maanantai 24. elokuuta 2015

965. Pekingin kisat jatkuvat

1.Tänään heitettiin keihäänheiton karsinta. Suomalalaisista Ari Mannio karsiutui loppukilpailusta heitettyään vain 80,19, jolla tuloksella oli neljästoista. Mannio ohi mei mm. kaksi virolaista keihäsmiestä, Risto Mätäs ja Tanel Laanmäe. Mannio heitti totuttuun tapaansa lyhyellä vauhdilla ja löysästi, joten hänen jäämisensä loppukilpailun ulkopuolelle ei ollut ainakaan minulle mikään yllätys.

2. Mutta eipä ollut paljon hurraamista myöskään Antti Ruuskasen ja Tero Pitkämäen heitoissa. Ruuskanen sai tyytyä tulokseen 82,20, eli hän ei ylittänyt 83 metrin karsintarajaa; hän oli karsinnan yhdeksäs. Pitkämäki sai sentään toisella heitollaan kepin lentämään niukasti yli karsintarajan, tulos 83,43. Hän oli karsinnan viidenneksi paras.

3. Pitkämäki valitteli karsinnan jälkeen nuutunutta oloaan ja jalkojensa velttoutta. Ihmekös tuo, sillä koko Suomen kisajoukkue lähti, valmentajineen päivineen, kaksi viikkoa sitten eli heti Kalevan Kisojen jälkeen Hongkongin "viimeistelyleirille". Kaksi viikkoa kuumissa olosuhteissa Hongkongissa ja Pekingissä ei tietenkään ole urheilijoille mitenkään hyväksi, mikä suomalaisten olisi pitänyt toki ymmärtää. Suomessa on ollut jo reilun viikon lämmintä. Jos Ruuskasen Antti olisi jäänyt Pielavedelle kalastelemaan ja sorsametälle, olisi hänen virkeytensä ja kuntonsa Pekingissä aivan toista luokkaa.

4. Lontoon olympiavoittaja Keshorn Wallcott, Trinidad, karsiutui loppukilpailusta. Tämä ei ollut kovin suuri yllätys, vaikka mies onkin heittänyt tänän vuonna kerran yli 90 metrin kaaren, sillä mies ei pärjännyt myöskään kaksi vuotta sitten Moskovan MM-kisoissa. Karsinnan paras oli Saksan Hofmann tuloksella 86,14, mutta siitä voidaan olla varmoja, ettei hän pärjää enää loppukilpailussa. Keihäsfinaalin suosikkeja ovat minusta Tsekin Vitszlav Vesely, Kenian Julius Yego ja Saksan Thomas Röhler. Entä sitten suomalaiset? Tero Pitkämäki voi päästä pronssille, mutta Ruuskasen akan poika jää kyllä mitallisijojen ulkopuolelle.

5. Minna Nikkanen selvitti tiensä loppukilpailuun ylitettyään ensimmäisellä yrityksellään 455. Jos Minna hyppäisi loppukilpailussa 460, hän olisi kymmenen parhan joukossa, ja tuloksella 470 oltaisiin jo sijoilla 5-6. Itse pidän ensiksi mainitua vaihtoehtoa todennäköisempänä.  Odotusten mukaisesti estejuoksijamme Sandra Eriksson ja Camilla Richarsson eivät selviytyneet loppukilpailuun.  Camilla oli erässään yhdeksäs ja Eriksson kahdeksas keskinkertaisella ajalla 9.39,64. 

6. Sandra Erikssonin heikko esitys ei ollut tosiaan minulle yllätys, sillä eihän Eriksson osaa edes ylittää vesiestettä kunnolla. Vaikka hän on juossut esteitä jo useita vuosia, hän laskeutuu edelleen vesihautaan tasajalkaa; todella ikävän näköistä ja, mikä tärkeintä, erittäin paljon voimia kuluttavaa. Kenialaisista naisestejuoksijoista monet eivät osaa hypätä kunnolla kuivaesteiden yli, mutta vesiesteen he sen sijaan ylittävät Sandra Erikssonia selvästi paremmin. 

7. Surkea oli myös kieonheittäjä Sanni Kämäräisen panos kiekonheiton karsinnassa. Loppukilpailuun olisi päässyt vaatimattomalla tuloksella 60,72, mutta siitä Kämäräinen jäi kuusi metriä tuloksellaan 56, 80. Todella heikko esitys! Mutta eihän Kämäräinen ole  kesän aikana heittänyt kotimaassa kertaakaan yli 60 metriä; MM-kisarajan (61 m) hän ylitti  niukasti jo Portugalin leirillä maaliskuussa! Pekingin karsinnassa Kämäräinen heitti koko vuoden heikoimman tuloksensa. Sitä se jatkuva leireily lämpimissä maissa näköjään naisheittäjälle teettää! Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä saavutti MM-karsintarajan jo talvella hallikilpailussa. Pekingissä hän jäi kuitenkin vaatimattomaan tulokseen 13.73, jolla oli 13:s ja karsitui loppukilpailusta.

8. Moukarin loppukilpailussa David Söderberg yllätti myönteisesti sijoittuen yli 76 metrin heitollaan kuudenneksi; Söderberg johti ensimmäisen kierroksen jälkeen kisaa. Mutta kuten jo edellisessä blogijutussa totesin, moukarinheiton taso on on maailmassa aika heikko, jos sitä vertaa vaikkapa 5-10 vuoden takaisiin tuloksiin. Dopingtestit ovat tiukentuneet, mikä näkyy tulostason roimana laskuna niin moukarinheitossa kuin monissa muissakin lajeissa. 

9. Olen huomannut - toisin kuin esim. meidän tv-selostajamme Pekingissä -  että venäläiset urheilijat  ovat menestyneet Pekingissä erittäin heikosti. Kuulantyössä Venäjällä ei edes ollut osanottajia, ei miesten eikä naisten kisassa, ja moukarissa Venäjää edusti  verraatin iäkäs heittäjä Litvinov, joka ei selviytynyt mitalleille. Miesten keihässää Venäjällä oli vain yksi mies, Tarabin, mutta hän heitti ainoastaan 75 m ja jäi kauas loppukilpailupaikasta. Juoksulajeissa veneäläiset eivät ole myöskään pärjänneet, koska useimmat heidän huippunsa ovat jääneet pois koko kisoista. Venäläiset kävelijät ovat kärähtäneet parin viimeisen vuoden aikana oikein urakalla kiellettyjen aineisden käytöstä, minkä vuoksi venäläisiä kävelijöitä ei osallistu lainkaan Pekingin kisoihin. Venäläiset ovat pelänneet urheilijansa jäävän Pekingissä kiinni dopingista ja siksi parhaat venäläiset urheilijoita ei näy lainkaan MM-kisoissa. Pituushypyn edellinen MM-voittaja Menkov on mukana, mutta hän ei tämän aamun karsinnassa vakuuttanut.

8 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Antti Ruuskasen ensimmäinen karsintaheitto lipesi miehen käsistä ja lensi n. 35 metriä - uusi Pielaveden ennätys tämäkin!

Ruuskanen kuittasi asian savolaishuumorilla toteamalla, että tämän saattoi arvata, sillä ko. keihäs oli ruotsalainen - eihän se muuten olisi ollut niin liukas.

Keihäsmiehet eivät saaneet tuoda Pekingin kisoihin - toisin kuin esim. Moskovan MM-kisoissa 2013 - omia keihäitään ja heittää niillä. Jos Pitkämäellä ja Ruuskasella menee finaalissa heikosti, niin tässäpä oiva selity asialle.

Sami kirjoitti...

Venäläisten huono taso selittynee sillä, että eivät saa tuontikielloista johtuen Valion juustoja ja muita suomalaisia elintarvikkeita.

Siru Pola kirjoitti...

Venäläiset yleisurheilijat eivät nähtävästi halua toimia nykyhallintonsa mannekiineina. Siksipä heitä ei kisoissa juurikan ole menestyjien joukossa. Eri asia on sitten vaikkapa jääkiekkoilijat, jotka joutuvat syömään hallinnon kädestä.

Timo kirjoitti...

Mannio sai oman keihäänsä matkaan ottaa, koska kilpailunjärjestäjillä ei ollut kyseistä mallia tarjota. Eipä se tosin häntä avittanut. Jokainen keihäs on kuulemma yksilö, kuten biljardissa köö.

Anonyymi kirjoitti...

Veikkaan että Ruuskanen heittää finaalissa pidemmälle kuin Pitkämäki. Ruuskanen on ärsyyntynyt Rädyn, Nevalan ja Kinnusen kommenteista, ja ottaa mestaruuden 87-88m heitolla. Toiseksi tulee Vesely, ja kolmanneksi Röhler. Pitkämäki neljäs, 85m ja risat.

Skorpioni kirjoitti...

Hyvin veikattu viimeiseltä anonyymiltä!

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti seuraa urheilua ja ei arvuutellut seuraavaa oikeusneuvosta. Nyt varman tiedon mukaan etsittiin naista. Mitäpä arvuuttelua asiassa olisi ollutkaan, kun tiedettiin Päivi Hirvelän hakevan tehtävään. Hakijajoukko oli pääpiirteittäin sama kuin keväällä,

Toivottavasti keihäskierrosten jälkeen, urheilun hallikauden kohta koittaessa, tulee näissä viranhauissa mielenkiintoisempia kierroksia.

Anonyymi kirjoitti...

Luettuani aikoinaan blogistin vanhan blogin keihäänheitosta ja sen jälkeen ryhdyin katselemaan suomalaisia keihäänheittäjiä: mitä ihmettä on tämä kaatumistyyli? Miksi ei voi heittää sulavasti á la Jan Zelesky?