tiistai 16. elokuuta 2016

1038. Ministeri Mäntylä (ps) ulos hallituksesta

                Ei tällä ole mitään tekemistä meidän gallupkannatuksen kanssa...

1. Tänään tuli tieto, että Juha Sipilän hallituksen sosiaali- ja terveysministeri vaihtuu. Tähän asti eli reilun vuoden ministerin postia hoitanut perussuomalaisten Hanna Mäntylä luopuu ministerin tehtävästä. Hänen tilalleen tulee kansanedustaja Pirkko Mattila.  
2. Perussuomalaiset järjestivät asiasta Timo Soinin johdolla tiedotustilaisuuden. Hyvä että Timo Soini on palannut pitkältä lomalta, käynyt virkamatkalla Chilessä ja poikennut, totta kai, myös Rion olympiakisoissa! Todella menevä mies, tämä Timo! 
3. Persujen ministerinvaihdos tuli muille hallituspuolueille täydellisenä yllätyksenä. Esimerkiksi valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) sanoi, ettei mitään viitteitä asiasta ole ollut ja että hän sai tietää Mäntylän erosta vain vähän ennen persujen tiedotustilaisuutta. Myös sisäministeri Paula Risikko kertoi, että Mäntylän ero tuli hänelle täysin puun takaa. Samalla tavalla kertoi myös pääministeri Juha Sipilä, eli hänellekin persujen ministerinvaihdos tuli yllätyksenä. Tiedonkulku hallituspuolueiden ja sen johtavien ministereiden välillä näyttää olevan onnettomissa kantimissa.
4. Hanna  Mäntylän eron syyksi ilmoitettiin henkilökohtaiset syyt tai perhesyyt eli ministerin läheisen ihmisen vakava  sairastuminen. Mäntylä kertoi haluavansa olla omaisensa tukena sairauden aikana. Tämän vuoksi hän ei voi hoitaa täysipainoisesti ministerin tehtäviä.  Mäntylän mukaan päätös kypsyi kesällä. Puheenjohtaja Timo Soini sai asiasta tiedon keväällä.
5. Toinen eroon vaikuttanut asia on Mäntylän mukaan se, että hän on yksinhuoltaja ja nuorempi hänen kahdesta lapsestaan asuu vielä kotona, joten Mäntylä haluaa olla tämän kanssa nykyistä enemmän. Persutilaisuudessa ei ilmoitettu, kuka on se läheinen, jonka sairauden takia ministeri Mäntylä halusi jättää hallituksen. Tämä olisi kuitenkin ollut hyvä tietää.
6. Voidaan epäillä, onko lähiomaisen, joka ei siis ilmeisesti ole kumpikaan Hanna Mäntylän lapsista, vakava sairastuminen ainoa tai painavin syy ministerin vaihdokseen. Onko aloite Mäntylän poislähtöön ollut hänen omansa vai onko puolue eli käytännössä Timo Soini ollut aloitteen tekijä? 
7. Persujen gallupkannatus on koko hallituskauden ajan valunut alaspäin kuin se kuuluisa lehmän häntä. Tämä johtuu siitä,että puolue on rikkonut räikeällä tavalla keskeisimmät vaalilupauksensa. Vaalien 2015  jälkeen kakkostilalta ja 17, 8 prosentin kannatuksellaan lähtenyt persupuolue on nyt valahtanut puoluekannatustutkimuksissa sijalle kuusi ja sen kannatus on enää 7,8 prosenttia. Jopa persujen "fillarikommareiksi" haukkumien vihreiden ja vasemmistoliiton kannatus on kirkkaasti suurempi. 
8. Perussuomalaiset tarvitsisivat kipeästi kannatuksensa nousua. Tämän eteen puolue ja Timo Soini ovat valmiita kääntämään kaikki kivet ja kannot. Tällöin katse on ilman muuta suunnattu myös puolueen ministeriryhmään. Jussi Niinistön tai Jari Lindströmin eroamista hallituksesta ei ole pidetty perusteltuna. Tosin ministeri Lindström kantaa, hänen ainakin kaiken järjen mukaan pitäisi niin tehdä, puolueessa päävastuu työllisyystilanteen epäonnistumisesta, sillä Timo Soini on keskittynyt yksinomaan ulkopolitiikan hoitamiseen. Timo Soini on kuitenkin laskenut, että koska Lindström on entinen demari ja duunari, tämän pitää olla hallituksessa meneepä puolueella gallupeissa kuinka huonosti tahansa ja laskipa puoluen suosio miten alas tahansa - siis hamaan katkeraan loppuun asti. 
9. Saattaa olla, että kun paljon puhutun sote-uudistuksen ratkaisun hetket alkavat - vihdoin ja viimein - olla käsillä, perussuomalaiset eivät ole luottaneet siihen, että hieman pehmeänoloinen ja eduskunnan kyselytunneilla kantansa ja vastauksensa usein aika epäselvästi ja ympäripyöreästi imaissut Hanna Mäntylä ei ole tarpeeksi pätevä hoitamaan sote-uudistusta ja seisomaan riittävän topakasti niiden asioiden puolella, joita persut pitävät ko. uudistuksessa tärkeinä. Häneen on oltu puolueessa pettyneitä ja sen vuoksi hänet on haluttu vaihtaa pätevämpään ja selkeämmin kantansa ilmaisevaan kansanedustajaan. Timo Soini tietenkin kiistää, että persujen huonolla gallupkannatuksella olisi jotain tekemistä Hanna Mäntylän eron kanssa. Mutta selitys ei ole uskottava.
10. Perussuomalaiset on valinnut uudeksi sosiaali- ja terveysministeriksi Timo Soinin luottokansanedustaja Pirkko Mattilan (52). Mäntylän mukaan Mattilan perehdyttäminen ministerin tehtävien hoitamiseen on jo aloitettu. Mattila aloittaa ministerinä ensi viikolla. Mäntylän tavoin Pirkko Mattila on toisen kauden kansanedustaja. Edellisellä kaudella (2011-15) hän toimi eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana ja on jatkanut samassa tehtävässä myös tällä kaudella. Mattila on  on filosofian maisteri, anestesiasairaanhoitaja ja opettaja. Pätevyyttä sosiaali- ja terveysministerin tehtävään näyttäisi siten olevan. Mattila sanoin tänään hieman arvoituksellisesti, että hän edustaa sitä, mitä hyvinvointiyhteiskunta parhaimmillaan tuottaa.

11. Eduskuntavaalien 2015 jälkeen monet odottivat, että persut eli Timo Soini haluaisi Pirkko Mattilan eduskunnan puhemiehen paikalle. Toisin kävi, sillä Soinin valinta kohdistui Maria Lohelaan. Syynä tähän oli ilmeissti Lohelan hyvä englanninkielen taito, jonka turvin hän pääsi ensimmäisellä kaudella osallistumaan Timo Soinin ulkomaan matkoille. Pirkko Mattilan kielitaidosta ei ole tietoa, mutta hän hallitsee kuulemma hyvin ainakin viittomakielen. Lohela on ollut puhemiehenä sangen varovainen ja pidättyvä. Mutta on toki paikallaan, että meillä on puhemiehenä nainen, joka puhuu sujuvaa englantia ja voi siten keskustella sujuvasti  niitä näitä (joutavia) eduskunnassa usein vierailevien ulkomaisten poliitikkojen ja valtionpäämiesten kanssa.

7 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Viime syksynä ministeri Hanna Mäntylä joutui aika kiusalliseen julkisuuden valokeilaan, kun ilmeni, että poliisi epäili häntä petoksesta. Tutkinta eteni, syystä tai toisesta, kuitenkin niin verkkaisesti, etttä ko. rikoksen syyteoikeus ehti vanhentua eikä vanhentumisaikaa jatkettu.

Käsittelin tapausta Viime syksynä ministeri Hanna Mäntylä joutui aika kiusalliseen julkisuuden valokeilaan, kun ilmeni, että poliisi epäili häntä petoksesta. Tutkinta eteni, syystä tai toisesta, kuitenkin niin verkkaisesti, etttä ko. rikoksen syyteoikeus ehti vanhentua eikä vanhentumisaikaa jatkettu.

Käsittelin tapausta blogijutussa nro 985/25.11.2015..

Anonyymi kirjoitti...

En nyt tiedä, onko syytä retostella julkisuudessa, jos ministerin äidiltä on löydetty syöpä keväällä. Syöpää nimittäin kutsutaan parantumattomaksi sairaudeksi.
Normaalisti syöpä löydetään tilanteessa, jossa se on jo levinnyt niin laajalle, ettei mitään ole tehtävissä. Tällöin keskimääräinen elinaikaodote on noin puoli vuotta.

Anonyymi kirjoitti...

Mäntylän perustelu, jonka mukaan hänen kotona asuva tyttärensä tarvitsee hänen läsnäoloaan kotona, on perin outo.

Tilanne oli tässä suhteessa aivan sama kuin keväällä ja kesäkuussa 2015, jolloin Mäntylä otti, mielihyvin, vastaan hänelle tarjotun ministerin tehtävän.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Iltalehti tänään:

Lakimies sooloili, poliisi siirsi kuulusteluja - Hanna Mäntylän rikosepäily vanheni vitkuttelun takia

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016081722151838_uu.shtml

Kuka toimi Mäntylän lakimiehenä? Vastaus: Kari Uoti. Taitava kaveri!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ylikomisario Juha Hakola Helsingin poliilaitokselta myöntää Iltalehdessä tänään, että laitoksella tehtiin virhe Hanna Mäntylän tapauksessa. Hakola, joka on toiminut yhden kauden kokoomuksen kansanedustaja, selittelee, että syyteoikeuden vanhentumiseen johtaneiden kuulustelujen siirtämisen taustalla olivat "inhimilliset syyt", tarkemmin sanottuna "ihmisten lomat",

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016081722151838_uu.shtml

Hehheh, vai inhimilliset syyt! Jokainen ymmärtää, etteivät poliisimiesten ole mitäään hyväksyttäviä inhimillisä syitä, joihin voitaisiin vedota selityksenä poliisin karkealle mokalle päästää tunnetun poliitikon rikosepäily ja syyteoikeus vanhenemaan.

Siru Pola kirjoitti...

Eikös se olisi ollut viisaampaa, ettei syytteen noston olisi annettu vanhentua. Mäntylän asiamiehen olisi tullut edistää asian joutuisaa käsittelyä ja siten saada aiheettomat epäilyt Mäntylän syyllisyydestä vääriksi osoitettua. Nythän kansan syvät rivit luulevat Mäntylän ja valtaapitävien (poliisin) keplotelleen, jotta Mäntylä ei olisi joutunut vastaamaan syytteisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan oikein, Siru Pola. Tällöin asiaa ei olisi vatvottu vuosikaudet julkisuudessa, ja parhaassa tapauksessa syyte olisi hylätty.