylipäätään starttaa koko matkalle. Norjalaisista paras voisi olla hiihdon maailman cupia johtava Martin Johnsrud Sundby, joka ei ole sairauden takia voinut tähän mennessä hiihtää Falunissa vielä yhtään matkaa. Ruotsin Johan Olsson ottaa jälleen mitalin, joka voi olla tälläkin kerralla kultainen. Sveitsin Dario Cologna voi myös ottaa mitalin ja yksi suurista voittajaehdokkaista on myös Venäjän Maksim Vylegzanin, joka ehti voitti jo miesten yhdistelmäkilpailun kultamitalin.

14. Petter Northug on nousemassa myös näiden MM-kisojen hiihtokuninkaaksi, sillä mies on saavuttanut kisoista tähän mennessä jo kolme kultamitalia. Eilen Northug osoitti mainiota urheiluhenkeä lähettäessään aivan spontaanisti terveisensä Pasilan tv-studiossa viestinhiihtoa kommentoivalle legendaariselle Juha Miedolle. Northug kertoi, että Juha Mieto on ollut yksi hänen idoleistaan.

15. Nyt on kuulemma selvinnyt syy Matti Heikkisen huonosti luistaviin suksiin. Sukset eivät ole luistaneet vesikelillä siksi, että Matin käyttämien Salomonin suksien pohjahionta on ollut "katasrtofaalisen heikko" eli palanut, kuten Suomen huoltopäällikkö Matti Haaviston selitys kuuluu. On tietenkin perin outoa, ettei mainittua vikaa ole havaittu aiemmin, vaikka Suomen huoltotiimiin Falunissa kuuluu peräti 15 miestä! Nyt Matin kapuloiden pohjista on höylätty pois puoli senttiä ja suksien luiston on luvattu olevan aivan erilainen kuin aikaisemmilla matkoilla.  

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kerttu Niskanen hävisi omaa tyhmyyttään - kait myös oman valmentajansa tyhmyyttä - pronssin, joka olisi ollut helppo ottaa, jos Kerttu olisi käynyt vaihtamassa suksiaan. Se olisi pitänyt tehdä jo 15 km:n kohdalla.

Mutta kun nämä Niskasen sisarukset ovat niin jääräpäisiä. Kerttu hiihti Falunisssa vielä kaikki matkat ja vielä 10 km:n vapaan, vaikka hänellä ei ollut sillä matkalla mitään mahdollisuuksia kärkisijoille. Nyt hän uhkaa jäädä historiaan "kaikkien aikojen parhaana nelosena".

Iivo Niskanen on vielä saamarin tyhmä, kun hakee julkisuutta oudoilla juomatölkkitempuillaan!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Joo, tyhmyydestä sakotetaan! Tämän sai Kerttu Niskanen tänään karvaasti kokea, sillä hän menetti pronssin ja kenties jopa hopemitalin, kun ei vaihtanut kilpailussa suksia.

Aikku Saarinen oli 25 km:n jälkeen vasta 13:s, mutta kun hän vaihtoi suksensa, hän nousi monta sijaa oli lopulta 7:s!

Jos Niskanen olisi tehnyt saman tempun kuin Saarinen, hän olisi ilman muuta tullut kolmanneksi. Jos Niskanen olisi vaihtanut sukset jo 15 km:n jälkeen, hän olisi voinut aivan hyvin sijoittua toiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Suomen joukkueen,koko kisojen TAAS tosi surkean esityksen jälkeen eniten hymyilyttää TAAS nämä selit. Politiikan puolelta samaan yltää ökykok. puolueen Vapaavuori, joka kertoili, että nykyisin tämän veronmaksajien omistama ja siten miljardikulut maksava Talvivaaran ympäristöongelmien laajuus on yllättänyt...hänet. Siis näin kaukana nämä ns. vastuuministerit elävät todellisuudesta. Normaali kansalainen on kyllä tiennyt tämän Paskavaaran jätökset jo vuosikausia. Eli terememäst vaan hoitamaan rahoitushommia muille maille niin kuin kokoomulaisilla on tapana ollut, jospa siellä lykästää!!

Anonyymi kirjoitti...

Sieltähän se taas tuli, jälkiviisauden puhdistava rippi! Luotan kyllä siihen, että hiihtäjä tietää itse parhaiten onko hänellä jaloissaan paras pari.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niinhän ne kaikki muut hiihtäjät tiesivätkin ja vaihtoivat suksensa!

Mutta härmäläiset Niskanen ja Saarinen eivät vaihtaneet 15 km:n jälkeen eikä Niskanen koko kisassa. Hän oli ainoa kilpailija, joka ei vaihtanut suksiaan.

Kun näki Niskasen naaman kilpailun jälkeen haastattelussa, niin näki hyvin, että Niskanen ymmärsi tehneensä pahan virheen, joka maksoi hänelle pronssimitalin.

Anonyymi kirjoitti...

Toki nuo kepulitkin on kantaneet ERINOMAISEN HYVIN oman kortteensa Talvivaara -skandaalin alati kasvavan Talvivaaran kekohon!

Tässä suhteessa on ERINOMAISEN HYVIN kunnostautunut mm. ex-ympäristöministeri Paula Lehtomäki ja hänen PERHEENSÄ, joka haali Talvisenvaaran osakkaita aikoinaan oikein ROPPAKAUPALLA. Ilmankos kepu-karaookkessa veisattava SUOMI NOUSUUN -viisu sujuu Paulalta niin ERINOMAISEN HYVIN.

Anonyymi kirjoitti...

Iivo Niskanen peruutti lauantaina osanottonsa sunnuntain viidellekympille. Posjäännin ilmoitettu syy: keuhkoputkentulehdukseen viittaavat oireet.

Onko tässä kaikki vai olisiko ilmoituksen taustalla kenties jotain muuta?

Anonyymi kirjoitti...

Niin tai näin, aina väärinpäin.

Val di Fiemmen MM-kisoissa vuonna 2013 Kerttu Niskanen saapui naisten 30 km:n hiihdossa suksien vaihtoon aivan kärjessä, mutta putosi lopulta vapaalla osuudella ja jäi 7. sijalle.

Jälkiviisaat tähän: ”Kerttu sähläsi suksivaihdossa”.

Anonyymi kirjoitti...

Arvokisoissa ei olisi syytä aina sählätä - ja jäädä neljänneksi!

Falunissa eilistä hiihtoa seurasi ladun varrella Kerttu Niskasen eli Kepan henkilökohtainen valmentaja Jussi Piirainen. Hän kehotti Kerttua hiihdon edetessä vaihtamaan suksensa. mutta Kepa ei noudattanut valmentajansa kehotusta. Piirainen piti yhden suksiparin käyttöä kömmähdyksenä.

Aikku Saarinen vaihtoi 25 km:n kohdalla sukset ja nousi tämän "tempun" ansiosta viimeisellä vitosella viisi sijaa ollen lopputuloksissa seitsemäs. Kepa sen sijaan jatkoi jolkotteluaan samoilla kapuloilla maalin asti, jolloin hänet ohittivat Björgen sekä Kalla.

Keskipohjalainen kirjoitti...

Saako hieman saivarrella?

Eilisen naisten 30km hiihtoa selostivat YLE Puheessa Jarmo Lehtinen ja Kerttu Niskasen valmentaja Jussi Piirainen.

YLEn mainio latumies Pertti Tapola sai selostamosta Jussi Piiraiselta välitettäväksi Kerttu Niskaselle viestin, että sukset kannattaisi vaihtaa (25km kohdalla). Ja P. Tapola teki työtä käskettyä Kertun saavuttua Tapolan kohdalle (kuului eetteristä). Kuuliko KN viestin, mene ja tiedä.

Nyt käsityön kera valmistaudun jälleen YLE Puheen välittämään miesten 50km hiihtoon.
Yksi viehko vaihtoehto on myös TV ilman ääntä + YLE Puhe.

Anonyymi kirjoitti...

Piirainen kertoo tänään HS:n jutussa, että Niskasen ratkaisu olla vaihtamatta suksia oli "kömmähdys".

Huippu-urheilijoiden valmentajien pitäisi olla MM-kisan aikana ladun varressa seuraamassa suojattiensa suorituksia eikä siirtyä valmennettaviensa tärkeimmän kisan ajaksi tv- tai radioselostajaksi tai selostajan asiantuntijaksi! Valmentajan pitäisi avustaa urheilijoitaan, ei radioselostajia!

Luultavasti myös Matti Heikkisen henkilökohtainen valmentaja Toni Reponen avusti toimittaja Jarmo Lehtistä tai jotakuta toista toimittajaa selostuskopissa eikä ollut neuvomassa Matti Heikkistä ja seuraamassa tämän - tuskaista - kamppailua ladun varrella.

Anonyymi kirjoitti...

Vancouverin olympialaisissa 30 km:n perinteisen yhteislähtökilpailussa A-K Saarinen vaihtoi sukset kaksi kertaa ja nappasi tämän ”tempun” ansiosta pronssia. Charlotte Kalla ei vaihtanut suksia kertaakaan ja jäi sijalle 7. Suksien vaihto on kyllä hyödynnettävä mahdollisuus. Mutta voi myös epäonnistua kuten anonyymi yllä mainitsi (Val di Fiemme/Kerttu Niskanen).

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tänään Falunin viidelläkympillä Lukas Bauer osoitti, että kapulan vaihto kannattaa vielä, kun matkaa on jäljellä enää 5 km. Uuden suksiparin ansiosta Bauer voitti hopeaa, ilman vaihtoa hän olisi jäänyt sijoille 10-15.

Suksen vaihdon tekniikassa ei pidä tietenkään sählätä, niin kuin joillakin "niskasilla" on tapana tehdä.

Miesten 50 km:llä alettiin hiihtää todella vasta 45 km:n jälkeen. Northug oli vielä 1,5 km ennen maalia kuudentena tai seitsemäntenä, mutta kiri mestariksi.

Anonyymi kirjoitti...

Suksiparin vaihtamatta jättämistä ei voida tai pidä tietenkään puolustella sillä, että joskus vuosia sitten pidetyissä kilpailuissa vaihto ei ole tuottanut toivottua tulosta! Sellainen selitys on toki aivan hölmöä.

Anonyymi kirjoitti...

Suomen osalta Falunin MM-hiihdot meneivät penkin alle. Yksi (1) vaivainen pronssi, kun Norja sai 21 mitallia, joista 11 kultaista. Niin, ja Ruotsikin sai kymmenkunta mitalia ja kaksi kultaa.

Mutta ei hätää, sillä jättimenestys odottaa Suomea Wienin euroviisujen loppukilpailussa, jossa meitä edustaa punkbändi "Pentti Kurikan nimipäivät" eli PKN!

Mailman lehdistössä on jo "riemu revennyt" Suomen euroviisukappaleen selvittyä!

Suomen miehet Wienissä edustavat "aivan tavallisia rehellisiä suomalaisia miehiä", jotka juovat kaljaa ja viinaa, käyvät naisissa, itkevät ilosta kun sattuvat voittamaan jne.

Anonyymi kirjoitti...

Monet suomalaiset hiihtofanit osoittavat turhautumisensa haukkumalla "ikäloppuja" hiihtäjiä tai valmentajia, jos suomalaiset eivät menesty. Viime vuosian yksi heidän mantroistaan on ollut "Saarinen on hiihtonsa hiihtänyt". Sotshissa ja Falunissa Saarisella oli kuitenkin hyviä hiihtoja. Roponenkin hiihti Falunin viestissä yhde parhaimmista viesteistään. Hiihdossa menesytytään melko vanhana. Falunin 50 kilometrillä 37-vuotias Bauer otti hopeaa. Maurio de Zollt saavutti 50 km:n maailmanmestaruuden liki 40-vuotiaana ja oli mukana MM-tai olympiakultaa voittaneessa Italian viestiporukassa 40-vuotiaana.

Tietenkin nuoriin hiihtäjiin olisi hyvä satsata, mutta hiihtoharrastuksen vähäisyyden vuoksi nuoria lupauksia nousee esiin harvoin. Mieshiihtäjien suurin lupaus Iivo Niskanen on herkkä sairastumaan.

Ei ole raiittävää näyttöä siitä, että Jylhä olisi huono valmentaja. Todisteeksi ei riitä hänen maalaisisäntämäinen rauhallinen habitus. Rauhalliset koskelaismaiset tyypit ovat suomalaisten suosiossa. Jylhän tullessa päävalmentajaksi Suomessa oli vain muutama kansainvälisena tason hiihtäjä, joista kaikki sairastuivat kuluvan kauden alkupuolella. Taio sitten tuosta porukasta mitallihiihtäjiä. Tulevaisuuskin näyttää heikolta, koska kilpahiihdon suosio on Suomessa vähäistä. Valmentajien osuus ei ole ratkaiseva.(Mäntyranta menestyi omilla opeillaan, aikakin oli tosin toinen.)

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymin mainitsemien "ikäloppujen" joukosta puuttui oikeastaan vain "Hämytsaaren issäntä" eli Eero Kolehmainen, joka tuli 1952 Oslon olympiakisoissa 50 km:lla hopealle Veikko Hakulisen jälkeen ja voitti vielä nelikymppisenä Holmenkollenin viidenkympin kisan v. 1957.

Kaikin mokomin lähes 40-vuotiaat hiihtäjämme ja hyppääjämme (Janne Ahonen) saavat jatkaa uraansa Lahden MM-kisoihin 2017 ja vielä kauan, kauan sen jälkeenkin! Lykkyä pyttyyn vaan!

Lahdessa kahden vuoden kuluttua Aikku Saarinen on vasta 38, Riitta-Liisa Roponen 39, Janne Ahonen 39, naftaalista jälleen kaivettu Riikka Sarasoja-Lilja 35 v. jne. jne.

Miksi muuten me emme vetäisi mukaan myös Virpi Sarasvuota (Kuitusta), sillä hän on vain vuoden pari Aikku Saarista vanhempi?

Pointti on siinä, että Suomeen ei saada koskaan uusia mestarihiihtäjiä, jos SHL:n niukat resurssit kulutetaan "ikäloppujen" ex-mestareiden jatkuvaan leirittämisiin yms. valmennukseen. Nuo varat ovat pois nuorten hiihtäjien valmennuksesta.

Anonyymi on väärässä myös väittäessään, että kilpahihdon suosio olisi Suomessa huono. Ei pidä paikkaansa, kun katselee esim. eri ikäsarjojen nuorten SM-hiihtoihin osallistuvien hiihtäjien määrää ja myös hyvää tasoa. Totista kilpahiihtoa ja harjoitelua harrastaa monta sataa lupaavaa suomalaisnuorta.

Anonyymi on väärässä yrittäessään vähätellä valmetajien ja nimenomaan hiihtäjien henkilökohtaisten valmentajien merkitystä. Heidän merkityksensä ja panoksensa on paljon suurempi juin päävalmentajan. Vanhat parrat á la Saarinen, Roponen ja Ahonen pärjääävät - sikäli kuin niin kykenevät yleensäkään tekemään - ilman valmentajaa, mutta nuorille urheilijoille valmentaja on aivan välttämätön.

Reijo Jylhä on ovelantuntuinen isäntämies Savosta, joka yrittää vääntää vaikka miten huonon joukkueen kisamenestyksen joka kerta vähintään tyydyttäväksi! Ennen Falunia hän ilmoitti, että Suomen joukkueen tavoitteena on 4-5 mitalia, mutta niinhän siinä kävi niin kuin helposti oli nähtävissä, että se yksi pakkopronssihan sieltä oli "tuliaisina" Suomeen!

Sotshin olympiakisoissa vuosi sitten Reijo ei ollut vielä valmentajana, mutta niistä kisoista Suomi sai yhden kultamitalin ja muutaman muunkin värisen mitalin.

Anonyymi kirjoitti...

Ai jai kyllä Nortti näytti taas, miksi alkaa olla jo elävä legenda. Moista nousua 50km kisan voittoon ei ole varmaan ennen nähty. Vain noin kilometri ennen maalia Norttia ei näkynyt edes kameroissa ennen kuin viimeisessä jyrkemmässä nousussa yhtäkkiä Petter harppoo ladun laitaa nousten hetkessä kärkeen. Sen jälkeen kuningas otti taas omansa ilman vaikeuksia ja huomiota herättävälle tyylilleen uskollisena, mikä oli tällä kertaa loppusuoran "välistä hiihto".

Niskaset ovat lahjakkaita hiihtäjiä. Molemmat, Kerttu ja Iivo, voittavat kultaa Lahdessa 2017.

Anonyymi kirjoitti...

Virolainen:

"Anonyymi on väärässä myös väittäessään, että kilpahihdon suosio olisi Suomessa huono. Ei pidä paikkaansa, kun katselee esim. eri ikäsarjojen nuorten SM-hiihtoihin osallistuvien hiihtäjien määrää ja myös hyvää tasoa. Totista kilpahiihtoa ja harjoitelua harrastaa monta sataa lupaavaa suomalaisnuorta. "

En ole tuo anonyymi, mutta kommentoin lyhyesti tätä. Minusta tämä on itse asiassa ilahduttavaa kuulla, jos kisoissa riittää nuoria jonoksi asti.

Olen itsekin arvellut, että hiihtoon riittää nuoria muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Meillä monilla eteläsuomalaisilla saattaa kuitenkin syntyä kuva, ettei hiihtoa juuri harrasteta, koska sää vähän monien joukkuelajien paitsioon. Harjoitusolosuhteetkaan eivät ihan parhaat mahdolliset ole enää olleet, muutamaa hyvälumista talvea lukuunottamatta.

Toivon hiihdolle pelkästään hyvää, terveellinen harrastus ja aitoa urheilua. Mielummin sitä katsoo kuin sitä mustan pukin hakkaamista siellä kaukalossa. Onneksi naiset eivät pelaa jääkiekkoa, niin Suomelle riittää hyviä naisurheilijoita kiinnostaviin lajeihin.