2. Korkeimmassa oikeudessa on presidentti ja 18 jäsentä, yhteensä siis 19 tuomaria. Lain mukaan KKO:ssa pitää olla vähintään 15 jäsentä. Vertailun vuoksi todettakoon, että Ruotsissa, jonka väkiluku on kaksi kertaa suurempi kuin Suomessa, korkeimpaan oikeuteen (Högsta domstolen, HD) kuuluu vain 16 jäsentä eikä siellä ole presidenttiä vaan puheenjohtaja. Ruotsin HD käsittelee vuosittain noin 4 000 asiaa eli noin puolet enemmän kuin Suomen KKO. Ruotsin HD:ssa ratkaisujen tekemiseen osallistuu itse asiassa vain 14 jäsentä ("dömande justitiråden"), sillä oikeusneuvoksista (justitieråd) kaksi toimii vuorollaan lagrådetin (laintarkastuskunnan) jäsenenä. Ennakkopäätöksinä eli prejudikaatteja kumpikin ylin tuomioistuin julkaisee vuosittain noin sata ratkaisuaan.
3. Tatu Leppänen, joka täyttää tässä kuussa 48 vuotta, on toiminut Hyvinkään käräjäoikeuden laamannina vuodesta 2014 alkaen. Hänellä on tuomioistuinkokemusta usean vuoden ajalta myös Vantaan käräjätuomarin (2010-2014) ja ma. hovioikeudenneuvoksen (Helsingin HO:ssa) sekä korkeimman oikeuden esittelijän tehtävistä. Aikaisemmin Leppänen on toiminut 4-5 vuotta tutkimustehtävissä eli tarkemmin sanottuna prosessioikeuden assistenttina Helsingin yliopiston rikos- ja prosessioikeuden laitoksella ja pitkään (2001-2010) lainsäädäntöneuvoksena oikeusministeriön lainvalmisteluosastolla sekä lyhyen ajan eduskunnan oikeusasiamiehensihteerinä. Leppänen on prosessualisti eli hänen tutkimus- ja lainvalmistelutyönsä on painottunut prosessioikeuteen, erityisesti siviiliprosessi-, todistelu- ja ulosotto-oikeuden aloille. Lisäksi Leppänen on toiminut puheenjohtajana, jäsenenä tai asiantuntijana lukuisissa eri työryhmissä oikeusministeriön hallinnonalalla. Viimeksi Leppänen oli toisena selvitysmiehenä pohtimassa kysymystä tuomioistuinviraston perustamisesta.
4. Tatu Leppäsestä KKO saa pätevän ja monipuolisen kokemuksen omaavan jäsenen, joka on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi ja toiminut tutkijana yliopistossa, lainsäädäntöneuvoksena 10 vuotta ja viimeksi 5-6 vuotta tuomarina pääkaupunkiseudulla. Leppäsen erityisala on prosessioikeus, tarkemmin sanottuna siviiliprosessioikeus. Tutkijana ja lainvalmistelijana hän on perehtynyt laajasti myös todistusoikeuteen ja ulosotto-oikeuteen.
5. Leppänen väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa 1998 hieman yli 400-sivuisella väitöskirjalla, jonka nimenä on Riita-asian valmistelu todistusaineiston osalta. Erinomaisen ajankohtainen teema, sillä alioikeusmenettelyn uudistus oli ollut tuolloin voimassa vasta muutaman vuoden. Väitöstilaisuus pidettiin Porthanian luentosalissa III toukokuun 29. päivänä, jolloin Leppänen oli 29-vuotias. Kustoksena toimi professori Juha Lappalainen ja itse olin virallisena vastaväittäjänä. Tatu on muistellut väitöstilaisuutta kokoomateoksessa Miten meistä tuli oikeustieteen tohtoreita toteamalla mm., että tilaisuus oli muuten ok, mutta "vastaväittäjä Virolainen hiillosti koko ajan"! Noo, en nyt tiedä, oliko kyse sentään väittelijän "hiillostamisesta", sillä on syytä muistaa, että vastaväittäjän tehtäviin nimenomaisesti kuuluu olla kriittinen ja kaivella väitöksestä mahdollisia puutteita ja vikoja. Leppäsen väitöstutkimuksen ansiot olivat toki painavat ja niinpä saatoin loppulausunnossani samoin kuin tiedekunnalle antamassani kirjallisessa lausunnossa, joka on julkaistu Lakimies-lehdessä (1/1999 ss.113-141), todeta, että Tatu Leppäsen väitöstutkimus on erinomaisen hyvä.
6. Väitökirjan arvosanalautakuntaan kuuluivat Juha Lappalainen, professori Hannu Tapani Klami ja minä virallisena vastaväittäjänä. Esitin väitöstutkimukselle toiseksi korkeinta arvosanaa eli eximiaa, jonka Lappalainen ilmoitti hyväksyvänsä. Klami yritti hieman pullikoida vastaan puhellen jotakin magnasta ja sen riittävyydestä, mutta kun me Juhan kanssa pidimme päämme, Hannu Tapani huomasi pian pulinansa turhaksi, ja niin lautakunta päätyi yksimielisesti eximian kannalle. Tiedekuntaneuvosto oli, niin ikään yksimielisesti, samalla kannalla, jotenTatu Leppäsestä leivottiin oikeustieteen tohtori (OTT) eximian arvoiseksi katsotulla väitöstutkimuksellaan. Leppäsen väitöskirja on edelleen "täyttä rautaa" myös oikeuskäytännössä, joten tuomarit joutuvat, jos ovat tehtävänsä tasalla, selailemaan opusta varsin usein. Jälkeenpäin olen ajatellut, että Leppäsen väikkäristä olisi aivan hyvin antaa arvosanaksi jopa laudaturin.
7. Väitoskirja ei ole Leppäsen ainoa julkaisu, sillä hän on kirjoittanut Asko Välimaan kanssa paljon käytetyn kirjan Muutoksenhaun pääpiirteet (4. painos 1998) ja 2000-luvulla yhdessä professori Tuula Linnan kanssa kirjat Ulosottomenettely ja Ulosmittaus ja myynti, joista kummastakin on otettu toinen painos. Jo vuonna 1992 Leppänen oli julkaissut kirjan Vahinkoedellytys konkurssitakaisinsaannissa. Leppäsen kaveri Asko Välimaa ilmoittautui myös pari kolme kertaa oikeusneuvoksen virkaan ja hänet rankattiin KKO:ssa pohdinnoissa kärkipään hakijaksi. Enää Välimaa ei ilmeisesti tule tavoittelemaan KKO:n jäsenyyttä, sillä hänet nimitettiin keväällä oikeusministeriön korkeimmaksi virkamieheksi eli kansliapäälliköksi, onnittelut tästä! Olisi ollut hauska seurata, mitä parivaljakko Leppänen - Välimaa olisi saanut yhdessä aikaan KKO:ssa. Täytyy todeta, että kyllä prosessualisteilla on kysyntää, sillä onhan myös oikeuskansleri Jaakko Jonkka "prosessioikeuden miehiä" ja sama luonnehdinta pätee myös eduskunnan oikeusasiamiehenä olevaan Petri Jääskeläiseen.
8. Monet asian harrastajat odottivat, että Tatu Leppänen jatkaisi hyvin alkanutta tutkijan uraansa yliopistolla, sillä hänessä oli selvästi professoriainesta. Leppänen nimitettiin Helsingin yliopiston prosessioikeuden dosentiksi 2002. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Leppänen päätti jättää yliopiston ja siirtyä lainvalmistelijaksi ja sittemmin tuomariksi. Tätä voidaan pitää prosessioikeuden tutkimuksen kannalta hieman harmillisena, sillä esimerkiksi Juha Lappalaisen erinomainen kirjasarja Siviiliprosessioikeus (I ja II) odottaisi kolmatta osaa sekä kahden ensimmäisen osan päivittämistä ja täydentämistä. Tatu Leppänen olisi ollut pätevä jatkamaan Lappalaisen kesken jäänyttä kirjallista työtä.
9. Kun Tatu Leppänen nimitettiin elokuussa 2014 Hyvinkään käräjäoikeuden laamanniksi, paikallinen Aamuposti -niminen lehti julkaisi asiasta uutisen otikolla "Dosentti ryhtyi tuomariksi"- ikään kuin tuomariksi noin vain "ryhdyttäisiin". Leppänen sanoi tuolloin lehdelle, että nuorempana häntä kiinnosti tutkimus, mutta sitten elämä alkoi konkretisoitua ja ihmiskohtalot kiinnostaa. Leppäsen mukaan hän on koko ajan "lähestynyt kenttää".
10. Voihan tuomarinuran toki noinkin tehdä. Itse tein asiat toisessa järjestyksessä, sillä aloitin oman urani hovioikeuden viskaalina ja "ryhdyin" vakinaiseksi tuomariksi 33-vuotiaana. Kun tuomarin työ alkoi tuntua toisinaan hieman pitkästyttävältä, vaihdoin "kenttää" ja aloin professoriksi. Niin tai näin, pääasia on, ettei tyydy tekemään koko ikänsä aina vaan samoja "hommia" sen kummempia ajattelematta. Hyvä tuomari selvittää aina itselleen, mitä oikeustieteen tutkimuksessa on meneillään. Tutkijan puolestaan kannattaa jatkuvasti pitää silmällä, mitä tuomioistuimissa tapahtuu ja miten tutkijan opit ja tulkintasuositukset "purevat" käytännössä.
4. Tatu Leppäsestä KKO saa pätevän ja monipuolisen kokemuksen omaavan jäsenen, joka on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi ja toiminut tutkijana yliopistossa, lainsäädäntöneuvoksena 10 vuotta ja viimeksi 5-6 vuotta tuomarina pääkaupunkiseudulla. Leppäsen erityisala on prosessioikeus, tarkemmin sanottuna siviiliprosessioikeus. Tutkijana ja lainvalmistelijana hän on perehtynyt laajasti myös todistusoikeuteen ja ulosotto-oikeuteen.
5. Leppänen väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa 1998 hieman yli 400-sivuisella väitöskirjalla, jonka nimenä on Riita-asian valmistelu todistusaineiston osalta. Erinomaisen ajankohtainen teema, sillä alioikeusmenettelyn uudistus oli ollut tuolloin voimassa vasta muutaman vuoden. Väitöstilaisuus pidettiin Porthanian luentosalissa III toukokuun 29. päivänä, jolloin Leppänen oli 29-vuotias. Kustoksena toimi professori Juha Lappalainen ja itse olin virallisena vastaväittäjänä. Tatu on muistellut väitöstilaisuutta kokoomateoksessa Miten meistä tuli oikeustieteen tohtoreita toteamalla mm., että tilaisuus oli muuten ok, mutta "vastaväittäjä Virolainen hiillosti koko ajan"! Noo, en nyt tiedä, oliko kyse sentään väittelijän "hiillostamisesta", sillä on syytä muistaa, että vastaväittäjän tehtäviin nimenomaisesti kuuluu olla kriittinen ja kaivella väitöksestä mahdollisia puutteita ja vikoja. Leppäsen väitöstutkimuksen ansiot olivat toki painavat ja niinpä saatoin loppulausunnossani samoin kuin tiedekunnalle antamassani kirjallisessa lausunnossa, joka on julkaistu Lakimies-lehdessä (1/1999 ss.113-141), todeta, että Tatu Leppäsen väitöstutkimus on erinomaisen hyvä.
6. Väitökirjan arvosanalautakuntaan kuuluivat Juha Lappalainen, professori Hannu Tapani Klami ja minä virallisena vastaväittäjänä. Esitin väitöstutkimukselle toiseksi korkeinta arvosanaa eli eximiaa, jonka Lappalainen ilmoitti hyväksyvänsä. Klami yritti hieman pullikoida vastaan puhellen jotakin magnasta ja sen riittävyydestä, mutta kun me Juhan kanssa pidimme päämme, Hannu Tapani huomasi pian pulinansa turhaksi, ja niin lautakunta päätyi yksimielisesti eximian kannalle. Tiedekuntaneuvosto oli, niin ikään yksimielisesti, samalla kannalla, jotenTatu Leppäsestä leivottiin oikeustieteen tohtori (OTT) eximian arvoiseksi katsotulla väitöstutkimuksellaan. Leppäsen väitöskirja on edelleen "täyttä rautaa" myös oikeuskäytännössä, joten tuomarit joutuvat, jos ovat tehtävänsä tasalla, selailemaan opusta varsin usein. Jälkeenpäin olen ajatellut, että Leppäsen väikkäristä olisi aivan hyvin antaa arvosanaksi jopa laudaturin.
7. Väitoskirja ei ole Leppäsen ainoa julkaisu, sillä hän on kirjoittanut Asko Välimaan kanssa paljon käytetyn kirjan Muutoksenhaun pääpiirteet (4. painos 1998) ja 2000-luvulla yhdessä professori Tuula Linnan kanssa kirjat Ulosottomenettely ja Ulosmittaus ja myynti, joista kummastakin on otettu toinen painos. Jo vuonna 1992 Leppänen oli julkaissut kirjan Vahinkoedellytys konkurssitakaisinsaannissa. Leppäsen kaveri Asko Välimaa ilmoittautui myös pari kolme kertaa oikeusneuvoksen virkaan ja hänet rankattiin KKO:ssa pohdinnoissa kärkipään hakijaksi. Enää Välimaa ei ilmeisesti tule tavoittelemaan KKO:n jäsenyyttä, sillä hänet nimitettiin keväällä oikeusministeriön korkeimmaksi virkamieheksi eli kansliapäälliköksi, onnittelut tästä! Olisi ollut hauska seurata, mitä parivaljakko Leppänen - Välimaa olisi saanut yhdessä aikaan KKO:ssa. Täytyy todeta, että kyllä prosessualisteilla on kysyntää, sillä onhan myös oikeuskansleri Jaakko Jonkka "prosessioikeuden miehiä" ja sama luonnehdinta pätee myös eduskunnan oikeusasiamiehenä olevaan Petri Jääskeläiseen.
8. Monet asian harrastajat odottivat, että Tatu Leppänen jatkaisi hyvin alkanutta tutkijan uraansa yliopistolla, sillä hänessä oli selvästi professoriainesta. Leppänen nimitettiin Helsingin yliopiston prosessioikeuden dosentiksi 2002. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Leppänen päätti jättää yliopiston ja siirtyä lainvalmistelijaksi ja sittemmin tuomariksi. Tätä voidaan pitää prosessioikeuden tutkimuksen kannalta hieman harmillisena, sillä esimerkiksi Juha Lappalaisen erinomainen kirjasarja Siviiliprosessioikeus (I ja II) odottaisi kolmatta osaa sekä kahden ensimmäisen osan päivittämistä ja täydentämistä. Tatu Leppänen olisi ollut pätevä jatkamaan Lappalaisen kesken jäänyttä kirjallista työtä.
9. Kun Tatu Leppänen nimitettiin elokuussa 2014 Hyvinkään käräjäoikeuden laamanniksi, paikallinen Aamuposti -niminen lehti julkaisi asiasta uutisen otikolla "Dosentti ryhtyi tuomariksi"- ikään kuin tuomariksi noin vain "ryhdyttäisiin". Leppänen sanoi tuolloin lehdelle, että nuorempana häntä kiinnosti tutkimus, mutta sitten elämä alkoi konkretisoitua ja ihmiskohtalot kiinnostaa. Leppäsen mukaan hän on koko ajan "lähestynyt kenttää".
10. Voihan tuomarinuran toki noinkin tehdä. Itse tein asiat toisessa järjestyksessä, sillä aloitin oman urani hovioikeuden viskaalina ja "ryhdyin" vakinaiseksi tuomariksi 33-vuotiaana. Kun tuomarin työ alkoi tuntua toisinaan hieman pitkästyttävältä, vaihdoin "kenttää" ja aloin professoriksi. Niin tai näin, pääasia on, ettei tyydy tekemään koko ikänsä aina vaan samoja "hommia" sen kummempia ajattelematta. Hyvä tuomari selvittää aina itselleen, mitä oikeustieteen tutkimuksessa on meneillään. Tutkijan puolestaan kannattaa jatkuvasti pitää silmällä, mitä tuomioistuimissa tapahtuu ja miten tutkijan opit ja tulkintasuositukset "purevat" käytännössä.
20 kommenttia:
Täytyy yhtyä blogistin tyytyväisyyteen siitä, että KKO saa huippuluokan siviiliprosessualistin.
Ainoa surullinen puoli on yliopistomaailma. En oikein tiedä Lappalaisen - blogistista itsestään puhumattakaan - työn jatkajaa. Olen kaiken sovitteluhypen keskellä kysynyt, kuka kehittää riitaprosessia. Länsimaiseen oikeuskäsitykseen kun kuuluu ajatus, että henkilöllä on oikeus saattaa riitansa riippumattoman tuomioistuimen oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä ratkaistavaksi
Yliopistoille ylhäältä annettuna ydintehtävänä on nykyisin tuotekehitys ja firmojen tilaukset. Mihin siellä enää joku prosessioikeuden tapainen mahtuu, ja ketä sellainen motivoisi?
Höpö höpö, anonyymi!
Prosessioikeus lienee erittäin keskeinen oikeudenala käytännön lakimiesten kannalta, joten kyllä sen ainakin pitäisi motivoida tulevia asianajajia, syyttäjiä ja tuomareita. Se on toki sitten toinen kysymys, vastaako nykyinen prosessioikeuden opetus käytännön tarpeita ja houkutteleeko yliopistoura nykyisellään lahjakkaita tutkijoita opetusta tarjoamaan. Hienoa kuitenkin, että KKO sai pätevän jäsenen siviiliprosessioikeuden alalta.
Nykyisistä prosessualisteista selvä ykkönen on julkaisujen laadun ja määrän suhteen Lapin yliopiston professori Tuula Linna. Helsingin tiedekunnan prosessioikeuden tila on nykyään melko surkea.
Tuula Linnasta olisi tullut erinomainen KKO:n jäsen. Hän ilmoittautui muutama vuosi sitten kun virka oli avoinna, mutta ei saanut KKO:ssa kannatusta. Syy on selvä: Presidentti Pauliine Koskelo ei halunnut KKO:een rinnalleen toista vahvaa ja itseään kenties pätevämpää naista.
Ensimmäisestä kommentista saa virheellisen kuva,n että Tatu Leppänen olisi loikannut KKO:n tuomariksi suoraan yliopistomaailmasta ("Leppäsen työnjatkaja"). Leppäsellä on pidempi työkokemus OM:n virkamiehenä ja tuomarina kuin dosenttina. Prosessioikeuden opetuksen tilasta en olisi huolissani, se on stabiili. Prosessioikeus-teoksesta julkaistaan piakkoin uusi painos.
Helsingin tiedekunnan prosessioikeuden tilako surkea?!
Opettajat:
Frände, Dan, OTT, VT. Rikos ja prosessioikeuden ruots. professori.
Grönqvist, Kaj. Rikos- ja prosessioikeuden ruots. tohtorikoulutettava.
Helenius, Dan, OTT. Rikos- ja prosessioikeuden ruots. lehtori
Hupli, Tuomas, OTT, VT. Prosessioikeuden yliopistonlehtori
Koulu, Riikka, OTM, VT, prosessi- ja insolvenssioikeuden tohtorikoulutettava
Koulu, Risto, OTT, VT. Prosessioikeuden professori. Oppiaineen vastuuhenkilö. Tutkimusjohtaja (Conflict Management Institute)
Kunwald-Hietanen, Petra, OTK, LL.M. Tohtorikoulutettava.
Lindfors, Heidi, OTT, prosessi- ja insolvenssioikeuden ma. yliopistonlehtori.
Peterzens-Nysten, Tini, OTL, LL.M. Tohtorikoulutettava.
Stanikic, Teija, OTT. Tutkijatohtori.
Turunen, Santtu, OTK. Tohtorikoulutettava
Vaitoja, Jari, OTK, VT. Tutkija
Lisätiedot
Entä rikosprosessioikeus? Prosessioikeuden opetuksen tila voi olla stabiili, mutta se ei kerro vielä yhtään tasosta. Käsittämätöntä, kuinka vähillä prosessioikeuden tiedoilla ja taidoilla voi nykyään päätyä syyttäjäksi ja asianajajaksi ja ilmeisesti myös tuomariksi. Tapa, jolla käräjätuomarit rekrytoidaan esittelijöistä ei myöskään mitenkään tue prosessiosaamista.
"Leppäsen työnjatkaja" siellä kyllä lukee (Juha) Lappalaisen työnjatkaja.
Tuula Linna on kyllä pätevä henkilö, mutta tämän erikoisala ei ole varsinainen prosessi vaan insolvenssioikeus. Yliopistomaailman tämänhetkinen prosessioikeuden toiminta on surkea. Tämä teorian ohuus heijastuu pitkikällä aikavälillä käytännön juristeihin. Heillä nimittäin ei ole prosessioikeuden osaamisen tarve laskenut pikemminkin päinvastoin.
Pelkkä nimilista jonkin oppiaineen opettajista ja tutkijoista ei kerro vielä kovin paljon ko.oppiaineen tasosta!
Tuula Linna on toki kirjoittanut ja julkaissut myös klassisen prosessioikeuden kysymyksistä. Hän kirjoittanut oivalliset kirjat esimerkiksi hakemuslainkäytöstä sekä siviili- ja rikosprosessioikeuden perusteista ja useita päteviä artikkeleja klassisen prosessioikeuden alalta.
Älkää unohtako, että Turun yliopistossa on ollut pitkä ja vahva käytäntöön tukeva prosessioikeuden perinnevuonna 1961 alkaneesta perustamisesta alkaen. Opetus on ollut innostavaa.
Tuulakin sai oppinsa Turussa.
Tuula Linnan pätevyydestä prosessioikeuden professoriksi voi hyvin olla samaa mieltä edellisen anonyymin kanssa. Tuo lista Helsingin yliopiston henkilökunnasta on aika mielenkiintoinen, koska se koostuu tohtorikoulutettavista tai insolvenssioikeuden tutkijoista. Erikoista on myös se, että professorit on korvattu yliopistonlehtoreilla. Käytännön lakimiesten kannalta huomattavasti keskeisempää olisi tarjota laadukasta opetusta riita- ja rikosprosessista kuin insolvenssioikeudesta tai vaihtoehtoisesta riidanratkaisusta, joka tuntuu kovasti yliopistoväkeä kiinnostavan, vaikka sen liittymäkohdat oikeustieteeseen ovat vähän niin ja näin.
Ketkä olivat muut hakijat?
Tatu Leppäsellä on varmasti enemmän kuin riittävät ansiot jäseneksi lyhyen laamannikauden. Aina on ilmoittautuneissa pätevää ja osaavaa lakimiestä ja lakinaista.
Kukahan mahtoi olla hopeamitalisti KKOn täysistunnossa ? Markku Fredman on ollut usein mukana mitalisijoilla. Hänhän on rikosprosessiin perehtynyt asianajaja.
Tunnettua on, että prosessioikeuden tutkimus on Koulun professorikaudella Helsingissä notkahtanut huimasti. Lakimiesmatrikkeli tietää kertoa, että Koulu on syntynyt vuonna 1949, joten ehkä tilanne hänen eläkkeelle jäämisensä jälkeen paranee. Tuskin se enää ainakaan huonontua voi...
Tällaista on tosiaan väitetty.
Ruotsinkielinen opetus ja tutkimus on Dan Fränden johdolla kyllä hyvässä "kuosissa".
Nolo ja suorastaan paha juttu oli prosessioikeuden tulevaisuuden kannalta se, että toinen suomenkielisistä professorin viroista muutettiin yliopistonlehtorin viraksi. Se oli minusta ja monista muistakin täysin käsittämätön asia, mutta tällaista muutosta vaan professori Risto Koulu kuulemma ajoi. Ehkä siksi, että hänen oppilaansa Heidi Lindfors saisi vakinaisen lehtorin viran, mene ja tiedä. Mm. siviilioikeuden proffa Heikki Halila, professori Jouko Halilan poika, vastusti tiedekuntaneuvostossa ko. muutosta, mutta hän ja muut samalla kannalla olevat jäivät neuvoston kokouksessa vähemmistöön.
Pari kolme hyvää väitöskirjaa prosessoikeudessa on Hgissä kuitenkin viime vuosina tarkastettu. Esimerkkinä niistä voidaan mainita OTL Jari Vaitojan korkeatasoinen väitöskirja "Väittämistaakka, tuomarin kyselyvelvollisuus ja pakottavaan yksityisoikeudelliseen sääntelyyn perustuvien vaatimusten tutkiminen siviiliprosessissa" vuodelta 2014.
Uskottavampi selitys taitaa löytyä siitä suunnalta, että prosessioikeuden oppiaineeseen (kuten muihinkin) on kohdistunut säästöpaineita, ja tällä tavoin on ajateltu säästöä syntyvän. Ei niitä professuureja kovin montaa muissakaan oppiaineissa ole ja ennemmin vähenemään kuin lisääntymään päin.
Koska suuri osa prosessioikeudellisesta tutkimuksesta on viimeisen 20 vuoden aikana painottunut insolvenssioikeuden puolelle, on vaikea nähdä, että tästä kaartista tai sen ulkopuolelta "mustina hevosina" nousisi puhtaaseen prosessioikeuteen erikoistunutta professoria Koulun tilalle. Tiedä sitten mistä tällainen löydettäisiin? Toki dosentteja on runsaasti, mutta tuskinpa he tieteellisesti pärjäisivät päätoimista tutkijanuraa läpikäyneille insolvenssisteille.
Ruotsinkieliset ovat oma lukunsa, Frände on hyvä rikos- ja prosessioikeuden tutkija. Helsingissä tasokkaat prosessioikeus-väitöskirjat taitavat olla julkaistuja Koulusta huolimatta, eivät hänen ansiostaan.
Heh, heh! Mikäs sen parempi tapa säästön hakemiseen kuin se, että lakkauttaa toisen professuurin. Eipä tule tehtävään jo valitulle professorille kilpailua, vaikka eivät ne lehtoritkaan ilmaiseksi opeta.
Lähetä kommentti